Pentuja ja harrastelua

Maanantai 15.2.2016 klo 8.59 - Sanna

No niin... tämäkin kirjoitus pääsi livahtamaan keskeneräisenä esille, osoittaa siis lähinnä sen että aikaa kirjoitteluun on ollut tosi vähän, enkä siksi ole saanut mitään aikaiseksi kotisivuilla viikkokausiin.

Pentujen kanssa aika on kulunut kuin siivillä. Tekemistä on riittänyt niin kiitettävästi lauman kanssa, että päivitykset olen tehnyt kuvamuodossa tuonne Facebook-sivulle, joka onkin osoittautunut oikein käteväksi siihen tarkoitukseen. Waakku lähti omaan kotiinsa Tampereelle kaksi viikkoa sitten. Waakun hupsit ovat jo kohta 13 viikkoisia kauhukakaroita. Tästä joukosta ainakin toistaiseksi täällä synnyinkodissa majailevat Vares sekä siskonsa Nappis ja Pikku-Waakku. Vares on tästä pentueesta se, jonka ilomielin haluaisin jättää kotiin. Asiassa on kuitenkin vielä pikkuruinen herneen kokoinen mutta... Vareksen toinen kives nimittäin loistaa edelleen poissaolollaan. En kuitenkaan ihan vielä halua luopua toivosta ja odottelemme puuttuvaa pallia vielä jonkun viikon ajan. Mikäli se jää kuitenkin kadoksiin, Vares tulee etsimään uutta kotia. Tyttösten kohdalla seurailemme vielä niiden kasvua ennen pysyviä päätöksiä.  

Polveutumismääritysnäytteiden tulokset tulivat lopulta huomattavasti nopeammin kuin olin olettanut ja tulos oli juuri se mitä arvelimme, hupsien ylpeä isä on Melvin. Pentujen viralliset nimet keksin Hups!-teemalla ja nämä pennut tullaan tuntemaan nimillä: Kertalaakin Hupsista Keikkaa "Leevi", K. Hyvänen Aika "Kasper", K. Huh Huh "Vares", K. Härre Gyyd "Nappis", K. Hip Hip Hurraa "Nemo", K. Hiukan Ihana "Ihana", K. Herran Jestas "Niila" ja K. Hyvän Ilman Lintu "Pikku-Waakku".

Pikku-Waakku 11 vkoa

Nappis 11 vkoa

Vares 12 vkoa

Laumassa on tapahtunut pieniä muutoksia. Pitkään jatkunut stressaava sotatila Melvinin ja Putkosen välillä ratkesi lopulta onnellisesti kaikkien kannalta, kun Putkoselle löytyi sattumalta tammikuun alussa ihana sijoituskoti Rovaniemeltä Eveliinan ja Eemelin koirana. Lauman kanssa elämä helpottui huomattavasti kun koiria ei tarvitse enää erotella toisistaan. Vaikka rakkaasta koirasta luopuminen on todella raskasta, se oli ehdottomasti oikea ratkaisu tässä tilanteessa, jossa koirat eivät tule enää toimeen keskenään. On lohdullista tietää miten hyvään kotiin Putkonen muutti ja kuinka paljon sitä siellä rakastetaan. Putkis on sopeutunut uuteen elämäänsä hienosti, eikä se ole ikävöinyt meitä (toisin kuin me sitä).

Näyttelyvuosi startattiin tammikuussa Kajaanin näyttelystä ilman sen kummempaa menestystä. Beagleja oli esillä ihan hyvä määrä, 23 aikuista ja pari pentua. Tupuna oli virallisessa kehässä ensimmäistä kertaa ja se voitti junnuluokan erinomaisella, ilman SA:ta ja oli Royal Canin Rop-juniori. Kisulle avoimesta luokasta ERI4 SA. PN-kisassa sijoitusta ei tullut, mutta vissiin lohdutuspalkinnoksi saatiin kuitenkin vara-sert. Kajaanin Pallohalli oli kokenut kasvojenkohotuksen sinne asennetun tekonurmen ansiosta, yhtään ei tule ikävä pölisevää maapohjaa! Vielä kun halli muuttuisi jollain tempulla lämpimäksi, olisi Kajaanin tamminäyttely meidän näyttelylistalla joka vuosi. Vuoden toiseen näyttelyyn oli tarkoitus mennä peräti kolmen koiran voimin Raahen ryhmikseen, mutta sairastuimme tuolla viikolla koko perhe ärhäkkään nuhakuumeeseen ja näyttelypäivänä olin edelleen sängyn pohjalla potemassa, joten se näyttely jäi meiltä väliin. Suunnitelmissa on ainakin maaliskuussa Beaglejärjestön päänäyttely, joka onkin tänä vuonna meille lähinäyttelynä Kokkolassa. Keväälle ja kesälle olen näyttelykalenteria jo selaillut, mutta päätöksiä menoista teen omaan tapaani vasta kun ilmoittaumisajat rupeavat lähenemään loppuaan. Kaikki tämän vuoden lampaiden karitsoinnit ovat huhtikuussa, joten kevät vietetään lähinnä lampolassa. 

Tupunan kanssa osallistuin menneenä viikonloppuna Kannuksen Dogness-hallilla järjestettyyn rally-toko kisaan. Ehdin katua ilmoittautumista yhtä monta kertaa kuin treenasin hallilla pitkän tauon jälkeen, sillä sinne tässä muutaman kuukauden treenitauon aikana asennettu nurmimatto on näin beaglen kanssa harrastavalle varsinainen painajainen. Kaikki keinonurmen sekaan tipahtaneet ja polkeutuneet namit vetävät koiran nenää puoleensa magneetin lailla. En siis odottanut meiltä kovinkaan kummoista suoritusta, eikä se sellainen ollutkaan, mutta iloinen yllätys oli kuitenkin hyväksytty tulos 86 pisteellä ja sitä seurannut koulutustunnus alokasluokasta eli RTK1. Suoritusta kuvaa hyvin tuomarin kommentti arvostelulomakkeessa: "Upea kontakti silloin kun nenä ei ole maassa. Hyvin ohjattu :)" Jos nyt oikein jalostustietojärjestelmästä katsoin niin Tupuna on neljäs suomalainen beagle, jolta tämä koulutustunnus löytyy. Minulla on syytä olla ylpeä! Tupuna herättää paljon positiivista huomiota kun olemme treenaamassa tai kisoissa, lähes aina joku tulee minulle ihastelemaan Tupunan työskentelyä tai kysymään onko se beagle, kun niitä harvemmin näissä harrastuksissa näkee. Harmi, että harvakseltaan näkeekin, sillä beaglesta olisi kyllä vaikka mihin! Se ei ehkä ole vaihtoehto kirkkaimpia kärkisijoja harrastuksissaan tavoitteleville, mutta todella pätevä harrastuskaveri muuten, oppimiskyvyn tai motivaation puutteesta rotua on turha syyttää.

Kisarata

RTK1 Devaney's Q-Tamolla mitali kaulassaan :)

Pennut ja vaarallisesti elävä isukki

Tiistai 15.10.2013 klo 20.18 - Sanna

Pennut ovat nyt yhdeksän viikkoisia. Eläinlääkärimme oli pitkään lomalla ja siksi kävimme pentujen kanssa tarkastuksella ja sirutuksella vasta tänään. Pönqvistin toinen kives loistaa edelleen poissa olollaan, muuten pennuilla oli kaikki kunnossa ja ne saivat terveen paperit. Autoilua harjoiteltiin tänään oikein urakalla kun eläinlääkäri reissulla pistäydyttiin myös Kokkolassa kaupassa. Hyvinhän tuo tuntui sujuvan, tyytyväisinä pennut matkustivat omassa häkissään. Olemme kuluneen viikon aikana harjoitelleet hihnassa kävelemistä. Se on kieltämättä melkoisen haastavaa kahden pennun kanssa yhtäaikaa. Parhaiten pennut kipsuttavat samaan suuntaan kun joku aikuisista koirista on "veturina" mukana. Olen opettanut niille myös luoksetuloa. Se on mielestäni jokaiselle koiralle tärkein opittava käsky. Pennut ovat hoksanneet, että iloista "Tänne!"-kutsua seuraa paljon kehuja sekä pienet namit ihmisäiskän taskusta. Luoksetulo on siis hauskaa!

Toisiaan pennut pureskelevat niin antaumuksella, että Pömppärellalla on jo kahdesti ollut vuotava haava korvassa. Eräänä iltana Pönqvist sai napakan otteen Pömppärellan kirsusta, kun kulmahammas sujahti sopivasti sieraimeen, onneksi ei sentään sierain revennyt. Tosi ikävän näköinen se oli pari päivää, mutta parani nopeasti.

Otimme pennuista eilen 9-viikkois potretit. 

Kertalaakin Ei Kun Menoksi "Pönqvist" 9 vkoa

Pönqvist 9 vkoa

Kertalaakin Ei Hyvää Päivää "Pömppärella" 9 vkoa

Pömppärella 9 vkoa

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita... niitä meillä on riittänyt. Wilson on nimittäin keksinyt, että jos se pääsee livahtamaan pihaportista tai kaivautumaan aidan ali, koko maailma ja maantie ovat sille avoinna. Pihaltamme on maantielle matkaa vain muutamia satoja metrejä. En koskaan ole osannut pitää sitä pahana asiana, suorastaan päinvastoin, elämä on helppoa kun talvellakin tiet ovat aina kunnossa, se kun ei maalla asuessa ole ollenkaan itsestään selvää. Mielipiteeni on muuttunut täysin sen seikan myötä, että kotonamme on koira, jonka mielestä autot ja kaikki muu liikenne on kivaa jahdattavaa. Sen parempi, mitä lujempaa vauhtia peltilehmät kiitävät karkuun. Lenkkeillessäkin kaukana siintävä auto saa Wilsonin kierroksille ja kiihtymään. Ei siis mikään harmiton tai helposti ratkaistava ongelma kyseessä.

Toimivaa kikkakolmosta en ole vielä Wilsonin ongelman ratkaisemiseksi keksinyt. Kamalinta on pelko siitä, että koira menettää henkensä tai vielä pahempaa, aiheuttaa tielle syöksyessään jonkun ojaan ajon ja sen seurauksia en uskalla edes ajatella. Viime viikolla Wilson karkasi,kun olin ottamassa koiria autosta ja sen  hihna lipesi kädestäni. Sydän pamppaillen juoksin näköpiiristä sekunneissa kadonnutta koiraa huutaen ja etsien. Kylätietä pitkin huristi traktori apevaunun kanssa ja samassa näin Wilsonin parin sadan metrin päässä, tietenkin siellä suunnassa minne traktori oli kovaa vauhtia menossa. Se tunne, kun näkee koiransa syöksyvän suoraan traktorin eteen... ja kuskin jarruttavan nippanappa ennenkuin koira on alla, on niin veret seisauttava, etten haluaisi kokea sitä enää koskaan. Onneksi Wilson on melkoisen yksinkertainen ja kiltti hömelö, eikä se katoa kuin pieru saharaan; kun se näki minut huutamassa ja heilumassa, se juoksi luokseni ja sen ilme oli taas kerran sellainen: "Ai äiti, säkin olet täällä tiellä juoksentelemassa?! Kivaa!" Kovin pitkään ei ole siitäkään kun Wilson karkasi pihalta ja se löytyi juoksentelemasta maantieltä autojen seasta. Jokainen autoilija tietää, miten pitkä jarrutusmatka satasen nopeutta ajettaessa on. Wilson elää vaarallisesti ja pelkään, että joskus käy vahinko ja se vielä jää auton alle. Onni on ollut tähän mennessä pienellä koiralla matkassa.

Wilson on keksinyt, minne mummolassa koirien pallot on piilotettu...

Luonteelleen ominaisesti se tarttuu heti toimeen. Kyllähän ne sieltä on leikkiin saatava!

Muru ja Putkonen tarkkailevat vieressä tuottaako Wilsonin ponnistelut tulosta.

Kahdeksan viikkoiset

Maanantai 7.10.2013 klo 19.53 - Sanna

-

Pönqvist saa Tellervolta korvatillikan.

Pikku "Eit" ovat tänään kahdeksan viikkoisia ja täytyy vain ihmetellä mihin kaikki aika oikein katoaakaan! "Eitä" niiden kanssa on saanutkin ruveta hokemaan, kun milloin toinen roikkuu verhoissa, puree kipeästi varpaita, järsii kaapin kulmaa, ynnä muuta pentumaista puuhailua. Tuntuu ihmeelliseltä, että nyt ne olisivat valmiita lähtemään maailmalle, minä en ole varautunut siihen henkisesti vielä ollenkaan. Mitään kiirettä minulla ei ole, sillä sekä Pönqvist että Pömppärella etsivät edelleen omia ihmisiään. Ulkomuodollisesti Pönqvist on pennuista tällä hetkellä lupaavampi. Siinä on vain pikkuinen noin herneenkokoinen puute, sen toinen kives ei nimittäin ole laskeutunut. Ihan vielä en haluaisi toivoani asian suhteen menettää, jospa puuttuva kives yllättäisi meidät iloisesti ja löytäisi oman paikkansa.

Perheen ainoana herkkäunisena saan joka yö nauttia pariin otteeseen pentujen herättyä valitusvirsi-haukku-leikkitappelutuokioista. Kukas sitä koko yön jaksaisi nukkua putkeen? Kun pennut yöllä heräävät, ne ensimmäiseksi yrittävät surkealla ulinalla saada jonkun mukavan ihmisen avaamaan pentuhuoneen oven ja päästämään ne vapauteen. Huomattuaan itkemisen turhaksi, ne aloittavat riehakkaat leikit, joissa kilpaa räksyttäminen kuuluu näyttelevän suurta roolia. Leikin lomassa sisaruksille tulee tietysti pientä rähinää ja kahdeksan viikkoisista beagle pennuista lähtee yllättävän iso ääni, vaikka niitä on vain kaksi kappaletta!

Äitiä kannattaa totella, ettei se hermostu.

Päivisin pennut tuntuvat olevan hereillä ollessaan niin kiireisiä, etteivät ne oikein ehdi syödäkään kunnolla. Illalla lataan kupin kukkuroita myöten täyteen kuivaa nappulaa ja aamulla pentuhuoneessa odottaa tyhjä kuppi, joten ilmeisesti yöllä pennut syövät aikansa kuluksi (ellei meillä sitten asu kissan kokoinen rotta, jolla on pohjaton nälkä). Syövät pennut vähän päiväaikaankin, mutta edelleen kummastelen miten innottomasti se tapahtuu, sillä ei minulla aikaisemmin ole näin huonoruokaisia pentuja ollut. Parhaiten näille pennuille kelpaa nappulat liottamattomina ilman mitään höysteitä, niin tylsältä kuin se kuulostaakin. Kuivatut kanafileet maistuvat edelleen herkkuina, mutta esimerkiksi siankorvat ovat jo monta päivää pyörineet pentuhuoneen lattialla koskemattomina.

Ulkoilu on pentujen mielestä ihanaa. Olemme pyörineet vielä vain omalla pihalla ja tiluksilla. Ensimmäinen kylpypäivä sattui pentujen kohdalle viime viikolla, kun ne molemmat juoksivat tyhjällä laitumella siihen ainoaan lehmänlantaiseen rapakkoon, joka sieltä löytyi. Molemmat olivat nenänpäätä myöten likaisia. Pentujen mielestä pesu oli tietysti aivan kamalaa rääkkäystä, mutta minun kelpasi pussailla puhtaita pentuja sen jälkeen ;)

Pömppärella

Pönqvist

Epätoivoinen kuvausyritys

Lauantai 28.9.2013 klo 15.49 - Sanna

Pakotin Hannun eilen avustamaan minua pentujen valokuvaamisessa ja kuten yleensä, pieni riita siitä lopulta saatiin aikaiseksi, kun  koko ajan (muka :P) komentelen ja neuvon kuvaamisessa. Yritimme saada molemmista pennuista pöydällä seisotuskuvat, mutta epätoivoinen yritys päättyi lopulta siihen, että ainoastaan Pönqvististä saatiin jonkinlainen julkaisukelpoinen kuva aikaiseksi. Pömppärella oli käsissäni varsinainen saippuanpala, se ei pysynyt sekuntin sadasosaakaan paikallaan, joten siitä ei ymmärrettävästi pöytäkuvaa ole.

Kennelliitosta tuli eilen sähköposti, että Wilsonin tuontirekisteröinti on valmistunut. Maksoin laskun verkkopankissa saman tien ja nyt Wilsonin tiedot näyttävät jo päivittyneen jalostustietojärjestelmään. Ensi viikolla varaan pennuille ajan sirutukseen ja eläinlääkärin tarkastukseen, sen jälkeen pentujenkin rekisteröinnin saa valmiiksi. Nimetkin pennuille olen jo päättänyt. Pitkällisten pohdintojen jälkeen päätin nimetä nämä pennut "Ei"-teemalla. Nimien keksiminen on aina yhtä hauskaa ja hankalaa; tällä kertaa suorastaan harmitti, että pentuja on vain kaksi. Nimiä kun olisi syntynyt useammallekin koiravauvalle.

Pönqvist (6,5 vkoa) eli Kertalaakin Ei Kun Menoksi

Pömppärella (6,5 vkoa) eli Kertalaakin Ei Hyvää Päivää

 Toivottavasti Pömppärellasta saisimme aikanaan jatkoa kasvatukseen, jos onni on meillä myötä ja siitä kasvaa terve ja rodunomainen beagle neiti. Pömppärella on siis tarkoitus sijoittaa Kennelliiton sijoitussopimuksella, kunhan jostakin sopivan läheltä löytyy yhteistyökykyinen sijoituskoti. Sijoituskodin ei välttämättä tarvitse olla näyttelyistä kiinnostunut, vaan voin hoitaa Pömppärellan näyttelyttämisen itse. Mikäli siis Pömppärella kiinnostaa ja asut max. 100 km Kannuksesta, ota ihmeessä rohkeasti yhteyttä :)

Pönqvistille toivon näyttelyistä hieman kiinnostunutta kotia, jollaista sille ei ole vielä löytynyt. Pönqvist on kerrassaan valloittavalla luonteellaan ja veijarimaisella asenteellaan hurmannut koko perheemme täysin. Vaikka molemmat pennut ovat ihania ja rakkaita ja pennuista luopuminen on aina ikävää, Pönqvist on sellainen pentu, jonka luovuttaminen tulee olemaan erityisen raskasta.

Onneksi saamme vielä nauttia näiden pienten tuhotyöläisten seurasta. Ruokaa kohtaan pentujen tuntema arvostus tuntuu pikku hiljaa kasvavan. Tänään pennut saivat ensimmäisen kerran Hauhaun kuivatut kananrintafileet, jotka ovat niin turkasen kalliita etten raaski niitä ostaa aikuisille  koirillemme, koska ne vetäisivät arvokkaat fileet kitusiinsa sekunneissa, ja pennut popsivat hyvällä halulla kokonaiset filepalat kumpainenkin poskeensa. Naperot ymmärtävät jo herkkujen päälle.

Kuusi viikkoiset vintiöt

Torstai 26.9.2013 klo 19.52 - Sanna

Pömppärellä ja Pönqvist 6 vkoa

Pennut ovat jo kuusi viikkoa vanhoja. Niistä on tullut jo melkoisia viikareita ja molempien omat persoonalliset luonteenpiirteensä rupeavat tulemaan vähitellen esille. Koska ilmat ovat olleet sopivat, pennut ovat ulkoilleet jo monena päivänä. Perheen muihin koiriin ne ovat alkaneet tutustua pienissä erissä. Erityisesti Muru on pentuihin aivan hullaantunut. Tosin Murun kanssa pennut eivät montaa minuuttia kerrallaan ehdi seurustella, niin nopeasti Murulla rupeaa leikit menemään turhan rajuiksi, vaikka pennut kyllä pistävät parastaan ja yrittävät hömpöttää isomman mukana. Parissa viikossa tilanne tasoittunee kummasti, sellaista vauhtia pentujen taidot kehittyvät. Hyvillä ilmoilla ollaan pentujen kanssa ulkoiltu, käyty jo vähän autoajelulla ja kyläilty mummolassa parikin kertaa. Kaikkeen uuteen pennut ovat suhtautuneet iloisen uteliaasti.

Syksyn väreissä

Ruokailupuolen kanssa ollaan takkuiltu. Normaalisti minulla jo neliviikkoiset pennut syövät hyvällä ruokahalulla neljä ateriaa päivässä, näiden pikku penteleiden kanssa onnistuneen päivän suoritus oli vielä viime viikollakin se, jos jokaista ateriaa edes närpittiin hiukan. Hännän heilutuksia tai innostuneisuutta ruuan tarjoaminen ei vieläkään kirvoita, mutta nyt ne sentään syövät neljä kertaa päivässä ja koska ne ovat beagleja, tähän nihkeästi ruokaan suhtautuvaan käytökseen on iän myötä muutos varmasti luvassa ;)

Tässä tulikin passeli aasinsilta beaglen ahneuteen. Syyttä suotta en meidän Lyytiä maailman ahneimmaksi koiraksi kehu tai hauku. Se tuli taas päivänä eräänä todistettua, kun olin lähdössä sen ja parin muun koiran kanssa lenkille. Vedin sisäeteisessä tennareita vielä jalkaan, kun Lyyti oli ehtinyt kuistille, jossa koirien ruokatynnyreitä nykyisin säilytetään. Kolme tynnyriä ovat Lyytin ulottumattomissa, mutta se yksi, joka ei ole, seisoo puupenkin päällä kansi visusti suljettuna. Sehän ei nälästä kärsivälle Lyytille ollut ongelma, kansi vaan auki ja sukellus ruokapönttöön. Siellä oli valittava kaksi lähes tyhjää säkkiä: Lyytin oma laihdutusruoka ja pentujen starternappulat. Tietysti Lyyti söi, kintut pystyssä, pää alaspäin roikkuen pentujen pöperöitä minkä ehti. Vaikka tuo yltiöpäinen ahneus on usein lähes raivostuttavaa, ei tuossa tilanteessa kännykällä kuvan nappaamisesta meinannut tulla mitään, niin kamalasti minua nauratti :D Omin voimin se ei tuolta pöntöstä olisi pois päässytkään kuin kuperkeikalla. Ja totta tosiaan, syöminen tuossakin asennossa onnistuu beaglelta!

Ihana intiaanikesä

Tiistai 10.9.2013 klo 10.10 - Sanna

Nyt ollaan saatu nauttia kesän uudesta tulemisesta. Viimeksi näin upeat syyskelit taisi olla vuonna 2002, jolloin upeaa kesää ja syksyä seurasi ennätyspakkasten talvi. Viime päivinä olen ottanut kaiken irti näistä mahtavista ilmoista ja koirien kanssa on lenkkeilty oikein urakalla. Sisällä tehtävät työt saavat odottaa tylsiä sadepäiviä (varmaan niitäkin on aikanaan luvassa). Pikkuisen harmittaa, etten laiskana ole jaksanut kuljettaa kameraa lenkeillä mukana ja monta hyvää kuvaa on siksi jäänyt ottamatta. Mummolan pihalla kuvasin koirien irrottelua pari viikkoa sitten, joten laitetaanpa niistä kuvista tähän muutama.

Pipari on meillä pallolajien kiistaton kuningatar ja peittoamaton mestari. Haastajia toki riittää.

Muru pallonhaltijana, muutama muukin kärkkyy vuoroaan.

Siinä vaiheessa kun muita ei enää kiinnosta, Wilson jaksaa vahtia pyöreää aarretta.

Pennut täyttivät eilen neljä viikkoa. Suloiset, laiskan letkeät pennut ovat kadonneet ja tilalle ovat muuttaneet kaksi pientä riiviötä, jotka valveilla ollessaan purevat kaikkea minkä ehtivät, murisevat ja repisivät mielellään tukkaa. Vauhtiakin niistä jo löytyy. Pönqvistiltä niin paljon, että kiinteänruuan syömisharjoitukset ollaan jouduttu suorittamaan seuraavasti: nappaa pennusta kiinni, yritä saada pentu raottamaan suutaan,  nakkaa suuhun pieni jauhelihapallero ja totea, että pentu jo juoksi johonkin ruuat suussaan! Kyllä Pönqvistille tarjotut maistiaiset kelpaa, se vaan ei millään malttaisi hidastaa tahtia edes syödäkseen, ellei ole kyseessä hörpyt maitobaarilla. Pömppärellassa näkyy beaglemaisia piirteitä ruuan arvostuksen suhteen ja se harjoittelee syömistä jo lautaselta.

Älä anna lutuisen ilmeen hämätä. Pönqvistiltä löytyy monta terävää pikkuhammasta.

Pömppärella

:)

Sisarukset 26 vrk vanhoina. 

Pömpöt 3 vkoa

Torstai 5.9.2013 klo 8.01 - Sanna

Viikonloppu hujahti Oulussa kehätoimitsijakurssilla. Aika ei tosiaankaan käynyt opinahjon ääressä pitkäksi, sen takasivat kiva porukka ja mielenkiintoiset kennelmaailman jutut. Mikäli lopussa pidetty tentti meni läpi, niin seuraavaksi saankin suunnitella harjoittelukertoja sihteerin hommiin kehänauhan sisäpuolelle. Yövyin reissulla Oulussa. Olin siis melkein kaksi päivää poissa kotoa ja pentujen luota. Sunnuntai iltana kotiin palattuani sain huomata, mitä tuollainen lyhytkin aika tekee nopeasti kehittyville koiravauvoille. Ensinnäkin ne molemmat olivat oppineet kävelemään (vihdoinkin!), Pömppärella oli oppinut murisemaan ja Pönqvistin päästä värit olivat tipahtaneet vissiin laatikon pohjalle, siitä oli nimittäin tullut blondi. Pentujen kanssa voi siis vihdoinkin seurustella niin, että tuntee olevansa vuorovaikutuksessa niiden kanssa. Edelleenkään niiden vauhti ei päätä huimaa, mutta melkoisen hienosti ne jo vaappuvat eteenpäin ja hieman leikkivätkin keskenään. Ja ovat koko ajan entistä suloisempia <3 

Pönqvist (21 vrk)

Näin poika istuu :)

Pömppärella (21vrk)

Pömppärella ja Pönqvist

Keskiviikko 28.8.2013 klo 12.14 - Sanna

Pennut ovat tänään 16 vuorokautta vanhoja. Työnimiksi muodostui "jostain kumman syystä" Pömppärella ja Pönqvist, sellaiset möhömahaiset paksukaiset meillä tällä kertaa pentulaatikossa majailee. Eilis iltaisessa punnituksessa pikkuneito painoi 1340 grammaa ja velipoika 1380 g. Pönqvistillä paino on siis syntymästä noussut jo kokonaisen kilon. Motoriikka pennuilla on mielestäni pikkuisen jäljessä siitä, mihin olen normaalisti tämän ikäisillä pennuilla tottunut, vaikka jokainen pentue on tietysti kehitysvauhdiltaan yksilöllinen. Nämä kaksi vaan edelleenkin syövät tai nukkuvat, ei puhettakaan että ne jo nousisivat jaloilleen tai leikkisivät. Niiden elämä on tähän asti ollut varmaan vähän turhankin helppoa, kun maito virtaa kun suun viitsii avata. Pönqvistin silmätkin aukesivat vasta eilen ja Pömppärellan sunnuntai iltana. Rintakehien muotoa tarkkailen jatkuvasti, mutta mitään uimaripennun oireita ei ole onneksi havaittavissa. Lyytin pentueen purentaongelmien jälkeen suuhunkin tulee kurkittua ahkerasti ja ainakin vielä (hampaattomat) purennat ovat kunnossa ja kulmahampaan kärjet ovat jo molemmilla tulleet näkyviin. Vielä ei voi mainostaa, miten kivaa on seurailla pentujen touhuja, kun ne tosiaan tuntuvat vain nukkuvan ;D Eiköhän viikon päästä ole jo ihan eri meininki.

Tulevaksi viikonlopuksi pakkaan kapsäkkini ja edessä on pari päivää koiramaisissa merkeissä, opiskelun parissa tällä kertaa, kun nyt vihdoin viimein menen kehätoimitsijakurssille Ouluun.

Pikkuneiti Pömppärella  (14 vrk)

Pikkuherra Pönqvist (14vrk)

Piipahdus Kalajoella ja pentukuulumisia

Sunnuntai 18.8.2013 klo 20.43 - Sanna

Eilen pidimme pienen tauon pentulaatikon reunalla istumisesta (äitini tuli meitä siinä tuuraamaan) ja kävimme Kalajoella ryhmänäyttelyssä Murun ja Putkosen kanssa. Beagleja sinne oli ilmoitettu vain kuusi kappaletta. Onneksi pakotin Hannunkin kotoa lähtiessä laittamaan takin päälleen, koska perillä tuuli niin, että tukka meinasi lähteä päästä ja oli tosi kylmä. Beaglet olivat kehässä viimeisenä rotuna ja arvostelu oli pysynyt hyvin aikataulussa, joten emme joutuneet kovin pitkään odottelemaan arvostelun alkua. Putkoselle eri ja sa ja sen serttitili karttui taas yhdellä sertillä. Muru oli nyt ensimmäistä kertaa junioriluokassa. Murun kehäesiintymistä jännitin tosi paljon, sillä Murua mittaaminen vieraan ihmisen toimesta on ruvennut jänskättämään kamalasti.Tuomari kiinnitti heti huomionsa Murun hieman löysiin alaluomiin ja sanoikin arvosteltuaan, että niiden takia laatuarvostelusta Murulle vain erittäin hyvä. Putkonen olikin lopulta ainut eri:n ja Sa:n saanut beagle, joten rotunsa paras siitä tuli automaattisesti. Ryhmäkilpailut aloitettiin heti, kun 6-ryhmän rodut oli arvosteltu ja oli ihanaa ettei meidän tarvinnut jäädä vesisateeseen värjöttelemään. Putkonen sijoittui ryhmässä toiseksi, suomenajokoiran kohottua kirkkaimmalle sijalle. Pienoinen pettymys oli, että ryhmäsijoituksista palkintona oli vain ruusuke ja pokaali, edes pieni ruokapussi tai vaikkapa puruluupakkaus olisi lämmittänyt mieltä. 

Putkonen RYP-2 Kalajoen ryhmiksessä. Ja tosiaan tuo kamala harakanpesä päässäni on tihkusateen ja julmetun tuulen ansiota.

Pentujen takia kokemani stressi on helpottanut huomattavasti parin viimeisen päivän aikana. Pikku "possut" kasvavat hienosti ja voivat toden totta pulskasti. Päiväkasvut ovat parhaimmillaan ollet jopa 100 grammaa ja eilen iltapunnituksessa painoa oli molemmilla reilusti 700 gramman päälle. Tellervo on edelleen aivan ihana emä ja se hoitaa lapsensa tunnollisesti. Ja pennut, ne ovat super ihania! Pentujen oma kuva-albumi löytyy TÄÄLTÄ.

Poika, kuvassa 5 vrk vanhana.

Tyttö, 5 vrk. Oikea Miss Virtahepo :D

Onhan se vähän pulska ;)

Pentulaatikossa tuhisee

Torstai 15.8.2013 klo 20.34 - Sanna

Tellervon synnytys käynnistyi viikonloppuna. Avautumisvaihe oli melkoisen pitkä, lähes puolitoista vuorokautta. Tellervo petaili avautumisvaiheen aikana melko hillitysti ja ruoka maistui ponnistusvaiheen alkamiseen asti. Ensimmäinen pentu syntyi tasan puolilta öin sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Synnytys sujui helposti, vaikka pentu oli ihan hyvän kokoinen (380 g) ja syntyi perätilassa. Ensimmäinen tulokas oli potra ja virkeä uros pentu. Toisen pennun syntymää saimme odottaa kaksi tuntia. Ensimmäinen pentu ehti hyvin ottaa siinä odottelun aikana elämänsä ensimmäiset tärkeät maitohörpyt. Toisena syntyvä pentu oli erikoinen jo värinsäkin puolesta, sillä oli lähes kokonaan valkoinen pää. Päänmuoto kiinnitti heti huomiomme ja valitettavasti jouduimme toteamaan, että tällä pennulla oli paha huuli-, nenä- ja kitalakihalkio sekä töpö häntä! Todella surullista, mutta ainut tehtävissä oleva asia kehityshäiriöisen pennun syntyessä, on tehdä nopeasti päätös pennun lopettamisesta ja päästää se pois kärsimästä. Toisena syntyneestä uroksesta tuli siis enkelipentu. Kolmas ja samalla viimeinen pentu syntyi onneksi nopeasti toisen perään, joten Tellervo ei edes ehtinyt huomata viallisen pentunsa katoamista joukosta. Viimeinen pentu oli iso tyttö (422 g) ja se syntyi yhtä vaivattomasti kuin muutkin. Tellervo käyttäytyi koko synnytyksen ajan erittäin rauhallisesti, putsasi pennut huolella ja kävi heti synnytyksen jälkeen rennosti kyljelleen niitä imettämään. Olen enemmän kuin tyytyväinen Tellervon emäominaisuuksiin ja pentujen elinvoimaisuuteen.

Ensimmäistä kertaa kohdallemme osui kehityshäiriöinen pentu, mutta sentään pientä lohtua sain Koskentalon "Parempaan pentutulokseen"-kirjasta, jossa hän kirjoittaa, että sellainen osuu suurella todennäköisyydellä jokaisen kasvattajan kohdalle jossain vaiheessa kasvatusuraa. Pahalta se tuntuu kuitenkin.

Meillä tuhisee pentulaatikossa siis sisko ja sen veli. Pennut ovat hiljaisia, tyytyväisiä ja erittäin kovia syömään. Maitobaarilla ei ole tungosta, joten niiden painot ovat nousseet erinomaisesti. Eilis iltaisessa punnituksessa molempien paino oli jo puolenkilon paremmalla puolella, tytön painaessa 530 g ja pojan 507 grammaa. Nyt pennut ovat melkein neljä vuorokautta vanhoja. Pari ensimmäistä viikkoa pentujen syntymästä on minulle aina stressaavaa aikaa, jatkuva huoli ja mielessä kaihertava pelkoni siitä selviävätkö pennut alkaa helpottaa vasta siinä vaiheessa, kun pennut ovat avanneet silmänsä, siirtyvät vähitellen maistelemaan kiinteää ruokaa ja rupeavat liikkumaan enemmän.  Nautin kuitenkin jokaisesta hetkestä pentulaatikon reunalla, suloisesta pennuntuoksusta huumaantuneena. Aah, tätä onnea <3 --3--="">

Kertalaakin klaanin uudet jäsenet näissä kuvissa vuorokauden ikäisinä:

Tellervo hoitamassa tytärtään.

Vauvat nukkumassa äidin hännän päällä.

Tyttö ja poika

Tyttö otsa kurtussa.

Poika

Näyttelyitä, pentujen odotusta ja määkijöitä

Perjantai 9.8.2013 klo 19.55 - Sanna

Viime viikonlopun näyttelypäivät onkin vielä ruotimatta. Sää suosi meitä lauantaina ja sunnuntaina, aurinkoa saatiin täys laidallinen ja hellelukemiinkin päästiin helposti. Lauantaina reissattiin Iisalmen Kv-näyttelyyn Wilsonin kanssa. Taisin käräyttää auringossa hartiani viimeisen kerran tälle kesälle siinä kehän laidalla Wilsonin vuoroa odotellessa. Wilson esiintyi tällä kertaa suht kivasti, ihan ilman nameja tai leluja. Kai sen uskottava, että minulla on nyt ensimmäistä kertaa koira, joka ei kehässä tarvitse pihvin paloilla tai leluilla houkutella esiintymään tai palkata koko ajan. Ihan kivaa :) Laatuarvostelussa Wilsonille erinomainen ja lisäksi SA. Parasta urosta valitessa Wilson oikeutetusti jäi toiseksi, mutta iloksemme serti kuitenkin saatiin, kun PU1:llä sertit oli jo kasassa. Näyttelyssä valittiin myös Royal Canin rop-juniori joka rodussa, tuomari valitsi Wilsonin rop-junnuksi kun oltiin sievän juniori nartun kanssa vastakkain. Oikein hyvä päivä meillä siis oli :)

Näin sitä mennään.

Wilsonin kanssa Iisalmen kehässä.

Sunnuntai aamuna suunnattiin Haapajärvelle ja keli oli heti aamusta lauantaista kuumempi. Onneksi Hannu nosti teltan auton kyytiin, sen suoma varjo oli taas kerran varsinainen päivän pelastaja, kun koko ajan aurinko porotti lähes pilvettömältä taivaalta. Haapajärvelle olin ilmoittanut pelkästään Putkosen. Muru pääsi mukaan muuten vaan viihtymään. Beaglet oli kehässä heti aamusta. Loppu tulemana Putkonen Rop, Katin Poppis Vsp ja Katin Ruska Rop-Vet, joten jäätiin yhdessä odottelemaan iltapäivän ryhmäkilpailuja. Muru sai uuden ihanan ystävän Katin Valo labbiksesta, kyllä ne painivat ja pureskelivat toisiaan päivän aikana :D Ryhmäkehässä Putkonen sijoittui toiseksi. Sijoituskuvan ottaminen olikin sitten varsin haasteellistasta, Putkonen kun päätti vakaasti olla seisomatta ainakaan neljällä jalalla yhtä aikaa. Tämmöinen kuitenkin saatiin otettua.

Haapajärven RN Putkonen RYP-2

Putkonen 14 kk. Kuva: Erja Rintala

Tellervon kanssa käytiin tiineysröntgenissä maanantaina. Kolme kalloa ja selkärankaa näkyi kuvassa selvästi ja olen tosi iloinen ettei siellä olekaan sitä aluksi pelkäämääni yhtä ainokaista pentua, joka pääsisi kasvamaan aivan liian isoksi. Malttamattomina pentuja odotellaan syntyväksi. Tänään vuorokausia ensimmäisestä astutuksesta on 62 ja odottavan kasvattajan aika alkaa käydä tooosi pitkäksi. Tänäänkin ruoka on äitikoiralle maistunut, eikä synnytyksestä näy vielä merkkiäkään.

Maatilan kanssa eletään vahvasti muutoksentuulissa. Meistä tuli eilen ihan oikeasti lampureita, kun navettaan, joka jatkossa on puoliksi lampola, muutti näin aluksi 70 suomenlammas uuhta ja uuhikaritsaa. Opettelua meillä riittää uuden tuotantosuunnan kanssa paljon, mutta onneksi lammas eläimenä on meille jo jonkin verran tuttu lemmikkilampaidemme kautta. Uudet tulokkaamme ovat hieman arkoja, joten kesytystoimenpiteinä ollaan jo istuskeltu hyviä toveja lampolan lattialla syöttämässä uteliaimmille määkijöille leipää kädestä. 

Mää-mää siellä ja mää-mää täällä, vihdoinkin mää-mää myös meillä Korpelassa :)

Hellepäivä Pihtiputaalla

Maanantai 29.7.2013 klo 15.01 - Sanna

"Joka perseensä nostaa, se paikkansa menettää." Pätee meidän Murun seurassa. Näyttelytuoli ei pitkään ole tyhjä, kun Muru sen huomaa.

Saatiinhan se kesäkin vielä hetkeksi takaisin. Helle helli meitä ihan kunnolla sunnuntaina Pihtiputaan ryhmänäyttelyssä. Beagleja oli sinne ilmoitettu 14 kappaletta, joista meidän osuudesta vastasivat Muru ja Putkonen. Muru oli jälleen kerran ainokainen pentuluokan koira. Ja jälleen kerran tuomari tykkäsi Murusta kunniapalkinnon ja Rop-pennun arvoisesti.

Muru kehässä. (Kuva: Kati Heikkinen)

Tämä olikin nyt sitten Murun viimeinen näyttely pentuluokassa. Kasvattajien iloksi otimme eilen kotona Murusta kuvan palkintoineen. Taustan valinta oli vähän väärä, kun Murua ei meinaa seinästä erottaa ja yksi pokaalikin oli kuvasta unohtunut, mutta eiköhän tästä se menestyksenmaku välity ;) Muru itse ei pokaaleistaan perusta, mutta näyttelyihin reissaaminen siitä on hauskaa.

Muru ja pentuluokasta saadut palkinnot.

Putkonen (Kuva: Kati Heikkinen)

Uroksia oli peräti yhdeksän, joista junnuluokassa kaksi. Putkonen on nyt vihdoin oppinut, että kehässä ravataan (eikä tehdä vauhdissa sirkustemppuja). Putkoselle laatuarvostelussa erinomainen ja kilpailuluokassa voitto sa:lla. Paras uros luokassa oli neljä koiraa, joista Putkonen sitten lopulta vei voiton ja serti siis saatiin kotiin viemisiksi. Rotunsa parhaaksi valittiin narttujen paras ja Putkonen oli tällä kertaa VSP.

Äitini kävi taas eilen päivällä kotiin jääneitä koiria viihdyttämässä ja päästämässä ulos pissalle. Soitti sitten meille näyttelyyn ihmeissään, että miten Tellervo ja Viivi olivat pihalla, kun hän tuli meille?! Mehän emme ikinä jätä koiria pihalle (vaikka koko piha on aidattu), jos emme ole kotona. Paljastui sitten, että koira neitoset olivat nojailleet keittiönikkunaan, jonka haka oli jostain syystä jäänyt auki ja Viivi ja tuleva äitikoira olivat sitten ikkunan auettua loikanneet siitä ulos. Pihaporttikaan ei ollut ollut haassa, joten onneksi tytöt eivät olleet lähteneet seikkailemaan mihinkään, vaan olivat tyytyväisinä ottaneet aurinkoa ihan omassa pihassa...

Kävin Tellervon kanssa torstaina toisella herpes-rokotteella ja eläinlääkäri halusi uteliaisuuttaan kurkata ultralla Tellervon pentumahaan. Kaksi "pentukuplaa" näkyi heti monitorissa, joten odottelemmekin siis yhden sijasta kahta pentua. Lopullista määrän tarkistusta mennään tekemään viikon päästä. Tellervolle on varattu aika tiineysröntgeniin ensi maanantaille.

Tellervolla olisi koko ajan nälkä. Normaalia tämmöinen vähän väliä keittiötasojen tarkastaminen ei sille ole.

Tässä mahakuva eiliseltä (jossa Tellervo katsoo haikeasti jääkaappia :D). Vuorokausia ekasta astutuksesta  50.

Odotusta

Perjantai 19.7.2013 klo 10.35 - Sanna

Tellervon astutuksesta on kulunut nyt reilu viisi viikkoa. Yritin varata Tellervolle ultra aikaa vähän sieltä sun täältä viime viikoksi, mutta ei vaan millään onnistunut. Nyt maanantai aamuna meillä olisi ollut aika Toholammille, mutta peruutin sen, kun totesin sunnuntaina  Oulun reissulta kotiin tultuamme, että kyllä Tellervo kantavana on. Mahan kasvun huomasi erilailla, kun en koiraa ollut pariin päivään nähnyt. Tämä onkin ensimmäinen kerta kun minulta jäi narttu ultraamatta. Tellervon maha on mielestäni todella pieni tiineysvuorokausiin nähden, joten veikkaan että nyt odotetaan yhtä tai kahta pentua. Joku siellä mahassa kuitenkin selvästi on ;) Aiomme käydä tällä kertaa tiineysröntgenissä tiineyden loppupuolella, että näemme sitten mitä on odotettavissa synnytyksen aikaan.

Tellervo 39 vuorokautta ensimmäisestä astutuksesta ja pentumahan hädin tuskin huomaa.

Pennuton koti

Lauantai 23.2.2013 klo 16.20 - Sanna

Aika palata normaali arkeen. Ykkönen lähti tänään omaan uuteen kotiinsa ja sai nimekseen Uuno. Toivottavasti Uunon elämä uudessa kodissa lähtee sujumaan yhtä hienosti kuin Lillillä ja Veetillä on mennyt omissa kodeissaan :)

Uuno (ent. Ykkönen) 9,5 vkoa.

Siivoilin jo pentuaitauksen ja muut pentujen tavarat varastoon odottamaan seuraavia käyttäjiä. Mieli on nyt hieman maassa, vaikka olen todella tyytyväinen siihen, miten kivan tuntuisiin koteihin kaikki kolme muuttivat. Enköhän muutamassa päivässä pääse normaaliin pennuttomaan rytmiin kiinni, jossa kieltämättä siinäkin on hyvät puolensa. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, pentulaatikolle on jälleen käyttöä noin puolen vuoden päästä.

Ihan oikeaakin murheen aihetta valitettavasti löytyy. Eilisen aamupäivän vietin Bulma harjiksen kanssa eläinlääkärissä. Bulma on kärsinyt erikoisista kipukohtauksista jo noin puolentoista vuoden ajan. Niihin on useampaan otteeseen käyty eläinlääkäärissä etsimässä syytä, mutta tuloksetta. Netistä olen tietysti yrittänyt etsiä tietoa myös ja monissa vastaavanlaisissa tapauksissa syynä on ollut vatsan alueen kasvaimet tai pelkkä närästys. Ns. kohtauspäivinä Bulmalla kohtauksia tulee useita, kipulääkettä ja närästyslääkettä niihin on annettu, mutta kumpikaan ei auta. Erikoisia nämä kipukohtaukset ovat siksi, että ne tulevat aivan satunnaisesti ja kohtausten välillä koira ei ole mistään kipeä, vaan iloinen ja rento, eikä se arista mitään kohtaa. Kohtauksen tullessa Bulma vaikuttaa todella kipuiselta.

Eilen Bulman kipukohtaukset alkoivat aikaisin aamulla. Kuten monesti aikaisemmin on tapahtunut, luulin kohtausten jo loppuneen siinä vaiheessa kun menimme eläinlääkärille. Bulma tutkittiinkin heti sinne päästyämme, eikä siitä jälleen kerran löydetty mitään vikaa. Eilen kuitenkin ensimmäistä kertaa  eläinlääkärikin pääsi näkemään kaksi tälläistä kohtausta, kun saimme Bulman kanssa rauhassa odotella takahuoneessa niiden tulemista. Kohtauksen alkaessa Bulma jäykistyy, alkaa tärisemään, käpertyy ja vinkuu tai jopa kiljahtelee. Minulle tuli tietyllä tavalla huojentunut olo, kun eläinlääkärikin näki nyt sen, mitä olen monesti yrittänyt selittää. Oletusdiagnoosiksi tuli epilepsia ja sillä ajatuksella rupean nyt tilannetta seuraamaan. Tällä hetkellä näitä kohtauksia tulee vaihtelevasti noin pari kertaa kuukaudessa. Elo epileptikko koiran kanssa on kyllä valitettavasti minulle tuttua ja mikäli Bulman tila todella epilepsiaksi todetaan, tulen miettimään vakavasti mitä asian kanssa tehdään.

Yhdeksän viikkoa Ykkösen kanssa

Perjantai 22.2.2013 klo 20.51 - Sanna

Ykkönen 9 viikkoa.

Lilli sisko lähti kotiinsa viikko sitten ja Ykkönen on kuluneen viikon aikana kokenut monia muutoksia jäätyään ainoaksi pennuksi. Aamuisin Ykkönen purkaa yön aikana kertyneet energiavarastot riehumalla kunnolla Wilsonin ja Putkosen  kanssa. Leikkikaverien roimasti isompi koko ei haittaa vauhtia ollenkaan. Kun isot pojat väsähtävät leikkimiseen, Ykkönen yrittää haukkumalla käydä komentamassa kaikkia muita vuorollaan painimaan, tosin heikoin tuloksin.

Ykkönen ja Putkonen torkkumassa.

 Ykkönen tuntuu huomanneen, että näitä kavereitahan voi pureskella ihan kunnolla, ne eivät vähästä ole moksiskaan ja tiukan näköisesti se roikkuu pitkämielisten aikuisten koirien korvissa ja kaulanahoissa.

Koistinen on joutunut naskalihampaiden uhriksi.

Yksinoloa ollaan yritetty hieman harjoitella Ykkösen omaan kotiin muuttoa silmällä pitäen. Yöt Ykkönen viettää hienosti nukkuen pentuaitauksessa, mutta muuten yksin jääminen, päiväunia lukuunottamatta, ei ihan ilman alku itkuja ole onnistunut.

Minulla on haikea olo nyt kun pentueen viimeinenkin pentu lähtee huomenna maailmalle. Tämä pentue on alkuvaikeuksiensa takia muodostunut minulle erittäin rakkaaksi, koska olen (joutunut ja) saanut toimia pennuille niiden varaemänä. Raskas kokemus, varsinkin ensimmäisten viikkojen ympärivuorokautinen syöttörumba, mutta silmääkään räpäyttämättä olisin valmis tekemään homman uudestaan vaikka heti. Pentujen kasvun ja kehityksen seuraaminen tästä vinkkelistä oli mahtava kokemus :)

Ykkönen 9,5 vkoa Koistista kiusaamassa.

Kaksi kahdeksan viikkoista

Keskiviikko 13.2.2013 klo 18.50 - Sanna

Pennut ovat nyt kahdeksan viikkoisia. Kakkonen muutti lauantaina ihka omaan kotiinsa ja sai nimekseen Veeti. Vaikka pennusta luopuminen on aina haikeaa, on siinä hyvätkin puolensa; on aina ihanaa nähdä miten suurta iloa kovasti odotettu pieni pentu tuo uusille omistajilleen. Veeti-Vintiöstä kuullaan varmasti täälläkin vielä :)

Veeti kotiin lähdössä Ilonan ja Tomin kanssa.

Lillin luovutuspäivää jouduttiin vähän siirtämään. Lillin yläpurenta teki nimittäin tepposet ja tarkasti seuraamani alakulmurit alkoivat painamaan kitalakeen. Eipä siinä auttanut muuta kuin eläinlääkärireissu. Tänään Lillin alakulmurit sitten nappaistiin eläinlääkärissä pois. Eivätpähän paina reikää kitalakeen ja nyt vaan toivotaan kovasti, että pysyvät kulmahampaat aikanaan asettuisivat suuhun sopivasti. Purentaa joutuu kyllä seurailemaan kun hampaat puhkeavat, jotta ajoissa pystytään puuttumaan tilanteeseen, jos kulmureille meinaa kehittyä virheasento.

Lillin kerjäysnaama, saman ilmeen olen tainnut nähdä Lyytilläkin joskus ;)

Ykkösellekin on koti nyt tiedossa. Vielä puolitoista viikkoa saan pitää sen kuitenkin ilonani, ennenkuin oma koti kutsuu sitäkin.

Ykkönen ja Ukko

Lemmikkipalstoille Apulaan Ykkösestä jättämäni ilmoitus poiki tällä kertaa niin erikoisia pentukyselyitä ettei tosikaan. En viitsi niitä ruveta täällä sen kummemmin ruotimaan, mutta näköjään "pikku viallista" pentua innostuivat kysymään nyt sellaiset, jotka etsivät koiraa mahdollisimman halvalla, läheltä tai molempia. Siinä ei varsinaisesti ole mitään pahaa, mutta... Koska minulle kasvattamani pennut ovat rakkaita  ja minulle merkitsee todella paljon minkälaiseen kotiin pennut menevät, toivon, että minulta pentua kysyisivät ne ihmiset, joille vastavuoroisesti on tärkeää se miten pennut on hoidettu ja se, että kasvattaja tuntee huolta pennusta ja pitää yhteyttä sen jälkeenkin, kun pentu on haettu uuteen kotiin. Jos nämä asiat eivät vaakakupissa paina laisinkaan, niin minulta ei kannata pentua kysyä! Beaglen pentuja on kyllä tarjolla runsaasti ympäri Suomea.

Ettei ihan liian vakavaksi käy, niin laitetaan tähän loppukevennykseksi kuvat pennuista mielipuuhissaan. Laatikot ovat osoittautuneet niiden suosikeiksi, seuraavaa pentuetta varten yritän löytää jostakin lasten pienen pallomerialtaan, pennut tykkäisivät varmasti sellaisestakin. Ikean putki on meillä myös pentujen ehdoton lemppari riehupaikka, sekin alkaa olla tosin jo niin kärsinyt, että olisi melkein syytä ostaa uusi.

Keikkumista vähän maistellun laatikon päällä.

Ja sitä maistelua.

Pennut 7 viikkoa

Tiistai 5.2.2013 klo 17.19 - Sanna

Tänään pennut saavuttavat virallisen luovutusiän. Onneksi päätin jo ajoissa, että luovutan nämä pennut pikkaisen vanhempina, koska pystykorvapentuihin verrattuna ainakin näiden beaglepentujen kehitys on tapahtunut selvästi hitaammin. Siinä missä pystykorvapentujen kanssa laskee kuuden viikon iästä eteenpäin päiviä seitsemän viikon luovutusikään, kun ne alkavat olla kamalia pikku riiviöitä, jotka roikkuvat joka paikassa naskalihampaineen ja rähisevät sekä tappelevat kovasti keskenään, tämä beaglekolmikko tuntuu vielä kovin pieniltä vauvoilta, joita en vielä haluaisi luovuttaa minnekään. Ensimmäisenä omaan kotiinsa on lähdössä ensi lauantaina Kakkonen.

Tässä Kakkonen 7 vkoa eli K. Pukin Pikku Apuri harjoittelee joulukalenterin luukkujen avaamista. Hyvin sujui ;)

Eilen käytimme pennut eläinlääkärissä tarkastettavina ja mikrosirutettavina. Lillin ja Ykkösen yläpurentaa lukuunottamatta pennuilla on kaikki kunnossa. Eläinlääkäri kirjasi sirutiedot Kennelliiton Omakoira-järjestelmään ja sainkin heti kotona lähettää netissä pentujen rekisteröinnin kennelliittoon työn alle. Reilun tunnin päästä sähköpostissa odotti ilmoitus rekisteröinnin valmistumisesta ja kävin maksamassa laskun. Hyvin siis pitäisi papereiden ehtiä postissa kotiin ennen pentujen luovutusta. Tästä sujuvammaksi pentujen rekisteröintiä on varmaan mahdoton tehdä; täydet pisteet ja papukaijamerkki Kennelliitolle!

Ykkönen 7 vkoa

Pennut ovat tässä kehitysvaiheessa mahdottoman suloisia. Virtaakin riittää jo pitkiin leikki- ja riehutuokioihin. Pentujen ehdoton suosikki on Ikean tunneli, jossa ne melskaavat niin kovasti, että tunneli kierii edes takaisin pitkin lattiaa leikin lomassa. Eilen etsin pennuille erikokoisia matalia pahvilaatikoita, joita laitoin lattialle. Korkein laatikko on suunnilleen pentujen säkän korkuinen. Niiden päälle ja alas on pennuista tosi hauskaa kiivetä, samalla pentujen motoriikka kehittyy, eivätkä erilaiset tasot tunnu pelottavilta. Pentujen luonne-erot alkavat pikku hiljaa hahmottua. Porukan pienin, Kakkonen, on ehdottomasti kolmikon vauhdikkain. Hampaitaan se käyttelee jo ahkerasti joka suuntaan ja on ehtinyt saada meiltä lempinimen "tukan raastaja". Nimi puhukoon puolestaan ;) Lilli ja Ykkönen ovat hieman harkitsevaisempia ja viihtyvät paremmin sylissä, tosin kyllä niilläkin vauhtia piisaa. Ukon suosikkipentu on Lilli ja jälleen kerran kaikki mahdolliset lupaukset on kuultu sen edestä, että josko tämä pentu voisi jäädä kotiin... Onneksi Lilliä on oma koti jo valmiina odottamassa.

Lilli 7 vkoa

Omaa rakastavaa kotia vailla olisi vielä Ykkönen. Ykkösellä on yläpurenta, joka todennäköisesti ei tule muuttumaan leikkaavaksipurennaksi. Tämän purentavirheen takia Ykkönen etsii omaa kotia ihan vain sydämen- ja sohvanvaltaajana, lenkkikaverina ja tietysti kaikki sellaiset harrastukset, mihin näyttelytulosta ei tarvita, ovat Ykkösen kanssa mahdollisia ja erittäin suotavia :)

Koiranristiäisten aika

Maanantai 21.1.2013 klo 20.46 - Sanna

Viiden viikon rajapyykki saavutetaan huomenna ja päätin, että on aika viettää pentujen nimijuhlaa. Virallisten rekisterinimien keksiminen on mielipuuhaani - tasan siihen asti, kun en enää meinaa keksiä pennulle nimeä sitten millään.  En aloita beaglepentueiden nimeämistä aakkosjärjestyksessä, koska aakkosten alkupään kirjaimilla (B,C,D,F,G) nimien keksiminen olisi mielestäni tosi tylsää, sillä haluan kasvateilleni suomenkieliset nimet. A- ja B-kirjain tuli käytettyä jo harjispentueille, eikä minua siksikään huvita aloittaa A:sta. Minun on helpompi seurata muiden kasvatteja ja liittää koira mielessäni oikeaan pentueeseen, jos saman pentueen pentujen nimet alkavat samalla alkukirjaimella. Olen päättänyt siksi nimetä beaglepentueeni nyt ja tulevaisuudessa sillä systeemillä. Pystykorvien kanssa aion jatkossakin sen sijaan leikkiä täysin teemanimillä, alkukirjaimista sen kummemmin välittämättä.

Päätin kuitenkin pian Lyytin pentujen synnyttyä nimetä ne jouluaiheella (tai ainakin vähän sinne päin :D); pentujen nimet siis tällä kertaa saman alkukirjaimen lisäksi myös teemalla.

Saanen esitellä ensimmäiset beaglekasvattimme:

Kertalaakin Pukin Pikku Apuri (Kakkonen), Kertalaakin Puhu Pukille (Ykkönen) ja Kertalaakin Pussaan Pukkia (Lilli).

Sain mielestäni loistoidean, että pennuista pitää saada otettua kiva yhteispotretti. No kiva se oli mielessäni. Käytännöntoteutus sitten vähän ontui, kun koirakakarat eivät pysyneet paikoillaan edes yhtä silmänräpäystä.

Pennut kasvavat

Lauantai 19.1.2013 klo 17.08 - Sanna

Aika on pentujen kanssa kulunut kuin siivillä, uskomatonta että pennut ovat jo yli neljä viikkoa vanhoja. Viimeisen reilun viikon aikana pentujen kehityksessä on tapahtunut valtava harppaus eteenpäin. Enää ne eivät ole vain pieniä alati nukkuvia otuksia, joihin maito menee toisesta päästä sisään ja tulee toisesta päästä ulos. Nyt pennut leikkivät kovasti keskenään, juoksentelevat ympäri olohuonetta ja osaavat vaatia pois pääsyä pentuaitauksesta. Vastapuhjenneita hampaita testataan innokkaasti hoitajan käsiin. Syömäharjoituksia kiinteällä ruualla, lautaselta tarjottuna, tehdään monta kertaa päivässä. Monta yötä ollaan jo nukuttu reilu kuusi tuntia putkeen. Tuttipullosta emme kuitenkaan ole voineet vielä luopua. Varsinkin aamun ensimmäinen ateria on oltava maitoa, pennut eivät silloin suostu muuta syömään! Annoskoot ovat kasvaneet yhtä matkaa pentujen myötä; aluksi 40ml maitoa per syöttökerta riitti koko kolmikon ruokkimiseen, mutta esimerkiksi tänä aamuna pennuista jokainen huitaisi koko tuttipullollisen eli 120 ml menemään hyvällä ruokahalulla.

Ykkönen, ikää 4,5 vkoa, vauhdissa.

Pennut ovat tulleet siihen ikään, että pentujen ihailijat ovat meille nyt tervetulleita. Uudet ihmiset ja positiiviset kokemukset ovat pentujen kehitykselle erittäin hyväksi. Muutama vieras meillä on nyt käynytkin tällä viikolla. Lyyti on näköjään päättänyt viedä vieraita kohtaan tuntemansa välinpitämättömyyden aivan uudelle tasolle. Lillin tuleva emäntä kävi pentuja katsomassa keskiviikkona, eikä Lyyti viitsinyt nousta edes pediltään vierasta tervehtimään. On todella noloa yrittää kuvailla, miten reipas ja iloinen koira oikeasti onkaan kyseessä, kun Lyyti samalla suunnilleen huokailee pedillään ja pyörittelee vieraille silmiään. Useimmiten se sentään käy meille tulijat ovella pikaisesti katsastamassa ja lähtee sitten nukkumaan lopen kyllästyneen näköisenä. No, kyllä meillä rapsutuksien kerjääjiä ja syliin itsensä tuppaajia riittää kuitenkin joka vierailijan tarpeiksi, niin beagleissa kuin muissakin.

Lilli 4,5 vkoa.

Pennut kasvavat lähes silmissä. Valitettavasti epäonni ei vielä ole tainnutkaan kokonaan jättää meitä rauhaan. Tällä hetkellä näyttää siltä, että Lillille ja Ykköselle kehittyy yläpurennat. Mikäli purennat ovat virheelliset, kariutuvat näyttely- ja mahdolliset jalostushaaveeni näiden pentujen osalta. Tietysti pennut ovat nopean kasvun- ja kehityksenvaiheessa ja purenta saattaa muuttua vielä kovastikin, joten sormet ristissä toivon oletuksieni osuvan harhaan.

Aikuiset koiramme pääsevät yksi kerrallaan tutustumaan pentuihin ja tutustuttamaan pentuja koiriin. Lyyti on menettänyt kiinnostuksensa pentuihinsa kokonaan, harmi, että jouduimme pitämään sen niistä erossa sen oman terveyden takia niin pitkään.

Kakkonen tekee tuttavuutta Tellervon kanssa.

Minua jo aivan hirvittää ajatus siitä, että pennut ovat luonamme enää vajaan neljä viikkoa. "Emänä" olen kiintynyt niihin erittäin syvästi ja niistä luopuminen on takuulla raskasta. Onneksi pennut menevät aivan ihanan tuntuisiin koteihin, joissa niitä odotetaan jo kuumeisesti :)

Olen lisäillyt pennuista kuvia runsaasti niiden omaan kuva-albumiin, joka löytyy TÄSTÄ.

Luppakorvat 2 viikkoa

Keskiviikko 2.1.2013 klo 17.30 - Sanna

Tätä kirjoittaessani Lyytin pennut ovat 15 vuorokautta vanhoja. Harvoin olen ollut kaksiviikkoisten pentujeni syömisistä, nukkumisista ja vatsan toiminnoista yhtä hyvin kartalla kuin näiden pentujen kanssa. Kun elämä kuitenkin nyt tällä hetkellä pyörii täysin näiden kolmen pienen luppakorvaisen ympärillä, ei siihen juuri muuta mahdukkaan. Pentujen hoito rytmittää jokaista päivääni. Ruokintarytmi on muutamalla kerralla harventunut; pennut syövät vuorokaudessa enää aamiaisen, lounaan, päivällisen, illallisen, iltapalan ja yhden tai kaksi yösyöttöä.

Pennut 13 vrk.

Pikkuisen takapakkia onnelliseen pentuarkeen tuli viime viikolla. Ilman emän seuraa kasvavilla pennuilla on todella kova imemisen tarve ja epäonneksemme Ykkösen imuhalut kohdistuivat Kakkosen silmän seutuville. Torstai aamuna herätessäni, pentujen ollessa yhdeksän vuorokauden ikäisiä, löysin Ykkösen imemässä innokkaasti Kakkosen silmän kohtaa. Säikähdin aivan todella, niin hurjan näköiseltä silmä näytti. Pentujen silmät eivät tuolloin olleet vielä auenneet ja Kakkosen silmän kohta oli aivan turvoksissa ja silmän sisänurkasta, luomen alta, vuoti runsaahkosti jotakin vaaleaa nestettä. Siinä eläinlääkärin puhelinajan alkamista odotellessa väänsin suunnilleen itkua ja kaikki kauhuskenaariot pennun silmän menettämisestä olivat tietysti mielessä. Epäonneakin tuli manailtua runsain sanakääntein. Pääsimme heti aamulla käymään vastaanotolla. Kakkonen sai antibioottikuurin silmätulehduksen takia. Eläinlääkärit olivat sitä mieltä, että silmäluomi tulisi saada raolleen, että silmä paranisi kunnolla. Muuten vaarana oli silmän vaurioituminen ja mahdollinen näön menetys. He eivät sitä kuitenkaan vastaanotollaan halunneet tehdä, vaan suosittelivat kääntymään jonkun klinikan puoleen.

Tyytyväiset pullerot; Lilli, Kakkonen ja Ykkönen, 13 vrk.

Se olikin sitten helpommin sanottu kuin tehty. Joulun välipäivinä monet eläinlääkäriasemat olivat kiinni ja parista paikasta minulle sanottiin heti, että kokemattomuuttaan eivät halua ottaa pentua vastaan. Suurimman pettymyksen aiheutti silmätarkastus eläinlääkäri, jonka vastaanotolle olisin halunnuat pennun viedä. Olihan kyseessä juuri silmien hoitoon erikoistunut ihminen. Puhelimessa hän oli sitä mieltä, että luomi on ehdottomasti saatava raolleen, jotta silmää päästään hoitamaan. Tylysti hän ilmoitti, että ajat ovat täynnä, kun kauniisti pyysin voisiko hän ottaa meidät pennun kanssa jossakin välissä vastaan. Kerroin ettei kukaan tunnu meitä huolivan, mutta vastassa oli silti jyrkkä ei. Tiedustelin aikaa seuraavalle aamulle, johon hän tokaisi sen olevan silloin myöhäistä.

Olen luullut, että eläinlääkäreillä on yleisesti tapana ottaa kiireelliset tapaukset vastaan muiden aikojen väliin, jos ajat muuten ovat täynnä. Monesti olemme omaa vuoroamme joutuneet vastaanotoilla (ei kylläkään ko.) odottamaan, kun muiden ajat ovat sellaisesta syystä hieman myöhässä. Ikinä ylimääräinen odottelu ei ole harmittanut, koska sitä ajattelee, että joskus voi itse olla tilanteessa, jossa tarvitsee lemmikkinsä kanssa pikaisesti eläinlääkärin apua. Homma ei näköjään toimi kyseisellä klinikalla näin. Koska nyt ei ollut ensimmäinen, eikä edes toinenkaan kerta saman vuoden aikana, jolloin ko. eläinlääkäri ei halunnut ottaa minua ja apua tarvitsevaa koiraani vastaan, tein päätöksen, että killinkiäkään en kyseiselle klinikalle enää tule viemään. Jatkossa käymme sitten viralliset silmätarkastuksetkin tekemässä vaikka Oulussa asti.

Illalla olisimme saaneet ajan Kokkolasta toiselta eläinlääkäriltä. Hän olisi kuitenkin halunnut rauhoittaa pennun toimenpidettä varten, mitä ihmettelin kovasti. Siinä vaiheessa vaakakupissa oli mielestäni kaksi isoa riskiä; näön tai hengen menettäminen. Punnitsin Kakkosen torstaina päivällä ja se painoi tuolloin 330 grammaa. Se oli niin pieni, että olin varma ettei se tulisi rauhoituksesta selviämään. Koska silmän turvotus laski iltaa kohden lähes täysin, päätin neuvoista huolimatta seurata tilannetta ennallaan. Perjantaina sain puhelimessa kasvattaja ystävältä ohjeet silmäluomen raottamiseen. Kunhan vain uskalsin luomea varovasti yrittää venyttää auki, se raottuikin silmänurkasta hyvin helposti ja kivuttomasti, koska pentu ei sitä edes huomannut. Mitään tulehduseritettä tai muutakaan ei luomen alta vuotanut, vaan sieltä pilkotti kirkas, terve silmä. Olo oli enemmän kuin huojentunut. Vahingosta selvittiin säikähdyksellä ja turhan antibiootin syöttämisen sain lopettaa heti. Pari vuorokautta myöhemmin Kakkosen sekä sisarusten silmät aukesivat ja osaan nyt arvostaa kauniita, kiiltäviä silmiä ihan eri tavalla kuin ennen.

Pikku Kakkonen ja kaksi kaunista silmää.

Sittemmin kaikki on viime päivinä sujunut hyvin. Pennut ovat kasvaneet hienosti. Uros pentu Ykkönen on niin innokas syömään, että se on jo kolminkertaistanut syntymäpainonsa. Kakkonen ja Lilli seuraavat hyvin veljeään perässä. Mielenkiintoista huomata, miten hyvin pienten pentujen hajuaisti toimii. Kun menen pentulaatikon viereen, umpiunessa olevat pennut heräävät sekunneissa ja alkavat kovasti tohottaen etsimään ruokaa, haistaessaan minut ne tietävät ruoka-ajan olevan lähellä :) Malttamattomana odottelen, että pennut kehittyvät vielä hieman lisää ja rupeavat tapailemaan leikin alkeita. Tällä hetkellä niiden elämä on vielä lähes täysin nukkumista ja syömistä.

Tein tälle pentueelle oman kuva-albumin, minne tulen lisäilemään kuvia kolmikosta jatkuvasti. Kuva-albumiin linkki löytyy TÄSTÄ ja lisäksi kuva-albumit sivulta.