Hurraa hupsit!

Keskiviikko 14.9.2016 klo 12.50 - Sanna

H-pentue eli tuttavallisemmin hupsit, saavuttivat näyttelyiden virallisiin luokkiin vaadittavan 9 kuukauden iän ja meillähän oli tietysti kova into saada näitä tyyppejä esille. Koska kotiin suurin toivein jätetty Vares jäi meidän suruksemme kivesvikaiseksi, keksin kesällä kysyä josko velipoika Nemon (Kertalaakin Hip Hip Hurraa) omistajat Sonja ja Esa raaskisivat antaa Nemon meille pariksi viikoksi näyttelyvisiitille, elo-syyskuun vaihteeseen kun sattui sopivasti peräti neljä ryhmänäyttelyä tuoreille junnuille debytoitaviksi. Nemo asustaa valmiiksi näyttelyistä innostuneessa perheessä ja pitkien välimatkojen takia nämä näyttelyt olisivat olleet heille hankalia, joten niin Nemo tuli meille reilun kahden viikon vierailulle, josta valtavat kiitokset omistajille!

Tämä oli minulle myös hieno tilaisuus tutustua taas yhteen aikuistuvaan kasvattiini paremmin. Helpommin Nemon vierailuaika ei meillä oikeastaan olisi voinut sujua, Nemo tuli joukkoon ylväästi häntä pystyssä ja otti paikkansa laumassa muitta mutkitta. Jaksan aina iloita enemmän ja enemmän tämän pentueen luonteista, kahdeksasta pennusta kahta emme ole vielä tavanneet meiltä lähdön jälkeen, mutta omien kotona olevien kolmen lisäksi tapaamamme kolme hupsia ovat kaikki erittäin itsevarmoja ja avoimia koiria eli sellaisia, jollaiseksi minä unelmieni beaglen luonteeltaan miellän. 

Näyttelypäivinä meitä kiusasivat varsinaiset koiranilmat, mutta juuri parempaa alkua joukkio ei olisi voinut saada. Kaikkiin neljään näyttelyyn osallistui omista tytöistä Pikku-Waakku (Kertalaakin Hyvän Ilman Lintu), keräten kaksi vara-sertiä ja kaksi sertiä, ryhmävoitolla ja BIS-3 sijoituksella höystettynä. Nappis (K. Härre Gyyd) osallistui kahteen näyttelyyn ja oli Kihniössä VSP sertin kera. Nappiksella on yksi etuhampaista virheasentoinen ja siitä toinen tuomari rokotti Uusikaarlepyyssä SA:n verran. Nemo keräsi kolmesta näyttelystä kotiinviemisiksi vara-sertin ja kolme sertiä. Kaiken kruunasi Nemon Best In Show voitto Kihniön ryhmänäyttelyssä (ryhmät 4/6 & 5), jossa esitimme ensimmäistä kertaa myös kasvattajaryhmän tuloksella BIS-2 kasvattajat, kahdeksan ryhmän joukosta. Kiitos vielä myös Niilan (Kertalaakin Herran Jestas) omistajille! Niilakin pokkasi ensimmäisestä näyttelykäynnistään Kihniössä muistoksi vara-sertin. 

IMG_2365.JPG

Nemosta piti tietysti tilaisuuden tullen ottaa näyttelyposeerauskuva

14264218_885629528247393_2909875523709589564_n.jpg

KIHNIÖ Rn 4.9.2016 BEST IN SHOW-1  kuva:Pawdium

IMG_2624.JPG

Ja itselle muistoksi; Nemo neljän näyttelyn saaliinsa kanssa, pojalla oli kassillinen palkintoja kotiinviemisinä! Aktiiviset ja yhteistyökykyiset kasvatinomistajat ovat kasvattajalle oikeita aarteita.

1 kommentti . Avainsanat: näyttelyt, H-pentue, Hupsit

Pentuja ja harrastelua

Maanantai 15.2.2016 klo 8.59 - Sanna

No niin... tämäkin kirjoitus pääsi livahtamaan keskeneräisenä esille, osoittaa siis lähinnä sen että aikaa kirjoitteluun on ollut tosi vähän, enkä siksi ole saanut mitään aikaiseksi kotisivuilla viikkokausiin.

Pentujen kanssa aika on kulunut kuin siivillä. Tekemistä on riittänyt niin kiitettävästi lauman kanssa, että päivitykset olen tehnyt kuvamuodossa tuonne Facebook-sivulle, joka onkin osoittautunut oikein käteväksi siihen tarkoitukseen. Waakku lähti omaan kotiinsa Tampereelle kaksi viikkoa sitten. Waakun hupsit ovat jo kohta 13 viikkoisia kauhukakaroita. Tästä joukosta ainakin toistaiseksi täällä synnyinkodissa majailevat Vares sekä siskonsa Nappis ja Pikku-Waakku. Vares on tästä pentueesta se, jonka ilomielin haluaisin jättää kotiin. Asiassa on kuitenkin vielä pikkuruinen herneen kokoinen mutta... Vareksen toinen kives nimittäin loistaa edelleen poissaolollaan. En kuitenkaan ihan vielä halua luopua toivosta ja odottelemme puuttuvaa pallia vielä jonkun viikon ajan. Mikäli se jää kuitenkin kadoksiin, Vares tulee etsimään uutta kotia. Tyttösten kohdalla seurailemme vielä niiden kasvua ennen pysyviä päätöksiä.  

Polveutumismääritysnäytteiden tulokset tulivat lopulta huomattavasti nopeammin kuin olin olettanut ja tulos oli juuri se mitä arvelimme, hupsien ylpeä isä on Melvin. Pentujen viralliset nimet keksin Hups!-teemalla ja nämä pennut tullaan tuntemaan nimillä: Kertalaakin Hupsista Keikkaa "Leevi", K. Hyvänen Aika "Kasper", K. Huh Huh "Vares", K. Härre Gyyd "Nappis", K. Hip Hip Hurraa "Nemo", K. Hiukan Ihana "Ihana", K. Herran Jestas "Niila" ja K. Hyvän Ilman Lintu "Pikku-Waakku".

IMG_7898.JPG

Pikku-Waakku 11 vkoa

IMG_7926.JPG

Nappis 11 vkoa

IMG_7973.JPG

Vares 12 vkoa

Laumassa on tapahtunut pieniä muutoksia. Pitkään jatkunut stressaava sotatila Melvinin ja Putkosen välillä ratkesi lopulta onnellisesti kaikkien kannalta, kun Putkoselle löytyi sattumalta tammikuun alussa ihana sijoituskoti Rovaniemeltä Eveliinan ja Eemelin koirana. Lauman kanssa elämä helpottui huomattavasti kun koiria ei tarvitse enää erotella toisistaan. Vaikka rakkaasta koirasta luopuminen on todella raskasta, se oli ehdottomasti oikea ratkaisu tässä tilanteessa, jossa koirat eivät tule enää toimeen keskenään. On lohdullista tietää miten hyvään kotiin Putkonen muutti ja kuinka paljon sitä siellä rakastetaan. Putkis on sopeutunut uuteen elämäänsä hienosti, eikä se ole ikävöinyt meitä (toisin kuin me sitä).

Näyttelyvuosi startattiin tammikuussa Kajaanin näyttelystä ilman sen kummempaa menestystä. Beagleja oli esillä ihan hyvä määrä, 23 aikuista ja pari pentua. Tupuna oli virallisessa kehässä ensimmäistä kertaa ja se voitti junnuluokan erinomaisella, ilman SA:ta ja oli Royal Canin Rop-juniori. Kisulle avoimesta luokasta ERI4 SA. PN-kisassa sijoitusta ei tullut, mutta vissiin lohdutuspalkinnoksi saatiin kuitenkin vara-sert. Kajaanin Pallohalli oli kokenut kasvojenkohotuksen sinne asennetun tekonurmen ansiosta, yhtään ei tule ikävä pölisevää maapohjaa! Vielä kun halli muuttuisi jollain tempulla lämpimäksi, olisi Kajaanin tamminäyttely meidän näyttelylistalla joka vuosi. Vuoden toiseen näyttelyyn oli tarkoitus mennä peräti kolmen koiran voimin Raahen ryhmikseen, mutta sairastuimme tuolla viikolla koko perhe ärhäkkään nuhakuumeeseen ja näyttelypäivänä olin edelleen sängyn pohjalla potemassa, joten se näyttely jäi meiltä väliin. Suunnitelmissa on ainakin maaliskuussa Beaglejärjestön päänäyttely, joka onkin tänä vuonna meille lähinäyttelynä Kokkolassa. Keväälle ja kesälle olen näyttelykalenteria jo selaillut, mutta päätöksiä menoista teen omaan tapaani vasta kun ilmoittaumisajat rupeavat lähenemään loppuaan. Kaikki tämän vuoden lampaiden karitsoinnit ovat huhtikuussa, joten kevät vietetään lähinnä lampolassa. 

Tupunan kanssa osallistuin menneenä viikonloppuna Kannuksen Dogness-hallilla järjestettyyn rally-toko kisaan. Ehdin katua ilmoittautumista yhtä monta kertaa kuin treenasin hallilla pitkän tauon jälkeen, sillä sinne tässä muutaman kuukauden treenitauon aikana asennettu nurmimatto on näin beaglen kanssa harrastavalle varsinainen painajainen. Kaikki keinonurmen sekaan tipahtaneet ja polkeutuneet namit vetävät koiran nenää puoleensa magneetin lailla. En siis odottanut meiltä kovinkaan kummoista suoritusta, eikä se sellainen ollutkaan, mutta iloinen yllätys oli kuitenkin hyväksytty tulos 86 pisteellä ja sitä seurannut koulutustunnus alokasluokasta eli RTK1. Suoritusta kuvaa hyvin tuomarin kommentti arvostelulomakkeessa: "Upea kontakti silloin kun nenä ei ole maassa. Hyvin ohjattu :)" Jos nyt oikein jalostustietojärjestelmästä katsoin niin Tupuna on neljäs suomalainen beagle, jolta tämä koulutustunnus löytyy. Minulla on syytä olla ylpeä! Tupuna herättää paljon positiivista huomiota kun olemme treenaamassa tai kisoissa, lähes aina joku tulee minulle ihastelemaan Tupunan työskentelyä tai kysymään onko se beagle, kun niitä harvemmin näissä harrastuksissa näkee. Harmi, että harvakseltaan näkeekin, sillä beaglesta olisi kyllä vaikka mihin! Se ei ehkä ole vaihtoehto kirkkaimpia kärkisijoja harrastuksissaan tavoitteleville, mutta todella pätevä harrastuskaveri muuten, oppimiskyvyn tai motivaation puutteesta rotua on turha syyttää.

WP_20160213_11_03_52_Pro.jpg

Kisarata

WP_20160213_12_46_07_Pro.jpg

RTK1 Devaney's Q-Tamolla mitali kaulassaan :)

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Waakun pennut, H-pentue, Tupuna, rally-toko, Kisu, Putkonen