Piraattibeagle

Lauantai 11.4.2015 klo 16:47 - Sanna

Olen jo aikaisemmin kirjoitellut täällä blogissa ( Terve rotu vai "terve rotu"?) Pömppärellan oikeaa silmää vaivaavasta keratokonjunktivitis siccasta eli kuivasilmäisyydestä. Silmän tila odotetusti vain paheni koko ajan, joten pitkällisten pohdintojen jälkeen päädyimme lopulta sairaan silmän poistoon. Koska aiheesta löytyy netistä yllättävän vähän tietoa, ajattelin kirjoittaa silmänpoisto-operaatiosta tänne, josko siitä olisi joskus jollekin saman asian kanssa painivalle jotain hyötyä tai ainakin vertaistukea. Eläinlääkärimme vakuutti meidän tehneen oikean ratkaisun ja totesi silmän poistojen olevan melko yleisiä toimenpiteitä niin koirille kuin kissoillekin. Luultavasti tavallisin silmän poistoon johtava sairaus on glaucoma eli silmänpainetauti, jolloin sairas silmä joudutaan poistamaan silmänpaineen pullistaessa silmää ulos kuopastaan.

wp_003094.jpg

Viimeinen kuva Pömppiksestä kaksisilmäisenä eläinlääkärin pihassa ennen vastaanotolle menoa.  Tuulinen ilma ja sairas silmä kuivuu erityisesti, silmän siristely näkyy tässäkin.

Pömppärellan viimeinen päivä kaksisilmäisenä oli 19.3.2015. Jännitin leikkausta melkoisen paljon, ja vaikka tosi turhamaiselta kuulostaa, minua pelotti toipumisen lisäksi myös se minkälaiselta oma rakas koira tulee näyttämään toisen silmän puuttuessa. Itse leikkaus sujui nopeasti, siinä silmämuna poistetaan ja silmäluomien reunoja leikataan jonkin verran pois, jotta kiinni tikattu haava kasvaa parantuessaan umpeen. Eläinlääkäri valvoi tilannetta hyvän tovin leikkauksen jälkeen, sillä silmän poistossa on olemassa leikkauksen jälkeinen verenvuotoriski. Juuri kun Pömppistä ruvettiin valmistelemaan kotiin lähtöä varten, silmäkuopasta alkoi vuotamaan verta sen verran paljon, että eläinlääkäri katsoi parhaaksi avata sen uudelleen ja tarkistaa ettei mikään suoni ole ruvennut vuotamaan. Veri kuitenkin tihkui ilmeisesti vain tikkien rei'istä ja uudelleen kiinni ompelemisen jälkeen päästiin kotimatkalle nukkuvan yksisilmäisen beaglen kanssa.

Pömppis heräili leikkauksen jälkeen pikku hiljaa ja oli heti lääketokkurasta selvittyään jo iltapäivällä todella hyvävointinen. Ruoka maistui, eikä kauluri haitannut Pömppistä onneksi ollenkaan. Sitä pitikin pitää tikkien poistoon saakka eli kymmenen päivää. Mitään riskejä toipumisen ja tikkien repeämisen kanssa ei haluttu ottaa, joten Pömppis joutui olemaan erossa lauman muista koirista siihen asti, että haava oli täysin parantunut.  Toipilasaikana pihalla käytiin vain tekemässä tarpeet.  

Leikkauspäivän iltana silmäkuoppa alkoi täyttymään verellä, niin että se pullotti todella pahasti ja verta valui reippaasti norona silmäkulmasta ulos. Eläinlääkärin kanssa sovittiin puhelimessa, että painelen kohtaa viileällä ja seuraan tilannetta aamuun saakka. Nukuin yön koiran unta aina välillä Pömppiksen vointia tarkistellen. Koira oli onneksi koko ajan kivuttoman oloinen. Vuoto jatkui aamuun saakka, jolloin menimme takaisin eläinlääkäriin. Haava avattiin uudestaan, taaskaan vuodolle ei löytynyt mitään ikävää syytä, vaan runsaasta määrästä huolimatta se oli vain vaaratonta tihkutusta. Avaaminen oli siis lopulta turhaa, mutta minulle se takasi mielenrauhan viikonloppua vasten, kun nyt oli varmistettu, ettei auenneista verisuonista ollut kyse. (Täällä kun eläinlääkäri tilanne päivystysaikaan on todella onneton.) Tuona iltana Pömppiksen pää turposi leikatulta puolelta valtavasti aivan suunpieliä myöten. Koska edelleen Pömppärella oli virkeä, söi ja oli kaikin puolin kivuttoman oloinen ja leikkauksen jäljiltä tietysti vahvalla antibioottikuurilla, en hermoillut paljoakaan turvotuksen takia. Seuraavan päivän aikana kaikki turvotus sitten suli kokonaan pois.

