Pikkupennun silmätulehdus, oftalmia neonatorum

Torstai 5.5.2022 klo 14.15 - Sanna

Pikkupennun silmätulehdus eli oftalmia neonatorum

Olen jo kauan suunnitellut kirjoittavani blogitekstin tästä aiheesta, sillä taannoin imettävän nartun maitorauhastulehduksesta kertova kirjoitukseni on ollut suosittu ja olen saanut monia kiitteleviä yhteydenottoja vuosien varrella sen tiimoilta. Liian monista koiran kasvatuksessa joskus vastaan tulevista ongelmista on vaikea löytää tietoa ja välillä eläinlääkärikään ei ole se osaavin taho neuvomaan, jollei satu olemaan kokenut koirankasvattaja myös itse.

Pikkupennun silmätulehdus eli oftalmia neonatorum kehittyy imeväisikäisen pennun silmään, kun silmäluomet eivät ole vielä auenneet. Sen mahdolliseksi aiheuttajaksi on arveltu synnytyksessä emän emättimestä pennun silmäluomien alle päässeitä bakteereita. Näin maallikkona en osaa ottaa aiheuttajatekijöihin kantaa, mutta tulehdus saattaa kehittyä pennulle missä vaiheessa tahansa, vasta lähempänä luomiraon aukeamista tai jo muutaman päivän iässä. Kokemukseni mukaan useimmiten ei kuitenkaan aivan ensimmäisten päivien aikana. Meillä varhaisin silmätulehdus on ollut neljä vuorokautta vanhalla pennulla. Mitään järisyttävää määrää omakohtaisia kokemuksia minulla tästä aiheesta ei onneksi ole, mutta sen verran että muutamalla yksittäisellä pennulla meillä on ollut silmätulehdus vuosien varrella ja nyt viimeisimmässä pentueessani kaikki kolme pentua kävivät sen läpi lievänä viikon iässä. Helena Koskentalon ”Parempaan pentutulokseen” kirjassa todetaan, että yleensä pentueesta useampi kuin yksi pentu sairastuu, mutta meillä niin on käynyt tähän mennessä vain tämän yhden kerran.

Tulehdus kehittyy pennun silmään todella nopeasti. Itse käsittelen pentujani runsaasti ihan jo siitä syystä, että pennut ovat vastustamattoman ihania, joten niitä tulee samalla tarkkailtua ja pyöriteltyä käsissä alusta asti paljon. Muutamaa tuntia aiemmin pentu on voinut olla täysin normaali ja sitten yllättäen huomaatkin pennun silmäluomen tai molempien -luomien turvonneen niiden alla olevan tulehduseritteen takia. Turvotus voi olla lievää tai tosi hurjaa, riippuen kertyneen tulehduseritteen määrästä. Pikkupennun silmätulehdus vaatii aina välitöntä reagointia, sillä tulehdus voi nopeasti jopa tuhota silmän. Jos huomaat tulehduksen hyvin aikaisessa vaiheessa, luomien turvotus voi olla ainoa oire. Tulehduksen edetessä pentu muuttuu itkuiseksi ja syö huonosti. Hoitamattoman tulehduksen seurauksena on pahimmillaan pennun kuolema.

Aiheesta löytyy tietoa valitettavan huonosti ja lähes kaikkialla hoitomuodoksi tarjotaan ainoana vaihtoehtona sitä, että eläinlääkäri avaa kirurgisesti pennun silmäluomet, jonka jälkeen hoitona on antibiootti- ja kosteuttavat silmätipat. Ongelmaksi muodostuu varmasti monella muullakin kuin minulla se, että toimenpiteen osaavaa eläinlääkäriä ei välttämättä ole saatavilla edes päivystysajan ulkopuolella. Olen käynyt pennun kanssa eläinlääkärin vastaanotolla, jossa eläinlääkäri yritti yksinkertaisesti vetää kiinni olevia luomia erilleen ja se on aivan väärä tapa toimia! Palasin silloin pennun kanssa epätoivoisena samassa lähtötilanteessa kotiin ja kun muutakaan mahdollisuutta ei ollut, itse varovasti kokeilemalla opin kuinka asiassa tulee toimia. 

Tällä samalla tavalla sen jälkeenkin eteen tulleet pikkupennun silmätulehdukset olen saanut kotikonstein itse hoidettua. Yhdellekään näistä pennuistani tulehdus ei ole aiheuttanut silmään ongelmia. Haluan korostaa, että tämä on minun tapani toimia ja jokainen ottakoon vastuun omien pentujensa hoidosta. Mutta kun ensimmäinen silmätulehdus osui omalle kohdalleni, olisin ollut kiitollinen vastaavista ohjeista ja siksi haluan jakaa oman kokemukseni muiden saataville, jos tästä vaikka hädän hetkellä olisi jollekin toiselle kasvattajalle apua.

