Koirakavereita ja aurinkoa OulussaTorstai 22.5.2014 klo 11.25 - Sanna Viime viikonlopun näyttelyannos nautittiin Oulun kansainvälisessä koiranäyttelyssä sunnuntaina. Beaglejen arvostelu oli omassa kehässään viimeisenä iltapäivällä ja olin laskeskellut, että niiden arvostelu alkaa yhden kieppeillä. Iloitsin etukäteen siitä, että ehdimme hoitaa tilan työt aamulla kaikessa rauhassa ennen matkaan lähtöä. Aina meillä lähtö jostain syystä venähtää, tapahtuu jotain aikaa vievää ja jälleen kerran tien päälle päästiin reilusti suunniteltua myöhemmin. Hieman jo epäilin, että ehditäänkö kehään ajallaan. Ihan turhaan, kun kehä eteni loppuseltaan niin verkkaisesti, että oltaisiin voitu startata Kannuksesta vaikka puolitoista tuntia myöhemminkin ja ehtiä silti mainiosti. Ilma oli mainio ja seura vielä mainiompaa. Meitä tuli moikkaamaan Oulussa asuva Piparin ja Putkosen poika Loki omistajiensa Heidin ja Janin kanssa. Oli aivan ihanaa nähdä miten reipas ja aika komea (vaikka itse sanonkin ;)) poika Lokista on jo kasvanut. Sijoitustyttö Putti oli myös paikalla omistajansa Jennin kanssa. Kertalaakin Tekipäs Eetvarttia "Loki" 5 kk. Loki 5 kk. Hessin Una Amor Del Zorro eli "Putti" 5,5 kk ja Loki painin pyörteissä. Putti osaa jo kyykyttää poikia :D Lokin yhdennäköisyys Putkosen kanssa on niin huomattava, että tuntuu aivan kuin katselisi omaa koiraa pentuna jälleen :) Isi ja poika yhteispotretti Kun beaglejen arvostelu sitten vihdoin viimein alkoi, iltapäivä oli jo pitkällä. Nyt ei voi tuomaria syyttää ainakaan siitä, etteikö hän olisi käyttänyt aikaa jokaiseen koiraan ja kunnolla. Sai juosta ja sai seisoa paikoillaan. Wilson oli nuortenluokassa ainoa ja se sai erinomaisen sekä SA:n. Putkonen voitti avoimen luokan SA:lla sekin. Kati toimi apuohjastaja PU-kehässä Wilsonille. Tuomarin lähes tuskastuttavan pitkän tuumailun jälkeen urokset saatiin vihdoin järjestykseen; Wilson oli PU4 ja Putkonen voitti urokset, sai sertin sekä ensimmäisen CACIB:nsa :) Muru oli nuortenluokassa ainoa narttu, Murullekin erinomainen ja SA. Avoimessa luokassa avustin Katia vähän Poppiksen kanssa, kun Katin molemmat nartut kilpailevat samassa luokassa. Avoimen luokan jälkeen äkkiä Muru hihnan päähän ja taas juoksemaan kehää ympäri. Tällä kohtaa minusta tuntui, että ehkä olisi syytä aloittaa jonkinlaiset ympyrän juoksuharjoittelut, ettei minulla loppuisi kehässä kunto kesken. Onneksi en sinne kuukahtanut, vaikka se kovin mahdolliselta tuntui. Muru sijoittui neljänneksi, syynä "luisu kallo", jonka tarkoitusta en täysin ymmärrä. Ehkä tuomari olisi toivonut Murulle selkeämpää otsapengertä? Nelosellekin riitti vara-sert kotiintuomisiksi. Sitten vielä pari kierrosta kehää ympäri Putkosen kanssa, joka tällä kertaa oli VSP. Ventaped-alustoja olen nakellut roskiin viime viikkoina taas aimo läjän, joten yksi iloinen asia lisää oli, että niitä löytyi yhdeltä myyjältä ihan sopuhintaan. Palkintovaihtoehtoina oli ShowLinkin lahjakortit ja minä en hölmönä ottanut niitä vaan pokaalit, kun en sillä hetkellä keksinyt mitään mihin olisin lahjakortteja käyttänyt. Heti kotimatkalla harmittelin asiaa, kun olen tykännyt tosi paljon Kennelliiton "WDS 2014" T-paidoista. Olisinpa keksinyt tämän ajoissa, sillä olisin mielummin hakenut yhden sellaisen lisää, kyltittömien pokaaleiden sijasta. Pitääkin vähän urputtaa nyt siitä, että miksi näyttelynjärjestäjät eivät raaski edes isossa näyttelyssä ottaa pokaaleihin kylttejä!?! Murrrr... Vasta kotona huomattiin kuinka petollinen kevätaurinko voi olla. Hannulta oli auringossa palanut huomaamatta koko pää ja minulta kärähti naama ja rintakehä. Seuraaviin kesän näyttelyihin täytyykin muistaa varustautua aurinkorasvalla. Ylihuomenna on vuorossa Tuurin kaikkien rotujen näyttely, johon sääennusteet povaavat tällä hetkellä täyttä hellettä. Aika kaivaa siis näyttelytelttakin naftaliinista :) Muistakin Piparin pennuista omistajat ovat lähetelleet kivoja kuvia, joten laitan niitä myöhemmin tänne blogiin esille :) |
||||||