Työkiireitä ja muisti kuin mummolla

Keskiviikko 19.3.2014 klo 14.54 - Sanna

Meidän koirilla on petejä, ihan tosi, en huijaa... mutta kun joku vetää alustan lattialle, ne joukolla käyvät siihen nukkumaan. Melvin ei mahtunut - ja kylläpä se tympäisee, kuten ilmeestä voi päätellä ;)

Siis apua, mihin kaikki aika oikein karkaakaan, kun en ole kuukauteen kertakaikkiaan ehtinyt tehdä yhtään blogi päivitystäkään! Tässä kuluneen kuukauden aikana meillä ei ole ollut vapaa-ajan vietto ongelmia. Lampaiden karitsoinnit ovat alkaneet todenteolla ja parhaimmillaan uusia karitsoja syntynyt melkein kuin liukuhihnalta. Tähän mennessä päivänvalon on nähnyt semmoiset 140 tuoretta pikku Bäätä ja harppaus lemmikkilampaista lampuriksi on ollut melkoinen. Päivää rytmittää tällä hetkellä lisämaitoa tarvitsevien karitsoiden juotto, kun neljä kertaa vuorokaudessa lampolaan marssitaan tuttipulloarsenaalin kanssa muiden töiden lisäksi. Ensinnäkin koiranäyttelysuunnitelmat menevät hieman uusiksi, koska olemme nyt käytännössä todenneet ettei kotoa voi poistua paria tuntia pidemmäksi ajaksi karitsointikaudella. Toisin sanoen minun on käytävä silloin näyttelyissä yksin, mikä on tietysti tylsää, sillä näyttelyt ovat meidän yhteinen harrastuksemme ja Hannu kulkee niissä yhtä mielellään kuin minäkin, vaikka ei itse kehään menekään kuin tarvittaessa. Tänä keväänä meillä karitsoi kaksi eri uuhiryhmää ja syksyllä vielä kolmas. Oma lukunsa on tietysti myös emolehmät, jotka vaativat hieman valvontaa nekin jahka niiden poikimiset alkavat huhtikuussa yhtä aikaa seuraavan uuhiryhmän karitsointien kanssa.

Pennut ovat kasvaneet melkein kohisten. Putti lähti omaan kotiinsa pari viikkoa sitten ja tänne jäivät Tipi, Poju ja Frans. Tipinhän oli tarkoitus jäädä kotiin ihan pysyvästi, mutta siihen suunnitelmaan tuli muutos, sillä parin viimeisen viikon aikana Tipin purenta on muuttunut leikkaavasta purennasta tasapurennan kautta alapurennaksi. Näyttelyhaaveet ja sen semmoiset Tipin kanssa on unohdettu ja Tipikin etsii nyt parasta mahdollista kotia, jossa kiinnostaisi muu puuhailu koiran kanssa. Tipi on kerrassaan mahtava persoona ja vauhtia tytöstä riittäisi kyllä vaikka mihin. Poju kaipailee omaa kotia samoilla kriteereillä, Frans voisi joskus vaikka kehässäkin pyörähtää ja ikioma koti haaveissa siis silläkin. Jo oman kotinsa löytäneillä veljillä kuuluu menevän hyvin jokaisella omilla tahollaan :)

Pentujen kanssa olen yrittänyt puuhailla kaikkea mahdollista. Autoilu on aivan niiden lempipuuhaa. Niillä on häkissä matkaeväinä aina naudankorvia, joita ne rupeavat tyytyväisinä nakertamaan heti kun nostan ne autoon. Viime viikolla pennut pääsivät Kokkolaan mukaan Mustiin ja Mirriin ostoksille, jossa ne aiheuttivat ihastuneita huokauksia. Hihnassa kävelyä ollaan opeteltu pentu kerrallaan, jonkun viisaan ja vanhemman toimiessa lenkillä tutorina. Frans oli toissa viikonloppuna mukana beaglekerhon näyttelyharjoituksissa ja ensi sunnuntaina taidan ottaa sinne koko revohkan.

Tipi 12 vkoa

Frans 12 vkoa

Poju 12 vkoa

Vuoden ensimmäiseen näyttelyyn olin menossa Murun kanssa sunnuntaina Ähtäriin, Beaglejärjestön vuotuiseen päänäyttelyyn. Lauantai aamuna istuin teekupin äärellä ja siinä ihan yht'äkkiä mieleen pujahti kamala aavistus siitä, olisikos Muru pitänyt tämän vuoden puolella jo rokottaakin?! Ei muuta kuin passia pläräämään ja kas kummaa, rokotukset olivat menneet vanhoiksi helmikuun lopussa... En edes yritä kuvailla sitä v*tutuksen määrää, mutta minua harmitti tosi paljon, siis TOSI paljon. Päivä päänäyttelyssä oli suunnitelmissa ollut jo niin pitkään, että päätin sitten mennä sinne ilman koiraa, vaikka matkaakin oli kohtalaisesti. Ehkä tämä oli sellainen virhe, josta kerrasta oppisi tarkistamaan ne rokotusten voimassaolot aika ajoin. Sai siis olla ensimmäinen ja viimeinen kerta! No menihän se näyttelypäivä mukavasti kamera kädessä, vaikka olisi siellä kehässä ollut kiva käväistä omankin koiran kanssa.... Vaasaan olen koiria ilmoittanut, jospa siitä siis tulisi meille vuoden eka näyttely. Onneksi Murukin ehtii hyvin saada rokotuksensa ajan tasalle ennen sitä!

"Ei"-kaksoset puolivuotiaita

Perjantai 21.2.2014 klo 16.28 - Sanna

Tässä on monen monituista asiaa jäänyt kirjoittelematta viime viikkojen aikana, muunmuassa siitä, että Tellervon pennuilla tuli jo ikää puoli vuotta täyteen. Ja taas pitää ihmetellä, että mihin aika oikein katoakaan! K. Ei Hyvää Päivää eli Pömppis on aina vaan ja edelleen täällä synnyinkodissa meidän ilonamme, vaikka taatusti ei tarkoitus ollut jättää pentua tästä pentueesta kotiin. Pömppis on tosi paljon tullut äitiinsä, niin ulkonäoltään kuin luonteenpiirteiltäänkin, mutta siitä olen tainnut mainita jo aikaisemminkin. Pömppis on ehkä helpoin beaglen alku ikinä, se on niin kiltti ja kuuliainen, ettei se ole tainnut aiheuttaa minulle (vielä) ainuttakaan harmaata hiusta. Kaikki yhdessä puuhailu ja treenaaminen on Pömpsöttimen mielestä tosi hauskaa ja on suorastaan hellyyttävää katsoa, kuinka vakavasti se suhtautuu kaikkiin juttuihin, joita sen kanssa teen. Treenatessa melkein kuulee kuinka pieni ratas raksuttaa jossain kohtaa Pömppiksen pikku pään sisällä, kun se niin kovasti haluaa onnistua siltä pyydetyissä asioissa ja olla hieno tyttö. 

Piparin pentujen kanssa Pömppis on saanut loistaa oivallisena hoitotätinä. Se osaa todella nätisti leikkiä pienempien pentujen kanssa, vaikka Melvinin ja Murun kanssa rymytessä sillä riittää vauhtia ja vääntöä. Takaa-ajo leikeissä ääni irtoaa heti kun joku juoksee Pömppistä karkuun. Ja se ääni ei ole mitään kaunista kuultavaa; kerran säikähtäneinä sännättiin sisältä pihalle katsomaan mitä siellä oikein tapahtuu, kun yksi koirista kuuluu kiljuvan täyttä kurkkua. Ei siellä ketään tapettukaan, vaan vauhdikas juoksuleikki siellä oli vain menossa ja Pömppis peränpitäjänä kiljui kuin sika pistettäessä... Pömppis on kaiken kaikkiaan tosi mukava puolivuotias :)  Ehkäpä vielä raaskisin Pömppiksen sijoittaa, jos vain sattuisi se oikea koti kohdalle... siis vahvasti EHKÄ. 

Pömppis ja Frans

Pömppis hoitaa <3

Sylivauva Pömppis on edelleen, puolivuotispäivän kunniaksi käytiin vaa'alla ja painoa tällä hetkellä 9,9 kg, säkäkorkeus silmämääräisesti arvioituna noin 36 cm.

Ja sitten vielä 6 kk pönötys.

Vantaalla asuvasta Sulo-veljestä (Kertalaakin Ei Kun Menoksi) saatiin myös puolivuotis kuva. Kiitokset kuvasta omistajalle Anna-Kaisalle! Harmillista, että Sulon toinen kives on jäänyt teille tietymättömille, nuori herra kun ei ole ollenkaan hassumman näköinen.

Sulo 6 kk.

Pentupoppoo pienenee

Torstai 20.2.2014 klo 16.36 - Sanna

Pentujen ja maatilan parissa on riittänyt niin paljon puuhaa, etten ole ehtinyt kirjoitella sen paremmin blogia kuin päivittää kotisivujakaan. Ensimmäisen uuhiryhmän karitsoinnit alkoivat viime viikon puolella ja välillä tuntuu ettei pari lisätuntia vuorokauteen olisi yhtään pahitteeksi. Piparin pennut ovat nyt 8,5 viikkoa vanhoja. Viime viikonloppuna alkoi siis pentulauma hupenemaan karvaistenlapsosten muutaessa uusiin, niitä jo kovasti odottaneisiin koteihin. Lauantai oli minulle henkisesti tosi raska päivä, silloin maailmalle lähti peräti kolme pentua; Pikku Putkis muutti Ouluun ja sai uudeksi nimekseen Loki, Jumi lähti Vantaalle ja pysyi Jumina ja Kuopioon muutti Tilkku ja sekin  piti tutun nimensä. Tiistai aamuna Imatralle tultiin hakemaan Masi, joka ristittiin Paavoksi. Pentujen lähtö saa mielen aina haikeaksi, vaikka pennut lähtivät aivan ihanan tuntuisiin koteihin. Kaikilla on kuulostanut uusissa kodeissa yhteiselo alkaneen hyvin ja se tieto kummasti rauhoittaa kasvattajan mieltä. 

Koti siis hiljeni kovasti pentulauman puolittuessa kahdeksasta vauhdikkaasta beaglenaperosta neljään. Luit aivan oikein, joukko on yhdellä kasvanut, sillä meille muutti Hessin kennelistä suloinen tyttönen, Hessin Una Amor Del Zorro eli (Näpsä-)Putti. Meillä ovat suunnitelmat heittäneet melko lailla häränpyllyä; ehdimme nimetä uuden tulokkaan Näpsäksi, mutta sittenpäs suunnitelmiin tulikin sellainen muutos, että tämä pentu meneekin sijoitukseen Jennille, jolle alunperin oli tarkoitus muuttaa yksi Piparin pojista. Ja nyt meillä on ollut totuttelu uuteen kutsumanimeen, sillä pennulle oli Jennillä ja Kaitsulla jo Putti-nimi valmiina odottamassa - mikäpäs sitä paremmin Lillin (siis Lyytin tyttären) kaveriksi sopisikaan :D Putti asustelee meillä vielä maaliskuun alkuun asti, jolloin Lilli saa Putista uuden ystävän, kun Jenni ja Kai palaavat lomareissultaan.

Hessin Una Amor Del Zorro eli kotoisammin Putti.

Toissa tiistaina mentiin harjiskolmikon kanssa eläinlääkäriin Nivalaan, jonne meillä oli varattu kaikille kolmelle sterilointiaika. Fuulan pahus aloitti tienkin juoksunsa kaksi kuukautta etuajassa edeltävänä sunnuntai iltana ja sille sovittiin uusi leikkausaika huhtikuulle. Norman kohdalla löytyikin sitten ikävä yllätys heti alkutarkastuksessa, sille on nimittäin kehittynyt sydämen vajaatoiminta. Eläinlääkäri arvioi sen olevan asteikolla 3/5. Viimeksi Norman sydäntä on kuunneltu rokotusten yhteydessä pari vuotta sitten ja silloin pumppu toimi  vielä niinkuin pitääkin. Leikkauksen sijaan kotiin palattiin sydänlääkkeiden kera, joita Norma nyt sitten saa syödä lopun elämäänsä. Tammikuussa rouva vietti 8-v. synttäreitä, mutta ne jäi kaikessa kiireessä juhlimatta. Kakun olen Normalle luvannut, joten vielä suuremmalla syyllä nyt pitää veteraani-ikään ehtineelle tarjota myöhästyneet synttäriherkut. 

Bulma sentään saatiin onneksi ihan suunnitellusti steriloitua ja sen on jo parantunut leikkauksesta tosi hienosti. Bulman mielestä kauluri oli ihan kamala vekotus, eikä se päässä pystynyt syömään, juomaan saati liikkumaan. Hetken aikaa ongelmaan tuumailtiin vaihtoehtoista ratkaisua ja sitten keksittiin, että kissan sterilaation jäljiltä navetan kaappiin oli jäänyt kissan haavan suojaamiseen käytetty "verkkosukka". Kuinka ollakaan se oli kooltaan täysin passeli Bulmalle, joka tietysti onkin kissan kokoinen, kun ennen leikkausta punnittiin ja Bulma painaa nyt 4,6 kiloa. Verkkopuku toimikin loistavasti, se ei häirinnyt Bulmaa millään tavalla, mutta haava sai parantua rauhassa. Pelkäsin, että turkki menee sen alla tyysti huopaan, mutta onneksi niin ei tapahtunut.

Bulma kinkkuverkossa ;)

Myös Piparille kuuluu erittäin hyvää. Sen jälkeen kun tikit poistettiin hurjan pitkän leikkaushaavan päältä, se pääsi taas hoitamaan pentujaan liki kahden viikon tauon jälkeen. Ensi alkuun koko pentue hyökkäsi sen nisille kuin pieni piraijalauma, mutta onneksi varastosta löytyi juuri Piparin kokoinen koirien t-paita, joka päällä pennut jättivät sen mahan alusen rauhaan ja se sai puuhailla niiden kanssa vapaasti. Muutamassa päivässä pennut oppivat, että maitobaari on lyönyt lapun luukulle lopullisesti ja paita saatiin jättää pois käytöstä. Nyt Pipari on käytöksensä perusteella täysin toipunut, se leikkii ja riehuu jo aikuistekin koirien kanssa. Pentuihinsa se suhtautuu edelleen suurella rakkaudella ja vieläkin se menee siivoamaan pentujen pissat ja kakat pois lattialta, jos siihen ei ihminen ehdi nopeasti väliin. Sen emäominaisuudet ovat ihailtavat, kaikkien vastoinkäymisten, kipujen ja kaiken kurjan jälkeen se on edelleen paras mahdollinen äiti lapsilleen.

Pentujen riemu oli rajaton, kun Pipari sai taas olla niiden kanssa. Kuva parin viikon takaa.

Pennut ympärillä hyörimässä.

Tytär ja äiti sohvalla päiväunilla.

Näillä näkymin vaikuttaa siltä, että Tipi mahdollisesti jääkin sitten tähän kotiin joukon jatkoksi. Poju ja Frans saavat olla tässä hieman pitempään, että voin rauhassa katsoa jonkin aikaa kuinka ne kasvavat ja kehittyvät. Mahdollisesti toinen pojista etsii sijoituskotia lähialueelta eli suunnilleen Kannus-Oulu akselilta, mutta siitä voin sanoa tarkemmin vasta muutaman viikon päästä. 

Kertalaakin Täältä Tullaan "Poju" 8 vkoa

Kertalaakin Tee Se Itse "Frans" 8 vkoa

Kertalaakin Tule Hyvä Kakku "Tipi" 8vkoa

T-tyypit nimettyinä

Perjantai 31.1.2014 klo 14.10 - Sanna

Kylläpä aika rientää! Pennut ovat melkein jo kuusi viikkoisia ja viisi viikkoiskuvatkaan eivät ole vielä ehtineet tänne sivuille asti. Siihen asiaan tulee korjaus nyt! Pentueen kuva-albumi laahaa ihan kamalasti jälkijunassa, nykyään laittelen kuvat oikeastaan aina ensin facebookiin ja siten Picasa-albumin päivitys tahtoo unohtua. Pentujen nimiasiat löin lukkoon eilen, joten T-tyypit esiteltäköön nyt virallisilla nimillään ihan julkisesti. Sirutus- ja tarkastusaika olisi tarkoitus ottaa suunnilleen viikon päähän niin rekisteripaperit ehtivät tulla kennelliitosta ennen pentujen luovutusikää.

Piparin voinnista iloisia uutisia, päivä päivältä rouva voi paremmin ja alkaa olla jo todella hyvässä kunnossa :) Tikkien poistoaika on ensi tiistaina. Mutta sitten niihin lapsosiin eli 

Kertalaakin Totta Mooses "Masi"

Kertalaakin Tekevälle Sattuu "Jumi"

Kertalaakin Tuumasta Toimeen "Tilkku"

Kertalaakin Täältä Tullaan "Poju"

Kertalaakin Tekipäs Eetvarttia "Pikku P."

Kertalaakin Tee Se Itse "Frans"

Kertalaakin Tule Hyvä Kakku "Tipi"

Surkeiden sattumusten sarja

Tiistai 28.1.2014 klo 18.06 - Sanna

En sitten kertakaikkiaan ehdi tehdä ainuttakaan blogipäivitystä, jossa voisin iloita siitä, että meillä on Piparin ja pentujen kanssa kaikki hyvin. Ne "kaikki hyvin"-päivät kun ovat olleet kovin harvassa. Varsinainen pommi antoi odottaa siihen asti, että pennut olivat jo 4,5 viikkoa vanhoja. Kun viime keskiviikko aamuna heräsin puoli kahdeksalta, oli Pipari oksennellut ja kakannut ympäriinsä ja huomasin koirasta heti, että sillä täytyy olla kuumetta, niin sairas ja vetämätön se oli. Kaksi takanisää olivat selvästi turvoksissa eli maitorauhastulehdus oli iskenyt. Aamuyöllä olin ollut neljän aikoihin hereillä Piparin kanssa sen aikaa, että se imetti pentunsa ja kävi ulkona. Silloin sen voinnista ei huomannut vielä mitään tavallisuudesta poikkeavaa, joten tulehdus iski äkkiä.

Pääsimme heti tunnin päästä heräämisestäni eläinlääkäriin, jolloin Piparin kuume oli noussut jo 40,4 C. Piparia vähän nesteytettiin, se sai antibiootin, pahoinvoinninestolääkkeen ja kipulääkkeen nahan alle ja lääkekuurit mukaan. Kotona yritin lämpimällä vedellä suihkuttelemalla, pyyhkeillä hautomalla ja lypsämällä tyhjentää tulehtuneita nisiä. Iltapäivää kohden Piparin vointi kohentui aamusta huomattavasti kun kuume laski, mutta nisät menivät mielestäni koko ajan pahemman näköisiksi. Soitin eläinlääkärille neuvoja kysyäkseni ja samoilla konsteilla ohjeistettuna jatkoin nisien tyhjentämistä. Paria tuntia myöhemmin tulehtuneiden nisien kohdalle alkoi muodostua mustelmaa muistuttava läiskä. Väri syveni aivan silmissä, se tapahtui niin nopeasti etten osaa sitä vauhtia oikeastaan edes kuvailla.  Säikähdin ja arvasin, että tulehtunut kohta on alkanut mennä kuolioon. Jälleen siis soitto eläinlääkärille, josta ohje antaa heti lisää antibioottia ja jäädä seuraamaan tilannetta. Pennut vieroitettiin siltä istumalta. Onneksi ne söivät jo erittäin sujuvasti kiinteää ruokaa, joten sen suhteen ei sentään tullut ongelmaa. Itkeskelin epätoivoissani koko illan, niin Piparin surkeaa kohtaloa, kuin sitä miten epäreilulta koko tilanne tuntui, kun epäonni ei ottanut loppuakseen. Pelkäsin Piparin saavan verenmyrkytyksen ja oli hermoja raastavaa epätietoisena seurata kuinka nisien alue tummui tummumistaan. Yöllä ei uni juuri tullut.

Torstai aamuna päätin soittaa Ouluun eläinklinikalle ja kysyä sieltä toisen eläinlääkärin mielipidettä. Kuten olin odottanut, sieltä todettiin, että tulehtuneesta kohdasta pitää kuollut kudos poistaa leikkauksella. Saimme leikkausajan alkuillalle. Äitini tuli pennuista huolehtimaan ja me lähdimme Piparin kanssa Ouluun. Eläinlääkäri kertoi ennen leikkausta riskeistä ja siitä kuinka Pipari tulisi olemaan sen jälkeen erittäin kipeä. Hän sanoi yrittävänsä poistaa kuolion kohdan siten, ettei nisiä tarvitsisi poistaa, mutta totesi ettei se välttämättä ole mahdollista, sillä kuolio oli jo melko laajalla alueella. Pipari sitten nukutettiin ja me lähdimme sydän huolta täynnä odottelemaan operaation valmistumista.

Siitä seurasikin mielenkiintoinen odotus. Leikkausajaksi sanottiin puolitoista tuntia. Tämän ajan jälkeen huomasimme, että Piparin leikannut lääkäri alkoi ottamaan vastaan seuraavia asiakkaita ja tietenkin hieman ihmetellen odotimme, koska hän kutsuisi meidät vastaanotolle ja luovuttaisi koiran. Olihan hän sanonut minulle ennen leikkausta, että puhutaan sitten leikkauksen jälkeen vielä lisää, jos minulla on vaikka jotain kysyttävää. Kun olimme odottaneet reilun tunnin Piparin leikkauksen päättymisestä, menin tiskille hoitajalta tiedustelemaan, kuinka leikkaus oli sujunut  ja koska saisimme Piparin. Lääkäri ei kuulemma ollut täyttänyt vielä kaikkia papereita, joten jouduimme odottamaan vielä lisää, jolloin koiran leikkauksen päättymisestä oli kulunut jo puolitoista tuntia! Tätä ihmeellistä odotussysteemiä klinikka näytti harrastavan kaikkien asiakkaidensa kanssa. Hoitaja kertoi, että leikkaus oli mennyt hyvin, mutta ei pystynyt tarkasti kertomaan miten tulehduskohta oli leikattu vaan ainoastaan kysyessäni epäili, että kaksi nisääkin on poistettu. Saimme sitten vihdoin häneltä hoito-ohjeet ja maksettua leikkauksen, jonka jälkeen hän toi Piparin meille ja pääsimme kotimatkalle. Haavan päällä oli paineside, jonka sai poistaa kahden vuorokauden kuluttua. Eläinlääkäriä en siis saanut tavata leikkauksen jälkeen ollenkaan ja kysymykseni jäivät esittämättä ja vastaukset saamatta. Pitempää asiakassuhdetta meidän kanssa on turha odottaa tälläisellä toiminnalla.

Piparia ei herätetty. Se nukkui pitkälle yöhön, jolloin se hoiperteli kerran juomaan ja ripuloimaan. Vesi ei pysynyt hetkeä pidempään sisällä, vaan Pipari oksensi kaiken ulos. Aamulla Pipari oli edelleen todella sekava ja erittäin huonossa kunnossa. Ripulituotos oli lammikollinen verta. Noustessaan tokkuraisena ylös Pipari meni aina juomaan, jonka jälkeen se oksensi ja ripuloi verta. Paikoillaan maatessaan se oli niin sairaanloisen oloinen, että seurasin hengitystä koko ajan, sillä tässä vaiheessa oikeasti menetin toivoni koiran selviämisestä. Soitin Ouluun ja kysyin ohjeita eläinlääkäriä varten, sillä oli selvä että käyttäisin Piparin lääkärissä lähempänä. Iltapäiväksi sain ajan Toholammille, jota odotellessa juotin sille pieniä määriä vettä pipetillä ja syötin Nutri-Plussaa, jota se nuoli tipan kerrallaan sormen päästä. Eläinlääkärissä Pipari nesteytettiin runsaasti, se sai pahoinvoinnin estolääkkeen pistoksena ja Rimadyl-pistoksen. Puolen yön aikoihin sen vointi vihdoin parani hieman. Keitin sille kanaa ja se suorastaan hotkaisi antamani palat.

Perjantaina, jolloin luulin ettei tästä selvitä.

Lauantai iltana ennen painesiteeen poistoa. Pipari oli jo huomattavasti parempi vointinen, mutta heikko.

Seuraavana aamuna ruoka ei kelvanutkaan. Keitin ripulin hoitoa varten Piparille riisiä keitetyn kanan kaveriksi. Normaalisti pohjattoman ahne koira ei ruokaan koskenutkaan,  liekkö sen takia, että sekoitin joukkoon Canicur-tabletin. Pelkkä kanakaan ei kelvannut. Kaapista löytyi Norman synttärikakuksi ostettu Cesar-purkki, joka onneksi Piparille maistui. Tämän jälkeen se suostui syömään vain purkkiruokaa. Jos sekoitin mukaan riisiä, Pipari levitteli riisin ympäri lattiaa ja noukki joukosta märkäruuan nokareet. Maha onneksi vähitellen näytti tasoittuvan itsestään. Pipari oli todella heikko koko viikonlopun ajan, mutta kuitenkin selvästi toipuminen oli käynnissä. Lauantai iltana poistimme painesiteen haavan päältä. Alta paljastuva haava oli suoranainen järkytys, se oli todella siisti, mutta huomattavasti isompi kuin olin osannut odottaa! Nisiä olikin lähtenyt kahden sijaan kolme. Tikkien määrää en tiedä, mutta niitä on monta monta kymmentä.  

Ei mikään ihan pikku vekki.

Tämä jäi nyt sitten Piparin ensimmäiseksi ja ainoaksi pentueeksi, mutta onni onnettomuudessa, että Pipari vaikuttaa nyt toipuvan hyvin. Tämän pentueen kasvattaminen on ollut varsinaista painajaista. Enää en uskalla uskotella itselleni, että mikään ei voisi mennä enää vikaan. Tämä meidän kokema on ihan konkreettinen esimerkki siitä, mitä kaikkea yllättävää ja ikävää voi koiran pennutuksessa tulla eteen. Meille kaikki vaikeudet ovat kasautuneet niin, etten enää osaa sanoa montako kertaa olemme käyneet tänä aikana eri eläinlääkäreiden luona apua saamassa, monestiko ja monenko eri eläinlääkärin kanssa olen puhunut puhelimessa ja paljonko eläinlääkärikuluihin on mennyt rahaa, sillä Piparilla ei ole vakuutusta. Yli viiteen viikkoon en ole nukkunut ainuttakaan kokonaista yötä yhteen soittoon, joten väsymykseni on jo lähes käsin kosketeltavaa. Huolen ja murheen määrä on ollut henkisesti todella raskasta kestää. Jos olisin arvannut minkälainen rumba tästä seuraa, niin nämä pennut olisivat jääneet tekemättä. Mutta tuossa ne nyt ovat kaikki seitsemän; villeinä ja vallattomina, mainioina viisi viikkoisina ja aivan erityisen rakkaina kaiken kokemamme jälkeen.

Paistaa se päivä kakkakasaankin

Maanantai 13.1.2014 klo 12.48 - Sanna

Vaikka viimeviikolla tulikin taas takapakkia... Nimittäin keskiviikkona, illalla yhdeksän aikoihin minusta Pipari vaikutti vähän vaisulta. Mittasimme siltä lämmön ja mittari näytti 40,25 °C. Kello olikin sitten sen verran, että eläinlääkäreille oli turha soitella. Ajattelin, että ensiavuksi voisin aloittaa antibiootin ja kipulääkkeen, kun molempia sattui onneksi kotoa löytymään ja soittaa aamulla eläinlääkärille. Silloin Pipari meni pentulaatikkoon imettämään pentujaan ja alkoi täristä samalla voimakkaasti. Vaikka tärinän lisäksi mitään muuta kalkkikramppiin viittaavaa ei ollut, en uskaltanut jäädä yön yli odottamaan vaan halusin päästä koiran kanssa lääkäriin. Onneksi tavoitin oman eläinlääkärin, joka otti meidät vastaan siis kymmenen aikaan illalla. Piparin veriarvot viittaasivat tulehdukseen, kuten epäilinkin. Pipari sai nahan alle antibiootin ja kipulääkkeen sekä varuiksi hitaasti liukenevaa kalkkia. Nisät ja niiden seutu ovat erittäin siistin näköiset, joten kyseessä on nyt sitten ehkä kohtutulehdus, vaikka vuoto ei ole haisevaa. Toivottavasti antibioottikuuri parantaa tulehduksen, oli nyt sitten kyseessä mikä hyvänsä. Kunhan nyt Pipari saataisiin kuntoon ja koko poppoo pysyisi terveenä sen jälkeen, niin voisimme ruveta nauttimaan tästä ajasta pentujen kanssa ilman suuria murheita.

Pallo-Masi

Frans ja Tipi

Kolmiväriset pojat

Lauantaina pentujen ikämittariin kilahti kolme viikkoa. Pennut ovat kehittyneet aivan huimaa tahtia viime päivinä. Kun ne ovat hereillä, olemme nostaneet ne pois pentulaatikosta olohuoneen lattialle tallustelemaan. Kovin lyhyitä nämä hereilläolohetket ovat vielä, kun suurin osa pentujen ajasta menee edelleen nukkuessa. Meillä käytössä oleva pentulaatikko on niin iso, että vasta tänään pennut muuttivat laatikosta pentuaitaukseen, joka sekin on meillä olohuoneessa. Viime viikolla pennut saivat ensimmäisen matokuurinssa. Muutamana päivänä harjoiteltiin kiinteänruuan syömistä pelkällä jauhelihalla ja nyt pennut popsivat (ja sotkevat) hienosti ja loistavalla ruokahalulla jauheliha-kermaviili-nappula-seosta. Ripuliongelmat onneksi vihdoin viimein loppuivat viimeiseltäkin siinä vaiheessa, kun kiinteänruuan syöttäminen alkoi.

Tämän pentueen alkutaival on kokonaisuutena ollut minulle henkisesti (ja jatkuvan univelan ja väsymyksen takia vähän fyysisestikin) äärettömän raskas, mutta jospa nämä pennut ovat siksi aivan erityisen rakkaita. Voisin vuorokaudet läpeensä kyllästymättä täällä vain istua ihastelemassa pentuja ja seurustelemassa niiden kanssa. Nyt pennut rupeavat vähitellen olemaan sen ikäisiä, että muitakin ihailijoita voidaan alkaa toivottaa tervetulleiksi :)

Kaikki <3

Poju ja Masi nukkuu Jumin päällä.

Pentuaitaus

Kaksiviikkoiset <3

Lauantai 4.1.2014 klo 21.34 - Sanna

Piparin pennut ovat nyt kaksi viikkoa vanhoja. Liioittelematta voin sanoa, että nämä kaksi viikkoa ovat olleet vuoden 2013 raskaimmat. Pennut ovat nyt yli viikon kärsineet ripulista, jonka syy oletettavasti on liiassa maidossa. Uudenvuodenpäivänä pikku tyttö eli Tipi aloitti ripuloinnin, se olikin ollut pentueesta ainoa, joka selvisi ilman ripulia siihen saakka. Luulen sen johtuvan siitä, että lähes siihen asti Tipi sai vastikemaitoa lisänä useamman kerran vuorokaudessa. Vastike tahtoo aina kovettaa pennun mahaa, joten Tipillä se toimi siis oikeastaan vatsan toimintaa tukevasti, kun kaikilla muilla oli vatsat sekaisin Piparin maidosta. Kun Tipin ripulointi sitten alkoi, se tapahtui sitten kerta rykäyksellä ja tosi voimakkaasti. Sille jäi ponnistelu ikään kuin päälle ja löysää limaiseksi muuttuvaa kakkaa tuli koko ajan. Kotoa löytyi Tehobactia, Nutri Plussaa ja Nutri Salia. Canicur oli jo loppu ja netistä sain todeta, että Kokkolan päivystävä apteekki oli tietysti mennyt jo kiinni.

Pari tuntia Tipin tilaa seurailtuani olin erittäin huolissani, sillä muilla pennuilla ripuli ei ollut oireillut läheskään yhtä voimakkaasti. Limaisessa ulosteessa rupesi olemaan mukana kirkasta vertakin ja oli ihan selvä, että suoli oli jatkuvasta kakkaamisesta ärtynyt. Soitin siis päivystävälle eläinlääkärille kysyäkseni olisiko pennuille mahdollista aloittaa jotakin lääkitystä. En rupea enää erittelemään missä päin päivystys tällä kertaa oli. Taas tuli todettua, että kyllä se vaan on niin, että koirankasvattajan on itse paras olla perillä monista erilaisista ongelmista, jos kasvattaa haluaa ja jatkuvasti päivystävää pieneläinpraktiikkaa ei ole lähettyvillä. Lisäksi toisten ja kokeneempien kasvattajien tietotaito on korvaamattoman arvokasta, joten yhteistyö ja sosiaalistenverkostojen laatiminen muiden kasvattajien kanssa on tosi tärkeää. Epätoivon hetkellä on lohduttavaa kuulla, että jollain on kokemusta samoista ongelmista ja kuulla kuinka pentuja on silloin hoidettu. Olisimme tarvittaessa päässeet pentuja eläinlääkäriin nesteyttämään, mutta totesin ettei siihen ole tarvetta sillä pennut eivät olleet kuivuneita. Lisäksi meiltä löytyi lääkekaapista nesteytyspullo ja nesteyttäminen olisi onnistunut siis kotonakin. Mitään lääkitystä eläinlääkäri ei ollut valmis määräämään sillä perusteella, ettei ripuliin sellaista ole ja puhui lastentaudeista... 

Onneksi Tipin vointi ei huonontunut aamuun mennessä ja senkin paino jatkoi nousuaan pahasta ripulista huolimatta. Aamulla soitin toiselle eläinlääkärille, joka heti oli kanssani samaa mieltä siitä, että näin pitkinnyt ripuli vaatii lääkityksen. Hän varmisti vielä hoito-ohjeet Yliopistollisesta Eläinsairaalasta, josta sanottiin samaa ja niin sain pennuille apteekkiin antibioottireseptin. Kannuksen apteekista löytyi onneksi hyllytavarana Canicur Pro-tahnaa lääkekuurin tueksi. Nyt lääkitystä on kolmas päivä menossa ja ripuli on onneksi selvästi jo hieman helpottamassa. 

Pentujen silmät ovat auenneet kahden viime päivän aikana. Niiden kehityksessä on tapahtunut selvä harppaus eteenpäin, nyt kun ne rupeavat havannoimaan ympäristöään. Motorinenkehitys on aivan eri tasolla kuin Tellervon pennuilla tässä iässä oli. Kun pentuja on monta, ne joutuvat alusta asti kilpailemaan nisistä ja ryömimään toistensa yli. Piparin pennuista osa kävelee nyt jo tosi hienosti, kun Tellervon pennut saivat tassut alleen vasta noin viikkoa myöhemmin. Pentujen korvat ovat myös auenneet. Ääntä kuulleessaan pentujen pienet korvat nykivät niiden reagoidessa ääniin. Nyt niiden kanssa aloitetaan seurustelu toden teolla. Jokaista pentua käsitellään monta kertaa päivässä, niitä silitellään ja pussaillaan ja minä tietysti lässytän ja kimitän niille minkä ehdin. Ne ovat aivan tolkuttoman suloisia <3

Pentujen virallisia nimiä työstän mielessäni parhaillaan. Sen verran voin paljastaa, että tästä tulee T-pentue.

Tänään otimme pennuista 2-viikkois valokuvat:

Tilkku

Vaalea poika

Pikku P.

Frans

Jumi

Pallo-Masi

Tipi

Tervetuloa 2014!

Tiistai 31.12.2013 klo 22.52 - Sanna

Kiusa se on pienikin kiusa

Maanantai 30.12.2013 klo 15.35 - Sanna

Mistä tietää onko blogilla lukijoita? Siitä, että jouluaattoinen kirjoitukseni Piparin synnytyksestä, otsikolla "Voi pojat!", on yllätyksekseni nostattanut pienen myrskyn vesilasissa. Sain tänään puhelun  koskien kyseessä olevassa tekstissäni eläinlääkäripäivystyksestä ja paikallisesta eläinlääkäristä kirjoittamiani seikkoja. Tässä kohtaa haluan korostaa, että tätä blogia ja kotisivuja ylläpidän ja kirjoitan vain minä, Hannulla ei kirjoituksiini ole osaa eikä arpaa, eikä hän niitä käy säännöllisesti edes lukemassa.

Normaalisti en muokkaa kirjoituksiani jälkikäteen. Tällä kertaa asioita selventääkseni lisäsin nyt kirjoitukseeni sen tiedon, että Kannuksen eläinlääkäri järjesti leikkausmahdollisuuden Kruunupyyssä, joka tietysti oli hieno asia. Tämä ei kuitenkaan muuta sitä seikkaa miksikään, että meitä ohjattiin ensin kahdessa puhelussa Jyväskylään, kun akuuttia leikkausta vaativaa synnytysestettä ei oltu valmiita hoitamaan päivystysaikaan. Haluan julkisesti todeta, ettei minulla ole henkilökohtaisesti mitään ketään henkilöä vastaan. En kirjoituksellani halua herjata tai panetella, enkä sillä sitä myös teekään. Tapanani ei ole teksteissäni muunnella tosiasioita. Olen kirjoittanut tuon lauantai illan ja yön tapahtumista juuri niinkuin ne olivat. Eläinlääkintähuoltolaki edellyttää kuntaa järjestämään kiireellistä apua tarvitseville kotieläimille eläinlääkäripäivystyksen kaikkina vuorokaudenaikoina. Tämä ei mielestäni tuona viikonloppuna kohdallamme toteutunut ja alueellista eläinlääkäripäivystystä kohtaan esittämäni kritiikki on mielestäni siten varsin aiheellinen. Ymmärrän, että eläinlääkäri ei rupea tekemään toimenpidettä, johon hänellä ei ole rutiinia. Kritiikkini kohdistuukin siihen, kuinka eläinlääkäripäivystys on alueellamme pieneläinten osalta hoidettu, jos koiran keisarinleikkaaminen ei omalla alueella aina ole päivystysaikaan mahdollista.

Haluan korjata tekstissäni ilmenneet asiavirheet. Alueellamme on päivystäviä eläinlääkäreitä kuusi kappaletta, eikä neljää kuten olin kirjoittanut ja Kannuksen kaupungin eläinlääkäri hoitaa myös koiria, mutta ei vaativia kirurgisia operaatioita, jotka on paras suorittaa klinikkaolosuhteissa.

Mikäli asiassa on vielä jonkun mielestä epäselvyyksiä, pyydän myös "salaista ihailijaani" ottamaan suoraan rohkeasti yhteyttä minuun. Mikäli rivien välistä lukeminen kiinnostaa, suosittelen perehtymään blogiini lisää, sillä olen myös aikaisemmin kohdistanut kritiikkiä muidenkin eläinlääkäreiden toimintatapoihin. Ehkäpä hekin ilahtuisivat ystävällisen kanssaihmisen puhelusta. Kannattaa myös perehtyä  lakiin kunnianloukkauksesta, jossa olennaisesti merkittävää on, että oikean tiedon esittäminen ei ole kunnianloukkaus. Esitän  jatkossakin kirjoituksissani kritiikkiä aina silloin kun katson sen aiheelliseksi. Koirat haukkuu, mutta karavaani kulkee.

Ensimmäinen viikko

Sunnuntai 29.12.2013 klo 12.24 - Sanna

Ensimmäinen viikko pentujen elämää on nyt takana päin niilläkin viidellä pennulla, jotka syntyivät viime sunnuntain puolella Kruunupyyssä eläinlääkärin pöydälle. Ensimmäistä kertaa minulla on pentue, jonka pennut ovat syntyneet kahden vuorokauden aikana; syntymäpäiväksi pennuille merkitään 21.12. ensimmäisten pentujen mukaan. Koska en luovuta pentuja vielä seitsemän viikkoisina vaan joka tapauksessa vasta hieman vanhempina,  kenenkään ei tarvitse olla huolissaan siitä täyttyykö kaikilla pennuilla luovutusiän minimivaatimukset eri syntymäpäivistä huolimatta.

Tipi ja vaalea poika 1.

Tämä viikko on ollut meille kasvattajille uuvuttava. Koska emme halua menettää yhtään pentua sen takia, että emä makaisi ne kuoliaaksi, olemme valvoneet Hannun kanssa vuoroissa Piparia ja pentuja vuorokauden ympäri. Kun siinä samalla on hoidettavina muut koirat ja kaikki maatilan työt, olemme keränneet univelkaa rutkasti. Vuosi sitten Lyyti makasi yhden pentunsa kuoliaaksi pennun ollessa muutaman vuorokauden ikäinen, enkä halua saman enää toistuvan. Vahingon sattuessa Lyyti oli valvomatta korkeintaan 15 minuuttia, mutta eipä siihen hetkeä enempää tarvita, jos epäonni kolkuttelee olan takaa. Tuntuu olevan kovin rotu- ja tietenkin myös yksilökohtaista, käyvätkö emät makaamaan pentujensa päälle. Samaten tuntuu olevan kovin kasvattajakohtaista kuinka suuren huolenaiheen tästä haluaa itselleen tehdä. Tippaakaan en tuomitse niitä kasvattajia, jotka eivät pentueidensa kanssa halua tai pysty vuorokausi tolkulla valvomaan, mutta koska me pystymme järjestämään oman elämämme viikoksi kahdeksi niin, että valvominen onnistuu, olemme halunneet niin tehdä.

Pieni koko ei haittaa, jos on nokkela. Tipillä on varsinainen aitiopaikka maitobaarissa, kun Pipari ottaa rennosti.

Suomenpystykorvapentueiden kanssa tälläinen ei ole käynyt mielessäkään, emät vaan eivät ole olleet sen tyyppisiä, että kävisivät pentujensa päälle maate. Niiden kanssa valvon vain ensimmäisen yön kokonaan, seuraavina öinä käyn pentulaatikolla tilennetta vilkuilemassa parin tunnin välein. Pystykorva on vaan luonnostaan niin herkkähipiäinen, ettei todellakaan halua nukkua joku ikävä möykky kylkensä alla. Aika hyvin Pipari varoo pentujaan. Laatikkoon tullessaan se yrittää tuupata reunassa makaavat pennut keskemmälle. Kuitenkin, jos joku pentu sattuu jäämään sen alle, se ei tee useimmiten elettäkään siirtyäkseen pois päältä. Olen miettinyt, voiko tämä johtua siitä, että ainakin meillä beaglet hakeutuvat aina keskenään samaan läjään nukkumaan. Yhdessä nukkumalla ne ovat tottuneet siihen, että alla ei ole pehmeä tasainen peti, vaan epämääräinen kasa kavereita, eivätkä siksi ole herkkiä pentujensakaan suhteen? Haluan vielä korostaa, että nämä arveluni koskevat vain omia koiriani. Tiedän monia, joilla beaglet hoitavat pentunsa sen kummemmin vahtimatta ja kaikki sujuu hyvin, mutta toisaalta myös niitä kasvattajia, joilla emän ja pentujen vahtimiseen suhtaudutaan samalla tavalla kuin meillä. Tellervon kaksosten kanssa viikon valvominen tuntui enemmän kuin riittävältä, ne olivat niin isoja plössyköitä siinä vaiheessa, että tämä riski oli ohitettu. Piparin pentueen kanssa jatkamme valvomista vielä ainakin pari kolme päivää, että pennut kasvavat vielä vähän lisää. 

Bic2 ja työnimeksi on muuttunut Pallo-Masi, poika kun on aavistuksen pyöreä ;)

Ihan ongelmitta tämä viikko ei ole sujunut. Kirjoitinkin jo viime postauksessani pienen tytön kanssa olevista ongelmista. Olen ruvennut kutsumaan tätä ainutta neitokaista Tipiksi, ihan sen takia, että se on pieni poikiin verrattuna. Tipin kanssa tilanne näyttää nyt paljon paljon valoisammalta. Kun tuttipullo otettiin uudestaan avuksi, Tipin paino lähti hienoon nousuun. Tällä hetkellä Tipi syö maitovastiketta pullosta vain pari kertaa vuorokaudessa. Sitä useammin se ei siihen enää suostu, emän maito on siitä paljon parempaa ja paino nousee sellaista tahtia, että imeminen näyttää tuottavan tulosta. Seuraamme pentujen painoja punnitsemalla ne 12 tunnin välein, jolloin mahdollista lisäruokinnan tarvetta on helppo arvioida.

Tupla kranssi ja helpompi työnimi Frans.

Piparin maidontuotanto taisi lisääntyä täyteen määräänsä torstaina, sillä sinä iltana osa pennuista alkoi ripuloimaan. Eikä kyseessä ollut todellakaan mitään pikkuisen löysiä kakkoja, vaan ihan silkkaa ruiskuripulointia. Säikähdin ihan kamalasti ja ensimmäisenä mielessäni luettelin kaikki mahdolliset taudit mihin pikkupennut voivat sairastua ripulilla oireillen. Edessä oli tosi uneton yö pentujen vointia seuraillen, parvon ja muiden kamalien tautien kummitellessa mielessä. Onneksi ripulointi oli ainoa näkyvä oire, pennut olivat virkeitä, söivät nisistä ahkerasti, eivät kuivuneet ja painokin vaan nousi kaikilla koko ajan. Reilut maitoannokset siis ilmeisesti pistivät pakin sekaisin useammalta vauvalta. Soitin heti perjantai aamuna eläinlääkärille varmistaakseni mistä löydän viikonlopun aikana päivystäjän, jos pentujen vointi jostain syystä rupeaisi huononemaan. Onneksi mitään sellaista ei ole käynyt, vieläkin parilla on mahat sekaisin, mutta rauhoittumaan päin onneksi. Pari päivää pesukone on pyörittänyt pentulaatikon alustoja non stoppina aamusta iltaan ja kakkaan tuhriutuneet pennut on pesty lavuaarissa moneen otteeseen, mutta eiköhän tästäkin selvitä voittajina.

Pikku Putkonen, edelleen mielestäni isänsä pieni kopio :)

Noin niinkuin muuten täällä menee pentujen kanssa oikein hienosti :D Ne ovat aivan käsittämättömän suloisia ja niiden seuraamiseen ei kyllästy mitenkään. Pojat ovat kaikin puolin tässä vaiheessa tosi tasaisia. Yksi pojista tulee muuttamaan ihanaan, tuttuun sijoituskotiin lähelle meitä ja neljä poikaa muuttavat eri puolille Suomea melko pitkälle jokainen. Pennuista vapaana saattaa olla yksi uros (todennäköisesti kolmivärinen), jolle toivon näyttelyistä kiinnostunutta kotia. Isosti plussaa, jos koti sijaitsisi Keski- tai Pohjois-Pohjanmaalla. Tipi tyttöä seurailen rauhassa ainakin muutaman viikon, jonka jälkeen vasta tiedän etsiikö se sijoituskotia vai pelkkää seuraneidin paikkaa.

Täältä löytyy pentueen oma KUVA-ALBUMI, jonne lisäilen kuvia useasti.

Voi pojat!

Tiistai 24.12.2013 klo 19.18 - Sanna

Perjantai iltana Piparin synnytyksen avautumisvaihe oli selvästi alkanut. Se käyttäytyi niin levottomasti jo puolen yön aikaan, että epäilin pentujen aamuun mennessä syntyvän. Lähes koko yön se ramppasi edes takaisin ja teki pesää (tietysti vain sohvalle), välillä se rauhoittui toviksi nukkumaan kainalooni sohvalle selälleen. 

Aamulla Pipari käyttäytyi entistä levottomammin. Puolen päivän aikoihin lirahti selvästi ensimmäisiä sikiönesteitä, joka on varma merkki ponnistusvaiheen alkamisesta. Synnytykseen olennaisesti tarvittavat supistukset vaan loistivat poissaolollaan. Edes Piparin kävelyttäminen ei auttanut, vaikka liikunta voimistaa normaalisti supistuksia. Otin eläinlääkäriimme yhteyttä. Hänen neuvojaan noudattaen aloitettiin oksitosiini injektiot. Oksitosiinihormoni vaikuttaa pistoksina nopeasti ja se saa kohdun supistelemaan voimakkaasti. Piparilla supistukset tulivat edelleen harvakseltaan ja ne olivat jotenkin ponnettomia. Kaksi tuntia myöhemmin ensimmäistäkään pentua ei ollut syntynyt. Lähdimme eläinlääkärille. Pakkasimme autoon kaiken tarvittavan sen varalle, että eläinlääkäri päätyy keisarinleikkaukseen. Epäilin osittaisen polttoheikkouden johtuvan siitä, että Piparin kohtu oli niin valtavan venynyt suuren pentulastin kanssa ettei pystynyt supistumaan. Supistukset kuitenkin voimistuivat automatkan aikana ja ensimmäinen pentu oli selvästi jo kanavassa tulossa. Niinpä leikkauksen sijaan päätettiin eläinlääkärin suosituksesta kokeilla kalkkia suonensisäisesti ja lisää oksitosiinia.

Lähdimme siis takaisin kotiin odottamaan ensimmäisen pennun syntymää. Siihen kului yllättävän pitkä aika, kunnes sitten hieman ennen kuutta illalla syntyi kolmivärinen uros pentu. Olimme sopineet eläinlääkärin kanssa, että viestittelen hänelle synnytyksen etenemisestä, että hän on tietoinen siitä tarvitaanko lisäapua mahdollisesti myöhemmin illalla. Toinen pennun syntymä otti myös aikansa. Se syntyi hieman virheellisessä asennossa, perätarjonnassa mutta ikäänkuin poikittain. Epäilen virheasennon vaikuttaneen siihen, että kaksivärinen kaunis narttupentu oli suruksemme kuollut. Yritin kymmenisen minuuttia elvyttää sitä tuloksetta. Kolmas pentu, kaksivärinen uros, syntyi puolisen tuntia myöhemmin ja sen syntymä kävi helposti. Rupesimme siis odottamaan neljännen pennun syntymää. 

Pipari ja pennut: Bic1, Jumitus, Pikku P., Bic2, Pikku tyttö, Tilkkutakki ja Tupla kranssi.

Kohtuullisen voimakkaista supistuksista ja Piparin ponnisteluista huolimatta pentua ei vaan syntynyt. Totesimme pennun jumittuneet kanavaan ja yritimme auttaa kaikin tavoin sitä ulos, siinä onnistumatta. Kun Pipari oli ponnistellut kolme varttia rupesin olemaan erittäin huolissani ja yritin tavoittaa eläinlääkäriämme. Koska en saanut häntä kiinni, piti apua alkaa etsiä pikaisesti muualta. Ensimmäiseksi siis tietysti puhelinsoitto alueemme päivystävälle eläinlääkärille. Alueemme eläinlääkäripäivystys on jaettu neljälle eläinlääkärille. Tilanne on täällä sikäli kamala, että yksi näistä neljästä, Kannuksen kaupungin eläinlääkäri, kieltäytyy yksiselitteisesti hoitamasta koiria. Meillä oli huonoa tuuria, sillä juuri hän sattui hoitamaan viikonlopun päivystykset. Todella hienoa kuulla eläinlääkärin suusta, että koiran kanssa voi ajaa Jyväskylään klinikalle, joka on 24h auki, kun koiralla on tosi kiireellistä apua vaativa synnytyseste! Jyväskylään meiltä on 250 kilometriä, mikä olisi lauantai illan surkealla ajokelillä tarkoittanut vähintään kolmen tunnin ajomatkaa.

Hädissäni rupesin soittelemaan muualle. Ensin otin yhteyttä Kokkolan alueen päivystävään eläinlääkäriin ja kerroin tilanteestamme. Hän kieltäytyi ottamasta meitä vastaa todeten, että hoitaa vain oman alueensa eläimiä. Seuraavaksi puhelu Ylivieskan alueen päivystävälle, jolta samanlainen vastaus. Molemmat painottivat, että meidän alueemme päivystäjän on leikattava koira, eikä hän voi kieltäytyä siitä. Vaan kun kieltäytyi. Tällä kohtaa Hannu soitti uudestaan oman alueemme päivystäjälle ja kysyi, eikö hän todellakaan voi leikata Piparia? Ei suostunut, sillä verukkeella ettei ole koiria hoitanut kymmeniin vuosiin. Tällä kohtaa täytyy jo kummastella sitä minkälainen ammattietiikka ko. ihmisellä on ja onko silloin kykenevä toimimaan ammatissaan, jossei pidä ammattitaitoaan yllä? Samalla minä soitin Kokkolassa toimivalle yksityiselle eläinlääkärille, joka vastasi ja kertoi olevansa Helsingissä. Ei siis apua meille sieltäkään. Seuraavaksi puhelu Oulun alueen päivystävälle eläinlääkärille, joka ensimmäisenä otti hätäni inhimillisesti huomioon. Hänkin totesi, ettei alueen ulkopuolisia eläimiä hoideta, mutta lupasi tästä poiketen kuitenkin leikata Piparin sillä totesi puhelinkeskustelumme aikana, että koira on todellakin hoidettava tai se kuolee. Samaan syssyyn Hannu sai puhelun Kannuksen kaupungin eläinlääkäriltä, että hän oli järjestänyt asian niin, että kruunupyyläinen lääkäri ottaa meidät vastaan. Kiittelin siis oululaista kovasti, koska hän oli ensimmäinen, joka oli valmis joustamaan päivystyskäytännöstä eläimen hengen säilymisen takia ja lähdimme kiireellä kohti Kruunupyytä. Jo syntyneet kaksi pentua jäivät lämpimästi pakattuina pahvilaatikkoon nukkumaan. Olin ruokkinut ne valmiiksi maitovastikkeella ajatellen sitä, että siten niillä ei ollut mitään hätää muutamaan tuntiin. Oma eläinlääkärimme soitti siinä vaiheessa kun kotoa lähdimme, että oli juuri huomannut viestini ja kysyi tilannettamme. Tarvittaessa hänkin olisi pystynyt Piparin leikkaamaan, mutta suositteli meille silti Kruunupyyhyn menoa. Kiitokset siis hänellekin! Onneksi löytyy vielä ihmisiä, jotka ovat vapaa-ajaltaan valmiita siirtymään työn ääreen kun apua tarvitaan. Se apu on nimittäin joskus korvaamattoman arvokasta.

Pikku tyttö syömässä

Kruunupyyhyn oli 65 kilometriä ja ne kilometrit tuntuivat minusta loputtoman pitkiltä, kun Pipari vieressäni takapenkillä ponnisteli tuskaisesti koko matkan. En ikinä unohda sitä kuinka kamalalta ja voimattomalta minusta tuntui. Saavuttuamme perille eläinlääkäri yritti vielä auttaa synnytysapua jumissa olevalle pennulle vetämällä ja onnistui kuin onnistuikin siinä! Pentu oli ilmeisesti matkan aikana liikahtanut sen verran kanavassa eteenpäin, että siitä sai jotenkuten otteen. Kotona emme siinä onnistuneet, vaikka miten yritimme. Kaikkein uskomattominta oli, että jumittunut pentu oli vielä hengissä, vaikka se oli tuossa vaiheessa ollut jumissa kolme tuntia. Piparille pennun ulos saanti oli tietysti suuri helpotus. Eläinlääkäri halusi vastusteluistani huolimatta antaa Piparille vielä hieman oksitosiinia ja kokeilla josko se pystyisi synnyttämään loputkin pennut itse. Sanoin, että koira on aivan umpiväsynyt ja ettei se mitenkään pystyisi siihen, sillä neljä pentua oli vielä syntymättä. Pipari luuhistuikin maahan lähes heti ja eläinlääkäri huomasi saman asian. Ainoa vaihtoehto oli siis leikkaamalla auttaa loput pennut maailmaan.

Keisarinleikkaus sujui ripeästi. Minun tehtäväkseni jäi pentujen elvytys ja putsaaminen. Leikkaamalla syntyi kolme poikaa ja yksi tyttö. Ainoa heikkokuntoinen joukosta oli tyttö, joka ei varmaan montaa minuuttia pitempään olisi kohdussa enää pysynyt hengissä. Sen koko sikiöpussin nesteet olivat ulosteesta jo aivan keltaiset ja pentu itse oli aivan keltaiseksi tahriutunut ja sen iho oli sinertävä. Elvyttämällä reippaasti siihenkin kuitenkin tuli eloa. Kun Pipari oli kursittu kasaan ja herätetty, pääsimme vihdoin kotimatkalle. Kello oli aamulla viisi kun tulimme kotiin. Pipari oli niin väsynyt kaiken kokemansa jäljiltä, että päätin laittaa sen näyttelyhäkkiin lämpimään kylpyhuoneeseen kahdeksi tunniksi nukkumaan ja antaa pennuille ensimmäisenä ateriana korvikemaitoa pullosta. Kun kaikki seitsemän pentua oli juotettu, kaaduimme mekin sänkyyn tolkuttoman väsyneinä nukkumaan toviksi. Perjantai-lauantaina yönä oli pätkissä nukkunut Piparin kanssa valvoessa yhteensä muutaman tunnin ja niillä unilla oli pitänyt pärjätä sunnuntai aamuun saakka.

Pikku P. isänsä kopio

Puolitoista tuntia myöhemmin pennut vikisivät siihen malliin, että oli aika nousta ylös ja päästää tuoreimmatkin vauvat ensikertaa äitinsä hoiviin. Piparille parin tunnin lepo oli tehnyt ihmeitä ja se alkoi innokkaasti hoitamaan pentujaan. Kaikki pojat olivat erittäin pontevia ja elinvoimaisia, ei tarvinnut muuta kuin ohjata ne kerran nisille ja sen jälkeen ne osasivat toimia syömäpuuhissa hienosti itse. Tyttö pentu olikin sitten murheenaihe. Sillä ei ollut minkäänlaista halua edes avata suutaan, saati yrittää imeä. Väkisin annoin sille vastiketta minimaalisia määriä suuhun ja vain toivoin, että osa menisi perille. Samalla kaavalla sen kanssa sitkeästi jatkettiin puolentoista tunnin välein, vaikka menetin jo toivoni sen selviämisestä oikeastaan täysin. Myöhään sunnuntai iltana sain sen ottamaan välillä nisän suuhunsa sekunniksi, siispä jatkoin nisälle nostamisharjoituksia sen kanssa tiheään ja jatkoin vastikkeen antamista. Pennun syöntiä seurattiin punnitsemalla tuttipullo digitaalivaa'alla aina ennen ja jälkeen syötön. Vähitellen pentu rupesi ottamaan tuttipullosta jopa imuotetta ja voi sitä iloa minkä 4 maitogramman häviäminen tuttipullosta voi aiheuttaa.

Koko katras

Eilen aamuna pikku tyttö sitten nisälle nostettuna hoksasikin jutun jujun ja alkoi imeä itse. Se piristyi päivän aikana tosi paljon ja aamun jälkeen en enää maitoa sille pullosta tarjonnut, kun se vieraili luomumaitobaarissa hörpyillä yhtä usein kuin veljensäkin ja reipastui koko ajan ihan silmissä. Tämän päivän punnituksessa odotti ikävä yllätys. Tytön paino on eilisestä laskenut peräti 16 grammaa :( Minä kun oli pentua seuraamalla iloisesti tuudittautunut siihen, että nyt ollaan vaikeuksien paremmalla puolella menossa. Ilmeisesti tyttö ei sitten saa imettyä vielä nisää tarpeeksi voimakkaasti. Tuttipullo on otettu takaisin käyttöön, siitä syöminen sujuu nyt tosi taitavasti, joten voimia pennulle on tullut hyvin. Sen maha meinaa olla vastikkeen syönnistä pikkuisen sekaisin ja olen huolissani, koska ripulointi on pikku pennulle hengenvaarallista. Seurailen pikku tytön painoa nyt tosi tarkkaan, jos paino ei rupea ripeästi nousemaan tuetullaruokinnalla epäilen pennussa olevan jotain vikaa. Mutta toivotaan parasta ja pelätään pahinta. Joulua meillä ei nyt vietetä, kun minä tai Hannu vahdimme pentuja vuoron perään. Läppäristä oli kovalevy rikki, joten onneksi huollatimme läppärimme vasta äskettäin ja minulla on siis internetin ihmeellinen maailma myös seuranani pentulaatikossa. Mitäkäs muutakaan sitä näin jouluaattona tekisi ;)

Pikku tyttö ja Pikku P.

Pikku P. ja Jumi

Mutta tämmöinen jännitysnäytelmä siis tällä kertaa. Synnytyksissä voi tulla ongelmia ja niihin pitää osata varautua. Ensimmäinen kerta kun nartullemme tuli tälläisia synnytysvaikeuksia, joiden takia jouduttiin turvautumaan keisarinleikkaukseen. Itselleni tämä oli muistutus siitä, että jokainen pennutus tarkoittaa myös mahdollista riskiä menettää rakas koira. Piparin leikkaushaava näyttää onneksi todella hyvältä, eikä se vaikuta kivuliaalta. Antibiootti- ja kipulääkekuuri sillä on tietysti menossa. Haluan toivottaa hyvää ja rauhallista joulua täältä pentulaatikon laidalta kaikille blogini lukijoille!

Saa jo jännittää...

Keskiviikko 18.12.2013 klo 19.37 - Sanna

... Piparin synnytys lähestyy

Piparin pentumaha on viimeisen viikon aikana venähtänyt hurjasti. Siis todella hurjasti. Ylhäältä päin katsoen sen vyötärön kohta näyttää siltä kuin koiraparka olisi syönyt jumppapallon. Tiineysvuorokausia on nyt 57 ja periaatteessa synnytys on ajankohtainen koska tahansa. Maanantaina käytiin eläinlääkärissä tiineysröntgenissä. Eläinlääkärinkin ensireaktio Piparin nähdessään oli kaikessa yksinkertaisuudessaan: "Huh, huh!"

Tässä se kuva sitten on :) Kahdeksan kalloa ja selkärankaa sieltä löytyy. Ihan 100 % varma tämmöinen röntgenkuvakaan ei ole, kun pentuja on nyt niin monta, että kaikki eivät välttämättä näy hyvin kuvassa.

Ja tämmöiseltä itse odottava äiti nyt näyttää:

Kuvassa vuorokausia 55.

Muuten Pipari on tosi pirteä ja loputtoman nälkäinen, mutta hyvän makuuasennon löytyminen ottaa aikansa. Kaikkein mieluiten se makaa tuvassa takan vieressä selällään, iso maha kohti kattoa. Rappusien kulkeminen yläkertaan on roikkuvan mahan takia niin hankalaa, että olemme alkaneet kantamaan sen niistä. Kaikki tykötarpeet minulla on jo valmiina synnytystä varten ja toivon, että Piparin synnytys osuisi arkipäivälle, jolloin mahdollinen apu olisi helpommin tavoitettavissa.

Lyytin pennuilla on tänään synttärit, joten tässä vielä P-pentueelle pienet onnittelut:

Voittajanäyttelyiden saldo

Keskiviikko 18.12.2013 klo 18.55 - Sanna

Nyt jos sitä olisi viimein toipunut messariviikonlopusta sen verran, että jaksaisin kuulumiset päivittää tännekin. Viime viikko oli varsin kiireinen ja siksi en ole Piparin mahan kasvustakaan kirjoitellut. Meille haettiin itsenäisyyspäivänä lammaskatraaseen 66 uutta uuhta, joiden kanssa on ollut myyjästä johtuvista syistä paljon, paljon ylimääräistä hommaa. Kaiken huippu oli, kun jouduimme sitten lopulta viime keskiviikkona kirjaamaan jokaiselta lampaalta eu-tunnukset korvamerkeistä ylös, myyjällä kun ei ollut hajuakaan siitä, mitä eläinyksilöitä hän oli meille edellisellä viikolla myynyt! Kaikista rekisteri- ja paperiepäselvyyksistä puhumattakaan... Joillakin näyttää olevan tapana jättää tämmöisten asioiden hoito retuperälle. No ei siitä sen enempää.

Tortaina startattiin jo aamutuimaan kohti Etelä-Suomea. Menimme asuntoautolla ja kyytiin pakattiin näyttelyyn ilmoitetut Viivi ja Wilson. Jokavuotinen perinne eli Ikeassa käynti liitettiin tähänkin messarimatkaan. Tällä kertaa päätettiin hoitaa Ikeassa käynti jo menomatkalla, pysähtymällä Tampereella. Mitään ihmeitä minun ei ollut tarkoitus ostaa, ostoslistalla oli lähinnä uudet sohvanpäälliset olohuoneen Ektorpeihin. Tietysti jotain pientä tarttui mukaan myymälän puolelta, mutta ikävä yllätys odotti varastossa, sieltä kun ei löytynyt kuin yksi kappale haluamaani päällistä. Todettiin sitten, että ehditään perjantaina pysähtyä näyttelystä Järvenpäähän ajaessa Vantaan Ikeassa, ostamassa toinen päällinen sieltä. Kun menomatkalla käytiin vielä ruokaostoksilla kello olikin jo kymmenen kun illalla päästiin perille Järvenpäähän isäni luo. Torstain ja perjantain välisenä yönä myrskysi. Tuuli pauhasi niin kovasti, että heräilin siihen yöllä välillä. Parkkipaikan reunassa kasvoi muutama julmetun iso kuusi ja yölläkin ajattelin, että jos ne siitä kaatuvat, puun viereen parkkeerattu asuntoautomme olisi entinen. Aamulla kellon herättäessä katsoin ikkunasta ensimmäisenä parkkikselle ja totesin yhden kuusen kaatuneen. Kerrankin meillä oli onni matkassa, puu oli nimittäin rojahtanut vastakkaiseen suuntaan siitä, missä meidän asuntoautomme seisoi. Jonkun vähemmän onnekkaan farmari oli jäänyt kaatuneen kuusen alle.

Wilson kehässä perjantaina.

Meillä oli joka näyttelypäivälle kummankin rodun arvostelujen arvioitu alkavan vasta puolenpäivän kieppeillä. Joka aamu lähdettiin kuitenkin jo pian yhdeksän jälkeen ajamaan Messukeskukseen. Aikaisempina vuosina ruuhka on välillä ollut tosi kova, pahimmillaan ollaan jonotettu kilometrin pituisessa letkassa parkkihalleihin lähes tunti. Nyt minään aamuna minkäänlaista jonottelua ei ollut, vaan sisään parkkialueelle sai ajaa suoraan. Aikatauluissa beaglet ja porcelainet olivat joka päivä samaan aikaan. Perjantaille Viivin veljen omistaja oli luvannut esittää tarvittaessa Viivin. Beagle kehä alkoi kuitenkin onneksi ajallaan ja nuorten luokan urokset oli nopeasti arvosteltu. Wilsonille erinomainen ja sijoitus luokassa neljänneksi. Ehdinkin sitten itse Viivin kanssa kehään, mutta beagle kehä jäi muuten näkemättä. Kesällä jo vannoin etten esitä Viiviä enää koskaan itse, mutta jospa tämä oli nyt se viimeinen kerta, kun siitä jäi kiva muistokin. Viivi oli ihan iloisella mielellä kanssani kehässä, sai hyvän arvostelun ja oli VSP, Louis veljen ollessa rotunsa paras. Perjantailta Viiville siis HeW-13 titteli :) Palkintopokaalit olivat yhtä mitättömät kuin messarissa aiempinakin vuosina, joten kiva, että nyt oli valittavissa niiden sijaan lahjakortit, joilla sai maksaa suurimman osan voittajaruusukkeen hinnasta. Ostettiin siis iso ruusuke tittelistä muistoksi.

Ison kehän tunnelmia Hew-13

Asuntoautolla oltiin liikkeellä ihan sen takia, että kun molemmat koirat olivat kehäesiintymisensä suorittaneet, saimme viedä koirat lämpimään autoon nukkumaan rauhassa ja kierrellä näyttelyssä ja ostoksilla ilman koiria. Mukaan tarttui taas iso läjä uusia venta-alustoja. Nuorisomme viimeisintä hupia on nimittäin repiä nämä karvapedit tuhannen silpuksi ja olen joutunut heittämään roskiin niitä sitä mukaan, kun niistä on enää riekaleet jäljellä. Ruotsalaisilla kauppiailla oli edulliseen hintaan kaikenlaisia herkkuja, sieltä ostettiin 2,5 kiloa sian korvantyviä ja 50 kappaletta naudan korvia. Isompi trimmauspöytä oli siintänyt mielessäni jo pitkään, vanha kun on aikanaan harjiksille ostettu ja sitä varten beagleille aavistuksen pienen puoleinen. Näillä myyjillä oli passelin näköinen pöytä myynnissä ja hintakin tipahti kivasti heti kättelyssä, joten ostettiin sitten sekin ja saatiin vielä muutama vinkulelu kaupantekijäisinä. Kotona laitoin uuden trimmipöydän kasaan toissa päivänä ja hitsi, että olenkin siihen tyytyväinen. Tosi tukeva ja hyvä pöytä tuli hankittua. Kun ostokset oli tehty, siiryimme seuraamaan ryhmäkilpailuja katsomosta. Ryhmien välissä arvostellut veteraanit ja kasvattajaryhmät veivät aikaa niin paljon, että mäyräkoiraryhmän kohdalla päätettiin luovuttaa ja suunnata Vantaan Ikeaan ja ruokakaupan kautta Järvenpäähän. Vantaan Ikeastakin löytyi tasan se yksi kappale tarvitsemaani sohvanpäällistä, joten onneksi ostin toisen jo Tampereelta. Niin pitkäksi päivä kaikkineen vierähti, että Järvenpäässä oltiin taas vasta ilta yhdeksältä. Eipä siinä tarvinnutkaan enää kuin ruokkia ja ulkoiluttaa koirat ja mennä nukkumaan.

Lauantaille näyttelyyn oli ilmoitettu pelkästään Viivi. Heikki otti Viivin hoteisiinsa ja minä suunnistin kameran kanssa beaglekehän laidalle. Harmillisesti tuomaripöytä oli neljän kehän keskellä, joten mitään mahdollisuuksia ottaa koirista seisomakuvia ei oikeastaan ollut. Lauantain kuvasaldo ei siksi kovin kummaiseksi muodostunut. Sisähalleissa kuvatessa valaistuksen vähäisyys on ainainen ongelma ja onnistuneita liikekuvia on hankala saada aikaiseksi, vaikka minulla valovoimainen objektiivi onkin. Arvostelun seuraaminen oli mielenkiintoista ja beagleihmisten kanssa seurustelu mukavaa. Hannu kävi välissä katsomassa porcelainejen arvostelut ja tuli sieltä muikean näköisenä takaisin. Viivi oli korjannut lauantain potin Heikin kanssa olemalla rotunsa paras ja niin Viivin nimen eteen saatiin Pohjoismaiden Voittaja -13 titteli. Kehän jälkeen Kennelliiton edustaja oli tullut ilmoittamaan, että Viivi on valittu doping-testattavien koirien joukkoon. Mikäs siinä, paitsi jos hihnan päässä sattuu olemaan narttu, joka voi mainiosti olla pissaamatta vaikka koko päivän vieraassa paikassa... Heikki onneksi piti Viivistä huolta ja minä sain jatkaa beaglejen arvostelun seuraamista. Ikäviä uutisia tuotiin siinä vaiheessa, kun näytteen ottaja oli koiran kyykätessä pissaamaan vahingossa kolhaissut Viiviä polvellaan, jolloin se oli säikähtänyt ja pissaamiset oli tietysti jäänyt siihen. Näytteenottaja sitten valvoi Viiviä herkeämättä puolisen toista tuntia, jonka jälkeen tehtiin uusi ja tällä kertaa onneksi onnistunut yritys pissanäytteen otossa :D Kyllä niitä doping-näytteitä näyttelyissä siis otetaan, jos joku on asiaa epäillyt. Minua moinen ei haittaa tai pelota, sillä koskaan en ole lääkkeiden varoaikoja jättänyt noudattamatta, vaan siitä syystä on viime kesänäkin jäänyt näyttelyyn ilmoittamani Viivi Oulun KV-näyttelyistä pois. Beaglejen arvostelun loputtua kävimme Hannun kanssa syömässä armottoman kalliit eli messari hintaiset ja pienet pizzanslicet. Heikki valmistautui Viivin kanssa isoon kehään ja me menimme katsomoon parivaljakon esiintymistä jännittämään. Olen tosi ylpeä Heikistä ja Viivistä. Heikin kanssa Viivi on kehässä kuin toinen koira, se esiintyi ryhmäkilpailussa mielestä hienosti ja tuomari valitsikin sen jatkoon jäävien joukkoon. Sijoitusta ei kuitenkaan tullut, mutta saipahan Viivikin hetkensä valokeilassa :) Isot kiitokset vielä Heikille!

Viivi ja Heikki isossa kehässä lauantaina.

Valokeilassa

Sunnuntaina saavuttiin messariin taas hyvissä ajoin. Beagle kehä oli tosi iso ja sen ympäriltä pääsi ihanteellisesti kuvaamaan. Ainut miinus oli kehän sijainti yhden sisäänkäynnin ja koirien ulkoilutusalueen välissä eli jatkuvan vedon takia paikka oli varmasti kylmin koko hallissa. Wilsonille nuorten luokasta erittäin hyvä ja sijoitus luokassa neljännenksi. Sainkin sitten keskittyä kaikkien koirien kuvaamiseen ja kehän seuraamiseen. Viivi kävi taas Heikin kanssa edustamassa sillä välin kun olin beaglekehällä. Tulos oli tismalleen se, minkä aamulla Heikiltä "tilasin" eli VSP ja Viivistä tuli Voittaja -13. Beaglejen arvostelun päätyttyä pääsimme heti lähtemään 500 kilometrin kotimatkalle kohti Kannusta. Ajokeli ei illan pimetessä ollut mikään paras mahdollinen kun tuiskutti lunta ja huomattavasti lisäjännitystä kotimatkaan toi se, kun auton lyhyet valot alkoivat sammumaan joka kerta kun Hannu kytki vastaantulevan autoilijan takia pitkät valot pois päältä, eikä niitä tahtonut saada syttymään takaisin. Hannu yritti tien laidassa löytää todennäköiseen kosketushäiriöön syyn ja korjata sen, mutta ei onnistunut. Tippaakaan ei naurattanut kun 30 kilometriä ennen Kannusta auton lyhyet valot sitten lopettivat toimintansa lopullisesti. Kotiin onneksi päästiin ehjin nahoin ja perillä oltiin yhdeltätoista illalla. Oli todellakin reissussa ryytynyt olo, mutta hauska viikonloppu oli ehdottomasti sen arvoinen. Tämä oli meille hieno näyttelyvuoden päätös ja viikonlopussa ehdottomasti parasta oli taas kaikkien ystävien ja tuttujen tapaaminen, sekä tutustuminen jälleen kerran uusiin ihmisiin!

Viivi ja Hannu Järvenpään Rantapuistossa aamukävelyllä.

Odotusta

Keskiviikko 4.12.2013 klo 12.52 - Sanna

Piparin astutuksesta on kulunut nyt kuusi viikkoa. Mahan seudun kasvu on viimeisen viikon aikana ollut melkoista. Pipari jo selvästi hieman tuskailee kasvaneen vatsansa kanssa, huokailee syvään ja makuulla vaihtaa asentoa usein. Vielä kolme viikkoa odotusaikaa edessä. Kahden viikon päästä mennään ottamaan röntgenkuva, josta päästään laskemaan tulevien pentujen lukumäärää.

Vuorokausia 42.

Pömppärellasta otettiin eilen 16-viikkois valokuva. Tyttö on äitinsä näköinen ja paljon (niin hyvässä kuin pahassakin). Musta mantteli on selästä ruvennut karisemaan sellaiseen tahtiin, että veikkaan Pömppiksestä tulevan väriltään huomattavasti Tellervoa vaaleampi.

Syli on edelleen Pömpsyn mielestä rentoutumisen paikka :)

Virallisesti meillä on nyt yksi koira vähemmän, kun pystykorva Tuikku vaihtoi omistajaa. Tosin Tuikku lähti uuteen ihanaan kotiinsa jo kolme kuukautta sitten, mutta pitkällä koeajalla, jolloin jokaisella osapuolella on ollut aikaa rauhassa todeta, että koti on löytänyt sinne sopivan koiran ja koira sille sopivan kodin. Onnea siis vielä Tuikun uusille omistajille!

Lunta tulvillaan on raikas talvisää...

Sunnuntai 1.12.2013 klo 18.12 - Sanna

Joulukuun 1. päivä ja lunta on pyryttänyt yön ja päivän mittaan kiitettävä määrä. Koirat ovat lumesta riemuissaan, mutta tuuli on ollut niin voimakas, että ulkona on tosi kylmä. Aita ja puut ovat onneksi tässä myräkässä pysyneet pystyssä. Kamerankin otin pihalle, mutta kuvista ei tullut oikein mitään, koska en osaa kuvata koiria lumessa. Harjoitus tekisi mestarin, mutta minusta aina tuntuu, että en saa ainuttakaan kuvaa onnistumaan vaikka miten kameran säätöjen kanssa kokeilen. En ainakaan tälläisinä harmaina ja hämärinä päivinä kuten tänään. 

Vain yksi beagle puuttuu, Pipari ei sattunut samaan kuvaan.

Tulevat vanhemmat vierekkäin aidanraosta vahtimassa näkyykö tiellä liikettä. Piparin maha on pyöristynyt kivasti.

Pömppärella on tehnyt uuden aluevaltauksen; se on oppinut itse hyppäämään sohvalle! Uusi taito on ahkerasti käytössä ja enää muut eivät pysty jallittamaan Pömppistä hyppäämällä lelun kanssa sohvalle karkuun. Enää ei pikkuneitiä tarvitse olla sohvalle nostamassa, eikä se enää sinne pyydä nostamaan, niin ne karvaisetkin lapset kasvavat... Tässäpä muuten lähikuvassa yksi Jyväskylästä pari viikkoa sitten ostetuista muovipedeistä. Hyvältä maistuu kaikkien mielestä ja reuna on jo pureskeltu ihanaksi "pitsiksi". No, nämä muovikopat on meillä koirille sallittua pureskeltavaa, mielummin hampaan jäljet koiranpedin reunassa kuin jonkun kaapin kulmassa.

Mustista & Mirristä ostin kokeiltavaksi pari säkkiä Profinen penturuokaa Melviniä ja Pömppärellaa ajatellen. Jos ruoka vaikuttaa hyvältä, harkitsen sen syöttämistä myös Piparin tuleville pennuille. Ensiruuaksi ostin jo kyllä valmiiksi Royal Caninin Medium Starteria, johon olen ollut tosi tyytyväinen. Viivi meillä on syönyt jo yli vuoden Profinen lohi-perunanappulaa ja se on sopinut sille mainiosti. Wilsonillekin sama ruoka passaa paremmin kuin hyvin ja seuraavaksi taidan testata samaa koko beaglejoukkiolle. Meidän poppoolla kun on aina neljästä-viiteen eri sorttista nappulaa syötössä, on kevyttä, energiaa, puppya ja viljatonta... jokaiselle omaan tarpeeseensa sopivaa. Pystykorvat ovat viime viikot syöneet pääasiassa lihaisia luita, kun kerrankin pakastimessa oli onneksi tilaa myös luille kun yksi lehmä teurastettiin tässä kotona.

Pömppis 16 vkoa ja Melvin 19 vkoa.

Geenitestejä

Lauantai 30.11.2013 klo 12.09 - Sanna

Viime viikkoisen eläinlääkärissä käynnin yhteydessä otettiin verinäytteet Piparilta, Putkoselta ja Wilsonilta kahta geenitestiä varten ja näytteet lähetettiin Laboklinille Saksaan.  Tilaamani geenitestit ovat Factor VII defiency ja MLS (Musladin-Lueke Syndrome). Nyt odottamani tulokset ovat tulleet. Kaikki kolme ovat MLS N/N eli terveitä, eivätkä kanna tätä geeniä. Factor VII defiencyn osalta saatiinkin sitten kolme erilaista tulosta: Putkonen F VII N/N eli geneettiisesti terve, Pipari F VII N/FVII eli kantaja ja Wilson F VII/F VII eli sairas.

Kummastakaan geenimutaatiosta ei löydy suomenkielistä tietoa juuri ollenkaan. Musladin-Lueke Syndrome tunnetaan myös nimellä kiinalainen beagle syndrooma. MLS oireyhtymällä on varsin selkeät erityispiirteet ja sairaat yksilöt ovat harvoin elinkelpoisia. Lisää Musladin-Lueke syndroomasta tästä LINKISTÄ. 

Factor VII defiency (= tekijä VII puutos) on lievä tai kohtalainen veren hyytymishäiriö, jota tavataan beaglen lisäksi mm. airedalenterrierillä, skotlannin hirvikoiralla ja suursnautserilla. Sitä testataan beagleilta erittäin vähissä määrin, sillä sairaat koirat ovat useimmiten täysin oireettomia. Yhdysvaltalainen beaglekasvattaja toteaa artikkelissaan, että testatuista koirista jopa yli 50 % on osoittautunut joko kantajiksi tai sairaiksi. Linkki artikkeliin Factor VII defiencysta TÄSSÄ.

Molemmat sairaudet periytyvät autosomaalisesti resessiivisesti. Yhden geeniparin välityksellä periytyvä ominaisuus on kvalitatiivinen.  Jokaisella koiralla on kustakin geenistä kaksi alleelia, näistä toinen isältä ja toinen emältä. Ollakseen MLS tai Factor VII sairas koiran on saatava virheellinen geeni alleeli molemmilta vanhemmiltaan. Autosomaalisesti resessiivisesti periytyvässä sairaudessa sairaita pentuja ei synny, jos yhdistelmän toinen osapuoli on terve.  Kahden terveeksi testatun yksilön jälkeläisiä ei tarvitse erikseen geenitestata, sillä ne ovat siten vanhempiensa kautta terveitä eli clear by parentage.

Katariina Mäen mielenkiintoinen artikkeli geenitesteistä koirienjalostuksessa, tästä LINKISTÄ.

Tuusniemen reissu

Tiistai 26.11.2013 klo 13.10 - Sanna

Viime perjantaina pakattiin matkailuauto reissukuntoon ja suunnattiin Pohjois-Savoon Tuusniemelle. Matkaan lähteminen meni taas kerran niin myöhään, että perille näyttelypaikalle saavuttiin neljän tunnin ajon jälkeen vasta kymmenen kieppeillä illalla. Eipä siinä illaksi silloin tarvitse muuta suunnitella kuin koirien lenkittäminen ja sitten nukkumaan. Auto pysyi ihan kohtalaisen lämpimänä, mutta minä vilukissana palelin kuitenkin kolmen peiton alla suurimman osan yöstä. Unikaan ei tahtonut tulla millään ja vielä puoli kolmen aikaan yöllä luulin, että taidan valvoa samoilla silmillä aamuun asti. Seitsemän aikaan aamulla  herättiin ääniin, kun näyttelyn talkoolaiset tulivat töihin. Hyvin ehdittiin rauhassa nousta ja ulkoiluttaa koirat ennen kehän luo menoa. Tuusniemen taimitarha on mielestäni kiva paikka ryhmikselle ja siksi sinne viitsii ajella pitemmänkin matkan päästä. Lämmin halli ei ole, mutta asfalttipohjaisena ja tosi valoisana huomattavasti parempi vaihtoehto moneen muuhuun vastaavaan verrattuna. Tosin tällä kertaa asfaltti oli ikävästi aivan märkä, halli oli ilmeisesti pesty vasta edellisenä päivänä?

Beagleja oli ilmoitettu 19 kpl. Pitkästä aikaa saatiin Hannun kanssa yhteistyöllä kuvattua kaikki osallistuneet beaglet. Putkonen oli nuorten luokassa ja sen Jyväskylän väsähtänyt-väkisin-esiintyminen oli kuin kaukainen muisto vain! Nyt Putkonen oli normaalivireessään, virtaa riitti temppuiluunkin ja sillä oli kehässä tosi hauskaa. Putkosen esittäminen ei ole helpoin tehtävä kun se laittaa villivarsavaihteen päälle, mutta pääasia että koira nautti :) Tuloksena luokkansa voitto sa:lla. Paras uros kilpailuluokassa Putkonen sijoittui kolmanneksi. Ihan tyhjin käsin ei jääty, vaan Putkonen sai vara-sertin.

Muru kilpaili junnuluokassa kolmen muun nartun kanssa. Murun esiintymiseen olen tällä kertaa myös tosi tyytyväinen, se oli reipas ja liikkui iloisesti koko ajan, vaikka tuomari meitä melko paljon juoksuttikin. Murullekin luokkavoitto sa:lla ja lopulta PN-kehässä sijoittuminen ensimmäiseksi ja Murun toinen serti kotiin tuomisiksi. Rotunsa parhaaksi tuomari valitsi oikeutetusti ihastuttavan veteraaniuroksen, Murun ollessa siis VSP.
Muru pöydällä

Muru 12 kk

Beaglejen arvostelun loputtua kipaisimme nopeasti autolle vaihtamaan lämpimämmät vaatteet päälle ja vaihtamaan koiria. Beaglet pääsivät päiväunilleen ja seuraavana esiintymisvuorossa oleva Roihu näyttelyhihnan päähän. Pystykorvia oli 27 kpl. En tiedä mitä Roihu purennan tarkastamisessa tuomarissa säikähti tai miksi, mutta niin vaan kävi. Se oli kuitenkin tomerasti häntä pystyssä, kun tuomari ei sitä lähestynyt ja liikkui nätisti ja voitti luokkansa erillä ja sa:lla. Muutaman muun koiran kohdalla kävi samalla tavalla ja tuomari jo ääneen ihmetteli, että mikähän ihme hänessä saa tänään koirat kavahtamaan. Arvasin jo etukäteen, että PU-kilpailuluokassa Roihu tulee väistämään tuomaria ja niin valitettavasti tapahtui. Ymmärrettävästi   tuomarin ainut mahdollisuus oli jättää Roihu huonoimmalle sijoitukselle tämän takia eli vain kolmen uroksen saatua sa:n, Roihu oli siis PU3. Tuomari tykkäsi Roihusta todella paljon ja sanoikin myös yleisölle, että se olisi sijoittunut aivan toisin, jos olisi käyttäytynyt normaalisti. Harmittaa siis ihan mahdottomasti. Kehän ulkopuolella Roihu suhtautui vieraisiin ihmisiin kuten yleensä eli teki mielellään tuttavuutta, jos joku osoitti mielenkiintoa sitä kohtaan. Eipä auta muuta kuin kokeilla joskus uudestaan. Hieno arvostelu arvostamaltani tuomarilta sentään lämmittää emännän mieltä. Kehän jälkeen suunnattiin kotimatkalle väsyneinä.

Nyt vuorossa on muutaman viikon hengähdystauko näyttelyistä ennen messukeskuksen näyttelytriplaa ja ihan ajallaan, sillä kaksi peräkkäistä viikonloppua näyttelyissä yöpymisineen vaatii jaksamiselta veronsa. Messarin jälkeen vietetään pentulomaa ja edessä on muutenkin pidempi näyttelytauko talven takia. Ensi vuoden alkupuoliskon tuomaritietoja odottelen jo kovasti, jotta pääsisin suunnittelemaan meille näyttelylistaa.

Pömppärella on edelleen täällä meidän ilonamme, kun sopivaa sijoituskotia sille ei vieläkään ole löytynyt. Sen verran minun täytyy jo sijoituskodin hakuehtoihin lisätä, että Pömppis ei muuta ainoaksi koiraksi. Niin paljon se nauttii koirakavereiden seurasta.

Pömppärella (15 vkoa), isi Wilson, Pipari ja Muru kauneusunilla.
Pömppärella 15 vkoa.

Pikkupipareita jouluksi

Torstai 21.11.2013 klo 11.11 - Sanna

Eilen käytiin Piparin kanssa eläinlääkärillä ultrassa (tiineysvuorokausilla 29) ja aavistukseni osui ihan oikeaan, meille on joulupentuja luvassa. Olen todella iloinen! Piparin nisät ovat hieman turvonneet ja muuttuneet pinkin värisiksi jo muutama päivä sitten ja mahakin on jo alkanut hieman pyöristyä, joten olinkin 99% varma, että pentutilaus onnistui. Lisäksi Pipari on muutama iltana jättänyt vähän ruokaansa syömättä ja sitä ei ole tapahtunut ikinä aikaisemmin (onhan se beagle) eli tiineydenmerkit oli nähtävissä. Malttamattomana halusin kuitenkin ultrata ja vaikka siinä pentujen lukumäärää ei kunnolla pysty laskemaan, se antaa kuitenkin hyvää osviittaa siitä, onko pentuja tulossa pari vai monta.  Ihan hyödyllinen tieto suunnitellessa kantavan nartun ruokintaa.  Piparilla sikiöitä näkyi useita, yritimme niitä yhdessä eläinlääkärin kanssa laskeskella ja alustava arvio olisi, että ehkä 5 tai 6 pentua on tulossa.  Varasimme samalla ajan toista herpesrokotetta ja tiineysröntgeniä varten. Tellervon pentueen aikana päätin jatkossa ottaa aina röntgenkuvan ennen synnytystä, se kun onnistuu niin kätevästi samalla käynnillä tuon herpesrokotteen kanssa, joka sekin otetaan jokaisen astutuksen ja tiineyden yhteydessä. Tällä kertaa pidän röntgenkuvan ottamista tärkeänä, sillä Piparin laskettuaika osuu jouluaatolle. Synnytykseen pitääkin valmistautua nyt aivan erityisellä huolella ottaen huomioon, että kaupat ja apteekit ovat kiinni pyhien ajan ja eläinlääkäri hankalasti tavoitettavissa sekä pitkän matkan päässä. Ei auta kuin toivoa, että kaikki sujuu ongelmitta. Meillä joulu onkin hieman erilainen, jouluvalmisteluihin kuuluukin tänä vuonna pentulaatikon kasausta ja muuten synnytykseen valmistautumista.

Tässä Pipari tänä aamuna, tiineysvuorokausia tasan 30 ja vatsalinja on laskenut jo näin kovasti.

Art-Fantasy Maxi Drive eli Melvin, tänään tasan 4 kuukautta.

A-F. Maxi Drive on kotiutunut superhyvin ja kutsumanimeksi annettiin Melvin. Voin vain hämmästellä miten helposti ja huomaamattomasti pentu tuntuu sujahtaneen laumaan, muut koirat suhtautuvat siihen kuin se olisi ollut täällä aina. Lenkillä huomaa, että Melvin on tottunut kulkemaan hihnassa, reipasta vauhtia se porhaltaa häntä pystyssä eturivissä menemään ja suoraan sanottuna vetää niin kamalasti, etten aikaisemmin ole tuon ikäiseltä pennulta sellaista osannut odottaakaan. Hihnakäytöksessä on siis meillä hitusen hiottavaa... Motivointi ei tule tämän pennun kanssa olemaan ongelma, se nimittäin on ruuan ja namien perään tosi paljon, siis TOSI paljon. Meillä koirien ruoka useimmiten turvotetaan ja koirat ovat tottuneet, että ruokaa joutuu vähän odottamaan. Melvinille se oli ilmeisesti uusi juttu, sen mielestä oli aivan käsittämätöntä, että sen ruuat on otettu esille ja että ne tuoksuvat kutsuvasti tarjolla pöydällä, jonne se ei yletä! 

P.S. Tulokset-sivu laahaa pahasti jälkijunassa, yritän kerätä motivaatiota sen päivittämiseen. Osa arvosteluistakin seilaa taas ties missä...

Jyväskylän tulijaiset

Sunnuntai 17.11.2013 klo 19.09 - Sanna

Perjantaina pakattiin autoon Putkosen ja Roihun lisäksi näyttely- ja yöpymiskamppeet ja suunnattiin Jyväskylään. Erinäisten pohdintojen jälkeen päätimme yöpyä näyttelyä edeltävän yön hotellissa, ettei meidän tarvinnut ajella edestakaisin samaa matkaa lauantaina  ja istua autossa melkein seitsemää tuntia. Yövyimme hotelli Albassa, jonka sijainti Paviljongin suhteen oli mainio ja kivat lenkkireitit vieressä, mutta siinäpä ne hyvät puolet sitten olikin. Huone oli nimittäin niin kylmä, että nukuin yön pitkät kalsarit, fleecehousut, pitkähihainen paita ja poolovillapaita sekä sukat ja villasukat jalassa ja silti palelin! Ei juuri huvittanut aamulla mennä suihkuun kun kylpyhuone oli tasan yhtä kylmä. Noottia täytyy antaa myös kaapista löytyneestä ylimääräisestä tyynystä, jonka tyynyliina oli niin täynnä mustia hiuksia, että se ei ole kyllä pesukoneessa käynyt edellisen käyttäjän jälkeen, yök! Olisi sittenkin kannattanut nukkua asuntoautossa ja säästää hukkaan heitetyt hotellirahat.

Aamulla suunnattiin hyvissä ajoin näyttelypaikalle Paviljonkiin. Aikataulut eivät olleet meille suosiolliset, pystykorvien ja beaglejen arvostelu oli aikisten mukaan jotakuinkin päällekkäin ja kehät kaukana toisistaan. Valmistauduimmekin siihen, että Hannu esittää Roihun ja minä Putkosen. Sovimme, että kipitän vikkelästi pystykorvakehälle heti kun beaglekehältä pääsen, toiveissa siis että josko kuitenkin ehtisin Roihun kanssa itse kehään. Putkonen oli näyttelypaikalla alusta asti erittäin flegmaattinen, eikä siis ollenkaan oma itsensä. Sen verran ahdasta oli etten mahtunut liikuttelemaan sitä käytävällä juuri ollenkaan ja kehässä se oli suorastaan perässä vedettävä ja esiintyi ilottomasti. Mistä lienee nyt kiikasti, koska viimeksi Seinäjoella se ennen kehää tarjosi minulle osaamiaan temppuja ja oli iloinen ja hauska oma itsensä, joten tuntuu hassulta, jos Putkonen nyt olisi reagoinut hallinäyttelyyn näyttelypaikan takia kummallisesti? Laatuarvostelussa Putkoselle EH ja tuomarin sanoin: "He's basically a nice dog but unfortunately too fat at the moment." Eli kotiin ja dieetille :D Beaglet jäi sitten valitettavasti siitä eteenpäin minulta näkemättä, kun kiirehdin heti pystykorvakehälle. Siellä oltiinkin lopulta aikataulussa niin paljon jäljessä, että olisin aivan hyvin ehtinyt katsoa ja kuvata beaglet. Harmitti. Oikein hyvä mielikuva ei jää tuomarista, joka vähän väliä pitää tupakkatauon ja kehä seisoo. Pystykorvia oli 14 kappaletta, joista peräti seitsemän oli nuortenluokan uroksia. Roihulle laatuarvostelussa erinomainen. Kilpailuluokkaan tuli kolme koiraa erinomaisella ja neljä erittäin hyvällä. Roihu sijoittui kolmanneksi, vain ensimmäiselle luokassa SA.

Ostoksia tuli tehtyä näyttelystä suunniteltua enemmän. Tarkoitus oli ostaa uusi kankainen kevythäkki, sillä kotoa lähtiessämme totesimme entisen mystisesti kadonneen jonnekin. (Varmaan se löytyy pian jostain kummallisesta paikasta. Jääkaappiin se ei sentään mahdu...) Uusi kevythäkki hankittiin siis kadotetun tilalle. Näyttelyä sponssanneella Planet Pet Societylla oli hyvä myyntistandi, josta ostettiin koirille kolme muovista kaukalopetiä, jotka olivat vain 10 €/kpl eli tosi halpoja, muutama ihana ja edullinen lelu sekä pakastekuivattuja nameja kotiin tuomisiksi.

Reissun jännittävin ja tärkein tulijainen tarttui matkaamme pitemmän taipaleen takaa. Putkosen kasvattajalle Katerinalle syntyi heinäkuussa pentue, josta meidän pentua ehdittiinkin jo kovasti odotella. Sopivasti pentu matkasikin Suomeen pietarilaisen näyttelymatkaajan mukana; kyllä koiraihmiset ovat ihanan avuliasta porukkaa. Virallisemmin pikkuherra on nimeltään Art-Fantasy Maxi Drive. Kutsumanimi on vielä tällä hetkellä mietintämyssyssä. Pentu on luonteeltaan uskomattoman reipas, se ei tunnu olevan maiseman tai lauman vaihdoksesta moksiskaan. Yksinkertaisesti siis ihana! Mikäli kohdalle sattuisi sopiva ja yhteistyökykyinen sijoituskoti jostakin lähistöltä, voisin harkita tämän pennun sijoittamista ;)

Art-Fantasy Maxi Drive 17 vkoa

Sohvalle pääsee jo sujuvasti itse, Pömppis yrittää ihan tosissaan perässä, mutta ei vielä onnistu...

Uudet ystävät ja uusi kissavinkulelu näyttelytuomisina.

Pömppiksestäkin yksi söpöilykuva :)

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä ja pitkälle sunnuntai aamuun meillä riehui Eino- myrsky. Unet karisivat silmistä aamulla kertaheitosta kun rupesin päästämään koiria tapani mukaan aamupissalle. Ehdin päästää Roihun, Murun ja pennut ovesta ulos, ennenkuin tajuntaani iski, että nyt tielle on vähän turhan hyvät näkymät! Osa piha-aidasta oli tuulen riepotuksessa kaatunut ja isosta koivusta yksi haaroista katkennut. Onneksi sain koirat heti takaisin sisälle ja sitten vain hihnassa hoitamaan pissatuksia. Riittää siinä hommaa tällä laumalla, vaikka osa ulkoilee kauniisti irrallaan ilman aitaakin. Toisellekin puolelle pihaa oli yksi koivu katkennut ja tietysti aidan päälle. Onneksi verkkoaita oli mennyt vain vähän lakoon, eikä kärsinyt yhtä suurta vahinkoa kuin puuaita, jota korjatessa Hannulla menikin aamupäivä. Onneksi aita on nyt taas kunnossa, jälleen kerran oli puhetta siitä, että jos piha-aluetta päästään aitaamaan lisää, siitä aidasta tehdään pomminkestävä.

Tälläinen näky meitä aamulla odotti.

Tervetuloa talvi

Lauantai 9.11.2013 klo 15.47 - Sanna

Missähän se talvi nyt oikein viipyy? Meille se olisi pikku pakkasineen jo erittäin tervetullut, sellaista kurarallia tämmöisen koiralauman kanssa eläminen on näillä ilmoilla. Sadepäivinä koko lauma on viettänyt suurimman osan ajasta sisällä. Sehän on tietysti tylsää, varsinkin kun nuoriso mielellään purkaa enimpiä höyryjä joka päivä pihalla monta tuntia leikkien. 

Tylsää tämä tuvassa makoilu, Penninkin mielestä.

Onneksi pari sateetontakin päivää on mahtunut marraskuulle. Läheisellä Kotokalliolla kasvaa kerrassaan upeita sammalia, jotka toimivat kuvissa kauniina taustana; vihdoin perjantaina otin itseäni niskasta kiinni ja pitkästä aikaa pakkasin kameran reppuun ja mukaan metsälenkille. Tuolla luonnossa koirien kanssa kulkiessani harmittelen aina sitä, että olen todella, todella laiska kuljettamaan kameraa mukana vaikka kuvaamista rakastankin, paljon mielenkiintoisia ja kauniita asioita jää siksi ikuistamatta. Sää oli perjantaina syksyisen harmaa, mutta lenkin aikana ei sentään satanut. Lenkkiseurana olivat vain Muru ja Pömppärella.

Luoksetuloa vauhdilla - Pömppis katsoo Murusta mallia.

Muru läträämässä. Mistä lie Muru on tuon lotraamisvimmansa perinyt? Ei beagleilla yleensä ole hinkua kastella itseään joka lutakossa.

Kukas sieltä näreen takaa kurkistaa?

Pömppärella ihmettelee Murun menoa.

Pömppis 12 vkoa

Muru, jopa sekunnin paikallaan.

Pömppärella

Murmeliini

Lyyti-rouva kävi keskiviikkona Kälviällä steriloitavana, koska jalostussuunnitelmia Lyytin osalle ei enää ole. Leikkaus sujui hyvin ja toipilaan paraneminen sitäkin paremmin. Pystykorvat ovat steriloinnin jälkeen olleet pari päivää kipuilevia ja vähän huonovointisia. Lyyti sen sijaan oli ensimmäisen illan aavistuksen vaisu, sen jälkeen leikkauksessa käyntiä ei arvaisi sen voinnista mitenkään. Heti seuraavana päivänä se jo varasti salaman nopeasti Hannun voileivät olkkarin pöydältä, Hannu nimittäin nousi ottamaan kaukosäätimen viereiseltä sohvalta ja jätti leipänsä ainakin kolmeksi sekunniksi vahtimatta - varsinainen aloittelijanmoka Lyytin seurassa! Mielenkiintoista nähdä tuleeko Lyytin painonhallinnasta entistä hankalampaa nyt steriloinnin jälkeen.

Piparin astutuksesta on nyt kulunut reilu kaksi viikkoa, enkä vielä halua tehdä arvauksia suuntaan enkä toiseen. Ultra-aika on jo varattu ja se on 20.11. Vielä puolitoista viikkoa jännitettävänä!