Mitäs meille kuuluu?

Torstai 26.6.2014 klo 17.18 - Sanna


Nyt ollaan useamman viikon näyttelytauolla. Toukokuun puolella osallistuttiin jo perinteisesti Tuurin Miljoonakoiraan. Mukana oli Pömppärella ensimmäistä kertaa junioriluokassa, Muru ja Putkonen. Putkonen oli rotunsa paras, sai sertin ja sijoittui vielä helteisen päivän päätteeksi ryhmäkilpailussa neljänneksi. Pömppis yllätti ihan täysin olemalla ekassa näyttelyssään vsp ja saamalla sertin. Muru oli PN-2 vara-sertillä.

img_6242.jpg

Putkonen ja Tuurin tuomiset :)

Kesäkuussa pidimmekin ensimmäisen kerran vähän lomaa tälle vuodelle. Ajelimme ensin asuntoautolla 7.6. Pielaveden ryhmänäyttelyyn, johon osallistui Putkonen ja Pömppis. Jälleen oli todella helteinen näyttelypäivä. Koska näyttelyalue oli asfalttikenttä, edes telttaa ei saanut minnekään pystyyn vähän varjoa antamaan. Putkonen oli jälleen ROP ja nyt kaksi vuotta täytettyään otti vastaan viimeisen sertin. Ryhmäkehässäkin tuli sijoitus kolmanneksi. Pömppis oli PN-2 ja sai vara-sertin.

img_6342.jpg

Pielavedellä RYP-3

Sieltä ajelimme Järvenpäähän majoittumaan isäni luo. Olimme reissuun lähtiessämme ilmeisesti niin vallinneiden helteiden lumoissa, että Hannulla ei ollut mukana edes yhtään pitkähihaista paitaa, saatikka että kummallakaan oli ollut takkia matkassa. Etelä-Suomessa keli olikin nimittäin yllätykseksemme huomattavasti viileämpi, mutta onneksi isäni naulakosta löytyi Hannulle lainaan huppari, helluntain takia kun kaupatkin olivat jo kiinni. Sunnuntaina 8.6. osallistuimme Murun ja Putkosen kanssa Helsingissä beaglein toiseen vuotuiseen erikoisnäyttelyyn. Koiria oli paikalla viitisenkymmentä. Mitään ihmeempiä odotuksia minulla ei ollut, joten Putkosen ERI2 SA ja sijoittuminen PU-kisassa kolmanneksi oli tosi iloinen yllätys. Oikein harmitti, että se viimeinen serti oltiin saatu juuri edellisenä päivänä, sillä nytkin sitä meille tarjottiin ja jouduin siitä kieltäytymään. Olisihan se ollut paljon hauskempi ottaa vastaan erikoisnäyttelystä!

Murullakin meni vielä pykälän verran paremmin; se oli nuorten luokassa ERI1 SA ja lopulta PN-2 vara-sertillä. Tosi hieno suoritus siinä porukassa! Olin enemmän kuin tyytyväinen tuon päivän sijoituksiin.

img_6454.jpg

Putkonen Helsingissä PU-3

img_6630.jpg

Muru PN-2 vara-sert

img_6603.jpg

Päivän kruunasi se, että molemmat Vantaalla asuvat Piparin ja Putkosen pojat, Bono ja Jumi, tulivat perheineen meitä näyttelyyn moikkaamaan. Kasvaneet olivat kovasti ja molemmat olivat tosi reippaita ja iloisia beaglen alkuja. Kiitokset molempien omistajille, oli tosiaan aivan ihana nähdä teitä ja kasvaneita pentuja! :) Tässäpä muutamat kuvat tapaamisesta.

img_6571.jpg

Bono eli Kertalaakin Tee Se Itse 5,5 kk.

img_6580.jpg

Jumi eli Kertalaakin Tekevälle Sattuu 5,5 kk.

img_6412.jpg

Putkonen ja Jumi

img_6415.jpg

"Onks tää nyt tosiaan mun poikani?"

img_6417.jpg

"On se, leikitään!"

img_6516.jpg

Tässä veljespainia; Jumi alla ja Bono päällä.

img_6544.jpg

Jumi ja Bono

Järvenpäässä jäljellä ollut aika käytettiin lenkkeilemiseen mukana olleen nelikon eli Pömppiksen, Kisun, Putkosen ja Murun kanssa. Olipa ihanaa tehdä pitkät lenkit vanhoissa minulle kovin tutuissa, joskin paljon myös muuttuneissa, maaseutuoppilaitoksen ja Tuusulanjärven maisemissa. Kovasti nämä maalaiskoiratkin nauttivat muutaman päivän "kaupunkilomasta". Vain yhtenä yönä kerrostalon rappukäytävän äänet aiheuttivat pikku pöhähdyksiä. Tuli siinä tietysti mietittyä miten erilaista elämä meillä esim. Järvenpäässä olisi. Maksimi koiramäärä olisi meille kaupungissa asuessa ihan ehdottomasti juuri neljä, jolloin kaikkia pystyisi lenkkeilyttämään vielä samalla kertaa. Ensi kerralla meidän lauman muita kuulumisia!

wp_001607.jpg

Nämä Järvenpään vanhan maaseutuoppilaitoksen peltotiet olivat minun rakkaimpia lenkkimaastojani aikanaan ensimmäisen koirani kanssa. Kuvassa taivaalla näkyvä pieni tahra on muuten kuumailmapallo.

wp_001610.jpg

Piti sitten pitkien päivien jälkeen vähän huilatakin. Sattui Murun pään alle beaglemaisen sopivasti Ressu-tyynyliina, joka on emännän lapsuuden peruja :)


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini