Kaksi kahdeksan viikkoista

Keskiviikko 13.2.2013 klo 18.50 - Sanna

Pennut ovat nyt kahdeksan viikkoisia. Kakkonen muutti lauantaina ihka omaan kotiinsa ja sai nimekseen Veeti. Vaikka pennusta luopuminen on aina haikeaa, on siinä hyvätkin puolensa; on aina ihanaa nähdä miten suurta iloa kovasti odotettu pieni pentu tuo uusille omistajilleen. Veeti-Vintiöstä kuullaan varmasti täälläkin vielä :)

Veeti kotiin lähdössä Ilonan ja Tomin kanssa.

Lillin luovutuspäivää jouduttiin vähän siirtämään. Lillin yläpurenta teki nimittäin tepposet ja tarkasti seuraamani alakulmurit alkoivat painamaan kitalakeen. Eipä siinä auttanut muuta kuin eläinlääkärireissu. Tänään Lillin alakulmurit sitten nappaistiin eläinlääkärissä pois. Eivätpähän paina reikää kitalakeen ja nyt vaan toivotaan kovasti, että pysyvät kulmahampaat aikanaan asettuisivat suuhun sopivasti. Purentaa joutuu kyllä seurailemaan kun hampaat puhkeavat, jotta ajoissa pystytään puuttumaan tilanteeseen, jos kulmureille meinaa kehittyä virheasento.

Lillin kerjäysnaama, saman ilmeen olen tainnut nähdä Lyytilläkin joskus ;)

Ykkösellekin on koti nyt tiedossa. Vielä puolitoista viikkoa saan pitää sen kuitenkin ilonani, ennenkuin oma koti kutsuu sitäkin.

Ykkönen ja Ukko

Lemmikkipalstoille Apulaan Ykkösestä jättämäni ilmoitus poiki tällä kertaa niin erikoisia pentukyselyitä ettei tosikaan. En viitsi niitä ruveta täällä sen kummemmin ruotimaan, mutta näköjään "pikku viallista" pentua innostuivat kysymään nyt sellaiset, jotka etsivät koiraa mahdollisimman halvalla, läheltä tai molempia. Siinä ei varsinaisesti ole mitään pahaa, mutta... Koska minulle kasvattamani pennut ovat rakkaita  ja minulle merkitsee todella paljon minkälaiseen kotiin pennut menevät, toivon, että minulta pentua kysyisivät ne ihmiset, joille vastavuoroisesti on tärkeää se miten pennut on hoidettu ja se, että kasvattaja tuntee huolta pennusta ja pitää yhteyttä sen jälkeenkin, kun pentu on haettu uuteen kotiin. Jos nämä asiat eivät vaakakupissa paina laisinkaan, niin minulta ei kannata pentua kysyä! Beaglen pentuja on kyllä tarjolla runsaasti ympäri Suomea.

Ettei ihan liian vakavaksi käy, niin laitetaan tähän loppukevennykseksi kuvat pennuista mielipuuhissaan. Laatikot ovat osoittautuneet niiden suosikeiksi, seuraavaa pentuetta varten yritän löytää jostakin lasten pienen pallomerialtaan, pennut tykkäisivät varmasti sellaisestakin. Ikean putki on meillä myös pentujen ehdoton lemppari riehupaikka, sekin alkaa olla tosin jo niin kärsinyt, että olisi melkein syytä ostaa uusi.

Keikkumista vähän maistellun laatikon päällä.

Ja sitä maistelua.

Terveystuloksia

Torstai 7.2.2013 klo 8.41 - Sanna

Pena                                                                                           kuva: Tiina Heikkinen

Kuopiossa asuva Pena eli Kertalaakin Kell' Onni On (i: Ullastiina Riku e. Lexan Sissi) kävi pevisa-tarkastuksessa 26.1.2013. Pena tutkittiin tuloksella polvet 0/0 eli terveet ja silmät: ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia.

Tuikku ja Roihu pääsivät polvitarkastukseen samalla, kun beaglepennut kävivät sirutuksella. Molempien polvet 0/0. Silmätarkastukseen vien kaksikon vasta myöhemmin. Nyt kun Kakkosen "silmäepisodin" jälkeen boikotoin lähintä silmätarkastuksia tekevää klinikkaa, vaatii meiltä hieman enemmän vaivan näköä ja aikaa lähteä Ouluun asti silmätarkastuksille. Polvitarkastuskäynnillä Roihu oli ihastuttava häntää heiluttava ja vieraita pussaileva itsensä. Molempien koirien tutkiminen ja kääntely eri asentoihin sujui helposti, mitä eläinlääkäri ihasteli niiden luonteen lisäksi kovasti. Totesi, että yleensä suomenpystykorvat asiakkaina ovat kaikkea muuta kuin helposti käsiteltäviä. Ja niinhän se valitettavasti taitaa olla.

Pennut 7 viikkoa

Tiistai 5.2.2013 klo 17.19 - Sanna

Tänään pennut saavuttavat virallisen luovutusiän. Onneksi päätin jo ajoissa, että luovutan nämä pennut pikkaisen vanhempina, koska pystykorvapentuihin verrattuna ainakin näiden beaglepentujen kehitys on tapahtunut selvästi hitaammin. Siinä missä pystykorvapentujen kanssa laskee kuuden viikon iästä eteenpäin päiviä seitsemän viikon luovutusikään, kun ne alkavat olla kamalia pikku riiviöitä, jotka roikkuvat joka paikassa naskalihampaineen ja rähisevät sekä tappelevat kovasti keskenään, tämä beaglekolmikko tuntuu vielä kovin pieniltä vauvoilta, joita en vielä haluaisi luovuttaa minnekään. Ensimmäisenä omaan kotiinsa on lähdössä ensi lauantaina Kakkonen.

Tässä Kakkonen 7 vkoa eli K. Pukin Pikku Apuri harjoittelee joulukalenterin luukkujen avaamista. Hyvin sujui ;)

Eilen käytimme pennut eläinlääkärissä tarkastettavina ja mikrosirutettavina. Lillin ja Ykkösen yläpurentaa lukuunottamatta pennuilla on kaikki kunnossa. Eläinlääkäri kirjasi sirutiedot Kennelliiton Omakoira-järjestelmään ja sainkin heti kotona lähettää netissä pentujen rekisteröinnin kennelliittoon työn alle. Reilun tunnin päästä sähköpostissa odotti ilmoitus rekisteröinnin valmistumisesta ja kävin maksamassa laskun. Hyvin siis pitäisi papereiden ehtiä postissa kotiin ennen pentujen luovutusta. Tästä sujuvammaksi pentujen rekisteröintiä on varmaan mahdoton tehdä; täydet pisteet ja papukaijamerkki Kennelliitolle!

Ykkönen 7 vkoa

Pennut ovat tässä kehitysvaiheessa mahdottoman suloisia. Virtaakin riittää jo pitkiin leikki- ja riehutuokioihin. Pentujen ehdoton suosikki on Ikean tunneli, jossa ne melskaavat niin kovasti, että tunneli kierii edes takaisin pitkin lattiaa leikin lomassa. Eilen etsin pennuille erikokoisia matalia pahvilaatikoita, joita laitoin lattialle. Korkein laatikko on suunnilleen pentujen säkän korkuinen. Niiden päälle ja alas on pennuista tosi hauskaa kiivetä, samalla pentujen motoriikka kehittyy, eivätkä erilaiset tasot tunnu pelottavilta. Pentujen luonne-erot alkavat pikku hiljaa hahmottua. Porukan pienin, Kakkonen, on ehdottomasti kolmikon vauhdikkain. Hampaitaan se käyttelee jo ahkerasti joka suuntaan ja on ehtinyt saada meiltä lempinimen "tukan raastaja". Nimi puhukoon puolestaan ;) Lilli ja Ykkönen ovat hieman harkitsevaisempia ja viihtyvät paremmin sylissä, tosin kyllä niilläkin vauhtia piisaa. Ukon suosikkipentu on Lilli ja jälleen kerran kaikki mahdolliset lupaukset on kuultu sen edestä, että josko tämä pentu voisi jäädä kotiin... Onneksi Lilliä on oma koti jo valmiina odottamassa.

Lilli 7 vkoa

Omaa rakastavaa kotia vailla olisi vielä Ykkönen. Ykkösellä on yläpurenta, joka todennäköisesti ei tule muuttumaan leikkaavaksipurennaksi. Tämän purentavirheen takia Ykkönen etsii omaa kotia ihan vain sydämen- ja sohvanvaltaajana, lenkkikaverina ja tietysti kaikki sellaiset harrastukset, mihin näyttelytulosta ei tarvita, ovat Ykkösen kanssa mahdollisia ja erittäin suotavia :)

Hieno aloitus tällekin vuodelle

Maanantai 4.2.2013 klo 21.16 - Sanna

Lauantaina olimme Tuikun ja Roihun kanssa Raahen ryhmänäyttelyssä. Ilma ei ollut kaikkein suosiollisin ja aamulla näyttelyyn ajellessa jännitin hieman ehdimmekö kovan lumipyryn takia kehään ajoissa. Suomenpystykorvia oli ilmoitettu 30 kappaletta. Joukossa tästä pentueestamme oli myös K. Tulesta Temmattu eli Taika ja K. Tuli Ja Leimaus eli Luca. Mitään suurempia odotuksia minulla ei omien koiriemme osalta ollut. Roihu esiintyi tasaisen varmasti, sai kivan arvostelun ja voitti junnuluokan SA:lla. Näyttelyihin tottumatonta Lucaa näyttelytilanne jännitti tosi paljon, eikä Luca antanut tuomarin tutkia itseään, joten Luca sai tällä kertaa hylsyn. Kaikestaan uroksille irtosi kolme SA:ta ja lopulta tarkan harkinnan jälkeen tuomari sijoitti Roihun ykköseksi. Ensimmäinen sertti saatiin siis kotiin viemisiksi ja yllätys oli siis melkoinen! :)

Juniorinarttuja oli seitsemän. Tuikku säikähti jostain syystä hampaiden tarkastuksessa ja esiintyminen meni plörinäksi, liikkeessä häntä nousi heti selälle, mutta tuomarin lähestyessä Tuikkua pelotti. Todella harmillista, koska aikaisemmin Tuikun kanssa mitään vastaavaa ongelmaa ei ole ollut. No jokatapauksessa Tuikku sai eh:n, johon olen tyytyväinen. Taika-siskon kehäesiintyminen sujui tosi hienosti. Taika sai myös erittäin hyvän ja sijoittui luokassa kolmanneksi kahden erinomaisella palkitun koiran jälkeen. Erinomaisen olisin kyllä Taikalle suonut, sen se ehdottomasti ulkomuodollaan (ja esiintymisellään) olisi mielestäni ansainnut.

Rotunsa parhaaksi tuomari valitsi lopulta Roihun ja aamupäivän näyttelykeikasta tulikin kokopäivän reissu. Eipä auttanut muuta kuin soittaa ja pyytää äitini kotiimme ruokkimaan pennut ja ulkoiluttamaan koirat. Onneksi meillä oli näyttelyssä kavereita ja aika kului rattoisasti rupatellen ryhmäkilpailuja odotellessa. Ryhmäkehään mennessä Roihu alkoi olla jo aika väsähtänyt pitkän päivän jälkeen, mutta sain sen kuitenkin tsempattua vielä esiintymän aika kivasti. Päivän kruunasi Roihun sijoittuminen ryhmässä neljänneksi, ensimmäinen ryhmäsijoitus oman kasvatin kanssa ja se tuntuu tietysti tosi hienolta :D

Kamera oli mukana, mutta koska suomenpystykorvien kehä oli ulkona ja arvostelun ajan pyrytti lunta suht sakeasti, jäi kamera tällä kertaa repun pohjalle.

Roihu terhakkaana Raahen ryhmäkehässä, ikää 12 kk.

Tässä palkintosijalla kehuja vastaanottamassa :)

Näyttely kutsuu

Lauantai 26.1.2013 klo 14.17 - Sanna

Melkein kaksi kuukautta kestänyt näyttelytauko on kohta ohi. Viikon päästä on Raahen ryhmänäyttely josta aloitamme tämän vuoden näyttelyrupeaman. Beaglet ja Viivi jäävät tällä kertaa kotiin, koska ilmoitin Raaheen pelkästään Tuikun ja Roihun. Onneksi, kun beaglejen ja pystykorvien kehät menivät toivomuksista huolimatta aikataulussa täysin päällekkäin. En nyt pääsekään avustamaan kaverin beaglen esittämisessä ja beaglet jäävät harmillisesti kokonaan minulta näkemättä.

Ensi lauantaina onkin samalla sitten "Tulisen"-pentueen 4/6 pentuetapaaminen, kun Raaheen on tulossa sisaruskatraasta sekä Taika, että yllättäen myös Luca omistajineen Kajaanista asti. Todella hienoa päästä näkemään näitä junioreita! :)

Viime viikolla jaksoin lenkkeilyttää kameraakin. Tässä lauman nuoret huligaanit: Wilson, Putkonen ja Roihu täydessä vauhdissa.

Tuikku ja Roihu eivät kumpainenkaan ole hyvässä karvassa. Roihun karvanlähtö on selvästi jo alkanut, kunhan vielä viikkoon ei alkaisi tiputtelemaan turkkiaan suurina tuppoina pois. Mitään erityisiä odotuksia näyttelymenestyksen suhteen ei ole, jos sieltä eh:t saadaan, niin tyytyväisiä ollaan. Laiskuuttani en ole jaksanut kaksikon kanssa harjoitella kehäkäytöstä yhtään. Toivottavasti Roihu esiintyy yhtä hyvin kuin Seinäjoella. Pieni kertauskurssi ensi viikon aikana on kyllä paikallaan. Suomenpystykorvia Raaheen on ilmoitettu 30 kpl. Toivotaan, että sää suosii. Kameran otan mukaan ja yritän saada kaikki pystykorvat kuvattua.

Koiranristiäisten aika

Maanantai 21.1.2013 klo 20.46 - Sanna

Viiden viikon rajapyykki saavutetaan huomenna ja päätin, että on aika viettää pentujen nimijuhlaa. Virallisten rekisterinimien keksiminen on mielipuuhaani - tasan siihen asti, kun en enää meinaa keksiä pennulle nimeä sitten millään.  En aloita beaglepentueiden nimeämistä aakkosjärjestyksessä, koska aakkosten alkupään kirjaimilla (B,C,D,F,G) nimien keksiminen olisi mielestäni tosi tylsää, sillä haluan kasvateilleni suomenkieliset nimet. A- ja B-kirjain tuli käytettyä jo harjispentueille, eikä minua siksikään huvita aloittaa A:sta. Minun on helpompi seurata muiden kasvatteja ja liittää koira mielessäni oikeaan pentueeseen, jos saman pentueen pentujen nimet alkavat samalla alkukirjaimella. Olen päättänyt siksi nimetä beaglepentueeni nyt ja tulevaisuudessa sillä systeemillä. Pystykorvien kanssa aion jatkossakin sen sijaan leikkiä täysin teemanimillä, alkukirjaimista sen kummemmin välittämättä.

Päätin kuitenkin pian Lyytin pentujen synnyttyä nimetä ne jouluaiheella (tai ainakin vähän sinne päin :D); pentujen nimet siis tällä kertaa saman alkukirjaimen lisäksi myös teemalla.

Saanen esitellä ensimmäiset beaglekasvattimme:

Kertalaakin Pukin Pikku Apuri (Kakkonen), Kertalaakin Puhu Pukille (Ykkönen) ja Kertalaakin Pussaan Pukkia (Lilli).

Sain mielestäni loistoidean, että pennuista pitää saada otettua kiva yhteispotretti. No kiva se oli mielessäni. Käytännöntoteutus sitten vähän ontui, kun koirakakarat eivät pysyneet paikoillaan edes yhtä silmänräpäystä.

Pennut kasvavat

Lauantai 19.1.2013 klo 17.08 - Sanna

Aika on pentujen kanssa kulunut kuin siivillä, uskomatonta että pennut ovat jo yli neljä viikkoa vanhoja. Viimeisen reilun viikon aikana pentujen kehityksessä on tapahtunut valtava harppaus eteenpäin. Enää ne eivät ole vain pieniä alati nukkuvia otuksia, joihin maito menee toisesta päästä sisään ja tulee toisesta päästä ulos. Nyt pennut leikkivät kovasti keskenään, juoksentelevat ympäri olohuonetta ja osaavat vaatia pois pääsyä pentuaitauksesta. Vastapuhjenneita hampaita testataan innokkaasti hoitajan käsiin. Syömäharjoituksia kiinteällä ruualla, lautaselta tarjottuna, tehdään monta kertaa päivässä. Monta yötä ollaan jo nukuttu reilu kuusi tuntia putkeen. Tuttipullosta emme kuitenkaan ole voineet vielä luopua. Varsinkin aamun ensimmäinen ateria on oltava maitoa, pennut eivät silloin suostu muuta syömään! Annoskoot ovat kasvaneet yhtä matkaa pentujen myötä; aluksi 40ml maitoa per syöttökerta riitti koko kolmikon ruokkimiseen, mutta esimerkiksi tänä aamuna pennuista jokainen huitaisi koko tuttipullollisen eli 120 ml menemään hyvällä ruokahalulla.

Ykkönen, ikää 4,5 vkoa, vauhdissa.

