Väki vähenee

Maanantai 31.3.2014 klo 18.01 - Sanna


Tuvassa on kummasti meno rauhoittunut, kun Tipi ja Poju löysivät omat ihmisensä ja muuttivat ihan omiin koteihinsa viime perjantaina. Haikeaa pennuista luopuminen on aina, mutta erittäin haikeaa se on nyt kun pennut ovat pikkuisen vanhempia ja varsinkin kun olin jo yhdessä vaiheessa ehtinyt mieltää Tipin jäävän tänne kotiin. Tipin nimeksi tuli uudessa kodissa Taiga. Molemmat pennut saivat ihanat kodit, joissa edellinenkin koira on ollut beagle. Piparin pennuistahan myös Jumi on tälläisessä kodissa. Beagle siis jättää pysyvät tassunjäljet sydämeen <3

img_3738.jpg

Kaikki koiramme eivät pennuista ole suorastaan haltioissaan. Tässä pennut yrittivät haukkumalla saada Tellervo-tädin kanssaan leikkimään. Ilmeestä voitte arvata, onnistuiko?

Frans on tietysti ollut muutoksesta hieman kummissaan. Vaikka leikkikavereita tässä muuten piisaakin, omat sisarukset olivat ne, joiden kanssa se nukkui vierekkäin niin päikkärit kuin yöunetkin. Toisaalta ihan kiva, että itselle jää nyt enemmän aikaa puuhailla pennun kanssa kaikenlaista, kun huomiota ei tarvitse jakaa eri pentujen kesken. Toivottavasti myös Frans löytäisi oman kodin.

Sijoitustyttö Putti kävi lauantaina päivähoidossa. Pentujen nopean kasvun huomaa tässä vaiheessa hyvin, muutamaan viikkoon en ollut Puttia nähnyt ja sehän oli kasvanut sinä aikana tosi paljon! Pömppiksen ja Fransin kanssa riehuessa Putilla taisi hoitopäivä sujahtaa ihan kivoissa merkeissä. Ja onhan se vaan suloinen ja ihana luonteinen tyttö.

img_3939.jpg

Putti 16 vkoa

img_3945.jpg

Torstaina kävimme Tellervon, Wilsonin ja Putkosen kanssa Nivalassa virallisissa silmä- ja polvitarkastuksissa, jonne olin varannut koirille ajat kimppatarkastuspäivään. Reissu ei ollut turha, vaan antoi minulle runsaasti ajattelemisen aihetta. Valitettavasti sieltä ei pelkästään terveen papereita tullut. Tälläistä olin osannut vähän pelätäkin, sillä olen katsonut jalostustietojärjestelmästä, että vähäiseen tutkimusmäärään nähden kovin monilla silmätarkatetuista beagleista silmälausuntoihin on tullut merkintöjä. Ensimmäisenä tutkittiin Tellervo. Diagnoosi: Tellervolta puuttuu oikean silmän alaluomesta kyynelkanavan aukko eli puncta. Mikäli aukon puuttuminen aiheuttaa oireita, se ilmenee silmävuotona, sillä kyyneleet eivät pääse vaeltamaan vapaasti kanavaa pitkin nenäonteloon. Tellervon silmät eivät vuoda, joten tämä tuli minulle täytenä yllätyksenä. Seuraavana pöydälle nostettiin Wilson, jonka molempien silmien kyynelkanavien aukot eläinlääkäri totesi normaalia pienemmiksi. Ei mitenkään mieltä ylentävää kuultavaa Tellervon lausunnon jälkeen. Wilsonillakaan silmät eivät ole oireilleet millään tavalla, joten puun takaa tuli tämäkin diagnoosi. Ilmeisesti jalostustietojärjestelmään Wilsonin kohdalle aukkojen koosta ei tule mitään mainintaa, sillä siitä tuli maininta vain lausunnon lisätietoja kohtaan. Tarkastava eläinlääkäri ei osannut sanoa, millä määrityksellä Tellervon punctan puutos KoiraNetissä tulee näkymään.  Putkosta pöydälle tutkittavaksi nostaessani totesin jo kauhuissani, että saadaankohan tässä yhtäkään tervettä diagnoosia... No saatiin onneksi yksi; Putkosen silmistä ei mitään viitteitä perinnöllisistä silmäsairauksista ainakaan nyt löytynyt. Polvet sentään kaikilla priimaa. 

Jatkoa ja jalostuskäyttöä ajatellen ei ehkä puhuta kamalan isoista vioista, mutta ilman muuta haluan ottaa nämä todetut silmän rakenteelliset virheet huomioon. Harmittaa, etten tutkituttanut koirieni silmiä jo aikaisemmin, sillä näin ajatellen Tellervon ja Wilsonin yhdistäminen ei ollut järkevää. Jatkossa aion ottaa silmätarkastukset jalostustyön avuksi.

Avainsanat: Piparin pentue, silmätarkastus


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini