Penni joutuu puukon alle

Perjantai 11.11.2011 klo 21:21 - Sanna


Kesällä ollessamme eräänä päivänä koirien kanssa pihalla, Penni kiljaisi ja piti oikeaa takajalkaansa koukussa. Se pomppi luokseni kolmella jalalla ja näin heti, että sen polvilumpio oli sijoiltaan. Polvi ei mennyt itsestään takaisin ja jouduin vetämään sen paikoilleen.   

Paitsi huolissamme Pennistä, olimme erittäin ihmeissämme tapahtuneesta. Soitinkin Pennin tarkastaneelle eläinlääkärille ja kerroin tapahtuneesta. Hän oli puhelimessa sitä mieltä, että periaatteessa terveeksi tutkitun polven ei pitäisi muuttua Pennin iässä itsestään mihinkään ja hän epäili traumaa (=tapaturmaa) vian mahdolliseksi aiheuttajaksi. Penni on tutkittu polviterveeksi 1,5 vuotiaana.0932.jpg

Suomenpystykorva kuuluu rotuihin joilla patella luksaatiota vastustetaan pevisa-ohjelmassa, se on siis todettu rodulla esiintyväksi perinnölliseksi viaksi. Polvilumpion sijoiltaanmenoa voi perimän lisäksi aiheuttaa myös takajalkojen virheellinen rakenne ja puutteelliset polvikulmaukset.

Pennin polvi meni välillä pois paikaltaan, mutta ei tuntunut muuten vielä vaivaavan. Takaisin se ei mennyt itsestään vaan se oli vedettävä paikalleen.

Tänään kävimme tutkituttamassa Pennin polvet eläinlääkärillä. Vasen polvi on iloksemme terve ja erittäin tiivis, oikea vaivaava polvi ei eläinlääkärin vastaanotolla yllättäen kovin helposti luksoitunutkaan. Kotona tuo viallinen polvi luksoituu aina sisäänpäin eli mediaalisesti. Eläinlääkäri sai sen voimakkaasti vääntämällä luksoitumaan ulospäin, mutta sisäänpäin vasta kun koira rauhoitettiin röntgenkuvausta varten.Nivelrikkoa kuvissa ei näkynyt ja ennuste polven korjaukselle on siten hyvä.

082.jpg

Tänään polvet tutkittiin tuloksella 0/1. Usein 1. asteen polvivika ei koiraa haittaa, mutta Pennillä polvilumpio ilmeisesti jostain tietystä liikkeestä lumpsahtaa pois paikaltaan, eikä mene takaisin itsestään. Virallisen uuden polvilausunnon Pennistä antaa sitten polven operoiva eläinlääkäri.

Pennin polvi joutuu siis puukon alle. Elättelen toivetta, että leikkaava eläinlääkäri pystyisi jalan avattuaan toteamaan onko kyseessä tapaturman aiheuttama ongelma. Seinäjoen eläinklinikalle menemme heti kunhan kalenteriin saadaan pikaisesti raivattua tilaa sitä varten.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini