Lyytin kuulumisia

Lauantai 25.3.2017 klo 0.18 - Sanna

Pitkästä aikaa täytyy kirjoitella vähän Lyytistä ja siitä miten pienellä asialla voi olla valtava merkitys koiran elämänlaatuun. Lyytillä todettiin kilpirauhasen vajaatoiminta pari vuotta sitten. Silloin aloitettiin levytyroksiinilääkitys ja Lyyti piristyi selkeästi joksikin aikaa. Painonhallintaongelmat kuitenkin jatkuivat ja Lyyti on ajan kuluessa lihonut jatkuvasti huolimatta siitä, että lääkitys on ollut muka kohdillaan ja ruoka on aina kevyintä mahdollista. Annoskootkaan eivät päätä huimaa.

Pari kuukautta sitten lisäsimme lääkkeen annostusta vähän ja reilussa viikossa tapahtui valtava muutos. Sen sijaan että Lyyti täytyy patistaa aamupissalle puolenpäivän kieppeillä, se nousee silloin kuin mekin. Hannu käy parina päivänä viikossa toisella maatilalla töissä ja nousee niinä aamuina viideltä, uskomatonta mutta Lyytikin on silloin tikkana pystyssä! Se on ruvennut leikkimään muiden koiriemme kanssa, enkä edes muista koska se olisi viimeksi tehnyt niin. Lyyti on nyt aivan erityisen ihastunut Päppään ja sitä se käy itse usein haastamassa leikkiin hieman kömpelösti, mikä on tosi suloista seurattavaa.

Tuntuu siltä kuin koira olisi saanut aivan uuden elämän pikkuruisen tabletin puolikkaan ansiosta. Jäyhästä ja hitaasti syttyvästä koirasta on kuoriutunut elämäniloinen touhuaja. Kaiken lisäksi se on nyt selvästi hieman hoikistunut - ehkä kadonneen vyötärön metsästys ei olekaan aivan saavuttamaton tavoite. Minulla on sanoinkuvaamattoman hyvä mieli Lyytin puolesta, se tuntuu aivan säteilevän ja häntä heiluen se on valmiina aina kaikkeen. Tosin Lyytihän meillä on kaikkein kamalin ja ansioitunein ruokarosvo, joten nyt uudella energiaboostilla varustettuna se on lähes pitelemätön. Yhtenä aamuna Lyyti oli jo ennen viittä kolistellut olohuoneessa pitkin pöytiä ja koittanut roikkua olisiko kirjahyllyihin unohtunut jotakin syötäväksi kelpaavaa... Mutta suotakoon toisinaan tämä harmaiden hiusten aiheuttaminen tälle helmikuussa 7-vuotis synttäreitään viettäneelle rakkaalle beaglerouvalle ❤

Lyyti 7-v.

Lammaskoiria

Torstai 12.2.2015 klo 12.34 - Sanna

Meillä ei edelleenkään ole paimenkoiraa, vaikka tämän kokoisella lammastilalla sellaisesta olisi kiistatta hyötyä. Mutta muita "työkoiria" meiltä kyllä löytyy. Lyyti kulkee ahkerasti töissä mukana ja vastaa lähinnä rehujen ja lampaanpapanoiden laadunvalvonnasta. Pipari on myös innokas apulainen, joka tarkkailee muunmuassa sitä missä navettakissamme kulkevat ja touhuaa iloisesti meidän puuhissa mukana. Siinä missä Lyyti katsoo itselleen mukavan istumapaikan ja tarkkailee työntekoa sieltä, Pipari viuhottaa edestakaisin ja puuhailee samalla omiaan. Onneksi Pipari on pysynyt tilanalueella, eikä ole meinannutkaan lähteä pihalta nyt minnekään, joten se saa kulkea mukana töissä. Meillä oli vielä yhden uuhiryhmän kerinnät menossa eilen, joten päätin kokeilla uuden työharjoittelijan ottamista joukon jatkoksi. Waakulla energiaa piisaa ja työkiireiden takia koirien kanssa puuhailuun on vähemmän aikaa, joten kaksi kärpästä yhdellä iskulla, jos koiran voi ottaa töihin mukaan.

Pidän Waakun itsevarmasta luonteesta todella paljon ja tuntuu, että vielä päivä päivältä enemmän. Jälleen kerran sain todeta Waakun käyttäytyvän siten kuin odotinkin. Lampola ei ensikertaa sinne vietävälle koiralle ole välttämättä mikään helppo paikka. Lampaat määkivät (lue: huutavat) isolla äänellä ja uteliaina ne kurottelevat rivissä niin pitkälle ruokintapöytää kuin mahdollista. Koiralle ei siis oikeastaan ole paikkaa, jonne se voisi väistää ja se on useiden kymmenten tuijottavien katseiden kohteena. Lähelle uskaltautuvaa koiraa moni uuhi vauhdittaa mielellään pienellä pukkaisulla, vaikka toki joukossa on niitäkin, jotka karahtavat karkuun tai tykkäisivät haistella nätisti. Koira ei saa missään nimessä rynnätä lampaiden joukkoon tai haukkua niitä. Waakku ihmetteli uutta tilannetta ehkä parikymmentä sekuntia ja sen jälkeen kulki häntäpystyssä ruokintapöytää pitkin uuteen paikkaan tutustumassa. Kerintää se seurasi läheltä kiinnostuneena ja sai ilohepulit napattuaan maahan heitetyt villat. Vielä pitäisi testata kuinka hyvin Waakku pysyy Piparin ja Lyytin kanssa tiluksilla. Mutta ainakin ensimmäisen työpäivän perusteella työharjoittelija osoittautui erittäin potentiaaliseksi työkoiraksi ;)

Valvontatehtävissä Pipari ja Lyyti, näin rauhallisesti sujuu uuhien ruokailu.

Kerimässä: Ensin lammas otetaan istuma-asentoon jalkojen väliin, jotta siltä saadaan kaula ja mahanalus kerittyä siististi ja turvallisesti. Lampaan nahka on erittäin ohutta ja siihen tulee helposti haavoja, jos ei ole varovainen. Waakku testaa sillä aikaa kerintäpukkia ja Lyyti ja Pipari syövät sorkan palasia.

Uuhi kerintäpukilla, jossa keritään loput villat ja sen jälkeen leikataan sorkat siistiksi. Sorkat kasvavat pituutta ja alapuolelta lähes umpeen, joten niitä on leikattava säännöllisesti, että lampaalla on mukava olla ja jalkoihin ei kehity virheasentoja. Waakku papapatarjoiluiden äärellä.

Tarkkana töissä!

Vuosi vaihtuu kohta

Lauantai 27.12.2014 klo 13.11 - Sanna

Vuosi 2014 rupeaa lähestymään loppuaan. Kuluneeseen vuoteen mahtuu paljon iloa ja menestyksen hetkiä, mutta kuitenkin tästä vuodesta päällimmäiseksi jää väkisin mieleen surullinen muisto Wilsonin kuolemasta. Koirallisen elämäntavan valinneena on valinnut samalla sen kolikon toisen puolen - luopumisen, joka on väistämättä edessä jokaisen koiran kohdalla jossain vaiheessa. Vaikka tämän asian tiedostaakin, on rakkaan perheenjäsenen menetys aina äärettömän surullista. Kun koiraystävän menettää täysin odottamatta, suru ja järkytys sekä tapahtuneen aiheuttama katkeruus ovat kuin raskas möykky rinnassa, joka ei millään tahdo väistyä. Vasta hiljan pystyin päivittämään Wilsonin kuoleman jalostustietojärjestelmään, valokuvien katsominen sattuu edelleenkin liikaa ja vieläkin toisinaan sellaisena hetkenä kun oikein uppoaa ajatuksiinsa ikävä ja itsesyytökset ottavat hetkellisesti vallan. Tänä vuonna aivan liian moni tuttu ihminen on menettänyt koiransa tapaturmaisesti ja jokainen näistä suru-uutisista on koskettanut minua syvästi.

Vuoden positiivisempiin asioihin kuuluvat ystävät,kasvatin omistajat, uudet tuttavat ja muut samanmieliset joiden kanssa on saanut viettää aikaa ja vaihtaa mielipiteitä rakkaan harrastuksen parissa. Piparin pennuille löytyi kerrassaan ihanat kodit ja ei voi muuta kuin todeta, että beaglerotu vetää puoleensa pääasiassa vain tosi mukavia ihmisiä! :)

En rupea erittelemään vuoden näyttelymenestyshetkiä, niistä olen aina kirjoittanut tänne blogiin tapahtumien jälkeen. Tuomarit ovat tykänneet koiristamme välillä enemmän ja välillä vähemmän. Hauskoja näyttelyreissuja kaikki tyynni ja niitä ollaan tehty vähän joka puolelle Suomea.

Unohtamatta tärkeintä asiaa tänäkin vuonna, syytä siihen miksi meillä on iso lauma koiria;  rakastamme niitä ja meistä elämä koirien kanssa on hauskaa! Vaikka käymme melko ahkerasti näyttelyissä on vuodessa 365 päivää ja näyttelypäiviä niistä vain pieni murto-osa eli suurin osa ajastamme on tavallista arjen elämistä koirien kanssa kotona. Osa koiristamme on vain sohva-championeja, mutta yhtä rakkaita jokainen. Joka päivä tänäkin vuonna koiramme ovat tuoneet iloa elämäämme mittaamattoman määrän (ja toisinaan kujeineen tukon harmaita hiuksia), enkä osaisi kuvitella miten tyhjältä elämä ilman niitä meistä tuntuisi. Siksi  vuoden viimeisen bloggauksen kuvituksena toimikoon sekalainen valikoima kuvia tämän vuoden varrelta. Näistä kuvista osa on kännykällä otettuja eivätkä siksi kovin laadukkaita, mutta kuvaavat oivallisesti meidän koiraperheen elämää :)

Piparin pennut ja Putti :)

Ukko ja Taiga

Melvinin ja Pömppiksen kanssa

Muru ja Pipari toukokuun lumisateessa padolla

Tauolla lammaslaitumien teon lomassa Lyytin kanssa kesäkuun hellepäivänä.

Aamu-uniset

Järvenpäässä lenkkeilemässä

Tämä penkki on varattu ;)

Putti ja Lilli kyläilemässä

Vesipetomme Muru

Läheisyyttä

ja sitä samaa lisää.

Montako koiraa mahtuu tiskikoneeseen? Vastaus: monta.

Meillä ei kokkailla yksin

eikä lenkkeillä yksin.

Sohvallekin on aina seuraa.

Muru suolisti synttärilahjaksi saamansa pehmopöllön.

Lyyti suorittamassa joululahjojen avaamis-tarkkailua, eihän sitä tiedä josko paketissa olisi vaikka jotain syötävää.

Ensi vuodelle toivon että koko laumamme, niin kaksi- kuin nelijalkaiset pysymme terveinä ja että saisimme kokea monia ilon ja onnistumisen hetkiä yhdessä. Toivottavasti vuoden 2015 aikana seuraava Kertalaakin pentuekin näkisi päivänvalon ja jos melkein mahdottomia saa toivoa, niin me emäntä ja isäntä karistaisimme mielellämme jokusen kilon vyötärön ympärille kertyneistä vararenkaista...

Näillä sanoin toivotamme kaikille muillekin HYVÄÄ JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2015!

Tervetuloa talvi

Lauantai 9.11.2013 klo 15.47 - Sanna

Missähän se talvi nyt oikein viipyy? Meille se olisi pikku pakkasineen jo erittäin tervetullut, sellaista kurarallia tämmöisen koiralauman kanssa eläminen on näillä ilmoilla. Sadepäivinä koko lauma on viettänyt suurimman osan ajasta sisällä. Sehän on tietysti tylsää, varsinkin kun nuoriso mielellään purkaa enimpiä höyryjä joka päivä pihalla monta tuntia leikkien. 

Tylsää tämä tuvassa makoilu, Penninkin mielestä.

Onneksi pari sateetontakin päivää on mahtunut marraskuulle. Läheisellä Kotokalliolla kasvaa kerrassaan upeita sammalia, jotka toimivat kuvissa kauniina taustana; vihdoin perjantaina otin itseäni niskasta kiinni ja pitkästä aikaa pakkasin kameran reppuun ja mukaan metsälenkille. Tuolla luonnossa koirien kanssa kulkiessani harmittelen aina sitä, että olen todella, todella laiska kuljettamaan kameraa mukana vaikka kuvaamista rakastankin, paljon mielenkiintoisia ja kauniita asioita jää siksi ikuistamatta. Sää oli perjantaina syksyisen harmaa, mutta lenkin aikana ei sentään satanut. Lenkkiseurana olivat vain Muru ja Pömppärella.

Luoksetuloa vauhdilla - Pömppis katsoo Murusta mallia.

Muru läträämässä. Mistä lie Muru on tuon lotraamisvimmansa perinyt? Ei beagleilla yleensä ole hinkua kastella itseään joka lutakossa.

Kukas sieltä näreen takaa kurkistaa?

Pömppärella ihmettelee Murun menoa.

Pömppis 12 vkoa

Muru, jopa sekunnin paikallaan.

Pömppärella

Murmeliini

Lyyti-rouva kävi keskiviikkona Kälviällä steriloitavana, koska jalostussuunnitelmia Lyytin osalle ei enää ole. Leikkaus sujui hyvin ja toipilaan paraneminen sitäkin paremmin. Pystykorvat ovat steriloinnin jälkeen olleet pari päivää kipuilevia ja vähän huonovointisia. Lyyti sen sijaan oli ensimmäisen illan aavistuksen vaisu, sen jälkeen leikkauksessa käyntiä ei arvaisi sen voinnista mitenkään. Heti seuraavana päivänä se jo varasti salaman nopeasti Hannun voileivät olkkarin pöydältä, Hannu nimittäin nousi ottamaan kaukosäätimen viereiseltä sohvalta ja jätti leipänsä ainakin kolmeksi sekunniksi vahtimatta - varsinainen aloittelijanmoka Lyytin seurassa! Mielenkiintoista nähdä tuleeko Lyytin painonhallinnasta entistä hankalampaa nyt steriloinnin jälkeen.

Piparin astutuksesta on nyt kulunut reilu kaksi viikkoa, enkä vielä halua tehdä arvauksia suuntaan enkä toiseen. Ultra-aika on jo varattu ja se on 20.11. Vielä puolitoista viikkoa jännitettävänä!

Pennuton koti

Lauantai 23.2.2013 klo 16.20 - Sanna

Aika palata normaali arkeen. Ykkönen lähti tänään omaan uuteen kotiinsa ja sai nimekseen Uuno. Toivottavasti Uunon elämä uudessa kodissa lähtee sujumaan yhtä hienosti kuin Lillillä ja Veetillä on mennyt omissa kodeissaan :)

Uuno (ent. Ykkönen) 9,5 vkoa.

Siivoilin jo pentuaitauksen ja muut pentujen tavarat varastoon odottamaan seuraavia käyttäjiä. Mieli on nyt hieman maassa, vaikka olen todella tyytyväinen siihen, miten kivan tuntuisiin koteihin kaikki kolme muuttivat. Enköhän muutamassa päivässä pääse normaaliin pennuttomaan rytmiin kiinni, jossa kieltämättä siinäkin on hyvät puolensa. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, pentulaatikolle on jälleen käyttöä noin puolen vuoden päästä.

Ihan oikeaakin murheen aihetta valitettavasti löytyy. Eilisen aamupäivän vietin Bulma harjiksen kanssa eläinlääkärissä. Bulma on kärsinyt erikoisista kipukohtauksista jo noin puolentoista vuoden ajan. Niihin on useampaan otteeseen käyty eläinlääkäärissä etsimässä syytä, mutta tuloksetta. Netistä olen tietysti yrittänyt etsiä tietoa myös ja monissa vastaavanlaisissa tapauksissa syynä on ollut vatsan alueen kasvaimet tai pelkkä närästys. Ns. kohtauspäivinä Bulmalla kohtauksia tulee useita, kipulääkettä ja närästyslääkettä niihin on annettu, mutta kumpikaan ei auta. Erikoisia nämä kipukohtaukset ovat siksi, että ne tulevat aivan satunnaisesti ja kohtausten välillä koira ei ole mistään kipeä, vaan iloinen ja rento, eikä se arista mitään kohtaa. Kohtauksen tullessa Bulma vaikuttaa todella kipuiselta.

Eilen Bulman kipukohtaukset alkoivat aikaisin aamulla. Kuten monesti aikaisemmin on tapahtunut, luulin kohtausten jo loppuneen siinä vaiheessa kun menimme eläinlääkärille. Bulma tutkittiinkin heti sinne päästyämme, eikä siitä jälleen kerran löydetty mitään vikaa. Eilen kuitenkin ensimmäistä kertaa  eläinlääkärikin pääsi näkemään kaksi tälläistä kohtausta, kun saimme Bulman kanssa rauhassa odotella takahuoneessa niiden tulemista. Kohtauksen alkaessa Bulma jäykistyy, alkaa tärisemään, käpertyy ja vinkuu tai jopa kiljahtelee. Minulle tuli tietyllä tavalla huojentunut olo, kun eläinlääkärikin näki nyt sen, mitä olen monesti yrittänyt selittää. Oletusdiagnoosiksi tuli epilepsia ja sillä ajatuksella rupean nyt tilannetta seuraamaan. Tällä hetkellä näitä kohtauksia tulee vaihtelevasti noin pari kertaa kuukaudessa. Elo epileptikko koiran kanssa on kyllä valitettavasti minulle tuttua ja mikäli Bulman tila todella epilepsiaksi todetaan, tulen miettimään vakavasti mitä asian kanssa tehdään.

Yhdeksän viikkoa Ykkösen kanssa

Perjantai 22.2.2013 klo 20.51 - Sanna

Ykkönen 9 viikkoa.

Lilli sisko lähti kotiinsa viikko sitten ja Ykkönen on kuluneen viikon aikana kokenut monia muutoksia jäätyään ainoaksi pennuksi. Aamuisin Ykkönen purkaa yön aikana kertyneet energiavarastot riehumalla kunnolla Wilsonin ja Putkosen  kanssa. Leikkikaverien roimasti isompi koko ei haittaa vauhtia ollenkaan. Kun isot pojat väsähtävät leikkimiseen, Ykkönen yrittää haukkumalla käydä komentamassa kaikkia muita vuorollaan painimaan, tosin heikoin tuloksin.

Ykkönen ja Putkonen torkkumassa.

 Ykkönen tuntuu huomanneen, että näitä kavereitahan voi pureskella ihan kunnolla, ne eivät vähästä ole moksiskaan ja tiukan näköisesti se roikkuu pitkämielisten aikuisten koirien korvissa ja kaulanahoissa.

Koistinen on joutunut naskalihampaiden uhriksi.

Yksinoloa ollaan yritetty hieman harjoitella Ykkösen omaan kotiin muuttoa silmällä pitäen. Yöt Ykkönen viettää hienosti nukkuen pentuaitauksessa, mutta muuten yksin jääminen, päiväunia lukuunottamatta, ei ihan ilman alku itkuja ole onnistunut.

Minulla on haikea olo nyt kun pentueen viimeinenkin pentu lähtee huomenna maailmalle. Tämä pentue on alkuvaikeuksiensa takia muodostunut minulle erittäin rakkaaksi, koska olen (joutunut ja) saanut toimia pennuille niiden varaemänä. Raskas kokemus, varsinkin ensimmäisten viikkojen ympärivuorokautinen syöttörumba, mutta silmääkään räpäyttämättä olisin valmis tekemään homman uudestaan vaikka heti. Pentujen kasvun ja kehityksen seuraaminen tästä vinkkelistä oli mahtava kokemus :)

Ykkönen 9,5 vkoa Koistista kiusaamassa.

Kaksi kahdeksan viikkoista

Keskiviikko 13.2.2013 klo 18.50 - Sanna

Pennut ovat nyt kahdeksan viikkoisia. Kakkonen muutti lauantaina ihka omaan kotiinsa ja sai nimekseen Veeti. Vaikka pennusta luopuminen on aina haikeaa, on siinä hyvätkin puolensa; on aina ihanaa nähdä miten suurta iloa kovasti odotettu pieni pentu tuo uusille omistajilleen. Veeti-Vintiöstä kuullaan varmasti täälläkin vielä :)

Veeti kotiin lähdössä Ilonan ja Tomin kanssa.

Lillin luovutuspäivää jouduttiin vähän siirtämään. Lillin yläpurenta teki nimittäin tepposet ja tarkasti seuraamani alakulmurit alkoivat painamaan kitalakeen. Eipä siinä auttanut muuta kuin eläinlääkärireissu. Tänään Lillin alakulmurit sitten nappaistiin eläinlääkärissä pois. Eivätpähän paina reikää kitalakeen ja nyt vaan toivotaan kovasti, että pysyvät kulmahampaat aikanaan asettuisivat suuhun sopivasti. Purentaa joutuu kyllä seurailemaan kun hampaat puhkeavat, jotta ajoissa pystytään puuttumaan tilanteeseen, jos kulmureille meinaa kehittyä virheasento.

Lillin kerjäysnaama, saman ilmeen olen tainnut nähdä Lyytilläkin joskus ;)

Ykkösellekin on koti nyt tiedossa. Vielä puolitoista viikkoa saan pitää sen kuitenkin ilonani, ennenkuin oma koti kutsuu sitäkin.

Ykkönen ja Ukko

Lemmikkipalstoille Apulaan Ykkösestä jättämäni ilmoitus poiki tällä kertaa niin erikoisia pentukyselyitä ettei tosikaan. En viitsi niitä ruveta täällä sen kummemmin ruotimaan, mutta näköjään "pikku viallista" pentua innostuivat kysymään nyt sellaiset, jotka etsivät koiraa mahdollisimman halvalla, läheltä tai molempia. Siinä ei varsinaisesti ole mitään pahaa, mutta... Koska minulle kasvattamani pennut ovat rakkaita  ja minulle merkitsee todella paljon minkälaiseen kotiin pennut menevät, toivon, että minulta pentua kysyisivät ne ihmiset, joille vastavuoroisesti on tärkeää se miten pennut on hoidettu ja se, että kasvattaja tuntee huolta pennusta ja pitää yhteyttä sen jälkeenkin, kun pentu on haettu uuteen kotiin. Jos nämä asiat eivät vaakakupissa paina laisinkaan, niin minulta ei kannata pentua kysyä! Beaglen pentuja on kyllä tarjolla runsaasti ympäri Suomea.

Ettei ihan liian vakavaksi käy, niin laitetaan tähän loppukevennykseksi kuvat pennuista mielipuuhissaan. Laatikot ovat osoittautuneet niiden suosikeiksi, seuraavaa pentuetta varten yritän löytää jostakin lasten pienen pallomerialtaan, pennut tykkäisivät varmasti sellaisestakin. Ikean putki on meillä myös pentujen ehdoton lemppari riehupaikka, sekin alkaa olla tosin jo niin kärsinyt, että olisi melkein syytä ostaa uusi.

Keikkumista vähän maistellun laatikon päällä.

Ja sitä maistelua.

Pennut 7 viikkoa

Tiistai 5.2.2013 klo 17.19 - Sanna

Tänään pennut saavuttavat virallisen luovutusiän. Onneksi päätin jo ajoissa, että luovutan nämä pennut pikkaisen vanhempina, koska pystykorvapentuihin verrattuna ainakin näiden beaglepentujen kehitys on tapahtunut selvästi hitaammin. Siinä missä pystykorvapentujen kanssa laskee kuuden viikon iästä eteenpäin päiviä seitsemän viikon luovutusikään, kun ne alkavat olla kamalia pikku riiviöitä, jotka roikkuvat joka paikassa naskalihampaineen ja rähisevät sekä tappelevat kovasti keskenään, tämä beaglekolmikko tuntuu vielä kovin pieniltä vauvoilta, joita en vielä haluaisi luovuttaa minnekään. Ensimmäisenä omaan kotiinsa on lähdössä ensi lauantaina Kakkonen.

Tässä Kakkonen 7 vkoa eli K. Pukin Pikku Apuri harjoittelee joulukalenterin luukkujen avaamista. Hyvin sujui ;)

Eilen käytimme pennut eläinlääkärissä tarkastettavina ja mikrosirutettavina. Lillin ja Ykkösen yläpurentaa lukuunottamatta pennuilla on kaikki kunnossa. Eläinlääkäri kirjasi sirutiedot Kennelliiton Omakoira-järjestelmään ja sainkin heti kotona lähettää netissä pentujen rekisteröinnin kennelliittoon työn alle. Reilun tunnin päästä sähköpostissa odotti ilmoitus rekisteröinnin valmistumisesta ja kävin maksamassa laskun. Hyvin siis pitäisi papereiden ehtiä postissa kotiin ennen pentujen luovutusta. Tästä sujuvammaksi pentujen rekisteröintiä on varmaan mahdoton tehdä; täydet pisteet ja papukaijamerkki Kennelliitolle!

Ykkönen 7 vkoa

Pennut ovat tässä kehitysvaiheessa mahdottoman suloisia. Virtaakin riittää jo pitkiin leikki- ja riehutuokioihin. Pentujen ehdoton suosikki on Ikean tunneli, jossa ne melskaavat niin kovasti, että tunneli kierii edes takaisin pitkin lattiaa leikin lomassa. Eilen etsin pennuille erikokoisia matalia pahvilaatikoita, joita laitoin lattialle. Korkein laatikko on suunnilleen pentujen säkän korkuinen. Niiden päälle ja alas on pennuista tosi hauskaa kiivetä, samalla pentujen motoriikka kehittyy, eivätkä erilaiset tasot tunnu pelottavilta. Pentujen luonne-erot alkavat pikku hiljaa hahmottua. Porukan pienin, Kakkonen, on ehdottomasti kolmikon vauhdikkain. Hampaitaan se käyttelee jo ahkerasti joka suuntaan ja on ehtinyt saada meiltä lempinimen "tukan raastaja". Nimi puhukoon puolestaan ;) Lilli ja Ykkönen ovat hieman harkitsevaisempia ja viihtyvät paremmin sylissä, tosin kyllä niilläkin vauhtia piisaa. Ukon suosikkipentu on Lilli ja jälleen kerran kaikki mahdolliset lupaukset on kuultu sen edestä, että josko tämä pentu voisi jäädä kotiin... Onneksi Lilliä on oma koti jo valmiina odottamassa.

Lilli 7 vkoa

Omaa rakastavaa kotia vailla olisi vielä Ykkönen. Ykkösellä on yläpurenta, joka todennäköisesti ei tule muuttumaan leikkaavaksipurennaksi. Tämän purentavirheen takia Ykkönen etsii omaa kotia ihan vain sydämen- ja sohvanvaltaajana, lenkkikaverina ja tietysti kaikki sellaiset harrastukset, mihin näyttelytulosta ei tarvita, ovat Ykkösen kanssa mahdollisia ja erittäin suotavia :)

Koiranristiäisten aika

Maanantai 21.1.2013 klo 20.46 - Sanna

Viiden viikon rajapyykki saavutetaan huomenna ja päätin, että on aika viettää pentujen nimijuhlaa. Virallisten rekisterinimien keksiminen on mielipuuhaani - tasan siihen asti, kun en enää meinaa keksiä pennulle nimeä sitten millään.  En aloita beaglepentueiden nimeämistä aakkosjärjestyksessä, koska aakkosten alkupään kirjaimilla (B,C,D,F,G) nimien keksiminen olisi mielestäni tosi tylsää, sillä haluan kasvateilleni suomenkieliset nimet. A- ja B-kirjain tuli käytettyä jo harjispentueille, eikä minua siksikään huvita aloittaa A:sta. Minun on helpompi seurata muiden kasvatteja ja liittää koira mielessäni oikeaan pentueeseen, jos saman pentueen pentujen nimet alkavat samalla alkukirjaimella. Olen päättänyt siksi nimetä beaglepentueeni nyt ja tulevaisuudessa sillä systeemillä. Pystykorvien kanssa aion jatkossakin sen sijaan leikkiä täysin teemanimillä, alkukirjaimista sen kummemmin välittämättä.

Päätin kuitenkin pian Lyytin pentujen synnyttyä nimetä ne jouluaiheella (tai ainakin vähän sinne päin :D); pentujen nimet siis tällä kertaa saman alkukirjaimen lisäksi myös teemalla.

Saanen esitellä ensimmäiset beaglekasvattimme:

Kertalaakin Pukin Pikku Apuri (Kakkonen), Kertalaakin Puhu Pukille (Ykkönen) ja Kertalaakin Pussaan Pukkia (Lilli).

Sain mielestäni loistoidean, että pennuista pitää saada otettua kiva yhteispotretti. No kiva se oli mielessäni. Käytännöntoteutus sitten vähän ontui, kun koirakakarat eivät pysyneet paikoillaan edes yhtä silmänräpäystä.

Pennut kasvavat

Lauantai 19.1.2013 klo 17.08 - Sanna

Aika on pentujen kanssa kulunut kuin siivillä, uskomatonta että pennut ovat jo yli neljä viikkoa vanhoja. Viimeisen reilun viikon aikana pentujen kehityksessä on tapahtunut valtava harppaus eteenpäin. Enää ne eivät ole vain pieniä alati nukkuvia otuksia, joihin maito menee toisesta päästä sisään ja tulee toisesta päästä ulos. Nyt pennut leikkivät kovasti keskenään, juoksentelevat ympäri olohuonetta ja osaavat vaatia pois pääsyä pentuaitauksesta. Vastapuhjenneita hampaita testataan innokkaasti hoitajan käsiin. Syömäharjoituksia kiinteällä ruualla, lautaselta tarjottuna, tehdään monta kertaa päivässä. Monta yötä ollaan jo nukuttu reilu kuusi tuntia putkeen. Tuttipullosta emme kuitenkaan ole voineet vielä luopua. Varsinkin aamun ensimmäinen ateria on oltava maitoa, pennut eivät silloin suostu muuta syömään! Annoskoot ovat kasvaneet yhtä matkaa pentujen myötä; aluksi 40ml maitoa per syöttökerta riitti koko kolmikon ruokkimiseen, mutta esimerkiksi tänä aamuna pennuista jokainen huitaisi koko tuttipullollisen eli 120 ml menemään hyvällä ruokahalulla.

Ykkönen, ikää 4,5 vkoa, vauhdissa.

Pennut ovat tulleet siihen ikään, että pentujen ihailijat ovat meille nyt tervetulleita. Uudet ihmiset ja positiiviset kokemukset ovat pentujen kehitykselle erittäin hyväksi. Muutama vieras meillä on nyt käynytkin tällä viikolla. Lyyti on näköjään päättänyt viedä vieraita kohtaan tuntemansa välinpitämättömyyden aivan uudelle tasolle. Lillin tuleva emäntä kävi pentuja katsomassa keskiviikkona, eikä Lyyti viitsinyt nousta edes pediltään vierasta tervehtimään. On todella noloa yrittää kuvailla, miten reipas ja iloinen koira oikeasti onkaan kyseessä, kun Lyyti samalla suunnilleen huokailee pedillään ja pyörittelee vieraille silmiään. Useimmiten se sentään käy meille tulijat ovella pikaisesti katsastamassa ja lähtee sitten nukkumaan lopen kyllästyneen näköisenä. No, kyllä meillä rapsutuksien kerjääjiä ja syliin itsensä tuppaajia riittää kuitenkin joka vierailijan tarpeiksi, niin beagleissa kuin muissakin.

Lilli 4,5 vkoa.

Pennut kasvavat lähes silmissä. Valitettavasti epäonni ei vielä ole tainnutkaan kokonaan jättää meitä rauhaan. Tällä hetkellä näyttää siltä, että Lillille ja Ykköselle kehittyy yläpurennat. Mikäli purennat ovat virheelliset, kariutuvat näyttely- ja mahdolliset jalostushaaveeni näiden pentujen osalta. Tietysti pennut ovat nopean kasvun- ja kehityksenvaiheessa ja purenta saattaa muuttua vielä kovastikin, joten sormet ristissä toivon oletuksieni osuvan harhaan.

Aikuiset koiramme pääsevät yksi kerrallaan tutustumaan pentuihin ja tutustuttamaan pentuja koiriin. Lyyti on menettänyt kiinnostuksensa pentuihinsa kokonaan, harmi, että jouduimme pitämään sen niistä erossa sen oman terveyden takia niin pitkään.

Kakkonen tekee tuttavuutta Tellervon kanssa.

Minua jo aivan hirvittää ajatus siitä, että pennut ovat luonamme enää vajaan neljä viikkoa. "Emänä" olen kiintynyt niihin erittäin syvästi ja niistä luopuminen on takuulla raskasta. Onneksi pennut menevät aivan ihanan tuntuisiin koteihin, joissa niitä odotetaan jo kuumeisesti :)

Olen lisäillyt pennuista kuvia runsaasti niiden omaan kuva-albumiin, joka löytyy TÄSTÄ.

Luppakorvat 2 viikkoa

Keskiviikko 2.1.2013 klo 17.30 - Sanna

Tätä kirjoittaessani Lyytin pennut ovat 15 vuorokautta vanhoja. Harvoin olen ollut kaksiviikkoisten pentujeni syömisistä, nukkumisista ja vatsan toiminnoista yhtä hyvin kartalla kuin näiden pentujen kanssa. Kun elämä kuitenkin nyt tällä hetkellä pyörii täysin näiden kolmen pienen luppakorvaisen ympärillä, ei siihen juuri muuta mahdukkaan. Pentujen hoito rytmittää jokaista päivääni. Ruokintarytmi on muutamalla kerralla harventunut; pennut syövät vuorokaudessa enää aamiaisen, lounaan, päivällisen, illallisen, iltapalan ja yhden tai kaksi yösyöttöä.

Pennut 13 vrk.

Pikkuisen takapakkia onnelliseen pentuarkeen tuli viime viikolla. Ilman emän seuraa kasvavilla pennuilla on todella kova imemisen tarve ja epäonneksemme Ykkösen imuhalut kohdistuivat Kakkosen silmän seutuville. Torstai aamuna herätessäni, pentujen ollessa yhdeksän vuorokauden ikäisiä, löysin Ykkösen imemässä innokkaasti Kakkosen silmän kohtaa. Säikähdin aivan todella, niin hurjan näköiseltä silmä näytti. Pentujen silmät eivät tuolloin olleet vielä auenneet ja Kakkosen silmän kohta oli aivan turvoksissa ja silmän sisänurkasta, luomen alta, vuoti runsaahkosti jotakin vaaleaa nestettä. Siinä eläinlääkärin puhelinajan alkamista odotellessa väänsin suunnilleen itkua ja kaikki kauhuskenaariot pennun silmän menettämisestä olivat tietysti mielessä. Epäonneakin tuli manailtua runsain sanakääntein. Pääsimme heti aamulla käymään vastaanotolla. Kakkonen sai antibioottikuurin silmätulehduksen takia. Eläinlääkärit olivat sitä mieltä, että silmäluomi tulisi saada raolleen, että silmä paranisi kunnolla. Muuten vaarana oli silmän vaurioituminen ja mahdollinen näön menetys. He eivät sitä kuitenkaan vastaanotollaan halunneet tehdä, vaan suosittelivat kääntymään jonkun klinikan puoleen.

Tyytyväiset pullerot; Lilli, Kakkonen ja Ykkönen, 13 vrk.

Se olikin sitten helpommin sanottu kuin tehty. Joulun välipäivinä monet eläinlääkäriasemat olivat kiinni ja parista paikasta minulle sanottiin heti, että kokemattomuuttaan eivät halua ottaa pentua vastaan. Suurimman pettymyksen aiheutti silmätarkastus eläinlääkäri, jonka vastaanotolle olisin halunnuat pennun viedä. Olihan kyseessä juuri silmien hoitoon erikoistunut ihminen. Puhelimessa hän oli sitä mieltä, että luomi on ehdottomasti saatava raolleen, jotta silmää päästään hoitamaan. Tylysti hän ilmoitti, että ajat ovat täynnä, kun kauniisti pyysin voisiko hän ottaa meidät pennun kanssa jossakin välissä vastaan. Kerroin ettei kukaan tunnu meitä huolivan, mutta vastassa oli silti jyrkkä ei. Tiedustelin aikaa seuraavalle aamulle, johon hän tokaisi sen olevan silloin myöhäistä.

Olen luullut, että eläinlääkäreillä on yleisesti tapana ottaa kiireelliset tapaukset vastaan muiden aikojen väliin, jos ajat muuten ovat täynnä. Monesti olemme omaa vuoroamme joutuneet vastaanotoilla (ei kylläkään ko.) odottamaan, kun muiden ajat ovat sellaisesta syystä hieman myöhässä. Ikinä ylimääräinen odottelu ei ole harmittanut, koska sitä ajattelee, että joskus voi itse olla tilanteessa, jossa tarvitsee lemmikkinsä kanssa pikaisesti eläinlääkärin apua. Homma ei näköjään toimi kyseisellä klinikalla näin. Koska nyt ei ollut ensimmäinen, eikä edes toinenkaan kerta saman vuoden aikana, jolloin ko. eläinlääkäri ei halunnut ottaa minua ja apua tarvitsevaa koiraani vastaan, tein päätöksen, että killinkiäkään en kyseiselle klinikalle enää tule viemään. Jatkossa käymme sitten viralliset silmätarkastuksetkin tekemässä vaikka Oulussa asti.

Illalla olisimme saaneet ajan Kokkolasta toiselta eläinlääkäriltä. Hän olisi kuitenkin halunnut rauhoittaa pennun toimenpidettä varten, mitä ihmettelin kovasti. Siinä vaiheessa vaakakupissa oli mielestäni kaksi isoa riskiä; näön tai hengen menettäminen. Punnitsin Kakkosen torstaina päivällä ja se painoi tuolloin 330 grammaa. Se oli niin pieni, että olin varma ettei se tulisi rauhoituksesta selviämään. Koska silmän turvotus laski iltaa kohden lähes täysin, päätin neuvoista huolimatta seurata tilannetta ennallaan. Perjantaina sain puhelimessa kasvattaja ystävältä ohjeet silmäluomen raottamiseen. Kunhan vain uskalsin luomea varovasti yrittää venyttää auki, se raottuikin silmänurkasta hyvin helposti ja kivuttomasti, koska pentu ei sitä edes huomannut. Mitään tulehduseritettä tai muutakaan ei luomen alta vuotanut, vaan sieltä pilkotti kirkas, terve silmä. Olo oli enemmän kuin huojentunut. Vahingosta selvittiin säikähdyksellä ja turhan antibiootin syöttämisen sain lopettaa heti. Pari vuorokautta myöhemmin Kakkosen sekä sisarusten silmät aukesivat ja osaan nyt arvostaa kauniita, kiiltäviä silmiä ihan eri tavalla kuin ennen.

Pikku Kakkonen ja kaksi kaunista silmää.

Sittemmin kaikki on viime päivinä sujunut hyvin. Pennut ovat kasvaneet hienosti. Uros pentu Ykkönen on niin innokas syömään, että se on jo kolminkertaistanut syntymäpainonsa. Kakkonen ja Lilli seuraavat hyvin veljeään perässä. Mielenkiintoista huomata, miten hyvin pienten pentujen hajuaisti toimii. Kun menen pentulaatikon viereen, umpiunessa olevat pennut heräävät sekunneissa ja alkavat kovasti tohottaen etsimään ruokaa, haistaessaan minut ne tietävät ruoka-ajan olevan lähellä :) Malttamattomana odottelen, että pennut kehittyvät vielä hieman lisää ja rupeavat tapailemaan leikin alkeita. Tällä hetkellä niiden elämä on vielä lähes täysin nukkumista ja syömistä.

Tein tälle pentueelle oman kuva-albumin, minne tulen lisäilemään kuvia kolmikosta jatkuvasti. Kuva-albumiin linkki löytyy TÄSTÄ ja lisäksi kuva-albumit sivulta.

Yhteenveto vuodesta 2012

Keskiviikko 26.12.2012 klo 21.46 - Sanna

Kuluva vuosi lähenee loppuaan ja ajattelin, että on aika tehdä jonkinlainen yhteenveto vuodesta 2012.

KASVATUS

Kasvatuksemme on tänä vuonna ollut vähäistä. Vielä vähäisempää se olisi ollut ilman Pennin ja Liekin tekemää yllätyspentuetta, joka syntyi tammikuussa. Kuusi ihanan kamalan ihanaa, tulisieluista pystykorvan alkua siis saatiin tahattomasti aikaiseksi. Ja koska ne olivat niin ihania, pitihän niitä jättää kotiin peräti kaksin kappalein. Tässä vaiheessa joudun tunnustamaan, että Roihusta on tullut varsinainen lempilapseni. Se on luonteeltaan juuri sellainen kuin haluan pystykorva uroksen olevan. Sisko Tuikussakin riittää tulta ja tappuraa vaikka muille jakaa. Olen erityisesti kyseisen pentueen luonteisiin todella tyytyväinen. Ulkomuodossa on toki parannettavaa, mutta mielenkiinnolla odotan mitä pennut tulevat näyttelykehissä saamaan. Metsässä ollaan päästy jo alulle ja sisaruksista ainakin Ansa on osoittanut jo olevansa toimiva metsästyskoira. Ensi vuoden suuri jännitysmomentti ovat tämän pentueen Pevisa-tarkastusten tulokset.

Maaliskuu 2012, Ukko ja pennut

Joulunaika vietettiin nyt tiiviisti pentulaatikon äärellä, kun kovasti odottamamme ensimmäiset pikku beaglet syntyivät. Vastoinkäymisten jälkeen tilanne on rauhoittunut ja pennut kasvavat hyvää vauhtia. Kovin paljon kerrottavaa näistä reilun viikon ikäisistä hauvavauvoista minulla ei vielä ole. Paitsi se, että ne ovat sulattaneet sydämemme <3

OMA LAUMA

Aikaisemmin mainittujen Tuikun ja Roihun lisäksi, jotka muuten edelleen tottelevat myös yhteistä nimeä "Pennut", laumamme on vuoden aikana kasvanut kahdella parilla luppakorvia. Elokuussa joukkoon liittyi Venäjältä beaglepoika Putkonen ja marraskuussa samanikäinen ja sorttinen Wilson Puolasta. Ajan kanssa katson jäävätkö molemmat lauman pysyviksi jäseniksi vai etsitäänkö mahdollisesti pojista toiselle yhteistyökykyinen osaomistus- tai sijoituskoti.

