Yhteenveto vuodesta 2012

Keskiviikko 26.12.2012 klo 21.46 - Sanna

Kuluva vuosi lähenee loppuaan ja ajattelin, että on aika tehdä jonkinlainen yhteenveto vuodesta 2012.

KASVATUS

Kasvatuksemme on tänä vuonna ollut vähäistä. Vielä vähäisempää se olisi ollut ilman Pennin ja Liekin tekemää yllätyspentuetta, joka syntyi tammikuussa. Kuusi ihanan kamalan ihanaa, tulisieluista pystykorvan alkua siis saatiin tahattomasti aikaiseksi. Ja koska ne olivat niin ihania, pitihän niitä jättää kotiin peräti kaksin kappalein. Tässä vaiheessa joudun tunnustamaan, että Roihusta on tullut varsinainen lempilapseni. Se on luonteeltaan juuri sellainen kuin haluan pystykorva uroksen olevan. Sisko Tuikussakin riittää tulta ja tappuraa vaikka muille jakaa. Olen erityisesti kyseisen pentueen luonteisiin todella tyytyväinen. Ulkomuodossa on toki parannettavaa, mutta mielenkiinnolla odotan mitä pennut tulevat näyttelykehissä saamaan. Metsässä ollaan päästy jo alulle ja sisaruksista ainakin Ansa on osoittanut jo olevansa toimiva metsästyskoira. Ensi vuoden suuri jännitysmomentti ovat tämän pentueen Pevisa-tarkastusten tulokset.

Maaliskuu 2012, Ukko ja pennut

Joulunaika vietettiin nyt tiiviisti pentulaatikon äärellä, kun kovasti odottamamme ensimmäiset pikku beaglet syntyivät. Vastoinkäymisten jälkeen tilanne on rauhoittunut ja pennut kasvavat hyvää vauhtia. Kovin paljon kerrottavaa näistä reilun viikon ikäisistä hauvavauvoista minulla ei vielä ole. Paitsi se, että ne ovat sulattaneet sydämemme <3

OMA LAUMA

Aikaisemmin mainittujen Tuikun ja Roihun lisäksi, jotka muuten edelleen tottelevat myös yhteistä nimeä "Pennut", laumamme on vuoden aikana kasvanut kahdella parilla luppakorvia. Elokuussa joukkoon liittyi Venäjältä beaglepoika Putkonen ja marraskuussa samanikäinen ja sorttinen Wilson Puolasta. Ajan kanssa katson jäävätkö molemmat lauman pysyviksi jäseniksi vai etsitäänkö mahdollisesti pojista toiselle yhteistyökykyinen osaomistus- tai sijoituskoti.

Harjakoira Zelda ehti pitkään etsiä omaa kotia. Zelda lähti nyt joulukuussa koeajalle mahdolliseen uuteen kotiin ja uskallan olla jo hieman toiveikas, että se olisi loppuelämänsä kodin nyt löytänyt.

Syyskuu 2012, Fuula ja Putkonen leikkivät

NÄYTTELYT 

Olemme käyneet näyttelyissä erittäin ahkerasti. Kaiken kaikkiaan laskujeni mukaan kahdessakymmenessayhdessä eri näyttelyssä tämän vuoden aikana. Arvosteltavana niissä koiristamme ovat käyneet: Lyyti, Tellervo, Pipari, Viivi, Tuikku ja Roihu. Beaglemme ovat olleet ROP yhteensä seitsemän kertaa, VSP kolmesti, saaneet yhteensä yksitoista sertiä, kaksi cacibia sekä kolme vara-sertiä. Ryhmänäyttelyiden loppukisoissa Tellervo ja Lyyti ovat sijoittuneet ryhmässä toiseksi tai kolmanneksi yhteensä kuusi kertaa.

Joulukuu 2012, Wilson lempipaikallaan takan reunalla.

Porcelaine Viivin näyttelyvuodesta mieleenpainuvin yksittäinen menestys oli Tornion ryhmänäyttely tammikuussa, jossa tuomari Leni Finne rohkeasti laittoi Viivin voittamaan 6-ryhmän (ja siis suomenajokoiran) ja Viivin lopullinen sijoitus oli BIS-3. Ryhmässä Viivi sijoittui jokaisessa ryhmänäyttelyssä, johon olin sen ilmoittanut. Messarista Viivi sai Helsinki Winner-12 tittelin.

Reippaat pystykorva kaksoset Tuikku ja Roihu aloittivat syksyllä uransa pentuluokissa. Tuikku oli kahdesti VSP-pentu ja Roihu kolmesti ROP-pentu. Ihana yllätys oli Roihun hieno RYP-4 sijoitus Kokkolan pentunäyttelyssä. Vuoden ainokainen näyttely, josta koirillemme ei herunut mitään, oli Voittaja-12. Erityisesti tänä vuonna ilahdutti suomenpystykorvakasvattimme K. Kell' Onni On eli Penan Siilinjärveltä saama vara-sert, oikea sertti ei ollut silloin kaukana! Ehkäpä sen vuoro tulee ensi vuonna?

Kokonaisuutena kerrassaan upea näyttelyvuosi takanapäin! Toista samanmoista on tuskin heti odotettavissa. Menestystä tuli huomattavasti enemmän kuin olin uskaltanut toivoakaan, kilometrejä kertyi autoon taas tuhansia ja ainakin yhtä ABC-huoltoasemaa on pidetty pystyssä pelkästään meidän bensaostoilla ;-) Niin hyvälle kuin menestys aina maistuukin, tämän harrastuksen suola ovat koirien lisäksi kuitenkin muut koiraihmiset, joiden kanssa olemme saaneet viettää monia, monia hauskoja ja opettavaisia hetkiä kehän laidalla. Kiitos teille kaikille!

UUSI VUOSI, UUDET KUJEET

Alustavia pentusuunnitelmia olen tehnyt tulevalle vuodelle jo jonkin verran. Mikäli ne toteutuvat, vuonna 2013 meillä syntyy kaksi beaglepentuetta. Tarkoitukseni on astuttaa ensi vuoden aikana sekä Pipari, että Tellervo. Pentueet ovat odotettavissa loppukesälle ja syksylle. Molempiin suunniteltuihin pentueisiin etsin pennuille myös yhteistyökykyisiä sijoituskoteja.

Marraskuu 2012, Ukko halaa Piparia

Näyttelykalenteria olen ruvennut kasaamaan itselleni, mutta päätän vasta sitten tarkemmin mihin kaikkialle mennään, kun näyttelyiden tuomaritietoja rupeaa tulemaan. Olen ajatellut, että ensi vuonna emme kävisi näyttelyissä ihan niin usein kuin tänä vuonna. Beaglet pyörähtelevät kehässä ehkä harvemmin ja pystykorvat useammin?

Erityisesti odottamiani tapahtumia ensi vuonna on kaksi. Jo kymmenvuotiaasta asti unelmani on ollut päästä joskus katsomaan Englantiin Cruftsin koiranäyttelyä. Tuo unelma toteutuu vihdoin viimein ensi maaliskuussa, kun teemme matkan Birminghamiin Ukon ja Hannun kanssa. Toinen ulkomaan reissu koiramaisissa merkeissä on edessä toukokuussa, kun  Katin kanssa matkustamme Budapestiin turistiksi maailmanvoittajanäyttelyyn.

Kaikenlaista kivaa siis tiedossa ensi vuodelle :) Tervetuloa uusi vuosi 2013!

Lokakuu 2012, Viivi loikkaamassa ojan yli

Pennuntuoksuinen joulu

Sunnuntai 23.12.2012 klo 17.01 - Sanna

Lyytin pennut syntyivät aikaisin tiistai aamuna. Itse synnytys sujui vaikeuksitta ja pentuja syntyi kuusi, neljä urosta ja kaksi narttua. Pennut olivat syntymäpainoltaan kovin pieniä, 112-235 grammaisia, mutta pienintä lukuunottamatta virkeitä. Verratessani pystykorva pentuihin näiden pentujen elinvoimaisuutta, niinkuin minä elinvoimaisuuden käsitteen ymmärrän, pystykorva pentumme ovat olleet elinvoimaisempia. Se onko kyseessä pentueesta vai rodusta johtuva ero, selvinnee minulle sitten, kun saan enemmän kokemuksia beagle pentueista. 

Tässä he nyt ovat, alhaalta ylöspäin työnimillä Kakkonen, Ykkönen ja alla nukkuu Lilli.

Ongelmat alkoivat oikeastaan jo synnytyksen aikana, kun ensimmäisten pentujen synnyttyä totesimme, että suurimmasta osasta Lyytin nisiä pennut eivät saaneet imuotetta tai nisät olivat niin pahasti sisäänpäin kääntyneet, että nisän kohdalla oli vain kuoppa. Ns. "normaaleja" nisiä oli vain kolme kappaletta. Kovin vähän, kun ruokittavana olisi kuusi suuta.

Pienimmän pennun selviämisen kohdalla en ollut alun alkaenkaan kovin toiveikas, niin selvä ero siinä oli muihin pentuihin. Kun sillä kuitenkin oli selvästi syöntihaluja, aloitin lisäruokinnan vastikkeella sille heti. Pentujen ensimmäinen vuorokausi meni minulta lähes kokonaan valvoessa, kun auttelin pentuja nisille ja syötin pienintä ruiskulla. Keskiviikko aamuna osa pennuista alkoi käydä veltoiksi, viileän tuntuisiksi ja selvästi ne olivat kuivumassa. Nämä ovat sellainet merkit, että aikaa ei ole hukattavaksi hetkeäkään! Eläinlääkärin vastaanoton aukeamista odotellessani lämmitin pentuja ja sain pari niistä juomaan vastiketta tuttipullosta. Sain onneksi eläinlääkärin kiinni heti kahdeksalta ja saimme käydä siellä nesteyttämässä pentuja. Lyytin nisäongelman vakavuus alkoi selvitä meille tässä vaiheessa. Päätin aloittaa kaikkien pentujen tukiruokinnan tuttipullolla, sen lisäksi että pentuja yritettiin auttaa Lyytin nisille. Valitettavasti pienin tyttö ja yksi pojista olivat jo niin heikossa kunnossa, ettei mikään auttanut ja ne menehtyivät pari tuntia eläinlääkärissä käynnin jälkeen.

Vasemmalla joukon pienin Kakkonen, välissä Lilli ja oikealla Ykkönen.

Neljä jäljelle jäänyttä pentua söivät hyvin vastiketta tuttipullosta ja niiden vointi kohentui iltaan mennessä täysin, ne olivat kuin eri pentuja. Samaa rataa jatkui torstai, Lyyti sai hoitaa pentujaan ja ne kyllä imivät Lyytin nisiä, vaikka maitoa ei juurikaan enää tuntunut tulevan. Tässä vaiheessa olin jo toiveikas, että nämä neljä selviävät hyvin.

Minusta usein tuntuu, että epäonni kasaantuu. Kun jotakin menee pieleen, ei pieleen mene vain yksi asia, vaan menee sitten kerralla enemmän. Näin tälläkin kertaa. Tarkkailimme Lyytin olemista pentujen kanssa lähes koko ajan. Lyyti oli tarkka pennuistaan, mutta se ei osannut oikein varoa niitä, vaan kävi herkästi niiden päälle makaamaan. Kuitenkin se sai hoitaa pentujaan koko ajan, sillä kovin herkästi en rupea emää erottamaan pennuistaan ja välillä ajattelen olenko itse vain turhan hysteerinen asioiden suhteen, että "kyllä luonto hoitaa". Perjantai aamuna vahinko sitten tapahtui. Kovin pitkään Lyyti ei pentujensa kanssa yksin ollut, mutta kun menin pentulaatikolle, suurin ja elinvoimaisin uros pentu löytyi hengettömänä Lyytin kyljen alta. Tämä oli näiden pentujen menetyksestä ehdottomasti surullisin tapaus, täysin turha terveen ja vahvan pennun kuolema, mutta vahingoille ei yksin kertaisesti voi mitään. Itkut tuli kyllä pennun puolesta itkettyä.

Tämän jälkeen Lyytiä ei enää jätetty pentulaatikkoon vahtimatta. Ravinnon vuoksi pennut sitä eivät tarvinneet, mutta Lyyti tarvitsi pentujaan ja pennut emän lämpöä ja hoivaa. Eilen huomasin, että sisäänpäin kääntyneiden nisien ympärys kudoksessa tuntuu pieniä "pallukoita" ja Lyyti on vaisun tuntuinen, ensimmäistä kertaa elämässään se jopa jättää ruuan syömättä. Onneksi eläinlääkäri antoi varmuuden vuoksi antibiootti- ja kipulääkekuurin mahdollisen tulehduksen varalta meille mukaan jo keskiviikkona, koska näin joulunpyhinä eläinlääkärin metsästäminen olisi ollut aikamoinen haaste, joten saimme lääkekuurit aloitettua heti eilen. Nyt Lyyti raukka ei pääse enää hoitamaan pentujaan, että ne eivät turhaan ime sen nisiä ja vaikeuta tilannetta. Lyyti saa hoitaa pentujaan taas sitten kun ne kasvavat sen verran, että siirtyvät syömään kiinteää ruokaa.

Pulloruokinta on kasvattajalle erittäin raskasta ja pentujen hoitoon on todella sitouduttava. Pennut on ruokittava ja pissatettava sekä kakatettava säännöllisesti 2-3 tunnin välein ympäri vuorokauden. Aikamoisesti univelkaa olen onnistunut keräämään tässä viiden vuorokauden aikana, mutta kaikki tämä vaiva on todella palkitsevaa, kun näkee miten pennut vahvistuvat ja kasvavat lähes silmissä. Mikäli kyseessä olisi isompi pentue tai pennut eivät suostuisi imemään hyvin tutista, harkitsisin ehdottomasti varaemon etsimistä pennuille. Tällä hetkellä jokaiseen ruokintakertaan minulla kuluu aikaa noin tunti eli 8-9 tuntia vuorokaudesta istun tuttipulloa ja pentua pidellen. Öisin tuntuu, että ehdin vain torkahtaa siitä kun olen tuttipullon pessyt pois, kun pitää jo uutta maitoannosta mennä valmistamaan.

  Pentujen painot ovat nousseet hyvin ja tilanne vaikuttaa nyt hyvältä. Erityisen tarkkana saa olla pentujen mahan toiminnan suhteen, sillä maitovastike saa helposti aikaan pahan ummetuksen, jos pennun suoli ei toimi säännöllisesti. Ummetus on pienelle pennulle vaarallinen tila. Eilen säikähdin jo, että menetämmekö seuraavaksi kolmikon pienimmän pojan, kun emme saaneet sitä ulostamaan yli 12 tuntiin ja pentu alkoi käydä jo nuutuneen oloiseksi. Kun kakka sitten kaikkien kikkakolmosten jälkeen vihdoin saatiin tulemaan, oloni oli kuin lottovoittajalla! En muista, että koirankakka olisi koskaan tehnyt minua yhtä onnelliseksi :) Pentukin piristyi lähes välittömästi ja maito alkoi maistua taas hyvin.

Aina kasvattaessa kaikki ei vaan suju niinkuin on suunnitellut ja toivonut. Tämä on hyvä esimerkki siitä, että jo pentuetta suunniteltaessa kannattaa miettiä, että entäs jos jotakin ikävää tapahtuu? Kuinka pentujen hoito silloin järjestetään ja miten ongelmiin voi valmistautua? Itse hankin aina hyvissä ajoin ennen synnytystä maitovastikkeen kaiken varalle. Joskus aikaisemminkin se on tullut tarpeeseen ja nopealla varoitusajalla sitä voi olla lähes mahdotonta hankkia.

Pikku Kakkonen, ikää 3 vrk, maitolounaalla.

Tälläisin kuulumisin tällä kertaa. Onneksi emme ole kovin jouluihmisiä, sillä kaikki jouluvalmistelut ovat jääneet tässä hötäkässä tekemättä. Pennut ovat tietysti aivan ihania, olen jo todella kiintynyt niihin kun hoidan niitä nyt niin tiiviisti. Saimme siis pennuntuoksuisen joulun ja paras joululahjani on, jos koko pentu kolmikko saa kasvaa terveiksi aikuisiksi. Helpotuksesta en uskalla huokaista useampaan viikkoon, sen verran takapakkia tässä on aina välillä otettu. Pentujen virallisen nimetkin ovat muotoutuneet mielessäni, oikeastaan itsestään, tässä pentuja hoidellessa. Sen verran paljastan, että joulu-teemalla karvalapsoset tällä kertaa nimetään. Vietetään varsinaisia koiranristiäisiä sitten vähän myöhemmin, kunhan pennut ovat vähän kasvaneet ;)

Toivotamme hyvää joulua pentulaatikon reunalta kaikille ystävillemme, kasvatin omistajillemme, tutuillemme ja muille blogini lukijoilleni!

Laskettuaika lähestyy

Lauantai 15.12.2012 klo 14.06 - Sanna

Astutuksesta 59 vuorokautta.

Lyytin raskauden viimeistä kantoviikkoa elellään. Ensimmäisestä astutuksesta on nyt päiviä kulunut 61 ja toisesta 60. Tulevan äidin olo on kirjaimellisesti raskas. Lyyti makailee mielellään sohvalla nyt aivan mahapystyssä ja näyttää selälleen kellahtaneelta kilpikonnalta, se taitaa Lyytistä tuntua nyt mukavimmalta nukkuma-asennolta suuren mahan kanssa. Pentulaatikko on viritetty tykötarpeineen valmiusasemiin makuuhuoneeseemme. Mitään merkkejä synnytyksen käynnistymisestä ei vielä ole huomattavissa. Tietysti toivon, että Lyytin synnytys alkaisikin vasta maanantaina jolloin eläinlääkärit ovat helpommin tavoitettavissa, jos synnytysapua jostain syystä kaivataan. Tuleva synnytys jännittää minua kovasti.

Raskasta tämä odottaminen...

Helsingin tulijaisina Viiville titteli

Lauantai 15.12.2012 klo 13.35 - Sanna

Koiranäyttelyvuosi huipentui osaltamme viime viikonloppuna Helsingissä messukeskuksessa järjestettäviin Helsinki Winner -12 ja Voittaja -12 näyttelyihin. Odotettu "messari" viikonloppu on aina ihan omaa luokkaansa ja nämä kaksi näyttelyä onnistuivat lunastamaan lupauksensa tänäkin vuonna, noin 8000 ilmoitettua koiraa kumpanakin päivänä, paljon ihmisiä ja paljon kaikenlaisia tarvikemyyjiä ja oheisohjelmaa.

Lauantaina porcelainejen ja beaglejen arvostelut menivät harmittavasti päällekkäin.  Niinpä ainoa beagle jonka lauantaina onnistuin pongaamaan, oli kerrassaan ihastuttava Venäjällä asuva, rotunsa parhaaksi valittu uros, jonka omistajan kanssa ehdin juttelemaan tovin kutosryhmän esiarvostelua odoteltaessa. 

Hannu ja Viivi aamutuimaan messarissa, täällä ollaan taas.

Lauantain Logpoint -kasvattajaryhmässä Veeti, Fiona, Viivi ja Donna.

Ryhmäkehään Viivin kanssa päästiin siis pyörähtämään lauantaina. Itse asiassa siellä pyörähdettiin kahdesti, kun ensimmäistä kertaa Viivin sisarusparvea oli näyttelyyn ilmoitettu niin monta, että saimme Logpoint porcelaineista kasvattajaryhmän kasaan. Lauantaina alankomaalainen tuomari valitsi Viivin rotunsa parhaaksi, kolmen siskon ja yhden veljen joukosta. Viivi sai siis myös  HeW-12 -tittelin nimensä eteen, samalla saatiin se viimeinen serti ja neljäs cacib. Lähdimme lauantaina messarista heti kun omat esiintymisemme ryhmäkehän valokeilojen loisteessa oli suoritettu ja kuitenkin Järvenpäässä olimme illalla vasta puoli yhdeksän jälkeen. Puolivuorokautta isossa näyttelyssä oli omiaan viemään mehut, niin meistä kuin Viivistäkin.

Sunnuntai aamuna reippaina sitten paikan päälle uudestaan. Porcelainet olivat kehässä vasta iltapäivällä, joten ehdin mainioisti seuraamaan ja kuvaamaan sunnuntaina beaglet. Suomenpystykorvat olivat tietysti tyysti toisella puolella messukeskusta kehässä, täsmälleen samaan aikaan. Pystykorvat jäivät siis tänä vuonna katsomatta kokonaan. Beagleja oli ilmoitettu 35 kappaletta, joten nähtävääkin riitti. Tittelit menivät mielestäni ansaitusti Venäjälle. Tapasin Putkosen kasvattajan ja Wilsonin isän kasvattajan, muitakin tuttuja tuli kehän laidalla jututettua. Yritin kuvata kaikki osallistuneet beaglet. Vaikka messukeskus ei sisätilana ole todellakaan ihanteellinen valaistukseltaan, vain yhdestä koirasta ei tainnut ainuttakaan onnistunutta kuvaa löytyä. Lisään messukeskuksen beaglekuvista albumin kotisivuille heti, kun saan sen valmiiksi. Kuvattua tuli sen verran, että reilut 1100 kuvaa odottivat käsittelyä kun kotiin pääsin.

Osa avoimen luokan uroksista.

Iltapäivällä koitti Viivin kehävuoro. Sisaruksia oli paikalla yhteensä nyt peräti kuusi kappaletta. Kehässä Viivi esiintyi iloisesti, mutta kaikki se mikä Viivissä oli ollut hyvää lauantaina, oli ilmeisesti karissut yön aikana pois. Tuloksena sunnuntailta Viiville EH2. Voittaja tittelit menivät Veeti veljelle, Viivin siskoille ei tuomarilta SA:ta herunut, vaikka Donna ja Fanette eriomaisen laatuarvostelussa saivat. Kasvattaryhmä tehtiin sitten neljästä erinomaisella palkitusta sisaruksesta ja me pääsimme sunnuntaina livahtamaan paikalta aikaisemmin. Koiramaisia ostoksia tuli tietysti taas tehtyä enemmän kuin olisi tarvinnut. Ventaped-alustat olivat jälleen tosi edullisia, joten niitä hankin ison läjän, hemmotteluksi ostimme koirille kolme isoa keinonahkaista petiä (joista yksi kesti ehjänä tasan viisi minuuttia siitä, kun maanantai iltana kotiuduimme), leluja ja puruluita. Sellainen "Must have"-ostos oli tänä vuonna titiMadamin pystykorvarintaneula. Sunnuntaina ostin itselleni vielä toisen samanlaisen, mutta pinkkinä :)

Ihana, eikös?

Maanantaina ajeltiin jo totuttuun tapaan Ikean kautta kotiin ja vähältä piti, että saimme kaikki ostokset ja romppeet ahdettua autoon. Sen verran voimille tämä rakas harrastus välillä ottaa, että nytkin tuntui, että näyttelyreissusta palautumiseen meni pari päivää; tällä viikolla olen koko ajan ollut päivissä aivan sekaisin. Mutta vuoden päästä taas ehdottomasti uudestaan. Näyttelymaratonkuntoa tässä saa kasvatella vuoden aikana, sillä ensi joulukuun messari on kolmipäiväinen; silloin Suomen kennelliitto vuorollaan järjestää Pohjoismaiden Voittajanäyttelyn ja jaossa on yksi titteli enemmän.

50 vrk astutuksesta

Torstai 6.12.2012 klo 17.36 - Sanna

Tässä kuva eiliseltä, Lyytin astutuksesta 50 vuorokautta.

Tämä päivä onkin kulunut pakkaillessa ja viikonloppuun valmistautuessa. Edessä vuoden odotetuin näyttelyreissu, voittajanäyttelyt Helsingin messukeskuksessa. Huomen aamuna starttaamme auton kohti Järvenpäätä. Mukaan lähtee Viivi missikisailemaan ja Zelda, joka matkaa samalla reissulla uuteen kotiin, jonne sitä jota kovasti odotellaan. Tosi jännittävä päivä edessä Zeldalle ja tietysti hieman haikea meille. Sormet ja varpaat ristissä toivon, että Zelda sopeutuu uuteen kotiin hyvin. Muut koirat jäävät kotiin ja äitini tulee niille hoitajaksi. Eiköhän messarista jotakin herkkuja löyty kotiin tuomisiksi kaikille, jotka eivät pääse tällä kertaa mukaan.

Odotusta....

Tiistai 4.12.2012 klo 18.23 - Sanna

Lyytin ja Reiskan lemmentreffeistä on kulunut nyt tasan seitsemän viikkoa. Viikon takaisista odotuskuvista Lyytin maha on paisunut kuin pullataikina. Odotuksessa onkin alkanut viimeinen kolmannes, jolloin pennut vauhdikkaimmin kasvavat kokoa. Iltaisin röhnötämme rennosti sohvalla tulevan äitibeaglen kanssa ja kasvattajan sydän läikähtää ilosta, kun kovasti odotettujen pentujen liikkeet Lyytin kohdussa tuntuvat jo hyvin kättä vasten.

Kävimme ottamassa toisen herpesrokotteen eläinlääkärissä tänään. Vaikka kiirestä hajamielinen eläinlääkäri oli unohtanut merkitä aikamme varauskirjaansa ja siten yllättyi tulostamme, oli hän onneksi muistanut tilata rokotetta, eikä meidän siis tarvinnut tällä kertaa ajella asian takia Ouluun saakka. Lyyti kävi samalla reissulla puntarissa ja painoa ensimmäisen rokotuskerran jälkeen, viidessä viikossa, on tullut peräti 4,5 kiloa lisää.

Perheen kesken olemme järjestäneet pentumääräveikkauksen. Ukko veikkaa viittä, Hannu kuutta ja minä seitsemää pientä koiravauvaa. Palkintona suklaarasia jonka taidamme jakaa tasan, jos kukaan meistä ei arvaa määrää oikein. Beaglemaisin vaihtoehto jakamiselle olisi tietysti, että nopein hotkikoon eniten...

Tässä kovin tuimana, tuleva mamma 49 vrk astutuksesta.

 Pentumaha myötäilee Lyytin istuessa jo lattiaa.