Waakun maitorauhastulehdus

Maanantai 28.12.2015 klo 22.26 - Sanna

Päätin kirjoittaa aivan erikseen Waakun maitorauhastulehduksesta, sillä Waakun sairastuttua yritin netistä jälleen etsiä tietoa aiheesta ja yllättävän vähän sitä tuntui olevan saatavilla. Muistan joskus vuosia sitten lukeneeni jonkun kasvattajan kuvallisen kertomuksen aiheesta jostakin rotujärjestön lehdestä, mutta en kuollaksenikaan muista mistä, joten siitä ei ollut paljon apua. Haluan siis jakaa oman kokemuksemme, josko siitä olisi jollekulle hädän hetkellä edes hieman vertaistukea. Tämä postaus sisältää tulehduksesta kuvia, joten ei sovi herkimmille! Tämä oli nyt toinen kerta, kun narttumme sairastuu maitorauhastulehdukseen. Kokemus oli tällä kertaa hieman erilainen kuin Piparin kohdalla. Piparin kanssa koettu useamman nisälohkon kuolioon meno ja leikkaushoito lienee erittäin äärimmäinen, mutta ihan olan kohauksella ei Waakunkaan tulehduksesta selvitty, vaikka lopulta paraneminen tapahtuikin lähes uskomattoman nopeasti.

Sairastuin itse nuhakuumeeseen Waakun pentujen ollessa kolmiviikkoisia ja vietin nuo päivät entistä tiiviimmin pentujen kanssa, kun en maatilan töihinkään pystynyt osallistumaan. Perjantaina oma oloni oli tuolla viikolla ensimmäistä kertaa kuumeeton ja ehdin iloita siitä hetken, kunnes Waakku nousi viereiseltä sohvalta ja meni imettämään pentunsa. Mietin, että näyttikö koira hieman vaisulta, mutta ajattelin ehkä vain kuvitelleeni niin koska vain tuntia aikaisemmin olin joutunut kieltämään Waakkua kiipeilemästä olohuoneen pöydille, jotka se säännöllisesti kävi tarkastamassa ruuan murusten varalta. Olin antanut sille tuolloin kuivatun kanafileen, jonka kanssa se oli käynyt sohvalle makaamaan ja popsinut sen hyvällä ruokahalulla. Waakku oli kuitenkin apean näköinen ja heti sen imetettyä pentunsa tarkistin sen nisät ja sieltähän löytyi kuumottava, noin kirsikan kokoinen patti yhden nisälohkon sisältä. Eikun soittoa eläinlääkärin vastaajaan, että hoitoa ollaan vailla maitorauhastulehdukseen.

Mittasin samalla Waakun lämmön ja se oli vasta 39,1 °C. Koira kuitenkin aloitti tärinän hetken päästä maatessaan pedissä pentujensa kanssa, joten kuume oli selvästi nousemassa. Vajaan tunnin päästä päivystävä eläinlääkäri soitti ja antoi luvan lähteä ajamaan vastaanotolle heti. Tuossa ajassa Waakku kävi nuutuneeksi ja todella kipeän oloiseksi. Se piti kantaa autoon. Eläinlääkärissä lämpö mitattiin ensimmäisenä ja se oli kohonnut jo 39,8 °C. Nahan alle pistettiin ensimmäiset annokset antibiootti- ja kipulääkekuureista ja kotiin lähdettiin tuttujen hoito-ohjeiden kera.

Kotona suihkuttelimme tulehtunutta nisää lämpimällä vedellä ja yritimme tyhjentää sitä parhaamme mukaan. Lämpimällä kaurapussilla hautominen oli toinen tapa yrittää pehmentää nisää ennen lypsämistä. Waakku sai eläinlääkärin luvalla jatkaa imettämistä, mikä olikin hyvä sillä maidontuotanto oli huipussaan ja pelkäsin, että muutkin nisät ovat vaarassa tulehtua mikäli niitä ei saada tyhjennettyä säännöllisesti. Aloitin kuitenkin pentujen siirtämisen kiireellä täysin kiinteään ravintoon ja Waakun maidontuotannon hiivuttamisen ruokintaa muuttamalla. Antibioottina Waakulla oli Clamovet ja kipulääkkeenä Canidryl. Nahan alle vastaanotolla pistetyt lääkkeet vaikuttivat nopeasti ja kuumeen laskiessa koirakin piristyi taas kummasti. Nisäalue oli kuitenkin todella kipeä ja jouduin syöttämään kipulääkkeitä alkuun lähes kaksinkertaisella annoksella. 

Launtai 12.12. märkää tihkuu ihon läpi.

Sunnuntai 13.12. pieni alue nisien välistä tekee kuoliota.

Lauantai iltana tulehtunut kohta oli aivan pinkeä ja rupesi tihkuttamaan ihon läpi märkäistä vuotoa parista eri kohdasta. Sunnuntaina nisälohko näytti entistä hurjemmalta ja puhuin silloin päivystävä eläinlääkärin kanssa puhelimessa pariinkin otteeseen. Waakun vointi oli tilanteeseen nähden erinomainen, se söi hyvällä ruokahalulla, heilutteli häntää ja jopa huvitti itseään leikkimällä leluilla itsekseen. Maanantaina soitin vielä omalle eläinlääkärillemme ja ohjeet olivat samanlaiset, huuhdella tulehdusaluetta, seurailla tilannetta ja valmistautua henkisesti siihen, että märkäpaise puhkeaa jossain vaiheessa. Maanantai aamuna märkää tihkui jo selvästi enemmän kahdesta pikkuruisesta reiästä ja pahin paine nisälohkosta oli hieman helpottanut. Maitoa tulehtuneesta nisästä ei tahtonut millään konstia saada muutamaa tippaa enempää ulos ja sekin oli veristä ja paksua. Waakku voi kuitenkin edelleen hienosti. 

Sunnuntai 13.12. illalla nisäalue vuotaa jo märkää ja verta melko reilusti.

Tiistai aamuna menin kylppäriin Waakun kanssa suihkuttelemaan nisäaluetta, jossa oli jo kaksi märkää vuotavaa, sormenpään kokoista reikää, kun pahanolon hyökyaalto pyyhkäisi ylitseni ja meinasin pyörtyä. Kaikenlaiseen aika hurjaankin olen koirien ja tuotantoeläinten kanssa joutunut itseni karaisemaan, mutta nyt liikuttiin minun sietokykyni äärilaidalla ja niin tulehdusalueen puhdistamisesta tuli Hannun hommaa. Iltapäivällä reikien välillä ollut mustunut kuoliossa oleva alue sitten repesi kokonaan auki ja niin kahdesta pienestä reiästä tuli yksi iso avohaava, jonka koko oli noin 3 cm x 4 cm. Näky oli suorastaan järkyttävä, märkää vuosi edelleen ulos jonkin verran, mutta koiran vointi oli jopa entistä parempi kun kaikki paine oli lopulta helpottanut, eikä hurjan näköinen nisäalue tuntunut olevan lainkaan kipeän oloinen. Toki Waakulla oli koko ajan kipulääke maksimi annoksilla käytössä. 

Keskiviikko 16.12. ehkä järkyttävin vaihe, valtava reikä, josta valuu mätää.

Seuraavana päivänä 17.12. jo terveen punainen väri kudoksissa. Ei todellakaan miellyttävä näky. Haavan ympärillä kuollutta kuivunutta ihoa irtoavina lauttoina.

Torstaina kävin Waakun kanssa näyttämässä avohaavaa meitä tulehduksen alkaessa päivystysaikaan hoitaneelle eläinlääkärille ja saamassa jatkoa antibiootti- ja kipulääkekuureihin, joita oli aluksi määrätty vain 10 vuorokauden satsi. Eläinlääkäri totesi haavan näyttävän hurjalta, mutta niin siistiltä kuin tilanteeseen nähden mahdollista. Saimme vielä hoitoa varten Vetramil-suihkeen, joka sisältää lääkehunajaa ja sitä suihkuteltiin jatkossa haavaan ja sen ympärille aina pesun jälkeen. Lääkehunaja edistää kudoksen parantumista ja suojaa bakteereilta.

On aivan uskomatonta miten nopeasti haava lähti parantumaan! Sairastumisesta on kulunut nyt 2,5 viikkoa ja haava on muutaman viimeisen päivän aikana kasvanut umpeen ja ainoastaan ihon päällimmäinen kerros on vielä uusiutumassa. Waakku on voinut koko tämän ajan erinomaisesti, mikä monesti on tuntunut tilanteeseen nähden kummalliselta. Mutta onneksi niin, nyt uskallan jo huokaista helpotuksesta, että tämä koettelemus on Waakun osalta ohi.

Maanantai 28.12. haava on kasvanut täysin kiinni ja näyttää uskomattoman hyvältä, vain 17 päivää Waakun sairastumisen jälkeen!

Surkeiden sattumusten sarja

Tiistai 28.1.2014 klo 18.06 - Sanna

En sitten kertakaikkiaan ehdi tehdä ainuttakaan blogipäivitystä, jossa voisin iloita siitä, että meillä on Piparin ja pentujen kanssa kaikki hyvin. Ne "kaikki hyvin"-päivät kun ovat olleet kovin harvassa. Varsinainen pommi antoi odottaa siihen asti, että pennut olivat jo 4,5 viikkoa vanhoja. Kun viime keskiviikko aamuna heräsin puoli kahdeksalta, oli Pipari oksennellut ja kakannut ympäriinsä ja huomasin koirasta heti, että sillä täytyy olla kuumetta, niin sairas ja vetämätön se oli. Kaksi takanisää olivat selvästi turvoksissa eli maitorauhastulehdus oli iskenyt. Aamuyöllä olin ollut neljän aikoihin hereillä Piparin kanssa sen aikaa, että se imetti pentunsa ja kävi ulkona. Silloin sen voinnista ei huomannut vielä mitään tavallisuudesta poikkeavaa, joten tulehdus iski äkkiä.

Pääsimme heti tunnin päästä heräämisestäni eläinlääkäriin, jolloin Piparin kuume oli noussut jo 40,4 C. Piparia vähän nesteytettiin, se sai antibiootin, pahoinvoinninestolääkkeen ja kipulääkkeen nahan alle ja lääkekuurit mukaan. Kotona yritin lämpimällä vedellä suihkuttelemalla, pyyhkeillä hautomalla ja lypsämällä tyhjentää tulehtuneita nisiä. Iltapäivää kohden Piparin vointi kohentui aamusta huomattavasti kun kuume laski, mutta nisät menivät mielestäni koko ajan pahemman näköisiksi. Soitin eläinlääkärille neuvoja kysyäkseni ja samoilla konsteilla ohjeistettuna jatkoin nisien tyhjentämistä. Paria tuntia myöhemmin tulehtuneiden nisien kohdalle alkoi muodostua mustelmaa muistuttava läiskä. Väri syveni aivan silmissä, se tapahtui niin nopeasti etten osaa sitä vauhtia oikeastaan edes kuvailla.  Säikähdin ja arvasin, että tulehtunut kohta on alkanut mennä kuolioon. Jälleen siis soitto eläinlääkärille, josta ohje antaa heti lisää antibioottia ja jäädä seuraamaan tilannetta. Pennut vieroitettiin siltä istumalta. Onneksi ne söivät jo erittäin sujuvasti kiinteää ruokaa, joten sen suhteen ei sentään tullut ongelmaa. Itkeskelin epätoivoissani koko illan, niin Piparin surkeaa kohtaloa, kuin sitä miten epäreilulta koko tilanne tuntui, kun epäonni ei ottanut loppuakseen. Pelkäsin Piparin saavan verenmyrkytyksen ja oli hermoja raastavaa epätietoisena seurata kuinka nisien alue tummui tummumistaan. Yöllä ei uni juuri tullut.

Torstai aamuna päätin soittaa Ouluun eläinklinikalle ja kysyä sieltä toisen eläinlääkärin mielipidettä. Kuten olin odottanut, sieltä todettiin, että tulehtuneesta kohdasta pitää kuollut kudos poistaa leikkauksella. Saimme leikkausajan alkuillalle. Äitini tuli pennuista huolehtimaan ja me lähdimme Piparin kanssa Ouluun. Eläinlääkäri kertoi ennen leikkausta riskeistä ja siitä kuinka Pipari tulisi olemaan sen jälkeen erittäin kipeä. Hän sanoi yrittävänsä poistaa kuolion kohdan siten, ettei nisiä tarvitsisi poistaa, mutta totesi ettei se välttämättä ole mahdollista, sillä kuolio oli jo melko laajalla alueella. Pipari sitten nukutettiin ja me lähdimme sydän huolta täynnä odottelemaan operaation valmistumista.

Siitä seurasikin mielenkiintoinen odotus. Leikkausajaksi sanottiin puolitoista tuntia. Tämän ajan jälkeen huomasimme, että Piparin leikannut lääkäri alkoi ottamaan vastaan seuraavia asiakkaita ja tietenkin hieman ihmetellen odotimme, koska hän kutsuisi meidät vastaanotolle ja luovuttaisi koiran. Olihan hän sanonut minulle ennen leikkausta, että puhutaan sitten leikkauksen jälkeen vielä lisää, jos minulla on vaikka jotain kysyttävää. Kun olimme odottaneet reilun tunnin Piparin leikkauksen päättymisestä, menin tiskille hoitajalta tiedustelemaan, kuinka leikkaus oli sujunut  ja koska saisimme Piparin. Lääkäri ei kuulemma ollut täyttänyt vielä kaikkia papereita, joten jouduimme odottamaan vielä lisää, jolloin koiran leikkauksen päättymisestä oli kulunut jo puolitoista tuntia! Tätä ihmeellistä odotussysteemiä klinikka näytti harrastavan kaikkien asiakkaidensa kanssa. Hoitaja kertoi, että leikkaus oli mennyt hyvin, mutta ei pystynyt tarkasti kertomaan miten tulehduskohta oli leikattu vaan ainoastaan kysyessäni epäili, että kaksi nisääkin on poistettu. Saimme sitten vihdoin häneltä hoito-ohjeet ja maksettua leikkauksen, jonka jälkeen hän toi Piparin meille ja pääsimme kotimatkalle. Haavan päällä oli paineside, jonka sai poistaa kahden vuorokauden kuluttua. Eläinlääkäriä en siis saanut tavata leikkauksen jälkeen ollenkaan ja kysymykseni jäivät esittämättä ja vastaukset saamatta. Pitempää asiakassuhdetta meidän kanssa on turha odottaa tälläisellä toiminnalla.

