Odotusta

Perjantai 19.7.2013 klo 10.35 - Sanna


Tellervon astutuksesta on kulunut nyt reilu viisi viikkoa. Yritin varata Tellervolle ultra aikaa vähän sieltä sun täältä viime viikoksi, mutta ei vaan millään onnistunut. Nyt maanantai aamuna meillä olisi ollut aika Toholammille, mutta peruutin sen, kun totesin sunnuntaina  Oulun reissulta kotiin tultuamme, että kyllä Tellervo kantavana on. Mahan kasvun huomasi erilailla, kun en koiraa ollut pariin päivään nähnyt. Tämä onkin ensimmäinen kerta kun minulta jäi narttu ultraamatta. Tellervon maha on mielestäni todella pieni tiineysvuorokausiin nähden, joten veikkaan että nyt odotetaan yhtä tai kahta pentua. Joku siellä mahassa kuitenkin selvästi on ;) Aiomme käydä tällä kertaa tiineysröntgenissä tiineyden loppupuolella, että näemme sitten mitä on odotettavissa synnytyksen aikaan.

img_5905.jpg

Tellervo 39 vuorokautta ensimmäisestä astutuksesta ja pentumahan hädin tuskin huomaa.

Avainsanat: Tellervo, Tellervon pennut


Kommentit

20.7.2013 21.48  Kati

Kyllähän tuo Tellervon vatsanalus on roikahtanut alaspäin selvästi :)


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini