Junnutytöt kehässä

Sunnuntai 26.10.2014 klo 17.36 - Sanna

Tellervo olikin sitten vastoin odotuksia tyhjä ja odotettuja pentuja ei siten tullutkaan. Tiineysröntgentä edeltävinä päivinä Tellervon mahan kasvu pysähtyi kuin seinään. Vatsaa kuitenkin oli sen verran, että eläinlääkärikin tuumasi koiran nähdessään, että josko siellä kuitenkin olisi yksi pentu. Ultralla asia oli nopeasti selvitetty, eihän siellä ketään ollut ja Tellervo olikin siis vain tukevasti valeraskaana. Harmitti välittää nämä uutiset muutamalle pentua innokkaasti odottaneelle pennunkysyjälle. Tänä vuonna meille ei siis synny lainkaan pentuja.  Minua myös harmitti, että olen raivannut kalenterin tyhjäksi kaikesta muusta pentulomailua varten. Täyteen on ehtinyt tulla ja alkaakin pari minua kiinnostanutta handlerkurssia ja omia koiria en ole ilmoittanut sen paremmin näyttelyihin Seinäjoelle kuin Jyväskyläänkään. No, ehkäpä otetaan vahinko ensi vuonna takaisin.

Seinäjoen lauantaiseen kaikkien rotujen näyttelyyn olin menossa joka tapauksessa. Sinne oli ilmoitettu sijoitustyttö Putti sekä kasvattimme Taiga (Kertalaakin Tule Hyvä Kakku). Putti on jo melkoinen kehäkonkari kierrettyään ahkerasti harjoittelemassa haltijansa Jennin kanssa mätsäreissä ja pari kertaa pentuluokassa. Taiga ei aikaisemmin ollut missään vastaavan tyyppisessä paikassa tai tapahtumassa käynytkään. Molemmilla meni kehäesiintymiset hyvin, Putti esiintyi reippaasti ja varmasti ja Taigankin mielestä kehässä oli hauskaa, kun edellä ja viereisessä kehässä juoksi monta koirakaveria, joiden kanssa se olisi mielellään rynnännyt leikkimään. Kummatkin saivat laatuarvostelussa erinomaisen ja Putti sijoittui junioriluokassa ensimmäiseksi ja Taiga kolmanneksi, molemmille SA:t. PN-kehässä Taiga jäi neljänneksi, mutta Putti nappasi kirkkaimman sijoituksen saaden siis ensimmäisessä virallisessa näyttelyssään ensimmäisen sertin! Putti oli lopulta VSP, parhaan uroksen viedessä voiton.

Kiva päivä siis kaiken kaikkiaan ja hieno aloitus kummallekin 10 kuukautta vanhalle beagletytölle! :)

Tässä odottelemme vuoroamme arvosteluun, minä ja Taiga sekä Jenni ja Putti.

Taiga

Putti palkintoineen :)

Hyp-loik-Waak!

Keskiviikko 1.10.2014 klo 13.21 - Sanna

Lempinimen Hyp-loik-Waak ansainnut marakattimainen Waakku-tyttö täytti nyt 5 kuukautta ja etsii edelleen sitä oikeaa eli itselleen yhteistyökykyistä ja harrastavaa, pikkuisen näyttelyistä kiinnostunutta sijoituskotia Kannuksen lähettyviltä. Waakku on erittäin energinen, ihana (ja ikään kuuluvasti myös toisinaan rasittava) ilopilleri. Tällä hetkellä tuntuu, että Waakku olisi loistava kompromissiratkaisu sellaiseen kotiin, jossa ollaan mietitty kumpi olisikaan kivempi lemmikki - apina vai beagle? Kiipeily ja hyppiminen ovat aivan Waakun heiniä. Eilen se yritti pää pöytään kolahdellen hypätä aivan ruokapöytään kiinni asetetulle tuolille pöydän alla, mutta epäonnistui sitkeästä yrittämisestä huolimatta. Yläkerrassa meillä ei enää sellaista pöytää taida ollakaan, jolla Waakku ei olisi käynyt keikkumassa. Iltaisin katselemme TV:tä Waakku-Ei!:n seurassa. Tai siis yritämme katsella. Waakku nimittäin haluaisi aloittaa lukuharrastuksen ja hiipii kirjahyllyille nakertelemaan kirjoja heti silmän välttäessä. Kirjojen lisäksi hampaita tuntuvat suorastaan kutsuvan vanhat koristerappuset tai kirjakaapin nurkka. Sohvan nojalta toiselle ja siitä rahille hyppiminen on erityisen hauska leikki. Toki välillä Waakku rauhoittuu vierellemme sohvalle vinguttamaan pientä keltaista kumiankkaa, lempileluaan.

Näin vetoavaan mainospuheeseen täytyy lisätä, että vaikka Waakku on jo pikkupentuiän ohittanut, uuden kodin ei tarvitse tyysti sisäsiisteyden opettamisvaiheesta jäädä paitsi, sillä Waakku kyllä lirauttaa pissat sisälle vielä silloin tällöin ;) Jos siis mahdottoman kiva ja persoonallinen beagletyttönen yhtään kiinnostaa, ota rohkeasti yhteyttä! Waakun sijoituksessa käytetään Kennelliiton sijoitussopimusta. 

"Moi! Mä oon Waakku. Äiskä sanoo, että mulla taitaa olla ADHD."

 

 

Tellervon astutuksesta on nyt kulunut 6,5 viikkoa. Vakioeläinlääkärimme palasi vuosilomaltaan sopivasti ja Tellervolle on nyt varattuna aika tiineysröntgeniä ja toista herpes-rokotusta varten ensi torstai (9.10.) illalle. Tellervon vatsanseudun pyöristyminen on ollut hyvin hillittyä, muistelen että suunnilleen samaan tahtiin kasvu tapahtui Tellervon ensimmäinen tiineyden aikana. Mitään isoa pentuetta ei missään nimessä ole tulossa, olen jo taipuvainen uskomaan, että siellä on kolme pentua kuten viimeksikin. Mutta tämä selviää siis viikon päästä. 

Tellervo, vuorokausia 44 ensimmäisestä /42 toisesta astutuksesta.

Melvin on varsinainen Pelle Hermanni sille päälle sattuessaan ja se osaa laittaa muut liikkeelle. Tellervokin innostui osallistumaan takaa-ajoleikkeihin kun Melvin pisti parastaan. Muuten Tellervo on jo selvästi normaalia rauhallisempi ja nauttii nukkumisesta pehmeällä pedillä tai sohvalla kainalossa. Näin mahdottoman hellyydenkipeä se ei kyllä ollut viimeksi.

Pömppis, Muru, Melvin, Tellervo, jonka takana piilossa Kisu, Waakku.

 

Suuri, suurempi, suurin ego

Perjantai 26.9.2014 klo 12.24 - Sanna

Näin saumattomasti riitapukari tulee kaikkien muiden paitsi Putkosen kanssa toimeen, päivätirsat voi vetää istualtaan.

Koiraperheemme yhteiselon sopuisuus on järkkynyt. Tyttöjen viime juoksujen aikaan, reilu kuukausi takaperin, Melvin rupesi heittämään suoraa haastetta Putkoselle. Sellaista karvat pystyssä, jäykkänä varpaillaan  toisen ympäri kiertämistä ja selvää pullistelua. Melvin ajatteli olevansa luomakunnan lahja kaikille tyttökoirille ja otti Putkosen silmätikukseen kilpailijana. Pari kertaa poikien mutinoihin puututtiin tiukemmin, meillä kun ei moisia touhuja hyväksytä lainkaan. Rauha palasi maahan kun juoksut loppuivat tai niin minä valitettavasti erehdyin ja ehdin luulemaan. Eipä aikaakaan kun tilanne oli valitettavasti kärjistynyt niin, ettei näitä kahta voi enää pitää samassa tilassa yhtä aikaa, ei sisällä eikä ulkona. Putkosella ei koskaan aikaisemmin ole ollut mitään ongelmia kenenkään kanssa, mutta on ymmärrettävää, että senkin sietokyvyllä on rajansa. Melvin on vahvaluonteinen ja laumassa aika dominoiva; varsinainen sikailu onnistuu siltä nuoren uroon vahvalla itseluottamuksella. Koistisen, Liekin ja Roihun kanssa Melvinillä ei edelleenkään ole mitään vaikeuksia tulla toimeen. Se käyttäytyy niiden seurassa lähes pentumaisesti ja osottaa jopa aktiivisen alistumisen merkkejä nuolemalla niiden suunpieliä ja liehittelemällä, kun taas Putkosen läsnäollessa Melvin tuntuu kasvavan korkeutta heti 5 senttiä. Elelemme siis jatkossa hieman hankalampaa yhtälöä sovitellen, kun nämä kaksi eivät samaan huoneeseen sovi yhtä aikaa. Melvin edelleen etsii sopivaa sijoituskotia, mutta sen verran aiemmasta poiketen, etten varmuuden vuoksi sitä saman katon alle uroksen kanssa luovuta.

Melvin

Tellervon astutuksesta on nyt reilu viisi viikkoa. Tällä kertaa maltoin kuin maltoinkin jättää ultrassa käymisen väliin. Tellervon maha on selvästi pyöristynyt, mutta kovin suurta pentuetta en kuitenkaan odota. Jos arvailemaan rupean niin veikkaan, että pentuja on tällä kerralla kolme tai neljä. Tarkka lukumäärä paljastuu tiineysröntgenissä noin viikko ennen laskettua-aikaa. Tellervo on voinut koko ajan hyvin. Se on käytökseltään muuttunut erittäin hellyydenkipeäksi ja tiineysaikaan olennaisesti kuuluvat useammat ruokintakerrat päivässä saavat minkä tahansa odottavan beaglemamman onnelliseksi :)

Nyt meillä on harmaata ja sateista, mutta alkuviikosta oli upeat aurinkoiset syyspäivät, vaikkakin mielettömän kylmä kovan pohjoistuulen takia. Lenkkeilin koirien kanssa mahdollisimman tuulen suojaisissa paikoissa eli metsäteillä ja metsässä. Taas harmittelin omaa laiskuuttani kameran mukana pitämisen suhteen eli se ei taaskaan ollut yhtenäkään päivänä mukana! Pitäisi varmaan hankkia paremmalla kameralla varustettu puhelin, se kun on aina sentään matkassa. 

Metsäretkellä

Syksyn tuoksut

Tähän kuvaan piiloutuu kaksi beaglea

Uusia leluja

Maanantai 22.9.2014 klo 10.27 - Sanna

On vaikea keksiä ja löytää kestäviä leluja. Ostelen välillä kirpputoreilta muovikassillisen pehmoleluja ja annan ne koirille revittäviksi. Kovin montaa kertaa vuodessa en siihen rumbaan viitsi  ryhtyä, sillä pehmolelujen täytteitä tuntuu pyörivän nurkissa aina viikkokausia viimeisenkin lelun repaleen roskiin heittämisen jälkeen. Monelle koiraharrastajalle maatiloilta tutut lypsykoneen nännikumit kestävät leikeissä melko pitkään ja ovat meidän poppoossa suosittuja. Erilaiset köysilelut ja tennispallot myös. Innoikkaimpia palloilijoita ovat Pipari, Muru ja Koistinen. Pihalla tytöistä jompikumpi on aina takuuvarmasti tyrkyttämässä palloa heitettäväksi.

Tilasin Mustin ja Mirrin tarjouksesta viime viikolla uusiksi leluiksi Kongeja muutaman kappaleen ja pari kestäväksi mainostettua kumipalloa; meidän laumassa kun perinteiset lateksivinkulelut eivät paria minuuttia kauempaa täällä vanhene. L-kokoiset, vinkuvat Puppy Kongit osoittautuivat  juuri sopivan kokoisiksi aikuisten beaglejen leikkeihin. Toivottavasti kestävät edes jonkin aikaa, ne kun ovat alennetullakin hinnalla melkoisen arvokkaita. Royal Caninilla on taas näköjään menossa se mainoskampanja, jossa ruokasäkin mukana saa putken. Niitä saatiin ruokaostosten mukana eilen kaksi lisää. Uudet lelut ovat meillä heti kovassa käytössä, leikki on koiran työtä.

Pömppis ja kongi.

Sama juttu lapsilla ja koirilla, se lelu on aina paras, joka on jollain toisella. Kisu ja Waakku kärkkyvät lelua Putkoselta.

Putkosen nautinnollinen squeek....squeek...squeek... kongin-vingutus-ilme :D

Pömppis, uusi putki, uusi Kong

Vaanii ja valmistautuu hyökkäykseen...

Ikkunasta paistava aamuaurinko värjää koiratkin putkessa punaisiksi.

Ruuhka-aika

Taigaa tervehtimässä

Perjantai 12.9.2014 klo 18.46 - Sanna

Hurautin viime sunnuntaina Kannonkoskelle katsomaan Piparin ja Putkosen tyttöä, Taigaa (Kertalaakin Tule Hyvä Kakku). Taiga oli T-pentueen ainut narttu, porukan pienin, mutta topakka tyttö, jota silloin suunnittelin jättäväni itselleni kotiin. Taigalle tulikin sitten valitettavasti alapurenta ja  se löysi itselleen ihanan kodin Kannonkoskelta Eijan ja hänen tyttöjensä luota. Oli hienoa nähdä miten hyvän kodin Taiga on saanut. Erityisen kivaa oli kurkistaa Taigan suuhun ja todeta itsekin, että alapurenta on muisto vain! Ihan normaali leikkaavapurenta sieltä löytyi, aivan niinkuin Eija oli minulle kirjoitellut.  Yksi alaetuhammas on hieman pois rivistä, mutta se tuskin tulee haittaamaan näyttelyissä. Ulkomuodollisesti Taiga muistuttaa Pipari-äitiään todella paljon, niin hyvine puolineen kuin virheineen. Luonteeltaan kerrassaan valloittava tyttö! :)

Taiga 8,5 kk

Syksy ja yhtä sun toista remonttia

Perjantai 5.9.2014 klo 10.42 - Sanna

Syksy on tullut. Olemme siirtyneet Ukon kouluaamujen takia rytmiin, joka ei meidän iltavirkulle perheelle tunnu luontaisesti sopivan millään. Aikaisiin aamuherätyksiin (kyllä, meille varttia vaille seitsemän on kamalan aikaisin!) ei mieli ja keho tunnu tottuvan sitten millään. Väsyttää aamulla, iltapäivällä ja illalla. Ainoastaan puolenpäivän kieppeillä on sellainen normaalihko olo. Koiratkin ovat aamuisin ihan unenpöpperöisiä kun yritän tuuppia niitä pihalle aamupissalle. Heinä- ja elokuun helteiden aikaan siirryimme suorastaan yöeläjiksi. Läkähdyttävä kuumuus ja ulkona paiskittavat maatilan hommat eivät oikein mielekkäästi kohdanneet. Menneenä kesänä kaikki laidunaidat piti uusia, koska lampaita laiduntaa peräti viidessä eri laidunryhmässä ja lehmätkin vietiin ensimmäistä kertaa joen toiselle puolelle vasikoineen. Laitumia tehtiin siis läpikesän kilometritolkulla, illan viilettyä ja jopa yöllä se oli huomattavasti mukavampaa hommaa kuin keskellä päivän kuumimpia tunteja. Vuorokausirytmi pääsi siis keikahtamaan täysin tolaltaan, niin meillä ihmisillä kuin koirilla. Siksi syysrytmiin pääseminen tuntuu nyt erityisen hankalalta.

Vaikka olen täysin kesäihminen, rakastan varsinkin alkusyksyn tunnelmaa. Ilman hirvikärpäsiä syksy saattaisi olla jopa lempivuodenaikani ;) Täällä Korpelassa, jossa asumme, on patoalue, joka on mielestäni kauneimmillaan syksyisin. Pari vuotta kestänyt miljoonahanke, kalaportaiden rakennus, on vihdoin ohi ja alueella pääsee taas kulkemaan, kun työkoneet ovat vihdoin poistuneet. Alueen tunnelma hieman latistui, kun vanhat maisemat joutuivat väistymään uuden rakennelman tieltä. Vanha tukkien uittoränni säilyi kuitenkin onneksi sellaisenaan, eivätkä uudet kalaportaat pilaa niiltä osin aluetta. Olen ollut viime aikoina laiska kuljettelemaan kameraa mukanani muualla kuin koiranäyttelyissä. Otinkin kameran mukaan, kun lähdin lenkille Koistisen ja Waakun kanssa. Eihän siitä kuvaamisesta juuri mitään tullut, kun en tuolla uskalla päästää koiria irti. Tässä kuitenkin muutama alkusyksyn kuva.

Koistinen

On se vakavaa :)

Reunoilla kiipeily piti tietysti kokeilla.

Waakku taluttaa Koistista.

Korvaeläin etsii aarretta lehtien joukosta.

Lampolan ollessa tyhjänä vanhempani tekivät ison työn ja maalasimme kolmistaan kaikki lampolan sisäseinät raikkaalla vaalean harmaalla maalilla. Kun kulahtanut navetta muutti ilmettään sisätiloissa tosi paljon, oli pakko jatkaa tätä "kasvojenkohotusta" myös ulkopuolelta. Navettamme on 60-luvulta ja tasan niin kamalan ruma kuin  sen ikäluokan punatiilisestä tuotantorakennuksesta kuvitella saattaa. Nyt kun työtunteja on kulunut lukemattomasti ja maalia on sudittu lähes 200 litraa, navetta on muuttunut ihan siistiksi lampolaksi, joka on suorastaan kivan näköinen!

Seuraava remontti tulee tapahtumaan täällä kotisivuilla. Kuten joku on saattanut huomata, en ole tänä vuonna päivittänyt Tulokset-sivua laisinkaan, sillä se ei ole mielestäni ollut oikein toimiva. Olen päivittänyt kaikki näyttelykuulumiset tänne blogiini ja tulen tekemään niin jatkossakin. Tämän lisäksi teen jokaiselle koirallemme oman tulossivun, jonne kirjoitan koiran saamat näyttelyarvostelut ja lisään paljon valokuvia kyseessä olevasta koirasta. Näin yhden koiran tulokset löytyvät kätevästi samasta paikasta. Tulen laittamaan linkit näille tulossivuille koirien omilta sivuilta. Hommaa tässä on sen verran, että ihan käden käänteessä se ei tule tapahtumaan. Sivut ovat minulla työnalla, Kisun omalle sivulle linkki näyttelyarvosteluihin on jo lisätty :)

Näyttelyitä ja vähän muutakin

Tiistai 2.9.2014 klo 18.43 - Sanna

Taas on muutama viikko vierähtänyt, joten täytyy päivitellä meidän viime aikaiset (näyttely-)kuulumiset kertarykäyksellä. Elokuun puolivälissä käväistiin Iin ryhmänäyttelyssä Putkosen ja Murun kanssa. Beagleja taisi olla kehässä 16 kappaletta. Kisu oli matkassa mukana turistina haistelemassa näyttelytuulia ja harmittelin vähän sitä etten ollut ilmoittanut  Kisua pentuluokkaan, kun ikä sinne olisi jo hyvin riittänyt. Putkonen oli rotunsa paras ja päivän päätteeksi se sijoittui ryhmässä neljänneksi. Muru oli parasnarttu kakkonen sertillä. Murun sertitili on nyt yhtä vaille täynnä, sillä tämä oli Murun viimeinen näyttely ennenkuin se täyttää 2-vuotta.

Muru Iissä PN2 sert

RN Ii 16.8. Putkonen ROP & RYP-4, Katin Plättä ROP-Vet ja VSP

Samana viikonloppuna pistettiin pentuetilaus menemään, kun Tellervo astutettiin onnistuneesti Koistisella. Nyt pitää pari viikkoa vielä jännittää tietoa siitä, onko meille tulossa pennuntuoksuinen loppuvuosi vai ei. Tällä kertaa taidan jättää tiineysultran väliin, jos vain suinkin maltan odottaa näkyviä tiineyden merkkejä. Mikäli tuleva pentue kiinnostaa, minulle voi soittaa tai laittaa sähköpostia. Juuri nyt maatilan hommat vievät paljon aikaani, joten sähköposteihin vastaaminen tapahtuu muutaman päivän viiveellä. Nopeimmin minut saa kiinni puhelimitse ja useimmiten pystyn hyvin samalla rupattelemaan kun teen töitä.

Toissa viikonlopun vietimme Etelä-Suomessa kierrellen, kun saimme kasvattajavieraan Puolasta. Oli hauskaa vaihtaa ajatuksia beagleista, kasvattamisesta ja vähän kaikesta muustakin. Juttua riitti niin paljon, että sunnuntai-iltana minulta meinasi jo ääni lähteä kaiken puhua pulputtuttamisen seurauksena. Puolasta meille matkasi neljä kuukautta vanha Walentynka La Lu Riqueza, mielettömän reipas ja hauska beagletyttö. Etsin tälle pennulle yhteistykykyistä sijoituskotia mahdollisimman läheltä Kannusta. Soittamalla saa lisätietoja.

Zachariasz, Walentynka, minä ja Putkonen

Walentynka alias Waakku, joka osaa jo hypätä tuolille, pöydälle ja vaikka minne... lienee hyppyrottien sukua. Hyvin ehtiväinen ja kekseliäs beaglenalku. (P.S. kuva hämää, kunhan esittää tässä oikein suuuperkilttiä ;))

Tämän kesän näyttelysesongin päätti meidän osalta Limingan pentunäyttely viime sunnuntaina. Sää suosi meitä ihanan aurinkoisena ja lämpinä, kun edellisenä päivänä samalla paikalla pidetyssä ryhmänäyttelyssä oli kuulemma joutunut oikein palelemaan. Rotu oli pentunäyttelyssä hyvin edustettuna peräti viiden beaglekakakaran voimin. Meidän sakkia paikalla oli Kisu, sijoitustyttö Putti Kalajoelta ja Oulusta Piparin poika Loki (Kertalaakin Tekipäs Eetvarttia). Loki sijoittui kahdesta uros pennusta ensimmäiseksi ja sai kunniapalkinnon. 

Kertalaakin Tekipäs Eetvarttia "Loki" 8 kk 

Fanta's Brand Red Riding Hood "Kisu" 8,5 kk.

Hessin Una Amor Del Zorro "Putti" melkein 9 kk.

Narttupentuja oli kolme. Kisu reesun matkapahointi ei juurikaan ole vielä helpottanut, mutta onneksi se pääsee aika nopeasti pahastaolostaan yli kunhan automatka on ohi. Kehässä Kisu esiintyi varsin iloisesti ja reippaasti, joten olin Kisuun oikein tyytyväinen. Hihnassa juoksemista meidän täytyy kyllä ruveta treenaamaan hieman useammin, sillä vauhtia Kisulta ei totisesti puutu, mutta se mielellään koukkaisi suoraan jalkojeni eteen sen sijaan, että ravaisi nätisti vierellä. Kisu sijoittui tytöistä ensimmäiseksi ja Putti kolmanneksi. Molemmat saivat kunniapalkinnon. Lopulta Kisu oli Rop-pentu ja Loki Vsp-pentu. Ryhmäkilpailussa Kisu sijoittui kolmen kutosryhmäläisen pennun pienestä joukosta toiseksi, dalmatiankoiran viedessä voiton. Kiva päivä, kiitokset siis vielä Heidi, Jani ja Jenni!

Kisu ryhmäkehässä

Kisu RYP-2 

Ja vielä viimeisenä: näyttelyt ovat pitkälti odottelua. Kisu kuuluu selvästi meidän sakkiin, se osaa ottaa yhtä rennosti kuin kokeneemmatkin kehätähdet.

Maailman Voittaja 2014

Perjantai 15.8.2014 klo 10.49 - Sanna

Viikko ennen kovasti odotettua WDS 2014:sta,  eli Maailman Voittaja 2014-näyttelyä, kävimme ryhmiksessä Siikajoella. Beaglejen arvostelu oli heti aamu ysiltä ja kukon laulun aikaan lähtötohinoissani unohdin ottaa matkaan Kisun, jonka olin ajatellut ottaa mukaan totuttelemaan näyttelyiden maailmaan. No onneksi matkasta ei sentään unohtunut mitään välttämätöntä. Helleaallon jatkuessa tämäkin näyttely sai paahtavasta kuumuudesta osansa.

Putkonen on pistänyt kehähommat nyt ihan lekkeriksi ja se meinaa, että "siinäs äippä yrität vääntää mua asentoon" ja tämä näkyy sen esiintymisessä (tai siis siinä, että se ei esiinny). Niin me sitten kehässä väännetään Putkosen kanssa kilpaa. Hirmuisen hauskaa sillä on, häntä heiluu ja se sai nytkin mainintaa iloisesta, pentumaisesta luonteestaan ja hyvästä temperamentista. Putkonen oli tällä kertaa PU2. Murusta tuomari tykkäsi kovasti ja Muru olikin lopulta PN1 sertillä ja vielä rotunsa paras. Arvostelun ensimmäinen lause on ihana: "Erinomainen esimerkki kauniista koirasta." Onneksi olimme liikkeellä asuntoautolla, sillä se pysyy helteelläkin viileänä ja vietimmekin lopulta siellä koirien kanssa lähes koko päivän odotellessamme ryhmäkehien alkua.

Ryhmässä koiria olikin ihan kivasti sillä kyseessä oli 4/6 eli mäyräkoirat ja kaikki rodut kutosryhmästä. Muru esiintyi terhakkaasti ja päivän pitkän odottelun kruunasi Murun sijoittuminen ryhmässä kolmanneksi. Miten hyvältä menestys voi joskus tuntuakaan! Tämä oli Murun ensimmäinen ryhmäsijoitus ja siksi minulle erityisen tärkeä :)

Muru 20 kk

Muru RYP-3

Maailman Voittaja reissulle lähdimme Murun ja Viivin kanssa torstaina. Yövyimme Järvenpäässä, kuten tavallisesti näillä Helsingin keikoillamme. On kivaa kulkea koirien kanssa, jotka eivät ole moksiskaan kerrostalo elämästä, vaikka eivät sellaiseen ole tottuneet tai mistään kaupungin vilinästä. Järvenpäässä oli samaan aikaan menossa joku Street Fest- musiikkitapahtuma ja tämä tiesi minulle huonosti nukuttuja öitä, kun musiikki pauhasi esiintymisteltassa suoraan isäni asunnon edessä ja kaupungilla juhlijat pitivät ääntä pitkälle yöhön. Hannun ja koirien unta ne eivät tuntuneet häiritsevän yhtään.

Oli mukavaa vaihtelua päästä koirien kanssa lenkkeilemään kaupunkimaisemiin. Ihan oma lukunsa tuolla ovat kesyt rusakot, joita nähtiin joka lenkillä useampia. Muru unohti olevan näyttelylinjainen beagle heti ensimmäisen pois päin pinkovan pupun nähtyään ja se päästikin melkoisen äläkän jokaisen myöhemmin näkemämme rusakon kohdalla. Siilejäkin osui useampi lenkkiemme varrelle, mutta niiden touhuja koirat vain katselivat uteliaina päät kenossa niin kuin mekin. 

Tässä on juuri tehty rusakkohavainto...

Viivi kävisi mielellään ihmettelemässä pitkäkorvaa lähempääkin, mutta mitään suuria tunteita ne eivät siinä herättäneet.

Murussa sen sijaan herättivät :D

Perjantaina vietimme näyttelyssä turistipäivän. Kiertelimme myyntikojut ja kun perjantaina ei esillä ollut oikeastaan yhtään meitä erityisemmin kiinnostavaa roturyhmää, emme jääneet seuraamaan mitään rotua kovin pitkäksi aikaa. Eniten aikaa kulutimme mäyräkoirakehien laidoilla. Olemme Hannun kanssa katselleet lyhytkarvaisia kääpiömäykkyjä ehkä hieman sillä silmällä, että kun aika joskus harjakoiristamme on jättänyt, sellainen voisi olla kiva perheen pikkukoiranvirkaa toimittamaan... Mutta sitä ei toivottavasti tarvitse ajatella vielä vuosiin!

Tälläinen olisi kovin soma!

Maailman Voittaja-näyttelyn kohdalla maa- ja metsätalousministeriön kielto typistettyjen koirien osallistumisesta koiranäyttelyyn ei päde, joten leikeltyjä koiria näkyi todella paljon, mikä ei ole tietenkään ihme kun osallistujia oli Venäjältä ja muista typistyksen edelleen sallivista maista tuhansittain. Osa kehistä oli valtavan koiramäärän takia ulkoteltassa. Perjantaina sinne oli mielestäni fiksusti sijoitettu laumanvartijoita ja muita molosseja. Ulkokehien alueella liikkuessa valtakielenä kuuluikin olevan venäjä ja ainakin keski-aasiankoirien kehässä typistettyjen joukossa näkyi vain pari kokonaista koiraa häntineen ja korvineen. 

Kehään mennessä vaihdetaan näyttelytalutin... eli kuonokoppa, vankka nahkapanta, kuormaliinaa muistuttava hihna ja hanskat, jotka helpottavat koiran pitelyä, jätetään hetkeksi sivuun. Tosin mielummin näin kuin ne rotutoverit, jotka olivat ohkaisen hihnan varaan jätetty yksinään tolppaan kiinni tai nämä kaksi näyttelyhäkeissä aggressiivisesti kaikille haukkuvaa, joiden omistajaa ei mailla halmeilla näkynyt. Kovin tukevaa tekoa nuo kevytmetallihäkitkään eivät ole, mutta ilmeisesti ovat kestäneet noiden koirien rymistelyt kun mitään ikäviä uutisia näyttelystä ei ole kantautunut ainakaan minun korviini.

Jotenkin luulottelin itselleni ettei näin isoon näyttelyyn tuoda ulkomailta muita kuin erinomaista laatua olevia koiria. Kauneus on tietysti katsojan silmässä, mutta tämä espanjanmastiffi kehällä kuvaamani koira oli suorastaan järkyttävä. Koska minulla ei ole perjantain luetteloa, en ole katsonut minkä maalaisesta koirasta on kyse, mutta suomalainen tämä ei ollut. Ihan näin puutteellisia takakulmauksia en ole koskaan aikaisemmin nähnyt ja kun kyseessä on vielä erittäin raskas koira, on vaikea kuvitella sen elävän kivutonta elämää näin pahan rakenteellisen virheen kanssa. Sääliksi käy koira parkaa. Jos kyseessä olisi oma koirani mielessä kävisi lähinnä lopetus, eikä matka Maailman Voittaja-näyttelyyn. Mutta omistajalle reissu oli varmaan jokseenkin onnistunut, sillä tuomarin mielestä tämä koira oli erinomainen ja hän sijoitti sen vielä kilpailuluokassakin, vaikka osa erinomaisella palkituista koirista jäi ilman sijoitusta. Eli tuomarin mielestä esillä oli huonompiakin koiria.

Tälläisessä isossa tapahtumassa on kiva kulkea ja katsella niin koiria kuin omistajiakin. Handlerit panostavat kehäpukeutumiseen ja koirat on kunnostettu viimeisen päälle. Ison maailman meininkiä oli tietysti mukana. Yorkshirenterrierin vieressä trimmauspöydällä tönötti piilottelematta koiraa suurempi lakkapullo, jolla turkki viimeisteltiin. Yhdellä koiralla näin aavistuksen tulehtuneen kulmahampaan reiän persposkessa ja väitän, että menossa oli antibioottikuuri. Ihan beaglekehän laidallakin näin kuinka kaksiväriselle kilpakumppanille laitettiin kirsuun pigmentit tussilla ennen kehään menoa. Meistä suomalaisista näytteilleasettajista suurin osa on rehellistä porukkaa ja noudattaa näitä doping-sääntöjä, lääkitysten ja turkinkäsittelyn ynnä muiden osalta, joista monet ulkomaalaiset piutpaut välittävät. Tämä ei tietenkään aseta meitä samanarvoiseen asemaan. Ikävää oli nähdä näyttelyssä kaksi niin nuorta pentua, että niillä ei missään nimessä ole rokotukset voineet olla kunnossa. Kaikkien turistikoirien tuominen alueelle oli ehdottomasti kiellettyä ja näyttelyyn ilmoitetullekin koiralle piti ostaa kallis kulkulupa, jos sen halusi tuoda näyttelyyn jonain muuna kuin omana päivänään. Joillain vaan on pokkaa tehdä tasan mitä haluavat ja jossain päin röyhkeys tuntuu suorastaan olevan maan tapa. 

Argentiinandoggeja

Näyttelytunnelmaa

Lauantai oli sitten beaglepäivä. Lähdimme muka hyvissä ajoin Järvenpäästä kohti messukeskusta. Siinä missä perjantai aamuna pääsimme hyvin vähillä jonotuksilla ajamaan perille, lauantaina seisoimme autojonossa Koskelantieltä parkkiin 45 pitkältä tuntuvaa minuuttia. Minulla rupesi hermo kiristymään kellon lähestyessä yhdeksää ja kun pääsimme purkupaikalle ottamaan tavarat ja Murun autosta, olikin kello jo yhdeksän kun pääsin kehien luo kaikkien kamppeideni kanssa. Onneksi minulla ei ollut pentu- tai junnuluokan koiraa näyttelyyn ilmoitettuna. Jännitin kehään menoa niin paljon, etten voinut edes kuvitella valokuvaavani kehässä olevia koiria ennen Murun esiintymistä. Muru esiintyi vuorollaan ihan kivasti ja sai erinomaisen. Kilpailuluokassa sijoitus jäi valitettavasti saamatta.

Huomasin etten oman kehässä käynnin jälkeen pystynyt keskittymään valokuvaamiseen, joten annoin kameran olla lopulta repun pohjalla. Rakastan näyttelyissä valokuvaamista ja beaglet ovat tietysti lempikuvattavani, mutta olen nyt todennut, että tämän asian kanssa se on vähän niinkuin joko tai. Joko vien kehään omia koiria ja voin seurustella samalla muiden näyttelyssä olevien ystävien ja tuttujen kanssa tai sitten olen ilman koiria ja valokuvaan, mutta se vie käytännössä kaiken keskittymiseni koska en osaa asennoitua niin, että räpsisin kuvia vähän sinne päin.

Viivi suoritti oman kehäesiintymisensä suunnilleen samoihin aikoihin jälleen kasvattajansa Heikin taitavasti handleroimana. Iloinen uutinen oli, kun Hannu soitti ja kertoi Viivin olleen viidestä porcelainesta ROP ja siten uusi MV-14 tittelin haltia. 

Logpoint Dalila SERT, CACIB, ROP,WW-14

Ostoksia tehtiin aika hillitysti. Tarjonta ei juurikaan eronnut normaalista joulukuun messarista. Mukaan tarttui karva-alustoja kuten aina ja tietysti uusia leluja. Mitään äärettömän ihanaa pakkosaada heräteostosta ei tullut vastaan. Käytin Murun kanssa hyödykseni Laboklinin tarjouksen ja kävimme heidän ständillään otattamassa Murusta näytteet muutamaa geenitestiä varten. Parin-kolmen viikon päästä pitäisi tulosten tulla minulle sähköpostiin.

Kotimatkalle lähdimme sunnuntaina. Meille tarjoutui mahdollisuus treffata ennen kotiin lähtöä Pömppiksen veli Sulo perheineen eli Kertalaakin Ei Kun Menoksi. Sulosta oli kasvanut kerrassaan mahtava luonteinen ja vauhdikas komistus! Nimi on tainnut olla enne :D Kiitos vielä, oli todella hauska treffata teidät! :) 

Kertalaakin Ei Kun Menoksi "Sulo" 12 kuukautta. Tässä kuvassa Sulossa on valtavasti yhdennäköisyyttä Wilson isän kanssa. Nämä E-pennut viettivät 1-v. syntymäpäiviään 12.8.

Oho, onkin jo elokuu!

Perjantai 1.8.2014 klo 18.01 - Sanna

Niin se kesä vaan on vilahtanut nopeasti elokuun puolelle. Blogi ja kotisivut ovat olleet jälleen päivitystauolla; hienolla ilmalla on oltava ulkona ja puuhailtava kaikkea kesäistä ja sitten kun ukkosmyräkällä olisi aikaa kirjoitella sisätiloissa vaikka blogia, pitää sähköjohtojen olla pois seinästä... ja meidän vanha läppäri kun ei suostu akkuaan enää lataamaan, vaan toimii ainoastaan piuhan jatkona. Joten se siitä sitten.

Hellettä on piisannut heinäkuussa, niin näyttelypäiville kuin muillekin :)

Putkonen on tottunut ottamaan kaiken odottelun rennosti. Tässä tärkeimmät helteisen näyttelypäivät tarpeet: vettä, varjoa ja hyvä makuupaikka.

Heinäkuun hellekeleillä ollaan käyty näyttelyissä pariin otteeseen. Ensin kuun puolivälissä KV näyttelyt Kokkolassa ja Oulussa. Kokkolassa beagleja oli vain viisi kappaletta ja tuomarimuutoksen jälkeen ne arvosteli Soile Bister. Putkonen sai avoimessa luokassa erinomaisen, mutta ei SA:ta. Koirasta löytyi ne virheet, jotka siinä onkin ja vaikka tuomari Putkosesta tykkäsi, viimeinen niitti oli Putkiksen vaaleat silmät, joiden takia beaglelle kuuluva "sweet expression" jää puuttumaan. Tästä olen kyllä ihan samaa mieltä. Muru korjasi potin tällä kertaa ollen rotunsa paras sertillä ja saaden ensimmäisen cacibin! Ryhmäkilpailussa Muru esiintyi mielestä oikein kivasti ja belgialainen tuomari valitsi Murun jatkoon kuuden parhaan joukkoon, mutta sijoitusta meille ei kuitenkaan valitettavasti tullut.

Kokkolassa ryhmäkehässä.

Seuraava päivänä Oulussa ensiesiintymisensä oikeissa näyttelyissä teki sijoitustyttö Putti haltijansa Jennin kanssa. Minua jännitti Putin ja Jennin kehäesiintyminen varmaan yhtä paljon kuin Jenniä... Sepä sujui kuin konkareilta konsanaan ja tuloksena Putille pentuluokasta kunniapalkinto ja ROP-pentu :) Onnea vielä Jennille ja Putille hienosta aloituksesta! Uroksista kolme koiraa sai SA:n ja Putkonen oli lopulta PU1 ja sai cacibin. Muru sijoittui omassa luokassaan eri:llä ja SA:lla toiseksi. Sama järjestys säilyi lopulta PN-kehässä, kun viisi SA:lla palkittua narttua laitettiin järjestykseen. Muru siis PN2 vara-sert ja vara-cacib. Putkonen oli tällä kertaa VSP ja pääsimme lähtemään kotimatkalle hyvissä ajoin.

Putti

Putti KP ja Rop-Pentu, Oulun KV:ssa 13.7.

Meillä ei ollut tälle vuodelle mitään lomasuunnitelmia, mutta toteutimmekin päähänpistomme ihan ex tempore ja lensimme Hannun kanssa kuuden päivän lomalle Pariisiin. Tämä matka ei liittynyt koiriin millään tavalla, mutta mihinkäs tiikeri raidoistaan pääsisi, kaupunkilaisten koirien elämää oli hauska seurata kaiken muun ohessa. Erityisesti sunnuntaiaamuna pariisilaiskoiria omistajineen näkyi liikkeellä paljon. Tuona aamupäivänä tuntui, että vähintään puolet pariisilaisista harrastastavat juoksemista; mikäs siinä kun kaupunki puistoineen ja reitteineen Seinen varrella tarjoaa siihen hyvät edellytykset. Teimme kaksi beaglebongaustakin. Näistä toinen oli isäntänsä kanssa juoksulenkillä Seinen rantatiellä ja kulki irti, kuten niin monet muutkin matkalla näkemämme koirat. Itseäni välillä oikein hirvitti katsoa kun koirat kulkivat omistajiensa kanssa vapaana vilkkaan liikenteen ja valtavan ihmismäärän joukossa. Suosittuja rotuja Ranskassa lienevät ainakin labradorinnoutajat, ranskanbulldogit ja yorkshirenterrierit. Näitä kaikkia näimme eniten, lisäksi russelityyppisiä terriereitä tuli paljon vastaan. Lomamme oli erittäin onnistunut irrottautuminen työkuvioista. Äitini hoiti koirat (taas kerran) upeasti ja saimme nauttia matkaamisesta ilman stressiä, kun tiesimme kotona asioiden sujuvan hyvin. 

Pariisilais beagle isäntänsä kanssa sunnuntailenkillä.

Toinen rotutoveri Seinen varrella kuntoilemassa.

Les Invalides

Luxembourgin puistoa

Kukkaloistoa Jardin Luxembourgissa

Ranskan visiitin jälkeen meillä oli näyttelyvuorossa Saarijärven KR näyttely. Saarijärven näyttelyssä en aikaisemmin olekaan käynyt ja se oli minulle hieman pettymys, jotenkin koko näyttely muistutti minusta enemmän ryhmänäyttelyä kuin kaikkien rotujen tapahtumaa. Pääsimme onneksi tavaroinemme rakennuksen varjoon, sillä teltalle ei paikkaa enää löytynyt ja ilma oli todella tukalan kuuma. Beagleja oli paikalla kuitenkin ihan kivasti, 13 kappaletta. Putkonen vei uroksista voiton, tosin tuomari olisi tykännyt PU2:sta sitä enemmän, mutta tämän koiran hengitys rohisi helteestä tai mistä lie johtuen niin paljon, että tuomari totesi ettei voi sijoittaa koiraa ensimmäiseksi sen takia. Nartuissa vain kahdelle koiralle SA ja näistä kahdesta Muru sijoittui ensimmäiseksi PN-kilpailussa. Hannukin siis joutui yllättäen Putkosen näyttelyhihnan päähän, Putkosen ollessa ROP ja Murun VSP :) Ryhmäkilpailussa Putkoselle ei sijoitusta.

Muru Saarijärvellä VSP

Minulle on viime aikoina tullut jonkin verran beagleja koskevia pentukyselyitä. Tilanne on tällä hetkellä se, etten vielä ole tehnyt lopullista päätöstä yritetäänkö tänä vuonna vielä saada uusia Kertalaakilaisia aikaiseksi vai ei... Tellervon juoksut alkavat arviolta nyt elo- tai syyskuun aikana, joten minun täytyy pian päättää tehdäänkö asian suhteen jotain ;) Lupaan kyllä päivittää tiedon heti Pentuja?-sivulle, kun se on ajankohtaista!

Aitatalkoot

Maanantai 30.6.2014 klo 15.09 - Sanna

Kesäloman kolme viimeistä päivää käytettiin hyödyllisesti. Eräs haaveistamme toteutui, kun viime talven aikana saimme poistettua kartasta pihaamme halkovan tien, jolla ei varsinaista käyttöä ole ollut enää vuosikausiin. Yksi tämän kesän projekteista oli siis piha-aidan osittainen purkaminen ja rakentaminen uudelleen. Aamusta iltaan huhkittiin välillä sateessa ja välillä paisteessa, mutta kyllä kannatti; voi sitä riemua kun koirat vihdoin pääsivät juoksemaan laajennetulle pihalle! Nyt koirillamme on käytössä noin 3500 m² aidattua piha-aluetta. Oma haasteensa on tehdä Piparin pihalla pitävää aitaa, mutta toivottavasti siinä nyt onnistuttiin ;)

Uutta ja vanhaa. Fuula apulaisena.

Kelistä viis, sadevaatteet päällä kuopan kaivuuta tolpalle.

Vihdoin! Harjiksetkin innostuivat osallistumaan leikkiin uudella pihalla.

Muru 

Leikkiä

Kisu aitan nurkalla.

Mitäs meille kuuluu?

Torstai 26.6.2014 klo 17.18 - Sanna

Nyt ollaan useamman viikon näyttelytauolla. Toukokuun puolella osallistuttiin jo perinteisesti Tuurin Miljoonakoiraan. Mukana oli Pömppärella ensimmäistä kertaa junioriluokassa, Muru ja Putkonen. Putkonen oli rotunsa paras, sai sertin ja sijoittui vielä helteisen päivän päätteeksi ryhmäkilpailussa neljänneksi. Pömppis yllätti ihan täysin olemalla ekassa näyttelyssään vsp ja saamalla sertin. Muru oli PN-2 vara-sertillä.

Putkonen ja Tuurin tuomiset :)

Kesäkuussa pidimmekin ensimmäisen kerran vähän lomaa tälle vuodelle. Ajelimme ensin asuntoautolla 7.6. Pielaveden ryhmänäyttelyyn, johon osallistui Putkonen ja Pömppis. Jälleen oli todella helteinen näyttelypäivä. Koska näyttelyalue oli asfalttikenttä, edes telttaa ei saanut minnekään pystyyn vähän varjoa antamaan. Putkonen oli jälleen ROP ja nyt kaksi vuotta täytettyään otti vastaan viimeisen sertin. Ryhmäkehässäkin tuli sijoitus kolmanneksi. Pömppis oli PN-2 ja sai vara-sertin.

Pielavedellä RYP-3

Sieltä ajelimme Järvenpäähän majoittumaan isäni luo. Olimme reissuun lähtiessämme ilmeisesti niin vallinneiden helteiden lumoissa, että Hannulla ei ollut mukana edes yhtään pitkähihaista paitaa, saatikka että kummallakaan oli ollut takkia matkassa. Etelä-Suomessa keli olikin nimittäin yllätykseksemme huomattavasti viileämpi, mutta onneksi isäni naulakosta löytyi Hannulle lainaan huppari, helluntain takia kun kaupatkin olivat jo kiinni. Sunnuntaina 8.6. osallistuimme Murun ja Putkosen kanssa Helsingissä beaglein toiseen vuotuiseen erikoisnäyttelyyn. Koiria oli paikalla viitisenkymmentä. Mitään ihmeempiä odotuksia minulla ei ollut, joten Putkosen ERI2 SA ja sijoittuminen PU-kisassa kolmanneksi oli tosi iloinen yllätys. Oikein harmitti, että se viimeinen serti oltiin saatu juuri edellisenä päivänä, sillä nytkin sitä meille tarjottiin ja jouduin siitä kieltäytymään. Olisihan se ollut paljon hauskempi ottaa vastaan erikoisnäyttelystä!

Murullakin meni vielä pykälän verran paremmin; se oli nuorten luokassa ERI1 SA ja lopulta PN-2 vara-sertillä. Tosi hieno suoritus siinä porukassa! Olin enemmän kuin tyytyväinen tuon päivän sijoituksiin.

Putkonen Helsingissä PU-3

Muru PN-2 vara-sert

Päivän kruunasi se, että molemmat Vantaalla asuvat Piparin ja Putkosen pojat, Bono ja Jumi, tulivat perheineen meitä näyttelyyn moikkaamaan. Kasvaneet olivat kovasti ja molemmat olivat tosi reippaita ja iloisia beaglen alkuja. Kiitokset molempien omistajille, oli tosiaan aivan ihana nähdä teitä ja kasvaneita pentuja! :) Tässäpä muutamat kuvat tapaamisesta.

Bono eli Kertalaakin Tee Se Itse 5,5 kk.

Jumi eli Kertalaakin Tekevälle Sattuu 5,5 kk.

Putkonen ja Jumi

"Onks tää nyt tosiaan mun poikani?"

"On se, leikitään!"

Tässä veljespainia; Jumi alla ja Bono päällä.

Jumi ja Bono

Järvenpäässä jäljellä ollut aika käytettiin lenkkeilemiseen mukana olleen nelikon eli Pömppiksen, Kisun, Putkosen ja Murun kanssa. Olipa ihanaa tehdä pitkät lenkit vanhoissa minulle kovin tutuissa, joskin paljon myös muuttuneissa, maaseutuoppilaitoksen ja Tuusulanjärven maisemissa. Kovasti nämä maalaiskoiratkin nauttivat muutaman päivän "kaupunkilomasta". Vain yhtenä yönä kerrostalon rappukäytävän äänet aiheuttivat pikku pöhähdyksiä. Tuli siinä tietysti mietittyä miten erilaista elämä meillä esim. Järvenpäässä olisi. Maksimi koiramäärä olisi meille kaupungissa asuessa ihan ehdottomasti juuri neljä, jolloin kaikkia pystyisi lenkkeilyttämään vielä samalla kertaa. Ensi kerralla meidän lauman muita kuulumisia!

Nämä Järvenpään vanhan maaseutuoppilaitoksen peltotiet olivat minun rakkaimpia lenkkimaastojani aikanaan ensimmäisen koirani kanssa. Kuvassa taivaalla näkyvä pieni tahra on muuten kuumailmapallo.

Piti sitten pitkien päivien jälkeen vähän huilatakin. Sattui Murun pään alle beaglemaisen sopivasti Ressu-tyynyliina, joka on emännän lapsuuden peruja :)

Wilsonin muistolle

Keskiviikko 18.6.2014 klo 13.44 - Sanna

Tämän kirjoittaminen on vienyt minulta useamman viikon, niin kipeästä asiasta on kyse. Lause kerrallaan olen rakentanut tätä lyhyttä raskasta blogitekstiä. En millään olisi voinut arvata kirjoittavani blogiin seuraavaksi nuoren, terveen koiran muistokirjoistusta. Elämä ei kuitenkaan aina mene niinkuin toivoisimme, sen enempää koirien kuin muidenkaan asioiden kanssa; niinpä toukokuun lopulla eräs tiistai oli meille suuren surun ja loppumattomalta tuntuvien kyynelten päivä. Wilson jäi maantiellä auton tönäisemäksi ja se kuoli saamaansa iskuun välittömästi. Oli vain hetkestä kiinni ettei Wilsonia autolla seurannut Hannu saanut koiraa tieltä kiinni. Ainut lohdullinen asia tässä murheellisessa surkeiden sattumusten sarjassa on, että tiedämme ettei Wilson joutunut kärsimään, vaan se todellakin lähti saappaat jalassa.

Wilson ei ollut mikään tavallinen koira. Sillä oli monen monituisia hassuja maneereja, jotka tekivät siitä juuri Wilsonin. Lukemattomia kertoja sain Wilsonin kanssa täydentää lausetta: "Minulla ei koskaan aikaisemmin ole ollut koiraa, joka..." Wilson ei ikinä lakannut yllättämästä meitä. Se oli pieni, liian suurilla korvilla ja valtavalla sydämellä varustettu maailman hassuin ja hyväntahtoisin koira. Sanoin usein, että "Wilsonilla on valot päällä, muttei ketään kotona", mutta tein sen suurella rakkaudella. Wilsonin ei alun alkaen ollut tarkoitus jäädä meille itselle, vaan yritin etsiä sille sijoituskotia. Kun joitakin kuukausia oli kulunut, eikä sopivaa kotia ollut löytynyt, totesimme että Wilson on jo kotona, vaikka sillä ei Putkosen kanssa ollut ikäeroa kuin muutama päivä. Tämä onkin hyvä esimerkki beaglen sosiaalisuudesta parhaimmillaan; kaksi samanikäistä urosta elämässä sekalaumassa sulassa sovussa ja vieläpä parhaina kavereina keskenään. Tottakai poikien leikkejä piti toisinaan pikkuisen toppuutella, jos kierrokset yltyivät, mutta vierekkäin ne nukkuivat lähes aina. On uskomatonta, miten yhden pienen koiran puuttuminen jättää näin isoon laumaan valtavan aukon. Nyt kun Wilsonia ei enää ole, tuntuu lauma kovin rauhalliselta ja hiljaiselta. 

On ollut, ja on edelleen hetkittäin, äärettömän vaikeaa hyväksyä sitä tosiasiaa ettei Wilsonia enää ole. Jäljellä on vain muistot vajaan kahden vuoden ajalta pienestä koirasta, joka oli valtava persoona. Olin ajatellut laittaa tähän kirjoituksen oheen monta kuvaa Wilsonista, mutta sen kuvien selailu sattuu vielä liikaa.

WILSON XANRINA 02.06.2012-27.05.2014

Koirakavereita ja aurinkoa Oulussa

Torstai 22.5.2014 klo 11.25 - Sanna

Viime viikonlopun näyttelyannos nautittiin Oulun kansainvälisessä koiranäyttelyssä sunnuntaina. Beaglejen arvostelu oli omassa kehässään viimeisenä iltapäivällä ja olin laskeskellut, että niiden arvostelu alkaa yhden kieppeillä. Iloitsin etukäteen siitä, että ehdimme hoitaa tilan työt aamulla kaikessa rauhassa ennen matkaan lähtöä. Aina meillä lähtö jostain syystä venähtää, tapahtuu jotain aikaa vievää ja jälleen kerran tien päälle päästiin reilusti suunniteltua myöhemmin. Hieman jo epäilin, että ehditäänkö kehään ajallaan. Ihan turhaan, kun kehä eteni loppuseltaan niin verkkaisesti, että oltaisiin voitu startata Kannuksesta vaikka puolitoista tuntia myöhemminkin ja ehtiä silti mainiosti.

Ilma oli mainio ja seura vielä mainiompaa. Meitä tuli moikkaamaan Oulussa asuva Piparin ja Putkosen poika Loki omistajiensa Heidin ja Janin kanssa. Oli aivan ihanaa nähdä miten reipas  ja aika komea (vaikka itse sanonkin ;)) poika Lokista on jo kasvanut. Sijoitustyttö Putti oli myös paikalla omistajansa Jennin kanssa. 

Kertalaakin Tekipäs Eetvarttia "Loki" 5 kk.

Loki 5 kk.

Hessin Una Amor Del Zorro eli "Putti" 5,5 kk ja Loki painin pyörteissä.

Putti osaa jo kyykyttää poikia :D

Lokin yhdennäköisyys Putkosen kanssa on niin huomattava, että tuntuu aivan kuin katselisi omaa koiraa pentuna jälleen :)

Isi ja poika yhteispotretti

Kun beaglejen arvostelu sitten vihdoin viimein alkoi, iltapäivä oli jo pitkällä. Nyt ei voi tuomaria syyttää ainakaan siitä, etteikö hän olisi käyttänyt aikaa jokaiseen koiraan ja kunnolla. Sai juosta ja sai seisoa paikoillaan. Wilson oli nuortenluokassa ainoa ja se sai erinomaisen sekä SA:n. Putkonen voitti avoimen luokan SA:lla sekin. Kati toimi apuohjastaja PU-kehässä Wilsonille. Tuomarin lähes tuskastuttavan pitkän tuumailun jälkeen urokset saatiin vihdoin järjestykseen; Wilson oli PU4 ja Putkonen voitti urokset, sai sertin sekä ensimmäisen CACIB:nsa :) Muru oli nuortenluokassa ainoa narttu, Murullekin erinomainen ja SA. Avoimessa luokassa avustin Katia vähän Poppiksen kanssa, kun Katin molemmat nartut kilpailevat samassa luokassa. Avoimen luokan jälkeen äkkiä Muru hihnan päähän ja taas juoksemaan kehää ympäri. Tällä kohtaa minusta tuntui, että ehkä olisi syytä aloittaa jonkinlaiset ympyrän juoksuharjoittelut, ettei minulla loppuisi kehässä kunto kesken. Onneksi en sinne kuukahtanut, vaikka se kovin mahdolliselta tuntui. Muru sijoittui neljänneksi, syynä "luisu kallo", jonka tarkoitusta en täysin ymmärrä. Ehkä tuomari olisi toivonut Murulle selkeämpää otsapengertä? Nelosellekin riitti vara-sert kotiintuomisiksi. Sitten vielä pari kierrosta kehää ympäri Putkosen kanssa, joka tällä kertaa oli VSP. 

Ventaped-alustoja olen nakellut roskiin viime viikkoina taas aimo läjän, joten yksi iloinen asia lisää oli, että niitä löytyi yhdeltä myyjältä ihan sopuhintaan. Palkintovaihtoehtoina oli ShowLinkin lahjakortit ja minä en hölmönä ottanut niitä vaan pokaalit, kun en sillä hetkellä keksinyt mitään mihin olisin lahjakortteja käyttänyt. Heti kotimatkalla harmittelin asiaa, kun olen tykännyt tosi paljon Kennelliiton "WDS 2014" T-paidoista. Olisinpa keksinyt tämän ajoissa, sillä olisin mielummin hakenut yhden sellaisen lisää, kyltittömien pokaaleiden sijasta. Pitääkin vähän urputtaa nyt siitä, että miksi näyttelynjärjestäjät eivät raaski edes isossa näyttelyssä ottaa pokaaleihin kylttejä!?! Murrrr...

Vasta kotona huomattiin kuinka petollinen kevätaurinko voi olla. Hannulta oli auringossa palanut huomaamatta koko pää ja minulta kärähti naama ja rintakehä. Seuraaviin kesän näyttelyihin täytyykin muistaa varustautua aurinkorasvalla. Ylihuomenna on vuorossa Tuurin kaikkien rotujen näyttely, johon sääennusteet povaavat tällä hetkellä täyttä hellettä. Aika kaivaa siis näyttelytelttakin naftaliinista :)

Muistakin Piparin pennuista omistajat ovat lähetelleet kivoja kuvia, joten laitan niitä myöhemmin tänne blogiin esille :)

Onnea ja epäonnea

Tiistai 13.5.2014 klo 17.23 - Sanna

Lauantaina sää ei meitä juuri suosinut Nurmon ryhmänäyttelyn aikaan. Kehä oli aikataulusta jonkin verran jäljessä ja ilma oli tuulinen ja tihkutti vettä. Onneksi oltiin liikkeellä asuntoautolla, joten pakkauduttiin välissä koirinemme takaisin sinne odottelemaan kehän etenemistä. Pömppis esiintyi nyt pentuluokassa kolmatta kertaa. Sen kanssa kehään meneminen on mukavaa, nyt kun olen saanut huomata, että se esiintyy reippaasti. Kivalla arvostelulla Pömppikselle kunniapalkinto ja ainoana pentuna se oli sitä myöten automaattisesti myös rotunsa paras pentu. Wilson pääsi edustamaan meidän miesjoukkoa. Sillä oli kehässä pikkuisen väärä vaihde päällä, se millä kaikki tapahtuu vähän liian vauhdikkaasti ja kaikki neljä jalkaa eivät tahdo pysyä maassa edes silloin kun ei liikuta minnekään. Koiran näköinen arvostelu saatiin ja erinomainen ja SA. 

Pyysin Hannua tässä välissä ottamaan Murun häkistä ja liikuttelemaan koiraa lämpimäksi sillä aikaa, kun odotin Wilsonin kanssa PU-kehää. Hannu kiersi näyttelyalueella Murun kanssa ja yht'äkkiä kauhukseni huomasin, kuinka kahden kehän päässä kaksi kultaistanoutajaa tempaisivat itsensä omistajansa otteesta ja säntäsivät Murun päälle! Omistaja kaatui maahan pitkin pituuttaan ja Hannu yritti yksinään pitää koiria pois Murusta. Minä lähdin Wilsonin kanssa juoksemaan paikalle avuksi ja siellä lähettyvillä seisoi samaan aikaan monta ihmistä tumput suorina, eikä kukaan tehnyt elettäkään auttaakseen tätä maahan kaatunutta naista tai Hannua koirien kanssa. Suututtaa moinen välinpitämättömyys! Muru säikähti tietysti paljon, kun aivan yllättäen kaksi isoa koiraa pölähtää niskaan. Koirat eivät purreet, mutta tapahtuma oli todella ikävä ja aikaisemmin äärettömän reipas Muru kulki tämän jälkeen näyttelypaikalla häntä alhaalla ja pälyili aina välillä taaksepäin, varmistellakseen onko joku jostain hyökkäämässä kimppuun. Sen kehäesiintyminen oli ehkä kymmenen minuuttia tapauksen jälkeen ja kehässä se oli onneksi oma itsensä, paitsi häntä tipahti alas heti kun se vilkaisi kultsukehään. 

Olemme näyttelypaikoilla liikkuessamme tästä syystä aina erittäin varovaisia, sillä näyttelyissä näitä vastaavia (ja huomattavasti vakavampia hyökkäyksiä ja purematapauksia) näkee valitettavan usein. Nytkin Hannu oli kiertänyt nämä kehän laidalla olleet koirat monen metrin päästä, eikä Muru ollut kiinnittänyt niihin mitään huomiota. Silti koirat päättivät syösyä Murun päälle. Vahinko voi tietysti sattua kenelle tahansa, mutta jokaisen näyttelyitä harrastavan tulee muistaa, että näyttelypaikalla muita koiria on joka puolella. Omien koirien käytöstä täytyy tarkkailla herkeämättä, jotta siihen pystyy puuttumaan ajoissa ja niillä täytyy olla sellaiset pannat ja hihnat, että ne eivät pääse riistäytymään käsistä. Mikäli koirilla on kokoa niin paljon, että ne voivat tempaista omistajan nurin niin halutessaan, on vastuu vieläkin suurempi. Näyttelyhäkki on erinomainen apuväline, paitsi että se tarjoaa koiralle turvallisen paikan levätä, voi omistaja itsekin rennommin seurailla kehän kulkua, kun koira samaan aikaan nukkuu tyytyväisenä häkissä. Tällä kertaa mitään fyysisiä vammoja ei onneksi tullut, mutta saa nähdä jäikö Murulle tästä jotain traumoja. Harmittaa ja suututtaa koiran puolesta aivan älyttömästi, näitä vahinkoja ei vaan saisi sattua!

Wilson sijoittui PU2 ja sai vara-sertin. Murun kehäesiintyminen sujui siis tapahtuneeseen nähden kuitenkin ihan hyvin. Se sai hyvän arvostelun ja ainoana kahdesta nartusta erinomaisen sekä SA:n. Murulle siis serti lisää. Rotunsa parhaaksi tuomari valitsi voittaneen uroksen ja me pääsimme kylmissämme ja väsyneinä kotimatkalle VSP:n kanssa. Pikku kamerakin oli ollut matkassa, mutta kuvaamatta jäi kurjan kelin takia. Otettiin palkintopotretit sitten vasta kotona.

Muru Murmeli ja viides serti :)

Kisuliini ja kevätkuulumisia

Perjantai 9.5.2014 klo 12.09 - Sanna

Näyttelyjutuista vaan kirjoitellessani unohdin kokonaan päivittää tietoa meidän uudesta laumanjäsenestä, joten näin sateisen päivän sattuessa kohdalle voin kirjoitella Kisusta ja vähän meidän muitakin kuulumisia.

Kun Piparin tyttärelle Taigalle (aikaisemmin siis Tipi) tulikin alapurenta ja Putti oli ehtinyt jo muuttaa sijoituskotiin, jäinkin ikäänkuin pennuttomaksi sillä kohtaa, jolloin olin jo henkisesti valmistautunut siihen, että meillä on uusi pentu kotona. Tähän tilanteeseen löytyi parannus Venäjältä, jossa omaa kotia vielä etsi Fanta's Brand Red Riding Hood eli "Kisu". Olin seuraillut tätä pentuetta alusta asti erittäin kiinnostuneena ja päätin sitten ottaa yhteyttä kasvattaja Anastasiaan. Koska Venäjällä näyttelyihin pääsevät pikku pennutkin, Kisu ehti jo suorittaa kehädebyyttinsä siellä, viikkoa ennen muuttoaan tänne Suomeen meidän luoksemme. Kisu on mahdottoman suloinen ja reipas tyttö ja se sujahti laumaan lähes huomaamatta. Jopa ne koiramme, jotka lämpenevät uusille tulokkaille hieman hitaasti, ovat ottaneet Kisun joukon jatkoksi aivan muitta mutkitta. Meillähän koirat eivät nuku sängyssä, eivätkä edes makuuhuoneessa kuin erikoistapauksissa. Erityistapauksena pidän aina uutta tulokasta. Kisu vaan on niin mukava vierikaveri, että saa nähdä jääkö se sellaiseksi vallan pysyvästi. Tosin se yöllä hivuttautuu meidän välistämme aina jommankumman tyynylle, joten voi olla, että sen sängyssä nukkuminen loppuu sitten kun kärsimme jatkuvista niskakivuista.

Vierikaveri

Reipas ulkoilija

Eläinklinikka Nivelen huipputarjouksen siivittämänä Fuula kävi vuorostaan muutama viikko sitten Nivalassa steriloitavana. Fuula on parantunut leikkauksesta aivan erinomaisesti. Lauman elämää helpottaa kummasti, että jää taas pari "turhaa" juoksuaikaa vuodessa pois, Fuulalla juoksujen väli kun oli vain 5 kuukautta. Eipä ole enää itselläni myöskään pelkoa kohtutulehduksesta vanhenevan koiran kanssa. Jatkossa tulen leikkauttamaan nartut Nivelessä, niin tyytyväinen olen siihen miten pienet leikkaushaavat koirille on tehty ja kuinka nopeasti ja kivuttomasti molemmat siellä leikatut koirat ovat operaatiosta toipuneet. 

Lyytihän steriloitiin syksyllä. Lyytin kanssa oli jo aikaisemmin erinäisiä painonhallintaongelmia, mutta tuon leikkauksen jälkeen sen läskit ovat suoraan sanottuna ryöpsähtäneet käsiin. Lyyti sen kuin lihoo ja lihoo. Vuorokauden ruoka-annos enää sellainen reilu desilitra kevyttä nappulaa, mutta beaglerouva paisuu kuin pullataikina. Vähenpää sitä tuskin voi enää ruokkia?! Lyytihän rakastaa lenkkeilyä, mutta ei se lenkillä vapaana sinkoile täysiä ympäriinsä niinkuin muut, vaan jolkottelee tyytyväisenä suunnilleen samaa tahtia minun kanssani. Pihalla tuota koiraa ei huvita juosta ja leikkiä toisten kanssa, vaan siellä se lähinnä keskittyy pihan siivoamiseen muiden jätöksistä, mikä on  inhottava, mutta varsin yleinen tapa beagleilla.

Lyyti kulkee mielellään myös tilan töissä mukana ja tässä päivänä eräänä se olikin taas työkaverina. Ajattelemastani lisäliikunnasta ei tosin käy se, että koira kuluttaa kaiken "työajan" lampaan tai lehmän lantaa syöden. Sillä aikaa kun Hannun kanssa poi'itimme lehmää, Lyyti oli löytänyt emolahallin nurkalta pari päivää aikaisemmin sinne nakatut lehmän jälkeiset ja tietysti syönyt ne. Taisi olla ihan ensimmäinen kerta rautamahaisen Lyytin elämässä, kun sillä oli seuraavana päivänä maha aivan sekaisin. Ahneellahan on tunnetusti p*skainen loppu.

Ahneuksissaan se aiheutti yhtenä iltana isoimmat tuhot pitkään aikaan tässä huushollissa. Lyyti nukkuu yläkerrassa Ukon huoneessa. Nukkumaanmenoaika koitti ja Lyllerö AhneusMaximus säntäsi tapansa mukaan matkalla makuuhuoneeseen  ihan ensimmäisenä tarkastamaan, onko olohuoneeseen sattumalta jäänyt jotain syötävää (ei ollut, kuten ei juuri koskaan). Lyyti otti sohvalta kunnolla vauhtia ja hyppäsi sohvan viereisen pikkupöydän kautta lipaston päälle ja tiputti siinä samalla vanhan pöytälampun ja englantilaisen koristelautasen. Lampusta katkesi tietysti jalka ja lautanen oli sirpaleina lattialla. Sain siinä laskea kahteen kertaan sataan ettei koirasta tullut rukkasia... Kummallakaan esineellä ei varsinaisesti rahallista-arvoa ole, mutta vanhoina esineinä samanlaisia ei tilalle pysty hankkimaan mistään. Asian ajatteleminen harmittaa vieläkin. Lyyti sen sijaan tonki seuraavana läpi Ukon huoneen roskakorin sisällön, jonka senkin se tarkistaa ihan varmuuden vuoksi joka ilta. Ahneus saa käsitteenä ihan uudet ulottuvuudet siinä vaiheessa kun omistaa beaglen.

Kevään seurannanaksi vielä loppuun nämä toukokuun neljännen päivän kuvat Murusta ja Piparista lenkillä. 

Muru ja Pipari keväisissä tunnelmissa.

Korpelan padolla

Kevät tule jo!!

Lauantai Kalajoella

Maanantai 5.5.2014 klo 15.37 - Sanna

Lauantai sujui taas koiranäyttelyn merkeissä, tällä kertaa olimme lähinäyttelyssä eli ryhmiksessä Kalajoella. Roihukin oli ilmoitettu, mutta se ehti pudottaa karvansa ihan tyysti, joten sen mukaan ottamista ei tarvinnut edes harkita. Beagleja oli ilmoitettu ihan mukavasti, 18 kappaletta ja koirat jakaantuivat kivasti kaikkiin eri luokkiin. Näyttelypäivälle keli oli kohtuullisen hyvä, vaikkakin kirkkaasta auringon paisteesta huolimatta melkoisen viileä. Eipähän onneksi satanut mitään. Olimme näyttelypaikalla jo hyvissä ajoin, kun beaglet olivat kehässä vasta puolenpäivän jälkeen. Ikäväkseni totesin, että muuten niin reipas Pömppis säpsähteli kuulutuksia. Niitähän sitten riitti, kuuluttajaksi oli nimittäin valittu henkilö, joka rakasti omaa ääntään ja katsoi oikeudekseen hölistä mikrofoniin kaikkea turhanpäiväistä ja kutsui jopa lapsia ihanasti mikkiin hihkumaan! Erityislisänä näyttelyssä soi kaiuttimista irlantilaista kansanmusiikkia taustalla koko ajan... Nyt oli järjestäjiltä päässyt pahasti unohtumaan, mitä ihmiset tulevat koiranäyttelyyn tekemään. Kivahan se olisi kuulla mitä tuomari esillä olevista koirista yleisölle kertoo, ellei joku einari samaan aikaan halua jakaa metsästyskokemuksiaan koko näyttelyväelle mikrofonin kautta. No, ei siinä mitään, nimittäin siihen mennessä kun Pömppiksen kehävuoro tuli, se oli jo ehtinyt tottua kuulutuksiin täysin ja leikki niiden aikana vapautuneesti kanssani kepinpätkällä. Siis jotain hyvääkin tässä erityisen ärsyttävässä ylimääräisessä kuuluttelussa ;) 

Pömppis kehässä

Pömppis 8,5 kk.

Pömppis esiintyi taas reippaasti kuten viime viikollakin. Nyt täytyy lisäksi todeta, että tuvassa koirien vapaassa käytössä seisova trimmauspöytä on vaikuttanut positiivisesti koirieni pöytäkäytökseen. Vaikka siinä ei mitään ongelmia ole koskaan ollut, ikinä aikaisemmin koirani eivät ole olleet näin rentoja pöydällä. Nyt kun ne kotona kiipeilevät trimmipöydälle edes takaisin omia aikojaan ja jopa nukkuvat siinä, siitä on tullut niille oikein mieluinen paikka. Jos Pömppis oli viikko sitten aivan liian pitkä beagleksi, se ei ollut sitä nyt. Erityismaininta tuli "hyvästä pyllystä", joka tosin jäi kirjallisesta arvostelusta pois. Kunniapalkinto napsahti siis tällä kertaa ja kun uroksissakin oli kunniapalkinnolla palkittu pentu, saatiin oikein kilpailu rotunsaparhaasta pennusta käytyä. Tuomari oli Pömppikseen mieltynyt ja Pömppärellasta leivottiin Rop-pentu. Arvostelussa "ihana temperamentti" saa hymyn huulille, pidän itse Pömppiksen luonteesta kovasti :)

Putkonen 23 kk

Putkonen on kerrassaan mainio tyyppi, mutta sen kanssa kehään mennessä saa varautua suunnilleen sirkustemppuihin. Nyt möyheä ulkokenttä oli niin kiinnostava, ettei Putkonen olisi malttanut seisoa paikoillaan nanosekuntia pitempään, vaan maan tonkiminen olisi ollut paljon hauskempaa. Isona uroksena sitä saa ihan tosissaan yrittää vääntää asentoon silloin kun se ei ole yhteistyöhaluinen. Hirmuisen hauskaa sillä taas oli kehässä ja se iloisuus huokuu siitä varmaan ulospäinkin. Oikein hyvällä arvostelulla Putkonen oli lopulta PU1 sertin kera.

Muru 17 kk

Murunkin mielestä pehmeä kenttä oli oivallinen kiitorata ja raviaskeleita se ei ainakaan junnuluokan yhteiskierroksella tainnut ottaa ainuttakaan. Kati kilttinä kuvasi koirat kamerallani ja kotona kuvia selatessani olen todennut, että ihan yhtä hukassa ne raviaskeleet taisivat olla vähän joka koiralla :D Olin ilmoittanut Murun junioreihin, vaikka nuortenluokkaan luulin ilmoittaneeni. Junnunarttuja taisi olla viisi kappaletta. Muru voitti luokan erinomaisella ja SA:lla. PN-kilpailuluokassa koiria oli neljä. Katin upea Klaara vei oikeutetusti voiton ja Muru tuli hyväksi kakkoseksi. Koska Klaaralla sertit on jo täynnä, sertti jaetiin Murulle. Putkonen oli tällä kertaa VSP, Katin Klaaran viedessä lopulta melkein koko näyttelyn voiton, se oli päivän päätteksi hienosti BIS-2 :) Kehäkuvat jälleen (c) Kati Heikkinen, kiitos!

Turistina meillä oli matkassa joukkomme uusin jäsen, Kisu, josta en ole vielä ehtinytkään kirjoitella. Kisulla on ikää nyt 4,5 kuukautta. Ensin näyttelypaikka vähän jänskätti, mutta ihan reippaasti pieni tyttö siellä käyttäytyi. Ja pitihän sitä tietysti vähän treenatakin :)

Fanta's Brand Red Riding Hood eli "Kisu"4,5kk (tässä tosin liian venytettynä)

Narun nokassa juoksuharjoitukset.

Ihan vaan istuskelemassa.

Taas viikon tauko näyttelyistä ja sitten ensi lauantaina suunnataan Seinäjoelle!

Näyttelykausi avattu!

Torstai 1.5.2014 klo 19.42 - Sanna

Nyt on meidänkin lauman näyttelykausi vihdoin startattu, eikä lainkaan hassummin tuloksin. Lauantaina olin Pyhäjärven ryhmänäyttelyssä Putkosen ja Murun kanssa. Hannunkin oli tarkoitus lähteä mukaan, mutta yksi uuhi näytti yöllä sellaisia merkkejä, että poikii päivän aikana (kuten sitten tekikin), joten Hannu joutui jäämään näistä kinkereistä kotimieheksi. Beagleja oli näyttelyyn ilmoitettu vain kuusi kappaletta, joista ystävien koiria Katin Poppis ja Erjan Siita. Kehä oli heti aamusta. Beaglekehä oli sisällä jäähallissa ja tietysti ilmojenvaltias antoi auringon paistaa ulkona täydeltä terältä ja kevätpäivä oli mitä parhain, joten ulkona olisi ollut huomattavasti lämpimämpi kehän paikka tällä kertaa. Putkonen esiintyi iloisesti ja vauhdikkaasti. Se oli ainut uros erinomaisella ja sa:lla. Tuomari toivoi koiraan enemmän kulmauksia, kuten minäkin, mutta piti erityisesti Putkosen liikkeistä (kuten minäkin ;)). Putkonen siis PU1 ja serti. Murun kehäesiintymiseen olen myös hyvin tyytyväinen. Se oli iloinen ja reipas itsensä. Murulle tuomari toivoi kauniimpaa päätä, eikä minulla siihenkään ole mitään vastaansanomista. Murullekin siis erinomainen ja sa. Paras narttu luokassa kilpakumppanina oli Erjan kunnioitettavassa iässä  oleva, 10-vuotias veteraani Siita. Muru oli tällä kertaa PN2 ja serti. Putkonen vei rotunsaparhaan tittelin, joten meillä oli pitkä päivä odotella ryhmäkehien alkua iltapäivällä. 

Muru ja Pyhäjärven serti kotipihassa ikuistettuna.

Ryhmäkilpailuiden aloitus sitten venyi ja venyi... Edellisen yön unet oli lampaiden takia jäänyt vähäisiksi ja minua väsytti ja palelsi. Koirien kanssa kävin moneen otteeseen ulkona lämmittelemässä ja autossakin istumassa. Siinä tuli taas hetkittäin mietittyä, mikä tässä harrastuksessa onkaan niin hauskaa. Ryhmäkilpailut alkoivat vihdoin ja viimein klo: 17 jälkeen eli järjestäjillä aikataulut menivät pieleen pahan kerran. Jossain kohtaa mutisin, että en olisi jäänyt kehiä odottamaan, jos olisin tiennyt siinä menevän seitsemän tuntia. Mutta ilo on koirat, jotka eivät pitkästäkään odotuksesta pahasti väsähdä. Varsinkin Muru on sellainen ilopilleri, että sen mielestä aina on hauskaa! Odottelu kannatti, ryhmäkilpailussa oli tällä kertaa seitsemän 6-ryhmäläistä. Kun suomenajokoira sijoitettiin toiseksi, olin ihan varma että kauniisti esiintynyt amerikankettukoira vie voiton, vaan senpä veikin meidän Putkonen! :) Näyttelyn kauneinta valitessa Putkonen sijoitettiin kolmanneksi, ei hullummin; tähän ryhmänäyttelyyn oli ilmoitettu yhteensä 530 koiraa. Kotimatka meni aivan hujauksessa, niin pöllämystyneen onnellinen olo minulla oli. Kotona heti töiden pariin ja illalla kymmenen aikaan vielä pesin Pömppiksen ja Wilsonin, jotka lähtivät sunnuntaina mukaan Vaasaan.

Putkonen BIS-3 ja palkintosaalis. Järjestäjille ruusuja tosi hienosta BIS-ruusukkeesta!

Sunnuntaina Vaasassa beaglet olivat kehässä aamulla eli se tarkoitti taas kukon laulun aikaan heräämistä lampolan töiden takia, että saatiin aamuhommat tehtyä ennen näyttelyyn lähtöä. Nyt Hannukin pääsi reissuun mukaan, sillä koko joukosta enää yksi uuhi oli karitsoimatta, eikä se näyttänyt tippaakaan siltä, että meinaisi synnytellä samana päivänä. 

Minua jännitti, koska Pömppis oli reissussa mukana ihan ekakertalaisena tarkoituksenaan osallistua pentuluokkaan. Jännitin aivan suotta, sillä Pömppis ei ollut näyttelypaikasta moksiskaan, vaan käyttäytyi iloisesti ja reippaasti koko ajan, vaikka ei koskaan aikaisemmin vastaavassa väen ja koirien paljoudessa olekaan ollut. Sen kehäesiintymiseen olen todella tyytyväinen, sillä Pömppärella esiintyi kuin kokenut kehäkonkari. (Perjantai-illat kennelpiirin näyttelytreeneissä eivät siis ole menneet hukkaan ;)) Vaan kunniapalkinto jäi saamatta. Pömppis on pitkärunkoinen, tiedän oikein hyvin, että sillä on pitkä lanneosa. Kuitenkin se on mielestäni aivan tunnistettavissa rotuisekseen ja kehäkäytös oli sen mukaista, että olisin sen KP:n sille mielelläni ottanut. No jokainen tietysti tyylillään. Wilsonille erinomainen, mutta suoran etuosan takia ei sa:ta. Sillä tosiaan on suora olkavarsi, mutta oletettavasti se ei viime kesästä ole suoristunut, jolloin sama tuomari palkitsi sen vara-sertillä. Murulle odotin kehästä tältä tuomarilta näiden jälkeen hyvää tai erittäin hyvää, sillä pitkärunkoinen sekin on. Ei se kuitenkaan pitkältä nyt näyttänyt ja erinomaisen sai, mutta ei sa:ta, sillä on vielä kesken kehityksen. Ei liene ihme, kun koira on vasta 17 kuukautta vanha. Eli ei meidän päivä tällä kertaa. Katin ihanainen Klaara oli Vsp.

Vaasan kehäkuvat (c) Kati Heikkinen. Kiitos Kati!

Pömppis ihan ekaa kertaa kehässä <3

Pömppis

Edellisen iskä, Wilson.

Muruliini Vaasan kehässä.

Näin sitä mennään...

Ulkomaalaiselta myyjältä löysin ihanan namipalapussin kaksivärisellä beaglella varustettuna, joten sehän oli pakko ostaa. Toivottavasti en onnistu hukkaamaan sitä ihan heti, sillä olen varsinainen mestari niiden kadottamisessa. Vaikka menestystä ei tullut, päivä oli tosi onnistunut. Olipas taas kerran mukavaa viettää päivä ystävien ja tuttujen seurassa ja vaihtaa ajatuksia koirista. Se on tämän harrastuksen suola, menestys silloin tällöin on vaan plussaa siihen päälle :) Vaasa on edelleen sisänäyttelyistä ehdoton suosikkini, Botnia-hallissa on aina hyvin tilaa ja isot kehät.

Mun uusi namipalapussi ja pikkuinen savibeagle.

Kotona meitä odotti lampolassa tuore äiti karitsansa kanssa eli juuri se uuhi oli poikinut, joka ei aamulla näyttänyt merkkiäkään aikeistaan. Nyt kevään uuhiryhmä on karitsointinsa suorittanut ja meno on kuin Piippolassa konsanaan, mää mää siellä ja mää mää täällä, yhteensä uuhia ja karitsoita on nyt himppasen vajaa 400 kappaletta. Lehmien poikimiset ovat parhaillaan menossa ja niitä on poikimatta reilu parikymmentä lehmärouvaa. Kesää kohti ollaan siis kovaa vauhtia menossa.

Näyttelyissä voi ottaa rennosti ;)

Arjen pyöritystä

Tiistai 8.4.2014 klo 18.08 - Sanna

Nyt elellään liki neljän kuukauden pennullisen ajanjakson jälkeen pennuttomina. Frans löysi omat ihmisensä ja muutti viime viikonloppuna Vantaalle ja sai kutsumanimekseen Bono. Pientä haikeutta on tietysti ilmassa ja etenkin minä olen ikävöinyt pentuja, mutta olen todella tyytyväinen siihen miten mahdottoman kivat kodit kaikille pennuille löytyi. Kaikilla Piparin pennuilla tuntuu kodeissaan menevän hienosti, joten kiitokset teille kaikille tuoreille kasvatin omistajille ja pidetäänhän yhteyttä! :)

Jokainen pentue on opettanut minulle uusia asioita. Tämän pentueen kanssa koimme yhtä sun toista. Yksi asia, jota olen tässä herännyt ajattelemaan, on pentujen luovutusikä. Taiga, Poju ja Bono olivat tässä 14-15 viikkoisiksi ja tuntuu, että näiden pentujen muutto uusiin perheisiinsä on tapahtunut erittäin kivuttomasti. Ehkä helpommin kuin kahdeksan viikkoisina lähteneiden sisarusten. Olen miettinyt, että taidan jatkossa luovuttaa pennut uusille omistajilleen vasta 9 viikon iästä alkaen, entisen 8 viikon sijaan. Viikko on pikku pennun elämässä pitkä aika ja "ylimääräisen" viikon aikana pystyn kasvattajana tarjoamaan pennuille entistä enemmän kokemuksia, jotka valmistavat pentua elämää ja uuteen kotiin muuttoa ajatellen. Tämä etenkin, jos pentu on tulossa ensimmäiseksi tai ainoaksi koiraksi.

Nyt onkin hyvä huilata ennen seuraavaa pentuetta. Siihen taitaa aikaa vierähtää reilu puoli vuotta, jos suunnitelmat ottavat toteutuakseen ;) Seuraavan pentueen emä tulee olemaan Tellervo.

Kevät tulee ja meillä taitaa pörrätä näyttelykärpäsiä. Poden niin vakavaa näyttelykuumetta, että olen varmasti saanut useamman näyttelykärpäsen pureman. Tämän yli neljä kuukautta kestäneen näyttelytauon jälkeen odotan meidän vuoden ensimmäistä näyttelyä jo tosi malttamattomana. Ihan niin paljon, että unissani olen koiranäyttelyissä harva se yö (olisikin halpaa tämmöinen pelkkä unissaan harrastaminen :D). No, vielä kolmisen viikkoa Pyhäjärven ryhmikseen ja Vaasan inttiin. Toukokuulle näyttelyitä onkin sitten useampi, mutta kesä- ja heinäkuu ovat vielä kysymysmerkkejä. Innostuin ilmoittamaan Roihunkin Kalajoen ryhmikseen. Turhaan, sillä sen komea turkki on ruvennut tietysti hupenemaan silmissä; kivat karvatukot nytkin ovat irtoamassa selän päältä. Alkavaa näyttelykautta varten olen koirien kanssa käynyt harjoittelemassa Dogness-hallilla kennelpiirin vuorolla ja muutaman kerran Beaglekerhon harjoituksissa.

Töissä on tällä hetkellä tosi kiireistä, toinen uuhiryhmä aloitti karitsoinnit ja jos tahti jatkuu yhtä tiuhana kuin nyt, meillä on lampaiden poikimiset muutamassa viikossa suurimmaksi osaksi ohi tältä keväältä.

Trimmipöytä on nyt jokusen päivän ollut tuvassa sillälailla, että koirat pääsevät sille takanreunalta kiipeämään. Se onkin suosittu paikka; siinä päivystetään kun me laitamme ruokaa, siinä voi ottaa päiväunet tai istua pönöttää vaan muuten tärkeän näköisenä. Pömppis on keksinyt itselleen uuden leikin: se hyppää pöydälle lelu suussaan, tiputtaa lelun lattialle, hyppää perässä hakemaan sen ja sitten toistetaan sama uudestaan monta kertaa peräkkäin.

Koistinen ja Putkonen

Hannu kokkaa ja pojat seuraa toimitusta tarkkana.

Koistis ja Putkis

Wilson ja Putkonen

Frans 14,5 viikkoa

Keskiviikko 2.4.2014 klo 20.52 - Sanna

Otimme Fransista eilen uudet kuvat. Lupasin itselleni tämän pentueen kanssa, että kuvaan pennut pöydällä joka viikko, vaan niinpä se taas kerran jäi... Viikot tuntuvat kuluvan niin nopeasti, että kuvataan milloin ehditään. Olen laiskotellut myös pöydälle treenaamisen kanssa. Tosi mielellään Frans pöydälle on menee (siellähän saa aina nameja), mutta asettelu ja nätisti seisominen ei vaan ole meidän juttu ;) Söpistely sen sijaan on!

Frans on kulkenut meidän mukanamme lampolan töissä. Täytyy laittaa tänne blogiinkin sosiaalisessamediassa iloisen vastaanoton saanut kännykkäkuva kuvateksteineen Fransista työn touhussa.

"Hyvät ystävät, olen kuullut, että joudutte etsimään herkullisia papanoita ulkoa maasta kasvillisuuden seasta. Suosittelen, että tekin hankitte oman papana-automaatin. Annostelu tapahtuu suoraan suuhun, jolloin papanat ovat mukavan lämpimiä. Terveisin, Frans "

Ja koska välillä työt tulevat kotiin asti, kuten eilen illalla, Frans on saanut hoitaa isoveljen virkaa. Tässä todella pikkuruinen, vain kilon painoinen, Sirkku-karitsa sohvalla Fransin kainalossa :) 

Väki vähenee

Maanantai 31.3.2014 klo 18.01 - Sanna

Tuvassa on kummasti meno rauhoittunut, kun Tipi ja Poju löysivät omat ihmisensä ja muuttivat ihan omiin koteihinsa viime perjantaina. Haikeaa pennuista luopuminen on aina, mutta erittäin haikeaa se on nyt kun pennut ovat pikkuisen vanhempia ja varsinkin kun olin jo yhdessä vaiheessa ehtinyt mieltää Tipin jäävän tänne kotiin. Tipin nimeksi tuli uudessa kodissa Taiga. Molemmat pennut saivat ihanat kodit, joissa edellinenkin koira on ollut beagle. Piparin pennuistahan myös Jumi on tälläisessä kodissa. Beagle siis jättää pysyvät tassunjäljet sydämeen <3

Kaikki koiramme eivät pennuista ole suorastaan haltioissaan. Tässä pennut yrittivät haukkumalla saada Tellervo-tädin kanssaan leikkimään. Ilmeestä voitte arvata, onnistuiko?

Frans on tietysti ollut muutoksesta hieman kummissaan. Vaikka leikkikavereita tässä muuten piisaakin, omat sisarukset olivat ne, joiden kanssa se nukkui vierekkäin niin päikkärit kuin yöunetkin. Toisaalta ihan kiva, että itselle jää nyt enemmän aikaa puuhailla pennun kanssa kaikenlaista, kun huomiota ei tarvitse jakaa eri pentujen kesken. Toivottavasti myös Frans löytäisi oman kodin.

Sijoitustyttö Putti kävi lauantaina päivähoidossa. Pentujen nopean kasvun huomaa tässä vaiheessa hyvin, muutamaan viikkoon en ollut Puttia nähnyt ja sehän oli kasvanut sinä aikana tosi paljon! Pömppiksen ja Fransin kanssa riehuessa Putilla taisi hoitopäivä sujahtaa ihan kivoissa merkeissä. Ja onhan se vaan suloinen ja ihana luonteinen tyttö.

Putti 16 vkoa

Torstaina kävimme Tellervon, Wilsonin ja Putkosen kanssa Nivalassa virallisissa silmä- ja polvitarkastuksissa, jonne olin varannut koirille ajat kimppatarkastuspäivään. Reissu ei ollut turha, vaan antoi minulle runsaasti ajattelemisen aihetta. Valitettavasti sieltä ei pelkästään terveen papereita tullut. Tälläistä olin osannut vähän pelätäkin, sillä olen katsonut jalostustietojärjestelmästä, että vähäiseen tutkimusmäärään nähden kovin monilla silmätarkatetuista beagleista silmälausuntoihin on tullut merkintöjä. Ensimmäisenä tutkittiin Tellervo. Diagnoosi: Tellervolta puuttuu oikean silmän alaluomesta kyynelkanavan aukko eli puncta. Mikäli aukon puuttuminen aiheuttaa oireita, se ilmenee silmävuotona, sillä kyyneleet eivät pääse vaeltamaan vapaasti kanavaa pitkin nenäonteloon. Tellervon silmät eivät vuoda, joten tämä tuli minulle täytenä yllätyksenä. Seuraavana pöydälle nostettiin Wilson, jonka molempien silmien kyynelkanavien aukot eläinlääkäri totesi normaalia pienemmiksi. Ei mitenkään mieltä ylentävää kuultavaa Tellervon lausunnon jälkeen. Wilsonillakaan silmät eivät ole oireilleet millään tavalla, joten puun takaa tuli tämäkin diagnoosi. Ilmeisesti jalostustietojärjestelmään Wilsonin kohdalle aukkojen koosta ei tule mitään mainintaa, sillä siitä tuli maininta vain lausunnon lisätietoja kohtaan. Tarkastava eläinlääkäri ei osannut sanoa, millä määrityksellä Tellervon punctan puutos KoiraNetissä tulee näkymään.  Putkosta pöydälle tutkittavaksi nostaessani totesin jo kauhuissani, että saadaankohan tässä yhtäkään tervettä diagnoosia... No saatiin onneksi yksi; Putkosen silmistä ei mitään viitteitä perinnöllisistä silmäsairauksista ainakaan nyt löytynyt. Polvet sentään kaikilla priimaa. 

Jatkoa ja jalostuskäyttöä ajatellen ei ehkä puhuta kamalan isoista vioista, mutta ilman muuta haluan ottaa nämä todetut silmän rakenteelliset virheet huomioon. Harmittaa, etten tutkituttanut koirieni silmiä jo aikaisemmin, sillä näin ajatellen Tellervon ja Wilsonin yhdistäminen ei ollut järkevää. Jatkossa aion ottaa silmätarkastukset jalostustyön avuksi.