Pennut 5 vuorokautta

Sunnuntai 25.10.2015 klo 19.57 - Sanna

Pentulassa vietetään seesteistä kasvun aikaa. Pennut ovat hiljaisia, tyytyväisiä ja pyöreämahaisia. Muru on osoittautunut suorastaan täydelliseksi emäksi, en keksi mitään mitä haluaisin muuttaa sen tavassa hoitaa pentujaan. Ensimmäiset pennuille kriittisimmät päivät on nyt ohitettu, mutta uskallan huokaista helpotuksesta yleensä vasta silloin kun pennut ovat sen verran vanhoja, että rupeavat syömään kiinteää ruokaa. Olen aina ihmetellyt kaikkien koirankasvatusoppikirjojen toteamusta siitä, kuinka pentujen synnyttyä kaksi ensimmäistä viikkoa ovat kasvattajalle helpoimmat kun emä pitää huolen pennuista. Toki tämä on varmasti ihmistyypistä kiinni, mutta minulle ne kaksi ensimmäistä viikkoa ovat aina kaikkein stressaavimmat. Jos pentujen kanssa on tullakseen ongelmia, se tapahtuu yleensä juuri parin ensimmäisen viikon aikana.

Mehän siis Hannun kanssa valvomme kirjaimellisesti vuorokauden ympäri emää ja pentuja noin viikon verran. Tämä siksi, että en halua ottaa riskiä siitä, että pentu voi jäädä emän alle ja tukehtua kuoliaaksi. Lyytin pentueen kohdalla vahinko pääsi tapahtumaan ja Lyyti makasi kuoliaaksi pentueen isoimman pennun, kun pennut olivat muutaman päivän ikäisiä. Silloin ne olivat valvomatta vain hetken, mutta vahinkohan ei tunnetusti tule kello kaulassa. Siitä lähtien olemme siis valvoneet tuoreiden pentujemme kanssa. Tiedän, että koirapiireissäkin tälläistä monet pitävät järjettömänä ja ovat sitä mieltä, että terve emä ei pentujensa päälle käy makaamaan. Minä väitän tämän olevan hyvin paljon rotukohtainen juttu. Tiedän useampia beaglen pentuja, jotka ovat menettäneet henkensä litistymällä emän alle heti elämänsä alkutaipaleella. Kasvatuskokemusta minulla ei ole vielä paljon, mutta suomenpystykorva- tai harjakoirapentueiden kohdalla en tälläistä pelännyt ollenkaan. Pystykorvat ja harjikset ovat täysin erilaisia kuin beaglet, olenkin sanonut, että pystykorvarouvat eivät varmasti voisi nukkua joku ikävä klöntti kyljen alla ja harjikset nyt ovat kääpiökoirina niin kevyitä, että pennut ovat suhteessa emään jo huomattavasti suurempia kuin beaglejen vastaavat, edes johonkin verratakseni. Olen miettinyt voisiko tällä asialla olla jopa jotain tekemistä sen kanssa, että ainakin omat beagleni rakastavat nukkua toistensa kanssa jopa päällekkäin. Koirat siis ovat tottuneet makaamaan jos jonkinlaisessa mykkyrässä ja läjässä keskenään, eivätkä möykyt kyljen alla tarkoita muuta kuin että kaveri on lähellä? Olen ymmärtänyt, että joissakin roduissa tämä riski tuntuu olevan suurempi kuin muissa. Tiedän muita meidän tavallamme "neuroottisesti pentujaan valvovia" kasvattajia (niin beagle kuin muun rotuisia kasvattavissa) kuin myös niitä rodun harrastajia,  jotka eivät pentueitaan valvo sen kummemmin ja kaikki tuntuu menevän kuitenkin hyvin. Jokainen tehköön tavallaan ja muistetaan, ettei sitä yhtä ja ainoaa oikeaa tapaa ole olemassa tässäkään asiassa.

Vuorokausirytmi on valvomisen takia pistetty mullinmallin. Hannun nukkuma-ajaksi on muodostunut klo: 20-03 ja minun klo:03-10. Joku siis päivystää olohuoneessa olevia pentuja koko ajan. Onneksi apupäivystäjinä toimivat välillä meidän luotettu Kemu (aka Kennelmummi) eli äitini tai Ukko, joten työt ja muut koirat saadaan hoidettua ajallaan. Istumalihaksia siis kulutetaan oikein urakalla pentulaatikon ääressä, mutta pentujen kasvun seuraaminen on aina yhtä kiehtovaa. Kaikki kolme ovat jo jollain tapaa omia persooniaan ja tottakai aivan mahdottoman söpöjä. En ole vielä keksinyt ensimmäistäkään pentujen tulevista nimistä, en sen paremmin virallisista- kuin työnimistäkään. Mielikuvitukseni on nyt niminikkaroinnin suhteen ilmeisen jumissa, mutta toivottavasti aika avaa tämän ajatussolmun (ja pian!). Olisi niin kiva alkaa kutsua pikkutyyppejä omilla nimillään. Facebookin kuvakansioon lisäilin koiralapsosista uusia kuvia, suosikkini tämän päivän kuvista oli ehdottomasti tämä otos Murun kuonon alla nukkuvasta pikkutytöstä.

Tunteiden vuoristorataa

Torstai 22.10.2015 klo 16.37 - Sanna

Murun pennut syntyivät tiistaina, 60 vuorokautta siemennyksen jälkeen. Murun avautumisvaihe alkoi maanantai-iltana ja seurannut yö sujui melko levottomissa merkeissä. Muru petaili sängyn vieressä olevaa petiään, kävi vähän väliä juomassa ja rauhoittui vain toviksi kerrallaan nukkumaan. Kuuden aikaan aamulla Muru halusi pois makuuhuoneesta olohuoneeseen, jossa se olisi mielellään tehnyt pesän jollekin sohvista. Ponnistuvaihe alkoi aamupäivällä. Kun ensimmäinen nestepussi tuli vähän näkyviin, odotin pennun pian syntyvän. Supistukset eivät tulleet kovin tiheästi, eikä Murun hieman voimattoman oloiset ponnistelut tuntuneet auttavat pentua yhtään eteenpäin. Sikiökalvot menivät jonkun supistuksen myötä rikki. Pentu oli selvästi synnytyskanavassa jumissa, eikä synnytys edennyt ollenkaan. Pentu oli tulossa takapää edellä ja jotenkin kylkisuunnassa. Sen verran pitkällä se kanavassa jo oli ettei takaisinpäin työntäminen onnistunut. Soitin Hannun töistä avukseni, sillä totesin että pennulle on pakko antaa vetoapua. Lopulta sain jonkinlaisen otteen pennun kylmiltä tuntuvista takatassuista, en tiedä kauanko tässä kesti, mutta ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen sain viimein autettua pennun supistusten myötä ulos, vaikka usko meinasi jo loppua kesken. Syntynyt narttupentu oli valitettavasti täysin eloton, kuten jo ehdimme olettaakin. Yritin kuitenkin elvyttää sitä tuloksetta. Se ehti olla jumissa lähes tunnin ja oletettavasti napanuora oli katkennut jo kauan ennen syntymää.

Se epätoivon tunne, joka iskee ensimmäisenä syntyneen, kovasti odotetun, kuolleen pennun jälkeen on lähes sanoinkuvailematon. Mieleen tuli ensimmäisenä pelko siitä kuinka tämä synnytys tulee etenemään ja tarvitaanko eläinlääkärin apua? Itsesyytökset, että mitä järkeä tässä on, onko tämä kaiken sen arvoista mitä tavoittelen? Jännitän koirieni synnytyksiä aina. Vaikka synnytys on äärettömän luonnollinen tapahtuma, en osaa suhtautua siihen hermoilematta. Maatilan eläinten, emolehmien ja lampaiden, kanssa olen saanut ja joutunut opettelemaan synnytystenhoitoa laajemmassa mittakaavassa. Jos työ on minulle jotain opettanut niin sen, että synnytyksissä voi sattua lähes mitä tahansa. Suurin osa synnytyksistä menee kyllä ongelmitta, mutta osassa ongelmia on ja sille ei yksinkertaisesti mahda mitään, mutta niistä on yritettävä selviytyä sillä hetkellä parhaansa mukaan. Joskus onnistutaan ja joskus tulee menetyksiä ja surua. Oman kokemukseni perusteella lehmien, uuhien ja koirien synnytykset ovat hyvin samankaltaisia; synnytykset etenevät samoin ja ongelmat ja niiden ratkaisut ovat lähes samoja eläinlajista riippumatta.

Murun ensimmäisen pennun syntymän jälkeen supistukset tuntuivat katoavan kokonaan. Pentujen syntymän välillä voi kestää useita tunteja ja normaalisti etenevän synnytyksen kohdalla en heti huolestu moisesta. Mutta koska ensimmäisen pennun syntymä oli vaikea, oli vaikea ennustaa johtuiko se pelkästään pennun virheasennosta vai olisiko kyseessä polttoheikkous tai peräti liian ahdas lantio?  Soitin eläinlääkärille ja hän soitti apteekkiin puhelinreseptin Vetoxia, jotta voisimme antaa Murulle oksitosiinia tarpeen vaatiessa voimistamaan supistuksia. Hannu lähti siis käymään apteekissa. Sillä välin Murun supistukset alkoivat taas ja tällä kertaa huomattavasti voimakkaampina kuin ensimmäisen pennun kohdalla. Oksitosiini jäi siis käyttämättä. Ponnistelukin oli aivan toisenlaista ja niin Murun toinen pentu, kolmivärinen tyttö, syntyi vihdoin kolme tuntia ensimmäisenä syntyneen pennun jälkeen. Kolmatta pentua ei tarvinnut odotella pariakymmentä minuutti pitempään; helposti syntyi kolmivärinen poika ja puolituntia tämän jälkeen yhtä helposti kolmivärinen tyttö.

Nopeasti suru vaihtui iloon. Onneen siitä että ikävästi alkanut synnytys päättyikin lopulta hyvin ja ongelmat olivat johtuneet pelkästään pennun virheellisestä asennosta. Toki yhden pennun menetys kirpaisee edelleen, mutta on oltava iloinen siitä, että Muru ja kolme muuta pentua ovat kunnossa ja voivat hyvin. Muru on osoittautunut heti ensi hetkestä lähtien erinomaiseksi emäksi, se käyttäytyy todella rauhallisesti, eikä suostu poistumaan pentupedistään edes syömisen ajaksi, joten ruoka ja juoma tarjoillaan sille nenän eteen. Ulkonakin käväistään tarpeilla pikapikaa. Pennut ovat kaikki pontevia ja elinvoimaisia. Kokoeroa pennuilla on jonkin verran, syntymäpainoiltaan isotyttö 400 grammaa, pikkutyttö 277 g ja poika 334 g. Kaikilla paino on lähtenyt nousuun ja noussutkin ensimmäisen vuorokauden aikana lähes grammalleen saman verran. Punnitsemme pennut ensimmäisen viikon aikana aina kahdentoista tunnin välein. Edellisistä pentueista tuttuun tapaan päivystämme pentuja ja emää vuorokauden ympäri ainakin viikon ajan. Pentueen oma kuva-albumi löytyy nyt kennel Kertalaakin Facebook-sivulta.

Pentukyselyitä tulee nyt viikoittain. En ota näihin Murun pentuihin ollenkaan varauksia, sillä luultavimmin katsomme kolmikon kehitystä kaikessa rauhassa 3-4 kuukauden ikään, jolloin vasta päätämme kotiin jäävästä pennusta. Ilmoittelen kyllä aikanaan Pentuja?-sivulla, jos pennuista joku etsii kotia. Kisulle (Fanta's Brand Red Riding Hood) on suunnitteilla pentue ja Kisun juoksua odotetaan jo kovasti alkavaksi minä päivänä hyvänsä. Lisätietoja tästä suunnitelmasta päivitän kotisivulle heti, jos pääsemme astutusreissulle.

Vuorokauden ikäisinä

Naamakin pestään välillä

Äidin kainalossa

2 x 2 =4

Perjantai 16.10.2015 klo 19.23 - Sanna

Arvaukseni oli kaksi, mutta kuten otsikosta voi ehkä päätellä, pieleen meni tällä kertaa. Tiineysröntgenissä Murun kanssa käyty ja sielläpä odotti kiva yllätys; odotettavissa ei olekaan vain kahta pikku murusta, vaan oikein kvartetti! Eli tuplaten mitä odotin. Samalla Muru sai toisen herpesrokotteen, joka suojaa syntyviä pentuja herpestartunnan varalta. Vielä noin viikko odotusta...

Odotuksen merkeissä

Tiistai 13.10.2015 klo 17.11 - Sanna

Mistähän sitä taas oikein aloittaisi kuulumisten kertomisen? Vaikka siitä, että me keltanokat, minä ja Tupuna, olemme nyt ensimmäisen rally-tokokokeemme käyneet. Koe oli viikko sitten maanantai-iltana ja jännitin sitä tasan siitä asti kun sain tietää meidän saaneen paikan. Olikin lopulta positiivinen yllätys kuinka rento koetapahtuma oikein oli verrattuna minulle tutumpaan koiranäyttelymaailmaan. Pahin pelkonikaan ei onneksi toteutunut ja me emme joutuneet starttaamaan ensimmäisenä, vaan vasta luokan puolivälissä, joten ehdin seurata useamman kanssakilpailijan suorituksen ja hahmottaa kuinka homma etenee. Tupunan suoritus meni ihan kivasti, tosin se ei ottanut perusasentoa pysähdyksissä ihan tavalliseen tapaansa vaan yritti tarjota minulle ahkerasti seisomista, tosin tätä ei ulkopuolinen välttämättä samalla tavalla nähnyt kuin minä.  Edellisen viikon treeneissä olimme harjoitelleet paikalla seisomista ja teimmekin siinä meille hankalassa liikkeessä silloin aimo harppauksen eteenpäin, kun sain loistavan neuvon palkata Tupuna namialustalta edestä. Virhepisteitä kokeessa kertyi -1 (vino) yhdessä käännöksessä ja edestakaisessa pujottelussa Tupuna haisteli viimeistä kartiota, josta ropisi yhteensä kolme virhepistettä. Lopputuloksena siis 96 pistettä ( max. pistemäärän ollessa 100) ja meille ensimmäinen hyväksytty tulos alokasluokasta, maininnalla "Ihana suoritus." Kiva tunne jäi ja se motivoi heti lisää tähän harrastukseen. Mikäli katsoin jalostustietojärjestelmästä oikein, niin Tupuna taitaa olla kuudes beagle, jolla on rally-tokosta hyväksytty tulos. Ikää Tupunalla oli koepäivänä 10 kk ja 2 pvää, kun alaikäraja osallistumiseen on 10 kk. Seuraava jännitettävä koepäiväkin on jo tiedossa ja se on 18.10.

Tässä odotellaan vielä tuloksia kokeen jälkeen

Murun kantoaika on sujunut rauhallisissa merkeissä. Ruoka ja lepo maistuvat tulevalle äidille. Muru on jo siirtynyt nukkumaan kanssamme makuuhuoneeseen ja sen johdosta me vietämme yömme sellaisessa käryssä, että silmiä melkein kirvelee. Näin tiineyden loppupuolella Muru nimittäin tuntuu kärsivän kovasti kaasuvaivoista. Mahan kasvu on ollut hyvin hillittyä ja toivon kovasti, että edes ne kaksi ultrassa pongattua koiravauvaa sieltä on tulossa. Ainakin pennun liikkeet erottaa hyvin, kun iltaisin Murun kanssa löhöilemme sohvalla vierekkäin. Varsinainen laskenta käydään suorittamassa ensi perjantaina tiineysröntgenissä ja samalla Muru saa toisen herpesrokotteensa. Sitten laskettuunaikaan on jäljellä enää viikko ja periaatteessa pennut voivat syntyä minä päivänä tahansa. Eli tällä viikolla täytyy laittaa pentulaatikko tykötarpeineen valmiiksi odottamaan H-hetkeä.

Epätasaisella kohdalla kuvattuna, Muru 51. vuorokautta siemennyksestä.

Puolivälissä

Keskiviikko 23.9.2015 klo 18.57 - Sanna

Koiran tiineys kestää noin 63 vuorokautta eli yhdeksän viikkoa. Murun siemennyksestä on nyt 33 vuorokautta eli tiineys on nyt ylittänyt puolivälin. Pentumahan huomaa jo selvästi ja kasvuvauhti vain kiihtyy tulevina viikkoina.

Nenä vuotaa, mutta iloon on aihetta

Lauantai 19.9.2015 klo 14.47 - Sanna

Syksy ja syysflunssat ovat tavoittaneet Kannuksen. Lauman kanssa pyöritetään arkea remontin keskellä. Kaksi viikkoa sitten hoitoon tuli sijoitustyttö Waakku, joka viettää juoksuaikansa täällä meillä. Hauska huomata miten sopeutuvaista sakkia beaglet ovat, Waakku tuli tänne ja oli heti taas kuin kotonaan ja muut koirat ottivat sen yhtä sujuvasti joukon jatkoksi. Itse olen ollut jatkuvassa flunssakierteessä oikeastaan kesästä saakka, ensin ärhäkkä nielutulehdus, sitten flunssa ja vain kolme tervettä viikkoa välissä ja taas olen kuumeisena maannut sängyn pohjalla. Tosi turhauttavaa! Koirille minun sairasteluni tietää aina tylsiä päiviä, toissa aamuinen kolmen kilometrin aamulenkki tuntui vähintään kolmentoista kilometrin pituiselta kun tuskanhiestä märkänä tarvoin koirien kanssa kotiin. Pakko todeta ettei sairaana pysty ja toivoa kulkutaudin talttuvan pikaisesti.

Eilen aamuna neljän viikon piinaava jännitys sai iloisen lopun. Käytin Murun tiineysultrassa ja onneksemme siellä näkyi ainakin kaksi pientä sykkivää sydäntä eli pentuja odotetaan syntyvän viiden viikon päästä. Tämä tuleva pentue on Murun ensimmäinen ja meillekin erityinen monella tapaa. Tuotimme Puolasta siirtospermaa jäähdytettynä ja tämä oli ensimmäinen kerta kun narttumme siemennettiin. Kaikki ei sujunut ihan alkuperäisten suunnitelmien mukaan, sillä Muru oli tarkoitus siementää jo veteraani-ikäisellä uroksella. Jonkinlainen etiäinen minulle tuli kuitenkin juuri sinä aamuna, kun Murun veren progesteroniarvo oli lopulta siemennyksen kannalta otollinen ja mielessäni mietin b-suunnitelmaa sille varalle, että valitsemani uroksen siemennesteenlaatu on jostain syystä heikkoa. Ja niinhän siinä sitten kävi, että Puolasta iltapäivällä tuli juuri sellainen viesti: sperman liikkuvuus niin heikkoa, ettei kannata jäähdyttää. Onneksi minulla oli varauros valmiiksi mietittynä ja sperma saatiin aikanaan matkalle Suomeen. Sen verran viivytystä uroksen vaihdoksesta kuitenkin tuli ettei paketti ehtinyt kuriirin matkaan puolalaiselta eläinklinikalta, vaan uroksen omistaja joutui lopulta viemään sen itse Varsovan lentokentälle. Oli muuten melkoista jännitystä tuo kyseinen viikko täynnä, minulle joka tuppaan jännittämään ihan pieniä toisarvoisiakin asioita. Siinä vaiheessa uskalsin huokaista hieman helpotuksesta kun sain kallisarvoisen paketin vihdoin Suomen puolella itselleni ja lopullinen helpotus oli kun eläinlääkäri totesi siemennesteen olevan laadultaan aivan huippuluokkaa ja itse siemennystapahtuma onnistui helposti. Olin nimittäin kuullut ja lukenut, että monesti sperman liikkuvuus pilataan vääränlaisella käsittelyllä jäähdytysvaiheessa. Onneksi meillä oli nyt tämän suhteen kaikki paremmin kuin hyvin.

Ennen ultrausta muutaman päivän ajan olin jo arvellut Murun olevan kantava, ulospäin se ei siitä juuri vielä näy, mutta se on muuttunut suorastaan hellyydenkipeäksi. Mikään määrä suukkoja, rapsutuksia ja läheisyyttä ei tunnu riittävän tulevalle äitikoiralle. Nyt täytyy vain toivoa, että seuraavat viisi viikkoa sujuvat hyvin ja synnytys menisi kuin oppikirjoissa. Käytän Murun tiineysröntgenissä noin viikkoa ennen laskettua-aikaa. Koska ultran perusteella odotan pientä pentuetta, en vielä tässä vaiheessa ota pennuista minkäänlaisia alustaviavarauksia. Mikäli pentuja syntyy vain kaksi, ne todennäköisesti jäävät molemmat meille kotiin. Olen todella tyytyväinen siihen, että heti ensimmäinen siemmennyskokeilumme tärppäsi. Tämä rohkaisee kokeilemaan samaa tulevaisuudessakin ja avaa paljon mahdollisuuksia jalostussuunnitelmien suhteen.

Toinenkin erityinen ilon aihe löytyy. Jännä on vielä meillä, mutta löytänyt jo tulevan kotinsa. Jännän tuleva omistaja kävi viikko sitten Jännään tutustumassa ja Jännä muuttaa lokakuun puolella uuden omistajansa loman alkaessa Lappeenrantaan. Jännästä taitaa tulla isona agility-beagle :) Tässä Jännän tuoreimmat kuvat.

Kertalaakin Jännän Äärellä 4kk

Palttoossa on kasvunvaraa, niinkuin reiden päältä näkyy ;D

Hurahdus rally-tokoon

Tiistai 15.9.2015 klo 20.22 - Sanna

Meidän ikioma treenikenttä

Ihanan kallista...

Maanantai 24.8.2015 - Sanna

...rakentaminen nimittäin!

Kotimme on vanha hirsitalo, Hannun synnyinkoti ja Hannu jo kuudennessa polvessa sen isäntä. Se on Lestijärvellä kaadetuista ja Lestinjokea pitkin Ylikannukseen uitetuista hirsistä tähän aikanaan rakennettu. Talo kokee nyt isointa muutosta koko historiansa aikana, saimme nimittäin kesän päälle polkaistua kauan haaveilemamme talon laajennusprojektin vihdoin työn alle. Samaan syssyyn vaihdetaan uusimista kaipaava ulkovuori, jonka purkamisen yhteydessä löytyi yhteen hirteen kaiverrettu vuosiluku 1818, joten talo vanhuksemme viettää muutaman vuoden päästä jo 200-vuotispäiväänsä. Talohan olisi nykyisellään meille ihmisille ollut aivan riittävä, mutta tämä koiraharrastus... kai sitä hullumpiakin juttuja voisi tehdä kuin laajentaa taloa yksinomaan koirien takia?

Tässä puretaan; parveke sai lähdöt ja kuistikin on jo muisto vain.

Oma haasteensa oli suunnitella laajennuksesta sellainen, ettei se ulkoa päin kovasti riitelisi tyylilllisesti vanhan osan kanssa. Alunperin ideoitu ajatus yksikerroksisesta lisäosasta jouduttiin hautaamaan, sillä se olisi ollut tökerön näköinen miten tahansa toteutettuna. Lopulta päädyimme siihen, että taloa jatketaan toisesta päädystä täyskorkeana. Uuden osan alakerta tulee koirien käyttöön ja ekstrana syntyvään yläkertaan päätettiin tehdä meille uusi makuuhuone ja iso vaatehuone, jolle totisesti myös on käyttöä säilytystilojen puuttuessa nykyisellään lähes täysin. Rakennusurakka hoidetaan itse, meidän molempien vanhempien avustuksella, muutamia ammattilaisille jätettäviä hommia lukuunottamatta. Perustusten valaminen ja betonilattian valu kuului jälkimmäisiin. Lattia valettiin viikko sitten, joten aivan alkutekijöissään vielä ollaan. Mitään aikataulua ei ole, mutta toivottavasti laajennuksen tupaatulijaisia saadaan viettää vielä tämän vuoden puolella.

Koirien oma tila; kenneltila tai millä nimellä sitä haluaakaan kutsua, tulee ehdottomasti tarpeeseen näin ison lauman kanssa eläville. Ja siinä siis motivaattori rakennusintoon. Koirien tilan pinta-ala tulee olemaan 50 m²:tä, johon mahdutetaan kaksi huonetta koirille ja varastohuone koirien ruokia ja tarvikkeita varten. Mitään häkkiosastoa meille ei tehdä, mutta piirustuksissa kahden sisähäkin (à 4 m²) mahdollisuus on otettu huomioon ikkunoiden sijoittelun osalta. Tosin ennen sisähäkkien hankkimista taidetaan kokeilla elämistä uusissa tiloissa ilman niitä ja hankitaan sitten, jos käyttöä tuntuisi olevan. Ne helpottaisivat esim. raakojen luiden syöttämistä ajanvietteenä kun koiria saisi paremmin eroteltua. Ahne - ahneempi - ahnein - beagle; ei nimittäin aina ole helppo yhtälö, ainakaan meidän laumassa, kun suurista herkuista on kyse. Koirien oman tilan ideana on toimia turvallisena koirien oleilupaikkana esimerkiksi silloin kun olemme töissä sekä öisin. Odotan jo sitä, että voin tulla kotiin joutumatta iloisesti yllätetyksi sen suhteen, mitä kaapin kulmaa milloinkin on järsitty tai mitä muita koiruuksia on keksitty. (Salaa haaveilen jo uusista tuvan tapeteista.) Koirien puolen materiaalit valitaan mahdollisimman kestäviksi, pestäviksi ja tavarat sellaisiksi, joiden perään ei tarvitse kyynelehtiä vaikka joku päättäisi hampaitaan johonkin vähän testata. Uskon, että beagletkin ovat tyytyväisiä lopputulokseen, varsinkin tulevan lattialämmityksen luulen olevan meidän nautiskelijoidemme mieleen. Muuten elämä ei sen kummemmin muutu, vaan jatkossakin koirat saavat oleilla siellä missä mekin kun olemme itse kotona.

Tämä rakennusprojekti tuntuu kirvoittavan mielipiteitä siitä "kuinka tuottoisaa tuollainen kenneltoiminta oikein mahtaa ollakaan" ja tämä varsinkin sellaisten ihmisten parissa, joille koiraharrastukseen pahasti hurahtaneiden elämäntapa ei ole tuttua. Korjatakseni tämmöiset väärät olettamukset voin kertoa, että rahavirta kyllä käy tasaiseen tahtiin, - mutta sen suunta on pois päin meidän taskuistamme. Toisinaan jopa leikimme ajatusleikkiä siitä mitä kaikkea voisimme tehdä säästyvillä rahoilla, jos meillä ei olisi ainuttakaan koiraa. Ainakin maailman ympäri matkan tai pari vuosittain... Mutta harrastaminen maksaa ja onneksi elämä on valintoja; en voisi kuvitella omaani ilman koiria! 

Maan poistoa perustuksia varten.

Kivijalka valmiina ja lattian valu menossa.

Kesälomareissu Tanskaan

Keskiviikko 29.7.2015 klo 14.32 - Sanna

Kauan odotettu ja kovasti suunniteltu kesälomareissu Tanskaan sikäläisen beaglekerhon erikoisnäyttelyihin koitti vihdoin heinäkuun puolivälissä. Tien päälle lähdettiin asuntoautolla ja suuntaansa ajoaikaa varattiin reilu kolme päivää; Ruotsista Haaparannan kautta E4 moottoritietä Malmöön, josta siltaa pitkin Kööpenhaminaan ja sieltä näyttelypaikalle Reersøøn. Matkaa tuota reittiä pitkin kertyi 2150 kilometriä. Olin varannut meille autopaikan tortaista sunnuntaihin  leirintäalueelta, jossa näyttely pidettiin. Menomatkalla perille saapuminen meni niin tiukoille tukkaputkella ajamisesta huolimatta, että olimme leirintäalueen porteilla parikymmentä minuuttia ennen sulkemisaikaa. Meillä ei siis ollut aikaa pysähtyä Tanskan puolella mihinkään edes käteistä nostamaan. Saavuttuamme ulkoilutimme koirat ja kävimme pystyttämässä näyttelyteltan ja häkit valmiiksi kehän laidalle seuraavaa aamua varten.

Asuntoauto elämä on koirista ihan kivaa, sängyllä loikoilu kuuluu tietysti asiaan.

Ensimmäisenä näyttelypäivänä, perjantaina, olimme näyttelyteltassamme hetki ennen arvostelun alkua kun meitä tuli tervehtimään yksi järjestelyistäkin vastannut rouva. Hän oli tosi vihainen ja ilmoitti erittäin töykeästi, että olimme pystyttäneet teltan hänelle varatulle paikalle. Hänen näyttelytelttansa oli meidän telttamme toisella puolella ja tämä paikka oli varattu hänen pakettiautolleen, jossa hänen koiransa olivat. Pyytelin kovasti anteeksi sekaannusta, sillä olimme eräältä toiselta järjestelyistä vastanneelta varta vasten illalla kysyneet minne voimme teltan laittaa ja nimenomaan tuo paikka meille oli osoitettu. Lupasin, että siirrämme teltan seuraavaksi päiväksi, sillä arvostelu kehässä oli juuri alkamassa. Edes tämä ei lepyttänyt rouvaa ollenkaan, vaan hän totesi ehkä ajavansa autonsa seuraava päivänä telttamme eteen niin ettemme pääse sinne sisälle. Ikinä en ole yhtä törkeään käytökseen koiranäyttelyissä törmännyt, kyseessähän oli päivän selvä väärinkäsitys eikä liene kovin vakava sellainen, mutta selväksi tuli että astuttiin väärän henkilön varpaille. Tosi kivaa oli käydä hieman myöhemmin kysymässä luetteloa samaiselta hapannaamalta. No se siitä, joka koriin mahtuu yksi hapan omena, kaikki muut tapaamamme tanskalaiset olivat erittäin ystävällisiä.

Putkonen syynättävänä perjantaina.

Perjantaina beaglet arvosteli brittiläinen tuomari,  hän oli varsin aurinkoinen ja hauska herrasmies, jonka kehässä oli ilo esittää koiransa. Koiria oli yhteensä 84 kappaletta, joista pentuja 12. Arvostelu tapahtuu virallisissa luokissa samaan tapaan kuin Suomessakin, erinomaisen ja luokkasijoituksen lisäksi koira tarvitsee SA:n mennäkseen PU- tai PN-kilpailuun. Pentuluokan koirat saavat myös laatuarvostelun, joko promising (lupaava) tai very promising (erittäin lupaava). Tanskalaisten eduksi täytyy mainita hieno systeemi, heti yksilöarvostelun jälkeen koiran arvostelu kilahti tekstiviestinä puhelimeen! En tiedä onko tämä käytössä näyttelyissä yleensä vai oliko nämä erkkarit joku erikoistapaus. Tekstiviesti maksoi muistaakseni pari euroa ja se maksettiin aikanaan jo ilmoittautumisen yhteydessä. Tuomarilla oli pieni mikrofoni kiinnitettynä paidan kaulukseen, joten hänen ei tarvinnut sanella arvostelua kehäsihteerille teltan vieressä vaan hän pystyi tekemään sen samalla koiraa läpi käydessään; kätevää ja aikaa säästävää.  Perjantaina virallisissa luokissa esitetyt koirat saivat 25 kruunun arvoisen lipukkeen, joilla sain sopivasti maksettua molempien päivien luettelot. 

Tupunalle kehäesiintyminen pentuluokassa oli ihan ensimmäinen laatuaan ja tuli sitten heti todettua, että seuraaminen on Tupunan vahvuus, valitettavasti myös näyttelykehässä... Se nimittäin esitti tosi hienoa ja tiivistä seuraamista useamman kierroksen verran ja vaikka kuinka yritin olla kiinnittämättä koiraan mitään huomiota, sillä ei ollut asiaan vaikutusta. Hävetti melkoisesti, mutta ainakin Tupunalla oli kehässä ihan kivaa ja liikkeiden arvostelua lukuunottamatta se esiintyi niinkuin näyttelykehässä kuuluukin. Tupunalle very promising ja sijoitus luokassaan kolmanneksi. Pennuista yksi sai laatuarvostelussa arvosanan promising, kaikki muut very promising. Virallisten luokkien alettua ihmettelin kun erinomaista pukkasi joka koiralle. Vähän aikaa arvostelua seurattuamme ja asiaa keskenään hämmästeltyämme, arvelimme Hannun kanssa, että muuta ei ilmeisesti ole jaossa ja tosiaan, jokainen esitetty koira sai laatuarvostelussa erinomaisen. En sitten tiedä onko mokoma tuolla tavallistakin, koska en kenenkään kuullut asiaa ihmettelevän.

Putkonen yllätti minut tällä reissulla esiintymisellään, se ei nimittäin koskaan ole esiintynyt niin hyvin kuin noina kahtena päivänä. Ihan helpolla sen kanssa kehässä ei selvinnyt nytkään, mutta ulospäin sitä ei toivottavasti nyt huomannut. Avoimessa luokassa uroksia oli kuusi kappaletta. Putkonen sijoittui lopulta neljänneksi.  Avoimessa luokassa narttuja oli yhdeksän ja Murun sijoittuminen kolmanneksi oli ihan kiva juttu. Tälle reissullehan lähdettiin ilman mitään odotuksia, katselemaan koiria vähän kotimaan rajojen ulkopuolelle ja töistä irrottautumaan.

Heti leirintäalueen laidalta lähti kerrassaan upeat lenkkireitit peltoja halkoen kohti reilun kilometrin päässä siintävää rantaviivaa. Peltoa oli ympärillä silmän kantamattomiin satoja, jollei jopa tuhansia hehtaareja. Näkymä oli suomalaisiin maalaismaisemiin tottuneelle aivan uskomaton! Sattuikin niin, että perjantai aamuna ennen näyttelyä lenkitin koirat yksin ja tulin aivan tohkeissani Hannulle kertomaan, että näin pellolla kasvatettavan jotain huisin pitkää erikoista kasvia, jota en Suomessa ole nähnyt (tunnustan, että kasvi- ja peltohommat eivät ole minun juttuni ;)).  Näyttelyn jälkeen lähdettiin yhdessä koirien kanssa pitkälle iltalenkille ja Hannu suunnilleen nauruun tikahtuen totesi ihmekasvini olevan rypsiä, jota ihan itsekin viljelemme omilla pelloillamme. Oli se vaan niin erinäköistä; tuuheampaa ja reilut puolimetriä pitempää. Wannabe tanskalaista maajussia, Hannua, kuvattiin muistoksi ohran tähkien ja rypsin kanssa.  Hannu oli ja on yhä sitä mieltä, että jos joku tanskalainen suostuisi maatilaa vaihtamaan kanssamme emme tarvitsisi miettimisaikaa, vaan meistä tulisi kertaheitolla tanskalaisia.

Hannu ja rypsit, huomaa hieman huvittunut ilme.

Reersø oli viehättävä pikkuinen maalaiskylä. Kaikki talot ja maisemat olivat kuin jostakin satukirjasta. Otin kuvia jonkin verran, mutta tyhmyyksissäni minulla oli kameraan vain kaksi makro-objektiivia mukana, enkä siis saanut ihan sellaisia kuvia aikaiseksi kuin olisin halunnut. Kylässä oli pieni kyläkauppa, josta täytyy erikseen mainita sisääntuloeteisessä sijainnut tuoretori. Tuoreiden kasvisten ja hedelmien tuoksu oli ihana ja kaikki näytti juuri maasta nostetulta, niinkuin todennäkösesti olikin. Herneiden ystävänä ostin niitä ison pussillisen ja palot olivat tuplaten sen kokoisia kuin täällä Suomessa. Tanskan ilmaston suotuisuus maanviljelykseen tuli monessa asiassa hyvin esille.

Kylänraittia, perinteisiä olkikattoja näkyi monessa talossa.

Asuisin! 

Yhtään fiksumpi lintu tajuaa pysyä poissa tästä puusta! :D

Lauantaina oli vuorossa VSS 2015 eli Very Special Show, jossa tuomarina toimi australialainen rouva. Koiria oli jokunen enemmän kuin perjantaina, 91 kappaletta (14 pentua). Tupuna liikkui aavistuksen paremmin kuin edellisenä päivänä. Yksi Tupunan luokan pennuista pisti pystyyn ihan oman show:n. Se oli kerrassaan vallattomalla tuulella, roikkui hihnassaan tai omistajansa vaatteissa, eikä todellakaan liikkunut tassuillaan yhden ainoaa askelta vaan makasi selällään maassa tai teki valtavia hyppyjä hihnaansa tavoitellen. Pentu oli tosi reipas ja sillä tuntui olevan vain huisin hauskaa pistäessään handleriaan 6-0. Joskus nuorten koirien kanssa kehäesiintyminen menee penkin alle ihan sanan varsinaisessa merkityksessä, siitä on omakohtaistakin kokemusta, mutta koskaan aikaisemmin en ole nähnyt aikuisen ihmisen alkavan sen takia kehässä itkemään. Turhauttavaahan se on kun koira ei toimi toivotulla tavalla, mutta en voi olla miettimättä kuinka hauska harrastus on kyseessä, jos asian ottaa niin turkasen vakasti. Minäkin olin pennun temppuilulle nauranut hyvän tahtoisesti ennen tuota, koska se oli oikeasti tosi mahdoton ja siis ehta beagle. Kehäsihteeri lähti sitten etsimään paikalle pennun kasvattajan, joka esitti pennun loppuun asti luokassaan toiselle sijalle, joten toivottavasti omistajan ei tarvinnut olla läpeensä pettynyt. Tupuna ei tuomarin mieleen ollut ja se jäi luokkansa viidestä pennusta vaille sijoitusta. Kaikki pentuluokissa esitetyt koirat saivat kehäesiintymisestään puruluut lahjapussissa. 

Lauantai narttupennut 7-9 kk

Erinomaisen jakaminen jatkui virallisissa luokissa kaikille perjantaiseen tapaan. Putkonen esiintyi taas avoimessa luokassa, jossa uroksia oli kahdeksan.  Yksi avoimen luokan uroksista käyttäytyi kehässä todella epävarmasti, se ei missään vaiheessa nostanut häntäänsä ylös sekunniksikaan, vaikka sitä liikutettiin enemmänkin sen takia ja se pälyili koko ajan ympärilleen. Samaiseen koiraan kiinnitin näyttelyalueella jo aikaisemmin huomioni, sillä se murisi häkistään ohi kulkeville ihmisille. Koiraa tuntematta ja tuomitsematta, sille oli saattanut tapahtua jotakin ikävää edellisen päivän jälkeen, sillä se oli kehässä myös perjantaina, enkä muista sen silloisesta käytöksestä mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Joka tapauksessa lauantaina sen käytös oli kaikkea muuta kuin rodunomaista tai hyväksyttävää ja vaikka kauniista koirasta oli kyse, ehdin jo sen arvostelua seuratessani ajatella erinomaisputken katkeavan ja jäin mielenkiinnolla odottamaan mitä tuomari sille antaa. Vaan eipä mitä, Excellent ja sijoitus kilpailuluokassa toiseksi SA:lla... En mitenkään usko, että sama voisi tapahtua täällä Suomessa tai ainakin kehän laidalla kävisi silloin melkoinen kohina. Suomessa arvostelulomakkeissa koiran käytöksen arviointia varten oleva sarake kannattaisi markkinoida muuallekin.

Putkonen esiintyi taas mallikelpoisesti ja tuomari tykkäsikin siitä niin paljon, että laittoi sen yllätyksekseni voittamaan luokkansa. Luokkavoitosta saimme ihanan muiston näyttelyreissusta, kynttilälyhdyn VSS 2015 beaglekuvalla. Putkonen sujahti tanskalaisten beaglejen joukkoon sulavasti, sillä siinä missä Putkonen on iso, pitkärunkoinen ja aika raskas uros, tuolla se oli vain yksi sellainen muiden joukossa. Koirista suurin osa oli mielestäni hyvin saman tyyppisiä kuin Englannissa näkemämme beaglet, enkä kokenut valitettavasti ainuttakaan varsinaista Vau!-elämystä koiria katsellessani. Minun silmääni kaikki koirat eivät todellakaan olleet erinomaisen arvoisia. Kumpanakin päivänä sertin sai vasta kymmenen kuukautta vanha junioriluokan uros, joka kyllä nousi joukosta upeilla liikkeillään. Olisi mielenkiintoista nähdä minkälaiseksi se kehittyy aikuistuessaan, mutta sekin oli todella iso kokoinen. Uroksissa oli pari kivaa ja nartuissa sitten useampiakin koiria joista tykkäsin.

Putkosen luokkavoitto

PU-kisassa odottikin varsinainen yllätys, sillä tuomari sijoitti Putkosenkin. Kilpailun voi sanoa olleen kovaa, sillä pelkästään valioluokassa koiria oli paljon ja ajattelinkin, että kaikki neljä PU-sijoittujaa saattavat löytyä jo niiden joukosta. Valioluokan koira voitti, edellä mainittu juniori oli toinen, valio kolmas ja meidän "sirkushevonen" Putkonen siis neljäs. Putkonen sai myös tanskalaisen vara-sertin, sertin mentyä junnulle. Kotiin viemisinä muistoksi vielä kaunis ruusuke sijoittumisesta neljänneksi.

Avoimen luokan narttuja oli kymmenen kappaletta. Veikkaan, että Murun sijoittuminen jäi tällä kertaa roikkuvista silmäluomista kiinni, sillä tuomari tykkäsi muuten Murusta. Murun sisko sijoittuikin luokassa kolmanneksi. Jälleen täytyy kehua tämän näyttelyn järjestelyitä. Jokainen koira sai laatuarvostelun jälkeen 90 kruunun (siis noin 12 euron) arvoisen lahjakortin, joka kävi näyttelypaikalla rotuaiheisia juttuja myyvän yrittäjän kojuun. Sain siis tehdä 270 kruunulla ostoksia "ilman edestä"! Asuntoautoon löytyi parit beagleaiheiset ikkunatarrat ja minulle söpö beaglerannekoru, ei hassumpaa.

Muru lauantaina

Murun kasvattajien omistama suloinen Dusty voitti lopulta lauantaina nartut ja oli VSP. Tässä erikoisnäyttelyssä oli myös erityinen Very Special Class, jonka tuli koostua kolmesta pentuesisaruksesta. Ensimmäistä kertaa Murun kasvattajilla oli mahdollisuus myös osallistua ja heidän VSS-ryhmänsä oli Muru, Murun sisko Casey ja veli Emil. Ryhmiä esitettiin yhteensä seitsemän. Olin todella iloinen Perin ja Karenin puolesta kun tuomari valitsi ryhmämme voittajaksi. He saivat kiertopalkinnon vuodeksi itselleen.

Kennel Sweet Courage VSS-ryhmä, sisarukset: Christmas Jones (Casey), Miss Moneypenny (Muru) ja Mr. White (Emil)

Näyttelyn jälkeen meillä oli niin uupunut olo, että hylkäsimme heti ajatuksen lähteä suoraan kotimatkalle. Ympäristö oli niin upea, että yövyimme lopulta maanantaihin asti Reersøssa ja teimme mistä eniten nautimme lomalla, kävelimme niin paljon kuin jaksoimme. Lenkkireitit peltojen keskeltä meren rantaan ja sieltä lopulta kauniiseen kylään olivat unohtumattomia ja koirat nauttivat loman tästä aspektista varmasti yhtä paljon kuin mekin. Säätkin suosivat meitä koko loman ajan, ei ollut helle vaan sopivan lämmin, eikä Tanskassa satanutkaan kuin yhtenä yönä. Tosin mitenkään kovin rentoutunut olo ei ollut, kun vihdoin torstaina iltamyöhällä saavuimme kotipihaan Kannukseen. Yksitoista vuorokautta reissussa ja auton mittariin oli kertynyt 4400 kilometriä eli keskimäärin 550 kilometriä jokaisena ajopäivänä. Polttoaineeseen meni rahaa ties kuinka paljon (seuraava luottokorttilasku jo hirvittää), leirintäalueilla yöpymiset maksoivat yhteensä noin neljäsataa euroa ja kalleimmat kilometrit ajettiin Juutinrauman sillalla, jonka ylitys asuntoautolla maksoi 105 euroa suuntaansa. Sellainen kutina kyllä jäi, että varmasti ajelemme Tanskaan tulevaisuudessa toisenkin kerran, ehkä koiranäyttelyyn tai sitten vain lomalle. Tanskalainen maaseutu kolahti meihin ja kovaa, jos meistä ei kerran tanskalaisia maajusseja voi tulla, ties vaikka joskus hamassa tulevaisuudessa sieltä löytyisi meille eläkepäiville pieni tupa ja maatilkku.

Hiehoja laitumella leirintäalueen vieressä

Peltoja

Wannabe tanskalainen maajussi

Meren rantaa

Perheen ainoa tanskalainen kotimaansa kamaralla ikuistettuna.

Lenkkeilyä

Gallowayt laitumella

Ovatkohan nämä jyllanninhevosia? 

Kalundborgin kaupunkia

1-viikkoiset Jiit

Sunnuntai 10.5.2015 klo 10.11 - Sanna

Jaajo, Jee ja Jännä 6 vrk

J-pennut ovat nyt viikon ikäisiä. Ensimmäiset päivät ovat sujuneet hyvin ja ilman suurempia huolia. Näin äitienpäivänä täytyy kehua kuinka esimerkillinen äiti Tellervo oikein onkaan; se hoitaa pentunsa huolella ja rakkaudella ja on pennuistaan tarkka, mutta ei hysteerinen. Juuri tälläisestä koiraemästä minä pidän! Tellervo malttaa hyvin lähteä lyhyehköille lenkeille, eikä ulkoillessa murehdi pentujensa perään vaan on selvästi luottavainen, että kyllä ne lapset äiskän ulkoilun ajan ovat pesässään turvassa ja tallessa. Maidontulo tasaantui suunnilleen neljä päivää pentujen syntymän jälkeen, eikä meidän ihmisten ole sittemmin tarvinnut huolehtia siitä, että kaikki nisät tyhjentyvät. Edelleen olemme valvoneet pentuja ympäri vuorokauden, mutta pikkuperhe taitaa tänään muuttaa vihdoin pentulaatikkoon asumaan ja me palautumaan hieman normaalimpaan elämänrytmiin. Äidistäni on jälleen ollut valtava apu pentujen valvomisen kanssa, meidän kun on pakko käydä töissäkin ja välillä vähän nukkua.

Pennut ovat kasvaneet hienosti ja painot ovat nousseet tasaisesti. Tämän aamun punnituksessa painot viikon ikäisillä ovat 841 g (kolmivärinen tyttö), 739 g (kaksivärinen tyttö) ja 833 g (kolmivärinen poika). 

Jaajo

Ei karjuva mursu vaan haukotteleva Jee!

Jaajo ja Jännä 6vrk

Jee 6 vrk

Pikkupunkerot esittäytyvät

Keskiviikko 6.5.2015 klo 16.18 - Sanna

Tellervon  ja Melvinin pennut syntyivät lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Synnytys meni hyvin ja aika samalla kaavalla kuin Tellervon ensimmäisen pentueen kohdalla. Synnytys tapahtui samoilla vuorokausilla kuin silloin eli 65 vuorokautta ensimmäisen astutuksen jälkeen. Tellervo nukkui perjantai-lauantai yön todella rauhallisesti. Lauantai aamuna päättelin avautumisvaiheen alkaneen kun Tellervon käytös muuttui hieman levottomaksi. Tellervon edellisestä pentueestani tekemistäni muistiinpanoista luin, että avautumisvaihe kesti silloin lähes puolitoista vuorokautta ja samaan varauduin tälläkin kertaa. Arvio ei juuri heittänyt.

Jostain syytä Tellervo ei kertakaikkiaan halunnut hyväksyä pentulaatikkoa synnytyspaikakseen, vaan olisi tehnyt pennuistaan sohvakoiria heti alusta pitäen. Meillä nartut synnyttävät ja pennut asuvat ensimmäiset viikkonsa olohuoneessa ja koko yläkerta on silloin rauhoitettu muilta koirilta. Muutamat oksennukset Tellervo ehti supistellessaan tehdä yhdelle sohvalle ja ensimmäiset sikiönesteetkin lirahtivat siihen. Sotkuja joihin pitää vain varautua, jos haluaa kasvattaa. Lopulta sohvan sijaan Tellervo kelpuutti koirienpedin pesäkseen.  Ensimmäinen pentu, kolmivärinen tyttö, syntyi sunnuntaina aamuyöllä puoli neljän aikoihin.  Pentulaatikko ei kelvannut edes silloin kun ensimmäinen pentu oli syntynyt, vaan se halusi siirtää pennun takaisin petiin. Pentujen syntymävälit olivat aika pitkät, toisena syntynyt kaksivärinen tyttö syntyi puoli viideltä ja viimeinen, kolmivärinen poika, aamulla vasta puoli kahdeksan jälkeen. Koko synnytyksen ajan Tellervo oli jälleen hyvin rauhallinen ja hoiti syntyneet pentunsa mallikelpoisesti.

