Tervetuloa 2014!

Tiistai 31.12.2013 klo 22.52 - Sanna

Kiusa se on pienikin kiusa

Maanantai 30.12.2013 klo 15.35 - Sanna

Mistä tietää onko blogilla lukijoita? Siitä, että jouluaattoinen kirjoitukseni Piparin synnytyksestä, otsikolla "Voi pojat!", on yllätyksekseni nostattanut pienen myrskyn vesilasissa. Sain tänään puhelun  koskien kyseessä olevassa tekstissäni eläinlääkäripäivystyksestä ja paikallisesta eläinlääkäristä kirjoittamiani seikkoja. Tässä kohtaa haluan korostaa, että tätä blogia ja kotisivuja ylläpidän ja kirjoitan vain minä, Hannulla ei kirjoituksiini ole osaa eikä arpaa, eikä hän niitä käy säännöllisesti edes lukemassa.

Normaalisti en muokkaa kirjoituksiani jälkikäteen. Tällä kertaa asioita selventääkseni lisäsin nyt kirjoitukseeni sen tiedon, että Kannuksen eläinlääkäri järjesti leikkausmahdollisuuden Kruunupyyssä, joka tietysti oli hieno asia. Tämä ei kuitenkaan muuta sitä seikkaa miksikään, että meitä ohjattiin ensin kahdessa puhelussa Jyväskylään, kun akuuttia leikkausta vaativaa synnytysestettä ei oltu valmiita hoitamaan päivystysaikaan. Haluan julkisesti todeta, ettei minulla ole henkilökohtaisesti mitään ketään henkilöä vastaan. En kirjoituksellani halua herjata tai panetella, enkä sillä sitä myös teekään. Tapanani ei ole teksteissäni muunnella tosiasioita. Olen kirjoittanut tuon lauantai illan ja yön tapahtumista juuri niinkuin ne olivat. Eläinlääkintähuoltolaki edellyttää kuntaa järjestämään kiireellistä apua tarvitseville kotieläimille eläinlääkäripäivystyksen kaikkina vuorokaudenaikoina. Tämä ei mielestäni tuona viikonloppuna kohdallamme toteutunut ja alueellista eläinlääkäripäivystystä kohtaan esittämäni kritiikki on mielestäni siten varsin aiheellinen. Ymmärrän, että eläinlääkäri ei rupea tekemään toimenpidettä, johon hänellä ei ole rutiinia. Kritiikkini kohdistuukin siihen, kuinka eläinlääkäripäivystys on alueellamme pieneläinten osalta hoidettu, jos koiran keisarinleikkaaminen ei omalla alueella aina ole päivystysaikaan mahdollista.

Haluan korjata tekstissäni ilmenneet asiavirheet. Alueellamme on päivystäviä eläinlääkäreitä kuusi kappaletta, eikä neljää kuten olin kirjoittanut ja Kannuksen kaupungin eläinlääkäri hoitaa myös koiria, mutta ei vaativia kirurgisia operaatioita, jotka on paras suorittaa klinikkaolosuhteissa.

Mikäli asiassa on vielä jonkun mielestä epäselvyyksiä, pyydän myös "salaista ihailijaani" ottamaan suoraan rohkeasti yhteyttä minuun. Mikäli rivien välistä lukeminen kiinnostaa, suosittelen perehtymään blogiini lisää, sillä olen myös aikaisemmin kohdistanut kritiikkiä muidenkin eläinlääkäreiden toimintatapoihin. Ehkäpä hekin ilahtuisivat ystävällisen kanssaihmisen puhelusta. Kannattaa myös perehtyä  lakiin kunnianloukkauksesta, jossa olennaisesti merkittävää on, että oikean tiedon esittäminen ei ole kunnianloukkaus. Esitän  jatkossakin kirjoituksissani kritiikkiä aina silloin kun katson sen aiheelliseksi. Koirat haukkuu, mutta karavaani kulkee.

Ensimmäinen viikko

Sunnuntai 29.12.2013 klo 12.24 - Sanna

Ensimmäinen viikko pentujen elämää on nyt takana päin niilläkin viidellä pennulla, jotka syntyivät viime sunnuntain puolella Kruunupyyssä eläinlääkärin pöydälle. Ensimmäistä kertaa minulla on pentue, jonka pennut ovat syntyneet kahden vuorokauden aikana; syntymäpäiväksi pennuille merkitään 21.12. ensimmäisten pentujen mukaan. Koska en luovuta pentuja vielä seitsemän viikkoisina vaan joka tapauksessa vasta hieman vanhempina,  kenenkään ei tarvitse olla huolissaan siitä täyttyykö kaikilla pennuilla luovutusiän minimivaatimukset eri syntymäpäivistä huolimatta.

Tipi ja vaalea poika 1.

Tämä viikko on ollut meille kasvattajille uuvuttava. Koska emme halua menettää yhtään pentua sen takia, että emä makaisi ne kuoliaaksi, olemme valvoneet Hannun kanssa vuoroissa Piparia ja pentuja vuorokauden ympäri. Kun siinä samalla on hoidettavina muut koirat ja kaikki maatilan työt, olemme keränneet univelkaa rutkasti. Vuosi sitten Lyyti makasi yhden pentunsa kuoliaaksi pennun ollessa muutaman vuorokauden ikäinen, enkä halua saman enää toistuvan. Vahingon sattuessa Lyyti oli valvomatta korkeintaan 15 minuuttia, mutta eipä siihen hetkeä enempää tarvita, jos epäonni kolkuttelee olan takaa. Tuntuu olevan kovin rotu- ja tietenkin myös yksilökohtaista, käyvätkö emät makaamaan pentujensa päälle. Samaten tuntuu olevan kovin kasvattajakohtaista kuinka suuren huolenaiheen tästä haluaa itselleen tehdä. Tippaakaan en tuomitse niitä kasvattajia, jotka eivät pentueidensa kanssa halua tai pysty vuorokausi tolkulla valvomaan, mutta koska me pystymme järjestämään oman elämämme viikoksi kahdeksi niin, että valvominen onnistuu, olemme halunneet niin tehdä.