Piparia ei herätetty. Se nukkui pitkälle yöhön, jolloin se hoiperteli kerran juomaan ja ripuloimaan. Vesi ei pysynyt hetkeä pidempään sisällä, vaan Pipari oksensi kaiken ulos. Aamulla Pipari oli edelleen todella sekava ja erittäin huonossa kunnossa. Ripulituotos oli lammikollinen verta. Noustessaan tokkuraisena ylös Pipari meni aina juomaan, jonka jälkeen se oksensi ja ripuloi verta. Paikoillaan maatessaan se oli niin sairaanloisen oloinen, että seurasin hengitystä koko ajan, sillä tässä vaiheessa oikeasti menetin toivoni koiran selviämisestä. Soitin Ouluun ja kysyin ohjeita eläinlääkäriä varten, sillä oli selvä että käyttäisin Piparin lääkärissä lähempänä. Iltapäiväksi sain ajan Toholammille, jota odotellessa juotin sille pieniä määriä vettä pipetillä ja syötin Nutri-Plussaa, jota se nuoli tipan kerrallaan sormen päästä. Eläinlääkärissä Pipari nesteytettiin runsaasti, se sai pahoinvoinnin estolääkkeen pistoksena ja Rimadyl-pistoksen. Puolen yön aikoihin sen vointi vihdoin parani hieman. Keitin sille kanaa ja se suorastaan hotkaisi antamani palat.

Perjantaina, jolloin luulin ettei tästä selvitä.

Lauantai iltana ennen painesiteeen poistoa. Pipari oli jo huomattavasti parempi vointinen, mutta heikko.

Seuraavana aamuna ruoka ei kelvanutkaan. Keitin ripulin hoitoa varten Piparille riisiä keitetyn kanan kaveriksi. Normaalisti pohjattoman ahne koira ei ruokaan koskenutkaan,  liekkö sen takia, että sekoitin joukkoon Canicur-tabletin. Pelkkä kanakaan ei kelvannut. Kaapista löytyi Norman synttärikakuksi ostettu Cesar-purkki, joka onneksi Piparille maistui. Tämän jälkeen se suostui syömään vain purkkiruokaa. Jos sekoitin mukaan riisiä, Pipari levitteli riisin ympäri lattiaa ja noukki joukosta märkäruuan nokareet. Maha onneksi vähitellen näytti tasoittuvan itsestään. Pipari oli todella heikko koko viikonlopun ajan, mutta kuitenkin selvästi toipuminen oli käynnissä. Lauantai iltana poistimme painesiteen haavan päältä. Alta paljastuva haava oli suoranainen järkytys, se oli todella siisti, mutta huomattavasti isompi kuin olin osannut odottaa! Nisiä olikin lähtenyt kahden sijaan kolme. Tikkien määrää en tiedä, mutta niitä on monta monta kymmentä.  

Ei mikään ihan pikku vekki.

Tämä jäi nyt sitten Piparin ensimmäiseksi ja ainoaksi pentueeksi, mutta onni onnettomuudessa, että Pipari vaikuttaa nyt toipuvan hyvin. Tämän pentueen kasvattaminen on ollut varsinaista painajaista. Enää en uskalla uskotella itselleni, että mikään ei voisi mennä enää vikaan. Tämä meidän kokema on ihan konkreettinen esimerkki siitä, mitä kaikkea yllättävää ja ikävää voi koiran pennutuksessa tulla eteen. Meille kaikki vaikeudet ovat kasautuneet niin, etten enää osaa sanoa montako kertaa olemme käyneet tänä aikana eri eläinlääkäreiden luona apua saamassa, monestiko ja monenko eri eläinlääkärin kanssa olen puhunut puhelimessa ja paljonko eläinlääkärikuluihin on mennyt rahaa, sillä Piparilla ei ole vakuutusta. Yli viiteen viikkoon en ole nukkunut ainuttakaan kokonaista yötä yhteen soittoon, joten väsymykseni on jo lähes käsin kosketeltavaa. Huolen ja murheen määrä on ollut henkisesti todella raskasta kestää. Jos olisin arvannut minkälainen rumba tästä seuraa, niin nämä pennut olisivat jääneet tekemättä. Mutta tuossa ne nyt ovat kaikki seitsemän; villeinä ja vallattomina, mainioina viisi viikkoisina ja aivan erityisen rakkaina kaiken kokemamme jälkeen.