Järki älä jätä...

Maanantai 28.10.2013 klo 19.25 - Sanna

Tellervon pentujen myötävaikutuksella liityin facebookissa yhteen koirien osto ja myynti-ryhmään jokunen viikko sitten. Tietenkään en malta olla selailematta sinne jätetty ilmoituksia aina välillä ja kun niin erehdyn tekemään, lähes joka kerta tuntuu siltä, että uskaltaako tässä ainuttakaan pentuetta enää tehdä tai sitten kyseiseen ryhmään vain kirjoittelee aktiivisesti se (toivottavasti) pieni prosentuaalinen osuus pennunetsijöitä, jotka minun mittapuullani eivät ole koiranomistaja-ainesta. Toisilla tuntuu olevan kohtuuttomat odotukset koiran suhteen tai sitten koiraa ollaan hankkimassa sen kummemmin asiaa ajattelematta ("koirahan se vain on"), osa luettelee ostoilmoituksessaan pitkän litanian täysin erityyppisiä rotuja kääpiökoirasta laumanvartijaan (eivät itsekään tiedä mitä ovat hakemassa?) ja erittäin monelle tärkeimmät kriteerit rodun ja yksilön valintaan ovat edullinen hinta ja läheinen sijainti.  Vaikka kuinka on tarkka pennunostajia valitessaan niin pakko myöntää, että mukana on aina tuuriakin kun kasvatti päätyy normaaliin, hyvään ja rakastavaan kotiin.

Paras tai pahin esimerkki ryhmän julkaisuista tältä päivältä oli ilmoitus, jossa etsittiin uutta kotia kolme kuukautta vanhalle sekarotuiselle koiranpennulle, koska se ei ollut vielä oppinut sisäsiistiksi ja oli todella energinen. Koiranpennusta luovutaan siis siksi, että se on yllätys, yllätys.... normaali koiranpentu. Ainoa ajatus mikä itselle tuosta tulee on se, että mitä ihmettä nämä kyseisen pennun ottajat olivat kuvitelleet elämän pennun kanssa olevan? Toivottavasti ko. pentu ei ole ehtinyt saada ikäviä kokemuksia kodissa, johon se oli vääränlainen ja löytää nopeasti kodin, jossa koiralasta ja sen tarpeita ymmärretään.

 On aina ikävää törmätä siihen, kun tuollaiset ihan perusasiat tulevat yllätyksinä uusille koiranomistajille. Jokaiselle koiranomistajalle joku koira on se ihka ensimmäinen, mutta tietoa on nykypäivänä saatavilla paljon ja helposti ja jokainen järkevä ihminen ottaa perusasioista selvää, ennenkuin pentu haetaan kotiin. Hyvä kasvattaja on aina valmis vastaamaan mieltä askarruttaviin asioihin, koska on selvää, että kaikkea ei osaa etukäteen ajatella varsinkaan, jos kotona ei ole aikaisemmin ollut koiraa. Minusta tuntuu, että taidan säikytellä hyviäkin pennunkyselijöitä pois kaunistelemattomilla kuvauksilla koiraperheen arjesta kamalimmillaan. Siihen kuuluu, että sisäsiistiksi oppimisessa voi kestää pitkään, vielä vuotiaanakin koiralle voi sattua vahinkoja, koira voi tuhota huushollia pahanpäiväisesti, se voi yllättäen sairastua ja tulla kalliiksi, se voi olla niin energinen, että epätoivoisimpana hetkenä tulee ajatelleeksi, että missä mielenhäiriössä se tulikaan hankittua. Jos tähän ei ole henkisesti valmistautunut kun pennun hankkii, koirasta luopuminen voi tulla mieleen hyvin nopeasti. Pentu on pentu ja nuori koira on nuori, eivät ihmislapsetkaan käyttäydy kuin aikuiset, eikä sitä voi heiltä odottaakaan, sillä heillä ei ole siihen vielä edellytyksiä. Sama asia se on koirankin kanssa. Vaihtoehtoisesti pentu voikin oppia sisäsiistiksi oletettua nopeammin ja sen ainoaksi tuhotyöksi saattaa jäädä sen oman pedin ja lelujen repiminen, jolloin kasvattajan viljelemät kauhukuvat jäävät etäisiksi. Ikä tekee ihmeitä ja ennen pitkää pahimman tuholaisenkin omistaja  huomaa omistavansa fiksun aikuisen koiran, josta on  paljon enemmän iloa kuin huolta; siitä on tullut tärkeä perheenjäsen, jonka kanssa liikkuminen tuntuu mukavalta, koiran myötä on ehkä löytynyt mukaansatempaava  uusi  harrastus ja uusia ystäviä.  Monessa perheessä ruvetaan tässä vaiheessa suunnittelemaan toisen koiran hankintaa ;)

Putkosesta on reilussa vuodessa kasvanut fiksu nuorimies, joka toki toisinaan keksii kolttosiaan, mutta jonka omistamisesta voi useimpina päivinä olla vain iloinen ja ylpeä :)

Visiitti Pohojanmaan lakeuksilla

Tiistai 22.10.2013 klo 20.13 - Sanna

Talvi yllätti saapumalla Keski-Pohjanmaalle perjantain ja lauantain välisenä yönä kerta rykäyksellä. Onneksi autossa oli jo talvirattaat alla, niin pieni tuiskukaan ei haitannut ja ehdimme lauantaina ajoissa Seinäjoelle. Päivä vietettiin koiramaisissa merkeissä Seinäjoen KV-näyttelyssä parin kuukauden näyttelytauon jälkeen. Areenalla oli ahdasta, niinkin kovasti, että jätettiin paikalle otettu toinen näyttelyhäkki kasaamatta ja koirat saivat sulassa sovussa mahduttautua yhteen ja samaan häkkiin. Mukana oli Putkonen, Wilson ja Muru. Ensimmäistä kertaa esitin pojat eri luokissa, Wilsonin nuorissa ja valmiimman Putkosen avoimessa luokassa, jotta pystyin viemään ne kehään itse. Wilson oli nuorten luokassa ainoa uros ja se sai laatuarvostelussa erinomaisen ja sa:n.  Putkosella tuntui olevan mitä lie tervaa tassuissa, kun kehässä sitä sai lähes maanitella eteenpäin. Putkonen oli avoimessa luokassa toinen ja lopulta paras uros kolmonen. Hannu pääsi narun jatkoksi paras uros kehään ja pokkasi Wilsonin kanssa ykkössijan. Wilsonille kotiintuomisiksi serti ja ensimmäinen Cacib. Putkonenkaan ei jäänyt ihan ilman mitään, vaan se sai vara-sertin.

Putkonen PU3 vara-sert

Wilson sert, cacib & Rop

Murulle tämä oli toinen esiintyminen junnuluokassa ja sen takia olin jo vähällä menettää yöuneni, niin paljon minua jännitti. Muruhan päätti kesän ahkeran pentuluokissa pyörähtelyn jälkeen ettei vieraiden ihmisten tarvitse katsoa sen hampaita tai mitata sitä. Onneksi kuulin reilu viikko sitten Keski-Pohjanmaan Kennelpiirin Kannuksessa järjestämistä näyttelyharjoituksista. Perjantai iltana kävin Murun kanssa ensimmäisen kerran vähän treenaamassa ja jo yksi käynti teki merkittävän eron hampaiden katsomisen suhteen. Kehäesiintyminen sujui lauantaina ongelmitta ja Murulle junioriluokan voitto sa:lla. Koska ilmoitettuja koiria oli paljon poissa, paras narttu luokassa oli lopuksi vain kaksi koiraa. Erittäin iloinen yllätys oli Murun sijoittuminen ensimmäiseksi. Ja Murulle siis ensimmäinen serti, cacibia se ei junnuna voinut ottaa vastaan. Rotunsa paras valittiin lopulta Wilsonin ja Murun väliltä. Odotetusti Wilson voitti. Ryhmäkehässä käytiin pyörähtämässä ja tultiin valituksi kuuden joukkoon jatkoon, mutta sijoituksille ei nyt ylletty. Palkinnoksi saadulla FinDogsin lahjakortilla maksettiin osa Murulle ostetusta ihanasta, vaaleanpunaisesta blingbling-kaulapannasta, jota Wilson joutui nöyryyttävästi sovittamaan, Murun jo kuorsatessa autossa. 

Muru sert & Vsp

Pönqvist muutti viikonloppuna ikiomaan kotiinsa Vantaalle ja sai nimekseen Sulo. Onneksi Pömppärella ei ole vielä lähtenyt mihinkään, muuten minuun olisi iskenyt pahanlaatuinen tyhjänpesänoireyhtymä. Pömppärella on saanut huomiota nyt sitten kahden edestä, siitä taitaa tulla varsinainen lellipentu, mutta kun se vaan on niin ihana! Sunnuntaina kaivelin harjisten vaatevarastoja ja löysinkin Pömpsykälle sopivan fleecehupparin. 

Pipari on nyt tänään astutettu ja aion pitää seuraavat neljä viikkoa sormet ristissä, että seurauksena olisi pennuntuoksuinen joulu. Mikäli Pipari tulee kantavaksi, pentueen laskettuaika on jouluaattona. Neljän viikon päästä voidaan ultralla käydä tarkistamassa, oliko meillä onni matkassa. Edessä piiitkän, pitkän tuntuiset neljä viikkoa...

Näyttelysuunnitelmia...

Torstai 17.10.2013 klo 10.36 - Sanna

Havahduin juuri siihen, että tämä vuosi lähenee kovaa vauhtia loppuaan ja ensi vuoden näyttelysuunnitelmat ovat vielä täysin miettimättä. En yhtään tykkää käyttää Kennelliiton sivuilla olevaa tapahtumakalenteria, jota kautta näyttelyiden tiedot on nyt haettava. Meinaavatkohan edes KV- ja KR-näyttelyistä tehdä erillistä listaa? Ainakaan vielä sellaista ei näytä vuoden 2014 näyttelyistä olevan. Luulisi listan palvelevan myös ulkomailta tulevia näytteilleasettajia huomattavasti paremmin kuin tuon kalenterihaun. Täytyypä taas ruveta tekemään itselle jonkinlainen näyttelylista ensi vuodelle, tämä suunnittelu on osa näyttelyharrastuksen hauskuutta; lopulliset päätökset siitä minne mennään, tehdään sitten kun tuomaritietoja julkaistaan. Ensi vuoden ehdoton kohokohta on Helsingissä elokuussa pidettävä Maailman Voittaja 2014. Sitä varten on jo lomitukset hyvissä ajoin sovittu valmiiksi.

Tälle vuodelle on vielä muutama näyttely edessä. Ensi viikonloppuna suuntaamme Seinäjoelle ja marraskuussa ainakin Jyväskylään. Seinäjoelle beagleja on ilmoitettu hieno määrä, peräti 22 kappaletta. Kamera lähtee tietysti mukaan ja toivottavasti ehdin vähän kuvatakin, vaikka kolme omaa koiraa on kehässä. Innostuin ilmoittamaan Roihunkin Jyväskylään, kun siellä sattui pystykorvat ja ajavat olemaan samana päivänä. Jalostustietojärjestelmästä yritin arvailla minkä tyyppisistä koirista arvosteleva tuomari mahtaa tykätä ja odotukset eivät ole korkealla, niin todella tiukalta  arvostelu ainakin koiranetin perusteella vaikuttaa. No pääseepähän Roihukin käymään kehässä pitkästä aikaa. Unohdin sen keväällä näyttelyporukasta tykkänään ja kesällä se ei ollut karvassa, joten siksi se on käynyt näyttelyssä vain kerran tänä vuonna. Messaria minulla on Roihun osalta vielä aikaa miettiä pari viikkoa, sinne kotimaisten rotujen ilmoittautumismaksut ovat ilmoittautumisajan loppuun saakka edullisempia kuin muiden rotujen. Toisaalta mietin, onko aivan järjetöntä yrittää messarissa saada kolme erirotuista koiraa kehään ja vieläpä ajallaan. Beaglekehät haluan kuitenkin seurata kokonaisuudessaan joka päivä.

Pipari on aloittanut juoksunsa. Hieman aikaisemmin mitä oletin, mutta on se jo uskottava, että sillä on juoksujen väli keskimäärin vain viisi kuukautta. Esimerkiksi Lyytillä ja Tellervolla juoksut tulevat noin kahdeksan kuukauden välein. Jos Piparin astutus onnistuu ja tuottaa tulosta, pentuja on luvassa joulukuun loppupuolella :)

Pennut ja vaarallisesti elävä isukki

Tiistai 15.10.2013 klo 20.18 - Sanna

Pennut ovat nyt yhdeksän viikkoisia. Eläinlääkärimme oli pitkään lomalla ja siksi kävimme pentujen kanssa tarkastuksella ja sirutuksella vasta tänään. Pönqvistin toinen kives loistaa edelleen poissa olollaan, muuten pennuilla oli kaikki kunnossa ja ne saivat terveen paperit. Autoilua harjoiteltiin tänään oikein urakalla kun eläinlääkäri reissulla pistäydyttiin myös Kokkolassa kaupassa. Hyvinhän tuo tuntui sujuvan, tyytyväisinä pennut matkustivat omassa häkissään. Olemme kuluneen viikon aikana harjoitelleet hihnassa kävelemistä. Se on kieltämättä melkoisen haastavaa kahden pennun kanssa yhtäaikaa. Parhaiten pennut kipsuttavat samaan suuntaan kun joku aikuisista koirista on "veturina" mukana. Olen opettanut niille myös luoksetuloa. Se on mielestäni jokaiselle koiralle tärkein opittava käsky. Pennut ovat hoksanneet, että iloista "Tänne!"-kutsua seuraa paljon kehuja sekä pienet namit ihmisäiskän taskusta. Luoksetulo on siis hauskaa!

Toisiaan pennut pureskelevat niin antaumuksella, että Pömppärellalla on jo kahdesti ollut vuotava haava korvassa. Eräänä iltana Pönqvist sai napakan otteen Pömppärellan kirsusta, kun kulmahammas sujahti sopivasti sieraimeen, onneksi ei sentään sierain revennyt. Tosi ikävän näköinen se oli pari päivää, mutta parani nopeasti.

Otimme pennuista eilen 9-viikkois potretit. 

Kertalaakin Ei Kun Menoksi "Pönqvist" 9 vkoa

Pönqvist 9 vkoa

Kertalaakin Ei Hyvää Päivää "Pömppärella" 9 vkoa

Pömppärella 9 vkoa

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita... niitä meillä on riittänyt. Wilson on nimittäin keksinyt, että jos se pääsee livahtamaan pihaportista tai kaivautumaan aidan ali, koko maailma ja maantie ovat sille avoinna. Pihaltamme on maantielle matkaa vain muutamia satoja metrejä. En koskaan ole osannut pitää sitä pahana asiana, suorastaan päinvastoin, elämä on helppoa kun talvellakin tiet ovat aina kunnossa, se kun ei maalla asuessa ole ollenkaan itsestään selvää. Mielipiteeni on muuttunut täysin sen seikan myötä, että kotonamme on koira, jonka mielestä autot ja kaikki muu liikenne on kivaa jahdattavaa. Sen parempi, mitä lujempaa vauhtia peltilehmät kiitävät karkuun. Lenkkeillessäkin kaukana siintävä auto saa Wilsonin kierroksille ja kiihtymään. Ei siis mikään harmiton tai helposti ratkaistava ongelma kyseessä.

Toimivaa kikkakolmosta en ole vielä Wilsonin ongelman ratkaisemiseksi keksinyt. Kamalinta on pelko siitä, että koira menettää henkensä tai vielä pahempaa, aiheuttaa tielle syöksyessään jonkun ojaan ajon ja sen seurauksia en uskalla edes ajatella. Viime viikolla Wilson karkasi,kun olin ottamassa koiria autosta ja sen  hihna lipesi kädestäni. Sydän pamppaillen juoksin näköpiiristä sekunneissa kadonnutta koiraa huutaen ja etsien. Kylätietä pitkin huristi traktori apevaunun kanssa ja samassa näin Wilsonin parin sadan metrin päässä, tietenkin siellä suunnassa minne traktori oli kovaa vauhtia menossa. Se tunne, kun näkee koiransa syöksyvän suoraan traktorin eteen... ja kuskin jarruttavan nippanappa ennenkuin koira on alla, on niin veret seisauttava, etten haluaisi kokea sitä enää koskaan. Onneksi Wilson on melkoisen yksinkertainen ja kiltti hömelö, eikä se katoa kuin pieru saharaan; kun se näki minut huutamassa ja heilumassa, se juoksi luokseni ja sen ilme oli taas kerran sellainen: "Ai äiti, säkin olet täällä tiellä juoksentelemassa?! Kivaa!" Kovin pitkään ei ole siitäkään kun Wilson karkasi pihalta ja se löytyi juoksentelemasta maantieltä autojen seasta. Jokainen autoilija tietää, miten pitkä jarrutusmatka satasen nopeutta ajettaessa on. Wilson elää vaarallisesti ja pelkään, että joskus käy vahinko ja se vielä jää auton alle. Onni on ollut tähän mennessä pienellä koiralla matkassa.

Wilson on keksinyt, minne mummolassa koirien pallot on piilotettu...

Luonteelleen ominaisesti se tarttuu heti toimeen. Kyllähän ne sieltä on leikkiin saatava!

Muru ja Putkonen tarkkailevat vieressä tuottaako Wilsonin ponnistelut tulosta.

Kahdeksan viikkoiset

Maanantai 7.10.2013 klo 19.53 - Sanna

-

Pönqvist saa Tellervolta korvatillikan.

Pikku "Eit" ovat tänään kahdeksan viikkoisia ja täytyy vain ihmetellä mihin kaikki aika oikein katoaakaan! "Eitä" niiden kanssa on saanutkin ruveta hokemaan, kun milloin toinen roikkuu verhoissa, puree kipeästi varpaita, järsii kaapin kulmaa, ynnä muuta pentumaista puuhailua. Tuntuu ihmeelliseltä, että nyt ne olisivat valmiita lähtemään maailmalle, minä en ole varautunut siihen henkisesti vielä ollenkaan. Mitään kiirettä minulla ei ole, sillä sekä Pönqvist että Pömppärella etsivät edelleen omia ihmisiään. Ulkomuodollisesti Pönqvist on pennuista tällä hetkellä lupaavampi. Siinä on vain pikkuinen noin herneenkokoinen puute, sen toinen kives ei nimittäin ole laskeutunut. Ihan vielä en haluaisi toivoani asian suhteen menettää, jospa puuttuva kives yllättäisi meidät iloisesti ja löytäisi oman paikkansa.

Perheen ainoana herkkäunisena saan joka yö nauttia pariin otteeseen pentujen herättyä valitusvirsi-haukku-leikkitappelutuokioista. Kukas sitä koko yön jaksaisi nukkua putkeen? Kun pennut yöllä heräävät, ne ensimmäiseksi yrittävät surkealla ulinalla saada jonkun mukavan ihmisen avaamaan pentuhuoneen oven ja päästämään ne vapauteen. Huomattuaan itkemisen turhaksi, ne aloittavat riehakkaat leikit, joissa kilpaa räksyttäminen kuuluu näyttelevän suurta roolia. Leikin lomassa sisaruksille tulee tietysti pientä rähinää ja kahdeksan viikkoisista beagle pennuista lähtee yllättävän iso ääni, vaikka niitä on vain kaksi kappaletta!

Äitiä kannattaa totella, ettei se hermostu.

Päivisin pennut tuntuvat olevan hereillä ollessaan niin kiireisiä, etteivät ne oikein ehdi syödäkään kunnolla. Illalla lataan kupin kukkuroita myöten täyteen kuivaa nappulaa ja aamulla pentuhuoneessa odottaa tyhjä kuppi, joten ilmeisesti yöllä pennut syövät aikansa kuluksi (ellei meillä sitten asu kissan kokoinen rotta, jolla on pohjaton nälkä). Syövät pennut vähän päiväaikaankin, mutta edelleen kummastelen miten innottomasti se tapahtuu, sillä ei minulla aikaisemmin ole näin huonoruokaisia pentuja ollut. Parhaiten näille pennuille kelpaa nappulat liottamattomina ilman mitään höysteitä, niin tylsältä kuin se kuulostaakin. Kuivatut kanafileet maistuvat edelleen herkkuina, mutta esimerkiksi siankorvat ovat jo monta päivää pyörineet pentuhuoneen lattialla koskemattomina.

Ulkoilu on pentujen mielestä ihanaa. Olemme pyörineet vielä vain omalla pihalla ja tiluksilla. Ensimmäinen kylpypäivä sattui pentujen kohdalle viime viikolla, kun ne molemmat juoksivat tyhjällä laitumella siihen ainoaan lehmänlantaiseen rapakkoon, joka sieltä löytyi. Molemmat olivat nenänpäätä myöten likaisia. Pentujen mielestä pesu oli tietysti aivan kamalaa rääkkäystä, mutta minun kelpasi pussailla puhtaita pentuja sen jälkeen ;)

Pömppärella

Pönqvist