Lammaskoiria

Torstai 12.2.2015 klo 12:34 - Sanna


Meillä ei edelleenkään ole paimenkoiraa, vaikka tämän kokoisella lammastilalla sellaisesta olisi kiistatta hyötyä. Mutta muita "työkoiria" meiltä kyllä löytyy. Lyyti kulkee ahkerasti töissä mukana ja vastaa lähinnä rehujen ja lampaanpapanoiden laadunvalvonnasta. Pipari on myös innokas apulainen, joka tarkkailee muunmuassa sitä missä navettakissamme kulkevat ja touhuaa iloisesti meidän puuhissa mukana. Siinä missä Lyyti katsoo itselleen mukavan istumapaikan ja tarkkailee työntekoa sieltä, Pipari viuhottaa edestakaisin ja puuhailee samalla omiaan. Onneksi Pipari on pysynyt tilanalueella, eikä ole meinannutkaan lähteä pihalta nyt minnekään, joten se saa kulkea mukana töissä. Meillä oli vielä yhden uuhiryhmän kerinnät menossa eilen, joten päätin kokeilla uuden työharjoittelijan ottamista joukon jatkoksi. Waakulla energiaa piisaa ja työkiireiden takia koirien kanssa puuhailuun on vähemmän aikaa, joten kaksi kärpästä yhdellä iskulla, jos koiran voi ottaa töihin mukaan.

Pidän Waakun itsevarmasta luonteesta todella paljon ja tuntuu, että vielä päivä päivältä enemmän. Jälleen kerran sain todeta Waakun käyttäytyvän siten kuin odotinkin. Lampola ei ensikertaa sinne vietävälle koiralle ole välttämättä mikään helppo paikka. Lampaat määkivät (lue: huutavat) isolla äänellä ja uteliaina ne kurottelevat rivissä niin pitkälle ruokintapöytää kuin mahdollista. Koiralle ei siis oikeastaan ole paikkaa, jonne se voisi väistää ja se on useiden kymmenten tuijottavien katseiden kohteena. Lähelle uskaltautuvaa koiraa moni uuhi vauhdittaa mielellään pienellä pukkaisulla, vaikka toki joukossa on niitäkin, jotka karahtavat karkuun tai tykkäisivät haistella nätisti. Koira ei saa missään nimessä rynnätä lampaiden joukkoon tai haukkua niitä. Waakku ihmetteli uutta tilannetta ehkä parikymmentä sekuntia ja sen jälkeen kulki häntäpystyssä ruokintapöytää pitkin uuteen paikkaan tutustumassa. Kerintää se seurasi läheltä kiinnostuneena ja sai ilohepulit napattuaan maahan heitetyt villat. Vielä pitäisi testata kuinka hyvin Waakku pysyy Piparin ja Lyytin kanssa tiluksilla. Mutta ainakin ensimmäisen työpäivän perusteella työharjoittelija osoittautui erittäin potentiaaliseksi työkoiraksi ;)

wp_002975.jpg

Valvontatehtävissä Pipari ja Lyyti, näin rauhallisesti sujuu uuhien ruokailu.

wp_002948.jpg

Kerimässä: Ensin lammas otetaan istuma-asentoon jalkojen väliin, jotta siltä saadaan kaula ja mahanalus kerittyä siististi ja turvallisesti. Lampaan nahka on erittäin ohutta ja siihen tulee helposti haavoja, jos ei ole varovainen. Waakku testaa sillä aikaa kerintäpukkia ja Lyyti ja Pipari syövät sorkan palasia.

wp_002949.jpg

Uuhi kerintäpukilla, jossa keritään loput villat ja sen jälkeen leikataan sorkat siistiksi. Sorkat kasvavat pituutta ja alapuolelta lähes umpeen, joten niitä on leikattava säännöllisesti, että lampaalla on mukava olla ja jalkoihin ei kehity virheasentoja. Waakku papapatarjoiluiden äärellä.

img_5264.jpg

Tarkkana töissä!

Avainsanat: maatila, Waakku, Pipari, Lyyti


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini