Tanskan tuliainen

Perjantai 29.3.2013 klo 16.42 - Sanna

Välillä iloisempiakin uutisia. Viime viikkojen aikana olemme päässeet reissaamisen makuun kunnolla, sillä viime sunnuntaina ajoimme Helsinki-Vantaalle ja lensimme sieltä Kööpenhaminaan. Kyseessä oli varsinainen pikaloma, sillä paluu lento oli varattu tiistaille. Tämä oli kummallekin meistä ensimmäinen kerta Tanskassa. Korkea hintataso yllätti taksimatkalla lentokentältä hotellille, jos Suomessa taksin kyyti on kallista, niin Kööpenhaminassa se näytti maksavan tuplaten sen mitä täällä!

Majoituimme hotelli Foxiin, joka sijaitsi aivan keskustassa. Se oli kohtuu hintainen ja hieman erikoisempi kokemus. Kyseisessä hotellissa kaikki huoneet ovat erilaisia, ne ovat sisustaneet nuoret designerit ja taiteilijat käyttäen lennokkaasti mielikuvitusta. Koska vapaita huoneita oli useita, saimme itse valita haluamamme huoneen. Hotelli oli mielestäni hinta-laatusuhteeltaan hyvä ja erinomaisen sijainnin takia voisin hyvin kuvitella yöpyväni siellä toistekin, jos Kööpenhaminaan vielä matkustamme.

Kaupunkia

Maanantain ehdimme jalkaisin kierrellä ja katsella kaupunkia. Ilma oli kaunis ja aurinkoinen, mutta koko päivän kävi jäätävän kylmä viima, joka teki kaupungilla kiertelystä kaikkea muuta kuin hauskaa. Kaikki oli verrattain kallista, joten ostoksia emme juuri tehneet. Nähtävyydet tuntuivat olevan auki tiistaista sunnuntaihin, joten niitä täytynee palata katsomaan joskus tulevaisuudessa. Kaupunki oli siisti ja vanhoine rakennuksineen todella kaunis ja valokuvauksellinen. Tuoreen leivän ja pullan ystävinä ihastuimme erityisesti leipomoihin, joita oli lähes joka nurkalla. Skonet suklaahipuilla olivat tosi hyviä!

Ylimääräistä tilaa ei tiuhaan rakennetussa keskustassa taida olla. Pyykit laitettu ikkunasta ulos viritetylle narulle kuivumaan.

Tiistaina vihdoin tapasimme Sweet Courage Miss Moneypennyn kasvattajiensa Perin ja Karenin kera eli syyn Tanskan matkaamme. Oli ihanaa tutustua mukaviin beagleihmisiin. Oli hilkulla, että lopulta ehdimme koneeseemme, kun juteltavaa olisi ollut ja riittänyt vaikka kuinka pitkäksi aikaa. Tiistai yönä ajelimme suoraan kentältä kotiin tosi väsyneinä, mutta reipas ja suloinen beagle tyttö matkassamme.

Tässäpä siis surusilmäinen Tanskan tuliaisemme Muru.

Ikäviä uutisia

Torstai 21.3.2013 klo 10.57 - Sanna

Tulisen-pystykorvapentueemme osalta minulla on huonoja uutisia. Juuri ennen Englannin matkaamme sain ikävän tiedon Lucan kotiväeltä. Luca oli yhtenä yönä saanut kohtauksen, jonka aikana koira vaikutti poissaolevalta, oksensi ja sen takajalat eivät olleet kantaneet. Luca käytettiin samalla viikolla eläinlääkärin tutkimuksissa, eikä mitään syytä kohtaukselle löytynyt, joten kuten oletettavaa oli, kyseessä on nyt vahva epäilys epilepsiasta. Olen kovin pahoillani niin Lucan itsensä kuin sen omistajaperheen vuoksi. Toivotaan ettei Lucalle tulisi enempää kohtauksia, tilannetta nyt tietysti seurataan. Perinnöllisen epilepsian epäilystä tukee myös mahdollisen sairauden varhainen puhkeamisikä, tämän pentueen koirat täyttivät juuri tammikuussa vuoden.

Eikä tässä valitettavasti vielä kaikki huonot uutiset. Samasta pentueesta oleva Taika loukkasi liukastuessaan takajalkansa niin, että siitä meni polvilumpio pois paikaltaan. Jalka jouduttiin korjaamaan leikkauksella Oulussa. Valitettavasti Taikasta ei ole virallista polvilausuntoa, mutta leikkauksessa polven telauraa oli syvennetty, jotta lumpio pysyy jatkossa paikallaan. Selkeästi rakenteellista heikkoutta Taikan polvessa oli siis havaittavissa. Onneksi Taika on kuitenkin parantunut leikkauksesta hienosti.

Tämän pentueen kohdalla nämä jo ilmenneet sairaudet tarkkoittavat sitä, ettei sairastuneita koiria täyssisaruksineen tule käyttää jalostukseen. Toivon, että terveysongelmat tämän pentueen osalta olisivat nyt tässä, eikä pennuista yksikään joutuisi kokemaan niitä yhtään enempää. Kasvattajana olen tosi surullinen ja tunnen epäonnistuneeni, vaikka tämä olikin vahinkopentue ja siten suunnittelematon yhdistelmä. Kaikkein eniten harmittaa se, että kaksi kasvattiamme omistajineen ovat joutuneet kärsimään sairauksien seurauksista. Polviriski oli tosin Pennin takia tiedossa alun alkaenkin, mutta Lucan mahdollinen epilepsia sen sijaan tuli todella ikävänä yllätyksenä. Suomenpystykorvia omistavana ja kasvattavana epilepsia on tietynlainen mielessä alati kummitteleva mörkö. Ensimmäistä kertaa sairaus osui nyt pystykorvien parissa omalle kohdalle. Meille kasvattajina tämä merkitsee myös sitä, että meillä ei olekaan enää jalostuskäyttöön soveltuvaa narttua.

Syy siihen, että kirjoitan tästäkin asiasta blogissani julkisesti on se, että en koe sairaustapauksien hiljaisen peittelyn tuovan millekään rodulle mitään hyvää.

Päänäyttelyssä Pieksämäellä

Tiistai 19.3.2013 klo 16.05 - Sanna

Viime viikonloppu hurahti beaglemaisissa tunnelmissa Pieksämäellä. Beaglejärjestön vuosikokous pidettiin lauantaina ja päänäyttely sunnuntaina. Osallistuimme vuosikokoukseen nyt ensimmäistä kertaa. Paikalle meidät houkutteli erityisesti jäsenistöstä tullut esitys sertifikaattien jakamisesta vain kokeista vähintään Beaj2 ajaneille koirille. Kokous oli mielenkiintoinen. Tämä esitys herätti odotetusti keskustelua niin puolesta kuin vastaankin. Suljetun lippuäänestyksen tuloksena, järjestö lähtee viemään asiaa eteenpäin. Tulevaisuus näyttää, mitä Kennelliitto aikanaan asiasta päättää. Ainakaan ne muutamat ulkomuototuomarit, joilta tästä on kysytty mielipidettä, eivät sitä tunnu kannattavan. 

Sunnuntai meni kokonaan näyttelyn parissa. Olosuhteet päänäyttelylle olivat kerrassaan ala-arvoiset. Näyttelypaikkana toimi kylmä, kivituhka pohjainen halli. Kun aamulla pakkasta oli jokseenkin railakkaasti, hallinkin sisälämpö oli pitkästi pakkasen puolella. Onneksi olimme osanneet varautua siihen hyvin koiria ajatellen. Häkin pohjalla oli Finnfoam-eristelevyä ja ja siinä päällä parit ventat ja häkki ventoilla ja kangaspäällisellä kokonaan ympäröity ja vuorattu. Meille ihmisille sen sijaan tuli päivän mittaan erittäin vilu. Kylmää hohkaavassa hallissa kun ei tahdo pysyä lämpimänä, oli päällä sitten mitä hyvänsä, jos ei pysy liikkeellä kaiken aikaa. Lämmin kahvio ei lämmitä paljon, jos on tullut näyttelyyn seuratakseen kehää ja koirien arvostelua. Olin ottanut tavoitteeksi kuvata mahdollisimman moni osallistuvista koirista. Koiria oli ilmoitettu 98 kappaletta, mikä on todella hieno määrä. Kuvausolosuhteet olivat myös haasteelliset, läheskään kaikista koirista en kuvaa saanut otettua.

Päänäyttelyssä ottamani kuvat löytyvät TÄÄLTÄ.

Tellervon kanssa kehässä.

Omista koiristamme näyttelyyn osallistui vain Tellervo. Tellervo sai laatuarvostelussa erinomaisen. Sen enempää en tältä reissulta odottanutkaan. Voitot menivät mielestäni juuri niille koirille, joille ne kuuluivatkin. Onnistunut reissu kaikin puolin, oli mukava tavata tuttuja ja tutustua taas uusiin ihmisiin; meillä on ihanan rodun parissa paljon mukavia harrastajia ja kasvattajia. Vielä kun rotujärjestö edustaisi oikeasti koko rotua eikä vain osaa siitä.

Birminghamin matka - osa 2

Keskiviikko 13.3.2013 klo 18.11 - Sanna

 Vuokrasimme auton jo lentokentältä koko Cruftsin matkan ajaksi. Vasemmanpuoleinen liikenne ei tuottanut Hannulle mitään ongelmia, sen sijaan ilman navigaattoria olisimme olleet aivan totaalisen hukassa. Osasimme odottaa runsaasti liikenneympyröitä, mutta se parikymmenen ympyrän määrä 15 mailin matkalla lentokentältä hotellille yllätti meidät täysin. Liikenne oli erittäin sujuvaa ja liikennekulttuuri ystävällistä. Kaistoja oli paljon ja niitä joutui vaihtelemaan sen mukaan monennestako liittymästä on seuraavasta ympyrästä kääntymässä, mutta kuljettajat antoivat tilaa toisilleen kaistanvaihtoihin erinomaisesti ruuhka-aikanakin. Jouduttaa liikennettä selvästi, kun muut tien päällä olijat otetaan kohteliaasti huomioon.

Yövyimme Birminghamissa Plought & Harrow hotellissa lähellä keskustaa. Ensivaikutelma hotellistamme oli hyvä, se oli kaunis, koristeellinen vanha kivitalo.  Ulko-ovella paistatteleva plagaatti kertoi J.R. Tolkienin yöpyneen hotellissa vuonna 1916, joten aivan uudesta majoitusliikkeestä ei ollut kyse. Sisääntuloaula ja muut yleiset tilat olivat oikein tyylikkäitä ja rakennuksen ikää kunnioittavasti sisustettuja sekä perinteisen englantilaisia. Huoneemme sitten sijaisikin huomattavasti myöhemmin rakennetussa lisäsiivessä, jonne kuljettiin lisäosaa pitkin, niin että se kaunis "varsinainen hotelli" näkyi huoneemme ikkunasta. Koko päivän matkustamisen jälkeen meillä oli niin kova nälkä, että ensimmäisenä iltana turvauduimme hotellin oman ravintolan ruokalistaan. Olisi kannattanut jättää se väliin, sillä valehtelematta eteemme tuotiin lähes syömäkelvottomat ja järkyttävän kalliit annokset. Ukon toiveesta olimme ostaneet aamupalan kuuluvaksi majoitukseemme. Hotellin kunniaksi sanottakoon, että tee oli erinomaista, mutta muuten meille maistui aamiaistarjoiluista vain croissantit ja Ukolle murot. Tarjolla oli toki pekonia, joka ei edes pekonin ystävä Ukolle uponnut, vetistä munakokkelia, paistettuja tomaatteja ja herkkusieniä, brittiläisiä makkaroita sekä papuja. Listassa ei siis sikäli ollut vikaa, mutta mielenkiinnolla odotamme koska kyseinen keittiö nähdään televisiossa Gordon Ramsayn "Kurjissa kuppiloissa".

Huoneemme oli päällepäin ihan kelvollinen, joskin vähän nuhjuinen. Kun ulkolämpötila oli matkamme ajan siinä +5 asteen kieppeillä ja vettä satoi koko ajan, olisi odottanut, että hotellissa olisi lämmitys ollut päällä myös huoneissa yleistentilojen lisäksi. Onneksi matkaan oli tarttunut yhdet ylimääräiset pitkät kalsarit Ukolle, sillä minä vilukissana lainasin niitä ja nukuin kahdet housut, kolmet sukat ja kolme paitaa päällekkäin - ja palelin. Kotiin jääneitä villasukkia oli ikävä! Sänky ja tyyny olivat täysin verrattavissa kasaan lautoja. Mukana matkustavat särkylääkkeet olivat tarpeen, selän ja niskan jumiuduttua pahan päiväisesti kylmässä, kovalla alustalla nukutun yön jälkeen. Epäilen, että tämä hotelli on elänyt loiston päiviään J. R. Tolkienin vierailun aikoihin, plagaatti ei tosin kertonut onko hän yöpynyt hotellissa uudestaan, joten taso on saattanut olla samanlainen jo viimeisen sadan vuoden ajan.

Kuten torstaina, myös perjantaina ajelimme heti aamupalan jälkeen NEC keskukselle, jossa Crufts järjestetään. Opasteet paikan päälle ovat hyvät.  Parkkialueilta on ilmainen bussikuljetus halleille. Pysäköinti maksoi 10 puntaa ja lisäksi sisäänpääsyt näyttelyyn meiltä kolmelta 48 puntaa päivässä eli kalliiksi voi lystiä kehua. Perjantain käytimme näyttelyssä kiertelemiseen, emmekä jääneet seuraamaan erityisesti mitään kehää. Suomenpystykorvat olivat esillä torstaina samaan aikaan beaglejen kanssa, joten ne jäivät minulta valitettavasti näkemättä. Kaikenlaista koiratarvikkeiden ja oheisjuttujen myyjiä Cruftsissa on monta sataa. Koko näyttely on viidessä hallissa, joista jokainen on suunnilleen kokoluokkaa Helsingin messukeskus. Minulle kävikin yhden myyntikojun kanssa niin, että jäin miettimään yhtä siellä myynnissä ollutta juttua ja kun viimein päätin ostaa sen, en enää löytänyt kojua toistamiseen, kun en ollut painanut mieleeni missä hallissa se sijaitsi. Myynnissä oli vaikka mitä ja kivaa ostettavaa olisi ollut aivan hurjasti, mutta hintataso oli aika kallis. Sen sijaan vertailun vuoksi esim. meidän koirilla käytössä olevat ventaped-makuualustat olivat tosi halpoja ja muutenkin juuri pedit olivat mielestäni edullisia. Iso 100 x 150 cm ventapedpala maksoi 8 puntaa eli noin 9,60 euroa! Harmi ettei meillä ollut mahdollista ostaa sieltä mitään isoa.

Taidetaan olla hallissa 3a.

Taidetta kaupan.

Käsintehtyjä rintakoruja. Ostin :)

Mitäs herkkuja Mustille saisi olla? Leipomuksia koirille. Näytti paremmalta kuin monet meille ihmisille tarjolla olleet eväät.

Jonkin verran tein tietysti ostoksia. Mukaan tarttui muutama kirja, pari uutta pantaa koirille ja pieniä beagleaiheisia juttuja, mutta ehkä paras ostos oli vanha spanieliaiheinen peltirasia 20-luvulta.

Matkustellessa oppii tietysti aina jotain uutta. Briteistä opimme, että heillä on vähintäänkin kummallinen maku ruuan suhteen. Ruokatauoilla näimme (ja haistoimme) miten ranskalaisten päälle kaadettiin etikkaa pienistä annospusseista ja joka paikassa leijuva pekoninrasvan käry sai aikaan sellaisen kuvotuksen, etten taida syödä pekonia enää ikinä. Perjantaina näyttelyssä kierrellessä pysähdyin ihmettelemään, kuinka pientä yorkshirenterrieriä puunattiin ja lakattiin punaisella kangaspäällysteisellä jalustalla. En aivan ehtinyt saada kameran asetuksia kohdalleen ja harmittelin  jo, että hassu tapahtuma jäi ikuistamatta. Kunnes sitten satuin vilkaisemaan yorkki kehään ja huuli pyöreänä sain todeta, että nämä koirat näköjään nostetaan Englannissa kehässä jalustalle, kirjaimellisesti!

Yorkkeja kehässä. Heti kun tuomarin katse omasta koirasta kääntyy hetkeksikään pois, alkaa armoton turkin asettelu harjaamalla. Britanniassa kennelharrastajien ikäjakauma on hieman toisenlainen kuin meillä Suomessa.

Täytyy muistaa, että Iso-Britannian markkina-alue on erilaista ja 10 miljoonan koiran maa avaa erilaisia liiketoimintavaihtoehtoja. Kuitenkin meitä huvitti esimerkiksi tämä:

"K9000 Koiranpesukone. Fantastinen uusi bisnestilaisuus" Koska Kannuksessa ei vielä ole koirapesulaa, pistin idean hautumaan korvan taakse. Pesulaani hankkisin ehdottomasti myös koirien kuivauskaapin, joka on tälläinen:

Näyttelyssä oli monenlaista oheisohjelmaa, johon emme tutustuneet sen tarkemmin. Koko päivän sai helposti kulumaan pelkällä ympäriinsä kiertelyllä ja katselulla. Esittelypisteissä oli monenlaisia avustaja- ja opaskoiratoimijoita sekä monien eri rotujen rescueyhdistyksiä. Englanninvinttikoirien rescueyhdistykset jäivät hyvin mieleen ja vasta nyt muistin unohtaneeni ostaa sieltä vinttikoirapehmolelun toiminnan tukemiseksi. No ehkäpä jo ensi vuonna saan siihen uuden tilaisuuden... Jokaisella rodulla oli oma kojunsa Discover Dogs alueella jonka ideana oli, että paikalla oli jokaisesta rodusta koiria omistajineen, joihin koiran hankintaa miettivät saivat käydä tutustumassa ja kyselemässä rodusta. Kävin taputtelemassa oman "sitten joskus" rotuni edustajia eli basset houndeja. Ne ovat mielestäni ihania, sanokoon Hannu asiasta mitä tykkää ;)

Näistä ihanista 4 kuukautta vanhoista labradoreista tulee isoina avustajakoiria.

Suloisia bassetteja

Tästä näyttelymatkasta jäi meille kaikille kolmelle tosi hyvä mieli. Itse olisin viihtynyt Cruftsissa vielä vaikka kolmannenkin päivän, mutta perheen miespuolinen enemmistö ei taitaisi olla asiasta kanssani samaa mieltä. Lauantai kävimme Birminghamin Bullring-ostoskeskuksessa ja ajelimme katsomaan hieman maaseutua ja vanhan linnan raunioita Kenilworthiin.

Kenilworthin linna

Aivan ehdottomasti aiomme matkustaa tulevaisuudessa Cruftsiin uudemman kerran, tosin ehkä lentämällä Lontooseen ja vuokraamalla auton sieltä. Birminghamin kaupunki ei tehnyt meihin vaikutusta, lähinnä se oli tosi rapistuneen, harmaan ja tympeän näköinen. Saahan sitä haaveilla, ensi vuonna Crufts on 6.-9. maaliskuuta.

Turistina Cruftsissa - osa 1

Tiistai 12.3.2013 klo 18.50 - Sanna

Täytyypä kirjoitella Cruftsin matkan muistoja talteen nyt heti tuoreeltaan, ettei ainakaan tärkeimmät mietteet reissusta pääse unohtumaan.

Matkustimme Hannun ja Ukon kanssa Englantiin brittien vuoden suurimpaa koiratapahtumaa, Birminghamissa vuosittain järjestettävää Cruftsia, varten viime keskiviikkona. Näyttely kesti torstaista sunnuntaihin. Pysyimme alkuperäisessä suunnitelmassamme eli vietimme näyttelyssä torstain beaglejen arvostelua seuraten ja perjantain muuten vain näyttelyä ihmetellen. Lauantai jäi sitten Birminghamin katselulle vapaaksi. Ihmeteltävää näyttelyssä riitti; ensimmäinen huomattava ero FCI maiden ja englantilaisen Kennel Clubin välillä on roturyhmät. Brittiläinen ryhmäjako jakaa koirat  seitsemään eri roturyhmään. Torstaina esillä olivat Hound- ja Terrier-ryhmät, joista ensimmäiseen beaglet kuuluvat muunmuassa esimerkiksi suomenpystykorvien, mäyräkoirien ja irlanninsusikoirien kanssa. Hound-ryhmä on siis kirjava sekoitus meikäläisiä 4, 5, 6 & 10 ryhmiä.

Tuomari työssään.

Beagleja näyttelyyn oli ilmoitettu 255 kappaletta. Aivan kehän alkuun emme aamulla ehtineet. Lähes koko päivä kului kehää seuraten. Välillä oli tosin käytävä syömässä ja pikkuisen kiertämässä hallia, ettemme paleltuneet paikallemme. Beaglekehä nimittäin sijaitsi hallin ulkolaidalla ja paikka oli tosi kylmä ja vetoisa.

Näyttelyyn osallistujia lokeroissaan.

Tuomari oli englantilainen vanhempi herrasmies. Hän paneutui jokaisen koiran arviontiin ja tarkasteluun yhtä huolella. Kehää seuratessa otti aikansa opiskella brittiläistä arvostelusysteemiä, asiat kun ovat siellä aivan erilailla kuin täällä. Ensinnäkin luokkia on aivan mielettömästi. Koiran voi ilmeisesti ilmoittaa useampaan luokkaan samaan näyttelyyn. Mitään laatuarvosteluja ei jaeta, vaan tuomari sijoitti kustakin luokasta viisi koiraa. Kahdesta ensimmäiseksi sijoittuneesta koirasta tuomari näytti sanelevan nauhuriin jonkinlaisen arvostelun, jossakin nämä kritiikit sitten ilmeisesti julkaistaan?

Beaglejen taso oli jotakuinkin sellainen kuin olin etukäteen osannut odottaakin. Uroksissa ei oikeastaan sellaisia minun makuuni meneviä koiria juurikaan ollut. Paras uros ja lopulta rop oli Austariasta tuotu kaksivärinen uros, joka liikkeillään erottui positiivisesti urosten joukosta.

Narttujen esiintymisen aloitti veteraanit. Luokassa oli 13 koiraa ja niistä parhaaksi tuomari nosti sen kaksivärisen nartun, jonka tassujen kamalaa kuntoa kauhistelin heti arvostelun alettua. Muutenkin rakenteeltaan ja kunnoltaan parempia vaihtoehtoja esityissä veteraaneissa olisi ollut runsaasti. Mieleeni jäi erityisesti ihastuttavan iloisesti ja reippaasti esiintyvä kaksivärinen narttu, joka ei sijoittunut edes kärki viisikkoon.

Paras veteraani narttu tuomarin arvioinnin alla.

Kaikestaan nartuissa oli kaksi sellaista koiraa, jotka kiinnittivät huomioni ja joista pidin. Kaksivärinen, 11 kuukautta vanha narttu esitettiin Special Puppy-luokassa, jossa oli 10 osallistujaa. Tuomari sijoitti tämän koiran viidenneksi, vaikka se olisi mielestäni ollut ehdottomasti luokkansa paras.

Tästä nuoresta nartusta pidin kovasti.

Oikeastaan ainoa luokka, jossa tuomarin mieltymykset kävivät omieni kanssa yksiin, oli Post Graduate, jossa esitettiin 26 narttua ja se oli niin ollen luokista suurin. Luokan voitti kolmivärinen narttu, jonka toivoin menestyvän myös parasta narttua valitessa. Valitettavasti tuomari ei kuitenkaan tainnut olla koiraan yhtä ihastunut kuin minä.

Suosikki narttuni beaglejen kirjavasta joukosta.

Kehää seuratessa kävi selväksi, että koirat oli järestään varsinkin pöydälle erittäin hyvin treenattuja. Kun koiran yksilö esiintymisen vuoro tuli, tuomari kävi koiran erittäin tarkasti läpi ensin pöydällä ja liikutti sen jälkeen edes-takaisin ja ympyrän. Tämän jälkeen koiraa seisotettiin vielä hetki tuomarille. Tapana ilmeisesti on ettei koiraa tässä vaiheessa asetella vaan se seisotetaan vapaasti, ainakaan paria koiraa lukuunottamatta sellaista ei tapahtunut.

Huomasin erittäin monilla koirilla takajaloissa rumat arvet huonosti onnistuneiden takakannusten poistojen seurauksena.

Mielenkiintoinen päivä kaiken kaikkiaan. Koirien taso oli jokseenkin kirjavaa ja englantilainen rotutyyppi aikalailla erilainen kuin se, minkä itse miellän ihanne beaglekseni. Osa koirista oli sen tasoisia, joita meilläpäin näkee ryhmänäyttelyissä. Mielestäni monilla koirilla oli kauniit päät, mutta pitkät rungot, pitkillä lanneosilla, jyrkillä lantioilla ja huonoilla hännän kiinnityksillä ja suorilla etuosilla. Lisäksi löytyi karkeita ja rumia päitä, uroksilla roikkuvia huulia. Liikkeet olivat pääasiassa jokseenkin kamalaa katsottavaa. Joka tapauksessa kokemus oli sellainen, että tulemme varmasti menemään Cruftsiin tulevaisuudessa uudemmankin kerran. Perjantai kuluikin sitten näyttelyä muuten ihmetellessä, mutta siitä lisää seuraavassa postauksessa...

PS. Jokaiselle näyttelyyn ilmoitetulle koiralle oli osoitettu oma lokero. Muistan vielä ajan kun messukeskuksen näyttelyissä oli sama systeemi käytössä.

Mies- ja koiraparkki, kuinka kätevää! Saisimmepa mekin tälläiset. Enää ei tarvitsisi näyttelyyn tullessa miettiä, että mihinkäs minä nämä panisin?