Pieni koko ei haittaa, jos on nokkela. Tipillä on varsinainen aitiopaikka maitobaarissa, kun Pipari ottaa rennosti.

Suomenpystykorvapentueiden kanssa tälläinen ei ole käynyt mielessäkään, emät vaan eivät ole olleet sen tyyppisiä, että kävisivät pentujensa päälle maate. Niiden kanssa valvon vain ensimmäisen yön kokonaan, seuraavina öinä käyn pentulaatikolla tilennetta vilkuilemassa parin tunnin välein. Pystykorva on vaan luonnostaan niin herkkähipiäinen, ettei todellakaan halua nukkua joku ikävä möykky kylkensä alla. Aika hyvin Pipari varoo pentujaan. Laatikkoon tullessaan se yrittää tuupata reunassa makaavat pennut keskemmälle. Kuitenkin, jos joku pentu sattuu jäämään sen alle, se ei tee useimmiten elettäkään siirtyäkseen pois päältä. Olen miettinyt, voiko tämä johtua siitä, että ainakin meillä beaglet hakeutuvat aina keskenään samaan läjään nukkumaan. Yhdessä nukkumalla ne ovat tottuneet siihen, että alla ei ole pehmeä tasainen peti, vaan epämääräinen kasa kavereita, eivätkä siksi ole herkkiä pentujensakaan suhteen? Haluan vielä korostaa, että nämä arveluni koskevat vain omia koiriani. Tiedän monia, joilla beaglet hoitavat pentunsa sen kummemmin vahtimatta ja kaikki sujuu hyvin, mutta toisaalta myös niitä kasvattajia, joilla emän ja pentujen vahtimiseen suhtaudutaan samalla tavalla kuin meillä. Tellervon kaksosten kanssa viikon valvominen tuntui enemmän kuin riittävältä, ne olivat niin isoja plössyköitä siinä vaiheessa, että tämä riski oli ohitettu. Piparin pentueen kanssa jatkamme valvomista vielä ainakin pari kolme päivää, että pennut kasvavat vielä vähän lisää. 

Bic2 ja työnimeksi on muuttunut Pallo-Masi, poika kun on aavistuksen pyöreä ;)

Ihan ongelmitta tämä viikko ei ole sujunut. Kirjoitinkin jo viime postauksessani pienen tytön kanssa olevista ongelmista. Olen ruvennut kutsumaan tätä ainutta neitokaista Tipiksi, ihan sen takia, että se on pieni poikiin verrattuna. Tipin kanssa tilanne näyttää nyt paljon paljon valoisammalta. Kun tuttipullo otettiin uudestaan avuksi, Tipin paino lähti hienoon nousuun. Tällä hetkellä Tipi syö maitovastiketta pullosta vain pari kertaa vuorokaudessa. Sitä useammin se ei siihen enää suostu, emän maito on siitä paljon parempaa ja paino nousee sellaista tahtia, että imeminen näyttää tuottavan tulosta. Seuraamme pentujen painoja punnitsemalla ne 12 tunnin välein, jolloin mahdollista lisäruokinnan tarvetta on helppo arvioida.

Tupla kranssi ja helpompi työnimi Frans.

Piparin maidontuotanto taisi lisääntyä täyteen määräänsä torstaina, sillä sinä iltana osa pennuista alkoi ripuloimaan. Eikä kyseessä ollut todellakaan mitään pikkuisen löysiä kakkoja, vaan ihan silkkaa ruiskuripulointia. Säikähdin ihan kamalasti ja ensimmäisenä mielessäni luettelin kaikki mahdolliset taudit mihin pikkupennut voivat sairastua ripulilla oireillen. Edessä oli tosi uneton yö pentujen vointia seuraillen, parvon ja muiden kamalien tautien kummitellessa mielessä. Onneksi ripulointi oli ainoa näkyvä oire, pennut olivat virkeitä, söivät nisistä ahkerasti, eivät kuivuneet ja painokin vaan nousi kaikilla koko ajan. Reilut maitoannokset siis ilmeisesti pistivät pakin sekaisin useammalta vauvalta. Soitin heti perjantai aamuna eläinlääkärille varmistaakseni mistä löydän viikonlopun aikana päivystäjän, jos pentujen vointi jostain syystä rupeaisi huononemaan. Onneksi mitään sellaista ei ole käynyt, vieläkin parilla on mahat sekaisin, mutta rauhoittumaan päin onneksi. Pari päivää pesukone on pyörittänyt pentulaatikon alustoja non stoppina aamusta iltaan ja kakkaan tuhriutuneet pennut on pesty lavuaarissa moneen otteeseen, mutta eiköhän tästäkin selvitä voittajina.

Pikku Putkonen, edelleen mielestäni isänsä pieni kopio :)

Noin niinkuin muuten täällä menee pentujen kanssa oikein hienosti :D Ne ovat aivan käsittämättömän suloisia ja niiden seuraamiseen ei kyllästy mitenkään. Pojat ovat kaikin puolin tässä vaiheessa tosi tasaisia. Yksi pojista tulee muuttamaan ihanaan, tuttuun sijoituskotiin lähelle meitä ja neljä poikaa muuttavat eri puolille Suomea melko pitkälle jokainen. Pennuista vapaana saattaa olla yksi uros (todennäköisesti kolmivärinen), jolle toivon näyttelyistä kiinnostunutta kotia. Isosti plussaa, jos koti sijaitsisi Keski- tai Pohjois-Pohjanmaalla. Tipi tyttöä seurailen rauhassa ainakin muutaman viikon, jonka jälkeen vasta tiedän etsiikö se sijoituskotia vai pelkkää seuraneidin paikkaa.

Täältä löytyy pentueen oma KUVA-ALBUMI, jonne lisäilen kuvia useasti.

Voi pojat!

Tiistai 24.12.2013 klo 19.18 - Sanna

Perjantai iltana Piparin synnytyksen avautumisvaihe oli selvästi alkanut. Se käyttäytyi niin levottomasti jo puolen yön aikaan, että epäilin pentujen aamuun mennessä syntyvän. Lähes koko yön se ramppasi edes takaisin ja teki pesää (tietysti vain sohvalle), välillä se rauhoittui toviksi nukkumaan kainalooni sohvalle selälleen. 

Aamulla Pipari käyttäytyi entistä levottomammin. Puolen päivän aikoihin lirahti selvästi ensimmäisiä sikiönesteitä, joka on varma merkki ponnistusvaiheen alkamisesta. Synnytykseen olennaisesti tarvittavat supistukset vaan loistivat poissaolollaan. Edes Piparin kävelyttäminen ei auttanut, vaikka liikunta voimistaa normaalisti supistuksia. Otin eläinlääkäriimme yhteyttä. Hänen neuvojaan noudattaen aloitettiin oksitosiini injektiot. Oksitosiinihormoni vaikuttaa pistoksina nopeasti ja se saa kohdun supistelemaan voimakkaasti. Piparilla supistukset tulivat edelleen harvakseltaan ja ne olivat jotenkin ponnettomia. Kaksi tuntia myöhemmin ensimmäistäkään pentua ei ollut syntynyt. Lähdimme eläinlääkärille. Pakkasimme autoon kaiken tarvittavan sen varalle, että eläinlääkäri päätyy keisarinleikkaukseen. Epäilin osittaisen polttoheikkouden johtuvan siitä, että Piparin kohtu oli niin valtavan venynyt suuren pentulastin kanssa ettei pystynyt supistumaan. Supistukset kuitenkin voimistuivat automatkan aikana ja ensimmäinen pentu oli selvästi jo kanavassa tulossa. Niinpä leikkauksen sijaan päätettiin eläinlääkärin suosituksesta kokeilla kalkkia suonensisäisesti ja lisää oksitosiinia.

Lähdimme siis takaisin kotiin odottamaan ensimmäisen pennun syntymää. Siihen kului yllättävän pitkä aika, kunnes sitten hieman ennen kuutta illalla syntyi kolmivärinen uros pentu. Olimme sopineet eläinlääkärin kanssa, että viestittelen hänelle synnytyksen etenemisestä, että hän on tietoinen siitä tarvitaanko lisäapua mahdollisesti myöhemmin illalla. Toinen pennun syntymä otti myös aikansa. Se syntyi hieman virheellisessä asennossa, perätarjonnassa mutta ikäänkuin poikittain. Epäilen virheasennon vaikuttaneen siihen, että kaksivärinen kaunis narttupentu oli suruksemme kuollut. Yritin kymmenisen minuuttia elvyttää sitä tuloksetta. Kolmas pentu, kaksivärinen uros, syntyi puolisen tuntia myöhemmin ja sen syntymä kävi helposti. Rupesimme siis odottamaan neljännen pennun syntymää. 

Pipari ja pennut: Bic1, Jumitus, Pikku P., Bic2, Pikku tyttö, Tilkkutakki ja Tupla kranssi.

Kohtuullisen voimakkaista supistuksista ja Piparin ponnisteluista huolimatta pentua ei vaan syntynyt. Totesimme pennun jumittuneet kanavaan ja yritimme auttaa kaikin tavoin sitä ulos, siinä onnistumatta. Kun Pipari oli ponnistellut kolme varttia rupesin olemaan erittäin huolissani ja yritin tavoittaa eläinlääkäriämme. Koska en saanut häntä kiinni, piti apua alkaa etsiä pikaisesti muualta. Ensimmäiseksi siis tietysti puhelinsoitto alueemme päivystävälle eläinlääkärille. Alueemme eläinlääkäripäivystys on jaettu neljälle eläinlääkärille. Tilanne on täällä sikäli kamala, että yksi näistä neljästä, Kannuksen kaupungin eläinlääkäri, kieltäytyy yksiselitteisesti hoitamasta koiria. Meillä oli huonoa tuuria, sillä juuri hän sattui hoitamaan viikonlopun päivystykset. Todella hienoa kuulla eläinlääkärin suusta, että koiran kanssa voi ajaa Jyväskylään klinikalle, joka on 24h auki, kun koiralla on tosi kiireellistä apua vaativa synnytyseste! Jyväskylään meiltä on 250 kilometriä, mikä olisi lauantai illan surkealla ajokelillä tarkoittanut vähintään kolmen tunnin ajomatkaa.

Hädissäni rupesin soittelemaan muualle. Ensin otin yhteyttä Kokkolan alueen päivystävään eläinlääkäriin ja kerroin tilanteestamme. Hän kieltäytyi ottamasta meitä vastaa todeten, että hoitaa vain oman alueensa eläimiä. Seuraavaksi puhelu Ylivieskan alueen päivystävälle, jolta samanlainen vastaus. Molemmat painottivat, että meidän alueemme päivystäjän on leikattava koira, eikä hän voi kieltäytyä siitä. Vaan kun kieltäytyi. Tällä kohtaa Hannu soitti uudestaan oman alueemme päivystäjälle ja kysyi, eikö hän todellakaan voi leikata Piparia? Ei suostunut, sillä verukkeella ettei ole koiria hoitanut kymmeniin vuosiin. Tällä kohtaa täytyy jo kummastella sitä minkälainen ammattietiikka ko. ihmisellä on ja onko silloin kykenevä toimimaan ammatissaan, jossei pidä ammattitaitoaan yllä? Samalla minä soitin Kokkolassa toimivalle yksityiselle eläinlääkärille, joka vastasi ja kertoi olevansa Helsingissä. Ei siis apua meille sieltäkään. Seuraavaksi puhelu Oulun alueen päivystävälle eläinlääkärille, joka ensimmäisenä otti hätäni inhimillisesti huomioon. Hänkin totesi, ettei alueen ulkopuolisia eläimiä hoideta, mutta lupasi tästä poiketen kuitenkin leikata Piparin sillä totesi puhelinkeskustelumme aikana, että koira on todellakin hoidettava tai se kuolee. Samaan syssyyn Hannu sai puhelun Kannuksen kaupungin eläinlääkäriltä, että hän oli järjestänyt asian niin, että kruunupyyläinen lääkäri ottaa meidät vastaan. Kiittelin siis oululaista kovasti, koska hän oli ensimmäinen, joka oli valmis joustamaan päivystyskäytännöstä eläimen hengen säilymisen takia ja lähdimme kiireellä kohti Kruunupyytä. Jo syntyneet kaksi pentua jäivät lämpimästi pakattuina pahvilaatikkoon nukkumaan. Olin ruokkinut ne valmiiksi maitovastikkeella ajatellen sitä, että siten niillä ei ollut mitään hätää muutamaan tuntiin. Oma eläinlääkärimme soitti siinä vaiheessa kun kotoa lähdimme, että oli juuri huomannut viestini ja kysyi tilannettamme. Tarvittaessa hänkin olisi pystynyt Piparin leikkaamaan, mutta suositteli meille silti Kruunupyyhyn menoa. Kiitokset siis hänellekin! Onneksi löytyy vielä ihmisiä, jotka ovat vapaa-ajaltaan valmiita siirtymään työn ääreen kun apua tarvitaan. Se apu on nimittäin joskus korvaamattoman arvokasta.

Pikku tyttö syömässä

Kruunupyyhyn oli 65 kilometriä ja ne kilometrit tuntuivat minusta loputtoman pitkiltä, kun Pipari vieressäni takapenkillä ponnisteli tuskaisesti koko matkan. En ikinä unohda sitä kuinka kamalalta ja voimattomalta minusta tuntui. Saavuttuamme perille eläinlääkäri yritti vielä auttaa synnytysapua jumissa olevalle pennulle vetämällä ja onnistui kuin onnistuikin siinä! Pentu oli ilmeisesti matkan aikana liikahtanut sen verran kanavassa eteenpäin, että siitä sai jotenkuten otteen. Kotona emme siinä onnistuneet, vaikka miten yritimme. Kaikkein uskomattominta oli, että jumittunut pentu oli vielä hengissä, vaikka se oli tuossa vaiheessa ollut jumissa kolme tuntia. Piparille pennun ulos saanti oli tietysti suuri helpotus. Eläinlääkäri halusi vastusteluistani huolimatta antaa Piparille vielä hieman oksitosiinia ja kokeilla josko se pystyisi synnyttämään loputkin pennut itse. Sanoin, että koira on aivan umpiväsynyt ja ettei se mitenkään pystyisi siihen, sillä neljä pentua oli vielä syntymättä. Pipari luuhistuikin maahan lähes heti ja eläinlääkäri huomasi saman asian. Ainoa vaihtoehto oli siis leikkaamalla auttaa loput pennut maailmaan.

Keisarinleikkaus sujui ripeästi. Minun tehtäväkseni jäi pentujen elvytys ja putsaaminen. Leikkaamalla syntyi kolme poikaa ja yksi tyttö. Ainoa heikkokuntoinen joukosta oli tyttö, joka ei varmaan montaa minuuttia pitempään olisi kohdussa enää pysynyt hengissä. Sen koko sikiöpussin nesteet olivat ulosteesta jo aivan keltaiset ja pentu itse oli aivan keltaiseksi tahriutunut ja sen iho oli sinertävä. Elvyttämällä reippaasti siihenkin kuitenkin tuli eloa. Kun Pipari oli kursittu kasaan ja herätetty, pääsimme vihdoin kotimatkalle. Kello oli aamulla viisi kun tulimme kotiin. Pipari oli niin väsynyt kaiken kokemansa jäljiltä, että päätin laittaa sen näyttelyhäkkiin lämpimään kylpyhuoneeseen kahdeksi tunniksi nukkumaan ja antaa pennuille ensimmäisenä ateriana korvikemaitoa pullosta. Kun kaikki seitsemän pentua oli juotettu, kaaduimme mekin sänkyyn tolkuttoman väsyneinä nukkumaan toviksi. Perjantai-lauantaina yönä oli pätkissä nukkunut Piparin kanssa valvoessa yhteensä muutaman tunnin ja niillä unilla oli pitänyt pärjätä sunnuntai aamuun saakka.

Pikku P. isänsä kopio

Puolitoista tuntia myöhemmin pennut vikisivät siihen malliin, että oli aika nousta ylös ja päästää tuoreimmatkin vauvat ensikertaa äitinsä hoiviin. Piparille parin tunnin lepo oli tehnyt ihmeitä ja se alkoi innokkaasti hoitamaan pentujaan. Kaikki pojat olivat erittäin pontevia ja elinvoimaisia, ei tarvinnut muuta kuin ohjata ne kerran nisille ja sen jälkeen ne osasivat toimia syömäpuuhissa hienosti itse. Tyttö pentu olikin sitten murheenaihe. Sillä ei ollut minkäänlaista halua edes avata suutaan, saati yrittää imeä. Väkisin annoin sille vastiketta minimaalisia määriä suuhun ja vain toivoin, että osa menisi perille. Samalla kaavalla sen kanssa sitkeästi jatkettiin puolentoista tunnin välein, vaikka menetin jo toivoni sen selviämisestä oikeastaan täysin. Myöhään sunnuntai iltana sain sen ottamaan välillä nisän suuhunsa sekunniksi, siispä jatkoin nisälle nostamisharjoituksia sen kanssa tiheään ja jatkoin vastikkeen antamista. Pennun syöntiä seurattiin punnitsemalla tuttipullo digitaalivaa'alla aina ennen ja jälkeen syötön. Vähitellen pentu rupesi ottamaan tuttipullosta jopa imuotetta ja voi sitä iloa minkä 4 maitogramman häviäminen tuttipullosta voi aiheuttaa.

Koko katras

Eilen aamuna pikku tyttö sitten nisälle nostettuna hoksasikin jutun jujun ja alkoi imeä itse. Se piristyi päivän aikana tosi paljon ja aamun jälkeen en enää maitoa sille pullosta tarjonnut, kun se vieraili luomumaitobaarissa hörpyillä yhtä usein kuin veljensäkin ja reipastui koko ajan ihan silmissä. Tämän päivän punnituksessa odotti ikävä yllätys. Tytön paino on eilisestä laskenut peräti 16 grammaa :( Minä kun oli pentua seuraamalla iloisesti tuudittautunut siihen, että nyt ollaan vaikeuksien paremmalla puolella menossa. Ilmeisesti tyttö ei sitten saa imettyä vielä nisää tarpeeksi voimakkaasti. Tuttipullo on otettu takaisin käyttöön, siitä syöminen sujuu nyt tosi taitavasti, joten voimia pennulle on tullut hyvin. Sen maha meinaa olla vastikkeen syönnistä pikkuisen sekaisin ja olen huolissani, koska ripulointi on pikku pennulle hengenvaarallista. Seurailen pikku tytön painoa nyt tosi tarkkaan, jos paino ei rupea ripeästi nousemaan tuetullaruokinnalla epäilen pennussa olevan jotain vikaa. Mutta toivotaan parasta ja pelätään pahinta. Joulua meillä ei nyt vietetä, kun minä tai Hannu vahdimme pentuja vuoron perään. Läppäristä oli kovalevy rikki, joten onneksi huollatimme läppärimme vasta äskettäin ja minulla on siis internetin ihmeellinen maailma myös seuranani pentulaatikossa. Mitäkäs muutakaan sitä näin jouluaattona tekisi ;)

Pikku tyttö ja Pikku P.

Pikku P. ja Jumi

Mutta tämmöinen jännitysnäytelmä siis tällä kertaa. Synnytyksissä voi tulla ongelmia ja niihin pitää osata varautua. Ensimmäinen kerta kun nartullemme tuli tälläisia synnytysvaikeuksia, joiden takia jouduttiin turvautumaan keisarinleikkaukseen. Itselleni tämä oli muistutus siitä, että jokainen pennutus tarkoittaa myös mahdollista riskiä menettää rakas koira. Piparin leikkaushaava näyttää onneksi todella hyvältä, eikä se vaikuta kivuliaalta. Antibiootti- ja kipulääkekuuri sillä on tietysti menossa. Haluan toivottaa hyvää ja rauhallista joulua täältä pentulaatikon laidalta kaikille blogini lukijoille!

Saa jo jännittää...

Keskiviikko 18.12.2013 klo 19.37 - Sanna

... Piparin synnytys lähestyy

Piparin pentumaha on viimeisen viikon aikana venähtänyt hurjasti. Siis todella hurjasti. Ylhäältä päin katsoen sen vyötärön kohta näyttää siltä kuin koiraparka olisi syönyt jumppapallon. Tiineysvuorokausia on nyt 57 ja periaatteessa synnytys on ajankohtainen koska tahansa. Maanantaina käytiin eläinlääkärissä tiineysröntgenissä. Eläinlääkärinkin ensireaktio Piparin nähdessään oli kaikessa yksinkertaisuudessaan: "Huh, huh!"

Tässä se kuva sitten on :) Kahdeksan kalloa ja selkärankaa sieltä löytyy. Ihan 100 % varma tämmöinen röntgenkuvakaan ei ole, kun pentuja on nyt niin monta, että kaikki eivät välttämättä näy hyvin kuvassa.

Ja tämmöiseltä itse odottava äiti nyt näyttää:

Kuvassa vuorokausia 55.

Muuten Pipari on tosi pirteä ja loputtoman nälkäinen, mutta hyvän makuuasennon löytyminen ottaa aikansa. Kaikkein mieluiten se makaa tuvassa takan vieressä selällään, iso maha kohti kattoa. Rappusien kulkeminen yläkertaan on roikkuvan mahan takia niin hankalaa, että olemme alkaneet kantamaan sen niistä. Kaikki tykötarpeet minulla on jo valmiina synnytystä varten ja toivon, että Piparin synnytys osuisi arkipäivälle, jolloin mahdollinen apu olisi helpommin tavoitettavissa.

Lyytin pennuilla on tänään synttärit, joten tässä vielä P-pentueelle pienet onnittelut:

Voittajanäyttelyiden saldo

Keskiviikko 18.12.2013 klo 18.55 - Sanna

Nyt jos sitä olisi viimein toipunut messariviikonlopusta sen verran, että jaksaisin kuulumiset päivittää tännekin. Viime viikko oli varsin kiireinen ja siksi en ole Piparin mahan kasvustakaan kirjoitellut. Meille haettiin itsenäisyyspäivänä lammaskatraaseen 66 uutta uuhta, joiden kanssa on ollut myyjästä johtuvista syistä paljon, paljon ylimääräistä hommaa. Kaiken huippu oli, kun jouduimme sitten lopulta viime keskiviikkona kirjaamaan jokaiselta lampaalta eu-tunnukset korvamerkeistä ylös, myyjällä kun ei ollut hajuakaan siitä, mitä eläinyksilöitä hän oli meille edellisellä viikolla myynyt! Kaikista rekisteri- ja paperiepäselvyyksistä puhumattakaan... Joillakin näyttää olevan tapana jättää tämmöisten asioiden hoito retuperälle. No ei siitä sen enempää.

Tortaina startattiin jo aamutuimaan kohti Etelä-Suomea. Menimme asuntoautolla ja kyytiin pakattiin näyttelyyn ilmoitetut Viivi ja Wilson. Jokavuotinen perinne eli Ikeassa käynti liitettiin tähänkin messarimatkaan. Tällä kertaa päätettiin hoitaa Ikeassa käynti jo menomatkalla, pysähtymällä Tampereella. Mitään ihmeitä minun ei ollut tarkoitus ostaa, ostoslistalla oli lähinnä uudet sohvanpäälliset olohuoneen Ektorpeihin. Tietysti jotain pientä tarttui mukaan myymälän puolelta, mutta ikävä yllätys odotti varastossa, sieltä kun ei löytynyt kuin yksi kappale haluamaani päällistä. Todettiin sitten, että ehditään perjantaina pysähtyä näyttelystä Järvenpäähän ajaessa Vantaan Ikeassa, ostamassa toinen päällinen sieltä. Kun menomatkalla käytiin vielä ruokaostoksilla kello olikin jo kymmenen kun illalla päästiin perille Järvenpäähän isäni luo. Torstain ja perjantain välisenä yönä myrskysi. Tuuli pauhasi niin kovasti, että heräilin siihen yöllä välillä. Parkkipaikan reunassa kasvoi muutama julmetun iso kuusi ja yölläkin ajattelin, että jos ne siitä kaatuvat, puun viereen parkkeerattu asuntoautomme olisi entinen. Aamulla kellon herättäessä katsoin ikkunasta ensimmäisenä parkkikselle ja totesin yhden kuusen kaatuneen. Kerrankin meillä oli onni matkassa, puu oli nimittäin rojahtanut vastakkaiseen suuntaan siitä, missä meidän asuntoautomme seisoi. Jonkun vähemmän onnekkaan farmari oli jäänyt kaatuneen kuusen alle.

Wilson kehässä perjantaina.

Meillä oli joka näyttelypäivälle kummankin rodun arvostelujen arvioitu alkavan vasta puolenpäivän kieppeillä. Joka aamu lähdettiin kuitenkin jo pian yhdeksän jälkeen ajamaan Messukeskukseen. Aikaisempina vuosina ruuhka on välillä ollut tosi kova, pahimmillaan ollaan jonotettu kilometrin pituisessa letkassa parkkihalleihin lähes tunti. Nyt minään aamuna minkäänlaista jonottelua ei ollut, vaan sisään parkkialueelle sai ajaa suoraan. Aikatauluissa beaglet ja porcelainet olivat joka päivä samaan aikaan. Perjantaille Viivin veljen omistaja oli luvannut esittää tarvittaessa Viivin. Beagle kehä alkoi kuitenkin onneksi ajallaan ja nuorten luokan urokset oli nopeasti arvosteltu. Wilsonille erinomainen ja sijoitus luokassa neljänneksi. Ehdinkin sitten itse Viivin kanssa kehään, mutta beagle kehä jäi muuten näkemättä. Kesällä jo vannoin etten esitä Viiviä enää koskaan itse, mutta jospa tämä oli nyt se viimeinen kerta, kun siitä jäi kiva muistokin. Viivi oli ihan iloisella mielellä kanssani kehässä, sai hyvän arvostelun ja oli VSP, Louis veljen ollessa rotunsa paras. Perjantailta Viiville siis HeW-13 titteli :) Palkintopokaalit olivat yhtä mitättömät kuin messarissa aiempinakin vuosina, joten kiva, että nyt oli valittavissa niiden sijaan lahjakortit, joilla sai maksaa suurimman osan voittajaruusukkeen hinnasta. Ostettiin siis iso ruusuke tittelistä muistoksi.

Ison kehän tunnelmia Hew-13

Asuntoautolla oltiin liikkeellä ihan sen takia, että kun molemmat koirat olivat kehäesiintymisensä suorittaneet, saimme viedä koirat lämpimään autoon nukkumaan rauhassa ja kierrellä näyttelyssä ja ostoksilla ilman koiria. Mukaan tarttui taas iso läjä uusia venta-alustoja. Nuorisomme viimeisintä hupia on nimittäin repiä nämä karvapedit tuhannen silpuksi ja olen joutunut heittämään roskiin niitä sitä mukaan, kun niistä on enää riekaleet jäljellä. Ruotsalaisilla kauppiailla oli edulliseen hintaan kaikenlaisia herkkuja, sieltä ostettiin 2,5 kiloa sian korvantyviä ja 50 kappaletta naudan korvia. Isompi trimmauspöytä oli siintänyt mielessäni jo pitkään, vanha kun on aikanaan harjiksille ostettu ja sitä varten beagleille aavistuksen pienen puoleinen. Näillä myyjillä oli passelin näköinen pöytä myynnissä ja hintakin tipahti kivasti heti kättelyssä, joten ostettiin sitten sekin ja saatiin vielä muutama vinkulelu kaupantekijäisinä. Kotona laitoin uuden trimmipöydän kasaan toissa päivänä ja hitsi, että olenkin siihen tyytyväinen. Tosi tukeva ja hyvä pöytä tuli hankittua. Kun ostokset oli tehty, siiryimme seuraamaan ryhmäkilpailuja katsomosta. Ryhmien välissä arvostellut veteraanit ja kasvattajaryhmät veivät aikaa niin paljon, että mäyräkoiraryhmän kohdalla päätettiin luovuttaa ja suunnata Vantaan Ikeaan ja ruokakaupan kautta Järvenpäähän. Vantaan Ikeastakin löytyi tasan se yksi kappale tarvitsemaani sohvanpäällistä, joten onneksi ostin toisen jo Tampereelta. Niin pitkäksi päivä kaikkineen vierähti, että Järvenpäässä oltiin taas vasta ilta yhdeksältä. Eipä siinä tarvinnutkaan enää kuin ruokkia ja ulkoiluttaa koirat ja mennä nukkumaan.

Lauantaille näyttelyyn oli ilmoitettu pelkästään Viivi. Heikki otti Viivin hoteisiinsa ja minä suunnistin kameran kanssa beaglekehän laidalle. Harmillisesti tuomaripöytä oli neljän kehän keskellä, joten mitään mahdollisuuksia ottaa koirista seisomakuvia ei oikeastaan ollut. Lauantain kuvasaldo ei siksi kovin kummaiseksi muodostunut. Sisähalleissa kuvatessa valaistuksen vähäisyys on ainainen ongelma ja onnistuneita liikekuvia on hankala saada aikaiseksi, vaikka minulla valovoimainen objektiivi onkin. Arvostelun seuraaminen oli mielenkiintoista ja beagleihmisten kanssa seurustelu mukavaa. Hannu kävi välissä katsomassa porcelainejen arvostelut ja tuli sieltä muikean näköisenä takaisin. Viivi oli korjannut lauantain potin Heikin kanssa olemalla rotunsa paras ja niin Viivin nimen eteen saatiin Pohjoismaiden Voittaja -13 titteli. Kehän jälkeen Kennelliiton edustaja oli tullut ilmoittamaan, että Viivi on valittu doping-testattavien koirien joukkoon. Mikäs siinä, paitsi jos hihnan päässä sattuu olemaan narttu, joka voi mainiosti olla pissaamatta vaikka koko päivän vieraassa paikassa... Heikki onneksi piti Viivistä huolta ja minä sain jatkaa beaglejen arvostelun seuraamista. Ikäviä uutisia tuotiin siinä vaiheessa, kun näytteen ottaja oli koiran kyykätessä pissaamaan vahingossa kolhaissut Viiviä polvellaan, jolloin se oli säikähtänyt ja pissaamiset oli tietysti jäänyt siihen. Näytteenottaja sitten valvoi Viiviä herkeämättä puolisen toista tuntia, jonka jälkeen tehtiin uusi ja tällä kertaa onneksi onnistunut yritys pissanäytteen otossa :D Kyllä niitä doping-näytteitä näyttelyissä siis otetaan, jos joku on asiaa epäillyt. Minua moinen ei haittaa tai pelota, sillä koskaan en ole lääkkeiden varoaikoja jättänyt noudattamatta, vaan siitä syystä on viime kesänäkin jäänyt näyttelyyn ilmoittamani Viivi Oulun KV-näyttelyistä pois. Beaglejen arvostelun loputtua kävimme Hannun kanssa syömässä armottoman kalliit eli messari hintaiset ja pienet pizzanslicet. Heikki valmistautui Viivin kanssa isoon kehään ja me menimme katsomoon parivaljakon esiintymistä jännittämään. Olen tosi ylpeä Heikistä ja Viivistä. Heikin kanssa Viivi on kehässä kuin toinen koira, se esiintyi ryhmäkilpailussa mielestä hienosti ja tuomari valitsikin sen jatkoon jäävien joukkoon. Sijoitusta ei kuitenkaan tullut, mutta saipahan Viivikin hetkensä valokeilassa :) Isot kiitokset vielä Heikille!

Viivi ja Heikki isossa kehässä lauantaina.

Valokeilassa

Sunnuntaina saavuttiin messariin taas hyvissä ajoin. Beagle kehä oli tosi iso ja sen ympäriltä pääsi ihanteellisesti kuvaamaan. Ainut miinus oli kehän sijainti yhden sisäänkäynnin ja koirien ulkoilutusalueen välissä eli jatkuvan vedon takia paikka oli varmasti kylmin koko hallissa. Wilsonille nuorten luokasta erittäin hyvä ja sijoitus luokassa neljännenksi. Sainkin sitten keskittyä kaikkien koirien kuvaamiseen ja kehän seuraamiseen. Viivi kävi taas Heikin kanssa edustamassa sillä välin kun olin beaglekehällä. Tulos oli tismalleen se, minkä aamulla Heikiltä "tilasin" eli VSP ja Viivistä tuli Voittaja -13. Beaglejen arvostelun päätyttyä pääsimme heti lähtemään 500 kilometrin kotimatkalle kohti Kannusta. Ajokeli ei illan pimetessä ollut mikään paras mahdollinen kun tuiskutti lunta ja huomattavasti lisäjännitystä kotimatkaan toi se, kun auton lyhyet valot alkoivat sammumaan joka kerta kun Hannu kytki vastaantulevan autoilijan takia pitkät valot pois päältä, eikä niitä tahtonut saada syttymään takaisin. Hannu yritti tien laidassa löytää todennäköiseen kosketushäiriöön syyn ja korjata sen, mutta ei onnistunut. Tippaakaan ei naurattanut kun 30 kilometriä ennen Kannusta auton lyhyet valot sitten lopettivat toimintansa lopullisesti. Kotiin onneksi päästiin ehjin nahoin ja perillä oltiin yhdeltätoista illalla. Oli todellakin reissussa ryytynyt olo, mutta hauska viikonloppu oli ehdottomasti sen arvoinen. Tämä oli meille hieno näyttelyvuoden päätös ja viikonlopussa ehdottomasti parasta oli taas kaikkien ystävien ja tuttujen tapaaminen, sekä tutustuminen jälleen kerran uusiin ihmisiin!

Viivi ja Hannu Järvenpään Rantapuistossa aamukävelyllä.

Odotusta

Keskiviikko 4.12.2013 klo 12.52 - Sanna

Piparin astutuksesta on kulunut nyt kuusi viikkoa. Mahan seudun kasvu on viimeisen viikon aikana ollut melkoista. Pipari jo selvästi hieman tuskailee kasvaneen vatsansa kanssa, huokailee syvään ja makuulla vaihtaa asentoa usein. Vielä kolme viikkoa odotusaikaa edessä. Kahden viikon päästä mennään ottamaan röntgenkuva, josta päästään laskemaan tulevien pentujen lukumäärää.

Vuorokausia 42.

Pömppärellasta otettiin eilen 16-viikkois valokuva. Tyttö on äitinsä näköinen ja paljon (niin hyvässä kuin pahassakin). Musta mantteli on selästä ruvennut karisemaan sellaiseen tahtiin, että veikkaan Pömppiksestä tulevan väriltään huomattavasti Tellervoa vaaleampi.

Syli on edelleen Pömpsyn mielestä rentoutumisen paikka :)

Virallisesti meillä on nyt yksi koira vähemmän, kun pystykorva Tuikku vaihtoi omistajaa. Tosin Tuikku lähti uuteen ihanaan kotiinsa jo kolme kuukautta sitten, mutta pitkällä koeajalla, jolloin jokaisella osapuolella on ollut aikaa rauhassa todeta, että koti on löytänyt sinne sopivan koiran ja koira sille sopivan kodin. Onnea siis vielä Tuikun uusille omistajille!

Lunta tulvillaan on raikas talvisää...

Sunnuntai 1.12.2013 klo 18.12 - Sanna

Joulukuun 1. päivä ja lunta on pyryttänyt yön ja päivän mittaan kiitettävä määrä. Koirat ovat lumesta riemuissaan, mutta tuuli on ollut niin voimakas, että ulkona on tosi kylmä. Aita ja puut ovat onneksi tässä myräkässä pysyneet pystyssä. Kamerankin otin pihalle, mutta kuvista ei tullut oikein mitään, koska en osaa kuvata koiria lumessa. Harjoitus tekisi mestarin, mutta minusta aina tuntuu, että en saa ainuttakaan kuvaa onnistumaan vaikka miten kameran säätöjen kanssa kokeilen. En ainakaan tälläisinä harmaina ja hämärinä päivinä kuten tänään. 

Vain yksi beagle puuttuu, Pipari ei sattunut samaan kuvaan.

Tulevat vanhemmat vierekkäin aidanraosta vahtimassa näkyykö tiellä liikettä. Piparin maha on pyöristynyt kivasti.

Pömppärella on tehnyt uuden aluevaltauksen; se on oppinut itse hyppäämään sohvalle! Uusi taito on ahkerasti käytössä ja enää muut eivät pysty jallittamaan Pömppistä hyppäämällä lelun kanssa sohvalle karkuun. Enää ei pikkuneitiä tarvitse olla sohvalle nostamassa, eikä se enää sinne pyydä nostamaan, niin ne karvaisetkin lapset kasvavat... Tässäpä muuten lähikuvassa yksi Jyväskylästä pari viikkoa sitten ostetuista muovipedeistä. Hyvältä maistuu kaikkien mielestä ja reuna on jo pureskeltu ihanaksi "pitsiksi". No, nämä muovikopat on meillä koirille sallittua pureskeltavaa, mielummin hampaan jäljet koiranpedin reunassa kuin jonkun kaapin kulmassa.

Mustista & Mirristä ostin kokeiltavaksi pari säkkiä Profinen penturuokaa Melviniä ja Pömppärellaa ajatellen. Jos ruoka vaikuttaa hyvältä, harkitsen sen syöttämistä myös Piparin tuleville pennuille. Ensiruuaksi ostin jo kyllä valmiiksi Royal Caninin Medium Starteria, johon olen ollut tosi tyytyväinen. Viivi meillä on syönyt jo yli vuoden Profinen lohi-perunanappulaa ja se on sopinut sille mainiosti. Wilsonillekin sama ruoka passaa paremmin kuin hyvin ja seuraavaksi taidan testata samaa koko beaglejoukkiolle. Meidän poppoolla kun on aina neljästä-viiteen eri sorttista nappulaa syötössä, on kevyttä, energiaa, puppya ja viljatonta... jokaiselle omaan tarpeeseensa sopivaa. Pystykorvat ovat viime viikot syöneet pääasiassa lihaisia luita, kun kerrankin pakastimessa oli onneksi tilaa myös luille kun yksi lehmä teurastettiin tässä kotona.

Pömppis 16 vkoa ja Melvin 19 vkoa.