Tupa hiljenee

Keskiviikko 8.2.2017 klo 0.30 - Sanna

Kymmenen viikkoa pentujen kanssa on hujahtanut kuin siivillä. Monesti on ollut tarkoitus kirjoitella jotain pennullisesta elämän menosta tänne blogin puolelle, mutta kun lampolassa karitsoinnit alkoivat kuukausi takaperin, aika ei vaan kertakaikkiaan riitä kaikkeen. 

Pennut ovat aamuisin herättyään olleet kimpussa kuin herhiläislauma, ovathan ne joutuneet viettämään aina kokonaisen yön aitaukseen suljettuna ja ilman ihmisen huomiota. Koko perhe on tottunut kävelemään jalkoja lattian pintaa liu'uttaen, sillä aina vähintään yksi pentu oli jäämässä jalan alle, samalla kun pari muuta repi lahkeista tai pureutui varpaisiin kiinni. Mistä tahansa avautuvasta ovesta tai portista ryntääminen on pentujen mielestä ihanaa! Oli se sitten keittiöstä koirien tilaan tai pihalle tai toisin päin, niin jonnekin on aina mahtavaa rynnistää koko joukolla. Erikoisen lauha kelinen tammikuu oli meille pentujen kanssa erinomainen juttu, ulkona ollaan päästy käymään usein ja pentujen mielestä pihalla on kivaa. Jälleen kerran olen saanut todeta, että isossa joukossa pennuista kehittyy todella reippaita. Ne aiheuttavat itse niin paljon säpinää ja meteliä, että kukaan ei pysty vetäytymään joukosta sivuun. Meillä on tietysti käynyt todella paljon pentujen ihastelijoita ja pennut ovat supersosiaalisia ihmisiä kohtaan.

Tässä vielä koko pentujengi kasassa, kaikki ei kuitenkaan kuvassa, oli vilinää! 

Pentulauman kanssa eläessä nauru on ollut herkässä ja jos pennut ovat pikkuisen aiheuttaneet harmaita hiuksia, niin näillä nauruilla on kyllä pidennetty ikää senkin edestä. Kuluneet viikot ovat sisältäneet erityisesti siivousta; talouspaperia on kulunut kilometrikaupalla ja Tolua pullotolkulla. Ensimmäistä kertaa pentujen luovutuksen alkaminen tuntui jopa hieman huojentavalta, 13 kappaletta 7-8 viikkoista beaglen alkua sotkee aivan uskomattomasti. Olen kehittynyt tänä aikana tosi nopeaksi kakan poimijaksi, pennut nimittäin osaavat odottaa hampaat napsuen serla-pala kourassa kumartuvaa kakan kerääjää. Moppaamisessa on ollut omat haasteensa, moppihan on aivan vastustamaton pakeneva saalis pennun silmissä ja se tappelee vielä ihanasti vastaan, kun siihen nappaa kiinni. Nykymopit eivät muuten kestä yhtään retuutusta tai sitten niitä ei ole kehitetty näin vaativiin siivousolosuhteisiin. Muutaman pennun muutettua omiin koteihinsa sotkun määrä sai kohtuulliset mittasuhteet ja luovuttaminen ei tuntunutkaan enää niin helpolta. Onneksi pennut ovat löytäneet taas aivan ihanat kodit, jonne ne saattoi luovuttaa luottavaisin mielin ja jossa niitä odotettiin kovasti.

Kertalaakin Vanilja Toffee 

Kolmitoistapäinen pentukatras on nyt kutistunut neljään, kotona ovat tänne jäävä Kisun tyttö Katti (virallisemmin Kertalaakin Cat In The Hat) ja Katin ainakin toistaiseksi nimetön sisko "Raitapyllykissa" (Kertalaakin Cause I'm Purrfect) sekä Murun kaksi pentua; vasta kuukauden päästä omaan kotiinsa muuttava Lexie (Kertalaakin Vadelmavene) ja poika (Kertalaakin Vanilja Toffee), jota olemme kutsuneet Jöröksi, koska pentu nyt vain on aivan Jörön näköinen. Tällä hetkellä Jörön kanssa ihmetellään minne sen toinen kives on jäänyt ja onko se ollenkaan laskeutumassa, sillä Jöröä olisi odottamassa harrastava koti ja kummatkin kivekset siis tarvitaan paikoilleen ennen tarkempia muuttosuunnitelmia. Jos toista kivestä ei pian rupea kuulumaan, Jörö etsii itselleen rakastavaa kotia ilman näyttelyhaaveita. Kisun toinen tyttö voisi olla tarjolla sijoitukseen, jos sopiva yhteistyökykyinen ja harrastamisesta kiinnostunut koti osuu kohdalle. Jos olet jommasta kummasta pennusta kiinnostunut, ota rohkeasti yhteyttä!

Katti on nukahtanut kesken tuhmuuden :D

Kertalaakin Cause I'm Purrfect (10 vkoa)

Pentuja, pentuja!

Sunnuntai 18.12.2016 klo 18.27 - Sanna

Pennuntuoksuinen tervehdys täältä pentulaatikon laidalta!

Melkein kolme viikkoa on hujahtanut pentuja valvoessa, jonkinlaisessa väsymyksen- ja onnensekaisessa sumussa (tuttua kaikille tuoreille vanhemmille ;)). Nyt kun kriittisimmät ajat ovat takana, alan nauttia täysin siemauksin näiden kahden pentueen pentuajasta! Kisun pennut ovat nyt kolmiviikkoisia ja Murun pennut pian kaksi. Ensimmäisenä mainitut tepastelevat horjuvasti pikku kintuillaan, tapailevat leikkiä sisarustensa kanssa ja alkavat muistuttaa vähitellen pieniä koiria, jälkimmäiset voivat pulleasti; syövät ja nukkuvat ja availevat parhaillaan silmiään. Tänne en millään ole jaksanut kirjoitella, mutta Facebook-sivulta löytyy molempien pentueiden omat kuva-albumit.

Pentujen takia meillä jäi jo toista vuotta peräkkäin messukeskuksen Voittaja-näyttelyviikonloppu välistä. Se onkin ainoa asia, joka näiden pentueiden ajankohdassa harmitti, mutta minkäs teet, juoksut eivät ikinä ala silloin kuin niiden toivoisi alkavan. Näyttelyhammastani kyllä kolottaa, joten vuoden 2017 näyttelyihin startataan heti tammikuussa Kajaanista, jos kaikki menee suunnitelmien mukaan. Penturuljanssi ei kuitenkaan toivon mukaan pääty näihin kahteen pentueeseen, sillä Waakku on astutettu kolme viikkoa sitten ja synnyttää toivottavasti tammikuun lopussa. Vielä emme tiedä onko Waakku tullut kantavaksi, mutta olen toiveikas sen suhteen. Jos olet pennun hankkimisesta meiltä kiinnostunut, kannattaa olla yhteydessä hyvissä ajoin.

Teen itselleni aina muistiinpanot synnytyksen kulusta ja pentujen painoja kirjataan ylös suunnilleen viikon verran. Emme merkitse pentuja mitenkään, joten konsti täytyy olla, jolla pysytään kartalla siitä kuka pentu on kukakin. Kisun kahdeksikosta piirsin merkit ylös niiden synnyttyä, tämä osoittautui käteväksi tavaksi. Piirustukseen olen kirjannut myös pentujen syntymäajat ja -painot.

Kisun kahdeksikko 13 vrk vanhoina.

Murun vitoset 4 vrk vanhoina.

Muru tyttönsä kanssa.

Vilinää vilskettä

Tiistai 29.12.2015 klo 19.33 - Sanna

Blogin kirjoittelu on kerrassaan jäänyt kun kaikki liikenevä aika ja vähän enemmänkin on mennyt Murun ja Waakun pentujen hoitoon ja niiden kanssa puuhailuun. Kun sitten Waakku sattui vielä sairastumaan, ei energiaa kirjoittamiseen vaan ole löytynyt. Mutta jospa nyt päivittäisin hieman kuulumisia pentueidenkin osalta. 

Murun pennut täyttivät tänään jo 10 viikkoa. Pennuilla oli viikko sitten eläinlääkärin tarkastus ja sirutus. Samana iltana omaan kotiinsa Kaarinaan asti lähti urospentu "Kapu" virallisemmin Kertalaakin Kapteeni Käskee. Aatonaattona jouluksi uuteen kotiin muutti Pyhäjoelle "Mimosa" eli Kertalaakin Kappas Vain. Ainakin nyt toistaiseksi meillä kotona majailee Kertalaakin Kukkuluuruu alias "Ruu". Seurailen jonkin aikaa miten Ruu kasvaa ja kehittyy ennenkuin teen päätöstä sen suhteen etsiikö se mahdollisesti kotia muualta.

Murun pennut 6 viikkoisina; Kertalaakin Kapteeni Käskee, K. Kappas Vain ja K. Kukkuluuruu

Murun pentujen kanssa kaikki sujui muuten ongelmitta ja Muru oli aivan mahtava emä, mutta valitettavasti Kapulle ja Mimosalle kehittyi erittäin voimakkaat yläpurennat. Virheelliset purennat rupesivat näkymään jo pentujen ollessa kahden viikon ikäisiä ja arvasin jo tuolloin valitettavasti lopputuleman, sillä Lyytin pentueessa Lillillä ja Uunolla oli samanlaiset vajaamittaiset alaleuat. Tämä kovasti odottamani Murun pentue ei siis oikein onnistunut ja se harmittaa minua aivan suunnattomasti. Taas tuli opittua ainakin se että perinnöllisyyden lait ovat kiemuraisia ja arvaamattomia. Murun sukulinjoista lähimpänä tuollainen paha yläpurenta löytyy Murun emänemän yhdeltä jälkeläiseltä, joka on syntynyt vuonna 2009. Kyseisellä emänemällä on ollut kolme pentuetta ja tuossa viimeisessä pentueessaan yhdellä pennulla samanlainen purentavika kuin Murun pennuilla. Onneksi Murun pennut ovat aivan valloittavia persoonia luonteeltaan, joten toivottavasti niistä kasvaa muuten terveitä ja pitkäikäisiä beagleja. Kapu on joukkion rämäpää ja komentelija, Mimosa hienohelma ja Ruu jotakin siltä väliltä. Hieman on ikävä muualle muuttaneita pentuja, vaikka kolmikon meno parin viime viikon aikana oli melkoista rallia. 

Kapu komentaa :D

Muru ja Mimosa nenät vastakkain

Waakun pennut ovat kohta 6 viikkoisia. Pennut ovat kasvaneet ja kehittyneet kivasti, ainakin tällä hetkellä kaikilla on purennat kunnossa, pojista osalla molemmat kivekset ovat jo laskeutuneet, osalla vasta toinen. Pentujen ollessa viikon ikäisiä aiheutin itse niille ripulin hätäilemällä ensimmäisen matokuurin antamisen kanssa. Olin nimittäin todella huolissani suolinkaisongelmasta, jota pidin varsin todennäisenä, kun Waakkua ei kantoaikana eikä juuri ennen tiineyttä matolääkitty ollenkaan. Eihän meille mitään pentuja pitänyt olla tulossa... Aloitin siis matokuurin viikon ikäisille pennuille ajatuksella hoitaa ensimmäinen loishäätö ennenkuin suolinkaiset ehtivät pennuissa kehittyä niin isoiksi, että ne alkavat aiheuttaa ongelmia. Olen kerran aikaisemmin antanut matolääkekuurin aivan pikkupennuille ja silloin täysin ongelmitta, joten en hölmönä osannut ajatella sairastuttavani pennut lääkkeellä.

Juuri niin kuitenkin kävi ja pennuista kaikkiaan viisi rupesi peräjälkeen parissa päivässä ripuloimaan. Ensimmäisenä sairastuneiden kahden pennun kanssa kävin päivystyksessä, jossa pennut nesteytettiin ja ne saivat nahan alle myös glukoosia. Sain kotiin infuusionesteen ja glukoosin muiden pentujen sairastumisen varalta ja niille olikin käyttöä. Jokainen ripuloiva pentu vaati onneksi vain yhden annoksen nestettä ja glukoosia nahan alle piristyäkseen. Muutama vuorokausi meni tuolloin huolesta sekaisin ja lähes putkeen valvoen, mutta onneksi kaikki pennut tokenivat ja pääsivät takaisin kasvuun kiinni. Tämänkin penturipulin ensimmäisen oire oli se, että painot eivät sairastuneilla pennuilla nousseet samaan tahtiin kuin aikaisemmin ja kaksi sairastunutta pentua olivat vain hieman normaalia vaisumpia. Koska tiesin heti mistä täytyi olla kyse, osasin viedä pennut heti eläinlääkäriin. Pienten pentujen punnitseminen on siis äärettömän tärkeää, se on helpoin konsti seurata pentujen vointia, sillä pieni pentu kuivuu ripuloivana tunneissa kuoliaaksi ja pennun muuttuessa niin nuutuneeksi ettei se jaksa enää imeä, hätä on jo todella suuri. Sitä ripulikakkaa ei nimittäin läheskään aina pääse itse todistamaan, jos emä on vikkelä ja tarkka pentujensa puhtaudesta.

Ykkönen, Kakkonen ja Nelonen

Pennut ovat tuosta saakka voineet erinomaisesti. Pentujen ollessa vajaan kolmen viikon ikäisiä rupesin totuttamaan niitä kiinteään ruokaan raa'alla naudanjauhelihalla. Niiden painot kyllä nousivat pelkällä maidollakin, mutta ei aivan sitä tahtia mihin olen tottunut, joten päättelin että Waakun maidontuotanto ei aivan kahdeksalle tuon ikäiselle riittänyt pelkästään. Pennut olivatkin alusta asti erittäin ahnaita ja mielestäni nälkäisiä syömään jauhelihapalleroita. Jauhelihan lisäämisen jälkeen pentujen painot alkoivatkin nousta tosi hienosti. Sitten kaikki ehti hetken aikaa olla hyvin, kunnes Waakku parka sai pahan maitorauhastulehduksen, josta kirjoitinkin ihan oman postauksensa, jonka joku herkempi saattaa haluta jättää väliin.

Nyt Hups!-pennut ovat lähes 6 viikkoisia. Ne ovat jo melkoinen remulauma ja yksinkertaisesti hurmaavia! Pienet terävät hampaat tanassa ne puuhastelevat kaiken hereilläoloaikansa ja meillä on kädet ja jalat naarmuja täynnä. Kaikki vieraat on otettu nyt ilolla vastaan ja penturevohka ilahtuu kaikista uusista (pureskeltavista ;)) ihmisistä. 

Vilskettä

Tonttupotretissa jouluna Kolmonen ja Kutonen.

Hupsista!

Perjantai 20.11.2015 klo 14.31 - Sanna

Nyt on takana sellainen viikko, joka ei ihan hevin unohdu. Olet saattanut jo huomata, että meillä on uusi pentue. Perjantai 13. päivän aamuna herätessäni en olisi mitenkään osannut kuvitella meille syntyvän pian pentuja, ajelevani illalla kotia kohti kantava narttu auton kyydissä ja rupeavani tekemään valmisteluita minä päivänä hyvänsä tapahtuvaa synnytystä varten. Koska laiskana ihmisenä en jaksa kertoa samaa tarinaa kahdesti, lainaan tähän facebookiin keskiviikkoiltana tekemäni tilapäivityksen sellaisenaan:

"Koskien viime perjantaista päivitystäni, saanen esitellä meidän tänä aamuna syntyneen Hups!-pentueen, jonka alulle saattamisesta varmasti irtoaisi mulle mitalisija kuvitteellisesta kasvattajien mokakisasta. Kävipä nimittäin niin, että "vastuullisena kasvattajana" sovin aikanaan, että sijoitustyttö Waakku tulee meille aina juoksun ajaksi hoitoon, niin pysyy tämäkin koti tuttuna välimatkasta huolimatta ja ei ainakaan pääse tapahtumaan vahinkoa, sillä Waakun kotona on kaverina beagle herra. Niin Waakku majaili syksyllä kuukauden päivät meillä juoksuhoidossa.

Kaksiviikkoiset muruset

Perjantai 6.11.2015 klo 16.05 - Sanna

Pikkutyttö (12 vrk) ei jaksanut kuvassa poseerata silmät auki

Murun pennut ovat nyt vähän yli kaksiviikkoisia. Kaksiviikkoispunnituksessa kolmikon painoerot olivat vähäiset, mutta pennut ovat vaihtaneet kokojärjestystä, niin että isotyttö painoi 1035 g, poika 1036 g ja pikkutyttö on mennyt sisaruksistaan ohi 1062 gramman painollaan. Sittemmin en ole pentuja punninnutkaan, sillä ne ovat sopivan pyöreitä ja tuntuvat kasvavan suorastaan silmissä. Silmänsä pennut avasivat jo joitain päiviä sitten. Olemme saaneet hämmästellä miten nopeaa näiden pentujen motorinen kehitys on ollut. En ainakaan heti muista meillä olleen yhtään pentuetta, jossa pennut kaksiviikkoisina olisivat kävelleen yhtä sujuvasti ja eilen ne selvästi aloittivat jo leikin alkeet keskenään. Huomenna pennut saavat ensimmäisen kiinteän ateriansa raa'an naudanjauhelihan muodossa ja ensimmäiset matolääkkeetkin hain tänään apteekista. Nyt on aluillaan mielestäni kasvattamisessa se paras vaihe, kriittiset ensimmäiset kaksi viikkoa ovat ohi ja pentujen kehityksen ja kasvun seuraaminen vuorovaikutuksessa niiden kanssa voi alkaa.

Tytöt 9 vrk

Pentulaatikossa on nyt ollut turvarimat käytössä ja näin kätevästi pentu mahtuu laidan alle nukkumaan.

Koko trio

Poika (15 vrk) 

Pennut 5 vuorokautta

Sunnuntai 25.10.2015 klo 19.57 - Sanna

Pentulassa vietetään seesteistä kasvun aikaa. Pennut ovat hiljaisia, tyytyväisiä ja pyöreämahaisia. Muru on osoittautunut suorastaan täydelliseksi emäksi, en keksi mitään mitä haluaisin muuttaa sen tavassa hoitaa pentujaan. Ensimmäiset pennuille kriittisimmät päivät on nyt ohitettu, mutta uskallan huokaista helpotuksesta yleensä vasta silloin kun pennut ovat sen verran vanhoja, että rupeavat syömään kiinteää ruokaa. Olen aina ihmetellyt kaikkien koirankasvatusoppikirjojen toteamusta siitä, kuinka pentujen synnyttyä kaksi ensimmäistä viikkoa ovat kasvattajalle helpoimmat kun emä pitää huolen pennuista. Toki tämä on varmasti ihmistyypistä kiinni, mutta minulle ne kaksi ensimmäistä viikkoa ovat aina kaikkein stressaavimmat. Jos pentujen kanssa on tullakseen ongelmia, se tapahtuu yleensä juuri parin ensimmäisen viikon aikana.

Mehän siis Hannun kanssa valvomme kirjaimellisesti vuorokauden ympäri emää ja pentuja noin viikon verran. Tämä siksi, että en halua ottaa riskiä siitä, että pentu voi jäädä emän alle ja tukehtua kuoliaaksi. Lyytin pentueen kohdalla vahinko pääsi tapahtumaan ja Lyyti makasi kuoliaaksi pentueen isoimman pennun, kun pennut olivat muutaman päivän ikäisiä. Silloin ne olivat valvomatta vain hetken, mutta vahinkohan ei tunnetusti tule kello kaulassa. Siitä lähtien olemme siis valvoneet tuoreiden pentujemme kanssa. Tiedän, että koirapiireissäkin tälläistä monet pitävät järjettömänä ja ovat sitä mieltä, että terve emä ei pentujensa päälle käy makaamaan. Minä väitän tämän olevan hyvin paljon rotukohtainen juttu. Tiedän useampia beaglen pentuja, jotka ovat menettäneet henkensä litistymällä emän alle heti elämänsä alkutaipaleella. Kasvatuskokemusta minulla ei ole vielä paljon, mutta suomenpystykorva- tai harjakoirapentueiden kohdalla en tälläistä pelännyt ollenkaan. Pystykorvat ja harjikset ovat täysin erilaisia kuin beaglet, olenkin sanonut, että pystykorvarouvat eivät varmasti voisi nukkua joku ikävä klöntti kyljen alla ja harjikset nyt ovat kääpiökoirina niin kevyitä, että pennut ovat suhteessa emään jo huomattavasti suurempia kuin beaglejen vastaavat, edes johonkin verratakseni. Olen miettinyt voisiko tällä asialla olla jopa jotain tekemistä sen kanssa, että ainakin omat beagleni rakastavat nukkua toistensa kanssa jopa päällekkäin. Koirat siis ovat tottuneet makaamaan jos jonkinlaisessa mykkyrässä ja läjässä keskenään, eivätkä möykyt kyljen alla tarkoita muuta kuin että kaveri on lähellä? Olen ymmärtänyt, että joissakin roduissa tämä riski tuntuu olevan suurempi kuin muissa. Tiedän muita meidän tavallamme "neuroottisesti pentujaan valvovia" kasvattajia (niin beagle kuin muun rotuisia kasvattavissa) kuin myös niitä rodun harrastajia,  jotka eivät pentueitaan valvo sen kummemmin ja kaikki tuntuu menevän kuitenkin hyvin. Jokainen tehköön tavallaan ja muistetaan, ettei sitä yhtä ja ainoaa oikeaa tapaa ole olemassa tässäkään asiassa.

Vuorokausirytmi on valvomisen takia pistetty mullinmallin. Hannun nukkuma-ajaksi on muodostunut klo: 20-03 ja minun klo:03-10. Joku siis päivystää olohuoneessa olevia pentuja koko ajan. Onneksi apupäivystäjinä toimivat välillä meidän luotettu Kemu (aka Kennelmummi) eli äitini tai Ukko, joten työt ja muut koirat saadaan hoidettua ajallaan. Istumalihaksia siis kulutetaan oikein urakalla pentulaatikon ääressä, mutta pentujen kasvun seuraaminen on aina yhtä kiehtovaa. Kaikki kolme ovat jo jollain tapaa omia persooniaan ja tottakai aivan mahdottoman söpöjä. En ole vielä keksinyt ensimmäistäkään pentujen tulevista nimistä, en sen paremmin virallisista- kuin työnimistäkään. Mielikuvitukseni on nyt niminikkaroinnin suhteen ilmeisen jumissa, mutta toivottavasti aika avaa tämän ajatussolmun (ja pian!). Olisi niin kiva alkaa kutsua pikkutyyppejä omilla nimillään. Facebookin kuvakansioon lisäilin koiralapsosista uusia kuvia, suosikkini tämän päivän kuvista oli ehdottomasti tämä otos Murun kuonon alla nukkuvasta pikkutytöstä.

Tunteiden vuoristorataa

Torstai 22.10.2015 klo 16.37 - Sanna

Murun pennut syntyivät tiistaina, 60 vuorokautta siemennyksen jälkeen. Murun avautumisvaihe alkoi maanantai-iltana ja seurannut yö sujui melko levottomissa merkeissä. Muru petaili sängyn vieressä olevaa petiään, kävi vähän väliä juomassa ja rauhoittui vain toviksi kerrallaan nukkumaan. Kuuden aikaan aamulla Muru halusi pois makuuhuoneesta olohuoneeseen, jossa se olisi mielellään tehnyt pesän jollekin sohvista. Ponnistuvaihe alkoi aamupäivällä. Kun ensimmäinen nestepussi tuli vähän näkyviin, odotin pennun pian syntyvän. Supistukset eivät tulleet kovin tiheästi, eikä Murun hieman voimattoman oloiset ponnistelut tuntuneet auttavat pentua yhtään eteenpäin. Sikiökalvot menivät jonkun supistuksen myötä rikki. Pentu oli selvästi synnytyskanavassa jumissa, eikä synnytys edennyt ollenkaan. Pentu oli tulossa takapää edellä ja jotenkin kylkisuunnassa. Sen verran pitkällä se kanavassa jo oli ettei takaisinpäin työntäminen onnistunut. Soitin Hannun töistä avukseni, sillä totesin että pennulle on pakko antaa vetoapua. Lopulta sain jonkinlaisen otteen pennun kylmiltä tuntuvista takatassuista, en tiedä kauanko tässä kesti, mutta ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen sain viimein autettua pennun supistusten myötä ulos, vaikka usko meinasi jo loppua kesken. Syntynyt narttupentu oli valitettavasti täysin eloton, kuten jo ehdimme olettaakin. Yritin kuitenkin elvyttää sitä tuloksetta. Se ehti olla jumissa lähes tunnin ja oletettavasti napanuora oli katkennut jo kauan ennen syntymää.

Se epätoivon tunne, joka iskee ensimmäisenä syntyneen, kovasti odotetun, kuolleen pennun jälkeen on lähes sanoinkuvailematon. Mieleen tuli ensimmäisenä pelko siitä kuinka tämä synnytys tulee etenemään ja tarvitaanko eläinlääkärin apua? Itsesyytökset, että mitä järkeä tässä on, onko tämä kaiken sen arvoista mitä tavoittelen? Jännitän koirieni synnytyksiä aina. Vaikka synnytys on äärettömän luonnollinen tapahtuma, en osaa suhtautua siihen hermoilematta. Maatilan eläinten, emolehmien ja lampaiden, kanssa olen saanut ja joutunut opettelemaan synnytystenhoitoa laajemmassa mittakaavassa. Jos työ on minulle jotain opettanut niin sen, että synnytyksissä voi sattua lähes mitä tahansa. Suurin osa synnytyksistä menee kyllä ongelmitta, mutta osassa ongelmia on ja sille ei yksinkertaisesti mahda mitään, mutta niistä on yritettävä selviytyä sillä hetkellä parhaansa mukaan. Joskus onnistutaan ja joskus tulee menetyksiä ja surua. Oman kokemukseni perusteella lehmien, uuhien ja koirien synnytykset ovat hyvin samankaltaisia; synnytykset etenevät samoin ja ongelmat ja niiden ratkaisut ovat lähes samoja eläinlajista riippumatta.

Murun ensimmäisen pennun syntymän jälkeen supistukset tuntuivat katoavan kokonaan. Pentujen syntymän välillä voi kestää useita tunteja ja normaalisti etenevän synnytyksen kohdalla en heti huolestu moisesta. Mutta koska ensimmäisen pennun syntymä oli vaikea, oli vaikea ennustaa johtuiko se pelkästään pennun virheasennosta vai olisiko kyseessä polttoheikkous tai peräti liian ahdas lantio?  Soitin eläinlääkärille ja hän soitti apteekkiin puhelinreseptin Vetoxia, jotta voisimme antaa Murulle oksitosiinia tarpeen vaatiessa voimistamaan supistuksia. Hannu lähti siis käymään apteekissa. Sillä välin Murun supistukset alkoivat taas ja tällä kertaa huomattavasti voimakkaampina kuin ensimmäisen pennun kohdalla. Oksitosiini jäi siis käyttämättä. Ponnistelukin oli aivan toisenlaista ja niin Murun toinen pentu, kolmivärinen tyttö, syntyi vihdoin kolme tuntia ensimmäisenä syntyneen pennun jälkeen. Kolmatta pentua ei tarvinnut odotella pariakymmentä minuutti pitempään; helposti syntyi kolmivärinen poika ja puolituntia tämän jälkeen yhtä helposti kolmivärinen tyttö.

Nopeasti suru vaihtui iloon. Onneen siitä että ikävästi alkanut synnytys päättyikin lopulta hyvin ja ongelmat olivat johtuneet pelkästään pennun virheellisestä asennosta. Toki yhden pennun menetys kirpaisee edelleen, mutta on oltava iloinen siitä, että Muru ja kolme muuta pentua ovat kunnossa ja voivat hyvin. Muru on osoittautunut heti ensi hetkestä lähtien erinomaiseksi emäksi, se käyttäytyy todella rauhallisesti, eikä suostu poistumaan pentupedistään edes syömisen ajaksi, joten ruoka ja juoma tarjoillaan sille nenän eteen. Ulkonakin käväistään tarpeilla pikapikaa. Pennut ovat kaikki pontevia ja elinvoimaisia. Kokoeroa pennuilla on jonkin verran, syntymäpainoiltaan isotyttö 400 grammaa, pikkutyttö 277 g ja poika 334 g. Kaikilla paino on lähtenyt nousuun ja noussutkin ensimmäisen vuorokauden aikana lähes grammalleen saman verran. Punnitsemme pennut ensimmäisen viikon aikana aina kahdentoista tunnin välein. Edellisistä pentueista tuttuun tapaan päivystämme pentuja ja emää vuorokauden ympäri ainakin viikon ajan. Pentueen oma kuva-albumi löytyy nyt kennel Kertalaakin Facebook-sivulta.

Pentukyselyitä tulee nyt viikoittain. En ota näihin Murun pentuihin ollenkaan varauksia, sillä luultavimmin katsomme kolmikon kehitystä kaikessa rauhassa 3-4 kuukauden ikään, jolloin vasta päätämme kotiin jäävästä pennusta. Ilmoittelen kyllä aikanaan Pentuja?-sivulla, jos pennuista joku etsii kotia. Kisulle (Fanta's Brand Red Riding Hood) on suunnitteilla pentue ja Kisun juoksua odotetaan jo kovasti alkavaksi minä päivänä hyvänsä. Lisätietoja tästä suunnitelmasta päivitän kotisivulle heti, jos pääsemme astutusreissulle.

Vuorokauden ikäisinä

Naamakin pestään välillä

Äidin kainalossa

2 x 2 =4

Perjantai 16.10.2015 klo 19.23 - Sanna

Arvaukseni oli kaksi, mutta kuten otsikosta voi ehkä päätellä, pieleen meni tällä kertaa. Tiineysröntgenissä Murun kanssa käyty ja sielläpä odotti kiva yllätys; odotettavissa ei olekaan vain kahta pikku murusta, vaan oikein kvartetti! Eli tuplaten mitä odotin. Samalla Muru sai toisen herpesrokotteen, joka suojaa syntyviä pentuja herpestartunnan varalta. Vielä noin viikko odotusta...

Odotuksen merkeissä

Tiistai 13.10.2015 klo 17.11 - Sanna

Mistähän sitä taas oikein aloittaisi kuulumisten kertomisen? Vaikka siitä, että me keltanokat, minä ja Tupuna, olemme nyt ensimmäisen rally-tokokokeemme käyneet. Koe oli viikko sitten maanantai-iltana ja jännitin sitä tasan siitä asti kun sain tietää meidän saaneen paikan. Olikin lopulta positiivinen yllätys kuinka rento koetapahtuma oikein oli verrattuna minulle tutumpaan koiranäyttelymaailmaan. Pahin pelkonikaan ei onneksi toteutunut ja me emme joutuneet starttaamaan ensimmäisenä, vaan vasta luokan puolivälissä, joten ehdin seurata useamman kanssakilpailijan suorituksen ja hahmottaa kuinka homma etenee. Tupunan suoritus meni ihan kivasti, tosin se ei ottanut perusasentoa pysähdyksissä ihan tavalliseen tapaansa vaan yritti tarjota minulle ahkerasti seisomista, tosin tätä ei ulkopuolinen välttämättä samalla tavalla nähnyt kuin minä.  Edellisen viikon treeneissä olimme harjoitelleet paikalla seisomista ja teimmekin siinä meille hankalassa liikkeessä silloin aimo harppauksen eteenpäin, kun sain loistavan neuvon palkata Tupuna namialustalta edestä. Virhepisteitä kokeessa kertyi -1 (vino) yhdessä käännöksessä ja edestakaisessa pujottelussa Tupuna haisteli viimeistä kartiota, josta ropisi yhteensä kolme virhepistettä. Lopputuloksena siis 96 pistettä ( max. pistemäärän ollessa 100) ja meille ensimmäinen hyväksytty tulos alokasluokasta, maininnalla "Ihana suoritus." Kiva tunne jäi ja se motivoi heti lisää tähän harrastukseen. Mikäli katsoin jalostustietojärjestelmästä oikein, niin Tupuna taitaa olla kuudes beagle, jolla on rally-tokosta hyväksytty tulos. Ikää Tupunalla oli koepäivänä 10 kk ja 2 pvää, kun alaikäraja osallistumiseen on 10 kk. Seuraava jännitettävä koepäiväkin on jo tiedossa ja se on 18.10.

Tässä odotellaan vielä tuloksia kokeen jälkeen

Murun kantoaika on sujunut rauhallisissa merkeissä. Ruoka ja lepo maistuvat tulevalle äidille. Muru on jo siirtynyt nukkumaan kanssamme makuuhuoneeseen ja sen johdosta me vietämme yömme sellaisessa käryssä, että silmiä melkein kirvelee. Näin tiineyden loppupuolella Muru nimittäin tuntuu kärsivän kovasti kaasuvaivoista. Mahan kasvu on ollut hyvin hillittyä ja toivon kovasti, että edes ne kaksi ultrassa pongattua koiravauvaa sieltä on tulossa. Ainakin pennun liikkeet erottaa hyvin, kun iltaisin Murun kanssa löhöilemme sohvalla vierekkäin. Varsinainen laskenta käydään suorittamassa ensi perjantaina tiineysröntgenissä ja samalla Muru saa toisen herpesrokotteensa. Sitten laskettuunaikaan on jäljellä enää viikko ja periaatteessa pennut voivat syntyä minä päivänä tahansa. Eli tällä viikolla täytyy laittaa pentulaatikko tykötarpeineen valmiiksi odottamaan H-hetkeä.

Epätasaisella kohdalla kuvattuna, Muru 51. vuorokautta siemennyksestä.

Puolivälissä

Keskiviikko 23.9.2015 klo 18.57 - Sanna

Koiran tiineys kestää noin 63 vuorokautta eli yhdeksän viikkoa. Murun siemennyksestä on nyt 33 vuorokautta eli tiineys on nyt ylittänyt puolivälin. Pentumahan huomaa jo selvästi ja kasvuvauhti vain kiihtyy tulevina viikkoina.

33. vuorokausi siemennyksestä

Nenä vuotaa, mutta iloon on aihetta

Lauantai 19.9.2015 klo 14.47 - Sanna

Syksy ja syysflunssat ovat tavoittaneet Kannuksen. Lauman kanssa pyöritetään arkea remontin keskellä. Kaksi viikkoa sitten hoitoon tuli sijoitustyttö Waakku, joka viettää juoksuaikansa täällä meillä. Hauska huomata miten sopeutuvaista sakkia beaglet ovat, Waakku tuli tänne ja oli heti taas kuin kotonaan ja muut koirat ottivat sen yhtä sujuvasti joukon jatkoksi. Itse olen ollut jatkuvassa flunssakierteessä oikeastaan kesästä saakka, ensin ärhäkkä nielutulehdus, sitten flunssa ja vain kolme tervettä viikkoa välissä ja taas olen kuumeisena maannut sängyn pohjalla. Tosi turhauttavaa! Koirille minun sairasteluni tietää aina tylsiä päiviä, toissa aamuinen kolmen kilometrin aamulenkki tuntui vähintään kolmentoista kilometrin pituiselta kun tuskanhiestä märkänä tarvoin koirien kanssa kotiin. Pakko todeta ettei sairaana pysty ja toivoa kulkutaudin talttuvan pikaisesti.

Eilen aamuna neljän viikon piinaava jännitys sai iloisen lopun. Käytin Murun tiineysultrassa ja onneksemme siellä näkyi ainakin kaksi pientä sykkivää sydäntä eli pentuja odotetaan syntyvän viiden viikon päästä. Tämä tuleva pentue on Murun ensimmäinen ja meillekin erityinen monella tapaa. Tuotimme Puolasta siirtospermaa jäähdytettynä ja tämä oli ensimmäinen kerta kun narttumme siemennettiin. Kaikki ei sujunut ihan alkuperäisten suunnitelmien mukaan, sillä Muru oli tarkoitus siementää jo veteraani-ikäisellä uroksella. Jonkinlainen etiäinen minulle tuli kuitenkin juuri sinä aamuna, kun Murun veren progesteroniarvo oli lopulta siemennyksen kannalta otollinen ja mielessäni mietin b-suunnitelmaa sille varalle, että valitsemani uroksen siemennesteenlaatu on jostain syystä heikkoa. Ja niinhän siinä sitten kävi, että Puolasta iltapäivällä tuli juuri sellainen viesti: sperman liikkuvuus niin heikkoa, ettei kannata jäähdyttää. Onneksi minulla oli varauros valmiiksi mietittynä ja sperma saatiin aikanaan matkalle Suomeen. Sen verran viivytystä uroksen vaihdoksesta kuitenkin tuli ettei paketti ehtinyt kuriirin matkaan puolalaiselta eläinklinikalta, vaan uroksen omistaja joutui lopulta viemään sen itse Varsovan lentokentälle. Oli muuten melkoista jännitystä tuo kyseinen viikko täynnä, minulle joka tuppaan jännittämään ihan pieniä toisarvoisiakin asioita. Siinä vaiheessa uskalsin huokaista hieman helpotuksesta kun sain kallisarvoisen paketin vihdoin Suomen puolella itselleni ja lopullinen helpotus oli kun eläinlääkäri totesi siemennesteen olevan laadultaan aivan huippuluokkaa ja itse siemennystapahtuma onnistui helposti. Olin nimittäin kuullut ja lukenut, että monesti sperman liikkuvuus pilataan vääränlaisella käsittelyllä jäähdytysvaiheessa. Onneksi meillä oli nyt tämän suhteen kaikki paremmin kuin hyvin.

Ennen ultrausta muutaman päivän ajan olin jo arvellut Murun olevan kantava, ulospäin se ei siitä juuri vielä näy, mutta se on muuttunut suorastaan hellyydenkipeäksi. Mikään määrä suukkoja, rapsutuksia ja läheisyyttä ei tunnu riittävän tulevalle äitikoiralle. Nyt täytyy vain toivoa, että seuraavat viisi viikkoa sujuvat hyvin ja synnytys menisi kuin oppikirjoissa. Käytän Murun tiineysröntgenissä noin viikkoa ennen laskettua-aikaa. Koska ultran perusteella odotan pientä pentuetta, en vielä tässä vaiheessa ota pennuista minkäänlaisia alustaviavarauksia. Mikäli pentuja syntyy vain kaksi, ne todennäköisesti jäävät molemmat meille kotiin. Olen todella tyytyväinen siihen, että heti ensimmäinen siemmennyskokeilumme tärppäsi. Tämä rohkaisee kokeilemaan samaa tulevaisuudessakin ja avaa paljon mahdollisuuksia jalostussuunnitelmien suhteen.

Toinenkin erityinen ilon aihe löytyy. Jännä on vielä meillä, mutta löytänyt jo tulevan kotinsa. Jännän tuleva omistaja kävi viikko sitten Jännään tutustumassa ja Jännä muuttaa lokakuun puolella uuden omistajansa loman alkaessa Lappeenrantaan. Jännästä taitaa tulla isona agility-beagle :) Tässä Jännän tuoreimmat kuvat.

Kertalaakin Jännän Äärellä 4kk

Palttoossa on kasvunvaraa, niinkuin reiden päältä näkyy ;D

Kesälomareissu Tanskaan

Keskiviikko 29.7.2015 klo 14.32 - Sanna

Kauan odotettu ja kovasti suunniteltu kesälomareissu Tanskaan sikäläisen beaglekerhon erikoisnäyttelyihin koitti vihdoin heinäkuun puolivälissä. Tien päälle lähdettiin asuntoautolla ja suuntaansa ajoaikaa varattiin reilu kolme päivää; Ruotsista Haaparannan kautta E4 moottoritietä Malmöön, josta siltaa pitkin Kööpenhaminaan ja sieltä näyttelypaikalle Reersøøn. Matkaa tuota reittiä pitkin kertyi 2150 kilometriä. Olin varannut meille autopaikan tortaista sunnuntaihin  leirintäalueelta, jossa näyttely pidettiin. Menomatkalla perille saapuminen meni niin tiukoille tukkaputkella ajamisesta huolimatta, että olimme leirintäalueen porteilla parikymmentä minuuttia ennen sulkemisaikaa. Meillä ei siis ollut aikaa pysähtyä Tanskan puolella mihinkään edes käteistä nostamaan. Saavuttuamme ulkoilutimme koirat ja kävimme pystyttämässä näyttelyteltan ja häkit valmiiksi kehän laidalle seuraavaa aamua varten.

