Syksy ja yhtä sun toista remonttia

Perjantai 5.9.2014 klo 10.42 - Sanna

Syksy on tullut. Olemme siirtyneet Ukon kouluaamujen takia rytmiin, joka ei meidän iltavirkulle perheelle tunnu luontaisesti sopivan millään. Aikaisiin aamuherätyksiin (kyllä, meille varttia vaille seitsemän on kamalan aikaisin!) ei mieli ja keho tunnu tottuvan sitten millään. Väsyttää aamulla, iltapäivällä ja illalla. Ainoastaan puolenpäivän kieppeillä on sellainen normaalihko olo. Koiratkin ovat aamuisin ihan unenpöpperöisiä kun yritän tuuppia niitä pihalle aamupissalle. Heinä- ja elokuun helteiden aikaan siirryimme suorastaan yöeläjiksi. Läkähdyttävä kuumuus ja ulkona paiskittavat maatilan hommat eivät oikein mielekkäästi kohdanneet. Menneenä kesänä kaikki laidunaidat piti uusia, koska lampaita laiduntaa peräti viidessä eri laidunryhmässä ja lehmätkin vietiin ensimmäistä kertaa joen toiselle puolelle vasikoineen. Laitumia tehtiin siis läpikesän kilometritolkulla, illan viilettyä ja jopa yöllä se oli huomattavasti mukavampaa hommaa kuin keskellä päivän kuumimpia tunteja. Vuorokausirytmi pääsi siis keikahtamaan täysin tolaltaan, niin meillä ihmisillä kuin koirilla. Siksi syysrytmiin pääseminen tuntuu nyt erityisen hankalalta.

Vaikka olen täysin kesäihminen, rakastan varsinkin alkusyksyn tunnelmaa. Ilman hirvikärpäsiä syksy saattaisi olla jopa lempivuodenaikani ;) Täällä Korpelassa, jossa asumme, on patoalue, joka on mielestäni kauneimmillaan syksyisin. Pari vuotta kestänyt miljoonahanke, kalaportaiden rakennus, on vihdoin ohi ja alueella pääsee taas kulkemaan, kun työkoneet ovat vihdoin poistuneet. Alueen tunnelma hieman latistui, kun vanhat maisemat joutuivat väistymään uuden rakennelman tieltä. Vanha tukkien uittoränni säilyi kuitenkin onneksi sellaisenaan, eivätkä uudet kalaportaat pilaa niiltä osin aluetta. Olen ollut viime aikoina laiska kuljettelemaan kameraa mukanani muualla kuin koiranäyttelyissä. Otinkin kameran mukaan, kun lähdin lenkille Koistisen ja Waakun kanssa. Eihän siitä kuvaamisesta juuri mitään tullut, kun en tuolla uskalla päästää koiria irti. Tässä kuitenkin muutama alkusyksyn kuva.

Koistinen

On se vakavaa :)

Reunoilla kiipeily piti tietysti kokeilla.

Waakku taluttaa Koistista.

Korvaeläin etsii aarretta lehtien joukosta.

Lampolan ollessa tyhjänä vanhempani tekivät ison työn ja maalasimme kolmistaan kaikki lampolan sisäseinät raikkaalla vaalean harmaalla maalilla. Kun kulahtanut navetta muutti ilmettään sisätiloissa tosi paljon, oli pakko jatkaa tätä "kasvojenkohotusta" myös ulkopuolelta. Navettamme on 60-luvulta ja tasan niin kamalan ruma kuin  sen ikäluokan punatiilisestä tuotantorakennuksesta kuvitella saattaa. Nyt kun työtunteja on kulunut lukemattomasti ja maalia on sudittu lähes 200 litraa, navetta on muuttunut ihan siistiksi lampolaksi, joka on suorastaan kivan näköinen!

Seuraava remontti tulee tapahtumaan täällä kotisivuilla. Kuten joku on saattanut huomata, en ole tänä vuonna päivittänyt Tulokset-sivua laisinkaan, sillä se ei ole mielestäni ollut oikein toimiva. Olen päivittänyt kaikki näyttelykuulumiset tänne blogiini ja tulen tekemään niin jatkossakin. Tämän lisäksi teen jokaiselle koirallemme oman tulossivun, jonne kirjoitan koiran saamat näyttelyarvostelut ja lisään paljon valokuvia kyseessä olevasta koirasta. Näin yhden koiran tulokset löytyvät kätevästi samasta paikasta. Tulen laittamaan linkit näille tulossivuille koirien omilta sivuilta. Hommaa tässä on sen verran, että ihan käden käänteessä se ei tule tapahtumaan. Sivut ovat minulla työnalla, Kisun omalle sivulle linkki näyttelyarvosteluihin on jo lisätty :)

Kuulumisia

Tiistai 11.9.2012 klo 13.16 - Sanna

En ole hetkeen muistanut kirjoitella poppoon kuulumisia, kun viime aikoina tännekin on tullut lisättyä vain näyttelyuutisia. Jokatapauksessa lauman kanssa kaikki hyvin. Syksyssä ehdottomasti parasta on kun koirat saavat jälleen lenkeillä juosta vapaana. Sitä riemua olen tarjonnut niille paljon. 

Pystykorvaisia

Roihu

Tuikku

Ajavia

Ryhmärämän osa jäsenistä.

Sissi painuu lenkilläkin heti metsään, kun päästän sen hihnasta irti. Muut pystykorvat vielä erottavat lenkkeilyn metsään menosta ja pysyvät mukanani kun pelloilla kuljetaan. Piparikin on löytänyt sisäisen ajokoiransa ja nyt tiedän sen irti päästäessäni, että kiinni se ei anna ainakaan pariin, kolmeen tuntiin. Tutkan hankinta olisi edessä.

Sissi kävi viime perjantaina eläinlääkärissä steriloitavana. Viime keväisessä valeraskausrumbassa Sissi meni niin huonoon kuntoon, että silloin päätimme leikkauttaa sen ennen seuraavaa juoksua. Leikkaus sujui hyvin ja paraneminen on tapahtunut nopeammin kuin odotinkaan. Ehdottomasti hyvä ratkaisu!

Joukkoon liittynyt pikku Putkonen on erittäin energinen ja varsinkin beaglet ja Viivi ovat ottaneet lajitoverin vastaan paremmin kuin hyvin. Mikäs sen mukavampaa kun riehukavereita on yksi lisää. Putkosen erityisalaksi on osoittautunut verhot. Aivan turhaan olen pitkiä verhoja koittanut nostella pois sen ulottuvilta; ihan yhtä kekseliäs se tuntuu olevan kuin muutkin beaglemme. Tihutyöt siis jakautuvat koirille nyt tasaisesti lattiasta ylöspäin. Kukaan niistä ei onneksi ole vielä keksinyt, kuinka kattoa pääsisi pureskelemaan...

Ei näin suloinen pentu tekisi mitään tuhmaa, eihän...

Kun omistaa monta koiraa, silmä toisinaan erehtyy ja koiria kuvittelee näkevänsä mitä ihmeellisimmissä paikoissa. Tosin, jos meillä näkee koiran pöydällä, se todella on siellä. Eilen samaisella pöydällä istuivat vieretysten tyytyväisinä Viivi ja Koistinen kun tulin keittiöön. Suorastaan hämmästyivät kun komensin ne heti alas. Juu ja uudet tapetitkin odottavat varastossa sitä päivää, kun jaksan taas ruveta tapetointihommiin.

Lyytin juoksun alkua odotellaan edelleen. Lyytillä on ollut pitkät juoksuvälit, eikä näytä nytkään tekevän asiaan poikkeusta vaikka kuinka malttamattomana odotan, että päästäisiin astutuspuuhiin.

Otin ja ilmoitin sitten Lyytin ensi lauantain Nykarlebyn ryhmikseen. Nyt tuntuu, että se taisi olla virhe. Lyyti on jokseenkin pulskassa kunnossa, eikä muutama viikko takaperin aloittamani laihdutuskuuri ole juurikaan tuottanut tulosta. Pari kertaa Lyyti on tässä ajassa onnistunut murtautumaan ruokatynnyreille ja herkutellut tietysti niin paljon kuin napa vetää. Totta se näköjään on, että koira ei kuitenkaan syö itseään hengiltä. Saas nähdä kehtaanko sitä viedä viikonloppuna kehään. Roihun ilmoitin sekä lauantain ryhmikseen että sunnuntaille Kokkolan pentunäyttelyyn. Piheys iski ilmoittautumisvaiheessa, joten Tuikku joutuu nyt jäämään kotiin. Hieman harmittaa, että innostuin (kerrankin) säästeliääksi.

Yritä siinä sitten...

Maanantai 18.6.2012 klo 21.47 - Sanna

...nimittäin saada koirista kivoja kuvia aikaiseksi, kun se ei yksinään onnistu! 

Koistisen 1-v. syntymäpäivää vietetään tulevana juhannuksena, eikä jätkänpätkästä edelleenkään ole sivuilta löytynyt poseerauskuvaa. Hannullahan nousee niskakarvat heti pystyyn kun alan puhua koirien kuvaamisesta ja voi pojat, että on hankalaa saada Hannu siihen suostumaan. Tänään ei auttanut nurinat eikä itku markkinoilla vaan PAKOTIN Hannun pieneen kuvaustuokioon tuolla pihalla. Yritäpä siinä sitten asetella koiraa, neuvoa toista kameran kanssa, antaa kuvausohjeita ja saada lopulta edes yksi kiva kuva aikaiseksi. Reilu pari sataa ruutua Hannun tuli napsittua ja kyllähän niistä muutama julkaisukelpoinen kuva onneksi nyt löytyi, niin saadaan Koistinenkin paremmin esiteltyä, eikä Hannun tarvitse hetkeen tarttua kameraan. Sen olen luvannut.

 Laitoin Koistisesta pari uutta kuvaa sen omalle sivulle, tässä vielä nämä pari muuta. 

Rakenteeltaan poika on kehittynyt paljon viime aikoina ja onneksi vain parempaan suuntaan. Näyttelyissä Koistista ei kuitenkaan valitettavasti tulla näkemään, sillä Koistinen tuli meille puolivuotiaana täysin sosiaalistamattomana kennelkoirana, mitä emme todellakaan osanneet odottaa, ja se näkyy luultavasti tämän koiran käytöksessä lopun ikää. Kotona Koistinen on suorastaan valloittava persoona ja tempperamenttiakin kyllä löytyy.

 Valitettavasti mitkään tittelit ja menestys eivät kerro sitä, kuinka pentuja ja koiria kasvattajan luona pidetään. Tilanteet tietysti muuttuvat ja vaikka olin kuullut tästä ko. ulkomaisesta kennelistä vain positiivisia asioita, jouduin sittenkin pettymään karvaasti. Oppirahat on nyt toivottavasti omalta osaltani tullut maksettua. Pennun ja nuoren koiran sosiaalistaminen ja tutustuttaminen uusiin asioihin on niin tärkeää koiran koko loppuelämän kannalta, ettei asian tärkeyttä voi liikaa korostaa! Siitä Koistinen on oiva ja surullinen esimerkki.