Hupsista!Perjantai 20.11.2015 klo 14.31 - Sanna Nyt on takana sellainen viikko, joka ei ihan hevin unohdu. Olet saattanut jo huomata, että meillä on uusi pentue. Perjantai 13. päivän aamuna herätessäni en olisi mitenkään osannut kuvitella meille syntyvän pian pentuja, ajelevani illalla kotia kohti kantava narttu auton kyydissä ja rupeavani tekemään valmisteluita minä päivänä hyvänsä tapahtuvaa synnytystä varten. Koska laiskana ihmisenä en jaksa kertoa samaa tarinaa kahdesti, lainaan tähän facebookiin keskiviikkoiltana tekemäni tilapäivityksen sellaisenaan: "Koskien viime perjantaista päivitystäni, saanen esitellä meidän tänä aamuna syntyneen Hups!-pentueen, jonka alulle saattamisesta varmasti irtoaisi mulle mitalisija kuvitteellisesta kasvattajien mokakisasta. Kävipä nimittäin niin, että "vastuullisena kasvattajana" sovin aikanaan, että sijoitustyttö Waakku tulee meille aina juoksun ajaksi hoitoon, niin pysyy tämäkin koti tuttuna välimatkasta huolimatta ja ei ainakaan pääse tapahtumaan vahinkoa, sillä Waakun kotona on kaverina beagle herra. Niin Waakku majaili syksyllä kuukauden päivät meillä juoksuhoidossa. Ja ta-daa! Ensimmäistä kertaa ikinä onnistuttiin sitten jotenkin saamaan vahinkopentue aikaiseksi, ironista kyllä, vieläpä teini-ikäiselle sijoitusnartulle, joka on meillä hoidossa ettei vaan tule vahingossa astutuksi kotonaan! Tämä tilanne paljastui vasta viime perjantaina, sillä pyöristyvää koiraa oltiin kotona luultu valeraskaaksi siihen asti, olihan se ollut kasvattajalla luotettavassa hoidossa... Perjantai iltana haettiin Waakku sitten meille ja todettiin mahan olevan samaa koko luokkaa morkkikseni kanssa. Maanantaina käytin tulevan teiniäidin läpivalaistavana, että tiedettiin minkälaiseen pentumäärään synnytyksessä varautua. Ja paljonhan niitä lapsosia näkyikin, meidän elli vaan nauroi ja karmanlaista oli jotakin puhetta. Tänä aamuna salarakkaudenhedelmät sitten tupsahtivat maailmaan, synnytys meni ongelmitta ja tuoreäiti sekä kaikki kahdeksan beaglevauvaa voivat hienosti. Alkujärkytyksen jälkeen tälle osaa jo nauraakin. Mielenkiinnolla odotetaan mitä näistä pennuista kasvaa ja isukki selviää sitten aikanaan polveutumismäärityksellä." Waakku ja pikku hupsit Hannun kanssa olemme miettineet lähes päämme puhki kuinka vahinko on päässyt tapahtumaan täysin huomaamatta. Ainoaksi vaihtoehdoksi jää se, että Waakku on astuttu aivan juoksun alkupäivinä ennenkuin olemme ruvenneet pitämään sitä erillään uroksista. Näin on varmasti käynytkin sillä synnytyksen avautumisvaiheen käynnistyttyä tiistaina, tiineyden kestoksi 63 vuorokautta laskettuna astuminen olisi tapahtunut viidentenä juoksupäivänä. No tapahtunut mikä tapahtunut, alkujärkytyksen jälkeen tämä pentue ei tunnu enää katastrofilta vaikka yhdistelmää en nyt itse päässyt suunnittelemaan ja Waakku on mielestäni aivan liian nuori emä. Nuoresta iästään huolimatta se on kuitenkin osoittautunut onneksi todella hienoksi äidiksi, erittäin rauhalliseksi, huolehtivaiseksi ja rennoksi. Tätä uskalsin toisaalta synnytystä odotellessa toivoakin, sillä Waakku on hermorakenteeltaan todella vakaa koira. Missään nimessä en kuitenkaan tieten tahtoen pennuttaisi näin nuorta narttua. Synnytys alkoi pitkällä avautumisvaiheella, Waakku muuttui levottomaksi ja alkoi petaamisen maanantain ja tiistain välisenä yönä, jolloin elättelin toiveita että synnytys osuisi tiistaille päiväaikaan. Luonnolla on kuitenkin tapa pantata synnytykset yöaikaan ja niin Waakun ponnistusvaihe alkoi tiistain ja keskiviikon välisenä yönä, lähes tarkalleen 24 tuntia avautumisvaiheen alkamisen jälkeen. Kahden tunnin supistusten ja ponnistusten jälkeen syntyi ensimmäinen pentu. Jokainen syntyi helposti, sikiönesteet olivat kaikilla kirkkaat ja pennut heti erittäin elinvoimaisia. Kahta lukuunottamatta kaikki syntyivät perätilassa. Jälleen kerran röntgenkuva oli loistava apuväline synnytykseen valmistautuessa, tiesin montako pentua on tulossa, joten kesken synnytyksen ei tarvitse arvailla ovatko kaikki pennut jo syntyneet vai onko joku vielä tulossa. Syntymäajat ja -painot: 1) klo: 02.20 uros 260 g 2) klo: 02.55 uros 303g 3) klo: 04.05 uros 314 g 4) klo: 04.40 narttu 252 g 5) klo: 04.55 uros 267 g 6) klo: 05.30 narttu 237 g 7) klo: 06.15 uros 235 g 8) klo: 06.30 narttu 226 g Niinpä meillä valvotaan taas pentulaatikon ääressä. Pentujen painot ovat lähteneet hienosti nousuun. Nyt täytyy toivoa, että kaikki menee hyvin ja pennut selviävät. Loppuvuoden suunnitelmat menivät tämän yllärin myötä uusiksi. Messukeskuksen Voittaja-näyttelyt jäävät meiltä ensi kertaa vuosiin väliin ja se tietysti vähän harmittaa. Tarkoitus oli lähteä sinne turistiksi kameran kanssa, sillä onneksi päätin pitkän harkinnan jälkeen jättää koirat ilmoittamatta Murun pentujen takia. (Viime vuonnahan messarista saatiin kotiintuomisina tosi raju vatsatautipöpö, johon sairastui viisi aikuista koiraamme niin rankasti, että Melvin piti käyttää nesteytettävänä.) Vielä pari kuvaa Waakun söpöistä hupseista, tein oman albumin niiden kuville kennelin Facebook-sivulle. 1 vrk |
|||||||||||
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Murun pentue, Waakun pentue, synnytys |
|||||||||||
Tunteiden vuoristorataaTorstai 22.10.2015 klo 16.37 - Sanna Murun pennut syntyivät tiistaina, 60 vuorokautta siemennyksen jälkeen. Murun avautumisvaihe alkoi maanantai-iltana ja seurannut yö sujui melko levottomissa merkeissä. Muru petaili sängyn vieressä olevaa petiään, kävi vähän väliä juomassa ja rauhoittui vain toviksi kerrallaan nukkumaan. Kuuden aikaan aamulla Muru halusi pois makuuhuoneesta olohuoneeseen, jossa se olisi mielellään tehnyt pesän jollekin sohvista. Ponnistuvaihe alkoi aamupäivällä. Kun ensimmäinen nestepussi tuli vähän näkyviin, odotin pennun pian syntyvän. Supistukset eivät tulleet kovin tiheästi, eikä Murun hieman voimattoman oloiset ponnistelut tuntuneet auttavat pentua yhtään eteenpäin. Sikiökalvot menivät jonkun supistuksen myötä rikki. Pentu oli selvästi synnytyskanavassa jumissa, eikä synnytys edennyt ollenkaan. Pentu oli tulossa takapää edellä ja jotenkin kylkisuunnassa. Sen verran pitkällä se kanavassa jo oli ettei takaisinpäin työntäminen onnistunut. Soitin Hannun töistä avukseni, sillä totesin että pennulle on pakko antaa vetoapua. Lopulta sain jonkinlaisen otteen pennun kylmiltä tuntuvista takatassuista, en tiedä kauanko tässä kesti, mutta ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen sain viimein autettua pennun supistusten myötä ulos, vaikka usko meinasi jo loppua kesken. Syntynyt narttupentu oli valitettavasti täysin eloton, kuten jo ehdimme olettaakin. Yritin kuitenkin elvyttää sitä tuloksetta. Se ehti olla jumissa lähes tunnin ja oletettavasti napanuora oli katkennut jo kauan ennen syntymää. Se epätoivon tunne, joka iskee ensimmäisenä syntyneen, kovasti odotetun, kuolleen pennun jälkeen on lähes sanoinkuvailematon. Mieleen tuli ensimmäisenä pelko siitä kuinka tämä synnytys tulee etenemään ja tarvitaanko eläinlääkärin apua? Itsesyytökset, että mitä järkeä tässä on, onko tämä kaiken sen arvoista mitä tavoittelen? Jännitän koirieni synnytyksiä aina. Vaikka synnytys on äärettömän luonnollinen tapahtuma, en osaa suhtautua siihen hermoilematta. Maatilan eläinten, emolehmien ja lampaiden, kanssa olen saanut ja joutunut opettelemaan synnytystenhoitoa laajemmassa mittakaavassa. Jos työ on minulle jotain opettanut niin sen, että synnytyksissä voi sattua lähes mitä tahansa. Suurin osa synnytyksistä menee kyllä ongelmitta, mutta osassa ongelmia on ja sille ei yksinkertaisesti mahda mitään, mutta niistä on yritettävä selviytyä sillä hetkellä parhaansa mukaan. Joskus onnistutaan ja joskus tulee menetyksiä ja surua. Oman kokemukseni perusteella lehmien, uuhien ja koirien synnytykset ovat hyvin samankaltaisia; synnytykset etenevät samoin ja ongelmat ja niiden ratkaisut ovat lähes samoja eläinlajista riippumatta. Murun ensimmäisen pennun syntymän jälkeen supistukset tuntuivat katoavan kokonaan. Pentujen syntymän välillä voi kestää useita tunteja ja normaalisti etenevän synnytyksen kohdalla en heti huolestu moisesta. Mutta koska ensimmäisen pennun syntymä oli vaikea, oli vaikea ennustaa johtuiko se pelkästään pennun virheasennosta vai olisiko kyseessä polttoheikkous tai peräti liian ahdas lantio? Soitin eläinlääkärille ja hän soitti apteekkiin puhelinreseptin Vetoxia, jotta voisimme antaa Murulle oksitosiinia tarpeen vaatiessa voimistamaan supistuksia. Hannu lähti siis käymään apteekissa. Sillä välin Murun supistukset alkoivat taas ja tällä kertaa huomattavasti voimakkaampina kuin ensimmäisen pennun kohdalla. Oksitosiini jäi siis käyttämättä. Ponnistelukin oli aivan toisenlaista ja niin Murun toinen pentu, kolmivärinen tyttö, syntyi vihdoin kolme tuntia ensimmäisenä syntyneen pennun jälkeen. Kolmatta pentua ei tarvinnut odotella pariakymmentä minuutti pitempään; helposti syntyi kolmivärinen poika ja puolituntia tämän jälkeen yhtä helposti kolmivärinen tyttö. Nopeasti suru vaihtui iloon. Onneen siitä että ikävästi alkanut synnytys päättyikin lopulta hyvin ja ongelmat olivat johtuneet pelkästään pennun virheellisestä asennosta. Toki yhden pennun menetys kirpaisee edelleen, mutta on oltava iloinen siitä, että Muru ja kolme muuta pentua ovat kunnossa ja voivat hyvin. Muru on osoittautunut heti ensi hetkestä lähtien erinomaiseksi emäksi, se käyttäytyy todella rauhallisesti, eikä suostu poistumaan pentupedistään edes syömisen ajaksi, joten ruoka ja juoma tarjoillaan sille nenän eteen. Ulkonakin käväistään tarpeilla pikapikaa. Pennut ovat kaikki pontevia ja elinvoimaisia. Kokoeroa pennuilla on jonkin verran, syntymäpainoiltaan isotyttö 400 grammaa, pikkutyttö 277 g ja poika 334 g. Kaikilla paino on lähtenyt nousuun ja noussutkin ensimmäisen vuorokauden aikana lähes grammalleen saman verran. Punnitsemme pennut ensimmäisen viikon aikana aina kahdentoista tunnin välein. Edellisistä pentueista tuttuun tapaan päivystämme pentuja ja emää vuorokauden ympäri ainakin viikon ajan. Pentueen oma kuva-albumi löytyy nyt kennel Kertalaakin Facebook-sivulta. Pentukyselyitä tulee nyt viikoittain. En ota näihin Murun pentuihin ollenkaan varauksia, sillä luultavimmin katsomme kolmikon kehitystä kaikessa rauhassa 3-4 kuukauden ikään, jolloin vasta päätämme kotiin jäävästä pennusta. Ilmoittelen kyllä aikanaan Pentuja?-sivulla, jos pennuista joku etsii kotia. Kisulle (Fanta's Brand Red Riding Hood) on suunnitteilla pentue ja Kisun juoksua odotetaan jo kovasti alkavaksi minä päivänä hyvänsä. Lisätietoja tästä suunnitelmasta päivitän kotisivulle heti, jos pääsemme astutusreissulle. Vuorokauden ikäisinä Naamakin pestään välillä Äidin kainalossa |
|||||||||||
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Murun pentue, synnytys |
|||||||||||
Voi pojat!Tiistai 24.12.2013 klo 19.18 - Sanna Perjantai iltana Piparin synnytyksen avautumisvaihe oli selvästi alkanut. Se käyttäytyi niin levottomasti jo puolen yön aikaan, että epäilin pentujen aamuun mennessä syntyvän. Lähes koko yön se ramppasi edes takaisin ja teki pesää (tietysti vain sohvalle), välillä se rauhoittui toviksi nukkumaan kainalooni sohvalle selälleen. Aamulla Pipari käyttäytyi entistä levottomammin. Puolen päivän aikoihin lirahti selvästi ensimmäisiä sikiönesteitä, joka on varma merkki ponnistusvaiheen alkamisesta. Synnytykseen olennaisesti tarvittavat supistukset vaan loistivat poissaolollaan. Edes Piparin kävelyttäminen ei auttanut, vaikka liikunta voimistaa normaalisti supistuksia. Otin eläinlääkäriimme yhteyttä. Hänen neuvojaan noudattaen aloitettiin oksitosiini injektiot. Oksitosiinihormoni vaikuttaa pistoksina nopeasti ja se saa kohdun supistelemaan voimakkaasti. Piparilla supistukset tulivat edelleen harvakseltaan ja ne olivat jotenkin ponnettomia. Kaksi tuntia myöhemmin ensimmäistäkään pentua ei ollut syntynyt. Lähdimme eläinlääkärille. Pakkasimme autoon kaiken tarvittavan sen varalle, että eläinlääkäri päätyy keisarinleikkaukseen. Epäilin osittaisen polttoheikkouden johtuvan siitä, että Piparin kohtu oli niin valtavan venynyt suuren pentulastin kanssa ettei pystynyt supistumaan. Supistukset kuitenkin voimistuivat automatkan aikana ja ensimmäinen pentu oli selvästi jo kanavassa tulossa. Niinpä leikkauksen sijaan päätettiin eläinlääkärin suosituksesta kokeilla kalkkia suonensisäisesti ja lisää oksitosiinia. Lähdimme siis takaisin kotiin odottamaan ensimmäisen pennun syntymää. Siihen kului yllättävän pitkä aika, kunnes sitten hieman ennen kuutta illalla syntyi kolmivärinen uros pentu. Olimme sopineet eläinlääkärin kanssa, että viestittelen hänelle synnytyksen etenemisestä, että hän on tietoinen siitä tarvitaanko lisäapua mahdollisesti myöhemmin illalla. Toinen pennun syntymä otti myös aikansa. Se syntyi hieman virheellisessä asennossa, perätarjonnassa mutta ikäänkuin poikittain. Epäilen virheasennon vaikuttaneen siihen, että kaksivärinen kaunis narttupentu oli suruksemme kuollut. Yritin kymmenisen minuuttia elvyttää sitä tuloksetta. Kolmas pentu, kaksivärinen uros, syntyi puolisen tuntia myöhemmin ja sen syntymä kävi helposti. Rupesimme siis odottamaan neljännen pennun syntymää. Pipari ja pennut: Bic1, Jumitus, Pikku P., Bic2, Pikku tyttö, Tilkkutakki ja Tupla kranssi. Kohtuullisen voimakkaista supistuksista ja Piparin ponnisteluista huolimatta pentua ei vaan syntynyt. Totesimme pennun jumittuneet kanavaan ja yritimme auttaa kaikin tavoin sitä ulos, siinä onnistumatta. Kun Pipari oli ponnistellut kolme varttia rupesin olemaan erittäin huolissani ja yritin tavoittaa eläinlääkäriämme. Koska en saanut häntä kiinni, piti apua alkaa etsiä pikaisesti muualta. Ensimmäiseksi siis tietysti puhelinsoitto alueemme päivystävälle eläinlääkärille. Alueemme eläinlääkäripäivystys on jaettu neljälle eläinlääkärille. Tilanne on täällä sikäli kamala, että yksi näistä neljästä, Kannuksen kaupungin eläinlääkäri, kieltäytyy yksiselitteisesti hoitamasta koiria. Meillä oli huonoa tuuria, sillä juuri hän sattui hoitamaan viikonlopun päivystykset. Todella hienoa kuulla eläinlääkärin suusta, että koiran kanssa voi ajaa Jyväskylään klinikalle, joka on 24h auki, kun koiralla on tosi kiireellistä apua vaativa synnytyseste! Jyväskylään meiltä on 250 kilometriä, mikä olisi lauantai illan surkealla ajokelillä tarkoittanut vähintään kolmen tunnin ajomatkaa. Hädissäni rupesin soittelemaan muualle. Ensin otin yhteyttä Kokkolan alueen päivystävään eläinlääkäriin ja kerroin tilanteestamme. Hän kieltäytyi ottamasta meitä vastaa todeten, että hoitaa vain oman alueensa eläimiä. Seuraavaksi puhelu Ylivieskan alueen päivystävälle, jolta samanlainen vastaus. Molemmat painottivat, että meidän alueemme päivystäjän on leikattava koira, eikä hän voi kieltäytyä siitä. Vaan kun kieltäytyi. Tällä kohtaa Hannu soitti uudestaan oman alueemme päivystäjälle ja kysyi, eikö hän todellakaan voi leikata Piparia? Ei suostunut, sillä verukkeella ettei ole koiria hoitanut kymmeniin vuosiin. Tällä kohtaa täytyy jo kummastella sitä minkälainen ammattietiikka ko. ihmisellä on ja onko silloin kykenevä toimimaan ammatissaan, jossei pidä ammattitaitoaan yllä? Samalla minä soitin Kokkolassa toimivalle yksityiselle eläinlääkärille, joka vastasi ja kertoi olevansa Helsingissä. Ei siis apua meille sieltäkään. Seuraavaksi puhelu Oulun alueen päivystävälle eläinlääkärille, joka ensimmäisenä otti hätäni inhimillisesti huomioon. Hänkin totesi, ettei alueen ulkopuolisia eläimiä hoideta, mutta lupasi tästä poiketen kuitenkin leikata Piparin sillä totesi puhelinkeskustelumme aikana, että koira on todellakin hoidettava tai se kuolee. Samaan syssyyn Hannu sai puhelun Kannuksen kaupungin eläinlääkäriltä, että hän oli järjestänyt asian niin, että kruunupyyläinen lääkäri ottaa meidät vastaan. Kiittelin siis oululaista kovasti, koska hän oli ensimmäinen, joka oli valmis joustamaan päivystyskäytännöstä eläimen hengen säilymisen takia ja lähdimme kiireellä kohti Kruunupyytä. Jo syntyneet kaksi pentua jäivät lämpimästi pakattuina pahvilaatikkoon nukkumaan. Olin ruokkinut ne valmiiksi maitovastikkeella ajatellen sitä, että siten niillä ei ollut mitään hätää muutamaan tuntiin. Oma eläinlääkärimme soitti siinä vaiheessa kun kotoa lähdimme, että oli juuri huomannut viestini ja kysyi tilannettamme. Tarvittaessa hänkin olisi pystynyt Piparin leikkaamaan, mutta suositteli meille silti Kruunupyyhyn menoa. Kiitokset siis hänellekin! Onneksi löytyy vielä ihmisiä, jotka ovat vapaa-ajaltaan valmiita siirtymään työn ääreen kun apua tarvitaan. Se apu on nimittäin joskus korvaamattoman arvokasta. Pikku tyttö syömässä Kruunupyyhyn oli 65 kilometriä ja ne kilometrit tuntuivat minusta loputtoman pitkiltä, kun Pipari vieressäni takapenkillä ponnisteli tuskaisesti koko matkan. En ikinä unohda sitä kuinka kamalalta ja voimattomalta minusta tuntui. Saavuttuamme perille eläinlääkäri yritti vielä auttaa synnytysapua jumissa olevalle pennulle vetämällä ja onnistui kuin onnistuikin siinä! Pentu oli ilmeisesti matkan aikana liikahtanut sen verran kanavassa eteenpäin, että siitä sai jotenkuten otteen. Kotona emme siinä onnistuneet, vaikka miten yritimme. Kaikkein uskomattominta oli, että jumittunut pentu oli vielä hengissä, vaikka se oli tuossa vaiheessa ollut jumissa kolme tuntia. Piparille pennun ulos saanti oli tietysti suuri helpotus. Eläinlääkäri halusi vastusteluistani huolimatta antaa Piparille vielä hieman oksitosiinia ja kokeilla josko se pystyisi synnyttämään loputkin pennut itse. Sanoin, että koira on aivan umpiväsynyt ja ettei se mitenkään pystyisi siihen, sillä neljä pentua oli vielä syntymättä. Pipari luuhistuikin maahan lähes heti ja eläinlääkäri huomasi saman asian. Ainoa vaihtoehto oli siis leikkaamalla auttaa loput pennut maailmaan. Keisarinleikkaus sujui ripeästi. Minun tehtäväkseni jäi pentujen elvytys ja putsaaminen. Leikkaamalla syntyi kolme poikaa ja yksi tyttö. Ainoa heikkokuntoinen joukosta oli tyttö, joka ei varmaan montaa minuuttia pitempään olisi kohdussa enää pysynyt hengissä. Sen koko sikiöpussin nesteet olivat ulosteesta jo aivan keltaiset ja pentu itse oli aivan keltaiseksi tahriutunut ja sen iho oli sinertävä. Elvyttämällä reippaasti siihenkin kuitenkin tuli eloa. Kun Pipari oli kursittu kasaan ja herätetty, pääsimme vihdoin kotimatkalle. Kello oli aamulla viisi kun tulimme kotiin. Pipari oli niin väsynyt kaiken kokemansa jäljiltä, että päätin laittaa sen näyttelyhäkkiin lämpimään kylpyhuoneeseen kahdeksi tunniksi nukkumaan ja antaa pennuille ensimmäisenä ateriana korvikemaitoa pullosta. Kun kaikki seitsemän pentua oli juotettu, kaaduimme mekin sänkyyn tolkuttoman väsyneinä nukkumaan toviksi. Perjantai-lauantaina yönä oli pätkissä nukkunut Piparin kanssa valvoessa yhteensä muutaman tunnin ja niillä unilla oli pitänyt pärjätä sunnuntai aamuun saakka. Pikku P. isänsä kopio Puolitoista tuntia myöhemmin pennut vikisivät siihen malliin, että oli aika nousta ylös ja päästää tuoreimmatkin vauvat ensikertaa äitinsä hoiviin. Piparille parin tunnin lepo oli tehnyt ihmeitä ja se alkoi innokkaasti hoitamaan pentujaan. Kaikki pojat olivat erittäin pontevia ja elinvoimaisia, ei tarvinnut muuta kuin ohjata ne kerran nisille ja sen jälkeen ne osasivat toimia syömäpuuhissa hienosti itse. Tyttö pentu olikin sitten murheenaihe. Sillä ei ollut minkäänlaista halua edes avata suutaan, saati yrittää imeä. Väkisin annoin sille vastiketta minimaalisia määriä suuhun ja vain toivoin, että osa menisi perille. Samalla kaavalla sen kanssa sitkeästi jatkettiin puolentoista tunnin välein, vaikka menetin jo toivoni sen selviämisestä oikeastaan täysin. Myöhään sunnuntai iltana sain sen ottamaan välillä nisän suuhunsa sekunniksi, siispä jatkoin nisälle nostamisharjoituksia sen kanssa tiheään ja jatkoin vastikkeen antamista. Pennun syöntiä seurattiin punnitsemalla tuttipullo digitaalivaa'alla aina ennen ja jälkeen syötön. Vähitellen pentu rupesi ottamaan tuttipullosta jopa imuotetta ja voi sitä iloa minkä 4 maitogramman häviäminen tuttipullosta voi aiheuttaa. Koko katras Eilen aamuna pikku tyttö sitten nisälle nostettuna hoksasikin jutun jujun ja alkoi imeä itse. Se piristyi päivän aikana tosi paljon ja aamun jälkeen en enää maitoa sille pullosta tarjonnut, kun se vieraili luomumaitobaarissa hörpyillä yhtä usein kuin veljensäkin ja reipastui koko ajan ihan silmissä. Tämän päivän punnituksessa odotti ikävä yllätys. Tytön paino on eilisestä laskenut peräti 16 grammaa :( Minä kun oli pentua seuraamalla iloisesti tuudittautunut siihen, että nyt ollaan vaikeuksien paremmalla puolella menossa. Ilmeisesti tyttö ei sitten saa imettyä vielä nisää tarpeeksi voimakkaasti. Tuttipullo on otettu takaisin käyttöön, siitä syöminen sujuu nyt tosi taitavasti, joten voimia pennulle on tullut hyvin. Sen maha meinaa olla vastikkeen syönnistä pikkuisen sekaisin ja olen huolissani, koska ripulointi on pikku pennulle hengenvaarallista. Seurailen pikku tytön painoa nyt tosi tarkkaan, jos paino ei rupea ripeästi nousemaan tuetullaruokinnalla epäilen pennussa olevan jotain vikaa. Mutta toivotaan parasta ja pelätään pahinta. Joulua meillä ei nyt vietetä, kun minä tai Hannu vahdimme pentuja vuoron perään. Läppäristä oli kovalevy rikki, joten onneksi huollatimme läppärimme vasta äskettäin ja minulla on siis internetin ihmeellinen maailma myös seuranani pentulaatikossa. Mitäkäs muutakaan sitä näin jouluaattona tekisi ;) Pikku tyttö ja Pikku P. Pikku P. ja Jumi Mutta tämmöinen jännitysnäytelmä siis tällä kertaa. Synnytyksissä voi tulla ongelmia ja niihin pitää osata varautua. Ensimmäinen kerta kun nartullemme tuli tälläisia synnytysvaikeuksia, joiden takia jouduttiin turvautumaan keisarinleikkaukseen. Itselleni tämä oli muistutus siitä, että jokainen pennutus tarkoittaa myös mahdollista riskiä menettää rakas koira. Piparin leikkaushaava näyttää onneksi todella hyvältä, eikä se vaikuta kivuliaalta. Antibiootti- ja kipulääkekuuri sillä on tietysti menossa. Haluan toivottaa hyvää ja rauhallista joulua täältä pentulaatikon laidalta kaikille blogini lukijoille! |
|||||||||||
2 kommenttia . Avainsanat: Piparin pentue, synnytys, keisarinleikkaus |
|||||||||||
Pentulaatikossa tuhiseeTorstai 15.8.2013 klo 20.34 - Sanna Tellervon synnytys käynnistyi viikonloppuna. Avautumisvaihe oli melkoisen pitkä, lähes puolitoista vuorokautta. Tellervo petaili avautumisvaiheen aikana melko hillitysti ja ruoka maistui ponnistusvaiheen alkamiseen asti. Ensimmäinen pentu syntyi tasan puolilta öin sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Synnytys sujui helposti, vaikka pentu oli ihan hyvän kokoinen (380 g) ja syntyi perätilassa. Ensimmäinen tulokas oli potra ja virkeä uros pentu. Toisen pennun syntymää saimme odottaa kaksi tuntia. Ensimmäinen pentu ehti hyvin ottaa siinä odottelun aikana elämänsä ensimmäiset tärkeät maitohörpyt. Toisena syntyvä pentu oli erikoinen jo värinsäkin puolesta, sillä oli lähes kokonaan valkoinen pää. Päänmuoto kiinnitti heti huomiomme ja valitettavasti jouduimme toteamaan, että tällä pennulla oli paha huuli-, nenä- ja kitalakihalkio sekä töpö häntä! Todella surullista, mutta ainut tehtävissä oleva asia kehityshäiriöisen pennun syntyessä, on tehdä nopeasti päätös pennun lopettamisesta ja päästää se pois kärsimästä. Toisena syntyneestä uroksesta tuli siis enkelipentu. Kolmas ja samalla viimeinen pentu syntyi onneksi nopeasti toisen perään, joten Tellervo ei edes ehtinyt huomata viallisen pentunsa katoamista joukosta. Viimeinen pentu oli iso tyttö (422 g) ja se syntyi yhtä vaivattomasti kuin muutkin. Tellervo käyttäytyi koko synnytyksen ajan erittäin rauhallisesti, putsasi pennut huolella ja kävi heti synnytyksen jälkeen rennosti kyljelleen niitä imettämään. Olen enemmän kuin tyytyväinen Tellervon emäominaisuuksiin ja pentujen elinvoimaisuuteen. Ensimmäistä kertaa kohdallemme osui kehityshäiriöinen pentu, mutta sentään pientä lohtua sain Koskentalon "Parempaan pentutulokseen"-kirjasta, jossa hän kirjoittaa, että sellainen osuu suurella todennäköisyydellä jokaisen kasvattajan kohdalle jossain vaiheessa kasvatusuraa. Pahalta se tuntuu kuitenkin. Meillä tuhisee pentulaatikossa siis sisko ja sen veli. Pennut ovat hiljaisia, tyytyväisiä ja erittäin kovia syömään. Maitobaarilla ei ole tungosta, joten niiden painot ovat nousseet erinomaisesti. Eilis iltaisessa punnituksessa molempien paino oli jo puolenkilon paremmalla puolella, tytön painaessa 530 g ja pojan 507 grammaa. Nyt pennut ovat melkein neljä vuorokautta vanhoja. Pari ensimmäistä viikkoa pentujen syntymästä on minulle aina stressaavaa aikaa, jatkuva huoli ja mielessä kaihertava pelkoni siitä selviävätkö pennut alkaa helpottaa vasta siinä vaiheessa, kun pennut ovat avanneet silmänsä, siirtyvät vähitellen maistelemaan kiinteää ruokaa ja rupeavat liikkumaan enemmän. Nautin kuitenkin jokaisesta hetkestä pentulaatikon reunalla, suloisesta pennuntuoksusta huumaantuneena. Aah, tätä onnea <3 --3--=""> Kertalaakin klaanin uudet jäsenet näissä kuvissa vuorokauden ikäisinä: Tellervo hoitamassa tytärtään. Vauvat nukkumassa äidin hännän päällä. Tyttö ja poika Tyttö otsa kurtussa. Poika |
|||||||||||
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tellervon pennut, synnytys |
|||||||||||