Pentujen kuulumisia

Torstai 31.3.2016 klo 14:35 - Sanna

Pentujen kanssa puuhasteluun kuluu valtavasti aikaa, mutta kuitenkin neljän pennun kanssa eläminen on osoittautunut suorastaan yllättävän helpoksi. Waakun pennut Vares, Pikku-Waakku ja Nappis ovat nyt nelikuisia ja Murun Ruu kuukauden vanhempi. Nuoremman joukkion kanssa ei valitettavasti olla päästy minnekään pentukouluun kun sellaista ei nyt ole ollut tarjolla. Ruu on tosi kiva ja sosiaalinen tyttö, pentukoulullakin oli tähän positiivisesti merkitystä. Eräänlainen tulikaste Ruulle oli parin viikon takainen erikoisnäyttely, jossa se pääsi kehäänkin ensimmäistä kertaa. Eipä Ruu ollut moksiskaan sen kummemmin näyttelypaikan ihmis- ja koirapaljoudesta kuin kuulutuksistakaan, vaan se esiintyi ja käyttäytyi siellä reippaasti. Kotona asuville hupseille olen yrittänyt keksiä erilaisia kokemuksia ja antaa niille omaa kahdenkeskistä aikaa minun kanssani, jotta niistä jokaisesta kasvaisi itsenäinen koirayksilö. Kaikki kolme tykkäävät erityisesti autoilusta. Vaikka Pikku-Waakulla meinaa kolmikosta ainoana joskus tulla autossa vähän huono olo, sekin pihalla ryntää heti autolle ja yrittää itse jo hypätä peräkonttiin sisälle. Autolla kun mennään aina jonnekin hauskaan paikkaan! 

Ensimmäistä kertaa meillä on kotona näin monta, tämän ikäistä pentua ja on kiehtovaa seurata miten pennut ovat löytäneet paikkansa laumassa. Kaikki pennut ovat yksilöitä luonteeltaan ja jokaisella on omat erityispiirteensä. Nappis on kolmikon seurapiirineiti, supersosiaalisena se rakastaa kaikkia vieraita ihmisiä ylikaiken ja jakelee pusuja niin innolla, että vieras saa varoa ettei koko pentu hyppää suuhun. Pikku-Waakku on aavistuksen tosikkomainen joissain tilanteissa ja ehdottomasti pahin piraija, joka tässä huushollissa on koskaan asunut. Se on repäissyt rikki jo useammat housut, yhden toppatakin ja pari paitaa, se nimittäin harrastaa salamaiskuja takaapäin. "Naps ja rips!"- hyppy ja ote, terävillä hampailla ohikulkevan pahaa aavistamattoman ihmisen paidan helmaan, reiteen tai housun persaukseen. Onneksi tämä tapa on nyt parin viimeisen viikon aikana ollut nähtävästi hieman harvenemassa (*koputtaa puuta*). Se on myös armoitettu nenäliinavaras ja olen varma, että tätä taitoa varten sille on kehittynyt pitkä ja kapoinen kuono-osa. Pikku-Waakku osaa hyvin huomaamattomasti käydä hupparin tai housujen taskusta nappaamassa nenäliinat ja pistellä saaliin poskeensa ennenkuin ehdit edes kissaa sanoa. Vares on taas oikea mammanpoika, mutta sanan hyvässä merkityksessä. Se seurailee minua koko ajan tai istuu jalkojeni päällä. Vareksenpoika on niin kaikkeen osallistuvaa sorttia, että ensimmäistä kertaa ikinä onnistuin jättämään koiran hännän pakastimen oven väliin ja ihan kunnolla. Säikähdin sen  murtuneen kun Vares riiputti häntäänsä juuri samalla tavalla, kuin eläessään kahdesti häntänsä murtanut, jo edesmennyt mustaterrieri Beretta. Onneksi Vareksen häntä nousi iloisesti pystyyn jo tunnin päästä, eikä vaikuta olevan kipeä mistään. Seuraavana iltana onnistuin jättämään samaisen pennun etutassun melko rajusti ulko-oven väliin ja jälleen sama säikähdys, onneksi samalla lopputulemalla. Nyt muistan mitä tahansa ovea sulkiessani tarkistaa aina ylimääräisen kerran ettei Vares ole välissä. Kolmikkoa voi myös kuvailla beaglemaisiksi; ahne Nappis, ahneempi Pikku-Waakku, ahnein Vares.

IMG_9336.JPG

Nappis 19 vkoa

IMG_9311.JPG

Pikku-Waakku 19 koa 

Kevät tekee tuloaan ja näyttelykärpäsiä pörrää jo ilmassa. Sunnuntaina 20.3. osallistuimme isolla joukolla Beaglejärjestön päänäyttelyyn ja vieläpä kivalla menestyksellä. Siitä päivitinkin silloin Facebook-sivullemme. Kevään näyttelymenot alkavat olla hiljakseen selvillä ja muutamaan näyttelyyn olen jo koiria ilmoittanutkin. Työ haittaa harrastuksia erityisesti näin kevään korvalla, koska karitsointien alkua rytinällä odotetaan ihan näinä päivinä. Siksi tulen kevään näyttelyissä kulkemaan yksin, kun toisen meistä on jäätävä maatilan eläinten takia kotiin.

Kevät on myös suosittua pennun hankkimisen aikaa ja pentukyselyitä tulee jonkin verran näin kevään korvalla minullekin. Tälle vuodelle suunnitteilla on ainakin kaksi pentuetta; Kisu (Fanta's Brand Red Riding Hood) on tarkoitus astuttaa komealla päänäyttelyn jälleen voittaneella Athoksella (Hessin Morris) ja toista pentuetta suunnittelen Murulle (Sweet Courage Miss Moneypenny), jonka sulhaseksi olen päättänyt meidän oman Koistisen (Absolutely Spotless Rock). Pentueiden ajankohdat riippuvat tietysti narttujen juoksuista, mutta aikaisintaan pennut tulevat olemaan luovutusiässä vasta loppusyksystä. Mikäli siis etsit nimenomaan kevät- tai kesäpentua, kannattaa ajankohtaan paremmin sopivista pentueista kysellä muilta kasvattajilta. Jos olet mahdollisesti kiinnostunut hankkimaan pennun tulevaisuudessa meiltä tai muuten vain haluat rupatella kanssani rodusta ja koiristani, minua saa mielellään tulla jututtamaan ja tapaamaan koiranäyttelyissä. Kevään aikana minut löytää beaglekehän laidalta ainakin seuraavista näyttelyistä: 17.4. Vaasan KV, 23.4. Lapuan Rn ja 30.4. Tampereen KV ja 5.5 Ylivieskan Rn. Tule rohkeasti koputtamaan olalle! :)

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ruu, Vares, Nappis, Pikku-Waakku

Lomailua

Keskiviikko 30.3.2016 klo 22:56 - Sanna

Hannun kanssa kävimme Englannissa viikon lomareissun maaliskuun puolivälissä. Loman ajankohta oli päätetty, kuinkas muuten, kuin koiranäyttelyn perusteella. Matkasimme siis Birminghamiin Brittein saarten suurimman vuotuisen koiranäyttelyn, Cruftsin, aikaan. Ensimmäisestä ja edellisestä Cruftsin matkastamme on kulunut kolme vuotta ja näin jälkikäteen todettuna tämä olikin ajallisesti sopiva väli näille kehänlaita vierailuille. Muutamassa vuodessa pari uutta koirasukupolvea on syntynyt ja niin kehässä oli  suurimmaksi osaksi eri koirat kun viime matkallamme. Lauantaina vietimme näyttelyssä shoppailupäivän. Edellisestä kerrasta tiesin, että myyntikojujen ja oheisohjelman seuraamiseen saa uppoamaan koko päivän helposti. Rahaa meni, vaikka mielestäni en mitään kovin ihmeitä löytänytkään, pari rotuaiheista juttua ja samanlaisia kaulapantoja, joita olin ostanut kolme vuotta sitten. Hound ryhmä arvosteltiin sunnuntaina. Seurattavaa riitti koko päiväksi, beagleja oli ilmoitettu 254 kappaletta ja rodun arvostelu kesti kahdeksan tuntia! 

IMG_8373.JPG

Heelwork to music ryhmäesitys oli mukavaa seurattavaa. Eri tasoisia koirakoita, mutta kaikilla tekeminen oli tosi iloista :)

IMG_8380.JPG

Houkutuksia riitti... ei vaan löytynyt beaglea tästä kojusta.

IMG_8384.JPG

Tässä yksi tottelevaisuuden mestaruuskisaan osallistuja. Kilpailijoiden looshit olivat täynnä onnentoivotus-kortteja tulevaan suoritukseen. Good luck!

IMG_8407.JPG

Nämä pannat, hihnat ja valjaat, joilla vastaantuleville koirakoille on helppo viestittää oman koiran sosiaalisuudesta ovat fiksu keksintö! Vihreä = ystävällinen, keltainen= hermostunut, oranssi = ei muita koiria

WP_20160312_15_07_53_Pro.jpg

Löytyi sieltä sentään jotain pientä kotiin tuomisiksi ;)

Näyttelyviikonlopun jälkeen vuokrasimme auton ja huristelimme Pohjois-Englantiin, Yorkshireen. Kiertelimme pari päivää rannikon eri kylissä Whitbyn seutuvilla. Väkisin pistin silmälle, että kaikkialla missä kuljimmekin näkyi paljon koiria. Brittiläisen asenneilmapiirin täytyy olla todella paljon koiramyönteisempi kuin suomalaisen ja se näkyi konkreettisesti esimerkiksi koirat sallivina kyltteinä vähän kaikkialla; esimerkiksi "Happy dogs welcome", "Muddy paws welcome" pubien, kahviloiden ja kauppojen ovilla. Jopa kirkon oven pielessä oli kyltti, jolla toivotettiin myös nelijalkaiset ystävät tervetulleiksi Herran huoneeseen. Siinä missä meillä täällä kieltojen luvatussa maassa koiria ei saa viedä juuri mihinkään ja erityisesti ranta ja tori tuntuvat olevan ehdottomasti kiellettyjä, valtavan suurta kateutta herätti koirien juoksuttaminen vapaana meren rannalla. Whitbyssa, Fileyssa ja Scarborough'ssa rantaviivaa on pitkästi ja ranta oli näissä jokaisessa koiranulkoiluttajien suuressa suosiossa. Rannan läheisyydessä sijaitsevissa kaupoissa oli erikseen myynnissä frisbeitä ja palloja koirien rantaleikkejä varten. Olimme Whitbyssa aamupäivällä ja koiranulkoiluttajia käveli kumisaappaissaan koko ajan rantaan lisää, huimapäisimmät koirat juoksivat aivan vesirajassa ja tyrskyissä kylmästä merivedestä piittaamatta. Pystyn kuvittelemaan kuinka valtavasti meidänkin koirat nauttisivat rantalenkeistä ja -leikeistä.

AdobePhotoshopExpress_097653ce37bd40a093a0d711ec838eee.jpg

Tervetuloa tänne!

AdobePhotoshopExpress_36e433c2db6f409dbda420834128a075.jpg

Ja tänne! Koirien kanssa liikkeellä lähes kaikki ulkoilijat.

WP_20160314_16_56_58_Pro.jpg

Nämä ne olisivat meidän sielunmaisemat...

AdobePhotoshopExpress_ddf676ea732a495b92af6c1a2d529327.jpg

Ravenscar auringon laskiessa

Näin pikaisella muutaman päivän otannalla erilaisia terrierejä näkyi runsaasti, katukuvan perusteella veikkaan westieiden ja jack russelien nauttivan erityisesti kansan suosiota, bordercollieita näkyi paljon, myös labradorinnoutajia ja spanieleita, ylenkaikkiaan laajakirjo etenkin brittiläisiä rotuja. Yksi lihava beaglekin bongattiin ruokakaupan edestä odottamasta omistajaansa. Kaikki Englannissa näkemämme koirat käyttäytyivät todella kauniisti, ne olivat kaupungilla hyvin huomaamattomia ja suhtautuivat muihin koiriin ja ihmisiin ystävällisen välinpitämättömästi. Pakollakin ajattelen sen johtuvan ehkä juuri siitä, että koirat saavat pennusta asti kulkea luontevasti omistajiensa mukana joka paikassa ja tottuvat siinä samalla vaikka mihin.

Loma oli meille hetken hengähdys pois koti- ja työjutuista ennen maatilan vuodenkierron kiireisimmän ajanjakson alkua. Englanti on aivan ihana maa ja olemme saaneet kokea siitä vasta pienen pintaraapaisun. Pohjois-Yorkshire ja rannikko on monin paikoin suorastaan henkeä salpaavan kaunis. Säät suosivat meitä vuodenaikaan nähden tällä kertaa, tosin sankka sumu hieman hankaloitti maisemien ihailua, mutta se taitaa kuulua asiaan. Auton vuokrausta voimme suositella muillekin lämpimästi, liikennekulttuuri on erittäin ystävällistä ja vasemmanpuoleiseen liikenteeseen tottuu nopeasti. Tulevista matkoista unelmoiden...

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Englanti, Crufts

Pentuja ja harrastelua

Maanantai 15.2.2016 klo 8:59 - Sanna

No niin... tämäkin kirjoitus pääsi livahtamaan keskeneräisenä esille, osoittaa siis lähinnä sen että aikaa kirjoitteluun on ollut tosi vähän, enkä siksi ole saanut mitään aikaiseksi kotisivuilla viikkokausiin.

Pentujen kanssa aika on kulunut kuin siivillä. Tekemistä on riittänyt niin kiitettävästi lauman kanssa, että päivitykset olen tehnyt kuvamuodossa tuonne Facebook-sivulle, joka onkin osoittautunut oikein käteväksi siihen tarkoitukseen. Waakku lähti omaan kotiinsa Tampereelle kaksi viikkoa sitten. Waakun hupsit ovat jo kohta 13 viikkoisia kauhukakaroita. Tästä joukosta ainakin toistaiseksi täällä synnyinkodissa majailevat Vares sekä siskonsa Nappis ja Pikku-Waakku. Vares on tästä pentueesta se, jonka ilomielin haluaisin jättää kotiin. Asiassa on kuitenkin vielä pikkuruinen herneen kokoinen mutta... Vareksen toinen kives nimittäin loistaa edelleen poissaolollaan. En kuitenkaan ihan vielä halua luopua toivosta ja odottelemme puuttuvaa pallia vielä jonkun viikon ajan. Mikäli se jää kuitenkin kadoksiin, Vares tulee etsimään uutta kotia. Tyttösten kohdalla seurailemme vielä niiden kasvua ennen pysyviä päätöksiä.  

Polveutumismääritysnäytteiden tulokset tulivat lopulta huomattavasti nopeammin kuin olin olettanut ja tulos oli juuri se mitä arvelimme, hupsien ylpeä isä on Melvin. Pentujen viralliset nimet keksin Hups!-teemalla ja nämä pennut tullaan tuntemaan nimillä: Kertalaakin Hupsista Keikkaa "Leevi", K. Hyvänen Aika "Kasper", K. Huh Huh "Vares", K. Härre Gyyd "Nappis", K. Hip Hip Hurraa "Nemo", K. Hiukan Ihana "Ihana", K. Herran Jestas "Niila" ja K. Hyvän Ilman Lintu "Pikku-Waakku".

IMG_7898.JPG

Pikku-Waakku 11 vkoa

IMG_7926.JPG

Nappis 11 vkoa

IMG_7973.JPG

Vares 12 vkoa

Laumassa on tapahtunut pieniä muutoksia. Pitkään jatkunut stressaava sotatila Melvinin ja Putkosen välillä ratkesi lopulta onnellisesti kaikkien kannalta, kun Putkoselle löytyi sattumalta tammikuun alussa ihana sijoituskoti Rovaniemeltä Eveliinan ja Eemelin koirana. Lauman kanssa elämä helpottui huomattavasti kun koiria ei tarvitse enää erotella toisistaan. Vaikka rakkaasta koirasta luopuminen on todella raskasta, se oli ehdottomasti oikea ratkaisu tässä tilanteessa, jossa koirat eivät tule enää toimeen keskenään. On lohdullista tietää miten hyvään kotiin Putkonen muutti ja kuinka paljon sitä siellä rakastetaan. Putkis on sopeutunut uuteen elämäänsä hienosti, eikä se ole ikävöinyt meitä (toisin kuin me sitä).

Näyttelyvuosi startattiin tammikuussa Kajaanin näyttelystä ilman sen kummempaa menestystä. Beagleja oli esillä ihan hyvä määrä, 23 aikuista ja pari pentua. Tupuna oli virallisessa kehässä ensimmäistä kertaa ja se voitti junnuluokan erinomaisella, ilman SA:ta ja oli Royal Canin Rop-juniori. Kisulle avoimesta luokasta ERI4 SA. PN-kisassa sijoitusta ei tullut, mutta vissiin lohdutuspalkinnoksi saatiin kuitenkin vara-sert. Kajaanin Pallohalli oli kokenut kasvojenkohotuksen sinne asennetun tekonurmen ansiosta, yhtään ei tule ikävä pölisevää maapohjaa! Vielä kun halli muuttuisi jollain tempulla lämpimäksi, olisi Kajaanin tamminäyttely meidän näyttelylistalla joka vuosi. Vuoden toiseen näyttelyyn oli tarkoitus mennä peräti kolmen koiran voimin Raahen ryhmikseen, mutta sairastuimme tuolla viikolla koko perhe ärhäkkään nuhakuumeeseen ja näyttelypäivänä olin edelleen sängyn pohjalla potemassa, joten se näyttely jäi meiltä väliin. Suunnitelmissa on ainakin maaliskuussa Beaglejärjestön päänäyttely, joka onkin tänä vuonna meille lähinäyttelynä Kokkolassa. Keväälle ja kesälle olen näyttelykalenteria jo selaillut, mutta päätöksiä menoista teen omaan tapaani vasta kun ilmoittaumisajat rupeavat lähenemään loppuaan. Kaikki tämän vuoden lampaiden karitsoinnit ovat huhtikuussa, joten kevät vietetään lähinnä lampolassa. 

Tupunan kanssa osallistuin menneenä viikonloppuna Kannuksen Dogness-hallilla järjestettyyn rally-toko kisaan. Ehdin katua ilmoittautumista yhtä monta kertaa kuin treenasin hallilla pitkän tauon jälkeen, sillä sinne tässä muutaman kuukauden treenitauon aikana asennettu nurmimatto on näin beaglen kanssa harrastavalle varsinainen painajainen. Kaikki keinonurmen sekaan tipahtaneet ja polkeutuneet namit vetävät koiran nenää puoleensa magneetin lailla. En siis odottanut meiltä kovinkaan kummoista suoritusta, eikä se sellainen ollutkaan, mutta iloinen yllätys oli kuitenkin hyväksytty tulos 86 pisteellä ja sitä seurannut koulutustunnus alokasluokasta eli RTK1. Suoritusta kuvaa hyvin tuomarin kommentti arvostelulomakkeessa: "Upea kontakti silloin kun nenä ei ole maassa. Hyvin ohjattu :)" Jos nyt oikein jalostustietojärjestelmästä katsoin niin Tupuna on neljäs suomalainen beagle, jolta tämä koulutustunnus löytyy. Minulla on syytä olla ylpeä! Tupuna herättää paljon positiivista huomiota kun olemme treenaamassa tai kisoissa, lähes aina joku tulee minulle ihastelemaan Tupunan työskentelyä tai kysymään onko se beagle, kun niitä harvemmin näissä harrastuksissa näkee. Harmi, että harvakseltaan näkeekin, sillä beaglesta olisi kyllä vaikka mihin! Se ei ehkä ole vaihtoehto kirkkaimpia kärkisijoja harrastuksissaan tavoitteleville, mutta todella pätevä harrastuskaveri muuten, oppimiskyvyn tai motivaation puutteesta rotua on turha syyttää.

WP_20160213_11_03_52_Pro.jpg

Kisarata

WP_20160213_12_46_07_Pro.jpg

RTK1 Devaney's Q-Tamolla mitali kaulassaan :)

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Waakun pennut, H-pentue, Tupuna, rally-toko, Kisu, Putkonen

Vilinää vilskettä

Tiistai 29.12.2015 klo 19:33 - Sanna

Blogin kirjoittelu on kerrassaan jäänyt kun kaikki liikenevä aika ja vähän enemmänkin on mennyt Murun ja Waakun pentujen hoitoon ja niiden kanssa puuhailuun. Kun sitten Waakku sattui vielä sairastumaan, ei energiaa kirjoittamiseen vaan ole löytynyt. Mutta jospa nyt päivittäisin hieman kuulumisia pentueidenkin osalta. 

Murun pennut täyttivät tänään jo 10 viikkoa. Pennuilla oli viikko sitten eläinlääkärin tarkastus ja sirutus. Samana iltana omaan kotiinsa Kaarinaan asti lähti urospentu "Kapu" virallisemmin Kertalaakin Kapteeni Käskee. Aatonaattona jouluksi uuteen kotiin muutti Pyhäjoelle "Mimosa" eli Kertalaakin Kappas Vain. Ainakin nyt toistaiseksi meillä kotona majailee Kertalaakin Kukkuluuruu alias "Ruu". Seurailen jonkin aikaa miten Ruu kasvaa ja kehittyy ennenkuin teen päätöstä sen suhteen etsiikö se mahdollisesti kotia muualta.

IMG_4458.JPG

Murun pennut 6 viikkoisina; Kertalaakin Kapteeni Käskee, K. Kappas Vain ja K. Kukkuluuruu

Murun pentujen kanssa kaikki sujui muuten ongelmitta ja Muru oli aivan mahtava emä, mutta valitettavasti Kapulle ja Mimosalle kehittyi erittäin voimakkaat yläpurennat. Virheelliset purennat rupesivat näkymään jo pentujen ollessa kahden viikon ikäisiä ja arvasin jo tuolloin valitettavasti lopputuleman, sillä Lyytin pentueessa Lillillä ja Uunolla oli samanlaiset vajaamittaiset alaleuat. Tämä kovasti odottamani Murun pentue ei siis oikein onnistunut ja se harmittaa minua aivan suunnattomasti. Taas tuli opittua ainakin se että perinnöllisyyden lait ovat kiemuraisia ja arvaamattomia. Murun sukulinjoista lähimpänä tuollainen paha yläpurenta löytyy Murun emänemän yhdeltä jälkeläiseltä, joka on syntynyt vuonna 2009. Kyseisellä emänemällä on ollut kolme pentuetta ja tuossa viimeisessä pentueessaan yhdellä pennulla samanlainen purentavika kuin Murun pennuilla. Onneksi Murun pennut ovat aivan valloittavia persoonia luonteeltaan, joten toivottavasti niistä kasvaa muuten terveitä ja pitkäikäisiä beagleja. Kapu on joukkion rämäpää ja komentelija, Mimosa hienohelma ja Ruu jotakin siltä väliltä. Hieman on ikävä muualle muuttaneita pentuja, vaikka kolmikon meno parin viime viikon aikana oli melkoista rallia. 

IMG_4959.JPG

Kapu komentaa :D

IMG_5024.JPG

Muru ja Mimosa nenät vastakkain

Waakun pennut ovat kohta 6 viikkoisia. Pennut ovat kasvaneet ja kehittyneet kivasti, ainakin tällä hetkellä kaikilla on purennat kunnossa, pojista osalla molemmat kivekset ovat jo laskeutuneet, osalla vasta toinen. Pentujen ollessa viikon ikäisiä aiheutin itse niille ripulin hätäilemällä ensimmäisen matokuurin antamisen kanssa. Olin nimittäin todella huolissani suolinkaisongelmasta, jota pidin varsin todennäisenä, kun Waakkua ei kantoaikana eikä juuri ennen tiineyttä matolääkitty ollenkaan. Eihän meille mitään pentuja pitänyt olla tulossa... Aloitin siis matokuurin viikon ikäisille pennuille ajatuksella hoitaa ensimmäinen loishäätö ennenkuin suolinkaiset ehtivät pennuissa kehittyä niin isoiksi, että ne alkavat aiheuttaa ongelmia. Olen kerran aikaisemmin antanut matolääkekuurin aivan pikkupennuille ja silloin täysin ongelmitta, joten en hölmönä osannut ajatella sairastuttavani pennut lääkkeellä.

Juuri niin kuitenkin kävi ja pennuista kaikkiaan viisi rupesi peräjälkeen parissa päivässä ripuloimaan. Ensimmäisenä sairastuneiden kahden pennun kanssa kävin päivystyksessä, jossa pennut nesteytettiin ja ne saivat nahan alle myös glukoosia. Sain kotiin infuusionesteen ja glukoosin muiden pentujen sairastumisen varalta ja niille olikin käyttöä. Jokainen ripuloiva pentu vaati onneksi vain yhden annoksen nestettä ja glukoosia nahan alle piristyäkseen. Muutama vuorokausi meni tuolloin huolesta sekaisin ja lähes putkeen valvoen, mutta onneksi kaikki pennut tokenivat ja pääsivät takaisin kasvuun kiinni. Tämänkin penturipulin ensimmäisen oire oli se, että painot eivät sairastuneilla pennuilla nousseet samaan tahtiin kuin aikaisemmin ja kaksi sairastunutta pentua olivat vain hieman normaalia vaisumpia. Koska tiesin heti mistä täytyi olla kyse, osasin viedä pennut heti eläinlääkäriin. Pienten pentujen punnitseminen on siis äärettömän tärkeää, se on helpoin konsti seurata pentujen vointia, sillä pieni pentu kuivuu ripuloivana tunneissa kuoliaaksi ja pennun muuttuessa niin nuutuneeksi ettei se jaksa enää imeä, hätä on jo todella suuri. Sitä ripulikakkaa ei nimittäin läheskään aina pääse itse todistamaan, jos emä on vikkelä ja tarkka pentujensa puhtaudesta.

IMG_6077.JPG

Ykkönen, Kakkonen ja Nelonen

Pennut ovat tuosta saakka voineet erinomaisesti. Pentujen ollessa vajaan kolmen viikon ikäisiä rupesin totuttamaan niitä kiinteään ruokaan raa'alla naudanjauhelihalla. Niiden painot kyllä nousivat pelkällä maidollakin, mutta ei aivan sitä tahtia mihin olen tottunut, joten päättelin että Waakun maidontuotanto ei aivan kahdeksalle tuon ikäiselle riittänyt pelkästään. Pennut olivatkin alusta asti erittäin ahnaita ja mielestäni nälkäisiä syömään jauhelihapalleroita. Jauhelihan lisäämisen jälkeen pentujen painot alkoivatkin nousta tosi hienosti. Sitten kaikki ehti hetken aikaa olla hyvin, kunnes Waakku parka sai pahan maitorauhastulehduksen, josta kirjoitinkin ihan oman postauksensa, jonka joku herkempi saattaa haluta jättää väliin.

Nyt Hups!-pennut ovat lähes 6 viikkoisia. Ne ovat jo melkoinen remulauma ja yksinkertaisesti hurmaavia! Pienet terävät hampaat tanassa ne puuhastelevat kaiken hereilläoloaikansa ja meillä on kädet ja jalat naarmuja täynnä. Kaikki vieraat on otettu nyt ilolla vastaan ja penturevohka ilahtuu kaikista uusista (pureskeltavista ;)) ihmisistä. 

IMG_5922.JPG

Vilskettä

IMG_5941.JPG

Tonttupotretissa jouluna Kolmonen ja Kutonen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Murun pentue, Waakun pentue, pikkupentujen ripuli

Waakun maitorauhastulehdus

Maanantai 28.12.2015 klo 22:26 - Sanna

Päätin kirjoittaa aivan erikseen Waakun maitorauhastulehduksesta, sillä Waakun sairastuttua yritin netistä jälleen etsiä tietoa aiheesta ja yllättävän vähän sitä tuntui olevan saatavilla. Muistan joskus vuosia sitten lukeneeni jonkun kasvattajan kuvallisen kertomuksen aiheesta jostakin rotujärjestön lehdestä, mutta en kuollaksenikaan muista mistä, joten siitä ei ollut paljon apua. Haluan siis jakaa oman kokemuksemme, josko siitä olisi jollekulle hädän hetkellä edes hieman vertaistukea. Tämä postaus sisältää tulehduksesta kuvia, joten ei sovi herkimmille! Tämä oli nyt toinen kerta, kun narttumme sairastuu maitorauhastulehdukseen. Kokemus oli tällä kertaa hieman erilainen kuin Piparin kohdalla. Piparin kanssa koettu useamman nisälohkon kuolioon meno ja leikkaushoito lienee erittäin äärimmäinen, mutta ihan olan kohauksella ei Waakunkaan tulehduksesta selvitty, vaikka lopulta paraneminen tapahtuikin lähes uskomattoman nopeasti.

Sairastuin itse nuhakuumeeseen Waakun pentujen ollessa kolmiviikkoisia ja vietin nuo päivät entistä tiiviimmin pentujen kanssa, kun en maatilan töihinkään pystynyt osallistumaan. Perjantaina oma oloni oli tuolla viikolla ensimmäistä kertaa kuumeeton ja ehdin iloita siitä hetken, kunnes Waakku nousi viereiseltä sohvalta ja meni imettämään pentunsa. Mietin, että näyttikö koira hieman vaisulta, mutta ajattelin ehkä vain kuvitelleeni niin koska vain tuntia aikaisemmin olin joutunut kieltämään Waakkua kiipeilemästä olohuoneen pöydille, jotka se säännöllisesti kävi tarkastamassa ruuan murusten varalta. Olin antanut sille tuolloin kuivatun kanafileen, jonka kanssa se oli käynyt sohvalle makaamaan ja popsinut sen hyvällä ruokahalulla. Waakku oli kuitenkin apean näköinen ja heti sen imetettyä pentunsa tarkistin sen nisät ja sieltähän löytyi kuumottava, noin kirsikan kokoinen patti yhden nisälohkon sisältä. Eikun soittoa eläinlääkärin vastaajaan, että hoitoa ollaan vailla maitorauhastulehdukseen.

Mittasin samalla Waakun lämmön ja se oli vasta 39,1 °C. Koira kuitenkin aloitti tärinän hetken päästä maatessaan pedissä pentujensa kanssa, joten kuume oli selvästi nousemassa. Vajaan tunnin päästä päivystävä eläinlääkäri soitti ja antoi luvan lähteä ajamaan vastaanotolle heti. Tuossa ajassa Waakku kävi nuutuneeksi ja todella kipeän oloiseksi. Se piti kantaa autoon. Eläinlääkärissä lämpö mitattiin ensimmäisenä ja se oli kohonnut jo 39,8 °C. Nahan alle pistettiin ensimmäiset annokset antibiootti- ja kipulääkekuureista ja kotiin lähdettiin tuttujen hoito-ohjeiden kera.

Kotona suihkuttelimme tulehtunutta nisää lämpimällä vedellä ja yritimme tyhjentää sitä parhaamme mukaan. Lämpimällä kaurapussilla hautominen oli toinen tapa yrittää pehmentää nisää ennen lypsämistä. Waakku sai eläinlääkärin luvalla jatkaa imettämistä, mikä olikin hyvä sillä maidontuotanto oli huipussaan ja pelkäsin, että muutkin nisät ovat vaarassa tulehtua mikäli niitä ei saada tyhjennettyä säännöllisesti. Aloitin kuitenkin pentujen siirtämisen kiireellä täysin kiinteään ravintoon ja Waakun maidontuotannon hiivuttamisen ruokintaa muuttamalla. Antibioottina Waakulla oli Clamovet ja kipulääkkeenä Canidryl. Nahan alle vastaanotolla pistetyt lääkkeet vaikuttivat nopeasti ja kuumeen laskiessa koirakin piristyi taas kummasti. Nisäalue oli kuitenkin todella kipeä ja jouduin syöttämään kipulääkkeitä alkuun lähes kaksinkertaisella annoksella. 

IMG_5080.JPG

Launtai 12.12. märkää tihkuu ihon läpi.

WP_20151213_18_23_35_Pro.jpg

Sunnuntai 13.12. pieni alue nisien välistä tekee kuoliota.

Lauantai iltana tulehtunut kohta oli aivan pinkeä ja rupesi tihkuttamaan ihon läpi märkäistä vuotoa parista eri kohdasta. Sunnuntaina nisälohko näytti entistä hurjemmalta ja puhuin silloin päivystävä eläinlääkärin kanssa puhelimessa pariinkin otteeseen. Waakun vointi oli tilanteeseen nähden erinomainen, se söi hyvällä ruokahalulla, heilutteli häntää ja jopa huvitti itseään leikkimällä leluilla itsekseen. Maanantaina soitin vielä omalle eläinlääkärillemme ja ohjeet olivat samanlaiset, huuhdella tulehdusaluetta, seurailla tilannetta ja valmistautua henkisesti siihen, että märkäpaise puhkeaa jossain vaiheessa. Maanantai aamuna märkää tihkui jo selvästi enemmän kahdesta pikkuruisesta reiästä ja pahin paine nisälohkosta oli hieman helpottanut. Maitoa tulehtuneesta nisästä ei tahtonut millään konstia saada muutamaa tippaa enempää ulos ja sekin oli veristä ja paksua. Waakku voi kuitenkin edelleen hienosti. 

IMG_5195.JPG

Sunnuntai 13.12. illalla nisäalue vuotaa jo märkää ja verta melko reilusti.

Tiistai aamuna menin kylppäriin Waakun kanssa suihkuttelemaan nisäaluetta, jossa oli jo kaksi märkää vuotavaa, sormenpään kokoista reikää, kun pahanolon hyökyaalto pyyhkäisi ylitseni ja meinasin pyörtyä. Kaikenlaiseen aika hurjaankin olen koirien ja tuotantoeläinten kanssa joutunut itseni karaisemaan, mutta nyt liikuttiin minun sietokykyni äärilaidalla ja niin tulehdusalueen puhdistamisesta tuli Hannun hommaa. Iltapäivällä reikien välillä ollut mustunut kuoliossa oleva alue sitten repesi kokonaan auki ja niin kahdesta pienestä reiästä tuli yksi iso avohaava, jonka koko oli noin 3 cm x 4 cm. Näky oli suorastaan järkyttävä, märkää vuosi edelleen ulos jonkin verran, mutta koiran vointi oli jopa entistä parempi kun kaikki paine oli lopulta helpottanut, eikä hurjan näköinen nisäalue tuntunut olevan lainkaan kipeän oloinen. Toki Waakulla oli koko ajan kipulääke maksimi annoksilla käytössä. 

IMG_5259.JPG

Keskiviikko 16.12. ehkä järkyttävin vaihe, valtava reikä, josta valuu mätää.

635860533312646942.jpg

Seuraavana päivänä 17.12. jo terveen punainen väri kudoksissa. Ei todellakaan miellyttävä näky. Haavan ympärillä kuollutta kuivunutta ihoa irtoavina lauttoina.

Torstaina kävin Waakun kanssa näyttämässä avohaavaa meitä tulehduksen alkaessa päivystysaikaan hoitaneelle eläinlääkärille ja saamassa jatkoa antibiootti- ja kipulääkekuureihin, joita oli aluksi määrätty vain 10 vuorokauden satsi. Eläinlääkäri totesi haavan näyttävän hurjalta, mutta niin siistiltä kuin tilanteeseen nähden mahdollista. Saimme vielä hoitoa varten Vetramil-suihkeen, joka sisältää lääkehunajaa ja sitä suihkuteltiin jatkossa haavaan ja sen ympärille aina pesun jälkeen. Lääkehunaja edistää kudoksen parantumista ja suojaa bakteereilta.

On aivan uskomatonta miten nopeasti haava lähti parantumaan! Sairastumisesta on kulunut nyt 2,5 viikkoa ja haava on muutaman viimeisen päivän aikana kasvanut umpeen ja ainoastaan ihon päällimmäinen kerros on vielä uusiutumassa. Waakku on voinut koko tämän ajan erinomaisesti, mikä monesti on tuntunut tilanteeseen nähden kummalliselta. Mutta onneksi niin, nyt uskallan jo huokaista helpotuksesta, että tämä koettelemus on Waakun osalta ohi.

IMG_6248.JPG

Maanantai 28.12. haava on kasvanut täysin kiinni ja näyttää uskomattoman hyvältä, vain 17 päivää Waakun sairastumisen jälkeen!

2 kommenttia . Avainsanat: maitorauhastulehdus. koiran mastitis

Hupsista!

Perjantai 20.11.2015 klo 14:31 - Sanna

Nyt on takana sellainen viikko, joka ei ihan hevin unohdu. Olet saattanut jo huomata, että meillä on uusi pentue. Perjantai 13. päivän aamuna herätessäni en olisi mitenkään osannut kuvitella meille syntyvän pian pentuja, ajelevani illalla kotia kohti kantava narttu auton kyydissä ja rupeavani tekemään valmisteluita minä päivänä hyvänsä tapahtuvaa synnytystä varten. Koska laiskana ihmisenä en jaksa kertoa samaa tarinaa kahdesti, lainaan tähän facebookiin keskiviikkoiltana tekemäni tilapäivityksen sellaisenaan:

"Koskien viime perjantaista päivitystäni, saanen esitellä meidän tänä aamuna syntyneen Hups!-pentueen, jonka alulle saattamisesta varmasti irtoaisi mulle mitalisija kuvitteellisesta kasvattajien mokakisasta. Kävipä nimittäin niin, että "vastuullisena kasvattajana" sovin aikanaan, että sijoitustyttö Waakku tulee meille aina juoksun ajaksi hoitoon, niin pysyy tämäkin koti tuttuna välimatkasta huolimatta ja ei ainakaan pääse tapahtumaan vahinkoa, sillä Waakun kotona on kaverina beagle herra. Niin Waakku majaili syksyllä kuukauden päivät meillä juoksuhoidossa.

Ja ta-daa! Ensimmäistä kertaa ikinä onnistuttiin sitten jotenkin saamaan vahinkopentue aikaiseksi, ironista kyllä, vieläpä teini-ikäiselle sijoitusnartulle, joka on meillä hoidossa ettei vaan tule vahingossa astutuksi kotonaan! Tämä tilanne paljastui vasta viime perjantaina, sillä pyöristyvää koiraa oltiin kotona luultu valeraskaaksi siihen asti, olihan se ollut kasvattajalla luotettavassa hoidossa... Perjantai iltana haettiin Waakku sitten meille ja todettiin mahan olevan samaa koko luokkaa morkkikseni kanssa. Maanantaina käytin tulevan teiniäidin läpivalaistavana, että tiedettiin minkälaiseen pentumäärään synnytyksessä varautua. Ja paljonhan niitä lapsosia näkyikin, meidän elli vaan nauroi ja karmanlaista oli jotakin puhetta.

Tänä aamuna salarakkaudenhedelmät sitten tupsahtivat maailmaan, synnytys meni ongelmitta ja tuoreäiti sekä kaikki kahdeksan beaglevauvaa voivat hienosti. Alkujärkytyksen jälkeen tälle osaa jo nauraakin. Mielenkiinnolla odotetaan mitä näistä pennuista kasvaa ja isukki selviää sitten aikanaan polveutumismäärityksellä."

IMG_4213.JPG

Waakku ja pikku hupsit

Hannun kanssa olemme miettineet lähes päämme puhki kuinka vahinko on päässyt tapahtumaan täysin huomaamatta. Ainoaksi vaihtoehdoksi jää se, että Waakku on astuttu aivan juoksun alkupäivinä ennenkuin olemme ruvenneet pitämään sitä erillään uroksista. Näin on varmasti käynytkin sillä synnytyksen avautumisvaiheen käynnistyttyä tiistaina, tiineyden kestoksi 63 vuorokautta laskettuna astuminen olisi tapahtunut viidentenä juoksupäivänä. No tapahtunut mikä tapahtunut, alkujärkytyksen jälkeen tämä pentue ei tunnu enää katastrofilta vaikka yhdistelmää en nyt itse päässyt suunnittelemaan ja Waakku on mielestäni aivan liian nuori emä. Nuoresta iästään huolimatta se on kuitenkin osoittautunut onneksi todella hienoksi äidiksi, erittäin rauhalliseksi, huolehtivaiseksi ja rennoksi. Tätä uskalsin toisaalta synnytystä odotellessa toivoakin, sillä Waakku on hermorakenteeltaan todella vakaa koira. Missään nimessä en kuitenkaan tieten tahtoen pennuttaisi näin nuorta narttua.

Synnytys alkoi pitkällä avautumisvaiheella, Waakku muuttui levottomaksi ja alkoi petaamisen maanantain ja tiistain välisenä yönä, jolloin elättelin toiveita että synnytys osuisi tiistaille päiväaikaan. Luonnolla on kuitenkin tapa pantata synnytykset yöaikaan ja niin Waakun ponnistusvaihe alkoi tiistain ja keskiviikon välisenä yönä, lähes tarkalleen 24 tuntia avautumisvaiheen alkamisen jälkeen. Kahden tunnin supistusten ja ponnistusten jälkeen syntyi ensimmäinen pentu. Jokainen syntyi helposti, sikiönesteet olivat kaikilla kirkkaat ja pennut heti erittäin elinvoimaisia. Kahta lukuunottamatta kaikki syntyivät perätilassa. Jälleen kerran röntgenkuva oli loistava apuväline synnytykseen valmistautuessa, tiesin montako pentua on tulossa, joten kesken synnytyksen ei tarvitse arvailla ovatko kaikki pennut jo syntyneet vai onko joku vielä tulossa.

Syntymäajat ja -painot:IMG_4204.JPG

1) klo: 02.20 uros 260 g

2) klo: 02.55 uros 303g

3) klo: 04.05 uros 314 g

4) klo: 04.40 narttu 252 g

5) klo: 04.55 uros 267 g

6) klo: 05.30 narttu 237 g

7) klo: 06.15 uros 235 g

8) klo: 06.30 narttu 226 g

Niinpä meillä valvotaan taas pentulaatikon ääressä. Pentujen painot ovat lähteneet hienosti nousuun. Nyt täytyy toivoa, että kaikki menee hyvin ja pennut selviävät. Loppuvuoden suunnitelmat menivät tämän yllärin  myötä uusiksi. Messukeskuksen Voittaja-näyttelyt jäävät meiltä ensi kertaa vuosiin väliin ja se tietysti vähän harmittaa. Tarkoitus oli lähteä sinne turistiksi kameran kanssa, sillä onneksi päätin pitkän harkinnan jälkeen jättää koirat ilmoittamatta Murun pentujen takia. (Viime vuonnahan messarista saatiin kotiintuomisina tosi raju vatsatautipöpö, johon sairastui viisi aikuista koiraamme niin rankasti, että Melvin piti käyttää nesteytettävänä.)

Vielä pari kuvaa Waakun söpöistä hupseista, tein oman albumin niiden kuville kennelin Facebook-sivulle.

IMG_4191.JPG

1 vrk

IMG_4218.JPG

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Murun pentue, Waakun pentue, synnytys

Kaksiviikkoiset muruset

Perjantai 6.11.2015 klo 16:05 - Sanna

IMG_4033.JPG

Pikkutyttö (12 vrk) ei jaksanut kuvassa poseerata silmät auki

Murun pennut ovat nyt vähän yli kaksiviikkoisia. Kaksiviikkoispunnituksessa kolmikon painoerot olivat vähäiset, mutta pennut ovat vaihtaneet kokojärjestystä, niin että isotyttö painoi 1035 g, poika 1036 g ja pikkutyttö on mennyt sisaruksistaan ohi 1062 gramman painollaan. Sittemmin en ole pentuja punninnutkaan, sillä ne ovat sopivan pyöreitä ja tuntuvat kasvavan suorastaan silmissä. Silmänsä pennut avasivat jo joitain päiviä sitten. Olemme saaneet hämmästellä miten nopeaa näiden pentujen motorinen kehitys on ollut. En ainakaan heti muista meillä olleen yhtään pentuetta, jossa pennut kaksiviikkoisina olisivat kävelleen yhtä sujuvasti ja eilen ne selvästi aloittivat jo leikin alkeet keskenään. Huomenna pennut saavat ensimmäisen kiinteän ateriansa raa'an naudanjauhelihan muodossa ja ensimmäiset matolääkkeetkin hain tänään apteekista. Nyt on aluillaan mielestäni kasvattamisessa se paras vaihe, kriittiset ensimmäiset kaksi viikkoa ovat ohi ja pentujen kehityksen ja kasvun seuraaminen vuorovaikutuksessa niiden kanssa voi alkaa.

IMG_4010.JPG

Tytöt 9 vrk

IMG_4015.JPG

Pentulaatikossa on nyt ollut turvarimat käytössä ja näin kätevästi pentu mahtuu laidan alle nukkumaan.

IMG_4022.JPG

Koko trio

IMG_4072.JPG

Poika (15 vrk) 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Murun pentue

Pennut 5 vuorokautta

Sunnuntai 25.10.2015 klo 19:57 - Sanna

Pentulassa vietetään seesteistä kasvun aikaa. Pennut ovat hiljaisia, tyytyväisiä ja pyöreämahaisia. Muru on osoittautunut suorastaan täydelliseksi emäksi, en keksi mitään mitä haluaisin muuttaa sen tavassa hoitaa pentujaan. Ensimmäiset pennuille kriittisimmät päivät on nyt ohitettu, mutta uskallan huokaista helpotuksesta yleensä vasta silloin kun pennut ovat sen verran vanhoja, että rupeavat syömään kiinteää ruokaa. Olen aina ihmetellyt kaikkien koirankasvatusoppikirjojen toteamusta siitä, kuinka pentujen synnyttyä kaksi ensimmäistä viikkoa ovat kasvattajalle helpoimmat kun emä pitää huolen pennuista. Toki tämä on varmasti ihmistyypistä kiinni, mutta minulle ne kaksi ensimmäistä viikkoa ovat aina kaikkein stressaavimmat. Jos pentujen kanssa on tullakseen ongelmia, se tapahtuu yleensä juuri parin ensimmäisen viikon aikana.

Mehän siis Hannun kanssa valvomme kirjaimellisesti vuorokauden ympäri emää ja pentuja noin viikon verran. Tämä siksi, että en halua ottaa riskiä siitä, että pentu voi jäädä emän alle ja tukehtua kuoliaaksi. Lyytin pentueen kohdalla vahinko pääsi tapahtumaan ja Lyyti makasi kuoliaaksi pentueen isoimman pennun, kun pennut olivat muutaman päivän ikäisiä. Silloin ne olivat valvomatta vain hetken, mutta vahinkohan ei tunnetusti tule kello kaulassa. Siitä lähtien olemme siis valvoneet tuoreiden pentujemme kanssa. Tiedän, että koirapiireissäkin tälläistä monet pitävät järjettömänä ja ovat sitä mieltä, että terve emä ei pentujensa päälle käy makaamaan. Minä väitän tämän olevan hyvin paljon rotukohtainen juttu. Tiedän useampia beaglen pentuja, jotka ovat menettäneet henkensä litistymällä emän alle heti elämänsä alkutaipaleella. Kasvatuskokemusta minulla ei ole vielä paljon, mutta suomenpystykorva- tai harjakoirapentueiden kohdalla en tälläistä pelännyt ollenkaan. Pystykorvat ja harjikset ovat täysin erilaisia kuin beaglet, olenkin sanonut, että pystykorvarouvat eivät varmasti voisi nukkua joku ikävä klöntti kyljen alla ja harjikset nyt ovat kääpiökoirina niin kevyitä, että pennut ovat suhteessa emään jo huomattavasti suurempia kuin beaglejen vastaavat, edes johonkin verratakseni. Olen miettinyt voisiko tällä asialla olla jopa jotain tekemistä sen kanssa, että ainakin omat beagleni rakastavat nukkua toistensa kanssa jopa päällekkäin. Koirat siis ovat tottuneet makaamaan jos jonkinlaisessa mykkyrässä ja läjässä keskenään, eivätkä möykyt kyljen alla tarkoita muuta kuin että kaveri on lähellä? Olen ymmärtänyt, että joissakin roduissa tämä riski tuntuu olevan suurempi kuin muissa. Tiedän muita meidän tavallamme "neuroottisesti pentujaan valvovia" kasvattajia (niin beagle kuin muun rotuisia kasvattavissa) kuin myös niitä rodun harrastajia,  jotka eivät pentueitaan valvo sen kummemmin ja kaikki tuntuu menevän kuitenkin hyvin. Jokainen tehköön tavallaan ja muistetaan, ettei sitä yhtä ja ainoaa oikeaa tapaa ole olemassa tässäkään asiassa.

Vuorokausirytmi on valvomisen takia pistetty mullinmallin. Hannun nukkuma-ajaksi on muodostunut klo: 20-03 ja minun klo:03-10. Joku siis päivystää olohuoneessa olevia pentuja koko ajan. Onneksi apupäivystäjinä toimivat välillä meidän luotettu Kemu (aka Kennelmummi) eli äitini tai Ukko, joten työt ja muut koirat saadaan hoidettua ajallaan. Istumalihaksia siis kulutetaan oikein urakalla pentulaatikon ääressä, mutta pentujen kasvun seuraaminen on aina yhtä kiehtovaa. Kaikki kolme ovat jo jollain tapaa omia persooniaan ja tottakai aivan mahdottoman söpöjä. En ole vielä keksinyt ensimmäistäkään pentujen tulevista nimistä, en sen paremmin virallisista- kuin työnimistäkään. Mielikuvitukseni on nyt niminikkaroinnin suhteen ilmeisen jumissa, mutta toivottavasti aika avaa tämän ajatussolmun (ja pian!). Olisi niin kiva alkaa kutsua pikkutyyppejä omilla nimillään. Facebookin kuvakansioon lisäilin koiralapsosista uusia kuvia, suosikkini tämän päivän kuvista oli ehdottomasti tämä otos Murun kuonon alla nukkuvasta pikkutytöstä.

IMG_3960.JPG

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Murun pentue

Tunteiden vuoristorataa

Torstai 22.10.2015 klo 16:37 - Sanna

WP_20151020_18_06_06_Pro.jpg

Murun pennut syntyivät tiistaina, 60 vuorokautta siemennyksen jälkeen. Murun avautumisvaihe alkoi maanantai-iltana ja seurannut yö sujui melko levottomissa merkeissä. Muru petaili sängyn vieressä olevaa petiään, kävi vähän väliä juomassa ja rauhoittui vain toviksi kerrallaan nukkumaan. Kuuden aikaan aamulla Muru halusi pois makuuhuoneesta olohuoneeseen, jossa se olisi mielellään tehnyt pesän jollekin sohvista. Ponnistuvaihe alkoi aamupäivällä. Kun ensimmäinen nestepussi tuli vähän näkyviin, odotin pennun pian syntyvän. Supistukset eivät tulleet kovin tiheästi, eikä Murun hieman voimattoman oloiset ponnistelut tuntuneet auttavat pentua yhtään eteenpäin. Sikiökalvot menivät jonkun supistuksen myötä rikki. Pentu oli selvästi synnytyskanavassa jumissa, eikä synnytys edennyt ollenkaan. Pentu oli tulossa takapää edellä ja jotenkin kylkisuunnassa. Sen verran pitkällä se kanavassa jo oli ettei takaisinpäin työntäminen onnistunut. Soitin Hannun töistä avukseni, sillä totesin että pennulle on pakko antaa vetoapua. Lopulta sain jonkinlaisen otteen pennun kylmiltä tuntuvista takatassuista, en tiedä kauanko tässä kesti, mutta ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen sain viimein autettua pennun supistusten myötä ulos, vaikka usko meinasi jo loppua kesken. Syntynyt narttupentu oli valitettavasti täysin eloton, kuten jo ehdimme olettaakin. Yritin kuitenkin elvyttää sitä tuloksetta. Se ehti olla jumissa lähes tunnin ja oletettavasti napanuora oli katkennut jo kauan ennen syntymää.

Se epätoivon tunne, joka iskee ensimmäisenä syntyneen, kovasti odotetun, kuolleen pennun jälkeen on lähes sanoinkuvailematon. Mieleen tuli ensimmäisenä pelko siitä kuinka tämä synnytys tulee etenemään ja tarvitaanko eläinlääkärin apua? Itsesyytökset, että mitä järkeä tässä on, onko tämä kaiken sen arvoista mitä tavoittelen? Jännitän koirieni synnytyksiä aina. Vaikka synnytys on äärettömän luonnollinen tapahtuma, en osaa suhtautua siihen hermoilematta. Maatilan eläinten, emolehmien ja lampaiden, kanssa olen saanut ja joutunut opettelemaan synnytystenhoitoa laajemmassa mittakaavassa. Jos työ on minulle jotain opettanut niin sen, että synnytyksissä voi sattua lähes mitä tahansa. Suurin osa synnytyksistä menee kyllä ongelmitta, mutta osassa ongelmia on ja sille ei yksinkertaisesti mahda mitään, mutta niistä on yritettävä selviytyä sillä hetkellä parhaansa mukaan. Joskus onnistutaan ja joskus tulee menetyksiä ja surua. Oman kokemukseni perusteella lehmien, uuhien ja koirien synnytykset ovat hyvin samankaltaisia; synnytykset etenevät samoin ja ongelmat ja niiden ratkaisut ovat lähes samoja eläinlajista riippumatta.

Murun ensimmäisen pennun syntymän jälkeen supistukset tuntuivat katoavan kokonaan. Pentujen syntymän välillä voi kestää useita tunteja ja normaalisti etenevän synnytyksen kohdalla en heti huolestu moisesta. Mutta koska ensimmäisen pennun syntymä oli vaikea, oli vaikea ennustaa johtuiko se pelkästään pennun virheasennosta vai olisiko kyseessä polttoheikkous tai peräti liian ahdas lantio?  Soitin eläinlääkärille ja hän soitti apteekkiin puhelinreseptin Vetoxia, jotta voisimme antaa Murulle oksitosiinia tarpeen vaatiessa voimistamaan supistuksia. Hannu lähti siis käymään apteekissa. Sillä välin Murun supistukset alkoivat taas ja tällä kertaa huomattavasti voimakkaampina kuin ensimmäisen pennun kohdalla. Oksitosiini jäi siis käyttämättä. Ponnistelukin oli aivan toisenlaista ja niin Murun toinen pentu, kolmivärinen tyttö, syntyi vihdoin kolme tuntia ensimmäisenä syntyneen pennun jälkeen. Kolmatta pentua ei tarvinnut odotella pariakymmentä minuutti pitempään; helposti syntyi kolmivärinen poika ja puolituntia tämän jälkeen yhtä helposti kolmivärinen tyttö.

Nopeasti suru vaihtui iloon. Onneen siitä että ikävästi alkanut synnytys päättyikin lopulta hyvin ja ongelmat olivat johtuneet pelkästään pennun virheellisestä asennosta. Toki yhden pennun menetys kirpaisee edelleen, mutta on oltava iloinen siitä, että Muru ja kolme muuta pentua ovat kunnossa ja voivat hyvin. Muru on osoittautunut heti ensi hetkestä lähtien erinomaiseksi emäksi, se käyttäytyy todella rauhallisesti, eikä suostu poistumaan pentupedistään edes syömisen ajaksi, joten ruoka ja juoma tarjoillaan sille nenän eteen. Ulkonakin käväistään tarpeilla pikapikaa. Pennut ovat kaikki pontevia ja elinvoimaisia. Kokoeroa pennuilla on jonkin verran, syntymäpainoiltaan isotyttö 400 grammaa, pikkutyttö 277 g ja poika 334 g. Kaikilla paino on lähtenyt nousuun ja noussutkin ensimmäisen vuorokauden aikana lähes grammalleen saman verran. Punnitsemme pennut ensimmäisen viikon aikana aina kahdentoista tunnin välein. Edellisistä pentueista tuttuun tapaan päivystämme pentuja ja emää vuorokauden ympäri ainakin viikon ajan. Pentueen oma kuva-albumi löytyy nyt kennel Kertalaakin Facebook-sivulta.

Pentukyselyitä tulee nyt viikoittain. En ota näihin Murun pentuihin ollenkaan varauksia, sillä luultavimmin katsomme kolmikon kehitystä kaikessa rauhassa 3-4 kuukauden ikään, jolloin vasta päätämme kotiin jäävästä pennusta. Ilmoittelen kyllä aikanaan Pentuja?-sivulla, jos pennuista joku etsii kotia. Kisulle (Fanta's Brand Red Riding Hood) on suunnitteilla pentue ja Kisun juoksua odotetaan jo kovasti alkavaksi minä päivänä hyvänsä. Lisätietoja tästä suunnitelmasta päivitän kotisivulle heti, jos pääsemme astutusreissulle.

IMG_3880.JPG

Vuorokauden ikäisinä

IMG_3907.JPG

Naamakin pestään välillä

IMG_3922.JPG

Äidin kainalossa

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Murun pentue, synnytys

2 x 2 =4

Perjantai 16.10.2015 klo 19:23 - Sanna

Arvaukseni oli kaksi, mutta kuten otsikosta voi ehkä päätellä, pieleen meni tällä kertaa. Tiineysröntgenissä Murun kanssa käyty ja sielläpä odotti kiva yllätys; odotettavissa ei olekaan vain kahta pikku murusta, vaan oikein kvartetti! Eli tuplaten mitä odotin. Samalla Muru sai toisen herpesrokotteen, joka suojaa syntyviä pentuja herpestartunnan varalta. Vielä noin viikko odotusta...

321_1117_20151016160400.0.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Murun pentue, tiineysröntgen

Odotuksen merkeissä

Tiistai 13.10.2015 klo 17:11 - Sanna

Mistähän sitä taas oikein aloittaisi kuulumisten kertomisen? Vaikka siitä, että me keltanokat, minä ja Tupuna, olemme nyt ensimmäisen rally-tokokokeemme käyneet. Koe oli viikko sitten maanantai-iltana ja jännitin sitä tasan siitä asti kun sain tietää meidän saaneen paikan. Olikin lopulta positiivinen yllätys kuinka rento koetapahtuma oikein oli verrattuna minulle tutumpaan koiranäyttelymaailmaan. Pahin pelkonikaan ei onneksi toteutunut ja me emme joutuneet starttaamaan ensimmäisenä, vaan vasta luokan puolivälissä, joten ehdin seurata useamman kanssakilpailijan suorituksen ja hahmottaa kuinka homma etenee. Tupunan suoritus meni ihan kivasti, tosin se ei ottanut perusasentoa pysähdyksissä ihan tavalliseen tapaansa vaan yritti tarjota minulle ahkerasti seisomista, tosin tätä ei ulkopuolinen välttämättä samalla tavalla nähnyt kuin minä.  Edellisen viikon treeneissä olimme harjoitelleet paikalla seisomista ja teimmekin siinä meille hankalassa liikkeessä silloin aimo harppauksen eteenpäin, kun sain loistavan neuvon palkata Tupuna namialustalta edestä. Virhepisteitä kokeessa kertyi -1 (vino) yhdessä käännöksessä ja edestakaisessa pujottelussa Tupuna haisteli viimeistä kartiota, josta ropisi yhteensä kolme virhepistettä. Lopputuloksena siis 96 pistettä ( max. pistemäärän ollessa 100) ja meille ensimmäinen hyväksytty tulos alokasluokasta, maininnalla "Ihana suoritus." Kiva tunne jäi ja se motivoi heti lisää tähän harrastukseen. Mikäli katsoin jalostustietojärjestelmästä oikein, niin Tupuna taitaa olla kuudes beagle, jolla on rally-tokosta hyväksytty tulos. Ikää Tupunalla oli koepäivänä 10 kk ja 2 pvää, kun alaikäraja osallistumiseen on 10 kk. Seuraava jännitettävä koepäiväkin on jo tiedossa ja se on 18.10.

WP_20151005_17_26_11_Pro.jpg

Tässä odotellaan vielä tuloksia kokeen jälkeen

Murun kantoaika on sujunut rauhallisissa merkeissä. Ruoka ja lepo maistuvat tulevalle äidille. Muru on jo siirtynyt nukkumaan kanssamme makuuhuoneeseen ja sen johdosta me vietämme yömme sellaisessa käryssä, että silmiä melkein kirvelee. Näin tiineyden loppupuolella Muru nimittäin tuntuu kärsivän kovasti kaasuvaivoista. Mahan kasvu on ollut hyvin hillittyä ja toivon kovasti, että edes ne kaksi ultrassa pongattua koiravauvaa sieltä on tulossa. Ainakin pennun liikkeet erottaa hyvin, kun iltaisin Murun kanssa löhöilemme sohvalla vierekkäin. Varsinainen laskenta käydään suorittamassa ensi perjantaina tiineysröntgenissä ja samalla Muru saa toisen herpesrokotteensa. Sitten laskettuunaikaan on jäljellä enää viikko ja periaatteessa pennut voivat syntyä minä päivänä tahansa. Eli tällä viikolla täytyy laittaa pentulaatikko tykötarpeineen valmiiksi odottamaan H-hetkeä.

IMG_3860.JPG

Epätasaisella kohdalla kuvattuna, Muru 51. vuorokautta siemennyksestä.

2 kommenttia . Avainsanat: Tupuna, rally-toko, Murun pentue

Waakku visiitillä

Torstai 8.10.2015 klo 12:58 - Sanna

Sijoitustyttö Waakku (Walentynka La Lu Riqueza) oli meillä kuukauden verran hoidossa. Viime sunnuntaina Waakku lähti takaisin kotiinsa ja viimeisenä päivänä sain aikaiseksi kaivaa kameran kaapista ja otettua Waakusta tuoreet kuvat. Waakku on edelleen aivan huippu hauska beagletyttönen, erittäin avoin, reipas ja sopeutuvainen. Sujahti muitta mutkitta taas lauman joukkoon ja oli heti ensimmäisestä päivästä kuin kotonaan. Waakku on sisällä hyvin rauhallinen, mutta kun yhdessä ruvetaan puuhamaan ja namit otetaan esille, Waakusta löytyy ihan uusi vaihde. Koira lähinnä leijuu ilmassa, mutta tästä huolimatta saatiin kivat seisomiskuvat napattua. Waakulle on suunnitteilla pentue vuoden päähän,  2016 syksylle.

IMG_3579.JPG

Putkonen ja Waakku

IMG_3634.JPG

Waakku 18 kk

IMG_3636.JPG
IMG_3662.JPG

Älä anna edellisten kuvien hämätä, tässä se vauhdikkaampi Waakku :D

IMG_3681.JPG

Malttia...

IMG_3680.JPG

Waakun bravuuritemppu on "paiskaa tassua" ja sitä tarjotaan innokkaasti niin yhdellä kuin kahdella käpälällä.

IMG_3695.JPG

Tämän piti olla kuva istuvasta koirasta ;)

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Waakku

Puolivälissä

Keskiviikko 23.9.2015 klo 18:57 - Sanna

Koiran tiineys kestää noin 63 vuorokautta eli yhdeksän viikkoa. Murun siemennyksestä on nyt 33 vuorokautta eli tiineys on nyt ylittänyt puolivälin. Pentumahan huomaa jo selvästi ja kasvuvauhti vain kiihtyy tulevina viikkoina.

IMG_3259.JPG
33. vuorokausi siemennyksestä

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Murun pentue

Nenä vuotaa, mutta iloon on aihetta

Lauantai 19.9.2015 klo 14:47 - Sanna

Syksy ja syysflunssat ovat tavoittaneet Kannuksen. Lauman kanssa pyöritetään arkea remontin keskellä. Kaksi viikkoa sitten hoitoon tuli sijoitustyttö Waakku, joka viettää juoksuaikansa täällä meillä. Hauska huomata miten sopeutuvaista sakkia beaglet ovat, Waakku tuli tänne ja oli heti taas kuin kotonaan ja muut koirat ottivat sen yhtä sujuvasti joukon jatkoksi. Itse olen ollut jatkuvassa flunssakierteessä oikeastaan kesästä saakka, ensin ärhäkkä nielutulehdus, sitten flunssa ja vain kolme tervettä viikkoa välissä ja taas olen kuumeisena maannut sängyn pohjalla. Tosi turhauttavaa! Koirille minun sairasteluni tietää aina tylsiä päiviä, toissa aamuinen kolmen kilometrin aamulenkki tuntui vähintään kolmentoista kilometrin pituiselta kun tuskanhiestä märkänä tarvoin koirien kanssa kotiin. Pakko todeta ettei sairaana pysty ja toivoa kulkutaudin talttuvan pikaisesti.

Eilen aamuna neljän viikon piinaava jännitys sai iloisen lopun. Käytin Murun tiineysultrassa ja onneksemme siellä näkyi ainakin kaksi pientä sykkivää sydäntä eli pentuja odotetaan syntyvän viiden viikon päästä. Tämä tuleva pentue on Murun ensimmäinen ja meillekin erityinen monella tapaa. Tuotimme Puolasta siirtospermaa jäähdytettynä ja tämä oli ensimmäinen kerta kun narttumme siemennettiin. Kaikki ei sujunut ihan alkuperäisten suunnitelmien mukaan, sillä Muru oli tarkoitus siementää jo veteraani-ikäisellä uroksella. Jonkinlainen etiäinen minulle tuli kuitenkin juuri sinä aamuna, kun Murun veren progesteroniarvo oli lopulta siemennyksen kannalta otollinen ja mielessäni mietin b-suunnitelmaa sille varalle, että valitsemani uroksen siemennesteenlaatu on jostain syystä heikkoa. Ja niinhän siinä sitten kävi, että Puolasta iltapäivällä tuli juuri sellainen viesti: sperman liikkuvuus niin heikkoa, ettei kannata jäähdyttää. Onneksi minulla oli varauros valmiiksi mietittynä ja sperma saatiin aikanaan matkalle Suomeen. Sen verran viivytystä uroksen vaihdoksesta kuitenkin tuli ettei paketti ehtinyt kuriirin matkaan puolalaiselta eläinklinikalta, vaan uroksen omistaja joutui lopulta viemään sen itse Varsovan lentokentälle. Oli muuten melkoista jännitystä tuo kyseinen viikko täynnä, minulle joka tuppaan jännittämään ihan pieniä toisarvoisiakin asioita. Siinä vaiheessa uskalsin huokaista hieman helpotuksesta kun sain kallisarvoisen paketin vihdoin Suomen puolella itselleni ja lopullinen helpotus oli kun eläinlääkäri totesi siemennesteen olevan laadultaan aivan huippuluokkaa ja itse siemennystapahtuma onnistui helposti. Olin nimittäin kuullut ja lukenut, että monesti sperman liikkuvuus pilataan vääränlaisella käsittelyllä jäähdytysvaiheessa. Onneksi meillä oli nyt tämän suhteen kaikki paremmin kuin hyvin.

Ennen ultrausta muutaman päivän ajan olin jo arvellut Murun olevan kantava, ulospäin se ei siitä juuri vielä näy, mutta se on muuttunut suorastaan hellyydenkipeäksi. Mikään määrä suukkoja, rapsutuksia ja läheisyyttä ei tunnu riittävän tulevalle äitikoiralle. Nyt täytyy vain toivoa, että seuraavat viisi viikkoa sujuvat hyvin ja synnytys menisi kuin oppikirjoissa. Käytän Murun tiineysröntgenissä noin viikkoa ennen laskettua-aikaa. Koska ultran perusteella odotan pientä pentuetta, en vielä tässä vaiheessa ota pennuista minkäänlaisia alustaviavarauksia. Mikäli pentuja syntyy vain kaksi, ne todennäköisesti jäävät molemmat meille kotiin. Olen todella tyytyväinen siihen, että heti ensimmäinen siemmennyskokeilumme tärppäsi. Tämä rohkaisee kokeilemaan samaa tulevaisuudessakin ja avaa paljon mahdollisuuksia jalostussuunnitelmien suhteen.

Toinenkin erityinen ilon aihe löytyy. Jännä on vielä meillä, mutta löytänyt jo tulevan kotinsa. Jännän tuleva omistaja kävi viikko sitten Jännään tutustumassa ja Jännä muuttaa lokakuun puolella uuden omistajansa loman alkaessa Lappeenrantaan. Jännästä taitaa tulla isona agility-beagle :) Tässä Jännän tuoreimmat kuvat.

IMG_3015-001.JPG

Kertalaakin Jännän Äärellä 4kk

IMG_3013.JPG

Palttoossa on kasvunvaraa, niinkuin reiden päältä näkyy ;D

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Muru, Jännä, siemennys

Hurahdus rally-tokoon

Tiistai 15.9.2015 klo 20:22 - Sanna

Tunnustan, olen hurahtanut ja aika pahasti. Kun Piparin kanssa menin alkuvuodesta rally-tokon alkeiskurssille, halusin vain tutustua minulle täysin vieraaseen lajiin. Mitään tavotteita minulla ei ollut. Eikä oikeastaan edes harrastussuunnitelmia yhtä kurssia pitempään. Samaan aikaan pikku Tupunan kanssa treenaaminen osoittautui kivaksi ja koira mahdottoman eteväksi, joten pentukurssin jälkeen siirryinkin Tupunan kanssa suoraan rally-tokoon. Nyt ollaan siinä pisteessä, että treenaan Tupunan kanssa kilpailevien ryhmässä ja jonkinlaisia tavoitteitakin on mielessä. Ensimmäiset kisat ovat toivottavasti heti lokakuussa kun Tupuna täyttää kisaamiseen vaaditun 10 kuukauden alaikärajan. Kaikki harjoittelu on sekä minusta että koirasta superhauskaa. Seuraaminen on ehdottomasti Tupunan bravuuri. Tästä syystä olen lyönyt kaikki näyttelysuunnitelmat Tupunan kanssa ainakin toistaiseksi jäihin, sillä näyttelykehässä sirkushevosen lailla ilmaa polkeva seuraamista tekevä beagle olisi ehkä hauska, mutta ei kovin toivottu ilmestys ja lähinnä rahan hukkaa. Ehditään me kauneuskisoja käydä Tupunankin kanssa myöhemminkin.
WP_20150913_17_51_05_Pro.jpg
Rally-tokossa yhdistyvät periaatteessa toko, koiratanssi ja agility. Erilaiset tehtävät on ilmaistu kyltein. Näitä tehtävistä koostuvat radat ovat alokasluokassa 10-15 kylttitehtävää sisältäviä ja vaativimmassa mestariluokassa rata sisältää 18-20 tehtävää. Radalla kylttitehtävät sijaitsevat muutaman metrin välein. Jokaisen tehtävän väliin jäävän matkan koira suorittaa seuraamista. Suorituksissa arvostetaan iloisuutta ja koiraa saa kehua koko suorituksen ajan. Kuulostaa hauskalta ja vähän haastavalta, eikös? 
Ja sitähän se onkin. Minulle itselleni on ollut ja on edelleen suurin ponnistus "oppia lukemaan" kylttejä, muistaa oikeat suorituspaikat ja erityisesti opetella kyltit ulkoa. Tämä on vielä vaiheessa, sillä niitä on paljon! Ja monet tehtävät muistuttavat toisiaan, joten suoritustilanteessa ei saa tehdä virheitä ja sekoittaa kylttejä mielessään keskenään. Pelkästään alokasluokassa erilaisia kylttejä on 29 kappaletta, avoimessaluokassa 14, voittajaluokassa 17 ja mestariluokassa 15. Jokaisessa luokassa käytetään aina myös alempien luokkien tehtäviä. Eli mestariluokassa kilpailevan täytyy muistaa ja osata suorittaa 77 erilaista tehtävää! Hyväksi ja toimivaksi konstiksi minulle kylttien opetteluun olen nyt todennut "Rally-toko, harrastajan opas"-kirjan, jossa kaikki tehtäväkyltit on kuvina kirjan lopussa. Kirja nenän alla marssin ympäri keittiötä ja suoritan kylttejä ilman koiraa. Tämä on selvästi helpottanut treeneissä suorituksiani, enkä joudu enää yhtä paljon pinnistelemään muistiani kylttien kohdalla, vaan saan silloin keskittyä nimenomaan Tupunaan ja yhteiseen suorittamiseen. 
WP_20150915_20_16_35_Pro.jpg
Näissä riittää muistettavaa...
WP_20150913_17_29_50_Pro.jpg
Tällä hetkellä harjoittelemme kovasti palkkauksen vähentämistä niin että lopulta pystyisimme suorittamaan kilpailupituisen radan pelkkien suullisten kehujen voimin, namien odottaessa suorituksen päättymistä. Melko hyvin tähän ollaan jo päästykin. Maahanmeno on Tupunasta selvästi kaikkein tylsin juttu ja sitä olen nyt yrittänyt saada vauhdikkaammaksi ja edelleen joudun antamaan tosi voimakkaan avun näyttämällä liikkeen kädellä maata kohti, mutta onneksi se on vielä alokasluokassa sallittua. Kaikkia vartaloapuja ja suullista kannustamista yritän vähentää taitojemme karttuessa. Rally-tokoa voin suositella lämpimästi niin beagleille kuin minkä tahansa rotuisen kanssa harrastamisesta kiinnostuneelle, se on hauskaa tekemistä yhdessä koiran kanssa ilman turhaa ryppyotsaisuutta :)
WP_20150913_17_25_50_Pro.jpg
Meidän ikioma treenikenttä

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: rally-toko, Tupuna

Ihanan kallista...

Maanantai 24.8.2015 - Sanna

...rakentaminen nimittäin!

Kotimme on vanha hirsitalo, Hannun synnyinkoti ja Hannu jo kuudennessa polvessa sen isäntä. Se on Lestijärvellä kaadetuista ja Lestinjokea pitkin Ylikannukseen uitetuista hirsistä tähän aikanaan rakennettu. Talo kokee nyt isointa muutosta koko historiansa aikana, saimme nimittäin kesän päälle polkaistua kauan haaveilemamme talon laajennusprojektin vihdoin työn alle. Samaan syssyyn vaihdetaan uusimista kaipaava ulkovuori, jonka purkamisen yhteydessä löytyi yhteen hirteen kaiverrettu vuosiluku 1818, joten talo vanhuksemme viettää muutaman vuoden päästä jo 200-vuotispäiväänsä. Talohan olisi nykyisellään meille ihmisille ollut aivan riittävä, mutta tämä koiraharrastus... kai sitä hullumpiakin juttuja voisi tehdä kuin laajentaa taloa yksinomaan koirien takia?

11402611_522305197917638_2730806621171210697_o.jpg

Tässä puretaan; parveke sai lähdöt ja kuistikin on jo muisto vain.

Oma haasteensa oli suunnitella laajennuksesta sellainen, ettei se ulkoa päin kovasti riitelisi tyylilllisesti vanhan osan kanssa. Alunperin ideoitu ajatus yksikerroksisesta lisäosasta jouduttiin hautaamaan, sillä se olisi ollut tökerön näköinen miten tahansa toteutettuna. Lopulta päädyimme siihen, että taloa jatketaan toisesta päädystä täyskorkeana. Uuden osan alakerta tulee koirien käyttöön ja ekstrana syntyvään yläkertaan päätettiin tehdä meille uusi makuuhuone ja iso vaatehuone, jolle totisesti myös on käyttöä säilytystilojen puuttuessa nykyisellään lähes täysin. Rakennusurakka hoidetaan itse, meidän molempien vanhempien avustuksella, muutamia ammattilaisille jätettäviä hommia lukuunottamatta. Perustusten valaminen ja betonilattian valu kuului jälkimmäisiin. Lattia valettiin viikko sitten, joten aivan alkutekijöissään vielä ollaan. Mitään aikataulua ei ole, mutta toivottavasti laajennuksen tupaatulijaisia saadaan viettää vielä tämän vuoden puolella.

Koirien oma tila; kenneltila tai millä nimellä sitä haluaakaan kutsua, tulee ehdottomasti tarpeeseen näin ison lauman kanssa eläville. Ja siinä siis motivaattori rakennusintoon. Koirien tilan pinta-ala tulee olemaan 50 :tä, johon mahdutetaan kaksi huonetta koirille ja varastohuone koirien ruokia ja tarvikkeita varten. Mitään häkkiosastoa meille ei tehdä, mutta piirustuksissa kahden sisähäkin (à 4 ) mahdollisuus on otettu huomioon ikkunoiden sijoittelun osalta. Tosin ennen sisähäkkien hankkimista taidetaan kokeilla elämistä uusissa tiloissa ilman niitä ja hankitaan sitten, jos käyttöä tuntuisi olevan. Ne helpottaisivat esim. raakojen luiden syöttämistä ajanvietteenä kun koiria saisi paremmin eroteltua. Ahne - ahneempi - ahnein - beagle; ei nimittäin aina ole helppo yhtälö, ainakaan meidän laumassa, kun suurista herkuista on kyse. Koirien oman tilan ideana on toimia turvallisena koirien oleilupaikkana esimerkiksi silloin kun olemme töissä sekä öisin. Odotan jo sitä, että voin tulla kotiin joutumatta iloisesti yllätetyksi sen suhteen, mitä kaapin kulmaa milloinkin on järsitty tai mitä muita koiruuksia on keksitty. (Salaa haaveilen jo uusista tuvan tapeteista.) Koirien puolen materiaalit valitaan mahdollisimman kestäviksi, pestäviksi ja tavarat sellaisiksi, joiden perään ei tarvitse kyynelehtiä vaikka joku päättäisi hampaitaan johonkin vähän testata. Uskon, että beagletkin ovat tyytyväisiä lopputulokseen, varsinkin tulevan lattialämmityksen luulen olevan meidän nautiskelijoidemme mieleen. Muuten elämä ei sen kummemmin muutu, vaan jatkossakin koirat saavat oleilla siellä missä mekin kun olemme itse kotona.

Tämä rakennusprojekti tuntuu kirvoittavan mielipiteitä siitä "kuinka tuottoisaa tuollainen kenneltoiminta oikein mahtaa ollakaan" ja tämä varsinkin sellaisten ihmisten parissa, joille koiraharrastukseen pahasti hurahtaneiden elämäntapa ei ole tuttua. Korjatakseni tämmöiset väärät olettamukset voin kertoa, että rahavirta kyllä käy tasaiseen tahtiin, - mutta sen suunta on pois päin meidän taskuistamme. Toisinaan jopa leikimme ajatusleikkiä siitä mitä kaikkea voisimme tehdä säästyvillä rahoilla, jos meillä ei olisi ainuttakaan koiraa. Ainakin maailman ympäri matkan tai pari vuosittain... Mutta harrastaminen maksaa ja onneksi elämä on valintoja; en voisi kuvitella omaani ilman koiria! 

11357114_522726894542135_5285593919602385572_o.jpg

Maan poistoa perustuksia varten.

11885671_552010451613779_1060906013142553992_o.jpg

Kivijalka valmiina ja lattian valu menossa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kenneltilat, koirien oma tila

Melvin etsii sijoituskotia!

Sunnuntai 9.8.2015 klo 20:00 - Sanna

Olemme jo suunnilleen vuoden verran eläneet siinä tilanteessa, että Melvin ja Putkonen eivät tule keskenään toimeen ja nämä kaksi on pidettävä erillään toisistaan. Vaikka tähän on jo tietyllä tapaa tottunut, kivaa elämä ei tälläisenään ole, minulle kun on aina ollut tärkeää että laumassamme kaikki tulevat keskenään toimeen, eikä meidän tarvitse pyöritellä arkeamme ja koiriamme useampana eri porukkana. Koska tilanne ei tästä tule mihinkään parantumaan, yritän nyt löytää Melvinille uuden kodin ja saada pattitilanteemme päättymään. Tappelukaksikosta Putkonen olisi helppo sijoittaa oikeastaan minkälaiseen kotiin tahansa, sillä se on kaikin puolin ongelmaton ja lunki kaveri. Tämä ei kuitenkaan poistaisi ongelmaa pitemmän päälle, sillä on käynyt jo ihan selväksi että Melvinin välit myös lauman muihin uroksiin ovat tulehtuneet ja tästä syystä se ei vietä aikaa enää Koistisenkaan kanssa, jotta tarpeettomilta yhteenotoilta vältytään. Pystykorvaurosten Roihun ja Liekin kanssa se tulee vielä toimeen. Siispä kotia etsii Melvin.

Melvin on nyt 2-vuotias. Tosi herttainen ja reipas beaglepoika, mutta omaa todella suuren egon mitä muihin uroksiin tulee ja Melvin ei siis missään nimessä muuta samaan kotiin toisen uroksen kanssa. Kaikista tyttökoirista pitää valtavasti ja onkin meidän lauman "naisten naurattaja", leikkii narttujen kanssa varsinkin takaa-ajo leikkejä niin, että on itse aina jahdattavana ja nauttii silmin nähden tästä roolistaan kun tytöt pinkovat perässä. Kestää nartuilta leikeissä myös tosi rajuja otteita, eikä koskaan hermostu niille. Koska Melvin on elänyt koko ikänsä laumassa ja nauttii toisten seurasta, en luovuta sitä ainoaksi koiraksi vaan ainakin yksi koirakaveri täytyy olla valmiina. Ihmisiä kohtaan luonteeltaan hyvin avoin. Pieniin lapsiin ei ole meillä tottunut, mutta en osaa kuvitella lasten olevan Melvinille ongelma. Beaglemaiseen tapaan on todella ahne. On energinen ja rakastaa lenkkeilyä, tosin vetää aina alkulenkistä hihnassa. Ei ole irtipidettävissä turvallisesti, sillä hajut vievät ja korvat eivät silloin kuule. Koirapuistossa ei ole ikinä käynyt, joten en tiedä miten sellaisessa käyttäytyisi vieraiden koirien kanssa. 

Melvin ei varsinaisesti ikinä ole joutunut olemaan yksin. Koirakaverin kanssa eroahdistusta tuskin ilmenee, mutta koska Melvin on aina asunut omakotitalossa maalla, en ehkä uskalla luovuttaa sitä kerrostaloon, sillä en tiedä suhtautuuko se möykkäämällä kerrostalon ääniin. Ei ole ikinä ollut tarhassa ja ulkokoiraksi en missään nimessä luovuta, mutta viihtyisi varmaan esim. työpäivien ajan ulkotarhassa koirakaverin kanssa, sillä aidatulla pihalla tykkää viettää todella paljon aikaa. Vaikka energisestä koirasta on kyse, se ei kuitenkaan ole levoton ja osaa rauhoittua. Sisällä pikku ongelmana on merkkailu, mutta tämän ongelman katson johtuvan meillä pitkälti nyt urosten välillä vallitsevasta valtataistelusta. Melvin tykkää autoilusta ja matkustaa sujuvasti autossa.

Melvin on ainakin tähän asti ollut täysin terve ja siltä on tutkittu terveeksi silmät, polvet ja lonkat B/B. Näyttelyistä Melvinillä on yksi serti ja vara-serti. Varsinainen näyttelytähti se ei ole, mutta sopii myös sellaiseen kotiin, jossa näyttelyt osana koiraharrastusta kiinnostavat. Ahneena poikana Melvin on helposti motivoitavissa ruokapalkalla ja sopii myös muista harrastuksmahdollisuuksista kiinnostuneelle. Etsin Melvinille kotia Kennelliiton sijoitussopimuksella  ja mahdollisen kodin löytyessä Melvin luovutetaan ensin koe-ajalle. 

Mikäli siis perheessäsi olisi beaglen mentävä aukko ja Melvin kuulostaisi sopivalta sitä täyttämään, ota rohkeasti yhteyttä niin jutellaan asiasta lisää!

Puh:041-5030716 tai sanna.simelius@elisanet.fi

Melviniin voi lisäksi tutustua TÄSTÄ. 

Melvin jalostustietojärjestelmässä.

Sijoitussopimukseen voi tutustua TÄÄLLÄ.

11401390_519976484817176_577998441849793363_n.jpg

Melvin kuvattuna kesäkuussa Tuurin näyttelyssä PU-4.

Kommentoi kirjoitusta.

Kesälomareissu Tanskaan

Keskiviikko 29.7.2015 klo 14:32 - Sanna

Kauan odotettu ja kovasti suunniteltu kesälomareissu Tanskaan sikäläisen beaglekerhon erikoisnäyttelyihin koitti vihdoin heinäkuun puolivälissä. Tien päälle lähdettiin asuntoautolla ja suuntaansa ajoaikaa varattiin reilu kolme päivää; Ruotsista Haaparannan kautta E4 moottoritietä Malmöön, josta siltaa pitkin Kööpenhaminaan ja sieltä näyttelypaikalle Reersøøn. Matkaa tuota reittiä pitkin kertyi 2150 kilometriä. Olin varannut meille autopaikan tortaista sunnuntaihin  leirintäalueelta, jossa näyttely pidettiin. Menomatkalla perille saapuminen meni niin tiukoille tukkaputkella ajamisesta huolimatta, että olimme leirintäalueen porteilla parikymmentä minuuttia ennen sulkemisaikaa. Meillä ei siis ollut aikaa pysähtyä Tanskan puolella mihinkään edes käteistä nostamaan. Saavuttuamme ulkoilutimme koirat ja kävimme pystyttämässä näyttelyteltan ja häkit valmiiksi kehän laidalle seuraavaa aamua varten.

IMG_2230.JPG

Asuntoauto elämä on koirista ihan kivaa, sängyllä loikoilu kuuluu tietysti asiaan.

Ensimmäisenä näyttelypäivänä, perjantaina, olimme näyttelyteltassamme hetki ennen arvostelun alkua kun meitä tuli tervehtimään yksi järjestelyistäkin vastannut rouva. Hän oli tosi vihainen ja ilmoitti erittäin töykeästi, että olimme pystyttäneet teltan hänelle varatulle paikalle. Hänen näyttelytelttansa oli meidän telttamme toisella puolella ja tämä paikka oli varattu hänen pakettiautolleen, jossa hänen koiransa olivat. Pyytelin kovasti anteeksi sekaannusta, sillä olimme eräältä toiselta järjestelyistä vastanneelta varta vasten illalla kysyneet minne voimme teltan laittaa ja nimenomaan tuo paikka meille oli osoitettu. Lupasin, että siirrämme teltan seuraavaksi päiväksi, sillä arvostelu kehässä oli juuri alkamassa. Edes tämä ei lepyttänyt rouvaa ollenkaan, vaan hän totesi ehkä ajavansa autonsa seuraava päivänä telttamme eteen niin ettemme pääse sinne sisälle. Ikinä en ole yhtä törkeään käytökseen koiranäyttelyissä törmännyt, kyseessähän oli päivän selvä väärinkäsitys eikä liene kovin vakava sellainen, mutta selväksi tuli että astuttiin väärän henkilön varpaille. Tosi kivaa oli käydä hieman myöhemmin kysymässä luetteloa samaiselta hapannaamalta. No se siitä, joka koriin mahtuu yksi hapan omena, kaikki muut tapaamamme tanskalaiset olivat erittäin ystävällisiä.

IMG_1821.JPG

Putkonen syynättävänä perjantaina.

IMG_1824.JPG

Perjantaina beaglet arvosteli brittiläinen tuomari,  hän oli varsin aurinkoinen ja hauska herrasmies, jonka kehässä oli ilo esittää koiransa. Koiria oli yhteensä 84 kappaletta, joista pentuja 12. Arvostelu tapahtuu virallisissa luokissa samaan tapaan kuin Suomessakin, erinomaisen ja luokkasijoituksen lisäksi koira tarvitsee SA:n mennäkseen PU- tai PN-kilpailuun. Pentuluokan koirat saavat myös laatuarvostelun, joko promising (lupaava) tai very promising (erittäin lupaava). Tanskalaisten eduksi täytyy mainita hieno systeemi, heti yksilöarvostelun jälkeen koiran arvostelu kilahti tekstiviestinä puhelimeen! En tiedä onko tämä käytössä näyttelyissä yleensä vai oliko nämä erkkarit joku erikoistapaus. Tekstiviesti maksoi muistaakseni pari euroa ja se maksettiin aikanaan jo ilmoittautumisen yhteydessä. Tuomarilla oli pieni mikrofoni kiinnitettynä paidan kaulukseen, joten hänen ei tarvinnut sanella arvostelua kehäsihteerille teltan vieressä vaan hän pystyi tekemään sen samalla koiraa läpi käydessään; kätevää ja aikaa säästävää.  Perjantaina virallisissa luokissa esitetyt koirat saivat 25 kruunun arvoisen lipukkeen, joilla sain sopivasti maksettua molempien päivien luettelot. 

Tupunalle kehäesiintyminen pentuluokassa oli ihan ensimmäinen laatuaan ja tuli sitten heti todettua, että seuraaminen on Tupunan vahvuus, valitettavasti myös näyttelykehässä... Se nimittäin esitti tosi hienoa ja tiivistä seuraamista useamman kierroksen verran ja vaikka kuinka yritin olla kiinnittämättä koiraan mitään huomiota, sillä ei ollut asiaan vaikutusta. Hävetti melkoisesti, mutta ainakin Tupunalla oli kehässä ihan kivaa ja liikkeiden arvostelua lukuunottamatta se esiintyi niinkuin näyttelykehässä kuuluukin. Tupunalle very promising ja sijoitus luokassaan kolmanneksi. Pennuista yksi sai laatuarvostelussa arvosanan promising, kaikki muut very promising. Virallisten luokkien alettua ihmettelin kun erinomaista pukkasi joka koiralle. Vähän aikaa arvostelua seurattuamme ja asiaa keskenään hämmästeltyämme, arvelimme Hannun kanssa, että muuta ei ilmeisesti ole jaossa ja tosiaan, jokainen esitetty koira sai laatuarvostelussa erinomaisen. En sitten tiedä onko mokoma tuolla tavallistakin, koska en kenenkään kuullut asiaa ihmettelevän.

Putkonen yllätti minut tällä reissulla esiintymisellään, se ei nimittäin koskaan ole esiintynyt niin hyvin kuin noina kahtena päivänä. Ihan helpolla sen kanssa kehässä ei selvinnyt nytkään, mutta ulospäin sitä ei toivottavasti nyt huomannut. Avoimessa luokassa uroksia oli kuusi kappaletta. Putkonen sijoittui lopulta neljänneksi.  Avoimessa luokassa narttuja oli yhdeksän ja Murun sijoittuminen kolmanneksi oli ihan kiva juttu. Tälle reissullehan lähdettiin ilman mitään odotuksia, katselemaan koiria vähän kotimaan rajojen ulkopuolelle ja töistä irrottautumaan.

IMG_2046.JPG

Heti leirintäalueen laidalta lähti kerrassaan upeat lenkkireitit peltoja halkoen kohti reilun kilometrin päässä siintävää rantaviivaa. Peltoa oli ympärillä silmän kantamattomiin satoja, jollei jopa tuhansia hehtaareja. Näkymä oli suomalaisiin maalaismaisemiin tottuneelle aivan uskomaton! Sattuikin niin, että perjantai aamuna ennen näyttelyä lenkitin koirat yksin ja tulin aivan tohkeissani Hannulle kertomaan, että näin pellolla kasvatettavan jotain huisin pitkää erikoista kasvia, jota en Suomessa ole nähnyt (tunnustan, että kasvi- ja peltohommat eivät ole minun juttuni ;)).  Näyttelyn jälkeen lähdettiin yhdessä koirien kanssa pitkälle iltalenkille ja Hannu suunnilleen nauruun tikahtuen totesi ihmekasvini olevan rypsiä, jota ihan itsekin viljelemme omilla pelloillamme. Oli se vaan niin erinäköistä; tuuheampaa ja reilut puolimetriä pitempää. Wannabe tanskalaista maajussia, Hannua, kuvattiin muistoksi ohran tähkien ja rypsin kanssa.  Hannu oli ja on yhä sitä mieltä, että jos joku tanskalainen suostuisi maatilaa vaihtamaan kanssamme emme tarvitsisi miettimisaikaa, vaan meistä tulisi kertaheitolla tanskalaisia.

IMG_2191.JPG

IMG_2186.JPG

Hannu ja rypsit, huomaa hieman huvittunut ilme.

Reersø oli viehättävä pikkuinen maalaiskylä. Kaikki talot ja maisemat olivat kuin jostakin satukirjasta. Otin kuvia jonkin verran, mutta tyhmyyksissäni minulla oli kameraan vain kaksi makro-objektiivia mukana, enkä siis saanut ihan sellaisia kuvia aikaiseksi kuin olisin halunnut. Kylässä oli pieni kyläkauppa, josta täytyy erikseen mainita sisääntuloeteisessä sijainnut tuoretori. Tuoreiden kasvisten ja hedelmien tuoksu oli ihana ja kaikki näytti juuri maasta nostetulta, niinkuin todennäkösesti olikin. Herneiden ystävänä ostin niitä ison pussillisen ja palot olivat tuplaten sen kokoisia kuin täällä Suomessa. Tanskan ilmaston suotuisuus maanviljelykseen tuli monessa asiassa hyvin esille.

IMG_2094.JPG

Kylänraittia, perinteisiä olkikattoja näkyi monessa talossa.

IMG_2132.JPG

Asuisin! 

IMG_2127.JPG

Yhtään fiksumpi lintu tajuaa pysyä poissa tästä puusta! :D

IMG_2131.JPG

Lauantaina oli vuorossa VSS 2015 eli Very Special Show, jossa tuomarina toimi australialainen rouva. Koiria oli jokunen enemmän kuin perjantaina, 91 kappaletta (14 pentua). Tupuna liikkui aavistuksen paremmin kuin edellisenä päivänä. Yksi Tupunan luokan pennuista pisti pystyyn ihan oman show:n. Se oli kerrassaan vallattomalla tuulella, roikkui hihnassaan tai omistajansa vaatteissa, eikä todellakaan liikkunut tassuillaan yhden ainoaa askelta vaan makasi selällään maassa tai teki valtavia hyppyjä hihnaansa tavoitellen. Pentu oli tosi reipas ja sillä tuntui olevan vain huisin hauskaa pistäessään handleriaan 6-0. Joskus nuorten koirien kanssa kehäesiintyminen menee penkin alle ihan sanan varsinaisessa merkityksessä, siitä on omakohtaistakin kokemusta, mutta koskaan aikaisemmin en ole nähnyt aikuisen ihmisen alkavan sen takia kehässä itkemään. Turhauttavaahan se on kun koira ei toimi toivotulla tavalla, mutta en voi olla miettimättä kuinka hauska harrastus on kyseessä, jos asian ottaa niin turkasen vakasti. Minäkin olin pennun temppuilulle nauranut hyvän tahtoisesti ennen tuota, koska se oli oikeasti tosi mahdoton ja siis ehta beagle. Kehäsihteeri lähti sitten etsimään paikalle pennun kasvattajan, joka esitti pennun loppuun asti luokassaan toiselle sijalle, joten toivottavasti omistajan ei tarvinnut olla läpeensä pettynyt. Tupuna ei tuomarin mieleen ollut ja se jäi luokkansa viidestä pennusta vaille sijoitusta. Kaikki pentuluokissa esitetyt koirat saivat kehäesiintymisestään puruluut lahjapussissa. 

IMG_2258.JPG

Lauantai narttupennut 7-9 kk

IMG_2266.JPG

Erinomaisen jakaminen jatkui virallisissa luokissa kaikille perjantaiseen tapaan. Putkonen esiintyi taas avoimessa luokassa, jossa uroksia oli kahdeksan.  Yksi avoimen luokan uroksista käyttäytyi kehässä todella epävarmasti, se ei missään vaiheessa nostanut häntäänsä ylös sekunniksikaan, vaikka sitä liikutettiin enemmänkin sen takia ja se pälyili koko ajan ympärilleen. Samaiseen koiraan kiinnitin näyttelyalueella jo aikaisemmin huomioni, sillä se murisi häkistään ohi kulkeville ihmisille. Koiraa tuntematta ja tuomitsematta, sille oli saattanut tapahtua jotakin ikävää edellisen päivän jälkeen, sillä se oli kehässä myös perjantaina, enkä muista sen silloisesta käytöksestä mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Joka tapauksessa lauantaina sen käytös oli kaikkea muuta kuin rodunomaista tai hyväksyttävää ja vaikka kauniista koirasta oli kyse, ehdin jo sen arvostelua seuratessani ajatella erinomaisputken katkeavan ja jäin mielenkiinnolla odottamaan mitä tuomari sille antaa. Vaan eipä mitä, Excellent ja sijoitus kilpailuluokassa toiseksi SA:lla... En mitenkään usko, että sama voisi tapahtua täällä Suomessa tai ainakin kehän laidalla kävisi silloin melkoinen kohina. Suomessa arvostelulomakkeissa koiran käytöksen arviointia varten oleva sarake kannattaisi markkinoida muuallekin.

Putkonen esiintyi taas mallikelpoisesti ja tuomari tykkäsikin siitä niin paljon, että laittoi sen yllätyksekseni voittamaan luokkansa. Luokkavoitosta saimme ihanan muiston näyttelyreissusta, kynttilälyhdyn VSS 2015 beaglekuvalla. Putkonen sujahti tanskalaisten beaglejen joukkoon sulavasti, sillä siinä missä Putkonen on iso, pitkärunkoinen ja aika raskas uros, tuolla se oli vain yksi sellainen muiden joukossa. Koirista suurin osa oli mielestäni hyvin saman tyyppisiä kuin Englannissa näkemämme beaglet, enkä kokenut valitettavasti ainuttakaan varsinaista Vau!-elämystä koiria katsellessani. Minun silmääni kaikki koirat eivät todellakaan olleet erinomaisen arvoisia. Kumpanakin päivänä sertin sai vasta kymmenen kuukautta vanha junioriluokan uros, joka kyllä nousi joukosta upeilla liikkeillään. Olisi mielenkiintoista nähdä minkälaiseksi se kehittyy aikuistuessaan, mutta sekin oli todella iso kokoinen. Uroksissa oli pari kivaa ja nartuissa sitten useampiakin koiria joista tykkäsin.

IMG_2297.JPG

Putkosen luokkavoitto

PU-kisassa odottikin varsinainen yllätys, sillä tuomari sijoitti Putkosenkin. Kilpailun voi sanoa olleen kovaa, sillä pelkästään valioluokassa koiria oli paljon ja ajattelinkin, että kaikki neljä PU-sijoittujaa saattavat löytyä jo niiden joukosta. Valioluokan koira voitti, edellä mainittu juniori oli toinen, valio kolmas ja meidän "sirkushevonen" Putkonen siis neljäs. Putkonen sai myös tanskalaisen vara-sertin, sertin mentyä junnulle. Kotiin viemisinä muistoksi vielä kaunis ruusuke sijoittumisesta neljänneksi.

Avoimen luokan narttuja oli kymmenen kappaletta. Veikkaan, että Murun sijoittuminen jäi tällä kertaa roikkuvista silmäluomista kiinni, sillä tuomari tykkäsi muuten Murusta. Murun sisko sijoittuikin luokassa kolmanneksi. Jälleen täytyy kehua tämän näyttelyn järjestelyitä. Jokainen koira sai laatuarvostelun jälkeen 90 kruunun (siis noin 12 euron) arvoisen lahjakortin, joka kävi näyttelypaikalla rotuaiheisia juttuja myyvän yrittäjän kojuun. Sain siis tehdä 270 kruunulla ostoksia "ilman edestä"! Asuntoautoon löytyi parit beagleaiheiset ikkunatarrat ja minulle söpö beaglerannekoru, ei hassumpaa.

IMG_2341.JPG

Muru lauantaina

IMG_2355.JPG

Murun kasvattajien omistama suloinen Dusty voitti lopulta lauantaina nartut ja oli VSP. Tässä erikoisnäyttelyssä oli myös erityinen Very Special Class, jonka tuli koostua kolmesta pentuesisaruksesta. Ensimmäistä kertaa Murun kasvattajilla oli mahdollisuus myös osallistua ja heidän VSS-ryhmänsä oli Muru, Murun sisko Casey ja veli Emil. Ryhmiä esitettiin yhteensä seitsemän. Olin todella iloinen Perin ja Karenin puolesta kun tuomari valitsi ryhmämme voittajaksi. He saivat kiertopalkinnon vuodeksi itselleen.

IMG_2424.JPG

Kennel Sweet Courage VSS-ryhmä, sisarukset: Christmas Jones (Casey), Miss Moneypenny (Muru) ja Mr. White (Emil)

Näyttelyn jälkeen meillä oli niin uupunut olo, että hylkäsimme heti ajatuksen lähteä suoraan kotimatkalle. Ympäristö oli niin upea, että yövyimme lopulta maanantaihin asti Reersøssa ja teimme mistä eniten nautimme lomalla, kävelimme niin paljon kuin jaksoimme. Lenkkireitit peltojen keskeltä meren rantaan ja sieltä lopulta kauniiseen kylään olivat unohtumattomia ja koirat nauttivat loman tästä aspektista varmasti yhtä paljon kuin mekin. Säätkin suosivat meitä koko loman ajan, ei ollut helle vaan sopivan lämmin, eikä Tanskassa satanutkaan kuin yhtenä yönä. Tosin mitenkään kovin rentoutunut olo ei ollut, kun vihdoin torstaina iltamyöhällä saavuimme kotipihaan Kannukseen. Yksitoista vuorokautta reissussa ja auton mittariin oli kertynyt 4400 kilometriä eli keskimäärin 550 kilometriä jokaisena ajopäivänä. Polttoaineeseen meni rahaa ties kuinka paljon (seuraava luottokorttilasku jo hirvittää), leirintäalueilla yöpymiset maksoivat yhteensä noin neljäsataa euroa ja kalleimmat kilometrit ajettiin Juutinrauman sillalla, jonka ylitys asuntoautolla maksoi 105 euroa suuntaansa. Sellainen kutina kyllä jäi, että varmasti ajelemme Tanskaan tulevaisuudessa toisenkin kerran, ehkä koiranäyttelyyn tai sitten vain lomalle. Tanskalainen maaseutu kolahti meihin ja kovaa, jos meistä ei kerran tanskalaisia maajusseja voi tulla, ties vaikka joskus hamassa tulevaisuudessa sieltä löytyisi meille eläkepäiville pieni tupa ja maatilkku.

IMG_2492.JPG

Hiehoja laitumella leirintäalueen vieressä

IMG_2571.JPG

Peltoja

IMG_2205.JPG

Wannabe tanskalainen maajussi

IMG_2512.JPG

Meren rantaa

IMG_2531-001.JPG

Perheen ainoa tanskalainen kotimaansa kamaralla ikuistettuna.

IMG_2508.JPG

Lenkkeilyä

IMG_2548.JPG
IMG_2591.JPG

Gallowayt laitumella

IMG_2660.JPG

Ovatkohan nämä jyllanninhevosia? 

IMG_2631.JPG

Kalundborgin kaupunkia

IMG_2627.JPG

 

IMG_2633.JPG

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: näyttelyt, Muru, Putkonen, Tupuna

Heinäkuuko jo muka?!

Torstai 9.7.2015 klo 12:33 - Sanna

Kesä on vilahtanut melko pitkästi heinäkuun puolelle, vaikka ilmojen perusteella sitä ei uskoisi ja kotisivut eivät ole päivittäneet itse itseään... Olen pitänyt itseni kiireisenä niin pentujen, lampaiden, koirien kuin talon kanssa, että energiaa ja aikaa kotisivuille ja blogille ei vaan ole riittänyt. Oikein harmittaa saamattomuus tämän suhteen kun J-pentueen kasvukertomukset jäi nyt kirjaamatta muistiin. Paljon kaikenlaista muutakin tässä on tapahtunut, ainakin parit näyttelyt on käyty ja vihdoinkin kauan haaveiltu talonlaajennus projekti on polkaistu käyntiin! Mutta siitäpä kirjoittelen myöhemmin paremmalla ajalla enemmän. Pennut ovat nyt 9,5 viikkoa vanhoja ja omiin koteihinsa ovat jo lähteneet Kertalaakin Jaa Mää Vai ja Kertalaakin Jees Poks. Tämä pentue oli kasvattajan näkökulmasta helppo, ilman kummempia vastoinkäymisiä selvittiin syntymästä luovutukseen asti ja pennuista on kasvoi reippaita, söpöjä beaglen alkuja.

Kertalaakin Jännän Äärellä, kotoisammin Jännä majailee edelleen täällä synnyinkodissa. Jos Jännälle löytyisi kiva, jonkinlaisesta harrastamisesta kiinnostunut koti, joka olisi vähän näyttelyistäkin kiinnostunut, niin Jännäkin voisi muuttaa, joko mieluiten sijoitussopimuksella taikka sitten ihan omaksi. Neitosen luonteessa olisi mielestäni potentiaalia vaikkapa esim. rally-tokoon, josta itse olen kovin innostunut. Tietysti toivomuksena olisi uuden kodin sijainti kohtuullisen välimatkan päässä, joten Etelä-, Keski- tai Pohjois-Pohjanmaa tulisi lähinnä kysymykseen. Soittamalla tai sähköpostilla saa suloisesta Jännästä lisää tietoa. Olen Tanskan reissulla 13.-21.7. jolloin minua on hankalampi tavoittaa, mutta matkan jälkeen palaan asiaan.

Tässä kaikkien kolmen 8-viikkois kuvat: 

IMG_1247.JPG

Kertalaakin Jännän Äärellä "Jännä"

IMG_1312.JPG

8 vkoa

IMG_1214.JPG

Kertalaakin Jees Poks "Pipsa"

IMG_1329.JPG

8 vkoa

IMG_1223.JPG

Kertalaakin Jaa Mää Vai "Åke"

IMG_1367.JPG

8 vkoa

Kommentoi kirjoitusta.

Pennin muistolle

Tiistai 9.6.2015 klo 18:13 - Sanna

Blogin kirjoittelu on kerrassaan jäänyt kaiken muun keskellä. Sateinen ja kolea kevät on vaikeuttanut maatilan peltohommia ikävästi ja pistänyt työkalenteria ihan uuteen uskoon. Kaikki lampaatkaan eivät ole vielä  laitumilla, joten niiden kanssa työsarkaa riittää. Pennut vievät yllättävän paljon aikaa ja niille ilolla suokin jokaisen hetken jonka niiden kanssa suinkin ehtii viettää. Yllättävää surua saimme osaksemme, kun laumamme väheni taas yhdellä. Pennin polvivikaisen jalan nivelrikko eteni siihen pisteeseen, että Penni alkoi ontumaan koko ajan ja jouduimme pakon edessä tekemään raskaan päätöksen. Viimeiset illat lopetusajan varaamisen jälkeen lenkkeiltiin normaalia enemmän kipulääkkeiden voimalla ja Pennin riemuksi onnistuimme metsälenkillä törmäämään jopa hirveen. Varsinkin tuolloin päätöksen oikeellisuus todella varmistui itselle; on väärin että koiran mieli käskee juosta, mutta jalka ei kestä. Auringonvalon siivilöityessä puiden lomitse teimme viimeisen yhteisen lenkin. Nyt kivut ovat poissa ja Penni vapaa juoksemaan.

Pennitönuneksia 29.7.2008-2.6.2015

11078106_514251648722993_1856968385715796016_o.jpg

1 kommentti .

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »