Aitatalkoot

Maanantai 30.6.2014 klo 15.09 - Sanna

Kesäloman kolme viimeistä päivää käytettiin hyödyllisesti. Eräs haaveistamme toteutui, kun viime talven aikana saimme poistettua kartasta pihaamme halkovan tien, jolla ei varsinaista käyttöä ole ollut enää vuosikausiin. Yksi tämän kesän projekteista oli siis piha-aidan osittainen purkaminen ja rakentaminen uudelleen. Aamusta iltaan huhkittiin välillä sateessa ja välillä paisteessa, mutta kyllä kannatti; voi sitä riemua kun koirat vihdoin pääsivät juoksemaan laajennetulle pihalle! Nyt koirillamme on käytössä noin 3500 m² aidattua piha-aluetta. Oma haasteensa on tehdä Piparin pihalla pitävää aitaa, mutta toivottavasti siinä nyt onnistuttiin ;)

Uutta ja vanhaa. Fuula apulaisena.

Kelistä viis, sadevaatteet päällä kuopan kaivuuta tolpalle.

Vihdoin! Harjiksetkin innostuivat osallistumaan leikkiin uudella pihalla.

Muru 

Leikkiä

Kisu aitan nurkalla.

Mitäs meille kuuluu?

Torstai 26.6.2014 klo 17.18 - Sanna

Nyt ollaan useamman viikon näyttelytauolla. Toukokuun puolella osallistuttiin jo perinteisesti Tuurin Miljoonakoiraan. Mukana oli Pömppärella ensimmäistä kertaa junioriluokassa, Muru ja Putkonen. Putkonen oli rotunsa paras, sai sertin ja sijoittui vielä helteisen päivän päätteeksi ryhmäkilpailussa neljänneksi. Pömppis yllätti ihan täysin olemalla ekassa näyttelyssään vsp ja saamalla sertin. Muru oli PN-2 vara-sertillä.

Putkonen ja Tuurin tuomiset :)

Kesäkuussa pidimmekin ensimmäisen kerran vähän lomaa tälle vuodelle. Ajelimme ensin asuntoautolla 7.6. Pielaveden ryhmänäyttelyyn, johon osallistui Putkonen ja Pömppis. Jälleen oli todella helteinen näyttelypäivä. Koska näyttelyalue oli asfalttikenttä, edes telttaa ei saanut minnekään pystyyn vähän varjoa antamaan. Putkonen oli jälleen ROP ja nyt kaksi vuotta täytettyään otti vastaan viimeisen sertin. Ryhmäkehässäkin tuli sijoitus kolmanneksi. Pömppis oli PN-2 ja sai vara-sertin.

Pielavedellä RYP-3

Sieltä ajelimme Järvenpäähän majoittumaan isäni luo. Olimme reissuun lähtiessämme ilmeisesti niin vallinneiden helteiden lumoissa, että Hannulla ei ollut mukana edes yhtään pitkähihaista paitaa, saatikka että kummallakaan oli ollut takkia matkassa. Etelä-Suomessa keli olikin nimittäin yllätykseksemme huomattavasti viileämpi, mutta onneksi isäni naulakosta löytyi Hannulle lainaan huppari, helluntain takia kun kaupatkin olivat jo kiinni. Sunnuntaina 8.6. osallistuimme Murun ja Putkosen kanssa Helsingissä beaglein toiseen vuotuiseen erikoisnäyttelyyn. Koiria oli paikalla viitisenkymmentä. Mitään ihmeempiä odotuksia minulla ei ollut, joten Putkosen ERI2 SA ja sijoittuminen PU-kisassa kolmanneksi oli tosi iloinen yllätys. Oikein harmitti, että se viimeinen serti oltiin saatu juuri edellisenä päivänä, sillä nytkin sitä meille tarjottiin ja jouduin siitä kieltäytymään. Olisihan se ollut paljon hauskempi ottaa vastaan erikoisnäyttelystä!

Murullakin meni vielä pykälän verran paremmin; se oli nuorten luokassa ERI1 SA ja lopulta PN-2 vara-sertillä. Tosi hieno suoritus siinä porukassa! Olin enemmän kuin tyytyväinen tuon päivän sijoituksiin.

Putkonen Helsingissä PU-3

Muru PN-2 vara-sert

Päivän kruunasi se, että molemmat Vantaalla asuvat Piparin ja Putkosen pojat, Bono ja Jumi, tulivat perheineen meitä näyttelyyn moikkaamaan. Kasvaneet olivat kovasti ja molemmat olivat tosi reippaita ja iloisia beaglen alkuja. Kiitokset molempien omistajille, oli tosiaan aivan ihana nähdä teitä ja kasvaneita pentuja! :) Tässäpä muutamat kuvat tapaamisesta.

Bono eli Kertalaakin Tee Se Itse 5,5 kk.

Jumi eli Kertalaakin Tekevälle Sattuu 5,5 kk.

Putkonen ja Jumi

"Onks tää nyt tosiaan mun poikani?"

"On se, leikitään!"

Tässä veljespainia; Jumi alla ja Bono päällä.

Jumi ja Bono

Järvenpäässä jäljellä ollut aika käytettiin lenkkeilemiseen mukana olleen nelikon eli Pömppiksen, Kisun, Putkosen ja Murun kanssa. Olipa ihanaa tehdä pitkät lenkit vanhoissa minulle kovin tutuissa, joskin paljon myös muuttuneissa, maaseutuoppilaitoksen ja Tuusulanjärven maisemissa. Kovasti nämä maalaiskoiratkin nauttivat muutaman päivän "kaupunkilomasta". Vain yhtenä yönä kerrostalon rappukäytävän äänet aiheuttivat pikku pöhähdyksiä. Tuli siinä tietysti mietittyä miten erilaista elämä meillä esim. Järvenpäässä olisi. Maksimi koiramäärä olisi meille kaupungissa asuessa ihan ehdottomasti juuri neljä, jolloin kaikkia pystyisi lenkkeilyttämään vielä samalla kertaa. Ensi kerralla meidän lauman muita kuulumisia!

Nämä Järvenpään vanhan maaseutuoppilaitoksen peltotiet olivat minun rakkaimpia lenkkimaastojani aikanaan ensimmäisen koirani kanssa. Kuvassa taivaalla näkyvä pieni tahra on muuten kuumailmapallo.

Piti sitten pitkien päivien jälkeen vähän huilatakin. Sattui Murun pään alle beaglemaisen sopivasti Ressu-tyynyliina, joka on emännän lapsuuden peruja :)

Wilsonin muistolle

Keskiviikko 18.6.2014 klo 13.44 - Sanna

Tämän kirjoittaminen on vienyt minulta useamman viikon, niin kipeästä asiasta on kyse. Lause kerrallaan olen rakentanut tätä lyhyttä raskasta blogitekstiä. En millään olisi voinut arvata kirjoittavani blogiin seuraavaksi nuoren, terveen koiran muistokirjoistusta. Elämä ei kuitenkaan aina mene niinkuin toivoisimme, sen enempää koirien kuin muidenkaan asioiden kanssa; niinpä toukokuun lopulla eräs tiistai oli meille suuren surun ja loppumattomalta tuntuvien kyynelten päivä. Wilson jäi maantiellä auton tönäisemäksi ja se kuoli saamaansa iskuun välittömästi. Oli vain hetkestä kiinni ettei Wilsonia autolla seurannut Hannu saanut koiraa tieltä kiinni. Ainut lohdullinen asia tässä murheellisessa surkeiden sattumusten sarjassa on, että tiedämme ettei Wilson joutunut kärsimään, vaan se todellakin lähti saappaat jalassa.

Wilson ei ollut mikään tavallinen koira. Sillä oli monen monituisia hassuja maneereja, jotka tekivät siitä juuri Wilsonin. Lukemattomia kertoja sain Wilsonin kanssa täydentää lausetta: "Minulla ei koskaan aikaisemmin ole ollut koiraa, joka..." Wilson ei ikinä lakannut yllättämästä meitä. Se oli pieni, liian suurilla korvilla ja valtavalla sydämellä varustettu maailman hassuin ja hyväntahtoisin koira. Sanoin usein, että "Wilsonilla on valot päällä, muttei ketään kotona", mutta tein sen suurella rakkaudella. Wilsonin ei alun alkaen ollut tarkoitus jäädä meille itselle, vaan yritin etsiä sille sijoituskotia. Kun joitakin kuukausia oli kulunut, eikä sopivaa kotia ollut löytynyt, totesimme että Wilson on jo kotona, vaikka sillä ei Putkosen kanssa ollut ikäeroa kuin muutama päivä. Tämä onkin hyvä esimerkki beaglen sosiaalisuudesta parhaimmillaan; kaksi samanikäistä urosta elämässä sekalaumassa sulassa sovussa ja vieläpä parhaina kavereina keskenään. Tottakai poikien leikkejä piti toisinaan pikkuisen toppuutella, jos kierrokset yltyivät, mutta vierekkäin ne nukkuivat lähes aina. On uskomatonta, miten yhden pienen koiran puuttuminen jättää näin isoon laumaan valtavan aukon. Nyt kun Wilsonia ei enää ole, tuntuu lauma kovin rauhalliselta ja hiljaiselta. 

On ollut, ja on edelleen hetkittäin, äärettömän vaikeaa hyväksyä sitä tosiasiaa ettei Wilsonia enää ole. Jäljellä on vain muistot vajaan kahden vuoden ajalta pienestä koirasta, joka oli valtava persoona. Olin ajatellut laittaa tähän kirjoituksen oheen monta kuvaa Wilsonista, mutta sen kuvien selailu sattuu vielä liikaa.

WILSON XANRINA 02.06.2012-27.05.2014