Järki älä jätä...

Tellervon pentujen myötävaikutuksella liityin facebookissa yhteen koirien osto ja myynti-ryhmään jokunen viikko sitten. Tietenkään en malta olla selailematta sinne jätetty ilmoituksia aina välillä ja kun niin erehdyn tekemään, lähes joka kerta tuntuu siltä, että uskaltaako tässä ainuttakaan pentuetta enää tehdä tai sitten kyseiseen ryhmään vain kirjoittelee aktiivisesti se (toivottavasti) pieni prosentuaalinen osuus pennunetsijöitä, jotka minun mittapuullani eivät ole koiranomistaja-ainesta. Toisilla tuntuu olevan kohtuuttomat odotukset koiran suhteen tai sitten koiraa ollaan hankkimassa sen kummemmin asiaa ajattelematta ("koirahan se vain on"), osa luettelee ostoilmoituksessaan pitkän litanian täysin erityyppisiä rotuja kääpiökoirasta laumanvartijaan (eivät itsekään tiedä mitä ovat hakemassa?) ja erittäin monelle tärkeimmät kriteerit rodun ja yksilön valintaan ovat edullinen hinta ja läheinen sijainti.  Vaikka kuinka on tarkka pennunostajia valitessaan niin pakko myöntää, että mukana on aina tuuriakin kun kasvatti päätyy normaaliin, hyvään ja rakastavaan kotiin.

Paras tai pahin esimerkki ryhmän julkaisuista tältä päivältä oli ilmoitus, jossa etsittiin uutta kotia kolme kuukautta vanhalle sekarotuiselle koiranpennulle, koska se ei ollut vielä oppinut sisäsiistiksi ja oli todella energinen. Koiranpennusta luovutaan siis siksi, että se on yllätys, yllätys.... normaali koiranpentu. Ainoa ajatus mikä itselle tuosta tulee on se, että mitä ihmettä nämä kyseisen pennun ottajat olivat kuvitelleet elämän pennun kanssa olevan? Toivottavasti ko. pentu ei ole ehtinyt saada ikäviä kokemuksia kodissa, johon se oli vääränlainen ja löytää nopeasti kodin, jossa koiralasta ja sen tarpeita ymmärretään.

 On aina ikävää törmätä siihen, kun tuollaiset ihan perusasiat tulevat yllätyksinä uusille koiranomistajille. Jokaiselle koiranomistajalle joku koira on se ihka ensimmäinen, mutta tietoa on nykypäivänä saatavilla paljon ja helposti ja jokainen järkevä ihminen ottaa perusasioista selvää, ennenkuin pentu haetaan kotiin. Hyvä kasvattaja on aina valmis vastaamaan mieltä askarruttaviin asioihin, koska on selvää, että kaikkea ei osaa etukäteen ajatella varsinkaan, jos kotona ei ole aikaisemmin ollut koiraa. Minusta tuntuu, että taidan säikytellä hyviäkin pennunkyselijöitä pois kaunistelemattomilla kuvauksilla koiraperheen arjesta kamalimmillaan. Siihen kuuluu, että sisäsiistiksi oppimisessa voi kestää pitkään, vielä vuotiaanakin koiralle voi sattua vahinkoja, koira voi tuhota huushollia pahanpäiväisesti, se voi yllättäen sairastua ja tulla kalliiksi, se voi olla niin energinen, että epätoivoisimpana hetkenä tulee ajatelleeksi, että missä mielenhäiriössä se tulikaan hankittua. Jos tähän ei ole henkisesti valmistautunut kun pennun hankkii, koirasta luopuminen voi tulla mieleen hyvin nopeasti. Pentu on pentu ja nuori koira on nuori, eivät ihmislapsetkaan käyttäydy kuin aikuiset, eikä sitä voi heiltä odottaakaan, sillä heillä ei ole siihen vielä edellytyksiä. Sama asia se on koirankin kanssa. Vaihtoehtoisesti pentu voikin oppia sisäsiistiksi oletettua nopeammin ja sen ainoaksi tuhotyöksi saattaa jäädä sen oman pedin ja lelujen repiminen, jolloin kasvattajan viljelemät kauhukuvat jäävät etäisiksi. Ikä tekee ihmeitä ja ennen pitkää pahimman tuholaisenkin omistaja  huomaa omistavansa fiksun aikuisen koiran, josta on  paljon enemmän iloa kuin huolta; siitä on tullut tärkeä perheenjäsen, jonka kanssa liikkuminen tuntuu mukavalta, koiran myötä on ehkä löytynyt mukaansatempaava  uusi  harrastus ja uusia ystäviä.  Monessa perheessä ruvetaan tässä vaiheessa suunnittelemaan toisen koiran hankintaa ;)

Putkosesta on reilussa vuodessa kasvanut fiksu nuorimies, joka toki toisinaan keksii kolttosiaan, mutta jonka omistamisesta voi useimpina päivinä olla vain iloinen ja ylpeä :)