Väki vähenee

Maanantai 31.3.2014 klo 18.01 - Sanna

Tuvassa on kummasti meno rauhoittunut, kun Tipi ja Poju löysivät omat ihmisensä ja muuttivat ihan omiin koteihinsa viime perjantaina. Haikeaa pennuista luopuminen on aina, mutta erittäin haikeaa se on nyt kun pennut ovat pikkuisen vanhempia ja varsinkin kun olin jo yhdessä vaiheessa ehtinyt mieltää Tipin jäävän tänne kotiin. Tipin nimeksi tuli uudessa kodissa Taiga. Molemmat pennut saivat ihanat kodit, joissa edellinenkin koira on ollut beagle. Piparin pennuistahan myös Jumi on tälläisessä kodissa. Beagle siis jättää pysyvät tassunjäljet sydämeen <3

Kaikki koiramme eivät pennuista ole suorastaan haltioissaan. Tässä pennut yrittivät haukkumalla saada Tellervo-tädin kanssaan leikkimään. Ilmeestä voitte arvata, onnistuiko?

Frans on tietysti ollut muutoksesta hieman kummissaan. Vaikka leikkikavereita tässä muuten piisaakin, omat sisarukset olivat ne, joiden kanssa se nukkui vierekkäin niin päikkärit kuin yöunetkin. Toisaalta ihan kiva, että itselle jää nyt enemmän aikaa puuhailla pennun kanssa kaikenlaista, kun huomiota ei tarvitse jakaa eri pentujen kesken. Toivottavasti myös Frans löytäisi oman kodin.

Sijoitustyttö Putti kävi lauantaina päivähoidossa. Pentujen nopean kasvun huomaa tässä vaiheessa hyvin, muutamaan viikkoon en ollut Puttia nähnyt ja sehän oli kasvanut sinä aikana tosi paljon! Pömppiksen ja Fransin kanssa riehuessa Putilla taisi hoitopäivä sujahtaa ihan kivoissa merkeissä. Ja onhan se vaan suloinen ja ihana luonteinen tyttö.

Putti 16 vkoa

Torstaina kävimme Tellervon, Wilsonin ja Putkosen kanssa Nivalassa virallisissa silmä- ja polvitarkastuksissa, jonne olin varannut koirille ajat kimppatarkastuspäivään. Reissu ei ollut turha, vaan antoi minulle runsaasti ajattelemisen aihetta. Valitettavasti sieltä ei pelkästään terveen papereita tullut. Tälläistä olin osannut vähän pelätäkin, sillä olen katsonut jalostustietojärjestelmästä, että vähäiseen tutkimusmäärään nähden kovin monilla silmätarkatetuista beagleista silmälausuntoihin on tullut merkintöjä. Ensimmäisenä tutkittiin Tellervo. Diagnoosi: Tellervolta puuttuu oikean silmän alaluomesta kyynelkanavan aukko eli puncta. Mikäli aukon puuttuminen aiheuttaa oireita, se ilmenee silmävuotona, sillä kyyneleet eivät pääse vaeltamaan vapaasti kanavaa pitkin nenäonteloon. Tellervon silmät eivät vuoda, joten tämä tuli minulle täytenä yllätyksenä. Seuraavana pöydälle nostettiin Wilson, jonka molempien silmien kyynelkanavien aukot eläinlääkäri totesi normaalia pienemmiksi. Ei mitenkään mieltä ylentävää kuultavaa Tellervon lausunnon jälkeen. Wilsonillakaan silmät eivät ole oireilleet millään tavalla, joten puun takaa tuli tämäkin diagnoosi. Ilmeisesti jalostustietojärjestelmään Wilsonin kohdalle aukkojen koosta ei tule mitään mainintaa, sillä siitä tuli maininta vain lausunnon lisätietoja kohtaan. Tarkastava eläinlääkäri ei osannut sanoa, millä määrityksellä Tellervon punctan puutos KoiraNetissä tulee näkymään.  Putkosta pöydälle tutkittavaksi nostaessani totesin jo kauhuissani, että saadaankohan tässä yhtäkään tervettä diagnoosia... No saatiin onneksi yksi; Putkosen silmistä ei mitään viitteitä perinnöllisistä silmäsairauksista ainakaan nyt löytynyt. Polvet sentään kaikilla priimaa. 

Jatkoa ja jalostuskäyttöä ajatellen ei ehkä puhuta kamalan isoista vioista, mutta ilman muuta haluan ottaa nämä todetut silmän rakenteelliset virheet huomioon. Harmittaa, etten tutkituttanut koirieni silmiä jo aikaisemmin, sillä näin ajatellen Tellervon ja Wilsonin yhdistäminen ei ollut järkevää. Jatkossa aion ottaa silmätarkastukset jalostustyön avuksi.

Pentupoppoo pienenee

Torstai 20.2.2014 klo 16.36 - Sanna

Pentujen ja maatilan parissa on riittänyt niin paljon puuhaa, etten ole ehtinyt kirjoitella sen paremmin blogia kuin päivittää kotisivujakaan. Ensimmäisen uuhiryhmän karitsoinnit alkoivat viime viikon puolella ja välillä tuntuu ettei pari lisätuntia vuorokauteen olisi yhtään pahitteeksi. Piparin pennut ovat nyt 8,5 viikkoa vanhoja. Viime viikonloppuna alkoi siis pentulauma hupenemaan karvaistenlapsosten muutaessa uusiin, niitä jo kovasti odottaneisiin koteihin. Lauantai oli minulle henkisesti tosi raska päivä, silloin maailmalle lähti peräti kolme pentua; Pikku Putkis muutti Ouluun ja sai uudeksi nimekseen Loki, Jumi lähti Vantaalle ja pysyi Jumina ja Kuopioon muutti Tilkku ja sekin  piti tutun nimensä. Tiistai aamuna Imatralle tultiin hakemaan Masi, joka ristittiin Paavoksi. Pentujen lähtö saa mielen aina haikeaksi, vaikka pennut lähtivät aivan ihanan tuntuisiin koteihin. Kaikilla on kuulostanut uusissa kodeissa yhteiselo alkaneen hyvin ja se tieto kummasti rauhoittaa kasvattajan mieltä. 

Koti siis hiljeni kovasti pentulauman puolittuessa kahdeksasta vauhdikkaasta beaglenaperosta neljään. Luit aivan oikein, joukko on yhdellä kasvanut, sillä meille muutti Hessin kennelistä suloinen tyttönen, Hessin Una Amor Del Zorro eli (Näpsä-)Putti. Meillä ovat suunnitelmat heittäneet melko lailla häränpyllyä; ehdimme nimetä uuden tulokkaan Näpsäksi, mutta sittenpäs suunnitelmiin tulikin sellainen muutos, että tämä pentu meneekin sijoitukseen Jennille, jolle alunperin oli tarkoitus muuttaa yksi Piparin pojista. Ja nyt meillä on ollut totuttelu uuteen kutsumanimeen, sillä pennulle oli Jennillä ja Kaitsulla jo Putti-nimi valmiina odottamassa - mikäpäs sitä paremmin Lillin (siis Lyytin tyttären) kaveriksi sopisikaan :D Putti asustelee meillä vielä maaliskuun alkuun asti, jolloin Lilli saa Putista uuden ystävän, kun Jenni ja Kai palaavat lomareissultaan.

Hessin Una Amor Del Zorro eli kotoisammin Putti.

Toissa tiistaina mentiin harjiskolmikon kanssa eläinlääkäriin Nivalaan, jonne meillä oli varattu kaikille kolmelle sterilointiaika. Fuulan pahus aloitti tienkin juoksunsa kaksi kuukautta etuajassa edeltävänä sunnuntai iltana ja sille sovittiin uusi leikkausaika huhtikuulle. Norman kohdalla löytyikin sitten ikävä yllätys heti alkutarkastuksessa, sille on nimittäin kehittynyt sydämen vajaatoiminta. Eläinlääkäri arvioi sen olevan asteikolla 3/5. Viimeksi Norman sydäntä on kuunneltu rokotusten yhteydessä pari vuotta sitten ja silloin pumppu toimi  vielä niinkuin pitääkin. Leikkauksen sijaan kotiin palattiin sydänlääkkeiden kera, joita Norma nyt sitten saa syödä lopun elämäänsä. Tammikuussa rouva vietti 8-v. synttäreitä, mutta ne jäi kaikessa kiireessä juhlimatta. Kakun olen Normalle luvannut, joten vielä suuremmalla syyllä nyt pitää veteraani-ikään ehtineelle tarjota myöhästyneet synttäriherkut. 

Bulma sentään saatiin onneksi ihan suunnitellusti steriloitua ja sen on jo parantunut leikkauksesta tosi hienosti. Bulman mielestä kauluri oli ihan kamala vekotus, eikä se päässä pystynyt syömään, juomaan saati liikkumaan. Hetken aikaa ongelmaan tuumailtiin vaihtoehtoista ratkaisua ja sitten keksittiin, että kissan sterilaation jäljiltä navetan kaappiin oli jäänyt kissan haavan suojaamiseen käytetty "verkkosukka". Kuinka ollakaan se oli kooltaan täysin passeli Bulmalle, joka tietysti onkin kissan kokoinen, kun ennen leikkausta punnittiin ja Bulma painaa nyt 4,6 kiloa. Verkkopuku toimikin loistavasti, se ei häirinnyt Bulmaa millään tavalla, mutta haava sai parantua rauhassa. Pelkäsin, että turkki menee sen alla tyysti huopaan, mutta onneksi niin ei tapahtunut.

Bulma kinkkuverkossa ;)

Myös Piparille kuuluu erittäin hyvää. Sen jälkeen kun tikit poistettiin hurjan pitkän leikkaushaavan päältä, se pääsi taas hoitamaan pentujaan liki kahden viikon tauon jälkeen. Ensi alkuun koko pentue hyökkäsi sen nisille kuin pieni piraijalauma, mutta onneksi varastosta löytyi juuri Piparin kokoinen koirien t-paita, joka päällä pennut jättivät sen mahan alusen rauhaan ja se sai puuhailla niiden kanssa vapaasti. Muutamassa päivässä pennut oppivat, että maitobaari on lyönyt lapun luukulle lopullisesti ja paita saatiin jättää pois käytöstä. Nyt Pipari on käytöksensä perusteella täysin toipunut, se leikkii ja riehuu jo aikuistekin koirien kanssa. Pentuihinsa se suhtautuu edelleen suurella rakkaudella ja vieläkin se menee siivoamaan pentujen pissat ja kakat pois lattialta, jos siihen ei ihminen ehdi nopeasti väliin. Sen emäominaisuudet ovat ihailtavat, kaikkien vastoinkäymisten, kipujen ja kaiken kurjan jälkeen se on edelleen paras mahdollinen äiti lapsilleen.

Pentujen riemu oli rajaton, kun Pipari sai taas olla niiden kanssa. Kuva parin viikon takaa.

Pennut ympärillä hyörimässä.

Tytär ja äiti sohvalla päiväunilla.

Näillä näkymin vaikuttaa siltä, että Tipi mahdollisesti jääkin sitten tähän kotiin joukon jatkoksi. Poju ja Frans saavat olla tässä hieman pitempään, että voin rauhassa katsoa jonkin aikaa kuinka ne kasvavat ja kehittyvät. Mahdollisesti toinen pojista etsii sijoituskotia lähialueelta eli suunnilleen Kannus-Oulu akselilta, mutta siitä voin sanoa tarkemmin vasta muutaman viikon päästä. 

Kertalaakin Täältä Tullaan "Poju" 8 vkoa

Kertalaakin Tee Se Itse "Frans" 8 vkoa

Kertalaakin Tule Hyvä Kakku "Tipi" 8vkoa

T-tyypit nimettyinä

Perjantai 31.1.2014 klo 14.10 - Sanna

Kylläpä aika rientää! Pennut ovat melkein jo kuusi viikkoisia ja viisi viikkoiskuvatkaan eivät ole vielä ehtineet tänne sivuille asti. Siihen asiaan tulee korjaus nyt! Pentueen kuva-albumi laahaa ihan kamalasti jälkijunassa, nykyään laittelen kuvat oikeastaan aina ensin facebookiin ja siten Picasa-albumin päivitys tahtoo unohtua. Pentujen nimiasiat löin lukkoon eilen, joten T-tyypit esiteltäköön nyt virallisilla nimillään ihan julkisesti. Sirutus- ja tarkastusaika olisi tarkoitus ottaa suunnilleen viikon päähän niin rekisteripaperit ehtivät tulla kennelliitosta ennen pentujen luovutusikää.

Piparin voinnista iloisia uutisia, päivä päivältä rouva voi paremmin ja alkaa olla jo todella hyvässä kunnossa :) Tikkien poistoaika on ensi tiistaina. Mutta sitten niihin lapsosiin eli 

Kertalaakin Totta Mooses "Masi"

Kertalaakin Tekevälle Sattuu "Jumi"

Kertalaakin Tuumasta Toimeen "Tilkku"

Kertalaakin Täältä Tullaan "Poju"

Kertalaakin Tekipäs Eetvarttia "Pikku P."

Kertalaakin Tee Se Itse "Frans"

Kertalaakin Tule Hyvä Kakku "Tipi"

Surkeiden sattumusten sarja

Tiistai 28.1.2014 klo 18.06 - Sanna

En sitten kertakaikkiaan ehdi tehdä ainuttakaan blogipäivitystä, jossa voisin iloita siitä, että meillä on Piparin ja pentujen kanssa kaikki hyvin. Ne "kaikki hyvin"-päivät kun ovat olleet kovin harvassa. Varsinainen pommi antoi odottaa siihen asti, että pennut olivat jo 4,5 viikkoa vanhoja. Kun viime keskiviikko aamuna heräsin puoli kahdeksalta, oli Pipari oksennellut ja kakannut ympäriinsä ja huomasin koirasta heti, että sillä täytyy olla kuumetta, niin sairas ja vetämätön se oli. Kaksi takanisää olivat selvästi turvoksissa eli maitorauhastulehdus oli iskenyt. Aamuyöllä olin ollut neljän aikoihin hereillä Piparin kanssa sen aikaa, että se imetti pentunsa ja kävi ulkona. Silloin sen voinnista ei huomannut vielä mitään tavallisuudesta poikkeavaa, joten tulehdus iski äkkiä.

Pääsimme heti tunnin päästä heräämisestäni eläinlääkäriin, jolloin Piparin kuume oli noussut jo 40,4 C. Piparia vähän nesteytettiin, se sai antibiootin, pahoinvoinninestolääkkeen ja kipulääkkeen nahan alle ja lääkekuurit mukaan. Kotona yritin lämpimällä vedellä suihkuttelemalla, pyyhkeillä hautomalla ja lypsämällä tyhjentää tulehtuneita nisiä. Iltapäivää kohden Piparin vointi kohentui aamusta huomattavasti kun kuume laski, mutta nisät menivät mielestäni koko ajan pahemman näköisiksi. Soitin eläinlääkärille neuvoja kysyäkseni ja samoilla konsteilla ohjeistettuna jatkoin nisien tyhjentämistä. Paria tuntia myöhemmin tulehtuneiden nisien kohdalle alkoi muodostua mustelmaa muistuttava läiskä. Väri syveni aivan silmissä, se tapahtui niin nopeasti etten osaa sitä vauhtia oikeastaan edes kuvailla.  Säikähdin ja arvasin, että tulehtunut kohta on alkanut mennä kuolioon. Jälleen siis soitto eläinlääkärille, josta ohje antaa heti lisää antibioottia ja jäädä seuraamaan tilannetta. Pennut vieroitettiin siltä istumalta. Onneksi ne söivät jo erittäin sujuvasti kiinteää ruokaa, joten sen suhteen ei sentään tullut ongelmaa. Itkeskelin epätoivoissani koko illan, niin Piparin surkeaa kohtaloa, kuin sitä miten epäreilulta koko tilanne tuntui, kun epäonni ei ottanut loppuakseen. Pelkäsin Piparin saavan verenmyrkytyksen ja oli hermoja raastavaa epätietoisena seurata kuinka nisien alue tummui tummumistaan. Yöllä ei uni juuri tullut.

Torstai aamuna päätin soittaa Ouluun eläinklinikalle ja kysyä sieltä toisen eläinlääkärin mielipidettä. Kuten olin odottanut, sieltä todettiin, että tulehtuneesta kohdasta pitää kuollut kudos poistaa leikkauksella. Saimme leikkausajan alkuillalle. Äitini tuli pennuista huolehtimaan ja me lähdimme Piparin kanssa Ouluun. Eläinlääkäri kertoi ennen leikkausta riskeistä ja siitä kuinka Pipari tulisi olemaan sen jälkeen erittäin kipeä. Hän sanoi yrittävänsä poistaa kuolion kohdan siten, ettei nisiä tarvitsisi poistaa, mutta totesi ettei se välttämättä ole mahdollista, sillä kuolio oli jo melko laajalla alueella. Pipari sitten nukutettiin ja me lähdimme sydän huolta täynnä odottelemaan operaation valmistumista.

Siitä seurasikin mielenkiintoinen odotus. Leikkausajaksi sanottiin puolitoista tuntia. Tämän ajan jälkeen huomasimme, että Piparin leikannut lääkäri alkoi ottamaan vastaan seuraavia asiakkaita ja tietenkin hieman ihmetellen odotimme, koska hän kutsuisi meidät vastaanotolle ja luovuttaisi koiran. Olihan hän sanonut minulle ennen leikkausta, että puhutaan sitten leikkauksen jälkeen vielä lisää, jos minulla on vaikka jotain kysyttävää. Kun olimme odottaneet reilun tunnin Piparin leikkauksen päättymisestä, menin tiskille hoitajalta tiedustelemaan, kuinka leikkaus oli sujunut  ja koska saisimme Piparin. Lääkäri ei kuulemma ollut täyttänyt vielä kaikkia papereita, joten jouduimme odottamaan vielä lisää, jolloin koiran leikkauksen päättymisestä oli kulunut jo puolitoista tuntia! Tätä ihmeellistä odotussysteemiä klinikka näytti harrastavan kaikkien asiakkaidensa kanssa. Hoitaja kertoi, että leikkaus oli mennyt hyvin, mutta ei pystynyt tarkasti kertomaan miten tulehduskohta oli leikattu vaan ainoastaan kysyessäni epäili, että kaksi nisääkin on poistettu. Saimme sitten vihdoin häneltä hoito-ohjeet ja maksettua leikkauksen, jonka jälkeen hän toi Piparin meille ja pääsimme kotimatkalle. Haavan päällä oli paineside, jonka sai poistaa kahden vuorokauden kuluttua. Eläinlääkäriä en siis saanut tavata leikkauksen jälkeen ollenkaan ja kysymykseni jäivät esittämättä ja vastaukset saamatta. Pitempää asiakassuhdetta meidän kanssa on turha odottaa tälläisellä toiminnalla.

Piparia ei herätetty. Se nukkui pitkälle yöhön, jolloin se hoiperteli kerran juomaan ja ripuloimaan. Vesi ei pysynyt hetkeä pidempään sisällä, vaan Pipari oksensi kaiken ulos. Aamulla Pipari oli edelleen todella sekava ja erittäin huonossa kunnossa. Ripulituotos oli lammikollinen verta. Noustessaan tokkuraisena ylös Pipari meni aina juomaan, jonka jälkeen se oksensi ja ripuloi verta. Paikoillaan maatessaan se oli niin sairaanloisen oloinen, että seurasin hengitystä koko ajan, sillä tässä vaiheessa oikeasti menetin toivoni koiran selviämisestä. Soitin Ouluun ja kysyin ohjeita eläinlääkäriä varten, sillä oli selvä että käyttäisin Piparin lääkärissä lähempänä. Iltapäiväksi sain ajan Toholammille, jota odotellessa juotin sille pieniä määriä vettä pipetillä ja syötin Nutri-Plussaa, jota se nuoli tipan kerrallaan sormen päästä. Eläinlääkärissä Pipari nesteytettiin runsaasti, se sai pahoinvoinnin estolääkkeen pistoksena ja Rimadyl-pistoksen. Puolen yön aikoihin sen vointi vihdoin parani hieman. Keitin sille kanaa ja se suorastaan hotkaisi antamani palat.

Perjantaina, jolloin luulin ettei tästä selvitä.

Lauantai iltana ennen painesiteeen poistoa. Pipari oli jo huomattavasti parempi vointinen, mutta heikko.

Seuraavana aamuna ruoka ei kelvanutkaan. Keitin ripulin hoitoa varten Piparille riisiä keitetyn kanan kaveriksi. Normaalisti pohjattoman ahne koira ei ruokaan koskenutkaan,  liekkö sen takia, että sekoitin joukkoon Canicur-tabletin. Pelkkä kanakaan ei kelvannut. Kaapista löytyi Norman synttärikakuksi ostettu Cesar-purkki, joka onneksi Piparille maistui. Tämän jälkeen se suostui syömään vain purkkiruokaa. Jos sekoitin mukaan riisiä, Pipari levitteli riisin ympäri lattiaa ja noukki joukosta märkäruuan nokareet. Maha onneksi vähitellen näytti tasoittuvan itsestään. Pipari oli todella heikko koko viikonlopun ajan, mutta kuitenkin selvästi toipuminen oli käynnissä. Lauantai iltana poistimme painesiteen haavan päältä. Alta paljastuva haava oli suoranainen järkytys, se oli todella siisti, mutta huomattavasti isompi kuin olin osannut odottaa! Nisiä olikin lähtenyt kahden sijaan kolme. Tikkien määrää en tiedä, mutta niitä on monta monta kymmentä.  

Ei mikään ihan pikku vekki.

Tämä jäi nyt sitten Piparin ensimmäiseksi ja ainoaksi pentueeksi, mutta onni onnettomuudessa, että Pipari vaikuttaa nyt toipuvan hyvin. Tämän pentueen kasvattaminen on ollut varsinaista painajaista. Enää en uskalla uskotella itselleni, että mikään ei voisi mennä enää vikaan. Tämä meidän kokema on ihan konkreettinen esimerkki siitä, mitä kaikkea yllättävää ja ikävää voi koiran pennutuksessa tulla eteen. Meille kaikki vaikeudet ovat kasautuneet niin, etten enää osaa sanoa montako kertaa olemme käyneet tänä aikana eri eläinlääkäreiden luona apua saamassa, monestiko ja monenko eri eläinlääkärin kanssa olen puhunut puhelimessa ja paljonko eläinlääkärikuluihin on mennyt rahaa, sillä Piparilla ei ole vakuutusta. Yli viiteen viikkoon en ole nukkunut ainuttakaan kokonaista yötä yhteen soittoon, joten väsymykseni on jo lähes käsin kosketeltavaa. Huolen ja murheen määrä on ollut henkisesti todella raskasta kestää. Jos olisin arvannut minkälainen rumba tästä seuraa, niin nämä pennut olisivat jääneet tekemättä. Mutta tuossa ne nyt ovat kaikki seitsemän; villeinä ja vallattomina, mainioina viisi viikkoisina ja aivan erityisen rakkaina kaiken kokemamme jälkeen.

Paistaa se päivä kakkakasaankin

Maanantai 13.1.2014 klo 12.48 - Sanna

Vaikka viimeviikolla tulikin taas takapakkia... Nimittäin keskiviikkona, illalla yhdeksän aikoihin minusta Pipari vaikutti vähän vaisulta. Mittasimme siltä lämmön ja mittari näytti 40,25 °C. Kello olikin sitten sen verran, että eläinlääkäreille oli turha soitella. Ajattelin, että ensiavuksi voisin aloittaa antibiootin ja kipulääkkeen, kun molempia sattui onneksi kotoa löytymään ja soittaa aamulla eläinlääkärille. Silloin Pipari meni pentulaatikkoon imettämään pentujaan ja alkoi täristä samalla voimakkaasti. Vaikka tärinän lisäksi mitään muuta kalkkikramppiin viittaavaa ei ollut, en uskaltanut jäädä yön yli odottamaan vaan halusin päästä koiran kanssa lääkäriin. Onneksi tavoitin oman eläinlääkärin, joka otti meidät vastaan siis kymmenen aikaan illalla. Piparin veriarvot viittaasivat tulehdukseen, kuten epäilinkin. Pipari sai nahan alle antibiootin ja kipulääkkeen sekä varuiksi hitaasti liukenevaa kalkkia. Nisät ja niiden seutu ovat erittäin siistin näköiset, joten kyseessä on nyt sitten ehkä kohtutulehdus, vaikka vuoto ei ole haisevaa. Toivottavasti antibioottikuuri parantaa tulehduksen, oli nyt sitten kyseessä mikä hyvänsä. Kunhan nyt Pipari saataisiin kuntoon ja koko poppoo pysyisi terveenä sen jälkeen, niin voisimme ruveta nauttimaan tästä ajasta pentujen kanssa ilman suuria murheita.

Pallo-Masi

Frans ja Tipi

Kolmiväriset pojat

Lauantaina pentujen ikämittariin kilahti kolme viikkoa. Pennut ovat kehittyneet aivan huimaa tahtia viime päivinä. Kun ne ovat hereillä, olemme nostaneet ne pois pentulaatikosta olohuoneen lattialle tallustelemaan. Kovin lyhyitä nämä hereilläolohetket ovat vielä, kun suurin osa pentujen ajasta menee edelleen nukkuessa. Meillä käytössä oleva pentulaatikko on niin iso, että vasta tänään pennut muuttivat laatikosta pentuaitaukseen, joka sekin on meillä olohuoneessa. Viime viikolla pennut saivat ensimmäisen matokuurinssa. Muutamana päivänä harjoiteltiin kiinteänruuan syömistä pelkällä jauhelihalla ja nyt pennut popsivat (ja sotkevat) hienosti ja loistavalla ruokahalulla jauheliha-kermaviili-nappula-seosta. Ripuliongelmat onneksi vihdoin viimein loppuivat viimeiseltäkin siinä vaiheessa, kun kiinteänruuan syöttäminen alkoi.

Tämän pentueen alkutaival on kokonaisuutena ollut minulle henkisesti (ja jatkuvan univelan ja väsymyksen takia vähän fyysisestikin) äärettömän raskas, mutta jospa nämä pennut ovat siksi aivan erityisen rakkaita. Voisin vuorokaudet läpeensä kyllästymättä täällä vain istua ihastelemassa pentuja ja seurustelemassa niiden kanssa. Nyt pennut rupeavat vähitellen olemaan sen ikäisiä, että muitakin ihailijoita voidaan alkaa toivottaa tervetulleiksi :)

Kaikki <3

Poju ja Masi nukkuu Jumin päällä.

Pentuaitaus

Kaksiviikkoiset <3

Lauantai 4.1.2014 klo 21.34 - Sanna

Piparin pennut ovat nyt kaksi viikkoa vanhoja. Liioittelematta voin sanoa, että nämä kaksi viikkoa ovat olleet vuoden 2013 raskaimmat. Pennut ovat nyt yli viikon kärsineet ripulista, jonka syy oletettavasti on liiassa maidossa. Uudenvuodenpäivänä pikku tyttö eli Tipi aloitti ripuloinnin, se olikin ollut pentueesta ainoa, joka selvisi ilman ripulia siihen saakka. Luulen sen johtuvan siitä, että lähes siihen asti Tipi sai vastikemaitoa lisänä useamman kerran vuorokaudessa. Vastike tahtoo aina kovettaa pennun mahaa, joten Tipillä se toimi siis oikeastaan vatsan toimintaa tukevasti, kun kaikilla muilla oli vatsat sekaisin Piparin maidosta. Kun Tipin ripulointi sitten alkoi, se tapahtui sitten kerta rykäyksellä ja tosi voimakkaasti. Sille jäi ponnistelu ikään kuin päälle ja löysää limaiseksi muuttuvaa kakkaa tuli koko ajan. Kotoa löytyi Tehobactia, Nutri Plussaa ja Nutri Salia. Canicur oli jo loppu ja netistä sain todeta, että Kokkolan päivystävä apteekki oli tietysti mennyt jo kiinni.

Pari tuntia Tipin tilaa seurailtuani olin erittäin huolissani, sillä muilla pennuilla ripuli ei ollut oireillut läheskään yhtä voimakkaasti. Limaisessa ulosteessa rupesi olemaan mukana kirkasta vertakin ja oli ihan selvä, että suoli oli jatkuvasta kakkaamisesta ärtynyt. Soitin siis päivystävälle eläinlääkärille kysyäkseni olisiko pennuille mahdollista aloittaa jotakin lääkitystä. En rupea enää erittelemään missä päin päivystys tällä kertaa oli. Taas tuli todettua, että kyllä se vaan on niin, että koirankasvattajan on itse paras olla perillä monista erilaisista ongelmista, jos kasvattaa haluaa ja jatkuvasti päivystävää pieneläinpraktiikkaa ei ole lähettyvillä. Lisäksi toisten ja kokeneempien kasvattajien tietotaito on korvaamattoman arvokasta, joten yhteistyö ja sosiaalistenverkostojen laatiminen muiden kasvattajien kanssa on tosi tärkeää. Epätoivon hetkellä on lohduttavaa kuulla, että jollain on kokemusta samoista ongelmista ja kuulla kuinka pentuja on silloin hoidettu. Olisimme tarvittaessa päässeet pentuja eläinlääkäriin nesteyttämään, mutta totesin ettei siihen ole tarvetta sillä pennut eivät olleet kuivuneita. Lisäksi meiltä löytyi lääkekaapista nesteytyspullo ja nesteyttäminen olisi onnistunut siis kotonakin. Mitään lääkitystä eläinlääkäri ei ollut valmis määräämään sillä perusteella, ettei ripuliin sellaista ole ja puhui lastentaudeista... 

Onneksi Tipin vointi ei huonontunut aamuun mennessä ja senkin paino jatkoi nousuaan pahasta ripulista huolimatta. Aamulla soitin toiselle eläinlääkärille, joka heti oli kanssani samaa mieltä siitä, että näin pitkinnyt ripuli vaatii lääkityksen. Hän varmisti vielä hoito-ohjeet Yliopistollisesta Eläinsairaalasta, josta sanottiin samaa ja niin sain pennuille apteekkiin antibioottireseptin. Kannuksen apteekista löytyi onneksi hyllytavarana Canicur Pro-tahnaa lääkekuurin tueksi. Nyt lääkitystä on kolmas päivä menossa ja ripuli on onneksi selvästi jo hieman helpottamassa. 

Pentujen silmät ovat auenneet kahden viime päivän aikana. Niiden kehityksessä on tapahtunut selvä harppaus eteenpäin, nyt kun ne rupeavat havannoimaan ympäristöään. Motorinenkehitys on aivan eri tasolla kuin Tellervon pennuilla tässä iässä oli. Kun pentuja on monta, ne joutuvat alusta asti kilpailemaan nisistä ja ryömimään toistensa yli. Piparin pennuista osa kävelee nyt jo tosi hienosti, kun Tellervon pennut saivat tassut alleen vasta noin viikkoa myöhemmin. Pentujen korvat ovat myös auenneet. Ääntä kuulleessaan pentujen pienet korvat nykivät niiden reagoidessa ääniin. Nyt niiden kanssa aloitetaan seurustelu toden teolla. Jokaista pentua käsitellään monta kertaa päivässä, niitä silitellään ja pussaillaan ja minä tietysti lässytän ja kimitän niille minkä ehdin. Ne ovat aivan tolkuttoman suloisia <3

Pentujen virallisia nimiä työstän mielessäni parhaillaan. Sen verran voin paljastaa, että tästä tulee T-pentue.

Tänään otimme pennuista 2-viikkois valokuvat:

Tilkku

Vaalea poika

Pikku P.

Frans

Jumi

Pallo-Masi

Tipi

Ensimmäinen viikko

Sunnuntai 29.12.2013 klo 12.24 - Sanna

Ensimmäinen viikko pentujen elämää on nyt takana päin niilläkin viidellä pennulla, jotka syntyivät viime sunnuntain puolella Kruunupyyssä eläinlääkärin pöydälle. Ensimmäistä kertaa minulla on pentue, jonka pennut ovat syntyneet kahden vuorokauden aikana; syntymäpäiväksi pennuille merkitään 21.12. ensimmäisten pentujen mukaan. Koska en luovuta pentuja vielä seitsemän viikkoisina vaan joka tapauksessa vasta hieman vanhempina,  kenenkään ei tarvitse olla huolissaan siitä täyttyykö kaikilla pennuilla luovutusiän minimivaatimukset eri syntymäpäivistä huolimatta.

Tipi ja vaalea poika 1.

Tämä viikko on ollut meille kasvattajille uuvuttava. Koska emme halua menettää yhtään pentua sen takia, että emä makaisi ne kuoliaaksi, olemme valvoneet Hannun kanssa vuoroissa Piparia ja pentuja vuorokauden ympäri. Kun siinä samalla on hoidettavina muut koirat ja kaikki maatilan työt, olemme keränneet univelkaa rutkasti. Vuosi sitten Lyyti makasi yhden pentunsa kuoliaaksi pennun ollessa muutaman vuorokauden ikäinen, enkä halua saman enää toistuvan. Vahingon sattuessa Lyyti oli valvomatta korkeintaan 15 minuuttia, mutta eipä siihen hetkeä enempää tarvita, jos epäonni kolkuttelee olan takaa. Tuntuu olevan kovin rotu- ja tietenkin myös yksilökohtaista, käyvätkö emät makaamaan pentujensa päälle. Samaten tuntuu olevan kovin kasvattajakohtaista kuinka suuren huolenaiheen tästä haluaa itselleen tehdä. Tippaakaan en tuomitse niitä kasvattajia, jotka eivät pentueidensa kanssa halua tai pysty vuorokausi tolkulla valvomaan, mutta koska me pystymme järjestämään oman elämämme viikoksi kahdeksi niin, että valvominen onnistuu, olemme halunneet niin tehdä.

Pieni koko ei haittaa, jos on nokkela. Tipillä on varsinainen aitiopaikka maitobaarissa, kun Pipari ottaa rennosti.

Suomenpystykorvapentueiden kanssa tälläinen ei ole käynyt mielessäkään, emät vaan eivät ole olleet sen tyyppisiä, että kävisivät pentujensa päälle maate. Niiden kanssa valvon vain ensimmäisen yön kokonaan, seuraavina öinä käyn pentulaatikolla tilennetta vilkuilemassa parin tunnin välein. Pystykorva on vaan luonnostaan niin herkkähipiäinen, ettei todellakaan halua nukkua joku ikävä möykky kylkensä alla. Aika hyvin Pipari varoo pentujaan. Laatikkoon tullessaan se yrittää tuupata reunassa makaavat pennut keskemmälle. Kuitenkin, jos joku pentu sattuu jäämään sen alle, se ei tee useimmiten elettäkään siirtyäkseen pois päältä. Olen miettinyt, voiko tämä johtua siitä, että ainakin meillä beaglet hakeutuvat aina keskenään samaan läjään nukkumaan. Yhdessä nukkumalla ne ovat tottuneet siihen, että alla ei ole pehmeä tasainen peti, vaan epämääräinen kasa kavereita, eivätkä siksi ole herkkiä pentujensakaan suhteen? Haluan vielä korostaa, että nämä arveluni koskevat vain omia koiriani. Tiedän monia, joilla beaglet hoitavat pentunsa sen kummemmin vahtimatta ja kaikki sujuu hyvin, mutta toisaalta myös niitä kasvattajia, joilla emän ja pentujen vahtimiseen suhtaudutaan samalla tavalla kuin meillä. Tellervon kaksosten kanssa viikon valvominen tuntui enemmän kuin riittävältä, ne olivat niin isoja plössyköitä siinä vaiheessa, että tämä riski oli ohitettu. Piparin pentueen kanssa jatkamme valvomista vielä ainakin pari kolme päivää, että pennut kasvavat vielä vähän lisää. 

Bic2 ja työnimeksi on muuttunut Pallo-Masi, poika kun on aavistuksen pyöreä ;)

Ihan ongelmitta tämä viikko ei ole sujunut. Kirjoitinkin jo viime postauksessani pienen tytön kanssa olevista ongelmista. Olen ruvennut kutsumaan tätä ainutta neitokaista Tipiksi, ihan sen takia, että se on pieni poikiin verrattuna. Tipin kanssa tilanne näyttää nyt paljon paljon valoisammalta. Kun tuttipullo otettiin uudestaan avuksi, Tipin paino lähti hienoon nousuun. Tällä hetkellä Tipi syö maitovastiketta pullosta vain pari kertaa vuorokaudessa. Sitä useammin se ei siihen enää suostu, emän maito on siitä paljon parempaa ja paino nousee sellaista tahtia, että imeminen näyttää tuottavan tulosta. Seuraamme pentujen painoja punnitsemalla ne 12 tunnin välein, jolloin mahdollista lisäruokinnan tarvetta on helppo arvioida.

Tupla kranssi ja helpompi työnimi Frans.

Piparin maidontuotanto taisi lisääntyä täyteen määräänsä torstaina, sillä sinä iltana osa pennuista alkoi ripuloimaan. Eikä kyseessä ollut todellakaan mitään pikkuisen löysiä kakkoja, vaan ihan silkkaa ruiskuripulointia. Säikähdin ihan kamalasti ja ensimmäisenä mielessäni luettelin kaikki mahdolliset taudit mihin pikkupennut voivat sairastua ripulilla oireillen. Edessä oli tosi uneton yö pentujen vointia seuraillen, parvon ja muiden kamalien tautien kummitellessa mielessä. Onneksi ripulointi oli ainoa näkyvä oire, pennut olivat virkeitä, söivät nisistä ahkerasti, eivät kuivuneet ja painokin vaan nousi kaikilla koko ajan. Reilut maitoannokset siis ilmeisesti pistivät pakin sekaisin useammalta vauvalta. Soitin heti perjantai aamuna eläinlääkärille varmistaakseni mistä löydän viikonlopun aikana päivystäjän, jos pentujen vointi jostain syystä rupeaisi huononemaan. Onneksi mitään sellaista ei ole käynyt, vieläkin parilla on mahat sekaisin, mutta rauhoittumaan päin onneksi. Pari päivää pesukone on pyörittänyt pentulaatikon alustoja non stoppina aamusta iltaan ja kakkaan tuhriutuneet pennut on pesty lavuaarissa moneen otteeseen, mutta eiköhän tästäkin selvitä voittajina.

Pikku Putkonen, edelleen mielestäni isänsä pieni kopio :)

Noin niinkuin muuten täällä menee pentujen kanssa oikein hienosti :D Ne ovat aivan käsittämättömän suloisia ja niiden seuraamiseen ei kyllästy mitenkään. Pojat ovat kaikin puolin tässä vaiheessa tosi tasaisia. Yksi pojista tulee muuttamaan ihanaan, tuttuun sijoituskotiin lähelle meitä ja neljä poikaa muuttavat eri puolille Suomea melko pitkälle jokainen. Pennuista vapaana saattaa olla yksi uros (todennäköisesti kolmivärinen), jolle toivon näyttelyistä kiinnostunutta kotia. Isosti plussaa, jos koti sijaitsisi Keski- tai Pohjois-Pohjanmaalla. Tipi tyttöä seurailen rauhassa ainakin muutaman viikon, jonka jälkeen vasta tiedän etsiikö se sijoituskotia vai pelkkää seuraneidin paikkaa.

Täältä löytyy pentueen oma KUVA-ALBUMI, jonne lisäilen kuvia useasti.

Voi pojat!

Tiistai 24.12.2013 klo 19.18 - Sanna

Perjantai iltana Piparin synnytyksen avautumisvaihe oli selvästi alkanut. Se käyttäytyi niin levottomasti jo puolen yön aikaan, että epäilin pentujen aamuun mennessä syntyvän. Lähes koko yön se ramppasi edes takaisin ja teki pesää (tietysti vain sohvalle), välillä se rauhoittui toviksi nukkumaan kainalooni sohvalle selälleen. 

Aamulla Pipari käyttäytyi entistä levottomammin. Puolen päivän aikoihin lirahti selvästi ensimmäisiä sikiönesteitä, joka on varma merkki ponnistusvaiheen alkamisesta. Synnytykseen olennaisesti tarvittavat supistukset vaan loistivat poissaolollaan. Edes Piparin kävelyttäminen ei auttanut, vaikka liikunta voimistaa normaalisti supistuksia. Otin eläinlääkäriimme yhteyttä. Hänen neuvojaan noudattaen aloitettiin oksitosiini injektiot. Oksitosiinihormoni vaikuttaa pistoksina nopeasti ja se saa kohdun supistelemaan voimakkaasti. Piparilla supistukset tulivat edelleen harvakseltaan ja ne olivat jotenkin ponnettomia. Kaksi tuntia myöhemmin ensimmäistäkään pentua ei ollut syntynyt. Lähdimme eläinlääkärille. Pakkasimme autoon kaiken tarvittavan sen varalle, että eläinlääkäri päätyy keisarinleikkaukseen. Epäilin osittaisen polttoheikkouden johtuvan siitä, että Piparin kohtu oli niin valtavan venynyt suuren pentulastin kanssa ettei pystynyt supistumaan. Supistukset kuitenkin voimistuivat automatkan aikana ja ensimmäinen pentu oli selvästi jo kanavassa tulossa. Niinpä leikkauksen sijaan päätettiin eläinlääkärin suosituksesta kokeilla kalkkia suonensisäisesti ja lisää oksitosiinia.

Lähdimme siis takaisin kotiin odottamaan ensimmäisen pennun syntymää. Siihen kului yllättävän pitkä aika, kunnes sitten hieman ennen kuutta illalla syntyi kolmivärinen uros pentu. Olimme sopineet eläinlääkärin kanssa, että viestittelen hänelle synnytyksen etenemisestä, että hän on tietoinen siitä tarvitaanko lisäapua mahdollisesti myöhemmin illalla. Toinen pennun syntymä otti myös aikansa. Se syntyi hieman virheellisessä asennossa, perätarjonnassa mutta ikäänkuin poikittain. Epäilen virheasennon vaikuttaneen siihen, että kaksivärinen kaunis narttupentu oli suruksemme kuollut. Yritin kymmenisen minuuttia elvyttää sitä tuloksetta. Kolmas pentu, kaksivärinen uros, syntyi puolisen tuntia myöhemmin ja sen syntymä kävi helposti. Rupesimme siis odottamaan neljännen pennun syntymää. 

Pipari ja pennut: Bic1, Jumitus, Pikku P., Bic2, Pikku tyttö, Tilkkutakki ja Tupla kranssi.

Kohtuullisen voimakkaista supistuksista ja Piparin ponnisteluista huolimatta pentua ei vaan syntynyt. Totesimme pennun jumittuneet kanavaan ja yritimme auttaa kaikin tavoin sitä ulos, siinä onnistumatta. Kun Pipari oli ponnistellut kolme varttia rupesin olemaan erittäin huolissani ja yritin tavoittaa eläinlääkäriämme. Koska en saanut häntä kiinni, piti apua alkaa etsiä pikaisesti muualta. Ensimmäiseksi siis tietysti puhelinsoitto alueemme päivystävälle eläinlääkärille. Alueemme eläinlääkäripäivystys on jaettu neljälle eläinlääkärille. Tilanne on täällä sikäli kamala, että yksi näistä neljästä, Kannuksen kaupungin eläinlääkäri, kieltäytyy yksiselitteisesti hoitamasta koiria. Meillä oli huonoa tuuria, sillä juuri hän sattui hoitamaan viikonlopun päivystykset. Todella hienoa kuulla eläinlääkärin suusta, että koiran kanssa voi ajaa Jyväskylään klinikalle, joka on 24h auki, kun koiralla on tosi kiireellistä apua vaativa synnytyseste! Jyväskylään meiltä on 250 kilometriä, mikä olisi lauantai illan surkealla ajokelillä tarkoittanut vähintään kolmen tunnin ajomatkaa.

Hädissäni rupesin soittelemaan muualle. Ensin otin yhteyttä Kokkolan alueen päivystävään eläinlääkäriin ja kerroin tilanteestamme. Hän kieltäytyi ottamasta meitä vastaa todeten, että hoitaa vain oman alueensa eläimiä. Seuraavaksi puhelu Ylivieskan alueen päivystävälle, jolta samanlainen vastaus. Molemmat painottivat, että meidän alueemme päivystäjän on leikattava koira, eikä hän voi kieltäytyä siitä. Vaan kun kieltäytyi. Tällä kohtaa Hannu soitti uudestaan oman alueemme päivystäjälle ja kysyi, eikö hän todellakaan voi leikata Piparia? Ei suostunut, sillä verukkeella ettei ole koiria hoitanut kymmeniin vuosiin. Tällä kohtaa täytyy jo kummastella sitä minkälainen ammattietiikka ko. ihmisellä on ja onko silloin kykenevä toimimaan ammatissaan, jossei pidä ammattitaitoaan yllä? Samalla minä soitin Kokkolassa toimivalle yksityiselle eläinlääkärille, joka vastasi ja kertoi olevansa Helsingissä. Ei siis apua meille sieltäkään. Seuraavaksi puhelu Oulun alueen päivystävälle eläinlääkärille, joka ensimmäisenä otti hätäni inhimillisesti huomioon. Hänkin totesi, ettei alueen ulkopuolisia eläimiä hoideta, mutta lupasi tästä poiketen kuitenkin leikata Piparin sillä totesi puhelinkeskustelumme aikana, että koira on todellakin hoidettava tai se kuolee. Samaan syssyyn Hannu sai puhelun Kannuksen kaupungin eläinlääkäriltä, että hän oli järjestänyt asian niin, että kruunupyyläinen lääkäri ottaa meidät vastaan. Kiittelin siis oululaista kovasti, koska hän oli ensimmäinen, joka oli valmis joustamaan päivystyskäytännöstä eläimen hengen säilymisen takia ja lähdimme kiireellä kohti Kruunupyytä. Jo syntyneet kaksi pentua jäivät lämpimästi pakattuina pahvilaatikkoon nukkumaan. Olin ruokkinut ne valmiiksi maitovastikkeella ajatellen sitä, että siten niillä ei ollut mitään hätää muutamaan tuntiin. Oma eläinlääkärimme soitti siinä vaiheessa kun kotoa lähdimme, että oli juuri huomannut viestini ja kysyi tilannettamme. Tarvittaessa hänkin olisi pystynyt Piparin leikkaamaan, mutta suositteli meille silti Kruunupyyhyn menoa. Kiitokset siis hänellekin! Onneksi löytyy vielä ihmisiä, jotka ovat vapaa-ajaltaan valmiita siirtymään työn ääreen kun apua tarvitaan. Se apu on nimittäin joskus korvaamattoman arvokasta.

Pikku tyttö syömässä

Kruunupyyhyn oli 65 kilometriä ja ne kilometrit tuntuivat minusta loputtoman pitkiltä, kun Pipari vieressäni takapenkillä ponnisteli tuskaisesti koko matkan. En ikinä unohda sitä kuinka kamalalta ja voimattomalta minusta tuntui. Saavuttuamme perille eläinlääkäri yritti vielä auttaa synnytysapua jumissa olevalle pennulle vetämällä ja onnistui kuin onnistuikin siinä! Pentu oli ilmeisesti matkan aikana liikahtanut sen verran kanavassa eteenpäin, että siitä sai jotenkuten otteen. Kotona emme siinä onnistuneet, vaikka miten yritimme. Kaikkein uskomattominta oli, että jumittunut pentu oli vielä hengissä, vaikka se oli tuossa vaiheessa ollut jumissa kolme tuntia. Piparille pennun ulos saanti oli tietysti suuri helpotus. Eläinlääkäri halusi vastusteluistani huolimatta antaa Piparille vielä hieman oksitosiinia ja kokeilla josko se pystyisi synnyttämään loputkin pennut itse. Sanoin, että koira on aivan umpiväsynyt ja ettei se mitenkään pystyisi siihen, sillä neljä pentua oli vielä syntymättä. Pipari luuhistuikin maahan lähes heti ja eläinlääkäri huomasi saman asian. Ainoa vaihtoehto oli siis leikkaamalla auttaa loput pennut maailmaan.

Keisarinleikkaus sujui ripeästi. Minun tehtäväkseni jäi pentujen elvytys ja putsaaminen. Leikkaamalla syntyi kolme poikaa ja yksi tyttö. Ainoa heikkokuntoinen joukosta oli tyttö, joka ei varmaan montaa minuuttia pitempään olisi kohdussa enää pysynyt hengissä. Sen koko sikiöpussin nesteet olivat ulosteesta jo aivan keltaiset ja pentu itse oli aivan keltaiseksi tahriutunut ja sen iho oli sinertävä. Elvyttämällä reippaasti siihenkin kuitenkin tuli eloa. Kun Pipari oli kursittu kasaan ja herätetty, pääsimme vihdoin kotimatkalle. Kello oli aamulla viisi kun tulimme kotiin. Pipari oli niin väsynyt kaiken kokemansa jäljiltä, että päätin laittaa sen näyttelyhäkkiin lämpimään kylpyhuoneeseen kahdeksi tunniksi nukkumaan ja antaa pennuille ensimmäisenä ateriana korvikemaitoa pullosta. Kun kaikki seitsemän pentua oli juotettu, kaaduimme mekin sänkyyn tolkuttoman väsyneinä nukkumaan toviksi. Perjantai-lauantaina yönä oli pätkissä nukkunut Piparin kanssa valvoessa yhteensä muutaman tunnin ja niillä unilla oli pitänyt pärjätä sunnuntai aamuun saakka.

Pikku P. isänsä kopio

Puolitoista tuntia myöhemmin pennut vikisivät siihen malliin, että oli aika nousta ylös ja päästää tuoreimmatkin vauvat ensikertaa äitinsä hoiviin. Piparille parin tunnin lepo oli tehnyt ihmeitä ja se alkoi innokkaasti hoitamaan pentujaan. Kaikki pojat olivat erittäin pontevia ja elinvoimaisia, ei tarvinnut muuta kuin ohjata ne kerran nisille ja sen jälkeen ne osasivat toimia syömäpuuhissa hienosti itse. Tyttö pentu olikin sitten murheenaihe. Sillä ei ollut minkäänlaista halua edes avata suutaan, saati yrittää imeä. Väkisin annoin sille vastiketta minimaalisia määriä suuhun ja vain toivoin, että osa menisi perille. Samalla kaavalla sen kanssa sitkeästi jatkettiin puolentoista tunnin välein, vaikka menetin jo toivoni sen selviämisestä oikeastaan täysin. Myöhään sunnuntai iltana sain sen ottamaan välillä nisän suuhunsa sekunniksi, siispä jatkoin nisälle nostamisharjoituksia sen kanssa tiheään ja jatkoin vastikkeen antamista. Pennun syöntiä seurattiin punnitsemalla tuttipullo digitaalivaa'alla aina ennen ja jälkeen syötön. Vähitellen pentu rupesi ottamaan tuttipullosta jopa imuotetta ja voi sitä iloa minkä 4 maitogramman häviäminen tuttipullosta voi aiheuttaa.

Koko katras

Eilen aamuna pikku tyttö sitten nisälle nostettuna hoksasikin jutun jujun ja alkoi imeä itse. Se piristyi päivän aikana tosi paljon ja aamun jälkeen en enää maitoa sille pullosta tarjonnut, kun se vieraili luomumaitobaarissa hörpyillä yhtä usein kuin veljensäkin ja reipastui koko ajan ihan silmissä. Tämän päivän punnituksessa odotti ikävä yllätys. Tytön paino on eilisestä laskenut peräti 16 grammaa :( Minä kun oli pentua seuraamalla iloisesti tuudittautunut siihen, että nyt ollaan vaikeuksien paremmalla puolella menossa. Ilmeisesti tyttö ei sitten saa imettyä vielä nisää tarpeeksi voimakkaasti. Tuttipullo on otettu takaisin käyttöön, siitä syöminen sujuu nyt tosi taitavasti, joten voimia pennulle on tullut hyvin. Sen maha meinaa olla vastikkeen syönnistä pikkuisen sekaisin ja olen huolissani, koska ripulointi on pikku pennulle hengenvaarallista. Seurailen pikku tytön painoa nyt tosi tarkkaan, jos paino ei rupea ripeästi nousemaan tuetullaruokinnalla epäilen pennussa olevan jotain vikaa. Mutta toivotaan parasta ja pelätään pahinta. Joulua meillä ei nyt vietetä, kun minä tai Hannu vahdimme pentuja vuoron perään. Läppäristä oli kovalevy rikki, joten onneksi huollatimme läppärimme vasta äskettäin ja minulla on siis internetin ihmeellinen maailma myös seuranani pentulaatikossa. Mitäkäs muutakaan sitä näin jouluaattona tekisi ;)

Pikku tyttö ja Pikku P.

Pikku P. ja Jumi

Mutta tämmöinen jännitysnäytelmä siis tällä kertaa. Synnytyksissä voi tulla ongelmia ja niihin pitää osata varautua. Ensimmäinen kerta kun nartullemme tuli tälläisia synnytysvaikeuksia, joiden takia jouduttiin turvautumaan keisarinleikkaukseen. Itselleni tämä oli muistutus siitä, että jokainen pennutus tarkoittaa myös mahdollista riskiä menettää rakas koira. Piparin leikkaushaava näyttää onneksi todella hyvältä, eikä se vaikuta kivuliaalta. Antibiootti- ja kipulääkekuuri sillä on tietysti menossa. Haluan toivottaa hyvää ja rauhallista joulua täältä pentulaatikon laidalta kaikille blogini lukijoille!

Saa jo jännittää...

Keskiviikko 18.12.2013 klo 19.37 - Sanna

... Piparin synnytys lähestyy

Piparin pentumaha on viimeisen viikon aikana venähtänyt hurjasti. Siis todella hurjasti. Ylhäältä päin katsoen sen vyötärön kohta näyttää siltä kuin koiraparka olisi syönyt jumppapallon. Tiineysvuorokausia on nyt 57 ja periaatteessa synnytys on ajankohtainen koska tahansa. Maanantaina käytiin eläinlääkärissä tiineysröntgenissä. Eläinlääkärinkin ensireaktio Piparin nähdessään oli kaikessa yksinkertaisuudessaan: "Huh, huh!"

Tässä se kuva sitten on :) Kahdeksan kalloa ja selkärankaa sieltä löytyy. Ihan 100 % varma tämmöinen röntgenkuvakaan ei ole, kun pentuja on nyt niin monta, että kaikki eivät välttämättä näy hyvin kuvassa.

Ja tämmöiseltä itse odottava äiti nyt näyttää:

Kuvassa vuorokausia 55.

Muuten Pipari on tosi pirteä ja loputtoman nälkäinen, mutta hyvän makuuasennon löytyminen ottaa aikansa. Kaikkein mieluiten se makaa tuvassa takan vieressä selällään, iso maha kohti kattoa. Rappusien kulkeminen yläkertaan on roikkuvan mahan takia niin hankalaa, että olemme alkaneet kantamaan sen niistä. Kaikki tykötarpeet minulla on jo valmiina synnytystä varten ja toivon, että Piparin synnytys osuisi arkipäivälle, jolloin mahdollinen apu olisi helpommin tavoitettavissa.

Lyytin pennuilla on tänään synttärit, joten tässä vielä P-pentueelle pienet onnittelut:

Odotusta

Keskiviikko 4.12.2013 klo 12.52 - Sanna

Piparin astutuksesta on kulunut nyt kuusi viikkoa. Mahan seudun kasvu on viimeisen viikon aikana ollut melkoista. Pipari jo selvästi hieman tuskailee kasvaneen vatsansa kanssa, huokailee syvään ja makuulla vaihtaa asentoa usein. Vielä kolme viikkoa odotusaikaa edessä. Kahden viikon päästä mennään ottamaan röntgenkuva, josta päästään laskemaan tulevien pentujen lukumäärää.

Vuorokausia 42.

Pömppärellasta otettiin eilen 16-viikkois valokuva. Tyttö on äitinsä näköinen ja paljon (niin hyvässä kuin pahassakin). Musta mantteli on selästä ruvennut karisemaan sellaiseen tahtiin, että veikkaan Pömppiksestä tulevan väriltään huomattavasti Tellervoa vaaleampi.

Syli on edelleen Pömpsyn mielestä rentoutumisen paikka :)

Virallisesti meillä on nyt yksi koira vähemmän, kun pystykorva Tuikku vaihtoi omistajaa. Tosin Tuikku lähti uuteen ihanaan kotiinsa jo kolme kuukautta sitten, mutta pitkällä koeajalla, jolloin jokaisella osapuolella on ollut aikaa rauhassa todeta, että koti on löytänyt sinne sopivan koiran ja koira sille sopivan kodin. Onnea siis vielä Tuikun uusille omistajille!

Pikkupipareita jouluksi

Torstai 21.11.2013 klo 11.11 - Sanna

Eilen käytiin Piparin kanssa eläinlääkärillä ultrassa (tiineysvuorokausilla 29) ja aavistukseni osui ihan oikeaan, meille on joulupentuja luvassa. Olen todella iloinen! Piparin nisät ovat hieman turvonneet ja muuttuneet pinkin värisiksi jo muutama päivä sitten ja mahakin on jo alkanut hieman pyöristyä, joten olinkin 99% varma, että pentutilaus onnistui. Lisäksi Pipari on muutama iltana jättänyt vähän ruokaansa syömättä ja sitä ei ole tapahtunut ikinä aikaisemmin (onhan se beagle) eli tiineydenmerkit oli nähtävissä. Malttamattomana halusin kuitenkin ultrata ja vaikka siinä pentujen lukumäärää ei kunnolla pysty laskemaan, se antaa kuitenkin hyvää osviittaa siitä, onko pentuja tulossa pari vai monta.  Ihan hyödyllinen tieto suunnitellessa kantavan nartun ruokintaa.  Piparilla sikiöitä näkyi useita, yritimme niitä yhdessä eläinlääkärin kanssa laskeskella ja alustava arvio olisi, että ehkä 5 tai 6 pentua on tulossa.  Varasimme samalla ajan toista herpesrokotetta ja tiineysröntgeniä varten. Tellervon pentueen aikana päätin jatkossa ottaa aina röntgenkuvan ennen synnytystä, se kun onnistuu niin kätevästi samalla käynnillä tuon herpesrokotteen kanssa, joka sekin otetaan jokaisen astutuksen ja tiineyden yhteydessä. Tällä kertaa pidän röntgenkuvan ottamista tärkeänä, sillä Piparin laskettuaika osuu jouluaatolle. Synnytykseen pitääkin valmistautua nyt aivan erityisellä huolella ottaen huomioon, että kaupat ja apteekit ovat kiinni pyhien ajan ja eläinlääkäri hankalasti tavoitettavissa sekä pitkän matkan päässä. Ei auta kuin toivoa, että kaikki sujuu ongelmitta. Meillä joulu onkin hieman erilainen, jouluvalmisteluihin kuuluukin tänä vuonna pentulaatikon kasausta ja muuten synnytykseen valmistautumista.

Tässä Pipari tänä aamuna, tiineysvuorokausia tasan 30 ja vatsalinja on laskenut jo näin kovasti.

Art-Fantasy Maxi Drive eli Melvin, tänään tasan 4 kuukautta.

A-F. Maxi Drive on kotiutunut superhyvin ja kutsumanimeksi annettiin Melvin. Voin vain hämmästellä miten helposti ja huomaamattomasti pentu tuntuu sujahtaneen laumaan, muut koirat suhtautuvat siihen kuin se olisi ollut täällä aina. Lenkillä huomaa, että Melvin on tottunut kulkemaan hihnassa, reipasta vauhtia se porhaltaa häntä pystyssä eturivissä menemään ja suoraan sanottuna vetää niin kamalasti, etten aikaisemmin ole tuon ikäiseltä pennulta sellaista osannut odottaakaan. Hihnakäytöksessä on siis meillä hitusen hiottavaa... Motivointi ei tule tämän pennun kanssa olemaan ongelma, se nimittäin on ruuan ja namien perään tosi paljon, siis TOSI paljon. Meillä koirien ruoka useimmiten turvotetaan ja koirat ovat tottuneet, että ruokaa joutuu vähän odottamaan. Melvinille se oli ilmeisesti uusi juttu, sen mielestä oli aivan käsittämätöntä, että sen ruuat on otettu esille ja että ne tuoksuvat kutsuvasti tarjolla pöydällä, jonne se ei yletä! 

P.S. Tulokset-sivu laahaa pahasti jälkijunassa, yritän kerätä motivaatiota sen päivittämiseen. Osa arvosteluistakin seilaa taas ties missä...