Pentuja ja harrastelua

Maanantai 15.2.2016 klo 8:59 - Sanna


No niin... tämäkin kirjoitus pääsi livahtamaan keskeneräisenä esille, osoittaa siis lähinnä sen että aikaa kirjoitteluun on ollut tosi vähän, enkä siksi ole saanut mitään aikaiseksi kotisivuilla viikkokausiin.

Pentujen kanssa aika on kulunut kuin siivillä. Tekemistä on riittänyt niin kiitettävästi lauman kanssa, että päivitykset olen tehnyt kuvamuodossa tuonne Facebook-sivulle, joka onkin osoittautunut oikein käteväksi siihen tarkoitukseen. Waakku lähti omaan kotiinsa Tampereelle kaksi viikkoa sitten. Waakun hupsit ovat jo kohta 13 viikkoisia kauhukakaroita. Tästä joukosta ainakin toistaiseksi täällä synnyinkodissa majailevat Vares sekä siskonsa Nappis ja Pikku-Waakku. Vares on tästä pentueesta se, jonka ilomielin haluaisin jättää kotiin. Asiassa on kuitenkin vielä pikkuruinen herneen kokoinen mutta... Vareksen toinen kives nimittäin loistaa edelleen poissaolollaan. En kuitenkaan ihan vielä halua luopua toivosta ja odottelemme puuttuvaa pallia vielä jonkun viikon ajan. Mikäli se jää kuitenkin kadoksiin, Vares tulee etsimään uutta kotia. Tyttösten kohdalla seurailemme vielä niiden kasvua ennen pysyviä päätöksiä.  

Polveutumismääritysnäytteiden tulokset tulivat lopulta huomattavasti nopeammin kuin olin olettanut ja tulos oli juuri se mitä arvelimme, hupsien ylpeä isä on Melvin. Pentujen viralliset nimet keksin Hups!-teemalla ja nämä pennut tullaan tuntemaan nimillä: Kertalaakin Hupsista Keikkaa "Leevi", K. Hyvänen Aika "Kasper", K. Huh Huh "Vares", K. Härre Gyyd "Nappis", K. Hip Hip Hurraa "Nemo", K. Hiukan Ihana "Ihana", K. Herran Jestas "Niila" ja K. Hyvän Ilman Lintu "Pikku-Waakku".

IMG_7898.JPG

Pikku-Waakku 11 vkoa

IMG_7926.JPG

Nappis 11 vkoa

IMG_7973.JPG

Vares 12 vkoa

Laumassa on tapahtunut pieniä muutoksia. Pitkään jatkunut stressaava sotatila Melvinin ja Putkosen välillä ratkesi lopulta onnellisesti kaikkien kannalta, kun Putkoselle löytyi sattumalta tammikuun alussa ihana sijoituskoti Rovaniemeltä Eveliinan ja Eemelin koirana. Lauman kanssa elämä helpottui huomattavasti kun koiria ei tarvitse enää erotella toisistaan. Vaikka rakkaasta koirasta luopuminen on todella raskasta, se oli ehdottomasti oikea ratkaisu tässä tilanteessa, jossa koirat eivät tule enää toimeen keskenään. On lohdullista tietää miten hyvään kotiin Putkonen muutti ja kuinka paljon sitä siellä rakastetaan. Putkis on sopeutunut uuteen elämäänsä hienosti, eikä se ole ikävöinyt meitä (toisin kuin me sitä).

Näyttelyvuosi startattiin tammikuussa Kajaanin näyttelystä ilman sen kummempaa menestystä. Beagleja oli esillä ihan hyvä määrä, 23 aikuista ja pari pentua. Tupuna oli virallisessa kehässä ensimmäistä kertaa ja se voitti junnuluokan erinomaisella, ilman SA:ta ja oli Royal Canin Rop-juniori. Kisulle avoimesta luokasta ERI4 SA. PN-kisassa sijoitusta ei tullut, mutta vissiin lohdutuspalkinnoksi saatiin kuitenkin vara-sert. Kajaanin Pallohalli oli kokenut kasvojenkohotuksen sinne asennetun tekonurmen ansiosta, yhtään ei tule ikävä pölisevää maapohjaa! Vielä kun halli muuttuisi jollain tempulla lämpimäksi, olisi Kajaanin tamminäyttely meidän näyttelylistalla joka vuosi. Vuoden toiseen näyttelyyn oli tarkoitus mennä peräti kolmen koiran voimin Raahen ryhmikseen, mutta sairastuimme tuolla viikolla koko perhe ärhäkkään nuhakuumeeseen ja näyttelypäivänä olin edelleen sängyn pohjalla potemassa, joten se näyttely jäi meiltä väliin. Suunnitelmissa on ainakin maaliskuussa Beaglejärjestön päänäyttely, joka onkin tänä vuonna meille lähinäyttelynä Kokkolassa. Keväälle ja kesälle olen näyttelykalenteria jo selaillut, mutta päätöksiä menoista teen omaan tapaani vasta kun ilmoittaumisajat rupeavat lähenemään loppuaan. Kaikki tämän vuoden lampaiden karitsoinnit ovat huhtikuussa, joten kevät vietetään lähinnä lampolassa. 

Tupunan kanssa osallistuin menneenä viikonloppuna Kannuksen Dogness-hallilla järjestettyyn rally-toko kisaan. Ehdin katua ilmoittautumista yhtä monta kertaa kuin treenasin hallilla pitkän tauon jälkeen, sillä sinne tässä muutaman kuukauden treenitauon aikana asennettu nurmimatto on näin beaglen kanssa harrastavalle varsinainen painajainen. Kaikki keinonurmen sekaan tipahtaneet ja polkeutuneet namit vetävät koiran nenää puoleensa magneetin lailla. En siis odottanut meiltä kovinkaan kummoista suoritusta, eikä se sellainen ollutkaan, mutta iloinen yllätys oli kuitenkin hyväksytty tulos 86 pisteellä ja sitä seurannut koulutustunnus alokasluokasta eli RTK1. Suoritusta kuvaa hyvin tuomarin kommentti arvostelulomakkeessa: "Upea kontakti silloin kun nenä ei ole maassa. Hyvin ohjattu :)" Jos nyt oikein jalostustietojärjestelmästä katsoin niin Tupuna on neljäs suomalainen beagle, jolta tämä koulutustunnus löytyy. Minulla on syytä olla ylpeä! Tupuna herättää paljon positiivista huomiota kun olemme treenaamassa tai kisoissa, lähes aina joku tulee minulle ihastelemaan Tupunan työskentelyä tai kysymään onko se beagle, kun niitä harvemmin näissä harrastuksissa näkee. Harmi, että harvakseltaan näkeekin, sillä beaglesta olisi kyllä vaikka mihin! Se ei ehkä ole vaihtoehto kirkkaimpia kärkisijoja harrastuksissaan tavoitteleville, mutta todella pätevä harrastuskaveri muuten, oppimiskyvyn tai motivaation puutteesta rotua on turha syyttää.

WP_20160213_11_03_52_Pro.jpg

Kisarata

WP_20160213_12_46_07_Pro.jpg

RTK1 Devaney's Q-Tamolla mitali kaulassaan :)

Avainsanat: Waakun pennut, H-pentue, Tupuna, rally-toko, Kisu, Putkonen


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini