Pennuntuoksuinen joulu

Sunnuntai 23.12.2012 klo 17.01 - Sanna

Lyytin pennut syntyivät aikaisin tiistai aamuna. Itse synnytys sujui vaikeuksitta ja pentuja syntyi kuusi, neljä urosta ja kaksi narttua. Pennut olivat syntymäpainoltaan kovin pieniä, 112-235 grammaisia, mutta pienintä lukuunottamatta virkeitä. Verratessani pystykorva pentuihin näiden pentujen elinvoimaisuutta, niinkuin minä elinvoimaisuuden käsitteen ymmärrän, pystykorva pentumme ovat olleet elinvoimaisempia. Se onko kyseessä pentueesta vai rodusta johtuva ero, selvinnee minulle sitten, kun saan enemmän kokemuksia beagle pentueista. 

Tässä he nyt ovat, alhaalta ylöspäin työnimillä Kakkonen, Ykkönen ja alla nukkuu Lilli.

Ongelmat alkoivat oikeastaan jo synnytyksen aikana, kun ensimmäisten pentujen synnyttyä totesimme, että suurimmasta osasta Lyytin nisiä pennut eivät saaneet imuotetta tai nisät olivat niin pahasti sisäänpäin kääntyneet, että nisän kohdalla oli vain kuoppa. Ns. "normaaleja" nisiä oli vain kolme kappaletta. Kovin vähän, kun ruokittavana olisi kuusi suuta.

Pienimmän pennun selviämisen kohdalla en ollut alun alkaenkaan kovin toiveikas, niin selvä ero siinä oli muihin pentuihin. Kun sillä kuitenkin oli selvästi syöntihaluja, aloitin lisäruokinnan vastikkeella sille heti. Pentujen ensimmäinen vuorokausi meni minulta lähes kokonaan valvoessa, kun auttelin pentuja nisille ja syötin pienintä ruiskulla. Keskiviikko aamuna osa pennuista alkoi käydä veltoiksi, viileän tuntuisiksi ja selvästi ne olivat kuivumassa. Nämä ovat sellainet merkit, että aikaa ei ole hukattavaksi hetkeäkään! Eläinlääkärin vastaanoton aukeamista odotellessani lämmitin pentuja ja sain pari niistä juomaan vastiketta tuttipullosta. Sain onneksi eläinlääkärin kiinni heti kahdeksalta ja saimme käydä siellä nesteyttämässä pentuja. Lyytin nisäongelman vakavuus alkoi selvitä meille tässä vaiheessa. Päätin aloittaa kaikkien pentujen tukiruokinnan tuttipullolla, sen lisäksi että pentuja yritettiin auttaa Lyytin nisille. Valitettavasti pienin tyttö ja yksi pojista olivat jo niin heikossa kunnossa, ettei mikään auttanut ja ne menehtyivät pari tuntia eläinlääkärissä käynnin jälkeen.

Vasemmalla joukon pienin Kakkonen, välissä Lilli ja oikealla Ykkönen.

Neljä jäljelle jäänyttä pentua söivät hyvin vastiketta tuttipullosta ja niiden vointi kohentui iltaan mennessä täysin, ne olivat kuin eri pentuja. Samaa rataa jatkui torstai, Lyyti sai hoitaa pentujaan ja ne kyllä imivät Lyytin nisiä, vaikka maitoa ei juurikaan enää tuntunut tulevan. Tässä vaiheessa olin jo toiveikas, että nämä neljä selviävät hyvin.

Minusta usein tuntuu, että epäonni kasaantuu. Kun jotakin menee pieleen, ei pieleen mene vain yksi asia, vaan menee sitten kerralla enemmän. Näin tälläkin kertaa. Tarkkailimme Lyytin olemista pentujen kanssa lähes koko ajan. Lyyti oli tarkka pennuistaan, mutta se ei osannut oikein varoa niitä, vaan kävi herkästi niiden päälle makaamaan. Kuitenkin se sai hoitaa pentujaan koko ajan, sillä kovin herkästi en rupea emää erottamaan pennuistaan ja välillä ajattelen olenko itse vain turhan hysteerinen asioiden suhteen, että "kyllä luonto hoitaa". Perjantai aamuna vahinko sitten tapahtui. Kovin pitkään Lyyti ei pentujensa kanssa yksin ollut, mutta kun menin pentulaatikolle, suurin ja elinvoimaisin uros pentu löytyi hengettömänä Lyytin kyljen alta. Tämä oli näiden pentujen menetyksestä ehdottomasti surullisin tapaus, täysin turha terveen ja vahvan pennun kuolema, mutta vahingoille ei yksin kertaisesti voi mitään. Itkut tuli kyllä pennun puolesta itkettyä.

Tämän jälkeen Lyytiä ei enää jätetty pentulaatikkoon vahtimatta. Ravinnon vuoksi pennut sitä eivät tarvinneet, mutta Lyyti tarvitsi pentujaan ja pennut emän lämpöä ja hoivaa. Eilen huomasin, että sisäänpäin kääntyneiden nisien ympärys kudoksessa tuntuu pieniä "pallukoita" ja Lyyti on vaisun tuntuinen, ensimmäistä kertaa elämässään se jopa jättää ruuan syömättä. Onneksi eläinlääkäri antoi varmuuden vuoksi antibiootti- ja kipulääkekuurin mahdollisen tulehduksen varalta meille mukaan jo keskiviikkona, koska näin joulunpyhinä eläinlääkärin metsästäminen olisi ollut aikamoinen haaste, joten saimme lääkekuurit aloitettua heti eilen. Nyt Lyyti raukka ei pääse enää hoitamaan pentujaan, että ne eivät turhaan ime sen nisiä ja vaikeuta tilannetta. Lyyti saa hoitaa pentujaan taas sitten kun ne kasvavat sen verran, että siirtyvät syömään kiinteää ruokaa.

Pulloruokinta on kasvattajalle erittäin raskasta ja pentujen hoitoon on todella sitouduttava. Pennut on ruokittava ja pissatettava sekä kakatettava säännöllisesti 2-3 tunnin välein ympäri vuorokauden. Aikamoisesti univelkaa olen onnistunut keräämään tässä viiden vuorokauden aikana, mutta kaikki tämä vaiva on todella palkitsevaa, kun näkee miten pennut vahvistuvat ja kasvavat lähes silmissä. Mikäli kyseessä olisi isompi pentue tai pennut eivät suostuisi imemään hyvin tutista, harkitsisin ehdottomasti varaemon etsimistä pennuille. Tällä hetkellä jokaiseen ruokintakertaan minulla kuluu aikaa noin tunti eli 8-9 tuntia vuorokaudesta istun tuttipulloa ja pentua pidellen. Öisin tuntuu, että ehdin vain torkahtaa siitä kun olen tuttipullon pessyt pois, kun pitää jo uutta maitoannosta mennä valmistamaan.

  Pentujen painot ovat nousseet hyvin ja tilanne vaikuttaa nyt hyvältä. Erityisen tarkkana saa olla pentujen mahan toiminnan suhteen, sillä maitovastike saa helposti aikaan pahan ummetuksen, jos pennun suoli ei toimi säännöllisesti. Ummetus on pienelle pennulle vaarallinen tila. Eilen säikähdin jo, että menetämmekö seuraavaksi kolmikon pienimmän pojan, kun emme saaneet sitä ulostamaan yli 12 tuntiin ja pentu alkoi käydä jo nuutuneen oloiseksi. Kun kakka sitten kaikkien kikkakolmosten jälkeen vihdoin saatiin tulemaan, oloni oli kuin lottovoittajalla! En muista, että koirankakka olisi koskaan tehnyt minua yhtä onnelliseksi :) Pentukin piristyi lähes välittömästi ja maito alkoi maistua taas hyvin.

Aina kasvattaessa kaikki ei vaan suju niinkuin on suunnitellut ja toivonut. Tämä on hyvä esimerkki siitä, että jo pentuetta suunniteltaessa kannattaa miettiä, että entäs jos jotakin ikävää tapahtuu? Kuinka pentujen hoito silloin järjestetään ja miten ongelmiin voi valmistautua? Itse hankin aina hyvissä ajoin ennen synnytystä maitovastikkeen kaiken varalle. Joskus aikaisemminkin se on tullut tarpeeseen ja nopealla varoitusajalla sitä voi olla lähes mahdotonta hankkia.

Pikku Kakkonen, ikää 3 vrk, maitolounaalla.

Tälläisin kuulumisin tällä kertaa. Onneksi emme ole kovin jouluihmisiä, sillä kaikki jouluvalmistelut ovat jääneet tässä hötäkässä tekemättä. Pennut ovat tietysti aivan ihania, olen jo todella kiintynyt niihin kun hoidan niitä nyt niin tiiviisti. Saimme siis pennuntuoksuisen joulun ja paras joululahjani on, jos koko pentu kolmikko saa kasvaa terveiksi aikuisiksi. Helpotuksesta en uskalla huokaista useampaan viikkoon, sen verran takapakkia tässä on aina välillä otettu. Pentujen virallisen nimetkin ovat muotoutuneet mielessäni, oikeastaan itsestään, tässä pentuja hoidellessa. Sen verran paljastan, että joulu-teemalla karvalapsoset tällä kertaa nimetään. Vietetään varsinaisia koiranristiäisiä sitten vähän myöhemmin, kunhan pennut ovat vähän kasvaneet ;)

Toivotamme hyvää joulua pentulaatikon reunalta kaikille ystävillemme, kasvatin omistajillemme, tutuillemme ja muille blogini lukijoilleni!

Laskettuaika lähestyy

Lauantai 15.12.2012 klo 14.06 - Sanna

Astutuksesta 59 vuorokautta.

Lyytin raskauden viimeistä kantoviikkoa elellään. Ensimmäisestä astutuksesta on nyt päiviä kulunut 61 ja toisesta 60. Tulevan äidin olo on kirjaimellisesti raskas. Lyyti makailee mielellään sohvalla nyt aivan mahapystyssä ja näyttää selälleen kellahtaneelta kilpikonnalta, se taitaa Lyytistä tuntua nyt mukavimmalta nukkuma-asennolta suuren mahan kanssa. Pentulaatikko on viritetty tykötarpeineen valmiusasemiin makuuhuoneeseemme. Mitään merkkejä synnytyksen käynnistymisestä ei vielä ole huomattavissa. Tietysti toivon, että Lyytin synnytys alkaisikin vasta maanantaina jolloin eläinlääkärit ovat helpommin tavoitettavissa, jos synnytysapua jostain syystä kaivataan. Tuleva synnytys jännittää minua kovasti.

Raskasta tämä odottaminen...

50 vrk astutuksesta

Torstai 6.12.2012 klo 17.36 - Sanna

Tässä kuva eiliseltä, Lyytin astutuksesta 50 vuorokautta.

Tämä päivä onkin kulunut pakkaillessa ja viikonloppuun valmistautuessa. Edessä vuoden odotetuin näyttelyreissu, voittajanäyttelyt Helsingin messukeskuksessa. Huomen aamuna starttaamme auton kohti Järvenpäätä. Mukaan lähtee Viivi missikisailemaan ja Zelda, joka matkaa samalla reissulla uuteen kotiin, jonne sitä jota kovasti odotellaan. Tosi jännittävä päivä edessä Zeldalle ja tietysti hieman haikea meille. Sormet ja varpaat ristissä toivon, että Zelda sopeutuu uuteen kotiin hyvin. Muut koirat jäävät kotiin ja äitini tulee niille hoitajaksi. Eiköhän messarista jotakin herkkuja löyty kotiin tuomisiksi kaikille, jotka eivät pääse tällä kertaa mukaan.

Odotusta....

Tiistai 4.12.2012 klo 18.23 - Sanna

Lyytin ja Reiskan lemmentreffeistä on kulunut nyt tasan seitsemän viikkoa. Viikon takaisista odotuskuvista Lyytin maha on paisunut kuin pullataikina. Odotuksessa onkin alkanut viimeinen kolmannes, jolloin pennut vauhdikkaimmin kasvavat kokoa. Iltaisin röhnötämme rennosti sohvalla tulevan äitibeaglen kanssa ja kasvattajan sydän läikähtää ilosta, kun kovasti odotettujen pentujen liikkeet Lyytin kohdussa tuntuvat jo hyvin kättä vasten.

Kävimme ottamassa toisen herpesrokotteen eläinlääkärissä tänään. Vaikka kiirestä hajamielinen eläinlääkäri oli unohtanut merkitä aikamme varauskirjaansa ja siten yllättyi tulostamme, oli hän onneksi muistanut tilata rokotetta, eikä meidän siis tarvinnut tällä kertaa ajella asian takia Ouluun saakka. Lyyti kävi samalla reissulla puntarissa ja painoa ensimmäisen rokotuskerran jälkeen, viidessä viikossa, on tullut peräti 4,5 kiloa lisää.

Perheen kesken olemme järjestäneet pentumääräveikkauksen. Ukko veikkaa viittä, Hannu kuutta ja minä seitsemää pientä koiravauvaa. Palkintona suklaarasia jonka taidamme jakaa tasan, jos kukaan meistä ei arvaa määrää oikein. Beaglemaisin vaihtoehto jakamiselle olisi tietysti, että nopein hotkikoon eniten...

Tässä kovin tuimana, tuleva mamma 49 vrk astutuksesta.

 Pentumaha myötäilee Lyytin istuessa jo lattiaa.

 

 

Pyöristyvä Lyyti

Keskiviikko 28.11.2012 klo 8.50 - Sanna

Lyytin astutuksesta on nyt kuusi viikkoa ja pikku mamma on tosi raskaana. Maha on pyöristynyt jo siihen malliin, että minua melkein hirvittää. Tosin olen ymmärtänyt, että beagleilla pentumahat ovat järestään isompia kuin esimerkiksi pystykorvilla. Kasvanut maha selvästi jo hidastaa hieman Lyytin tahtia lenkeilläkin, eikä sohvalle hyppääminen suju enää ollenkaan niin vaivattomasti kuin ennen. Ruokahalut Lyytillä ovat lisääntyneet entisestään, se söisi mitä vain mikä vähänkään ruuasta muistuttaa;  yhtenä päivänä se ehti pistellä jostakin löytämänsä talipallon suojaverkon kitusiinsa ennen kuin ehdin väliin.

Viikon päästä Lyytillä on aika eläinlääkärille toista herpesrokotetta varten. Tämä on ensimmäinen kerta, kun rokotan koirani herpesviruksen varalta, mutta meinaan tehdä tästä tavan ja jatkossa ottaa kyseisen rokotteen nartuille astutuksen jälkeen. Eurican-herpesrokote laitetaan astutetulle / kantavalle nartulle kaksi kertaa. Ensimmäisen rokotteen Lyyti sai kaksi viikkoa astutuksen jälkeen. Rokote suojaa syntyviä pentuja herpeksen aiheuttamalta hengitystietulehdukselta, joka on usein pikkupennuille hyvin kohtalokas. Koska koiran pennuttamisessa on paljon muitakin riskejä, rokote on  mielestäni edullinen suoja pentujen herpestartuntaa vastaan. Onhan siinä yksi mahdollinen murhe vähemmän stressattavaksi kasvattajallekin. Tarkemmin koirien herpesviruksesta on luettavissa esimerkiksi tästä LINKISTÄ.  

Lyytin kasvanut pentumaha, astutuksesta 42 vrk.

Lyytistä tulee äiti

Keskiviikko 14.11.2012 klo 12.39 - Sanna

Lyytin astutuksesta on nyt kulunut neljä viikkoa. Kävimme tänään Lyytin kanssa eläinlääkärissä tiineysultrassa tarkistamassa tuottivatko treffit Reiskan kanssa toivottua tulosta. Löytyihän sieltä kohdusta heti monta sikiötä, niinkuin olin arvellutkin. Eläinlääkärin kanssa yritimme pentuja laskeskella ja mahdollisesti viisi niitä saattaa olla tulossa. Lyytin käytös on muuttunut parin viime viikon aikana todella paljon. Maailman ahneimmasta koirasta on tullut entistä ahneempi, vaikka en uskonut sen olevan edes mahdollista. Nyt sitten kasvatellaan pentumahaa ja laskettuaika on siis viiden viikon päästä, viikko ennen jouluaattoa.

Lyyti astutuksesta 29 vrk.

Pentuetilaus tehty!

Keskiviikko 17.10.2012 klo 16.35 - Sanna

 Kyllä sitä odoteltiin kovasti aivan elokuun alkupäivistä asti. Koko kesän jännitin etukäteen meneekö oikeat ajankohdat sivusuun, kun juuri elokuussa oli tiedossa kesälomamatkamme Pariisiin. Turhaan hermoilin, eihän se elokuussa alkanutkaan. Ja sitten sitä odotettiin ja odotettiin ja odotettiin. Syyskuukin meni odottaessa ja ensimmäistä merkkiä siitä vahdatessa. Käytiin sitten hakemassa se viimeinen sertikin siinä odotuksen välissä. Kalenterista laskin viikkoja ja kuukausia ja välillä jo päiviäkin, ja odotin. Tuli lokakuu ja pari viikkoa sitten SE vihdoinkin alkoi; Lyytin juoksu siis.

Sitten piti jännityksellä odottaa juoksun kehittymistä kohdilleen ja suunnata koirien lemmenlomalle. Tietysti piti vielä pikkuisen jännittää mitä tuleva pariskunta toisistaan tykkää. Eilen illalla kuitenkin palasimme kotiin erittäin onnistuneelta astutusreissulta Juukasta. Lyytin tapaaminen Reiskan kanssa sujui toivotulla tavalla ja ensimmäinen beaglepentueemme on nyt pistetty aluilleen. Vuorossa onkin seuraavaksi neljän viikon odotus ennenkuin voimme käydä Lyytin kanssa ultraäänitutkimuksessa. Tiineysultrassa sitten selviää menikö kaikki odottaminen ja jännittäminen ihan hukkaan vai syntyykö meille  (ihan hitusen odottamiani ;) ) beaglevauvoja joulun alla. Pentuekuumeeni ainakin alkaa olla jo huippulukemissa.

Tiialle vielä suuret kiitokset hyvistä kestityksistä ja mahdollisuudesta käyttää Reiskaa!

Lyyti

Roihu tässä moi!

Maanantai 5.3.2012 klo 14.26 - Roihu

Moi ihailijat!

Mä oon Roihu, rapiat kahdeksan viikkoa vanha pystykorvan poika täältä Kannuksesta. Mä oon ikääni nähden niin fiksu, että ihmisäippä antoi mun hoitaa blogikirjoituksen tällä kertaa.

Viime viikolla meidän pesue pieneni, kun sisarukseni muuttivat ihan omiin koteihinsa. Tänne kotiin pennuista jäimme mä ja Tuikku-sisko. Vaikka meitä on enää kaksi, ollaan me kyllä tosi ehtiväisiä. Meillä onkin iso perhe tässä härnättävänä. Kaikkiin muihin käytämme hampaitamme suvereenisti, mutta täällä asuu myös sellaisia kiukkuisia pieniä tätejä, joiden johtaja Norma on tooosi pelottava. Se on häijyn näköinenkin.

Mä välillä yritän seurustella sen kanssa, mutta se hymyilee heti ilkeää missihymyä niin, että ikenetkin näkyy ja se rutisee kamalasti. Jos sitä yrittää paljaasta pyllystä nappaista hampailla, se nappasee heti takaisin! Me ollaan jo opittu kiertämään sen valtaistuin kauempaa.

Tuikun kanssa meillä on hauskaa. Me osataan leikkiä aika nätisti yhdessä.

Välillä kuitenkin tunteet kuumenee ja me huudetaan päin toistemme naamaa.

Sitten me kyllä sovitaan ja halataan.

Ja ollaan sovussa, kunnes mä vaikka puraisen sitä takalistosta...

Uusista asioista meidän Top-listan ykkösenä on ulkoilu. Me tiedetään jo, että aidan ulkopuolella on vielä hauskempaa kuin omalla pihalla. Me ollaan käyty moikkaamassa lampaita ja sonnejakin me käytäis mielellään katsomassa lähempää, mutta ihmisäippä ei jostain syystä anna meidän juosta niitten aitaukseen.

Ulkona on kaikkea tosi mielenkiintoista. Tänään me Tuikun kanssa käytiin naapurinpapan traktorivajassa ja siellä hämärässä, rojun seassa vasta kaikkea jännää oliskin ollut. Ihmisäippä huuteli ulkona "tuuppamennää", mutta mepäs ei menty, vaikka sillä on taskussa hyviä nameja. Sitten se tylsimys tuli ja haki meidät pois traktorin alta kaivelemasta.

Tänään ihmisäipällä tais olla muutenkin huono päivä, se nimittäin laitto meidät johonkin naruihin kiinni. Siis tosi vaikeeta ulkoilla, jos menemistä rajoitetaan jollakin hihnalla. Kyllä me kuitenkin pieni kierros sen mieliksi käveltiin ja nähtiin vähän pelottava ja kovaääninen metsäkärry. Sen katselusta tienas nameja paljon, eikä se lopulta pelottava ollutkaan, kun sitä tovi istuttiin ihmettelemässä.

Ulkoilun päälle me vetästään aina pienet tirsat. Ihmisäippä sanoo, että me ollaan kuin kaksi marjaa, kun me nukutaan vierekkäin.

Terveisiä siskoille ja velipojalle! Koittakaa pitää kotiväkenne ojennuksessa :)

T: Roihu

Seitsemän viikkoa

Tiistai 28.2.2012 klo 22.31 - Sanna

Ja niin on tasan seitsemän viikkoa Pennin pentujen syntymästä kulunut. Tänään omiin koteihinsa pennuista lähti kaksi tyttöä, Tämmöinen Tuli Kinnulaan ja Tulesta Temmattu Oulaisiin. Kotiin jäävän narttu pennun valintaa suoritin todellakin viime minuutteihin asti. Supervaikea valinta "vaaleimman" Tulesta Temmatun ja "oranssin" Tuhannen Tulimmaista välillä kohdistui nyt sitten lopulta viimeksi mainittuun. Jokaiseen pentuun kiintyy tosi kovasti, mutta vaalea tyttönen oli koko perheen suosikki ja siitä luopuminen tuntui erityisen raskaalta, vaikka pentu saikin ihanan kodin. Terveisiä sinne ;-)

Tuhannen Tulimmaista lisäksi kotiin meille jää (ainakin toistaiseksi) valkoisen rintapilkun omaava urospentu Tulen Vallassa. Nämä sisarukset tunnetaan tästä lähtien kutsumanimillä Tuikku ja Roihu.

Hannun kanssa kulutimme aamupäivällä hyvän tovin pentujen kuvaamiseen trimmauspöydällä. Kovin häävejä ei kuvaustulokset ole, mutta jäipähän itselle muistoja kuva-arkistoon. Kuten tästä näkee, Roihun mielestä jonninjoutavaa touhua... 

Viime perjantaina kuvasimme pennuista söpöstelykuvia ja niiden muodossa jokainen pentu nyt esiteltäköön:

Kertalaakin Tuhannen Tulimmaista "Tuikku"

Kertalaakin Tämmöinen Tuli "Ansa"

Kertalaakin Tuli On Irti "Asta"

Kertalaakin Tulesta Temmattu "Taika"

Kertalaakin Tuli Ja Leimaus "Luca"

Kertalaakin Tulen Vallassa "Roihu"

Sissi aloitti juoksunsa ja tuli kotiin mummolasta. Pentujen mummona Sissi ei ensitapaamisella niihin aivan varauksetta ihastunut, vaikka onkin niistä kovin kiinnostunut. Tuoreella isoäidillä on nenänalus harmaantunut entisestään, vaikka vappuna vietetään vasta 6-v. synttäreitä. Huomenna kotiin palaa myös muualla kolme kuukautta viettänyt Zelda.

 

Pienet tulisielut

Torstai 23.2.2012 klo 21.28 - Sanna

Pentu kuutosten kuusiviikkoispäivä tuli ja meni, nyt tässä päivittelen jo lähinnä kuusi ja puoliviikkois kuulumisia. Eläinlääkäriä kävimme katraan kanssa moikkaamassa keskiviikkoaamuna. Siitä pennuilla on todistukset uusiin koteihin viemisinä ja mikrosirut niskassa. Reippaat pennut eivät olleet moksiskaan ensimmäisestä autoreissustaan.

Hienot timangikaulapannat pennut saivat käyttöönsä pari päivää sitten. Tovi niitä hieman kauhisteltiin, mutta nopeasti pennut tottuivat uusiin asusteisiinsa.

Se että pennuille on ikää viime viikosta tullut lisää, näkyy erityisesti lätäköiden ja läjien kasvaneessa koossa. Moppi kädessä on tullut heiluttua ahkerasti. Pennut ovat nyt riehakkaita, villejä, äänekkäitä ja huomattavan terävähampaisia. Ne myös mielellään käyttävät näitä avujaan niin käsiin, jalkoihin kuin mihin suinkin keksivätkään iskeä neulanterävät hampaansa.

Nyt kun pennut on sirutettu, tuli aika lähettää pentueilmoitus kennelliittoon jotta pennut saavat rekisteritodistukset. Viime kirjoituksessani tuskailin nimien keksimisen vaikeutta, mutta sain kuin sainkin nimet pennuille päätettyä. Tämän pentueen nimiteemana on tuli. Tuli kuvastaa mielestäni loistavasti tulenpunaisen kansallisaarteemme luonnetta ja ulkonäköä. 

Kertalaakin tuoreimmat tulisielut lähtevät maailmalle seuraavin nimin:

Tulesta Temmattu (narttu), Tuhannen Tulimmaista (narttu), Tuli On Irti (narttu), Tämmöinen Tuli (narttu), Tulen Vallassa (uros) ja Tuli Ja Leimaus (uros).

Uusia kuvia pennuista on nyt niukasti. Olohuoneessa "hyvän valon aika" on vuorokaudessa tosi lyhyt, jos en silloin ehdi pentuja kuvaamaan tulokset tahtovat olla julkaisukelvottomia; tummia ja epätarkkoja.  Ennen luovutusta ainakin koetetaan saada kaikista edustuspotretti ihan nimen kera.

 

 

 

 

Viisi viikkois kuulumisia

Keskiviikko 15.2.2012 klo 12.54 - Sanna

Vuorossa oli pentulauman viisi viikkois-juhlien aika! Kekkereillä sankareille tarjoiltiin annokset matolääkettä, joka ei hännänheilutuksia kirvoittanut. Palanpainikkeeksi tarjotut jauhelihanokareet auttoivat onneksi unohtamaan ällöttävän lääketöhnän pakkosyötön. Reippaat pikku pystykorvat saivat uudeksi leikkipaikakseen putken, jonne ne kaikki marssivat pelottomasti. Lelujen lisäksi pennut testaavat hampaillaan kaikkea, ihmisten varpaat ja sormet ovat mieli purtavaa. Tässäpä kuvakavalkaadi lapsosista. Pentujen viralliset nimet ovat minulla vielä mietintämyssyssä ja nimiteemakin on vielä hieman auki. Kuuden nimen keksiminen ei ole niin helppoa kuin luulisi ;-)

Putki on pentujen mielestä myös hyvä lepopaikka.

Tumma narttu pentu

 Pennut saivat saaliikseen oravan. Tässä kurre kellistettynä.

Pienin tyttö

Uros, jolla pieni valkoinen rintamerkki

Haltiapalkki ei enää pentuja pidättele. Tässä samaisen pojan tyylinäyte palkin ylityksestä. Vaalea sisko seuraa tarkkana vierestä.

Tässä vaalea tyttö testaa puruvoimaa veljeensä. Velipoika taitaa söpöstelyn taidon :-)

Ukko "oranssin" narttu pennun kanssa. Lyyti tyytyi tarkkailemaan pentujen touhuja sohvalta vällyjen välistä. Sen mielestä pennut eivät ole tippaakaan ihania ja se pysyttelee tarkasti pois niiden ulottuvilta.

Taas on viikko vierähtänyt

Torstai 9.2.2012 klo 19.17 - Sanna

Aivan käsittämätöntä miten nopeasti aika vilahtaa. Nyt pennut ovat jo neljä viikkoa vanhoja. Penni on siirtänyt pentujen hoitovastuun käytännössä kokonaan meille. Se käy imettämässä pennut enää pari kertaa vuorokaudessa, eikä juurikaan viihdy niiden kanssa sen enempää. Paitsi kun on aika putsata pentujen ruokakippo, ei Penniä tarvitse hommaan houkutella.

Pennut ovat nyt viikon ajan syöneet kiinteää ruokaa ja se onneksi maistuu niille jokaiselle erinomaisesti. Hieman huvittavasti, pentujen ruokakuppina on nyt toiminut joskus kirppikseltä ostamani Sagaformin Suomi-tarjoilukulho. Se on juuri passelin kokoinen ja muotoinen, että kaikki pennut sopivat hyvin sen ääreen syömään, mutta eivät mahdu ruuan sekaan tepastelemaan. (Tosin kun nopeimmat ovat syöneet voi hitain nautiskelija hieman lepäillä aterian lomassa.) 

Tässä alimpana Ukon lempilapsi mietteissään.

Olohuoneen lattia tuntui aluksi pentujen tassujen alla liukkaalta ja siksi hieman pelottavalta, mutta nyt ne jo juoksentelevat siinä reippaasti. Ne tutkivat kaikki nurkat ja yrittävät maistella sähköjohtoja. Tässä vaiheessa pentujen luonteissakin alkaa näkyä hienoisia eroja ja pentujen touhuja on mielenkiintoista seurailla.

Olohuoneemme lattian jakaa kahtia ns. haltiapalkki, jota uteliaimmat pennut olisivat ylittämässä, ovat ne sitten kummalla puolella tahansa, koko vaan ei vielä riitä.

Ukon suosikiksi on kohonnut väriltään vaalein, luonteeltaan huomattavan topakka ärripurri narttu pentu. Se on selkeästi porukan pomottavin ja äänekkäin. Ukko vannottaa monta kertaa päivässä, että tämä pentu meille jää, eikös! Melkein on jo kyyneliäkin oman lempparin puolesta vuodatettu ja luvattu yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista... Valitsen kuitenkin kotiin jäävän pennun vasta luovutusiän kynnyksellä. Helppoa se ei ole, kun nyt on kerrankin valinnanvaraa ja kaikki pennut ovat tietysti ihania :)

.

 

 

Pennut 3 vkoa

Tiistai 31.1.2012 klo 19.02 - Sanna

Pennin lapsoset ovat tänään tasan kolme viikkoa vanhoja. Viimeisen viikon aikana pennuissa on tapahtunut valtaisa kehitys. Niiden silmät ja korvat ovat auenneet ja maailmankuva sitä myöten muuttunut täysin. Ensimmäinen matokuuri on syöty, kynsiä leikattu jo pariin kertaan ja tänään vuorossa oli ensimmäisen kerran jauhelihan maistelu. Pentujen kanssa seurustellaan nyt paljon, ne ilahtuvat kovasti kun pentulaatikkoon menee istumaan ja kömpivät heti syliin hakemaan huomiota.

.

.

 Ne eivät täysin vielä hahmota mistä suunnasta ääni kuuluu niille jutellessa ja niiden päät pyörivät kuin pienillä pöllöillä, ennenkuin ne hoksaavat missä puhuja on. Ne vastaavatkin välillä pienillä haukahduksilla.

Hereillä ollessaan pennut ovat sen verran vikkeliä liikkeissään, että niiden kuvaaminen on jo nyt haastavaa.

.

.

.

.

Pennin pyörylät

Maanantai 23.1.2012 klo 18.22 - Sanna

Pennin pienet pennun pyörylät senkun kasvavat ja saavuttavat huomenna jo kahden viikon iän. Aika on mennyt kuin siivillä ja olemme päässeet helpolla, koska Penni on hoitanut jälkikasvunsa moitteettomasti. Poppoon pienin narttu avasi silmänsä jo eilen, muut seuraavat lähipäivinä perässä. Tässä tämän päivän kuvasatoa.

Yllätysten aika

Keskiviikko 11.1.2012 - Sanna

Jotta uusi vuosi 2012 ei pääsisi alkamaan tavallisen tylsästi järjestivät Penni ja Liekki meille aikamoisen järkytyksen.

Liekki ja Penni menivät syyskuussa äidilleni hoitoon, kun laumamme muut nartut tekivät juoksunsa peräjälkeen. Pennin seuraavan juoksun piti alkaa vasta joulukuussa ja ihmettelin kun äitini jo marraskuun alussa epäili, että Pennin juoksu on varmaan alkamassa, kun Liekki on siitä niin kiinnostunut. No pian sitten totesimme juoksujen alkaneen ja Penni tuli kotiin, Sissi meni Liekin kaveriksi mummolaan.

Kun Penni oli ollut viikon kotona, se käyttäytyi kuin nartut tärppien aikaan, se liehakoi muutaman päivän muita ja tyrkkynä käänteli häntäänsä. Asiat olivat siis mielestäni kuten pitääkin.

Kunnes sitten yht'äkkiä jouluviikolla huomasin Pennin vatsan pyöristyneen ja kaikki kauhuskenaariot mahdollisista vahinkopennuista alkoivat heti pyöriä mielessä.

Sain Pennille varattua eläinlääkärin heti seuraavalle aamulle, tarkoituksena ultralla todeta tiineys ja ottaa ensimmäinen kahdesta Alizin keskeytyspiikistä, jos pentuja ultrassa näkyisi. Aamua odotellessa ystävien puhelintuki oli kullan arvoista valtaisan v*tutuksen ja itsesyytösten kanssa painiessa. Tässä vaiheessa olin jo satavarma, että pentuja siellä ultrassa näkyisi.

Ultraan mennessä Penni oli ollut kotona jo neljäkymmentäkaksi vuorokautta ja mahdollinen astuminen oli siis tapahtunut ties milloin ennen sitä, koska hain Pennin kotiin heti kun totesimme juoksujen alkaneen. Tiineyden keskeytyksessä käytettävän Alizinin voi antaa 45. tiineysvuorokauteen asti joten varmaa oli, että niillä rajoilla tässä liikuttiin.

Unettoman yön jälkeen kaikkia riskejä punnittuani tein päätöksen, että Pennin pennut saavat syntyä, jos niitä on tullakseen. Ultrassa se epäilys sitten varmistui todeksi. Pentuja näkyi heti ihan etsimättä (tietenkin monta) ja ne näyttivät isoilta. Eläinlääkärikään ei keskeytystä enää suosittanut. Eipä siinä muu auttanut kuin typertyneenä matkata kotiin tuhdisti kantavan nartun kanssa ja ruveta valmistautumaan yllätyspentuihin.

Muiden vahinkopentueisiin olen suhtaunut nuivasti, joten niinpäs vaan kolahti omalle kohdalle vaikka en ikinä olisi uskonut. Pennin polvileikkauskin siirtyi nyt kertaheitolla siihen, että pennut ovat vieroitettu. Entistä enemmän toivon, että eläinlääkäri pystyy arvioimaan onko vika traumaperäinen.

 Täytyy myöntää, että itsellä pasmat oli aikalailla sekaisin, kun pentulaatikkoa ja muita tykötarpeita kaivelin esille. Henkinen valmistautuminen koiran penikointiin piti hoitaa pikavauhtia ja aika nopeasti ymmärsin, että minun on aivan turha "itkeä kun maito on jo maassa". Piti vaan hyväksyä, että on tapahtunut mitä on tapahtunut, eikä asia muuksi muutu vaikka olisin kuollut morkkikseen ja v*tutukseen. No eipä sen enempää tätä selityksen makua.

Jännityksellä odottamamme yllätyspennut syntyivät eilen. Pennin synnytys sujui hienosti, vaikka kestikin pitkään. Avautumisvaihe kesti kaikkiaan puolitoista vuorokautta ja itse työntövaihe, eli aika ensimmäisen pennun syntymästä viimeiseen, lähes kaksitoista tuntia. Penni käyttäytyi kokoajan rauhallisesti ja pennut olivat, yhtä kuolleena syntynyttä lukuunottamatta, elinvoimaisia, pontevia ja tasakokoisia.

Pentulaatikossa meillä nyt tyytyväisenä tuhisee neljä tyttöä ja kaksi poikaa. (Eipä vaan suunnittelemalla olla näin isoa pentuetta saatu aikaiseksi.) Penni on jo nyt ensimmäisen vuorokauden aikana osoittautunut loistoemoksi. Pennut ovat tietenkin suloisia ja ihania, ja ne varmasti tulevat olemaan rakkaudella hoidettuja, vaikka eivät toivottuja tällä kertaa olleetkaan. 

 Meillä meni tätä myöten kaikki alkuvuoden suunnitelmat uusiksi. Viivin olen ilmoittanut Turkuun, mutta se näyttely jää nyt välistä, ettei kotiin tuoda mitään pennuille vaarallisia pöpöjä.  Pentupäivityksiä on siis blogiin ahkerasti tiedossa. Tässä ensimmäiset kuvat tuoreista yllätyslapsosista.

 

Omalla porukalla jälleen

Tiistai 21.6.2011 klo 14.36 - Sanna

Meno meillä kotona on hieman hiipunut, nyt kun Sissin pennut ovat muuttaneet omiin koteihinsa. Rauhan palaamisesta maahan on kuitenkin turha puhua; sen verran touhua ja tarmoa beaglekolmikossa riittää...

 Pyry

Kertalaakin Lemminkäisen Laulusta tuli kotoisammin Pyry. Pyry on jo puolitoista viikkoa asustellut Nivalassa oman perheensä kanssa. Sammon Salaisuuden eli Manun seurasta saimme iloita hieman pidempään, viime perjaina Manukin lähti omaan kotiinsa Ylivieskaan.

Manu

Ikävä ihan pikkuisen kaihertaa kasvattajan rintaa, pentuihin ehtii kahdeksassa viikossa kiintyä kummasti. Kuitenkin pääsi pieni helpotuksen huokaus viimeisen pennun lähdettyä omaan kotiinsa. Lähtöpäivänään perjaina, Manu muistutti minkälaisia pienet pystykorvan alut todella ovat. Manulle tuli ihka ensimmäinen oikea tappelunalku äitinsä Sissin kanssa puruluusta... Suloinen ulkomuoto hämää, pienen ketunpojan sisällä on tulta ja tappuraa puskeva pystykorva :-)

Manun tyylinäyte: Kaksi beaglea yhdellä iskulla!

 

Seuraaviin pystykorvapentuihimme taitaa aikaa vierähtää. Sissille tämä oli nyt viimeinen pentue ja Sissi jää siis eläkkeelle jalostuspuuhista. Hieno juttu on, että molemmat pojat jäivät tällä kertaa näin lähelle. Mielenkiintoista on nähdä minkämoisia linnunhaukkujia näistä rämäpäistä kasvaa.

Saanko esitellä...

Torstai 26.5.2011 klo 21.28 - Sanna

...Kertalaakin Sammon Salaisuus ja Kertalaakin Lemminkäisen Laulu!

Sissin pentujen viralliset nimet on nyt siis  päätetty ja kirjoihin ja kansiin talletettu :-) Aikaisempien pystykorvapentueidemme mukaisesti teemanimillä jatketaan. Pitkään tässä on vaihtoehtoja pyöritelty ja kuten nimistä saattaa päätellä, kotoisaan ja joskin ehkä hieman kuluneeseen Kalevala-aiheeseen päädyimme, toivottavasti kuitenkin tuoreella tavalla. Ennen pentujen syntymää meillä oli jo nimiä valmiina, mutta hieman useammalle pennulle, joten päätin jättää ne nimet jemmaan myöhempää käyttöä varten.

Tällä Kalevala teemalla pääsenkin aasinsillan kautta kennelnimemme taustoihin. Toisin kuin voisi luulla, nimi Kertalaakin ei liity metsästykseen millään tavalla, vaan se pohjautuu perheemme yhteiseen rakkauteen, sarjakuviin. Kennelnimeä miettiessä meille oli itsestään selvää, että sen piti olla suomenkielinen sillä kansalliskoirat haluamme nimetä omalla kotimaisella kielellä. Monet "omalta" kuulostavat nimet löytyikin jo käytössä olevien kennelnimien listalta ja epätoivo hiipi monesti mieleen. Ensimmäinen pystykorvapentue syntyikin ilman kennelnimeä, kun sopivaa haettavaa vaihtoehtoa ei vain tuntunut löytyvän.

Päädyimme lopulta haeskelemaan nimiehdokkaita lempparisarjakuviemme sivuilta ja yhden piirtäjän  neronleimaukset ovat mielestämme ylitse muiden, ankkoja piirtävän Don Rosan! Hänen tarinassaan "Musta Ritari" ranskalainen  mestarivaras Arpin Lusene (alias Musta Ritari) varastaa Roope Ankalta vaarallisen yleisliuottimen Kertalaaki™n. Kertalaaki™ on Pelle Pelottoman vaarallinen keksintö, se liuottaa itseensä kaiken muun paitsi timantit. Kertalaaki™n avulla Mustasta Ritarista tulee lähes pysäyttämätön ja kyseinen sarja jatko-osineen "Musta Ritari slurppaa jälleen" kuuluu ehdottomasti mielestämme Rosan parhaimmistoon. Kennelnimiehdokas oli siis löytynyt ja iloksemme FCI sen meille vahvistikin.

A-pentueessamme (kiinanharjakoiria) halusimme kunnioittaa Don Rosan töitä ja yksi pennuista nimettiin Rosan ensimmäisen ankkasarjan mukaan Auringon pojaksi. Tässä Kalevala pentueessamme pääsemme toistamaan tempun, Sammon salaisuus, on Rosa faneille varmasti tuttu ja erityinen osoitus Don Rosan Suomi-innostuksesta. Nimi Lemminkäisen Laulu on hieman tuulesta temmattu, sen innoittajana toimi Kotiteollisuus yhtyeen kappale.

Jumpula on nyt siis Kertalaakin Sammon Salaisuus ja Vimpula, Kertalaakin Lemminkäisen Laulu. Työnimiksi pojille olisikin pitänyt laittaa Sampo ja Lempo ;-)