Etsin pennuille ensisijaisesti rakastavia ja liikunnallisia koteja, joissa riittää huumorintajua beaglemaisiin koirankujeisiin ja jossa koira elää rakastettuna perheenjäsenenä. Näyttelykiinnostus on plussaa, mutta ei ehdoton vaatimus. Lupaavalta vaikuttavan pennun toivon kuitenkin pääsevän näyttelyistä kiinnostuneeseen kotiin. Tärkeintä on, että koiralle tarjotaan riittävästi aktiviteetteja ja keksitään sellaista tekemistä mistä sekä koira että omistaja voivat yhdessä nauttia; beaglesta saa reippaan harrastuskaverin moneen menoon ja lisäksi se on mitä ihanin seura- ja perhekoira. Emme metsästä omien beaglejemme kanssa ja koiramme ovat näyttelylinjaisia. Tämä ei kuitenkaan sulje metsästystä kasvattiemme mahdollisten harrastusten valikoimasta pois eli olen valmis myymään pennun myös metsästävään kotiin tietyin varauksin. Muistutan kuitenkin, että varmimmin toimivan metsästyskoiran saa hankkimalla pennun sellaisista vanhemmista, joiden käyttöominaisuuksista on tietoa ja joilla on tuloksia ajokokeista.
Ulko- tai tarhakoiraksi en beaglea myy. Aikuiselle koiralle voi olla ulkotarha, jossa se voi viettää aikaa toisinaan esim. omistajien töissä ollessa silloin kun ilmat ovat siihen sopivat. Tarha ei kuitenkaan saa olla koiran pääasiallinen pitopaikka, sillä en miellä perheensä seuraa rakastavaa beaglea ulkokoiraksi.
Toivomme kuulevamme kasvateistamme kuulumisia niiden elämän varrelta ja neuvomme aina mielellämme kaikessa missä pystymme. Opastamme mielellämme kasvattiemme omistajia esimerkiksi näyttelyharrastuksen pariin, jos näyttelyt kiinnostavat. Beaglepentumme luovutetaan rekisteröityinä, eläinlääkärin tarkastamina, mikrosirutettuina, useasti madotettuina, pienen pentupakkauksen kera ja taatusti rakkaudella hoidettuina 8 viikon iässä. Käytän kuitenkin harkintaa jokaisen pentueen kohdalla ja luovutusikä saattaa olla tätä korkeampi.
Ennen sitovaa varausta pennusta haluamme aina tavata mahdolliset pennunostajat. Käytännössä tämä tarkoittaa yleensä sitä, että kun pennut ovat 4-5 viikkoa vanhoja, niitä voi tulla meille ensimmäistä kertaa katsomaan ja meitä tapaamaan. En siis lupaa myydä pentua ennenkuin olemme henkilökohtaisesti tavanneet ja jutelleet kasvokkain. Meiltä pentuaan ei pääse valitsemaan itse, vaan koska kasvattajana olen seurannut pentujen kasvua ja kehitystä erittäin tiivisti niiden syntymästä asti, valitsen jokaiselle pennunottajalle sopivimman pennun niin luonteen kuin muut ominaisuudet huomioon ottaen.
Pennun hinta on pääsääntöisesti 1400 €. Hinnat sisältävät 24 % arvonlisäveroa.
Jos olet pennun hankkimisesta meiltä kiinnostunut, soita tai lähetä sähköpostia, kerron mielelläni suunnitelmissa olevista pentueista lisää. Jos lähetät sähköpostia, kerrothan minkälaiseen kotiin olet koiraa etsimässä. Näyttelyssäkin minua saa aina tulla kehän laidalle jututtamaan :)
Puh: 041-5030716 / Sanna tai sanna.simelius@elisanet.fi