WDS matka Budapestiin

Tiistai 4.6.2013 klo 12.48 - Sanna

Ilmat ovat olleet vuodenaikaan nähden niin upeat, että tietokoneen ääressä istuminen ja sitä myöten blogin päivitys on jäänyt pienelle tauolle. Kun tänään nyt pitkästä aikaa näyttää olevan hieman pilvisempi ja viileämpi päivä, minun on aika kirjoitella Budapestin Maailman Voittaja-näyttely reissusta, joka oli kaikin puolin onnistunut. Vaikkakin univelkaa matkatessa ehti tekemään, niin ne velat olen onneksi saanut kuitattua.

Reissuun lähdimme Katin kanssa perjantaina 17.5. Oulun lentokentältä. Koska koneemme lähti kohti Helsinkiä jo kello kuusi, jouduin heräämään yhdeltä yöllä (tunnin yöunien jälkeen) ja kahden aikaan huristelin jo yhtä matkaa aamuauringon kanssa Raaheen Katia kyytiin hakemaan. Helsingissä meillä ei onneksi ollut kovin pitkästi aikaa odotella Budapestin lentoa ja perillä määränpäässä oltiin jo reilusti ennen puoltapäivää. Olimme lukeneet kaikki mahdolliset pelottelut Budapestin villeistä taksiyrittäjistä ja jännitimme, millä konstilla pääsisimme kentältä hotellille turvallisesti. Onneksi tuloaulassa oli minibussitaksiyhtiön tiski, josta pystyimme ostamaan meno-paluukuljetukset hotellille ja sunnuntaina takaisin lentokentälle. Sekin onnistui, että sunnuntaina meidät noudettiinkin koiranäyttelystä hotellin sijaan. Lämpimästi voin suositella tuota palvelua Budapestin matkaajille, se toimi erittäin hyvin; kyyti tuli sovittuun aikaan, kuljettajat olivat ystävällisiä ja kielitaitoisia ja hintaa koko lystille kahdelta hengeltä tuli vain 34 euroa.

Hotellille saavuimme reilut pari tuntia ennen sisäänkirjautumisaikaa, mutta huoneemme oli jo tuolloin valmiina ja se luovutettiin meille heti. Iloinen yllätys sekin. Olimme tuossa vaiheessa olleet hereillä jo melkein puolivuorokautta ja lepäsimmekin hetken ennenkuin suunnistimme kiertämään vähän kaupunkia. Muutama tunti sitten käveltiin keskustaa ristiin rastiin. Erikoista oli, että edes minä en löytänyt oikeastaan mitään ostettavaa ja se oli pienoinen pettymys. Väsymys painoi jo niin raskaasti, että palasimme hotellille jo ilta kuuden aikoihin ja kävimme kovasti kaivatuille yöunille. Budapestin iltaelämästä meiltä kahdelta ei siis kannata kysyä mitään! :D 

Pestin puolella

Kahdentoista tunnin yöunien jälkeen olimme aamulla aikaisin valmiita aamupalalle ja suuntaamaan näyttelyyn. Hienoista epävarmuutta aiheutti näyttelypaikan löytäminen, mutta rohkeasti suuntasimme metrolle ja löysimme lopulta Örs Vezér aukiolta linja-auton, jolla pääsimme Hungexpolle. Näyttelypaikka oli messukeskus, jossa oli erillisiä halleja, joita yhdisti osittain katettu ulkoalue. Sisäänkäynniltä luettelot olivat loppuneet jo heti aamulla. Jonkin näköinen kehäkarttakin olisi helpottanut näyttelyvieraan eloa kummasti, sillä tiesimme missä kehässä beaglet arvostellaan, mutta emme tienneet missä hallissa ko. kehä sijaitsi. Ongelma ratkesi sitten lopulta sillä, että meitä vastaan käveli ulkona beagle, jonka omistaja neuvoi meidät oikeaan halliin. Luettelon hankkiminen ennen kehän alkua kuluttikin sitten kummasti aikaa ja hieman hermojakin. Onnistuimme kuitenkin lopulta molemmille sellaiset ostamaan ja kiiruhtamaan kehän laidalle arvostelun jo alettua. 

Messualuetta

Urokset ja nartut oli jaettu omille tuomareilleen. Kaikkiaan beagleja oli näyttelyyn ilmoitettu 211 kappaletta. Niin mielellään kuin olisimme seuranneet ja kuvanneet kaikkien koirien arvostelun, jouduimme poukkoilemaan kahden kehän väliä sen mukaan, missä luokissa esiintyi meitä eniten kiinnostavia koiria. Neljä tuntia hurahti kuin siivillä.  Oli ihana nähdä livenä paljon sellaisia koiria, joiden kuvia olen nähnyt ja oikeastaan sain todeta, että pidin luonnossa lähes kaikista niistä, joista olen kuvissakin pitänyt  ja sama toisinpäin. Molemmat tuomarit tuntuivat erittäin paneutuneilta tehtäväänsä ja etenkin urokset arvostelleen tanskalaisen herrasmiehen työtä oli ilo seurata, niin hyväntuulinen hän jaksoi olla koko ajan. Oli mukava tavata tuttuja ja tutustua uusiin ihmisiin, Koistisen kasvattajien kanssa juttelin hyvän tovin. Vihdoinkin tapasin myös Piparin kasvattajan, jolle minulla oli Suomesta mukanani pienet viemiset. Kamera oli tietysti ahkerassa käytössä ja pelkästään beaglekuvia tältä reissulta kuva-arkistoihini kertyi reilut puolentoista tuhatta.

Tämän poitevinin juokseminen ryhmäkehään sai sydämeni hypähtämään! Jos ikinä vielä sorrun hankkimaan ison koiran, olkoon se sitten poitevin. 

Ryhmässä sijoittuneiden kuvaaminen oli tehty yleisölle mahdottomaksi. Olin kateellinen näille pressi-kortillisille.

Lauantaina meille jäi kovin vähän aikaa kierrellä näyttelyalueella, kun loppukilpailut alkoivat melkeinpä heti beaglejen arvostelun päätyttyä. Katsoimme ryhmäkilpailut kokonaisuudessaan loppuun asti. Kello oli jo yli ilta kuuden kun lähdimme linja-autolla ja metrolla suuntaamaan takaisin hotellille. Matkalla pongasimme ostoskeskuksen ja meitä harmitti kovasti ettei meillä ollut mahdollisuutta seuraavana päivänä käydä siellä, sillä sunnuntai oli Unkarissa jokin pyhäpäivä ja kaikki kaupat sitä myöten suljettu. Hotellin viereisestä pienestä Tescosta haettiin hieman evästä seuraavaa päivää varten ja tovin Katin kanssa mietittyämme päätimme ruveta nukkumaan, kumpikaan meistä ei olisi enää jaksanut kaupungilla kierrellä.

Mihinkäs sitä hihnaa tälläisessa pikku tapahtumassa tarvitsisi. Emäntä shoppaa ja kääpiösnautseri odottaa nätisti sivummalla.

Sunnuntai aamuna kirjauduimme hotellista ulos aamupalan jälkeen ja suuntasimme matkalaukkujemme kanssa näyttelypaikalle. Menimme tällä kertaa taksilla, sillä viereisen metroaseman rullaportaat olivat niin hurjat, ettemme uskoneet millään selviävämme niistä matkalaukkujen kanssa ja hissiäkään emme siellä nähneet. Päätimme käyttää sunnuntain näyttelypaikalla kiertelemiseen. Myyntikojuja näyttelyssä oli huomattavasti vähemmän kuin olin odottanut, ehkä suunnilleen saman verran kuin meillä messarissa. Hinnatkaan eivät olleet oleellisesti halvempia, mutta se selittynee sillä, että myyjät olivat tulleet paikalle ympäri Eurooppaa. Melkein tuli ongelmaksi se, miten saada hassattua kaikki vaihdetut valuutat. Löytyi sitä ostettavaa sitten lopulta sen verran, että sekin ongelma ratkesi. Kotona harmittelin etten tullut ostaneeksi enempää Unkarissa valmistettuja suklaanougat-konvehteja, ne olivat mielettömän hyviä.

Näyttelyvieraat rapsuttelivat ohi mennessään koiria, vaikka omistajia ei välttämättä näkynyt mailla halmeilla. Ei tulisi mielenkään vastaava käytös täällä meidän näyttelyissä. Koirat olivat erittäin ystävällisiä.

Paikallista koirakulttuuria ihmettelimme päivän aikana ääneen monet kerrat. Turistikoiria paikalla oli aivan valtavasti. Kun kyseessä on suuri tapahtuma, ihmettelimme miten paikalla näkyi todella paljon erittäin pieniä koiranpentuja, nuorimmat varmasti vain kuusi tai seitsemän viikkoisia. Mitään rokotusten tarkastusta niille ei varmaan oltu tehty. Sunnuntai päivä oli kaiken lisäksi todella kuuma, varmaan liki 30 astetta ja monen koiran olo sen takia näytti tukalalta. Erityisesti meitä ihmetytti koirien irtipitäminen näyttelyalueella, mutta hienosti näyttivät koirat olevan omistajiensa hallinnassa. 

Kuvazsin esiintyminen oli koko perheen show.

Sunnuntaina katsoimme pääareenalla unkarilaisten rotujen esittelyn, josta emme valitettavasti oppineet mitään uutta, sillä koko show oli juonnettu ainoastaan unkarin kielellä. Tälläisiä ikäviä pikku mokia Unkarin kennelliitolla oli sattunut järjestelyjen suhteen useita. Vaikea kuvitella vastaavaa tapahtuvaksi ensi vuonna Helsingissä.

Kaiken kaikkiaan matkamme oli oikein onnistunut. Budapest jätti tällä pikavisiitillä erittäin hyvän vaikutelman ja sanoinkin Katille kotiin lähtiessämme, että haluan joskus matkustaa sinne lomalle Hannun kanssa tutustumaan kaupunkiin lähemmin. Siitä se ajatus sitten oikeastaan lähti. Meillä on tämän kuun puolivälissä muutama päivä lomaa, joten toissa päivänä otin ja varasin meille lennot ja hotellin Budapestista. Kahden viikon päästä olemmekin sitten siellä ja toivottavasti voin ostaa lisää sitä hyvää suklaata, jonka perään jäin hieman haikailemaan :)

Birminghamin matka - osa 2

Keskiviikko 13.3.2013 klo 18.11 - Sanna

 Vuokrasimme auton jo lentokentältä koko Cruftsin matkan ajaksi. Vasemmanpuoleinen liikenne ei tuottanut Hannulle mitään ongelmia, sen sijaan ilman navigaattoria olisimme olleet aivan totaalisen hukassa. Osasimme odottaa runsaasti liikenneympyröitä, mutta se parikymmenen ympyrän määrä 15 mailin matkalla lentokentältä hotellille yllätti meidät täysin. Liikenne oli erittäin sujuvaa ja liikennekulttuuri ystävällistä. Kaistoja oli paljon ja niitä joutui vaihtelemaan sen mukaan monennestako liittymästä on seuraavasta ympyrästä kääntymässä, mutta kuljettajat antoivat tilaa toisilleen kaistanvaihtoihin erinomaisesti ruuhka-aikanakin. Jouduttaa liikennettä selvästi, kun muut tien päällä olijat otetaan kohteliaasti huomioon.

Yövyimme Birminghamissa Plought & Harrow hotellissa lähellä keskustaa. Ensivaikutelma hotellistamme oli hyvä, se oli kaunis, koristeellinen vanha kivitalo.  Ulko-ovella paistatteleva plagaatti kertoi J.R. Tolkienin yöpyneen hotellissa vuonna 1916, joten aivan uudesta majoitusliikkeestä ei ollut kyse. Sisääntuloaula ja muut yleiset tilat olivat oikein tyylikkäitä ja rakennuksen ikää kunnioittavasti sisustettuja sekä perinteisen englantilaisia. Huoneemme sitten sijaisikin huomattavasti myöhemmin rakennetussa lisäsiivessä, jonne kuljettiin lisäosaa pitkin, niin että se kaunis "varsinainen hotelli" näkyi huoneemme ikkunasta. Koko päivän matkustamisen jälkeen meillä oli niin kova nälkä, että ensimmäisenä iltana turvauduimme hotellin oman ravintolan ruokalistaan. Olisi kannattanut jättää se väliin, sillä valehtelematta eteemme tuotiin lähes syömäkelvottomat ja järkyttävän kalliit annokset. Ukon toiveesta olimme ostaneet aamupalan kuuluvaksi majoitukseemme. Hotellin kunniaksi sanottakoon, että tee oli erinomaista, mutta muuten meille maistui aamiaistarjoiluista vain croissantit ja Ukolle murot. Tarjolla oli toki pekonia, joka ei edes pekonin ystävä Ukolle uponnut, vetistä munakokkelia, paistettuja tomaatteja ja herkkusieniä, brittiläisiä makkaroita sekä papuja. Listassa ei siis sikäli ollut vikaa, mutta mielenkiinnolla odotamme koska kyseinen keittiö nähdään televisiossa Gordon Ramsayn "Kurjissa kuppiloissa".

Huoneemme oli päällepäin ihan kelvollinen, joskin vähän nuhjuinen. Kun ulkolämpötila oli matkamme ajan siinä +5 asteen kieppeillä ja vettä satoi koko ajan, olisi odottanut, että hotellissa olisi lämmitys ollut päällä myös huoneissa yleistentilojen lisäksi. Onneksi matkaan oli tarttunut yhdet ylimääräiset pitkät kalsarit Ukolle, sillä minä vilukissana lainasin niitä ja nukuin kahdet housut, kolmet sukat ja kolme paitaa päällekkäin - ja palelin. Kotiin jääneitä villasukkia oli ikävä! Sänky ja tyyny olivat täysin verrattavissa kasaan lautoja. Mukana matkustavat särkylääkkeet olivat tarpeen, selän ja niskan jumiuduttua pahan päiväisesti kylmässä, kovalla alustalla nukutun yön jälkeen. Epäilen, että tämä hotelli on elänyt loiston päiviään J. R. Tolkienin vierailun aikoihin, plagaatti ei tosin kertonut onko hän yöpynyt hotellissa uudestaan, joten taso on saattanut olla samanlainen jo viimeisen sadan vuoden ajan.

Kuten torstaina, myös perjantaina ajelimme heti aamupalan jälkeen NEC keskukselle, jossa Crufts järjestetään. Opasteet paikan päälle ovat hyvät.  Parkkialueilta on ilmainen bussikuljetus halleille. Pysäköinti maksoi 10 puntaa ja lisäksi sisäänpääsyt näyttelyyn meiltä kolmelta 48 puntaa päivässä eli kalliiksi voi lystiä kehua. Perjantain käytimme näyttelyssä kiertelemiseen, emmekä jääneet seuraamaan erityisesti mitään kehää. Suomenpystykorvat olivat esillä torstaina samaan aikaan beaglejen kanssa, joten ne jäivät minulta valitettavasti näkemättä. Kaikenlaista koiratarvikkeiden ja oheisjuttujen myyjiä Cruftsissa on monta sataa. Koko näyttely on viidessä hallissa, joista jokainen on suunnilleen kokoluokkaa Helsingin messukeskus. Minulle kävikin yhden myyntikojun kanssa niin, että jäin miettimään yhtä siellä myynnissä ollutta juttua ja kun viimein päätin ostaa sen, en enää löytänyt kojua toistamiseen, kun en ollut painanut mieleeni missä hallissa se sijaitsi. Myynnissä oli vaikka mitä ja kivaa ostettavaa olisi ollut aivan hurjasti, mutta hintataso oli aika kallis. Sen sijaan vertailun vuoksi esim. meidän koirilla käytössä olevat ventaped-makuualustat olivat tosi halpoja ja muutenkin juuri pedit olivat mielestäni edullisia. Iso 100 x 150 cm ventapedpala maksoi 8 puntaa eli noin 9,60 euroa! Harmi ettei meillä ollut mahdollista ostaa sieltä mitään isoa.

Taidetaan olla hallissa 3a.

Taidetta kaupan.

Käsintehtyjä rintakoruja. Ostin :)

Mitäs herkkuja Mustille saisi olla? Leipomuksia koirille. Näytti paremmalta kuin monet meille ihmisille tarjolla olleet eväät.

Jonkin verran tein tietysti ostoksia. Mukaan tarttui muutama kirja, pari uutta pantaa koirille ja pieniä beagleaiheisia juttuja, mutta ehkä paras ostos oli vanha spanieliaiheinen peltirasia 20-luvulta.

Matkustellessa oppii tietysti aina jotain uutta. Briteistä opimme, että heillä on vähintäänkin kummallinen maku ruuan suhteen. Ruokatauoilla näimme (ja haistoimme) miten ranskalaisten päälle kaadettiin etikkaa pienistä annospusseista ja joka paikassa leijuva pekoninrasvan käry sai aikaan sellaisen kuvotuksen, etten taida syödä pekonia enää ikinä. Perjantaina näyttelyssä kierrellessä pysähdyin ihmettelemään, kuinka pientä yorkshirenterrieriä puunattiin ja lakattiin punaisella kangaspäällysteisellä jalustalla. En aivan ehtinyt saada kameran asetuksia kohdalleen ja harmittelin  jo, että hassu tapahtuma jäi ikuistamatta. Kunnes sitten satuin vilkaisemaan yorkki kehään ja huuli pyöreänä sain todeta, että nämä koirat näköjään nostetaan Englannissa kehässä jalustalle, kirjaimellisesti!

Yorkkeja kehässä. Heti kun tuomarin katse omasta koirasta kääntyy hetkeksikään pois, alkaa armoton turkin asettelu harjaamalla. Britanniassa kennelharrastajien ikäjakauma on hieman toisenlainen kuin meillä Suomessa.

Täytyy muistaa, että Iso-Britannian markkina-alue on erilaista ja 10 miljoonan koiran maa avaa erilaisia liiketoimintavaihtoehtoja. Kuitenkin meitä huvitti esimerkiksi tämä:

"K9000 Koiranpesukone. Fantastinen uusi bisnestilaisuus" Koska Kannuksessa ei vielä ole koirapesulaa, pistin idean hautumaan korvan taakse. Pesulaani hankkisin ehdottomasti myös koirien kuivauskaapin, joka on tälläinen:

Näyttelyssä oli monenlaista oheisohjelmaa, johon emme tutustuneet sen tarkemmin. Koko päivän sai helposti kulumaan pelkällä ympäriinsä kiertelyllä ja katselulla. Esittelypisteissä oli monenlaisia avustaja- ja opaskoiratoimijoita sekä monien eri rotujen rescueyhdistyksiä. Englanninvinttikoirien rescueyhdistykset jäivät hyvin mieleen ja vasta nyt muistin unohtaneeni ostaa sieltä vinttikoirapehmolelun toiminnan tukemiseksi. No ehkäpä jo ensi vuonna saan siihen uuden tilaisuuden... Jokaisella rodulla oli oma kojunsa Discover Dogs alueella jonka ideana oli, että paikalla oli jokaisesta rodusta koiria omistajineen, joihin koiran hankintaa miettivät saivat käydä tutustumassa ja kyselemässä rodusta. Kävin taputtelemassa oman "sitten joskus" rotuni edustajia eli basset houndeja. Ne ovat mielestäni ihania, sanokoon Hannu asiasta mitä tykkää ;)

Näistä ihanista 4 kuukautta vanhoista labradoreista tulee isoina avustajakoiria.

Suloisia bassetteja

Tästä näyttelymatkasta jäi meille kaikille kolmelle tosi hyvä mieli. Itse olisin viihtynyt Cruftsissa vielä vaikka kolmannenkin päivän, mutta perheen miespuolinen enemmistö ei taitaisi olla asiasta kanssani samaa mieltä. Lauantai kävimme Birminghamin Bullring-ostoskeskuksessa ja ajelimme katsomaan hieman maaseutua ja vanhan linnan raunioita Kenilworthiin.

Kenilworthin linna

Aivan ehdottomasti aiomme matkustaa tulevaisuudessa Cruftsiin uudemman kerran, tosin ehkä lentämällä Lontooseen ja vuokraamalla auton sieltä. Birminghamin kaupunki ei tehnyt meihin vaikutusta, lähinnä se oli tosi rapistuneen, harmaan ja tympeän näköinen. Saahan sitä haaveilla, ensi vuonna Crufts on 6.-9. maaliskuuta.

Turistina Cruftsissa - osa 1

Tiistai 12.3.2013 klo 18.50 - Sanna

Täytyypä kirjoitella Cruftsin matkan muistoja talteen nyt heti tuoreeltaan, ettei ainakaan tärkeimmät mietteet reissusta pääse unohtumaan.

Matkustimme Hannun ja Ukon kanssa Englantiin brittien vuoden suurimpaa koiratapahtumaa, Birminghamissa vuosittain järjestettävää Cruftsia, varten viime keskiviikkona. Näyttely kesti torstaista sunnuntaihin. Pysyimme alkuperäisessä suunnitelmassamme eli vietimme näyttelyssä torstain beaglejen arvostelua seuraten ja perjantain muuten vain näyttelyä ihmetellen. Lauantai jäi sitten Birminghamin katselulle vapaaksi. Ihmeteltävää näyttelyssä riitti; ensimmäinen huomattava ero FCI maiden ja englantilaisen Kennel Clubin välillä on roturyhmät. Brittiläinen ryhmäjako jakaa koirat  seitsemään eri roturyhmään. Torstaina esillä olivat Hound- ja Terrier-ryhmät, joista ensimmäiseen beaglet kuuluvat muunmuassa esimerkiksi suomenpystykorvien, mäyräkoirien ja irlanninsusikoirien kanssa. Hound-ryhmä on siis kirjava sekoitus meikäläisiä 4, 5, 6 & 10 ryhmiä.

Tuomari työssään.

Beagleja näyttelyyn oli ilmoitettu 255 kappaletta. Aivan kehän alkuun emme aamulla ehtineet. Lähes koko päivä kului kehää seuraten. Välillä oli tosin käytävä syömässä ja pikkuisen kiertämässä hallia, ettemme paleltuneet paikallemme. Beaglekehä nimittäin sijaitsi hallin ulkolaidalla ja paikka oli tosi kylmä ja vetoisa.

Näyttelyyn osallistujia lokeroissaan.

Tuomari oli englantilainen vanhempi herrasmies. Hän paneutui jokaisen koiran arviontiin ja tarkasteluun yhtä huolella. Kehää seuratessa otti aikansa opiskella brittiläistä arvostelusysteemiä, asiat kun ovat siellä aivan erilailla kuin täällä. Ensinnäkin luokkia on aivan mielettömästi. Koiran voi ilmeisesti ilmoittaa useampaan luokkaan samaan näyttelyyn. Mitään laatuarvosteluja ei jaeta, vaan tuomari sijoitti kustakin luokasta viisi koiraa. Kahdesta ensimmäiseksi sijoittuneesta koirasta tuomari näytti sanelevan nauhuriin jonkinlaisen arvostelun, jossakin nämä kritiikit sitten ilmeisesti julkaistaan?

Beaglejen taso oli jotakuinkin sellainen kuin olin etukäteen osannut odottaakin. Uroksissa ei oikeastaan sellaisia minun makuuni meneviä koiria juurikaan ollut. Paras uros ja lopulta rop oli Austariasta tuotu kaksivärinen uros, joka liikkeillään erottui positiivisesti urosten joukosta.

Narttujen esiintymisen aloitti veteraanit. Luokassa oli 13 koiraa ja niistä parhaaksi tuomari nosti sen kaksivärisen nartun, jonka tassujen kamalaa kuntoa kauhistelin heti arvostelun alettua. Muutenkin rakenteeltaan ja kunnoltaan parempia vaihtoehtoja esityissä veteraaneissa olisi ollut runsaasti. Mieleeni jäi erityisesti ihastuttavan iloisesti ja reippaasti esiintyvä kaksivärinen narttu, joka ei sijoittunut edes kärki viisikkoon.

Paras veteraani narttu tuomarin arvioinnin alla.

Kaikestaan nartuissa oli kaksi sellaista koiraa, jotka kiinnittivät huomioni ja joista pidin. Kaksivärinen, 11 kuukautta vanha narttu esitettiin Special Puppy-luokassa, jossa oli 10 osallistujaa. Tuomari sijoitti tämän koiran viidenneksi, vaikka se olisi mielestäni ollut ehdottomasti luokkansa paras.

Tästä nuoresta nartusta pidin kovasti.

Oikeastaan ainoa luokka, jossa tuomarin mieltymykset kävivät omieni kanssa yksiin, oli Post Graduate, jossa esitettiin 26 narttua ja se oli niin ollen luokista suurin. Luokan voitti kolmivärinen narttu, jonka toivoin menestyvän myös parasta narttua valitessa. Valitettavasti tuomari ei kuitenkaan tainnut olla koiraan yhtä ihastunut kuin minä.

Suosikki narttuni beaglejen kirjavasta joukosta.

Kehää seuratessa kävi selväksi, että koirat oli järestään varsinkin pöydälle erittäin hyvin treenattuja. Kun koiran yksilö esiintymisen vuoro tuli, tuomari kävi koiran erittäin tarkasti läpi ensin pöydällä ja liikutti sen jälkeen edes-takaisin ja ympyrän. Tämän jälkeen koiraa seisotettiin vielä hetki tuomarille. Tapana ilmeisesti on ettei koiraa tässä vaiheessa asetella vaan se seisotetaan vapaasti, ainakaan paria koiraa lukuunottamatta sellaista ei tapahtunut.

Huomasin erittäin monilla koirilla takajaloissa rumat arvet huonosti onnistuneiden takakannusten poistojen seurauksena.

Mielenkiintoinen päivä kaiken kaikkiaan. Koirien taso oli jokseenkin kirjavaa ja englantilainen rotutyyppi aikalailla erilainen kuin se, minkä itse miellän ihanne beaglekseni. Osa koirista oli sen tasoisia, joita meilläpäin näkee ryhmänäyttelyissä. Mielestäni monilla koirilla oli kauniit päät, mutta pitkät rungot, pitkillä lanneosilla, jyrkillä lantioilla ja huonoilla hännän kiinnityksillä ja suorilla etuosilla. Lisäksi löytyi karkeita ja rumia päitä, uroksilla roikkuvia huulia. Liikkeet olivat pääasiassa jokseenkin kamalaa katsottavaa. Joka tapauksessa kokemus oli sellainen, että tulemme varmasti menemään Cruftsiin tulevaisuudessa uudemmankin kerran. Perjantai kuluikin sitten näyttelyä muuten ihmetellessä, mutta siitä lisää seuraavassa postauksessa...

PS. Jokaiselle näyttelyyn ilmoitetulle koiralle oli osoitettu oma lokero. Muistan vielä ajan kun messukeskuksen näyttelyissä oli sama systeemi käytössä.

Mies- ja koiraparkki, kuinka kätevää! Saisimmepa mekin tälläiset. Enää ei tarvitsisi näyttelyyn tullessa miettiä, että mihinkäs minä nämä panisin?