Turistina Cruftsissa - osa 1

Täytyypä kirjoitella Cruftsin matkan muistoja talteen nyt heti tuoreeltaan, ettei ainakaan tärkeimmät mietteet reissusta pääse unohtumaan.

Matkustimme Hannun ja Ukon kanssa Englantiin brittien vuoden suurimpaa koiratapahtumaa, Birminghamissa vuosittain järjestettävää Cruftsia, varten viime keskiviikkona. Näyttely kesti torstaista sunnuntaihin. Pysyimme alkuperäisessä suunnitelmassamme eli vietimme näyttelyssä torstain beaglejen arvostelua seuraten ja perjantain muuten vain näyttelyä ihmetellen. Lauantai jäi sitten Birminghamin katselulle vapaaksi. Ihmeteltävää näyttelyssä riitti; ensimmäinen huomattava ero FCI maiden ja englantilaisen Kennel Clubin välillä on roturyhmät. Brittiläinen ryhmäjako jakaa koirat  seitsemään eri roturyhmään. Torstaina esillä olivat Hound- ja Terrier-ryhmät, joista ensimmäiseen beaglet kuuluvat muunmuassa esimerkiksi suomenpystykorvien, mäyräkoirien ja irlanninsusikoirien kanssa. Hound-ryhmä on siis kirjava sekoitus meikäläisiä 4, 5, 6 & 10 ryhmiä.

Tuomari työssään.

Beagleja näyttelyyn oli ilmoitettu 255 kappaletta. Aivan kehän alkuun emme aamulla ehtineet. Lähes koko päivä kului kehää seuraten. Välillä oli tosin käytävä syömässä ja pikkuisen kiertämässä hallia, ettemme paleltuneet paikallemme. Beaglekehä nimittäin sijaitsi hallin ulkolaidalla ja paikka oli tosi kylmä ja vetoisa.

Näyttelyyn osallistujia lokeroissaan.

Tuomari oli englantilainen vanhempi herrasmies. Hän paneutui jokaisen koiran arviontiin ja tarkasteluun yhtä huolella. Kehää seuratessa otti aikansa opiskella brittiläistä arvostelusysteemiä, asiat kun ovat siellä aivan erilailla kuin täällä. Ensinnäkin luokkia on aivan mielettömästi. Koiran voi ilmeisesti ilmoittaa useampaan luokkaan samaan näyttelyyn. Mitään laatuarvosteluja ei jaeta, vaan tuomari sijoitti kustakin luokasta viisi koiraa. Kahdesta ensimmäiseksi sijoittuneesta koirasta tuomari näytti sanelevan nauhuriin jonkinlaisen arvostelun, jossakin nämä kritiikit sitten ilmeisesti julkaistaan?

Beaglejen taso oli jotakuinkin sellainen kuin olin etukäteen osannut odottaakin. Uroksissa ei oikeastaan sellaisia minun makuuni meneviä koiria juurikaan ollut. Paras uros ja lopulta rop oli Austariasta tuotu kaksivärinen uros, joka liikkeillään erottui positiivisesti urosten joukosta.

Narttujen esiintymisen aloitti veteraanit. Luokassa oli 13 koiraa ja niistä parhaaksi tuomari nosti sen kaksivärisen nartun, jonka tassujen kamalaa kuntoa kauhistelin heti arvostelun alettua. Muutenkin rakenteeltaan ja kunnoltaan parempia vaihtoehtoja esityissä veteraaneissa olisi ollut runsaasti. Mieleeni jäi erityisesti ihastuttavan iloisesti ja reippaasti esiintyvä kaksivärinen narttu, joka ei sijoittunut edes kärki viisikkoon.

Paras veteraani narttu tuomarin arvioinnin alla.

Kaikestaan nartuissa oli kaksi sellaista koiraa, jotka kiinnittivät huomioni ja joista pidin. Kaksivärinen, 11 kuukautta vanha narttu esitettiin Special Puppy-luokassa, jossa oli 10 osallistujaa. Tuomari sijoitti tämän koiran viidenneksi, vaikka se olisi mielestäni ollut ehdottomasti luokkansa paras.

Tästä nuoresta nartusta pidin kovasti.

Oikeastaan ainoa luokka, jossa tuomarin mieltymykset kävivät omieni kanssa yksiin, oli Post Graduate, jossa esitettiin 26 narttua ja se oli niin ollen luokista suurin. Luokan voitti kolmivärinen narttu, jonka toivoin menestyvän myös parasta narttua valitessa. Valitettavasti tuomari ei kuitenkaan tainnut olla koiraan yhtä ihastunut kuin minä.

Suosikki narttuni beaglejen kirjavasta joukosta.

Kehää seuratessa kävi selväksi, että koirat oli järestään varsinkin pöydälle erittäin hyvin treenattuja. Kun koiran yksilö esiintymisen vuoro tuli, tuomari kävi koiran erittäin tarkasti läpi ensin pöydällä ja liikutti sen jälkeen edes-takaisin ja ympyrän. Tämän jälkeen koiraa seisotettiin vielä hetki tuomarille. Tapana ilmeisesti on ettei koiraa tässä vaiheessa asetella vaan se seisotetaan vapaasti, ainakaan paria koiraa lukuunottamatta sellaista ei tapahtunut.

Huomasin erittäin monilla koirilla takajaloissa rumat arvet huonosti onnistuneiden takakannusten poistojen seurauksena.

Mielenkiintoinen päivä kaiken kaikkiaan. Koirien taso oli jokseenkin kirjavaa ja englantilainen rotutyyppi aikalailla erilainen kuin se, minkä itse miellän ihanne beaglekseni. Osa koirista oli sen tasoisia, joita meilläpäin näkee ryhmänäyttelyissä. Mielestäni monilla koirilla oli kauniit päät, mutta pitkät rungot, pitkillä lanneosilla, jyrkillä lantioilla ja huonoilla hännän kiinnityksillä ja suorilla etuosilla. Lisäksi löytyi karkeita ja rumia päitä, uroksilla roikkuvia huulia. Liikkeet olivat pääasiassa jokseenkin kamalaa katsottavaa. Joka tapauksessa kokemus oli sellainen, että tulemme varmasti menemään Cruftsiin tulevaisuudessa uudemmankin kerran. Perjantai kuluikin sitten näyttelyä muuten ihmetellessä, mutta siitä lisää seuraavassa postauksessa...

PS. Jokaiselle näyttelyyn ilmoitetulle koiralle oli osoitettu oma lokero. Muistan vielä ajan kun messukeskuksen näyttelyissä oli sama systeemi käytössä.

Mies- ja koiraparkki, kuinka kätevää! Saisimmepa mekin tälläiset. Enää ei tarvitsisi näyttelyyn tullessa miettiä, että mihinkäs minä nämä panisin?