Koska vahdimme emää ja pentuja kellon ympäri ensimmäisten vuorokausien ajan, Tellervo sai majoittua pentujen kanssa valitsemaansa petiin ja itseasiassa se soveltuikin tähän tarkoitukseen oikeastaan ihan hyvin.Pennut ovat elinvoimaisia ja tasakokoisia, syntymäpainojen ollessa 390 g, 340 g ja 385 grammaa. Maitoa kolmikolle riittää erinomaisesti ja pikkupunkerot ovatkin hiljaisia, tyytyväisiä ja pyöristyvät suorastaan silmissä, painojen noustessa kohisten!

Tämän pentueen kanssa minulla onkin poikkeuksellisesti pennuille viralliset nimet heti valmiina. Olen ehtinyt miettiä niitä viime syksystä asti, jolloin Tellervo jäikin astutuksista tyhjäksi. Tästä pentueesta tulee J-pentue ja nimien suhteen jatkan tutulla linjalla, käyttäen puhekieleen paikkansa vakiinnuttaneita vanhempia ja uudempia sanontoja tai lausahduksia. Pentujen nimet tulevat olemaan Kertalaakin Jännän Äärellä (kolmivärinen tyttö), Kertalaakin Jees Poks (kaksivärinen tyttö) ja Kertalaakin Jaa Mää Vai (kolmivärinen poika). Kolmikko kulkee työnimillä Jännä, Jee ja Jaajo kunnes saavat omilta ihmisiltään ihan oikeat kutsumanimet.

Kaikille kolmelle pennulle on alustavasti koti jo tiedossa. Ja sitten niitä kuvia...

Tellervo ja Jee 1 vrk

Samainen tytär torkkuu äitinsä korvassa

Jee ja Jännä 1 vrk

Rentoutumista vauvojen hoidon ohessa

Jännä 2 vrk:tta

Jaajo 

Kaikki kolme 2 vrk:tta. Tytöt syömässä.

Jännä väsähti

Jee 2 vrk:tta

Jaajo

Kissa vieköön!

Tiistai 28.4.2015 klo 14.12 - Sanna

Tai jos ei kissa niin Kisu! Sunnuntai meni nimittäin näyttelyn merkeissä. Kiuruvedellä oli ryhmänäyttely, jonne olin ilmoittanut Kisun ja Melvinin. Beaglet, 10 kappaletta, olivat kehässä aamulla ensimmäisinä ja arvostelu alkoi jo kello yhdeksän. Eipä siis muuta kuin ennen kukonpierua ylös ja huristelemaan kohti Pohjois-Savoa heti kuuden jälkeen. Hannu joutui jäämään lampaiden takia taas pois reissusta ja muutama uusi pikkubääbää päivän aikana syntyikin.

Uroksia oli vain kolme. Melvin oli nuortenluokassa ainoana ja sai laatuarvostelussa erinomaisen, mutta ei SA:ta. SA:n puuttumisen syytä en tiedä ja eikä se varmasti pelkästään tästä johdu, mutta arvostelun viimeinen lause on: "Kirsupigmentti saisi olla tummempi." Kaikki tuomarit eivät tiedä tai ymmärrä, että kaksivärisellä beaglella pigmentti ei voi olla samanlainen kuin kolmivärisellä. Tätä voisi ehkä myös tuomarikoulutuksessa painottaa. Tämä johtuu värigenetiikasta. Vaaleammalla kaksivärisellä (lemon) kirsu voi olla lähes musta, mutta kun kyseessä on punasävyinen koira (tan/red) kirsu on vaaleampi, se ei voi olla musta. Melvin on tumma kaksivärinen ja sillä on itseasiassa erinomainen pigmentti, niin kirsussa kuin silmissä ja huulissakin.

Kisu esiityi tällä kertaa junioriluokassa kolmen muun junnunartun kanssa. Kisu sai laatuarvostelussa erinomaisen ja voitti luokkansa SA:lla. Edelleen Kisun ongelmana on hurja autopahoinvointi, mutta Kisu jaksaa hienosti tsempata kehään ja nytkin se esiintyi todella iloisesti. PN-kisa käytiin lopulta Kisun ja sievän nuortenluokan nartun välillä, Kisun viedessä voiton. Kun Kisusta vielä leivottiin rotunsa paras, sain jäädä koko päiväksi näyttelyyn odottelemaan iltapäivällä käytäviä ryhmäkilpailuita. Onneksi jäin, vaikka olinkin ensin vähän kahden vaiheilla tuntien odottelun suhteen. Ryhmäkilpailussa osa kutosia oli seitsemän kappaletta. Perinteinen voittaja, suomenajokoira, jäi tällä kertaa toiseksi kun meidän Kisu nappasi ryhmävoiton! Best in show-kisassa jäätiin sitten kolmansiksi, mutta hienolta tuntui päivän menestys joka tapauksessa :) Voittoisalla Kisulla oli kotiin tuomisina hienot ruusukkeet ja pokaalit sekä pari ruokapussia. Koska Kiuruvedeltä ei kuvia ole, laitankin tähän Vaasassa Kisusta ja Tupunasta otetut kuvat.  Vielä kaksiväristen pigmentteihin liittyen; Tupunallakin on hyvä sellainen kuten kuvista näkyy.

Kisu ja Vaasan palkinnot

Tupuna 4,5 kk

Vaasan KV

Tiistai 14.4.2015 klo 13.29 - Sanna

Meille on joka vuotinen perinne osallistua huhtikuussa Vaasan kansainväliseen näyttelyyn, joka onkin yksi kevään alkamisen merkkipaaluista. Tänä vuonna ilmoitin mukaan Kisun, Murun ja Putkosen. Lampaiden karitsointien takia vaati pientä sumplimista, että Hannukin pääsi näyttelyreissuun mukaan, mutta päivän lomitus oli lopulta sujunut oikein mallikkaasti vaikka pari uuhta oli pyöräyttänyt karitsansakin sillä välin. Beaglejen arvostelu oli heti aamulla ensimmäisenä ja siksi matkaan lähdettiin varhain. Kisun matkapahoinvointi on pikkuisen hellittänyt pentuajan kurjimmista yök-pask-yök-ajoista, mutta hieman ennen Kokkolaa Kisu oksensi autoon pihalta ilmeisesti aamupalaksi nauttimansa kakat ja täytyy sanoa, että minä joka en todellakaan ole herkkä minkään eläimistä tulevan eritteen hajuille, olin vähällä yökätä samaan syssyyn. Ajeltiin sitten ikkuna auki läheiselle huoltoasemalle siivoamaan jäljet niin autohäkistä kuin koirasta.

Beagleja oli ilmoitettu 14 kappaletta ja arvostelevana tuomarina toimi miellyttävä ruotsalainen herra. Uroksia oli vain kaksi, Putkonen ja toinen avoimen luokan uros. Molemmille eri:t ja SA:t ja lopulta kilpailuokassa Putkoselle voitto ja siitä tuli sitten saman tien PU-1. Harmittaa, etten ymmärrä tai puhu ruotsia muutamaa sanaa enenpää, joten tuomarin selostus valintakriteereistään jäi lähes kokonaan ymmärtämättä. Ilmoitin Kisun taktisesti (ja lopulta kannattavasti) nuorten luokkaan, kun KV-näyttelystä oli kerran kyse. Tuomari tykkäsi Kisusta kovasti ja luokkavoitto tulikin SA:lla höystettynä. Avoimen luokan nartuista vain Muru ja Katin Poppis saivat erinomaisen ja tuomarin itsensä sanomana kisa oli todella tiukka näiden kahden välillä, tällä kertaa Muru sijoittui kilpailuluokassa ensimmäiseksi. Onneksi Hannu oli matkassa mukana, sillä apukäsiä tarvittiin PN-luokkaan. Tuomari sanoi minulle, että löysien alaluomien takia sijoitti Murun PN-3, muuten Muru olisi voittanut. Voiton veikin sen sijaan suureksi yllätykseksi Kisu! Ja niin Kisu sai toisesta näyttelystään toisen sertinsä ja ensimmäisen Cacibinsa. Rotunsa- ja vastakkaisen sukupuolen parhaan valinta koiriemme väliltä oli tällä kertaa  "family affair" kuten tuomari totesi ja niin Putkosesta tuli ROP ja Kisusta VSP. Näyttelyä edeltävänä iltana sanoin nukkumaan mennessä Hannulle, että vaikka Vaasasta ei ikinä (Lyytin taannoista Cacibia lukuunottamatta) ole tullut meidän koirille menestystä, sinne on aina yhtä kiva mennä. Taisi olla kerrankin positiivista manausta ;)

Tupuna oli reissussa mukana turistina ja pääsi iltapäivällä suurimman väenpaljouden hälvennyttyä käymään myös näyttelyhallissa. Siellä se oli juuri yhtä reipas kuin kaikkialla muuallakin tähän asti, ja  jo oikein odotan että Tupunan kanssa päästään heinäkuussa kehän sisäpuolelle. Paikalla oli vaasalainen kuvausfirma, jonka ständillä sai käydä kuvauttamassa koiransa. Kisusta ja Tupunasta otettiin kuvia, toivottavasti joku onnistunutkin kappale, jotta voin laittaa niitä myöhemmin tännekin esille.

Putkosen kanssa kehässä

Kuvat eivät oikein onnistuneet, mutta tässä todiste siitä että Kisukin oli paikalla. Tuomari katsoo liikkeitä.

ja Muruliini

Vielä Putkosen poseeraus

ja hetsausta ja harjoittelua luppoajalla :)

Sekä näyttelyharrastukseen ollennaisesti kuuluvaa odottelua.

Piraattibeagle

Lauantai 11.4.2015 klo 16.47 - Sanna

Olen jo aikaisemmin kirjoitellut täällä blogissa ( Terve rotu vai "terve rotu"?) Pömppärellan oikeaa silmää vaivaavasta keratokonjunktivitis siccasta eli kuivasilmäisyydestä. Silmän tila odotetusti vain paheni koko ajan, joten pitkällisten pohdintojen jälkeen päädyimme lopulta sairaan silmän poistoon. Koska aiheesta löytyy netistä yllättävän vähän tietoa, ajattelin kirjoittaa silmänpoisto-operaatiosta tänne, josko siitä olisi joskus jollekin saman asian kanssa painivalle jotain hyötyä tai ainakin vertaistukea. Eläinlääkärimme vakuutti meidän tehneen oikean ratkaisun ja totesi silmän poistojen olevan melko yleisiä toimenpiteitä niin koirille kuin kissoillekin. Luultavasti tavallisin silmän poistoon johtava sairaus on glaucoma eli silmänpainetauti, jolloin sairas silmä joudutaan poistamaan silmänpaineen pullistaessa silmää ulos kuopastaan.

Viimeinen kuva Pömppiksestä kaksisilmäisenä eläinlääkärin pihassa ennen vastaanotolle menoa.  Tuulinen ilma ja sairas silmä kuivuu erityisesti, silmän siristely näkyy tässäkin.

Pömppärellan viimeinen päivä kaksisilmäisenä oli 19.3.2015. Jännitin leikkausta melkoisen paljon, ja vaikka tosi turhamaiselta kuulostaa, minua pelotti toipumisen lisäksi myös se minkälaiselta oma rakas koira tulee näyttämään toisen silmän puuttuessa. Itse leikkaus sujui nopeasti, siinä silmämuna poistetaan ja silmäluomien reunoja leikataan jonkin verran pois, jotta kiinni tikattu haava kasvaa parantuessaan umpeen. Eläinlääkäri valvoi tilannetta hyvän tovin leikkauksen jälkeen, sillä silmän poistossa on olemassa leikkauksen jälkeinen verenvuotoriski. Juuri kun Pömppistä ruvettiin valmistelemaan kotiin lähtöä varten, silmäkuopasta alkoi vuotamaan verta sen verran paljon, että eläinlääkäri katsoi parhaaksi avata sen uudelleen ja tarkistaa ettei mikään suoni ole ruvennut vuotamaan. Veri kuitenkin tihkui ilmeisesti vain tikkien rei'istä ja uudelleen kiinni ompelemisen jälkeen päästiin kotimatkalle nukkuvan yksisilmäisen beaglen kanssa.

Pömppis heräili leikkauksen jälkeen pikku hiljaa ja oli heti lääketokkurasta selvittyään jo iltapäivällä todella hyvävointinen. Ruoka maistui, eikä kauluri haitannut Pömppistä onneksi ollenkaan. Sitä pitikin pitää tikkien poistoon saakka eli kymmenen päivää. Mitään riskejä toipumisen ja tikkien repeämisen kanssa ei haluttu ottaa, joten Pömppis joutui olemaan erossa lauman muista koirista siihen asti, että haava oli täysin parantunut.  Toipilasaikana pihalla käytiin vain tekemässä tarpeet.  

Leikkauspäivän iltana silmäkuoppa alkoi täyttymään verellä, niin että se pullotti todella pahasti ja verta valui reippaasti norona silmäkulmasta ulos. Eläinlääkärin kanssa sovittiin puhelimessa, että painelen kohtaa viileällä ja seuraan tilannetta aamuun saakka. Nukuin yön koiran unta aina välillä Pömppiksen vointia tarkistellen. Koira oli onneksi koko ajan kivuttoman oloinen. Vuoto jatkui aamuun saakka, jolloin menimme takaisin eläinlääkäriin. Haava avattiin uudestaan, taaskaan vuodolle ei löytynyt mitään ikävää syytä, vaan runsaasta määrästä huolimatta se oli vain vaaratonta tihkutusta. Avaaminen oli siis lopulta turhaa, mutta minulle se takasi mielenrauhan viikonloppua vasten, kun nyt oli varmistettu, ettei auenneista verisuonista ollut kyse. (Täällä kun eläinlääkäri tilanne päivystysaikaan on todella onneton.) Tuona iltana Pömppiksen pää turposi leikatulta puolelta valtavasti aivan suunpieliä myöten. Koska edelleen Pömppärella oli virkeä, söi ja oli kaikin puolin kivuttoman oloinen ja leikkauksen jäljiltä tietysti vahvalla antibioottikuurilla, en hermoillut paljoakaan turvotuksen takia. Seuraavan päivän aikana kaikki turvotus sitten suli kokonaan pois.

Silmän poiston jälkeen on tavallista, että verta voi tihkua silmänurkasta hieman parin seuraavan päivän aikana. Pömppiksen silmästä veren vuoto ei vaan ottanut sen paremmin juuri vähentyäkseen kuin loppuakseenkaan. Pesimme lavuaarin yllä Pömppiksen haavaa aamuin illoin, sillä veri sotki niin haavaa kuin poskea. Koira oli todella hurjan näköinen ja välillä meinasi epätoivo jo iskeä siitä, että eikö haava parane ja umpeudu ollenkaan. Viikko leikkauksen jälkeen Pömppikselle määrättiin kortisonikuuri, jonka toivottiin vihdoin kuivattavan vuodon. Ehdin hakea  lääkkeet apteekista, mutta en antaa ainuttakaan koiralle, kun iloksemme totesimme että vuoto alkoi selvästi tyrehtyä. Seuraavan päivän aikana se sitten loppuikin kokonaan ja saatoimme jo huokaista helpotuksesta. Vaikka homma ei sujunut ihan kuin Strömsössä, voittajina lopulta selvittiin. Tikit poistettiin ajallaan kymmenen päivää leikkauksen jälkeen ja voi miten nätisti parantunut haava tikkien alta paljastuikaan. Omaan silmään Pömppis on se sama koira kuin kaksisilmäisenä, eikä poistetun silmän kohta näytä edes kovin pahalta. Nyt silmän poistosta on kulunut kolme viikkoa. Silmän alue on painunut hieman kuopalle ja tulee varmasti vielä ajan kanssa painumaan lisää. Mutta tärkeintä, että Pömppis on päässyt eroon jatkuvaa kipua tuottaneesta silmästään ja me siitä seuranneesta loputtomasta silmätippojen laittamisesta. Hannu totesikin Pömppiksen haavan parannuttua, että tämä leikkauspäätös meidän olisi pitänyt tehdä paljon aikaisemmin. Olen ehdottomasti samaa mieltä.

Sitten se merkittävä seikka eli miten Pömppis on sopeutunut elämään vain yhden silmän varassa? Todella hienosti. Sen voin vastata jo näin vähän aikaa leikkauksen jälkeen. Siitä ei oikeastaan edes huomaa, että toinen silmä puuttuu. Niin pihalla kuin sisällä se leikkii toisten kanssa ihan samalla tavalla (lue: yhtä rajusti) kuin aina aikaisemminkin. Vauhdikkaita takaa-ajoleikkejä silmän puuttuminen ei ainakaan näytä hidastaneen tippaakaan. Olen miettinyt, kuinka huonoksi näkö Pömppiksen sairaassa silmässä mahtoi ehtiä jo mennä ennen poistoa? Ehkäpä Pömppis on jo pitemmän aikaa elänyt pääasiassa terveen silmänsä näkökyvyn varassa. Lenkeillä olen huomannut oikean silmän puuttumisen vaikutuksen niin, että kun Pömppis kulkee yleensä vasemmalla puolellani ja minä jään nyt koiran sokealle puolelle, se kävelee välillä vahingossa hieman liikaa eteeni, jolloin minä joudun varomaan etten astu koiran päälle. Yhdellä lenkillä Pömppis käänsi päätään silmättömälle puolelleen nähdäkseen meitä takaa lähestyvän auton. Pömppis vähän säikähtikin auton huristaessa "yllättäen" ohi, se kun ei tietenkään saanut kuulemansa perusteella odottamaansa näköhavaintoa autosta. Uskon, että Pömppis oppii hyvin äkkiä kompensoimaan toisen silmän puuttumisen, jolloin tälläiset pienetkin jutut jäävät kokonaan pois. Nyt jälkikäteen katsoen kaikki omat epäluulot koiran toisen silmän poiston suhteen tuntuvat kovin ylimitoitetuilta, kyseessä kun ei ole elämä täysin sokean koiran kanssa. Niinkuin eläinlääkäri sanoi, puuttuva silmä taitaa lopulta haitata enemmän meitä ihmisiä kuin koiraa itseään. Onneksi Pömppiksen toinen silmä on todettu täysin terveeksi ja voimme odottaa monia yhteisiä vuosia elämäniloa pursuavan "Piraattibeaglemme" kanssa. 

Poikkeuksellisesti liitän toipumisajan silmäkuvat postauksen loppuun, koska nämä ovat aika hurjia ja herkempi haluaa ehkä jättää nämä katsomatta.

Heti leikkauksen jälkeen silmä näytti kotona tältä. Verenvuoto ei ole vielä alkanut.

Sitten hurjempi kuva! Seuraava aamu silmän poiston jälkeen ennen uudelleen eläinlääkärin pääsyä.  Pömppiksen olokaan ei ollut paras mahdollinen, siksi terveen silmän vilkkuluomikin on noussut silmän päälle.

Sitten vihdoinkin, tikit poistettu ja haava parantunut :) Silmätipat Pömppikselle laitettiin aina pöydällä ja trimmipöytä onkin Pömppiksen mielestä huippukiva, koska tippojen laittamisen jälkeen sai aina namin. Edelleen Pömppis odottaa pöydälle pääsyä, vaikka silmän hoitamisen takia sinne ei tarvitse enää mennä.

Arpi on muuttunut väriltään tummemmaksi. Yksisilmäisyys ei arkielämässä haittaa, käpyjä löytyy pureskeltavaksi yhdelläkin silmällä.

Kuopalle painumisen huomaa tästä hyvin.

Pömppis on sama iloinen koira kuin ennen leikkausta, mutta ilman kipuja! :)

Huh, hulinaa!

Torstai 26.2.2015 klo 19.07 - Sanna

Kiirettä pitää töiden parissa. Uusia pikku lampaita syntyy vuorokauden ajoista välittämättä (karitsasaldo taitaa tätä kirjoittaessani huidella noin 270:ssä bäässä) ja yöunet ovat kortilla. Kodinhoito ja kaikki muu vähemmän tärkeä hoidetaan kun keretään ja sekin tehdään vasemmalla kädellä. Koirille on normaalia vähemmän aikaa ja siitä omatunto soimaa. Lenkillä käydään kun ehditään ja jos ehditään. Onni on iso aidattu piha, että saavat liikuttaa itseään ja toisiaan keskenään leikkimällä. Aika aikaa kutakin, vielä ei ihan olla puolivälissä karitsointeja, mutta kaiken tämän yliväsymyksen keskellä siintää toivo siitä, että joskus keväällä saadaan taas nukkuakin enemmän kuin neljä-viisi tuntia yössä. Vaikka zombeista tykkään, en kuitenkaan itse haluaisi olla sellainen ;)

Tähän saumaan lauman lähes kaikki steriloimattomat nartut tekaisivat sitten juoksunsa. Suunnitelmissa on astuttaa Tellervo Melvinillä. Tellervon juoksu on nyt siinä vaiheessa menossa, että uskon astutuksen osuvan tulevaan viikonloppuun tai ensi viikon alkuun. Mikäli siis kaikki sujuu suunnitelmien mukaan pentulaatikko saa täytettä vapun korvilla, puolentoista vuoden tauon jälkeen. Murun astuttamista päätin lykätä sen seuraavaan juoksuun syksylle. 

Tupunan kanssa olen joka päivä käyttänyt muutaman minuutin pöytätreeneihin ja se on ehdottomasti kannattanut. Nyt 12 viikkoisen neidon mielestä trimmipöytä on mielettömän kiva paikka ja hienosti Tupuna siinä malttaa seisoakin hetken paikallaan.

Kuvassa 11 vkoisena

Varsin eläimellistä menoa tämän hetkinen elämä ja puurtaminen on. Pullokaritsat ovat kasvaneet suorastaan silmissä ja joutilaan hetken tullen nekin on kiva viedä vähän pihalle hyppimään. Parissa viikossa ne ovat hujahtaneet niin isoiksi, että Tupunalla on vaikeuksia pysyä vauhdissa. Hauska seurailla joukon puuhia pihalla, ainakin voin todeta, että koiranpennut ja karitsat ovat yhtä uteliaita, ja kaikkea pitää tietysti maistaa!

Tupuna 11 vkoa ja villaiset ottosiskot 2 viikkoisia.

Loikkatreenit menossa

Traktorinkauha oli kaikkien mielestä huisin kiinnostava. Siihen piti kiivetä uudestaan ja uudestaan.

Eläimellistä menoa

Keskiviikko 11.2.2015 klo 22.17 - Sanna

Kovasti odotettu, lelukoiramaisen söpö ja mahdottoman ihana Tupuna haettiin Juuasta kotiin pari viikkoa sitten. Pitkästä aikaa meillä onkin nyt ihan pikkupentu, suurin osa kun on liittynyt joukkoomme 4-5 kuukauden iässä. Pikkupennun kanssa yhteisen elämän aloittaminen on minusta hieman vaativampaa vanhempiin pentuihin verrattuna. Siinä missä vanhempana meille tulleet ovat jo nähneet kaikenlaista ja osaavat kulkea esim. autossa ja hihnassa, luovutusikäiselle pennulle kaikki on uutta ja kyseessä on aivan valtava muutos pennun elämässä. Pennun tottuminen uuteen kotiin ja kodin tapoihin ottaa tietysti aikansa. Tupuna on ollut tosi reipas ja sujahtanut joukon jatkoksi hienosti. Autoilu on jo tuttua ja mielekästä (autohäkkiin kun saa aina jotain herkullista pureskeltavaa), hihnassa kulkeminen sujuu melko kivasti ja kaikki vieraat ihmiset ovat Tupunasta huippuhauskoja. Pennun ilme oli näkemisen arvoinen, kun kävin sen kanssa kylillä kävelemässä ja vastaan tullut ihminen kävelikin Tupunaa huomioimatta ohitse! Tempperamenttia pikku neidistä tuntuu löytyvän. Se leikkii tietysti mielellään muiden koiriemme kanssa ja puree niitä naskalihampaillaan minkä ehtii, eikä taatusti ole moinaskaan kun joku sitä tästä vähän ojentaa.

Tupuna, nyt jo 10 vkoa.

Sanon, että Tupuna on minun henkilökohtainen "unisiepparini", tämä sieppari ei tosin toimi ihan perinteisen unisiepparin tapaan, vaan ihan kirjaimellisesti sieppaa unen pois ja herättää minut. Tupuna nimittäin nukkuu pedissään sängyn vieressä minun puolellani ja aina kun se sattuu yöllä heräämään, se nousee sänkyä vasten seisomaan ja piippaa niin pitkään kunnes vasemmalla kädellä roikun lattiantasalle ja silitän sitä muutaman kerran rauhoittavasti. Sitten se käy tyytyväisenä takaisin nukkumaan. Tästä on tullut hieman rasittava tapa, sillä  mielelläni nukkuisin yöuneni ihan keskeytyksettä nyt kun Tupuna on jo täysin kotiutunut. Onneksi tämä on nyt selvästi vähenemään päin. Toissa yönä Tupuna ei ollut herättänyt minua kertaakaan aamuviiteen mennessä, joten heräsin itse huolestuneena kurkistamaan sängyn laidan yli onko pentu varmasti kunnossa :D Viime yönä unisilityksiä tarvittiin vain kahdesti, joten jospa tämä tapa vähitellen jäisi pois.

Maatilan saralla meillä on nyt vuoden työllistävin ajanjakso alkanut, kun karitsoinnit starttasivat odotetusti päivälleen viime viikon maanantaina. Töitä tehdään siis kirjaimellisesti yötä myöten ja bloginkin kirjoittelu jää varmasti taas tuokioksi vähemmälle. Nyt karitsoita on syntynyt tasan 60 kappaletta ja urakan alussa vasta ollaan. Tuttipullot ovat taas ahkerassa käytössä ja yksi "adoptiokaritsa" viisikko asui jonkin aikaa olohuoneessamme. Nyt sottapytyt ovat siirtyneet jo takaisin lampolaan. En itsekään olisi uskonut miten sottaisia lauma pikkukaritsoita voi ollakaan. Kun lampailla kakka on siistiä papanaa, juottoikäisellä karitsalla se on kuin paksua sinappia. Pikku bäät sitten kakkivat minne sattuu ja iloisesti hypellessään levittävät sotkun pikkupikku sorkissaan ympäriinsä pieniksi kakkatäpliksi. Voin vannoa, että karitsat saivat ison pentuaitauksensa muutamassa tunnissa sellaiseen sotkuun ettei isokaan pentueellinen koiria ihan heti samaan suoritukseen kykene!

Tupuna ja "ottosiskot"

"Kukas sinä olet?"

BÄÄ!

Lauantaina pyörähdin Nivalan ryhmänäyttelyssä Melvinin ja Waakun kanssa, jossa oli paikalla 13 beaglea. Waakulle tuli tammikuun lopulla sopivasti yhdeksän kuukautta ikää täyteen ja niinpä se esiintyi ensimmäisessä näyttelyssään heti junioriluokassa. Melvinin toinen näyttely meni yli odotusten; Melvin oli paras uros ja sai siis ensimmäisen sertinsä. Myös Waakku sai laatuarvostelussa erinomaisen ja se voitti luokkansa SA:lla. Olen tosi tyytyväinen siihen miten tämä nuori ja melkoisen vallaton neitonen jaksoi esiintyä. Iloisesti, mutta tarpeeksi hillitysti. Kehän ulkopuolella sain viihdyttää sitä temppuja teettämällä, Waakusta kun tuollaisessa paikassa olisi paljon hauskempaa mennä leikkimään muiden koirien kanssa, eikä tököttää jossain omaa vuoroaan odottamassa ja tätä Waakku olisi protestoinut välillä omaan tapaansa äänekkäästi... PN-kilpailuluokassa Waakku sijoittui hienosti toiseksi. Kun serti meni voittaneelle avoimen luokan nartulle Waakulle jäi ensimmäisestä näyttelystä muistoksi vara-sertti :) Melvinin kanssa käytiin kehässä pyörähtämässä vielä kertaalleen ja sijoittumassa VSP:ksi. Kiva helmikuinen näyttelypäivä ja minulle samalla muutaman tunnin irrottautuminen lammashommista. Seuraava näyttely meille taitaakin olla erkkari maaliskuun lopussa.

Waakku kehässä Nivalassa   kuva: Sirpa Palo

Melvin VSP ja SERT                              kuva: Kati Heikkinen

Tammi-helmikuun vaihteeseen mahtuu kyyneliäkin. Äärettömän surullisia uutisia sain tammikuun lopulla Piparin tyttärestä Taigasta. Taiga oli lähtenyt metsässä hirven perään torstaina 29.1. ja kadonnut sille tielleen. Kaikista etsinnöistä huolimatta Taigaa ei edelleenkään ole löytynyt. Ymmärrettävästi epätoivo alkaa jo vallata omistajan mielen, mutta täytyy vain toivoa, että Taiga vielä saataisiin takaisin kotiinsa jossa sitä valtavasti ikävöidään ja kaivataan.

Pentukuume nousee...

Maanantai 19.1.2015 klo 20.22 - Sanna

Viime perjantain vietimme suurimmaksi osaksi autossa istuen kun ajelimme Pohjois-Karjalaan, 350 km suuntaansa, katsomaan Melvinin ensimmäisiä jälkeläisiä Devaney's kenneliin. Pennut olivat tuolloin 6,5 viikkoa vanhoja, joten niissä oli jo jotain näkemistäkin. Tässä Devaney's Q-pentueessa on kolme narttua ja kaksi urosta. Tarkoituksena oli samalla reissulla katsoa olisiko pennuissa sellaista tyttöä joka hieman myöhemmin  muuttaisi meille. No olihan siellä :) Pidän itse kyseisestä yhdistelmästä todella paljon. Pentueen emä Simonaland Money Honey eli "Hani" on itse yksilönä ja suvuiltaan sellainen koira, jonka omistaisin mielelläni itse. Hanin isä on suuresti ihailemani Venäjällä asuva Virgonc ja Hanin emä on meidän Koistisen puolisisko emän kautta. Hani on pieni, mutta vahvarunkoinen ja kaunispäinen narttu. Melvin ja Hani täydentävät mielestäni hyvin toistensa puutteita ja siispä aika saa näyttää millaisiksi näiden kahden jälkeläiset kasvavat. Tykkäsin todella paljon pentueen kahdesta uros pennusta, niistä etenkin toinen muistuttaa mielestäni isäänsä kovasti. Toivottavasti ne tulevat joskus esille näyttelykehiinkin. Molemmilla pojilla oli kivat rungon mittasuhteet ja kulmaukset sekä tosi kauniit, vahvat päät. Siskot olivatkin sitten hieman erilaisia keskenään. Valinta hieman pitkärunkoisen ja vahvimman sekä todella kompaktin pienimmän tytön väliltä ei ollutkaan ihan helppo. Isoimpaan tyttöön sitten lopulta kuitenkin päädyin. Nyt meidän pitää vielä hieman odotella, että saamme hakea "Tupunan" kotiin :)

Pienin tyttö, Devaney's Q-nlilja

Melvinin näköinen poika, Devaney's Q-ukko

Devaney's Q-tamolla eli meidän tuleva Tupuna.

Devaney's Q-nlilja

Devaney's Q-nsäde

Devaney's Q-makalle

Devaney's Q-ukko, jolle kuului ehdottomasti tämän pentueen "saippuanpala-titteli" näissä pöytähommissa :D Mutta sainpas pojan aseteltua sekunnin sadasosaksi edes vähän sinne päin ;)

Valinta on tehty :)

Tupuna 

Näyttelyvuosi 2015 korkattu alkaneeksi

Sunnuntai 11.1.2015 klo 14.59 - Sanna

Kajaanin näyttelypäivälle osui viisitoista astetta pakkasta ja sellainen viima, että kun perille saavuttuamme käytin naama jäässä koirat pissalla ennen halliin menoa, ehdin jo hieman katua koko näyttelyreissulle lähtöä. Sisällä ei onneksi sitten ihan niin kylmä ollut kuin mitä muistelin, mutta se koleus yhdistettynä väentungokseen, kaiken sotkevaan hiekkapohjaan ja kelmeän keltaiseen valoon saattaa pitää meidät pois tamminäyttelystä taas seuraavat pari vuotta (ellei satu tooosi mielenkiintoinen tuomari ;)). Valokuvia edellä mainitusta valaistuksesta johtuen ei valitettavasti paikanpäältä ole.

Mukava olimme siis neljän oman koiran voimin ja sijoitustyttö Putti oli paikalla Jennin kanssa. Beagleja oli kaikkiaan 29 kappaletta eli hieno määrä ja tasokas joukko paikalla. Putkosen ja Melvinin kanssa ei ollut mitään keskinäisiä ongelmia. Olemme nimittäin huomanneet, että poikien kahnaukset  jäävät kotipihan aidan sisäpuolelle. Lenkillä ne kulkevat hihnassa hienosti kylkikyljessä ja juoksevat ja leikkivät irtiollessaan keskenään. Siispä näyttelyreissukin sujui kaksikon kanssa niin hyvin, että itsekin tuntui hassulta ajatella kyseessä olevan urokset, joiden egot eivät mahdu saman katon alle sovussa elämään. Melvin oli mukana täysin näyttelyensikertalaisena, se ei ole koskaan ollut mukana missään missä olisi paljon ihmisiä ja koiria. Saatoinkin ilokseni todeta, että Melvin on luonteeltaan juuri sellainen, jonka soisin jokaisen  koirani olevan, niin yltiöpäisen itsevarma, että sen kanssa voi mennä minne tahansa eikä se hätkähdä mitään. Kehässä sillä oli niin kivaa, että liikkeet menivät vähän hyppimisen puolelle, mutta tosi vähäisiin treenauksiin nähden se jaksoi seisoa ihan nätisti (ainakin hetken kerrallaan) paikallaan. Melvin sai laatuarvostelussa erinomaisen ja sijoittui kilpailuluokassa toiseksi SA:lla. Putkosella oli taas sellainen hassuttelu vaihde päällä, että sen esittäminen saa tuskan hiki karpalot vierähtämään otsalle, mutta ainakin koiralla oli kehässä hauskaa ja se varmasti näkyikin. Putkonen voitti avoimen luokan erinomaisella ja SA:lla. PU-kilpailuluokassa Hannu otti handlattavakseen Melvinin ja minä Putkosen. Melvin käteltiin kisasta ulos ja Putkonen sijoittui neljänneksi.

Kisu parka kärsii edelleen voimakkaasta autopahoinvoinnista ja sen takia se oli taas näyttelypaikalla aika surkea nyyryläinen. Onneksi pahoinvointi on hiukkasen helpottanut pentuajoista ja se ei sentään oksentanut tai kakannut autoon. Pahoinvoinnin aiheuttama kuolaaminen oli taas niin mieletöntä, että korvat olivat perille tullessa lähes puoleen korvaan kuolasta märät. Kehään Kisu kuitenkin tsemppaa tosi hienosti ja se esiintyi taas iloisesti. Tämä oli Kisun ensimmäinen näyttely virallisissa luokissa. Kisu sai laatuarvostelussa erinomaisen, lisämaininnalla viehättävä :) Putille laatuarvostelussa erittäin hyvä, joten Kisu voitti luokan ja sai SA:n. Avoimen luokan narttuja oli kuusi kuten avoimen luokan uroksiakin. Kolme avo-narttua sai erinomaisen ja lopulta Muru voitti luokan SA:lla. Paras narttua valitessa Hannu meni kehään Murun ja minä Kisun kanssa. Lopputulos ei meitä ajatellen parempi olisi voinut ollakaan, kun Kisu valittiin ensimmäiseksi ja Muru toiseksi! Kisulle siis ensimmäinen serti erittäin kovassa kisassa ja Murulle toinen Cacib vara-sertillä höystettynä. Muru ehtii (viimeistä) yli 2-v. sertiään tavoitella muualtakin ;) Eipä tätä uutta näyttelyvuotta paljon paremmin olisi voinut aloittaa. Tämän vuoden näyttelysuunnitelmat ovat paljolti vielä avoinna, mutta kunhan tuomaritietoja kevään näyttelyihin rupeaa ilmestymään, niin kalenterikin varmaan taas täyttyy samaa tahtia. Ohessa tyttöjen palkintopotretit :)

Kisu

Muru

Vuosi vaihtuu kohta

Lauantai 27.12.2014 klo 13.11 - Sanna

Vuosi 2014 rupeaa lähestymään loppuaan. Kuluneeseen vuoteen mahtuu paljon iloa ja menestyksen hetkiä, mutta kuitenkin tästä vuodesta päällimmäiseksi jää väkisin mieleen surullinen muisto Wilsonin kuolemasta. Koirallisen elämäntavan valinneena on valinnut samalla sen kolikon toisen puolen - luopumisen, joka on väistämättä edessä jokaisen koiran kohdalla jossain vaiheessa. Vaikka tämän asian tiedostaakin, on rakkaan perheenjäsenen menetys aina äärettömän surullista. Kun koiraystävän menettää täysin odottamatta, suru ja järkytys sekä tapahtuneen aiheuttama katkeruus ovat kuin raskas möykky rinnassa, joka ei millään tahdo väistyä. Vasta hiljan pystyin päivittämään Wilsonin kuoleman jalostustietojärjestelmään, valokuvien katsominen sattuu edelleenkin liikaa ja vieläkin toisinaan sellaisena hetkenä kun oikein uppoaa ajatuksiinsa ikävä ja itsesyytökset ottavat hetkellisesti vallan. Tänä vuonna aivan liian moni tuttu ihminen on menettänyt koiransa tapaturmaisesti ja jokainen näistä suru-uutisista on koskettanut minua syvästi.

Vuoden positiivisempiin asioihin kuuluvat ystävät,kasvatin omistajat, uudet tuttavat ja muut samanmieliset joiden kanssa on saanut viettää aikaa ja vaihtaa mielipiteitä rakkaan harrastuksen parissa. Piparin pennuille löytyi kerrassaan ihanat kodit ja ei voi muuta kuin todeta, että beaglerotu vetää puoleensa pääasiassa vain tosi mukavia ihmisiä! :)

En rupea erittelemään vuoden näyttelymenestyshetkiä, niistä olen aina kirjoittanut tänne blogiin tapahtumien jälkeen. Tuomarit ovat tykänneet koiristamme välillä enemmän ja välillä vähemmän. Hauskoja näyttelyreissuja kaikki tyynni ja niitä ollaan tehty vähän joka puolelle Suomea.

Unohtamatta tärkeintä asiaa tänäkin vuonna, syytä siihen miksi meillä on iso lauma koiria;  rakastamme niitä ja meistä elämä koirien kanssa on hauskaa! Vaikka käymme melko ahkerasti näyttelyissä on vuodessa 365 päivää ja näyttelypäiviä niistä vain pieni murto-osa eli suurin osa ajastamme on tavallista arjen elämistä koirien kanssa kotona. Osa koiristamme on vain sohva-championeja, mutta yhtä rakkaita jokainen. Joka päivä tänäkin vuonna koiramme ovat tuoneet iloa elämäämme mittaamattoman määrän (ja toisinaan kujeineen tukon harmaita hiuksia), enkä osaisi kuvitella miten tyhjältä elämä ilman niitä meistä tuntuisi. Siksi  vuoden viimeisen bloggauksen kuvituksena toimikoon sekalainen valikoima kuvia tämän vuoden varrelta. Näistä kuvista osa on kännykällä otettuja eivätkä siksi kovin laadukkaita, mutta kuvaavat oivallisesti meidän koiraperheen elämää :)

Piparin pennut ja Putti :)

Ukko ja Taiga

Melvinin ja Pömppiksen kanssa

Muru ja Pipari toukokuun lumisateessa padolla

Tauolla lammaslaitumien teon lomassa Lyytin kanssa kesäkuun hellepäivänä.

Aamu-uniset

Järvenpäässä lenkkeilemässä

Tämä penkki on varattu ;)

Putti ja Lilli kyläilemässä

Vesipetomme Muru

Läheisyyttä

ja sitä samaa lisää.

Montako koiraa mahtuu tiskikoneeseen? Vastaus: monta.

Meillä ei kokkailla yksin

eikä lenkkeillä yksin.

Sohvallekin on aina seuraa.

Muru suolisti synttärilahjaksi saamansa pehmopöllön.

Lyyti suorittamassa joululahjojen avaamis-tarkkailua, eihän sitä tiedä josko paketissa olisi vaikka jotain syötävää.

Ensi vuodelle toivon että koko laumamme, niin kaksi- kuin nelijalkaiset pysymme terveinä ja että saisimme kokea monia ilon ja onnistumisen hetkiä yhdessä. Toivottavasti vuoden 2015 aikana seuraava Kertalaakin pentuekin näkisi päivänvalon ja jos melkein mahdottomia saa toivoa, niin me emäntä ja isäntä karistaisimme mielellämme jokusen kilon vyötärön ympärille kertyneistä vararenkaista...

Näillä sanoin toivotamme kaikille muillekin HYVÄÄ JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2015!

Messarin tulijaiset ja jouluntoivotukset

Maanantai 22.12.2014 klo 18.40 - Sanna

Eilen 1-vuotis syntymäpäiviään viettivät viimeisin pentueemme eli Piparin ja Putkosen lapsoset: Poju, Loki, Paavo, Bono, Tilkku, Jumi ja Taiga. Onnittelut koko joukolle! :) Viime joulu menikin lähinnä valvoessa ja huolehtiessa näistä pennuista ja meillä jäikin oikeastaan koko joulu siinä viettämättä. Tänä vuonna on helppo todeta, että pennuton on huoleton! Vaikka kieltämättä kärsin jo jonkin asteisesta pentuekuumeesta kun Tellervokin syksyllä jäi tyhjäksi. Toivottavasti saisimme siihen ensi vuoden aikana helpotusta beaglevauvojen merkeissä.

Joka joulukuinen messukeskuksen Voittaja-näyttelyiden viikonloppu vietettiin tänä vuonna itsenäisyyspäivän aikoihin. Tällä kertaa meillä matkassa olivat Muru ja Putkonen. Menomatkalla kohti Järvenpäätä pysähdyttiin Jyväskylässä Piparin ja Putkosen poikaa Pojua moikkaamassa. Poju oli juuri niin suloinen, kun olimme odottaneetkin, eikä se näyttänyt pistävän lainkaan pahakseen leikkikaverien vierailua :) Kiitos vielä Pojun perheelle kyläilykutsusta, oli tosi mukava nähdä! 

Poju (Kertalaakin Täältä Tullaan)

Poju poseeraa ja Muru takana sohvalla järjestelee Pojun leluja.

Ei ole omena kauas puusta tipahtanut, tässä tapauksessa poika on kyllä niiiin äitinsä näköinen että! 

Muru ja Putkonen nauttivat jälleen kerran reissussa ollessaan kaupunkielämästä täysin siemauksin; uudet hajut ja lenkkipolut sekä erona kotielämään se, että koirat saavat näillä reissuilla nukkua halutessaan sängyssä vieressä (Muru käytti tämän tilaisuuden hyväkseen joka yö).

Lauantaina beaglet arvosteltiin vasta päivällä, joten meidän ei aamulla tarvinnut kiirehtiä messukeskukseen kovin aikaisin. Avoimen luokan uroksia oli vain kolme, joista kaikki saivat erittäin hyvän ja Putkonen oli luokassa EH1. Sen arvostelun viimeinen lause on mainio: "Esitetään taitavasti, mutta valitettavasti se ei aina riitä."  Muru sai avoimessa luokassa erinomaisen ja sijoittui luokassa kolmanneksi, mutta jäi ilman SA:ta. Beaglekehän päätyttyä veimme koirat asuntoautoon ja kävimme syömässä ja kiertämässä myyntikojut. Jotenkin minusta tuntui, että myyjiä oli edellisvuosia vähemmän tai sitten tunne johtui vain siitä, että millekään hankinnalle ei tällä kertaa ollut varsinaista tarvetta. Mitään heräteostoksiakaan ei tullut tehtyä.  Ostimme koirille ainoastaan ison satsin puruluita ja harjiksille paria erilaista ruokaa. Ne kun ovat perheessämme ainoat, jotka toisinaan nirsoilevat ruuan suhteen. Niiden mahat kestävät hienosti eri ruokamerkkien vaihtelut, mikä on hyvä asia kun pikkurouvat eivät suostu samaa pöperöä syömään ainakaan yhtä säkillistä pitempään. Vaihtelu siis virkistää myös ruokahalua.

Putkonen edustaa

On se vakavaa ;)

Murmeliini

Terhakkaana

Sunnuntaina beaglekehä starttasi heti aamu ysiltä, joten elokuun WDS:n ruuhkasta viisastuneena nousimme kukonlaulun aikaan ja lähdimme ajelemaan Järvenpäästä heti puoli seitsemän jälkeen kohti messukeskusta. Mistään ruuhkasta tai edes autojonoista ei ollut tietoakaan, vaan pääsimme ajamaan aivan suoraan parkkiin. Mikäs siinä, paljon mukavampaa odotella arvostelun alkamista rauhassa valmistautuneena kuin autossa istuen ja hätäillen ehditäänkö ajoissa paikalle. Ehdin tehdä tosi edulliset puruluu- ja leluostoksetkin heti myyntipisteiden auettua. Beagleja oli kehässä hieman lauantaita enemmän. Putkoselle EH kuten edellisenä päivänäkin. Murulle vilautettiin samaa sinistä korttia, joka kieltämättä oli pettymys. Lähdimme ajamaan kotiin heti rodun arvostelun päätyttyä.

Tällä kertaa toimmekin tietämättämme kotiin ikävämpiä tulijaisia. Melvin nimittäin oksenteli muutaman kerran limaa keskiviikko aamuna. Melvin ei oksennellut aamun jälkeen, vaan oli lähinnä todella väsyneen oloinen. Ruoka tai edes juoksuinen Pipari ei kiinnostaneet sitä ollenkaan. Äärimmäisen ahneesta ja vilkkaasta naisten miehestä siis näki selvästi sen olevan todella sairas. Ehdin jo epäillä sen syöneen jotakin koiran sisään kuulumatonta ja saaneen tukoksen. Eläinlääkärin sain kiinni iltapäivästä, jolloin Melvinin vointi oli hieman parempi ja osasin jo epäillä jotain muuta syytä oksenteluun. Illalla Melvin sitten tekikin ensimmäiset vesiripulit kun kävimme ulkona ennen nukkumaan menoa. Torstaina aamulla Melvin oli niin väsyneen ja voimattomattoman oloinen, että lähdimme eläinlääkäriin nesteytystä varten. Melvin olikin tiputuksessa reilun tunnin ja sai pahoinvoinnin estolääkkeen nahan alle. Iltaa kohden Melvinin olo kohentui selvästi ja se söikin hieman ennen nukkumaan menoa.

Eläinlääkärissä

Olin jo netistä lueskellut monien koirien sairastuneen vatsatautiin ja kennelyskään messarin jälkeen. Melvinin oireet olivat juuri saman kuuloiset kuin muillakin sairastuneilla; liman oksentelua ja vesiripulia. Pelkoni siis toteutuivat kun Putkonen aloitti oksentelun torstain ja perjantain välisenä yönä. Sekin meni todella nopeasti voimattoman oloiseksi. Onneksi olimme saaneet yhden pistoksen pahoinvoinninestolääkettä Melvinille mukaan ja saimme sen avulla Putkosen pahoinvoinnin loppumaan heti alussa, kun nyt tiesimme, että kyseessä on sama juttu kuin Melvinillä. Viikonlopun aikana sairastuivat Pömppis ja Waakku. Niillä tauti oireili ainoastaan vesiripulilla ja ne eivät menneet ollenkaan niin kurjaan kuntoon kuin pojat. Molemmat pitivät yhden paastopäivän ja sen jälkeen paranivat nopeasti normaalilla ripulinhoidolla. Alkuviikosta sairastui vielä Tellervo, joka oksensi limaa pari kertaa ja ripuloi kahden päivän ajan. Tellervo ei ollut pöpöstä niin sairas, että olisi ollut syömättä, mutta hieman normaalia vaisumpi kuitenkin.

Sittemmin kaikki ovat parantuneet ja loput koirat ovat pysyneet terveinä. Nyt uskallan jo olettaa, että tauti on meidän laumasta käynyt läpi ne koirat, jotka olivat sairastuakseen. Todella inhottava ja ärhäkkä vatsavirus, jota en toivo kenenkään osalle. Harmillisesti meiltä jäi nyt parit tarpeelliset harjoitukset käymättä, mutta onneksi Kajaanin näyttelyyn on vielä muutama viikko aikaa ja mekin pääsemme sinne osallistumaan, jos kaikki koirat nyt pysyvät terveinä. Paljon näyttelyitä kiertävinä tämä oli toinen kerta kun koiramme ovat näyttelystä saaneet jonkin tartunnan, kerran aikaisemmin vuosia sitten koirat saivat kennelyskän, joten huonosta tuurista tämä nytkin oli varmaan kiinni. Ei voi muuta kuin toivoa, ettei kukaan tietoisesti toisi näyttelyyn sairasta koiraa! Kun paikalla on koiria sadoittain tai tuhansittain virus leviää joukossa helposti.

Mutta nyt on aika toivotella kaikille kasvatin omistajille, ystäville, tuttavilla ja muille meidän juttuja seuraaville RAUHAISAA JOULUN AIKAA!