1-viikkoiset JiitSunnuntai 10.5.2015 klo 10.11 - Sanna
Jaajo, Jee ja Jännä 6 vrk J-pennut ovat nyt viikon ikäisiä. Ensimmäiset päivät ovat sujuneet hyvin ja ilman suurempia huolia. Näin äitienpäivänä täytyy kehua kuinka esimerkillinen äiti Tellervo oikein onkaan; se hoitaa pentunsa huolella ja rakkaudella ja on pennuistaan tarkka, mutta ei hysteerinen. Juuri tälläisestä koiraemästä minä pidän! Tellervo malttaa hyvin lähteä lyhyehköille lenkeille, eikä ulkoillessa murehdi pentujensa perään vaan on selvästi luottavainen, että kyllä ne lapset äiskän ulkoilun ajan ovat pesässään turvassa ja tallessa. Maidontulo tasaantui suunnilleen neljä päivää pentujen syntymän jälkeen, eikä meidän ihmisten ole sittemmin tarvinnut huolehtia siitä, että kaikki nisät tyhjentyvät. Edelleen olemme valvoneet pentuja ympäri vuorokauden, mutta pikkuperhe taitaa tänään muuttaa vihdoin pentulaatikkoon asumaan ja me palautumaan hieman normaalimpaan elämänrytmiin. Äidistäni on jälleen ollut valtava apu pentujen valvomisen kanssa, meidän kun on pakko käydä töissäkin ja välillä vähän nukkua. Pennut ovat kasvaneet hienosti ja painot ovat nousseet tasaisesti. Tämän aamun punnituksessa painot viikon ikäisillä ovat 841 g (kolmivärinen tyttö), 739 g (kaksivärinen tyttö) ja 833 g (kolmivärinen poika).
Jaajo
Ei karjuva mursu vaan haukotteleva Jee!
Jaajo ja Jännä 6vrk
Jee 6 vrk
|
||||||
Avainsanat: J-pentue |
||||||