Villa Haukku, osa 1

Keskiviikko 21.9.2011 klo 19.51 - Sanna


Uusi rakennusprojektimme, koiratalo, on pukattu käyntiin. Perjantaina haimme Kodin Terrasta peräkärryllisen tavaraa ja pankkitili keveni  samalla kummasti. Kauppanimikkeellä "Lillevilla" meille hankittu pystykorvien tuleva asumus on nyt tullut maksamaan noin 2500 euroa, eikä kaikkia tarvikkeita ole vielä hankittu. Projektin loppupuolella tulen tekemään selvityksen kuluista, että joku koirataloa suunnitteleva saa hieman osviittaa, mitä esimerkiksi tämä vaihtoehto tulee meille maksamaan. 

0032.jpg

Tästä läjästä pitäisi jotain syntyä...

Rakensimme mökille pohjan lekaharkkojen päälle ja eristimme sen, jotta lattian eristeet ei kuluttaisi rakennuksen sisäkorkeutta. Lattian alla on nyt sitten 140 mm Styrofoam-eristelevyä. Tuon styrofoamin pitäisi vastata noin tuplamäärää eristevillaa. Arvokkaampaa kuin styroksi, mutta pitäisi olla hintansa väärti.

Muutamia epätoivon hetkiä ehti tulla kevythirsiä lajitellessa, mutta loppuseltaan varsinainen töllipalapelin kokoaminen sujui joutuisasti.  Tottakai asiaa olisi auttanut lukea mukana seuranneet ohjeet ihan oikeasti, joten hieman piti välillä jo koottua purkaakin, kun esim. ikkunat ja ovet unohdettiin laittaa ajallaan paikalleen... Laatuun emme olleet aivan tyytyväisiä, kovin kieroja hirsiä ja rikkinäisiä pontteja oli joukossa.

Tässä vaiheessa ollaan nyt. Huomaa ahkera työmies katolla ;-)

003-12.jpg

Pikkuvastustuksista huolimatta harjakorkeuteen päästiin jo eilen. Harjakaisia emme viettäneet, mutta nimesimme pikkuvillamme, tulevien asukkaiden mukaan, sopivammin Villa Haukuksi.  Tänään vuorossa oli kattohuovan laitto. Hannu ehti tehdä vain toisen puolen valmiiksi, ennen kuin vesisade vaati homman keskeyttämistä. Työtä tämän projektin parissa riittää, mutta toivottavasti ennen yöpakkasia pystykorvat pääsevät asuttamaan uutta koppiaan.

Avainsanat: koiratalo


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini