Kissa vieköön!

Tiistai 28.4.2015 klo 14:12 - Sanna

Tai jos ei kissa niin Kisu! Sunnuntai meni nimittäin näyttelyn merkeissä. Kiuruvedellä oli ryhmänäyttely, jonne olin ilmoittanut Kisun ja Melvinin. Beaglet, 10 kappaletta, olivat kehässä aamulla ensimmäisinä ja arvostelu alkoi jo kello yhdeksän. Eipä siis muuta kuin ennen kukonpierua ylös ja huristelemaan kohti Pohjois-Savoa heti kuuden jälkeen. Hannu joutui jäämään lampaiden takia taas pois reissusta ja muutama uusi pikkubääbää päivän aikana syntyikin.

Uroksia oli vain kolme. Melvin oli nuortenluokassa ainoana ja sai laatuarvostelussa erinomaisen, mutta ei SA:ta. SA:n puuttumisen syytä en tiedä ja eikä se varmasti pelkästään tästä johdu, mutta arvostelun viimeinen lause on: "Kirsupigmentti saisi olla tummempi." Kaikki tuomarit eivät tiedä tai ymmärrä, että kaksivärisellä beaglella pigmentti ei voi olla samanlainen kuin kolmivärisellä. Tätä voisi ehkä myös tuomarikoulutuksessa painottaa. Tämä johtuu värigenetiikasta. Vaaleammalla kaksivärisellä (lemon) kirsu voi olla lähes musta, mutta kun kyseessä on punasävyinen koira (tan/red) kirsu on vaaleampi, se ei voi olla musta. Melvin on tumma kaksivärinen ja sillä on itseasiassa erinomainen pigmentti, niin kirsussa kuin silmissä ja huulissakin.

img_7610.jpg

Kisu esiityi tällä kertaa junioriluokassa kolmen muun junnunartun kanssa. Kisu sai laatuarvostelussa erinomaisen ja voitti luokkansa SA:lla. Edelleen Kisun ongelmana on hurja autopahoinvointi, mutta Kisu jaksaa hienosti tsempata kehään ja nytkin se esiintyi todella iloisesti. PN-kisa käytiin lopulta Kisun ja sievän nuortenluokan nartun välillä, Kisun viedessä voiton. Kun Kisusta vielä leivottiin rotunsa paras, sain jäädä koko päiväksi näyttelyyn odottelemaan iltapäivällä käytäviä ryhmäkilpailuita. Onneksi jäin, vaikka olinkin ensin vähän kahden vaiheilla tuntien odottelun suhteen. Ryhmäkilpailussa osa kutosia oli seitsemän kappaletta. Perinteinen voittaja, suomenajokoira, jäi tällä kertaa toiseksi kun meidän Kisu nappasi ryhmävoiton! Best in show-kisassa jäätiin sitten kolmansiksi, mutta hienolta tuntui päivän menestys joka tapauksessa :) Voittoisalla Kisulla oli kotiin tuomisina hienot ruusukkeet ja pokaalit sekä pari ruokapussia. Koska Kiuruvedeltä ei kuvia ole, laitankin tähän Vaasassa Kisusta ja Tupunasta otetut kuvat.  Vielä kaksiväristen pigmentteihin liittyen; Tupunallakin on hyvä sellainen kuten kuvista näkyy.

dsc_0221.jpg
dsc_0241.jpg

Kisu ja Vaasan palkinnot

dsc_0181.jpg

Tupuna 4,5 kk

dsc_0148.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: näyttelyt, Kisu, Melvin, Tupuna

Viikko vielä

Perjantai 24.4.2015 klo 19:09 - Sanna

Viikko vielä! Sen verran on nyt jäljellä Tellervon laskettuunaikaan. Tuleva koiramamma on parin viime päivän aikana ruvennut selvästi tuntemaan olonsa jo hieman vaikeaksi kasvaneen mahansa kanssa; tuttu tunne kaikille äideille viimeisten raskausviikkojen osalta. Eilen illalla kävimme eläinlääkärissä laskemassa montako beaglenaperoa Tellervon sisällä on piilossa. Eläinlääkärikin kysyi veikkauksia ennen kuvan ottamista ja minä osuin aivan oikeaan...

114_412_20150423184232.0.jpg

eli kolme pentuahan sieltä röntgenkuvasta löytyy. Pentukyselyitä on tullut jo tähän mennessä todella paljon ja vaikuttaa todennäköiseltä, että näiden kiinnostuneiden joukosta löytyy kodit näille tuleville pennuille. Tosin sijoituskoti mahdolliselle narttupennulle on edelleen etsinnässä. Sijoituskodin tulisi sijaita mieluiten Keski- tai Pohjois-Pohjanmaalla. Mikäli olet yhteistyökykyinen ja harrastaminen koiran kanssa kiinnostaa, sijoituspentu on harkinnan arvoinen vaihtoehto. Omaa osaamista esim. näyttelyiden suhteen ei tarvitse olla, vaan opastan mielelläni ja näyttelyihin voimme tutustua yhdessä tai voin hoitaa näyttelyttämisen itse. Sijoituspennuksi valitsen pentueen lupaavimman pennun, josta toivon saavani itselleni aikanaan jatkoa jalostustyöhön. Kennelliiton artikkeli "Mikä on sijoituskoira?" kannattaa lukea. Jos sinua siis kiinnostaa päästä seuraamaan kaikkea koirien kasvatukseen liittyvää hieman lähempää, ota rohkeasti yhteyttä, kerron mielelläni lisää siitä miten koiran sijoitussopimus käytännössä toimii.

Kommentoi kirjoitusta.

Pieni ystävä on poissa

Torstai 23.4.2015 klo 8:50 - Sanna

Shadowgame's Ain't A Saint 23.1.2006 - 16.4.2015

10929092_454715074676651_6690373859566881444_n.jpg

                                                                         Norma tammikuussa 9-v. syntymäpäivänään

Viime viikon torstaista tuli yllättäen luopumisen ja surun päivä. Kun keskiviikkona tulimme lampolan iltatöistä sisälle yhdeksän jälkeen, huomasin keittiön lattialla pienen veritipan. Koska sekalaumassa narttujen juoksuista tulee pidettyä erittäin tarkasti huolta ja kirjattua ne visusti ylös, tiesin heti että kenelläkään ei pitäisi olla juoksua tuloillaankaan pariin kuukauteen. Nopea peräpäiden tarkastuskierros ja veritipan lähteeksi paljastui Norma, joka vuoti sen verran että talouspaperiin sai pyyhkäistyä haalean veritipan. Muistikirjasta katsoin Norman edellisen juoksun alkaneen helmikuun 10. päivä, joten kohtutulehdus oli ensimmäinen mieleen tuleva vuodon syy.

Piparille oli varattu aika sterilaatioon seuraavalle päivälle klo:12, joten päätimme odottaa siihen asti ja ottaa Norman eläinlääkäriin mukaan. Mitään muutosta Norman käytöksessä ei ollut havaittavissa ja aamulla mittasimme lämmön, joka ei poikennut normaalista. Vuoto oli yön aikana lisääntynyt. Iloisesti häntä heiluen Norma juoksi kotoa lähdettäessä autoon. Jo matkalla eläinlääkäriin mietimme vakavasti eri vaihtoehtoja, sillä Normalla todettiin vuosi takaperin vaikea sydämen vajaatoiminta. Olisin silloin steriloittanut Norman yhtä aikaa toisten harjisten kanssa, mutta sydämen tila oli jo tuolloin niin huono ettei leikkausta voitu tehdä. Norma söi siitä asti sydänlääkkeitä. Päätimme, että jos kyseessä on kohtutulehdus, lääkehoito on ainoa vaihtoehto.

Norman kohtu ultrattiin ja eläinlääkäri diagnosoi heti tutkimuksen ja vuodon perusteella märkäkohdun. Kun hän tämän jälkeen kuunteli koiran sydämen, hän totesi että leikkaamaan ei missään nimessä lähdetä. Saimme itsekin kuunnella Norman sydäntä; sitä kuinka väsynyt se olikaan. Yksittäiset sydämenlyönnit hävisivät täysin voimakkaaseen suhinaan ja rahinaan. Teimme raskaan päätöksen Norman nukuttamisesta ikiuneen. Hieman lohdulliselta tämän jälkeen tuntui eläinlääkärin toteamus, että meillä oli kaksi syytä lopettamiselle, sillä Norman sydän ei olisi enää kauaa jaksanut. Niin Norma nukahti kauniisti ja rauhallisesti pois. Surun selätti tuolloin suuri helpotus siitä miten hyvän lopun pieni ystävä saikaan. Norma ei ehtinyt tulla kipeäksi eikä kärsiä tuskista kohtutulehduksen tai sydämen takia, vaikka todella vakavasti sairas olikin. Sen viimeinen eläinlääkärireissu oli kiva matka muiden joukossa, jonne se lähti hyväntuulisena häntää heiluttaen. Me teimme sille raskaan viimeisen palveluksen onneksi riittävän ajoissa.

Suru on noussut pintaan vasta parin viimeisen päivän aikana, nyt kun päivittäin huomaan että Normaa ei enää ole. Vaikka Norma ei saanut mielestäni elää kääpiökoiran mittapuulla kovin vanhaksi, on yhdeksän yhdessä vietettyä vuotta melkoisen pitkä aika. Moni avioliittokaan ei kestä yhtä kauan. Olen muistellut kaikkea mitä noiden vuosien aikana elämässämme on tapahtunut ja sitä miten Norma on siinä kaikessa ollut mukana. Jos koiristamme kaikki, niin erityisesti kuitenkin Norma oli minun koirani. Oikeastaan se valitsi minut ja piti omanaan kaikki nämä vuodet. Olen aina vitsillä sanonut, että jos Norma saisi päättää, minulle kasvaisi kengurun pussi, jossa se istuisi eikä kulumallakaan lähtisi pois. Norma käyttikin hyväkseen jokaisen tilaisuuden liimautua minuun kiinni. Se istui sylissäni ruokapöydässä ja makasi rinnallani tai niskan takana telkkaria katsellessa. Sängyssä vieressä nukkuminen loppui aikanaan siihen, että pelkäsin litistäväni koiran yön aikana hengiltä. Norma kun nukkui aivan kirjaimellisesti kylki kyljessä.  En varmasti ikinä tule omistamaan toista koiraa, joka omistautuu minulle samalla tavalla. Jokaiselle meillä vierailleelle Norma on tuttu; se joka ovelasti lähes huomaamatta hyppäsi vieraan syliin kahvipöydässä. Edesmennyttä kunnioittaen täytyy kuitenkin myöntää, että Normassa oli myös huonot puolensa. Lempinimensä, Rouva Rutina, se ansaitsi olemalla pentujen ja vähän isompienkin kauhu. Pienestä koostaan huolimatta sen ylitse ei laumassa kävelty ja vaikka muut koirat eivät sitä aina tuntuneet ottavan kovin tosissaan, ne kuitenkin kunnioittivat pientä päättäväistä harjakoirarouvaa. 

Hautasimme Norman pihallemme Wilsonin viereen. Nyt jäljellä ovat enää muistot rakkaasta ystävästä. Hei, hei Norma.

 

Kommentoi kirjoitusta.

Vaasan KV

Tiistai 14.4.2015 klo 13:29 - Sanna

Meille on joka vuotinen perinne osallistua huhtikuussa Vaasan kansainväliseen näyttelyyn, joka onkin yksi kevään alkamisen merkkipaaluista. Tänä vuonna ilmoitin mukaan Kisun, Murun ja Putkosen. Lampaiden karitsointien takia vaati pientä sumplimista, että Hannukin pääsi näyttelyreissuun mukaan, mutta päivän lomitus oli lopulta sujunut oikein mallikkaasti vaikka pari uuhta oli pyöräyttänyt karitsansakin sillä välin. Beaglejen arvostelu oli heti aamulla ensimmäisenä ja siksi matkaan lähdettiin varhain. Kisun matkapahoinvointi on pikkuisen hellittänyt pentuajan kurjimmista yök-pask-yök-ajoista, mutta hieman ennen Kokkolaa Kisu oksensi autoon pihalta ilmeisesti aamupalaksi nauttimansa kakat ja täytyy sanoa, että minä joka en todellakaan ole herkkä minkään eläimistä tulevan eritteen hajuille, olin vähällä yökätä samaan syssyyn. Ajeltiin sitten ikkuna auki läheiselle huoltoasemalle siivoamaan jäljet niin autohäkistä kuin koirasta.

Beagleja oli ilmoitettu 14 kappaletta ja arvostelevana tuomarina toimi miellyttävä ruotsalainen herra. Uroksia oli vain kaksi, Putkonen ja toinen avoimen luokan uros. Molemmille eri:t ja SA:t ja lopulta kilpailuokassa Putkoselle voitto ja siitä tuli sitten saman tien PU-1. Harmittaa, etten ymmärrä tai puhu ruotsia muutamaa sanaa enenpää, joten tuomarin selostus valintakriteereistään jäi lähes kokonaan ymmärtämättä. Ilmoitin Kisun taktisesti (ja lopulta kannattavasti) nuorten luokkaan, kun KV-näyttelystä oli kerran kyse. Tuomari tykkäsi Kisusta kovasti ja luokkavoitto tulikin SA:lla höystettynä. Avoimen luokan nartuista vain Muru ja Katin Poppis saivat erinomaisen ja tuomarin itsensä sanomana kisa oli todella tiukka näiden kahden välillä, tällä kertaa Muru sijoittui kilpailuluokassa ensimmäiseksi. Onneksi Hannu oli matkassa mukana, sillä apukäsiä tarvittiin PN-luokkaan. Tuomari sanoi minulle, että löysien alaluomien takia sijoitti Murun PN-3, muuten Muru olisi voittanut. Voiton veikin sen sijaan suureksi yllätykseksi Kisu! Ja niin Kisu sai toisesta näyttelystään toisen sertinsä ja ensimmäisen Cacibinsa. Rotunsa- ja vastakkaisen sukupuolen parhaan valinta koiriemme väliltä oli tällä kertaa  "family affair" kuten tuomari totesi ja niin Putkosesta tuli ROP ja Kisusta VSP. Näyttelyä edeltävänä iltana sanoin nukkumaan mennessä Hannulle, että vaikka Vaasasta ei ikinä (Lyytin taannoista Cacibia lukuunottamatta) ole tullut meidän koirille menestystä, sinne on aina yhtä kiva mennä. Taisi olla kerrankin positiivista manausta ;)

Tupuna oli reissussa mukana turistina ja pääsi iltapäivällä suurimman väenpaljouden hälvennyttyä käymään myös näyttelyhallissa. Siellä se oli juuri yhtä reipas kuin kaikkialla muuallakin tähän asti, ja  jo oikein odotan että Tupunan kanssa päästään heinäkuussa kehän sisäpuolelle. Paikalla oli vaasalainen kuvausfirma, jonka ständillä sai käydä kuvauttamassa koiransa. Kisusta ja Tupunasta otettiin kuvia, toivottavasti joku onnistunutkin kappale, jotta voin laittaa niitä myöhemmin tännekin esille.

img_7141.jpg

Putkosen kanssa kehässä

img_7144.jpg

Kuvat eivät oikein onnistuneet, mutta tässä todiste siitä että Kisukin oli paikalla. Tuomari katsoo liikkeitä.

img_7159.jpg

ja Muruliini

img_7164.jpg

Vielä Putkosen poseeraus

img_7174.jpg

ja hetsausta ja harjoittelua luppoajalla :)

v__62e9_1.jpg

Sekä näyttelyharrastukseen ollennaisesti kuuluvaa odottelua.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: näyttelyt, Kisu, Putkonen, Muru

Piraattibeagle

Lauantai 11.4.2015 klo 16:47 - Sanna

Olen jo aikaisemmin kirjoitellut täällä blogissa ( Terve rotu vai "terve rotu"?) Pömppärellan oikeaa silmää vaivaavasta keratokonjunktivitis siccasta eli kuivasilmäisyydestä. Silmän tila odotetusti vain paheni koko ajan, joten pitkällisten pohdintojen jälkeen päädyimme lopulta sairaan silmän poistoon. Koska aiheesta löytyy netistä yllättävän vähän tietoa, ajattelin kirjoittaa silmänpoisto-operaatiosta tänne, josko siitä olisi joskus jollekin saman asian kanssa painivalle jotain hyötyä tai ainakin vertaistukea. Eläinlääkärimme vakuutti meidän tehneen oikean ratkaisun ja totesi silmän poistojen olevan melko yleisiä toimenpiteitä niin koirille kuin kissoillekin. Luultavasti tavallisin silmän poistoon johtava sairaus on glaucoma eli silmänpainetauti, jolloin sairas silmä joudutaan poistamaan silmänpaineen pullistaessa silmää ulos kuopastaan.

wp_003094.jpg

Viimeinen kuva Pömppiksestä kaksisilmäisenä eläinlääkärin pihassa ennen vastaanotolle menoa.  Tuulinen ilma ja sairas silmä kuivuu erityisesti, silmän siristely näkyy tässäkin.

Pömppärellan viimeinen päivä kaksisilmäisenä oli 19.3.2015. Jännitin leikkausta melkoisen paljon, ja vaikka tosi turhamaiselta kuulostaa, minua pelotti toipumisen lisäksi myös se minkälaiselta oma rakas koira tulee näyttämään toisen silmän puuttuessa. Itse leikkaus sujui nopeasti, siinä silmämuna poistetaan ja silmäluomien reunoja leikataan jonkin verran pois, jotta kiinni tikattu haava kasvaa parantuessaan umpeen. Eläinlääkäri valvoi tilannetta hyvän tovin leikkauksen jälkeen, sillä silmän poistossa on olemassa leikkauksen jälkeinen verenvuotoriski. Juuri kun Pömppistä ruvettiin valmistelemaan kotiin lähtöä varten, silmäkuopasta alkoi vuotamaan verta sen verran paljon, että eläinlääkäri katsoi parhaaksi avata sen uudelleen ja tarkistaa ettei mikään suoni ole ruvennut vuotamaan. Veri kuitenkin tihkui ilmeisesti vain tikkien rei'istä ja uudelleen kiinni ompelemisen jälkeen päästiin kotimatkalle nukkuvan yksisilmäisen beaglen kanssa.

Pömppis heräili leikkauksen jälkeen pikku hiljaa ja oli heti lääketokkurasta selvittyään jo iltapäivällä todella hyvävointinen. Ruoka maistui, eikä kauluri haitannut Pömppistä onneksi ollenkaan. Sitä pitikin pitää tikkien poistoon saakka eli kymmenen päivää. Mitään riskejä toipumisen ja tikkien repeämisen kanssa ei haluttu ottaa, joten Pömppis joutui olemaan erossa lauman muista koirista siihen asti, että haava oli täysin parantunut.  Toipilasaikana pihalla käytiin vain tekemässä tarpeet.  

Leikkauspäivän iltana silmäkuoppa alkoi täyttymään verellä, niin että se pullotti todella pahasti ja verta valui reippaasti norona silmäkulmasta ulos. Eläinlääkärin kanssa sovittiin puhelimessa, että painelen kohtaa viileällä ja seuraan tilannetta aamuun saakka. Nukuin yön koiran unta aina välillä Pömppiksen vointia tarkistellen. Koira oli onneksi koko ajan kivuttoman oloinen. Vuoto jatkui aamuun saakka, jolloin menimme takaisin eläinlääkäriin. Haava avattiin uudestaan, taaskaan vuodolle ei löytynyt mitään ikävää syytä, vaan runsaasta määrästä huolimatta se oli vain vaaratonta tihkutusta. Avaaminen oli siis lopulta turhaa, mutta minulle se takasi mielenrauhan viikonloppua vasten, kun nyt oli varmistettu, ettei auenneista verisuonista ollut kyse. (Täällä kun eläinlääkäri tilanne päivystysaikaan on todella onneton.) Tuona iltana Pömppiksen pää turposi leikatulta puolelta valtavasti aivan suunpieliä myöten. Koska edelleen Pömppärella oli virkeä, söi ja oli kaikin puolin kivuttoman oloinen ja leikkauksen jäljiltä tietysti vahvalla antibioottikuurilla, en hermoillut paljoakaan turvotuksen takia. Seuraavan päivän aikana kaikki turvotus sitten suli kokonaan pois.

Silmän poiston jälkeen on tavallista, että verta voi tihkua silmänurkasta hieman parin seuraavan päivän aikana. Pömppiksen silmästä veren vuoto ei vaan ottanut sen paremmin juuri vähentyäkseen kuin loppuakseenkaan. Pesimme lavuaarin yllä Pömppiksen haavaa aamuin illoin, sillä veri sotki niin haavaa kuin poskea. Koira oli todella hurjan näköinen ja välillä meinasi epätoivo jo iskeä siitä, että eikö haava parane ja umpeudu ollenkaan. Viikko leikkauksen jälkeen Pömppikselle määrättiin kortisonikuuri, jonka toivottiin vihdoin kuivattavan vuodon. Ehdin hakea  lääkkeet apteekista, mutta en antaa ainuttakaan koiralle, kun iloksemme totesimme että vuoto alkoi selvästi tyrehtyä. Seuraavan päivän aikana se sitten loppuikin kokonaan ja saatoimme jo huokaista helpotuksesta. Vaikka homma ei sujunut ihan kuin Strömsössä, voittajina lopulta selvittiin. Tikit poistettiin ajallaan kymmenen päivää leikkauksen jälkeen ja voi miten nätisti parantunut haava tikkien alta paljastuikaan. Omaan silmään Pömppis on se sama koira kuin kaksisilmäisenä, eikä poistetun silmän kohta näytä edes kovin pahalta. Nyt silmän poistosta on kulunut kolme viikkoa. Silmän alue on painunut hieman kuopalle ja tulee varmasti vielä ajan kanssa painumaan lisää. Mutta tärkeintä, että Pömppis on päässyt eroon jatkuvaa kipua tuottaneesta silmästään ja me siitä seuranneesta loputtomasta silmätippojen laittamisesta. Hannu totesikin Pömppiksen haavan parannuttua, että tämä leikkauspäätös meidän olisi pitänyt tehdä paljon aikaisemmin. Olen ehdottomasti samaa mieltä.

Sitten se merkittävä seikka eli miten Pömppis on sopeutunut elämään vain yhden silmän varassa? Todella hienosti. Sen voin vastata jo näin vähän aikaa leikkauksen jälkeen. Siitä ei oikeastaan edes huomaa, että toinen silmä puuttuu. Niin pihalla kuin sisällä se leikkii toisten kanssa ihan samalla tavalla (lue: yhtä rajusti) kuin aina aikaisemminkin. Vauhdikkaita takaa-ajoleikkejä silmän puuttuminen ei ainakaan näytä hidastaneen tippaakaan. Olen miettinyt, kuinka huonoksi näkö Pömppiksen sairaassa silmässä mahtoi ehtiä jo mennä ennen poistoa? Ehkäpä Pömppis on jo pitemmän aikaa elänyt pääasiassa terveen silmänsä näkökyvyn varassa. Lenkeillä olen huomannut oikean silmän puuttumisen vaikutuksen niin, että kun Pömppis kulkee yleensä vasemmalla puolellani ja minä jään nyt koiran sokealle puolelle, se kävelee välillä vahingossa hieman liikaa eteeni, jolloin minä joudun varomaan etten astu koiran päälle. Yhdellä lenkillä Pömppis käänsi päätään silmättömälle puolelleen nähdäkseen meitä takaa lähestyvän auton. Pömppis vähän säikähtikin auton huristaessa "yllättäen" ohi, se kun ei tietenkään saanut kuulemansa perusteella odottamaansa näköhavaintoa autosta. Uskon, että Pömppis oppii hyvin äkkiä kompensoimaan toisen silmän puuttumisen, jolloin tälläiset pienetkin jutut jäävät kokonaan pois. Nyt jälkikäteen katsoen kaikki omat epäluulot koiran toisen silmän poiston suhteen tuntuvat kovin ylimitoitetuilta, kyseessä kun ei ole elämä täysin sokean koiran kanssa. Niinkuin eläinlääkäri sanoi, puuttuva silmä taitaa lopulta haitata enemmän meitä ihmisiä kuin koiraa itseään. Onneksi Pömppiksen toinen silmä on todettu täysin terveeksi ja voimme odottaa monia yhteisiä vuosia elämäniloa pursuavan "Piraattibeaglemme" kanssa. 

Poikkeuksellisesti liitän toipumisajan silmäkuvat postauksen loppuun, koska nämä ovat aika hurjia ja herkempi haluaa ehkä jättää nämä katsomatta.

Heti leikkauksen jälkeen silmä näytti kotona tältä. Verenvuoto ei ole vielä alkanut.

wp_003096.jpg

Sitten hurjempi kuva! Seuraava aamu silmän poiston jälkeen ennen uudelleen eläinlääkärin pääsyä.  Pömppiksen olokaan ei ollut paras mahdollinen, siksi terveen silmän vilkkuluomikin on noussut silmän päälle.

wp_003098.jpg

Sitten vihdoinkin, tikit poistettu ja haava parantunut :) Silmätipat Pömppikselle laitettiin aina pöydällä ja trimmipöytä onkin Pömppiksen mielestä huippukiva, koska tippojen laittamisen jälkeen sai aina namin. Edelleen Pömppis odottaa pöydälle pääsyä, vaikka silmän hoitamisen takia sinne ei tarvitse enää mennä.

img_6607.jpg

Arpi on muuttunut väriltään tummemmaksi. Yksisilmäisyys ei arkielämässä haittaa, käpyjä löytyy pureskeltavaksi yhdelläkin silmällä.

img_6923.jpg

Kuopalle painumisen huomaa tästä hyvin.

img_6980.jpg

Pömppis on sama iloinen koira kuin ennen leikkausta, mutta ilman kipuja! :)

img_7129.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pömppis, koiran silmän poisto, kuivasilmä, kuivasilmä koiralla

Tekemisen meininki

Keskiviikko 1.4.2015 klo 12:38 - Sanna

Blogin kirjoittelu on taas jäänyt vähemmälle muiden puuhien takia. Tätäkin kirjoitusta olen kirjoitellut suunnilleen lause kerrallaan aina sopivan hetken tullen ja kerran se oli jo keskeneräisenä ehtinyt karata hetkeksi tänne luettavaksikin...

Pennuista kiinnostuneille on nyt hyviä uutisia. Kävin Tellervon kanssa maanantaina eläinlääkärissä tiineysultrassa. Viikko sitten näytti siltä, että Tellervo on todennäköisesti kantavana, kunnes sitten tuntui että hienoinen vatsanseudun pyöristyminen rupesi katoamaan. Kun nisissäkään ei minkäänlaista muutosta ollut nähtävissä, olin jo lähes varma, että tyhjä se on niinkuin syksyllä ja ainoastaan hetkellisesti  turvoksissa valeraskauden takia. Viikonlopun näyttelyreissulla ehdin monelle tutulle harmitellakin sitä, ettei meille taaskaan ole pentuja tulossa. Olikin iloinen yllätys, kun eläinlääkäri totesi, että: "Ohhoh, täällähän onkin pentuja." Hän kun oli kanssani samaa mieltä koiran nähtyään. Luulo ei siis ollut tiedon väärti tällä kertaa, hyvä niin! Ihanaa ruveta nyt pikkuhiljaa valmistautumaan pentujen syntymää varten. Koska meillä on ollut vain pari kevät/kesä-pentuetta aikaisemmin, odotan nyt erityisesti sitä että pentujen kanssa pääsee jo pienestä asti myös ulkoilemaan, mikä ei talvipentujen kanssa ole mahdollista. Toivottavasti siis erityisesti kesäkuusta tulee ilmoiltaan sopivan lämmin ja kuiva.

Työhommat jatkuvat melkoisen hektisinä. Karitsoinneissa on tällä hetkellä menossa suvantovaihe niin, että katraan koko kasvaa noin yhdellä karitsoinnilla päivässä. Tämä on tarjonnut sen verran vapaa-aikaa, että olen ehtinyt lenkkeilemään taas päivittäin ja nauttimaan koirien kanssa kerrassaan upeista kevätilmoista. Tosin viime viikko on tuonut talven lumineen ja loskineen takaisin ainakin tänne Kannuksen korkeudelle. Harrastuksille olen ottanut aikaa sen verran, että Tupunan kanssa aloitimme arkitottelevaisuus kurssilla muutama viikko sitten. Koska Tupuna on vielä kovin pieni ja emäntä vailla suurempia tavoitteita, meille kurssin pääasia on sosiaalistuminen ja yhdessä tekeminen. Eli ei niin tärkeää mitä opitaan vaan se, että puuhaillaan jotakin yhdessä ja nähdään muita koirakkoja.

wp_003088.jpg

Tupuna ja Pipari kylillä lenkkeilemässä.

Piparin kanssa pääsin muuten testaamaan doboa. Dobo on Suomessa kehitetty, koiran ja omistajan yhteinen liikuntamuoto, jossa nimenomaan doboiluun tarkoitetuilla jumppapalloilla kohotetaan lihaskuntoa ja harjoitetaan tasapainoa yhdessä koiran kanssa. Ja kaiken lisäksi se on tosi hauskaa! Minä ja Pipari innostuimme lajista kovasti. Olen epäillyt kengurua livahtaneen johonkin kohtaan Piparin perimää, joten tälläinen tasapainoilulaji oli kuin tehty sitä varten. Sillä oli niin hauskaa, että valehtelematta Piparin häntä heilui koko tunnin putkeen. Ehdottomasti tilaan dobo-pallon ja tasapainotyynyn itselleni, että pääsen kotona harjoittelemaan Piparin ja muidenkin koirien kanssa. Dobon alkeiskurssille osallistutaan heti kun sellainen järjestyy  Lisää dobosta voi lukea tästä linkistä: www.dobo.fi 

Uskaltauduin menemään myös Rally-Tokon alkeiskurssille. Laji on minulle ihan vieras ja siksi kiva päästä siihen viimein tutustumaan. Ekalla kerralla treenikaverina oli Pipari, mutta toiselle kertaa vaihdoin lennosta Waakkuun. Kummatkin koirat olivat heti mahtavalla asenteella mukana, yhdessä tekeminen on hauskaa ja namejakin saa koko ajan! Jatkossa treeneissä taitaa kulkea mukana Waakku, ellei sitä kauan kaivattua sopivaa sijoituskotia satu neitoselle löytymään tässä välissä.

Viime viikonloppu vierähtikin sitten kokonaan Turussa näyttelyiden merkeissä. Epäreilusti karitsointien takia emme päässeet Hannun kanssa yhdessä reissuun, joten hyvänä matkaseurana minulla oli tällä kertaa Tellervon kasvattaja Maria-Riitta. Koska matkaan lähdettiin Minillä, johon maasturi syksyllä vaihtui, minun täytyi jo ilmoittautumisvaiheessa päättää ketkä kaksi koiraa otan näyttelyyn mukaan. Täydellisessä autossa on nimittäin yksi miinus, se on kovin, siis todellakin kovin pieni. Reissuun lähdön lähestyessä ehdin jo tuskailla kuinka saan autoon mahtumaan ne kaksikaan koiraa, saati sitten näyttelyhäkit ynnä muut tykötarpeet. Vähän tuskan hikeä ja tarkkaa pakkaamista ja Miniin mahtui kuin mahtuikin kaikki tarvittava! Oikein harmittaa etten tajunnut missään vaiheessa ottaa kuvaa tästä varsinaisesta tilaihmeestä. Matkaa Kannuksesta Turkuun kertyi 500 kilometriä, joista menomatkalla perjantaina viimeiset 300 satoi vettä tauotta ja koko ajan lisääntyvissä määrin. Viimeisen tunnin ajan pyyhkijänsulat viuhuivat täysillä ja silti kaistan reunoja oli välillä pimeässä vaikea erottaa. Perille päästiin iltasella ja koirat tapansa mukaan nauttivat reissussa olemisesta ja hotellielämästä. Mikäs sen mukavampaa kuin pehmeät sängyt ja puhtaat lakanat.

wp_003122.jpg

Aah, hotellissa!

Lauantaina oli Turun kansainvälinen koiranäyttely, jossa beaglet arvosteli brittiläinen kasvattajatuomari. Beagleja oli ilmoitettu 17 kappaletta. Koska  beagleille oli myös harjoitusarvostelija, koirat käytiin erittäin tarkasti läpi ja tämä antoi paljon myös minulle, kun kaksi tuomaria käyvät yhdessä läpi koiran virheet ja hyvät puolet. Arvostelut olivat aivan koirieni näköiset, joten voin olla tyytyväinen. Putkonen sai avoimessa luokassa erinomaisen ja sijoittui kilpailuluokassa toiseksi, mutta ei saanut SA:ta. Luokan voittanut venäläinen uros olikin lopulta uroksista ainoa SA:n saanut. Muru esiintyi niin ikään avoimessa luokassa. Murulle erinomainen, SA ja luokkavoitto. PN-kisassa ei sijoitusta tullut.

wp_003114.jpg

Vettä satoi lauantaiaamunakin, kun koirien kanssa lenkkeilin Aurajoen viertä. Koiranilma ei ole Murua varten!

wp_003111.jpg

Putkoselle kelpaa vähän kurjemmatkin kelit.

Sunnuntaina oli vuorossa Beaglejärjestön vuotuinen Päänäyttely. Beagleja oli ilmoitettu reilu viisikymmentä. Erikoisnäyttelyn järjestämispaikaksi Turun Messuhallin auditorio oli suorastaan loistava isoine matotettuine kehineen. Minulla oli kamera mukana, koska ajattelin kuvaavani koiria miten ehdin. Jälleen kerran tuli todettua, että se on vähän joko tai, en pysty keskittymään kuvaamiseen, jos haluan siinä ohessa vaihtaa kuulumisia ihmisten kanssa ja viedä välissä omatkin koirat kehään. Kamera sai siis pentujen kuvaamisen jälkeen jäädä laakereilleen lepäämään. Putkoselle avoimessa luokassa luokkavoitto erinomaisella ja SA:lla. PU-kisassa Putkis sijoittui lopulta neljänneksi. Muru liikkui todella laiskasti kehässä, mikä ei ole sille tavallista. Se onkin juoksujen jäljiltä edelleen turvoksissa ja uskon valeraskauden hieman vaivaavan. Murulle AVO ERI3 SA. Rodun arvostelun päätyttyä suunnattiin kotimatkalle ja kelin suosiessa olinkin kotona jo yhdeksän aikaan illalla. Mielessä kyllä taas kävi ajatus, että jonkin asteista hulluutta tämä vaatii kun tuhat kilometriä taas pasahti viikonlopun aikana matkamittariin ;) Samanhenkisiä ihmisiä ja ihania, ihania beagleja, niistä on tämä harrastus tehty! Maria-Riitalle vielä kiitokset kivasta matkaseurasta!

wp_003121.jpg

PääsiäispuPutkonen Aurajoen sillalla

1 kommentti .