Tässä esimerkkitapaukseni kuvineen: 

Kyseinen pentu oli vain 4 vuorokautta vanha ja päivä sattui tietysti olemaan sunnuntai. Kun parin tunnin soittoyritysten jälkeen sain vihdoin päivystävän eläinlääkärin kiinni, hän totesi jo puhelimessa että ei osaa kirurgisesti avata luomea ja kävi selväksi, että minulla on asiasta enemmän kokemusta kuin hänellä. Itseäni hermostutti pennun ikä, sillä on selvää ettei neljän päivän ikäisellä silmäluomet ole vielä lainkaan aukeamassa. Mutta samalla tavalla sain luomivaon reunan auki kuin vähän vanhemmiltakin pennuilta ja silmän hoidettua kuntoon.

Kuva 1. Silmä ylhäältä päin. 

Tulehtuneen silmän luomi on todella pahasti turvoksissa, niiden parin tunnin aikana kun tulehduksen huomattuani tavoittelin eläinlääkäriä, tulehduseritettä on kertynyt runsaasti lisää. Tämä pentu ei muuten vielä oireillut mitenkään.

Kuva 2. Silmä edestä päin, ennen luomen käsittelyä. 

Silmäluomea ei pidä edes yrittää varsinaisesti avata, vaan tarkoituksena on saada luomirako silmän sisänurkasta vain sen verran auki, että tulehduserite saadaan sitä kautta paineltua luomen alta pois. Tähän riittää, että luomirakoon saadaan aivan pikkiriikkinen ”neulan kärjen” kokoinen raottuma. 

Otan keitettyä vettä, talouspaperia (tai haavataitteet olisivat hyviä, jos saatavilla) ja vanupuikkoja. Kun vesi on jäähtynyt kuumasta reilun kädenlämpöiseksi, haudon veteen kostutetulla talouspaperilla pennun silmäluomea jonkin aikaa. Sen jälkeen kostutan vanupuikon vedessä ja alan silmän sisänurkasta varovasti painamalla, hitaasti pyörittämään vanupuikolla silmäluomen sisäreunaa, liikkeen suuntana käytän aina ylhäältä silmien väliin päin. Tässä pitää olla hyvin varovainen ja pyöritysliikkeet ovat hitaita ja pieniä. Tätä ei ole tarvinnut toistaa montaa kertaa kun olen saanut sisänurkkaan pienen raon aikaiseksi. Vaikein osia on suoritettu! 

Kuvat 3 ja 4. Tulehduserite on paksua ja sitä on hurjasti

Sen jälkeen tarvitsee vain saada tulehduserite luomen alta pois. Se tapahtuu varovaisesti painelemalla silmäluomea keitettyyn veteen kostutetulla talouspaperilla. Tulehduserite tulee sisänurkan luomien raosta ulos, painella pitää niin kauan että luomi on laskeutunut terveen luomen tasolle. Tämän jälkeen tulehduseritettä kertyy kokemukseni mukaan vielä jonkin verran. Muutaman tunnin päästä kertynyt erite on syytä poistaa taas painelemalla uudestaan. Silmänurkka pysyy avoimena kun se on kerran auki saatu, joten kertyvän eritteen putsaaminen aina keitettyyn veteen kostutetulla talouspaperilla on helppoa. Putsaamista jatketaan säännöllisesti niin kauan kuin eritettä kertyy. Itse tarkkailen tilannetta ja putsaan heti kun luomi näyttää yhtään turvonneelta. Useimmiten reilu vuorokausi putsailua riittää ja sitten tulehdus onkin ohi. Jos kyseessä on normaali terve silmä, kyynelneste huuhtelee silmää, joten ei haittaa ettei silmään päästä laittamaan mitään tippoja. Tulehduksen läpi käyneen silmän luomet aukeavat kokemukseni mukaan aina normaalia aiemmin ja viimeistään silloin olen voinut huokaista helpotuksesta.

Kuva 5. Sama pentu 7 vuorokautta vanhana. Tulehtuneen silmän luomet ovat jo yli puoliväliin auki ja terve, kirkas silmä näkyvissä.

IMG-20210221-WA0000.jpg IMG-20210221-WA0003.jpg
IMG-20210221-WA0002.jpg IMG-20210221-WA0001.jpg
IMG_20210224_200929.jpg
 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: pikkupennun silmätulehdus, oftalmia neonatorum,