Asuntoauto elämä on koirista ihan kivaa, sängyllä loikoilu kuuluu tietysti asiaan.

Ensimmäisenä näyttelypäivänä, perjantaina, olimme näyttelyteltassamme hetki ennen arvostelun alkua kun meitä tuli tervehtimään yksi järjestelyistäkin vastannut rouva. Hän oli tosi vihainen ja ilmoitti erittäin töykeästi, että olimme pystyttäneet teltan hänelle varatulle paikalle. Hänen näyttelytelttansa oli meidän telttamme toisella puolella ja tämä paikka oli varattu hänen pakettiautolleen, jossa hänen koiransa olivat. Pyytelin kovasti anteeksi sekaannusta, sillä olimme eräältä toiselta järjestelyistä vastanneelta varta vasten illalla kysyneet minne voimme teltan laittaa ja nimenomaan tuo paikka meille oli osoitettu. Lupasin, että siirrämme teltan seuraavaksi päiväksi, sillä arvostelu kehässä oli juuri alkamassa. Edes tämä ei lepyttänyt rouvaa ollenkaan, vaan hän totesi ehkä ajavansa autonsa seuraava päivänä telttamme eteen niin ettemme pääse sinne sisälle. Ikinä en ole yhtä törkeään käytökseen koiranäyttelyissä törmännyt, kyseessähän oli päivän selvä väärinkäsitys eikä liene kovin vakava sellainen, mutta selväksi tuli että astuttiin väärän henkilön varpaille. Tosi kivaa oli käydä hieman myöhemmin kysymässä luetteloa samaiselta hapannaamalta. No se siitä, joka koriin mahtuu yksi hapan omena, kaikki muut tapaamamme tanskalaiset olivat erittäin ystävällisiä.

Putkonen syynättävänä perjantaina.

Perjantaina beaglet arvosteli brittiläinen tuomari,  hän oli varsin aurinkoinen ja hauska herrasmies, jonka kehässä oli ilo esittää koiransa. Koiria oli yhteensä 84 kappaletta, joista pentuja 12. Arvostelu tapahtuu virallisissa luokissa samaan tapaan kuin Suomessakin, erinomaisen ja luokkasijoituksen lisäksi koira tarvitsee SA:n mennäkseen PU- tai PN-kilpailuun. Pentuluokan koirat saavat myös laatuarvostelun, joko promising (lupaava) tai very promising (erittäin lupaava). Tanskalaisten eduksi täytyy mainita hieno systeemi, heti yksilöarvostelun jälkeen koiran arvostelu kilahti tekstiviestinä puhelimeen! En tiedä onko tämä käytössä näyttelyissä yleensä vai oliko nämä erkkarit joku erikoistapaus. Tekstiviesti maksoi muistaakseni pari euroa ja se maksettiin aikanaan jo ilmoittautumisen yhteydessä. Tuomarilla oli pieni mikrofoni kiinnitettynä paidan kaulukseen, joten hänen ei tarvinnut sanella arvostelua kehäsihteerille teltan vieressä vaan hän pystyi tekemään sen samalla koiraa läpi käydessään; kätevää ja aikaa säästävää.  Perjantaina virallisissa luokissa esitetyt koirat saivat 25 kruunun arvoisen lipukkeen, joilla sain sopivasti maksettua molempien päivien luettelot. 

Tupunalle kehäesiintyminen pentuluokassa oli ihan ensimmäinen laatuaan ja tuli sitten heti todettua, että seuraaminen on Tupunan vahvuus, valitettavasti myös näyttelykehässä... Se nimittäin esitti tosi hienoa ja tiivistä seuraamista useamman kierroksen verran ja vaikka kuinka yritin olla kiinnittämättä koiraan mitään huomiota, sillä ei ollut asiaan vaikutusta. Hävetti melkoisesti, mutta ainakin Tupunalla oli kehässä ihan kivaa ja liikkeiden arvostelua lukuunottamatta se esiintyi niinkuin näyttelykehässä kuuluukin. Tupunalle very promising ja sijoitus luokassaan kolmanneksi. Pennuista yksi sai laatuarvostelussa arvosanan promising, kaikki muut very promising. Virallisten luokkien alettua ihmettelin kun erinomaista pukkasi joka koiralle. Vähän aikaa arvostelua seurattuamme ja asiaa keskenään hämmästeltyämme, arvelimme Hannun kanssa, että muuta ei ilmeisesti ole jaossa ja tosiaan, jokainen esitetty koira sai laatuarvostelussa erinomaisen. En sitten tiedä onko mokoma tuolla tavallistakin, koska en kenenkään kuullut asiaa ihmettelevän.

Putkonen yllätti minut tällä reissulla esiintymisellään, se ei nimittäin koskaan ole esiintynyt niin hyvin kuin noina kahtena päivänä. Ihan helpolla sen kanssa kehässä ei selvinnyt nytkään, mutta ulospäin sitä ei toivottavasti nyt huomannut. Avoimessa luokassa uroksia oli kuusi kappaletta. Putkonen sijoittui lopulta neljänneksi.  Avoimessa luokassa narttuja oli yhdeksän ja Murun sijoittuminen kolmanneksi oli ihan kiva juttu. Tälle reissullehan lähdettiin ilman mitään odotuksia, katselemaan koiria vähän kotimaan rajojen ulkopuolelle ja töistä irrottautumaan.

Heti leirintäalueen laidalta lähti kerrassaan upeat lenkkireitit peltoja halkoen kohti reilun kilometrin päässä siintävää rantaviivaa. Peltoa oli ympärillä silmän kantamattomiin satoja, jollei jopa tuhansia hehtaareja. Näkymä oli suomalaisiin maalaismaisemiin tottuneelle aivan uskomaton! Sattuikin niin, että perjantai aamuna ennen näyttelyä lenkitin koirat yksin ja tulin aivan tohkeissani Hannulle kertomaan, että näin pellolla kasvatettavan jotain huisin pitkää erikoista kasvia, jota en Suomessa ole nähnyt (tunnustan, että kasvi- ja peltohommat eivät ole minun juttuni ;)).  Näyttelyn jälkeen lähdettiin yhdessä koirien kanssa pitkälle iltalenkille ja Hannu suunnilleen nauruun tikahtuen totesi ihmekasvini olevan rypsiä, jota ihan itsekin viljelemme omilla pelloillamme. Oli se vaan niin erinäköistä; tuuheampaa ja reilut puolimetriä pitempää. Wannabe tanskalaista maajussia, Hannua, kuvattiin muistoksi ohran tähkien ja rypsin kanssa.  Hannu oli ja on yhä sitä mieltä, että jos joku tanskalainen suostuisi maatilaa vaihtamaan kanssamme emme tarvitsisi miettimisaikaa, vaan meistä tulisi kertaheitolla tanskalaisia.

Hannu ja rypsit, huomaa hieman huvittunut ilme.

Reersø oli viehättävä pikkuinen maalaiskylä. Kaikki talot ja maisemat olivat kuin jostakin satukirjasta. Otin kuvia jonkin verran, mutta tyhmyyksissäni minulla oli kameraan vain kaksi makro-objektiivia mukana, enkä siis saanut ihan sellaisia kuvia aikaiseksi kuin olisin halunnut. Kylässä oli pieni kyläkauppa, josta täytyy erikseen mainita sisääntuloeteisessä sijainnut tuoretori. Tuoreiden kasvisten ja hedelmien tuoksu oli ihana ja kaikki näytti juuri maasta nostetulta, niinkuin todennäkösesti olikin. Herneiden ystävänä ostin niitä ison pussillisen ja palot olivat tuplaten sen kokoisia kuin täällä Suomessa. Tanskan ilmaston suotuisuus maanviljelykseen tuli monessa asiassa hyvin esille.

Kylänraittia, perinteisiä olkikattoja näkyi monessa talossa.

Asuisin! 

Yhtään fiksumpi lintu tajuaa pysyä poissa tästä puusta! :D

Lauantaina oli vuorossa VSS 2015 eli Very Special Show, jossa tuomarina toimi australialainen rouva. Koiria oli jokunen enemmän kuin perjantaina, 91 kappaletta (14 pentua). Tupuna liikkui aavistuksen paremmin kuin edellisenä päivänä. Yksi Tupunan luokan pennuista pisti pystyyn ihan oman show:n. Se oli kerrassaan vallattomalla tuulella, roikkui hihnassaan tai omistajansa vaatteissa, eikä todellakaan liikkunut tassuillaan yhden ainoaa askelta vaan makasi selällään maassa tai teki valtavia hyppyjä hihnaansa tavoitellen. Pentu oli tosi reipas ja sillä tuntui olevan vain huisin hauskaa pistäessään handleriaan 6-0. Joskus nuorten koirien kanssa kehäesiintyminen menee penkin alle ihan sanan varsinaisessa merkityksessä, siitä on omakohtaistakin kokemusta, mutta koskaan aikaisemmin en ole nähnyt aikuisen ihmisen alkavan sen takia kehässä itkemään. Turhauttavaahan se on kun koira ei toimi toivotulla tavalla, mutta en voi olla miettimättä kuinka hauska harrastus on kyseessä, jos asian ottaa niin turkasen vakasti. Minäkin olin pennun temppuilulle nauranut hyvän tahtoisesti ennen tuota, koska se oli oikeasti tosi mahdoton ja siis ehta beagle. Kehäsihteeri lähti sitten etsimään paikalle pennun kasvattajan, joka esitti pennun loppuun asti luokassaan toiselle sijalle, joten toivottavasti omistajan ei tarvinnut olla läpeensä pettynyt. Tupuna ei tuomarin mieleen ollut ja se jäi luokkansa viidestä pennusta vaille sijoitusta. Kaikki pentuluokissa esitetyt koirat saivat kehäesiintymisestään puruluut lahjapussissa. 

Lauantai narttupennut 7-9 kk

Erinomaisen jakaminen jatkui virallisissa luokissa kaikille perjantaiseen tapaan. Putkonen esiintyi taas avoimessa luokassa, jossa uroksia oli kahdeksan.  Yksi avoimen luokan uroksista käyttäytyi kehässä todella epävarmasti, se ei missään vaiheessa nostanut häntäänsä ylös sekunniksikaan, vaikka sitä liikutettiin enemmänkin sen takia ja se pälyili koko ajan ympärilleen. Samaiseen koiraan kiinnitin näyttelyalueella jo aikaisemmin huomioni, sillä se murisi häkistään ohi kulkeville ihmisille. Koiraa tuntematta ja tuomitsematta, sille oli saattanut tapahtua jotakin ikävää edellisen päivän jälkeen, sillä se oli kehässä myös perjantaina, enkä muista sen silloisesta käytöksestä mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Joka tapauksessa lauantaina sen käytös oli kaikkea muuta kuin rodunomaista tai hyväksyttävää ja vaikka kauniista koirasta oli kyse, ehdin jo sen arvostelua seuratessani ajatella erinomaisputken katkeavan ja jäin mielenkiinnolla odottamaan mitä tuomari sille antaa. Vaan eipä mitä, Excellent ja sijoitus kilpailuluokassa toiseksi SA:lla... En mitenkään usko, että sama voisi tapahtua täällä Suomessa tai ainakin kehän laidalla kävisi silloin melkoinen kohina. Suomessa arvostelulomakkeissa koiran käytöksen arviointia varten oleva sarake kannattaisi markkinoida muuallekin.

Putkonen esiintyi taas mallikelpoisesti ja tuomari tykkäsikin siitä niin paljon, että laittoi sen yllätyksekseni voittamaan luokkansa. Luokkavoitosta saimme ihanan muiston näyttelyreissusta, kynttilälyhdyn VSS 2015 beaglekuvalla. Putkonen sujahti tanskalaisten beaglejen joukkoon sulavasti, sillä siinä missä Putkonen on iso, pitkärunkoinen ja aika raskas uros, tuolla se oli vain yksi sellainen muiden joukossa. Koirista suurin osa oli mielestäni hyvin saman tyyppisiä kuin Englannissa näkemämme beaglet, enkä kokenut valitettavasti ainuttakaan varsinaista Vau!-elämystä koiria katsellessani. Minun silmääni kaikki koirat eivät todellakaan olleet erinomaisen arvoisia. Kumpanakin päivänä sertin sai vasta kymmenen kuukautta vanha junioriluokan uros, joka kyllä nousi joukosta upeilla liikkeillään. Olisi mielenkiintoista nähdä minkälaiseksi se kehittyy aikuistuessaan, mutta sekin oli todella iso kokoinen. Uroksissa oli pari kivaa ja nartuissa sitten useampiakin koiria joista tykkäsin.

Putkosen luokkavoitto

PU-kisassa odottikin varsinainen yllätys, sillä tuomari sijoitti Putkosenkin. Kilpailun voi sanoa olleen kovaa, sillä pelkästään valioluokassa koiria oli paljon ja ajattelinkin, että kaikki neljä PU-sijoittujaa saattavat löytyä jo niiden joukosta. Valioluokan koira voitti, edellä mainittu juniori oli toinen, valio kolmas ja meidän "sirkushevonen" Putkonen siis neljäs. Putkonen sai myös tanskalaisen vara-sertin, sertin mentyä junnulle. Kotiin viemisinä muistoksi vielä kaunis ruusuke sijoittumisesta neljänneksi.

Avoimen luokan narttuja oli kymmenen kappaletta. Veikkaan, että Murun sijoittuminen jäi tällä kertaa roikkuvista silmäluomista kiinni, sillä tuomari tykkäsi muuten Murusta. Murun sisko sijoittuikin luokassa kolmanneksi. Jälleen täytyy kehua tämän näyttelyn järjestelyitä. Jokainen koira sai laatuarvostelun jälkeen 90 kruunun (siis noin 12 euron) arvoisen lahjakortin, joka kävi näyttelypaikalla rotuaiheisia juttuja myyvän yrittäjän kojuun. Sain siis tehdä 270 kruunulla ostoksia "ilman edestä"! Asuntoautoon löytyi parit beagleaiheiset ikkunatarrat ja minulle söpö beaglerannekoru, ei hassumpaa.

Muru lauantaina

Murun kasvattajien omistama suloinen Dusty voitti lopulta lauantaina nartut ja oli VSP. Tässä erikoisnäyttelyssä oli myös erityinen Very Special Class, jonka tuli koostua kolmesta pentuesisaruksesta. Ensimmäistä kertaa Murun kasvattajilla oli mahdollisuus myös osallistua ja heidän VSS-ryhmänsä oli Muru, Murun sisko Casey ja veli Emil. Ryhmiä esitettiin yhteensä seitsemän. Olin todella iloinen Perin ja Karenin puolesta kun tuomari valitsi ryhmämme voittajaksi. He saivat kiertopalkinnon vuodeksi itselleen.

Kennel Sweet Courage VSS-ryhmä, sisarukset: Christmas Jones (Casey), Miss Moneypenny (Muru) ja Mr. White (Emil)

Näyttelyn jälkeen meillä oli niin uupunut olo, että hylkäsimme heti ajatuksen lähteä suoraan kotimatkalle. Ympäristö oli niin upea, että yövyimme lopulta maanantaihin asti Reersøssa ja teimme mistä eniten nautimme lomalla, kävelimme niin paljon kuin jaksoimme. Lenkkireitit peltojen keskeltä meren rantaan ja sieltä lopulta kauniiseen kylään olivat unohtumattomia ja koirat nauttivat loman tästä aspektista varmasti yhtä paljon kuin mekin. Säätkin suosivat meitä koko loman ajan, ei ollut helle vaan sopivan lämmin, eikä Tanskassa satanutkaan kuin yhtenä yönä. Tosin mitenkään kovin rentoutunut olo ei ollut, kun vihdoin torstaina iltamyöhällä saavuimme kotipihaan Kannukseen. Yksitoista vuorokautta reissussa ja auton mittariin oli kertynyt 4400 kilometriä eli keskimäärin 550 kilometriä jokaisena ajopäivänä. Polttoaineeseen meni rahaa ties kuinka paljon (seuraava luottokorttilasku jo hirvittää), leirintäalueilla yöpymiset maksoivat yhteensä noin neljäsataa euroa ja kalleimmat kilometrit ajettiin Juutinrauman sillalla, jonka ylitys asuntoautolla maksoi 105 euroa suuntaansa. Sellainen kutina kyllä jäi, että varmasti ajelemme Tanskaan tulevaisuudessa toisenkin kerran, ehkä koiranäyttelyyn tai sitten vain lomalle. Tanskalainen maaseutu kolahti meihin ja kovaa, jos meistä ei kerran tanskalaisia maajusseja voi tulla, ties vaikka joskus hamassa tulevaisuudessa sieltä löytyisi meille eläkepäiville pieni tupa ja maatilkku.

Hiehoja laitumella leirintäalueen vieressä

Peltoja

Wannabe tanskalainen maajussi

Meren rantaa

Perheen ainoa tanskalainen kotimaansa kamaralla ikuistettuna.

Lenkkeilyä

Gallowayt laitumella

Ovatkohan nämä jyllanninhevosia? 

Kalundborgin kaupunkia

 

Vaasan KV

Tiistai 14.4.2015 klo 13.29 - Sanna

Meille on joka vuotinen perinne osallistua huhtikuussa Vaasan kansainväliseen näyttelyyn, joka onkin yksi kevään alkamisen merkkipaaluista. Tänä vuonna ilmoitin mukaan Kisun, Murun ja Putkosen. Lampaiden karitsointien takia vaati pientä sumplimista, että Hannukin pääsi näyttelyreissuun mukaan, mutta päivän lomitus oli lopulta sujunut oikein mallikkaasti vaikka pari uuhta oli pyöräyttänyt karitsansakin sillä välin. Beaglejen arvostelu oli heti aamulla ensimmäisenä ja siksi matkaan lähdettiin varhain. Kisun matkapahoinvointi on pikkuisen hellittänyt pentuajan kurjimmista yök-pask-yök-ajoista, mutta hieman ennen Kokkolaa Kisu oksensi autoon pihalta ilmeisesti aamupalaksi nauttimansa kakat ja täytyy sanoa, että minä joka en todellakaan ole herkkä minkään eläimistä tulevan eritteen hajuille, olin vähällä yökätä samaan syssyyn. Ajeltiin sitten ikkuna auki läheiselle huoltoasemalle siivoamaan jäljet niin autohäkistä kuin koirasta.

Beagleja oli ilmoitettu 14 kappaletta ja arvostelevana tuomarina toimi miellyttävä ruotsalainen herra. Uroksia oli vain kaksi, Putkonen ja toinen avoimen luokan uros. Molemmille eri:t ja SA:t ja lopulta kilpailuokassa Putkoselle voitto ja siitä tuli sitten saman tien PU-1. Harmittaa, etten ymmärrä tai puhu ruotsia muutamaa sanaa enenpää, joten tuomarin selostus valintakriteereistään jäi lähes kokonaan ymmärtämättä. Ilmoitin Kisun taktisesti (ja lopulta kannattavasti) nuorten luokkaan, kun KV-näyttelystä oli kerran kyse. Tuomari tykkäsi Kisusta kovasti ja luokkavoitto tulikin SA:lla höystettynä. Avoimen luokan nartuista vain Muru ja Katin Poppis saivat erinomaisen ja tuomarin itsensä sanomana kisa oli todella tiukka näiden kahden välillä, tällä kertaa Muru sijoittui kilpailuluokassa ensimmäiseksi. Onneksi Hannu oli matkassa mukana, sillä apukäsiä tarvittiin PN-luokkaan. Tuomari sanoi minulle, että löysien alaluomien takia sijoitti Murun PN-3, muuten Muru olisi voittanut. Voiton veikin sen sijaan suureksi yllätykseksi Kisu! Ja niin Kisu sai toisesta näyttelystään toisen sertinsä ja ensimmäisen Cacibinsa. Rotunsa- ja vastakkaisen sukupuolen parhaan valinta koiriemme väliltä oli tällä kertaa  "family affair" kuten tuomari totesi ja niin Putkosesta tuli ROP ja Kisusta VSP. Näyttelyä edeltävänä iltana sanoin nukkumaan mennessä Hannulle, että vaikka Vaasasta ei ikinä (Lyytin taannoista Cacibia lukuunottamatta) ole tullut meidän koirille menestystä, sinne on aina yhtä kiva mennä. Taisi olla kerrankin positiivista manausta ;)

Tupuna oli reissussa mukana turistina ja pääsi iltapäivällä suurimman väenpaljouden hälvennyttyä käymään myös näyttelyhallissa. Siellä se oli juuri yhtä reipas kuin kaikkialla muuallakin tähän asti, ja  jo oikein odotan että Tupunan kanssa päästään heinäkuussa kehän sisäpuolelle. Paikalla oli vaasalainen kuvausfirma, jonka ständillä sai käydä kuvauttamassa koiransa. Kisusta ja Tupunasta otettiin kuvia, toivottavasti joku onnistunutkin kappale, jotta voin laittaa niitä myöhemmin tännekin esille.

Putkosen kanssa kehässä

Kuvat eivät oikein onnistuneet, mutta tässä todiste siitä että Kisukin oli paikalla. Tuomari katsoo liikkeitä.

ja Muruliini

Vielä Putkosen poseeraus

ja hetsausta ja harjoittelua luppoajalla :)

Sekä näyttelyharrastukseen ollennaisesti kuuluvaa odottelua.

Näyttelyvuosi 2015 korkattu alkaneeksi

Sunnuntai 11.1.2015 klo 14.59 - Sanna

Kajaanin näyttelypäivälle osui viisitoista astetta pakkasta ja sellainen viima, että kun perille saavuttuamme käytin naama jäässä koirat pissalla ennen halliin menoa, ehdin jo hieman katua koko näyttelyreissulle lähtöä. Sisällä ei onneksi sitten ihan niin kylmä ollut kuin mitä muistelin, mutta se koleus yhdistettynä väentungokseen, kaiken sotkevaan hiekkapohjaan ja kelmeän keltaiseen valoon saattaa pitää meidät pois tamminäyttelystä taas seuraavat pari vuotta (ellei satu tooosi mielenkiintoinen tuomari ;)). Valokuvia edellä mainitusta valaistuksesta johtuen ei valitettavasti paikanpäältä ole.

Mukava olimme siis neljän oman koiran voimin ja sijoitustyttö Putti oli paikalla Jennin kanssa. Beagleja oli kaikkiaan 29 kappaletta eli hieno määrä ja tasokas joukko paikalla. Putkosen ja Melvinin kanssa ei ollut mitään keskinäisiä ongelmia. Olemme nimittäin huomanneet, että poikien kahnaukset  jäävät kotipihan aidan sisäpuolelle. Lenkillä ne kulkevat hihnassa hienosti kylkikyljessä ja juoksevat ja leikkivät irtiollessaan keskenään. Siispä näyttelyreissukin sujui kaksikon kanssa niin hyvin, että itsekin tuntui hassulta ajatella kyseessä olevan urokset, joiden egot eivät mahdu saman katon alle sovussa elämään. Melvin oli mukana täysin näyttelyensikertalaisena, se ei ole koskaan ollut mukana missään missä olisi paljon ihmisiä ja koiria. Saatoinkin ilokseni todeta, että Melvin on luonteeltaan juuri sellainen, jonka soisin jokaisen  koirani olevan, niin yltiöpäisen itsevarma, että sen kanssa voi mennä minne tahansa eikä se hätkähdä mitään. Kehässä sillä oli niin kivaa, että liikkeet menivät vähän hyppimisen puolelle, mutta tosi vähäisiin treenauksiin nähden se jaksoi seisoa ihan nätisti (ainakin hetken kerrallaan) paikallaan. Melvin sai laatuarvostelussa erinomaisen ja sijoittui kilpailuluokassa toiseksi SA:lla. Putkosella oli taas sellainen hassuttelu vaihde päällä, että sen esittäminen saa tuskan hiki karpalot vierähtämään otsalle, mutta ainakin koiralla oli kehässä hauskaa ja se varmasti näkyikin. Putkonen voitti avoimen luokan erinomaisella ja SA:lla. PU-kilpailuluokassa Hannu otti handlattavakseen Melvinin ja minä Putkosen. Melvin käteltiin kisasta ulos ja Putkonen sijoittui neljänneksi.

Kisu parka kärsii edelleen voimakkaasta autopahoinvoinnista ja sen takia se oli taas näyttelypaikalla aika surkea nyyryläinen. Onneksi pahoinvointi on hiukkasen helpottanut pentuajoista ja se ei sentään oksentanut tai kakannut autoon. Pahoinvoinnin aiheuttama kuolaaminen oli taas niin mieletöntä, että korvat olivat perille tullessa lähes puoleen korvaan kuolasta märät. Kehään Kisu kuitenkin tsemppaa tosi hienosti ja se esiintyi taas iloisesti. Tämä oli Kisun ensimmäinen näyttely virallisissa luokissa. Kisu sai laatuarvostelussa erinomaisen, lisämaininnalla viehättävä :) Putille laatuarvostelussa erittäin hyvä, joten Kisu voitti luokan ja sai SA:n. Avoimen luokan narttuja oli kuusi kuten avoimen luokan uroksiakin. Kolme avo-narttua sai erinomaisen ja lopulta Muru voitti luokan SA:lla. Paras narttua valitessa Hannu meni kehään Murun ja minä Kisun kanssa. Lopputulos ei meitä ajatellen parempi olisi voinut ollakaan, kun Kisu valittiin ensimmäiseksi ja Muru toiseksi! Kisulle siis ensimmäinen serti erittäin kovassa kisassa ja Murulle toinen Cacib vara-sertillä höystettynä. Muru ehtii (viimeistä) yli 2-v. sertiään tavoitella muualtakin ;) Eipä tätä uutta näyttelyvuotta paljon paremmin olisi voinut aloittaa. Tämän vuoden näyttelysuunnitelmat ovat paljolti vielä avoinna, mutta kunhan tuomaritietoja kevään näyttelyihin rupeaa ilmestymään, niin kalenterikin varmaan taas täyttyy samaa tahtia. Ohessa tyttöjen palkintopotretit :)

Kisu

Muru

Vuosi vaihtuu kohta

Lauantai 27.12.2014 klo 13.11 - Sanna

Vuosi 2014 rupeaa lähestymään loppuaan. Kuluneeseen vuoteen mahtuu paljon iloa ja menestyksen hetkiä, mutta kuitenkin tästä vuodesta päällimmäiseksi jää väkisin mieleen surullinen muisto Wilsonin kuolemasta. Koirallisen elämäntavan valinneena on valinnut samalla sen kolikon toisen puolen - luopumisen, joka on väistämättä edessä jokaisen koiran kohdalla jossain vaiheessa. Vaikka tämän asian tiedostaakin, on rakkaan perheenjäsenen menetys aina äärettömän surullista. Kun koiraystävän menettää täysin odottamatta, suru ja järkytys sekä tapahtuneen aiheuttama katkeruus ovat kuin raskas möykky rinnassa, joka ei millään tahdo väistyä. Vasta hiljan pystyin päivittämään Wilsonin kuoleman jalostustietojärjestelmään, valokuvien katsominen sattuu edelleenkin liikaa ja vieläkin toisinaan sellaisena hetkenä kun oikein uppoaa ajatuksiinsa ikävä ja itsesyytökset ottavat hetkellisesti vallan. Tänä vuonna aivan liian moni tuttu ihminen on menettänyt koiransa tapaturmaisesti ja jokainen näistä suru-uutisista on koskettanut minua syvästi.

Vuoden positiivisempiin asioihin kuuluvat ystävät,kasvatin omistajat, uudet tuttavat ja muut samanmieliset joiden kanssa on saanut viettää aikaa ja vaihtaa mielipiteitä rakkaan harrastuksen parissa. Piparin pennuille löytyi kerrassaan ihanat kodit ja ei voi muuta kuin todeta, että beaglerotu vetää puoleensa pääasiassa vain tosi mukavia ihmisiä! :)

En rupea erittelemään vuoden näyttelymenestyshetkiä, niistä olen aina kirjoittanut tänne blogiin tapahtumien jälkeen. Tuomarit ovat tykänneet koiristamme välillä enemmän ja välillä vähemmän. Hauskoja näyttelyreissuja kaikki tyynni ja niitä ollaan tehty vähän joka puolelle Suomea.

Unohtamatta tärkeintä asiaa tänäkin vuonna, syytä siihen miksi meillä on iso lauma koiria;  rakastamme niitä ja meistä elämä koirien kanssa on hauskaa! Vaikka käymme melko ahkerasti näyttelyissä on vuodessa 365 päivää ja näyttelypäiviä niistä vain pieni murto-osa eli suurin osa ajastamme on tavallista arjen elämistä koirien kanssa kotona. Osa koiristamme on vain sohva-championeja, mutta yhtä rakkaita jokainen. Joka päivä tänäkin vuonna koiramme ovat tuoneet iloa elämäämme mittaamattoman määrän (ja toisinaan kujeineen tukon harmaita hiuksia), enkä osaisi kuvitella miten tyhjältä elämä ilman niitä meistä tuntuisi. Siksi  vuoden viimeisen bloggauksen kuvituksena toimikoon sekalainen valikoima kuvia tämän vuoden varrelta. Näistä kuvista osa on kännykällä otettuja eivätkä siksi kovin laadukkaita, mutta kuvaavat oivallisesti meidän koiraperheen elämää :)

Piparin pennut ja Putti :)

Ukko ja Taiga

Melvinin ja Pömppiksen kanssa

Muru ja Pipari toukokuun lumisateessa padolla

Tauolla lammaslaitumien teon lomassa Lyytin kanssa kesäkuun hellepäivänä.

Aamu-uniset

Järvenpäässä lenkkeilemässä

Tämä penkki on varattu ;)

Putti ja Lilli kyläilemässä

Vesipetomme Muru

Läheisyyttä

ja sitä samaa lisää.

Montako koiraa mahtuu tiskikoneeseen? Vastaus: monta.

Meillä ei kokkailla yksin

eikä lenkkeillä yksin.

Sohvallekin on aina seuraa.

Muru suolisti synttärilahjaksi saamansa pehmopöllön.

Lyyti suorittamassa joululahjojen avaamis-tarkkailua, eihän sitä tiedä josko paketissa olisi vaikka jotain syötävää.

Ensi vuodelle toivon että koko laumamme, niin kaksi- kuin nelijalkaiset pysymme terveinä ja että saisimme kokea monia ilon ja onnistumisen hetkiä yhdessä. Toivottavasti vuoden 2015 aikana seuraava Kertalaakin pentuekin näkisi päivänvalon ja jos melkein mahdottomia saa toivoa, niin me emäntä ja isäntä karistaisimme mielellämme jokusen kilon vyötärön ympärille kertyneistä vararenkaista...

Näillä sanoin toivotamme kaikille muillekin HYVÄÄ JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2015!

Messarin tulijaiset ja jouluntoivotukset

Maanantai 22.12.2014 klo 18.40 - Sanna

Eilen 1-vuotis syntymäpäiviään viettivät viimeisin pentueemme eli Piparin ja Putkosen lapsoset: Poju, Loki, Paavo, Bono, Tilkku, Jumi ja Taiga. Onnittelut koko joukolle! :) Viime joulu menikin lähinnä valvoessa ja huolehtiessa näistä pennuista ja meillä jäikin oikeastaan koko joulu siinä viettämättä. Tänä vuonna on helppo todeta, että pennuton on huoleton! Vaikka kieltämättä kärsin jo jonkin asteisesta pentuekuumeesta kun Tellervokin syksyllä jäi tyhjäksi. Toivottavasti saisimme siihen ensi vuoden aikana helpotusta beaglevauvojen merkeissä.

Joka joulukuinen messukeskuksen Voittaja-näyttelyiden viikonloppu vietettiin tänä vuonna itsenäisyyspäivän aikoihin. Tällä kertaa meillä matkassa olivat Muru ja Putkonen. Menomatkalla kohti Järvenpäätä pysähdyttiin Jyväskylässä Piparin ja Putkosen poikaa Pojua moikkaamassa. Poju oli juuri niin suloinen, kun olimme odottaneetkin, eikä se näyttänyt pistävän lainkaan pahakseen leikkikaverien vierailua :) Kiitos vielä Pojun perheelle kyläilykutsusta, oli tosi mukava nähdä! 

Poju (Kertalaakin Täältä Tullaan)

Poju poseeraa ja Muru takana sohvalla järjestelee Pojun leluja.

Ei ole omena kauas puusta tipahtanut, tässä tapauksessa poika on kyllä niiiin äitinsä näköinen että! 

Muru ja Putkonen nauttivat jälleen kerran reissussa ollessaan kaupunkielämästä täysin siemauksin; uudet hajut ja lenkkipolut sekä erona kotielämään se, että koirat saavat näillä reissuilla nukkua halutessaan sängyssä vieressä (Muru käytti tämän tilaisuuden hyväkseen joka yö).

Lauantaina beaglet arvosteltiin vasta päivällä, joten meidän ei aamulla tarvinnut kiirehtiä messukeskukseen kovin aikaisin. Avoimen luokan uroksia oli vain kolme, joista kaikki saivat erittäin hyvän ja Putkonen oli luokassa EH1. Sen arvostelun viimeinen lause on mainio: "Esitetään taitavasti, mutta valitettavasti se ei aina riitä."  Muru sai avoimessa luokassa erinomaisen ja sijoittui luokassa kolmanneksi, mutta jäi ilman SA:ta. Beaglekehän päätyttyä veimme koirat asuntoautoon ja kävimme syömässä ja kiertämässä myyntikojut. Jotenkin minusta tuntui, että myyjiä oli edellisvuosia vähemmän tai sitten tunne johtui vain siitä, että millekään hankinnalle ei tällä kertaa ollut varsinaista tarvetta. Mitään heräteostoksiakaan ei tullut tehtyä.  Ostimme koirille ainoastaan ison satsin puruluita ja harjiksille paria erilaista ruokaa. Ne kun ovat perheessämme ainoat, jotka toisinaan nirsoilevat ruuan suhteen. Niiden mahat kestävät hienosti eri ruokamerkkien vaihtelut, mikä on hyvä asia kun pikkurouvat eivät suostu samaa pöperöä syömään ainakaan yhtä säkillistä pitempään. Vaihtelu siis virkistää myös ruokahalua.

Putkonen edustaa

On se vakavaa ;)

Murmeliini

Terhakkaana

Sunnuntaina beaglekehä starttasi heti aamu ysiltä, joten elokuun WDS:n ruuhkasta viisastuneena nousimme kukonlaulun aikaan ja lähdimme ajelemaan Järvenpäästä heti puoli seitsemän jälkeen kohti messukeskusta. Mistään ruuhkasta tai edes autojonoista ei ollut tietoakaan, vaan pääsimme ajamaan aivan suoraan parkkiin. Mikäs siinä, paljon mukavampaa odotella arvostelun alkamista rauhassa valmistautuneena kuin autossa istuen ja hätäillen ehditäänkö ajoissa paikalle. Ehdin tehdä tosi edulliset puruluu- ja leluostoksetkin heti myyntipisteiden auettua. Beagleja oli kehässä hieman lauantaita enemmän. Putkoselle EH kuten edellisenä päivänäkin. Murulle vilautettiin samaa sinistä korttia, joka kieltämättä oli pettymys. Lähdimme ajamaan kotiin heti rodun arvostelun päätyttyä.

Tällä kertaa toimmekin tietämättämme kotiin ikävämpiä tulijaisia. Melvin nimittäin oksenteli muutaman kerran limaa keskiviikko aamuna. Melvin ei oksennellut aamun jälkeen, vaan oli lähinnä todella väsyneen oloinen. Ruoka tai edes juoksuinen Pipari ei kiinnostaneet sitä ollenkaan. Äärimmäisen ahneesta ja vilkkaasta naisten miehestä siis näki selvästi sen olevan todella sairas. Ehdin jo epäillä sen syöneen jotakin koiran sisään kuulumatonta ja saaneen tukoksen. Eläinlääkärin sain kiinni iltapäivästä, jolloin Melvinin vointi oli hieman parempi ja osasin jo epäillä jotain muuta syytä oksenteluun. Illalla Melvin sitten tekikin ensimmäiset vesiripulit kun kävimme ulkona ennen nukkumaan menoa. Torstaina aamulla Melvin oli niin väsyneen ja voimattomattoman oloinen, että lähdimme eläinlääkäriin nesteytystä varten. Melvin olikin tiputuksessa reilun tunnin ja sai pahoinvoinnin estolääkkeen nahan alle. Iltaa kohden Melvinin olo kohentui selvästi ja se söikin hieman ennen nukkumaan menoa.

Eläinlääkärissä

Olin jo netistä lueskellut monien koirien sairastuneen vatsatautiin ja kennelyskään messarin jälkeen. Melvinin oireet olivat juuri saman kuuloiset kuin muillakin sairastuneilla; liman oksentelua ja vesiripulia. Pelkoni siis toteutuivat kun Putkonen aloitti oksentelun torstain ja perjantain välisenä yönä. Sekin meni todella nopeasti voimattoman oloiseksi. Onneksi olimme saaneet yhden pistoksen pahoinvoinninestolääkettä Melvinille mukaan ja saimme sen avulla Putkosen pahoinvoinnin loppumaan heti alussa, kun nyt tiesimme, että kyseessä on sama juttu kuin Melvinillä. Viikonlopun aikana sairastuivat Pömppis ja Waakku. Niillä tauti oireili ainoastaan vesiripulilla ja ne eivät menneet ollenkaan niin kurjaan kuntoon kuin pojat. Molemmat pitivät yhden paastopäivän ja sen jälkeen paranivat nopeasti normaalilla ripulinhoidolla. Alkuviikosta sairastui vielä Tellervo, joka oksensi limaa pari kertaa ja ripuloi kahden päivän ajan. Tellervo ei ollut pöpöstä niin sairas, että olisi ollut syömättä, mutta hieman normaalia vaisumpi kuitenkin.

Sittemmin kaikki ovat parantuneet ja loput koirat ovat pysyneet terveinä. Nyt uskallan jo olettaa, että tauti on meidän laumasta käynyt läpi ne koirat, jotka olivat sairastuakseen. Todella inhottava ja ärhäkkä vatsavirus, jota en toivo kenenkään osalle. Harmillisesti meiltä jäi nyt parit tarpeelliset harjoitukset käymättä, mutta onneksi Kajaanin näyttelyyn on vielä muutama viikko aikaa ja mekin pääsemme sinne osallistumaan, jos kaikki koirat nyt pysyvät terveinä. Paljon näyttelyitä kiertävinä tämä oli toinen kerta kun koiramme ovat näyttelystä saaneet jonkin tartunnan, kerran aikaisemmin vuosia sitten koirat saivat kennelyskän, joten huonosta tuurista tämä nytkin oli varmaan kiinni. Ei voi muuta kuin toivoa, ettei kukaan tietoisesti toisi näyttelyyn sairasta koiraa! Kun paikalla on koiria sadoittain tai tuhansittain virus leviää joukossa helposti.

Mutta nyt on aika toivotella kaikille kasvatin omistajille, ystäville, tuttavilla ja muille meidän juttuja seuraaville RAUHAISAA JOULUN AIKAA! 

Näyttelyitä ja vähän muutakin

Tiistai 2.9.2014 klo 18.43 - Sanna

Taas on muutama viikko vierähtänyt, joten täytyy päivitellä meidän viime aikaiset (näyttely-)kuulumiset kertarykäyksellä. Elokuun puolivälissä käväistiin Iin ryhmänäyttelyssä Putkosen ja Murun kanssa. Beagleja taisi olla kehässä 16 kappaletta. Kisu oli matkassa mukana turistina haistelemassa näyttelytuulia ja harmittelin vähän sitä etten ollut ilmoittanut  Kisua pentuluokkaan, kun ikä sinne olisi jo hyvin riittänyt. Putkonen oli rotunsa paras ja päivän päätteeksi se sijoittui ryhmässä neljänneksi. Muru oli parasnarttu kakkonen sertillä. Murun sertitili on nyt yhtä vaille täynnä, sillä tämä oli Murun viimeinen näyttely ennenkuin se täyttää 2-vuotta.

Muru Iissä PN2 sert

RN Ii 16.8. Putkonen ROP & RYP-4, Katin Plättä ROP-Vet ja VSP

Samana viikonloppuna pistettiin pentuetilaus menemään, kun Tellervo astutettiin onnistuneesti Koistisella. Nyt pitää pari viikkoa vielä jännittää tietoa siitä, onko meille tulossa pennuntuoksuinen loppuvuosi vai ei. Tällä kertaa taidan jättää tiineysultran väliin, jos vain suinkin maltan odottaa näkyviä tiineyden merkkejä. Mikäli tuleva pentue kiinnostaa, minulle voi soittaa tai laittaa sähköpostia. Juuri nyt maatilan hommat vievät paljon aikaani, joten sähköposteihin vastaaminen tapahtuu muutaman päivän viiveellä. Nopeimmin minut saa kiinni puhelimitse ja useimmiten pystyn hyvin samalla rupattelemaan kun teen töitä.

Toissa viikonlopun vietimme Etelä-Suomessa kierrellen, kun saimme kasvattajavieraan Puolasta. Oli hauskaa vaihtaa ajatuksia beagleista, kasvattamisesta ja vähän kaikesta muustakin. Juttua riitti niin paljon, että sunnuntai-iltana minulta meinasi jo ääni lähteä kaiken puhua pulputtuttamisen seurauksena. Puolasta meille matkasi neljä kuukautta vanha Walentynka La Lu Riqueza, mielettömän reipas ja hauska beagletyttö. Etsin tälle pennulle yhteistykykyistä sijoituskotia mahdollisimman läheltä Kannusta. Soittamalla saa lisätietoja.

Zachariasz, Walentynka, minä ja Putkonen

Walentynka alias Waakku, joka osaa jo hypätä tuolille, pöydälle ja vaikka minne... lienee hyppyrottien sukua. Hyvin ehtiväinen ja kekseliäs beaglenalku. (P.S. kuva hämää, kunhan esittää tässä oikein suuuperkilttiä ;))

Tämän kesän näyttelysesongin päätti meidän osalta Limingan pentunäyttely viime sunnuntaina. Sää suosi meitä ihanan aurinkoisena ja lämpinä, kun edellisenä päivänä samalla paikalla pidetyssä ryhmänäyttelyssä oli kuulemma joutunut oikein palelemaan. Rotu oli pentunäyttelyssä hyvin edustettuna peräti viiden beaglekakakaran voimin. Meidän sakkia paikalla oli Kisu, sijoitustyttö Putti Kalajoelta ja Oulusta Piparin poika Loki (Kertalaakin Tekipäs Eetvarttia). Loki sijoittui kahdesta uros pennusta ensimmäiseksi ja sai kunniapalkinnon. 

Kertalaakin Tekipäs Eetvarttia "Loki" 8 kk 

Fanta's Brand Red Riding Hood "Kisu" 8,5 kk.

Hessin Una Amor Del Zorro "Putti" melkein 9 kk.

Narttupentuja oli kolme. Kisu reesun matkapahointi ei juurikaan ole vielä helpottanut, mutta onneksi se pääsee aika nopeasti pahastaolostaan yli kunhan automatka on ohi. Kehässä Kisu esiintyi varsin iloisesti ja reippaasti, joten olin Kisuun oikein tyytyväinen. Hihnassa juoksemista meidän täytyy kyllä ruveta treenaamaan hieman useammin, sillä vauhtia Kisulta ei totisesti puutu, mutta se mielellään koukkaisi suoraan jalkojeni eteen sen sijaan, että ravaisi nätisti vierellä. Kisu sijoittui tytöistä ensimmäiseksi ja Putti kolmanneksi. Molemmat saivat kunniapalkinnon. Lopulta Kisu oli Rop-pentu ja Loki Vsp-pentu. Ryhmäkilpailussa Kisu sijoittui kolmen kutosryhmäläisen pennun pienestä joukosta toiseksi, dalmatiankoiran viedessä voiton. Kiva päivä, kiitokset siis vielä Heidi, Jani ja Jenni!

Kisu ryhmäkehässä

Kisu RYP-2 

Ja vielä viimeisenä: näyttelyt ovat pitkälti odottelua. Kisu kuuluu selvästi meidän sakkiin, se osaa ottaa yhtä rennosti kuin kokeneemmatkin kehätähdet.

Maailman Voittaja 2014

Perjantai 15.8.2014 klo 10.49 - Sanna

Viikko ennen kovasti odotettua WDS 2014:sta,  eli Maailman Voittaja 2014-näyttelyä, kävimme ryhmiksessä Siikajoella. Beaglejen arvostelu oli heti aamu ysiltä ja kukon laulun aikaan lähtötohinoissani unohdin ottaa matkaan Kisun, jonka olin ajatellut ottaa mukaan totuttelemaan näyttelyiden maailmaan. No onneksi matkasta ei sentään unohtunut mitään välttämätöntä. Helleaallon jatkuessa tämäkin näyttely sai paahtavasta kuumuudesta osansa.

Putkonen on pistänyt kehähommat nyt ihan lekkeriksi ja se meinaa, että "siinäs äippä yrität vääntää mua asentoon" ja tämä näkyy sen esiintymisessä (tai siis siinä, että se ei esiinny). Niin me sitten kehässä väännetään Putkosen kanssa kilpaa. Hirmuisen hauskaa sillä on, häntä heiluu ja se sai nytkin mainintaa iloisesta, pentumaisesta luonteestaan ja hyvästä temperamentista. Putkonen oli tällä kertaa PU2. Murusta tuomari tykkäsi kovasti ja Muru olikin lopulta PN1 sertillä ja vielä rotunsa paras. Arvostelun ensimmäinen lause on ihana: "Erinomainen esimerkki kauniista koirasta." Onneksi olimme liikkeellä asuntoautolla, sillä se pysyy helteelläkin viileänä ja vietimmekin lopulta siellä koirien kanssa lähes koko päivän odotellessamme ryhmäkehien alkua.

Ryhmässä koiria olikin ihan kivasti sillä kyseessä oli 4/6 eli mäyräkoirat ja kaikki rodut kutosryhmästä. Muru esiintyi terhakkaasti ja päivän pitkän odottelun kruunasi Murun sijoittuminen ryhmässä kolmanneksi. Miten hyvältä menestys voi joskus tuntuakaan! Tämä oli Murun ensimmäinen ryhmäsijoitus ja siksi minulle erityisen tärkeä :)

Muru 20 kk

Muru RYP-3

Maailman Voittaja reissulle lähdimme Murun ja Viivin kanssa torstaina. Yövyimme Järvenpäässä, kuten tavallisesti näillä Helsingin keikoillamme. On kivaa kulkea koirien kanssa, jotka eivät ole moksiskaan kerrostalo elämästä, vaikka eivät sellaiseen ole tottuneet tai mistään kaupungin vilinästä. Järvenpäässä oli samaan aikaan menossa joku Street Fest- musiikkitapahtuma ja tämä tiesi minulle huonosti nukuttuja öitä, kun musiikki pauhasi esiintymisteltassa suoraan isäni asunnon edessä ja kaupungilla juhlijat pitivät ääntä pitkälle yöhön. Hannun ja koirien unta ne eivät tuntuneet häiritsevän yhtään.

Oli mukavaa vaihtelua päästä koirien kanssa lenkkeilemään kaupunkimaisemiin. Ihan oma lukunsa tuolla ovat kesyt rusakot, joita nähtiin joka lenkillä useampia. Muru unohti olevan näyttelylinjainen beagle heti ensimmäisen pois päin pinkovan pupun nähtyään ja se päästikin melkoisen äläkän jokaisen myöhemmin näkemämme rusakon kohdalla. Siilejäkin osui useampi lenkkiemme varrelle, mutta niiden touhuja koirat vain katselivat uteliaina päät kenossa niin kuin mekin. 

Tässä on juuri tehty rusakkohavainto...

Viivi kävisi mielellään ihmettelemässä pitkäkorvaa lähempääkin, mutta mitään suuria tunteita ne eivät siinä herättäneet.

Murussa sen sijaan herättivät :D

Perjantaina vietimme näyttelyssä turistipäivän. Kiertelimme myyntikojut ja kun perjantaina ei esillä ollut oikeastaan yhtään meitä erityisemmin kiinnostavaa roturyhmää, emme jääneet seuraamaan mitään rotua kovin pitkäksi aikaa. Eniten aikaa kulutimme mäyräkoirakehien laidoilla. Olemme Hannun kanssa katselleet lyhytkarvaisia kääpiömäykkyjä ehkä hieman sillä silmällä, että kun aika joskus harjakoiristamme on jättänyt, sellainen voisi olla kiva perheen pikkukoiranvirkaa toimittamaan... Mutta sitä ei toivottavasti tarvitse ajatella vielä vuosiin!

Tälläinen olisi kovin soma!

Maailman Voittaja-näyttelyn kohdalla maa- ja metsätalousministeriön kielto typistettyjen koirien osallistumisesta koiranäyttelyyn ei päde, joten leikeltyjä koiria näkyi todella paljon, mikä ei ole tietenkään ihme kun osallistujia oli Venäjältä ja muista typistyksen edelleen sallivista maista tuhansittain. Osa kehistä oli valtavan koiramäärän takia ulkoteltassa. Perjantaina sinne oli mielestäni fiksusti sijoitettu laumanvartijoita ja muita molosseja. Ulkokehien alueella liikkuessa valtakielenä kuuluikin olevan venäjä ja ainakin keski-aasiankoirien kehässä typistettyjen joukossa näkyi vain pari kokonaista koiraa häntineen ja korvineen. 

Kehään mennessä vaihdetaan näyttelytalutin... eli kuonokoppa, vankka nahkapanta, kuormaliinaa muistuttava hihna ja hanskat, jotka helpottavat koiran pitelyä, jätetään hetkeksi sivuun. Tosin mielummin näin kuin ne rotutoverit, jotka olivat ohkaisen hihnan varaan jätetty yksinään tolppaan kiinni tai nämä kaksi näyttelyhäkeissä aggressiivisesti kaikille haukkuvaa, joiden omistajaa ei mailla halmeilla näkynyt. Kovin tukevaa tekoa nuo kevytmetallihäkitkään eivät ole, mutta ilmeisesti ovat kestäneet noiden koirien rymistelyt kun mitään ikäviä uutisia näyttelystä ei ole kantautunut ainakaan minun korviini.

Jotenkin luulottelin itselleni ettei näin isoon näyttelyyn tuoda ulkomailta muita kuin erinomaista laatua olevia koiria. Kauneus on tietysti katsojan silmässä, mutta tämä espanjanmastiffi kehällä kuvaamani koira oli suorastaan järkyttävä. Koska minulla ei ole perjantain luetteloa, en ole katsonut minkä maalaisesta koirasta on kyse, mutta suomalainen tämä ei ollut. Ihan näin puutteellisia takakulmauksia en ole koskaan aikaisemmin nähnyt ja kun kyseessä on vielä erittäin raskas koira, on vaikea kuvitella sen elävän kivutonta elämää näin pahan rakenteellisen virheen kanssa. Sääliksi käy koira parkaa. Jos kyseessä olisi oma koirani mielessä kävisi lähinnä lopetus, eikä matka Maailman Voittaja-näyttelyyn. Mutta omistajalle reissu oli varmaan jokseenkin onnistunut, sillä tuomarin mielestä tämä koira oli erinomainen ja hän sijoitti sen vielä kilpailuluokassakin, vaikka osa erinomaisella palkituista koirista jäi ilman sijoitusta. Eli tuomarin mielestä esillä oli huonompiakin koiria.

Tälläisessä isossa tapahtumassa on kiva kulkea ja katsella niin koiria kuin omistajiakin. Handlerit panostavat kehäpukeutumiseen ja koirat on kunnostettu viimeisen päälle. Ison maailman meininkiä oli tietysti mukana. Yorkshirenterrierin vieressä trimmauspöydällä tönötti piilottelematta koiraa suurempi lakkapullo, jolla turkki viimeisteltiin. Yhdellä koiralla näin aavistuksen tulehtuneen kulmahampaan reiän persposkessa ja väitän, että menossa oli antibioottikuuri. Ihan beaglekehän laidallakin näin kuinka kaksiväriselle kilpakumppanille laitettiin kirsuun pigmentit tussilla ennen kehään menoa. Meistä suomalaisista näytteilleasettajista suurin osa on rehellistä porukkaa ja noudattaa näitä doping-sääntöjä, lääkitysten ja turkinkäsittelyn ynnä muiden osalta, joista monet ulkomaalaiset piutpaut välittävät. Tämä ei tietenkään aseta meitä samanarvoiseen asemaan. Ikävää oli nähdä näyttelyssä kaksi niin nuorta pentua, että niillä ei missään nimessä ole rokotukset voineet olla kunnossa. Kaikkien turistikoirien tuominen alueelle oli ehdottomasti kiellettyä ja näyttelyyn ilmoitetullekin koiralle piti ostaa kallis kulkulupa, jos sen halusi tuoda näyttelyyn jonain muuna kuin omana päivänään. Joillain vaan on pokkaa tehdä tasan mitä haluavat ja jossain päin röyhkeys tuntuu suorastaan olevan maan tapa. 

Argentiinandoggeja

Näyttelytunnelmaa

Lauantai oli sitten beaglepäivä. Lähdimme muka hyvissä ajoin Järvenpäästä kohti messukeskusta. Siinä missä perjantai aamuna pääsimme hyvin vähillä jonotuksilla ajamaan perille, lauantaina seisoimme autojonossa Koskelantieltä parkkiin 45 pitkältä tuntuvaa minuuttia. Minulla rupesi hermo kiristymään kellon lähestyessä yhdeksää ja kun pääsimme purkupaikalle ottamaan tavarat ja Murun autosta, olikin kello jo yhdeksän kun pääsin kehien luo kaikkien kamppeideni kanssa. Onneksi minulla ei ollut pentu- tai junnuluokan koiraa näyttelyyn ilmoitettuna. Jännitin kehään menoa niin paljon, etten voinut edes kuvitella valokuvaavani kehässä olevia koiria ennen Murun esiintymistä. Muru esiintyi vuorollaan ihan kivasti ja sai erinomaisen. Kilpailuluokassa sijoitus jäi valitettavasti saamatta.

Huomasin etten oman kehässä käynnin jälkeen pystynyt keskittymään valokuvaamiseen, joten annoin kameran olla lopulta repun pohjalla. Rakastan näyttelyissä valokuvaamista ja beaglet ovat tietysti lempikuvattavani, mutta olen nyt todennut, että tämän asian kanssa se on vähän niinkuin joko tai. Joko vien kehään omia koiria ja voin seurustella samalla muiden näyttelyssä olevien ystävien ja tuttujen kanssa tai sitten olen ilman koiria ja valokuvaan, mutta se vie käytännössä kaiken keskittymiseni koska en osaa asennoitua niin, että räpsisin kuvia vähän sinne päin.

Viivi suoritti oman kehäesiintymisensä suunnilleen samoihin aikoihin jälleen kasvattajansa Heikin taitavasti handleroimana. Iloinen uutinen oli, kun Hannu soitti ja kertoi Viivin olleen viidestä porcelainesta ROP ja siten uusi MV-14 tittelin haltia. 

Logpoint Dalila SERT, CACIB, ROP,WW-14

Ostoksia tehtiin aika hillitysti. Tarjonta ei juurikaan eronnut normaalista joulukuun messarista. Mukaan tarttui karva-alustoja kuten aina ja tietysti uusia leluja. Mitään äärettömän ihanaa pakkosaada heräteostosta ei tullut vastaan. Käytin Murun kanssa hyödykseni Laboklinin tarjouksen ja kävimme heidän ständillään otattamassa Murusta näytteet muutamaa geenitestiä varten. Parin-kolmen viikon päästä pitäisi tulosten tulla minulle sähköpostiin.

Kotimatkalle lähdimme sunnuntaina. Meille tarjoutui mahdollisuus treffata ennen kotiin lähtöä Pömppiksen veli Sulo perheineen eli Kertalaakin Ei Kun Menoksi. Sulosta oli kasvanut kerrassaan mahtava luonteinen ja vauhdikas komistus! Nimi on tainnut olla enne :D Kiitos vielä, oli todella hauska treffata teidät! :) 

Kertalaakin Ei Kun Menoksi "Sulo" 12 kuukautta. Tässä kuvassa Sulossa on valtavasti yhdennäköisyyttä Wilson isän kanssa. Nämä E-pennut viettivät 1-v. syntymäpäiviään 12.8.

Onnea ja epäonnea

Tiistai 13.5.2014 klo 17.23 - Sanna

Lauantaina sää ei meitä juuri suosinut Nurmon ryhmänäyttelyn aikaan. Kehä oli aikataulusta jonkin verran jäljessä ja ilma oli tuulinen ja tihkutti vettä. Onneksi oltiin liikkeellä asuntoautolla, joten pakkauduttiin välissä koirinemme takaisin sinne odottelemaan kehän etenemistä. Pömppis esiintyi nyt pentuluokassa kolmatta kertaa. Sen kanssa kehään meneminen on mukavaa, nyt kun olen saanut huomata, että se esiintyy reippaasti. Kivalla arvostelulla Pömppikselle kunniapalkinto ja ainoana pentuna se oli sitä myöten automaattisesti myös rotunsa paras pentu. Wilson pääsi edustamaan meidän miesjoukkoa. Sillä oli kehässä pikkuisen väärä vaihde päällä, se millä kaikki tapahtuu vähän liian vauhdikkaasti ja kaikki neljä jalkaa eivät tahdo pysyä maassa edes silloin kun ei liikuta minnekään. Koiran näköinen arvostelu saatiin ja erinomainen ja SA. 

Pyysin Hannua tässä välissä ottamaan Murun häkistä ja liikuttelemaan koiraa lämpimäksi sillä aikaa, kun odotin Wilsonin kanssa PU-kehää. Hannu kiersi näyttelyalueella Murun kanssa ja yht'äkkiä kauhukseni huomasin, kuinka kahden kehän päässä kaksi kultaistanoutajaa tempaisivat itsensä omistajansa otteesta ja säntäsivät Murun päälle! Omistaja kaatui maahan pitkin pituuttaan ja Hannu yritti yksinään pitää koiria pois Murusta. Minä lähdin Wilsonin kanssa juoksemaan paikalle avuksi ja siellä lähettyvillä seisoi samaan aikaan monta ihmistä tumput suorina, eikä kukaan tehnyt elettäkään auttaakseen tätä maahan kaatunutta naista tai Hannua koirien kanssa. Suututtaa moinen välinpitämättömyys! Muru säikähti tietysti paljon, kun aivan yllättäen kaksi isoa koiraa pölähtää niskaan. Koirat eivät purreet, mutta tapahtuma oli todella ikävä ja aikaisemmin äärettömän reipas Muru kulki tämän jälkeen näyttelypaikalla häntä alhaalla ja pälyili aina välillä taaksepäin, varmistellakseen onko joku jostain hyökkäämässä kimppuun. Sen kehäesiintyminen oli ehkä kymmenen minuuttia tapauksen jälkeen ja kehässä se oli onneksi oma itsensä, paitsi häntä tipahti alas heti kun se vilkaisi kultsukehään. 

Olemme näyttelypaikoilla liikkuessamme tästä syystä aina erittäin varovaisia, sillä näyttelyissä näitä vastaavia (ja huomattavasti vakavampia hyökkäyksiä ja purematapauksia) näkee valitettavan usein. Nytkin Hannu oli kiertänyt nämä kehän laidalla olleet koirat monen metrin päästä, eikä Muru ollut kiinnittänyt niihin mitään huomiota. Silti koirat päättivät syösyä Murun päälle. Vahinko voi tietysti sattua kenelle tahansa, mutta jokaisen näyttelyitä harrastavan tulee muistaa, että näyttelypaikalla muita koiria on joka puolella. Omien koirien käytöstä täytyy tarkkailla herkeämättä, jotta siihen pystyy puuttumaan ajoissa ja niillä täytyy olla sellaiset pannat ja hihnat, että ne eivät pääse riistäytymään käsistä. Mikäli koirilla on kokoa niin paljon, että ne voivat tempaista omistajan nurin niin halutessaan, on vastuu vieläkin suurempi. Näyttelyhäkki on erinomainen apuväline, paitsi että se tarjoaa koiralle turvallisen paikan levätä, voi omistaja itsekin rennommin seurailla kehän kulkua, kun koira samaan aikaan nukkuu tyytyväisenä häkissä. Tällä kertaa mitään fyysisiä vammoja ei onneksi tullut, mutta saa nähdä jäikö Murulle tästä jotain traumoja. Harmittaa ja suututtaa koiran puolesta aivan älyttömästi, näitä vahinkoja ei vaan saisi sattua!

Wilson sijoittui PU2 ja sai vara-sertin. Murun kehäesiintyminen sujui siis tapahtuneeseen nähden kuitenkin ihan hyvin. Se sai hyvän arvostelun ja ainoana kahdesta nartusta erinomaisen sekä SA:n. Murulle siis serti lisää. Rotunsa parhaaksi tuomari valitsi voittaneen uroksen ja me pääsimme kylmissämme ja väsyneinä kotimatkalle VSP:n kanssa. Pikku kamerakin oli ollut matkassa, mutta kuvaamatta jäi kurjan kelin takia. Otettiin palkintopotretit sitten vasta kotona.

Muru Murmeli ja viides serti :)

Lauantai Kalajoella

Maanantai 5.5.2014 klo 15.37 - Sanna

Lauantai sujui taas koiranäyttelyn merkeissä, tällä kertaa olimme lähinäyttelyssä eli ryhmiksessä Kalajoella. Roihukin oli ilmoitettu, mutta se ehti pudottaa karvansa ihan tyysti, joten sen mukaan ottamista ei tarvinnut edes harkita. Beagleja oli ilmoitettu ihan mukavasti, 18 kappaletta ja koirat jakaantuivat kivasti kaikkiin eri luokkiin. Näyttelypäivälle keli oli kohtuullisen hyvä, vaikkakin kirkkaasta auringon paisteesta huolimatta melkoisen viileä. Eipähän onneksi satanut mitään. Olimme näyttelypaikalla jo hyvissä ajoin, kun beaglet olivat kehässä vasta puolenpäivän jälkeen. Ikäväkseni totesin, että muuten niin reipas Pömppis säpsähteli kuulutuksia. Niitähän sitten riitti, kuuluttajaksi oli nimittäin valittu henkilö, joka rakasti omaa ääntään ja katsoi oikeudekseen hölistä mikrofoniin kaikkea turhanpäiväistä ja kutsui jopa lapsia ihanasti mikkiin hihkumaan! Erityislisänä näyttelyssä soi kaiuttimista irlantilaista kansanmusiikkia taustalla koko ajan... Nyt oli järjestäjiltä päässyt pahasti unohtumaan, mitä ihmiset tulevat koiranäyttelyyn tekemään. Kivahan se olisi kuulla mitä tuomari esillä olevista koirista yleisölle kertoo, ellei joku einari samaan aikaan halua jakaa metsästyskokemuksiaan koko näyttelyväelle mikrofonin kautta. No, ei siinä mitään, nimittäin siihen mennessä kun Pömppiksen kehävuoro tuli, se oli jo ehtinyt tottua kuulutuksiin täysin ja leikki niiden aikana vapautuneesti kanssani kepinpätkällä. Siis jotain hyvääkin tässä erityisen ärsyttävässä ylimääräisessä kuuluttelussa ;) 

Pömppis kehässä

Pömppis 8,5 kk.

Pömppis esiintyi taas reippaasti kuten viime viikollakin. Nyt täytyy lisäksi todeta, että tuvassa koirien vapaassa käytössä seisova trimmauspöytä on vaikuttanut positiivisesti koirieni pöytäkäytökseen. Vaikka siinä ei mitään ongelmia ole koskaan ollut, ikinä aikaisemmin koirani eivät ole olleet näin rentoja pöydällä. Nyt kun ne kotona kiipeilevät trimmipöydälle edes takaisin omia aikojaan ja jopa nukkuvat siinä, siitä on tullut niille oikein mieluinen paikka. Jos Pömppis oli viikko sitten aivan liian pitkä beagleksi, se ei ollut sitä nyt. Erityismaininta tuli "hyvästä pyllystä", joka tosin jäi kirjallisesta arvostelusta pois. Kunniapalkinto napsahti siis tällä kertaa ja kun uroksissakin oli kunniapalkinnolla palkittu pentu, saatiin oikein kilpailu rotunsaparhaasta pennusta käytyä. Tuomari oli Pömppikseen mieltynyt ja Pömppärellasta leivottiin Rop-pentu. Arvostelussa "ihana temperamentti" saa hymyn huulille, pidän itse Pömppiksen luonteesta kovasti :)

Putkonen 23 kk

Putkonen on kerrassaan mainio tyyppi, mutta sen kanssa kehään mennessä saa varautua suunnilleen sirkustemppuihin. Nyt möyheä ulkokenttä oli niin kiinnostava, ettei Putkonen olisi malttanut seisoa paikoillaan nanosekuntia pitempään, vaan maan tonkiminen olisi ollut paljon hauskempaa. Isona uroksena sitä saa ihan tosissaan yrittää vääntää asentoon silloin kun se ei ole yhteistyöhaluinen. Hirmuisen hauskaa sillä taas oli kehässä ja se iloisuus huokuu siitä varmaan ulospäinkin. Oikein hyvällä arvostelulla Putkonen oli lopulta PU1 sertin kera.

Muru 17 kk

Murunkin mielestä pehmeä kenttä oli oivallinen kiitorata ja raviaskeleita se ei ainakaan junnuluokan yhteiskierroksella tainnut ottaa ainuttakaan. Kati kilttinä kuvasi koirat kamerallani ja kotona kuvia selatessani olen todennut, että ihan yhtä hukassa ne raviaskeleet taisivat olla vähän joka koiralla :D Olin ilmoittanut Murun junioreihin, vaikka nuortenluokkaan luulin ilmoittaneeni. Junnunarttuja taisi olla viisi kappaletta. Muru voitti luokan erinomaisella ja SA:lla. PN-kilpailuluokassa koiria oli neljä. Katin upea Klaara vei oikeutetusti voiton ja Muru tuli hyväksi kakkoseksi. Koska Klaaralla sertit on jo täynnä, sertti jaetiin Murulle. Putkonen oli tällä kertaa VSP, Katin Klaaran viedessä lopulta melkein koko näyttelyn voiton, se oli päivän päätteksi hienosti BIS-2 :) Kehäkuvat jälleen (c) Kati Heikkinen, kiitos!

Turistina meillä oli matkassa joukkomme uusin jäsen, Kisu, josta en ole vielä ehtinytkään kirjoitella. Kisulla on ikää nyt 4,5 kuukautta. Ensin näyttelypaikka vähän jänskätti, mutta ihan reippaasti pieni tyttö siellä käyttäytyi. Ja pitihän sitä tietysti vähän treenatakin :)

Fanta's Brand Red Riding Hood eli "Kisu"4,5kk (tässä tosin liian venytettynä)

Narun nokassa juoksuharjoitukset.

Ihan vaan istuskelemassa.

Taas viikon tauko näyttelyistä ja sitten ensi lauantaina suunnataan Seinäjoelle!