Kesälomareissu Tanskaan

« Heinäkuuko jo mu..
Melvin etsii sij.. »

Keskiviikko 29.7.2015 klo 14.32 - Sanna

Kauan odotettu ja kovasti suunniteltu kesälomareissu Tanskaan sikäläisen beaglekerhon erikoisnäyttelyihin koitti vihdoin heinäkuun puolivälissä. Tien päälle lähdettiin asuntoautolla ja suuntaansa ajoaikaa varattiin reilu kolme päivää; Ruotsista Haaparannan kautta E4 moottoritietä Malmöön, josta siltaa pitkin Kööpenhaminaan ja sieltä näyttelypaikalle Reersøøn. Matkaa tuota reittiä pitkin kertyi 2150 kilometriä. Olin varannut meille autopaikan tortaista sunnuntaihin leirintäalueelta, jossa näyttely pidettiin. Menomatkalla perille saapuminen meni niin tiukoille tukkaputkella ajamisesta huolimatta, että olimme leirintäalueen porteilla parikymmentä minuuttia ennen sulkemisaikaa. Meillä ei siis ollut aikaa pysähtyä Tanskan puolella mihinkään edes käteistä nostamaan. Saavuttuamme ulkoilutimme koirat ja kävimme pystyttämässä näyttelyteltan ja häkit valmiiksi kehän laidalle seuraavaa aamua varten.

Asuntoauto elämä on koirista ihan kivaa, sängyllä loikoilu kuuluu tietysti asiaan.

Ensimmäisenä näyttelypäivänä, perjantaina, olimme näyttelyteltassamme hetki ennen arvostelun alkua kun meitä tuli tervehtimään yksi järjestelyistäkin vastannut rouva. Hän oli tosi vihainen ja ilmoitti erittäin töykeästi, että olimme pystyttäneet teltan hänelle varatulle paikalle. Hänen näyttelytelttansa oli meidän telttamme toisella puolella ja tämä paikka oli varattu hänen pakettiautolleen, jossa hänen koiransa olivat. Pyytelin kovasti anteeksi sekaannusta, sillä olimme eräältä toiselta järjestelyistä vastanneelta varta vasten illalla kysyneet minne voimme teltan laittaa ja nimenomaan tuo paikka meille oli osoitettu. Lupasin, että siirrämme teltan seuraavaksi päiväksi, sillä arvostelu kehässä oli juuri alkamassa. Edes tämä ei lepyttänyt rouvaa ollenkaan, vaan hän totesi ehkä ajavansa autonsa seuraava päivänä telttamme eteen niin ettemme pääse sinne sisälle. Ikinä en ole yhtä törkeään käytökseen koiranäyttelyissä törmännyt, kyseessähän oli päivän selvä väärinkäsitys eikä liene kovin vakava sellainen, mutta selväksi tuli että astuttiin väärän henkilön varpaille. Tosi kivaa oli käydä hieman myöhemmin kysymässä luetteloa samaiselta hapannaamalta. No se siitä, joka koriin mahtuu yksi hapan omena, kaikki muut tapaamamme tanskalaiset olivat erittäin ystävällisiä.

Putkonen syynättävänä perjantaina.

Perjantaina beaglet arvosteli brittiläinen tuomari, hän oli varsin aurinkoinen ja hauska herrasmies, jonka kehässä oli ilo esittää koiransa. Koiria oli yhteensä 84 kappaletta, joista pentuja 12. Arvostelu tapahtuu virallisissa luokissa samaan tapaan kuin Suomessakin, erinomaisen ja luokkasijoituksen lisäksi koira tarvitsee SA:n mennäkseen PU- tai PN-kilpailuun. Pentuluokan koirat saavat myös laatuarvostelun, joko promising (lupaava) tai very promising (erittäin lupaava). Tanskalaisten eduksi täytyy mainita hieno systeemi, heti yksilöarvostelun jälkeen koiran arvostelu kilahti tekstiviestinä puhelimeen! En tiedä onko tämä käytössä näyttelyissä yleensä vai oliko nämä erkkarit joku erikoistapaus. Tekstiviesti maksoi muistaakseni pari euroa ja se maksettiin aikanaan jo ilmoittautumisen yhteydessä. Tuomarilla oli pieni mikrofoni kiinnitettynä paidan kaulukseen, joten hänen ei tarvinnut sanella arvostelua kehäsihteerille teltan vieressä vaan hän pystyi tekemään sen samalla koiraa läpi käydessään; kätevää ja aikaa säästävää. Perjantaina virallisissa luokissa esitetyt koirat saivat 25 kruunun arvoisen lipukkeen, joilla sain sopivasti maksettua molempien päivien luettelot.

Tupunalle kehäesiintyminen pentuluokassa oli ihan ensimmäinen laatuaan ja tuli sitten heti todettua, että seuraaminen on Tupunan vahvuus, valitettavasti myös näyttelykehässä... Se nimittäin esitti tosi hienoa ja tiivistä seuraamista useamman kierroksen verran ja vaikka kuinka yritin olla kiinnittämättä koiraan mitään huomiota, sillä ei ollut asiaan vaikutusta. Hävetti melkoisesti, mutta ainakin Tupunalla oli kehässä ihan kivaa ja liikkeiden arvostelua lukuunottamatta se esiintyi niinkuin näyttelykehässä kuuluukin. Tupunalle very promising ja sijoitus luokassaan kolmanneksi. Pennuista yksi sai laatuarvostelussa arvosanan promising, kaikki muut very promising. Virallisten luokkien alettua ihmettelin kun erinomaista pukkasi joka koiralle. Vähän aikaa arvostelua seurattuamme ja asiaa keskenään hämmästeltyämme, arvelimme Hannun kanssa, että muuta ei ilmeisesti ole jaossa ja tosiaan, jokainen esitetty koira sai laatuarvostelussa erinomaisen. En sitten tiedä onko mokoma tuolla tavallistakin, koska en kenenkään kuullut asiaa ihmettelevän.

Putkonen yllätti minut tällä reissulla esiintymisellään, se ei nimittäin koskaan ole esiintynyt niin hyvin kuin noina kahtena päivänä. Ihan helpolla sen kanssa kehässä ei selvinnyt nytkään, mutta ulospäin sitä ei toivottavasti nyt huomannut. Avoimessa luokassa uroksia oli kuusi kappaletta. Putkonen sijoittui lopulta neljänneksi. Avoimessa luokassa narttuja oli yhdeksän ja Murun sijoittuminen kolmanneksi oli ihan kiva juttu. Tälle reissullehan lähdettiin ilman mitään odotuksia, katselemaan koiria vähän kotimaan rajojen ulkopuolelle ja töistä irrottautumaan.

Heti leirintäalueen laidalta lähti kerrassaan upeat lenkkireitit peltoja halkoen kohti reilun kilometrin päässä siintävää rantaviivaa. Peltoa oli ympärillä silmän kantamattomiin satoja, jollei jopa tuhansia hehtaareja. Näkymä oli suomalaisiin maalaismaisemiin tottuneelle aivan uskomaton! Sattuikin niin, että perjantai aamuna ennen näyttelyä lenkitin koirat yksin ja tulin aivan tohkeissani Hannulle kertomaan, että näin pellolla kasvatettavan jotain huisin pitkää erikoista kasvia, jota en Suomessa ole nähnyt (tunnustan, että kasvi- ja peltohommat eivät ole minun juttuni ;)). Näyttelyn jälkeen lähdettiin yhdessä koirien kanssa pitkälle iltalenkille ja Hannu suunnilleen nauruun tikahtuen totesi ihmekasvini olevan rypsiä, jota ihan itsekin viljelemme omilla pelloillamme. Oli se vaan niin erinäköistä; tuuheampaa ja reilut puolimetriä pitempää. Wannabe tanskalaista maajussia, Hannua, kuvattiin muistoksi ohran tähkien ja rypsin kanssa. Hannu oli ja on yhä sitä mieltä, että jos joku tanskalainen suostuisi maatilaa vaihtamaan kanssamme emme tarvitsisi miettimisaikaa, vaan meistä tulisi kertaheitolla tanskalaisia.

Hannu ja rypsit, huomaa hieman huvittunut ilme.

Reersø oli viehättävä pikkuinen maalaiskylä. Kaikki talot ja maisemat olivat kuin jostakin satukirjasta. Otin kuvia jonkin verran, mutta tyhmyyksissäni minulla oli kameraan vain kaksi makro-objektiivia mukana, enkä siis saanut ihan sellaisia kuvia aikaiseksi kuin olisin halunnut. Kylässä oli pieni kyläkauppa, josta täytyy erikseen mainita sisääntuloeteisessä sijainnut tuoretori. Tuoreiden kasvisten ja hedelmien tuoksu oli ihana ja kaikki näytti juuri maasta nostetulta, niinkuin todennäkösesti olikin. Herneiden ystävänä ostin niitä ison pussillisen ja palot olivat tuplaten sen kokoisia kuin täällä Suomessa. Tanskan ilmaston suotuisuus maanviljelykseen tuli monessa asiassa hyvin esille.

Kylänraittia, perinteisiä olkikattoja näkyi monessa talossa.

Asuisin!

Yhtään fiksumpi lintu tajuaa pysyä poissa tästä puusta! :D

Lauantaina oli vuorossa VSS 2015 eli Very Special Show, jossa tuomarina toimi australialainen rouva. Koiria oli jokunen enemmän kuin perjantaina, 91 kappaletta (14 pentua). Tupuna liikkui aavistuksen paremmin kuin edellisenä päivänä. Yksi Tupunan luokan pennuista pisti pystyyn ihan oman show:n. Se oli kerrassaan vallattomalla tuulella, roikkui hihnassaan tai omistajansa vaatteissa, eikä todellakaan liikkunut tassuillaan yhden ainoaa askelta vaan makasi selällään maassa tai teki valtavia hyppyjä hihnaansa tavoitellen. Pentu oli tosi reipas ja sillä tuntui olevan vain huisin hauskaa pistäessään handleriaan 6-0. Joskus nuorten koirien kanssa kehäesiintyminen menee penkin alle ihan sanan varsinaisessa merkityksessä, siitä on omakohtaistakin kokemusta, mutta koskaan aikaisemmin en ole nähnyt aikuisen ihmisen alkavan sen takia kehässä itkemään. Turhauttavaahan se on kun koira ei toimi toivotulla tavalla, mutta en voi olla miettimättä kuinka hauska harrastus on kyseessä, jos asian ottaa niin turkasen vakasti. Minäkin olin pennun temppuilulle nauranut hyvän tahtoisesti ennen tuota, koska se oli oikeasti tosi mahdoton ja siis ehta beagle. Kehäsihteeri lähti sitten etsimään paikalle pennun kasvattajan, joka esitti pennun loppuun asti luokassaan toiselle sijalle, joten toivottavasti omistajan ei tarvinnut olla läpeensä pettynyt. Tupuna ei tuomarin mieleen ollut ja se jäi luokkansa viidestä pennusta vaille sijoitusta. Kaikki pentuluokissa esitetyt koirat saivat kehäesiintymisestään puruluut lahjapussissa.

Lauantai narttupennut 7-9 kk

Erinomaisen jakaminen jatkui virallisissa luokissa kaikille perjantaiseen tapaan. Putkonen esiintyi taas avoimessa luokassa, jossa uroksia oli kahdeksan. Yksi avoimen luokan uroksista käyttäytyi kehässä todella epävarmasti, se ei missään vaiheessa nostanut häntäänsä ylös sekunniksikaan, vaikka sitä liikutettiin enemmänkin sen takia ja se pälyili koko ajan ympärilleen. Samaiseen koiraan kiinnitin näyttelyalueella jo aikaisemmin huomioni, sillä se murisi häkistään ohi kulkeville ihmisille. Koiraa tuntematta ja tuomitsematta, sille oli saattanut tapahtua jotakin ikävää edellisen päivän jälkeen, sillä se oli kehässä myös perjantaina, enkä muista sen silloisesta käytöksestä mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Joka tapauksessa lauantaina sen käytös oli kaikkea muuta kuin rodunomaista tai hyväksyttävää ja vaikka kauniista koirasta oli kyse, ehdin jo sen arvostelua seuratessani ajatella erinomaisputken katkeavan ja jäin mielenkiinnolla odottamaan mitä tuomari sille antaa. Vaan eipä mitä, Excellent ja sijoitus kilpailuluokassa toiseksi SA:lla... En mitenkään usko, että sama voisi tapahtua täällä Suomessa tai ainakin kehän laidalla kävisi silloin melkoinen kohina. Suomessa arvostelulomakkeissa koiran käytöksen arviointia varten oleva sarake kannattaisi markkinoida muuallekin.

Putkonen esiintyi taas mallikelpoisesti ja tuomari tykkäsikin siitä niin paljon, että laittoi sen yllätyksekseni voittamaan luokkansa. Luokkavoitosta saimme ihanan muiston näyttelyreissusta, kynttilälyhdyn VSS 2015 beaglekuvalla. Putkonen sujahti tanskalaisten beaglejen joukkoon sulavasti, sillä siinä missä Putkonen on iso, pitkärunkoinen ja aika raskas uros, tuolla se oli vain yksi sellainen muiden joukossa. Koirista suurin osa oli mielestäni hyvin saman tyyppisiä kuin Englannissa näkemämme beaglet, enkä kokenut valitettavasti ainuttakaan varsinaista Vau!-elämystä koiria katsellessani. Minun silmääni kaikki koirat eivät todellakaan olleet erinomaisen arvoisia. Kumpanakin päivänä sertin sai vasta kymmenen kuukautta vanha junioriluokan uros, joka kyllä nousi joukosta upeilla liikkeillään. Olisi mielenkiintoista nähdä minkälaiseksi se kehittyy aikuistuessaan, mutta sekin oli todella iso kokoinen. Uroksissa oli pari kivaa ja nartuissa sitten useampiakin koiria joista tykkäsin.

Putkosen luokkavoitto

PU-kisassa odottikin varsinainen yllätys, sillä tuomari sijoitti Putkosenkin. Kilpailun voi sanoa olleen kovaa, sillä pelkästään valioluokassa koiria oli paljon ja ajattelinkin, että kaikki neljä PU-sijoittujaa saattavat löytyä jo niiden joukosta. Valioluokan koira voitti, edellä mainittu juniori oli toinen, valio kolmas ja meidän "sirkushevonen" Putkonen siis neljäs. Putkonen sai myös tanskalaisen vara-sertin, sertin mentyä junnulle. Kotiin viemisinä muistoksi vielä kaunis ruusuke sijoittumisesta neljänneksi.

Avoimen luokan narttuja oli kymmenen kappaletta. Veikkaan, että Murun sijoittuminen jäi tällä kertaa roikkuvista silmäluomista kiinni, sillä tuomari tykkäsi muuten Murusta. Murun sisko sijoittuikin luokassa kolmanneksi. Jälleen täytyy kehua tämän näyttelyn järjestelyitä. Jokainen koira sai laatuarvostelun jälkeen 90 kruunun (siis noin 12 euron) arvoisen lahjakortin, joka kävi näyttelypaikalla rotuaiheisia juttuja myyvän yrittäjän kojuun. Sain siis tehdä 270 kruunulla ostoksia "ilman edestä"! Asuntoautoon löytyi parit beagleaiheiset ikkunatarrat ja minulle söpö beaglerannekoru, ei hassumpaa.

Muru lauantaina

Murun kasvattajien omistama suloinen Dusty voitti lopulta lauantaina nartut ja oli VSP. Tässä erikoisnäyttelyssä oli myös erityinen Very Special Class, jonka tuli koostua kolmesta pentuesisaruksesta. Ensimmäistä kertaa Murun kasvattajilla oli mahdollisuus myös osallistua ja heidän VSS-ryhmänsä oli Muru, Murun sisko Casey ja veli Emil. Ryhmiä esitettiin yhteensä seitsemän. Olin todella iloinen Perin ja Karenin puolesta kun tuomari valitsi ryhmämme voittajaksi. He saivat kiertopalkinnon vuodeksi itselleen.

Kennel Sweet Courage VSS-ryhmä, sisarukset: Christmas Jones (Casey), Miss Moneypenny (Muru) ja Mr. White (Emil)

Näyttelyn jälkeen meillä oli niin uupunut olo, että hylkäsimme heti ajatuksen lähteä suoraan kotimatkalle. Ympäristö oli niin upea, että yövyimme lopulta maanantaihin asti Reersøssa ja teimme mistä eniten nautimme lomalla, kävelimme niin paljon kuin jaksoimme. Lenkkireitit peltojen keskeltä meren rantaan ja sieltä lopulta kauniiseen kylään olivat unohtumattomia ja koirat nauttivat loman tästä aspektista varmasti yhtä paljon kuin mekin. Säätkin suosivat meitä koko loman ajan, ei ollut helle vaan sopivan lämmin, eikä Tanskassa satanutkaan kuin yhtenä yönä. Tosin mitenkään kovin rentoutunut olo ei ollut, kun vihdoin torstaina iltamyöhällä saavuimme kotipihaan Kannukseen. Yksitoista vuorokautta reissussa ja auton mittariin oli kertynyt 4400 kilometriä eli keskimäärin 550 kilometriä jokaisena ajopäivänä. Polttoaineeseen meni rahaa ties kuinka paljon (seuraava luottokorttilasku jo hirvittää), leirintäalueilla yöpymiset maksoivat yhteensä noin neljäsataa euroa ja kalleimmat kilometrit ajettiin Juutinrauman sillalla, jonka ylitys asuntoautolla maksoi 105 euroa suuntaansa. Sellainen kutina kyllä jäi, että varmasti ajelemme Tanskaan tulevaisuudessa toisenkin kerran, ehkä koiranäyttelyyn tai sitten vain lomalle. Tanskalainen maaseutu kolahti meihin ja kovaa, jos meistä ei kerran tanskalaisia maajusseja voi tulla, ties vaikka joskus hamassa tulevaisuudessa sieltä löytyisi meille eläkepäiville pieni tupa ja maatilkku.