Huh, hulinaa!

Torstai 26.2.2015 klo 19.07 - Sanna


Kiirettä pitää töiden parissa. Uusia pikku lampaita syntyy vuorokauden ajoista välittämättä (karitsasaldo taitaa tätä kirjoittaessani huidella noin 270:ssä bäässä) ja yöunet ovat kortilla. Kodinhoito ja kaikki muu vähemmän tärkeä hoidetaan kun keretään ja sekin tehdään vasemmalla kädellä. Koirille on normaalia vähemmän aikaa ja siitä omatunto soimaa. Lenkillä käydään kun ehditään ja jos ehditään. Onni on iso aidattu piha, että saavat liikuttaa itseään ja toisiaan keskenään leikkimällä. Aika aikaa kutakin, vielä ei ihan olla puolivälissä karitsointeja, mutta kaiken tämän yliväsymyksen keskellä siintää toivo siitä, että joskus keväällä saadaan taas nukkuakin enemmän kuin neljä-viisi tuntia yössä. Vaikka zombeista tykkään, en kuitenkaan itse haluaisi olla sellainen ;)

Tähän saumaan lauman lähes kaikki steriloimattomat nartut tekaisivat sitten juoksunsa. Suunnitelmissa on astuttaa Tellervo Melvinillä. Tellervon juoksu on nyt siinä vaiheessa menossa, että uskon astutuksen osuvan tulevaan viikonloppuun tai ensi viikon alkuun. Mikäli siis kaikki sujuu suunnitelmien mukaan pentulaatikko saa täytettä vapun korvilla, puolentoista vuoden tauon jälkeen. Murun astuttamista päätin lykätä sen seuraavaan juoksuun syksylle. 

Tupunan kanssa olen joka päivä käyttänyt muutaman minuutin pöytätreeneihin ja se on ehdottomasti kannattanut. Nyt 12 viikkoisen neidon mielestä trimmipöytä on mielettömän kiva paikka ja hienosti Tupuna siinä malttaa seisoakin hetken paikallaan.

img_5400.jpg

Kuvassa 11 vkoisena

img_5403.jpg

Varsin eläimellistä menoa tämän hetkinen elämä ja puurtaminen on. Pullokaritsat ovat kasvaneet suorastaan silmissä ja joutilaan hetken tullen nekin on kiva viedä vähän pihalle hyppimään. Parissa viikossa ne ovat hujahtaneet niin isoiksi, että Tupunalla on vaikeuksia pysyä vauhdissa. Hauska seurailla joukon puuhia pihalla, ainakin voin todeta, että koiranpennut ja karitsat ovat yhtä uteliaita, ja kaikkea pitää tietysti maistaa!

img_5729.jpg

Tupuna 11 vkoa ja villaiset ottosiskot 2 viikkoisia.

img_5733.jpg
img_5788.jpg

Loikkatreenit menossa

img_5789.jpg
img_5793.jpg

Traktorinkauha oli kaikkien mielestä huisin kiinnostava. Siihen piti kiivetä uudestaan ja uudestaan.

Avainsanat: Tupuna, maatila


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini