Upea näyttelyreissuMaanantai 26.3.2012 klo 12.07 - Sanna Eilinen Tuusniemen ryhmänäyttely meni meidän koirien osalta huimasti yliodotusten. Oikeastaan mitään odotuksia beaglejen menestyksen suhteen ei ollut, joten se kaikki tuli iloisena yllätyksenä. Beagleja oli näyttelyyn ilmoitettu mukavat 25 kappaletta. Valitettavasti osa kilpakumppaneiden nimistä jäi kysymysmerkeiksi ja tulokset minulta kirjaamatta, sillä luettelot olivat loppuneet jo siinä vaiheessa kun saavuimme paikalle ennen puoltapäivää. Siitä hyvästä pitkä pitkä miinus järjestäjille! Joka tapauksessa muistelen, että uroksia oli 10 ja narttuja 15. Kehäsihteerimme oli ilahduttavan kuuluvaääninen, josta isosti plussaa, joten tulokset olisi ollut helppo saada kirjattua. Näyttelypaikkana toiminut taimihalli oli mukava ja erityisesti valoisuus ihastutti valokuvaamisen kannalta. Jonkin verran kuvasinkin koiria ja koetan saada kuvia nettialbumiin esille jahka ehdin.
Tellervo JUN ERI1 SA PN-2 SERT Marja Talvitie arvosteli beaglet ja hän piti aika tiukkaa linjaa. Nartuista vain kolme eri:n saanutta sai SA:n. Niin vaan yllättäen meidän junnu Tellervo-Lellervo oli PN-2, saaden ensimmäisen sertinsä ja Lyyti PN-3 vara-sertillä, uskomatonta :-) Punapihlajan kennelliin vielä suuret onnittelut hienosta menestyksestä rotukehässä ja isoissakehissä!
Lyyti AVO ERI2 SA PN-3 VARA-SERT Viivi oli arvosteluvuorossa ihan näyttelyn vihon viimeisenä koirana. Kehät olivat todella paljon myöhässä ja saimme pujahtaa arvostelusta heti suoraan kehänauhan alitse ryhmäkehään juoksemaan muiden sekaan. Muutenkin jo loistavasti onnistuneen päivän kruunasi Viivin sijoittuminen ryhmässä neljänneksi.
Viivi SERT ROP RYP-4 Näyttelyn jälkeen treffasimme Siilinjärvellä huoltsikalla Tiinan ja Sissin pojan Penan. Olipas todella hienoa nähdä Pena aikuisena, siitä on kasvanut komea ja hienoluonteinen pystykorva, joka toimii myös metsällä. Yritin Penaa kuvata huoltoaseman pihalla ja taivaalta tietysti satoi räntää, joten kuvausolosuhteet eivät olleet kovin otolliset, mutta tämän näköinen herrasmies siis kyseessä. Kertalaakin Kell' Onni On "Pena"
Pena ei ollut aivan varma siitä ovatko Hannun tarjoamat namit hyviä?
Suuret kiitokset vielä Tiina, että jaksoit tulla meitä tapaamaan ja Penaa näyttämään! Oli tosi mukavaa treffata :-) |
||||||
|
||||||
29.3.2012 23.12
Kati
Onnittelut hienosta näyttelymenestyksestä!! |
||||||
30.3.2012 8.02
Sanna
Kiitos :) |
||||||
Onnittelut vielä kerran hienosta näyttelysaavutuksista!
Kiitos itsellenny, kun jaksatte olla kiinnostuneita kaikista näistä teidän kasvattamista "lapsista". Penakin laittaa terveiset ja kiittää hyvästä lapsuuden kodista :D Sieltähän se hyvä alku on iloiselle ja onnelliselle elämälle.