Sykkyyn, sykkyyn!

Perjantai 1.11.2013 klo 14.15 - Sanna

Minullapas on sylivauva! Myönnetään, että Pömppärellasta on tullut äiskän lellipentu... mutta kerrankin meillä on pentu, joka nauttii sylissä olemisesta ilman, että se yrittää rimpuilla siitä hetken kuluttua pois tai pureskelee sylissä ollessaan käsiä, nykertää vaatteita tai yrittää repiä tukkaa huomaamattomasti samalla. Ja en minä ole ainoa joka tästä sylimyyryläisestä nauttii, ihan yhtälailla pentu viihtyy Ukon tai Hannun sylissä aina tilaisuuden tullen ja perheen miehetkin sille lepertelevät ja hymistelevät sen söpöyttä sitä paapotellessaan. 

img_0919.jpg

Ukon kanssa TV:tä katsomassa.

img_0925.jpg

Puuhaillaan me tietysti muutakin kuin kuljetaan päivät pitkät pentua kanniskellen. Pömppärella on jo niin iso tyttö, että lenkit ovat nyt noin 1,5-2 km pitkiä. Ne tehdään tottakai pennun tahtiin ja lenkkikaverina on yleensä joko Muru tai Lyyti, jota voin päästää juoksemaan irti yhdessä Pömppärellan kanssa. Pentu onkin jo hoksannut, että hihnan kanssa on tarkoitus mennä samaan suuntaan muiden kanssa ja ilman hihnaa voi sitten suunnasta päättää vähän itsekin. Kivaa lenkkeily sen mielestä jokatapauksessa on. Tässä vaiheessa huomaa taas kerran sen ainoan negatiivisen asian, jonka maalla koirien kanssa asumisesta keksin. Yritäpä totuttaa pentua liikenteeseen, pyöräilijöihin, vastaantulijoihin ynnä muuhun, kun niitä ei yksinkertaisesti ole. Pari autoa ja traktori ovat ne ainoat mihin tuossa kylänraitilla kävellessä törmätään. Ohihuristavat autot eivät ainakaan näin pienessä mittakaavassa tuota ongelmaa, joten seuraava askel olisi mennä keskustaan katsomaan vähän enemmän elämänmenoa. 

Pömppärellan lempinameja ovat pehmeät pihvitikut ja luoksetulo kutsusta sujuu täydellä vauhdilla, kun palkkakin on tosi mieleinen. Istuminen sujuu ruokakupille ja muuten pyynnöstä tosi hienosti. Pöytätreeneistä olen pitänyt viikon taukoa, mutta pitäisi alkaa taas siinä seisomista harjoittelemaan. Edelleen toiveissa olisi löytää Pömppärellalle oma koti sijoitussopimuksella, vaikka kyllähän Ukko ja Hannu ovat jo kyselleet, että jääkö tämä meille?

img_0927.jpg

Pömppärella 11 vkoa

1 kommentti . Avainsanat: Pömppärella

Järki älä jätä...

Maanantai 28.10.2013 klo 19.25 - Sanna

Tellervon pentujen myötävaikutuksella liityin facebookissa yhteen koirien osto ja myynti-ryhmään jokunen viikko sitten. Tietenkään en malta olla selailematta sinne jätetty ilmoituksia aina välillä ja kun niin erehdyn tekemään, lähes joka kerta tuntuu siltä, että uskaltaako tässä ainuttakaan pentuetta enää tehdä tai sitten kyseiseen ryhmään vain kirjoittelee aktiivisesti se (toivottavasti) pieni prosentuaalinen osuus pennunetsijöitä, jotka minun mittapuullani eivät ole koiranomistaja-ainesta. Toisilla tuntuu olevan kohtuuttomat odotukset koiran suhteen tai sitten koiraa ollaan hankkimassa sen kummemmin asiaa ajattelematta ("koirahan se vain on"), osa luettelee ostoilmoituksessaan pitkän litanian täysin erityyppisiä rotuja kääpiökoirasta laumanvartijaan (eivät itsekään tiedä mitä ovat hakemassa?) ja erittäin monelle tärkeimmät kriteerit rodun ja yksilön valintaan ovat edullinen hinta ja läheinen sijainti.  Vaikka kuinka on tarkka pennunostajia valitessaan niin pakko myöntää, että mukana on aina tuuriakin kun kasvatti päätyy normaaliin, hyvään ja rakastavaan kotiin.

Paras tai pahin esimerkki ryhmän julkaisuista tältä päivältä oli ilmoitus, jossa etsittiin uutta kotia kolme kuukautta vanhalle sekarotuiselle koiranpennulle, koska se ei ollut vielä oppinut sisäsiistiksi ja oli todella energinen. Koiranpennusta luovutaan siis siksi, että se on yllätys, yllätys.... normaali koiranpentu. Ainoa ajatus mikä itselle tuosta tulee on se, että mitä ihmettä nämä kyseisen pennun ottajat olivat kuvitelleet elämän pennun kanssa olevan? Toivottavasti ko. pentu ei ole ehtinyt saada ikäviä kokemuksia kodissa, johon se oli vääränlainen ja löytää nopeasti kodin, jossa koiralasta ja sen tarpeita ymmärretään.

 On aina ikävää törmätä siihen, kun tuollaiset ihan perusasiat tulevat yllätyksinä uusille koiranomistajille. Jokaiselle koiranomistajalle joku koira on se ihka ensimmäinen, mutta tietoa on nykypäivänä saatavilla paljon ja helposti ja jokainen järkevä ihminen ottaa perusasioista selvää, ennenkuin pentu haetaan kotiin. Hyvä kasvattaja on aina valmis vastaamaan mieltä askarruttaviin asioihin, koska on selvää, että kaikkea ei osaa etukäteen ajatella varsinkaan, jos kotona ei ole aikaisemmin ollut koiraa. Minusta tuntuu, että taidan säikytellä hyviäkin pennunkyselijöitä pois kaunistelemattomilla kuvauksilla koiraperheen arjesta kamalimmillaan. Siihen kuuluu, että sisäsiistiksi oppimisessa voi kestää pitkään, vielä vuotiaanakin koiralle voi sattua vahinkoja, koira voi tuhota huushollia pahanpäiväisesti, se voi yllättäen sairastua ja tulla kalliiksi, se voi olla niin energinen, että epätoivoisimpana hetkenä tulee ajatelleeksi, että missä mielenhäiriössä se tulikaan hankittua. Jos tähän ei ole henkisesti valmistautunut kun pennun hankkii, koirasta luopuminen voi tulla mieleen hyvin nopeasti. Pentu on pentu ja nuori koira on nuori, eivät ihmislapsetkaan käyttäydy kuin aikuiset, eikä sitä voi heiltä odottaakaan, sillä heillä ei ole siihen vielä edellytyksiä. Sama asia se on koirankin kanssa. Vaihtoehtoisesti pentu voikin oppia sisäsiistiksi oletettua nopeammin ja sen ainoaksi tuhotyöksi saattaa jäädä sen oman pedin ja lelujen repiminen, jolloin kasvattajan viljelemät kauhukuvat jäävät etäisiksi. Ikä tekee ihmeitä ja ennen pitkää pahimman tuholaisenkin omistaja  huomaa omistavansa fiksun aikuisen koiran, josta on  paljon enemmän iloa kuin huolta; siitä on tullut tärkeä perheenjäsen, jonka kanssa liikkuminen tuntuu mukavalta, koiran myötä on ehkä löytynyt mukaansatempaava  uusi  harrastus ja uusia ystäviä.  Monessa perheessä ruvetaan tässä vaiheessa suunnittelemaan toisen koiran hankintaa ;)

img_0225.jpg

Putkosesta on reilussa vuodessa kasvanut fiksu nuorimies, joka toki toisinaan keksii kolttosiaan, mutta jonka omistamisesta voi useimpina päivinä olla vain iloinen ja ylpeä :)

2 kommenttia .

Visiitti Pohojanmaan lakeuksilla

Tiistai 22.10.2013 klo 20.13 - Sanna

Talvi yllätti saapumalla Keski-Pohjanmaalle perjantain ja lauantain välisenä yönä kerta rykäyksellä. Onneksi autossa oli jo talvirattaat alla, niin pieni tuiskukaan ei haitannut ja ehdimme lauantaina ajoissa Seinäjoelle. Päivä vietettiin koiramaisissa merkeissä Seinäjoen KV-näyttelyssä parin kuukauden näyttelytauon jälkeen. Areenalla oli ahdasta, niinkin kovasti, että jätettiin paikalle otettu toinen näyttelyhäkki kasaamatta ja koirat saivat sulassa sovussa mahduttautua yhteen ja samaan häkkiin. Mukana oli Putkonen, Wilson ja Muru. Ensimmäistä kertaa esitin pojat eri luokissa, Wilsonin nuorissa ja valmiimman Putkosen avoimessa luokassa, jotta pystyin viemään ne kehään itse. Wilson oli nuorten luokassa ainoa uros ja se sai laatuarvostelussa erinomaisen ja sa:n.  Putkosella tuntui olevan mitä lie tervaa tassuissa, kun kehässä sitä sai lähes maanitella eteenpäin. Putkonen oli avoimessa luokassa toinen ja lopulta paras uros kolmonen. Hannu pääsi narun jatkoksi paras uros kehään ja pokkasi Wilsonin kanssa ykkössijan. Wilsonille kotiintuomisiksi serti ja ensimmäinen Cacib. Putkonenkaan ei jäänyt ihan ilman mitään, vaan se sai vara-sertin.

img_0591.jpg

Putkonen PU3 vara-sert

img_0621.jpg

Wilson sert, cacib & Rop

Murulle tämä oli toinen esiintyminen junnuluokassa ja sen takia olin jo vähällä menettää yöuneni, niin paljon minua jännitti. Muruhan päätti kesän ahkeran pentuluokissa pyörähtelyn jälkeen ettei vieraiden ihmisten tarvitse katsoa sen hampaita tai mitata sitä. Onneksi kuulin reilu viikko sitten Keski-Pohjanmaan Kennelpiirin Kannuksessa järjestämistä näyttelyharjoituksista. Perjantai iltana kävin Murun kanssa ensimmäisen kerran vähän treenaamassa ja jo yksi käynti teki merkittävän eron hampaiden katsomisen suhteen. Kehäesiintyminen sujui lauantaina ongelmitta ja Murulle junioriluokan voitto sa:lla. Koska ilmoitettuja koiria oli paljon poissa, paras narttu luokassa oli lopuksi vain kaksi koiraa. Erittäin iloinen yllätys oli Murun sijoittuminen ensimmäiseksi. Ja Murulle siis ensimmäinen serti, cacibia se ei junnuna voinut ottaa vastaan. Rotunsa paras valittiin lopulta Wilsonin ja Murun väliltä. Odotetusti Wilson voitti. Ryhmäkehässä käytiin pyörähtämässä ja tultiin valituksi kuuden joukkoon jatkoon, mutta sijoituksille ei nyt ylletty. Palkinnoksi saadulla FinDogsin lahjakortilla maksettiin osa Murulle ostetusta ihanasta, vaaleanpunaisesta blingbling-kaulapannasta, jota Wilson joutui nöyryyttävästi sovittamaan, Murun jo kuorsatessa autossa. 

img_0602.jpg

Muru sert & Vsp

Pönqvist muutti viikonloppuna ikiomaan kotiinsa Vantaalle ja sai nimekseen Sulo. Onneksi Pömppärella ei ole vielä lähtenyt mihinkään, muuten minuun olisi iskenyt pahanlaatuinen tyhjänpesänoireyhtymä. Pömppärella on saanut huomiota nyt sitten kahden edestä, siitä taitaa tulla varsinainen lellipentu, mutta kun se vaan on niin ihana! Sunnuntaina kaivelin harjisten vaatevarastoja ja löysinkin Pömpsykälle sopivan fleecehupparin. 

img_0657.jpg
img_0686.jpg
img_0687.jpg

Pipari on nyt tänään astutettu ja aion pitää seuraavat neljä viikkoa sormet ristissä, että seurauksena olisi pennuntuoksuinen joulu. Mikäli Pipari tulee kantavaksi, pentueen laskettuaika on jouluaattona. Neljän viikon päästä voidaan ultralla käydä tarkistamassa, oliko meillä onni matkassa. Edessä piiitkän, pitkän tuntuiset neljä viikkoa...

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: näyttelyt, Wilson, Putkonen, Muru, Pömppärella

Näyttelysuunnitelmia...

Torstai 17.10.2013 klo 10.36 - Sanna

Havahduin juuri siihen, että tämä vuosi lähenee kovaa vauhtia loppuaan ja ensi vuoden näyttelysuunnitelmat ovat vielä täysin miettimättä. En yhtään tykkää käyttää Kennelliiton sivuilla olevaa tapahtumakalenteria, jota kautta näyttelyiden tiedot on nyt haettava. Meinaavatkohan edes KV- ja KR-näyttelyistä tehdä erillistä listaa? Ainakaan vielä sellaista ei näytä vuoden 2014 näyttelyistä olevan. Luulisi listan palvelevan myös ulkomailta tulevia näytteilleasettajia huomattavasti paremmin kuin tuon kalenterihaun. Täytyypä taas ruveta tekemään itselle jonkinlainen näyttelylista ensi vuodelle, tämä suunnittelu on osa näyttelyharrastuksen hauskuutta; lopulliset päätökset siitä minne mennään, tehdään sitten kun tuomaritietoja julkaistaan. Ensi vuoden ehdoton kohokohta on Helsingissä elokuussa pidettävä Maailman Voittaja 2014. Sitä varten on jo lomitukset hyvissä ajoin sovittu valmiiksi.

Tälle vuodelle on vielä muutama näyttely edessä. Ensi viikonloppuna suuntaamme Seinäjoelle ja marraskuussa ainakin Jyväskylään. Seinäjoelle beagleja on ilmoitettu hieno määrä, peräti 22 kappaletta. Kamera lähtee tietysti mukaan ja toivottavasti ehdin vähän kuvatakin, vaikka kolme omaa koiraa on kehässä. Innostuin ilmoittamaan Roihunkin Jyväskylään, kun siellä sattui pystykorvat ja ajavat olemaan samana päivänä. Jalostustietojärjestelmästä yritin arvailla minkä tyyppisistä koirista arvosteleva tuomari mahtaa tykätä ja odotukset eivät ole korkealla, niin todella tiukalta  arvostelu ainakin koiranetin perusteella vaikuttaa. No pääseepähän Roihukin käymään kehässä pitkästä aikaa. Unohdin sen keväällä näyttelyporukasta tykkänään ja kesällä se ei ollut karvassa, joten siksi se on käynyt näyttelyssä vain kerran tänä vuonna. Messaria minulla on Roihun osalta vielä aikaa miettiä pari viikkoa, sinne kotimaisten rotujen ilmoittautumismaksut ovat ilmoittautumisajan loppuun saakka edullisempia kuin muiden rotujen. Toisaalta mietin, onko aivan järjetöntä yrittää messarissa saada kolme erirotuista koiraa kehään ja vieläpä ajallaan. Beaglekehät haluan kuitenkin seurata kokonaisuudessaan joka päivä.

Pipari on aloittanut juoksunsa. Hieman aikaisemmin mitä oletin, mutta on se jo uskottava, että sillä on juoksujen väli keskimäärin vain viisi kuukautta. Esimerkiksi Lyytillä ja Tellervolla juoksut tulevat noin kahdeksan kuukauden välein. Jos Piparin astutus onnistuu ja tuottaa tulosta, pentuja on luvassa joulukuun loppupuolella :)

img_0209.jpg

Kommentoi kirjoitusta.

Pennut ja vaarallisesti elävä isukki

Tiistai 15.10.2013 klo 20.18 - Sanna

Pennut ovat nyt yhdeksän viikkoisia. Eläinlääkärimme oli pitkään lomalla ja siksi kävimme pentujen kanssa tarkastuksella ja sirutuksella vasta tänään. Pönqvistin toinen kives loistaa edelleen poissa olollaan, muuten pennuilla oli kaikki kunnossa ja ne saivat terveen paperit. Autoilua harjoiteltiin tänään oikein urakalla kun eläinlääkäri reissulla pistäydyttiin myös Kokkolassa kaupassa. Hyvinhän tuo tuntui sujuvan, tyytyväisinä pennut matkustivat omassa häkissään. Olemme kuluneen viikon aikana harjoitelleet hihnassa kävelemistä. Se on kieltämättä melkoisen haastavaa kahden pennun kanssa yhtäaikaa. Parhaiten pennut kipsuttavat samaan suuntaan kun joku aikuisista koirista on "veturina" mukana. Olen opettanut niille myös luoksetuloa. Se on mielestäni jokaiselle koiralle tärkein opittava käsky. Pennut ovat hoksanneet, että iloista "Tänne!"-kutsua seuraa paljon kehuja sekä pienet namit ihmisäiskän taskusta. Luoksetulo on siis hauskaa!

Toisiaan pennut pureskelevat niin antaumuksella, että Pömppärellalla on jo kahdesti ollut vuotava haava korvassa. Eräänä iltana Pönqvist sai napakan otteen Pömppärellan kirsusta, kun kulmahammas sujahti sopivasti sieraimeen, onneksi ei sentään sierain revennyt. Tosi ikävän näköinen se oli pari päivää, mutta parani nopeasti.

Otimme pennuista eilen 9-viikkois potretit. 

img_0412.jpg

Kertalaakin Ei Kun Menoksi "Pönqvist" 9 vkoa

img_0445.jpg

Pönqvist 9 vkoa

img_0395.jpg

Kertalaakin Ei Hyvää Päivää "Pömppärella" 9 vkoa

img_0434.jpg

Pömppärella 9 vkoa

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita... niitä meillä on riittänyt. Wilson on nimittäin keksinyt, että jos se pääsee livahtamaan pihaportista tai kaivautumaan aidan ali, koko maailma ja maantie ovat sille avoinna. Pihaltamme on maantielle matkaa vain muutamia satoja metrejä. En koskaan ole osannut pitää sitä pahana asiana, suorastaan päinvastoin, elämä on helppoa kun talvellakin tiet ovat aina kunnossa, se kun ei maalla asuessa ole ollenkaan itsestään selvää. Mielipiteeni on muuttunut täysin sen seikan myötä, että kotonamme on koira, jonka mielestä autot ja kaikki muu liikenne on kivaa jahdattavaa. Sen parempi, mitä lujempaa vauhtia peltilehmät kiitävät karkuun. Lenkkeillessäkin kaukana siintävä auto saa Wilsonin kierroksille ja kiihtymään. Ei siis mikään harmiton tai helposti ratkaistava ongelma kyseessä.

Toimivaa kikkakolmosta en ole vielä Wilsonin ongelman ratkaisemiseksi keksinyt. Kamalinta on pelko siitä, että koira menettää henkensä tai vielä pahempaa, aiheuttaa tielle syöksyessään jonkun ojaan ajon ja sen seurauksia en uskalla edes ajatella. Viime viikolla Wilson karkasi,kun olin ottamassa koiria autosta ja sen  hihna lipesi kädestäni. Sydän pamppaillen juoksin näköpiiristä sekunneissa kadonnutta koiraa huutaen ja etsien. Kylätietä pitkin huristi traktori apevaunun kanssa ja samassa näin Wilsonin parin sadan metrin päässä, tietenkin siellä suunnassa minne traktori oli kovaa vauhtia menossa. Se tunne, kun näkee koiransa syöksyvän suoraan traktorin eteen... ja kuskin jarruttavan nippanappa ennenkuin koira on alla, on niin veret seisauttava, etten haluaisi kokea sitä enää koskaan. Onneksi Wilson on melkoisen yksinkertainen ja kiltti hömelö, eikä se katoa kuin pieru saharaan; kun se näki minut huutamassa ja heilumassa, se juoksi luokseni ja sen ilme oli taas kerran sellainen: "Ai äiti, säkin olet täällä tiellä juoksentelemassa?! Kivaa!" Kovin pitkään ei ole siitäkään kun Wilson karkasi pihalta ja se löytyi juoksentelemasta maantieltä autojen seasta. Jokainen autoilija tietää, miten pitkä jarrutusmatka satasen nopeutta ajettaessa on. Wilson elää vaarallisesti ja pelkään, että joskus käy vahinko ja se vielä jää auton alle. Onni on ollut tähän mennessä pienellä koiralla matkassa.

img_0121.jpg

Wilson on keksinyt, minne mummolassa koirien pallot on piilotettu...

img_0106.jpg

Luonteelleen ominaisesti se tarttuu heti toimeen. Kyllähän ne sieltä on leikkiin saatava!

img_0149.jpg

Muru ja Putkonen tarkkailevat vieressä tuottaako Wilsonin ponnistelut tulosta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tellervon pennut

Kahdeksan viikkoiset

Maanantai 7.10.2013 klo 19.53 - Sanna

img_0022.jpg

-

img_0029.jpg

Pönqvist saa Tellervolta korvatillikan.

Pikku "Eit" ovat tänään kahdeksan viikkoisia ja täytyy vain ihmetellä mihin kaikki aika oikein katoaakaan! "Eitä" niiden kanssa on saanutkin ruveta hokemaan, kun milloin toinen roikkuu verhoissa, puree kipeästi varpaita, järsii kaapin kulmaa, ynnä muuta pentumaista puuhailua. Tuntuu ihmeelliseltä, että nyt ne olisivat valmiita lähtemään maailmalle, minä en ole varautunut siihen henkisesti vielä ollenkaan. Mitään kiirettä minulla ei ole, sillä sekä Pönqvist että Pömppärella etsivät edelleen omia ihmisiään. Ulkomuodollisesti Pönqvist on pennuista tällä hetkellä lupaavampi. Siinä on vain pikkuinen noin herneenkokoinen puute, sen toinen kives ei nimittäin ole laskeutunut. Ihan vielä en haluaisi toivoani asian suhteen menettää, jospa puuttuva kives yllättäisi meidät iloisesti ja löytäisi oman paikkansa.

Perheen ainoana herkkäunisena saan joka yö nauttia pariin otteeseen pentujen herättyä valitusvirsi-haukku-leikkitappelutuokioista. Kukas sitä koko yön jaksaisi nukkua putkeen? Kun pennut yöllä heräävät, ne ensimmäiseksi yrittävät surkealla ulinalla saada jonkun mukavan ihmisen avaamaan pentuhuoneen oven ja päästämään ne vapauteen. Huomattuaan itkemisen turhaksi, ne aloittavat riehakkaat leikit, joissa kilpaa räksyttäminen kuuluu näyttelevän suurta roolia. Leikin lomassa sisaruksille tulee tietysti pientä rähinää ja kahdeksan viikkoisista beagle pennuista lähtee yllättävän iso ääni, vaikka niitä on vain kaksi kappaletta!

img_0037.jpg

Äitiä kannattaa totella, ettei se hermostu.

Päivisin pennut tuntuvat olevan hereillä ollessaan niin kiireisiä, etteivät ne oikein ehdi syödäkään kunnolla. Illalla lataan kupin kukkuroita myöten täyteen kuivaa nappulaa ja aamulla pentuhuoneessa odottaa tyhjä kuppi, joten ilmeisesti yöllä pennut syövät aikansa kuluksi (ellei meillä sitten asu kissan kokoinen rotta, jolla on pohjaton nälkä). Syövät pennut vähän päiväaikaankin, mutta edelleen kummastelen miten innottomasti se tapahtuu, sillä ei minulla aikaisemmin ole näin huonoruokaisia pentuja ollut. Parhaiten näille pennuille kelpaa nappulat liottamattomina ilman mitään höysteitä, niin tylsältä kuin se kuulostaakin. Kuivatut kanafileet maistuvat edelleen herkkuina, mutta esimerkiksi siankorvat ovat jo monta päivää pyörineet pentuhuoneen lattialla koskemattomina.

Ulkoilu on pentujen mielestä ihanaa. Olemme pyörineet vielä vain omalla pihalla ja tiluksilla. Ensimmäinen kylpypäivä sattui pentujen kohdalle viime viikolla, kun ne molemmat juoksivat tyhjällä laitumella siihen ainoaan lehmänlantaiseen rapakkoon, joka sieltä löytyi. Molemmat olivat nenänpäätä myöten likaisia. Pentujen mielestä pesu oli tietysti aivan kamalaa rääkkäystä, mutta minun kelpasi pussailla puhtaita pentuja sen jälkeen ;)

img_9444.jpg

Pömppärella

img_9544.jpg

Pönqvist

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tellervon pennut

Epätoivoinen kuvausyritys

Lauantai 28.9.2013 klo 15.49 - Sanna

Pakotin Hannun eilen avustamaan minua pentujen valokuvaamisessa ja kuten yleensä, pieni riita siitä lopulta saatiin aikaiseksi, kun  koko ajan (muka :P) komentelen ja neuvon kuvaamisessa. Yritimme saada molemmista pennuista pöydällä seisotuskuvat, mutta epätoivoinen yritys päättyi lopulta siihen, että ainoastaan Pönqvististä saatiin jonkinlainen julkaisukelpoinen kuva aikaiseksi. Pömppärella oli käsissäni varsinainen saippuanpala, se ei pysynyt sekuntin sadasosaakaan paikallaan, joten siitä ei ymmärrettävästi pöytäkuvaa ole.

Kennelliitosta tuli eilen sähköposti, että Wilsonin tuontirekisteröinti on valmistunut. Maksoin laskun verkkopankissa saman tien ja nyt Wilsonin tiedot näyttävät jo päivittyneen jalostustietojärjestelmään. Ensi viikolla varaan pennuille ajan sirutukseen ja eläinlääkärin tarkastukseen, sen jälkeen pentujenkin rekisteröinnin saa valmiiksi. Nimetkin pennuille olen jo päättänyt. Pitkällisten pohdintojen jälkeen päätin nimetä nämä pennut "Ei"-teemalla. Nimien keksiminen on aina yhtä hauskaa ja hankalaa; tällä kertaa suorastaan harmitti, että pentuja on vain kaksi. Nimiä kun olisi syntynyt useammallekin koiravauvalle.

img_9180.jpg

Pönqvist (6,5 vkoa) eli Kertalaakin Ei Kun Menoksi

img_9223.jpg

Pömppärella (6,5 vkoa) eli Kertalaakin Ei Hyvää Päivää

 Toivottavasti Pömppärellasta saisimme aikanaan jatkoa kasvatukseen, jos onni on meillä myötä ja siitä kasvaa terve ja rodunomainen beagle neiti. Pömppärella on siis tarkoitus sijoittaa Kennelliiton sijoitussopimuksella, kunhan jostakin sopivan läheltä löytyy yhteistyökykyinen sijoituskoti. Sijoituskodin ei välttämättä tarvitse olla näyttelyistä kiinnostunut, vaan voin hoitaa Pömppärellan näyttelyttämisen itse. Mikäli siis Pömppärella kiinnostaa ja asut max. 100 km Kannuksesta, ota ihmeessä rohkeasti yhteyttä :)

Pönqvistille toivon näyttelyistä hieman kiinnostunutta kotia, jollaista sille ei ole vielä löytynyt. Pönqvist on kerrassaan valloittavalla luonteellaan ja veijarimaisella asenteellaan hurmannut koko perheemme täysin. Vaikka molemmat pennut ovat ihania ja rakkaita ja pennuista luopuminen on aina ikävää, Pönqvist on sellainen pentu, jonka luovuttaminen tulee olemaan erityisen raskasta.

Onneksi saamme vielä nauttia näiden pienten tuhotyöläisten seurasta. Ruokaa kohtaan pentujen tuntema arvostus tuntuu pikku hiljaa kasvavan. Tänään pennut saivat ensimmäisen kerran Hauhaun kuivatut kananrintafileet, jotka ovat niin turkasen kalliita etten raaski niitä ostaa aikuisille  koirillemme, koska ne vetäisivät arvokkaat fileet kitusiinsa sekunneissa, ja pennut popsivat hyvällä halulla kokonaiset filepalat kumpainenkin poskeensa. Naperot ymmärtävät jo herkkujen päälle.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tellervon pennut

Kuusi viikkoiset vintiöt

Torstai 26.9.2013 klo 19.52 - Sanna

img_9046.jpg

Pömppärellä ja Pönqvist 6 vkoa

Pennut ovat jo kuusi viikkoa vanhoja. Niistä on tullut jo melkoisia viikareita ja molempien omat persoonalliset luonteenpiirteensä rupeavat tulemaan vähitellen esille. Koska ilmat ovat olleet sopivat, pennut ovat ulkoilleet jo monena päivänä. Perheen muihin koiriin ne ovat alkaneet tutustua pienissä erissä. Erityisesti Muru on pentuihin aivan hullaantunut. Tosin Murun kanssa pennut eivät montaa minuuttia kerrallaan ehdi seurustella, niin nopeasti Murulla rupeaa leikit menemään turhan rajuiksi, vaikka pennut kyllä pistävät parastaan ja yrittävät hömpöttää isomman mukana. Parissa viikossa tilanne tasoittunee kummasti, sellaista vauhtia pentujen taidot kehittyvät. Hyvillä ilmoilla ollaan pentujen kanssa ulkoiltu, käyty jo vähän autoajelulla ja kyläilty mummolassa parikin kertaa. Kaikkeen uuteen pennut ovat suhtautuneet iloisen uteliaasti.

img_9020.jpg

Syksyn väreissä

img_9066.jpg

Ruokailupuolen kanssa ollaan takkuiltu. Normaalisti minulla jo neliviikkoiset pennut syövät hyvällä ruokahalulla neljä ateriaa päivässä, näiden pikku penteleiden kanssa onnistuneen päivän suoritus oli vielä viime viikollakin se, jos jokaista ateriaa edes närpittiin hiukan. Hännän heilutuksia tai innostuneisuutta ruuan tarjoaminen ei vieläkään kirvoita, mutta nyt ne sentään syövät neljä kertaa päivässä ja koska ne ovat beagleja, tähän nihkeästi ruokaan suhtautuvaan käytökseen on iän myötä muutos varmasti luvassa ;)

Tässä tulikin passeli aasinsilta beaglen ahneuteen. Syyttä suotta en meidän Lyytiä maailman ahneimmaksi koiraksi kehu tai hauku. Se tuli taas päivänä eräänä todistettua, kun olin lähdössä sen ja parin muun koiran kanssa lenkille. Vedin sisäeteisessä tennareita vielä jalkaan, kun Lyyti oli ehtinyt kuistille, jossa koirien ruokatynnyreitä nykyisin säilytetään. Kolme tynnyriä ovat Lyytin ulottumattomissa, mutta se yksi, joka ei ole, seisoo puupenkin päällä kansi visusti suljettuna. Sehän ei nälästä kärsivälle Lyytille ollut ongelma, kansi vaan auki ja sukellus ruokapönttöön. Siellä oli valittava kaksi lähes tyhjää säkkiä: Lyytin oma laihdutusruoka ja pentujen starternappulat. Tietysti Lyyti söi, kintut pystyssä, pää alaspäin roikkuen pentujen pöperöitä minkä ehti. Vaikka tuo yltiöpäinen ahneus on usein lähes raivostuttavaa, ei tuossa tilanteessa kännykällä kuvan nappaamisesta meinannut tulla mitään, niin kamalasti minua nauratti :D Omin voimin se ei tuolta pöntöstä olisi pois päässytkään kuin kuperkeikalla. Ja totta tosiaan, syöminen tuossakin asennossa onnistuu beaglelta!

lyyti_sukeltaa.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tellervon pennut

Ihana intiaanikesä

Tiistai 10.9.2013 klo 10.10 - Sanna

Nyt ollaan saatu nauttia kesän uudesta tulemisesta. Viimeksi näin upeat syyskelit taisi olla vuonna 2002, jolloin upeaa kesää ja syksyä seurasi ennätyspakkasten talvi. Viime päivinä olen ottanut kaiken irti näistä mahtavista ilmoista ja koirien kanssa on lenkkeilty oikein urakalla. Sisällä tehtävät työt saavat odottaa tylsiä sadepäiviä (varmaan niitäkin on aikanaan luvassa). Pikkuisen harmittaa, etten laiskana ole jaksanut kuljettaa kameraa lenkeillä mukana ja monta hyvää kuvaa on siksi jäänyt ottamatta. Mummolan pihalla kuvasin koirien irrottelua pari viikkoa sitten, joten laitetaanpa niistä kuvista tähän muutama.

img_8128.jpg

Pipari on meillä pallolajien kiistaton kuningatar ja peittoamaton mestari. Haastajia toki riittää.

img_8075.jpg

Muru pallonhaltijana, muutama muukin kärkkyy vuoroaan.

img_8109.jpg

Siinä vaiheessa kun muita ei enää kiinnosta, Wilson jaksaa vahtia pyöreää aarretta.

Pennut täyttivät eilen neljä viikkoa. Suloiset, laiskan letkeät pennut ovat kadonneet ja tilalle ovat muuttaneet kaksi pientä riiviötä, jotka valveilla ollessaan purevat kaikkea minkä ehtivät, murisevat ja repisivät mielellään tukkaa. Vauhtiakin niistä jo löytyy. Pönqvistiltä niin paljon, että kiinteänruuan syömisharjoitukset ollaan jouduttu suorittamaan seuraavasti: nappaa pennusta kiinni, yritä saada pentu raottamaan suutaan,  nakkaa suuhun pieni jauhelihapallero ja totea, että pentu jo juoksi johonkin ruuat suussaan! Kyllä Pönqvistille tarjotut maistiaiset kelpaa, se vaan ei millään malttaisi hidastaa tahtia edes syödäkseen, ellei ole kyseessä hörpyt maitobaarilla. Pömppärellassa näkyy beaglemaisia piirteitä ruuan arvostuksen suhteen ja se harjoittelee syömistä jo lautaselta.

img_8401.jpg

Älä anna lutuisen ilmeen hämätä. Pönqvistiltä löytyy monta terävää pikkuhammasta.

img_8410.jpg

Pömppärella

img_8428.jpg

:)

img_8521.jpg

Sisarukset 26 vrk vanhoina. 

img_8553.jpg


Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tellervon pennut

Pömpöt 3 vkoa

Torstai 5.9.2013 klo 8.01 - Sanna

img_8299.jpg

Viikonloppu hujahti Oulussa kehätoimitsijakurssilla. Aika ei tosiaankaan käynyt opinahjon ääressä pitkäksi, sen takasivat kiva porukka ja mielenkiintoiset kennelmaailman jutut. Mikäli lopussa pidetty tentti meni läpi, niin seuraavaksi saankin suunnitella harjoittelukertoja sihteerin hommiin kehänauhan sisäpuolelle. Yövyin reissulla Oulussa. Olin siis melkein kaksi päivää poissa kotoa ja pentujen luota. Sunnuntai iltana kotiin palattuani sain huomata, mitä tuollainen lyhytkin aika tekee nopeasti kehittyville koiravauvoille. Ensinnäkin ne molemmat olivat oppineet kävelemään (vihdoinkin!), Pömppärella oli oppinut murisemaan ja Pönqvistin päästä värit olivat tipahtaneet vissiin laatikon pohjalle, siitä oli nimittäin tullut blondi. Pentujen kanssa voi siis vihdoinkin seurustella niin, että tuntee olevansa vuorovaikutuksessa niiden kanssa. Edelleenkään niiden vauhti ei päätä huimaa, mutta melkoisen hienosti ne jo vaappuvat eteenpäin ja hieman leikkivätkin keskenään. Ja ovat koko ajan entistä suloisempia <3 

img_8276.jpg

Pönqvist (21 vrk)

img_8313.jpg

Näin poika istuu :)

img_8314.jpg

Pömppärella (21vrk)

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tellervon pennut

Pömppärella ja Pönqvist

Keskiviikko 28.8.2013 klo 12.14 - Sanna

Pennut ovat tänään 16 vuorokautta vanhoja. Työnimiksi muodostui "jostain kumman syystä" Pömppärella ja Pönqvist, sellaiset möhömahaiset paksukaiset meillä tällä kertaa pentulaatikossa majailee. Eilis iltaisessa punnituksessa pikkuneito painoi 1340 grammaa ja velipoika 1380 g. Pönqvistillä paino on siis syntymästä noussut jo kokonaisen kilon. Motoriikka pennuilla on mielestäni pikkuisen jäljessä siitä, mihin olen normaalisti tämän ikäisillä pennuilla tottunut, vaikka jokainen pentue on tietysti kehitysvauhdiltaan yksilöllinen. Nämä kaksi vaan edelleenkin syövät tai nukkuvat, ei puhettakaan että ne jo nousisivat jaloilleen tai leikkisivät. Niiden elämä on tähän asti ollut varmaan vähän turhankin helppoa, kun maito virtaa kun suun viitsii avata. Pönqvistin silmätkin aukesivat vasta eilen ja Pömppärellan sunnuntai iltana. Rintakehien muotoa tarkkailen jatkuvasti, mutta mitään uimaripennun oireita ei ole onneksi havaittavissa. Lyytin pentueen purentaongelmien jälkeen suuhunkin tulee kurkittua ahkerasti ja ainakin vielä (hampaattomat) purennat ovat kunnossa ja kulmahampaan kärjet ovat jo molemmilla tulleet näkyviin. Vielä ei voi mainostaa, miten kivaa on seurailla pentujen touhuja, kun ne tosiaan tuntuvat vain nukkuvan ;D Eiköhän viikon päästä ole jo ihan eri meininki.

Tulevaksi viikonlopuksi pakkaan kapsäkkini ja edessä on pari päivää koiramaisissa merkeissä, opiskelun parissa tällä kertaa, kun nyt vihdoin viimein menen kehätoimitsijakurssille Ouluun.

img_7987.jpg

Pikkuneiti Pömppärella  (14 vrk)

img_8006.jpg

Pikkuherra Pönqvist (14vrk)

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tellervon pennut

Piipahdus Kalajoella ja pentukuulumisia

Sunnuntai 18.8.2013 klo 20.43 - Sanna

img_7762.jpg

Eilen pidimme pienen tauon pentulaatikon reunalla istumisesta (äitini tuli meitä siinä tuuraamaan) ja kävimme Kalajoella ryhmänäyttelyssä Murun ja Putkosen kanssa. Beagleja sinne oli ilmoitettu vain kuusi kappaletta. Onneksi pakotin Hannunkin kotoa lähtiessä laittamaan takin päälleen, koska perillä tuuli niin, että tukka meinasi lähteä päästä ja oli tosi kylmä. Beaglet olivat kehässä viimeisenä rotuna ja arvostelu oli pysynyt hyvin aikataulussa, joten emme joutuneet kovin pitkään odottelemaan arvostelun alkua. Putkoselle eri ja sa ja sen serttitili karttui taas yhdellä sertillä. Muru oli nyt ensimmäistä kertaa junioriluokassa. Murun kehäesiintymistä jännitin tosi paljon, sillä Murua mittaaminen vieraan ihmisen toimesta on ruvennut jänskättämään kamalasti.Tuomari kiinnitti heti huomionsa Murun hieman löysiin alaluomiin ja sanoikin arvosteltuaan, että niiden takia laatuarvostelusta Murulle vain erittäin hyvä. Putkonen olikin lopulta ainut eri:n ja Sa:n saanut beagle, joten rotunsa paras siitä tuli automaattisesti. Ryhmäkilpailut aloitettiin heti, kun 6-ryhmän rodut oli arvosteltu ja oli ihanaa ettei meidän tarvinnut jäädä vesisateeseen värjöttelemään. Putkonen sijoittui ryhmässä toiseksi, suomenajokoiran kohottua kirkkaimmalle sijalle. Pienoinen pettymys oli, että ryhmäsijoituksista palkintona oli vain ruusuke ja pokaali, edes pieni ruokapussi tai vaikkapa puruluupakkaus olisi lämmittänyt mieltä. 

img_7824.jpg

Putkonen RYP-2 Kalajoen ryhmiksessä. Ja tosiaan tuo kamala harakanpesä päässäni on tihkusateen ja julmetun tuulen ansiota.

Pentujen takia kokemani stressi on helpottanut huomattavasti parin viimeisen päivän aikana. Pikku "possut" kasvavat hienosti ja voivat toden totta pulskasti. Päiväkasvut ovat parhaimmillaan ollet jopa 100 grammaa ja eilen iltapunnituksessa painoa oli molemmilla reilusti 700 gramman päälle. Tellervo on edelleen aivan ihana emä ja se hoitaa lapsensa tunnollisesti. Ja pennut, ne ovat super ihania! Pentujen oma kuva-albumi löytyy TÄÄLTÄ.

img_7746.jpg

Poika, kuvassa 5 vrk vanhana.

img_7838.jpg

Tyttö, 5 vrk. Oikea Miss Virtahepo :D

img_7840.jpg

Onhan se vähän pulska ;)


Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: näyttelyt, Putkonen, Muru, Tellervon pennut

Pentulaatikossa tuhisee

Torstai 15.8.2013 klo 20.34 - Sanna

Tellervon synnytys käynnistyi viikonloppuna. Avautumisvaihe oli melkoisen pitkä, lähes puolitoista vuorokautta. Tellervo petaili avautumisvaiheen aikana melko hillitysti ja ruoka maistui ponnistusvaiheen alkamiseen asti. Ensimmäinen pentu syntyi tasan puolilta öin sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Synnytys sujui helposti, vaikka pentu oli ihan hyvän kokoinen (380 g) ja syntyi perätilassa. Ensimmäinen tulokas oli potra ja virkeä uros pentu. Toisen pennun syntymää saimme odottaa kaksi tuntia. Ensimmäinen pentu ehti hyvin ottaa siinä odottelun aikana elämänsä ensimmäiset tärkeät maitohörpyt. Toisena syntyvä pentu oli erikoinen jo värinsäkin puolesta, sillä oli lähes kokonaan valkoinen pää. Päänmuoto kiinnitti heti huomiomme ja valitettavasti jouduimme toteamaan, että tällä pennulla oli paha huuli-, nenä- ja kitalakihalkio sekä töpö häntä! Todella surullista, mutta ainut tehtävissä oleva asia kehityshäiriöisen pennun syntyessä, on tehdä nopeasti päätös pennun lopettamisesta ja päästää se pois kärsimästä. Toisena syntyneestä uroksesta tuli siis enkelipentu. Kolmas ja samalla viimeinen pentu syntyi onneksi nopeasti toisen perään, joten Tellervo ei edes ehtinyt huomata viallisen pentunsa katoamista joukosta. Viimeinen pentu oli iso tyttö (422 g) ja se syntyi yhtä vaivattomasti kuin muutkin. Tellervo käyttäytyi koko synnytyksen ajan erittäin rauhallisesti, putsasi pennut huolella ja kävi heti synnytyksen jälkeen rennosti kyljelleen niitä imettämään. Olen enemmän kuin tyytyväinen Tellervon emäominaisuuksiin ja pentujen elinvoimaisuuteen.

Ensimmäistä kertaa kohdallemme osui kehityshäiriöinen pentu, mutta sentään pientä lohtua sain Koskentalon "Parempaan pentutulokseen"-kirjasta, jossa hän kirjoittaa, että sellainen osuu suurella todennäköisyydellä jokaisen kasvattajan kohdalle jossain vaiheessa kasvatusuraa. Pahalta se tuntuu kuitenkin.

Meillä tuhisee pentulaatikossa siis sisko ja sen veli. Pennut ovat hiljaisia, tyytyväisiä ja erittäin kovia syömään. Maitobaarilla ei ole tungosta, joten niiden painot ovat nousseet erinomaisesti. Eilis iltaisessa punnituksessa molempien paino oli jo puolenkilon paremmalla puolella, tytön painaessa 530 g ja pojan 507 grammaa. Nyt pennut ovat melkein neljä vuorokautta vanhoja. Pari ensimmäistä viikkoa pentujen syntymästä on minulle aina stressaavaa aikaa, jatkuva huoli ja mielessä kaihertava pelkoni siitä selviävätkö pennut alkaa helpottaa vasta siinä vaiheessa, kun pennut ovat avanneet silmänsä, siirtyvät vähitellen maistelemaan kiinteää ruokaa ja rupeavat liikkumaan enemmän.  Nautin kuitenkin jokaisesta hetkestä pentulaatikon reunalla, suloisesta pennuntuoksusta huumaantuneena. Aah, tätä onnea <3 --3--="">

Kertalaakin klaanin uudet jäsenet näissä kuvissa vuorokauden ikäisinä:

img_7579.jpg

Tellervo hoitamassa tytärtään.

img_7594.jpg

Vauvat nukkumassa äidin hännän päällä.

img_7593.jpg

Tyttö ja poika

img_7652.jpg

Tyttö otsa kurtussa.

img_7666.jpg

Poika

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tellervon pennut, synnytys

Kirjapostia

Lauantai 10.8.2013 klo 12.22 - Sanna

Tellervon laskettuaika on tänään, mutta rouva ei tippaakaan vaikuta siltä, että meinaisi synnyttää. Kauankohan meinaa pitää meitä vielä jännityksessä...

Viime viikolla minulle tuli postissa paketti, josta löytyi uusi metsäaiheinen kirja ja kiitoskirje, jossa kiiteltiin yhteistyöstä. Hannun kanssa ehdimme naureskella, että nyt oli jollekin tainnut sattua virhe postituksessa, koska en ole mokomasta kirjasta koskaan kuullutkaan. Onneksi rupesin sitä selailemaan, sillä yhdeltä aukeamalta löytyi kovasti tutunnäköinen koirapoika ja tuttu kuva. Kuvani oli siis päätynyt kirjaan Pystykorvajärjestön kautta. 

sam_1923.jpg
sam_1925.jpg

Heinäkuussa Lyytin tyttö Lilli kävi perheineen meillä visiitillä. Olipas taas kiva nähdä ja hetkessä Lillikin muisti kuinka tässä porukassa pärjättiin. Murun kanssa ne painivat oikein antaumuksella :)

img_5920.jpg
img_5939.jpg

Lilli ja Lyyti

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Liekki

Näyttelyitä, pentujen odotusta ja määkijöitä

Perjantai 9.8.2013 klo 19.55 - Sanna

Viime viikonlopun näyttelypäivät onkin vielä ruotimatta. Sää suosi meitä lauantaina ja sunnuntaina, aurinkoa saatiin täys laidallinen ja hellelukemiinkin päästiin helposti. Lauantaina reissattiin Iisalmen Kv-näyttelyyn Wilsonin kanssa. Taisin käräyttää auringossa hartiani viimeisen kerran tälle kesälle siinä kehän laidalla Wilsonin vuoroa odotellessa. Wilson esiintyi tällä kertaa suht kivasti, ihan ilman nameja tai leluja. Kai sen uskottava, että minulla on nyt ensimmäistä kertaa koira, joka ei kehässä tarvitse pihvin paloilla tai leluilla houkutella esiintymään tai palkata koko ajan. Ihan kivaa :) Laatuarvostelussa Wilsonille erinomainen ja lisäksi SA. Parasta urosta valitessa Wilson oikeutetusti jäi toiseksi, mutta iloksemme serti kuitenkin saatiin, kun PU1:llä sertit oli jo kasassa. Näyttelyssä valittiin myös Royal Canin rop-juniori joka rodussa, tuomari valitsi Wilsonin rop-junnuksi kun oltiin sievän juniori nartun kanssa vastakkain. Oikein hyvä päivä meillä siis oli :)

img_6496.jpg

Näin sitä mennään.

img_6494.jpg

Wilsonin kanssa Iisalmen kehässä.

Sunnuntai aamuna suunnattiin Haapajärvelle ja keli oli heti aamusta lauantaista kuumempi. Onneksi Hannu nosti teltan auton kyytiin, sen suoma varjo oli taas kerran varsinainen päivän pelastaja, kun koko ajan aurinko porotti lähes pilvettömältä taivaalta. Haapajärvelle olin ilmoittanut pelkästään Putkosen. Muru pääsi mukaan muuten vaan viihtymään. Beaglet oli kehässä heti aamusta. Loppu tulemana Putkonen Rop, Katin Poppis Vsp ja Katin Ruska Rop-Vet, joten jäätiin yhdessä odottelemaan iltapäivän ryhmäkilpailuja. Muru sai uuden ihanan ystävän Katin Valo labbiksesta, kyllä ne painivat ja pureskelivat toisiaan päivän aikana :D Ryhmäkehässä Putkonen sijoittui toiseksi. Sijoituskuvan ottaminen olikin sitten varsin haasteellistasta, Putkonen kun päätti vakaasti olla seisomatta ainakaan neljällä jalalla yhtä aikaa. Tämmöinen kuitenkin saatiin otettua.

img_7146.jpg

Haapajärven RN Putkonen RYP-2

1000322_10201570946498073_1004594399_n.jpg

Putkonen 14 kk. Kuva: Erja Rintala

Tellervon kanssa käytiin tiineysröntgenissä maanantaina. Kolme kalloa ja selkärankaa näkyi kuvassa selvästi ja olen tosi iloinen ettei siellä olekaan sitä aluksi pelkäämääni yhtä ainokaista pentua, joka pääsisi kasvamaan aivan liian isoksi. Malttamattomina pentuja odotellaan syntyväksi. Tänään vuorokausia ensimmäisestä astutuksesta on 62 ja odottavan kasvattajan aika alkaa käydä tooosi pitkäksi. Tänäänkin ruoka on äitikoiralle maistunut, eikä synnytyksestä näy vielä merkkiäkään.

img_6671.jpg

Maatilan kanssa eletään vahvasti muutoksentuulissa. Meistä tuli eilen ihan oikeasti lampureita, kun navettaan, joka jatkossa on puoliksi lampola, muutti näin aluksi 70 suomenlammas uuhta ja uuhikaritsaa. Opettelua meillä riittää uuden tuotantosuunnan kanssa paljon, mutta onneksi lammas eläimenä on meille jo jonkin verran tuttu lemmikkilampaidemme kautta. Uudet tulokkaamme ovat hieman arkoja, joten kesytystoimenpiteinä ollaan jo istuskeltu hyviä toveja lampolan lattialla syöttämässä uteliaimmille määkijöille leipää kädestä. 

img_7249.jpg

Mää-mää siellä ja mää-mää täällä, vihdoinkin mää-mää myös meillä Korpelassa :)

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: näyttelyt, Wilson, Putkonen, Tellervon pennut, maatila

Hellepäivä Pihtiputaalla

Maanantai 29.7.2013 klo 15.01 - Sanna

img_6213.jpg

"Joka perseensä nostaa, se paikkansa menettää." Pätee meidän Murun seurassa. Näyttelytuoli ei pitkään ole tyhjä, kun Muru sen huomaa.

Saatiinhan se kesäkin vielä hetkeksi takaisin. Helle helli meitä ihan kunnolla sunnuntaina Pihtiputaan ryhmänäyttelyssä. Beagleja oli sinne ilmoitettu 14 kappaletta, joista meidän osuudesta vastasivat Muru ja Putkonen. Muru oli jälleen kerran ainokainen pentuluokan koira. Ja jälleen kerran tuomari tykkäsi Murusta kunniapalkinnon ja Rop-pennun arvoisesti.

img_6225.jpg

Muru kehässä. (Kuva: Kati Heikkinen)

Tämä olikin nyt sitten Murun viimeinen näyttely pentuluokassa. Kasvattajien iloksi otimme eilen kotona Murusta kuvan palkintoineen. Taustan valinta oli vähän väärä, kun Murua ei meinaa seinästä erottaa ja yksi pokaalikin oli kuvasta unohtunut, mutta eiköhän tästä se menestyksenmaku välity ;) Muru itse ei pokaaleistaan perusta, mutta näyttelyihin reissaaminen siitä on hauskaa.

img_6346.jpg

Muru ja pentuluokasta saadut palkinnot.

img_6243.jpg

Putkonen (Kuva: Kati Heikkinen)

Uroksia oli peräti yhdeksän, joista junnuluokassa kaksi. Putkonen on nyt vihdoin oppinut, että kehässä ravataan (eikä tehdä vauhdissa sirkustemppuja). Putkoselle laatuarvostelussa erinomainen ja kilpailuluokassa voitto sa:lla. Paras uros luokassa oli neljä koiraa, joista Putkonen sitten lopulta vei voiton ja serti siis saatiin kotiin viemisiksi. Rotunsa parhaaksi valittiin narttujen paras ja Putkonen oli tällä kertaa VSP.

Äitini kävi taas eilen päivällä kotiin jääneitä koiria viihdyttämässä ja päästämässä ulos pissalle. Soitti sitten meille näyttelyyn ihmeissään, että miten Tellervo ja Viivi olivat pihalla, kun hän tuli meille?! Mehän emme ikinä jätä koiria pihalle (vaikka koko piha on aidattu), jos emme ole kotona. Paljastui sitten, että koira neitoset olivat nojailleet keittiönikkunaan, jonka haka oli jostain syystä jäänyt auki ja Viivi ja tuleva äitikoira olivat sitten ikkunan auettua loikanneet siitä ulos. Pihaporttikaan ei ollut ollut haassa, joten onneksi tytöt eivät olleet lähteneet seikkailemaan mihinkään, vaan olivat tyytyväisinä ottaneet aurinkoa ihan omassa pihassa...

Kävin Tellervon kanssa torstaina toisella herpes-rokotteella ja eläinlääkäri halusi uteliaisuuttaan kurkata ultralla Tellervon pentumahaan. Kaksi "pentukuplaa" näkyi heti monitorissa, joten odottelemmekin siis yhden sijasta kahta pentua. Lopullista määrän tarkistusta mennään tekemään viikon päästä. Tellervolle on varattu aika tiineysröntgeniin ensi maanantaille.

img_6397.jpg

Tellervolla olisi koko ajan nälkä. Normaalia tämmöinen vähän väliä keittiötasojen tarkastaminen ei sille ole.

img_6398.jpg

Tässä mahakuva eiliseltä (jossa Tellervo katsoo haikeasti jääkaappia :D). Vuorokausia ekasta astutuksesta  50.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: näyttelyt, Putkonen, Muru, Tellervon pennut

Ylivieskan ja Tornion KV:t

Maanantai 22.7.2013 klo 18.49 - Sanna

Viikonloppu meni hurahtaen taas kehän laidalla ja vähän kehässäkin. Lauantaina aloitettiin "kotinäyttely" Ylivieskasta. Sää suosi sen verran ettei sentään satanut, muuten hyistä keliä oli vaikea heinäkuiseksi edes kuvitella. Muru oli taas ainoana pentuna KP:n saatuaan itse oikeutettu Rop-pentu. Putkoselle ja Wilsonille molemmille erinomaiset Sa:lla ja kilpailuluokassa Wilson jäi Putkoselle toiseksi. Parasta urosta valitessa voiton vei Tiian ja Merjan komea Luca. Putkonen PU2 vara-sertillä ja Wilson PU3. Pääsimme siis ajoissa lähtemään kotiin. Kotona sitten pakkailimme auton valmiiksi Tornion reissua varten. Tornioon olin ilmoittanut Murun ja Wilsonin.

img_5997.jpg

Ylivieskassa molemmat pojat olivat sattuneet samaan kuvaan. Apuhandlerina taas kerran Kati :)

Ties mikä pöpö minua yritti painaa petiin ja olin tosi huonovointinen perjantai illan ja koko lauantain. Harkitsin jo siitä syystä Tornion näyttelyn jättämistä väliin pitkän matkan takia, mutta illalla päätimme kuitenkin lähteä pohjoiseen ajamaan. Saavuimme näyttelypaikalle vasta reilusti kymmenen jälkeen illalla. Järjestäjät olivat fiksusti kyltein osoittaneet asuntoautoille sopivan yöpymispaikan. Siitä ruusuja heille! Kun koirat oli lenkitetty, kävimme nukkumaan ja laitoin herätyksenkin soimaan vasta kahdeksalta, kun beaglet oli arvioitu aikataulussa kehään vasta ennen puoltapäivää. Nukkumisesta ei sitten puoli seitsemän jälkeen tullutkaan yhtään mitään, kiitos erään parkkikselle majoittuneen toverinäyttelykaravaanarin. Näillä matkaajilla oli mukanaan lauma kääpiökoiria, jotka he silloin aamulla laittoivat ulos autosta pihalle aitaukseen räkyttämään. Ja kyllä, siellä ne pikku mussukat louskuttivat lähes taukoamatta koko sunnuntai aamun. Veikkaanpa etten ollut ainoa paikalla yöpyjä, jota v*tutti rankasti painaa tyynyä korville ja yrittää nukkua siinä metelissä. Asuntoautojen seinät ovat oikeasti ääneneristykseltään paperin luokkaa. Ilmeisesti kyseiset koirien omistajat ovat räksytykselle kuuroja kun se ei kerran heitä itseään kiusannut niin paljoa, että olisivat tehneet siitä lopun. Älliäkään ei sen vertaa löytynyt, että olisivat ajatelleet meitä muita, joita jatkuva haukkuminen saattoi häiritä. Lienee tarpeetonta sanoa, mutta kovin hyvää kuvaa eivät harrastamastaan rodusta tai ihmisistä sen parissa jättäneet.

img_6163.jpg

Torniossa Wilson Vsp, sert.  Rop ja cacib Cardiem World Of Colours (omistaja: Satu Laitinen) Tuomarina Hannu Talvi.

Kehässä arvostelut olivat sujuneet niin reippaaseen tahtiin, että harvinaista kyllä, arvostelut alkoivat jopa pikkuisen aikataulusta edellä. Kilpakumppaneita oli tällä kertaa myös Ruotsista. Tuomari tuntui pitävän Murusta kovasti. Muru siis jälleen KP ja ainoana pentuna Rop-pentu. UroksissaWilson oli junnuluokassa ainoa ja se sai erin ja SA:n. Parasta urosta valitessa olikin sitten iloinen yllätys, kun tuomari sijoitti Wilsonin ykköseksi. Esiintyminenkin sujui tällä kertaa astetta rauhallisemmin; Wilsonilla taisi olla välillä kaksikin jalkaa maassa yhtä aikaa. Nartuissa käytiin tiukka kilpailu ja Katin Klaara sijoittui PN-kehässä toiseksi. Rotunsa parasta valitessa Wilsonista tehtiin VSP, kuten olin arvellutkin. Se sopi meille erinomaisesti. Ehdimme hyvissä ajoin Haaparannan puolelle Ikeaan, sen jälkeen kun ensin kävimme Katin, Helkan ja Kallen kanssa ABC:llä syömässä. Ruotsin puolella ostoksilla vierähtikin aikaa sitten niin paljon, että olimme eilen kotona vasta puoli kymmenen aikoihin illalla. Kiva reissu jälleen kerran, kannatti lähteä :)

2 kommenttia . Avainsanat: näyttelyt, Wilson, Putkonen, Muru

Odotusta

Perjantai 19.7.2013 klo 10.35 - Sanna

Tellervon astutuksesta on kulunut nyt reilu viisi viikkoa. Yritin varata Tellervolle ultra aikaa vähän sieltä sun täältä viime viikoksi, mutta ei vaan millään onnistunut. Nyt maanantai aamuna meillä olisi ollut aika Toholammille, mutta peruutin sen, kun totesin sunnuntaina  Oulun reissulta kotiin tultuamme, että kyllä Tellervo kantavana on. Mahan kasvun huomasi erilailla, kun en koiraa ollut pariin päivään nähnyt. Tämä onkin ensimmäinen kerta kun minulta jäi narttu ultraamatta. Tellervon maha on mielestäni todella pieni tiineysvuorokausiin nähden, joten veikkaan että nyt odotetaan yhtä tai kahta pentua. Joku siellä mahassa kuitenkin selvästi on ;) Aiomme käydä tällä kertaa tiineysröntgenissä tiineyden loppupuolella, että näemme sitten mitä on odotettavissa synnytyksen aikaan.

img_5905.jpg

Tellervo 39 vuorokautta ensimmäisestä astutuksesta ja pentumahan hädin tuskin huomaa.

1 kommentti . Avainsanat: Tellervo, Tellervon pennut

Näyttelytunnelmissa tauon jälkeen

Keskiviikko 17.7.2013 klo 14.17 - Sanna

Näyttelytauon lisäksi minulla näyttää olleen reilun kuukauden verran taukoa myös kotisivujen päivityksestä. Jospa se asia tulisi nyt korjattua kerta heitolla, kun heinäkuun näyttelyrumba on alkanut. Tässä kuussa käymmekin peräti kuudessa näyttelyssä. Aloitimme kierroksen viettämällä viime viikonlopun Oulussa. Oulun Virpiniemessä oli perjantaina ryhmänäyttely ja lauantai että sunnuntai kului Äimänraution raviradalla kansainvälisissä koiranäyttelyissä. Jännitin tätä reissua sen takia, että Murukin pääsi nyt ensimmäistä kertaa kehään. Muru on muuten jo aikamoisen kokenut näyttelyissä kävijä; näyttelypaikan vilinään se on jo tottunut kierreltyään mukanamme seuraneidin virassa ennenkuin sillä ikä riitti pentuluokkaan. Murun lisäksi olin ilmoittanut Wilsonin ja Putkosen. Myös Viivin oli tarkoitus osallistua Kv-näyttelyihin, mutta korvatulehduksen takia se joutui jäämään valitettavasti kotiin.

img_5507.jpg

Murulla pitäisi olla ihan oma tuoli kehän laidalla istuskelua varten.

img_5506.jpg

Wilson

Perjantaina huristelimme kotoa Virpiniemeen. Ilma oli jokseenkin hyvä ja näyttelyseura erinomaista kun Kati oli lasten ja koirien kanssa paikalla. Beaglet tuomaroi Harto Stockmari. Muru oli pentuna kehässä tietysti ensimmäisenä. Sen esiintymiset sujuivat mielestäni kaikkina päivinä ihan kivasti, varsinkin kun otetaan huomioon kuinka kamalan laiska olen koirien kanssa treenaamaan näyttelyjuttuja. Yleensä se tapahtuu niin, että näyttelyä edeltävänä iltana otan muutamat toistot pöydällä olosta, hampaiden katsomisesta ja mittaamisesta. Muru sai niin perjantaina, lauantaina kuin sunnuntainakin kunniapalkinnon ja ainoana pentuna oli siten automaattisesti myös Rop-pentu joka päivä. Kuvia Murun kehäesiintymisistä ei juuri ole, kun Hannu oli junnupoikien kanssa valmiina odottamassa, että saa vaihtaa minulle lennossa seuraavan koiran kehään.

img_5516.jpg

Muru kehässä ensimmäistä kertaa ja minua jännittää ;)

Kati esittikin Wilsonin perjantaina ja lauantaina silloin kun molemmat pojat olivat kehässä yhtäaikaa. Wilson pisti kehähommat joka päivä nyt aivan ranttaliksi. Se on koiristamme ainoa, joka ei näyttelyissä välitä mistään nameista. Kokeilimme sen palkitsemista kehässä lelulla ja pikkuisen kiihkeämpänä kaverina Wilson kiihtyi leluista sellaisille kierroksille, että jouduin toteamaan ettei sekään ollut ehkä paras idea. Olisi nimittäin kiva, jos koira ei olisi kehässä koko ajan kuin lentoon lähdössä. Nyt minun pitääkin kuumeisesti koittaa ennen ensi viikonloppua keksi millä saisin motivoitua Wilsonin esiintymään...

Perjantaina molemmat pojat saivat laatuarvostelussa erinomaisen. Kilpailuluokassa Wilson voitti Putkosen, joka sijoittui toiseksi ja jäi ilman Sa:ta. Wilson oli paras uros kera sertin ja Katin ihanainen Klaara paras narttu samoilla höysteillä. Lopulta tuomari valitsi Wilsonin rotunsa parhaaksi. Loppukilpailuissa oli yhdistetty ryhmä 4 ja 6. Wilsonille ei ryhmässä sijoitusta tällä kertaa. 

img_5559.jpg

Perjantaina VSP, SERT Fonteposca's Angel Face (om. Kati Heikkinen, Anne Vitikainen)  & ROP, SERT Wilson Xandrina

Menimme yöpymään Nallikarin leirintäalueelle, jota meille oli useampi henkilö suositellut. Onneksi Kati vinkkasi jo viikolla varaamaan autolle paikan etukäteen, sillä kun perjantai iltana pääsimme perille respassa olikin ilmoitus, että kaikki paikat ovat täynnä. Minulla ei ole juurikaan aikaisempaa kokemusta leirintäalueista ja Nallikari yllätti minut positiivisesti. Vaikka alue oli tosiaan aivan täynnä, illalla paikka hiljeni ajoissa ja aamulla saimme nukkua rikkumattomassa hiljaisuudessa mukavan pitkään. Normaalisti nimittäin herään kaikkiin pienimpiinkin ääniin autossa yöpyessä ja osaan siksi arvostaa rauhallisen yöpymäpaikan korkealle :) Lenkkireititkin oli oikein mukavasti siinä hollilla ja koirien kanssa ulkoilut hoituivat meren rantaa myötäillen.

Lauantaina beaglejen arvostelu oli vasta iltapäivän puolella, eikä meillä ollut siten mitään syytä kiirehtiä Äimänrautioon. Hieman ennen puolta päivää seisoimme näyttelypaikalle vievässä ruuhkautuneessa autojonossa niin pitkään, että hieman jo huolestutti ehdimmekö lopulta kehään ajoissa. Kun sitten jouduimme vielä jättämään auton todella pitkälle, tuli taas kiiteltyä viime vuonna hankittuja näyttelykärryjä hyväksi hankinnaksi! Loppuseltaan ehdimme odotella beaglejen arvostelun alkua parikin tuntia kun kehä oli reippaasti myöhässä. Eipä se haitannut mitään kun paikalla oli monia ystäviä ja tuttuja, joiden kanssa on aina yhtä hauska seurustella. Telttakin pistettiin pystyyn siinä vaiheessa, kun ilmojen haltija päätti roiskaista päälle vettä. Onneksi sade loppui sopivasti juuri kun beaglejen arvostelu alkoi.

Lauantaina beaglet arvosteli Paavo Mattila. Murulle kunniapalkinto ja siten se oli Rop-pentu. Molemmille pojille erit ja kilpailuluokassa SA:t. Putkonen voitti luokan ja Wilson tuli kolmanneksi. Parasta urosta valitessa Putkonen korjasi potin olemalla ykkönen ja Wilson sijoittui neljänneksi. Saatiin vihdoinkin Putkosen sertitili avattua :) Vaikka kaikki koiramme ovat minulle rakkaita, jotkut vaan ovat vielä toisia rakkaampia. Putkonen on yksi näistä "lempilapsistani" ja sen kohdalle osunut menestys tuntuu senkin takia erityisen hyvältä. Harmi vaan, että cacibia emme voineet ottaa vastaan, Putkosella puuttuu vielä siihen vaadittavasta vähimmäisiästä puolitoista kuukautta. Katin Klaara oli taas paras narttu, joten koiramme olivat lopulta vastakkain. Putkosesta leivottiin Rop ja saimme siis jäädä odottelemaan ryhmäkilpailuja. Minulta pyydettiin Murua ja Putkosta kehän loputtua pidettävään tuomarikollegioon. Harmillisesti kävi kuitenkin niin, että kehä venyi niin pitkälle, että 6-ryhmää kuulutettiin jo kokoomakehään. Koirani eivät siis ehtineet osallistua kollegioon, niin mielenkiintoinen kokemus kuin se olisi ollutkin. Ryhmäkehässä Putkonen esiintyi mielestäni kivasti. Jännitys kohoaa siinä vaiheessa kummasti, kun tuomari on valinnut koiran kuuden jatkoon jäävän joukkoon. Hyvin kävi ja Putkonen sijoittui ryhmässä neljänneksi portugalilaisella tuomarilla. Mahtava päivä siis kerrassaan :)

img_5706.jpg

Lauantaina VSP, SERT,CACIB Fonteposca's Angel Face & ROP, SERT, RYP-4 Art-Fantasy Emelian Pugachov

sam_1828.jpg

Autoon piti tietysti ostaa koirille taas uusia leluja, kun näyttelypaikalla niitä saa edullisemmin yhdeltä myyjältä kuin kaupasta. Muru ja ihana uusi pörrövinkukäärme.

sam_1834.jpg

Sunnuntai aamuna Murua vielä väskättää.

Sunnuntaina beaglet arvosteltiin kehässään vihon viimeisinä, joten aamumme sujui taas verkkaisesti. Näyttelypaikalle saavuimme hieman puolen päivän jälkeen. Ensin näytti siltä, että joudumme jättämään automme edellisen päivän parkkialuetta vieläkin pidemmälle, päätimme sitten välissä ajaa Mäkkärin kautta hakemassa sieltä evästä ja paikkoja oli sillä aikaa vapautunut aivan näyttelyalueen vierestä. Sunnuntaina beaglet arvosteli Markku Kipinä. Muru sai jälleen kivan arvostelun, KP:n ja oli Rop-pentu. Kehä oli raviradan kaviouralla ja koirani liikkuivat siinä huomattavasti paremmin kuin lauantain nurmialueella. Putkonen voitti luokan jälleen SA:lla. Wilsonille tällä kertaa vain EH. Muita SA:lla palkittuja uroksia ei sitten ollutkaan, joten Putkonen oli paras uros ilman sen kummempaa kilpailua. Cacibista jouduimme taas harmillisesti kieltäytymään, vaikka kehäsihteeri sitä meille tarjosikin. Nartut voitti suloinen Boni. Rotunsa parhaaksi valittiin toistamiseen Putkonen ja fiilikset oli tietysti korkealla.

img_5758.jpg

Sunnuntaina ROP, SERT, RYP-4 Art-Fantasy Emelian Pugachov & VSP,CACIB Starmaid's Touch Of Ebony (om. Eila West)

Ryhmäkilpailuiden alkua emme joutuneet odottamaan kovin pitkään. 6-ryhmän otti unkarilainen herra. Taaskaan minulla ei ollut sen suurempia odotuksia ja kun Putkonen valittiin taas kuuden jatkoon menevän joukkoon, jännitin ihan kamalasti kätelläänkö meidät kehästä pois. Niin siinä vaan sitten kävi, että Putkonen sijoitettiin toisen kerran peräkkäin ryhmäkilpailussa neljänneksi. Hymy oli tosiaan herkässä. Aivan mieletön viikonloppu meillä oli siis kaiken kaikkiaan, toista samanlaista ei varmasti ole ihan heti odotettavissa! Ryhmäkilpailuiden aikaan äiti ja appiukko soittelivat, että Nöffö lammas oli alkanut synnyttää. Kipinkapin siis pakkasimme koirat autoon ja suuntasimme kotia kohti. Kotona meitä odottikin pirteät pikku karitsat.

Kolmen päivän näyttelyrupeaman jälkeen oloni oli maanantaina niin ryytynyt, että ei tosikaan. Kati kuvaili tätä tilaa mahdollisimman osuvalla termillä "näyttelykrapulaksi" :D Onneksi tässä on ollut muutama päivä aikaa palautua, sillä lauantaina vuorossa on Ylivieskan näyttely ja lauantai iltana ajamamme  vielä sen jälkeen valmiiksi Tornioon, jossa koirat menevät kehään sunnuntaina. 

sam_1835.jpg

Ryhmäkilpailun odottelua.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: näyttelyt, Wilson, Putkonen, Muru

Muutoksia pentusuunnitelmiin

Keskiviikko 12.6.2013 klo 15.48 - Sanna

Tein pentusuunnitelmiin muutoksia, koska Piparin astutus meni tällä kertaa sananmukaisesti pipariksi; pentuja ei siis ole odotettavissa Piparille vielä tänä kesänä, vaan pentutoiveet siirtyivät Piparin osalta joulun tietämille. Tellervo aloitti juoksunsa hieman odotettua aikaisemmin ja Tellervo on nyt onnistuneesti astutettu viime viikonloppuna. Vaihdoin alkuperäisestä suunnitelmastani poiketen isäehdokkaaksi Wilsonin. Nyt siis jännityksellä joudumme odottamaan nelisen viikkoa ennenkuin voimme todeta tuottiko astutus tulosta. Toiveissa siis on, että beaglen pentuja syntyy yhdistelmästä Hutikan Leyla - Wilson Xandrina elokuun toisen ja kolmannen viikon vaihteessa :)

img_4500.jpg

Tellervo

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pipari, Tellervo, Wilson

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »