Sonnista asiaa

Sunnuntai 15.1.2012 - Sanna

Vaihteeksi täytyy kirjoitella vähän maatilan asioista. Tilallemme tehtiin torstai aamuna yllättäen eläinsuojelutarkastus. Olimme kotona aamuaskareissa vielä yövaatteet päällä, kun kaksi valvontaeläinlääkäriä ajoi autoilla pihaan. Eipäs siinä muuta kuin navettavaatteet niskaan ja esittelykierrokselle. Juuri tällä tavalla ennaltailmoittamatta nämä tarkastukset kuuluu mielestäni hoitaa.

Meille oli määrätty eläinsuojelutarkastus sen takia, että loppusyksyllä teuraaksi menneestä sonniryhmästä kuusitoista sonnia oli kovin lantaisia ja teurastamo otti niistä ns. lantaisuusvähennyksen. Ihan tarpeellista siis tarkastaa eläinten olot, jos herää epäilys onko kaikki kunnossa kun eläimet olivat likaisia.

Eläinlääkäreitten kanssa sitten käytiin kaikki eläimet ja pito-olosuhteet läpi. Mitään moitittavaa tilallamme ei ollut. Päinvastoin oli tosi kiva kuulla, miten eläinlääkäri kuvasi sanasta sanaan sonniemme elintiloja "hulppeiksi" ja hiehot elelevät "kuin hotellissa". Eläinlääkärit pohtivat kovasti miten täyttää tarkastuslomaketta, jonka kohdat oli tarkoitettu tavalliseen tuotantorakennukseen ja siihen että useimmiten tuotantoeläimiä pidetään niissä minimi pinta-alavaatimusten puitteissa.

Syksyn sonniporukan likaisuus selvittettiin. Se johtui lähinnä märistä ilmoista, jolloin kuivitus ei tahtonut auttaa. Huomasimme silloin myös että vaikka meillä sonneilla oli käytössä pinta-alaa tuplasti yli suositusten, se ei kuivikkeella isoille sonneille riitä. Ketta ei silloin tahdo pysyä kuivana kun säät ovat kurjat. Kokeilemalla näitä asioita oppii ja siksi meillä on sonnien asiat nykyään entistä paremmin.  

Vaikka navettamme on vanha, olemme todella panostaneet siihen että eläimillä on hyvä olla ja tilaa liikkua. Sonnimme elävät nyt navetassa 56 eläimen ryhmänä. Tällä porukalla on käytössään sisätilaa 250 m2 ja ulkotarhaa 0,3 hehtaaria. Eläimet saavat kulkea vapaasti ulos ja sisälle miten haluavat. Hyvillä ilmoilla rehu tarjotaan ulos ja ainoastaan vilja jaetaan kahdesti päivässä sisälle. Täytyy todeta, että eipä vielä sellaisia ilmoja ole ollut etteikö sonnit ulkoilisi kun niillä siihen on vapaa mahdollisuus.

Muunlaista tuotantotapaa meidän on enää mahdotonta ajatella kun olemme tätä kokeilleet. Seuraava askel on todennäköisesti siirtää eläimetkin luomutuotantoon, kun jo nykyiselläänkin lähes täyttäisimme luonnonmukaisentuotannon vaatimukset. Tänä vuonna se ei kuitenkaan ole vielä mahdollista, koska luomueläintuotannossa oman rehun riittävyys on ensiarvoisen tärkeää. Nytkin olemme koko ajan ostoviljan varassa, luomuna sen saatavuus ei ole ollenkaan varmaa.

Kotimainen naudanlihantuotanto on tällä hetkellä kustannuskriisissä. Lihan hinta ei pysy nousevien kustannuksien tahdissa ja mekin joudumme koko ajan vakavasti harkitsemaan kauanko kotieläintuotanto on mielekästä. Mekin pystyisimme huomattavasti edullisemmin kustannuksin tuottamaan lihaa, jos sonnimme kasvaisivat ritiläketoissa. Minua suututtaa se tosiasia, että saamme lihastamme saman hinnan kuin tuottaja, jonka eläimet kasvavat seisoen betoniritilällä, jossa pinta-alasuosituksena (ei vaatimuksena!)  on eläintä kohden 2,5 neliömetriä, ilman mahdollisuutta pehmeään makuupaikkaan, ilman mahdollisuutta ulkoiluun tai muutenkaan lajinomaiseen käyttäytymiseen. En voi ymmärtää miten pelkällä ritilälläkasvatus on nykyaikana edes laissa sallittua.

Kuitenkin suurin osa kotimaisesta lihasta kasvaa edelleen sellaisissa olosuhteissa, joissa tyypillisesti on esimerkiksi neljä sonnia 10 neliön ketassa, jossa ne juuri ja juuri mahtuvat yhtäaikaa makuulle. Tällä hetkellä kuluttajan ainut tapa varmistua ostamansa lihan tuotantotavasta on suosia luomutuotettua lihaa tai ostaa liha suoraan tuottajalta, jonka tilan eläinten pito-olosuhteisiin on päässyt tutustumaan. 

Paljon pitäisi tapahtua, että asiat muuttuisivat. Me "viherrämme" ja jatkamme tuotantoa tällä valitsemallamme tiellä, voisi sanoa että tuottajien valtavirtaa vastaan. Joka päivä saamme paljon iloa seuratessamme, kuinka sonnit nauttivat ulkona palloilemisestaan. Uusien rehupaalien vienti tarhaan on niille päivän kohokohta. Rehupaalit saavat kyytiä, kun sonnit puskevat niitä ja riemun hepuleissaan laukkaavat ja hyppivät ympäri tarhaa. Ensi kesänä meinaamme ensimmäistä kertaa laiduntaa sonnitkin. Ihan yhtälailla ne osaavat nytkin kunnioittaa tarhaa ympäröivää sähköpaimenta kuin lehmätkin. Kuvat sonnipojistamme olen ottanut eilen. 

Yllätysten aika

Keskiviikko 11.1.2012 - Sanna

Jotta uusi vuosi 2012 ei pääsisi alkamaan tavallisen tylsästi järjestivät Penni ja Liekki meille aikamoisen järkytyksen.

Liekki ja Penni menivät syyskuussa äidilleni hoitoon, kun laumamme muut nartut tekivät juoksunsa peräjälkeen. Pennin seuraavan juoksun piti alkaa vasta joulukuussa ja ihmettelin kun äitini jo marraskuun alussa epäili, että Pennin juoksu on varmaan alkamassa, kun Liekki on siitä niin kiinnostunut. No pian sitten totesimme juoksujen alkaneen ja Penni tuli kotiin, Sissi meni Liekin kaveriksi mummolaan.

Kun Penni oli ollut viikon kotona, se käyttäytyi kuin nartut tärppien aikaan, se liehakoi muutaman päivän muita ja tyrkkynä käänteli häntäänsä. Asiat olivat siis mielestäni kuten pitääkin.

Kunnes sitten yht'äkkiä jouluviikolla huomasin Pennin vatsan pyöristyneen ja kaikki kauhuskenaariot mahdollisista vahinkopennuista alkoivat heti pyöriä mielessä.

Sain Pennille varattua eläinlääkärin heti seuraavalle aamulle, tarkoituksena ultralla todeta tiineys ja ottaa ensimmäinen kahdesta Alizin keskeytyspiikistä, jos pentuja ultrassa näkyisi. Aamua odotellessa ystävien puhelintuki oli kullan arvoista valtaisan v*tutuksen ja itsesyytösten kanssa painiessa. Tässä vaiheessa olin jo satavarma, että pentuja siellä ultrassa näkyisi.

Ultraan mennessä Penni oli ollut kotona jo neljäkymmentäkaksi vuorokautta ja mahdollinen astuminen oli siis tapahtunut ties milloin ennen sitä, koska hain Pennin kotiin heti kun totesimme juoksujen alkaneen. Tiineyden keskeytyksessä käytettävän Alizinin voi antaa 45. tiineysvuorokauteen asti joten varmaa oli, että niillä rajoilla tässä liikuttiin.

Unettoman yön jälkeen kaikkia riskejä punnittuani tein päätöksen, että Pennin pennut saavat syntyä, jos niitä on tullakseen. Ultrassa se epäilys sitten varmistui todeksi. Pentuja näkyi heti ihan etsimättä (tietenkin monta) ja ne näyttivät isoilta. Eläinlääkärikään ei keskeytystä enää suosittanut. Eipä siinä muu auttanut kuin typertyneenä matkata kotiin tuhdisti kantavan nartun kanssa ja ruveta valmistautumaan yllätyspentuihin.

Muiden vahinkopentueisiin olen suhtaunut nuivasti, joten niinpäs vaan kolahti omalle kohdalle vaikka en ikinä olisi uskonut. Pennin polvileikkauskin siirtyi nyt kertaheitolla siihen, että pennut ovat vieroitettu. Entistä enemmän toivon, että eläinlääkäri pystyy arvioimaan onko vika traumaperäinen.

 Täytyy myöntää, että itsellä pasmat oli aikalailla sekaisin, kun pentulaatikkoa ja muita tykötarpeita kaivelin esille. Henkinen valmistautuminen koiran penikointiin piti hoitaa pikavauhtia ja aika nopeasti ymmärsin, että minun on aivan turha "itkeä kun maito on jo maassa". Piti vaan hyväksyä, että on tapahtunut mitä on tapahtunut, eikä asia muuksi muutu vaikka olisin kuollut morkkikseen ja v*tutukseen. No eipä sen enempää tätä selityksen makua.

Jännityksellä odottamamme yllätyspennut syntyivät eilen. Pennin synnytys sujui hienosti, vaikka kestikin pitkään. Avautumisvaihe kesti kaikkiaan puolitoista vuorokautta ja itse työntövaihe, eli aika ensimmäisen pennun syntymästä viimeiseen, lähes kaksitoista tuntia. Penni käyttäytyi kokoajan rauhallisesti ja pennut olivat, yhtä kuolleena syntynyttä lukuunottamatta, elinvoimaisia, pontevia ja tasakokoisia.

Pentulaatikossa meillä nyt tyytyväisenä tuhisee neljä tyttöä ja kaksi poikaa. (Eipä vaan suunnittelemalla olla näin isoa pentuetta saatu aikaiseksi.) Penni on jo nyt ensimmäisen vuorokauden aikana osoittautunut loistoemoksi. Pennut ovat tietenkin suloisia ja ihania, ja ne varmasti tulevat olemaan rakkaudella hoidettuja, vaikka eivät toivottuja tällä kertaa olleetkaan. 

 Meillä meni tätä myöten kaikki alkuvuoden suunnitelmat uusiksi. Viivin olen ilmoittanut Turkuun, mutta se näyttely jää nyt välistä, ettei kotiin tuoda mitään pennuille vaarallisia pöpöjä.  Pentupäivityksiä on siis blogiin ahkerasti tiedossa. Tässä ensimmäiset kuvat tuoreista yllätyslapsosista.

 

Viiden koiran Chesterfield

Maanantai 12.12.2011 klo 15.30 - Sanna

Aina toisinaan kirpputoreilta tekee onnekkaita löytöjä, jotka ilahduttavat vanhaan tavaraan hullaantuneen allekirjoittaneen mieltä ja innostavat entisestään kiertämään kirppiksiä ja huutokauppoja. Viikonlopun kirpputorikierros Kokkolassa kannatti, löysin tupaan vihdoinkin sohvan. Ja minkälaisen sohvan! Ihana kauan haaveilemani nahkainen Chesterfield ja hintaakin sillä oli vain vaivaiset 70 euroa! Hihkuin kirpputorilla ääneen, myönnettäköön ;-)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Olemme jo todenneet uuden istuimemme vaihtoehtoisesti viiden koiran tai kahden henkilön vetäväksi, jolloin koiria mahtuu tietysti lukematon määrä paitsi syliin, niin tässä sohvassa on leveä selkä- ja käsinoja, jonne innokkaimmat ja ketterimmät mahtuvat keikkumaan.

Englantilainen tyylikkyys ja ranskalainen eleganssi kohtaavat; Hänen Korkeutensa Viivi on kuin luotu makoilemaan tällä sohvalla.

 Keräilemiäni pieniä posliinikoiria reissulta tarttui mukaan pari kappaletta. Suositut Neuvostoliiton aikaiset Lomonosovin posliinikoirat ovat alkaneet houkuttaa minuakin, mutta ainakin toistaiseksi olen niistä pysytellyt erossa kun hinnoiltaan tahtovat olla aika suolaisia. Muutama sellainen tuli taas vastaan ja erityisesti kaunis, virheetön, harlekiini tanskandoggipatsas jäi vähän kaihertamaan mieltä.

Sohvan lisäksi tein toisen hyvän löydön. Lapsena lainasin kirjastosta kerta toisensa jälkeen hollantilaisen taiteilija-kuvittajan Rien Poortvlietin kirjaa Hau Hau, Oma koirani.

Se on kerrassaan upeasti kuvitettu teos koirista ja nyt löysin sen omakseni ensipainoksena antikvariaatista kuudella eurolla. Sen verran pitkään olen kyseisestä opuksesta haaveillut, että tiedän hinnan nettihuutokaupoissa huitelevan kolmessa kympissä. Kuvitus on huikaisevan kaunis, tässä näyte yhdeltä aukeamalta:

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tupaan mennessäni pidän sormet ristissä ja toivon sohvan olevan vielä yhtenä kappaleena, niin nätti ja mieleinen huonekaluyksilö on nyt kyseessä. Meillä mikään irtain ei ole ikuista, se on jo huomattu, mutta toivon tämän sohvan kanssa viettäväni vielä monta yhteistä hetkeä. Puhutaanko viikoista vai kuukausista, se selviää aikanaan... Chesterfield, LÄHTÖLASKENTA on alkanut!

 

Penni joutuu puukon alle

Perjantai 11.11.2011 klo 21.21 - Sanna

Kesällä ollessamme eräänä päivänä koirien kanssa pihalla, Penni kiljaisi ja piti oikeaa takajalkaansa koukussa. Se pomppi luokseni kolmella jalalla ja näin heti, että sen polvilumpio oli sijoiltaan. Polvi ei mennyt itsestään takaisin ja jouduin vetämään sen paikoilleen.   

Paitsi huolissamme Pennistä, olimme erittäin ihmeissämme tapahtuneesta. Soitinkin Pennin tarkastaneelle eläinlääkärille ja kerroin tapahtuneesta. Hän oli puhelimessa sitä mieltä, että periaatteessa terveeksi tutkitun polven ei pitäisi muuttua Pennin iässä itsestään mihinkään ja hän epäili traumaa (=tapaturmaa) vian mahdolliseksi aiheuttajaksi. Penni on tutkittu polviterveeksi 1,5 vuotiaana.

Suomenpystykorva kuuluu rotuihin joilla patella luksaatiota vastustetaan pevisa-ohjelmassa, se on siis todettu rodulla esiintyväksi perinnölliseksi viaksi. Polvilumpion sijoiltaanmenoa voi perimän lisäksi aiheuttaa myös takajalkojen virheellinen rakenne ja puutteelliset polvikulmaukset.

Pennin polvi meni välillä pois paikaltaan, mutta ei tuntunut muuten vielä vaivaavan. Takaisin se ei mennyt itsestään vaan se oli vedettävä paikalleen.

Tänään kävimme tutkituttamassa Pennin polvet eläinlääkärillä. Vasen polvi on iloksemme terve ja erittäin tiivis, oikea vaivaava polvi ei eläinlääkärin vastaanotolla yllättäen kovin helposti luksoitunutkaan. Kotona tuo viallinen polvi luksoituu aina sisäänpäin eli mediaalisesti. Eläinlääkäri sai sen voimakkaasti vääntämällä luksoitumaan ulospäin, mutta sisäänpäin vasta kun koira rauhoitettiin röntgenkuvausta varten.Nivelrikkoa kuvissa ei näkynyt ja ennuste polven korjaukselle on siten hyvä.

Tänään polvet tutkittiin tuloksella 0/1. Usein 1. asteen polvivika ei koiraa haittaa, mutta Pennillä polvilumpio ilmeisesti jostain tietystä liikkeestä lumpsahtaa pois paikaltaan, eikä mene takaisin itsestään. Virallisen uuden polvilausunnon Pennistä antaa sitten polven operoiva eläinlääkäri.

Pennin polvi joutuu siis puukon alle. Elättelen toivetta, että leikkaava eläinlääkäri pystyisi jalan avattuaan toteamaan onko kyseessä tapaturman aiheuttama ongelma. Seinäjoen eläinklinikalle menemme heti kunhan kalenteriin saadaan pikaisesti raivattua tilaa sitä varten.

Työ tekijäänsä kiittää

Sunnuntai 6.11.2011 klo 13.30 - Sanna

Oi miksi, miksi sisustusmaku ei käy yhteen elämäntavan kanssa? Koiralaumallisena kaiken pitäisi olla kromia tai kestävää lasia.

Tämä näyttää CV:ssä takuulla hyvältä, mikäli Lyyti päättää joskus hakea töihin tulitikkutehtaalle.

 

 

 

 

 

 

 

 

Tuvassa ei ole ollut sohvaa sitten kesäkuun, kun eräänä kauniina päivänä keinonahkainen sohva oli yht'äkkiä itsestään poksahtanut ja täytteet levinneet pitkin lattioita. Huom! Kuvassa näkyvä koira ei tietenkään liity tapaukseen.

Tellervo poseeraa

Maanantai 31.10.2011 klo 20.02 - Sanna

Meillä oli oikein hauska näyttelypäivä Seinäjoella lauantaina ja olen iloinen kummankin koiran menestyksestä. Piti tänään ikuistaa lauman nuorimmainen palkintonsa kanssa, näin hieno ruusuke ja pytty irtosi pentuluokan kunniapalkinnolla. Tellervo itse ei tosin poseeraamisesta tai pokaalista juurikaan perusta,vaan neiti näyttää hapanta naamaa kuten kuvasta näkyy.                                                       

 

 

Juoksuja ja sairasteluja

Keskiviikko 26.10.2011 klo 16.26 - Sanna

Kiirettä, kiirettä on muka pitänyt ja blogin kirjoittaminenkin on taas jäänyt unholaan. Hannu sairasti muutaman viikon oikein tosissaan keuhkokuumetta ja rakennusprojekti on sitä myötä ollut paussilla. No nyt on rakennusmies taas tolpillaan ja mökki rupeaa toivottavasti jälleen edistymään.

Nartut päättivät tehdä juoksujaan nyt oikein urakalla. Sissi aloitti omansa jo neljä viikkoa sitten ja mikä lie pitkittynyt- tai jakaantunutkiima on kyseessä kun ei tunnu loppuvan millään. Tärppipäivätkin oli selvästi juoksun 28.päivän tienoilla ja edelleen veren tiputus jatkuu. Onneksi Sissin vointi on aivan normaali, joten en kummemmin ole huolestunut vaikka ihmeelliseltä tämä juoksun kesto vaikuttaakin.

Viivi, Tellervo ja Bulma aloittivat juoksunsa samaan syssyyn eli veritippoja lattioille ilmestyy nopeammin kuin niitä ehtii pois pyyhkiä. Mitään housuja en viitsi koirilla pitää, koska koirat kulkevat edes takaisin sisältä pihalle monesti päivän mittaan. Juoksuiset nartut ovat LIEVÄSTI sanoen rasittavia, mutta aika aikaa kutakin. Liekki on evakossa mummolassa siihen asti. 

 

 

 

 

 

 

 

Koiria en ole viime aikoina juuri kuvannut, joten tämän kirjoituksen kuvituksena toimikoon otos muovailuvaha beaglesta. Innostuin päivänä eräänä näpertelemään Ukon muovailuvahoilla ja syntyi siis tämä hauva, joka 3 cm:n säkäkorkeudellaan on pahasti alamittainen ;-)

 Lyytin vasen korva alkoi töhriä maanantaina ja putsauksesta huolimatta se alkoi eilen punoittaa selvästi. Tänään aamulla kävimme sitten Lyytin kanssa eläinlääkärissä hakemassa lääkkeet, kun tulehdusta tuossa korvassa on selvästi. Lyyti oli eläinlääkärissä tyylilleen ominaisesti reipas ja häntä heilui. Namejakin kivat ellit olivat osanneet varata pohjattoman ahneen beagleasiakkaan iloksi.

 Harmittaa tietysti ihan vietävästi kun lauantaina on vuorossa Seinäjoen Kv näyttely ja Lyyti joutuu nyt jäämään reissusta pois. Tärkeintä tietysti on että korva tulee kuntoon, mutta ketuttaahan se kun nykyään ei näyttelymaksua saa takaisin edes sairaustapauksissa. Lyyti sai lääkkeeksi Canofite-korvatipat, joissa varoaika näyttää olevan 7 vrk. Jyväskylään siis sentään päästään kunhan korva paranee tällä kuurilla. Onneksi ei sentään ole käytössä ne vuosien takaiset vanhat säännöt, jotka kielsivät juoksuisten narttujen osallistumisen näyttelyihin. Olis jäänyt meidän porukalta Seinäjoki kokonaan väliin, Lyytin lisäksi olen siis ilmoittanut Tellervon ja Viivin.

 

Villa Haukku, osa 1

Keskiviikko 21.9.2011 klo 19.51 - Sanna

Uusi rakennusprojektimme, koiratalo, on pukattu käyntiin. Perjantaina haimme Kodin Terrasta peräkärryllisen tavaraa ja pankkitili keveni  samalla kummasti. Kauppanimikkeellä "Lillevilla" meille hankittu pystykorvien tuleva asumus on nyt tullut maksamaan noin 2500 euroa, eikä kaikkia tarvikkeita ole vielä hankittu. Projektin loppupuolella tulen tekemään selvityksen kuluista, että joku koirataloa suunnitteleva saa hieman osviittaa, mitä esimerkiksi tämä vaihtoehto tulee meille maksamaan. 

Tästä läjästä pitäisi jotain syntyä...

Rakensimme mökille pohjan lekaharkkojen päälle ja eristimme sen, jotta lattian eristeet ei kuluttaisi rakennuksen sisäkorkeutta. Lattian alla on nyt sitten 140 mm Styrofoam-eristelevyä. Tuon styrofoamin pitäisi vastata noin tuplamäärää eristevillaa. Arvokkaampaa kuin styroksi, mutta pitäisi olla hintansa väärti.

Muutamia epätoivon hetkiä ehti tulla kevythirsiä lajitellessa, mutta loppuseltaan varsinainen töllipalapelin kokoaminen sujui joutuisasti.  Tottakai asiaa olisi auttanut lukea mukana seuranneet ohjeet ihan oikeasti, joten hieman piti välillä jo koottua purkaakin, kun esim. ikkunat ja ovet unohdettiin laittaa ajallaan paikalleen... Laatuun emme olleet aivan tyytyväisiä, kovin kieroja hirsiä ja rikkinäisiä pontteja oli joukossa.

Tässä vaiheessa ollaan nyt. Huomaa ahkera työmies katolla ;-)

Pikkuvastustuksista huolimatta harjakorkeuteen päästiin jo eilen. Harjakaisia emme viettäneet, mutta nimesimme pikkuvillamme, tulevien asukkaiden mukaan, sopivammin Villa Haukuksi.  Tänään vuorossa oli kattohuovan laitto. Hannu ehti tehdä vain toisen puolen valmiiksi, ennen kuin vesisade vaati homman keskeyttämistä. Työtä tämän projektin parissa riittää, mutta toivottavasti ennen yöpakkasia pystykorvat pääsevät asuttamaan uutta koppiaan.

Pystykorvien tuleva tölli

Torstai 8.9.2011 klo 15.14 - Sanna

Syksyn saavuttua olemme pohtineet pystykorviemme ulkoasumus vaihtoehtoja kuumeisesti. Tässä asuessa meillä ollut käytössä väliaikaisratkaisu,jossa pystykorvilla on ollut käytössään ulkotarha, jossa säänsuojana katos ja makuupaikkana vanha sohva. Lämpimän ajan tämä on ollut ihan toimiva ratkaisu. No, sohvia on itseasiassa kulunut kesän aikana jo kaksi, kun Liekki ja Penni viihdyttävät itseään purkutöillä. Sissi taasen on pentujen jälkeenkin viihtynyt lähinnä sisäkoirana ja välillä mummolassa hoidossa. Äiti ja tytär kun eivät keskenään enää tahdo samaan tarhaan sopia.

Perinteiset koirankopit hylkäsimme vaihtoehtona jälleen kerran. Olimme erittäin tyytyväisiä entiseen koirataloomme ja sen ainoa huono puoli olikin ettei sitä pysty siirtämään. Muuten se olisi muuttanut mukanamme samaan osoitteeseen.  

Vihdoinkin eilen löysimme mieleisemme vaihtoehdon pystykorville ulkoasumukseksi. Tilasimme Kokkolan Kodin Terrasta tälläisen kevythirsisen pihavaraston, jonka sitten lämpöeristämme,vedämme sähköt ja teemme ulkotarhat. Rakennuksen ulkomitat ovat 410 x 300 cm. Sisähäkkejä ulkotarhoineen meidän on tarkoitus tehdä siihen kolme.

Odotan sen toimitusta sormet syyhyten, toivottavasti jo ensiviikolla pääsisimme koiratalon rakennuspuuhiin! Ainakin lupailivat nopeaa toimitusta, toivottavasti lupaukset pitävät. Laitan sitten tänne kuvatodisteita jahka pääsemme projektiin käsiksi ;) 

 

 

Ulkoasun päivitystä

Perjantai 2.9.2011 klo 19.54 - Sanna

Muutin sivujen ulkoasua nyt aika tavalla, kun Ukko (perheen nörtti) suostui tekemään uuden bannerin näissä asioissa täysin kädettömälle äidilleen. Halusin bannerin jossa on myös beaglet. Toiveissa on, että ensivuonna ensimmäinen beaglepentueemme näkisi päivänvalon. 

Mielestäni bannerista tuli hieno! Kiitos Ukko, karkkipalkkaa luvassa ;-)

Tässä vielä toinen Ukon taidonnäyte.

"Tassuamme" kirjaimellisesti!

Tiistai 23.8.2011 klo 12.33 - Sanna

Ennen muuttoamme tänne maatilalle, teimme tähän talovanhukseen täysremontin. No pääsiäisestä asti tässä on nyt asuttu ja yllättäen tuvan ikkunalistat, yhdet ovenpielet, ynnä kaikki muu mikä ennen muuttoa jäi vaille paikalleen laittoa, puuttuvat edelleen. Tuttua varmaan muillakin remontoijilla? Pitkiä talvi-iltoja odotellessa... silloin isäntä on luvannut tehdä loppuviimeistelyt.

Suosikkihuoneeni täällä uudessa kodissa on kylpyhuone. Edellisessä talossa tottui siihen että suihku oli saunassa, jonne piti kulkea eristämättömän kuistin läpi, siis tosi kivaa talviaikaan . Vessallakin oli kokoa vajaa neliö, joten nykytilanne on meille varsinaista luxusta. 

Sain kylpyhuoneeseen haaveilemani ihanan, vanhanaikaisen tassuammeen. Nyt on tullut todettua, että täyskasvuinen kylpijä joutuu nauttimaan kylpynsä suunnilleen polvet korvissa, mutta amme on kaunis, sitä ei käy kiistäminen! 

Aasinsillan kautta siis varsinaiseen asiaani.

Varsin käytännölliseksi tassuamme on osoittautunut koirien pesupaikkana. Pesijän mukavuutta lisää kummasti, kun ei tarvitse lotrata ja kyykkiä suihkun alla minkään paljujen kanssa ja kastella itseään samalla. Tällä viikolla, päivänä eräänä olikin Norman ja Bulman pesu- ja trimmauspäivä. Ohessa kuvatodisteet ennen ja jälkeen muodossa.

ENNEN...

Hmm, montakohan kuukautta Norma tätä partaa ja ryijyä kasvatteli? Pitkään. Näin pörröiseksi ei rouva Rutina ole aiemmin päässytkään ja kyllä on melkein silmiin sattunut tätä katsellessa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 ...JA JÄLKEEN

Suloinen Normahan se sieltä paljastui :-) Ja Norman mielestä ikävä kylpeminen ja trimmaaminen on loppuseltaan ihan ok, saihan samalla popsia luomukoirankeksejä. 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 Bulma on ollut kesälookissa eli turkki lyhyeksi leikattuna. Bulman karvanlaatu on supertakkuuntuvaa ja nytkin mahan alta turkista löytyi jo muutama solmu. Bulma on Ukon ikioma koira ja Ukko tykkäisi Bulmasta tämmöisena karvanaamana. Äiti pirulainen taas tykkää aina ajella naamarehotukset pikku Bumelolta pois.

ENNEN...

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 ...JA JÄLKEEN

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 P.S. Bulmakin oli suoritettuun lahjontaan oikein tyytyväinen.

Vaihteeksi poppoon kuulumisia

Keskiviikko 17.8.2011 klo 19.56 - Sanna

Syksy on saapunut ja Ukon koulun alkamisen myötä perheemme on siirtynyt normaaliin vuorokausirytmiin eli aamuvuoroon. Tiukkaa on tehnyt aikaiset ylösnousut nyt parina ensimmäisenä aamuna, koirat ihmettelevät unenpöpperöisinä, kun lähes kukonlaulun  aikaan lauman ihmisjäsenet raahautuvat jalkeille.

Navetassa eläimet ovat myös olleet kummissaan, mutta uusi aikataulu siellä opitaan äkkiä. Onneksi lihakarjankasvatus ei ainakaan meillä vaadi kello kaulassa juoksemista ja kesäaikana aamunavettaan on menty useimmiten vasta yhdeksän tai kymmenen hujakoilla. Nyt olemme tuohon aikaan jo navettatyöt tehneet ja vuorokauteen tuntuu kummasti tulleen tunteja lisää :-) Jotain hyvää siis koulunalkamisessakin (vaikka Ukko taitaa olla asiasta erimieltä).

Syksystä löytyy tietysti ilonaihetta nyt kun metsästyskausi on alkanut! Tällä viikolla on aikomus pystykorvien kanssa lähteä katsomaan ja kuulostelemaan kuinka metsäkanalintujen pesinnät ovat täälläpäin onnistuneet. Keväällä onnistuimme näkemään sekä metsoja että teeriä soitimella. Metsäreissulle saa varata aikaa, jakkarat ja eväät, sillä koirilla varmasti virtaa ja intoa riittää kun nyt ensimmäistä kertaa kuukausiin pääsevät metsään. Emäntä toivoo että hirvittävät hirvikärpäset olisivat vähälukuisia... ja että haukku raikaisi. Jälkimmäinen toivomus taitaa toteutua todennäköisemmin.

 

Kuvassa: Penni ja Sissi

 Lauman kuulumisia olen kovin laiskasti jaksanut kirjoitella. Iloinen joukkomme on yhdellä kasvanut, kun kymmenenkuinen porcelaine Viivi muutti meille muutama viikko sitten. Viivistä hieman tarkemmin Viivin omalla sivulla. Tässä Viivi, Tellervon ja Lyytin kanssa.

 

Näyttelyissä olemme käyneet Lyytin kanssa monesti kesän mittaan. Kaksi viimeistä näyttelyä ovat menneet hienosti, Lyytin oltua molemmissa roppi ja kaksi sertiä siis lisää plakkarissa. Vähänkö äiskä on ylpeä :-) Näyttelypuolella menot nyt kovasti vähenee. Viivin olen ilmoittanut Sievin ryhmikseen tämänkuun lopulle ja Viivin sekä Lyytin Kauhajoelle syyskuun alkuun. Sitten Lyyti taitaa jäädä näyttelytauolle, jos en innostu sitä vielä Seinäjoelle ottamaan mukaan.

Näin siis tällä erää, tässä vielä kuva Lyytin uusimmista palkinnoista.

Laiska emäntä lupaa yrittää kirjoittaa hieman ahkerammin jatkossa.

Uuden kameran tuotoksia

Tiistai 12.7.2011 klo 13.00 - Sanna

Hellepäivät ovat siirtäneet lenkkeilyn tyysti meidän laumassa iltapuuhaksi. Yhdeksän aikoihin alkaa olla jo sopivan viilentynyttä lähteä reippailemaan, kunhan on vaan hyttysmyrkyt mukana niin ei tarvitse harrastaa verenluovutusta vastentahtoisesti.

Eilis iltana otimme peltolenkille koirien lisäksi uuden kameran ulkoilemaan. Ostimme pienen pokkarin sen takia että järkkäriä ei tahdo viitsiä raahata minnekään mukaan. On meillä Canonin G7 kamerakin, mutta sekään ei ihan taskuun mahdu. Pari päivää olen nyt uutta kameraa testaillut ja ihan tyytyväinen olen ostokseen.

Zelda ja Pipari tietävät että iskällä on nameja mukana.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Zelda rakastaa juoksemista ja erityisesti muiden juoksuttamista. Tässä Zelda edellä ja beaglet perässä "paalimeressä". Beaglet taas rakastavat näitä ajoleikkejä.

 

 

 

 

 

 

 

Tämän kuvan vaihdoin Piparista sen omalle sivulle. Lyyti pyllistelemässä taustalla.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ja viimeisenä kuvassa harjiksia kotirappusilla: Zelda, Norma ja Fuula. Kuten näkyy Normalle ja Fuulalle ei ole trimmeriä vähään aikaan näytetty... Mutta kai kesällä saa partakarvat rehottaa ;-)

Omalla porukalla jälleen

Tiistai 21.6.2011 klo 14.36 - Sanna

Meno meillä kotona on hieman hiipunut, nyt kun Sissin pennut ovat muuttaneet omiin koteihinsa. Rauhan palaamisesta maahan on kuitenkin turha puhua; sen verran touhua ja tarmoa beaglekolmikossa riittää...

 Pyry

Kertalaakin Lemminkäisen Laulusta tuli kotoisammin Pyry. Pyry on jo puolitoista viikkoa asustellut Nivalassa oman perheensä kanssa. Sammon Salaisuuden eli Manun seurasta saimme iloita hieman pidempään, viime perjaina Manukin lähti omaan kotiinsa Ylivieskaan.

Manu

Ikävä ihan pikkuisen kaihertaa kasvattajan rintaa, pentuihin ehtii kahdeksassa viikossa kiintyä kummasti. Kuitenkin pääsi pieni helpotuksen huokaus viimeisen pennun lähdettyä omaan kotiinsa. Lähtöpäivänään perjaina, Manu muistutti minkälaisia pienet pystykorvan alut todella ovat. Manulle tuli ihka ensimmäinen oikea tappelunalku äitinsä Sissin kanssa puruluusta... Suloinen ulkomuoto hämää, pienen ketunpojan sisällä on tulta ja tappuraa puskeva pystykorva :-)

Manun tyylinäyte: Kaksi beaglea yhdellä iskulla!

 

Seuraaviin pystykorvapentuihimme taitaa aikaa vierähtää. Sissille tämä oli nyt viimeinen pentue ja Sissi jää siis eläkkeelle jalostuspuuhista. Hieno juttu on, että molemmat pojat jäivät tällä kertaa näin lähelle. Mielenkiintoista on nähdä minkämoisia linnunhaukkujia näistä rämäpäistä kasvaa.

The Beagles

Lauantai 4.6.2011 klo 17.28 - Sanna

Reilu viikko sitten laumamme vahvistui yhden touhukkaan beaglen verran, kun saimme joukon jatkoksi Unkarista kaksivärisen  kahdeksan kuukautta vanhan nartun, virallisemmin Viragvarosi Bozotharcos Brownie-Pointin. Kutsumanimi Pötyi vaihtui meillä hieman samaltakuulostavaksi, mutta helpommin lausuttavaksi Pipariksi. (Terveisiä vaan pystykorvakasvatillemme Piparille perheineen, jos satutte tätä lukemaan :-))

                                Tälläinen Pipari meille on muuttanut.

 

 

 

 

Pipari on oppinut uuden nimensä ja laumaan sopeutuminen on käynyt helpommin kuin olisin ikinä uskaltanut edes toivoa. Lyytin ja Tellervon kanssa Pipari ystävystyi heti ja näillä beagle-neideillä on aivan selvästi oma "The Beagles"-bändi nyt kasassa. No ei haittaa, suorastaan päinvastoin,  harjiksilla on ikioma mafiansa, johon ei ulkopuolisia niin vaan hyväksytä... 

Kukkapenkit saavat kyytiä, kun beagle kolmikko kiitää korvat hulmuten ympäri pihaa. Piparilla on hyvin persoonallinen tapa ulvoa lelu tai puruluu suussaan, kun se houkuttelee muita juoksemaan peräänsä.

                                                          Lähes joka kuvassa se on näin fiksun näköinen...

Pipari on luonteeltaan oikein ihastuttava hömppä, jolla tuntuu olevan jokin kuje aina mielessä.  Nyt vieraat saavat sen hieman ujostelemaan aluksi, mutta häntä heiluu heti kun se saa ensin haistella ja tutustua. Toivon että Pipari muuttuu avoimemmaksi vieraille kun se kotiutuu meille kunnolla. Moni asia saa vielä Piparin hieman ymmälleen, mutta uuden kodin tavat alkavat pikkuhiljaa tulla tutuiksi.

Suuntaamme Lyytin ja Piparin kanssa 12.6. Suomussalmen ryhmänäyttelyyn. Siellä Pipari pääsee kokeilemaan kehäesiintymistä ensimmäisen kerran pentuluokassa. Harjoituksena otetaan tämä reissu, meni miten meni ;-) Tellervokin taitaa päästä mukaan turistiksi näyttelytohinaa ihmettelemään,  nyt kun rokotukset ovat jo kunnossa.

 

                                                      Tellervo 4 kuukautta.

Lyytin ja Piparin kanssa on tarkoitus osallistua myös Pietarsaaren ryhmikseen 18.6., mutta sen jälkeen Pipari saa kasvaa ja kehittyä hieman ennen junnuluokan esiintymisiä. En raaskinut sitä ilmoittaa Kokkolan ja Oulun näyttelyihin kalliimmilla ilmoitusmaksuilla.

 

Lyytin kanssa meillä on muutamat näyttelyt tarkoitus kiertää kesän aikana. Näyttelyrepun pakkaaminen aina edellisenä iltana saa Lyytin aivan villiksi. Lyyti rakastaa autoilua ja reppu on sille selvä merkki siitä, että reissuun ollaan lähdössä. Näyttelypaikoilla se käyttäytyy tosi rauhallisesti ja tuntuu, että jostain meille pitäisi keksiä vähän lisädraivia kehäesiintymiseen... Namit on ihan must, mutta niidenkin pitää olla laadukkaita esim. paistettua broileria, että neiti jaksaa niistä näyttelyissä innostua.

Kotonahan namiksi kelpaa tietysti mikä syötävä tahansa. Varsinaisia herkkuaarteita ovat luonnontuotteet, joita koirat mieluusti etsivät itse lantalasta tai laitumilta. Seuraava vielä kokeilematta oleva vaihtoehto näyttelyihin taitaa olla lampaanpapanat, kokokin olisi namiksi oikein passeli. Ajatus lampaankakasta taskussa ja käsissä (ja tietysti sitten sinne taskuun unohtuneena...) ei vaan emäntää juuri houkuttele. Vanhoilla tutuilla eväillä siis eteenpäin.

 

Lyyti

 

 

Saanko esitellä...

Torstai 26.5.2011 klo 21.28 - Sanna

...Kertalaakin Sammon Salaisuus ja Kertalaakin Lemminkäisen Laulu!

Sissin pentujen viralliset nimet on nyt siis  päätetty ja kirjoihin ja kansiin talletettu :-) Aikaisempien pystykorvapentueidemme mukaisesti teemanimillä jatketaan. Pitkään tässä on vaihtoehtoja pyöritelty ja kuten nimistä saattaa päätellä, kotoisaan ja joskin ehkä hieman kuluneeseen Kalevala-aiheeseen päädyimme, toivottavasti kuitenkin tuoreella tavalla. Ennen pentujen syntymää meillä oli jo nimiä valmiina, mutta hieman useammalle pennulle, joten päätin jättää ne nimet jemmaan myöhempää käyttöä varten.

Tällä Kalevala teemalla pääsenkin aasinsillan kautta kennelnimemme taustoihin. Toisin kuin voisi luulla, nimi Kertalaakin ei liity metsästykseen millään tavalla, vaan se pohjautuu perheemme yhteiseen rakkauteen, sarjakuviin. Kennelnimeä miettiessä meille oli itsestään selvää, että sen piti olla suomenkielinen sillä kansalliskoirat haluamme nimetä omalla kotimaisella kielellä. Monet "omalta" kuulostavat nimet löytyikin jo käytössä olevien kennelnimien listalta ja epätoivo hiipi monesti mieleen. Ensimmäinen pystykorvapentue syntyikin ilman kennelnimeä, kun sopivaa haettavaa vaihtoehtoa ei vain tuntunut löytyvän.

Päädyimme lopulta haeskelemaan nimiehdokkaita lempparisarjakuviemme sivuilta ja yhden piirtäjän  neronleimaukset ovat mielestämme ylitse muiden, ankkoja piirtävän Don Rosan! Hänen tarinassaan "Musta Ritari" ranskalainen  mestarivaras Arpin Lusene (alias Musta Ritari) varastaa Roope Ankalta vaarallisen yleisliuottimen Kertalaaki™n. Kertalaaki™ on Pelle Pelottoman vaarallinen keksintö, se liuottaa itseensä kaiken muun paitsi timantit. Kertalaaki™n avulla Mustasta Ritarista tulee lähes pysäyttämätön ja kyseinen sarja jatko-osineen "Musta Ritari slurppaa jälleen" kuuluu ehdottomasti mielestämme Rosan parhaimmistoon. Kennelnimiehdokas oli siis löytynyt ja iloksemme FCI sen meille vahvistikin.

A-pentueessamme (kiinanharjakoiria) halusimme kunnioittaa Don Rosan töitä ja yksi pennuista nimettiin Rosan ensimmäisen ankkasarjan mukaan Auringon pojaksi. Tässä Kalevala pentueessamme pääsemme toistamaan tempun, Sammon salaisuus, on Rosa faneille varmasti tuttu ja erityinen osoitus Don Rosan Suomi-innostuksesta. Nimi Lemminkäisen Laulu on hieman tuulesta temmattu, sen innoittajana toimi Kotiteollisuus yhtyeen kappale.

Jumpula on nyt siis Kertalaakin Sammon Salaisuus ja Vimpula, Kertalaakin Lemminkäisen Laulu. Työnimiksi pojille olisikin pitänyt laittaa Sampo ja Lempo ;-)

Sissin pennut 2 viikkoisia

Lauantai 7.5.2011 klo 20.36 - Sanna

Sissin pennut ovat tänään kaksi viikkoa vanhoja. Jumpulan silmät aukesivat toissapäivänä ja Vimpulakin näyttää nyt availevan omiaan.

Nämä kaksi viikkoa ovat olleet kasvattajalle superhelpot, Sissi on erinomainen äiti ja pennut pysyvät tyytyväisinä kun maito virtaa. Mahat pystyssä vauvat nukkuvat suurimman osan aikaa, mutta hyvin jo tapailevat jaloilleen, ei onneksi mitään uimaripentuja näistä pullukoista tullut. 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

                   Vimpula

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

                  Vimpula haukottelee

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

                  Jumpula

Lyytin kanssa kävimme tänään Oulaisissa ryhmänäyttelyssä ja iloksemme Lyyti oli PN-2 ja sai kotiin tuomisiksi vara-sertin.

Lyytin "pikkusisko" Tellervo eli Hutikan Leyla sai nyt vihdoin oman sivunsa. Tuo sivujen väkertäminen on yhtä tuskaa tälläiselle tumpelolle kuin minä, vaikka se ei paljon tästä helpommaksi voi muuttua :-)

Sonnit ulkoilee

Perjantai 6.5.2011 klo 20.54 - Sanna

Tänään on ollut oikein aurinkoinen, kaunis kevätpäivä. Maatilan eläimetkin nauttivat ulkoilusta; lehmät, hiehot ja lemmikkilampaat ovat laiduntaneet jo muutaman päivän.

                   Eino ja kumppanit

Lue lisää »

Blogin aloitus ja pentu-uutisia

Lauantai 30.4.2011 klo 17.36 - Sanna

Jospa nyt vihdoinkin aloittaisin tämän blogin pienimuotoisen pitämisen. Kirjoittelen tänne sekä koiristamme että maatilan elämän menosta.

Pääsimme pääsiäisenä muuttamaan viimein maatilan kanssa samaan osoitteeseen, remonttimme kestettyä vaatimattomat yhdeksän kuukautta... Kiire siis niiltä osin helpottanut, eikä suinkaan hetkeäkään liian myöhään, kevättyöt jo vähitellen odottavat vuoroaan.

Lyytin kanssa kävimme tänään Toholammin ryhmänäyttelyssä, tuomarina beagleilla Jari Fors. Lyyti oli hienosti VSP ja sai toisen sertinsä!

Sissin pennut syntyivät viikko sitten, kaksi urospentua. Kovin pieni pentue siis tuli ja toivottu narttupentu jäi valitettavasti puuttumaan. Onneksi synnytys sujui pienestä pentumäärästä huolimatta moitteettomasti ja Sissi on taas erinomainen emä. Työnimillä Jumpula ja Vimpula kulkevat viikon vanhat veljekset voivat erittäin pulleasti, ei ole maitobaarilla tungosta:-)

Kuvassa viikon ikäiset veljekset