Heinäkuuko jo muka?!

Torstai 9.7.2015 klo 12.33 - Sanna

Kesä on vilahtanut melko pitkästi heinäkuun puolelle, vaikka ilmojen perusteella sitä ei uskoisi ja kotisivut eivät ole päivittäneet itse itseään... Olen pitänyt itseni kiireisenä niin pentujen, lampaiden, koirien kuin talon kanssa, että energiaa ja aikaa kotisivuille ja blogille ei vaan ole riittänyt. Oikein harmittaa saamattomuus tämän suhteen kun J-pentueen kasvukertomukset jäi nyt kirjaamatta muistiin. Paljon kaikenlaista muutakin tässä on tapahtunut, ainakin parit näyttelyt on käyty ja vihdoinkin kauan haaveiltu talonlaajennus projekti on polkaistu käyntiin! Mutta siitäpä kirjoittelen myöhemmin paremmalla ajalla enemmän. Pennut ovat nyt 9,5 viikkoa vanhoja ja omiin koteihinsa ovat jo lähteneet Kertalaakin Jaa Mää Vai ja Kertalaakin Jees Poks. Tämä pentue oli kasvattajan näkökulmasta helppo, ilman kummempia vastoinkäymisiä selvittiin syntymästä luovutukseen asti ja pennuista on kasvoi reippaita, söpöjä beaglen alkuja.

Kertalaakin Jännän Äärellä, kotoisammin Jännä majailee edelleen täällä synnyinkodissa. Jos Jännälle löytyisi kiva, jonkinlaisesta harrastamisesta kiinnostunut koti, joka olisi vähän näyttelyistäkin kiinnostunut, niin Jännäkin voisi muuttaa, joko mieluiten sijoitussopimuksella taikka sitten ihan omaksi. Neitosen luonteessa olisi mielestäni potentiaalia vaikkapa esim. rally-tokoon, josta itse olen kovin innostunut. Tietysti toivomuksena olisi uuden kodin sijainti kohtuullisen välimatkan päässä, joten Etelä-, Keski- tai Pohjois-Pohjanmaa tulisi lähinnä kysymykseen. Soittamalla tai sähköpostilla saa suloisesta Jännästä lisää tietoa. Olen Tanskan reissulla 13.-21.7. jolloin minua on hankalampi tavoittaa, mutta matkan jälkeen palaan asiaan.

Tässä kaikkien kolmen 8-viikkois kuvat: 

Kertalaakin Jännän Äärellä "Jännä"

8 vkoa

Kertalaakin Jees Poks "Pipsa"

8 vkoa

Kertalaakin Jaa Mää Vai "Åke"

8 vkoa

Pennin muistolle

Tiistai 9.6.2015 klo 18.13 - Sanna

Blogin kirjoittelu on kerrassaan jäänyt kaiken muun keskellä. Sateinen ja kolea kevät on vaikeuttanut maatilan peltohommia ikävästi ja pistänyt työkalenteria ihan uuteen uskoon. Kaikki lampaatkaan eivät ole vielä  laitumilla, joten niiden kanssa työsarkaa riittää. Pennut vievät yllättävän paljon aikaa ja niille ilolla suokin jokaisen hetken jonka niiden kanssa suinkin ehtii viettää. Yllättävää surua saimme osaksemme, kun laumamme väheni taas yhdellä. Pennin polvivikaisen jalan nivelrikko eteni siihen pisteeseen, että Penni alkoi ontumaan koko ajan ja jouduimme pakon edessä tekemään raskaan päätöksen. Viimeiset illat lopetusajan varaamisen jälkeen lenkkeiltiin normaalia enemmän kipulääkkeiden voimalla ja Pennin riemuksi onnistuimme metsälenkillä törmäämään jopa hirveen. Varsinkin tuolloin päätöksen oikeellisuus todella varmistui itselle; on väärin että koiran mieli käskee juosta, mutta jalka ei kestä. Auringonvalon siivilöityessä puiden lomitse teimme viimeisen yhteisen lenkin. Nyt kivut ovat poissa ja Penni vapaa juoksemaan.

Pennitönuneksia 29.7.2008-2.6.2015

1-viikkoiset Jiit

Sunnuntai 10.5.2015 klo 10.11 - Sanna

Jaajo, Jee ja Jännä 6 vrk

J-pennut ovat nyt viikon ikäisiä. Ensimmäiset päivät ovat sujuneet hyvin ja ilman suurempia huolia. Näin äitienpäivänä täytyy kehua kuinka esimerkillinen äiti Tellervo oikein onkaan; se hoitaa pentunsa huolella ja rakkaudella ja on pennuistaan tarkka, mutta ei hysteerinen. Juuri tälläisestä koiraemästä minä pidän! Tellervo malttaa hyvin lähteä lyhyehköille lenkeille, eikä ulkoillessa murehdi pentujensa perään vaan on selvästi luottavainen, että kyllä ne lapset äiskän ulkoilun ajan ovat pesässään turvassa ja tallessa. Maidontulo tasaantui suunnilleen neljä päivää pentujen syntymän jälkeen, eikä meidän ihmisten ole sittemmin tarvinnut huolehtia siitä, että kaikki nisät tyhjentyvät. Edelleen olemme valvoneet pentuja ympäri vuorokauden, mutta pikkuperhe taitaa tänään muuttaa vihdoin pentulaatikkoon asumaan ja me palautumaan hieman normaalimpaan elämänrytmiin. Äidistäni on jälleen ollut valtava apu pentujen valvomisen kanssa, meidän kun on pakko käydä töissäkin ja välillä vähän nukkua.

Pennut ovat kasvaneet hienosti ja painot ovat nousseet tasaisesti. Tämän aamun punnituksessa painot viikon ikäisillä ovat 841 g (kolmivärinen tyttö), 739 g (kaksivärinen tyttö) ja 833 g (kolmivärinen poika). 

Jaajo

Ei karjuva mursu vaan haukotteleva Jee!

Jaajo ja Jännä 6vrk

Jee 6 vrk

Pikkupunkerot esittäytyvät

Keskiviikko 6.5.2015 klo 16.18 - Sanna

Tellervon  ja Melvinin pennut syntyivät lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Synnytys meni hyvin ja aika samalla kaavalla kuin Tellervon ensimmäisen pentueen kohdalla. Synnytys tapahtui samoilla vuorokausilla kuin silloin eli 65 vuorokautta ensimmäisen astutuksen jälkeen. Tellervo nukkui perjantai-lauantai yön todella rauhallisesti. Lauantai aamuna päättelin avautumisvaiheen alkaneen kun Tellervon käytös muuttui hieman levottomaksi. Tellervon edellisestä pentueestani tekemistäni muistiinpanoista luin, että avautumisvaihe kesti silloin lähes puolitoista vuorokautta ja samaan varauduin tälläkin kertaa. Arvio ei juuri heittänyt.

Jostain syytä Tellervo ei kertakaikkiaan halunnut hyväksyä pentulaatikkoa synnytyspaikakseen, vaan olisi tehnyt pennuistaan sohvakoiria heti alusta pitäen. Meillä nartut synnyttävät ja pennut asuvat ensimmäiset viikkonsa olohuoneessa ja koko yläkerta on silloin rauhoitettu muilta koirilta. Muutamat oksennukset Tellervo ehti supistellessaan tehdä yhdelle sohvalle ja ensimmäiset sikiönesteetkin lirahtivat siihen. Sotkuja joihin pitää vain varautua, jos haluaa kasvattaa. Lopulta sohvan sijaan Tellervo kelpuutti koirienpedin pesäkseen.  Ensimmäinen pentu, kolmivärinen tyttö, syntyi sunnuntaina aamuyöllä puoli neljän aikoihin.  Pentulaatikko ei kelvannut edes silloin kun ensimmäinen pentu oli syntynyt, vaan se halusi siirtää pennun takaisin petiin. Pentujen syntymävälit olivat aika pitkät, toisena syntynyt kaksivärinen tyttö syntyi puoli viideltä ja viimeinen, kolmivärinen poika, aamulla vasta puoli kahdeksan jälkeen. Koko synnytyksen ajan Tellervo oli jälleen hyvin rauhallinen ja hoiti syntyneet pentunsa mallikelpoisesti.

Koska vahdimme emää ja pentuja kellon ympäri ensimmäisten vuorokausien ajan, Tellervo sai majoittua pentujen kanssa valitsemaansa petiin ja itseasiassa se soveltuikin tähän tarkoitukseen oikeastaan ihan hyvin.Pennut ovat elinvoimaisia ja tasakokoisia, syntymäpainojen ollessa 390 g, 340 g ja 385 grammaa. Maitoa kolmikolle riittää erinomaisesti ja pikkupunkerot ovatkin hiljaisia, tyytyväisiä ja pyöristyvät suorastaan silmissä, painojen noustessa kohisten!

Tämän pentueen kanssa minulla onkin poikkeuksellisesti pennuille viralliset nimet heti valmiina. Olen ehtinyt miettiä niitä viime syksystä asti, jolloin Tellervo jäikin astutuksista tyhjäksi. Tästä pentueesta tulee J-pentue ja nimien suhteen jatkan tutulla linjalla, käyttäen puhekieleen paikkansa vakiinnuttaneita vanhempia ja uudempia sanontoja tai lausahduksia. Pentujen nimet tulevat olemaan Kertalaakin Jännän Äärellä (kolmivärinen tyttö), Kertalaakin Jees Poks (kaksivärinen tyttö) ja Kertalaakin Jaa Mää Vai (kolmivärinen poika). Kolmikko kulkee työnimillä Jännä, Jee ja Jaajo kunnes saavat omilta ihmisiltään ihan oikeat kutsumanimet.

Kaikille kolmelle pennulle on alustavasti koti jo tiedossa. Ja sitten niitä kuvia...

Tellervo ja Jee 1 vrk

Samainen tytär torkkuu äitinsä korvassa

Jee ja Jännä 1 vrk

Rentoutumista vauvojen hoidon ohessa

Jännä 2 vrk:tta

Jaajo 

Kaikki kolme 2 vrk:tta. Tytöt syömässä.

Jännä väsähti

Jee 2 vrk:tta

Jaajo

Kissa vieköön!

Tiistai 28.4.2015 klo 14.12 - Sanna

Tai jos ei kissa niin Kisu! Sunnuntai meni nimittäin näyttelyn merkeissä. Kiuruvedellä oli ryhmänäyttely, jonne olin ilmoittanut Kisun ja Melvinin. Beaglet, 10 kappaletta, olivat kehässä aamulla ensimmäisinä ja arvostelu alkoi jo kello yhdeksän. Eipä siis muuta kuin ennen kukonpierua ylös ja huristelemaan kohti Pohjois-Savoa heti kuuden jälkeen. Hannu joutui jäämään lampaiden takia taas pois reissusta ja muutama uusi pikkubääbää päivän aikana syntyikin.

Uroksia oli vain kolme. Melvin oli nuortenluokassa ainoana ja sai laatuarvostelussa erinomaisen, mutta ei SA:ta. SA:n puuttumisen syytä en tiedä ja eikä se varmasti pelkästään tästä johdu, mutta arvostelun viimeinen lause on: "Kirsupigmentti saisi olla tummempi." Kaikki tuomarit eivät tiedä tai ymmärrä, että kaksivärisellä beaglella pigmentti ei voi olla samanlainen kuin kolmivärisellä. Tätä voisi ehkä myös tuomarikoulutuksessa painottaa. Tämä johtuu värigenetiikasta. Vaaleammalla kaksivärisellä (lemon) kirsu voi olla lähes musta, mutta kun kyseessä on punasävyinen koira (tan/red) kirsu on vaaleampi, se ei voi olla musta. Melvin on tumma kaksivärinen ja sillä on itseasiassa erinomainen pigmentti, niin kirsussa kuin silmissä ja huulissakin.

Kisu esiityi tällä kertaa junioriluokassa kolmen muun junnunartun kanssa. Kisu sai laatuarvostelussa erinomaisen ja voitti luokkansa SA:lla. Edelleen Kisun ongelmana on hurja autopahoinvointi, mutta Kisu jaksaa hienosti tsempata kehään ja nytkin se esiintyi todella iloisesti. PN-kisa käytiin lopulta Kisun ja sievän nuortenluokan nartun välillä, Kisun viedessä voiton. Kun Kisusta vielä leivottiin rotunsa paras, sain jäädä koko päiväksi näyttelyyn odottelemaan iltapäivällä käytäviä ryhmäkilpailuita. Onneksi jäin, vaikka olinkin ensin vähän kahden vaiheilla tuntien odottelun suhteen. Ryhmäkilpailussa osa kutosia oli seitsemän kappaletta. Perinteinen voittaja, suomenajokoira, jäi tällä kertaa toiseksi kun meidän Kisu nappasi ryhmävoiton! Best in show-kisassa jäätiin sitten kolmansiksi, mutta hienolta tuntui päivän menestys joka tapauksessa :) Voittoisalla Kisulla oli kotiin tuomisina hienot ruusukkeet ja pokaalit sekä pari ruokapussia. Koska Kiuruvedeltä ei kuvia ole, laitankin tähän Vaasassa Kisusta ja Tupunasta otetut kuvat.  Vielä kaksiväristen pigmentteihin liittyen; Tupunallakin on hyvä sellainen kuten kuvista näkyy.

Kisu ja Vaasan palkinnot

Tupuna 4,5 kk

Viikko vielä

Perjantai 24.4.2015 klo 19.09 - Sanna

Viikko vielä! Sen verran on nyt jäljellä Tellervon laskettuunaikaan. Tuleva koiramamma on parin viime päivän aikana ruvennut selvästi tuntemaan olonsa jo hieman vaikeaksi kasvaneen mahansa kanssa; tuttu tunne kaikille äideille viimeisten raskausviikkojen osalta. Eilen illalla kävimme eläinlääkärissä laskemassa montako beaglenaperoa Tellervon sisällä on piilossa. Eläinlääkärikin kysyi veikkauksia ennen kuvan ottamista ja minä osuin aivan oikeaan...

eli kolme pentuahan sieltä röntgenkuvasta löytyy. Pentukyselyitä on tullut jo tähän mennessä todella paljon ja vaikuttaa todennäköiseltä, että näiden kiinnostuneiden joukosta löytyy kodit näille tuleville pennuille. Tosin sijoituskoti mahdolliselle narttupennulle on edelleen etsinnässä. Sijoituskodin tulisi sijaita mieluiten Keski- tai Pohjois-Pohjanmaalla. Mikäli olet yhteistyökykyinen ja harrastaminen koiran kanssa kiinnostaa, sijoituspentu on harkinnan arvoinen vaihtoehto. Omaa osaamista esim. näyttelyiden suhteen ei tarvitse olla, vaan opastan mielelläni ja näyttelyihin voimme tutustua yhdessä tai voin hoitaa näyttelyttämisen itse. Sijoituspennuksi valitsen pentueen lupaavimman pennun, josta toivon saavani itselleni aikanaan jatkoa jalostustyöhön. Kennelliiton artikkeli "Mikä on sijoituskoira?" kannattaa lukea. Jos sinua siis kiinnostaa päästä seuraamaan kaikkea koirien kasvatukseen liittyvää hieman lähempää, ota rohkeasti yhteyttä, kerron mielelläni lisää siitä miten koiran sijoitussopimus käytännössä toimii.

Pieni ystävä on poissa

Torstai 23.4.2015 klo 8.50 - Sanna

Shadowgame's Ain't A Saint 23.1.2006 - 16.4.2015

                                                                         Norma tammikuussa 9-v. syntymäpäivänään

Viime viikon torstaista tuli yllättäen luopumisen ja surun päivä. Kun keskiviikkona tulimme lampolan iltatöistä sisälle yhdeksän jälkeen, huomasin keittiön lattialla pienen veritipan. Koska sekalaumassa narttujen juoksuista tulee pidettyä erittäin tarkasti huolta ja kirjattua ne visusti ylös, tiesin heti että kenelläkään ei pitäisi olla juoksua tuloillaankaan pariin kuukauteen. Nopea peräpäiden tarkastuskierros ja veritipan lähteeksi paljastui Norma, joka vuoti sen verran että talouspaperiin sai pyyhkäistyä haalean veritipan. Muistikirjasta katsoin Norman edellisen juoksun alkaneen helmikuun 10. päivä, joten kohtutulehdus oli ensimmäinen mieleen tuleva vuodon syy.

Piparille oli varattu aika sterilaatioon seuraavalle päivälle klo:12, joten päätimme odottaa siihen asti ja ottaa Norman eläinlääkäriin mukaan. Mitään muutosta Norman käytöksessä ei ollut havaittavissa ja aamulla mittasimme lämmön, joka ei poikennut normaalista. Vuoto oli yön aikana lisääntynyt. Iloisesti häntä heiluen Norma juoksi kotoa lähdettäessä autoon. Jo matkalla eläinlääkäriin mietimme vakavasti eri vaihtoehtoja, sillä Normalla todettiin vuosi takaperin vaikea sydämen vajaatoiminta. Olisin silloin steriloittanut Norman yhtä aikaa toisten harjisten kanssa, mutta sydämen tila oli jo tuolloin niin huono ettei leikkausta voitu tehdä. Norma söi siitä asti sydänlääkkeitä. Päätimme, että jos kyseessä on kohtutulehdus, lääkehoito on ainoa vaihtoehto.

Norman kohtu ultrattiin ja eläinlääkäri diagnosoi heti tutkimuksen ja vuodon perusteella märkäkohdun. Kun hän tämän jälkeen kuunteli koiran sydämen, hän totesi että leikkaamaan ei missään nimessä lähdetä. Saimme itsekin kuunnella Norman sydäntä; sitä kuinka väsynyt se olikaan. Yksittäiset sydämenlyönnit hävisivät täysin voimakkaaseen suhinaan ja rahinaan. Teimme raskaan päätöksen Norman nukuttamisesta ikiuneen. Hieman lohdulliselta tämän jälkeen tuntui eläinlääkärin toteamus, että meillä oli kaksi syytä lopettamiselle, sillä Norman sydän ei olisi enää kauaa jaksanut. Niin Norma nukahti kauniisti ja rauhallisesti pois. Surun selätti tuolloin suuri helpotus siitä miten hyvän lopun pieni ystävä saikaan. Norma ei ehtinyt tulla kipeäksi eikä kärsiä tuskista kohtutulehduksen tai sydämen takia, vaikka todella vakavasti sairas olikin. Sen viimeinen eläinlääkärireissu oli kiva matka muiden joukossa, jonne se lähti hyväntuulisena häntää heiluttaen. Me teimme sille raskaan viimeisen palveluksen onneksi riittävän ajoissa.

Suru on noussut pintaan vasta parin viimeisen päivän aikana, nyt kun päivittäin huomaan että Normaa ei enää ole. Vaikka Norma ei saanut mielestäni elää kääpiökoiran mittapuulla kovin vanhaksi, on yhdeksän yhdessä vietettyä vuotta melkoisen pitkä aika. Moni avioliittokaan ei kestä yhtä kauan. Olen muistellut kaikkea mitä noiden vuosien aikana elämässämme on tapahtunut ja sitä miten Norma on siinä kaikessa ollut mukana. Jos koiristamme kaikki, niin erityisesti kuitenkin Norma oli minun koirani. Oikeastaan se valitsi minut ja piti omanaan kaikki nämä vuodet. Olen aina vitsillä sanonut, että jos Norma saisi päättää, minulle kasvaisi kengurun pussi, jossa se istuisi eikä kulumallakaan lähtisi pois. Norma käyttikin hyväkseen jokaisen tilaisuuden liimautua minuun kiinni. Se istui sylissäni ruokapöydässä ja makasi rinnallani tai niskan takana telkkaria katsellessa. Sängyssä vieressä nukkuminen loppui aikanaan siihen, että pelkäsin litistäväni koiran yön aikana hengiltä. Norma kun nukkui aivan kirjaimellisesti kylki kyljessä.  En varmasti ikinä tule omistamaan toista koiraa, joka omistautuu minulle samalla tavalla. Jokaiselle meillä vierailleelle Norma on tuttu; se joka ovelasti lähes huomaamatta hyppäsi vieraan syliin kahvipöydässä. Edesmennyttä kunnioittaen täytyy kuitenkin myöntää, että Normassa oli myös huonot puolensa. Lempinimensä, Rouva Rutina, se ansaitsi olemalla pentujen ja vähän isompienkin kauhu. Pienestä koostaan huolimatta sen ylitse ei laumassa kävelty ja vaikka muut koirat eivät sitä aina tuntuneet ottavan kovin tosissaan, ne kuitenkin kunnioittivat pientä päättäväistä harjakoirarouvaa. 

Hautasimme Norman pihallemme Wilsonin viereen. Nyt jäljellä ovat enää muistot rakkaasta ystävästä. Hei, hei Norma.

 

Vaasan KV

Tiistai 14.4.2015 klo 13.29 - Sanna

Meille on joka vuotinen perinne osallistua huhtikuussa Vaasan kansainväliseen näyttelyyn, joka onkin yksi kevään alkamisen merkkipaaluista. Tänä vuonna ilmoitin mukaan Kisun, Murun ja Putkosen. Lampaiden karitsointien takia vaati pientä sumplimista, että Hannukin pääsi näyttelyreissuun mukaan, mutta päivän lomitus oli lopulta sujunut oikein mallikkaasti vaikka pari uuhta oli pyöräyttänyt karitsansakin sillä välin. Beaglejen arvostelu oli heti aamulla ensimmäisenä ja siksi matkaan lähdettiin varhain. Kisun matkapahoinvointi on pikkuisen hellittänyt pentuajan kurjimmista yök-pask-yök-ajoista, mutta hieman ennen Kokkolaa Kisu oksensi autoon pihalta ilmeisesti aamupalaksi nauttimansa kakat ja täytyy sanoa, että minä joka en todellakaan ole herkkä minkään eläimistä tulevan eritteen hajuille, olin vähällä yökätä samaan syssyyn. Ajeltiin sitten ikkuna auki läheiselle huoltoasemalle siivoamaan jäljet niin autohäkistä kuin koirasta.

Beagleja oli ilmoitettu 14 kappaletta ja arvostelevana tuomarina toimi miellyttävä ruotsalainen herra. Uroksia oli vain kaksi, Putkonen ja toinen avoimen luokan uros. Molemmille eri:t ja SA:t ja lopulta kilpailuokassa Putkoselle voitto ja siitä tuli sitten saman tien PU-1. Harmittaa, etten ymmärrä tai puhu ruotsia muutamaa sanaa enenpää, joten tuomarin selostus valintakriteereistään jäi lähes kokonaan ymmärtämättä. Ilmoitin Kisun taktisesti (ja lopulta kannattavasti) nuorten luokkaan, kun KV-näyttelystä oli kerran kyse. Tuomari tykkäsi Kisusta kovasti ja luokkavoitto tulikin SA:lla höystettynä. Avoimen luokan nartuista vain Muru ja Katin Poppis saivat erinomaisen ja tuomarin itsensä sanomana kisa oli todella tiukka näiden kahden välillä, tällä kertaa Muru sijoittui kilpailuluokassa ensimmäiseksi. Onneksi Hannu oli matkassa mukana, sillä apukäsiä tarvittiin PN-luokkaan. Tuomari sanoi minulle, että löysien alaluomien takia sijoitti Murun PN-3, muuten Muru olisi voittanut. Voiton veikin sen sijaan suureksi yllätykseksi Kisu! Ja niin Kisu sai toisesta näyttelystään toisen sertinsä ja ensimmäisen Cacibinsa. Rotunsa- ja vastakkaisen sukupuolen parhaan valinta koiriemme väliltä oli tällä kertaa  "family affair" kuten tuomari totesi ja niin Putkosesta tuli ROP ja Kisusta VSP. Näyttelyä edeltävänä iltana sanoin nukkumaan mennessä Hannulle, että vaikka Vaasasta ei ikinä (Lyytin taannoista Cacibia lukuunottamatta) ole tullut meidän koirille menestystä, sinne on aina yhtä kiva mennä. Taisi olla kerrankin positiivista manausta ;)

Tupuna oli reissussa mukana turistina ja pääsi iltapäivällä suurimman väenpaljouden hälvennyttyä käymään myös näyttelyhallissa. Siellä se oli juuri yhtä reipas kuin kaikkialla muuallakin tähän asti, ja  jo oikein odotan että Tupunan kanssa päästään heinäkuussa kehän sisäpuolelle. Paikalla oli vaasalainen kuvausfirma, jonka ständillä sai käydä kuvauttamassa koiransa. Kisusta ja Tupunasta otettiin kuvia, toivottavasti joku onnistunutkin kappale, jotta voin laittaa niitä myöhemmin tännekin esille.

Putkosen kanssa kehässä

Kuvat eivät oikein onnistuneet, mutta tässä todiste siitä että Kisukin oli paikalla. Tuomari katsoo liikkeitä.

ja Muruliini

Vielä Putkosen poseeraus

ja hetsausta ja harjoittelua luppoajalla :)

Sekä näyttelyharrastukseen ollennaisesti kuuluvaa odottelua.

Piraattibeagle

Lauantai 11.4.2015 klo 16.47 - Sanna

Olen jo aikaisemmin kirjoitellut täällä blogissa ( Terve rotu vai "terve rotu"?) Pömppärellan oikeaa silmää vaivaavasta keratokonjunktivitis siccasta eli kuivasilmäisyydestä. Silmän tila odotetusti vain paheni koko ajan, joten pitkällisten pohdintojen jälkeen päädyimme lopulta sairaan silmän poistoon. Koska aiheesta löytyy netistä yllättävän vähän tietoa, ajattelin kirjoittaa silmänpoisto-operaatiosta tänne, josko siitä olisi joskus jollekin saman asian kanssa painivalle jotain hyötyä tai ainakin vertaistukea. Eläinlääkärimme vakuutti meidän tehneen oikean ratkaisun ja totesi silmän poistojen olevan melko yleisiä toimenpiteitä niin koirille kuin kissoillekin. Luultavasti tavallisin silmän poistoon johtava sairaus on glaucoma eli silmänpainetauti, jolloin sairas silmä joudutaan poistamaan silmänpaineen pullistaessa silmää ulos kuopastaan.

Viimeinen kuva Pömppiksestä kaksisilmäisenä eläinlääkärin pihassa ennen vastaanotolle menoa.  Tuulinen ilma ja sairas silmä kuivuu erityisesti, silmän siristely näkyy tässäkin.

Pömppärellan viimeinen päivä kaksisilmäisenä oli 19.3.2015. Jännitin leikkausta melkoisen paljon, ja vaikka tosi turhamaiselta kuulostaa, minua pelotti toipumisen lisäksi myös se minkälaiselta oma rakas koira tulee näyttämään toisen silmän puuttuessa. Itse leikkaus sujui nopeasti, siinä silmämuna poistetaan ja silmäluomien reunoja leikataan jonkin verran pois, jotta kiinni tikattu haava kasvaa parantuessaan umpeen. Eläinlääkäri valvoi tilannetta hyvän tovin leikkauksen jälkeen, sillä silmän poistossa on olemassa leikkauksen jälkeinen verenvuotoriski. Juuri kun Pömppistä ruvettiin valmistelemaan kotiin lähtöä varten, silmäkuopasta alkoi vuotamaan verta sen verran paljon, että eläinlääkäri katsoi parhaaksi avata sen uudelleen ja tarkistaa ettei mikään suoni ole ruvennut vuotamaan. Veri kuitenkin tihkui ilmeisesti vain tikkien rei'istä ja uudelleen kiinni ompelemisen jälkeen päästiin kotimatkalle nukkuvan yksisilmäisen beaglen kanssa.

Pömppis heräili leikkauksen jälkeen pikku hiljaa ja oli heti lääketokkurasta selvittyään jo iltapäivällä todella hyvävointinen. Ruoka maistui, eikä kauluri haitannut Pömppistä onneksi ollenkaan. Sitä pitikin pitää tikkien poistoon saakka eli kymmenen päivää. Mitään riskejä toipumisen ja tikkien repeämisen kanssa ei haluttu ottaa, joten Pömppis joutui olemaan erossa lauman muista koirista siihen asti, että haava oli täysin parantunut.  Toipilasaikana pihalla käytiin vain tekemässä tarpeet.  

Leikkauspäivän iltana silmäkuoppa alkoi täyttymään verellä, niin että se pullotti todella pahasti ja verta valui reippaasti norona silmäkulmasta ulos. Eläinlääkärin kanssa sovittiin puhelimessa, että painelen kohtaa viileällä ja seuraan tilannetta aamuun saakka. Nukuin yön koiran unta aina välillä Pömppiksen vointia tarkistellen. Koira oli onneksi koko ajan kivuttoman oloinen. Vuoto jatkui aamuun saakka, jolloin menimme takaisin eläinlääkäriin. Haava avattiin uudestaan, taaskaan vuodolle ei löytynyt mitään ikävää syytä, vaan runsaasta määrästä huolimatta se oli vain vaaratonta tihkutusta. Avaaminen oli siis lopulta turhaa, mutta minulle se takasi mielenrauhan viikonloppua vasten, kun nyt oli varmistettu, ettei auenneista verisuonista ollut kyse. (Täällä kun eläinlääkäri tilanne päivystysaikaan on todella onneton.) Tuona iltana Pömppiksen pää turposi leikatulta puolelta valtavasti aivan suunpieliä myöten. Koska edelleen Pömppärella oli virkeä, söi ja oli kaikin puolin kivuttoman oloinen ja leikkauksen jäljiltä tietysti vahvalla antibioottikuurilla, en hermoillut paljoakaan turvotuksen takia. Seuraavan päivän aikana kaikki turvotus sitten suli kokonaan pois.

Silmän poiston jälkeen on tavallista, että verta voi tihkua silmänurkasta hieman parin seuraavan päivän aikana. Pömppiksen silmästä veren vuoto ei vaan ottanut sen paremmin juuri vähentyäkseen kuin loppuakseenkaan. Pesimme lavuaarin yllä Pömppiksen haavaa aamuin illoin, sillä veri sotki niin haavaa kuin poskea. Koira oli todella hurjan näköinen ja välillä meinasi epätoivo jo iskeä siitä, että eikö haava parane ja umpeudu ollenkaan. Viikko leikkauksen jälkeen Pömppikselle määrättiin kortisonikuuri, jonka toivottiin vihdoin kuivattavan vuodon. Ehdin hakea  lääkkeet apteekista, mutta en antaa ainuttakaan koiralle, kun iloksemme totesimme että vuoto alkoi selvästi tyrehtyä. Seuraavan päivän aikana se sitten loppuikin kokonaan ja saatoimme jo huokaista helpotuksesta. Vaikka homma ei sujunut ihan kuin Strömsössä, voittajina lopulta selvittiin. Tikit poistettiin ajallaan kymmenen päivää leikkauksen jälkeen ja voi miten nätisti parantunut haava tikkien alta paljastuikaan. Omaan silmään Pömppis on se sama koira kuin kaksisilmäisenä, eikä poistetun silmän kohta näytä edes kovin pahalta. Nyt silmän poistosta on kulunut kolme viikkoa. Silmän alue on painunut hieman kuopalle ja tulee varmasti vielä ajan kanssa painumaan lisää. Mutta tärkeintä, että Pömppis on päässyt eroon jatkuvaa kipua tuottaneesta silmästään ja me siitä seuranneesta loputtomasta silmätippojen laittamisesta. Hannu totesikin Pömppiksen haavan parannuttua, että tämä leikkauspäätös meidän olisi pitänyt tehdä paljon aikaisemmin. Olen ehdottomasti samaa mieltä.

Sitten se merkittävä seikka eli miten Pömppis on sopeutunut elämään vain yhden silmän varassa? Todella hienosti. Sen voin vastata jo näin vähän aikaa leikkauksen jälkeen. Siitä ei oikeastaan edes huomaa, että toinen silmä puuttuu. Niin pihalla kuin sisällä se leikkii toisten kanssa ihan samalla tavalla (lue: yhtä rajusti) kuin aina aikaisemminkin. Vauhdikkaita takaa-ajoleikkejä silmän puuttuminen ei ainakaan näytä hidastaneen tippaakaan. Olen miettinyt, kuinka huonoksi näkö Pömppiksen sairaassa silmässä mahtoi ehtiä jo mennä ennen poistoa? Ehkäpä Pömppis on jo pitemmän aikaa elänyt pääasiassa terveen silmänsä näkökyvyn varassa. Lenkeillä olen huomannut oikean silmän puuttumisen vaikutuksen niin, että kun Pömppis kulkee yleensä vasemmalla puolellani ja minä jään nyt koiran sokealle puolelle, se kävelee välillä vahingossa hieman liikaa eteeni, jolloin minä joudun varomaan etten astu koiran päälle. Yhdellä lenkillä Pömppis käänsi päätään silmättömälle puolelleen nähdäkseen meitä takaa lähestyvän auton. Pömppis vähän säikähtikin auton huristaessa "yllättäen" ohi, se kun ei tietenkään saanut kuulemansa perusteella odottamaansa näköhavaintoa autosta. Uskon, että Pömppis oppii hyvin äkkiä kompensoimaan toisen silmän puuttumisen, jolloin tälläiset pienetkin jutut jäävät kokonaan pois. Nyt jälkikäteen katsoen kaikki omat epäluulot koiran toisen silmän poiston suhteen tuntuvat kovin ylimitoitetuilta, kyseessä kun ei ole elämä täysin sokean koiran kanssa. Niinkuin eläinlääkäri sanoi, puuttuva silmä taitaa lopulta haitata enemmän meitä ihmisiä kuin koiraa itseään. Onneksi Pömppiksen toinen silmä on todettu täysin terveeksi ja voimme odottaa monia yhteisiä vuosia elämäniloa pursuavan "Piraattibeaglemme" kanssa. 

Poikkeuksellisesti liitän toipumisajan silmäkuvat postauksen loppuun, koska nämä ovat aika hurjia ja herkempi haluaa ehkä jättää nämä katsomatta.

Heti leikkauksen jälkeen silmä näytti kotona tältä. Verenvuoto ei ole vielä alkanut.

Sitten hurjempi kuva! Seuraava aamu silmän poiston jälkeen ennen uudelleen eläinlääkärin pääsyä.  Pömppiksen olokaan ei ollut paras mahdollinen, siksi terveen silmän vilkkuluomikin on noussut silmän päälle.

Sitten vihdoinkin, tikit poistettu ja haava parantunut :) Silmätipat Pömppikselle laitettiin aina pöydällä ja trimmipöytä onkin Pömppiksen mielestä huippukiva, koska tippojen laittamisen jälkeen sai aina namin. Edelleen Pömppis odottaa pöydälle pääsyä, vaikka silmän hoitamisen takia sinne ei tarvitse enää mennä.

Arpi on muuttunut väriltään tummemmaksi. Yksisilmäisyys ei arkielämässä haittaa, käpyjä löytyy pureskeltavaksi yhdelläkin silmällä.

Kuopalle painumisen huomaa tästä hyvin.

Pömppis on sama iloinen koira kuin ennen leikkausta, mutta ilman kipuja! :)

Tekemisen meininki

Keskiviikko 1.4.2015 klo 12.38 - Sanna

Blogin kirjoittelu on taas jäänyt vähemmälle muiden puuhien takia. Tätäkin kirjoitusta olen kirjoitellut suunnilleen lause kerrallaan aina sopivan hetken tullen ja kerran se oli jo keskeneräisenä ehtinyt karata hetkeksi tänne luettavaksikin...

Pennuista kiinnostuneille on nyt hyviä uutisia. Kävin Tellervon kanssa maanantaina eläinlääkärissä tiineysultrassa. Viikko sitten näytti siltä, että Tellervo on todennäköisesti kantavana, kunnes sitten tuntui että hienoinen vatsanseudun pyöristyminen rupesi katoamaan. Kun nisissäkään ei minkäänlaista muutosta ollut nähtävissä, olin jo lähes varma, että tyhjä se on niinkuin syksyllä ja ainoastaan hetkellisesti  turvoksissa valeraskauden takia. Viikonlopun näyttelyreissulla ehdin monelle tutulle harmitellakin sitä, ettei meille taaskaan ole pentuja tulossa. Olikin iloinen yllätys, kun eläinlääkäri totesi, että: "Ohhoh, täällähän onkin pentuja." Hän kun oli kanssani samaa mieltä koiran nähtyään. Luulo ei siis ollut tiedon väärti tällä kertaa, hyvä niin! Ihanaa ruveta nyt pikkuhiljaa valmistautumaan pentujen syntymää varten. Koska meillä on ollut vain pari kevät/kesä-pentuetta aikaisemmin, odotan nyt erityisesti sitä että pentujen kanssa pääsee jo pienestä asti myös ulkoilemaan, mikä ei talvipentujen kanssa ole mahdollista. Toivottavasti siis erityisesti kesäkuusta tulee ilmoiltaan sopivan lämmin ja kuiva.

Työhommat jatkuvat melkoisen hektisinä. Karitsoinneissa on tällä hetkellä menossa suvantovaihe niin, että katraan koko kasvaa noin yhdellä karitsoinnilla päivässä. Tämä on tarjonnut sen verran vapaa-aikaa, että olen ehtinyt lenkkeilemään taas päivittäin ja nauttimaan koirien kanssa kerrassaan upeista kevätilmoista. Tosin viime viikko on tuonut talven lumineen ja loskineen takaisin ainakin tänne Kannuksen korkeudelle. Harrastuksille olen ottanut aikaa sen verran, että Tupunan kanssa aloitimme arkitottelevaisuus kurssilla muutama viikko sitten. Koska Tupuna on vielä kovin pieni ja emäntä vailla suurempia tavoitteita, meille kurssin pääasia on sosiaalistuminen ja yhdessä tekeminen. Eli ei niin tärkeää mitä opitaan vaan se, että puuhaillaan jotakin yhdessä ja nähdään muita koirakkoja.

Tupuna ja Pipari kylillä lenkkeilemässä.

Piparin kanssa pääsin muuten testaamaan doboa. Dobo on Suomessa kehitetty, koiran ja omistajan yhteinen liikuntamuoto, jossa nimenomaan doboiluun tarkoitetuilla jumppapalloilla kohotetaan lihaskuntoa ja harjoitetaan tasapainoa yhdessä koiran kanssa. Ja kaiken lisäksi se on tosi hauskaa! Minä ja Pipari innostuimme lajista kovasti. Olen epäillyt kengurua livahtaneen johonkin kohtaan Piparin perimää, joten tälläinen tasapainoilulaji oli kuin tehty sitä varten. Sillä oli niin hauskaa, että valehtelematta Piparin häntä heilui koko tunnin putkeen. Ehdottomasti tilaan dobo-pallon ja tasapainotyynyn itselleni, että pääsen kotona harjoittelemaan Piparin ja muidenkin koirien kanssa. Dobon alkeiskurssille osallistutaan heti kun sellainen järjestyy ☺ Lisää dobosta voi lukea tästä linkistä: www.dobo.fi 

Uskaltauduin menemään myös Rally-Tokon alkeiskurssille. Laji on minulle ihan vieras ja siksi kiva päästä siihen viimein tutustumaan. Ekalla kerralla treenikaverina oli Pipari, mutta toiselle kertaa vaihdoin lennosta Waakkuun. Kummatkin koirat olivat heti mahtavalla asenteella mukana, yhdessä tekeminen on hauskaa ja namejakin saa koko ajan! Jatkossa treeneissä taitaa kulkea mukana Waakku, ellei sitä kauan kaivattua sopivaa sijoituskotia satu neitoselle löytymään tässä välissä.

Viime viikonloppu vierähtikin sitten kokonaan Turussa näyttelyiden merkeissä. Epäreilusti karitsointien takia emme päässeet Hannun kanssa yhdessä reissuun, joten hyvänä matkaseurana minulla oli tällä kertaa Tellervon kasvattaja Maria-Riitta. Koska matkaan lähdettiin Minillä, johon maasturi syksyllä vaihtui, minun täytyi jo ilmoittautumisvaiheessa päättää ketkä kaksi koiraa otan näyttelyyn mukaan. Täydellisessä autossa on nimittäin yksi miinus, se on kovin, siis todellakin kovin pieni. Reissuun lähdön lähestyessä ehdin jo tuskailla kuinka saan autoon mahtumaan ne kaksikaan koiraa, saati sitten näyttelyhäkit ynnä muut tykötarpeet. Vähän tuskan hikeä ja tarkkaa pakkaamista ja Miniin mahtui kuin mahtuikin kaikki tarvittava! Oikein harmittaa etten tajunnut missään vaiheessa ottaa kuvaa tästä varsinaisesta tilaihmeestä. Matkaa Kannuksesta Turkuun kertyi 500 kilometriä, joista menomatkalla perjantaina viimeiset 300 satoi vettä tauotta ja koko ajan lisääntyvissä määrin. Viimeisen tunnin ajan pyyhkijänsulat viuhuivat täysillä ja silti kaistan reunoja oli välillä pimeässä vaikea erottaa. Perille päästiin iltasella ja koirat tapansa mukaan nauttivat reissussa olemisesta ja hotellielämästä. Mikäs sen mukavampaa kuin pehmeät sängyt ja puhtaat lakanat.

Aah, hotellissa!

Lauantaina oli Turun kansainvälinen koiranäyttely, jossa beaglet arvosteli brittiläinen kasvattajatuomari. Beagleja oli ilmoitettu 17 kappaletta. Koska  beagleille oli myös harjoitusarvostelija, koirat käytiin erittäin tarkasti läpi ja tämä antoi paljon myös minulle, kun kaksi tuomaria käyvät yhdessä läpi koiran virheet ja hyvät puolet. Arvostelut olivat aivan koirieni näköiset, joten voin olla tyytyväinen. Putkonen sai avoimessa luokassa erinomaisen ja sijoittui kilpailuluokassa toiseksi, mutta ei saanut SA:ta. Luokan voittanut venäläinen uros olikin lopulta uroksista ainoa SA:n saanut. Muru esiintyi niin ikään avoimessa luokassa. Murulle erinomainen, SA ja luokkavoitto. PN-kisassa ei sijoitusta tullut.

Vettä satoi lauantaiaamunakin, kun koirien kanssa lenkkeilin Aurajoen viertä. Koiranilma ei ole Murua varten!

Putkoselle kelpaa vähän kurjemmatkin kelit.

Sunnuntaina oli vuorossa Beaglejärjestön vuotuinen Päänäyttely. Beagleja oli ilmoitettu reilu viisikymmentä. Erikoisnäyttelyn järjestämispaikaksi Turun Messuhallin auditorio oli suorastaan loistava isoine matotettuine kehineen. Minulla oli kamera mukana, koska ajattelin kuvaavani koiria miten ehdin. Jälleen kerran tuli todettua, että se on vähän joko tai, en pysty keskittymään kuvaamiseen, jos haluan siinä ohessa vaihtaa kuulumisia ihmisten kanssa ja viedä välissä omatkin koirat kehään. Kamera sai siis pentujen kuvaamisen jälkeen jäädä laakereilleen lepäämään. Putkoselle avoimessa luokassa luokkavoitto erinomaisella ja SA:lla. PU-kisassa Putkis sijoittui lopulta neljänneksi. Muru liikkui todella laiskasti kehässä, mikä ei ole sille tavallista. Se onkin juoksujen jäljiltä edelleen turvoksissa ja uskon valeraskauden hieman vaivaavan. Murulle AVO ERI3 SA. Rodun arvostelun päätyttyä suunnattiin kotimatkalle ja kelin suosiessa olinkin kotona jo yhdeksän aikaan illalla. Mielessä kyllä taas kävi ajatus, että jonkin asteista hulluutta tämä vaatii kun tuhat kilometriä taas pasahti viikonlopun aikana matkamittariin ;) Samanhenkisiä ihmisiä ja ihania, ihania beagleja, niistä on tämä harrastus tehty! Maria-Riitalle vielä kiitokset kivasta matkaseurasta!

PääsiäispuPutkonen Aurajoen sillalla

Huh, hulinaa!

Torstai 26.2.2015 klo 19.07 - Sanna

Kiirettä pitää töiden parissa. Uusia pikku lampaita syntyy vuorokauden ajoista välittämättä (karitsasaldo taitaa tätä kirjoittaessani huidella noin 270:ssä bäässä) ja yöunet ovat kortilla. Kodinhoito ja kaikki muu vähemmän tärkeä hoidetaan kun keretään ja sekin tehdään vasemmalla kädellä. Koirille on normaalia vähemmän aikaa ja siitä omatunto soimaa. Lenkillä käydään kun ehditään ja jos ehditään. Onni on iso aidattu piha, että saavat liikuttaa itseään ja toisiaan keskenään leikkimällä. Aika aikaa kutakin, vielä ei ihan olla puolivälissä karitsointeja, mutta kaiken tämän yliväsymyksen keskellä siintää toivo siitä, että joskus keväällä saadaan taas nukkuakin enemmän kuin neljä-viisi tuntia yössä. Vaikka zombeista tykkään, en kuitenkaan itse haluaisi olla sellainen ;)

Tähän saumaan lauman lähes kaikki steriloimattomat nartut tekaisivat sitten juoksunsa. Suunnitelmissa on astuttaa Tellervo Melvinillä. Tellervon juoksu on nyt siinä vaiheessa menossa, että uskon astutuksen osuvan tulevaan viikonloppuun tai ensi viikon alkuun. Mikäli siis kaikki sujuu suunnitelmien mukaan pentulaatikko saa täytettä vapun korvilla, puolentoista vuoden tauon jälkeen. Murun astuttamista päätin lykätä sen seuraavaan juoksuun syksylle. 

Tupunan kanssa olen joka päivä käyttänyt muutaman minuutin pöytätreeneihin ja se on ehdottomasti kannattanut. Nyt 12 viikkoisen neidon mielestä trimmipöytä on mielettömän kiva paikka ja hienosti Tupuna siinä malttaa seisoakin hetken paikallaan.

Kuvassa 11 vkoisena

Varsin eläimellistä menoa tämän hetkinen elämä ja puurtaminen on. Pullokaritsat ovat kasvaneet suorastaan silmissä ja joutilaan hetken tullen nekin on kiva viedä vähän pihalle hyppimään. Parissa viikossa ne ovat hujahtaneet niin isoiksi, että Tupunalla on vaikeuksia pysyä vauhdissa. Hauska seurailla joukon puuhia pihalla, ainakin voin todeta, että koiranpennut ja karitsat ovat yhtä uteliaita, ja kaikkea pitää tietysti maistaa!

Tupuna 11 vkoa ja villaiset ottosiskot 2 viikkoisia.

Loikkatreenit menossa

Traktorinkauha oli kaikkien mielestä huisin kiinnostava. Siihen piti kiivetä uudestaan ja uudestaan.

Lammaskoiria

Torstai 12.2.2015 klo 12.34 - Sanna

Meillä ei edelleenkään ole paimenkoiraa, vaikka tämän kokoisella lammastilalla sellaisesta olisi kiistatta hyötyä. Mutta muita "työkoiria" meiltä kyllä löytyy. Lyyti kulkee ahkerasti töissä mukana ja vastaa lähinnä rehujen ja lampaanpapanoiden laadunvalvonnasta. Pipari on myös innokas apulainen, joka tarkkailee muunmuassa sitä missä navettakissamme kulkevat ja touhuaa iloisesti meidän puuhissa mukana. Siinä missä Lyyti katsoo itselleen mukavan istumapaikan ja tarkkailee työntekoa sieltä, Pipari viuhottaa edestakaisin ja puuhailee samalla omiaan. Onneksi Pipari on pysynyt tilanalueella, eikä ole meinannutkaan lähteä pihalta nyt minnekään, joten se saa kulkea mukana töissä. Meillä oli vielä yhden uuhiryhmän kerinnät menossa eilen, joten päätin kokeilla uuden työharjoittelijan ottamista joukon jatkoksi. Waakulla energiaa piisaa ja työkiireiden takia koirien kanssa puuhailuun on vähemmän aikaa, joten kaksi kärpästä yhdellä iskulla, jos koiran voi ottaa töihin mukaan.

Pidän Waakun itsevarmasta luonteesta todella paljon ja tuntuu, että vielä päivä päivältä enemmän. Jälleen kerran sain todeta Waakun käyttäytyvän siten kuin odotinkin. Lampola ei ensikertaa sinne vietävälle koiralle ole välttämättä mikään helppo paikka. Lampaat määkivät (lue: huutavat) isolla äänellä ja uteliaina ne kurottelevat rivissä niin pitkälle ruokintapöytää kuin mahdollista. Koiralle ei siis oikeastaan ole paikkaa, jonne se voisi väistää ja se on useiden kymmenten tuijottavien katseiden kohteena. Lähelle uskaltautuvaa koiraa moni uuhi vauhdittaa mielellään pienellä pukkaisulla, vaikka toki joukossa on niitäkin, jotka karahtavat karkuun tai tykkäisivät haistella nätisti. Koira ei saa missään nimessä rynnätä lampaiden joukkoon tai haukkua niitä. Waakku ihmetteli uutta tilannetta ehkä parikymmentä sekuntia ja sen jälkeen kulki häntäpystyssä ruokintapöytää pitkin uuteen paikkaan tutustumassa. Kerintää se seurasi läheltä kiinnostuneena ja sai ilohepulit napattuaan maahan heitetyt villat. Vielä pitäisi testata kuinka hyvin Waakku pysyy Piparin ja Lyytin kanssa tiluksilla. Mutta ainakin ensimmäisen työpäivän perusteella työharjoittelija osoittautui erittäin potentiaaliseksi työkoiraksi ;)

Valvontatehtävissä Pipari ja Lyyti, näin rauhallisesti sujuu uuhien ruokailu.

Kerimässä: Ensin lammas otetaan istuma-asentoon jalkojen väliin, jotta siltä saadaan kaula ja mahanalus kerittyä siististi ja turvallisesti. Lampaan nahka on erittäin ohutta ja siihen tulee helposti haavoja, jos ei ole varovainen. Waakku testaa sillä aikaa kerintäpukkia ja Lyyti ja Pipari syövät sorkan palasia.

Uuhi kerintäpukilla, jossa keritään loput villat ja sen jälkeen leikataan sorkat siistiksi. Sorkat kasvavat pituutta ja alapuolelta lähes umpeen, joten niitä on leikattava säännöllisesti, että lampaalla on mukava olla ja jalkoihin ei kehity virheasentoja. Waakku papapatarjoiluiden äärellä.

Tarkkana töissä!

Eläimellistä menoa

Keskiviikko 11.2.2015 klo 22.17 - Sanna

Kovasti odotettu, lelukoiramaisen söpö ja mahdottoman ihana Tupuna haettiin Juuasta kotiin pari viikkoa sitten. Pitkästä aikaa meillä onkin nyt ihan pikkupentu, suurin osa kun on liittynyt joukkoomme 4-5 kuukauden iässä. Pikkupennun kanssa yhteisen elämän aloittaminen on minusta hieman vaativampaa vanhempiin pentuihin verrattuna. Siinä missä vanhempana meille tulleet ovat jo nähneet kaikenlaista ja osaavat kulkea esim. autossa ja hihnassa, luovutusikäiselle pennulle kaikki on uutta ja kyseessä on aivan valtava muutos pennun elämässä. Pennun tottuminen uuteen kotiin ja kodin tapoihin ottaa tietysti aikansa. Tupuna on ollut tosi reipas ja sujahtanut joukon jatkoksi hienosti. Autoilu on jo tuttua ja mielekästä (autohäkkiin kun saa aina jotain herkullista pureskeltavaa), hihnassa kulkeminen sujuu melko kivasti ja kaikki vieraat ihmiset ovat Tupunasta huippuhauskoja. Pennun ilme oli näkemisen arvoinen, kun kävin sen kanssa kylillä kävelemässä ja vastaan tullut ihminen kävelikin Tupunaa huomioimatta ohitse! Tempperamenttia pikku neidistä tuntuu löytyvän. Se leikkii tietysti mielellään muiden koiriemme kanssa ja puree niitä naskalihampaillaan minkä ehtii, eikä taatusti ole moinaskaan kun joku sitä tästä vähän ojentaa.

Tupuna, nyt jo 10 vkoa.

Sanon, että Tupuna on minun henkilökohtainen "unisiepparini", tämä sieppari ei tosin toimi ihan perinteisen unisiepparin tapaan, vaan ihan kirjaimellisesti sieppaa unen pois ja herättää minut. Tupuna nimittäin nukkuu pedissään sängyn vieressä minun puolellani ja aina kun se sattuu yöllä heräämään, se nousee sänkyä vasten seisomaan ja piippaa niin pitkään kunnes vasemmalla kädellä roikun lattiantasalle ja silitän sitä muutaman kerran rauhoittavasti. Sitten se käy tyytyväisenä takaisin nukkumaan. Tästä on tullut hieman rasittava tapa, sillä  mielelläni nukkuisin yöuneni ihan keskeytyksettä nyt kun Tupuna on jo täysin kotiutunut. Onneksi tämä on nyt selvästi vähenemään päin. Toissa yönä Tupuna ei ollut herättänyt minua kertaakaan aamuviiteen mennessä, joten heräsin itse huolestuneena kurkistamaan sängyn laidan yli onko pentu varmasti kunnossa :D Viime yönä unisilityksiä tarvittiin vain kahdesti, joten jospa tämä tapa vähitellen jäisi pois.

Maatilan saralla meillä on nyt vuoden työllistävin ajanjakso alkanut, kun karitsoinnit starttasivat odotetusti päivälleen viime viikon maanantaina. Töitä tehdään siis kirjaimellisesti yötä myöten ja bloginkin kirjoittelu jää varmasti taas tuokioksi vähemmälle. Nyt karitsoita on syntynyt tasan 60 kappaletta ja urakan alussa vasta ollaan. Tuttipullot ovat taas ahkerassa käytössä ja yksi "adoptiokaritsa" viisikko asui jonkin aikaa olohuoneessamme. Nyt sottapytyt ovat siirtyneet jo takaisin lampolaan. En itsekään olisi uskonut miten sottaisia lauma pikkukaritsoita voi ollakaan. Kun lampailla kakka on siistiä papanaa, juottoikäisellä karitsalla se on kuin paksua sinappia. Pikku bäät sitten kakkivat minne sattuu ja iloisesti hypellessään levittävät sotkun pikkupikku sorkissaan ympäriinsä pieniksi kakkatäpliksi. Voin vannoa, että karitsat saivat ison pentuaitauksensa muutamassa tunnissa sellaiseen sotkuun ettei isokaan pentueellinen koiria ihan heti samaan suoritukseen kykene!

Tupuna ja "ottosiskot"

"Kukas sinä olet?"

BÄÄ!

Lauantaina pyörähdin Nivalan ryhmänäyttelyssä Melvinin ja Waakun kanssa, jossa oli paikalla 13 beaglea. Waakulle tuli tammikuun lopulla sopivasti yhdeksän kuukautta ikää täyteen ja niinpä se esiintyi ensimmäisessä näyttelyssään heti junioriluokassa. Melvinin toinen näyttely meni yli odotusten; Melvin oli paras uros ja sai siis ensimmäisen sertinsä. Myös Waakku sai laatuarvostelussa erinomaisen ja se voitti luokkansa SA:lla. Olen tosi tyytyväinen siihen miten tämä nuori ja melkoisen vallaton neitonen jaksoi esiintyä. Iloisesti, mutta tarpeeksi hillitysti. Kehän ulkopuolella sain viihdyttää sitä temppuja teettämällä, Waakusta kun tuollaisessa paikassa olisi paljon hauskempaa mennä leikkimään muiden koirien kanssa, eikä tököttää jossain omaa vuoroaan odottamassa ja tätä Waakku olisi protestoinut välillä omaan tapaansa äänekkäästi... PN-kilpailuluokassa Waakku sijoittui hienosti toiseksi. Kun serti meni voittaneelle avoimen luokan nartulle Waakulle jäi ensimmäisestä näyttelystä muistoksi vara-sertti :) Melvinin kanssa käytiin kehässä pyörähtämässä vielä kertaalleen ja sijoittumassa VSP:ksi. Kiva helmikuinen näyttelypäivä ja minulle samalla muutaman tunnin irrottautuminen lammashommista. Seuraava näyttely meille taitaakin olla erkkari maaliskuun lopussa.

Waakku kehässä Nivalassa   kuva: Sirpa Palo

Melvin VSP ja SERT                              kuva: Kati Heikkinen

Tammi-helmikuun vaihteeseen mahtuu kyyneliäkin. Äärettömän surullisia uutisia sain tammikuun lopulla Piparin tyttärestä Taigasta. Taiga oli lähtenyt metsässä hirven perään torstaina 29.1. ja kadonnut sille tielleen. Kaikista etsinnöistä huolimatta Taigaa ei edelleenkään ole löytynyt. Ymmärrettävästi epätoivo alkaa jo vallata omistajan mielen, mutta täytyy vain toivoa, että Taiga vielä saataisiin takaisin kotiinsa jossa sitä valtavasti ikävöidään ja kaivataan.

Pentukuume nousee...

Maanantai 19.1.2015 klo 20.22 - Sanna

Viime perjantain vietimme suurimmaksi osaksi autossa istuen kun ajelimme Pohjois-Karjalaan, 350 km suuntaansa, katsomaan Melvinin ensimmäisiä jälkeläisiä Devaney's kenneliin. Pennut olivat tuolloin 6,5 viikkoa vanhoja, joten niissä oli jo jotain näkemistäkin. Tässä Devaney's Q-pentueessa on kolme narttua ja kaksi urosta. Tarkoituksena oli samalla reissulla katsoa olisiko pennuissa sellaista tyttöä joka hieman myöhemmin  muuttaisi meille. No olihan siellä :) Pidän itse kyseisestä yhdistelmästä todella paljon. Pentueen emä Simonaland Money Honey eli "Hani" on itse yksilönä ja suvuiltaan sellainen koira, jonka omistaisin mielelläni itse. Hanin isä on suuresti ihailemani Venäjällä asuva Virgonc ja Hanin emä on meidän Koistisen puolisisko emän kautta. Hani on pieni, mutta vahvarunkoinen ja kaunispäinen narttu. Melvin ja Hani täydentävät mielestäni hyvin toistensa puutteita ja siispä aika saa näyttää millaisiksi näiden kahden jälkeläiset kasvavat. Tykkäsin todella paljon pentueen kahdesta uros pennusta, niistä etenkin toinen muistuttaa mielestäni isäänsä kovasti. Toivottavasti ne tulevat joskus esille näyttelykehiinkin. Molemmilla pojilla oli kivat rungon mittasuhteet ja kulmaukset sekä tosi kauniit, vahvat päät. Siskot olivatkin sitten hieman erilaisia keskenään. Valinta hieman pitkärunkoisen ja vahvimman sekä todella kompaktin pienimmän tytön väliltä ei ollutkaan ihan helppo. Isoimpaan tyttöön sitten lopulta kuitenkin päädyin. Nyt meidän pitää vielä hieman odotella, että saamme hakea "Tupunan" kotiin :)

Pienin tyttö, Devaney's Q-nlilja

Melvinin näköinen poika, Devaney's Q-ukko

Devaney's Q-tamolla eli meidän tuleva Tupuna.

Devaney's Q-nlilja

Devaney's Q-nsäde

Devaney's Q-makalle

Devaney's Q-ukko, jolle kuului ehdottomasti tämän pentueen "saippuanpala-titteli" näissä pöytähommissa :D Mutta sainpas pojan aseteltua sekunnin sadasosaksi edes vähän sinne päin ;)

Valinta on tehty :)

Tupuna 

Terve rotu vai "terve rotu"?

Torstai 15.1.2015 klo 7.58 - Sanna

Alkusanoiksi: Tämä kirjoitus on odotellut valmiina julkaisua jo joitakin viikkoja. Olen miettinyt pitäisikö muokata sitä vielä jotenkin ja viivyttänyt siksi julkaisua, mutta menköön nyt tälläisenään. Jalostustietojärjestelmään rotumme uusiin terveystuloksiin ilmestyi eilen uusi kaihitapaus. Valitsemalla viimeisen 12 kuukauden aikana silmätarkastetut, tutkittuja koiria löytyy 33 kappaletta, joista kolmella diagnoosina kaihi.

Jospas vuoden alkajaisiksi kirjoittelisin poppoomme tuoreimmista terveystutkimusten tuloksista, joista en ole muistanut täällä blogin puolella kirjoitella ja syistä miksi mielestäni on turha tuudittautua siihen, että beagle rotuna olisi jotenkin erityisen terve muihin koirarotuihin verrattuna. 

Joulukuun alussa Pömppiksen oireilevaa silmää piti käydä näyttämässä eläinlääkärissä ja varasin samalle reissulle Melvinille ajan virallisiin terveystutkimuksiin. Siltä tutkittiin ja todettiin silmät ja polvet terveiksi. Melvinistä tuli nyt ensimmäinen lonkkakuvattu beagleni ja jännitinkin millaiselta sen lonkat näyttävät. Kuvanneen eläinlääkärin oma arvio Melvinin lonkista oli B/B ja samaan viralliseen tulokseen  oli tullut myös Kennelliitossa lonkkakuvat arvosteleva Annie Liman. Tulokset tulevat jalostustietojärjestelmään esille kunhan Melvinin rekisteröinti Suomeen valmistuu Kennelliitossa. Kuvattuja beagleja ei kovin paljoa ole ja kaikki kuvaustulokset eivät todellakaan ole kirkasta "A-ryhmää". Pari vuotta sitten satuimme eläinlääkärinvastaanoton odotushuoneeseen samaan aikaan beaglen kanssa, joka silloin 3-vuotiaana kävi läpi injektioina annettavaa Cartrophen kuuria. Kyseisen koiran lonkat sekä kyynärät olivat niin huonot, että kivuliaan nivelrikon takia nuorelle koiralle mietittiin jo viimeistä palvelusta. 

Olen jo aikaisemmin päivittänyt Murun, Kisun ja Koistisen omille sivuille niistä otettujen geenitestien tulokset. Muru on geenitestattu MLS, NCCD ja POAG terveeksi ja Kisu ja Koistinen MLS terveeksi.  

Pömppiksen silmän tilanne on nopeasti mennyt todella paljon huonommaksi. Pömppärellan oikeassa silmässä kyynelnesteentuotanto on lähes kokonaan loppunut, tätä tilaa kutsutaan nimellä kuivasilmäisyys eli  keratoconjunctivitis sicca (KCS). Joudumme kosteuttamaan silmää tipoilla monta kertaa vuorokaudessa. Kuivasilmäisyyden hoidossa käytetään koirilla syklosporiinivoiteita ja usein myös suun kautta annettavaa pilokarbiini tippaa. Valitettavasti mikään syklosporiini-valmiste ei ole Pömppikselle sopinut, vaan ainoastaan ärsyttänyt silmää lisää. Siispä olemme jääneet vain pelkkien kosteutustippojen varaan. Sopivien kosteutustippojen löytäminen on onnistunut vain kokeilemalla. Pystynkin nyt luettelemaan ulkoa jotakuinkin kaikki apteekissa myytävät silmätippamerkit... Käytössämme on nyt Artelak-tipat ja Viscotears-geeli. Olen yrittänyt netistä kaivaa tietoa kuivasilmäisyydestä ja tuntuu, että sitä löytyy yllättävän vähän. Ikääntyvillä koirilla hoitovaste on ilmeisesti huomattavasti parempi kuin tapauksissa, joissa kyynelrauhanen tuhoutuu jo nuorelta koiralta.  

Pömppiksen sairas silmä on alkanut nyt kasvattamaan verisuonitusta silmän pintaan. Tämän huomaa jo selvästi vaikuttavan niin, että näkö silmässä on huonontunut. Silmässä ei kuitenkaan ole haavaumia, joten saimme reseptillä kokeiltavaksi kortisonia sisältävän Oftan C-C tipan, joka onkin selvästi sopinut Pömppikselle tosi hyvin. Joudumme lähiaikoina tekemään päätöksen siitä miten Pömppärellan silmävaiva hoidetaan. Tämä tippojen laittaminen ei auta syyhyn vaan hoitaa ainoastaan seurausta. Vaihtoehtoina on joko leikkaus, jossa sylkirauhasesta tehdään tiehyt silmän alareunalle, jolloin sylki kostuttaa silmää tai toisena vaihtoehtona sairaan silmän poistaminen. Sylkirauhasen siirtoleikkauksessa komplikaatioiden mahdollisuus on ilmeisesti aika suuri, joten tällä hetkellä tuntuu siltä, että päädymme todennäköisesti silmän poistoon, kun siitä on joka tapauksessa näkö lähdössä. Vasen silmä sentään on onneksi täysin normaali. Kamala vaiva maailman kivoimmalla pienellä koiralla. Ainakin Yhdysvaltalaisten kasvattajien kirjoituksista voi päätellä ettei kuivasilmäisyys beagleilla ole täysin tavatonta. Yhden suomalaisenkin beaglen lopetussyyksi on jalostustietojärjestelmään merkitty kuivasilmä.

Nämä koirien terveysasiat ovat aina kaksipiippuisia juttuja. Ollako sitä mieltä, että koira on terve kunnes toisin todistetaan (=koira oireilee) vai että koira on potentiaalisesti viallinen yksilö kunnes terveydestä on näyttää jotain faktaa? Autoimmuunisairaudet, kuten esimerkiksi juuri kuivasilmäisyys tai tunnetuimpina erilaiset allergiat, ovat oma lukunsa. Niitä varten ei ole saatavilla virallisia testejä tai tutkimuksia, vaan sairaista tai eri tavoin oireilevista yksilöistä tiedottaminen perustuu omistajien ja kasvattajien rehellisyyteen ja avoimuuteen. Niin pitkään kun ongelmista ei kerrota toisille ja ne vain lakaistaan kaikessa hiljaisuudessa maton alle piiloon, niiden yleistymiseen ei voida yrittää yhdessä jalostuksella puuttua. Täydellisiä koiria ei ole. Koira on "paketti" joka koostuu terveyden lisäksi myös muista tärkeistä asioista, joita ovat luonne, rakenne, käyttöominaisuudet, ulkomuoto,  yhtä huomioonotettavia seikkoja nekin. Lisäksi osa sairauksista ilmenee vasta koiran vanhetessa, jolloin sitä ollaan voitu käyttää jalostukseen jo huomattavastikin.

Terveystutkimusten hyödyntäminen jalostuksessa ei mielestäni tarkoita sitä, että mikäli koirassa on jotain vikaa, se on automaattisesti suljettava pois jalostuksesta. Eri sairaudet ja viat periytyvät eri tavoilla, joidenkin sairauksien ja vikojen välttäminen vaatii, että sairastuneen yksilön sisarukset ja jopa vanhemmat on jätettävä jalostuksesta pois, osassa riittää sairaiden yksilöiden pois jättäminen. On punnittava paljonko vika mahdollisesti jälkeläisissä ilmetessään heikentää niiden elämän laatua.  Terveystutkimuksia tekemällä voidaan varmistua siitä ettei yhdistetä ainakaan kahta samalla tavalla viallista yksilöä. Selvästi sairas koira ei tietenkään ole jalostusyksilö. Joka tapauksessa sairauksista ja vioista ei kokonaan päästä millään. Pentueen tekeminen on aina tietynlaista geenilottoa, jossa voi olla sekä voittajia, häviäjiä että kaikkea siltä väliltä. Mikään ei kuitenkaan estä meitä kasvattajia yrittämästä parastamme. 

 

Näyttelyvuosi 2015 korkattu alkaneeksi

Sunnuntai 11.1.2015 klo 14.59 - Sanna

Kajaanin näyttelypäivälle osui viisitoista astetta pakkasta ja sellainen viima, että kun perille saavuttuamme käytin naama jäässä koirat pissalla ennen halliin menoa, ehdin jo hieman katua koko näyttelyreissulle lähtöä. Sisällä ei onneksi sitten ihan niin kylmä ollut kuin mitä muistelin, mutta se koleus yhdistettynä väentungokseen, kaiken sotkevaan hiekkapohjaan ja kelmeän keltaiseen valoon saattaa pitää meidät pois tamminäyttelystä taas seuraavat pari vuotta (ellei satu tooosi mielenkiintoinen tuomari ;)). Valokuvia edellä mainitusta valaistuksesta johtuen ei valitettavasti paikanpäältä ole.

Mukava olimme siis neljän oman koiran voimin ja sijoitustyttö Putti oli paikalla Jennin kanssa. Beagleja oli kaikkiaan 29 kappaletta eli hieno määrä ja tasokas joukko paikalla. Putkosen ja Melvinin kanssa ei ollut mitään keskinäisiä ongelmia. Olemme nimittäin huomanneet, että poikien kahnaukset  jäävät kotipihan aidan sisäpuolelle. Lenkillä ne kulkevat hihnassa hienosti kylkikyljessä ja juoksevat ja leikkivät irtiollessaan keskenään. Siispä näyttelyreissukin sujui kaksikon kanssa niin hyvin, että itsekin tuntui hassulta ajatella kyseessä olevan urokset, joiden egot eivät mahdu saman katon alle sovussa elämään. Melvin oli mukana täysin näyttelyensikertalaisena, se ei ole koskaan ollut mukana missään missä olisi paljon ihmisiä ja koiria. Saatoinkin ilokseni todeta, että Melvin on luonteeltaan juuri sellainen, jonka soisin jokaisen  koirani olevan, niin yltiöpäisen itsevarma, että sen kanssa voi mennä minne tahansa eikä se hätkähdä mitään. Kehässä sillä oli niin kivaa, että liikkeet menivät vähän hyppimisen puolelle, mutta tosi vähäisiin treenauksiin nähden se jaksoi seisoa ihan nätisti (ainakin hetken kerrallaan) paikallaan. Melvin sai laatuarvostelussa erinomaisen ja sijoittui kilpailuluokassa toiseksi SA:lla. Putkosella oli taas sellainen hassuttelu vaihde päällä, että sen esittäminen saa tuskan hiki karpalot vierähtämään otsalle, mutta ainakin koiralla oli kehässä hauskaa ja se varmasti näkyikin. Putkonen voitti avoimen luokan erinomaisella ja SA:lla. PU-kilpailuluokassa Hannu otti handlattavakseen Melvinin ja minä Putkosen. Melvin käteltiin kisasta ulos ja Putkonen sijoittui neljänneksi.

Kisu parka kärsii edelleen voimakkaasta autopahoinvoinnista ja sen takia se oli taas näyttelypaikalla aika surkea nyyryläinen. Onneksi pahoinvointi on hiukkasen helpottanut pentuajoista ja se ei sentään oksentanut tai kakannut autoon. Pahoinvoinnin aiheuttama kuolaaminen oli taas niin mieletöntä, että korvat olivat perille tullessa lähes puoleen korvaan kuolasta märät. Kehään Kisu kuitenkin tsemppaa tosi hienosti ja se esiintyi taas iloisesti. Tämä oli Kisun ensimmäinen näyttely virallisissa luokissa. Kisu sai laatuarvostelussa erinomaisen, lisämaininnalla viehättävä :) Putille laatuarvostelussa erittäin hyvä, joten Kisu voitti luokan ja sai SA:n. Avoimen luokan narttuja oli kuusi kuten avoimen luokan uroksiakin. Kolme avo-narttua sai erinomaisen ja lopulta Muru voitti luokan SA:lla. Paras narttua valitessa Hannu meni kehään Murun ja minä Kisun kanssa. Lopputulos ei meitä ajatellen parempi olisi voinut ollakaan, kun Kisu valittiin ensimmäiseksi ja Muru toiseksi! Kisulle siis ensimmäinen serti erittäin kovassa kisassa ja Murulle toinen Cacib vara-sertillä höystettynä. Muru ehtii (viimeistä) yli 2-v. sertiään tavoitella muualtakin ;) Eipä tätä uutta näyttelyvuotta paljon paremmin olisi voinut aloittaa. Tämän vuoden näyttelysuunnitelmat ovat paljolti vielä avoinna, mutta kunhan tuomaritietoja kevään näyttelyihin rupeaa ilmestymään, niin kalenterikin varmaan taas täyttyy samaa tahtia. Ohessa tyttöjen palkintopotretit :)

Kisu

Muru

Näyttelyihin treenausta

Tiistai 6.1.2015 klo 16.04 - Sanna

Vuosi vaihtui ajallaan ja nyt elellään jo vuotta 2015. Uusi vuosi sujui meillä tavalliseen tapaan rauhallisesti. Emme ole kovia juhlistamaan muutenkaan mitään ja vuoden vaihde vietetään aina kotona jo ihan koirien takia. Täällä meidän naapurustossa ei raketteja onneksi ammuskella kuin sallittuna aikana. Tuon ajan pidämme koirat visusti sisällä, jottei kukaan vahingossakaan pääsisi sellaista säikähtämään. Nykyisestä laumasta pauketta ei onneksi pelkää kukaan, mutta muistan hyvin miten ikävää ensimmäisen koirani paha rakettipelko oikein oli, enkä samaa halua kenellekään koiristani. Siispä uuden vuoden juhlinnat jääköön muille, kun me vietämme sen illan koirien kanssa rennosti sohvalla löhöten ja televisiota katsellen. Oikein pahaa teki sosiaalisestamediasta lukea kymmenistä koirista, jotka ovat raketteja säikähtäessään karanneet. Osa on päässyt takaisin kotiinsa turvallisesti, osa on edelleen kateissa ja osalle tuo karkureissu jäi viimeiseksi. Suurin osa noista vahingoista olisi ollut vältettävissä, kunhan ihmiset muistaisivat ja ymmärtäisivät pitää koiransa vuoden vaihteessa kiinni, eivätkä missään nimessä ainakaan viedä koiraansa paikalle jossa raketteja ammutaan. Koira ei siitä nauti ja aikuinenkin koira, joka koskaan aikaisemmin ei ole pauketta pelännyt voi säikähtää aivan yht' äkkiä ja mennä täyteen paniikkiin. Joka vuosi vaan saa lukea näitä ikäviä uutisia, vaikka ihmisiä hyvissä ajoin asiasta aina varoitellaan.

Vuoden vaihtuminen saa aina minut selailemaan näyttelykalenteria ja meidän olikin jo aika aloittaa treenaaminen tuleviin koitoksiin nuorison kanssa. Osallistuimme eilen Dogness-hallilla järjestettyyn leikkimieliseen Match Show'n Waakun ja Kisun kanssa ja Putti tuli paikalle emäntänsä Jennin kera. Koiria oli paikalla kivasti, yli sata kappaletta, joten mätsäri kävi hyvin harjoituksesta oikeisiin näyttelyihin. Waakku osallistui pentuihin, joita oli 50. Se käyttäytyi tosi reippaasti ja iloisesti (oli siis oma itsensä) ja esiintyikin varsin mallikkaasti. Punainen nauha saatiin ja sijoituttiin peräti toiseksi. Kisu osallistui pieniin aikuisiin kuten Puttikin. Kisu sai omalla vuorollaan punaisen ja Putti sinisen nauhan. Molempien esiintyminen sujui hyvin. Putti sijoittui joukosta sinisten neljänneksi. Kisu jaksoi esiintyä iloisesti loppuun saakka ja yllätys oli kun Kisu voitti pienet aikuiset ja lopulta koko Match Show'n ollen BIS-1. Palkinto oli tosi hieno, Kisu sai lahjakortin studiokuvaukseen, jonka toteutusta odotan jo innolla :)

Kisu

Putti

Ensi lauantaina onkin vuorossa meille vuoden ensimmäinen näyttely, Kajaanin KV. Sinne on tulossa iso määrä beagleja, peräti 29 kappaletta. Meiltä mukaan lähtee täysi lasti; Kisu, Muru, Putkonen ja Melvin. Sijoitustyttö Puttikin on tulossa paikalle. Saa nähdä kuinka poikien egot saadaan mahtumaan edes samaan autoon, niiden keskinäiset välit kun ovat valitettavasti täysin tulehtuneet. Kajaanin Tamminäyttelyssä emme olekaan käyneet useampaan vuoteen, ihan vain siitä syystä, että paleleminen maapohjaisessa hallissa ei ole oikein minua innostanut. Koirille olemme varanneet Finnfoam eristelevypalat häkkien alle pitämään maasta hohkaavaa kylmää vähän loitolla.

Tänään mittari näytti ulkona - 25 °C, mikä ainakin meidän laumassa tarkoittaa vaan pikaisia pissatuksia ulkona, kun tassut palelevat tosi äkkiä. Näillä pakkasilla pystykorvatkin viihtyvät hyvin sisällä ja hetkeksi riittää vilinää kun koko porukka innostuu pistämään leikiksi. Yhtä nopeasti ne kyllä rauhoittuvat ja pistävät mukavasti vierekkäin nukkumaan. Kovia pakkasia olen oppinut suorastaan inhoamaan näinä vuosina joina olemme maatilaa pyörittäneet. Kun koneet hyytyvät, eläinten vedet jäätyvät ja mikään ei oikein mene kuin pitäisi, pakkaspäivät tietävät paljon ylimääräistä työtä ja paleltuneita sormia ja varpaita. No onneksi loppu viikoksi on luvattu lauhtuvaa, ainakin pariksi päiväksi.

Väkeä kuin pipoa

Liekki huomiota hakemassa.

Sitten nukutaan vierekkäin uudessa suosikkipaikassa, takassa.

Porukan pienimpänä kannattaa hyödyntää beaglelämpöä :)

Vuosi vaihtuu kohta

Lauantai 27.12.2014 klo 13.11 - Sanna

Vuosi 2014 rupeaa lähestymään loppuaan. Kuluneeseen vuoteen mahtuu paljon iloa ja menestyksen hetkiä, mutta kuitenkin tästä vuodesta päällimmäiseksi jää väkisin mieleen surullinen muisto Wilsonin kuolemasta. Koirallisen elämäntavan valinneena on valinnut samalla sen kolikon toisen puolen - luopumisen, joka on väistämättä edessä jokaisen koiran kohdalla jossain vaiheessa. Vaikka tämän asian tiedostaakin, on rakkaan perheenjäsenen menetys aina äärettömän surullista. Kun koiraystävän menettää täysin odottamatta, suru ja järkytys sekä tapahtuneen aiheuttama katkeruus ovat kuin raskas möykky rinnassa, joka ei millään tahdo väistyä. Vasta hiljan pystyin päivittämään Wilsonin kuoleman jalostustietojärjestelmään, valokuvien katsominen sattuu edelleenkin liikaa ja vieläkin toisinaan sellaisena hetkenä kun oikein uppoaa ajatuksiinsa ikävä ja itsesyytökset ottavat hetkellisesti vallan. Tänä vuonna aivan liian moni tuttu ihminen on menettänyt koiransa tapaturmaisesti ja jokainen näistä suru-uutisista on koskettanut minua syvästi.

Vuoden positiivisempiin asioihin kuuluvat ystävät,kasvatin omistajat, uudet tuttavat ja muut samanmieliset joiden kanssa on saanut viettää aikaa ja vaihtaa mielipiteitä rakkaan harrastuksen parissa. Piparin pennuille löytyi kerrassaan ihanat kodit ja ei voi muuta kuin todeta, että beaglerotu vetää puoleensa pääasiassa vain tosi mukavia ihmisiä! :)

En rupea erittelemään vuoden näyttelymenestyshetkiä, niistä olen aina kirjoittanut tänne blogiin tapahtumien jälkeen. Tuomarit ovat tykänneet koiristamme välillä enemmän ja välillä vähemmän. Hauskoja näyttelyreissuja kaikki tyynni ja niitä ollaan tehty vähän joka puolelle Suomea.

Unohtamatta tärkeintä asiaa tänäkin vuonna, syytä siihen miksi meillä on iso lauma koiria;  rakastamme niitä ja meistä elämä koirien kanssa on hauskaa! Vaikka käymme melko ahkerasti näyttelyissä on vuodessa 365 päivää ja näyttelypäiviä niistä vain pieni murto-osa eli suurin osa ajastamme on tavallista arjen elämistä koirien kanssa kotona. Osa koiristamme on vain sohva-championeja, mutta yhtä rakkaita jokainen. Joka päivä tänäkin vuonna koiramme ovat tuoneet iloa elämäämme mittaamattoman määrän (ja toisinaan kujeineen tukon harmaita hiuksia), enkä osaisi kuvitella miten tyhjältä elämä ilman niitä meistä tuntuisi. Siksi  vuoden viimeisen bloggauksen kuvituksena toimikoon sekalainen valikoima kuvia tämän vuoden varrelta. Näistä kuvista osa on kännykällä otettuja eivätkä siksi kovin laadukkaita, mutta kuvaavat oivallisesti meidän koiraperheen elämää :)

Piparin pennut ja Putti :)

Ukko ja Taiga

Melvinin ja Pömppiksen kanssa

Muru ja Pipari toukokuun lumisateessa padolla

Tauolla lammaslaitumien teon lomassa Lyytin kanssa kesäkuun hellepäivänä.

Aamu-uniset

Järvenpäässä lenkkeilemässä

Tämä penkki on varattu ;)

Putti ja Lilli kyläilemässä

Vesipetomme Muru

Läheisyyttä

ja sitä samaa lisää.

Montako koiraa mahtuu tiskikoneeseen? Vastaus: monta.

Meillä ei kokkailla yksin

eikä lenkkeillä yksin.

Sohvallekin on aina seuraa.

Muru suolisti synttärilahjaksi saamansa pehmopöllön.

Lyyti suorittamassa joululahjojen avaamis-tarkkailua, eihän sitä tiedä josko paketissa olisi vaikka jotain syötävää.

Ensi vuodelle toivon että koko laumamme, niin kaksi- kuin nelijalkaiset pysymme terveinä ja että saisimme kokea monia ilon ja onnistumisen hetkiä yhdessä. Toivottavasti vuoden 2015 aikana seuraava Kertalaakin pentuekin näkisi päivänvalon ja jos melkein mahdottomia saa toivoa, niin me emäntä ja isäntä karistaisimme mielellämme jokusen kilon vyötärön ympärille kertyneistä vararenkaista...

Näillä sanoin toivotamme kaikille muillekin HYVÄÄ JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2015!

Messarin tulijaiset ja jouluntoivotukset

Maanantai 22.12.2014 klo 18.40 - Sanna

Eilen 1-vuotis syntymäpäiviään viettivät viimeisin pentueemme eli Piparin ja Putkosen lapsoset: Poju, Loki, Paavo, Bono, Tilkku, Jumi ja Taiga. Onnittelut koko joukolle! :) Viime joulu menikin lähinnä valvoessa ja huolehtiessa näistä pennuista ja meillä jäikin oikeastaan koko joulu siinä viettämättä. Tänä vuonna on helppo todeta, että pennuton on huoleton! Vaikka kieltämättä kärsin jo jonkin asteisesta pentuekuumeesta kun Tellervokin syksyllä jäi tyhjäksi. Toivottavasti saisimme siihen ensi vuoden aikana helpotusta beaglevauvojen merkeissä.

Joka joulukuinen messukeskuksen Voittaja-näyttelyiden viikonloppu vietettiin tänä vuonna itsenäisyyspäivän aikoihin. Tällä kertaa meillä matkassa olivat Muru ja Putkonen. Menomatkalla kohti Järvenpäätä pysähdyttiin Jyväskylässä Piparin ja Putkosen poikaa Pojua moikkaamassa. Poju oli juuri niin suloinen, kun olimme odottaneetkin, eikä se näyttänyt pistävän lainkaan pahakseen leikkikaverien vierailua :) Kiitos vielä Pojun perheelle kyläilykutsusta, oli tosi mukava nähdä! 

Poju (Kertalaakin Täältä Tullaan)

Poju poseeraa ja Muru takana sohvalla järjestelee Pojun leluja.

Ei ole omena kauas puusta tipahtanut, tässä tapauksessa poika on kyllä niiiin äitinsä näköinen että! 

Muru ja Putkonen nauttivat jälleen kerran reissussa ollessaan kaupunkielämästä täysin siemauksin; uudet hajut ja lenkkipolut sekä erona kotielämään se, että koirat saavat näillä reissuilla nukkua halutessaan sängyssä vieressä (Muru käytti tämän tilaisuuden hyväkseen joka yö).

Lauantaina beaglet arvosteltiin vasta päivällä, joten meidän ei aamulla tarvinnut kiirehtiä messukeskukseen kovin aikaisin. Avoimen luokan uroksia oli vain kolme, joista kaikki saivat erittäin hyvän ja Putkonen oli luokassa EH1. Sen arvostelun viimeinen lause on mainio: "Esitetään taitavasti, mutta valitettavasti se ei aina riitä."  Muru sai avoimessa luokassa erinomaisen ja sijoittui luokassa kolmanneksi, mutta jäi ilman SA:ta. Beaglekehän päätyttyä veimme koirat asuntoautoon ja kävimme syömässä ja kiertämässä myyntikojut. Jotenkin minusta tuntui, että myyjiä oli edellisvuosia vähemmän tai sitten tunne johtui vain siitä, että millekään hankinnalle ei tällä kertaa ollut varsinaista tarvetta. Mitään heräteostoksiakaan ei tullut tehtyä.  Ostimme koirille ainoastaan ison satsin puruluita ja harjiksille paria erilaista ruokaa. Ne kun ovat perheessämme ainoat, jotka toisinaan nirsoilevat ruuan suhteen. Niiden mahat kestävät hienosti eri ruokamerkkien vaihtelut, mikä on hyvä asia kun pikkurouvat eivät suostu samaa pöperöä syömään ainakaan yhtä säkillistä pitempään. Vaihtelu siis virkistää myös ruokahalua.

Putkonen edustaa

On se vakavaa ;)

Murmeliini

Terhakkaana

Sunnuntaina beaglekehä starttasi heti aamu ysiltä, joten elokuun WDS:n ruuhkasta viisastuneena nousimme kukonlaulun aikaan ja lähdimme ajelemaan Järvenpäästä heti puoli seitsemän jälkeen kohti messukeskusta. Mistään ruuhkasta tai edes autojonoista ei ollut tietoakaan, vaan pääsimme ajamaan aivan suoraan parkkiin. Mikäs siinä, paljon mukavampaa odotella arvostelun alkamista rauhassa valmistautuneena kuin autossa istuen ja hätäillen ehditäänkö ajoissa paikalle. Ehdin tehdä tosi edulliset puruluu- ja leluostoksetkin heti myyntipisteiden auettua. Beagleja oli kehässä hieman lauantaita enemmän. Putkoselle EH kuten edellisenä päivänäkin. Murulle vilautettiin samaa sinistä korttia, joka kieltämättä oli pettymys. Lähdimme ajamaan kotiin heti rodun arvostelun päätyttyä.

Tällä kertaa toimmekin tietämättämme kotiin ikävämpiä tulijaisia. Melvin nimittäin oksenteli muutaman kerran limaa keskiviikko aamuna. Melvin ei oksennellut aamun jälkeen, vaan oli lähinnä todella väsyneen oloinen. Ruoka tai edes juoksuinen Pipari ei kiinnostaneet sitä ollenkaan. Äärimmäisen ahneesta ja vilkkaasta naisten miehestä siis näki selvästi sen olevan todella sairas. Ehdin jo epäillä sen syöneen jotakin koiran sisään kuulumatonta ja saaneen tukoksen. Eläinlääkärin sain kiinni iltapäivästä, jolloin Melvinin vointi oli hieman parempi ja osasin jo epäillä jotain muuta syytä oksenteluun. Illalla Melvin sitten tekikin ensimmäiset vesiripulit kun kävimme ulkona ennen nukkumaan menoa. Torstaina aamulla Melvin oli niin väsyneen ja voimattomattoman oloinen, että lähdimme eläinlääkäriin nesteytystä varten. Melvin olikin tiputuksessa reilun tunnin ja sai pahoinvoinnin estolääkkeen nahan alle. Iltaa kohden Melvinin olo kohentui selvästi ja se söikin hieman ennen nukkumaan menoa.

Eläinlääkärissä

Olin jo netistä lueskellut monien koirien sairastuneen vatsatautiin ja kennelyskään messarin jälkeen. Melvinin oireet olivat juuri saman kuuloiset kuin muillakin sairastuneilla; liman oksentelua ja vesiripulia. Pelkoni siis toteutuivat kun Putkonen aloitti oksentelun torstain ja perjantain välisenä yönä. Sekin meni todella nopeasti voimattoman oloiseksi. Onneksi olimme saaneet yhden pistoksen pahoinvoinninestolääkettä Melvinille mukaan ja saimme sen avulla Putkosen pahoinvoinnin loppumaan heti alussa, kun nyt tiesimme, että kyseessä on sama juttu kuin Melvinillä. Viikonlopun aikana sairastuivat Pömppis ja Waakku. Niillä tauti oireili ainoastaan vesiripulilla ja ne eivät menneet ollenkaan niin kurjaan kuntoon kuin pojat. Molemmat pitivät yhden paastopäivän ja sen jälkeen paranivat nopeasti normaalilla ripulinhoidolla. Alkuviikosta sairastui vielä Tellervo, joka oksensi limaa pari kertaa ja ripuloi kahden päivän ajan. Tellervo ei ollut pöpöstä niin sairas, että olisi ollut syömättä, mutta hieman normaalia vaisumpi kuitenkin.

Sittemmin kaikki ovat parantuneet ja loput koirat ovat pysyneet terveinä. Nyt uskallan jo olettaa, että tauti on meidän laumasta käynyt läpi ne koirat, jotka olivat sairastuakseen. Todella inhottava ja ärhäkkä vatsavirus, jota en toivo kenenkään osalle. Harmillisesti meiltä jäi nyt parit tarpeelliset harjoitukset käymättä, mutta onneksi Kajaanin näyttelyyn on vielä muutama viikko aikaa ja mekin pääsemme sinne osallistumaan, jos kaikki koirat nyt pysyvät terveinä. Paljon näyttelyitä kiertävinä tämä oli toinen kerta kun koiramme ovat näyttelystä saaneet jonkin tartunnan, kerran aikaisemmin vuosia sitten koirat saivat kennelyskän, joten huonosta tuurista tämä nytkin oli varmaan kiinni. Ei voi muuta kuin toivoa, ettei kukaan tietoisesti toisi näyttelyyn sairasta koiraa! Kun paikalla on koiria sadoittain tai tuhansittain virus leviää joukossa helposti.

Mutta nyt on aika toivotella kaikille kasvatin omistajille, ystäville, tuttavilla ja muille meidän juttuja seuraaville RAUHAISAA JOULUN AIKAA! 

Lunta tulvillaan

Perjantai 7.11.2014 klo 17.11 - Sanna

Meillepäs tuli talvi! Ihan kertarykäyksellä tiistain ja keskiviikon välisenä yönä. Koko tiistain tihkutti vettä, joka muuttui iltaa kohden lumisateeksi. Tiistai-iltana meillä sähköt menivät poikki useampaan otteeseen ja sama jatkui läpi yön. Keskiviikkoaamuna ulkona odotti mahdottoman kaunis talviaamu. Koirien mielestä uusi lumi on aina hepuleiden arvoinen juttu. Keskiviikkoiltana oltiinkin ilman sähköjä jo useampi tunti. Tunnelmoitiin siis kynttilöiden ja takan valossa koirien kera. Lähialueilla osa talouksista oli kuulemma ilman sähköjä toista vuorokautta. Raskas lumi oli kaatanut puita ja vaurioittanut sähkölinjoja. Meillä oli siis tuuria.

Näin reilusti lunta oli tullut. Vartailukohteena pöydän alla Kisu.

Aamulla sininen hämärä auringon noustessa

Pömppis pihakuusen juurella - ja lunta riittää!

Waakku ja Muru

Lumi on varmaan valkoisempaa aidan toisella puolella.

Kotimme talvitunnelmissa

Pipari ja Tellervo kuikuilemassa pihalta ulos.

Muru takkatulen loisteessa keskiviikkoiltana pitkän sähkökatkon aikaan.