Junnutytöt kehässä

Sunnuntai 26.10.2014 klo 17.36 - Sanna

Tellervo olikin sitten vastoin odotuksia tyhjä ja odotettuja pentuja ei siten tullutkaan. Tiineysröntgentä edeltävinä päivinä Tellervon mahan kasvu pysähtyi kuin seinään. Vatsaa kuitenkin oli sen verran, että eläinlääkärikin tuumasi koiran nähdessään, että josko siellä kuitenkin olisi yksi pentu. Ultralla asia oli nopeasti selvitetty, eihän siellä ketään ollut ja Tellervo olikin siis vain tukevasti valeraskaana. Harmitti välittää nämä uutiset muutamalle pentua innokkaasti odottaneelle pennunkysyjälle. Tänä vuonna meille ei siis synny lainkaan pentuja.  Minua myös harmitti, että olen raivannut kalenterin tyhjäksi kaikesta muusta pentulomailua varten. Täyteen on ehtinyt tulla ja alkaakin pari minua kiinnostanutta handlerkurssia ja omia koiria en ole ilmoittanut sen paremmin näyttelyihin Seinäjoelle kuin Jyväskyläänkään. No, ehkäpä otetaan vahinko ensi vuonna takaisin.

Seinäjoen lauantaiseen kaikkien rotujen näyttelyyn olin menossa joka tapauksessa. Sinne oli ilmoitettu sijoitustyttö Putti sekä kasvattimme Taiga (Kertalaakin Tule Hyvä Kakku). Putti on jo melkoinen kehäkonkari kierrettyään ahkerasti harjoittelemassa haltijansa Jennin kanssa mätsäreissä ja pari kertaa pentuluokassa. Taiga ei aikaisemmin ollut missään vastaavan tyyppisessä paikassa tai tapahtumassa käynytkään. Molemmilla meni kehäesiintymiset hyvin, Putti esiintyi reippaasti ja varmasti ja Taigankin mielestä kehässä oli hauskaa, kun edellä ja viereisessä kehässä juoksi monta koirakaveria, joiden kanssa se olisi mielellään rynnännyt leikkimään. Kummatkin saivat laatuarvostelussa erinomaisen ja Putti sijoittui junioriluokassa ensimmäiseksi ja Taiga kolmanneksi, molemmille SA:t. PN-kehässä Taiga jäi neljänneksi, mutta Putti nappasi kirkkaimman sijoituksen saaden siis ensimmäisessä virallisessa näyttelyssään ensimmäisen sertin! Putti oli lopulta VSP, parhaan uroksen viedessä voiton.

Kiva päivä siis kaiken kaikkiaan ja hieno aloitus kummallekin 10 kuukautta vanhalle beagletytölle! :)

Tässä odottelemme vuoroamme arvosteluun, minä ja Taiga sekä Jenni ja Putti.

Taiga

Putti palkintoineen :)

Suuri, suurempi, suurin ego

Perjantai 26.9.2014 klo 12.24 - Sanna

Näin saumattomasti riitapukari tulee kaikkien muiden paitsi Putkosen kanssa toimeen, päivätirsat voi vetää istualtaan.

Koiraperheemme yhteiselon sopuisuus on järkkynyt. Tyttöjen viime juoksujen aikaan, reilu kuukausi takaperin, Melvin rupesi heittämään suoraa haastetta Putkoselle. Sellaista karvat pystyssä, jäykkänä varpaillaan  toisen ympäri kiertämistä ja selvää pullistelua. Melvin ajatteli olevansa luomakunnan lahja kaikille tyttökoirille ja otti Putkosen silmätikukseen kilpailijana. Pari kertaa poikien mutinoihin puututtiin tiukemmin, meillä kun ei moisia touhuja hyväksytä lainkaan. Rauha palasi maahan kun juoksut loppuivat tai niin minä valitettavasti erehdyin ja ehdin luulemaan. Eipä aikaakaan kun tilanne oli valitettavasti kärjistynyt niin, ettei näitä kahta voi enää pitää samassa tilassa yhtä aikaa, ei sisällä eikä ulkona. Putkosella ei koskaan aikaisemmin ole ollut mitään ongelmia kenenkään kanssa, mutta on ymmärrettävää, että senkin sietokyvyllä on rajansa. Melvin on vahvaluonteinen ja laumassa aika dominoiva; varsinainen sikailu onnistuu siltä nuoren uroon vahvalla itseluottamuksella. Koistisen, Liekin ja Roihun kanssa Melvinillä ei edelleenkään ole mitään vaikeuksia tulla toimeen. Se käyttäytyy niiden seurassa lähes pentumaisesti ja osottaa jopa aktiivisen alistumisen merkkejä nuolemalla niiden suunpieliä ja liehittelemällä, kun taas Putkosen läsnäollessa Melvin tuntuu kasvavan korkeutta heti 5 senttiä. Elelemme siis jatkossa hieman hankalampaa yhtälöä sovitellen, kun nämä kaksi eivät samaan huoneeseen sovi yhtä aikaa. Melvin edelleen etsii sopivaa sijoituskotia, mutta sen verran aiemmasta poiketen, etten varmuuden vuoksi sitä saman katon alle uroksen kanssa luovuta.

Melvin

Tellervon astutuksesta on nyt reilu viisi viikkoa. Tällä kertaa maltoin kuin maltoinkin jättää ultrassa käymisen väliin. Tellervon maha on selvästi pyöristynyt, mutta kovin suurta pentuetta en kuitenkaan odota. Jos arvailemaan rupean niin veikkaan, että pentuja on tällä kerralla kolme tai neljä. Tarkka lukumäärä paljastuu tiineysröntgenissä noin viikko ennen laskettua-aikaa. Tellervo on voinut koko ajan hyvin. Se on käytökseltään muuttunut erittäin hellyydenkipeäksi ja tiineysaikaan olennaisesti kuuluvat useammat ruokintakerrat päivässä saavat minkä tahansa odottavan beaglemamman onnelliseksi :)

Nyt meillä on harmaata ja sateista, mutta alkuviikosta oli upeat aurinkoiset syyspäivät, vaikkakin mielettömän kylmä kovan pohjoistuulen takia. Lenkkeilin koirien kanssa mahdollisimman tuulen suojaisissa paikoissa eli metsäteillä ja metsässä. Taas harmittelin omaa laiskuuttani kameran mukana pitämisen suhteen eli se ei taaskaan ollut yhtenäkään päivänä mukana! Pitäisi varmaan hankkia paremmalla kameralla varustettu puhelin, se kun on aina sentään matkassa. 

Metsäretkellä

Syksyn tuoksut

Tähän kuvaan piiloutuu kaksi beaglea

Syksy ja yhtä sun toista remonttia

Perjantai 5.9.2014 klo 10.42 - Sanna

Syksy on tullut. Olemme siirtyneet Ukon kouluaamujen takia rytmiin, joka ei meidän iltavirkulle perheelle tunnu luontaisesti sopivan millään. Aikaisiin aamuherätyksiin (kyllä, meille varttia vaille seitsemän on kamalan aikaisin!) ei mieli ja keho tunnu tottuvan sitten millään. Väsyttää aamulla, iltapäivällä ja illalla. Ainoastaan puolenpäivän kieppeillä on sellainen normaalihko olo. Koiratkin ovat aamuisin ihan unenpöpperöisiä kun yritän tuuppia niitä pihalle aamupissalle. Heinä- ja elokuun helteiden aikaan siirryimme suorastaan yöeläjiksi. Läkähdyttävä kuumuus ja ulkona paiskittavat maatilan hommat eivät oikein mielekkäästi kohdanneet. Menneenä kesänä kaikki laidunaidat piti uusia, koska lampaita laiduntaa peräti viidessä eri laidunryhmässä ja lehmätkin vietiin ensimmäistä kertaa joen toiselle puolelle vasikoineen. Laitumia tehtiin siis läpikesän kilometritolkulla, illan viilettyä ja jopa yöllä se oli huomattavasti mukavampaa hommaa kuin keskellä päivän kuumimpia tunteja. Vuorokausirytmi pääsi siis keikahtamaan täysin tolaltaan, niin meillä ihmisillä kuin koirilla. Siksi syysrytmiin pääseminen tuntuu nyt erityisen hankalalta.

Vaikka olen täysin kesäihminen, rakastan varsinkin alkusyksyn tunnelmaa. Ilman hirvikärpäsiä syksy saattaisi olla jopa lempivuodenaikani ;) Täällä Korpelassa, jossa asumme, on patoalue, joka on mielestäni kauneimmillaan syksyisin. Pari vuotta kestänyt miljoonahanke, kalaportaiden rakennus, on vihdoin ohi ja alueella pääsee taas kulkemaan, kun työkoneet ovat vihdoin poistuneet. Alueen tunnelma hieman latistui, kun vanhat maisemat joutuivat väistymään uuden rakennelman tieltä. Vanha tukkien uittoränni säilyi kuitenkin onneksi sellaisenaan, eivätkä uudet kalaportaat pilaa niiltä osin aluetta. Olen ollut viime aikoina laiska kuljettelemaan kameraa mukanani muualla kuin koiranäyttelyissä. Otinkin kameran mukaan, kun lähdin lenkille Koistisen ja Waakun kanssa. Eihän siitä kuvaamisesta juuri mitään tullut, kun en tuolla uskalla päästää koiria irti. Tässä kuitenkin muutama alkusyksyn kuva.

Koistinen

On se vakavaa :)

Reunoilla kiipeily piti tietysti kokeilla.

Waakku taluttaa Koistista.

Korvaeläin etsii aarretta lehtien joukosta.

Lampolan ollessa tyhjänä vanhempani tekivät ison työn ja maalasimme kolmistaan kaikki lampolan sisäseinät raikkaalla vaalean harmaalla maalilla. Kun kulahtanut navetta muutti ilmettään sisätiloissa tosi paljon, oli pakko jatkaa tätä "kasvojenkohotusta" myös ulkopuolelta. Navettamme on 60-luvulta ja tasan niin kamalan ruma kuin  sen ikäluokan punatiilisestä tuotantorakennuksesta kuvitella saattaa. Nyt kun työtunteja on kulunut lukemattomasti ja maalia on sudittu lähes 200 litraa, navetta on muuttunut ihan siistiksi lampolaksi, joka on suorastaan kivan näköinen!

Seuraava remontti tulee tapahtumaan täällä kotisivuilla. Kuten joku on saattanut huomata, en ole tänä vuonna päivittänyt Tulokset-sivua laisinkaan, sillä se ei ole mielestäni ollut oikein toimiva. Olen päivittänyt kaikki näyttelykuulumiset tänne blogiini ja tulen tekemään niin jatkossakin. Tämän lisäksi teen jokaiselle koirallemme oman tulossivun, jonne kirjoitan koiran saamat näyttelyarvostelut ja lisään paljon valokuvia kyseessä olevasta koirasta. Näin yhden koiran tulokset löytyvät kätevästi samasta paikasta. Tulen laittamaan linkit näille tulossivuille koirien omilta sivuilta. Hommaa tässä on sen verran, että ihan käden käänteessä se ei tule tapahtumaan. Sivut ovat minulla työnalla, Kisun omalle sivulle linkki näyttelyarvosteluihin on jo lisätty :)

Näyttelyitä ja vähän muutakin

Tiistai 2.9.2014 klo 18.43 - Sanna

Taas on muutama viikko vierähtänyt, joten täytyy päivitellä meidän viime aikaiset (näyttely-)kuulumiset kertarykäyksellä. Elokuun puolivälissä käväistiin Iin ryhmänäyttelyssä Putkosen ja Murun kanssa. Beagleja taisi olla kehässä 16 kappaletta. Kisu oli matkassa mukana turistina haistelemassa näyttelytuulia ja harmittelin vähän sitä etten ollut ilmoittanut  Kisua pentuluokkaan, kun ikä sinne olisi jo hyvin riittänyt. Putkonen oli rotunsa paras ja päivän päätteeksi se sijoittui ryhmässä neljänneksi. Muru oli parasnarttu kakkonen sertillä. Murun sertitili on nyt yhtä vaille täynnä, sillä tämä oli Murun viimeinen näyttely ennenkuin se täyttää 2-vuotta.

Muru Iissä PN2 sert

RN Ii 16.8. Putkonen ROP & RYP-4, Katin Plättä ROP-Vet ja VSP

Samana viikonloppuna pistettiin pentuetilaus menemään, kun Tellervo astutettiin onnistuneesti Koistisella. Nyt pitää pari viikkoa vielä jännittää tietoa siitä, onko meille tulossa pennuntuoksuinen loppuvuosi vai ei. Tällä kertaa taidan jättää tiineysultran väliin, jos vain suinkin maltan odottaa näkyviä tiineyden merkkejä. Mikäli tuleva pentue kiinnostaa, minulle voi soittaa tai laittaa sähköpostia. Juuri nyt maatilan hommat vievät paljon aikaani, joten sähköposteihin vastaaminen tapahtuu muutaman päivän viiveellä. Nopeimmin minut saa kiinni puhelimitse ja useimmiten pystyn hyvin samalla rupattelemaan kun teen töitä.

Toissa viikonlopun vietimme Etelä-Suomessa kierrellen, kun saimme kasvattajavieraan Puolasta. Oli hauskaa vaihtaa ajatuksia beagleista, kasvattamisesta ja vähän kaikesta muustakin. Juttua riitti niin paljon, että sunnuntai-iltana minulta meinasi jo ääni lähteä kaiken puhua pulputtuttamisen seurauksena. Puolasta meille matkasi neljä kuukautta vanha Walentynka La Lu Riqueza, mielettömän reipas ja hauska beagletyttö. Etsin tälle pennulle yhteistykykyistä sijoituskotia mahdollisimman läheltä Kannusta. Soittamalla saa lisätietoja.

Zachariasz, Walentynka, minä ja Putkonen

Walentynka alias Waakku, joka osaa jo hypätä tuolille, pöydälle ja vaikka minne... lienee hyppyrottien sukua. Hyvin ehtiväinen ja kekseliäs beaglenalku. (P.S. kuva hämää, kunhan esittää tässä oikein suuuperkilttiä ;))

Tämän kesän näyttelysesongin päätti meidän osalta Limingan pentunäyttely viime sunnuntaina. Sää suosi meitä ihanan aurinkoisena ja lämpinä, kun edellisenä päivänä samalla paikalla pidetyssä ryhmänäyttelyssä oli kuulemma joutunut oikein palelemaan. Rotu oli pentunäyttelyssä hyvin edustettuna peräti viiden beaglekakakaran voimin. Meidän sakkia paikalla oli Kisu, sijoitustyttö Putti Kalajoelta ja Oulusta Piparin poika Loki (Kertalaakin Tekipäs Eetvarttia). Loki sijoittui kahdesta uros pennusta ensimmäiseksi ja sai kunniapalkinnon. 

Kertalaakin Tekipäs Eetvarttia "Loki" 8 kk 

Fanta's Brand Red Riding Hood "Kisu" 8,5 kk.

Hessin Una Amor Del Zorro "Putti" melkein 9 kk.

Narttupentuja oli kolme. Kisu reesun matkapahointi ei juurikaan ole vielä helpottanut, mutta onneksi se pääsee aika nopeasti pahastaolostaan yli kunhan automatka on ohi. Kehässä Kisu esiintyi varsin iloisesti ja reippaasti, joten olin Kisuun oikein tyytyväinen. Hihnassa juoksemista meidän täytyy kyllä ruveta treenaamaan hieman useammin, sillä vauhtia Kisulta ei totisesti puutu, mutta se mielellään koukkaisi suoraan jalkojeni eteen sen sijaan, että ravaisi nätisti vierellä. Kisu sijoittui tytöistä ensimmäiseksi ja Putti kolmanneksi. Molemmat saivat kunniapalkinnon. Lopulta Kisu oli Rop-pentu ja Loki Vsp-pentu. Ryhmäkilpailussa Kisu sijoittui kolmen kutosryhmäläisen pennun pienestä joukosta toiseksi, dalmatiankoiran viedessä voiton. Kiva päivä, kiitokset siis vielä Heidi, Jani ja Jenni!

Kisu ryhmäkehässä

Kisu RYP-2 

Ja vielä viimeisenä: näyttelyt ovat pitkälti odottelua. Kisu kuuluu selvästi meidän sakkiin, se osaa ottaa yhtä rennosti kuin kokeneemmatkin kehätähdet.

Maailman Voittaja 2014

Perjantai 15.8.2014 klo 10.49 - Sanna

Viikko ennen kovasti odotettua WDS 2014:sta,  eli Maailman Voittaja 2014-näyttelyä, kävimme ryhmiksessä Siikajoella. Beaglejen arvostelu oli heti aamu ysiltä ja kukon laulun aikaan lähtötohinoissani unohdin ottaa matkaan Kisun, jonka olin ajatellut ottaa mukaan totuttelemaan näyttelyiden maailmaan. No onneksi matkasta ei sentään unohtunut mitään välttämätöntä. Helleaallon jatkuessa tämäkin näyttely sai paahtavasta kuumuudesta osansa.

Putkonen on pistänyt kehähommat nyt ihan lekkeriksi ja se meinaa, että "siinäs äippä yrität vääntää mua asentoon" ja tämä näkyy sen esiintymisessä (tai siis siinä, että se ei esiinny). Niin me sitten kehässä väännetään Putkosen kanssa kilpaa. Hirmuisen hauskaa sillä on, häntä heiluu ja se sai nytkin mainintaa iloisesta, pentumaisesta luonteestaan ja hyvästä temperamentista. Putkonen oli tällä kertaa PU2. Murusta tuomari tykkäsi kovasti ja Muru olikin lopulta PN1 sertillä ja vielä rotunsa paras. Arvostelun ensimmäinen lause on ihana: "Erinomainen esimerkki kauniista koirasta." Onneksi olimme liikkeellä asuntoautolla, sillä se pysyy helteelläkin viileänä ja vietimmekin lopulta siellä koirien kanssa lähes koko päivän odotellessamme ryhmäkehien alkua.

Ryhmässä koiria olikin ihan kivasti sillä kyseessä oli 4/6 eli mäyräkoirat ja kaikki rodut kutosryhmästä. Muru esiintyi terhakkaasti ja päivän pitkän odottelun kruunasi Murun sijoittuminen ryhmässä kolmanneksi. Miten hyvältä menestys voi joskus tuntuakaan! Tämä oli Murun ensimmäinen ryhmäsijoitus ja siksi minulle erityisen tärkeä :)

Muru 20 kk

Muru RYP-3

Maailman Voittaja reissulle lähdimme Murun ja Viivin kanssa torstaina. Yövyimme Järvenpäässä, kuten tavallisesti näillä Helsingin keikoillamme. On kivaa kulkea koirien kanssa, jotka eivät ole moksiskaan kerrostalo elämästä, vaikka eivät sellaiseen ole tottuneet tai mistään kaupungin vilinästä. Järvenpäässä oli samaan aikaan menossa joku Street Fest- musiikkitapahtuma ja tämä tiesi minulle huonosti nukuttuja öitä, kun musiikki pauhasi esiintymisteltassa suoraan isäni asunnon edessä ja kaupungilla juhlijat pitivät ääntä pitkälle yöhön. Hannun ja koirien unta ne eivät tuntuneet häiritsevän yhtään.

Oli mukavaa vaihtelua päästä koirien kanssa lenkkeilemään kaupunkimaisemiin. Ihan oma lukunsa tuolla ovat kesyt rusakot, joita nähtiin joka lenkillä useampia. Muru unohti olevan näyttelylinjainen beagle heti ensimmäisen pois päin pinkovan pupun nähtyään ja se päästikin melkoisen äläkän jokaisen myöhemmin näkemämme rusakon kohdalla. Siilejäkin osui useampi lenkkiemme varrelle, mutta niiden touhuja koirat vain katselivat uteliaina päät kenossa niin kuin mekin. 

Tässä on juuri tehty rusakkohavainto...

Viivi kävisi mielellään ihmettelemässä pitkäkorvaa lähempääkin, mutta mitään suuria tunteita ne eivät siinä herättäneet.

Murussa sen sijaan herättivät :D

Perjantaina vietimme näyttelyssä turistipäivän. Kiertelimme myyntikojut ja kun perjantaina ei esillä ollut oikeastaan yhtään meitä erityisemmin kiinnostavaa roturyhmää, emme jääneet seuraamaan mitään rotua kovin pitkäksi aikaa. Eniten aikaa kulutimme mäyräkoirakehien laidoilla. Olemme Hannun kanssa katselleet lyhytkarvaisia kääpiömäykkyjä ehkä hieman sillä silmällä, että kun aika joskus harjakoiristamme on jättänyt, sellainen voisi olla kiva perheen pikkukoiranvirkaa toimittamaan... Mutta sitä ei toivottavasti tarvitse ajatella vielä vuosiin!

Tälläinen olisi kovin soma!

Maailman Voittaja-näyttelyn kohdalla maa- ja metsätalousministeriön kielto typistettyjen koirien osallistumisesta koiranäyttelyyn ei päde, joten leikeltyjä koiria näkyi todella paljon, mikä ei ole tietenkään ihme kun osallistujia oli Venäjältä ja muista typistyksen edelleen sallivista maista tuhansittain. Osa kehistä oli valtavan koiramäärän takia ulkoteltassa. Perjantaina sinne oli mielestäni fiksusti sijoitettu laumanvartijoita ja muita molosseja. Ulkokehien alueella liikkuessa valtakielenä kuuluikin olevan venäjä ja ainakin keski-aasiankoirien kehässä typistettyjen joukossa näkyi vain pari kokonaista koiraa häntineen ja korvineen. 

Kehään mennessä vaihdetaan näyttelytalutin... eli kuonokoppa, vankka nahkapanta, kuormaliinaa muistuttava hihna ja hanskat, jotka helpottavat koiran pitelyä, jätetään hetkeksi sivuun. Tosin mielummin näin kuin ne rotutoverit, jotka olivat ohkaisen hihnan varaan jätetty yksinään tolppaan kiinni tai nämä kaksi näyttelyhäkeissä aggressiivisesti kaikille haukkuvaa, joiden omistajaa ei mailla halmeilla näkynyt. Kovin tukevaa tekoa nuo kevytmetallihäkitkään eivät ole, mutta ilmeisesti ovat kestäneet noiden koirien rymistelyt kun mitään ikäviä uutisia näyttelystä ei ole kantautunut ainakaan minun korviini.

Jotenkin luulottelin itselleni ettei näin isoon näyttelyyn tuoda ulkomailta muita kuin erinomaista laatua olevia koiria. Kauneus on tietysti katsojan silmässä, mutta tämä espanjanmastiffi kehällä kuvaamani koira oli suorastaan järkyttävä. Koska minulla ei ole perjantain luetteloa, en ole katsonut minkä maalaisesta koirasta on kyse, mutta suomalainen tämä ei ollut. Ihan näin puutteellisia takakulmauksia en ole koskaan aikaisemmin nähnyt ja kun kyseessä on vielä erittäin raskas koira, on vaikea kuvitella sen elävän kivutonta elämää näin pahan rakenteellisen virheen kanssa. Sääliksi käy koira parkaa. Jos kyseessä olisi oma koirani mielessä kävisi lähinnä lopetus, eikä matka Maailman Voittaja-näyttelyyn. Mutta omistajalle reissu oli varmaan jokseenkin onnistunut, sillä tuomarin mielestä tämä koira oli erinomainen ja hän sijoitti sen vielä kilpailuluokassakin, vaikka osa erinomaisella palkituista koirista jäi ilman sijoitusta. Eli tuomarin mielestä esillä oli huonompiakin koiria.

Tälläisessä isossa tapahtumassa on kiva kulkea ja katsella niin koiria kuin omistajiakin. Handlerit panostavat kehäpukeutumiseen ja koirat on kunnostettu viimeisen päälle. Ison maailman meininkiä oli tietysti mukana. Yorkshirenterrierin vieressä trimmauspöydällä tönötti piilottelematta koiraa suurempi lakkapullo, jolla turkki viimeisteltiin. Yhdellä koiralla näin aavistuksen tulehtuneen kulmahampaan reiän persposkessa ja väitän, että menossa oli antibioottikuuri. Ihan beaglekehän laidallakin näin kuinka kaksiväriselle kilpakumppanille laitettiin kirsuun pigmentit tussilla ennen kehään menoa. Meistä suomalaisista näytteilleasettajista suurin osa on rehellistä porukkaa ja noudattaa näitä doping-sääntöjä, lääkitysten ja turkinkäsittelyn ynnä muiden osalta, joista monet ulkomaalaiset piutpaut välittävät. Tämä ei tietenkään aseta meitä samanarvoiseen asemaan. Ikävää oli nähdä näyttelyssä kaksi niin nuorta pentua, että niillä ei missään nimessä ole rokotukset voineet olla kunnossa. Kaikkien turistikoirien tuominen alueelle oli ehdottomasti kiellettyä ja näyttelyyn ilmoitetullekin koiralle piti ostaa kallis kulkulupa, jos sen halusi tuoda näyttelyyn jonain muuna kuin omana päivänään. Joillain vaan on pokkaa tehdä tasan mitä haluavat ja jossain päin röyhkeys tuntuu suorastaan olevan maan tapa. 

Argentiinandoggeja

Näyttelytunnelmaa

Lauantai oli sitten beaglepäivä. Lähdimme muka hyvissä ajoin Järvenpäästä kohti messukeskusta. Siinä missä perjantai aamuna pääsimme hyvin vähillä jonotuksilla ajamaan perille, lauantaina seisoimme autojonossa Koskelantieltä parkkiin 45 pitkältä tuntuvaa minuuttia. Minulla rupesi hermo kiristymään kellon lähestyessä yhdeksää ja kun pääsimme purkupaikalle ottamaan tavarat ja Murun autosta, olikin kello jo yhdeksän kun pääsin kehien luo kaikkien kamppeideni kanssa. Onneksi minulla ei ollut pentu- tai junnuluokan koiraa näyttelyyn ilmoitettuna. Jännitin kehään menoa niin paljon, etten voinut edes kuvitella valokuvaavani kehässä olevia koiria ennen Murun esiintymistä. Muru esiintyi vuorollaan ihan kivasti ja sai erinomaisen. Kilpailuluokassa sijoitus jäi valitettavasti saamatta.

Huomasin etten oman kehässä käynnin jälkeen pystynyt keskittymään valokuvaamiseen, joten annoin kameran olla lopulta repun pohjalla. Rakastan näyttelyissä valokuvaamista ja beaglet ovat tietysti lempikuvattavani, mutta olen nyt todennut, että tämän asian kanssa se on vähän niinkuin joko tai. Joko vien kehään omia koiria ja voin seurustella samalla muiden näyttelyssä olevien ystävien ja tuttujen kanssa tai sitten olen ilman koiria ja valokuvaan, mutta se vie käytännössä kaiken keskittymiseni koska en osaa asennoitua niin, että räpsisin kuvia vähän sinne päin.

Viivi suoritti oman kehäesiintymisensä suunnilleen samoihin aikoihin jälleen kasvattajansa Heikin taitavasti handleroimana. Iloinen uutinen oli, kun Hannu soitti ja kertoi Viivin olleen viidestä porcelainesta ROP ja siten uusi MV-14 tittelin haltia. 

Logpoint Dalila SERT, CACIB, ROP,WW-14

Ostoksia tehtiin aika hillitysti. Tarjonta ei juurikaan eronnut normaalista joulukuun messarista. Mukaan tarttui karva-alustoja kuten aina ja tietysti uusia leluja. Mitään äärettömän ihanaa pakkosaada heräteostosta ei tullut vastaan. Käytin Murun kanssa hyödykseni Laboklinin tarjouksen ja kävimme heidän ständillään otattamassa Murusta näytteet muutamaa geenitestiä varten. Parin-kolmen viikon päästä pitäisi tulosten tulla minulle sähköpostiin.

Kotimatkalle lähdimme sunnuntaina. Meille tarjoutui mahdollisuus treffata ennen kotiin lähtöä Pömppiksen veli Sulo perheineen eli Kertalaakin Ei Kun Menoksi. Sulosta oli kasvanut kerrassaan mahtava luonteinen ja vauhdikas komistus! Nimi on tainnut olla enne :D Kiitos vielä, oli todella hauska treffata teidät! :) 

Kertalaakin Ei Kun Menoksi "Sulo" 12 kuukautta. Tässä kuvassa Sulossa on valtavasti yhdennäköisyyttä Wilson isän kanssa. Nämä E-pennut viettivät 1-v. syntymäpäiviään 12.8.

Koirakavereita ja aurinkoa Oulussa

Torstai 22.5.2014 klo 11.25 - Sanna

Viime viikonlopun näyttelyannos nautittiin Oulun kansainvälisessä koiranäyttelyssä sunnuntaina. Beaglejen arvostelu oli omassa kehässään viimeisenä iltapäivällä ja olin laskeskellut, että niiden arvostelu alkaa yhden kieppeillä. Iloitsin etukäteen siitä, että ehdimme hoitaa tilan työt aamulla kaikessa rauhassa ennen matkaan lähtöä. Aina meillä lähtö jostain syystä venähtää, tapahtuu jotain aikaa vievää ja jälleen kerran tien päälle päästiin reilusti suunniteltua myöhemmin. Hieman jo epäilin, että ehditäänkö kehään ajallaan. Ihan turhaan, kun kehä eteni loppuseltaan niin verkkaisesti, että oltaisiin voitu startata Kannuksesta vaikka puolitoista tuntia myöhemminkin ja ehtiä silti mainiosti.

Ilma oli mainio ja seura vielä mainiompaa. Meitä tuli moikkaamaan Oulussa asuva Piparin ja Putkosen poika Loki omistajiensa Heidin ja Janin kanssa. Oli aivan ihanaa nähdä miten reipas  ja aika komea (vaikka itse sanonkin ;)) poika Lokista on jo kasvanut. Sijoitustyttö Putti oli myös paikalla omistajansa Jennin kanssa. 

Kertalaakin Tekipäs Eetvarttia "Loki" 5 kk.

Loki 5 kk.

Hessin Una Amor Del Zorro eli "Putti" 5,5 kk ja Loki painin pyörteissä.

Putti osaa jo kyykyttää poikia :D

Lokin yhdennäköisyys Putkosen kanssa on niin huomattava, että tuntuu aivan kuin katselisi omaa koiraa pentuna jälleen :)

Isi ja poika yhteispotretti

Kun beaglejen arvostelu sitten vihdoin viimein alkoi, iltapäivä oli jo pitkällä. Nyt ei voi tuomaria syyttää ainakaan siitä, etteikö hän olisi käyttänyt aikaa jokaiseen koiraan ja kunnolla. Sai juosta ja sai seisoa paikoillaan. Wilson oli nuortenluokassa ainoa ja se sai erinomaisen sekä SA:n. Putkonen voitti avoimen luokan SA:lla sekin. Kati toimi apuohjastaja PU-kehässä Wilsonille. Tuomarin lähes tuskastuttavan pitkän tuumailun jälkeen urokset saatiin vihdoin järjestykseen; Wilson oli PU4 ja Putkonen voitti urokset, sai sertin sekä ensimmäisen CACIB:nsa :) Muru oli nuortenluokassa ainoa narttu, Murullekin erinomainen ja SA. Avoimessa luokassa avustin Katia vähän Poppiksen kanssa, kun Katin molemmat nartut kilpailevat samassa luokassa. Avoimen luokan jälkeen äkkiä Muru hihnan päähän ja taas juoksemaan kehää ympäri. Tällä kohtaa minusta tuntui, että ehkä olisi syytä aloittaa jonkinlaiset ympyrän juoksuharjoittelut, ettei minulla loppuisi kehässä kunto kesken. Onneksi en sinne kuukahtanut, vaikka se kovin mahdolliselta tuntui. Muru sijoittui neljänneksi, syynä "luisu kallo", jonka tarkoitusta en täysin ymmärrä. Ehkä tuomari olisi toivonut Murulle selkeämpää otsapengertä? Nelosellekin riitti vara-sert kotiintuomisiksi. Sitten vielä pari kierrosta kehää ympäri Putkosen kanssa, joka tällä kertaa oli VSP. 

Ventaped-alustoja olen nakellut roskiin viime viikkoina taas aimo läjän, joten yksi iloinen asia lisää oli, että niitä löytyi yhdeltä myyjältä ihan sopuhintaan. Palkintovaihtoehtoina oli ShowLinkin lahjakortit ja minä en hölmönä ottanut niitä vaan pokaalit, kun en sillä hetkellä keksinyt mitään mihin olisin lahjakortteja käyttänyt. Heti kotimatkalla harmittelin asiaa, kun olen tykännyt tosi paljon Kennelliiton "WDS 2014" T-paidoista. Olisinpa keksinyt tämän ajoissa, sillä olisin mielummin hakenut yhden sellaisen lisää, kyltittömien pokaaleiden sijasta. Pitääkin vähän urputtaa nyt siitä, että miksi näyttelynjärjestäjät eivät raaski edes isossa näyttelyssä ottaa pokaaleihin kylttejä!?! Murrrr...

Vasta kotona huomattiin kuinka petollinen kevätaurinko voi olla. Hannulta oli auringossa palanut huomaamatta koko pää ja minulta kärähti naama ja rintakehä. Seuraaviin kesän näyttelyihin täytyykin muistaa varustautua aurinkorasvalla. Ylihuomenna on vuorossa Tuurin kaikkien rotujen näyttely, johon sääennusteet povaavat tällä hetkellä täyttä hellettä. Aika kaivaa siis näyttelytelttakin naftaliinista :)

Muistakin Piparin pennuista omistajat ovat lähetelleet kivoja kuvia, joten laitan niitä myöhemmin tänne blogiin esille :)

Onnea ja epäonnea

Tiistai 13.5.2014 klo 17.23 - Sanna

Lauantaina sää ei meitä juuri suosinut Nurmon ryhmänäyttelyn aikaan. Kehä oli aikataulusta jonkin verran jäljessä ja ilma oli tuulinen ja tihkutti vettä. Onneksi oltiin liikkeellä asuntoautolla, joten pakkauduttiin välissä koirinemme takaisin sinne odottelemaan kehän etenemistä. Pömppis esiintyi nyt pentuluokassa kolmatta kertaa. Sen kanssa kehään meneminen on mukavaa, nyt kun olen saanut huomata, että se esiintyy reippaasti. Kivalla arvostelulla Pömppikselle kunniapalkinto ja ainoana pentuna se oli sitä myöten automaattisesti myös rotunsa paras pentu. Wilson pääsi edustamaan meidän miesjoukkoa. Sillä oli kehässä pikkuisen väärä vaihde päällä, se millä kaikki tapahtuu vähän liian vauhdikkaasti ja kaikki neljä jalkaa eivät tahdo pysyä maassa edes silloin kun ei liikuta minnekään. Koiran näköinen arvostelu saatiin ja erinomainen ja SA. 

Pyysin Hannua tässä välissä ottamaan Murun häkistä ja liikuttelemaan koiraa lämpimäksi sillä aikaa, kun odotin Wilsonin kanssa PU-kehää. Hannu kiersi näyttelyalueella Murun kanssa ja yht'äkkiä kauhukseni huomasin, kuinka kahden kehän päässä kaksi kultaistanoutajaa tempaisivat itsensä omistajansa otteesta ja säntäsivät Murun päälle! Omistaja kaatui maahan pitkin pituuttaan ja Hannu yritti yksinään pitää koiria pois Murusta. Minä lähdin Wilsonin kanssa juoksemaan paikalle avuksi ja siellä lähettyvillä seisoi samaan aikaan monta ihmistä tumput suorina, eikä kukaan tehnyt elettäkään auttaakseen tätä maahan kaatunutta naista tai Hannua koirien kanssa. Suututtaa moinen välinpitämättömyys! Muru säikähti tietysti paljon, kun aivan yllättäen kaksi isoa koiraa pölähtää niskaan. Koirat eivät purreet, mutta tapahtuma oli todella ikävä ja aikaisemmin äärettömän reipas Muru kulki tämän jälkeen näyttelypaikalla häntä alhaalla ja pälyili aina välillä taaksepäin, varmistellakseen onko joku jostain hyökkäämässä kimppuun. Sen kehäesiintyminen oli ehkä kymmenen minuuttia tapauksen jälkeen ja kehässä se oli onneksi oma itsensä, paitsi häntä tipahti alas heti kun se vilkaisi kultsukehään. 

Olemme näyttelypaikoilla liikkuessamme tästä syystä aina erittäin varovaisia, sillä näyttelyissä näitä vastaavia (ja huomattavasti vakavampia hyökkäyksiä ja purematapauksia) näkee valitettavan usein. Nytkin Hannu oli kiertänyt nämä kehän laidalla olleet koirat monen metrin päästä, eikä Muru ollut kiinnittänyt niihin mitään huomiota. Silti koirat päättivät syösyä Murun päälle. Vahinko voi tietysti sattua kenelle tahansa, mutta jokaisen näyttelyitä harrastavan tulee muistaa, että näyttelypaikalla muita koiria on joka puolella. Omien koirien käytöstä täytyy tarkkailla herkeämättä, jotta siihen pystyy puuttumaan ajoissa ja niillä täytyy olla sellaiset pannat ja hihnat, että ne eivät pääse riistäytymään käsistä. Mikäli koirilla on kokoa niin paljon, että ne voivat tempaista omistajan nurin niin halutessaan, on vastuu vieläkin suurempi. Näyttelyhäkki on erinomainen apuväline, paitsi että se tarjoaa koiralle turvallisen paikan levätä, voi omistaja itsekin rennommin seurailla kehän kulkua, kun koira samaan aikaan nukkuu tyytyväisenä häkissä. Tällä kertaa mitään fyysisiä vammoja ei onneksi tullut, mutta saa nähdä jäikö Murulle tästä jotain traumoja. Harmittaa ja suututtaa koiran puolesta aivan älyttömästi, näitä vahinkoja ei vaan saisi sattua!

Wilson sijoittui PU2 ja sai vara-sertin. Murun kehäesiintyminen sujui siis tapahtuneeseen nähden kuitenkin ihan hyvin. Se sai hyvän arvostelun ja ainoana kahdesta nartusta erinomaisen sekä SA:n. Murulle siis serti lisää. Rotunsa parhaaksi tuomari valitsi voittaneen uroksen ja me pääsimme kylmissämme ja väsyneinä kotimatkalle VSP:n kanssa. Pikku kamerakin oli ollut matkassa, mutta kuvaamatta jäi kurjan kelin takia. Otettiin palkintopotretit sitten vasta kotona.

Muru Murmeli ja viides serti :)

Lauantai Kalajoella

Maanantai 5.5.2014 klo 15.37 - Sanna

Lauantai sujui taas koiranäyttelyn merkeissä, tällä kertaa olimme lähinäyttelyssä eli ryhmiksessä Kalajoella. Roihukin oli ilmoitettu, mutta se ehti pudottaa karvansa ihan tyysti, joten sen mukaan ottamista ei tarvinnut edes harkita. Beagleja oli ilmoitettu ihan mukavasti, 18 kappaletta ja koirat jakaantuivat kivasti kaikkiin eri luokkiin. Näyttelypäivälle keli oli kohtuullisen hyvä, vaikkakin kirkkaasta auringon paisteesta huolimatta melkoisen viileä. Eipähän onneksi satanut mitään. Olimme näyttelypaikalla jo hyvissä ajoin, kun beaglet olivat kehässä vasta puolenpäivän jälkeen. Ikäväkseni totesin, että muuten niin reipas Pömppis säpsähteli kuulutuksia. Niitähän sitten riitti, kuuluttajaksi oli nimittäin valittu henkilö, joka rakasti omaa ääntään ja katsoi oikeudekseen hölistä mikrofoniin kaikkea turhanpäiväistä ja kutsui jopa lapsia ihanasti mikkiin hihkumaan! Erityislisänä näyttelyssä soi kaiuttimista irlantilaista kansanmusiikkia taustalla koko ajan... Nyt oli järjestäjiltä päässyt pahasti unohtumaan, mitä ihmiset tulevat koiranäyttelyyn tekemään. Kivahan se olisi kuulla mitä tuomari esillä olevista koirista yleisölle kertoo, ellei joku einari samaan aikaan halua jakaa metsästyskokemuksiaan koko näyttelyväelle mikrofonin kautta. No, ei siinä mitään, nimittäin siihen mennessä kun Pömppiksen kehävuoro tuli, se oli jo ehtinyt tottua kuulutuksiin täysin ja leikki niiden aikana vapautuneesti kanssani kepinpätkällä. Siis jotain hyvääkin tässä erityisen ärsyttävässä ylimääräisessä kuuluttelussa ;) 

Pömppis kehässä

Pömppis 8,5 kk.

Pömppis esiintyi taas reippaasti kuten viime viikollakin. Nyt täytyy lisäksi todeta, että tuvassa koirien vapaassa käytössä seisova trimmauspöytä on vaikuttanut positiivisesti koirieni pöytäkäytökseen. Vaikka siinä ei mitään ongelmia ole koskaan ollut, ikinä aikaisemmin koirani eivät ole olleet näin rentoja pöydällä. Nyt kun ne kotona kiipeilevät trimmipöydälle edes takaisin omia aikojaan ja jopa nukkuvat siinä, siitä on tullut niille oikein mieluinen paikka. Jos Pömppis oli viikko sitten aivan liian pitkä beagleksi, se ei ollut sitä nyt. Erityismaininta tuli "hyvästä pyllystä", joka tosin jäi kirjallisesta arvostelusta pois. Kunniapalkinto napsahti siis tällä kertaa ja kun uroksissakin oli kunniapalkinnolla palkittu pentu, saatiin oikein kilpailu rotunsaparhaasta pennusta käytyä. Tuomari oli Pömppikseen mieltynyt ja Pömppärellasta leivottiin Rop-pentu. Arvostelussa "ihana temperamentti" saa hymyn huulille, pidän itse Pömppiksen luonteesta kovasti :)

Putkonen 23 kk

Putkonen on kerrassaan mainio tyyppi, mutta sen kanssa kehään mennessä saa varautua suunnilleen sirkustemppuihin. Nyt möyheä ulkokenttä oli niin kiinnostava, ettei Putkonen olisi malttanut seisoa paikoillaan nanosekuntia pitempään, vaan maan tonkiminen olisi ollut paljon hauskempaa. Isona uroksena sitä saa ihan tosissaan yrittää vääntää asentoon silloin kun se ei ole yhteistyöhaluinen. Hirmuisen hauskaa sillä taas oli kehässä ja se iloisuus huokuu siitä varmaan ulospäinkin. Oikein hyvällä arvostelulla Putkonen oli lopulta PU1 sertin kera.

Muru 17 kk

Murunkin mielestä pehmeä kenttä oli oivallinen kiitorata ja raviaskeleita se ei ainakaan junnuluokan yhteiskierroksella tainnut ottaa ainuttakaan. Kati kilttinä kuvasi koirat kamerallani ja kotona kuvia selatessani olen todennut, että ihan yhtä hukassa ne raviaskeleet taisivat olla vähän joka koiralla :D Olin ilmoittanut Murun junioreihin, vaikka nuortenluokkaan luulin ilmoittaneeni. Junnunarttuja taisi olla viisi kappaletta. Muru voitti luokan erinomaisella ja SA:lla. PN-kilpailuluokassa koiria oli neljä. Katin upea Klaara vei oikeutetusti voiton ja Muru tuli hyväksi kakkoseksi. Koska Klaaralla sertit on jo täynnä, sertti jaetiin Murulle. Putkonen oli tällä kertaa VSP, Katin Klaaran viedessä lopulta melkein koko näyttelyn voiton, se oli päivän päätteksi hienosti BIS-2 :) Kehäkuvat jälleen (c) Kati Heikkinen, kiitos!

Turistina meillä oli matkassa joukkomme uusin jäsen, Kisu, josta en ole vielä ehtinytkään kirjoitella. Kisulla on ikää nyt 4,5 kuukautta. Ensin näyttelypaikka vähän jänskätti, mutta ihan reippaasti pieni tyttö siellä käyttäytyi. Ja pitihän sitä tietysti vähän treenatakin :)

Fanta's Brand Red Riding Hood eli "Kisu"4,5kk (tässä tosin liian venytettynä)

Narun nokassa juoksuharjoitukset.

Ihan vaan istuskelemassa.

Taas viikon tauko näyttelyistä ja sitten ensi lauantaina suunnataan Seinäjoelle!

Näyttelykausi avattu!

Torstai 1.5.2014 klo 19.42 - Sanna

Nyt on meidänkin lauman näyttelykausi vihdoin startattu, eikä lainkaan hassummin tuloksin. Lauantaina olin Pyhäjärven ryhmänäyttelyssä Putkosen ja Murun kanssa. Hannunkin oli tarkoitus lähteä mukaan, mutta yksi uuhi näytti yöllä sellaisia merkkejä, että poikii päivän aikana (kuten sitten tekikin), joten Hannu joutui jäämään näistä kinkereistä kotimieheksi. Beagleja oli näyttelyyn ilmoitettu vain kuusi kappaletta, joista ystävien koiria Katin Poppis ja Erjan Siita. Kehä oli heti aamusta. Beaglekehä oli sisällä jäähallissa ja tietysti ilmojenvaltias antoi auringon paistaa ulkona täydeltä terältä ja kevätpäivä oli mitä parhain, joten ulkona olisi ollut huomattavasti lämpimämpi kehän paikka tällä kertaa. Putkonen esiintyi iloisesti ja vauhdikkaasti. Se oli ainut uros erinomaisella ja sa:lla. Tuomari toivoi koiraan enemmän kulmauksia, kuten minäkin, mutta piti erityisesti Putkosen liikkeistä (kuten minäkin ;)). Putkonen siis PU1 ja serti. Murun kehäesiintymiseen olen myös hyvin tyytyväinen. Se oli iloinen ja reipas itsensä. Murulle tuomari toivoi kauniimpaa päätä, eikä minulla siihenkään ole mitään vastaansanomista. Murullekin siis erinomainen ja sa. Paras narttu luokassa kilpakumppanina oli Erjan kunnioitettavassa iässä  oleva, 10-vuotias veteraani Siita. Muru oli tällä kertaa PN2 ja serti. Putkonen vei rotunsaparhaan tittelin, joten meillä oli pitkä päivä odotella ryhmäkehien alkua iltapäivällä. 

Muru ja Pyhäjärven serti kotipihassa ikuistettuna.

Ryhmäkilpailuiden aloitus sitten venyi ja venyi... Edellisen yön unet oli lampaiden takia jäänyt vähäisiksi ja minua väsytti ja palelsi. Koirien kanssa kävin moneen otteeseen ulkona lämmittelemässä ja autossakin istumassa. Siinä tuli taas hetkittäin mietittyä, mikä tässä harrastuksessa onkaan niin hauskaa. Ryhmäkilpailut alkoivat vihdoin ja viimein klo: 17 jälkeen eli järjestäjillä aikataulut menivät pieleen pahan kerran. Jossain kohtaa mutisin, että en olisi jäänyt kehiä odottamaan, jos olisin tiennyt siinä menevän seitsemän tuntia. Mutta ilo on koirat, jotka eivät pitkästäkään odotuksesta pahasti väsähdä. Varsinkin Muru on sellainen ilopilleri, että sen mielestä aina on hauskaa! Odottelu kannatti, ryhmäkilpailussa oli tällä kertaa seitsemän 6-ryhmäläistä. Kun suomenajokoira sijoitettiin toiseksi, olin ihan varma että kauniisti esiintynyt amerikankettukoira vie voiton, vaan senpä veikin meidän Putkonen! :) Näyttelyn kauneinta valitessa Putkonen sijoitettiin kolmanneksi, ei hullummin; tähän ryhmänäyttelyyn oli ilmoitettu yhteensä 530 koiraa. Kotimatka meni aivan hujauksessa, niin pöllämystyneen onnellinen olo minulla oli. Kotona heti töiden pariin ja illalla kymmenen aikaan vielä pesin Pömppiksen ja Wilsonin, jotka lähtivät sunnuntaina mukaan Vaasaan.

Putkonen BIS-3 ja palkintosaalis. Järjestäjille ruusuja tosi hienosta BIS-ruusukkeesta!

Sunnuntaina Vaasassa beaglet olivat kehässä aamulla eli se tarkoitti taas kukon laulun aikaan heräämistä lampolan töiden takia, että saatiin aamuhommat tehtyä ennen näyttelyyn lähtöä. Nyt Hannukin pääsi reissuun mukaan, sillä koko joukosta enää yksi uuhi oli karitsoimatta, eikä se näyttänyt tippaakaan siltä, että meinaisi synnytellä samana päivänä. 

Minua jännitti, koska Pömppis oli reissussa mukana ihan ekakertalaisena tarkoituksenaan osallistua pentuluokkaan. Jännitin aivan suotta, sillä Pömppis ei ollut näyttelypaikasta moksiskaan, vaan käyttäytyi iloisesti ja reippaasti koko ajan, vaikka ei koskaan aikaisemmin vastaavassa väen ja koirien paljoudessa olekaan ollut. Sen kehäesiintymiseen olen todella tyytyväinen, sillä Pömppärella esiintyi kuin kokenut kehäkonkari. (Perjantai-illat kennelpiirin näyttelytreeneissä eivät siis ole menneet hukkaan ;)) Vaan kunniapalkinto jäi saamatta. Pömppis on pitkärunkoinen, tiedän oikein hyvin, että sillä on pitkä lanneosa. Kuitenkin se on mielestäni aivan tunnistettavissa rotuisekseen ja kehäkäytös oli sen mukaista, että olisin sen KP:n sille mielelläni ottanut. No jokainen tietysti tyylillään. Wilsonille erinomainen, mutta suoran etuosan takia ei sa:ta. Sillä tosiaan on suora olkavarsi, mutta oletettavasti se ei viime kesästä ole suoristunut, jolloin sama tuomari palkitsi sen vara-sertillä. Murulle odotin kehästä tältä tuomarilta näiden jälkeen hyvää tai erittäin hyvää, sillä pitkärunkoinen sekin on. Ei se kuitenkaan pitkältä nyt näyttänyt ja erinomaisen sai, mutta ei sa:ta, sillä on vielä kesken kehityksen. Ei liene ihme, kun koira on vasta 17 kuukautta vanha. Eli ei meidän päivä tällä kertaa. Katin ihanainen Klaara oli Vsp.

Vaasan kehäkuvat (c) Kati Heikkinen. Kiitos Kati!

Pömppis ihan ekaa kertaa kehässä <3

Pömppis

Edellisen iskä, Wilson.

Muruliini Vaasan kehässä.

Näin sitä mennään...

Ulkomaalaiselta myyjältä löysin ihanan namipalapussin kaksivärisellä beaglella varustettuna, joten sehän oli pakko ostaa. Toivottavasti en onnistu hukkaamaan sitä ihan heti, sillä olen varsinainen mestari niiden kadottamisessa. Vaikka menestystä ei tullut, päivä oli tosi onnistunut. Olipas taas kerran mukavaa viettää päivä ystävien ja tuttujen seurassa ja vaihtaa ajatuksia koirista. Se on tämän harrastuksen suola, menestys silloin tällöin on vaan plussaa siihen päälle :) Vaasa on edelleen sisänäyttelyistä ehdoton suosikkini, Botnia-hallissa on aina hyvin tilaa ja isot kehät.

Mun uusi namipalapussi ja pikkuinen savibeagle.

Kotona meitä odotti lampolassa tuore äiti karitsansa kanssa eli juuri se uuhi oli poikinut, joka ei aamulla näyttänyt merkkiäkään aikeistaan. Nyt kevään uuhiryhmä on karitsointinsa suorittanut ja meno on kuin Piippolassa konsanaan, mää mää siellä ja mää mää täällä, yhteensä uuhia ja karitsoita on nyt himppasen vajaa 400 kappaletta. Lehmien poikimiset ovat parhaillaan menossa ja niitä on poikimatta reilu parikymmentä lehmärouvaa. Kesää kohti ollaan siis kovaa vauhtia menossa.

Näyttelyissä voi ottaa rennosti ;)

Väki vähenee

Maanantai 31.3.2014 klo 18.01 - Sanna

Tuvassa on kummasti meno rauhoittunut, kun Tipi ja Poju löysivät omat ihmisensä ja muuttivat ihan omiin koteihinsa viime perjantaina. Haikeaa pennuista luopuminen on aina, mutta erittäin haikeaa se on nyt kun pennut ovat pikkuisen vanhempia ja varsinkin kun olin jo yhdessä vaiheessa ehtinyt mieltää Tipin jäävän tänne kotiin. Tipin nimeksi tuli uudessa kodissa Taiga. Molemmat pennut saivat ihanat kodit, joissa edellinenkin koira on ollut beagle. Piparin pennuistahan myös Jumi on tälläisessä kodissa. Beagle siis jättää pysyvät tassunjäljet sydämeen <3

Kaikki koiramme eivät pennuista ole suorastaan haltioissaan. Tässä pennut yrittivät haukkumalla saada Tellervo-tädin kanssaan leikkimään. Ilmeestä voitte arvata, onnistuiko?

Frans on tietysti ollut muutoksesta hieman kummissaan. Vaikka leikkikavereita tässä muuten piisaakin, omat sisarukset olivat ne, joiden kanssa se nukkui vierekkäin niin päikkärit kuin yöunetkin. Toisaalta ihan kiva, että itselle jää nyt enemmän aikaa puuhailla pennun kanssa kaikenlaista, kun huomiota ei tarvitse jakaa eri pentujen kesken. Toivottavasti myös Frans löytäisi oman kodin.

Sijoitustyttö Putti kävi lauantaina päivähoidossa. Pentujen nopean kasvun huomaa tässä vaiheessa hyvin, muutamaan viikkoon en ollut Puttia nähnyt ja sehän oli kasvanut sinä aikana tosi paljon! Pömppiksen ja Fransin kanssa riehuessa Putilla taisi hoitopäivä sujahtaa ihan kivoissa merkeissä. Ja onhan se vaan suloinen ja ihana luonteinen tyttö.

Putti 16 vkoa

Torstaina kävimme Tellervon, Wilsonin ja Putkosen kanssa Nivalassa virallisissa silmä- ja polvitarkastuksissa, jonne olin varannut koirille ajat kimppatarkastuspäivään. Reissu ei ollut turha, vaan antoi minulle runsaasti ajattelemisen aihetta. Valitettavasti sieltä ei pelkästään terveen papereita tullut. Tälläistä olin osannut vähän pelätäkin, sillä olen katsonut jalostustietojärjestelmästä, että vähäiseen tutkimusmäärään nähden kovin monilla silmätarkatetuista beagleista silmälausuntoihin on tullut merkintöjä. Ensimmäisenä tutkittiin Tellervo. Diagnoosi: Tellervolta puuttuu oikean silmän alaluomesta kyynelkanavan aukko eli puncta. Mikäli aukon puuttuminen aiheuttaa oireita, se ilmenee silmävuotona, sillä kyyneleet eivät pääse vaeltamaan vapaasti kanavaa pitkin nenäonteloon. Tellervon silmät eivät vuoda, joten tämä tuli minulle täytenä yllätyksenä. Seuraavana pöydälle nostettiin Wilson, jonka molempien silmien kyynelkanavien aukot eläinlääkäri totesi normaalia pienemmiksi. Ei mitenkään mieltä ylentävää kuultavaa Tellervon lausunnon jälkeen. Wilsonillakaan silmät eivät ole oireilleet millään tavalla, joten puun takaa tuli tämäkin diagnoosi. Ilmeisesti jalostustietojärjestelmään Wilsonin kohdalle aukkojen koosta ei tule mitään mainintaa, sillä siitä tuli maininta vain lausunnon lisätietoja kohtaan. Tarkastava eläinlääkäri ei osannut sanoa, millä määrityksellä Tellervon punctan puutos KoiraNetissä tulee näkymään.  Putkosta pöydälle tutkittavaksi nostaessani totesin jo kauhuissani, että saadaankohan tässä yhtäkään tervettä diagnoosia... No saatiin onneksi yksi; Putkosen silmistä ei mitään viitteitä perinnöllisistä silmäsairauksista ainakaan nyt löytynyt. Polvet sentään kaikilla priimaa. 

Jatkoa ja jalostuskäyttöä ajatellen ei ehkä puhuta kamalan isoista vioista, mutta ilman muuta haluan ottaa nämä todetut silmän rakenteelliset virheet huomioon. Harmittaa, etten tutkituttanut koirieni silmiä jo aikaisemmin, sillä näin ajatellen Tellervon ja Wilsonin yhdistäminen ei ollut järkevää. Jatkossa aion ottaa silmätarkastukset jalostustyön avuksi.

Pentupoppoo pienenee

Torstai 20.2.2014 klo 16.36 - Sanna

Pentujen ja maatilan parissa on riittänyt niin paljon puuhaa, etten ole ehtinyt kirjoitella sen paremmin blogia kuin päivittää kotisivujakaan. Ensimmäisen uuhiryhmän karitsoinnit alkoivat viime viikon puolella ja välillä tuntuu ettei pari lisätuntia vuorokauteen olisi yhtään pahitteeksi. Piparin pennut ovat nyt 8,5 viikkoa vanhoja. Viime viikonloppuna alkoi siis pentulauma hupenemaan karvaistenlapsosten muutaessa uusiin, niitä jo kovasti odottaneisiin koteihin. Lauantai oli minulle henkisesti tosi raska päivä, silloin maailmalle lähti peräti kolme pentua; Pikku Putkis muutti Ouluun ja sai uudeksi nimekseen Loki, Jumi lähti Vantaalle ja pysyi Jumina ja Kuopioon muutti Tilkku ja sekin  piti tutun nimensä. Tiistai aamuna Imatralle tultiin hakemaan Masi, joka ristittiin Paavoksi. Pentujen lähtö saa mielen aina haikeaksi, vaikka pennut lähtivät aivan ihanan tuntuisiin koteihin. Kaikilla on kuulostanut uusissa kodeissa yhteiselo alkaneen hyvin ja se tieto kummasti rauhoittaa kasvattajan mieltä. 

Koti siis hiljeni kovasti pentulauman puolittuessa kahdeksasta vauhdikkaasta beaglenaperosta neljään. Luit aivan oikein, joukko on yhdellä kasvanut, sillä meille muutti Hessin kennelistä suloinen tyttönen, Hessin Una Amor Del Zorro eli (Näpsä-)Putti. Meillä ovat suunnitelmat heittäneet melko lailla häränpyllyä; ehdimme nimetä uuden tulokkaan Näpsäksi, mutta sittenpäs suunnitelmiin tulikin sellainen muutos, että tämä pentu meneekin sijoitukseen Jennille, jolle alunperin oli tarkoitus muuttaa yksi Piparin pojista. Ja nyt meillä on ollut totuttelu uuteen kutsumanimeen, sillä pennulle oli Jennillä ja Kaitsulla jo Putti-nimi valmiina odottamassa - mikäpäs sitä paremmin Lillin (siis Lyytin tyttären) kaveriksi sopisikaan :D Putti asustelee meillä vielä maaliskuun alkuun asti, jolloin Lilli saa Putista uuden ystävän, kun Jenni ja Kai palaavat lomareissultaan.

Hessin Una Amor Del Zorro eli kotoisammin Putti.

Toissa tiistaina mentiin harjiskolmikon kanssa eläinlääkäriin Nivalaan, jonne meillä oli varattu kaikille kolmelle sterilointiaika. Fuulan pahus aloitti tienkin juoksunsa kaksi kuukautta etuajassa edeltävänä sunnuntai iltana ja sille sovittiin uusi leikkausaika huhtikuulle. Norman kohdalla löytyikin sitten ikävä yllätys heti alkutarkastuksessa, sille on nimittäin kehittynyt sydämen vajaatoiminta. Eläinlääkäri arvioi sen olevan asteikolla 3/5. Viimeksi Norman sydäntä on kuunneltu rokotusten yhteydessä pari vuotta sitten ja silloin pumppu toimi  vielä niinkuin pitääkin. Leikkauksen sijaan kotiin palattiin sydänlääkkeiden kera, joita Norma nyt sitten saa syödä lopun elämäänsä. Tammikuussa rouva vietti 8-v. synttäreitä, mutta ne jäi kaikessa kiireessä juhlimatta. Kakun olen Normalle luvannut, joten vielä suuremmalla syyllä nyt pitää veteraani-ikään ehtineelle tarjota myöhästyneet synttäriherkut. 

Bulma sentään saatiin onneksi ihan suunnitellusti steriloitua ja sen on jo parantunut leikkauksesta tosi hienosti. Bulman mielestä kauluri oli ihan kamala vekotus, eikä se päässä pystynyt syömään, juomaan saati liikkumaan. Hetken aikaa ongelmaan tuumailtiin vaihtoehtoista ratkaisua ja sitten keksittiin, että kissan sterilaation jäljiltä navetan kaappiin oli jäänyt kissan haavan suojaamiseen käytetty "verkkosukka". Kuinka ollakaan se oli kooltaan täysin passeli Bulmalle, joka tietysti onkin kissan kokoinen, kun ennen leikkausta punnittiin ja Bulma painaa nyt 4,6 kiloa. Verkkopuku toimikin loistavasti, se ei häirinnyt Bulmaa millään tavalla, mutta haava sai parantua rauhassa. Pelkäsin, että turkki menee sen alla tyysti huopaan, mutta onneksi niin ei tapahtunut.

Bulma kinkkuverkossa ;)

Myös Piparille kuuluu erittäin hyvää. Sen jälkeen kun tikit poistettiin hurjan pitkän leikkaushaavan päältä, se pääsi taas hoitamaan pentujaan liki kahden viikon tauon jälkeen. Ensi alkuun koko pentue hyökkäsi sen nisille kuin pieni piraijalauma, mutta onneksi varastosta löytyi juuri Piparin kokoinen koirien t-paita, joka päällä pennut jättivät sen mahan alusen rauhaan ja se sai puuhailla niiden kanssa vapaasti. Muutamassa päivässä pennut oppivat, että maitobaari on lyönyt lapun luukulle lopullisesti ja paita saatiin jättää pois käytöstä. Nyt Pipari on käytöksensä perusteella täysin toipunut, se leikkii ja riehuu jo aikuistekin koirien kanssa. Pentuihinsa se suhtautuu edelleen suurella rakkaudella ja vieläkin se menee siivoamaan pentujen pissat ja kakat pois lattialta, jos siihen ei ihminen ehdi nopeasti väliin. Sen emäominaisuudet ovat ihailtavat, kaikkien vastoinkäymisten, kipujen ja kaiken kurjan jälkeen se on edelleen paras mahdollinen äiti lapsilleen.

Pentujen riemu oli rajaton, kun Pipari sai taas olla niiden kanssa. Kuva parin viikon takaa.

Pennut ympärillä hyörimässä.

Tytär ja äiti sohvalla päiväunilla.

Näillä näkymin vaikuttaa siltä, että Tipi mahdollisesti jääkin sitten tähän kotiin joukon jatkoksi. Poju ja Frans saavat olla tässä hieman pitempään, että voin rauhassa katsoa jonkin aikaa kuinka ne kasvavat ja kehittyvät. Mahdollisesti toinen pojista etsii sijoituskotia lähialueelta eli suunnilleen Kannus-Oulu akselilta, mutta siitä voin sanoa tarkemmin vasta muutaman viikon päästä. 

Kertalaakin Täältä Tullaan "Poju" 8 vkoa

Kertalaakin Tee Se Itse "Frans" 8 vkoa

Kertalaakin Tule Hyvä Kakku "Tipi" 8vkoa

T-tyypit nimettyinä

Perjantai 31.1.2014 klo 14.10 - Sanna

Kylläpä aika rientää! Pennut ovat melkein jo kuusi viikkoisia ja viisi viikkoiskuvatkaan eivät ole vielä ehtineet tänne sivuille asti. Siihen asiaan tulee korjaus nyt! Pentueen kuva-albumi laahaa ihan kamalasti jälkijunassa, nykyään laittelen kuvat oikeastaan aina ensin facebookiin ja siten Picasa-albumin päivitys tahtoo unohtua. Pentujen nimiasiat löin lukkoon eilen, joten T-tyypit esiteltäköön nyt virallisilla nimillään ihan julkisesti. Sirutus- ja tarkastusaika olisi tarkoitus ottaa suunnilleen viikon päähän niin rekisteripaperit ehtivät tulla kennelliitosta ennen pentujen luovutusikää.

Piparin voinnista iloisia uutisia, päivä päivältä rouva voi paremmin ja alkaa olla jo todella hyvässä kunnossa :) Tikkien poistoaika on ensi tiistaina. Mutta sitten niihin lapsosiin eli 

Kertalaakin Totta Mooses "Masi"

Kertalaakin Tekevälle Sattuu "Jumi"

Kertalaakin Tuumasta Toimeen "Tilkku"

Kertalaakin Täältä Tullaan "Poju"

Kertalaakin Tekipäs Eetvarttia "Pikku P."

Kertalaakin Tee Se Itse "Frans"

Kertalaakin Tule Hyvä Kakku "Tipi"

Surkeiden sattumusten sarja

Tiistai 28.1.2014 klo 18.06 - Sanna

En sitten kertakaikkiaan ehdi tehdä ainuttakaan blogipäivitystä, jossa voisin iloita siitä, että meillä on Piparin ja pentujen kanssa kaikki hyvin. Ne "kaikki hyvin"-päivät kun ovat olleet kovin harvassa. Varsinainen pommi antoi odottaa siihen asti, että pennut olivat jo 4,5 viikkoa vanhoja. Kun viime keskiviikko aamuna heräsin puoli kahdeksalta, oli Pipari oksennellut ja kakannut ympäriinsä ja huomasin koirasta heti, että sillä täytyy olla kuumetta, niin sairas ja vetämätön se oli. Kaksi takanisää olivat selvästi turvoksissa eli maitorauhastulehdus oli iskenyt. Aamuyöllä olin ollut neljän aikoihin hereillä Piparin kanssa sen aikaa, että se imetti pentunsa ja kävi ulkona. Silloin sen voinnista ei huomannut vielä mitään tavallisuudesta poikkeavaa, joten tulehdus iski äkkiä.

Pääsimme heti tunnin päästä heräämisestäni eläinlääkäriin, jolloin Piparin kuume oli noussut jo 40,4 C. Piparia vähän nesteytettiin, se sai antibiootin, pahoinvoinninestolääkkeen ja kipulääkkeen nahan alle ja lääkekuurit mukaan. Kotona yritin lämpimällä vedellä suihkuttelemalla, pyyhkeillä hautomalla ja lypsämällä tyhjentää tulehtuneita nisiä. Iltapäivää kohden Piparin vointi kohentui aamusta huomattavasti kun kuume laski, mutta nisät menivät mielestäni koko ajan pahemman näköisiksi. Soitin eläinlääkärille neuvoja kysyäkseni ja samoilla konsteilla ohjeistettuna jatkoin nisien tyhjentämistä. Paria tuntia myöhemmin tulehtuneiden nisien kohdalle alkoi muodostua mustelmaa muistuttava läiskä. Väri syveni aivan silmissä, se tapahtui niin nopeasti etten osaa sitä vauhtia oikeastaan edes kuvailla.  Säikähdin ja arvasin, että tulehtunut kohta on alkanut mennä kuolioon. Jälleen siis soitto eläinlääkärille, josta ohje antaa heti lisää antibioottia ja jäädä seuraamaan tilannetta. Pennut vieroitettiin siltä istumalta. Onneksi ne söivät jo erittäin sujuvasti kiinteää ruokaa, joten sen suhteen ei sentään tullut ongelmaa. Itkeskelin epätoivoissani koko illan, niin Piparin surkeaa kohtaloa, kuin sitä miten epäreilulta koko tilanne tuntui, kun epäonni ei ottanut loppuakseen. Pelkäsin Piparin saavan verenmyrkytyksen ja oli hermoja raastavaa epätietoisena seurata kuinka nisien alue tummui tummumistaan. Yöllä ei uni juuri tullut.

Torstai aamuna päätin soittaa Ouluun eläinklinikalle ja kysyä sieltä toisen eläinlääkärin mielipidettä. Kuten olin odottanut, sieltä todettiin, että tulehtuneesta kohdasta pitää kuollut kudos poistaa leikkauksella. Saimme leikkausajan alkuillalle. Äitini tuli pennuista huolehtimaan ja me lähdimme Piparin kanssa Ouluun. Eläinlääkäri kertoi ennen leikkausta riskeistä ja siitä kuinka Pipari tulisi olemaan sen jälkeen erittäin kipeä. Hän sanoi yrittävänsä poistaa kuolion kohdan siten, ettei nisiä tarvitsisi poistaa, mutta totesi ettei se välttämättä ole mahdollista, sillä kuolio oli jo melko laajalla alueella. Pipari sitten nukutettiin ja me lähdimme sydän huolta täynnä odottelemaan operaation valmistumista.

Siitä seurasikin mielenkiintoinen odotus. Leikkausajaksi sanottiin puolitoista tuntia. Tämän ajan jälkeen huomasimme, että Piparin leikannut lääkäri alkoi ottamaan vastaan seuraavia asiakkaita ja tietenkin hieman ihmetellen odotimme, koska hän kutsuisi meidät vastaanotolle ja luovuttaisi koiran. Olihan hän sanonut minulle ennen leikkausta, että puhutaan sitten leikkauksen jälkeen vielä lisää, jos minulla on vaikka jotain kysyttävää. Kun olimme odottaneet reilun tunnin Piparin leikkauksen päättymisestä, menin tiskille hoitajalta tiedustelemaan, kuinka leikkaus oli sujunut  ja koska saisimme Piparin. Lääkäri ei kuulemma ollut täyttänyt vielä kaikkia papereita, joten jouduimme odottamaan vielä lisää, jolloin koiran leikkauksen päättymisestä oli kulunut jo puolitoista tuntia! Tätä ihmeellistä odotussysteemiä klinikka näytti harrastavan kaikkien asiakkaidensa kanssa. Hoitaja kertoi, että leikkaus oli mennyt hyvin, mutta ei pystynyt tarkasti kertomaan miten tulehduskohta oli leikattu vaan ainoastaan kysyessäni epäili, että kaksi nisääkin on poistettu. Saimme sitten vihdoin häneltä hoito-ohjeet ja maksettua leikkauksen, jonka jälkeen hän toi Piparin meille ja pääsimme kotimatkalle. Haavan päällä oli paineside, jonka sai poistaa kahden vuorokauden kuluttua. Eläinlääkäriä en siis saanut tavata leikkauksen jälkeen ollenkaan ja kysymykseni jäivät esittämättä ja vastaukset saamatta. Pitempää asiakassuhdetta meidän kanssa on turha odottaa tälläisellä toiminnalla.

Piparia ei herätetty. Se nukkui pitkälle yöhön, jolloin se hoiperteli kerran juomaan ja ripuloimaan. Vesi ei pysynyt hetkeä pidempään sisällä, vaan Pipari oksensi kaiken ulos. Aamulla Pipari oli edelleen todella sekava ja erittäin huonossa kunnossa. Ripulituotos oli lammikollinen verta. Noustessaan tokkuraisena ylös Pipari meni aina juomaan, jonka jälkeen se oksensi ja ripuloi verta. Paikoillaan maatessaan se oli niin sairaanloisen oloinen, että seurasin hengitystä koko ajan, sillä tässä vaiheessa oikeasti menetin toivoni koiran selviämisestä. Soitin Ouluun ja kysyin ohjeita eläinlääkäriä varten, sillä oli selvä että käyttäisin Piparin lääkärissä lähempänä. Iltapäiväksi sain ajan Toholammille, jota odotellessa juotin sille pieniä määriä vettä pipetillä ja syötin Nutri-Plussaa, jota se nuoli tipan kerrallaan sormen päästä. Eläinlääkärissä Pipari nesteytettiin runsaasti, se sai pahoinvoinnin estolääkkeen pistoksena ja Rimadyl-pistoksen. Puolen yön aikoihin sen vointi vihdoin parani hieman. Keitin sille kanaa ja se suorastaan hotkaisi antamani palat.

Perjantaina, jolloin luulin ettei tästä selvitä.

Lauantai iltana ennen painesiteeen poistoa. Pipari oli jo huomattavasti parempi vointinen, mutta heikko.

Seuraavana aamuna ruoka ei kelvanutkaan. Keitin ripulin hoitoa varten Piparille riisiä keitetyn kanan kaveriksi. Normaalisti pohjattoman ahne koira ei ruokaan koskenutkaan,  liekkö sen takia, että sekoitin joukkoon Canicur-tabletin. Pelkkä kanakaan ei kelvannut. Kaapista löytyi Norman synttärikakuksi ostettu Cesar-purkki, joka onneksi Piparille maistui. Tämän jälkeen se suostui syömään vain purkkiruokaa. Jos sekoitin mukaan riisiä, Pipari levitteli riisin ympäri lattiaa ja noukki joukosta märkäruuan nokareet. Maha onneksi vähitellen näytti tasoittuvan itsestään. Pipari oli todella heikko koko viikonlopun ajan, mutta kuitenkin selvästi toipuminen oli käynnissä. Lauantai iltana poistimme painesiteen haavan päältä. Alta paljastuva haava oli suoranainen järkytys, se oli todella siisti, mutta huomattavasti isompi kuin olin osannut odottaa! Nisiä olikin lähtenyt kahden sijaan kolme. Tikkien määrää en tiedä, mutta niitä on monta monta kymmentä.  

Ei mikään ihan pikku vekki.

Tämä jäi nyt sitten Piparin ensimmäiseksi ja ainoaksi pentueeksi, mutta onni onnettomuudessa, että Pipari vaikuttaa nyt toipuvan hyvin. Tämän pentueen kasvattaminen on ollut varsinaista painajaista. Enää en uskalla uskotella itselleni, että mikään ei voisi mennä enää vikaan. Tämä meidän kokema on ihan konkreettinen esimerkki siitä, mitä kaikkea yllättävää ja ikävää voi koiran pennutuksessa tulla eteen. Meille kaikki vaikeudet ovat kasautuneet niin, etten enää osaa sanoa montako kertaa olemme käyneet tänä aikana eri eläinlääkäreiden luona apua saamassa, monestiko ja monenko eri eläinlääkärin kanssa olen puhunut puhelimessa ja paljonko eläinlääkärikuluihin on mennyt rahaa, sillä Piparilla ei ole vakuutusta. Yli viiteen viikkoon en ole nukkunut ainuttakaan kokonaista yötä yhteen soittoon, joten väsymykseni on jo lähes käsin kosketeltavaa. Huolen ja murheen määrä on ollut henkisesti todella raskasta kestää. Jos olisin arvannut minkälainen rumba tästä seuraa, niin nämä pennut olisivat jääneet tekemättä. Mutta tuossa ne nyt ovat kaikki seitsemän; villeinä ja vallattomina, mainioina viisi viikkoisina ja aivan erityisen rakkaina kaiken kokemamme jälkeen.

Paistaa se päivä kakkakasaankin

Maanantai 13.1.2014 klo 12.48 - Sanna

Vaikka viimeviikolla tulikin taas takapakkia... Nimittäin keskiviikkona, illalla yhdeksän aikoihin minusta Pipari vaikutti vähän vaisulta. Mittasimme siltä lämmön ja mittari näytti 40,25 °C. Kello olikin sitten sen verran, että eläinlääkäreille oli turha soitella. Ajattelin, että ensiavuksi voisin aloittaa antibiootin ja kipulääkkeen, kun molempia sattui onneksi kotoa löytymään ja soittaa aamulla eläinlääkärille. Silloin Pipari meni pentulaatikkoon imettämään pentujaan ja alkoi täristä samalla voimakkaasti. Vaikka tärinän lisäksi mitään muuta kalkkikramppiin viittaavaa ei ollut, en uskaltanut jäädä yön yli odottamaan vaan halusin päästä koiran kanssa lääkäriin. Onneksi tavoitin oman eläinlääkärin, joka otti meidät vastaan siis kymmenen aikaan illalla. Piparin veriarvot viittaasivat tulehdukseen, kuten epäilinkin. Pipari sai nahan alle antibiootin ja kipulääkkeen sekä varuiksi hitaasti liukenevaa kalkkia. Nisät ja niiden seutu ovat erittäin siistin näköiset, joten kyseessä on nyt sitten ehkä kohtutulehdus, vaikka vuoto ei ole haisevaa. Toivottavasti antibioottikuuri parantaa tulehduksen, oli nyt sitten kyseessä mikä hyvänsä. Kunhan nyt Pipari saataisiin kuntoon ja koko poppoo pysyisi terveenä sen jälkeen, niin voisimme ruveta nauttimaan tästä ajasta pentujen kanssa ilman suuria murheita.

Pallo-Masi

Frans ja Tipi

Kolmiväriset pojat

Lauantaina pentujen ikämittariin kilahti kolme viikkoa. Pennut ovat kehittyneet aivan huimaa tahtia viime päivinä. Kun ne ovat hereillä, olemme nostaneet ne pois pentulaatikosta olohuoneen lattialle tallustelemaan. Kovin lyhyitä nämä hereilläolohetket ovat vielä, kun suurin osa pentujen ajasta menee edelleen nukkuessa. Meillä käytössä oleva pentulaatikko on niin iso, että vasta tänään pennut muuttivat laatikosta pentuaitaukseen, joka sekin on meillä olohuoneessa. Viime viikolla pennut saivat ensimmäisen matokuurinssa. Muutamana päivänä harjoiteltiin kiinteänruuan syömistä pelkällä jauhelihalla ja nyt pennut popsivat (ja sotkevat) hienosti ja loistavalla ruokahalulla jauheliha-kermaviili-nappula-seosta. Ripuliongelmat onneksi vihdoin viimein loppuivat viimeiseltäkin siinä vaiheessa, kun kiinteänruuan syöttäminen alkoi.

Tämän pentueen alkutaival on kokonaisuutena ollut minulle henkisesti (ja jatkuvan univelan ja väsymyksen takia vähän fyysisestikin) äärettömän raskas, mutta jospa nämä pennut ovat siksi aivan erityisen rakkaita. Voisin vuorokaudet läpeensä kyllästymättä täällä vain istua ihastelemassa pentuja ja seurustelemassa niiden kanssa. Nyt pennut rupeavat vähitellen olemaan sen ikäisiä, että muitakin ihailijoita voidaan alkaa toivottaa tervetulleiksi :)

Kaikki <3

Poju ja Masi nukkuu Jumin päällä.

Pentuaitaus

Kaksiviikkoiset <3

Lauantai 4.1.2014 klo 21.34 - Sanna

Piparin pennut ovat nyt kaksi viikkoa vanhoja. Liioittelematta voin sanoa, että nämä kaksi viikkoa ovat olleet vuoden 2013 raskaimmat. Pennut ovat nyt yli viikon kärsineet ripulista, jonka syy oletettavasti on liiassa maidossa. Uudenvuodenpäivänä pikku tyttö eli Tipi aloitti ripuloinnin, se olikin ollut pentueesta ainoa, joka selvisi ilman ripulia siihen saakka. Luulen sen johtuvan siitä, että lähes siihen asti Tipi sai vastikemaitoa lisänä useamman kerran vuorokaudessa. Vastike tahtoo aina kovettaa pennun mahaa, joten Tipillä se toimi siis oikeastaan vatsan toimintaa tukevasti, kun kaikilla muilla oli vatsat sekaisin Piparin maidosta. Kun Tipin ripulointi sitten alkoi, se tapahtui sitten kerta rykäyksellä ja tosi voimakkaasti. Sille jäi ponnistelu ikään kuin päälle ja löysää limaiseksi muuttuvaa kakkaa tuli koko ajan. Kotoa löytyi Tehobactia, Nutri Plussaa ja Nutri Salia. Canicur oli jo loppu ja netistä sain todeta, että Kokkolan päivystävä apteekki oli tietysti mennyt jo kiinni.

Pari tuntia Tipin tilaa seurailtuani olin erittäin huolissani, sillä muilla pennuilla ripuli ei ollut oireillut läheskään yhtä voimakkaasti. Limaisessa ulosteessa rupesi olemaan mukana kirkasta vertakin ja oli ihan selvä, että suoli oli jatkuvasta kakkaamisesta ärtynyt. Soitin siis päivystävälle eläinlääkärille kysyäkseni olisiko pennuille mahdollista aloittaa jotakin lääkitystä. En rupea enää erittelemään missä päin päivystys tällä kertaa oli. Taas tuli todettua, että kyllä se vaan on niin, että koirankasvattajan on itse paras olla perillä monista erilaisista ongelmista, jos kasvattaa haluaa ja jatkuvasti päivystävää pieneläinpraktiikkaa ei ole lähettyvillä. Lisäksi toisten ja kokeneempien kasvattajien tietotaito on korvaamattoman arvokasta, joten yhteistyö ja sosiaalistenverkostojen laatiminen muiden kasvattajien kanssa on tosi tärkeää. Epätoivon hetkellä on lohduttavaa kuulla, että jollain on kokemusta samoista ongelmista ja kuulla kuinka pentuja on silloin hoidettu. Olisimme tarvittaessa päässeet pentuja eläinlääkäriin nesteyttämään, mutta totesin ettei siihen ole tarvetta sillä pennut eivät olleet kuivuneita. Lisäksi meiltä löytyi lääkekaapista nesteytyspullo ja nesteyttäminen olisi onnistunut siis kotonakin. Mitään lääkitystä eläinlääkäri ei ollut valmis määräämään sillä perusteella, ettei ripuliin sellaista ole ja puhui lastentaudeista... 

Onneksi Tipin vointi ei huonontunut aamuun mennessä ja senkin paino jatkoi nousuaan pahasta ripulista huolimatta. Aamulla soitin toiselle eläinlääkärille, joka heti oli kanssani samaa mieltä siitä, että näin pitkinnyt ripuli vaatii lääkityksen. Hän varmisti vielä hoito-ohjeet Yliopistollisesta Eläinsairaalasta, josta sanottiin samaa ja niin sain pennuille apteekkiin antibioottireseptin. Kannuksen apteekista löytyi onneksi hyllytavarana Canicur Pro-tahnaa lääkekuurin tueksi. Nyt lääkitystä on kolmas päivä menossa ja ripuli on onneksi selvästi jo hieman helpottamassa. 

Pentujen silmät ovat auenneet kahden viime päivän aikana. Niiden kehityksessä on tapahtunut selvä harppaus eteenpäin, nyt kun ne rupeavat havannoimaan ympäristöään. Motorinenkehitys on aivan eri tasolla kuin Tellervon pennuilla tässä iässä oli. Kun pentuja on monta, ne joutuvat alusta asti kilpailemaan nisistä ja ryömimään toistensa yli. Piparin pennuista osa kävelee nyt jo tosi hienosti, kun Tellervon pennut saivat tassut alleen vasta noin viikkoa myöhemmin. Pentujen korvat ovat myös auenneet. Ääntä kuulleessaan pentujen pienet korvat nykivät niiden reagoidessa ääniin. Nyt niiden kanssa aloitetaan seurustelu toden teolla. Jokaista pentua käsitellään monta kertaa päivässä, niitä silitellään ja pussaillaan ja minä tietysti lässytän ja kimitän niille minkä ehdin. Ne ovat aivan tolkuttoman suloisia <3

Pentujen virallisia nimiä työstän mielessäni parhaillaan. Sen verran voin paljastaa, että tästä tulee T-pentue.

Tänään otimme pennuista 2-viikkois valokuvat:

Tilkku

Vaalea poika

Pikku P.

Frans

Jumi

Pallo-Masi

Tipi

Ensimmäinen viikko

Sunnuntai 29.12.2013 klo 12.24 - Sanna

Ensimmäinen viikko pentujen elämää on nyt takana päin niilläkin viidellä pennulla, jotka syntyivät viime sunnuntain puolella Kruunupyyssä eläinlääkärin pöydälle. Ensimmäistä kertaa minulla on pentue, jonka pennut ovat syntyneet kahden vuorokauden aikana; syntymäpäiväksi pennuille merkitään 21.12. ensimmäisten pentujen mukaan. Koska en luovuta pentuja vielä seitsemän viikkoisina vaan joka tapauksessa vasta hieman vanhempina,  kenenkään ei tarvitse olla huolissaan siitä täyttyykö kaikilla pennuilla luovutusiän minimivaatimukset eri syntymäpäivistä huolimatta.

Tipi ja vaalea poika 1.

Tämä viikko on ollut meille kasvattajille uuvuttava. Koska emme halua menettää yhtään pentua sen takia, että emä makaisi ne kuoliaaksi, olemme valvoneet Hannun kanssa vuoroissa Piparia ja pentuja vuorokauden ympäri. Kun siinä samalla on hoidettavina muut koirat ja kaikki maatilan työt, olemme keränneet univelkaa rutkasti. Vuosi sitten Lyyti makasi yhden pentunsa kuoliaaksi pennun ollessa muutaman vuorokauden ikäinen, enkä halua saman enää toistuvan. Vahingon sattuessa Lyyti oli valvomatta korkeintaan 15 minuuttia, mutta eipä siihen hetkeä enempää tarvita, jos epäonni kolkuttelee olan takaa. Tuntuu olevan kovin rotu- ja tietenkin myös yksilökohtaista, käyvätkö emät makaamaan pentujensa päälle. Samaten tuntuu olevan kovin kasvattajakohtaista kuinka suuren huolenaiheen tästä haluaa itselleen tehdä. Tippaakaan en tuomitse niitä kasvattajia, jotka eivät pentueidensa kanssa halua tai pysty vuorokausi tolkulla valvomaan, mutta koska me pystymme järjestämään oman elämämme viikoksi kahdeksi niin, että valvominen onnistuu, olemme halunneet niin tehdä.

Pieni koko ei haittaa, jos on nokkela. Tipillä on varsinainen aitiopaikka maitobaarissa, kun Pipari ottaa rennosti.

Suomenpystykorvapentueiden kanssa tälläinen ei ole käynyt mielessäkään, emät vaan eivät ole olleet sen tyyppisiä, että kävisivät pentujensa päälle maate. Niiden kanssa valvon vain ensimmäisen yön kokonaan, seuraavina öinä käyn pentulaatikolla tilennetta vilkuilemassa parin tunnin välein. Pystykorva on vaan luonnostaan niin herkkähipiäinen, ettei todellakaan halua nukkua joku ikävä möykky kylkensä alla. Aika hyvin Pipari varoo pentujaan. Laatikkoon tullessaan se yrittää tuupata reunassa makaavat pennut keskemmälle. Kuitenkin, jos joku pentu sattuu jäämään sen alle, se ei tee useimmiten elettäkään siirtyäkseen pois päältä. Olen miettinyt, voiko tämä johtua siitä, että ainakin meillä beaglet hakeutuvat aina keskenään samaan läjään nukkumaan. Yhdessä nukkumalla ne ovat tottuneet siihen, että alla ei ole pehmeä tasainen peti, vaan epämääräinen kasa kavereita, eivätkä siksi ole herkkiä pentujensakaan suhteen? Haluan vielä korostaa, että nämä arveluni koskevat vain omia koiriani. Tiedän monia, joilla beaglet hoitavat pentunsa sen kummemmin vahtimatta ja kaikki sujuu hyvin, mutta toisaalta myös niitä kasvattajia, joilla emän ja pentujen vahtimiseen suhtaudutaan samalla tavalla kuin meillä. Tellervon kaksosten kanssa viikon valvominen tuntui enemmän kuin riittävältä, ne olivat niin isoja plössyköitä siinä vaiheessa, että tämä riski oli ohitettu. Piparin pentueen kanssa jatkamme valvomista vielä ainakin pari kolme päivää, että pennut kasvavat vielä vähän lisää. 

Bic2 ja työnimeksi on muuttunut Pallo-Masi, poika kun on aavistuksen pyöreä ;)

Ihan ongelmitta tämä viikko ei ole sujunut. Kirjoitinkin jo viime postauksessani pienen tytön kanssa olevista ongelmista. Olen ruvennut kutsumaan tätä ainutta neitokaista Tipiksi, ihan sen takia, että se on pieni poikiin verrattuna. Tipin kanssa tilanne näyttää nyt paljon paljon valoisammalta. Kun tuttipullo otettiin uudestaan avuksi, Tipin paino lähti hienoon nousuun. Tällä hetkellä Tipi syö maitovastiketta pullosta vain pari kertaa vuorokaudessa. Sitä useammin se ei siihen enää suostu, emän maito on siitä paljon parempaa ja paino nousee sellaista tahtia, että imeminen näyttää tuottavan tulosta. Seuraamme pentujen painoja punnitsemalla ne 12 tunnin välein, jolloin mahdollista lisäruokinnan tarvetta on helppo arvioida.

Tupla kranssi ja helpompi työnimi Frans.

Piparin maidontuotanto taisi lisääntyä täyteen määräänsä torstaina, sillä sinä iltana osa pennuista alkoi ripuloimaan. Eikä kyseessä ollut todellakaan mitään pikkuisen löysiä kakkoja, vaan ihan silkkaa ruiskuripulointia. Säikähdin ihan kamalasti ja ensimmäisenä mielessäni luettelin kaikki mahdolliset taudit mihin pikkupennut voivat sairastua ripulilla oireillen. Edessä oli tosi uneton yö pentujen vointia seuraillen, parvon ja muiden kamalien tautien kummitellessa mielessä. Onneksi ripulointi oli ainoa näkyvä oire, pennut olivat virkeitä, söivät nisistä ahkerasti, eivät kuivuneet ja painokin vaan nousi kaikilla koko ajan. Reilut maitoannokset siis ilmeisesti pistivät pakin sekaisin useammalta vauvalta. Soitin heti perjantai aamuna eläinlääkärille varmistaakseni mistä löydän viikonlopun aikana päivystäjän, jos pentujen vointi jostain syystä rupeaisi huononemaan. Onneksi mitään sellaista ei ole käynyt, vieläkin parilla on mahat sekaisin, mutta rauhoittumaan päin onneksi. Pari päivää pesukone on pyörittänyt pentulaatikon alustoja non stoppina aamusta iltaan ja kakkaan tuhriutuneet pennut on pesty lavuaarissa moneen otteeseen, mutta eiköhän tästäkin selvitä voittajina.

Pikku Putkonen, edelleen mielestäni isänsä pieni kopio :)

Noin niinkuin muuten täällä menee pentujen kanssa oikein hienosti :D Ne ovat aivan käsittämättömän suloisia ja niiden seuraamiseen ei kyllästy mitenkään. Pojat ovat kaikin puolin tässä vaiheessa tosi tasaisia. Yksi pojista tulee muuttamaan ihanaan, tuttuun sijoituskotiin lähelle meitä ja neljä poikaa muuttavat eri puolille Suomea melko pitkälle jokainen. Pennuista vapaana saattaa olla yksi uros (todennäköisesti kolmivärinen), jolle toivon näyttelyistä kiinnostunutta kotia. Isosti plussaa, jos koti sijaitsisi Keski- tai Pohjois-Pohjanmaalla. Tipi tyttöä seurailen rauhassa ainakin muutaman viikon, jonka jälkeen vasta tiedän etsiikö se sijoituskotia vai pelkkää seuraneidin paikkaa.

Täältä löytyy pentueen oma KUVA-ALBUMI, jonne lisäilen kuvia useasti.

Voi pojat!

Tiistai 24.12.2013 klo 19.18 - Sanna

Perjantai iltana Piparin synnytyksen avautumisvaihe oli selvästi alkanut. Se käyttäytyi niin levottomasti jo puolen yön aikaan, että epäilin pentujen aamuun mennessä syntyvän. Lähes koko yön se ramppasi edes takaisin ja teki pesää (tietysti vain sohvalle), välillä se rauhoittui toviksi nukkumaan kainalooni sohvalle selälleen. 

Aamulla Pipari käyttäytyi entistä levottomammin. Puolen päivän aikoihin lirahti selvästi ensimmäisiä sikiönesteitä, joka on varma merkki ponnistusvaiheen alkamisesta. Synnytykseen olennaisesti tarvittavat supistukset vaan loistivat poissaolollaan. Edes Piparin kävelyttäminen ei auttanut, vaikka liikunta voimistaa normaalisti supistuksia. Otin eläinlääkäriimme yhteyttä. Hänen neuvojaan noudattaen aloitettiin oksitosiini injektiot. Oksitosiinihormoni vaikuttaa pistoksina nopeasti ja se saa kohdun supistelemaan voimakkaasti. Piparilla supistukset tulivat edelleen harvakseltaan ja ne olivat jotenkin ponnettomia. Kaksi tuntia myöhemmin ensimmäistäkään pentua ei ollut syntynyt. Lähdimme eläinlääkärille. Pakkasimme autoon kaiken tarvittavan sen varalle, että eläinlääkäri päätyy keisarinleikkaukseen. Epäilin osittaisen polttoheikkouden johtuvan siitä, että Piparin kohtu oli niin valtavan venynyt suuren pentulastin kanssa ettei pystynyt supistumaan. Supistukset kuitenkin voimistuivat automatkan aikana ja ensimmäinen pentu oli selvästi jo kanavassa tulossa. Niinpä leikkauksen sijaan päätettiin eläinlääkärin suosituksesta kokeilla kalkkia suonensisäisesti ja lisää oksitosiinia.

Lähdimme siis takaisin kotiin odottamaan ensimmäisen pennun syntymää. Siihen kului yllättävän pitkä aika, kunnes sitten hieman ennen kuutta illalla syntyi kolmivärinen uros pentu. Olimme sopineet eläinlääkärin kanssa, että viestittelen hänelle synnytyksen etenemisestä, että hän on tietoinen siitä tarvitaanko lisäapua mahdollisesti myöhemmin illalla. Toinen pennun syntymä otti myös aikansa. Se syntyi hieman virheellisessä asennossa, perätarjonnassa mutta ikäänkuin poikittain. Epäilen virheasennon vaikuttaneen siihen, että kaksivärinen kaunis narttupentu oli suruksemme kuollut. Yritin kymmenisen minuuttia elvyttää sitä tuloksetta. Kolmas pentu, kaksivärinen uros, syntyi puolisen tuntia myöhemmin ja sen syntymä kävi helposti. Rupesimme siis odottamaan neljännen pennun syntymää. 

Pipari ja pennut: Bic1, Jumitus, Pikku P., Bic2, Pikku tyttö, Tilkkutakki ja Tupla kranssi.

Kohtuullisen voimakkaista supistuksista ja Piparin ponnisteluista huolimatta pentua ei vaan syntynyt. Totesimme pennun jumittuneet kanavaan ja yritimme auttaa kaikin tavoin sitä ulos, siinä onnistumatta. Kun Pipari oli ponnistellut kolme varttia rupesin olemaan erittäin huolissani ja yritin tavoittaa eläinlääkäriämme. Koska en saanut häntä kiinni, piti apua alkaa etsiä pikaisesti muualta. Ensimmäiseksi siis tietysti puhelinsoitto alueemme päivystävälle eläinlääkärille. Alueemme eläinlääkäripäivystys on jaettu neljälle eläinlääkärille. Tilanne on täällä sikäli kamala, että yksi näistä neljästä, Kannuksen kaupungin eläinlääkäri, kieltäytyy yksiselitteisesti hoitamasta koiria. Meillä oli huonoa tuuria, sillä juuri hän sattui hoitamaan viikonlopun päivystykset. Todella hienoa kuulla eläinlääkärin suusta, että koiran kanssa voi ajaa Jyväskylään klinikalle, joka on 24h auki, kun koiralla on tosi kiireellistä apua vaativa synnytyseste! Jyväskylään meiltä on 250 kilometriä, mikä olisi lauantai illan surkealla ajokelillä tarkoittanut vähintään kolmen tunnin ajomatkaa.

Hädissäni rupesin soittelemaan muualle. Ensin otin yhteyttä Kokkolan alueen päivystävään eläinlääkäriin ja kerroin tilanteestamme. Hän kieltäytyi ottamasta meitä vastaa todeten, että hoitaa vain oman alueensa eläimiä. Seuraavaksi puhelu Ylivieskan alueen päivystävälle, jolta samanlainen vastaus. Molemmat painottivat, että meidän alueemme päivystäjän on leikattava koira, eikä hän voi kieltäytyä siitä. Vaan kun kieltäytyi. Tällä kohtaa Hannu soitti uudestaan oman alueemme päivystäjälle ja kysyi, eikö hän todellakaan voi leikata Piparia? Ei suostunut, sillä verukkeella ettei ole koiria hoitanut kymmeniin vuosiin. Tällä kohtaa täytyy jo kummastella sitä minkälainen ammattietiikka ko. ihmisellä on ja onko silloin kykenevä toimimaan ammatissaan, jossei pidä ammattitaitoaan yllä? Samalla minä soitin Kokkolassa toimivalle yksityiselle eläinlääkärille, joka vastasi ja kertoi olevansa Helsingissä. Ei siis apua meille sieltäkään. Seuraavaksi puhelu Oulun alueen päivystävälle eläinlääkärille, joka ensimmäisenä otti hätäni inhimillisesti huomioon. Hänkin totesi, ettei alueen ulkopuolisia eläimiä hoideta, mutta lupasi tästä poiketen kuitenkin leikata Piparin sillä totesi puhelinkeskustelumme aikana, että koira on todellakin hoidettava tai se kuolee. Samaan syssyyn Hannu sai puhelun Kannuksen kaupungin eläinlääkäriltä, että hän oli järjestänyt asian niin, että kruunupyyläinen lääkäri ottaa meidät vastaan. Kiittelin siis oululaista kovasti, koska hän oli ensimmäinen, joka oli valmis joustamaan päivystyskäytännöstä eläimen hengen säilymisen takia ja lähdimme kiireellä kohti Kruunupyytä. Jo syntyneet kaksi pentua jäivät lämpimästi pakattuina pahvilaatikkoon nukkumaan. Olin ruokkinut ne valmiiksi maitovastikkeella ajatellen sitä, että siten niillä ei ollut mitään hätää muutamaan tuntiin. Oma eläinlääkärimme soitti siinä vaiheessa kun kotoa lähdimme, että oli juuri huomannut viestini ja kysyi tilannettamme. Tarvittaessa hänkin olisi pystynyt Piparin leikkaamaan, mutta suositteli meille silti Kruunupyyhyn menoa. Kiitokset siis hänellekin! Onneksi löytyy vielä ihmisiä, jotka ovat vapaa-ajaltaan valmiita siirtymään työn ääreen kun apua tarvitaan. Se apu on nimittäin joskus korvaamattoman arvokasta.

Pikku tyttö syömässä

Kruunupyyhyn oli 65 kilometriä ja ne kilometrit tuntuivat minusta loputtoman pitkiltä, kun Pipari vieressäni takapenkillä ponnisteli tuskaisesti koko matkan. En ikinä unohda sitä kuinka kamalalta ja voimattomalta minusta tuntui. Saavuttuamme perille eläinlääkäri yritti vielä auttaa synnytysapua jumissa olevalle pennulle vetämällä ja onnistui kuin onnistuikin siinä! Pentu oli ilmeisesti matkan aikana liikahtanut sen verran kanavassa eteenpäin, että siitä sai jotenkuten otteen. Kotona emme siinä onnistuneet, vaikka miten yritimme. Kaikkein uskomattominta oli, että jumittunut pentu oli vielä hengissä, vaikka se oli tuossa vaiheessa ollut jumissa kolme tuntia. Piparille pennun ulos saanti oli tietysti suuri helpotus. Eläinlääkäri halusi vastusteluistani huolimatta antaa Piparille vielä hieman oksitosiinia ja kokeilla josko se pystyisi synnyttämään loputkin pennut itse. Sanoin, että koira on aivan umpiväsynyt ja ettei se mitenkään pystyisi siihen, sillä neljä pentua oli vielä syntymättä. Pipari luuhistuikin maahan lähes heti ja eläinlääkäri huomasi saman asian. Ainoa vaihtoehto oli siis leikkaamalla auttaa loput pennut maailmaan.

Keisarinleikkaus sujui ripeästi. Minun tehtäväkseni jäi pentujen elvytys ja putsaaminen. Leikkaamalla syntyi kolme poikaa ja yksi tyttö. Ainoa heikkokuntoinen joukosta oli tyttö, joka ei varmaan montaa minuuttia pitempään olisi kohdussa enää pysynyt hengissä. Sen koko sikiöpussin nesteet olivat ulosteesta jo aivan keltaiset ja pentu itse oli aivan keltaiseksi tahriutunut ja sen iho oli sinertävä. Elvyttämällä reippaasti siihenkin kuitenkin tuli eloa. Kun Pipari oli kursittu kasaan ja herätetty, pääsimme vihdoin kotimatkalle. Kello oli aamulla viisi kun tulimme kotiin. Pipari oli niin väsynyt kaiken kokemansa jäljiltä, että päätin laittaa sen näyttelyhäkkiin lämpimään kylpyhuoneeseen kahdeksi tunniksi nukkumaan ja antaa pennuille ensimmäisenä ateriana korvikemaitoa pullosta. Kun kaikki seitsemän pentua oli juotettu, kaaduimme mekin sänkyyn tolkuttoman väsyneinä nukkumaan toviksi. Perjantai-lauantaina yönä oli pätkissä nukkunut Piparin kanssa valvoessa yhteensä muutaman tunnin ja niillä unilla oli pitänyt pärjätä sunnuntai aamuun saakka.

Pikku P. isänsä kopio

Puolitoista tuntia myöhemmin pennut vikisivät siihen malliin, että oli aika nousta ylös ja päästää tuoreimmatkin vauvat ensikertaa äitinsä hoiviin. Piparille parin tunnin lepo oli tehnyt ihmeitä ja se alkoi innokkaasti hoitamaan pentujaan. Kaikki pojat olivat erittäin pontevia ja elinvoimaisia, ei tarvinnut muuta kuin ohjata ne kerran nisille ja sen jälkeen ne osasivat toimia syömäpuuhissa hienosti itse. Tyttö pentu olikin sitten murheenaihe. Sillä ei ollut minkäänlaista halua edes avata suutaan, saati yrittää imeä. Väkisin annoin sille vastiketta minimaalisia määriä suuhun ja vain toivoin, että osa menisi perille. Samalla kaavalla sen kanssa sitkeästi jatkettiin puolentoista tunnin välein, vaikka menetin jo toivoni sen selviämisestä oikeastaan täysin. Myöhään sunnuntai iltana sain sen ottamaan välillä nisän suuhunsa sekunniksi, siispä jatkoin nisälle nostamisharjoituksia sen kanssa tiheään ja jatkoin vastikkeen antamista. Pennun syöntiä seurattiin punnitsemalla tuttipullo digitaalivaa'alla aina ennen ja jälkeen syötön. Vähitellen pentu rupesi ottamaan tuttipullosta jopa imuotetta ja voi sitä iloa minkä 4 maitogramman häviäminen tuttipullosta voi aiheuttaa.

Koko katras

Eilen aamuna pikku tyttö sitten nisälle nostettuna hoksasikin jutun jujun ja alkoi imeä itse. Se piristyi päivän aikana tosi paljon ja aamun jälkeen en enää maitoa sille pullosta tarjonnut, kun se vieraili luomumaitobaarissa hörpyillä yhtä usein kuin veljensäkin ja reipastui koko ajan ihan silmissä. Tämän päivän punnituksessa odotti ikävä yllätys. Tytön paino on eilisestä laskenut peräti 16 grammaa :( Minä kun oli pentua seuraamalla iloisesti tuudittautunut siihen, että nyt ollaan vaikeuksien paremmalla puolella menossa. Ilmeisesti tyttö ei sitten saa imettyä vielä nisää tarpeeksi voimakkaasti. Tuttipullo on otettu takaisin käyttöön, siitä syöminen sujuu nyt tosi taitavasti, joten voimia pennulle on tullut hyvin. Sen maha meinaa olla vastikkeen syönnistä pikkuisen sekaisin ja olen huolissani, koska ripulointi on pikku pennulle hengenvaarallista. Seurailen pikku tytön painoa nyt tosi tarkkaan, jos paino ei rupea ripeästi nousemaan tuetullaruokinnalla epäilen pennussa olevan jotain vikaa. Mutta toivotaan parasta ja pelätään pahinta. Joulua meillä ei nyt vietetä, kun minä tai Hannu vahdimme pentuja vuoron perään. Läppäristä oli kovalevy rikki, joten onneksi huollatimme läppärimme vasta äskettäin ja minulla on siis internetin ihmeellinen maailma myös seuranani pentulaatikossa. Mitäkäs muutakaan sitä näin jouluaattona tekisi ;)

Pikku tyttö ja Pikku P.

Pikku P. ja Jumi

Mutta tämmöinen jännitysnäytelmä siis tällä kertaa. Synnytyksissä voi tulla ongelmia ja niihin pitää osata varautua. Ensimmäinen kerta kun nartullemme tuli tälläisia synnytysvaikeuksia, joiden takia jouduttiin turvautumaan keisarinleikkaukseen. Itselleni tämä oli muistutus siitä, että jokainen pennutus tarkoittaa myös mahdollista riskiä menettää rakas koira. Piparin leikkaushaava näyttää onneksi todella hyvältä, eikä se vaikuta kivuliaalta. Antibiootti- ja kipulääkekuuri sillä on tietysti menossa. Haluan toivottaa hyvää ja rauhallista joulua täältä pentulaatikon laidalta kaikille blogini lukijoille!

Saa jo jännittää...

Keskiviikko 18.12.2013 klo 19.37 - Sanna

... Piparin synnytys lähestyy

Piparin pentumaha on viimeisen viikon aikana venähtänyt hurjasti. Siis todella hurjasti. Ylhäältä päin katsoen sen vyötärön kohta näyttää siltä kuin koiraparka olisi syönyt jumppapallon. Tiineysvuorokausia on nyt 57 ja periaatteessa synnytys on ajankohtainen koska tahansa. Maanantaina käytiin eläinlääkärissä tiineysröntgenissä. Eläinlääkärinkin ensireaktio Piparin nähdessään oli kaikessa yksinkertaisuudessaan: "Huh, huh!"

Tässä se kuva sitten on :) Kahdeksan kalloa ja selkärankaa sieltä löytyy. Ihan 100 % varma tämmöinen röntgenkuvakaan ei ole, kun pentuja on nyt niin monta, että kaikki eivät välttämättä näy hyvin kuvassa.

Ja tämmöiseltä itse odottava äiti nyt näyttää:

Kuvassa vuorokausia 55.

Muuten Pipari on tosi pirteä ja loputtoman nälkäinen, mutta hyvän makuuasennon löytyminen ottaa aikansa. Kaikkein mieluiten se makaa tuvassa takan vieressä selällään, iso maha kohti kattoa. Rappusien kulkeminen yläkertaan on roikkuvan mahan takia niin hankalaa, että olemme alkaneet kantamaan sen niistä. Kaikki tykötarpeet minulla on jo valmiina synnytystä varten ja toivon, että Piparin synnytys osuisi arkipäivälle, jolloin mahdollinen apu olisi helpommin tavoitettavissa.

Lyytin pennuilla on tänään synttärit, joten tässä vielä P-pentueelle pienet onnittelut:

Voittajanäyttelyiden saldo

Keskiviikko 18.12.2013 klo 18.55 - Sanna

Nyt jos sitä olisi viimein toipunut messariviikonlopusta sen verran, että jaksaisin kuulumiset päivittää tännekin. Viime viikko oli varsin kiireinen ja siksi en ole Piparin mahan kasvustakaan kirjoitellut. Meille haettiin itsenäisyyspäivänä lammaskatraaseen 66 uutta uuhta, joiden kanssa on ollut myyjästä johtuvista syistä paljon, paljon ylimääräistä hommaa. Kaiken huippu oli, kun jouduimme sitten lopulta viime keskiviikkona kirjaamaan jokaiselta lampaalta eu-tunnukset korvamerkeistä ylös, myyjällä kun ei ollut hajuakaan siitä, mitä eläinyksilöitä hän oli meille edellisellä viikolla myynyt! Kaikista rekisteri- ja paperiepäselvyyksistä puhumattakaan... Joillakin näyttää olevan tapana jättää tämmöisten asioiden hoito retuperälle. No ei siitä sen enempää.

Tortaina startattiin jo aamutuimaan kohti Etelä-Suomea. Menimme asuntoautolla ja kyytiin pakattiin näyttelyyn ilmoitetut Viivi ja Wilson. Jokavuotinen perinne eli Ikeassa käynti liitettiin tähänkin messarimatkaan. Tällä kertaa päätettiin hoitaa Ikeassa käynti jo menomatkalla, pysähtymällä Tampereella. Mitään ihmeitä minun ei ollut tarkoitus ostaa, ostoslistalla oli lähinnä uudet sohvanpäälliset olohuoneen Ektorpeihin. Tietysti jotain pientä tarttui mukaan myymälän puolelta, mutta ikävä yllätys odotti varastossa, sieltä kun ei löytynyt kuin yksi kappale haluamaani päällistä. Todettiin sitten, että ehditään perjantaina pysähtyä näyttelystä Järvenpäähän ajaessa Vantaan Ikeassa, ostamassa toinen päällinen sieltä. Kun menomatkalla käytiin vielä ruokaostoksilla kello olikin jo kymmenen kun illalla päästiin perille Järvenpäähän isäni luo. Torstain ja perjantain välisenä yönä myrskysi. Tuuli pauhasi niin kovasti, että heräilin siihen yöllä välillä. Parkkipaikan reunassa kasvoi muutama julmetun iso kuusi ja yölläkin ajattelin, että jos ne siitä kaatuvat, puun viereen parkkeerattu asuntoautomme olisi entinen. Aamulla kellon herättäessä katsoin ikkunasta ensimmäisenä parkkikselle ja totesin yhden kuusen kaatuneen. Kerrankin meillä oli onni matkassa, puu oli nimittäin rojahtanut vastakkaiseen suuntaan siitä, missä meidän asuntoautomme seisoi. Jonkun vähemmän onnekkaan farmari oli jäänyt kaatuneen kuusen alle.

Wilson kehässä perjantaina.

Meillä oli joka näyttelypäivälle kummankin rodun arvostelujen arvioitu alkavan vasta puolenpäivän kieppeillä. Joka aamu lähdettiin kuitenkin jo pian yhdeksän jälkeen ajamaan Messukeskukseen. Aikaisempina vuosina ruuhka on välillä ollut tosi kova, pahimmillaan ollaan jonotettu kilometrin pituisessa letkassa parkkihalleihin lähes tunti. Nyt minään aamuna minkäänlaista jonottelua ei ollut, vaan sisään parkkialueelle sai ajaa suoraan. Aikatauluissa beaglet ja porcelainet olivat joka päivä samaan aikaan. Perjantaille Viivin veljen omistaja oli luvannut esittää tarvittaessa Viivin. Beagle kehä alkoi kuitenkin onneksi ajallaan ja nuorten luokan urokset oli nopeasti arvosteltu. Wilsonille erinomainen ja sijoitus luokassa neljänneksi. Ehdinkin sitten itse Viivin kanssa kehään, mutta beagle kehä jäi muuten näkemättä. Kesällä jo vannoin etten esitä Viiviä enää koskaan itse, mutta jospa tämä oli nyt se viimeinen kerta, kun siitä jäi kiva muistokin. Viivi oli ihan iloisella mielellä kanssani kehässä, sai hyvän arvostelun ja oli VSP, Louis veljen ollessa rotunsa paras. Perjantailta Viiville siis HeW-13 titteli :) Palkintopokaalit olivat yhtä mitättömät kuin messarissa aiempinakin vuosina, joten kiva, että nyt oli valittavissa niiden sijaan lahjakortit, joilla sai maksaa suurimman osan voittajaruusukkeen hinnasta. Ostettiin siis iso ruusuke tittelistä muistoksi.

Ison kehän tunnelmia Hew-13

Asuntoautolla oltiin liikkeellä ihan sen takia, että kun molemmat koirat olivat kehäesiintymisensä suorittaneet, saimme viedä koirat lämpimään autoon nukkumaan rauhassa ja kierrellä näyttelyssä ja ostoksilla ilman koiria. Mukaan tarttui taas iso läjä uusia venta-alustoja. Nuorisomme viimeisintä hupia on nimittäin repiä nämä karvapedit tuhannen silpuksi ja olen joutunut heittämään roskiin niitä sitä mukaan, kun niistä on enää riekaleet jäljellä. Ruotsalaisilla kauppiailla oli edulliseen hintaan kaikenlaisia herkkuja, sieltä ostettiin 2,5 kiloa sian korvantyviä ja 50 kappaletta naudan korvia. Isompi trimmauspöytä oli siintänyt mielessäni jo pitkään, vanha kun on aikanaan harjiksille ostettu ja sitä varten beagleille aavistuksen pienen puoleinen. Näillä myyjillä oli passelin näköinen pöytä myynnissä ja hintakin tipahti kivasti heti kättelyssä, joten ostettiin sitten sekin ja saatiin vielä muutama vinkulelu kaupantekijäisinä. Kotona laitoin uuden trimmipöydän kasaan toissa päivänä ja hitsi, että olenkin siihen tyytyväinen. Tosi tukeva ja hyvä pöytä tuli hankittua. Kun ostokset oli tehty, siiryimme seuraamaan ryhmäkilpailuja katsomosta. Ryhmien välissä arvostellut veteraanit ja kasvattajaryhmät veivät aikaa niin paljon, että mäyräkoiraryhmän kohdalla päätettiin luovuttaa ja suunnata Vantaan Ikeaan ja ruokakaupan kautta Järvenpäähän. Vantaan Ikeastakin löytyi tasan se yksi kappale tarvitsemaani sohvanpäällistä, joten onneksi ostin toisen jo Tampereelta. Niin pitkäksi päivä kaikkineen vierähti, että Järvenpäässä oltiin taas vasta ilta yhdeksältä. Eipä siinä tarvinnutkaan enää kuin ruokkia ja ulkoiluttaa koirat ja mennä nukkumaan.

Lauantaille näyttelyyn oli ilmoitettu pelkästään Viivi. Heikki otti Viivin hoteisiinsa ja minä suunnistin kameran kanssa beaglekehän laidalle. Harmillisesti tuomaripöytä oli neljän kehän keskellä, joten mitään mahdollisuuksia ottaa koirista seisomakuvia ei oikeastaan ollut. Lauantain kuvasaldo ei siksi kovin kummaiseksi muodostunut. Sisähalleissa kuvatessa valaistuksen vähäisyys on ainainen ongelma ja onnistuneita liikekuvia on hankala saada aikaiseksi, vaikka minulla valovoimainen objektiivi onkin. Arvostelun seuraaminen oli mielenkiintoista ja beagleihmisten kanssa seurustelu mukavaa. Hannu kävi välissä katsomassa porcelainejen arvostelut ja tuli sieltä muikean näköisenä takaisin. Viivi oli korjannut lauantain potin Heikin kanssa olemalla rotunsa paras ja niin Viivin nimen eteen saatiin Pohjoismaiden Voittaja -13 titteli. Kehän jälkeen Kennelliiton edustaja oli tullut ilmoittamaan, että Viivi on valittu doping-testattavien koirien joukkoon. Mikäs siinä, paitsi jos hihnan päässä sattuu olemaan narttu, joka voi mainiosti olla pissaamatta vaikka koko päivän vieraassa paikassa... Heikki onneksi piti Viivistä huolta ja minä sain jatkaa beaglejen arvostelun seuraamista. Ikäviä uutisia tuotiin siinä vaiheessa, kun näytteen ottaja oli koiran kyykätessä pissaamaan vahingossa kolhaissut Viiviä polvellaan, jolloin se oli säikähtänyt ja pissaamiset oli tietysti jäänyt siihen. Näytteenottaja sitten valvoi Viiviä herkeämättä puolisen toista tuntia, jonka jälkeen tehtiin uusi ja tällä kertaa onneksi onnistunut yritys pissanäytteen otossa :D Kyllä niitä doping-näytteitä näyttelyissä siis otetaan, jos joku on asiaa epäillyt. Minua moinen ei haittaa tai pelota, sillä koskaan en ole lääkkeiden varoaikoja jättänyt noudattamatta, vaan siitä syystä on viime kesänäkin jäänyt näyttelyyn ilmoittamani Viivi Oulun KV-näyttelyistä pois. Beaglejen arvostelun loputtua kävimme Hannun kanssa syömässä armottoman kalliit eli messari hintaiset ja pienet pizzanslicet. Heikki valmistautui Viivin kanssa isoon kehään ja me menimme katsomoon parivaljakon esiintymistä jännittämään. Olen tosi ylpeä Heikistä ja Viivistä. Heikin kanssa Viivi on kehässä kuin toinen koira, se esiintyi ryhmäkilpailussa mielestä hienosti ja tuomari valitsikin sen jatkoon jäävien joukkoon. Sijoitusta ei kuitenkaan tullut, mutta saipahan Viivikin hetkensä valokeilassa :) Isot kiitokset vielä Heikille!

Viivi ja Heikki isossa kehässä lauantaina.

Valokeilassa

Sunnuntaina saavuttiin messariin taas hyvissä ajoin. Beagle kehä oli tosi iso ja sen ympäriltä pääsi ihanteellisesti kuvaamaan. Ainut miinus oli kehän sijainti yhden sisäänkäynnin ja koirien ulkoilutusalueen välissä eli jatkuvan vedon takia paikka oli varmasti kylmin koko hallissa. Wilsonille nuorten luokasta erittäin hyvä ja sijoitus luokassa neljännenksi. Sainkin sitten keskittyä kaikkien koirien kuvaamiseen ja kehän seuraamiseen. Viivi kävi taas Heikin kanssa edustamassa sillä välin kun olin beaglekehällä. Tulos oli tismalleen se, minkä aamulla Heikiltä "tilasin" eli VSP ja Viivistä tuli Voittaja -13. Beaglejen arvostelun päätyttyä pääsimme heti lähtemään 500 kilometrin kotimatkalle kohti Kannusta. Ajokeli ei illan pimetessä ollut mikään paras mahdollinen kun tuiskutti lunta ja huomattavasti lisäjännitystä kotimatkaan toi se, kun auton lyhyet valot alkoivat sammumaan joka kerta kun Hannu kytki vastaantulevan autoilijan takia pitkät valot pois päältä, eikä niitä tahtonut saada syttymään takaisin. Hannu yritti tien laidassa löytää todennäköiseen kosketushäiriöön syyn ja korjata sen, mutta ei onnistunut. Tippaakaan ei naurattanut kun 30 kilometriä ennen Kannusta auton lyhyet valot sitten lopettivat toimintansa lopullisesti. Kotiin onneksi päästiin ehjin nahoin ja perillä oltiin yhdeltätoista illalla. Oli todellakin reissussa ryytynyt olo, mutta hauska viikonloppu oli ehdottomasti sen arvoinen. Tämä oli meille hieno näyttelyvuoden päätös ja viikonlopussa ehdottomasti parasta oli taas kaikkien ystävien ja tuttujen tapaaminen, sekä tutustuminen jälleen kerran uusiin ihmisiin!

Viivi ja Hannu Järvenpään Rantapuistossa aamukävelyllä.

Odotusta

Keskiviikko 4.12.2013 klo 12.52 - Sanna

Piparin astutuksesta on kulunut nyt kuusi viikkoa. Mahan seudun kasvu on viimeisen viikon aikana ollut melkoista. Pipari jo selvästi hieman tuskailee kasvaneen vatsansa kanssa, huokailee syvään ja makuulla vaihtaa asentoa usein. Vielä kolme viikkoa odotusaikaa edessä. Kahden viikon päästä mennään ottamaan röntgenkuva, josta päästään laskemaan tulevien pentujen lukumäärää.

Vuorokausia 42.

Pömppärellasta otettiin eilen 16-viikkois valokuva. Tyttö on äitinsä näköinen ja paljon (niin hyvässä kuin pahassakin). Musta mantteli on selästä ruvennut karisemaan sellaiseen tahtiin, että veikkaan Pömppiksestä tulevan väriltään huomattavasti Tellervoa vaaleampi.

Syli on edelleen Pömpsyn mielestä rentoutumisen paikka :)

Virallisesti meillä on nyt yksi koira vähemmän, kun pystykorva Tuikku vaihtoi omistajaa. Tosin Tuikku lähti uuteen ihanaan kotiinsa jo kolme kuukautta sitten, mutta pitkällä koeajalla, jolloin jokaisella osapuolella on ollut aikaa rauhassa todeta, että koti on löytänyt sinne sopivan koiran ja koira sille sopivan kodin. Onnea siis vielä Tuikun uusille omistajille!