Tuurin reissu

Sunnuntai 9.6.2013 klo 20.52 - Sanna

Eilen oltiin Tuurissa Wilsonin ja Viivin kanssa, Murukin oli jälleen mukana näyttelyvilinän takia. Huristelimme paikalle jo perjantai iltana, jolloin ehdimme pyörähtää Keskisen kaupassakin. Mitään ihmeitä sieltä ei tänäkään vuonna löytynyt, lähinnä Murua ajatellen ostettiin muutama lelu asuntoautoon, ettei Murun tarvitsisi yrittää aina heti silmän välttäessä syödä auton lattiamattoja.

Lauantai aamuna käytiin kehän laidalle pystyttämässä teltta ja häkit hyvissä ajoin, vaikka Viivin arvostelu oli aikatauluun merkattu yhdentoista jälkeen. Aurinko porotti jokseenkin pilvettömältä taivaalta ja teltta tuli jälleen kerran tarpeeseen. Viivin kehäesiintyminen meni tällä kertaa penkin alle, se oli täysin perässä vedettävä reesu ja se näytti koko arvostelun ajan suorastaan piestyltä koira rassukalta. Ei ihan sellainen esitys, jonka haluaa koiransa kanssa kehässä antaa, eikä varsinkaan kun tuomari ensimmäistä kertaa pääsee tämän rodun edustajaa arvostelemaan. Valeraskaudella oli varmasti osansa tämän kertaiseen riman alitukseen, Viivi on ollut sen takia hieman alakuloisen oloinen kotonakin. Olen ilmoittanut Viivin myös Ouluun, onneksi siihen on reilu kuukausi aikaa ja toivottavasti Viivi on siellä taas enemmän oma itsensä.

Wilson PU2 VARA-SERT

Beagleja oli ilmoitettu seitsemän. Wilson sai erin ja SA:n. Tällä kertaa paras uros sijoitukset menivät toisin päin kuin Kuopiossa ja Tiian Luca oli PU1 sertillä ja Wilsonin PU2 vara-sertillä. Onnittelut Tiialle! Siinä sitten pakkailimme koirat ja tavarat autoon ja kävimme ennen kotiin lähtöä pizzalla. Poistuimme paikalta ilmeisen sopivaan aikaan, kun näyttelykentälle oli hieman tuon jälkeen iskenyt trombi, joka oli riepotellut näyttelytelttoja ja tavaraa mukanaan. Tosi pelottavaa! Tässä linkki Iltalehden artikkeliin tapahtumasta.

Biltemasta viikolla autoon hakemani termopeite osoittautui aivan loisto hankinnaksi. Asuntoauton sisälämpötila oli pysynyt todella viileänä termopeiton ansiosta, vaikka auto seisoi paahteessa koko päivän ja pystyimme siis huoletta viemään koirat siksi aikaa autoon, kun kävimme syömässä. Nyt meillä alkoikin sitten reilun kuukauden pituinen "kesäloma" koiranäyttelyistä. Seuraavan kerran kehään marssitaan vasta heinäkuussa Oulussa ja Murukin pääsee silloin tekemään debyyttinsä pentuluokkaan.

Kuopion KV:ssa tarkeni

Tiistai 4.6.2013 klo 20.47 - Sanna

Hieman jälkijunassa laahaa nämä viimeiset näyttelykuuluumisetkin, kun Kuopion KV näyttelystä on nyt ehtinyt hurahtaa reilu viikko. Kuopioon matkasimme koiria täyteen lastatulla asuntoautolla toissa viikon lauantai iltana. Kehään olin ilmoittanut Putkosen, Wilsonin ja pitkästä aikaa myös Viivin. Muru matkasi mukaan taas seuraneidin ominaisuudessa ja Bulma siksi, että sain sille itse tarvittaessa kipulääkkeet annettua.

Tämän näyttelyjärjestäjät olivat päättäneet tehdä mahdollisimman suurta voittoa. Silmiinpistävän korkea oli sisäänpääsylipun hinta, 10 euroa, kun kyseessä on kuitenkin ulkonäyttely. Vielä Kuopioon päin ajellessamme ystäväni soitti ja ilmoitti käyneensä paikan päällä ja kertoi yöpymisen asuntoautolla raviradan kupeessa maksavan 30 euroa! Pahasti rahastuksenmakua, kun tarjolla ei ole sähköä tai mitään pesumahdollisuuksia. He lähtivät etsimään autolleen paikkaa muualta. Me pähkäilimme yöpymisvaihtoehtoja, mutta päätimme käydä raviradalla katsomassa tilannetta, kun kello oli jo likemmäs yhtätoista illalla perille päästessämme. Talkoolaiset olivat saaneet parkkihinnan meidän tuloomme mennessä puolitettua, kun ilmeisesti paikalla oli käyty aikamoista sanaharkkaa näyttelyyntulijoiden kanssa. Siispä jäimme raviradalle yöksi.

Sunnuntai oli heti aamusta alkaen erittäin lämmin ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Onneksi olin osannut varata reissuun näyttelyteltan, kevyet kesävaatteet ja paljon juotavaa, joten meitä ei kuumuus tai paiste haitannut. Helteestä valittaminen ei tullut (eikä tule) mieleenkään, kun muistelen tämän kevään näyttelykelejä. Näyttelytelttakin saatiin kivasti oman kehän lähelle pystyyn. Bealet olivat kehässä heti aamulla. Arvostelleen tuomarin tapana on, että koiraa ei tarvitse hänen kehässään asetella, sillä hän arvostelee koiran sen liikkuessa. Kun Putkosen ja Wilsonin arvostelut olivat peräkkäin, luulin jo oikeasti läkähtyväni kehään kesken kaiken juoksemisen. Putkonen sai erinomaisen ilman sa:ta ja Wilson sai molemmat. Beagleja oli ilmoitettu yhdeksän, joista seitsemän urosta ja kaksi narttua. Parasta urosta valitessa juostiin sitten muutama kierros lisää, kunnes tuomari valitsi Wilsonin parhaaksi. Vielä lisää hiki päässä ympyrän ravaamista ja niin Wilson tuli valituksi myös rotunsa parhaaksi :)

Viivin kehäesiintyminen oli vuorossa vasta iltapäivän puolella. Meitä tuli näyttelyyn tapaamaan Lyytin poika Veeti omistajiensa Ilonan ja Tomin kanssa. Oli mukava nähdä miten Veeti oli kasvanut ja kehittynyt ja kuinka suloinen ja reipas pentu se oikein onkaan. Sattumalta tavattiin myös pystykorvakasvattimme Piparin emäntä. Todella kiva yhteensattuma ja olipas hauska kuulla Piparinkin kuulumisia pitkästä aikaa!

Veeti 5 kk

Viivin olisin jättänyt ilmoittamatta tähän näyttelyyn, jos olisin tiennyt ettei arvosteleva tuomari (omien sanojensa mukaan) tiedä rodusta yhtään mitään. Ensimmäistä kertaa olin kehässä ripitettävänä siitä miten "teidän on järjestettävä tuomarikolleegiolle koulutustilaisuus rodusta". Kenenkä meidän? Se jäi nyt hieman epäselväksi, kun olen kuitenkin vain yksittäinen yhden kyseisen rodun edustajan omistaja, en rodun kasvattaja tai yhtään mitään muutakaan. Olen ollut siinä luulossa, että tuomarilla on itsellään velvoite tutustua rotuun johon omaa arvosteluoikeudet. Ennen näyttelyä hänkin on varmaan saanut tietää hänelle ilmoitetut rodut, jolloin olisi syytä kieltäytyä arvostelemasta rotua jota ei tunne, jos mielenkiintoa itsenäiseen tiedon hakemiseen ei riitä. Saman näyttelymaksun olin Viivistä maksanut kuin muistakin koirista.

Ryhmäkehässä Wilson pisti jälleen parastaan (temppuilussa). Siitä edellä juoksevat koirat olisi juostava kiinni, ohitse tuulen mukana lentävä karvatuppo napattava ja palkintopallillekin se yritti vauhdista loikata ennen aikojaan... Palkintokorokkeelle päästiin sitten ihan luvan kanssa, kun Wilson sijoitettiin hauskan päivän päätteeksi ryhmässä toiseksi! 

Wilson vilkuilee takana juoksevaa bassettia. Sen kanssa olisi ollut hauska ruveta leikkimään.

Vielä virallinen foto RYP-2 sijoituksesta.

WDS matka Budapestiin

Tiistai 4.6.2013 klo 12.48 - Sanna

Ilmat ovat olleet vuodenaikaan nähden niin upeat, että tietokoneen ääressä istuminen ja sitä myöten blogin päivitys on jäänyt pienelle tauolle. Kun tänään nyt pitkästä aikaa näyttää olevan hieman pilvisempi ja viileämpi päivä, minun on aika kirjoitella Budapestin Maailman Voittaja-näyttely reissusta, joka oli kaikin puolin onnistunut. Vaikkakin univelkaa matkatessa ehti tekemään, niin ne velat olen onneksi saanut kuitattua.

Reissuun lähdimme Katin kanssa perjantaina 17.5. Oulun lentokentältä. Koska koneemme lähti kohti Helsinkiä jo kello kuusi, jouduin heräämään yhdeltä yöllä (tunnin yöunien jälkeen) ja kahden aikaan huristelin jo yhtä matkaa aamuauringon kanssa Raaheen Katia kyytiin hakemaan. Helsingissä meillä ei onneksi ollut kovin pitkästi aikaa odotella Budapestin lentoa ja perillä määränpäässä oltiin jo reilusti ennen puoltapäivää. Olimme lukeneet kaikki mahdolliset pelottelut Budapestin villeistä taksiyrittäjistä ja jännitimme, millä konstilla pääsisimme kentältä hotellille turvallisesti. Onneksi tuloaulassa oli minibussitaksiyhtiön tiski, josta pystyimme ostamaan meno-paluukuljetukset hotellille ja sunnuntaina takaisin lentokentälle. Sekin onnistui, että sunnuntaina meidät noudettiinkin koiranäyttelystä hotellin sijaan. Lämpimästi voin suositella tuota palvelua Budapestin matkaajille, se toimi erittäin hyvin; kyyti tuli sovittuun aikaan, kuljettajat olivat ystävällisiä ja kielitaitoisia ja hintaa koko lystille kahdelta hengeltä tuli vain 34 euroa.

Hotellille saavuimme reilut pari tuntia ennen sisäänkirjautumisaikaa, mutta huoneemme oli jo tuolloin valmiina ja se luovutettiin meille heti. Iloinen yllätys sekin. Olimme tuossa vaiheessa olleet hereillä jo melkein puolivuorokautta ja lepäsimmekin hetken ennenkuin suunnistimme kiertämään vähän kaupunkia. Muutama tunti sitten käveltiin keskustaa ristiin rastiin. Erikoista oli, että edes minä en löytänyt oikeastaan mitään ostettavaa ja se oli pienoinen pettymys. Väsymys painoi jo niin raskaasti, että palasimme hotellille jo ilta kuuden aikoihin ja kävimme kovasti kaivatuille yöunille. Budapestin iltaelämästä meiltä kahdelta ei siis kannata kysyä mitään! :D 

Pestin puolella

Kahdentoista tunnin yöunien jälkeen olimme aamulla aikaisin valmiita aamupalalle ja suuntaamaan näyttelyyn. Hienoista epävarmuutta aiheutti näyttelypaikan löytäminen, mutta rohkeasti suuntasimme metrolle ja löysimme lopulta Örs Vezér aukiolta linja-auton, jolla pääsimme Hungexpolle. Näyttelypaikka oli messukeskus, jossa oli erillisiä halleja, joita yhdisti osittain katettu ulkoalue. Sisäänkäynniltä luettelot olivat loppuneet jo heti aamulla. Jonkin näköinen kehäkarttakin olisi helpottanut näyttelyvieraan eloa kummasti, sillä tiesimme missä kehässä beaglet arvostellaan, mutta emme tienneet missä hallissa ko. kehä sijaitsi. Ongelma ratkesi sitten lopulta sillä, että meitä vastaan käveli ulkona beagle, jonka omistaja neuvoi meidät oikeaan halliin. Luettelon hankkiminen ennen kehän alkua kuluttikin sitten kummasti aikaa ja hieman hermojakin. Onnistuimme kuitenkin lopulta molemmille sellaiset ostamaan ja kiiruhtamaan kehän laidalle arvostelun jo alettua. 

Messualuetta

Urokset ja nartut oli jaettu omille tuomareilleen. Kaikkiaan beagleja oli näyttelyyn ilmoitettu 211 kappaletta. Niin mielellään kuin olisimme seuranneet ja kuvanneet kaikkien koirien arvostelun, jouduimme poukkoilemaan kahden kehän väliä sen mukaan, missä luokissa esiintyi meitä eniten kiinnostavia koiria. Neljä tuntia hurahti kuin siivillä.  Oli ihana nähdä livenä paljon sellaisia koiria, joiden kuvia olen nähnyt ja oikeastaan sain todeta, että pidin luonnossa lähes kaikista niistä, joista olen kuvissakin pitänyt  ja sama toisinpäin. Molemmat tuomarit tuntuivat erittäin paneutuneilta tehtäväänsä ja etenkin urokset arvostelleen tanskalaisen herrasmiehen työtä oli ilo seurata, niin hyväntuulinen hän jaksoi olla koko ajan. Oli mukava tavata tuttuja ja tutustua uusiin ihmisiin, Koistisen kasvattajien kanssa juttelin hyvän tovin. Vihdoinkin tapasin myös Piparin kasvattajan, jolle minulla oli Suomesta mukanani pienet viemiset. Kamera oli tietysti ahkerassa käytössä ja pelkästään beaglekuvia tältä reissulta kuva-arkistoihini kertyi reilut puolentoista tuhatta.

Tämän poitevinin juokseminen ryhmäkehään sai sydämeni hypähtämään! Jos ikinä vielä sorrun hankkimaan ison koiran, olkoon se sitten poitevin. 

Ryhmässä sijoittuneiden kuvaaminen oli tehty yleisölle mahdottomaksi. Olin kateellinen näille pressi-kortillisille.

Lauantaina meille jäi kovin vähän aikaa kierrellä näyttelyalueella, kun loppukilpailut alkoivat melkeinpä heti beaglejen arvostelun päätyttyä. Katsoimme ryhmäkilpailut kokonaisuudessaan loppuun asti. Kello oli jo yli ilta kuuden kun lähdimme linja-autolla ja metrolla suuntaamaan takaisin hotellille. Matkalla pongasimme ostoskeskuksen ja meitä harmitti kovasti ettei meillä ollut mahdollisuutta seuraavana päivänä käydä siellä, sillä sunnuntai oli Unkarissa jokin pyhäpäivä ja kaikki kaupat sitä myöten suljettu. Hotellin viereisestä pienestä Tescosta haettiin hieman evästä seuraavaa päivää varten ja tovin Katin kanssa mietittyämme päätimme ruveta nukkumaan, kumpikaan meistä ei olisi enää jaksanut kaupungilla kierrellä.

Mihinkäs sitä hihnaa tälläisessa pikku tapahtumassa tarvitsisi. Emäntä shoppaa ja kääpiösnautseri odottaa nätisti sivummalla.

Sunnuntai aamuna kirjauduimme hotellista ulos aamupalan jälkeen ja suuntasimme matkalaukkujemme kanssa näyttelypaikalle. Menimme tällä kertaa taksilla, sillä viereisen metroaseman rullaportaat olivat niin hurjat, ettemme uskoneet millään selviävämme niistä matkalaukkujen kanssa ja hissiäkään emme siellä nähneet. Päätimme käyttää sunnuntain näyttelypaikalla kiertelemiseen. Myyntikojuja näyttelyssä oli huomattavasti vähemmän kuin olin odottanut, ehkä suunnilleen saman verran kuin meillä messarissa. Hinnatkaan eivät olleet oleellisesti halvempia, mutta se selittynee sillä, että myyjät olivat tulleet paikalle ympäri Eurooppaa. Melkein tuli ongelmaksi se, miten saada hassattua kaikki vaihdetut valuutat. Löytyi sitä ostettavaa sitten lopulta sen verran, että sekin ongelma ratkesi. Kotona harmittelin etten tullut ostaneeksi enempää Unkarissa valmistettuja suklaanougat-konvehteja, ne olivat mielettömän hyviä.

Näyttelyvieraat rapsuttelivat ohi mennessään koiria, vaikka omistajia ei välttämättä näkynyt mailla halmeilla. Ei tulisi mielenkään vastaava käytös täällä meidän näyttelyissä. Koirat olivat erittäin ystävällisiä.

Paikallista koirakulttuuria ihmettelimme päivän aikana ääneen monet kerrat. Turistikoiria paikalla oli aivan valtavasti. Kun kyseessä on suuri tapahtuma, ihmettelimme miten paikalla näkyi todella paljon erittäin pieniä koiranpentuja, nuorimmat varmasti vain kuusi tai seitsemän viikkoisia. Mitään rokotusten tarkastusta niille ei varmaan oltu tehty. Sunnuntai päivä oli kaiken lisäksi todella kuuma, varmaan liki 30 astetta ja monen koiran olo sen takia näytti tukalalta. Erityisesti meitä ihmetytti koirien irtipitäminen näyttelyalueella, mutta hienosti näyttivät koirat olevan omistajiensa hallinnassa. 

Kuvazsin esiintyminen oli koko perheen show.

Sunnuntaina katsoimme pääareenalla unkarilaisten rotujen esittelyn, josta emme valitettavasti oppineet mitään uutta, sillä koko show oli juonnettu ainoastaan unkarin kielellä. Tälläisiä ikäviä pikku mokia Unkarin kennelliitolla oli sattunut järjestelyjen suhteen useita. Vaikea kuvitella vastaavaa tapahtuvaksi ensi vuonna Helsingissä.

Kaiken kaikkiaan matkamme oli oikein onnistunut. Budapest jätti tällä pikavisiitillä erittäin hyvän vaikutelman ja sanoinkin Katille kotiin lähtiessämme, että haluan joskus matkustaa sinne lomalle Hannun kanssa tutustumaan kaupunkiin lähemmin. Siitä se ajatus sitten oikeastaan lähti. Meillä on tämän kuun puolivälissä muutama päivä lomaa, joten toissa päivänä otin ja varasin meille lennot ja hotellin Budapestista. Kahden viikon päästä olemmekin sitten siellä ja toivottavasti voin ostaa lisää sitä hyvää suklaata, jonka perään jäin hieman haikailemaan :)

Matkajännitys tiivistyy

Maanantai 13.5.2013 klo 14.38 - Sanna

Lilli lähti takaisin omaan kotiinsa eilen illalla. Lauman palauduttua normaali uomiinsa voin ruveta jännittämään tulevaa Maailman Voittaja matkaa Unkariin. Lennämme Budapestiin perjantai aamuna Katin (Pakkasaamun kennel) kanssa. Matkustamme ilman koiria turistiksi katsomaan ja kuvaamaan beagleja sekä WDS-näyttelyhulinaa. Ostoksiakin olisi tietysti tarkoitus tehdä, itse toivon löytäväni ainakin edullisesti hyviä nahkahihnoja. 

Viime lauantaina osallistuin Putkosen kanssa Kokkolan ryhmänäyttelyyn. Arvelin jo etukäteen, ettei Putkonen edusta sitä tyyppiä, josta tuomari tykkää ja osuin arvauksessani ihan oikeaan. Putkoselle siis junnuluokasta erinomainen, mutta ei SA:ta. Olin luvannut esittää, toisessa kehässä itse sihteerinä työskentelevän, Katin beagle kasvatin Lempin (Pakkasaamun Poppaloora) ja veteraanin Ruskan (Pakkasaamun Ruuti Ruska). Lempistä tuomari onneksi tykkäsi ja sertikin oli melkoisen lähellä; ehkä noin metrin päässä siitä toisesta sijasta, jolle tuomari Lempin paras narttu kilpailussa sijoitti ja Lempille siis vara-sert kotiin viemisinä. Super terhakka Ruska taas sai arvostelussa erittäin hyvän. Näyttelykelit eivät vielä Kokkolassakaan osuneet ihan kohdilleen. Itse onnistuin saapumaan paikalle onneksi vasta vesisateen jälkeen, mutta vilu vaivasi tuollakin. Joskohan seuraavan kerran kehään mennessä meille jo paistaisi aurinko, parin viikon päästä suuntaamme Kuopion Kv näyttelyyn.

Murmeli ja Tellervo.

Pentuesuunnitelmat olen nyt lyönyt lukkoon. Päätin käyttää Piparille ja Tellervolle omia nuoria uroksiamme. Pipari aloittikin juoksunsa pari päivää sitten ja astutushommiin toivottavasti siis päästään parin viikon sisällä. Tellervon juoksuja odottelen suunnilleen heinä-elokuulle. Jos olet pennun hankkimisesta meiltä kiinnostunut, ota rohkeasti yhteyttä. Etenkin mukavat ja yhteistyökykyiset sijoituskodit sopivan läheltä Kannusta (max. noin 100 km) olisivat hakusessa! :)

Tytöt leikkii.

Tellervolle painit jo riitti, Muru kuitenkin yrittää vielä komentaa leikkimään.

Lilli Kannuksen beaglecampilla

Perjantai 10.5.2013 klo 21.13 - Sanna

Lyytin suloinen tytär Lilli, ikää nyt himpun vajaa 5 kuukautta, on ollut meillä hoitolaisena sunnuntai illasta lähtien omistajiensa lomamatkan ajan. Voi että on ollut mukavaa tutustua Lilliin kunnolla tässä muutaman päivän aikana ja todeta miten reipas, kiltti ja fiksu pentu se oikein onkaan!

Ensimmäisenä päivänä Muru oli sitä mieltä, että Lilli on selvästi hänen oma henkilökohtainen elävä purulelunsa. Muru piti pistää välillä jäähyllekin painileikkien mennessä liian raisuiksi. Jo seuraavana päivänä Lilli hoksasi miten tässä porukassa rymytään ja kaikki on sujunut mielettömän hienosti. Lillikin osaa nyt pyöritellä Murua vastavuoroisesti pitkin lattioita, mutta sen suosikki leikki näyttää ehdottomasti olevan koko beaglejengin kanssa pihalla juokseminen. Illalla unikin on sitten maistunut kummasti. Olen useaan otteeseen hämmästellyt kuinka kiltti ja rauhallinen Lilli onkaan, vaikea uskoa miten sellainen pentu voi olla meidän Lyytin jälkeläinen ;)

Viime yönä muut jo nukkuivat, kun minä vielä luin sängyssä kirjaa. Hiljaisuuden keskeltä alakerrasta alkoi kuulua lehden repimis rapinaa. Muruhan se tietysti oli onnistunut roikkumaan keittiönpöydältä päivän Hesarin ja luki sitä minkä ehti. Mitä teki Lilli? Nukkui kiltisti pedillä. Aamulla heräsin hieman ennen kuutta pureskelun ääniin. Unta vastaan taistellen sain itseni väkisin revittyä sängystä ylös ja menin komentamaan Murua lopettamaan kaapin kulman pyöristämisen. Mitä teki Lilli? Nukkui kiltisti pedillä. Saattaa olla, että kun sunnuntaina Lillin emäntä Jenni tulee hakemaan Lilliä kotiin, minä ehdotan pennun vaihtokauppaa. Tai huomaisikohan Jenni ollenkaan, jos ovelasti vaan värjäisin Murulle mustan manttelin ;)

Lilli oli alusta asti pentueesta Ukon suosikki. Ukko on hyödyntänyt hoitotilannetta ja Lilli on varmasti saanut ekstra määrän suukkoja Ukolta kuluneen viikon aikana. Ihana Lilli!

Helatorstai Raahessa

Perjantai 10.5.2013 klo 11.16 - Sanna

Helatorstai vietettiin tilaisuuden tarjoutuessa, kuinkas muuten, kuin koiranäyttelyssä. Kun edellisenä päivänä oli ollut kevään upein ilma tähän asti ja olin nauttinut siitä olemalla koirien kanssa pihalla lähestulkoon koko keskiviikko päivän, niin eikös vain torstaille jostakin jo saatu kolea ja sateinen keli heti aamusta alkaen. Ei nyt tunnu millään osuvan ne harvat hyvät ilmat meidän näyttelypäiville.

Beaglet olivat kehässä heti aamulla ja niitä oli ilmoitettu 8 kappaletta. Näyttelyyn meiltä osallistui vain Wilson; Muru ja hoidokki Lilli pääsivät mukaan sosiaalistumismielessä. Wilson sai uroksista ainoana erinomaisen ja SA:n ja niin viikon sisällä Wilsonin tilille kilahti jo kolmas serti. On aina kiva käydä tuomarilla, joka tutkii koiran todella tarkkaan. Noottia tuli siitä, että Wilsonin etuosa saa vielä tiivistyä ja olkavarrelle ja kuono-osalle tuomari toivoi lisää mittaa. Omaan silmääni olkavarsi ei tosin ole lyhyt, vain valitettavan pysty.  Rop-kehässä Wilsonin kanssa oli narttujen ainut SA:lla palkittu, Katin ihana Poppanen. Tällä kertaa tuomari teki Wilsonista rotunsa parhaan. Jäimme siis odottelemaan ryhmäkilpailuja ja rupattelemaan Katin kanssa. Onneksi näyttely järjestettiin pesäpallokentällä, jonka katsomon lippa oli varsinainen päivän pelastaja. Kärsimme siis vain kosteasta ja viileästä ilmasta, mutta saimme olla suurimman osan ajasta suojassa sateelta. Oikeasti olisi jo mukavaa varustautua koiranäyttelyihin jotenkin muuten kuin toppatakilla ja sateenvarjolla. Olen jo pyhästi luvannut koko tulevana kesänä olla kertaakaan valittamatta siitä, että on liian kuuma!

6-ryhmän ryhmäkilpailu oli tällä kertaa varsinainen tynkä. Meidän lisäksi paikalla oli vain ajokoira, liekö jäänyt rop-koirat joissain roduissa valitsematta vai olivatko omistajat kyllästyneet odottamaan, sillä luettelon mukaan 6-ryhmäläisiä olisi voinut olla seitsemän kappaletta. Tällä kertaa Wilson jäi suomenajokoiralle ryhmäkilpailussa toiseksi. 

Tänään onkin sitten vuorossa "välipäivä" näyttelyistä ja huomenna suuntaan Putkosen kanssa Kokkolan ryhmänäyttelyyn. Ukkokin sanoi tänä aamuna, että tuntuu siltä, ettei äiti muuta nyt taas teekään kuin "on menossa johonkin näyttelyyn, on jossain näyttelyssä tai on tulossa jostain näyttelystä". Sitähän tämä kevään tiheä näyttelyrupeama tahtoo olla, mutta jo kesäkuussa meillä on vähän taukoa ja heinäkuun puolenvälin jälkeen loppukesä ja syksy menevät toivottavasti pentusuunnitelmien onnistuessa kotona.

Wilsonin viikonloppu

Tiistai 7.5.2013 klo 17.23 - Sanna

Kuusamon ryhmänäyttelyiden viikonlopusta tuli monin tavoin ikimuistoinen. Matkaan lähdettiin junnupoikien kanssa vailla suurempia odotuksia, Tellervon kokonaan kotiin jättämistäkin ehdin miettiä ja tuomarimuutoksen mahdollistaessa rahojen takaisin saamisen sunnuntailta, palautin Tellervon numerolapun näyttelyä edeltävällä viikolla. Autoon pakattiin mainitun kolmikon lisäksi Muru ja Lyyti. Lyyti ei ole sitten viime syksyn päässyt mihinkään reissaamaan, joten sekin sai tulla mukaan. Lyyti nimittäin rakastaa mukana matkustamista, oli määränpää mikä hyvänsä!

Lähtöasetelmissa, 460 kilometriä Kuusamoon edessä.

Perjantaina startattiin matkaan hieman suunniteltua myöhemmin, vasta puoli neljän aikoihin iltapäivällä. Ajelimme Kuusamoon menomatkalla Kajaanin kautta, vaikka sieltä matka onkin pidempi kuin Oulusta mentäessä, mutta maisevat mukavia, eikä samaa reittiä ole hauska ajella ees taas. Meille myös tienpäällä vietetty aika on irtoamista kotiympyröistä ja siten lomaa, olemme oppineet nauttimaan myös itse matkanteosta. Kajaanissa pysähdyttiin ostamaan Prismasta matkaeväitä. Kajaanin ja Kuusamon välillä ulkoilutettiin koirat saman järven rannalla kuin viime kevään näyttelyreissulla. Silloin näyttelyt olivat ajallisesti reilua viikkoa myöhemmin ja järvi oli rannoilta nyt vielä reilusti jäässä, kun viime keväänä vesi oli täysin sula.

Tuleekohan tästä kuvasta joka vuotinen perinne? ;)

Poroja. Nämä eivät ollet yhtä linssiludeja kuin viime vuonna ikuistamani yksilöt.

Ne pohjoisen matkalle pakolliset porot tuli myös bongattua. Hannu ehti ajaa niistä ohikin, mutta joutui tekemään u-käännöksen, että pääsin niitä vähän kuvaamaankin. Pysähdyimme tällä kertaa ihmettelmässä Hiljaista kansaa, joka seisoo, tarkemmin määrittelemättä, jossakin Kajaanin ja Kuusamon välillä. Paikan tunnelma teki minuun vaikutuksen. Kello oli siinä vaiheessa jo yksitoista illalla ja hämärä teki tuloaan, joten vahvat mielikuvat The Walking Dead zombiesarjasta tulivat väkisin mieleeni. 

Hiljainen kansa. Heitä on kuulemma noin tuhat ja he seisovat suurella peltoaukealla, keskellä ei mitään ja odottavat.

Yövyimme jälleen hotellin parkkipaikalla, jossa on sähkötolpat asuntoautoja varten. Vaikka hotellin ravintolasta tulevista ihmisistä on jonkin verran meluhaittaa yöllä, paikka on muuten ihan passeli (koirien kanssa) majoittumiseen. Viereisen järven rannalla kulkee todella hyvät lenkkireitit. Lauantai aamuna ilma oli hyvä tasan sen aikaa, että näyttely alkoi. Sitten taivaalta tuli ensin räntää ja iltapäivällä silkkaa vettä koko ajan. Beaglet olivat kehässä vasta reilusti puolen päivän jälkeen. Koiria oli lauantaille ilmoitettu vain seitsemän. Putkosen ja Wilsonin esiintymiset sujuivat ihan hyvin. Putkonen sai tällä kertaa erittäin hyvän, mutta Wilsoniin tuomari ihastui kovasti. Niinpä Wilson oli ainoana erinomaisen ja SA:n saaneena uroksena PU1 ja ensimmäinen sertikin tuli siis ansaittua. Tellervo oli nartuista ainoa erinomaisen saanut, SA:lla irtosi myös se kaivattu vihon viimeinen serti. Niinpä Wilson ja Tellervo olivat vastakkain ja kuten arvasinkin, tuomari valitsi Wilsonin rotunsa parhaaksi ja totesi vielä Wilsonista: "Tämä koira puhuttelee minua."

BIS-kehässä. Kuten näkyy, niin märkää on.

Toiset koirat pääsivät asuntoautoon lepäämään ja kuivumaan, mutta Wilsonin kanssa sitten odottelimme ryhmäkehien alkua taukoamattomassa vesisateessa. Muutaman kerran siinä läpimärkänä palellessamme mietimme taas Hannun kanssa ääneen tämän harrastuksemme mielekkyyttä... Eipä tämän hauskuutta pysty järjellä selittämään.

Ryhmäkehässä Wilson esiintyi hyvin. Se on reipas ja niin vilkas, että se energian määrä joka välillä tuntuu jopa ylitsepursuavalta, tuo sille luonnostaan sellaista kehäkarismaa, jota toivoisin mielelläni kaikille koirilleni. Yllätys oli melkoinen, kun Erja Nummi teki Wilsonista ryhmävoittajan. Jäimme siis odottamaan myös Best in Show kehää. Näyttelyn parhaan valitsi Harto Stockmari. Ilmeisesti Wilson teki hyvän vaikutuksen myös häneen, sillä uskomatonta, mutta meidän pikku Wilson valittiin koko näyttelyn kauneimmaksi eli Best in Show voittajaksi! Kiitokset tuomareille!

Wilson Xandrina BEST IN SHOW-1 Kuusamossa 4.5.2013

Lauantain näyttelypäivän päätyttyä pilviverho onneksi rupesi rakoilemaan ja illalla paistoi jo aurinko. Teimme pitkät lenkit järven rantaa pitkin koirien kanssa. Siellä oli vanhoine hirsirakennuksineen talonpoikainen pihapiiri, joka ilmeisesti on kesäaikaan turisteille avoinna. Kurkistelin ihastuneena rakennusten ikkunoista sisään ja kuolasin, kelpaisi minulle niin sellainen tupa kuin ne huonekalutkin!

Tällä matkalla saimme todeta uuden automme olevan käytössä juuri niin toimiva kuin olimme toivoneetkin. Onhan siinä tilaa ruhtinaallisesti edelliseen verrattuna ja koirien häkkien sijoituspaikka oli erinomainen ratkaisu. Hieman ahdasta ja puutetta istumapaikoista meinasi iltaisin olla, koirathan halusivat tietysti makoilla penkeillä ja istumatilaa ei meille kahdelle ihmiselle viideltä koiralta oikein jäänyt.

Auto kelpasi koirillekin :)

Sunnuntaina beaglet olivat jälleen vasta iltapäivällä kehässä. Koiria oli ilmoitettu 13 kpl, mutta Tellervon jäätyä pois niitä oli siis yksi vähemmän. Lisäystä lauantain koiriin oli tullut viiden uroksen ja yhden nartun verran. Tuomari Harry Tast tykkäsi sekä Putkosesta, että Wilsonista. Molemmat saivat mielestäni hyvät arvostelut ja ainoina beagleina erinomaiset. Molemmille pojille annettiin kilpailuluokassa myös SA:t ja Wilson vei lopulta voiton Putkosesta liikkeillään ja sillä, että on jo rungoltaan valmiimpi. Wilsonille siis jälleen sert ja ROP, Putkikselle jäi vara-sert.

Ryhmäkehien odottelua.

Ryhmäkehää olikin huomattavasti mukavampi odotella kuivassa kelissä, vaikka tuulikin todella kylmästi ja navakasti. Ryhmäkehässä meitä odotti iso yllätys, sillä Tast valitsi Wilsonin ryhmän voittajaksi! Best in Show:n valitsi myös Harry Tast. Tällä kertaa korkeimman sijoituksen vei upea pohjanpystykorva, mutta Wilson tuli toiseksi. Fiilikset olivat aivan uskomattoman hienot! En ikinä olisi voinut kuvitellakaan, kuinka Wilson Kuusamon reissulla tulisi putsaamaan koko pöydän :D Palkinnot olivat tosi mieluiset, Wilson sai kotiinviemisiksi kolme isoa 15 kg:n ja yhden 4 kg:n säkin Royal Caninin ruokia. Pyttyjä ja ruusukkeita tuli tietysti myös kassillinen.

Wilson, ikää 11 kuukautta, kuvassa sunnuntain ryhmävoittajana. BIS-2 sijoitus on vielä tulossa. Ilmeestäni näkee miten upeat fiilikset olivat jo tässä vaiheessa :) Tuomarina Harry Tast.

Kyllä oli makea tunnelma tehdä matkaa Kuusamosta kotiinpäin. Onnistuneenpi näyttelyreissu ei kertakaikkiaan olisi voinut olla! Kotimatkalla koukkasimme vielä Raahen kautta hakemassa Lyytin tyttären Lillin meille omistajiensa lomareissun ajaksi hoitoon. Hoitolapsesta lisää tuonnempana :)

Meitä kutsuu Kuusamo!

Torstai 2.5.2013 klo 17.17 - Sanna

Ja niin sitä ollaan jo toukokuun puolella. Tänä aamuna täällä satoi lunta, joten kohtalaisen viileissä merkeissä tätä kevättä eletään. Huomenna suuntaamme asuntoauton pohjoiseen. Vuorossa on retki Kuusamon ryhmänäyttelyihin, jossa olimme myös vuosi sitten. Tänä vuonna Kuusamossa onkin kaksi 6-ryhmän näyttelyä samassa paikassa peräkkäisinä päivinä, joten siirtymistä näyttelypaikalta toiseen ei tarvita. Kehään on menossa junnupojat molempina sekä Tellervo toisena päivänä. Toiselle pävälle tuli tuomarimuutos, joten päätin ottaa Tellervosta rahani takaisin. Mukaan taidetaan pakata myös Muru ja mahdollisesti Lyytikin, se reesu kun ei ole päässyt pitkään aikaan mukaan mihinkään ja säälittää jättää se kotiin, kun tiedän miten paljon se nauttii mukana matkustamisesta. 

Lupasin esitellä "uuden" asuntoautomme. Tulevana viikonloppuna pääsemme kokeilemaan sitä ensimmäisen kerran käytössä. Toivottavasti kaikki toimii moitteettomasti, esimerkiksi sitä jäätävän kylmää yötä, jonka vietimme Hyrysysyssä lämmityksen lakkoillessa, en välittäisi kokea uudestaan.

Tästä lähdettiin. Etsimme siis autoa, johon saamme tehtyä kiinteät häkit koirille yläpedin paikalle. Ja sellaisen löysimme.

Takana parisänky. Ehdoton vaatimus vaihtoautolle oli iso takatalli, mikä löytyykin tuon sängyn alta. Ihanat 90-luvun kangaskuosit, eikös ;)

Tässä ensimmäinen muutoksen jälkeen otettu kuva. Häkissä mallina Lyyti. Laitoin kaikki kankaat penkkien verhoilua lukuunottamatta uusiksi.

Vielä kuva häkeistä. Hannu vaihtoi yläpedin sängynpohjan tilalle paksun filmivanerin, joka on tukevasti kiinnitetty runkoon ja häkit pultattu vaneriin kiinni.

Pitäähän meillä olla koira-autossa hihnanaulakotkin.

Makuuosasto näyttää nyt tältä. Siellä se mun "sitten joskus" bassettini on seinällä.

Englannista ostamani juliste löysi paikkansa autosta ja oikeastaan siitä lähti idea kankaiden väreihinkin.

Lyyti valmiina uusiin seikkailuihin!

Haapaveden ryhmis

Tiistai 23.4.2013 klo 12.32 - Sanna

Lauantai päivä vietettiin Haapaveden ryhmänäyttelyssä. Vuorossa oli Putkosen ensimmäinen kerta näyttelykehässä. Jännitin hieman miten sen esiintyminen mahtaa sujua. Olen treenaamisen suhteen tosi laiska ja Putkostakin on harjoitushallilla kiinnostanut paljon enemmän muut jutut kuin näyttelyhihnassa ympyrän juokseminen. Itseasiassa viime kerralla treeneissä avustin välillä hieman Lillin emäntää putken harjoittelussa pitämällä Lilliä aloillaan, kun emäntä meni kutsumaan sitä toisesta päästä putkea, no Putkonenpa päätti sännätä putkeen myös ja hämmästyksekseni snake-näyttelyketju napsahti nätisti katki kuin oljenkorsi. En olisi uskonut kuinka heiveröistä tekoa tuollainen näyttelykaulain oikeastaan onkaan ja olen tosi tyytyväinen, että se tuli ilmi noissa olosuhteissa. Voin kuvitella kuinka Putkonen kirmaisi onnenhepuleissaan pitkin maita ja mantuja, jos panta olisi sattunut katkeamaan jossain näyttelyssä! Noudatan siis jatkossa tuollaisen ketjukaulaimen kanssa varovaisuutta ja pidän sitä koiralla vain kehäesiintymisen ajan.

Kehässä

Putkosen esiintymiset kehässä menivät ihan mukavasti. Tosin postimerkin kokoinen kehä tuotti hankaluuksia liikkeiden esittämiseen sen lisäksi, että Putkosella tahtoi olla kehässä jo vähän turhankin hauskaa, se nimittäin näytti kaikki pomppu-loikka ja laukka liikkeensä. Se seisoi kyllä ihan nätisti paikoillaan arvosteltavana (häntä heiluen :)) - silloin kun ei yrittänyt tarjota minulle namista istumista tai maahan menoa ja sai laatuarvostelusta erinomaisen ja SA:n. Liekö hieman vallattomalla, mutta tosi iloisella esiintymisellä ollut vaikutusta sijoitusta alentavasti sitten parasta urosta valittaessa, sillä tuomari sijoitti Putkosen jostain syystä neljänneksi.

Tässä kohtaa oltiin jo jääty neljänneksi niin enää ei tarvinnut yrittää seisoa nätisti. Kuvaaja on rajannut kuvan vähän päälakea hipoen :D

Tellervon esiintymiset menivät tällä kertaa ihan penkin alle. Se nimittäin säikähti ennen kehää ja kehässä vielä uudestaan sitten tuomaria, kun tuomari tuli mitan kanssa sitä mittaamaan. Ennen tuota hampaiden katsominen sujui kuitenkin aivan normaalisti ja ilmeisesti tästä syystä Tellervo sai silti erinomaisen, mutta asiaankuuluvasti ei tietenkään SA:ta.

Oman kehämme jälkeen jäimme odottelemaan näyttelypaikalle kasvattimme Pyryn (K. Lemminkäisen Laulu) tapaamista. Oli tosi mukavaa päästä näkemään Pyry aikuisena, koska olimme nähneet sen viimeksi silloin kun se seitsemän viikkoa vanhana lähti meiltä omaan kotiinsa. Pyry sai tuomarilta kivan arvostelun ja tuloksena nuortenluokasta EH1. Luonteesta tykkäsin kovasti; Sissi on jättänyt ihanaa luonnettaan hyvin myös pentuihinsa. Pyry ja veljensä Manu viettävätkin muuten tänään 2-vuotis syntymäpäiväänsä. Onnittelut molemmille!☺

Pyry 2-v.

Kaiken kaikkiaan kiva näyttelypäivä vaikka mainittavaa menestystä ei tällä kertaa tullutkaan. Uusi matkailuautokin pääsi koeajolle samalla, sillä Hannu ehti viime viikolla kiinnittää koirien häkit sinne paikoilleen. Pitääkin seuraavaksi esitellä uusi auto täälläkin, olenhan saanut sen jo esittelykuntoon.

Chesterfieldin tarun loppu

Torstai 18.4.2013 klo 13.46 - Sanna

Eilen se sitten tapahtui. Lähdimme iltapäivällä hakemaan Ukkoa koulusta ja käymään samalla kaupassa ja asioita hoitamassa. Olen kotoa lähtiessäni jättänyt junnupojat "koirien huoneeseen" sohvaa ja muuta irtainta varjellakseni. Mutta eilen...  Ajattelin, että "ei kai ne nyt mitään tee, ovathan ne niin nätisti olleet viime ajat pureksimatta mitään" ja siinä se kardinaalimoka tuli sitten tehtyä. Tunti ja kolme varttia myöhemmin kotiin palatessa keittiössä odotti tämä näky:

Lyyti paran (ja minun) suosikkisohva on siis kaatopaikka kamaa. Nyt en toviin yritä löytää uutta tilalle mistään, mutta jos sellainen sattuu halvalla vastaan tulemaan niin kai se on pakko yrittää vielä kerran. Kolmas kerta toden sanoo? Täytyy muistaa olla optimistinen :)

Vaasan KV ja muita kuulumisia

Keskiviikko 17.4.2013 klo 10.31 - Sanna

Tässähän on kaiken keskellä meinannut ihan tykkänään unohtua koko blogin kirjoitus. Meillä täällä kotona sujuu kaikki hienosti. Muru on muutamassa viikossa löytänyt laumasta oman paikkansa ja tuonut taas pikkuisen lisää vauhtia muutenkin vauhdikkaaseen porukkaan. Olen Murun luonteeseen aivan ihastunut, se on niin reipas ja puuhailee mielellään kaikkea minun kanssani. Murun luonteessa on paljon sitä samaa mistä erityisesti Lyytissä ja Putkosessa pidän paljon.

Wilson ja Putkonen hallilla.

Putkonen 10 kuukautta.

Meillä on nyt maalis- ja huhtikuun ajan ollut Kannuksen Dogness-hallilta kaksi harjoitteluvuoroa viikossa, joten Muru on päässyt kulkemaan siellä mukanani. Lyytin kanssa ollaan jatkettu harjoituksia agilityn parissa, se on asia jota Lyyti rakastaa yli kaiken ja Putkonenkin on päässyt opettelemaan esteiden alkeita. Muuten junnupoikien kanssa olen siellä puuhaillut vähän sitä sun tätä. Lisäksi Keski-Pohjanmaan Beaglekerho on järjestänyt hallilla näyttelyharjoitukset nyt neljä kertaa ja niihinkin olemme tietysti koirien kanssa osallistuneet. Muru tulikin oikeastaan parhaaseen mahdolliseen aikaan, kun hyviä sosiaalistumistilanteita on ollut tarjolla vaikka kuinka paljon.

Lilli ja Muru leikin pyörteissä.

Vauhtia pikku tytöissä riittää :D

Lyytin Ylivieskassa asuva tytär Lilli ollaan myös treffattu hallilla pariin otteeseen. Viimeksi Lilli ja Muru saivat leikkiä keskenään kun ovat sopivasti samankokoisia painikavereita, silloin Muru osoitti aikamoisen päällepäsmärin merkkejä, mutta hauskaa pennuilla tuntui olevan. Lillin on tarkoitus tulla meille toukokuussa viikoksi hoitoon ja odotan sitä jo ilolla. Murukaan ei varmaan pistä leikkikaverin tulevaa kyläilyä pahakseen.

Kevään näyttelyputki päästiin vihdoin viikonloppuna starttaamaan Vaasan KV:stä. Mukana oli vain Wilson, sillä en kalleimmalla ilmoittaumismaksulla raaskinut ilmoittaa yhtä koiraa enempää. Beagleja oli näyttelyyn ilmoitettu 16 kappaletta. Tämä oli Wilsonin ensimmäinen kerta näyttelykehässä. Ruotsalainen tuomari antoi Wilsonille erinomaisen arvostelun ja sijoitti Wilsonin luokassa ensimmäiseksi. Kaivattu SA jäi kuitenkin puuttumaan, koska tuomari olisi halunnut koiraan pidemmän kuono-osan. Olen kuitenkin tyytyväinen arvosteluun ja Wilsonin kehäkäytökseen. Muru oli näyttelyssä mukana tottumassa hälinään ja reippaana häntä pystyssä se näyttelyssä kulki kaikkien ihmisten ja koirien keskellä. Muru on nyt viisi kuukautta vanha ja olen iloinen siitä miten paljon sen kasvattajat ovat tehneet pennun sosiaalistamisen eteen ennen Murun Suomeen tuloa.

Wilson 10 kuukautta.

Kehä pönötystä.

Seuraavana meillä on vuorossa Haapaveden ryhmänäyttely ensi lauantaina Tellervon ja Putkosen kanssa. Se onkin Putkosen ensi esiintyminen ja minua tietenkin jännittää, kuinka se kehässä mahtaa käyttäytyä. Pari viikkoa siitä eteenpäin meitä kutsuu Kuusamo, kuten viime keväänäkin. Tänä vuonna meidän oli tarkoitus jättää pohjoisen näyttelyreissu väliin, mutta vaihdoimme juuri Hyrysysyn hieman uudempaan ja isompaan matkailuautoon, joten pakkohan sitä on jonnekin päästä testaamaan ;) Pystykorvien karvanlähtö on harmikseni alkanut, joten niiden kanssa päästään kehiin varmaan aikaisintaan heinäkuussa. Kevään ja kesän näyttelysuunnitelmat alkavat olla jo aika selvillä. Kehissä meillä taitavat kiertää vain pojat ja Muru tulee pentuluokkiin jahka ikä riittää. Tellervon olen vielä pariin ryhmikseen ilmoittanut, mutta niiden jälkeen sekin jää tauolle ja rupeamme odottelemaan seuraavaa juoksua. Jotenkin viimeiset pari kuukautta ovat hurahtaneet ihan kauhean nopeasti, juuri tänään hoksasin, että kesäkuun näyttelyiden ilmoittaumisajat menevät kohta umpeen! Kai sen on siis oltava jo kevät :)

Kuvaterveiset

Lauantai 6.4.2013 klo 20.04 - Sanna

Sain tuoreen kuvan kasvatistamme Pyrystä. Pyry on virallisemmin Kertalaakin Lemminkäisen Laulu. Se on Sissin poika, Sissin viimeisestä pentueesta. Tämän kuun lopulla Kalevala-pentueen "kaksospojat" viettävät 2-vuotis synttäreitään. Pyry on näin komean näköinen nuori mies :)

Kuva: Päivikki Kinnunen

Tanskan tuliainen

Perjantai 29.3.2013 klo 16.42 - Sanna

Välillä iloisempiakin uutisia. Viime viikkojen aikana olemme päässeet reissaamisen makuun kunnolla, sillä viime sunnuntaina ajoimme Helsinki-Vantaalle ja lensimme sieltä Kööpenhaminaan. Kyseessä oli varsinainen pikaloma, sillä paluu lento oli varattu tiistaille. Tämä oli kummallekin meistä ensimmäinen kerta Tanskassa. Korkea hintataso yllätti taksimatkalla lentokentältä hotellille, jos Suomessa taksin kyyti on kallista, niin Kööpenhaminassa se näytti maksavan tuplaten sen mitä täällä!

Majoituimme hotelli Foxiin, joka sijaitsi aivan keskustassa. Se oli kohtuu hintainen ja hieman erikoisempi kokemus. Kyseisessä hotellissa kaikki huoneet ovat erilaisia, ne ovat sisustaneet nuoret designerit ja taiteilijat käyttäen lennokkaasti mielikuvitusta. Koska vapaita huoneita oli useita, saimme itse valita haluamamme huoneen. Hotelli oli mielestäni hinta-laatusuhteeltaan hyvä ja erinomaisen sijainnin takia voisin hyvin kuvitella yöpyväni siellä toistekin, jos Kööpenhaminaan vielä matkustamme.

Kaupunkia

Maanantain ehdimme jalkaisin kierrellä ja katsella kaupunkia. Ilma oli kaunis ja aurinkoinen, mutta koko päivän kävi jäätävän kylmä viima, joka teki kaupungilla kiertelystä kaikkea muuta kuin hauskaa. Kaikki oli verrattain kallista, joten ostoksia emme juuri tehneet. Nähtävyydet tuntuivat olevan auki tiistaista sunnuntaihin, joten niitä täytynee palata katsomaan joskus tulevaisuudessa. Kaupunki oli siisti ja vanhoine rakennuksineen todella kaunis ja valokuvauksellinen. Tuoreen leivän ja pullan ystävinä ihastuimme erityisesti leipomoihin, joita oli lähes joka nurkalla. Skonet suklaahipuilla olivat tosi hyviä!

Ylimääräistä tilaa ei tiuhaan rakennetussa keskustassa taida olla. Pyykit laitettu ikkunasta ulos viritetylle narulle kuivumaan.

Tiistaina vihdoin tapasimme Sweet Courage Miss Moneypennyn kasvattajiensa Perin ja Karenin kera eli syyn Tanskan matkaamme. Oli ihanaa tutustua mukaviin beagleihmisiin. Oli hilkulla, että lopulta ehdimme koneeseemme, kun juteltavaa olisi ollut ja riittänyt vaikka kuinka pitkäksi aikaa. Tiistai yönä ajelimme suoraan kentältä kotiin tosi väsyneinä, mutta reipas ja suloinen beagle tyttö matkassamme.

Tässäpä siis surusilmäinen Tanskan tuliaisemme Muru.

Ikäviä uutisia

Torstai 21.3.2013 klo 10.57 - Sanna

Tulisen-pystykorvapentueemme osalta minulla on huonoja uutisia. Juuri ennen Englannin matkaamme sain ikävän tiedon Lucan kotiväeltä. Luca oli yhtenä yönä saanut kohtauksen, jonka aikana koira vaikutti poissaolevalta, oksensi ja sen takajalat eivät olleet kantaneet. Luca käytettiin samalla viikolla eläinlääkärin tutkimuksissa, eikä mitään syytä kohtaukselle löytynyt, joten kuten oletettavaa oli, kyseessä on nyt vahva epäilys epilepsiasta. Olen kovin pahoillani niin Lucan itsensä kuin sen omistajaperheen vuoksi. Toivotaan ettei Lucalle tulisi enempää kohtauksia, tilannetta nyt tietysti seurataan. Perinnöllisen epilepsian epäilystä tukee myös mahdollisen sairauden varhainen puhkeamisikä, tämän pentueen koirat täyttivät juuri tammikuussa vuoden.

Eikä tässä valitettavasti vielä kaikki huonot uutiset. Samasta pentueesta oleva Taika loukkasi liukastuessaan takajalkansa niin, että siitä meni polvilumpio pois paikaltaan. Jalka jouduttiin korjaamaan leikkauksella Oulussa. Valitettavasti Taikasta ei ole virallista polvilausuntoa, mutta leikkauksessa polven telauraa oli syvennetty, jotta lumpio pysyy jatkossa paikallaan. Selkeästi rakenteellista heikkoutta Taikan polvessa oli siis havaittavissa. Onneksi Taika on kuitenkin parantunut leikkauksesta hienosti.

Tämän pentueen kohdalla nämä jo ilmenneet sairaudet tarkkoittavat sitä, ettei sairastuneita koiria täyssisaruksineen tule käyttää jalostukseen. Toivon, että terveysongelmat tämän pentueen osalta olisivat nyt tässä, eikä pennuista yksikään joutuisi kokemaan niitä yhtään enempää. Kasvattajana olen tosi surullinen ja tunnen epäonnistuneeni, vaikka tämä olikin vahinkopentue ja siten suunnittelematon yhdistelmä. Kaikkein eniten harmittaa se, että kaksi kasvattiamme omistajineen ovat joutuneet kärsimään sairauksien seurauksista. Polviriski oli tosin Pennin takia tiedossa alun alkaenkin, mutta Lucan mahdollinen epilepsia sen sijaan tuli todella ikävänä yllätyksenä. Suomenpystykorvia omistavana ja kasvattavana epilepsia on tietynlainen mielessä alati kummitteleva mörkö. Ensimmäistä kertaa sairaus osui nyt pystykorvien parissa omalle kohdalle. Meille kasvattajina tämä merkitsee myös sitä, että meillä ei olekaan enää jalostuskäyttöön soveltuvaa narttua.

Syy siihen, että kirjoitan tästäkin asiasta blogissani julkisesti on se, että en koe sairaustapauksien hiljaisen peittelyn tuovan millekään rodulle mitään hyvää.

Päänäyttelyssä Pieksämäellä

Tiistai 19.3.2013 klo 16.05 - Sanna

Viime viikonloppu hurahti beaglemaisissa tunnelmissa Pieksämäellä. Beaglejärjestön vuosikokous pidettiin lauantaina ja päänäyttely sunnuntaina. Osallistuimme vuosikokoukseen nyt ensimmäistä kertaa. Paikalle meidät houkutteli erityisesti jäsenistöstä tullut esitys sertifikaattien jakamisesta vain kokeista vähintään Beaj2 ajaneille koirille. Kokous oli mielenkiintoinen. Tämä esitys herätti odotetusti keskustelua niin puolesta kuin vastaankin. Suljetun lippuäänestyksen tuloksena, järjestö lähtee viemään asiaa eteenpäin. Tulevaisuus näyttää, mitä Kennelliitto aikanaan asiasta päättää. Ainakaan ne muutamat ulkomuototuomarit, joilta tästä on kysytty mielipidettä, eivät sitä tunnu kannattavan. 

Sunnuntai meni kokonaan näyttelyn parissa. Olosuhteet päänäyttelylle olivat kerrassaan ala-arvoiset. Näyttelypaikkana toimi kylmä, kivituhka pohjainen halli. Kun aamulla pakkasta oli jokseenkin railakkaasti, hallinkin sisälämpö oli pitkästi pakkasen puolella. Onneksi olimme osanneet varautua siihen hyvin koiria ajatellen. Häkin pohjalla oli Finnfoam-eristelevyä ja ja siinä päällä parit ventat ja häkki ventoilla ja kangaspäällisellä kokonaan ympäröity ja vuorattu. Meille ihmisille sen sijaan tuli päivän mittaan erittäin vilu. Kylmää hohkaavassa hallissa kun ei tahdo pysyä lämpimänä, oli päällä sitten mitä hyvänsä, jos ei pysy liikkeellä kaiken aikaa. Lämmin kahvio ei lämmitä paljon, jos on tullut näyttelyyn seuratakseen kehää ja koirien arvostelua. Olin ottanut tavoitteeksi kuvata mahdollisimman moni osallistuvista koirista. Koiria oli ilmoitettu 98 kappaletta, mikä on todella hieno määrä. Kuvausolosuhteet olivat myös haasteelliset, läheskään kaikista koirista en kuvaa saanut otettua.

Päänäyttelyssä ottamani kuvat löytyvät TÄÄLTÄ.

Tellervon kanssa kehässä.

Omista koiristamme näyttelyyn osallistui vain Tellervo. Tellervo sai laatuarvostelussa erinomaisen. Sen enempää en tältä reissulta odottanutkaan. Voitot menivät mielestäni juuri niille koirille, joille ne kuuluivatkin. Onnistunut reissu kaikin puolin, oli mukava tavata tuttuja ja tutustua taas uusiin ihmisiin; meillä on ihanan rodun parissa paljon mukavia harrastajia ja kasvattajia. Vielä kun rotujärjestö edustaisi oikeasti koko rotua eikä vain osaa siitä.

Birminghamin matka - osa 2

Keskiviikko 13.3.2013 klo 18.11 - Sanna

 Vuokrasimme auton jo lentokentältä koko Cruftsin matkan ajaksi. Vasemmanpuoleinen liikenne ei tuottanut Hannulle mitään ongelmia, sen sijaan ilman navigaattoria olisimme olleet aivan totaalisen hukassa. Osasimme odottaa runsaasti liikenneympyröitä, mutta se parikymmenen ympyrän määrä 15 mailin matkalla lentokentältä hotellille yllätti meidät täysin. Liikenne oli erittäin sujuvaa ja liikennekulttuuri ystävällistä. Kaistoja oli paljon ja niitä joutui vaihtelemaan sen mukaan monennestako liittymästä on seuraavasta ympyrästä kääntymässä, mutta kuljettajat antoivat tilaa toisilleen kaistanvaihtoihin erinomaisesti ruuhka-aikanakin. Jouduttaa liikennettä selvästi, kun muut tien päällä olijat otetaan kohteliaasti huomioon.

Yövyimme Birminghamissa Plought & Harrow hotellissa lähellä keskustaa. Ensivaikutelma hotellistamme oli hyvä, se oli kaunis, koristeellinen vanha kivitalo.  Ulko-ovella paistatteleva plagaatti kertoi J.R. Tolkienin yöpyneen hotellissa vuonna 1916, joten aivan uudesta majoitusliikkeestä ei ollut kyse. Sisääntuloaula ja muut yleiset tilat olivat oikein tyylikkäitä ja rakennuksen ikää kunnioittavasti sisustettuja sekä perinteisen englantilaisia. Huoneemme sitten sijaisikin huomattavasti myöhemmin rakennetussa lisäsiivessä, jonne kuljettiin lisäosaa pitkin, niin että se kaunis "varsinainen hotelli" näkyi huoneemme ikkunasta. Koko päivän matkustamisen jälkeen meillä oli niin kova nälkä, että ensimmäisenä iltana turvauduimme hotellin oman ravintolan ruokalistaan. Olisi kannattanut jättää se väliin, sillä valehtelematta eteemme tuotiin lähes syömäkelvottomat ja järkyttävän kalliit annokset. Ukon toiveesta olimme ostaneet aamupalan kuuluvaksi majoitukseemme. Hotellin kunniaksi sanottakoon, että tee oli erinomaista, mutta muuten meille maistui aamiaistarjoiluista vain croissantit ja Ukolle murot. Tarjolla oli toki pekonia, joka ei edes pekonin ystävä Ukolle uponnut, vetistä munakokkelia, paistettuja tomaatteja ja herkkusieniä, brittiläisiä makkaroita sekä papuja. Listassa ei siis sikäli ollut vikaa, mutta mielenkiinnolla odotamme koska kyseinen keittiö nähdään televisiossa Gordon Ramsayn "Kurjissa kuppiloissa".

Huoneemme oli päällepäin ihan kelvollinen, joskin vähän nuhjuinen. Kun ulkolämpötila oli matkamme ajan siinä +5 asteen kieppeillä ja vettä satoi koko ajan, olisi odottanut, että hotellissa olisi lämmitys ollut päällä myös huoneissa yleistentilojen lisäksi. Onneksi matkaan oli tarttunut yhdet ylimääräiset pitkät kalsarit Ukolle, sillä minä vilukissana lainasin niitä ja nukuin kahdet housut, kolmet sukat ja kolme paitaa päällekkäin - ja palelin. Kotiin jääneitä villasukkia oli ikävä! Sänky ja tyyny olivat täysin verrattavissa kasaan lautoja. Mukana matkustavat särkylääkkeet olivat tarpeen, selän ja niskan jumiuduttua pahan päiväisesti kylmässä, kovalla alustalla nukutun yön jälkeen. Epäilen, että tämä hotelli on elänyt loiston päiviään J. R. Tolkienin vierailun aikoihin, plagaatti ei tosin kertonut onko hän yöpynyt hotellissa uudestaan, joten taso on saattanut olla samanlainen jo viimeisen sadan vuoden ajan.

Kuten torstaina, myös perjantaina ajelimme heti aamupalan jälkeen NEC keskukselle, jossa Crufts järjestetään. Opasteet paikan päälle ovat hyvät.  Parkkialueilta on ilmainen bussikuljetus halleille. Pysäköinti maksoi 10 puntaa ja lisäksi sisäänpääsyt näyttelyyn meiltä kolmelta 48 puntaa päivässä eli kalliiksi voi lystiä kehua. Perjantain käytimme näyttelyssä kiertelemiseen, emmekä jääneet seuraamaan erityisesti mitään kehää. Suomenpystykorvat olivat esillä torstaina samaan aikaan beaglejen kanssa, joten ne jäivät minulta valitettavasti näkemättä. Kaikenlaista koiratarvikkeiden ja oheisjuttujen myyjiä Cruftsissa on monta sataa. Koko näyttely on viidessä hallissa, joista jokainen on suunnilleen kokoluokkaa Helsingin messukeskus. Minulle kävikin yhden myyntikojun kanssa niin, että jäin miettimään yhtä siellä myynnissä ollutta juttua ja kun viimein päätin ostaa sen, en enää löytänyt kojua toistamiseen, kun en ollut painanut mieleeni missä hallissa se sijaitsi. Myynnissä oli vaikka mitä ja kivaa ostettavaa olisi ollut aivan hurjasti, mutta hintataso oli aika kallis. Sen sijaan vertailun vuoksi esim. meidän koirilla käytössä olevat ventaped-makuualustat olivat tosi halpoja ja muutenkin juuri pedit olivat mielestäni edullisia. Iso 100 x 150 cm ventapedpala maksoi 8 puntaa eli noin 9,60 euroa! Harmi ettei meillä ollut mahdollista ostaa sieltä mitään isoa.

Taidetaan olla hallissa 3a.

Taidetta kaupan.

Käsintehtyjä rintakoruja. Ostin :)

Mitäs herkkuja Mustille saisi olla? Leipomuksia koirille. Näytti paremmalta kuin monet meille ihmisille tarjolla olleet eväät.

Jonkin verran tein tietysti ostoksia. Mukaan tarttui muutama kirja, pari uutta pantaa koirille ja pieniä beagleaiheisia juttuja, mutta ehkä paras ostos oli vanha spanieliaiheinen peltirasia 20-luvulta.

Matkustellessa oppii tietysti aina jotain uutta. Briteistä opimme, että heillä on vähintäänkin kummallinen maku ruuan suhteen. Ruokatauoilla näimme (ja haistoimme) miten ranskalaisten päälle kaadettiin etikkaa pienistä annospusseista ja joka paikassa leijuva pekoninrasvan käry sai aikaan sellaisen kuvotuksen, etten taida syödä pekonia enää ikinä. Perjantaina näyttelyssä kierrellessä pysähdyin ihmettelemään, kuinka pientä yorkshirenterrieriä puunattiin ja lakattiin punaisella kangaspäällysteisellä jalustalla. En aivan ehtinyt saada kameran asetuksia kohdalleen ja harmittelin  jo, että hassu tapahtuma jäi ikuistamatta. Kunnes sitten satuin vilkaisemaan yorkki kehään ja huuli pyöreänä sain todeta, että nämä koirat näköjään nostetaan Englannissa kehässä jalustalle, kirjaimellisesti!

Yorkkeja kehässä. Heti kun tuomarin katse omasta koirasta kääntyy hetkeksikään pois, alkaa armoton turkin asettelu harjaamalla. Britanniassa kennelharrastajien ikäjakauma on hieman toisenlainen kuin meillä Suomessa.

Täytyy muistaa, että Iso-Britannian markkina-alue on erilaista ja 10 miljoonan koiran maa avaa erilaisia liiketoimintavaihtoehtoja. Kuitenkin meitä huvitti esimerkiksi tämä:

"K9000 Koiranpesukone. Fantastinen uusi bisnestilaisuus" Koska Kannuksessa ei vielä ole koirapesulaa, pistin idean hautumaan korvan taakse. Pesulaani hankkisin ehdottomasti myös koirien kuivauskaapin, joka on tälläinen:

Näyttelyssä oli monenlaista oheisohjelmaa, johon emme tutustuneet sen tarkemmin. Koko päivän sai helposti kulumaan pelkällä ympäriinsä kiertelyllä ja katselulla. Esittelypisteissä oli monenlaisia avustaja- ja opaskoiratoimijoita sekä monien eri rotujen rescueyhdistyksiä. Englanninvinttikoirien rescueyhdistykset jäivät hyvin mieleen ja vasta nyt muistin unohtaneeni ostaa sieltä vinttikoirapehmolelun toiminnan tukemiseksi. No ehkäpä jo ensi vuonna saan siihen uuden tilaisuuden... Jokaisella rodulla oli oma kojunsa Discover Dogs alueella jonka ideana oli, että paikalla oli jokaisesta rodusta koiria omistajineen, joihin koiran hankintaa miettivät saivat käydä tutustumassa ja kyselemässä rodusta. Kävin taputtelemassa oman "sitten joskus" rotuni edustajia eli basset houndeja. Ne ovat mielestäni ihania, sanokoon Hannu asiasta mitä tykkää ;)

Näistä ihanista 4 kuukautta vanhoista labradoreista tulee isoina avustajakoiria.

Suloisia bassetteja

Tästä näyttelymatkasta jäi meille kaikille kolmelle tosi hyvä mieli. Itse olisin viihtynyt Cruftsissa vielä vaikka kolmannenkin päivän, mutta perheen miespuolinen enemmistö ei taitaisi olla asiasta kanssani samaa mieltä. Lauantai kävimme Birminghamin Bullring-ostoskeskuksessa ja ajelimme katsomaan hieman maaseutua ja vanhan linnan raunioita Kenilworthiin.

Kenilworthin linna

Aivan ehdottomasti aiomme matkustaa tulevaisuudessa Cruftsiin uudemman kerran, tosin ehkä lentämällä Lontooseen ja vuokraamalla auton sieltä. Birminghamin kaupunki ei tehnyt meihin vaikutusta, lähinnä se oli tosi rapistuneen, harmaan ja tympeän näköinen. Saahan sitä haaveilla, ensi vuonna Crufts on 6.-9. maaliskuuta.

Turistina Cruftsissa - osa 1

Tiistai 12.3.2013 klo 18.50 - Sanna

Täytyypä kirjoitella Cruftsin matkan muistoja talteen nyt heti tuoreeltaan, ettei ainakaan tärkeimmät mietteet reissusta pääse unohtumaan.

Matkustimme Hannun ja Ukon kanssa Englantiin brittien vuoden suurimpaa koiratapahtumaa, Birminghamissa vuosittain järjestettävää Cruftsia, varten viime keskiviikkona. Näyttely kesti torstaista sunnuntaihin. Pysyimme alkuperäisessä suunnitelmassamme eli vietimme näyttelyssä torstain beaglejen arvostelua seuraten ja perjantain muuten vain näyttelyä ihmetellen. Lauantai jäi sitten Birminghamin katselulle vapaaksi. Ihmeteltävää näyttelyssä riitti; ensimmäinen huomattava ero FCI maiden ja englantilaisen Kennel Clubin välillä on roturyhmät. Brittiläinen ryhmäjako jakaa koirat  seitsemään eri roturyhmään. Torstaina esillä olivat Hound- ja Terrier-ryhmät, joista ensimmäiseen beaglet kuuluvat muunmuassa esimerkiksi suomenpystykorvien, mäyräkoirien ja irlanninsusikoirien kanssa. Hound-ryhmä on siis kirjava sekoitus meikäläisiä 4, 5, 6 & 10 ryhmiä.

Tuomari työssään.

Beagleja näyttelyyn oli ilmoitettu 255 kappaletta. Aivan kehän alkuun emme aamulla ehtineet. Lähes koko päivä kului kehää seuraten. Välillä oli tosin käytävä syömässä ja pikkuisen kiertämässä hallia, ettemme paleltuneet paikallemme. Beaglekehä nimittäin sijaitsi hallin ulkolaidalla ja paikka oli tosi kylmä ja vetoisa.

Näyttelyyn osallistujia lokeroissaan.

Tuomari oli englantilainen vanhempi herrasmies. Hän paneutui jokaisen koiran arviontiin ja tarkasteluun yhtä huolella. Kehää seuratessa otti aikansa opiskella brittiläistä arvostelusysteemiä, asiat kun ovat siellä aivan erilailla kuin täällä. Ensinnäkin luokkia on aivan mielettömästi. Koiran voi ilmeisesti ilmoittaa useampaan luokkaan samaan näyttelyyn. Mitään laatuarvosteluja ei jaeta, vaan tuomari sijoitti kustakin luokasta viisi koiraa. Kahdesta ensimmäiseksi sijoittuneesta koirasta tuomari näytti sanelevan nauhuriin jonkinlaisen arvostelun, jossakin nämä kritiikit sitten ilmeisesti julkaistaan?

Beaglejen taso oli jotakuinkin sellainen kuin olin etukäteen osannut odottaakin. Uroksissa ei oikeastaan sellaisia minun makuuni meneviä koiria juurikaan ollut. Paras uros ja lopulta rop oli Austariasta tuotu kaksivärinen uros, joka liikkeillään erottui positiivisesti urosten joukosta.

Narttujen esiintymisen aloitti veteraanit. Luokassa oli 13 koiraa ja niistä parhaaksi tuomari nosti sen kaksivärisen nartun, jonka tassujen kamalaa kuntoa kauhistelin heti arvostelun alettua. Muutenkin rakenteeltaan ja kunnoltaan parempia vaihtoehtoja esityissä veteraaneissa olisi ollut runsaasti. Mieleeni jäi erityisesti ihastuttavan iloisesti ja reippaasti esiintyvä kaksivärinen narttu, joka ei sijoittunut edes kärki viisikkoon.

Paras veteraani narttu tuomarin arvioinnin alla.

Kaikestaan nartuissa oli kaksi sellaista koiraa, jotka kiinnittivät huomioni ja joista pidin. Kaksivärinen, 11 kuukautta vanha narttu esitettiin Special Puppy-luokassa, jossa oli 10 osallistujaa. Tuomari sijoitti tämän koiran viidenneksi, vaikka se olisi mielestäni ollut ehdottomasti luokkansa paras.

Tästä nuoresta nartusta pidin kovasti.

Oikeastaan ainoa luokka, jossa tuomarin mieltymykset kävivät omieni kanssa yksiin, oli Post Graduate, jossa esitettiin 26 narttua ja se oli niin ollen luokista suurin. Luokan voitti kolmivärinen narttu, jonka toivoin menestyvän myös parasta narttua valitessa. Valitettavasti tuomari ei kuitenkaan tainnut olla koiraan yhtä ihastunut kuin minä.

Suosikki narttuni beaglejen kirjavasta joukosta.

Kehää seuratessa kävi selväksi, että koirat oli järestään varsinkin pöydälle erittäin hyvin treenattuja. Kun koiran yksilö esiintymisen vuoro tuli, tuomari kävi koiran erittäin tarkasti läpi ensin pöydällä ja liikutti sen jälkeen edes-takaisin ja ympyrän. Tämän jälkeen koiraa seisotettiin vielä hetki tuomarille. Tapana ilmeisesti on ettei koiraa tässä vaiheessa asetella vaan se seisotetaan vapaasti, ainakaan paria koiraa lukuunottamatta sellaista ei tapahtunut.

Huomasin erittäin monilla koirilla takajaloissa rumat arvet huonosti onnistuneiden takakannusten poistojen seurauksena.

Mielenkiintoinen päivä kaiken kaikkiaan. Koirien taso oli jokseenkin kirjavaa ja englantilainen rotutyyppi aikalailla erilainen kuin se, minkä itse miellän ihanne beaglekseni. Osa koirista oli sen tasoisia, joita meilläpäin näkee ryhmänäyttelyissä. Mielestäni monilla koirilla oli kauniit päät, mutta pitkät rungot, pitkillä lanneosilla, jyrkillä lantioilla ja huonoilla hännän kiinnityksillä ja suorilla etuosilla. Lisäksi löytyi karkeita ja rumia päitä, uroksilla roikkuvia huulia. Liikkeet olivat pääasiassa jokseenkin kamalaa katsottavaa. Joka tapauksessa kokemus oli sellainen, että tulemme varmasti menemään Cruftsiin tulevaisuudessa uudemmankin kerran. Perjantai kuluikin sitten näyttelyä muuten ihmetellessä, mutta siitä lisää seuraavassa postauksessa...

PS. Jokaiselle näyttelyyn ilmoitetulle koiralle oli osoitettu oma lokero. Muistan vielä ajan kun messukeskuksen näyttelyissä oli sama systeemi käytössä.

Mies- ja koiraparkki, kuinka kätevää! Saisimmepa mekin tälläiset. Enää ei tarvitsisi näyttelyyn tullessa miettiä, että mihinkäs minä nämä panisin?

Chesterfield - part 2

Maanantai 25.2.2013 klo 19.36 - Sanna

Mitäpä olisi elämä ilman pientä jännitystä?

Kannoimme siis tupaan eilen Chesterfied-sohvan nro 2. Koirat ilahtuivat. Ne ryökäleet varmaan jo herkuttelevat ajatuksella siitä, kuinka sohvan pehmeä nahka repeytyy riekaleiksi niiden hampaiden välissä ja täytteet leviävät pitkin lattioita. Ja minä jännitän jokaista hetkeä, jonka sohva viettää ilman valvontaa koirien kanssa. Veikkaus siitä, kuinka pitkän elinkaaren ko. sohva ehtii meillä viettää, on käynnistetty. Parhaiten arvannut saa palkinnoksi sitten sen, mitä sohvasta on jäljellä.

Tyytyväinen Viivi. Viivihän ei ainakaan tätä sohvaa repisi. Eihän?

Pennuton koti

Lauantai 23.2.2013 klo 16.20 - Sanna

Aika palata normaali arkeen. Ykkönen lähti tänään omaan uuteen kotiinsa ja sai nimekseen Uuno. Toivottavasti Uunon elämä uudessa kodissa lähtee sujumaan yhtä hienosti kuin Lillillä ja Veetillä on mennyt omissa kodeissaan :)

Uuno (ent. Ykkönen) 9,5 vkoa.

Siivoilin jo pentuaitauksen ja muut pentujen tavarat varastoon odottamaan seuraavia käyttäjiä. Mieli on nyt hieman maassa, vaikka olen todella tyytyväinen siihen, miten kivan tuntuisiin koteihin kaikki kolme muuttivat. Enköhän muutamassa päivässä pääse normaaliin pennuttomaan rytmiin kiinni, jossa kieltämättä siinäkin on hyvät puolensa. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, pentulaatikolle on jälleen käyttöä noin puolen vuoden päästä.

Ihan oikeaakin murheen aihetta valitettavasti löytyy. Eilisen aamupäivän vietin Bulma harjiksen kanssa eläinlääkärissä. Bulma on kärsinyt erikoisista kipukohtauksista jo noin puolentoista vuoden ajan. Niihin on useampaan otteeseen käyty eläinlääkäärissä etsimässä syytä, mutta tuloksetta. Netistä olen tietysti yrittänyt etsiä tietoa myös ja monissa vastaavanlaisissa tapauksissa syynä on ollut vatsan alueen kasvaimet tai pelkkä närästys. Ns. kohtauspäivinä Bulmalla kohtauksia tulee useita, kipulääkettä ja närästyslääkettä niihin on annettu, mutta kumpikaan ei auta. Erikoisia nämä kipukohtaukset ovat siksi, että ne tulevat aivan satunnaisesti ja kohtausten välillä koira ei ole mistään kipeä, vaan iloinen ja rento, eikä se arista mitään kohtaa. Kohtauksen tullessa Bulma vaikuttaa todella kipuiselta.

Eilen Bulman kipukohtaukset alkoivat aikaisin aamulla. Kuten monesti aikaisemmin on tapahtunut, luulin kohtausten jo loppuneen siinä vaiheessa kun menimme eläinlääkärille. Bulma tutkittiinkin heti sinne päästyämme, eikä siitä jälleen kerran löydetty mitään vikaa. Eilen kuitenkin ensimmäistä kertaa  eläinlääkärikin pääsi näkemään kaksi tälläistä kohtausta, kun saimme Bulman kanssa rauhassa odotella takahuoneessa niiden tulemista. Kohtauksen alkaessa Bulma jäykistyy, alkaa tärisemään, käpertyy ja vinkuu tai jopa kiljahtelee. Minulle tuli tietyllä tavalla huojentunut olo, kun eläinlääkärikin näki nyt sen, mitä olen monesti yrittänyt selittää. Oletusdiagnoosiksi tuli epilepsia ja sillä ajatuksella rupean nyt tilannetta seuraamaan. Tällä hetkellä näitä kohtauksia tulee vaihtelevasti noin pari kertaa kuukaudessa. Elo epileptikko koiran kanssa on kyllä valitettavasti minulle tuttua ja mikäli Bulman tila todella epilepsiaksi todetaan, tulen miettimään vakavasti mitä asian kanssa tehdään.

Yhdeksän viikkoa Ykkösen kanssa

Perjantai 22.2.2013 klo 20.51 - Sanna

Ykkönen 9 viikkoa.

Lilli sisko lähti kotiinsa viikko sitten ja Ykkönen on kuluneen viikon aikana kokenut monia muutoksia jäätyään ainoaksi pennuksi. Aamuisin Ykkönen purkaa yön aikana kertyneet energiavarastot riehumalla kunnolla Wilsonin ja Putkosen  kanssa. Leikkikaverien roimasti isompi koko ei haittaa vauhtia ollenkaan. Kun isot pojat väsähtävät leikkimiseen, Ykkönen yrittää haukkumalla käydä komentamassa kaikkia muita vuorollaan painimaan, tosin heikoin tuloksin.

Ykkönen ja Putkonen torkkumassa.

 Ykkönen tuntuu huomanneen, että näitä kavereitahan voi pureskella ihan kunnolla, ne eivät vähästä ole moksiskaan ja tiukan näköisesti se roikkuu pitkämielisten aikuisten koirien korvissa ja kaulanahoissa.

Koistinen on joutunut naskalihampaiden uhriksi.

Yksinoloa ollaan yritetty hieman harjoitella Ykkösen omaan kotiin muuttoa silmällä pitäen. Yöt Ykkönen viettää hienosti nukkuen pentuaitauksessa, mutta muuten yksin jääminen, päiväunia lukuunottamatta, ei ihan ilman alku itkuja ole onnistunut.

Minulla on haikea olo nyt kun pentueen viimeinenkin pentu lähtee huomenna maailmalle. Tämä pentue on alkuvaikeuksiensa takia muodostunut minulle erittäin rakkaaksi, koska olen (joutunut ja) saanut toimia pennuille niiden varaemänä. Raskas kokemus, varsinkin ensimmäisten viikkojen ympärivuorokautinen syöttörumba, mutta silmääkään räpäyttämättä olisin valmis tekemään homman uudestaan vaikka heti. Pentujen kasvun ja kehityksen seuraaminen tästä vinkkelistä oli mahtava kokemus :)

Ykkönen 9,5 vkoa Koistista kiusaamassa.