Sonnista asiaa

Vaihteeksi täytyy kirjoitella vähän maatilan asioista. Tilallemme tehtiin torstai aamuna yllättäen eläinsuojelutarkastus. Olimme kotona aamuaskareissa vielä yövaatteet päällä, kun kaksi valvontaeläinlääkäriä ajoi autoilla pihaan. Eipäs siinä muuta kuin navettavaatteet niskaan ja esittelykierrokselle. Juuri tällä tavalla ennaltailmoittamatta nämä tarkastukset kuuluu mielestäni hoitaa.

Meille oli määrätty eläinsuojelutarkastus sen takia, että loppusyksyllä teuraaksi menneestä sonniryhmästä kuusitoista sonnia oli kovin lantaisia ja teurastamo otti niistä ns. lantaisuusvähennyksen. Ihan tarpeellista siis tarkastaa eläinten olot, jos herää epäilys onko kaikki kunnossa kun eläimet olivat likaisia.

Eläinlääkäreitten kanssa sitten käytiin kaikki eläimet ja pito-olosuhteet läpi. Mitään moitittavaa tilallamme ei ollut. Päinvastoin oli tosi kiva kuulla, miten eläinlääkäri kuvasi sanasta sanaan sonniemme elintiloja "hulppeiksi" ja hiehot elelevät "kuin hotellissa". Eläinlääkärit pohtivat kovasti miten täyttää tarkastuslomaketta, jonka kohdat oli tarkoitettu tavalliseen tuotantorakennukseen ja siihen että useimmiten tuotantoeläimiä pidetään niissä minimi pinta-alavaatimusten puitteissa.

Syksyn sonniporukan likaisuus selvittettiin. Se johtui lähinnä märistä ilmoista, jolloin kuivitus ei tahtonut auttaa. Huomasimme silloin myös että vaikka meillä sonneilla oli käytössä pinta-alaa tuplasti yli suositusten, se ei kuivikkeella isoille sonneille riitä. Ketta ei silloin tahdo pysyä kuivana kun säät ovat kurjat. Kokeilemalla näitä asioita oppii ja siksi meillä on sonnien asiat nykyään entistä paremmin.  

Vaikka navettamme on vanha, olemme todella panostaneet siihen että eläimillä on hyvä olla ja tilaa liikkua. Sonnimme elävät nyt navetassa 56 eläimen ryhmänä. Tällä porukalla on käytössään sisätilaa 250 m2 ja ulkotarhaa 0,3 hehtaaria. Eläimet saavat kulkea vapaasti ulos ja sisälle miten haluavat. Hyvillä ilmoilla rehu tarjotaan ulos ja ainoastaan vilja jaetaan kahdesti päivässä sisälle. Täytyy todeta, että eipä vielä sellaisia ilmoja ole ollut etteikö sonnit ulkoilisi kun niillä siihen on vapaa mahdollisuus.

Muunlaista tuotantotapaa meidän on enää mahdotonta ajatella kun olemme tätä kokeilleet. Seuraava askel on todennäköisesti siirtää eläimetkin luomutuotantoon, kun jo nykyiselläänkin lähes täyttäisimme luonnonmukaisentuotannon vaatimukset. Tänä vuonna se ei kuitenkaan ole vielä mahdollista, koska luomueläintuotannossa oman rehun riittävyys on ensiarvoisen tärkeää. Nytkin olemme koko ajan ostoviljan varassa, luomuna sen saatavuus ei ole ollenkaan varmaa.

Kotimainen naudanlihantuotanto on tällä hetkellä kustannuskriisissä. Lihan hinta ei pysy nousevien kustannuksien tahdissa ja mekin joudumme koko ajan vakavasti harkitsemaan kauanko kotieläintuotanto on mielekästä. Mekin pystyisimme huomattavasti edullisemmin kustannuksin tuottamaan lihaa, jos sonnimme kasvaisivat ritiläketoissa. Minua suututtaa se tosiasia, että saamme lihastamme saman hinnan kuin tuottaja, jonka eläimet kasvavat seisoen betoniritilällä, jossa pinta-alasuosituksena (ei vaatimuksena!)  on eläintä kohden 2,5 neliömetriä, ilman mahdollisuutta pehmeään makuupaikkaan, ilman mahdollisuutta ulkoiluun tai muutenkaan lajinomaiseen käyttäytymiseen. En voi ymmärtää miten pelkällä ritilälläkasvatus on nykyaikana edes laissa sallittua.

Kuitenkin suurin osa kotimaisesta lihasta kasvaa edelleen sellaisissa olosuhteissa, joissa tyypillisesti on esimerkiksi neljä sonnia 10 neliön ketassa, jossa ne juuri ja juuri mahtuvat yhtäaikaa makuulle. Tällä hetkellä kuluttajan ainut tapa varmistua ostamansa lihan tuotantotavasta on suosia luomutuotettua lihaa tai ostaa liha suoraan tuottajalta, jonka tilan eläinten pito-olosuhteisiin on päässyt tutustumaan. 

Paljon pitäisi tapahtua, että asiat muuttuisivat. Me "viherrämme" ja jatkamme tuotantoa tällä valitsemallamme tiellä, voisi sanoa että tuottajien valtavirtaa vastaan. Joka päivä saamme paljon iloa seuratessamme, kuinka sonnit nauttivat ulkona palloilemisestaan. Uusien rehupaalien vienti tarhaan on niille päivän kohokohta. Rehupaalit saavat kyytiä, kun sonnit puskevat niitä ja riemun hepuleissaan laukkaavat ja hyppivät ympäri tarhaa. Ensi kesänä meinaamme ensimmäistä kertaa laiduntaa sonnitkin. Ihan yhtälailla ne osaavat nytkin kunnioittaa tarhaa ympäröivää sähköpaimenta kuin lehmätkin. Kuvat sonnipojistamme olen ottanut eilen.