Huh, hulinaa!

Torstai 26.2.2015 klo 19.07 - Sanna

Kiirettä pitää töiden parissa. Uusia pikku lampaita syntyy vuorokauden ajoista välittämättä (karitsasaldo taitaa tätä kirjoittaessani huidella noin 270:ssä bäässä) ja yöunet ovat kortilla. Kodinhoito ja kaikki muu vähemmän tärkeä hoidetaan kun keretään ja sekin tehdään vasemmalla kädellä. Koirille on normaalia vähemmän aikaa ja siitä omatunto soimaa. Lenkillä käydään kun ehditään ja jos ehditään. Onni on iso aidattu piha, että saavat liikuttaa itseään ja toisiaan keskenään leikkimällä. Aika aikaa kutakin, vielä ei ihan olla puolivälissä karitsointeja, mutta kaiken tämän yliväsymyksen keskellä siintää toivo siitä, että joskus keväällä saadaan taas nukkuakin enemmän kuin neljä-viisi tuntia yössä. Vaikka zombeista tykkään, en kuitenkaan itse haluaisi olla sellainen ;)

Tähän saumaan lauman lähes kaikki steriloimattomat nartut tekaisivat sitten juoksunsa. Suunnitelmissa on astuttaa Tellervo Melvinillä. Tellervon juoksu on nyt siinä vaiheessa menossa, että uskon astutuksen osuvan tulevaan viikonloppuun tai ensi viikon alkuun. Mikäli siis kaikki sujuu suunnitelmien mukaan pentulaatikko saa täytettä vapun korvilla, puolentoista vuoden tauon jälkeen. Murun astuttamista päätin lykätä sen seuraavaan juoksuun syksylle. 

Tupunan kanssa olen joka päivä käyttänyt muutaman minuutin pöytätreeneihin ja se on ehdottomasti kannattanut. Nyt 12 viikkoisen neidon mielestä trimmipöytä on mielettömän kiva paikka ja hienosti Tupuna siinä malttaa seisoakin hetken paikallaan.

Kuvassa 11 vkoisena

Varsin eläimellistä menoa tämän hetkinen elämä ja puurtaminen on. Pullokaritsat ovat kasvaneet suorastaan silmissä ja joutilaan hetken tullen nekin on kiva viedä vähän pihalle hyppimään. Parissa viikossa ne ovat hujahtaneet niin isoiksi, että Tupunalla on vaikeuksia pysyä vauhdissa. Hauska seurailla joukon puuhia pihalla, ainakin voin todeta, että koiranpennut ja karitsat ovat yhtä uteliaita, ja kaikkea pitää tietysti maistaa!

Tupuna 11 vkoa ja villaiset ottosiskot 2 viikkoisia.

Loikkatreenit menossa

Traktorinkauha oli kaikkien mielestä huisin kiinnostava. Siihen piti kiivetä uudestaan ja uudestaan.

Lammaskoiria

Torstai 12.2.2015 klo 12.34 - Sanna

Meillä ei edelleenkään ole paimenkoiraa, vaikka tämän kokoisella lammastilalla sellaisesta olisi kiistatta hyötyä. Mutta muita "työkoiria" meiltä kyllä löytyy. Lyyti kulkee ahkerasti töissä mukana ja vastaa lähinnä rehujen ja lampaanpapanoiden laadunvalvonnasta. Pipari on myös innokas apulainen, joka tarkkailee muunmuassa sitä missä navettakissamme kulkevat ja touhuaa iloisesti meidän puuhissa mukana. Siinä missä Lyyti katsoo itselleen mukavan istumapaikan ja tarkkailee työntekoa sieltä, Pipari viuhottaa edestakaisin ja puuhailee samalla omiaan. Onneksi Pipari on pysynyt tilanalueella, eikä ole meinannutkaan lähteä pihalta nyt minnekään, joten se saa kulkea mukana töissä. Meillä oli vielä yhden uuhiryhmän kerinnät menossa eilen, joten päätin kokeilla uuden työharjoittelijan ottamista joukon jatkoksi. Waakulla energiaa piisaa ja työkiireiden takia koirien kanssa puuhailuun on vähemmän aikaa, joten kaksi kärpästä yhdellä iskulla, jos koiran voi ottaa töihin mukaan.

Pidän Waakun itsevarmasta luonteesta todella paljon ja tuntuu, että vielä päivä päivältä enemmän. Jälleen kerran sain todeta Waakun käyttäytyvän siten kuin odotinkin. Lampola ei ensikertaa sinne vietävälle koiralle ole välttämättä mikään helppo paikka. Lampaat määkivät (lue: huutavat) isolla äänellä ja uteliaina ne kurottelevat rivissä niin pitkälle ruokintapöytää kuin mahdollista. Koiralle ei siis oikeastaan ole paikkaa, jonne se voisi väistää ja se on useiden kymmenten tuijottavien katseiden kohteena. Lähelle uskaltautuvaa koiraa moni uuhi vauhdittaa mielellään pienellä pukkaisulla, vaikka toki joukossa on niitäkin, jotka karahtavat karkuun tai tykkäisivät haistella nätisti. Koira ei saa missään nimessä rynnätä lampaiden joukkoon tai haukkua niitä. Waakku ihmetteli uutta tilannetta ehkä parikymmentä sekuntia ja sen jälkeen kulki häntäpystyssä ruokintapöytää pitkin uuteen paikkaan tutustumassa. Kerintää se seurasi läheltä kiinnostuneena ja sai ilohepulit napattuaan maahan heitetyt villat. Vielä pitäisi testata kuinka hyvin Waakku pysyy Piparin ja Lyytin kanssa tiluksilla. Mutta ainakin ensimmäisen työpäivän perusteella työharjoittelija osoittautui erittäin potentiaaliseksi työkoiraksi ;)

Valvontatehtävissä Pipari ja Lyyti, näin rauhallisesti sujuu uuhien ruokailu.

Kerimässä: Ensin lammas otetaan istuma-asentoon jalkojen väliin, jotta siltä saadaan kaula ja mahanalus kerittyä siististi ja turvallisesti. Lampaan nahka on erittäin ohutta ja siihen tulee helposti haavoja, jos ei ole varovainen. Waakku testaa sillä aikaa kerintäpukkia ja Lyyti ja Pipari syövät sorkan palasia.

Uuhi kerintäpukilla, jossa keritään loput villat ja sen jälkeen leikataan sorkat siistiksi. Sorkat kasvavat pituutta ja alapuolelta lähes umpeen, joten niitä on leikattava säännöllisesti, että lampaalla on mukava olla ja jalkoihin ei kehity virheasentoja. Waakku papapatarjoiluiden äärellä.

Tarkkana töissä!

Eläimellistä menoa

Keskiviikko 11.2.2015 klo 22.17 - Sanna

Kovasti odotettu, lelukoiramaisen söpö ja mahdottoman ihana Tupuna haettiin Juuasta kotiin pari viikkoa sitten. Pitkästä aikaa meillä onkin nyt ihan pikkupentu, suurin osa kun on liittynyt joukkoomme 4-5 kuukauden iässä. Pikkupennun kanssa yhteisen elämän aloittaminen on minusta hieman vaativampaa vanhempiin pentuihin verrattuna. Siinä missä vanhempana meille tulleet ovat jo nähneet kaikenlaista ja osaavat kulkea esim. autossa ja hihnassa, luovutusikäiselle pennulle kaikki on uutta ja kyseessä on aivan valtava muutos pennun elämässä. Pennun tottuminen uuteen kotiin ja kodin tapoihin ottaa tietysti aikansa. Tupuna on ollut tosi reipas ja sujahtanut joukon jatkoksi hienosti. Autoilu on jo tuttua ja mielekästä (autohäkkiin kun saa aina jotain herkullista pureskeltavaa), hihnassa kulkeminen sujuu melko kivasti ja kaikki vieraat ihmiset ovat Tupunasta huippuhauskoja. Pennun ilme oli näkemisen arvoinen, kun kävin sen kanssa kylillä kävelemässä ja vastaan tullut ihminen kävelikin Tupunaa huomioimatta ohitse! Tempperamenttia pikku neidistä tuntuu löytyvän. Se leikkii tietysti mielellään muiden koiriemme kanssa ja puree niitä naskalihampaillaan minkä ehtii, eikä taatusti ole moinaskaan kun joku sitä tästä vähän ojentaa.

Tupuna, nyt jo 10 vkoa.

Sanon, että Tupuna on minun henkilökohtainen "unisiepparini", tämä sieppari ei tosin toimi ihan perinteisen unisiepparin tapaan, vaan ihan kirjaimellisesti sieppaa unen pois ja herättää minut. Tupuna nimittäin nukkuu pedissään sängyn vieressä minun puolellani ja aina kun se sattuu yöllä heräämään, se nousee sänkyä vasten seisomaan ja piippaa niin pitkään kunnes vasemmalla kädellä roikun lattiantasalle ja silitän sitä muutaman kerran rauhoittavasti. Sitten se käy tyytyväisenä takaisin nukkumaan. Tästä on tullut hieman rasittava tapa, sillä  mielelläni nukkuisin yöuneni ihan keskeytyksettä nyt kun Tupuna on jo täysin kotiutunut. Onneksi tämä on nyt selvästi vähenemään päin. Toissa yönä Tupuna ei ollut herättänyt minua kertaakaan aamuviiteen mennessä, joten heräsin itse huolestuneena kurkistamaan sängyn laidan yli onko pentu varmasti kunnossa :D Viime yönä unisilityksiä tarvittiin vain kahdesti, joten jospa tämä tapa vähitellen jäisi pois.

Maatilan saralla meillä on nyt vuoden työllistävin ajanjakso alkanut, kun karitsoinnit starttasivat odotetusti päivälleen viime viikon maanantaina. Töitä tehdään siis kirjaimellisesti yötä myöten ja bloginkin kirjoittelu jää varmasti taas tuokioksi vähemmälle. Nyt karitsoita on syntynyt tasan 60 kappaletta ja urakan alussa vasta ollaan. Tuttipullot ovat taas ahkerassa käytössä ja yksi "adoptiokaritsa" viisikko asui jonkin aikaa olohuoneessamme. Nyt sottapytyt ovat siirtyneet jo takaisin lampolaan. En itsekään olisi uskonut miten sottaisia lauma pikkukaritsoita voi ollakaan. Kun lampailla kakka on siistiä papanaa, juottoikäisellä karitsalla se on kuin paksua sinappia. Pikku bäät sitten kakkivat minne sattuu ja iloisesti hypellessään levittävät sotkun pikkupikku sorkissaan ympäriinsä pieniksi kakkatäpliksi. Voin vannoa, että karitsat saivat ison pentuaitauksensa muutamassa tunnissa sellaiseen sotkuun ettei isokaan pentueellinen koiria ihan heti samaan suoritukseen kykene!

Tupuna ja "ottosiskot"

"Kukas sinä olet?"

BÄÄ!

Lauantaina pyörähdin Nivalan ryhmänäyttelyssä Melvinin ja Waakun kanssa, jossa oli paikalla 13 beaglea. Waakulle tuli tammikuun lopulla sopivasti yhdeksän kuukautta ikää täyteen ja niinpä se esiintyi ensimmäisessä näyttelyssään heti junioriluokassa. Melvinin toinen näyttely meni yli odotusten; Melvin oli paras uros ja sai siis ensimmäisen sertinsä. Myös Waakku sai laatuarvostelussa erinomaisen ja se voitti luokkansa SA:lla. Olen tosi tyytyväinen siihen miten tämä nuori ja melkoisen vallaton neitonen jaksoi esiintyä. Iloisesti, mutta tarpeeksi hillitysti. Kehän ulkopuolella sain viihdyttää sitä temppuja teettämällä, Waakusta kun tuollaisessa paikassa olisi paljon hauskempaa mennä leikkimään muiden koirien kanssa, eikä tököttää jossain omaa vuoroaan odottamassa ja tätä Waakku olisi protestoinut välillä omaan tapaansa äänekkäästi... PN-kilpailuluokassa Waakku sijoittui hienosti toiseksi. Kun serti meni voittaneelle avoimen luokan nartulle Waakulle jäi ensimmäisestä näyttelystä muistoksi vara-sertti :) Melvinin kanssa käytiin kehässä pyörähtämässä vielä kertaalleen ja sijoittumassa VSP:ksi. Kiva helmikuinen näyttelypäivä ja minulle samalla muutaman tunnin irrottautuminen lammashommista. Seuraava näyttely meille taitaakin olla erkkari maaliskuun lopussa.

Waakku kehässä Nivalassa   kuva: Sirpa Palo

Melvin VSP ja SERT                              kuva: Kati Heikkinen

Tammi-helmikuun vaihteeseen mahtuu kyyneliäkin. Äärettömän surullisia uutisia sain tammikuun lopulla Piparin tyttärestä Taigasta. Taiga oli lähtenyt metsässä hirven perään torstaina 29.1. ja kadonnut sille tielleen. Kaikista etsinnöistä huolimatta Taigaa ei edelleenkään ole löytynyt. Ymmärrettävästi epätoivo alkaa jo vallata omistajan mielen, mutta täytyy vain toivoa, että Taiga vielä saataisiin takaisin kotiinsa jossa sitä valtavasti ikävöidään ja kaivataan.

Syksy ja yhtä sun toista remonttia

Perjantai 5.9.2014 klo 10.42 - Sanna

Syksy on tullut. Olemme siirtyneet Ukon kouluaamujen takia rytmiin, joka ei meidän iltavirkulle perheelle tunnu luontaisesti sopivan millään. Aikaisiin aamuherätyksiin (kyllä, meille varttia vaille seitsemän on kamalan aikaisin!) ei mieli ja keho tunnu tottuvan sitten millään. Väsyttää aamulla, iltapäivällä ja illalla. Ainoastaan puolenpäivän kieppeillä on sellainen normaalihko olo. Koiratkin ovat aamuisin ihan unenpöpperöisiä kun yritän tuuppia niitä pihalle aamupissalle. Heinä- ja elokuun helteiden aikaan siirryimme suorastaan yöeläjiksi. Läkähdyttävä kuumuus ja ulkona paiskittavat maatilan hommat eivät oikein mielekkäästi kohdanneet. Menneenä kesänä kaikki laidunaidat piti uusia, koska lampaita laiduntaa peräti viidessä eri laidunryhmässä ja lehmätkin vietiin ensimmäistä kertaa joen toiselle puolelle vasikoineen. Laitumia tehtiin siis läpikesän kilometritolkulla, illan viilettyä ja jopa yöllä se oli huomattavasti mukavampaa hommaa kuin keskellä päivän kuumimpia tunteja. Vuorokausirytmi pääsi siis keikahtamaan täysin tolaltaan, niin meillä ihmisillä kuin koirilla. Siksi syysrytmiin pääseminen tuntuu nyt erityisen hankalalta.

Vaikka olen täysin kesäihminen, rakastan varsinkin alkusyksyn tunnelmaa. Ilman hirvikärpäsiä syksy saattaisi olla jopa lempivuodenaikani ;) Täällä Korpelassa, jossa asumme, on patoalue, joka on mielestäni kauneimmillaan syksyisin. Pari vuotta kestänyt miljoonahanke, kalaportaiden rakennus, on vihdoin ohi ja alueella pääsee taas kulkemaan, kun työkoneet ovat vihdoin poistuneet. Alueen tunnelma hieman latistui, kun vanhat maisemat joutuivat väistymään uuden rakennelman tieltä. Vanha tukkien uittoränni säilyi kuitenkin onneksi sellaisenaan, eivätkä uudet kalaportaat pilaa niiltä osin aluetta. Olen ollut viime aikoina laiska kuljettelemaan kameraa mukanani muualla kuin koiranäyttelyissä. Otinkin kameran mukaan, kun lähdin lenkille Koistisen ja Waakun kanssa. Eihän siitä kuvaamisesta juuri mitään tullut, kun en tuolla uskalla päästää koiria irti. Tässä kuitenkin muutama alkusyksyn kuva.

Koistinen

On se vakavaa :)

Reunoilla kiipeily piti tietysti kokeilla.

Waakku taluttaa Koistista.

Korvaeläin etsii aarretta lehtien joukosta.

Lampolan ollessa tyhjänä vanhempani tekivät ison työn ja maalasimme kolmistaan kaikki lampolan sisäseinät raikkaalla vaalean harmaalla maalilla. Kun kulahtanut navetta muutti ilmettään sisätiloissa tosi paljon, oli pakko jatkaa tätä "kasvojenkohotusta" myös ulkopuolelta. Navettamme on 60-luvulta ja tasan niin kamalan ruma kuin  sen ikäluokan punatiilisestä tuotantorakennuksesta kuvitella saattaa. Nyt kun työtunteja on kulunut lukemattomasti ja maalia on sudittu lähes 200 litraa, navetta on muuttunut ihan siistiksi lampolaksi, joka on suorastaan kivan näköinen!

Seuraava remontti tulee tapahtumaan täällä kotisivuilla. Kuten joku on saattanut huomata, en ole tänä vuonna päivittänyt Tulokset-sivua laisinkaan, sillä se ei ole mielestäni ollut oikein toimiva. Olen päivittänyt kaikki näyttelykuulumiset tänne blogiini ja tulen tekemään niin jatkossakin. Tämän lisäksi teen jokaiselle koirallemme oman tulossivun, jonne kirjoitan koiran saamat näyttelyarvostelut ja lisään paljon valokuvia kyseessä olevasta koirasta. Näin yhden koiran tulokset löytyvät kätevästi samasta paikasta. Tulen laittamaan linkit näille tulossivuille koirien omilta sivuilta. Hommaa tässä on sen verran, että ihan käden käänteessä se ei tule tapahtumaan. Sivut ovat minulla työnalla, Kisun omalle sivulle linkki näyttelyarvosteluihin on jo lisätty :)

Näyttelyitä, pentujen odotusta ja määkijöitä

Perjantai 9.8.2013 klo 19.55 - Sanna

Viime viikonlopun näyttelypäivät onkin vielä ruotimatta. Sää suosi meitä lauantaina ja sunnuntaina, aurinkoa saatiin täys laidallinen ja hellelukemiinkin päästiin helposti. Lauantaina reissattiin Iisalmen Kv-näyttelyyn Wilsonin kanssa. Taisin käräyttää auringossa hartiani viimeisen kerran tälle kesälle siinä kehän laidalla Wilsonin vuoroa odotellessa. Wilson esiintyi tällä kertaa suht kivasti, ihan ilman nameja tai leluja. Kai sen uskottava, että minulla on nyt ensimmäistä kertaa koira, joka ei kehässä tarvitse pihvin paloilla tai leluilla houkutella esiintymään tai palkata koko ajan. Ihan kivaa :) Laatuarvostelussa Wilsonille erinomainen ja lisäksi SA. Parasta urosta valitessa Wilson oikeutetusti jäi toiseksi, mutta iloksemme serti kuitenkin saatiin, kun PU1:llä sertit oli jo kasassa. Näyttelyssä valittiin myös Royal Canin rop-juniori joka rodussa, tuomari valitsi Wilsonin rop-junnuksi kun oltiin sievän juniori nartun kanssa vastakkain. Oikein hyvä päivä meillä siis oli :)

Näin sitä mennään.

Wilsonin kanssa Iisalmen kehässä.

Sunnuntai aamuna suunnattiin Haapajärvelle ja keli oli heti aamusta lauantaista kuumempi. Onneksi Hannu nosti teltan auton kyytiin, sen suoma varjo oli taas kerran varsinainen päivän pelastaja, kun koko ajan aurinko porotti lähes pilvettömältä taivaalta. Haapajärvelle olin ilmoittanut pelkästään Putkosen. Muru pääsi mukaan muuten vaan viihtymään. Beaglet oli kehässä heti aamusta. Loppu tulemana Putkonen Rop, Katin Poppis Vsp ja Katin Ruska Rop-Vet, joten jäätiin yhdessä odottelemaan iltapäivän ryhmäkilpailuja. Muru sai uuden ihanan ystävän Katin Valo labbiksesta, kyllä ne painivat ja pureskelivat toisiaan päivän aikana :D Ryhmäkehässä Putkonen sijoittui toiseksi. Sijoituskuvan ottaminen olikin sitten varsin haasteellistasta, Putkonen kun päätti vakaasti olla seisomatta ainakaan neljällä jalalla yhtä aikaa. Tämmöinen kuitenkin saatiin otettua.

Haapajärven RN Putkonen RYP-2

Putkonen 14 kk. Kuva: Erja Rintala

Tellervon kanssa käytiin tiineysröntgenissä maanantaina. Kolme kalloa ja selkärankaa näkyi kuvassa selvästi ja olen tosi iloinen ettei siellä olekaan sitä aluksi pelkäämääni yhtä ainokaista pentua, joka pääsisi kasvamaan aivan liian isoksi. Malttamattomina pentuja odotellaan syntyväksi. Tänään vuorokausia ensimmäisestä astutuksesta on 62 ja odottavan kasvattajan aika alkaa käydä tooosi pitkäksi. Tänäänkin ruoka on äitikoiralle maistunut, eikä synnytyksestä näy vielä merkkiäkään.

Maatilan kanssa eletään vahvasti muutoksentuulissa. Meistä tuli eilen ihan oikeasti lampureita, kun navettaan, joka jatkossa on puoliksi lampola, muutti näin aluksi 70 suomenlammas uuhta ja uuhikaritsaa. Opettelua meillä riittää uuden tuotantosuunnan kanssa paljon, mutta onneksi lammas eläimenä on meille jo jonkin verran tuttu lemmikkilampaidemme kautta. Uudet tulokkaamme ovat hieman arkoja, joten kesytystoimenpiteinä ollaan jo istuskeltu hyviä toveja lampolan lattialla syöttämässä uteliaimmille määkijöille leipää kädestä. 

Mää-mää siellä ja mää-mää täällä, vihdoinkin mää-mää myös meillä Korpelassa :)

Töitä riittää ja riittää ja riittää

Maanantai 4.6.2012 klo 20.00 - Sanna

 Menneellä viikolla olen saanut useampaan otteeseen miettiä miten mielekäs ammatti sitä on tullutkaan valittua. Työpäivät ovat venyneet pitkiksi, kun peltotyöt ovat meneillään ja lehmien poikimisten valvonta ei katso kelloa. Yli puolenyön ollaan joka ilta vielä palloiltu navetan ja laitumen välillä. Epäonnikin on osunut nyt kohdalle useamman kerran viimepäivinä; vahinko ei tule yksin maatilallakaan.

Viime maanantaina traktorista hajosi tuulilasi. Karvaasti muistelin vakuutusmyyjän tarjonneen vakuutusturvaa siihenkin onnettomuuteen, mutta eihän sitä tietenkään ostettu, kun ikinä aikaisemmin ei tällä tilalla ole tuulilasia traktorista hajonnut. Nyt on ja reilu tuhat euroa meni että vilahti.

Viime kirjoituksessa kerroin poikimisten onnistuneen hienosti, unohdin sitten *koputtaa puuta*. Kymmentä onnistunutta poikimista seurasi kolme tavalla tai toisella pieleen mennyttä. Kaikkein hurjin kokemani poikimavaikeus sattui tiistaina, kun simmental hiehon syntyvä vasikka oli aivan liian suuri, eikä se mahtunut syntymään ilman kohtuutonta vetoapua ja eläinlääkäriä. Suruksemme menetimme sekä vasikan että emän.  Taloudelliset menetykset ovat suuret, mutta suru eläinten kärsimyksistä ja kuolemasta ovat pahinta. Hätäteurastuksena emän lihat saatiin sentään pakastimeen talteen meidän ihmisten ruuaksi. Jouduimme ostamaan toisen 400 litran pakastimen, kun entinen oli jo täpö täynnä naudanlihaa. Emme viitsineet punnita lihoja tällä kertaa, mutta jauhelihaa tuli kolme 65 litran saavia ja paisteja ja fileitä yksi 70 litran saavillinen. Kotona teurastettua lihaa ei saa myydä ulkopuolisille (asia jota en voi ymmärtää), joten arvata saattaa mitä meillä syödään...

Torstaina ensi kertaa poikinut hereford hieho oli synnytyksen jälkeen kerta kaikkiaan pallo hukassa. Onneksi ehdimme väliin, sillä emä kävi vasikan päälle aivan hurjistuneena sarvipäineen. Eipä auttanut muu kuin pelastaa vasikka äitinsä raivolta. Suloinen Jens-sonnipoika asustaa nyt navetalla meidän hoivattavana.  Lisätyötä käsin juotettava vasikka aiheuttaa kovasti ja aprikointia siitä mitä Jenssonin kanssa tehdään. Laumaan sitä ei pysty ujuttamaan, ennen kuin vasikat vieroitetaan emistään puolen vuoden kieppeillä. Samanlajista seuraa sille on järjestettävä, mutta sepä ei käykään kovin helposti, sillä luomutilana saamme ostaa eläimiä ainoastaan toisilta luomutiloilta.

Kieltämättä hauskaa seurattavaa kun Jens saa villipyllyhyppelykohtaukset navetan keittiössä ja puskee tosissaan navetan sohvana elämäänsä jatkanutta Chesterfieldiä :-) Olen yrittänyt pitää Jenssille seuraa mahdollisimman paljon ja tätä menoa siitä taitaakin tulla varsinainen lemmikkisonni.

Eilen Jens sai (valitettavasti) seuraa yhdestä ihan omasta vasikasta, lehmävasikka Jatsista. Tämä vasikka on muutaman päivän ikäinen ja sen emässä ei ole mitään vikaa, mutta jostakin kumman syystä vasikka vaan ei ymmärrä imeä utareesta maitoa. Olemme yrittäneet sitä ohjata ja opastaa, mutta ei vaan ota onnistuakseen. Tällä menolla vasikka kuolee nopeasti nälkään ja kuivumiseen, joten olemme joka päivä käyneet sitä väkisin pulloruokkimassa. Eilen sitten erotimme Jatsin emästään ja siirsimme sen navetalle, jotta pystymme hoitamaan sitä paremmin. Kovin lupaavalta ei tämän vasikan vointi valitettavasti vaikuta. Kaikkemme kuitenkin yritämme, että saisimme sen pysymään elossa.

Viime viikolla minulla oli koulussa viimeinen näyttötutkinto ja loppujen kirjallisten materiaalien palautukset. Onneksi koulu on nyt käyty ja tutkintotodituksen pitäisi tulla postissa vielä ennen juhannusta. Koulun järjestämät valmistujaisjuhlat olisivat olleet perjantaina, jos olisin niihin ehtinyt mennä ;-)

Onhan tässä ammatissa hyvätkin puolensa, vaikka ne kiireessä välillä tuppaavat unohtumaan.  Varsinkin vasikoitten puuhia laitumella ja tarhassa on nyt tosi antoisaa seurata. Vaikka välillä on tullut takaiskuja, suurinosa poikimisista on edelleen onnistunut moitteettomasti, eilenkin kaksi uutta lehmän lasta näki päivänvalon. Hannu sai tänään toteuttaa pitkäaikaisen haaveensa, kun kävimme Ylivieskassa traktorikaupoilla. Vanhat murheenkryyni traktorit vaihtuvat yhteen uuteen tällä viikolla ja Hannun ei siten toivottavasti tarvitse enää tänä kesänä menettää hermojaan alati hajoavan traktorin kanssa. (Sitten saadaankin hermoilla vain sitä miten uusi traktori saadaan maksettua.) Työn iloa siis luvassa ja univelat ehditään nukkumaan pois varmaan sitten talvella ;)

Mutta tälläistä maatilan asioista jaapotusta siis tällä kertaa. Koiramaisiin kuulumisiin lupaan palata loppuviikosta, kunhan olemme lauantaina esiintyneet Tuurin koiranäyttelyssä. Lomittajaa meillä ei ole lauantaille, joten pikkuruinen riski siis on olemassa, että näyttelyyn ei päästä lähtemään, jos lehmärintamalla tapahtuu jotakin erikoista. Toiveissa on hyvä elää ja sitä rataa. Laitanpa tähän vielä reilun viikon takaiset kuvat venähtäneistä kaksosista; Tuikku ja Roihu ovat kohta 5 kuukautta vanhoja.

Hassuja pikku vassuja

Tiistai 29.5.2012 - Sanna

Maatilan kevättyöt ovat käynnissä ja lehmien poikimakausi hyvällä alulla, kun nyt viikon aikana neljännes lehmistä on saanut jälkeläisiä. Töitä riittää ja eläimiä saa nyt valvoa ihan todenteolla. Jatkuvasta valvonnasta huolimatta emolehmät osaavat käyttäytyä niin lunkisti, että useampi uusi vasikka on löytynyt laitumelta lähes yllätyksenä, kun emo ei ole tarkkailukierroksella paria tuntia aikaisemmin antanut mitään vihjettä alkavasta synnytyksestä. Hyvin ja ongelmitta ovat poikimiset tähän asti sujuneet ja yhdeksän uutta kosteaturpaista vasikkaa on liittynyt laumaan. 

Lehmillä on käytössään laidun, mutta ensimmäistä kertaa poikivat hiehot joutuvat tyytymään vielä tarhaolosuhteisiin. Mahdollinen synnytysapu on ensikertalaisille todennäköisemmin tarpeen ja haluamme pitää nämä eläimet erityistarkkailun alla. Vaikka kaikki syntyneet vasikat ovat aivan ihania, omia suosikkejani ovat mustavalkoiset "Black baldyt" eli angus-hereford risteytykset, joita meillä syntyy nyt muutamia ensimmäistä kertaa.

Pikkusonnit tekevät jo ystävyyttä. Mustavalkoinen Jäynä on 5 vrk vanha ja upean punainen simmental-limousine risteytys Jasso 3 vrk vanha.

Jassolla on niin erikoisen väriset silmät, että en ole aiemmin naudoilla tälläisiä nähnyt! Saa nähdä muuttavatko väriä iän karttuessa?

Jäynä on komea pikkujässikkä.

Mustaväri näille black baldieille taitaa jakaantua päähän miten kellekin. Mielenkiinnolla odotan millaisia puolisisaruksia Jäynä saa; vielä viisi mustavalkoista vasikkaa on odotettavissa. Sain jo kovasti toivomani black baldy-lehmävasikankin, kun Herukka-lehmä pyöräytti Juolukan. Jäynän väritys viittaa ihan selvästi naamiosankarin uraan, vaikka keppostelijalta se vaikuttaa minusta jo nyt. Ilme kertoo kaiken, eikös? ;-)

Luomussa ollaan!

Lauantai 5.5.2012 klo 13.11 - Sanna

Aika kuluu niin nopeasti, että toukokuutakin on lähes ensimmäinen viikko takana päin. Vappua vietimme lenkkeillen ja ulkoillen kun ilma oli hieno, joskin jäätävänkylmä tuuli sai vielä pukemaan toppatakin päälle.  Koiria ei paljon tuuli tuntunut haittaavan kun ne taas viilettivät pitkin peltoja menemään.

Lentävä Koistinen ja Liekki vauhdissa.

Maatilan keväiset peltotyöt odottavat pian vuoroaan. Maatilasta täytyy kertoakin sen verran, että nyt meillä on virallisesti täysin luomutila, koska siirsimme peltojen lisäksi myös kotieläimet luonnonmukaiseen tuotantoon 1.5. alkaen. Tänä vuonna syntyvät vasikat ovat siten aikanaan luomu pihvilihaa, jota toivottavasti myymme tulevaisuudessa kuluttajille myös suoraan tilalta. Lehmien poikimakausi alkaa olla käsillä, vuoden 2012 ensimmäisien vasikoiden pitäisi syntyä parin viikon sisällä.

Minulla on ollut kiireinen viikko koulussa, tällä viikolla oli yksi tutkintotilaisuus, mikä onneksi meni läpi ja vieläpä hyvällä arvosanalla. Lisäksi olen käynyt muutamana päivänä navetoimassa koulun lypsykarjanavetassa, koska ensiviikolla edessä on kolme näyttötutkintotilaisuutta, joista yksi koskee lypsykarjan hoitoa. Ei tuttua, eikä oikeastaan kovin mieluistakaan puuhaa minulle ja olenkin jo vannonut, että kunhan saan koulun käytyä, en halua edes nähdä yhtään lypsylehmää koskaan kuunaan ikinä. Jännittävä, työntäytteinen ja kiireinen viikko siis edessä.

Kannuksessa olisi ollut tänään match show ja olin suunnitellut meneväni sinne parin koiran kanssa harjoittelemaan. Sää ei kuitenkaan tänään suosinut; ulkona sataa vettä, on koleaa ja tuulee, joten jätin sitten menemättä. Koiratkin kuorsaavat tyytyväisinä pedeillään, tuskinpa nekään olisivat valinneet tuossa säässä raviradalla värjöttelyä, jos olisivat saaneet valita.

Lyytistä ja Tellervosta onnistuin napsimaan mielestäni onnistuneet yhteiskuvat eilen illalla, kun tulimme kotiin beaglekerhon näyttelyharjoituksista. Ensi perjantaina menemme uudestaan, jos vain suinkin ehdimme :-)

Sonnista asiaa

Sunnuntai 15.1.2012 - Sanna

Vaihteeksi täytyy kirjoitella vähän maatilan asioista. Tilallemme tehtiin torstai aamuna yllättäen eläinsuojelutarkastus. Olimme kotona aamuaskareissa vielä yövaatteet päällä, kun kaksi valvontaeläinlääkäriä ajoi autoilla pihaan. Eipäs siinä muuta kuin navettavaatteet niskaan ja esittelykierrokselle. Juuri tällä tavalla ennaltailmoittamatta nämä tarkastukset kuuluu mielestäni hoitaa.

Meille oli määrätty eläinsuojelutarkastus sen takia, että loppusyksyllä teuraaksi menneestä sonniryhmästä kuusitoista sonnia oli kovin lantaisia ja teurastamo otti niistä ns. lantaisuusvähennyksen. Ihan tarpeellista siis tarkastaa eläinten olot, jos herää epäilys onko kaikki kunnossa kun eläimet olivat likaisia.

Eläinlääkäreitten kanssa sitten käytiin kaikki eläimet ja pito-olosuhteet läpi. Mitään moitittavaa tilallamme ei ollut. Päinvastoin oli tosi kiva kuulla, miten eläinlääkäri kuvasi sanasta sanaan sonniemme elintiloja "hulppeiksi" ja hiehot elelevät "kuin hotellissa". Eläinlääkärit pohtivat kovasti miten täyttää tarkastuslomaketta, jonka kohdat oli tarkoitettu tavalliseen tuotantorakennukseen ja siihen että useimmiten tuotantoeläimiä pidetään niissä minimi pinta-alavaatimusten puitteissa.

Syksyn sonniporukan likaisuus selvittettiin. Se johtui lähinnä märistä ilmoista, jolloin kuivitus ei tahtonut auttaa. Huomasimme silloin myös että vaikka meillä sonneilla oli käytössä pinta-alaa tuplasti yli suositusten, se ei kuivikkeella isoille sonneille riitä. Ketta ei silloin tahdo pysyä kuivana kun säät ovat kurjat. Kokeilemalla näitä asioita oppii ja siksi meillä on sonnien asiat nykyään entistä paremmin.  

Vaikka navettamme on vanha, olemme todella panostaneet siihen että eläimillä on hyvä olla ja tilaa liikkua. Sonnimme elävät nyt navetassa 56 eläimen ryhmänä. Tällä porukalla on käytössään sisätilaa 250 m2 ja ulkotarhaa 0,3 hehtaaria. Eläimet saavat kulkea vapaasti ulos ja sisälle miten haluavat. Hyvillä ilmoilla rehu tarjotaan ulos ja ainoastaan vilja jaetaan kahdesti päivässä sisälle. Täytyy todeta, että eipä vielä sellaisia ilmoja ole ollut etteikö sonnit ulkoilisi kun niillä siihen on vapaa mahdollisuus.

Muunlaista tuotantotapaa meidän on enää mahdotonta ajatella kun olemme tätä kokeilleet. Seuraava askel on todennäköisesti siirtää eläimetkin luomutuotantoon, kun jo nykyiselläänkin lähes täyttäisimme luonnonmukaisentuotannon vaatimukset. Tänä vuonna se ei kuitenkaan ole vielä mahdollista, koska luomueläintuotannossa oman rehun riittävyys on ensiarvoisen tärkeää. Nytkin olemme koko ajan ostoviljan varassa, luomuna sen saatavuus ei ole ollenkaan varmaa.

Kotimainen naudanlihantuotanto on tällä hetkellä kustannuskriisissä. Lihan hinta ei pysy nousevien kustannuksien tahdissa ja mekin joudumme koko ajan vakavasti harkitsemaan kauanko kotieläintuotanto on mielekästä. Mekin pystyisimme huomattavasti edullisemmin kustannuksin tuottamaan lihaa, jos sonnimme kasvaisivat ritiläketoissa. Minua suututtaa se tosiasia, että saamme lihastamme saman hinnan kuin tuottaja, jonka eläimet kasvavat seisoen betoniritilällä, jossa pinta-alasuosituksena (ei vaatimuksena!)  on eläintä kohden 2,5 neliömetriä, ilman mahdollisuutta pehmeään makuupaikkaan, ilman mahdollisuutta ulkoiluun tai muutenkaan lajinomaiseen käyttäytymiseen. En voi ymmärtää miten pelkällä ritilälläkasvatus on nykyaikana edes laissa sallittua.

Kuitenkin suurin osa kotimaisesta lihasta kasvaa edelleen sellaisissa olosuhteissa, joissa tyypillisesti on esimerkiksi neljä sonnia 10 neliön ketassa, jossa ne juuri ja juuri mahtuvat yhtäaikaa makuulle. Tällä hetkellä kuluttajan ainut tapa varmistua ostamansa lihan tuotantotavasta on suosia luomutuotettua lihaa tai ostaa liha suoraan tuottajalta, jonka tilan eläinten pito-olosuhteisiin on päässyt tutustumaan. 

Paljon pitäisi tapahtua, että asiat muuttuisivat. Me "viherrämme" ja jatkamme tuotantoa tällä valitsemallamme tiellä, voisi sanoa että tuottajien valtavirtaa vastaan. Joka päivä saamme paljon iloa seuratessamme, kuinka sonnit nauttivat ulkona palloilemisestaan. Uusien rehupaalien vienti tarhaan on niille päivän kohokohta. Rehupaalit saavat kyytiä, kun sonnit puskevat niitä ja riemun hepuleissaan laukkaavat ja hyppivät ympäri tarhaa. Ensi kesänä meinaamme ensimmäistä kertaa laiduntaa sonnitkin. Ihan yhtälailla ne osaavat nytkin kunnioittaa tarhaa ympäröivää sähköpaimenta kuin lehmätkin. Kuvat sonnipojistamme olen ottanut eilen. 

Sonnit ulkoilee

Perjantai 6.5.2011 klo 20.54 - Sanna

Tänään on ollut oikein aurinkoinen, kaunis kevätpäivä. Maatilan eläimetkin nauttivat ulkoilusta; lehmät, hiehot ja lemmikkilampaat ovat laiduntaneet jo muutaman päivän.

                   Eino ja kumppanit

Lue lisää »