Paistaa se päivä kakkakasaankin

Maanantai 13.1.2014 klo 12.48 - Sanna

Vaikka viimeviikolla tulikin taas takapakkia... Nimittäin keskiviikkona, illalla yhdeksän aikoihin minusta Pipari vaikutti vähän vaisulta. Mittasimme siltä lämmön ja mittari näytti 40,25 °C. Kello olikin sitten sen verran, että eläinlääkäreille oli turha soitella. Ajattelin, että ensiavuksi voisin aloittaa antibiootin ja kipulääkkeen, kun molempia sattui onneksi kotoa löytymään ja soittaa aamulla eläinlääkärille. Silloin Pipari meni pentulaatikkoon imettämään pentujaan ja alkoi täristä samalla voimakkaasti. Vaikka tärinän lisäksi mitään muuta kalkkikramppiin viittaavaa ei ollut, en uskaltanut jäädä yön yli odottamaan vaan halusin päästä koiran kanssa lääkäriin. Onneksi tavoitin oman eläinlääkärin, joka otti meidät vastaan siis kymmenen aikaan illalla. Piparin veriarvot viittaasivat tulehdukseen, kuten epäilinkin. Pipari sai nahan alle antibiootin ja kipulääkkeen sekä varuiksi hitaasti liukenevaa kalkkia. Nisät ja niiden seutu ovat erittäin siistin näköiset, joten kyseessä on nyt sitten ehkä kohtutulehdus, vaikka vuoto ei ole haisevaa. Toivottavasti antibioottikuuri parantaa tulehduksen, oli nyt sitten kyseessä mikä hyvänsä. Kunhan nyt Pipari saataisiin kuntoon ja koko poppoo pysyisi terveenä sen jälkeen, niin voisimme ruveta nauttimaan tästä ajasta pentujen kanssa ilman suuria murheita.

img_5640.jpg

Pallo-Masi

img_5681.jpg

Frans ja Tipi

img_5711.jpg

Kolmiväriset pojat

Lauantaina pentujen ikämittariin kilahti kolme viikkoa. Pennut ovat kehittyneet aivan huimaa tahtia viime päivinä. Kun ne ovat hereillä, olemme nostaneet ne pois pentulaatikosta olohuoneen lattialle tallustelemaan. Kovin lyhyitä nämä hereilläolohetket ovat vielä, kun suurin osa pentujen ajasta menee edelleen nukkuessa. Meillä käytössä oleva pentulaatikko on niin iso, että vasta tänään pennut muuttivat laatikosta pentuaitaukseen, joka sekin on meillä olohuoneessa. Viime viikolla pennut saivat ensimmäisen matokuurinssa. Muutamana päivänä harjoiteltiin kiinteänruuan syömistä pelkällä jauhelihalla ja nyt pennut popsivat (ja sotkevat) hienosti ja loistavalla ruokahalulla jauheliha-kermaviili-nappula-seosta. Ripuliongelmat onneksi vihdoin viimein loppuivat viimeiseltäkin siinä vaiheessa, kun kiinteänruuan syöttäminen alkoi.

Tämän pentueen alkutaival on kokonaisuutena ollut minulle henkisesti (ja jatkuvan univelan ja väsymyksen takia vähän fyysisestikin) äärettömän raskas, mutta jospa nämä pennut ovat siksi aivan erityisen rakkaita. Voisin vuorokaudet läpeensä kyllästymättä täällä vain istua ihastelemassa pentuja ja seurustelemassa niiden kanssa. Nyt pennut rupeavat vähitellen olemaan sen ikäisiä, että muitakin ihailijoita voidaan alkaa toivottaa tervetulleiksi :)

img_5833.jpg

Kaikki <3

img_5986.jpg

Poju ja Masi nukkuu Jumin päällä.

img_5989.jpg

Pentuaitaus

1 kommentti . Avainsanat: Piparin pentue, pikkupentujen ripuli, kohtutulehdus