Tuurin reissu

Sunnuntai 9.6.2013 klo 20.52 - Sanna


Eilen oltiin Tuurissa Wilsonin ja Viivin kanssa, Murukin oli jälleen mukana näyttelyvilinän takia. Huristelimme paikalle jo perjantai iltana, jolloin ehdimme pyörähtää Keskisen kaupassakin. Mitään ihmeitä sieltä ei tänäkään vuonna löytynyt, lähinnä Murua ajatellen ostettiin muutama lelu asuntoautoon, ettei Murun tarvitsisi yrittää aina heti silmän välttäessä syödä auton lattiamattoja.

Lauantai aamuna käytiin kehän laidalle pystyttämässä teltta ja häkit hyvissä ajoin, vaikka Viivin arvostelu oli aikatauluun merkattu yhdentoista jälkeen. Aurinko porotti jokseenkin pilvettömältä taivaalta ja teltta tuli jälleen kerran tarpeeseen. Viivin kehäesiintyminen meni tällä kertaa penkin alle, se oli täysin perässä vedettävä reesu ja se näytti koko arvostelun ajan suorastaan piestyltä koira rassukalta. Ei ihan sellainen esitys, jonka haluaa koiransa kanssa kehässä antaa, eikä varsinkaan kun tuomari ensimmäistä kertaa pääsee tämän rodun edustajaa arvostelemaan. Valeraskaudella oli varmasti osansa tämän kertaiseen riman alitukseen, Viivi on ollut sen takia hieman alakuloisen oloinen kotonakin. Olen ilmoittanut Viivin myös Ouluun, onneksi siihen on reilu kuukausi aikaa ja toivottavasti Viivi on siellä taas enemmän oma itsensä.

img_4572.jpg

Wilson PU2 VARA-SERT

Beagleja oli ilmoitettu seitsemän. Wilson sai erin ja SA:n. Tällä kertaa paras uros sijoitukset menivät toisin päin kuin Kuopiossa ja Tiian Luca oli PU1 sertillä ja Wilsonin PU2 vara-sertillä. Onnittelut Tiialle! Siinä sitten pakkailimme koirat ja tavarat autoon ja kävimme ennen kotiin lähtöä pizzalla. Poistuimme paikalta ilmeisen sopivaan aikaan, kun näyttelykentälle oli hieman tuon jälkeen iskenyt trombi, joka oli riepotellut näyttelytelttoja ja tavaraa mukanaan. Tosi pelottavaa! Tässä linkki Iltalehden artikkeliin tapahtumasta.

Biltemasta viikolla autoon hakemani termopeite osoittautui aivan loisto hankinnaksi. Asuntoauton sisälämpötila oli pysynyt todella viileänä termopeiton ansiosta, vaikka auto seisoi paahteessa koko päivän ja pystyimme siis huoletta viemään koirat siksi aikaa autoon, kun kävimme syömässä. Nyt meillä alkoikin sitten reilun kuukauden pituinen "kesäloma" koiranäyttelyistä. Seuraavan kerran kehään marssitaan vasta heinäkuussa Oulussa ja Murukin pääsee silloin tekemään debyyttinsä pentuluokkaan.

img_4587.jpg

Avainsanat: näyttelyt, Wilson, Viivi


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini