Tekemisen meininki

Blogin kirjoittelu on taas jäänyt vähemmälle muiden puuhien takia. Tätäkin kirjoitusta olen kirjoitellut suunnilleen lause kerrallaan aina sopivan hetken tullen ja kerran se oli jo keskeneräisenä ehtinyt karata hetkeksi tänne luettavaksikin...

Pennuista kiinnostuneille on nyt hyviä uutisia. Kävin Tellervon kanssa maanantaina eläinlääkärissä tiineysultrassa. Viikko sitten näytti siltä, että Tellervo on todennäköisesti kantavana, kunnes sitten tuntui että hienoinen vatsanseudun pyöristyminen rupesi katoamaan. Kun nisissäkään ei minkäänlaista muutosta ollut nähtävissä, olin jo lähes varma, että tyhjä se on niinkuin syksyllä ja ainoastaan hetkellisesti  turvoksissa valeraskauden takia. Viikonlopun näyttelyreissulla ehdin monelle tutulle harmitellakin sitä, ettei meille taaskaan ole pentuja tulossa. Olikin iloinen yllätys, kun eläinlääkäri totesi, että: "Ohhoh, täällähän onkin pentuja." Hän kun oli kanssani samaa mieltä koiran nähtyään. Luulo ei siis ollut tiedon väärti tällä kertaa, hyvä niin! Ihanaa ruveta nyt pikkuhiljaa valmistautumaan pentujen syntymää varten. Koska meillä on ollut vain pari kevät/kesä-pentuetta aikaisemmin, odotan nyt erityisesti sitä että pentujen kanssa pääsee jo pienestä asti myös ulkoilemaan, mikä ei talvipentujen kanssa ole mahdollista. Toivottavasti siis erityisesti kesäkuusta tulee ilmoiltaan sopivan lämmin ja kuiva.

Työhommat jatkuvat melkoisen hektisinä. Karitsoinneissa on tällä hetkellä menossa suvantovaihe niin, että katraan koko kasvaa noin yhdellä karitsoinnilla päivässä. Tämä on tarjonnut sen verran vapaa-aikaa, että olen ehtinyt lenkkeilemään taas päivittäin ja nauttimaan koirien kanssa kerrassaan upeista kevätilmoista. Tosin viime viikko on tuonut talven lumineen ja loskineen takaisin ainakin tänne Kannuksen korkeudelle. Harrastuksille olen ottanut aikaa sen verran, että Tupunan kanssa aloitimme arkitottelevaisuus kurssilla muutama viikko sitten. Koska Tupuna on vielä kovin pieni ja emäntä vailla suurempia tavoitteita, meille kurssin pääasia on sosiaalistuminen ja yhdessä tekeminen. Eli ei niin tärkeää mitä opitaan vaan se, että puuhaillaan jotakin yhdessä ja nähdään muita koirakkoja.

Tupuna ja Pipari kylillä lenkkeilemässä.

Piparin kanssa pääsin muuten testaamaan doboa. Dobo on Suomessa kehitetty, koiran ja omistajan yhteinen liikuntamuoto, jossa nimenomaan doboiluun tarkoitetuilla jumppapalloilla kohotetaan lihaskuntoa ja harjoitetaan tasapainoa yhdessä koiran kanssa. Ja kaiken lisäksi se on tosi hauskaa! Minä ja Pipari innostuimme lajista kovasti. Olen epäillyt kengurua livahtaneen johonkin kohtaan Piparin perimää, joten tälläinen tasapainoilulaji oli kuin tehty sitä varten. Sillä oli niin hauskaa, että valehtelematta Piparin häntä heilui koko tunnin putkeen. Ehdottomasti tilaan dobo-pallon ja tasapainotyynyn itselleni, että pääsen kotona harjoittelemaan Piparin ja muidenkin koirien kanssa. Dobon alkeiskurssille osallistutaan heti kun sellainen järjestyy ☺ Lisää dobosta voi lukea tästä linkistä: www.dobo.fi 

Uskaltauduin menemään myös Rally-Tokon alkeiskurssille. Laji on minulle ihan vieras ja siksi kiva päästä siihen viimein tutustumaan. Ekalla kerralla treenikaverina oli Pipari, mutta toiselle kertaa vaihdoin lennosta Waakkuun. Kummatkin koirat olivat heti mahtavalla asenteella mukana, yhdessä tekeminen on hauskaa ja namejakin saa koko ajan! Jatkossa treeneissä taitaa kulkea mukana Waakku, ellei sitä kauan kaivattua sopivaa sijoituskotia satu neitoselle löytymään tässä välissä.

Viime viikonloppu vierähtikin sitten kokonaan Turussa näyttelyiden merkeissä. Epäreilusti karitsointien takia emme päässeet Hannun kanssa yhdessä reissuun, joten hyvänä matkaseurana minulla oli tällä kertaa Tellervon kasvattaja Maria-Riitta. Koska matkaan lähdettiin Minillä, johon maasturi syksyllä vaihtui, minun täytyi jo ilmoittautumisvaiheessa päättää ketkä kaksi koiraa otan näyttelyyn mukaan. Täydellisessä autossa on nimittäin yksi miinus, se on kovin, siis todellakin kovin pieni. Reissuun lähdön lähestyessä ehdin jo tuskailla kuinka saan autoon mahtumaan ne kaksikaan koiraa, saati sitten näyttelyhäkit ynnä muut tykötarpeet. Vähän tuskan hikeä ja tarkkaa pakkaamista ja Miniin mahtui kuin mahtuikin kaikki tarvittava! Oikein harmittaa etten tajunnut missään vaiheessa ottaa kuvaa tästä varsinaisesta tilaihmeestä. Matkaa Kannuksesta Turkuun kertyi 500 kilometriä, joista menomatkalla perjantaina viimeiset 300 satoi vettä tauotta ja koko ajan lisääntyvissä määrin. Viimeisen tunnin ajan pyyhkijänsulat viuhuivat täysillä ja silti kaistan reunoja oli välillä pimeässä vaikea erottaa. Perille päästiin iltasella ja koirat tapansa mukaan nauttivat reissussa olemisesta ja hotellielämästä. Mikäs sen mukavampaa kuin pehmeät sängyt ja puhtaat lakanat.

Aah, hotellissa!

Lauantaina oli Turun kansainvälinen koiranäyttely, jossa beaglet arvosteli brittiläinen kasvattajatuomari. Beagleja oli ilmoitettu 17 kappaletta. Koska  beagleille oli myös harjoitusarvostelija, koirat käytiin erittäin tarkasti läpi ja tämä antoi paljon myös minulle, kun kaksi tuomaria käyvät yhdessä läpi koiran virheet ja hyvät puolet. Arvostelut olivat aivan koirieni näköiset, joten voin olla tyytyväinen. Putkonen sai avoimessa luokassa erinomaisen ja sijoittui kilpailuluokassa toiseksi, mutta ei saanut SA:ta. Luokan voittanut venäläinen uros olikin lopulta uroksista ainoa SA:n saanut. Muru esiintyi niin ikään avoimessa luokassa. Murulle erinomainen, SA ja luokkavoitto. PN-kisassa ei sijoitusta tullut.

Vettä satoi lauantaiaamunakin, kun koirien kanssa lenkkeilin Aurajoen viertä. Koiranilma ei ole Murua varten!

Putkoselle kelpaa vähän kurjemmatkin kelit.

Sunnuntaina oli vuorossa Beaglejärjestön vuotuinen Päänäyttely. Beagleja oli ilmoitettu reilu viisikymmentä. Erikoisnäyttelyn järjestämispaikaksi Turun Messuhallin auditorio oli suorastaan loistava isoine matotettuine kehineen. Minulla oli kamera mukana, koska ajattelin kuvaavani koiria miten ehdin. Jälleen kerran tuli todettua, että se on vähän joko tai, en pysty keskittymään kuvaamiseen, jos haluan siinä ohessa vaihtaa kuulumisia ihmisten kanssa ja viedä välissä omatkin koirat kehään. Kamera sai siis pentujen kuvaamisen jälkeen jäädä laakereilleen lepäämään. Putkoselle avoimessa luokassa luokkavoitto erinomaisella ja SA:lla. PU-kisassa Putkis sijoittui lopulta neljänneksi. Muru liikkui todella laiskasti kehässä, mikä ei ole sille tavallista. Se onkin juoksujen jäljiltä edelleen turvoksissa ja uskon valeraskauden hieman vaivaavan. Murulle AVO ERI3 SA. Rodun arvostelun päätyttyä suunnattiin kotimatkalle ja kelin suosiessa olinkin kotona jo yhdeksän aikaan illalla. Mielessä kyllä taas kävi ajatus, että jonkin asteista hulluutta tämä vaatii kun tuhat kilometriä taas pasahti viikonlopun aikana matkamittariin ;) Samanhenkisiä ihmisiä ja ihania, ihania beagleja, niistä on tämä harrastus tehty! Maria-Riitalle vielä kiitokset kivasta matkaseurasta!

PääsiäispuPutkonen Aurajoen sillalla