Heinäkuuko jo muka?!Torstai 9.7.2015 klo 12.33 - Sanna Kesä on vilahtanut melko pitkästi heinäkuun puolelle, vaikka ilmojen perusteella sitä ei uskoisi ja kotisivut eivät ole päivittäneet itse itseään... Olen pitänyt itseni kiireisenä niin pentujen, lampaiden, koirien kuin talon kanssa, että energiaa ja aikaa kotisivuille ja blogille ei vaan ole riittänyt. Oikein harmittaa saamattomuus tämän suhteen kun J-pentueen kasvukertomukset jäi nyt kirjaamatta muistiin. Paljon kaikenlaista muutakin tässä on tapahtunut, ainakin parit näyttelyt on käyty ja vihdoinkin kauan haaveiltu talonlaajennus projekti on polkaistu käyntiin! Mutta siitäpä kirjoittelen myöhemmin paremmalla ajalla enemmän. Pennut ovat nyt 9,5 viikkoa vanhoja ja omiin koteihinsa ovat jo lähteneet Kertalaakin Jaa Mää Vai ja Kertalaakin Jees Poks. Tämä pentue oli kasvattajan näkökulmasta helppo, ilman kummempia vastoinkäymisiä selvittiin syntymästä luovutukseen asti ja pennuista on kasvoi reippaita, söpöjä beaglen alkuja. Kertalaakin Jännän Äärellä, kotoisammin Jännä majailee edelleen täällä synnyinkodissa. Jos Jännälle löytyisi kiva, jonkinlaisesta harrastamisesta kiinnostunut koti, joka olisi vähän näyttelyistäkin kiinnostunut, niin Jännäkin voisi muuttaa, joko mieluiten sijoitussopimuksella taikka sitten ihan omaksi. Neitosen luonteessa olisi mielestäni potentiaalia vaikkapa esim. rally-tokoon, josta itse olen kovin innostunut. Tietysti toivomuksena olisi uuden kodin sijainti kohtuullisen välimatkan päässä, joten Etelä-, Keski- tai Pohjois-Pohjanmaa tulisi lähinnä kysymykseen. Soittamalla tai sähköpostilla saa suloisesta Jännästä lisää tietoa. Olen Tanskan reissulla 13.-21.7. jolloin minua on hankalampi tavoittaa, mutta matkan jälkeen palaan asiaan. Tässä kaikkien kolmen 8-viikkois kuvat: Kertalaakin Jännän Äärellä "Jännä" 8 vkoa Kertalaakin Jees Poks "Pipsa" 8 vkoa Kertalaakin Jaa Mää Vai "Åke" 8 vkoa |
||||||
|
||||||
Ihania pieniä beaglenalkuja kaikki <3 Kaksivärinenkin, awws!