Pennut ovat tulleet siihen ikään, että pentujen ihailijat ovat meille nyt tervetulleita. Uudet ihmiset ja positiiviset kokemukset ovat pentujen kehitykselle erittäin hyväksi. Muutama vieras meillä on nyt käynytkin tällä viikolla. Lyyti on näköjään päättänyt viedä vieraita kohtaan tuntemansa välinpitämättömyyden aivan uudelle tasolle. Lillin tuleva emäntä kävi pentuja katsomassa keskiviikkona, eikä Lyyti viitsinyt nousta edes pediltään vierasta tervehtimään. On todella noloa yrittää kuvailla, miten reipas ja iloinen koira oikeasti onkaan kyseessä, kun Lyyti samalla suunnilleen huokailee pedillään ja pyörittelee vieraille silmiään. Useimmiten se sentään käy meille tulijat ovella pikaisesti katsastamassa ja lähtee sitten nukkumaan lopen kyllästyneen näköisenä. No, kyllä meillä rapsutuksien kerjääjiä ja syliin itsensä tuppaajia riittää kuitenkin joka vierailijan tarpeiksi, niin beagleissa kuin muissakin.

Lilli 4,5 vkoa.

Pennut kasvavat lähes silmissä. Valitettavasti epäonni ei vielä ole tainnutkaan kokonaan jättää meitä rauhaan. Tällä hetkellä näyttää siltä, että Lillille ja Ykköselle kehittyy yläpurennat. Mikäli purennat ovat virheelliset, kariutuvat näyttely- ja mahdolliset jalostushaaveeni näiden pentujen osalta. Tietysti pennut ovat nopean kasvun- ja kehityksenvaiheessa ja purenta saattaa muuttua vielä kovastikin, joten sormet ristissä toivon oletuksieni osuvan harhaan.

Aikuiset koiramme pääsevät yksi kerrallaan tutustumaan pentuihin ja tutustuttamaan pentuja koiriin. Lyyti on menettänyt kiinnostuksensa pentuihinsa kokonaan, harmi, että jouduimme pitämään sen niistä erossa sen oman terveyden takia niin pitkään.

Kakkonen tekee tuttavuutta Tellervon kanssa.

Minua jo aivan hirvittää ajatus siitä, että pennut ovat luonamme enää vajaan neljä viikkoa. "Emänä" olen kiintynyt niihin erittäin syvästi ja niistä luopuminen on takuulla raskasta. Onneksi pennut menevät aivan ihanan tuntuisiin koteihin, joissa niitä odotetaan jo kuumeisesti :)

Olen lisäillyt pennuista kuvia runsaasti niiden omaan kuva-albumiin, joka löytyy TÄSTÄ.

Synttärionnittelut

Torstai 10.1.2013 klo 11.15 - Sanna

Jupinaa yhdensortin "kasvattajista"

Tiistai 8.1.2013 klo 17.10 - Sanna

Huvikseni selailin Suomen Kennelliiton sivuilla paluun tehneen pentuvälityksen ilmoituksia. Siellä on ilmoituksista kätevästi linkit suoraan pentueen vanhempien tietoihin jalostustietojärjestelmään ja esillä on myös pentujen hinta. Ihan kätevä tapa vertailla tarjolla olevia yhdistelmiä rodussa kuin rodussa. Esimerkiksi harrastamaamme 5-ryhmän rotua oli nyt pentuvälitykseen ilmoitettuna yksi pentueellinen. Korkeahko pennunhinta, 1200 €, sai minut heti olettamaan, että kyseessä on erityisen tasokas yhdistelmä. Tosin sellaiset helmet yleensä löytävät ottajansa sen kummemmin ilmoittelematta ja tiesin ettei ko. pentuetta rotujärjestön pentuelistalta löytynyt, koska olin juuri listaa käynyt katsomassa. Minun olisi ehkä kannattanut olla katsomatta kyseisen pentueen tietoja jalostustietojärjestelmästä sen kummemmin, koska sappeni kiehuu niin, etten malta olla kirjoittamatta asiasta.

Koirien kasvattajat ovat kaikki erilaisia, sadan kasvattajan joukkoon mahtuu varmasti yhtä monta erilaista persoonaa. Kukin kasvattaja valitsee omat tavoitteensa kasvatustyölleen ja hyvillä kasvattajilla nämä tavoitteet ja niihin pyrkiminen tapahtuu eettisesti kestävien periaatteiden ja jalostusvalintojen sekä koirien hyvinvoinnin huomioisen kautta. On hienoa, että jatkuvasti kampanjoidaan pentutehtaita vastaan ja valistetaan ihmisiä olemaan ostamatta paperittomia pentuja. Monet ovat jo toivottavasti tietoisempia tästä asiasta, kunhan vielä useammat tekisivät ostopäätöksensä muun kuin halvan hinnan tai säälin perusteella, niin ns. pimeä koirientuottaminen saataisiin loppumaan lähes kokonaan. 

Ehkä ohjatessa ihmisiä kasvattajan ja pennun valintaan olisi nykyistä enemmän kiinnitettävä huomiota siihen, että myös rekisteröityjen koirien kasvattajien joukkoon mahtuu valitettavasti niitä, joille pentueen teettämiseen ainoa motiivi on raha. Jalostuksen kanssa tälläisellä kasvattamisella ei ainakaan ole mitään tekemistä, heille pentueen tekemiseen riittää, että käytettävissä on samanrotuinen narttu ja uros. Sillä miten hyvin nämä kaksi koiraa sopivat keskenään yhdistettäviksi, ei ole mitään merkitystä; usein riittää että näennäisesti yhdistelmä on ihan passeli, että myynti-ilmoituksessa voi kehua pientä sukusiitosta ja menestyneitä isovanhempia. Moni kokematon pennunostaja menee helposti halpaan, kun kasvattaja vielä kertoilee vuosikymmenien kokemuksestaan ja kehuu koiriaan maasta taivaisiin. Räikeimmillä tapauksilla jalostustietojärjestelmä kertoo karua totuuttaan heti, kun kennelin kasvatustyöhön viitsii siellä vain hieman perehtyä. Näissä tapauksissa esimerkiksi korkeat sukusiitosasteet, epämääräiset terveystulokset, suuret koirakohtaiset pentuemäärät ja useamman sukupolven "näkymättömyys" eli näyttely-, koe- tai terveystulosten puuttuminen, saavat toivottavasti jo kokemattomammankin pennunetsijän hälytyskellot soimaan.

Alan vakaasti olla sitä mieltä, että Kennelliiton pitäisi asettaa kaiken rotuisille nartuille joku yleinen alaikäraja, jota nuorempien koirien jälkeläisiä ei rekisteröitäisi. Pevisa-roduissa, joissa tarkastusten on oltava voimassa jo astutushetkellä, tälläinen matala ikäraja tietysti on jo sitä kautta olemassa. Joukossa on kuitenkin aina niitä, jotka ottavat koiristaan sääntöjen puitteissa irti kaiken minkä saavat; kun mitään alaikärajaa ei ole, tälläiset mätämunat astuttavat narttunsa ensimmäisestä juoksusta, jolloin narttu on penikoidessaan pentu vielä itsekin. Tarkastelemani esimerkki kasvattaja tuotti viime keväänä neljä pentuetta, näiden pentueiden emät olivat pentujen syntymähetkellä 1 v 1 kk, 1 v 2 kk, 1 v 3 kk sekä 1 v 5 kk vanhoja. Täytyy vielä lisätä, että kaikki neljä emää ovat täyssisaruksia keskenään. Omasta tarhasta niille on onneksi löytynyt sopiva sulho, kun kaikilla neljällä pentueella on yllättäen sama isä. Pentuemäärä nartuilla on onneksi jo Kennelliiton toimesta rajattu viiteen. Nopeasti pennuntekopuuhista siirtyy eläkkeelle sekin pystykorva narttu, joka 2 v 4 kk vanhana on synnyttänyt kolmannen pentueensa. Kovin leppoisia eläkepäiviä en tosin uskalla sille koiralle toivoa.

Esimerkkitapaustani vielä ruotiakseni; mitään järkevää syytä en näe vuotiaan koiran astuttamisessa, eikä neljä peräkkäistä vahinkoakaan oikein ole uskottava selitys samalle vuodelle, varsinkaan kun kasvatushistoria osoittaa samankaltaisen toiminnan jatkuneen koko ajan. Toteutetuissa pentueissa ei ehkä varsinaisesti ole mitään vikaa, jos ei nyt mitään tolkkuakaan. Ihan kivoja ja terveitä koiria niistä on voinut syntyä hyvällä tuurilla. En käsitä miksei samaa asiaa ole voinut toteuttaa järkevästi, niin että koirat saisivat kasvaa rauhassa aikuisiksi ja tehdä ne ensimmäiset pentunsa vasta parin vuoden iässä? Vaikka koiran antaisi pentueiden välillä palautua kunnolla, pystykorva on niin pitkäikäinen ja hyvin kuntonsa säilyttävä rotu, että sillä ehtii tehdä ne sallitut viisi pentuetta vähän pidemmälläkin aikavälillä, jos siihen kerran kokee pakottavaa tarvetta jokaisella omistamallaan nartulla. Mahdollisesti silloin löytyisi muitakin urosvaihtoehtoja sen oman lisäksi, mutta kun rahan ahneus selvästi määrää kasvatuksen tahdin, mennään ojasta allikkoon ja vauhdilla.

Niin pitkään, kun löytyy hyväuskoisia tai välinpitämättömiä ostajia, löytyy esimerkin kaltaisia kasvattajia. Mielenkiintoista olisi kuulla nekin myyntipuheet, joilla esimerkin pennut vaihtavat omistajaa  - vieläpä huippuhintaan. Tämä saa pohtimaan, että ehkä Kennelliiton pentuvälitykseen päästäkseen pentueen tulisi täyttää jotkin muutkin kriteerit kuin rekisteröintikelpoisuus tai vaihtoehtoisesti rekisteröinninehtoja olisi ehkä osittain tiukennettava.

Luppakorvat 2 viikkoa

Keskiviikko 2.1.2013 klo 17.30 - Sanna

Tätä kirjoittaessani Lyytin pennut ovat 15 vuorokautta vanhoja. Harvoin olen ollut kaksiviikkoisten pentujeni syömisistä, nukkumisista ja vatsan toiminnoista yhtä hyvin kartalla kuin näiden pentujen kanssa. Kun elämä kuitenkin nyt tällä hetkellä pyörii täysin näiden kolmen pienen luppakorvaisen ympärillä, ei siihen juuri muuta mahdukkaan. Pentujen hoito rytmittää jokaista päivääni. Ruokintarytmi on muutamalla kerralla harventunut; pennut syövät vuorokaudessa enää aamiaisen, lounaan, päivällisen, illallisen, iltapalan ja yhden tai kaksi yösyöttöä.

Pennut 13 vrk.

Pikkuisen takapakkia onnelliseen pentuarkeen tuli viime viikolla. Ilman emän seuraa kasvavilla pennuilla on todella kova imemisen tarve ja epäonneksemme Ykkösen imuhalut kohdistuivat Kakkosen silmän seutuville. Torstai aamuna herätessäni, pentujen ollessa yhdeksän vuorokauden ikäisiä, löysin Ykkösen imemässä innokkaasti Kakkosen silmän kohtaa. Säikähdin aivan todella, niin hurjan näköiseltä silmä näytti. Pentujen silmät eivät tuolloin olleet vielä auenneet ja Kakkosen silmän kohta oli aivan turvoksissa ja silmän sisänurkasta, luomen alta, vuoti runsaahkosti jotakin vaaleaa nestettä. Siinä eläinlääkärin puhelinajan alkamista odotellessa väänsin suunnilleen itkua ja kaikki kauhuskenaariot pennun silmän menettämisestä olivat tietysti mielessä. Epäonneakin tuli manailtua runsain sanakääntein. Pääsimme heti aamulla käymään vastaanotolla. Kakkonen sai antibioottikuurin silmätulehduksen takia. Eläinlääkärit olivat sitä mieltä, että silmäluomi tulisi saada raolleen, että silmä paranisi kunnolla. Muuten vaarana oli silmän vaurioituminen ja mahdollinen näön menetys. He eivät sitä kuitenkaan vastaanotollaan halunneet tehdä, vaan suosittelivat kääntymään jonkun klinikan puoleen.

Tyytyväiset pullerot; Lilli, Kakkonen ja Ykkönen, 13 vrk.

Se olikin sitten helpommin sanottu kuin tehty. Joulun välipäivinä monet eläinlääkäriasemat olivat kiinni ja parista paikasta minulle sanottiin heti, että kokemattomuuttaan eivät halua ottaa pentua vastaan. Suurimman pettymyksen aiheutti silmätarkastus eläinlääkäri, jonka vastaanotolle olisin halunnuat pennun viedä. Olihan kyseessä juuri silmien hoitoon erikoistunut ihminen. Puhelimessa hän oli sitä mieltä, että luomi on ehdottomasti saatava raolleen, jotta silmää päästään hoitamaan. Tylysti hän ilmoitti, että ajat ovat täynnä, kun kauniisti pyysin voisiko hän ottaa meidät pennun kanssa jossakin välissä vastaan. Kerroin ettei kukaan tunnu meitä huolivan, mutta vastassa oli silti jyrkkä ei. Tiedustelin aikaa seuraavalle aamulle, johon hän tokaisi sen olevan silloin myöhäistä.

Olen luullut, että eläinlääkäreillä on yleisesti tapana ottaa kiireelliset tapaukset vastaan muiden aikojen väliin, jos ajat muuten ovat täynnä. Monesti olemme omaa vuoroamme joutuneet vastaanotoilla (ei kylläkään ko.) odottamaan, kun muiden ajat ovat sellaisesta syystä hieman myöhässä. Ikinä ylimääräinen odottelu ei ole harmittanut, koska sitä ajattelee, että joskus voi itse olla tilanteessa, jossa tarvitsee lemmikkinsä kanssa pikaisesti eläinlääkärin apua. Homma ei näköjään toimi kyseisellä klinikalla näin. Koska nyt ei ollut ensimmäinen, eikä edes toinenkaan kerta saman vuoden aikana, jolloin ko. eläinlääkäri ei halunnut ottaa minua ja apua tarvitsevaa koiraani vastaan, tein päätöksen, että killinkiäkään en kyseiselle klinikalle enää tule viemään. Jatkossa käymme sitten viralliset silmätarkastuksetkin tekemässä vaikka Oulussa asti.

Illalla olisimme saaneet ajan Kokkolasta toiselta eläinlääkäriltä. Hän olisi kuitenkin halunnut rauhoittaa pennun toimenpidettä varten, mitä ihmettelin kovasti. Siinä vaiheessa vaakakupissa oli mielestäni kaksi isoa riskiä; näön tai hengen menettäminen. Punnitsin Kakkosen torstaina päivällä ja se painoi tuolloin 330 grammaa. Se oli niin pieni, että olin varma ettei se tulisi rauhoituksesta selviämään. Koska silmän turvotus laski iltaa kohden lähes täysin, päätin neuvoista huolimatta seurata tilannetta ennallaan. Perjantaina sain puhelimessa kasvattaja ystävältä ohjeet silmäluomen raottamiseen. Kunhan vain uskalsin luomea varovasti yrittää venyttää auki, se raottuikin silmänurkasta hyvin helposti ja kivuttomasti, koska pentu ei sitä edes huomannut. Mitään tulehduseritettä tai muutakaan ei luomen alta vuotanut, vaan sieltä pilkotti kirkas, terve silmä. Olo oli enemmän kuin huojentunut. Vahingosta selvittiin säikähdyksellä ja turhan antibiootin syöttämisen sain lopettaa heti. Pari vuorokautta myöhemmin Kakkosen sekä sisarusten silmät aukesivat ja osaan nyt arvostaa kauniita, kiiltäviä silmiä ihan eri tavalla kuin ennen.

Pikku Kakkonen ja kaksi kaunista silmää.

Sittemmin kaikki on viime päivinä sujunut hyvin. Pennut ovat kasvaneet hienosti. Uros pentu Ykkönen on niin innokas syömään, että se on jo kolminkertaistanut syntymäpainonsa. Kakkonen ja Lilli seuraavat hyvin veljeään perässä. Mielenkiintoista huomata, miten hyvin pienten pentujen hajuaisti toimii. Kun menen pentulaatikon viereen, umpiunessa olevat pennut heräävät sekunneissa ja alkavat kovasti tohottaen etsimään ruokaa, haistaessaan minut ne tietävät ruoka-ajan olevan lähellä :) Malttamattomana odottelen, että pennut kehittyvät vielä hieman lisää ja rupeavat tapailemaan leikin alkeita. Tällä hetkellä niiden elämä on vielä lähes täysin nukkumista ja syömistä.

Tein tälle pentueelle oman kuva-albumin, minne tulen lisäilemään kuvia kolmikosta jatkuvasti. Kuva-albumiin linkki löytyy TÄSTÄ ja lisäksi kuva-albumit sivulta.

Yhteenveto vuodesta 2012

Keskiviikko 26.12.2012 klo 21.46 - Sanna

Kuluva vuosi lähenee loppuaan ja ajattelin, että on aika tehdä jonkinlainen yhteenveto vuodesta 2012.

KASVATUS

Kasvatuksemme on tänä vuonna ollut vähäistä. Vielä vähäisempää se olisi ollut ilman Pennin ja Liekin tekemää yllätyspentuetta, joka syntyi tammikuussa. Kuusi ihanan kamalan ihanaa, tulisieluista pystykorvan alkua siis saatiin tahattomasti aikaiseksi. Ja koska ne olivat niin ihania, pitihän niitä jättää kotiin peräti kaksin kappalein. Tässä vaiheessa joudun tunnustamaan, että Roihusta on tullut varsinainen lempilapseni. Se on luonteeltaan juuri sellainen kuin haluan pystykorva uroksen olevan. Sisko Tuikussakin riittää tulta ja tappuraa vaikka muille jakaa. Olen erityisesti kyseisen pentueen luonteisiin todella tyytyväinen. Ulkomuodossa on toki parannettavaa, mutta mielenkiinnolla odotan mitä pennut tulevat näyttelykehissä saamaan. Metsässä ollaan päästy jo alulle ja sisaruksista ainakin Ansa on osoittanut jo olevansa toimiva metsästyskoira. Ensi vuoden suuri jännitysmomentti ovat tämän pentueen Pevisa-tarkastusten tulokset.

Maaliskuu 2012, Ukko ja pennut

Joulunaika vietettiin nyt tiiviisti pentulaatikon äärellä, kun kovasti odottamamme ensimmäiset pikku beaglet syntyivät. Vastoinkäymisten jälkeen tilanne on rauhoittunut ja pennut kasvavat hyvää vauhtia. Kovin paljon kerrottavaa näistä reilun viikon ikäisistä hauvavauvoista minulla ei vielä ole. Paitsi se, että ne ovat sulattaneet sydämemme <3

OMA LAUMA

Aikaisemmin mainittujen Tuikun ja Roihun lisäksi, jotka muuten edelleen tottelevat myös yhteistä nimeä "Pennut", laumamme on vuoden aikana kasvanut kahdella parilla luppakorvia. Elokuussa joukkoon liittyi Venäjältä beaglepoika Putkonen ja marraskuussa samanikäinen ja sorttinen Wilson Puolasta. Ajan kanssa katson jäävätkö molemmat lauman pysyviksi jäseniksi vai etsitäänkö mahdollisesti pojista toiselle yhteistyökykyinen osaomistus- tai sijoituskoti.

Harjakoira Zelda ehti pitkään etsiä omaa kotia. Zelda lähti nyt joulukuussa koeajalle mahdolliseen uuteen kotiin ja uskallan olla jo hieman toiveikas, että se olisi loppuelämänsä kodin nyt löytänyt.

Syyskuu 2012, Fuula ja Putkonen leikkivät

NÄYTTELYT 

Olemme käyneet näyttelyissä erittäin ahkerasti. Kaiken kaikkiaan laskujeni mukaan kahdessakymmenessayhdessä eri näyttelyssä tämän vuoden aikana. Arvosteltavana niissä koiristamme ovat käyneet: Lyyti, Tellervo, Pipari, Viivi, Tuikku ja Roihu. Beaglemme ovat olleet ROP yhteensä seitsemän kertaa, VSP kolmesti, saaneet yhteensä yksitoista sertiä, kaksi cacibia sekä kolme vara-sertiä. Ryhmänäyttelyiden loppukisoissa Tellervo ja Lyyti ovat sijoittuneet ryhmässä toiseksi tai kolmanneksi yhteensä kuusi kertaa.

Joulukuu 2012, Wilson lempipaikallaan takan reunalla.

Porcelaine Viivin näyttelyvuodesta mieleenpainuvin yksittäinen menestys oli Tornion ryhmänäyttely tammikuussa, jossa tuomari Leni Finne rohkeasti laittoi Viivin voittamaan 6-ryhmän (ja siis suomenajokoiran) ja Viivin lopullinen sijoitus oli BIS-3. Ryhmässä Viivi sijoittui jokaisessa ryhmänäyttelyssä, johon olin sen ilmoittanut. Messarista Viivi sai Helsinki Winner-12 tittelin.

Reippaat pystykorva kaksoset Tuikku ja Roihu aloittivat syksyllä uransa pentuluokissa. Tuikku oli kahdesti VSP-pentu ja Roihu kolmesti ROP-pentu. Ihana yllätys oli Roihun hieno RYP-4 sijoitus Kokkolan pentunäyttelyssä. Vuoden ainokainen näyttely, josta koirillemme ei herunut mitään, oli Voittaja-12. Erityisesti tänä vuonna ilahdutti suomenpystykorvakasvattimme K. Kell' Onni On eli Penan Siilinjärveltä saama vara-sert, oikea sertti ei ollut silloin kaukana! Ehkäpä sen vuoro tulee ensi vuonna?

Kokonaisuutena kerrassaan upea näyttelyvuosi takanapäin! Toista samanmoista on tuskin heti odotettavissa. Menestystä tuli huomattavasti enemmän kuin olin uskaltanut toivoakaan, kilometrejä kertyi autoon taas tuhansia ja ainakin yhtä ABC-huoltoasemaa on pidetty pystyssä pelkästään meidän bensaostoilla ;-) Niin hyvälle kuin menestys aina maistuukin, tämän harrastuksen suola ovat koirien lisäksi kuitenkin muut koiraihmiset, joiden kanssa olemme saaneet viettää monia, monia hauskoja ja opettavaisia hetkiä kehän laidalla. Kiitos teille kaikille!

UUSI VUOSI, UUDET KUJEET

Alustavia pentusuunnitelmia olen tehnyt tulevalle vuodelle jo jonkin verran. Mikäli ne toteutuvat, vuonna 2013 meillä syntyy kaksi beaglepentuetta. Tarkoitukseni on astuttaa ensi vuoden aikana sekä Pipari, että Tellervo. Pentueet ovat odotettavissa loppukesälle ja syksylle. Molempiin suunniteltuihin pentueisiin etsin pennuille myös yhteistyökykyisiä sijoituskoteja.

Marraskuu 2012, Ukko halaa Piparia

Näyttelykalenteria olen ruvennut kasaamaan itselleni, mutta päätän vasta sitten tarkemmin mihin kaikkialle mennään, kun näyttelyiden tuomaritietoja rupeaa tulemaan. Olen ajatellut, että ensi vuonna emme kävisi näyttelyissä ihan niin usein kuin tänä vuonna. Beaglet pyörähtelevät kehässä ehkä harvemmin ja pystykorvat useammin?

Erityisesti odottamiani tapahtumia ensi vuonna on kaksi. Jo kymmenvuotiaasta asti unelmani on ollut päästä joskus katsomaan Englantiin Cruftsin koiranäyttelyä. Tuo unelma toteutuu vihdoin viimein ensi maaliskuussa, kun teemme matkan Birminghamiin Ukon ja Hannun kanssa. Toinen ulkomaan reissu koiramaisissa merkeissä on edessä toukokuussa, kun  Katin kanssa matkustamme Budapestiin turistiksi maailmanvoittajanäyttelyyn.

Kaikenlaista kivaa siis tiedossa ensi vuodelle :) Tervetuloa uusi vuosi 2013!

Lokakuu 2012, Viivi loikkaamassa ojan yli

Pennuntuoksuinen joulu

Sunnuntai 23.12.2012 klo 17.01 - Sanna

Lyytin pennut syntyivät aikaisin tiistai aamuna. Itse synnytys sujui vaikeuksitta ja pentuja syntyi kuusi, neljä urosta ja kaksi narttua. Pennut olivat syntymäpainoltaan kovin pieniä, 112-235 grammaisia, mutta pienintä lukuunottamatta virkeitä. Verratessani pystykorva pentuihin näiden pentujen elinvoimaisuutta, niinkuin minä elinvoimaisuuden käsitteen ymmärrän, pystykorva pentumme ovat olleet elinvoimaisempia. Se onko kyseessä pentueesta vai rodusta johtuva ero, selvinnee minulle sitten, kun saan enemmän kokemuksia beagle pentueista. 

Tässä he nyt ovat, alhaalta ylöspäin työnimillä Kakkonen, Ykkönen ja alla nukkuu Lilli.

Ongelmat alkoivat oikeastaan jo synnytyksen aikana, kun ensimmäisten pentujen synnyttyä totesimme, että suurimmasta osasta Lyytin nisiä pennut eivät saaneet imuotetta tai nisät olivat niin pahasti sisäänpäin kääntyneet, että nisän kohdalla oli vain kuoppa. Ns. "normaaleja" nisiä oli vain kolme kappaletta. Kovin vähän, kun ruokittavana olisi kuusi suuta.

Pienimmän pennun selviämisen kohdalla en ollut alun alkaenkaan kovin toiveikas, niin selvä ero siinä oli muihin pentuihin. Kun sillä kuitenkin oli selvästi syöntihaluja, aloitin lisäruokinnan vastikkeella sille heti. Pentujen ensimmäinen vuorokausi meni minulta lähes kokonaan valvoessa, kun auttelin pentuja nisille ja syötin pienintä ruiskulla. Keskiviikko aamuna osa pennuista alkoi käydä veltoiksi, viileän tuntuisiksi ja selvästi ne olivat kuivumassa. Nämä ovat sellainet merkit, että aikaa ei ole hukattavaksi hetkeäkään! Eläinlääkärin vastaanoton aukeamista odotellessani lämmitin pentuja ja sain pari niistä juomaan vastiketta tuttipullosta. Sain onneksi eläinlääkärin kiinni heti kahdeksalta ja saimme käydä siellä nesteyttämässä pentuja. Lyytin nisäongelman vakavuus alkoi selvitä meille tässä vaiheessa. Päätin aloittaa kaikkien pentujen tukiruokinnan tuttipullolla, sen lisäksi että pentuja yritettiin auttaa Lyytin nisille. Valitettavasti pienin tyttö ja yksi pojista olivat jo niin heikossa kunnossa, ettei mikään auttanut ja ne menehtyivät pari tuntia eläinlääkärissä käynnin jälkeen.

Vasemmalla joukon pienin Kakkonen, välissä Lilli ja oikealla Ykkönen.

Neljä jäljelle jäänyttä pentua söivät hyvin vastiketta tuttipullosta ja niiden vointi kohentui iltaan mennessä täysin, ne olivat kuin eri pentuja. Samaa rataa jatkui torstai, Lyyti sai hoitaa pentujaan ja ne kyllä imivät Lyytin nisiä, vaikka maitoa ei juurikaan enää tuntunut tulevan. Tässä vaiheessa olin jo toiveikas, että nämä neljä selviävät hyvin.

Minusta usein tuntuu, että epäonni kasaantuu. Kun jotakin menee pieleen, ei pieleen mene vain yksi asia, vaan menee sitten kerralla enemmän. Näin tälläkin kertaa. Tarkkailimme Lyytin olemista pentujen kanssa lähes koko ajan. Lyyti oli tarkka pennuistaan, mutta se ei osannut oikein varoa niitä, vaan kävi herkästi niiden päälle makaamaan. Kuitenkin se sai hoitaa pentujaan koko ajan, sillä kovin herkästi en rupea emää erottamaan pennuistaan ja välillä ajattelen olenko itse vain turhan hysteerinen asioiden suhteen, että "kyllä luonto hoitaa". Perjantai aamuna vahinko sitten tapahtui. Kovin pitkään Lyyti ei pentujensa kanssa yksin ollut, mutta kun menin pentulaatikolle, suurin ja elinvoimaisin uros pentu löytyi hengettömänä Lyytin kyljen alta. Tämä oli näiden pentujen menetyksestä ehdottomasti surullisin tapaus, täysin turha terveen ja vahvan pennun kuolema, mutta vahingoille ei yksin kertaisesti voi mitään. Itkut tuli kyllä pennun puolesta itkettyä.

Tämän jälkeen Lyytiä ei enää jätetty pentulaatikkoon vahtimatta. Ravinnon vuoksi pennut sitä eivät tarvinneet, mutta Lyyti tarvitsi pentujaan ja pennut emän lämpöä ja hoivaa. Eilen huomasin, että sisäänpäin kääntyneiden nisien ympärys kudoksessa tuntuu pieniä "pallukoita" ja Lyyti on vaisun tuntuinen, ensimmäistä kertaa elämässään se jopa jättää ruuan syömättä. Onneksi eläinlääkäri antoi varmuuden vuoksi antibiootti- ja kipulääkekuurin mahdollisen tulehduksen varalta meille mukaan jo keskiviikkona, koska näin joulunpyhinä eläinlääkärin metsästäminen olisi ollut aikamoinen haaste, joten saimme lääkekuurit aloitettua heti eilen. Nyt Lyyti raukka ei pääse enää hoitamaan pentujaan, että ne eivät turhaan ime sen nisiä ja vaikeuta tilannetta. Lyyti saa hoitaa pentujaan taas sitten kun ne kasvavat sen verran, että siirtyvät syömään kiinteää ruokaa.

Pulloruokinta on kasvattajalle erittäin raskasta ja pentujen hoitoon on todella sitouduttava. Pennut on ruokittava ja pissatettava sekä kakatettava säännöllisesti 2-3 tunnin välein ympäri vuorokauden. Aikamoisesti univelkaa olen onnistunut keräämään tässä viiden vuorokauden aikana, mutta kaikki tämä vaiva on todella palkitsevaa, kun näkee miten pennut vahvistuvat ja kasvavat lähes silmissä. Mikäli kyseessä olisi isompi pentue tai pennut eivät suostuisi imemään hyvin tutista, harkitsisin ehdottomasti varaemon etsimistä pennuille. Tällä hetkellä jokaiseen ruokintakertaan minulla kuluu aikaa noin tunti eli 8-9 tuntia vuorokaudesta istun tuttipulloa ja pentua pidellen. Öisin tuntuu, että ehdin vain torkahtaa siitä kun olen tuttipullon pessyt pois, kun pitää jo uutta maitoannosta mennä valmistamaan.

  Pentujen painot ovat nousseet hyvin ja tilanne vaikuttaa nyt hyvältä. Erityisen tarkkana saa olla pentujen mahan toiminnan suhteen, sillä maitovastike saa helposti aikaan pahan ummetuksen, jos pennun suoli ei toimi säännöllisesti. Ummetus on pienelle pennulle vaarallinen tila. Eilen säikähdin jo, että menetämmekö seuraavaksi kolmikon pienimmän pojan, kun emme saaneet sitä ulostamaan yli 12 tuntiin ja pentu alkoi käydä jo nuutuneen oloiseksi. Kun kakka sitten kaikkien kikkakolmosten jälkeen vihdoin saatiin tulemaan, oloni oli kuin lottovoittajalla! En muista, että koirankakka olisi koskaan tehnyt minua yhtä onnelliseksi :) Pentukin piristyi lähes välittömästi ja maito alkoi maistua taas hyvin.

Aina kasvattaessa kaikki ei vaan suju niinkuin on suunnitellut ja toivonut. Tämä on hyvä esimerkki siitä, että jo pentuetta suunniteltaessa kannattaa miettiä, että entäs jos jotakin ikävää tapahtuu? Kuinka pentujen hoito silloin järjestetään ja miten ongelmiin voi valmistautua? Itse hankin aina hyvissä ajoin ennen synnytystä maitovastikkeen kaiken varalle. Joskus aikaisemminkin se on tullut tarpeeseen ja nopealla varoitusajalla sitä voi olla lähes mahdotonta hankkia.

Pikku Kakkonen, ikää 3 vrk, maitolounaalla.

Tälläisin kuulumisin tällä kertaa. Onneksi emme ole kovin jouluihmisiä, sillä kaikki jouluvalmistelut ovat jääneet tässä hötäkässä tekemättä. Pennut ovat tietysti aivan ihania, olen jo todella kiintynyt niihin kun hoidan niitä nyt niin tiiviisti. Saimme siis pennuntuoksuisen joulun ja paras joululahjani on, jos koko pentu kolmikko saa kasvaa terveiksi aikuisiksi. Helpotuksesta en uskalla huokaista useampaan viikkoon, sen verran takapakkia tässä on aina välillä otettu. Pentujen virallisen nimetkin ovat muotoutuneet mielessäni, oikeastaan itsestään, tässä pentuja hoidellessa. Sen verran paljastan, että joulu-teemalla karvalapsoset tällä kertaa nimetään. Vietetään varsinaisia koiranristiäisiä sitten vähän myöhemmin, kunhan pennut ovat vähän kasvaneet ;)

Toivotamme hyvää joulua pentulaatikon reunalta kaikille ystävillemme, kasvatin omistajillemme, tutuillemme ja muille blogini lukijoilleni!

Laskettuaika lähestyy

Lauantai 15.12.2012 klo 14.06 - Sanna

Astutuksesta 59 vuorokautta.

Lyytin raskauden viimeistä kantoviikkoa elellään. Ensimmäisestä astutuksesta on nyt päiviä kulunut 61 ja toisesta 60. Tulevan äidin olo on kirjaimellisesti raskas. Lyyti makailee mielellään sohvalla nyt aivan mahapystyssä ja näyttää selälleen kellahtaneelta kilpikonnalta, se taitaa Lyytistä tuntua nyt mukavimmalta nukkuma-asennolta suuren mahan kanssa. Pentulaatikko on viritetty tykötarpeineen valmiusasemiin makuuhuoneeseemme. Mitään merkkejä synnytyksen käynnistymisestä ei vielä ole huomattavissa. Tietysti toivon, että Lyytin synnytys alkaisikin vasta maanantaina jolloin eläinlääkärit ovat helpommin tavoitettavissa, jos synnytysapua jostain syystä kaivataan. Tuleva synnytys jännittää minua kovasti.

Raskasta tämä odottaminen...

Helsingin tulijaisina Viiville titteli

Lauantai 15.12.2012 klo 13.35 - Sanna

Koiranäyttelyvuosi huipentui osaltamme viime viikonloppuna Helsingissä messukeskuksessa järjestettäviin Helsinki Winner -12 ja Voittaja -12 näyttelyihin. Odotettu "messari" viikonloppu on aina ihan omaa luokkaansa ja nämä kaksi näyttelyä onnistuivat lunastamaan lupauksensa tänäkin vuonna, noin 8000 ilmoitettua koiraa kumpanakin päivänä, paljon ihmisiä ja paljon kaikenlaisia tarvikemyyjiä ja oheisohjelmaa.

Lauantaina porcelainejen ja beaglejen arvostelut menivät harmittavasti päällekkäin.  Niinpä ainoa beagle jonka lauantaina onnistuin pongaamaan, oli kerrassaan ihastuttava Venäjällä asuva, rotunsa parhaaksi valittu uros, jonka omistajan kanssa ehdin juttelemaan tovin kutosryhmän esiarvostelua odoteltaessa. 

Hannu ja Viivi aamutuimaan messarissa, täällä ollaan taas.

Lauantain Logpoint -kasvattajaryhmässä Veeti, Fiona, Viivi ja Donna.

Ryhmäkehään Viivin kanssa päästiin siis pyörähtämään lauantaina. Itse asiassa siellä pyörähdettiin kahdesti, kun ensimmäistä kertaa Viivin sisarusparvea oli näyttelyyn ilmoitettu niin monta, että saimme Logpoint porcelaineista kasvattajaryhmän kasaan. Lauantaina alankomaalainen tuomari valitsi Viivin rotunsa parhaaksi, kolmen siskon ja yhden veljen joukosta. Viivi sai siis myös  HeW-12 -tittelin nimensä eteen, samalla saatiin se viimeinen serti ja neljäs cacib. Lähdimme lauantaina messarista heti kun omat esiintymisemme ryhmäkehän valokeilojen loisteessa oli suoritettu ja kuitenkin Järvenpäässä olimme illalla vasta puoli yhdeksän jälkeen. Puolivuorokautta isossa näyttelyssä oli omiaan viemään mehut, niin meistä kuin Viivistäkin.

Sunnuntai aamuna reippaina sitten paikan päälle uudestaan. Porcelainet olivat kehässä vasta iltapäivällä, joten ehdin mainioisti seuraamaan ja kuvaamaan sunnuntaina beaglet. Suomenpystykorvat olivat tietysti tyysti toisella puolella messukeskusta kehässä, täsmälleen samaan aikaan. Pystykorvat jäivät siis tänä vuonna katsomatta kokonaan. Beagleja oli ilmoitettu 35 kappaletta, joten nähtävääkin riitti. Tittelit menivät mielestäni ansaitusti Venäjälle. Tapasin Putkosen kasvattajan ja Wilsonin isän kasvattajan, muitakin tuttuja tuli kehän laidalla jututettua. Yritin kuvata kaikki osallistuneet beaglet. Vaikka messukeskus ei sisätilana ole todellakaan ihanteellinen valaistukseltaan, vain yhdestä koirasta ei tainnut ainuttakaan onnistunutta kuvaa löytyä. Lisään messukeskuksen beaglekuvista albumin kotisivuille heti, kun saan sen valmiiksi. Kuvattua tuli sen verran, että reilut 1100 kuvaa odottivat käsittelyä kun kotiin pääsin.

Osa avoimen luokan uroksista.

Iltapäivällä koitti Viivin kehävuoro. Sisaruksia oli paikalla yhteensä nyt peräti kuusi kappaletta. Kehässä Viivi esiintyi iloisesti, mutta kaikki se mikä Viivissä oli ollut hyvää lauantaina, oli ilmeisesti karissut yön aikana pois. Tuloksena sunnuntailta Viiville EH2. Voittaja tittelit menivät Veeti veljelle, Viivin siskoille ei tuomarilta SA:ta herunut, vaikka Donna ja Fanette eriomaisen laatuarvostelussa saivat. Kasvattaryhmä tehtiin sitten neljästä erinomaisella palkitusta sisaruksesta ja me pääsimme sunnuntaina livahtamaan paikalta aikaisemmin. Koiramaisia ostoksia tuli tietysti taas tehtyä enemmän kuin olisi tarvinnut. Ventaped-alustat olivat jälleen tosi edullisia, joten niitä hankin ison läjän, hemmotteluksi ostimme koirille kolme isoa keinonahkaista petiä (joista yksi kesti ehjänä tasan viisi minuuttia siitä, kun maanantai iltana kotiuduimme), leluja ja puruluita. Sellainen "Must have"-ostos oli tänä vuonna titiMadamin pystykorvarintaneula. Sunnuntaina ostin itselleni vielä toisen samanlaisen, mutta pinkkinä :)

Ihana, eikös?

Maanantaina ajeltiin jo totuttuun tapaan Ikean kautta kotiin ja vähältä piti, että saimme kaikki ostokset ja romppeet ahdettua autoon. Sen verran voimille tämä rakas harrastus välillä ottaa, että nytkin tuntui, että näyttelyreissusta palautumiseen meni pari päivää; tällä viikolla olen koko ajan ollut päivissä aivan sekaisin. Mutta vuoden päästä taas ehdottomasti uudestaan. Näyttelymaratonkuntoa tässä saa kasvatella vuoden aikana, sillä ensi joulukuun messari on kolmipäiväinen; silloin Suomen kennelliitto vuorollaan järjestää Pohjoismaiden Voittajanäyttelyn ja jaossa on yksi titteli enemmän.

50 vrk astutuksesta

Torstai 6.12.2012 klo 17.36 - Sanna

Tässä kuva eiliseltä, Lyytin astutuksesta 50 vuorokautta.

Tämä päivä onkin kulunut pakkaillessa ja viikonloppuun valmistautuessa. Edessä vuoden odotetuin näyttelyreissu, voittajanäyttelyt Helsingin messukeskuksessa. Huomen aamuna starttaamme auton kohti Järvenpäätä. Mukaan lähtee Viivi missikisailemaan ja Zelda, joka matkaa samalla reissulla uuteen kotiin, jonne sitä jota kovasti odotellaan. Tosi jännittävä päivä edessä Zeldalle ja tietysti hieman haikea meille. Sormet ja varpaat ristissä toivon, että Zelda sopeutuu uuteen kotiin hyvin. Muut koirat jäävät kotiin ja äitini tulee niille hoitajaksi. Eiköhän messarista jotakin herkkuja löyty kotiin tuomisiksi kaikille, jotka eivät pääse tällä kertaa mukaan.

Odotusta....

Tiistai 4.12.2012 klo 18.23 - Sanna

Lyytin ja Reiskan lemmentreffeistä on kulunut nyt tasan seitsemän viikkoa. Viikon takaisista odotuskuvista Lyytin maha on paisunut kuin pullataikina. Odotuksessa onkin alkanut viimeinen kolmannes, jolloin pennut vauhdikkaimmin kasvavat kokoa. Iltaisin röhnötämme rennosti sohvalla tulevan äitibeaglen kanssa ja kasvattajan sydän läikähtää ilosta, kun kovasti odotettujen pentujen liikkeet Lyytin kohdussa tuntuvat jo hyvin kättä vasten.

Kävimme ottamassa toisen herpesrokotteen eläinlääkärissä tänään. Vaikka kiirestä hajamielinen eläinlääkäri oli unohtanut merkitä aikamme varauskirjaansa ja siten yllättyi tulostamme, oli hän onneksi muistanut tilata rokotetta, eikä meidän siis tarvinnut tällä kertaa ajella asian takia Ouluun saakka. Lyyti kävi samalla reissulla puntarissa ja painoa ensimmäisen rokotuskerran jälkeen, viidessä viikossa, on tullut peräti 4,5 kiloa lisää.

Perheen kesken olemme järjestäneet pentumääräveikkauksen. Ukko veikkaa viittä, Hannu kuutta ja minä seitsemää pientä koiravauvaa. Palkintona suklaarasia jonka taidamme jakaa tasan, jos kukaan meistä ei arvaa määrää oikein. Beaglemaisin vaihtoehto jakamiselle olisi tietysti, että nopein hotkikoon eniten...

Tässä kovin tuimana, tuleva mamma 49 vrk astutuksesta.

 Pentumaha myötäilee Lyytin istuessa jo lattiaa.

 

 

Pyöristyvä Lyyti

Keskiviikko 28.11.2012 klo 8.50 - Sanna

Lyytin astutuksesta on nyt kuusi viikkoa ja pikku mamma on tosi raskaana. Maha on pyöristynyt jo siihen malliin, että minua melkein hirvittää. Tosin olen ymmärtänyt, että beagleilla pentumahat ovat järestään isompia kuin esimerkiksi pystykorvilla. Kasvanut maha selvästi jo hidastaa hieman Lyytin tahtia lenkeilläkin, eikä sohvalle hyppääminen suju enää ollenkaan niin vaivattomasti kuin ennen. Ruokahalut Lyytillä ovat lisääntyneet entisestään, se söisi mitä vain mikä vähänkään ruuasta muistuttaa;  yhtenä päivänä se ehti pistellä jostakin löytämänsä talipallon suojaverkon kitusiinsa ennen kuin ehdin väliin.

Viikon päästä Lyytillä on aika eläinlääkärille toista herpesrokotetta varten. Tämä on ensimmäinen kerta, kun rokotan koirani herpesviruksen varalta, mutta meinaan tehdä tästä tavan ja jatkossa ottaa kyseisen rokotteen nartuille astutuksen jälkeen. Eurican-herpesrokote laitetaan astutetulle / kantavalle nartulle kaksi kertaa. Ensimmäisen rokotteen Lyyti sai kaksi viikkoa astutuksen jälkeen. Rokote suojaa syntyviä pentuja herpeksen aiheuttamalta hengitystietulehdukselta, joka on usein pikkupennuille hyvin kohtalokas. Koska koiran pennuttamisessa on paljon muitakin riskejä, rokote on  mielestäni edullinen suoja pentujen herpestartuntaa vastaan. Onhan siinä yksi mahdollinen murhe vähemmän stressattavaksi kasvattajallekin. Tarkemmin koirien herpesviruksesta on luettavissa esimerkiksi tästä LINKISTÄ.  

Lyytin kasvanut pentumaha, astutuksesta 42 vrk.

Lyytistä tulee äiti

Keskiviikko 14.11.2012 klo 12.39 - Sanna

Lyytin astutuksesta on nyt kulunut neljä viikkoa. Kävimme tänään Lyytin kanssa eläinlääkärissä tiineysultrassa tarkistamassa tuottivatko treffit Reiskan kanssa toivottua tulosta. Löytyihän sieltä kohdusta heti monta sikiötä, niinkuin olin arvellutkin. Eläinlääkärin kanssa yritimme pentuja laskeskella ja mahdollisesti viisi niitä saattaa olla tulossa. Lyytin käytös on muuttunut parin viime viikon aikana todella paljon. Maailman ahneimmasta koirasta on tullut entistä ahneempi, vaikka en uskonut sen olevan edes mahdollista. Nyt sitten kasvatellaan pentumahaa ja laskettuaika on siis viiden viikon päästä, viikko ennen jouluaattoa.

Lyyti astutuksesta 29 vrk.

Yhtä kokemusta rikkaampina

Lauantai 10.11.2012 klo 19.27 - Sanna

Pipari päätti tänä syksynä ruveta jäniskoiraksi. Mitään odotuksia sille ei koskaan tämän asian suhteen olla asetettu, emännälle kun riittää beaglejen kanssa pelkkä mukava luonnossa liikkuminen muutenkin. Vaan minkäs sille mahtaa, että veri vetää ja vietit toimivat, niinpä Pipari siis ajaa jänistä. Sellaisella tunteen palolla se hommaansa suhtautuu, että ei ole yksi tai kaksi tai kolmekaan kertaa, kun normaali lenkki on muuttunut tuntien odotukseksi kun koiraa ei saa ajosta kiinni. Ajattelen, että koiran kanssa harrastetaan sitä mistä koira tykkää; Piparin omaa harrastevalintaa ei sen koommin ole tarvinnut miettiä, riittää kun näkee tämän koiran metsässä. Se on Piparin juttu.

Meidän piti siis hankkia tutka. Koska hullua ei tarvitse paljoa yllyttää, seuraavaksi ilmoitin Piparin Keski-Pohjanmaan beaglekerhon kahden viikon ajokokeeseen. Ajokoetoimintaan suhtaudun suurella uteliaisuudella ja mikäs sen parempi tapa nähdä miten homma toimii käytännössä, kuin käydä oman koiran kanssa kokeilemassa. Meidät noviisit otettiin hienosti vastaan, vaikka melkein kädestä pitäen meitä on jouduttu neuvomaan joka asiassa. Vielä kun kaksi kokenutta pitkänlinjan beagleharrastajaa tarjoutui tuomareiksi, kokeeseen tulo tehtiin meille tosi helpoksi. Kiitokset vielä teille Hannu ja Vesa!

Eilen se jännityksellä odotettu koeaamu koitti ja Piparin ja tuomareiden kanssa ajeltiin metsään. Ilmakin sattui olemaan kaunis, ainakin näin ihmisenä ajatellen, eikä se liene huono ollut koepäiväksikään. Koe alkoi sillä, että koira päästettiin irti tuomarin kehoituksesta. Koska jäniksen metsästys on minulle vielä täysin uusi juttu, en osaa itse arvioida yhtään Piparin metsästykselliä ominaisuuksia. Heti irti laskun jälkeen se alkoi hakea jälkeä. Sitä se sitten tekikin koko kokeen ajan, sillä valitettavasti tuoretta yöjälkeä ja jänistä ei löytynyt kaikesta hakemisesta huolimatta. Lunta maassa oli muutama sentti, emmekä me ihmisetkään löytäneet kokeen aikana kuin parit vanhat jäljet. Ei siis ensimmäinen kokeemme mennyt oikein nappiin. Kieltämättä jäi harmittamaan, että minkäänlaista ajoa ei saatu aikaiseksi, olisin niin halunnut kuulla mielipiteet Piparin ajotaidoista. Hukkaan heitetty tämä koereissu ei missään nimessä ollut, sain todella paljon neuvoja ja ohjeita siitä, kuinka voin alkaa Piparin ja muiden beaglejen kanssa harjoittelemaan jänöjen juoksutusta.

Nyt vähän ihmettelen miksi ihmeessä niitä koiria, joita oikeasti metsästyksessä käytetään ja ne siellä toimivat, ei viedä ajokokeeseen? Ainakin aloittelijan silmin katsottuna kokeeseen meno ja itse koe olivat erittäin helppoja koiran omistajaa ajatellen; mitään temppuja ei koiralle tarvitse koetta varten opettaa, riittää että koiran päästää hihnasta irti ja saa sen välillä ja lopuksi kiinni. Lupaan, että ei jäänyt meidän ensimmäiseksi ja viimeiseksi kerraksi :)

Seinäjoen Kv-näyttelyssä

Maanantai 29.10.2012 klo 15.23 - Sanna

Tämäkin näyttelyvuosi rupeaa lähenemään loppuaan. Viimeinen koitos ennen messukeskuksen Voittaja-näyttelyitä joulukuussa, oli meille tänä vuonna Seinäjoen kansainvälinen näyttely viime viikonloppuna. Heti aikataulujen ilmestyttyä oli tiedossa, että saamme nauttia näyttelytunnelmasta koko rahan edestä. Showlinkin lähettämissä numerolapuissa lukee nykyään monesko koira kehässä oma koira on; Tellervo oli arvosteluvuorossa seitsemäntenä ja debyyttinsä virallisissa luokissa tekevä Roihu peräti 91. koira kehässään.

Beagleja paikalla oli vain seitsemän kappaletta. Tellervon menestys nartuissa jatkui jälleen ja tuomari valitsi sen parhaaksi nartuksi, näyttelytulijaisina siis Sert ja ensimmäinen Cacib. Rotunsaparhaan vei komea nuori uros Athos ja Tellervo oli siis Vsp.

Tellervo PN1 SERT CACIB VSP

Roihun kehävuoro koitti vihdoin viimein puoli neljän aikoihin, kun ensimmäisten ryhmien Rop-koiria kuuluteltiin samaan aikaan jo kokoomakehiin. Roihu esiintyi mielestäni hienosti varsinkin siihen nähden, että se oli jo kovin tylsistynyt vietettyään näyttelypaikalla koko päivän aamusta asti. Roihu sai ihan kivan arvostelun ja laatuarvostelusta erittäin hyvän. Tuomari sanoi, että Roihun liikkeet saavat vielä tiivistyä ja tasaantua, mutta hänen mielestään lupaava nuori uros. Tosin minua harmitti kovasti se ettei tuomari lainkaan kysynyt koiran ikää. Junnuluokan ikähaitariin (9-18 kk)  mahtuu monta eri kehitysvaihetta, Roihuhan on nyt vasta 9,5 kuukautta vanha. Hännän kiertyminen liikaa tuntui häiritsevän tuomaria kovasti. Hän antoikin minulle neuvoksi, että minun pitäisi kouluttaa Roihua pitämään häntänsä enemmän reidellä näyttelykehissä. Toivottavasti en pyöritellyt kauheasti silmiäni sen kuultuani ;)

Roihun mielestä mennään eikä meinata, minä jarruttelen ettei törmätä suuntaa viisovaan tuomariin ;)

Mutta kiva reissu kaikenkaikkiaan. Tutustuttiin taas uusiin koiraihmisiin, tavattiin tuttuja ja koirille ostettiin kotiinviemisiksi nameja ja sonninsuteja. Tellervo ja Roihu saivat automatkalle sudit ajanvietteeksi. Normaalisti erittäin ahne Roihu tuijotteli vehjettä lähinnä kauhistuneena, eikä koskenut siihen koko matkan aikana ollenkaan. xD