Harjakoira Zelda ehti pitkään etsiä omaa kotia. Zelda lähti nyt joulukuussa koeajalle mahdolliseen uuteen kotiin ja uskallan olla jo hieman toiveikas, että se olisi loppuelämänsä kodin nyt löytänyt.

Syyskuu 2012, Fuula ja Putkonen leikkivät

NÄYTTELYT 

Olemme käyneet näyttelyissä erittäin ahkerasti. Kaiken kaikkiaan laskujeni mukaan kahdessakymmenessayhdessä eri näyttelyssä tämän vuoden aikana. Arvosteltavana niissä koiristamme ovat käyneet: Lyyti, Tellervo, Pipari, Viivi, Tuikku ja Roihu. Beaglemme ovat olleet ROP yhteensä seitsemän kertaa, VSP kolmesti, saaneet yhteensä yksitoista sertiä, kaksi cacibia sekä kolme vara-sertiä. Ryhmänäyttelyiden loppukisoissa Tellervo ja Lyyti ovat sijoittuneet ryhmässä toiseksi tai kolmanneksi yhteensä kuusi kertaa.

Joulukuu 2012, Wilson lempipaikallaan takan reunalla.

Porcelaine Viivin näyttelyvuodesta mieleenpainuvin yksittäinen menestys oli Tornion ryhmänäyttely tammikuussa, jossa tuomari Leni Finne rohkeasti laittoi Viivin voittamaan 6-ryhmän (ja siis suomenajokoiran) ja Viivin lopullinen sijoitus oli BIS-3. Ryhmässä Viivi sijoittui jokaisessa ryhmänäyttelyssä, johon olin sen ilmoittanut. Messarista Viivi sai Helsinki Winner-12 tittelin.

Reippaat pystykorva kaksoset Tuikku ja Roihu aloittivat syksyllä uransa pentuluokissa. Tuikku oli kahdesti VSP-pentu ja Roihu kolmesti ROP-pentu. Ihana yllätys oli Roihun hieno RYP-4 sijoitus Kokkolan pentunäyttelyssä. Vuoden ainokainen näyttely, josta koirillemme ei herunut mitään, oli Voittaja-12. Erityisesti tänä vuonna ilahdutti suomenpystykorvakasvattimme K. Kell' Onni On eli Penan Siilinjärveltä saama vara-sert, oikea sertti ei ollut silloin kaukana! Ehkäpä sen vuoro tulee ensi vuonna?

Kokonaisuutena kerrassaan upea näyttelyvuosi takanapäin! Toista samanmoista on tuskin heti odotettavissa. Menestystä tuli huomattavasti enemmän kuin olin uskaltanut toivoakaan, kilometrejä kertyi autoon taas tuhansia ja ainakin yhtä ABC-huoltoasemaa on pidetty pystyssä pelkästään meidän bensaostoilla ;-) Niin hyvälle kuin menestys aina maistuukin, tämän harrastuksen suola ovat koirien lisäksi kuitenkin muut koiraihmiset, joiden kanssa olemme saaneet viettää monia, monia hauskoja ja opettavaisia hetkiä kehän laidalla. Kiitos teille kaikille!

UUSI VUOSI, UUDET KUJEET

Alustavia pentusuunnitelmia olen tehnyt tulevalle vuodelle jo jonkin verran. Mikäli ne toteutuvat, vuonna 2013 meillä syntyy kaksi beaglepentuetta. Tarkoitukseni on astuttaa ensi vuoden aikana sekä Pipari, että Tellervo. Pentueet ovat odotettavissa loppukesälle ja syksylle. Molempiin suunniteltuihin pentueisiin etsin pennuille myös yhteistyökykyisiä sijoituskoteja.

Marraskuu 2012, Ukko halaa Piparia

Näyttelykalenteria olen ruvennut kasaamaan itselleni, mutta päätän vasta sitten tarkemmin mihin kaikkialle mennään, kun näyttelyiden tuomaritietoja rupeaa tulemaan. Olen ajatellut, että ensi vuonna emme kävisi näyttelyissä ihan niin usein kuin tänä vuonna. Beaglet pyörähtelevät kehässä ehkä harvemmin ja pystykorvat useammin?

Erityisesti odottamiani tapahtumia ensi vuonna on kaksi. Jo kymmenvuotiaasta asti unelmani on ollut päästä joskus katsomaan Englantiin Cruftsin koiranäyttelyä. Tuo unelma toteutuu vihdoin viimein ensi maaliskuussa, kun teemme matkan Birminghamiin Ukon ja Hannun kanssa. Toinen ulkomaan reissu koiramaisissa merkeissä on edessä toukokuussa, kun  Katin kanssa matkustamme Budapestiin turistiksi maailmanvoittajanäyttelyyn.

Kaikenlaista kivaa siis tiedossa ensi vuodelle :) Tervetuloa uusi vuosi 2013!

Lokakuu 2012, Viivi loikkaamassa ojan yli

Pennuntuoksuinen joulu

Sunnuntai 23.12.2012 klo 17.01 - Sanna

Lyytin pennut syntyivät aikaisin tiistai aamuna. Itse synnytys sujui vaikeuksitta ja pentuja syntyi kuusi, neljä urosta ja kaksi narttua. Pennut olivat syntymäpainoltaan kovin pieniä, 112-235 grammaisia, mutta pienintä lukuunottamatta virkeitä. Verratessani pystykorva pentuihin näiden pentujen elinvoimaisuutta, niinkuin minä elinvoimaisuuden käsitteen ymmärrän, pystykorva pentumme ovat olleet elinvoimaisempia. Se onko kyseessä pentueesta vai rodusta johtuva ero, selvinnee minulle sitten, kun saan enemmän kokemuksia beagle pentueista. 

Tässä he nyt ovat, alhaalta ylöspäin työnimillä Kakkonen, Ykkönen ja alla nukkuu Lilli.

Ongelmat alkoivat oikeastaan jo synnytyksen aikana, kun ensimmäisten pentujen synnyttyä totesimme, että suurimmasta osasta Lyytin nisiä pennut eivät saaneet imuotetta tai nisät olivat niin pahasti sisäänpäin kääntyneet, että nisän kohdalla oli vain kuoppa. Ns. "normaaleja" nisiä oli vain kolme kappaletta. Kovin vähän, kun ruokittavana olisi kuusi suuta.

Pienimmän pennun selviämisen kohdalla en ollut alun alkaenkaan kovin toiveikas, niin selvä ero siinä oli muihin pentuihin. Kun sillä kuitenkin oli selvästi syöntihaluja, aloitin lisäruokinnan vastikkeella sille heti. Pentujen ensimmäinen vuorokausi meni minulta lähes kokonaan valvoessa, kun auttelin pentuja nisille ja syötin pienintä ruiskulla. Keskiviikko aamuna osa pennuista alkoi käydä veltoiksi, viileän tuntuisiksi ja selvästi ne olivat kuivumassa. Nämä ovat sellainet merkit, että aikaa ei ole hukattavaksi hetkeäkään! Eläinlääkärin vastaanoton aukeamista odotellessani lämmitin pentuja ja sain pari niistä juomaan vastiketta tuttipullosta. Sain onneksi eläinlääkärin kiinni heti kahdeksalta ja saimme käydä siellä nesteyttämässä pentuja. Lyytin nisäongelman vakavuus alkoi selvitä meille tässä vaiheessa. Päätin aloittaa kaikkien pentujen tukiruokinnan tuttipullolla, sen lisäksi että pentuja yritettiin auttaa Lyytin nisille. Valitettavasti pienin tyttö ja yksi pojista olivat jo niin heikossa kunnossa, ettei mikään auttanut ja ne menehtyivät pari tuntia eläinlääkärissä käynnin jälkeen.

Vasemmalla joukon pienin Kakkonen, välissä Lilli ja oikealla Ykkönen.

Neljä jäljelle jäänyttä pentua söivät hyvin vastiketta tuttipullosta ja niiden vointi kohentui iltaan mennessä täysin, ne olivat kuin eri pentuja. Samaa rataa jatkui torstai, Lyyti sai hoitaa pentujaan ja ne kyllä imivät Lyytin nisiä, vaikka maitoa ei juurikaan enää tuntunut tulevan. Tässä vaiheessa olin jo toiveikas, että nämä neljä selviävät hyvin.

Minusta usein tuntuu, että epäonni kasaantuu. Kun jotakin menee pieleen, ei pieleen mene vain yksi asia, vaan menee sitten kerralla enemmän. Näin tälläkin kertaa. Tarkkailimme Lyytin olemista pentujen kanssa lähes koko ajan. Lyyti oli tarkka pennuistaan, mutta se ei osannut oikein varoa niitä, vaan kävi herkästi niiden päälle makaamaan. Kuitenkin se sai hoitaa pentujaan koko ajan, sillä kovin herkästi en rupea emää erottamaan pennuistaan ja välillä ajattelen olenko itse vain turhan hysteerinen asioiden suhteen, että "kyllä luonto hoitaa". Perjantai aamuna vahinko sitten tapahtui. Kovin pitkään Lyyti ei pentujensa kanssa yksin ollut, mutta kun menin pentulaatikolle, suurin ja elinvoimaisin uros pentu löytyi hengettömänä Lyytin kyljen alta. Tämä oli näiden pentujen menetyksestä ehdottomasti surullisin tapaus, täysin turha terveen ja vahvan pennun kuolema, mutta vahingoille ei yksin kertaisesti voi mitään. Itkut tuli kyllä pennun puolesta itkettyä.

Tämän jälkeen Lyytiä ei enää jätetty pentulaatikkoon vahtimatta. Ravinnon vuoksi pennut sitä eivät tarvinneet, mutta Lyyti tarvitsi pentujaan ja pennut emän lämpöä ja hoivaa. Eilen huomasin, että sisäänpäin kääntyneiden nisien ympärys kudoksessa tuntuu pieniä "pallukoita" ja Lyyti on vaisun tuntuinen, ensimmäistä kertaa elämässään se jopa jättää ruuan syömättä. Onneksi eläinlääkäri antoi varmuuden vuoksi antibiootti- ja kipulääkekuurin mahdollisen tulehduksen varalta meille mukaan jo keskiviikkona, koska näin joulunpyhinä eläinlääkärin metsästäminen olisi ollut aikamoinen haaste, joten saimme lääkekuurit aloitettua heti eilen. Nyt Lyyti raukka ei pääse enää hoitamaan pentujaan, että ne eivät turhaan ime sen nisiä ja vaikeuta tilannetta. Lyyti saa hoitaa pentujaan taas sitten kun ne kasvavat sen verran, että siirtyvät syömään kiinteää ruokaa.

Pulloruokinta on kasvattajalle erittäin raskasta ja pentujen hoitoon on todella sitouduttava. Pennut on ruokittava ja pissatettava sekä kakatettava säännöllisesti 2-3 tunnin välein ympäri vuorokauden. Aikamoisesti univelkaa olen onnistunut keräämään tässä viiden vuorokauden aikana, mutta kaikki tämä vaiva on todella palkitsevaa, kun näkee miten pennut vahvistuvat ja kasvavat lähes silmissä. Mikäli kyseessä olisi isompi pentue tai pennut eivät suostuisi imemään hyvin tutista, harkitsisin ehdottomasti varaemon etsimistä pennuille. Tällä hetkellä jokaiseen ruokintakertaan minulla kuluu aikaa noin tunti eli 8-9 tuntia vuorokaudesta istun tuttipulloa ja pentua pidellen. Öisin tuntuu, että ehdin vain torkahtaa siitä kun olen tuttipullon pessyt pois, kun pitää jo uutta maitoannosta mennä valmistamaan.

  Pentujen painot ovat nousseet hyvin ja tilanne vaikuttaa nyt hyvältä. Erityisen tarkkana saa olla pentujen mahan toiminnan suhteen, sillä maitovastike saa helposti aikaan pahan ummetuksen, jos pennun suoli ei toimi säännöllisesti. Ummetus on pienelle pennulle vaarallinen tila. Eilen säikähdin jo, että menetämmekö seuraavaksi kolmikon pienimmän pojan, kun emme saaneet sitä ulostamaan yli 12 tuntiin ja pentu alkoi käydä jo nuutuneen oloiseksi. Kun kakka sitten kaikkien kikkakolmosten jälkeen vihdoin saatiin tulemaan, oloni oli kuin lottovoittajalla! En muista, että koirankakka olisi koskaan tehnyt minua yhtä onnelliseksi :) Pentukin piristyi lähes välittömästi ja maito alkoi maistua taas hyvin.

Aina kasvattaessa kaikki ei vaan suju niinkuin on suunnitellut ja toivonut. Tämä on hyvä esimerkki siitä, että jo pentuetta suunniteltaessa kannattaa miettiä, että entäs jos jotakin ikävää tapahtuu? Kuinka pentujen hoito silloin järjestetään ja miten ongelmiin voi valmistautua? Itse hankin aina hyvissä ajoin ennen synnytystä maitovastikkeen kaiken varalle. Joskus aikaisemminkin se on tullut tarpeeseen ja nopealla varoitusajalla sitä voi olla lähes mahdotonta hankkia.

Pikku Kakkonen, ikää 3 vrk, maitolounaalla.

Tälläisin kuulumisin tällä kertaa. Onneksi emme ole kovin jouluihmisiä, sillä kaikki jouluvalmistelut ovat jääneet tässä hötäkässä tekemättä. Pennut ovat tietysti aivan ihania, olen jo todella kiintynyt niihin kun hoidan niitä nyt niin tiiviisti. Saimme siis pennuntuoksuisen joulun ja paras joululahjani on, jos koko pentu kolmikko saa kasvaa terveiksi aikuisiksi. Helpotuksesta en uskalla huokaista useampaan viikkoon, sen verran takapakkia tässä on aina välillä otettu. Pentujen virallisen nimetkin ovat muotoutuneet mielessäni, oikeastaan itsestään, tässä pentuja hoidellessa. Sen verran paljastan, että joulu-teemalla karvalapsoset tällä kertaa nimetään. Vietetään varsinaisia koiranristiäisiä sitten vähän myöhemmin, kunhan pennut ovat vähän kasvaneet ;)

Toivotamme hyvää joulua pentulaatikon reunalta kaikille ystävillemme, kasvatin omistajillemme, tutuillemme ja muille blogini lukijoilleni!

Laskettuaika lähestyy

Lauantai 15.12.2012 klo 14.06 - Sanna

Astutuksesta 59 vuorokautta.

Lyytin raskauden viimeistä kantoviikkoa elellään. Ensimmäisestä astutuksesta on nyt päiviä kulunut 61 ja toisesta 60. Tulevan äidin olo on kirjaimellisesti raskas. Lyyti makailee mielellään sohvalla nyt aivan mahapystyssä ja näyttää selälleen kellahtaneelta kilpikonnalta, se taitaa Lyytistä tuntua nyt mukavimmalta nukkuma-asennolta suuren mahan kanssa. Pentulaatikko on viritetty tykötarpeineen valmiusasemiin makuuhuoneeseemme. Mitään merkkejä synnytyksen käynnistymisestä ei vielä ole huomattavissa. Tietysti toivon, että Lyytin synnytys alkaisikin vasta maanantaina jolloin eläinlääkärit ovat helpommin tavoitettavissa, jos synnytysapua jostain syystä kaivataan. Tuleva synnytys jännittää minua kovasti.

Raskasta tämä odottaminen...

50 vrk astutuksesta

Torstai 6.12.2012 klo 17.36 - Sanna

Tässä kuva eiliseltä, Lyytin astutuksesta 50 vuorokautta.

Tämä päivä onkin kulunut pakkaillessa ja viikonloppuun valmistautuessa. Edessä vuoden odotetuin näyttelyreissu, voittajanäyttelyt Helsingin messukeskuksessa. Huomen aamuna starttaamme auton kohti Järvenpäätä. Mukaan lähtee Viivi missikisailemaan ja Zelda, joka matkaa samalla reissulla uuteen kotiin, jonne sitä jota kovasti odotellaan. Tosi jännittävä päivä edessä Zeldalle ja tietysti hieman haikea meille. Sormet ja varpaat ristissä toivon, että Zelda sopeutuu uuteen kotiin hyvin. Muut koirat jäävät kotiin ja äitini tulee niille hoitajaksi. Eiköhän messarista jotakin herkkuja löyty kotiin tuomisiksi kaikille, jotka eivät pääse tällä kertaa mukaan.

Odotusta....

Tiistai 4.12.2012 klo 18.23 - Sanna

Lyytin ja Reiskan lemmentreffeistä on kulunut nyt tasan seitsemän viikkoa. Viikon takaisista odotuskuvista Lyytin maha on paisunut kuin pullataikina. Odotuksessa onkin alkanut viimeinen kolmannes, jolloin pennut vauhdikkaimmin kasvavat kokoa. Iltaisin röhnötämme rennosti sohvalla tulevan äitibeaglen kanssa ja kasvattajan sydän läikähtää ilosta, kun kovasti odotettujen pentujen liikkeet Lyytin kohdussa tuntuvat jo hyvin kättä vasten.

Kävimme ottamassa toisen herpesrokotteen eläinlääkärissä tänään. Vaikka kiirestä hajamielinen eläinlääkäri oli unohtanut merkitä aikamme varauskirjaansa ja siten yllättyi tulostamme, oli hän onneksi muistanut tilata rokotetta, eikä meidän siis tarvinnut tällä kertaa ajella asian takia Ouluun saakka. Lyyti kävi samalla reissulla puntarissa ja painoa ensimmäisen rokotuskerran jälkeen, viidessä viikossa, on tullut peräti 4,5 kiloa lisää.

Perheen kesken olemme järjestäneet pentumääräveikkauksen. Ukko veikkaa viittä, Hannu kuutta ja minä seitsemää pientä koiravauvaa. Palkintona suklaarasia jonka taidamme jakaa tasan, jos kukaan meistä ei arvaa määrää oikein. Beaglemaisin vaihtoehto jakamiselle olisi tietysti, että nopein hotkikoon eniten...

Tässä kovin tuimana, tuleva mamma 49 vrk astutuksesta.

 Pentumaha myötäilee Lyytin istuessa jo lattiaa.

 

 

Pyöristyvä Lyyti

Keskiviikko 28.11.2012 klo 8.50 - Sanna

Lyytin astutuksesta on nyt kuusi viikkoa ja pikku mamma on tosi raskaana. Maha on pyöristynyt jo siihen malliin, että minua melkein hirvittää. Tosin olen ymmärtänyt, että beagleilla pentumahat ovat järestään isompia kuin esimerkiksi pystykorvilla. Kasvanut maha selvästi jo hidastaa hieman Lyytin tahtia lenkeilläkin, eikä sohvalle hyppääminen suju enää ollenkaan niin vaivattomasti kuin ennen. Ruokahalut Lyytillä ovat lisääntyneet entisestään, se söisi mitä vain mikä vähänkään ruuasta muistuttaa;  yhtenä päivänä se ehti pistellä jostakin löytämänsä talipallon suojaverkon kitusiinsa ennen kuin ehdin väliin.

Viikon päästä Lyytillä on aika eläinlääkärille toista herpesrokotetta varten. Tämä on ensimmäinen kerta, kun rokotan koirani herpesviruksen varalta, mutta meinaan tehdä tästä tavan ja jatkossa ottaa kyseisen rokotteen nartuille astutuksen jälkeen. Eurican-herpesrokote laitetaan astutetulle / kantavalle nartulle kaksi kertaa. Ensimmäisen rokotteen Lyyti sai kaksi viikkoa astutuksen jälkeen. Rokote suojaa syntyviä pentuja herpeksen aiheuttamalta hengitystietulehdukselta, joka on usein pikkupennuille hyvin kohtalokas. Koska koiran pennuttamisessa on paljon muitakin riskejä, rokote on  mielestäni edullinen suoja pentujen herpestartuntaa vastaan. Onhan siinä yksi mahdollinen murhe vähemmän stressattavaksi kasvattajallekin. Tarkemmin koirien herpesviruksesta on luettavissa esimerkiksi tästä LINKISTÄ.  

Lyytin kasvanut pentumaha, astutuksesta 42 vrk.

Lyytistä tulee äiti

Keskiviikko 14.11.2012 klo 12.39 - Sanna

Lyytin astutuksesta on nyt kulunut neljä viikkoa. Kävimme tänään Lyytin kanssa eläinlääkärissä tiineysultrassa tarkistamassa tuottivatko treffit Reiskan kanssa toivottua tulosta. Löytyihän sieltä kohdusta heti monta sikiötä, niinkuin olin arvellutkin. Eläinlääkärin kanssa yritimme pentuja laskeskella ja mahdollisesti viisi niitä saattaa olla tulossa. Lyytin käytös on muuttunut parin viime viikon aikana todella paljon. Maailman ahneimmasta koirasta on tullut entistä ahneempi, vaikka en uskonut sen olevan edes mahdollista. Nyt sitten kasvatellaan pentumahaa ja laskettuaika on siis viiden viikon päästä, viikko ennen jouluaattoa.

Lyyti astutuksesta 29 vrk.

Pentuetilaus tehty!

Keskiviikko 17.10.2012 klo 16.35 - Sanna

 Kyllä sitä odoteltiin kovasti aivan elokuun alkupäivistä asti. Koko kesän jännitin etukäteen meneekö oikeat ajankohdat sivusuun, kun juuri elokuussa oli tiedossa kesälomamatkamme Pariisiin. Turhaan hermoilin, eihän se elokuussa alkanutkaan. Ja sitten sitä odotettiin ja odotettiin ja odotettiin. Syyskuukin meni odottaessa ja ensimmäistä merkkiä siitä vahdatessa. Käytiin sitten hakemassa se viimeinen sertikin siinä odotuksen välissä. Kalenterista laskin viikkoja ja kuukausia ja välillä jo päiviäkin, ja odotin. Tuli lokakuu ja pari viikkoa sitten SE vihdoinkin alkoi; Lyytin juoksu siis.

Sitten piti jännityksellä odottaa juoksun kehittymistä kohdilleen ja suunnata koirien lemmenlomalle. Tietysti piti vielä pikkuisen jännittää mitä tuleva pariskunta toisistaan tykkää. Eilen illalla kuitenkin palasimme kotiin erittäin onnistuneelta astutusreissulta Juukasta. Lyytin tapaaminen Reiskan kanssa sujui toivotulla tavalla ja ensimmäinen beaglepentueemme on nyt pistetty aluilleen. Vuorossa onkin seuraavaksi neljän viikon odotus ennenkuin voimme käydä Lyytin kanssa ultraäänitutkimuksessa. Tiineysultrassa sitten selviää menikö kaikki odottaminen ja jännittäminen ihan hukkaan vai syntyykö meille  (ihan hitusen odottamiani ;) ) beaglevauvoja joulun alla. Pentuekuumeeni ainakin alkaa olla jo huippulukemissa.

Tiialle vielä suuret kiitokset hyvistä kestityksistä ja mahdollisuudesta käyttää Reiskaa!

Lyyti

Lyyti ja Roihu rules!

Sunnuntai 16.9.2012 klo 18.47 - Sanna

Kaksi näyttelypäivää taas pulkassa. Kaikki saatiin mitä toiveikkaasti lähdettiin näyttelyistä hakemaan ja vähän extraakin. Lauantaina Uusikaarlepyyssa Lyyti sai vihdoin kaivatun (kuudennen ja samalla) viimeisen sertinsä. Pitkän ja aika koleisen päivän päätteeksi ryhmäsijoitus kakkoseksi tuli komeasti vielä vikan sertin mausteena. Samoilla höysteillä saatiin Lyytin ensimmäinen serti aikoinaan, joten mikäs sen sopivampaa :) Roihu kävi kehässä kivoin arvosteluin jälleen Rop-pennun arvoisesti.

Lyytin ryhmämenestyksestä jäi kuvamuistoksi vain kökkö asettelukuva. Palkinnot ovat selkäni takana piilossa.

Tänään Kokkolan pentunäyttelystä en menestystä odottanut, mutta tuomari Markku Kipinä tykkäsi Roihusta ja hyvällä arvostelulla Roihu oli  kp & rotunsaparaspentu. Ryhmäkilpailussa Roihulle irtosi vielä neljäs sija, joka tuntuu tosi upealta, kun vitosryhmän sijoituksista oli kilpailemassa 13 koiraa. Hieno pytty ryhmäkehästä saatiin kotiinviemisiksi. Roihun esiintymiseen olen kyllä erittäin tyytyväinen, tämän päiväinen olikin hyvää harjoittelua, kun ensimmäistä kertaa oltiin sisähallissa.

Hymyilevä Roihu kera ruusukkeiden.

Fiilikset ovat viikonlopun menestyksen johdosta loistavat. Pentuluokat on nyt pentujen kanssa kisattu ja seuraavaksi vuorossa olisi viralliset. Mitään suunnitelmia niiden osalta ei vielä ole. Kovasti tekisi mieli ilmoittaa Roihu messariin, mutta todennäköisesti (jos järkevästi ajattelen ja säästän roposeni) jätän välistä. Poika on vielä niin keskeneräinen, että parempi odottaa ensivuoden puolelle ennenkuin edes junnuluokkaan mennään. Lyyti jää nyt näyttelykehistä määrittelemättömän mittaiselle tauolle. Ja niitä juoksuja odotellessa...