Kuvia Tuusniemen ryhmiksestä

Keskiviikko 28.3.2012 klo 21.22 - Sanna

Nyt olen käynyt läpi Tuusniemen ryhmiksessä sunnuntaina ottamani kuvat ja valinnut niistä osan kuva-albumiin. Osa koirien kuvista on otettu kehässä ja osa kehän ulkopuolella. Mitään virallisia poseerauskuvia tarkoitukseni ei ole ollut ottaa, vaan itse mieluiten nautin siitä näyttelytunnelmasta, joka välittyy kehän ulkopuolelta otetuista kuvista.

Beagleista en valitettavasti ehtinyt kuvata avoimen luokan narttuja ollenkaan. Muutenkaan lähes kaikista koirista ei ole onnistunutta kuvaa.

Linkki Tuusniemen 25.3.2012 kuva-albumiini on TÄSSÄ.

Jos löydät albumista koirasi kuvan, jonka haluat myös itsellesi, lähetä minulle sähköpostia.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: näyttelyt

Upea näyttelyreissu

Maanantai 26.3.2012 klo 12.07 - Sanna

Eilinen Tuusniemen ryhmänäyttely meni meidän koirien osalta huimasti yliodotusten. Oikeastaan mitään odotuksia beaglejen menestyksen suhteen ei ollut, joten se kaikki tuli iloisena yllätyksenä.

Beagleja oli näyttelyyn ilmoitettu mukavat 25 kappaletta. Valitettavasti osa kilpakumppaneiden nimistä jäi  kysymysmerkeiksi ja tulokset minulta kirjaamatta, sillä luettelot olivat loppuneet jo siinä vaiheessa kun saavuimme paikalle ennen puoltapäivää. Siitä hyvästä pitkä pitkä miinus järjestäjille! Joka tapauksessa muistelen, että uroksia oli 10 ja narttuja 15. Kehäsihteerimme oli ilahduttavan kuuluvaääninen, josta isosti plussaa, joten tulokset olisi ollut helppo saada kirjattua. Näyttelypaikkana toiminut taimihalli oli mukava ja erityisesti valoisuus ihastutti valokuvaamisen kannalta. Jonkin verran kuvasinkin koiria ja koetan saada kuvia nettialbumiin esille jahka ehdin.

180.jpg

Tellervo JUN ERI1 SA PN-2 SERT

Marja Talvitie arvosteli beaglet ja hän piti aika tiukkaa linjaa. Nartuista vain kolme eri:n saanutta sai SA:n.  Niin vaan yllättäen meidän junnu Tellervo-Lellervo oli PN-2, saaden ensimmäisen sertinsä ja Lyyti PN-3 vara-sertillä, uskomatonta :-) Punapihlajan kennelliin vielä suuret onnittelut hienosta menestyksestä rotukehässä ja isoissakehissä!

274.jpg

Lyyti AVO ERI2 SA PN-3 VARA-SERT

Viivi oli arvosteluvuorossa ihan näyttelyn vihon viimeisenä koirana. Kehät olivat todella paljon myöhässä ja saimme pujahtaa arvostelusta heti suoraan kehänauhan alitse ryhmäkehään juoksemaan muiden sekaan. Muutenkin jo loistavasti onnistuneen päivän kruunasi Viivin sijoittuminen ryhmässä neljänneksi.

342.jpg

Viivi SERT ROP RYP-4

Näyttelyn jälkeen treffasimme Siilinjärvellä huoltsikalla Tiinan ja Sissin pojan Penan. Olipas todella hienoa nähdä Pena aikuisena, siitä on kasvanut komea ja hienoluonteinen pystykorva, joka toimii myös metsällä. Yritin Penaa kuvata huoltoaseman pihalla ja taivaalta tietysti satoi räntää, joten kuvausolosuhteet eivät olleet kovin otolliset, mutta tämän näköinen herrasmies siis kyseessä.

Kertalaakin Kell' Onni On "Pena"

379.jpg 377.jpg

 Pena ei ollut aivan varma siitä ovatko Hannun tarjoamat namit hyviä?

361.jpg

 Suuret kiitokset vielä Tiina, että jaksoit tulla meitä tapaamaan ja Penaa näyttämään! Oli tosi mukavaa treffata :-)

3 kommenttia . Avainsanat: näyttelyt, Tellervo, Viivi, Lyyti

Uusi menopeli :)

Lauantai 24.3.2012 klo 19.25 - Sanna

Potkukelkkakelit ovat tälle talvea lopullisesti ohi, mutta eipä se enää minua harmita! Tein nimittäin jälleen kerran oivallisen kirpputorilöydön. Enpä ihan heti olisi uskonut ostavani rollaattoria samana vuonna kun kolmekymppiä kilahtaa omaan matkamittariin, mutta tuolla portin vieressä semmoinen punainen mummojen menopeli nyt töröttää. Oli niin sopivan huokea =40 €, että pakkohan se on kokeilla pystymmekö jatkamaan hauskaa vetoharrastusta kesällä sen avulla. 

Nyt odotan malttamattomana, että loputkin lumisohjot sulavat ja aurinko kuivattaa tiet, jotta pääsen koirien kanssa koeajolle tuonne kylänraitille. Ounastelen, että se saattaa herättää hieman kummastuneita katseita ja hilpeyttä naapureissamme. Toivottavasti homma toimii enkä heti ole tiellä turvallani, ohjaus nimittäin vaikutti pikakokeilulla omassa pihassa vähintäänkin mielenkiintoiselta ja jo etukäteen jännittää, kääntyykö rollaattorini vauhdissa samaan suuntaan kuin koirat? Asfalttia täällä ei tietenkään ole muualla kuin maantiellä ja sinne en uskalla, enkä kehtaa mennä rollaattorilla hurjastelemaan. Lupaan palata asiaan ja kertoa kuinka potkuttelu sujuu kunhan pääsen sitä kevään koittaessa kokeilemaan.

Huomenna meillä on edessä näyttelyreissu Tuusniemelle Viivin, Lyytin ja Tellervon kanssa. Tosi kivaa päästä päiväksi reissuun ja vähän muualle kotinurkista. Se onkin meidän toinen vapaapäivämme tänä vuonna. Eli näyttelyreppua pakkaamaan :-D 

Kommentoi kirjoitusta.

Taas pentukuvia

Sunnuntai 18.3.2012 klo 20.26 - Sanna

Tänään on ollut ihanan keväinen ja aurinkoinen päivä, siis loisto keli ulkoilla paljon koirien kanssa. Pelloilla hanki kantoi sopivasti koiria ja ne juoksivatkin taas sydämensä kyllyydestä. Alati kasvavalle "The Ostoslistalle" menee ehdottomasti reppu järjestelmäkameralle, jotta jaksaisin joskus kuljetella sitä mukana. Otin lenkille toisen pokkarikameran mukaan, haaveissa kuvat hangilla kirmaavista koirista. Kotona purin kuvat tietokoneelle ja saatoin vain todeta, että turhaan tuli kameraa raahattua, kun kaikki kuvat ovat ihan huttua.

001.jpg

Tuikku tiirailee ulos olohuoneen ikkunasta.

Olin eilen Dogness-hallilla match show:ssa kera Viivin. Siellä oli mahdollisuus kuvauttaa koiransa ja nyt jännityksellä odotan minkälaiset kuvat Viivistä mahtaa postissa tulla. Itse kilpailussa Viivi sijoittui isojen sinisten neljänneksi ja sai ihan kivan palkintopussukan. Pennin suloista suloisempi Taika tytär oli paikalla omistajineen ja collie "isoveljensä" Nemon kanssa. Oli tosi kiva nähdä Taika ja huomata miten reippaasti se käyttäytyi tuollaisessa paikassa. Kaikki kiitos ja kunnia siitä omistajille, jotka kuljettavat Taikaa kaikkialla mukanaan :-)

Nyt illalla sain Hannun houkuteltua avustamaan Roihun ja Tuikun kuvaamisessa. Halusin ottaa kuvat pennuista samalla rahilla, kuin muutama viikko takaperin. Kuvista näkee hyvin, että paljon ovat pennut tässä ajassa venähtäneet.

Tuikku tuittupää, kohta 10 viikkoa.

032.jpg

Roihu, josta saan aina näitä haukoituskuvia. Tämän kuvan laitan esille sen takia, että siinä näkyy hyvin Roihun pieni valkoinen rintatäplä, joka tuntui olevan kynnyskysymys monille urospennun kyselijöille.

063.jpg

No Roihun roikale on tuskin täältä lähdössä enää minnekään. Siinä on kovasti samaa näköä kuin Liekissä tässä iässä. Tässä Liekki vasemmalla 10 viikkoisena, Roihu oikealla. Molemmilla sama pantakin kaulassa.

001-2.jpg 048-1.jpg

 Liekistä olen laittanut kovin vähän kuvia sivuille, joten tässä pitkästä pitkästä aikaa ihan tuore otos herrasta.

036.jpg

Liekki liikkuu tehokkaasti ja kevyesti pitkällä askeleella ja sen liikkeet ovat todella kaunista katseltavaa. Toivon, että vielä joskus pääsisimme niitä näyttelykehäänkin esittelemään.

052.jpg

 

Kommentoi kirjoitusta.

Koko joukko yhes koos

Tiistai 13.3.2012 klo 14.39 - Sanna

Kevät tekee kovasti tuloaan ja hanget hupenee. Olen erityisesti kevät- ja kesäihminen, mutta tänä vuonna kevään tulo pikkuisen harmittaa;  meidän tämän talven uusi huvitus, potkukelkkailu, alkaa olla jo paikoin mahdotonta. Koirat ovat aivan syttyneet kelkan kanssa juoksemiseen ja minustakin se on tosi hauskaa (ja vauhdikasta) vaihtelua kävelemiselle. Viivin valjastaminen potkurin eteen tietää jo sellaista vauhtia, että välillä liukkaimmilla keleillä meinaa hirvittää. Koirat pääsevät kelkkailemaan pareittain, pystykorva- tai beaglepari takaa aika samanmoiset kyydit, on tullut todettua. Ihastelin kaupassa Eslan Kickspark-kelkkaa ja se meni heti ensitalven ostoslistalle.

025-1.jpg

Kameraa olen ulkoiluttanut talvella laiskasti, joten ulkokuvat ovat lenkiltä muutaman viikon takaa.

Varsinkin Viivin kanssa potkukelkka on ollut oikea löytö, Viivi kun on hieman hankala irtijuoksutettava. Potkurin kanssa se saa päästellä täysiä ja  se silminnähden nauttii vetämisestä. Lenkkeillessä Viivin kanssa joutuu tarkkaan katsomaan missä sen päästää irti ja varata tarpeeksi aikaa. Viivi nimittäin irtoaa pitkälle ja korvat sillä lerpattaa päässä vain koristeena. Kutsuttaessa se tulee luokse sitten kun sitä sattuu huvittamaan.

038.jpg

Lunta tänä talvena on ollut ihan riittävästi, vaikka jouluna vielä tuntui, että tuleeko sitä talvea ollenkaan...

040.jpg

Aikaisemmin kirjoitin, että Zelda on tulossa takaisin kotiin. Pari viikkoa se on nyt tässä kotona ollutkin, oltuaan reilun kolme kuukautta muualla. Zelda oli testikoirana allergisella, mutta omaa koiraa haluavalla nuorella naisella. Näin selvitimme siedättyykö hänen allergiansa koiralle. Zelda sopeutui uuteen paikkaan muutamassa päivässä. Valitettavasti mikään lääke ei kuitenkaan puhjenneita allergiaoireita poistanut ja niin Zelda tuli takaisin kotiin. Zelda palasi muina miehinä, häntä pystyssä lauman joukkoon eikä siitä edes huomannut, että se on ollut poissa; kuitenkin muutama kuukausi on mielestäni ihan pitkä aika.

Tässä tuore ja erittäin tyypillinen näky harjiksistamme. Arvelen, että Lyyti kelpuutetaan nukkumakaveriksi hyvän lämmöntuottokyvyn takia.

009.jpg

Todennäköisesti tulen ajan kanssa etsimään Zeldalle uuden kodin. Se on huippukiva koira, mutta välillä tuntuu että Zeldan sisällä asuu koirien Tri. Jekyll & Mr. Hyde. Se käyttäytyy eritavalla silloin kun muut harjiksemme ovat läsnä. Niillä on tosiaan oma mafiansa ja Zelda on mafian gorilla. Se osaa olla todella sikamainen muille. Sitten kun Zeldalla ei ole henkistä tukea harjakoirista, se on muita koiria kohtaan rehti ja reilu. Zeldasta näkee, että se nauttii laumassa elämisestä niin paljon, että mahdollisessa uudessa kodissa saisi olla pari koirakaveriakin. Ihmisille se on aina yhtä ihana sylinlämmitin, lisäksi sen kanssa on helppo liikkua missä tahansa, lenkeillä sen voi pitää irti vaikka kokoajan, se rakastaa turkin hoitoa ja se on erittäin kontaktinhakuinen ja leikkisä. Pieneen koiraan mahtuu siis roppakaupalla hyviä ominaisuuksia ja pieni pirulainen... Mitään kiirettä en tämän asian kanssa pidä, katsellaan jos sattumalta joskus kohdalle osuisi se Zeldalle täydellinen koti.

025.jpg

Pienet pikinokat ovat nyt yhdeksänviikkoisia ja kasvuvauhti on kerrassaan huima! Ihan päivittäin hämmästelen kuinka nopeasti Tuikku ja Roihu kasvavat, mutta eiköhän tässä ihan normaalin rajoissa mennä, vaikka lähes silmissä kasvavatkin ;-) Olemme käyneet jo muutaman kerran Kannuksessa kävelyllä ja pennut ovat suhtautuneet reippaasti kaikkeen uuteen. Autoilu on tullut tutuksi ja hihnassa pennut kävelevät melkein kuin vanhat tekijät.

072.jpg

Kuinka ollakaan, ainakin tällä hetkellä tuntuu suorastaan helpolta, että pentuja on kaksi. Keskenään ne riehuvat vielä silloinkin, kun vanhemmat koirat eivät jaksa niiden riekkumista. Liekki on yllättäen oikein innostunut jälkikasvustaan ja se leikkii niiden kanssa innoissaan pihalla. Pennut pureskelevat edelleen tasapuolisesti kaikkia lauman jäseniä, lukuunottamatta harjiksia ja Lyytiä. Lyyti ei edelleenkään ole lämmennyt pennuille tai niiden touhuille, se ilmeisesti vain odottaa että riiviöt katoaisivat johonkin.

1 kommentti .

Roihu tässä moi!

Maanantai 5.3.2012 klo 14.26 - Roihu

Moi ihailijat!

Mä oon Roihu, rapiat kahdeksan viikkoa vanha pystykorvan poika täältä Kannuksesta. Mä oon ikääni nähden niin fiksu, että ihmisäippä antoi mun hoitaa blogikirjoituksen tällä kertaa.

057.jpg

Viime viikolla meidän pesue pieneni, kun sisarukseni muuttivat ihan omiin koteihinsa. Tänne kotiin pennuista jäimme mä ja Tuikku-sisko. Vaikka meitä on enää kaksi, ollaan me kyllä tosi ehtiväisiä. Meillä onkin iso perhe tässä härnättävänä. Kaikkiin muihin käytämme hampaitamme suvereenisti, mutta täällä asuu myös sellaisia kiukkuisia pieniä tätejä, joiden johtaja Norma on tooosi pelottava. Se on häijyn näköinenkin.

041-1.jpg

Mä välillä yritän seurustella sen kanssa, mutta se hymyilee heti ilkeää missihymyä niin, että ikenetkin näkyy ja se rutisee kamalasti. Jos sitä yrittää paljaasta pyllystä nappaista hampailla, se nappasee heti takaisin! Me ollaan jo opittu kiertämään sen valtaistuin kauempaa.

053.jpg

Tuikun kanssa meillä on hauskaa. Me osataan leikkiä aika nätisti yhdessä.

059.jpg

Välillä kuitenkin tunteet kuumenee ja me huudetaan päin toistemme naamaa.

041.jpg

Sitten me kyllä sovitaan ja halataan.

040.jpg

Ja ollaan sovussa, kunnes mä vaikka puraisen sitä takalistosta...

035-1.jpg

Uusista asioista meidän Top-listan ykkösenä on ulkoilu. Me tiedetään jo, että aidan ulkopuolella on vielä hauskempaa kuin omalla pihalla. Me ollaan käyty moikkaamassa lampaita ja sonnejakin me käytäis mielellään katsomassa lähempää, mutta ihmisäippä ei jostain syystä anna meidän juosta niitten aitaukseen.

015.jpg

Ulkona on kaikkea tosi mielenkiintoista. Tänään me Tuikun kanssa käytiin naapurinpapan traktorivajassa ja siellä hämärässä, rojun seassa vasta kaikkea jännää oliskin ollut. Ihmisäippä huuteli ulkona "tuuppamennää", mutta mepäs ei menty, vaikka sillä on taskussa hyviä nameja. Sitten se tylsimys tuli ja haki meidät pois traktorin alta kaivelemasta.

025.jpg

Tänään ihmisäipällä tais olla muutenkin huono päivä, se nimittäin laitto meidät johonkin naruihin kiinni. Siis tosi vaikeeta ulkoilla, jos menemistä rajoitetaan jollakin hihnalla. Kyllä me kuitenkin pieni kierros sen mieliksi käveltiin ja nähtiin vähän pelottava ja kovaääninen metsäkärry. Sen katselusta tienas nameja paljon, eikä se lopulta pelottava ollutkaan, kun sitä tovi istuttiin ihmettelemässä.

Ulkoilun päälle me vetästään aina pienet tirsat. Ihmisäippä sanoo, että me ollaan kuin kaksi marjaa, kun me nukutaan vierekkäin.

Terveisiä siskoille ja velipojalle! Koittakaa pitää kotiväkenne ojennuksessa :)

T: Roihu

086.jpg

1 kommentti . Avainsanat: Roihu, Tuikku, Pennin pennut