Silmän poiston jälkeen on tavallista, että verta voi tihkua silmänurkasta hieman parin seuraavan päivän aikana. Pömppiksen silmästä veren vuoto ei vaan ottanut sen paremmin juuri vähentyäkseen kuin loppuakseenkaan. Pesimme lavuaarin yllä Pömppiksen haavaa aamuin illoin, sillä veri sotki niin haavaa kuin poskea. Koira oli todella hurjan näköinen ja välillä meinasi epätoivo jo iskeä siitä, että eikö haava parane ja umpeudu ollenkaan. Viikko leikkauksen jälkeen Pömppikselle määrättiin kortisonikuuri, jonka toivottiin vihdoin kuivattavan vuodon. Ehdin hakea  lääkkeet apteekista, mutta en antaa ainuttakaan koiralle, kun iloksemme totesimme että vuoto alkoi selvästi tyrehtyä. Seuraavan päivän aikana se sitten loppuikin kokonaan ja saatoimme jo huokaista helpotuksesta. Vaikka homma ei sujunut ihan kuin Strömsössä, voittajina lopulta selvittiin. Tikit poistettiin ajallaan kymmenen päivää leikkauksen jälkeen ja voi miten nätisti parantunut haava tikkien alta paljastuikaan. Omaan silmään Pömppis on se sama koira kuin kaksisilmäisenä, eikä poistetun silmän kohta näytä edes kovin pahalta. Nyt silmän poistosta on kulunut kolme viikkoa. Silmän alue on painunut hieman kuopalle ja tulee varmasti vielä ajan kanssa painumaan lisää. Mutta tärkeintä, että Pömppis on päässyt eroon jatkuvaa kipua tuottaneesta silmästään ja me siitä seuranneesta loputtomasta silmätippojen laittamisesta. Hannu totesikin Pömppiksen haavan parannuttua, että tämä leikkauspäätös meidän olisi pitänyt tehdä paljon aikaisemmin. Olen ehdottomasti samaa mieltä.

Sitten se merkittävä seikka eli miten Pömppis on sopeutunut elämään vain yhden silmän varassa? Todella hienosti. Sen voin vastata jo näin vähän aikaa leikkauksen jälkeen. Siitä ei oikeastaan edes huomaa, että toinen silmä puuttuu. Niin pihalla kuin sisällä se leikkii toisten kanssa ihan samalla tavalla (lue: yhtä rajusti) kuin aina aikaisemminkin. Vauhdikkaita takaa-ajoleikkejä silmän puuttuminen ei ainakaan näytä hidastaneen tippaakaan. Olen miettinyt, kuinka huonoksi näkö Pömppiksen sairaassa silmässä mahtoi ehtiä jo mennä ennen poistoa? Ehkäpä Pömppis on jo pitemmän aikaa elänyt pääasiassa terveen silmänsä näkökyvyn varassa. Lenkeillä olen huomannut oikean silmän puuttumisen vaikutuksen niin, että kun Pömppis kulkee yleensä vasemmalla puolellani ja minä jään nyt koiran sokealle puolelle, se kävelee välillä vahingossa hieman liikaa eteeni, jolloin minä joudun varomaan etten astu koiran päälle. Yhdellä lenkillä Pömppis käänsi päätään silmättömälle puolelleen nähdäkseen meitä takaa lähestyvän auton. Pömppis vähän säikähtikin auton huristaessa "yllättäen" ohi, se kun ei tietenkään saanut kuulemansa perusteella odottamaansa näköhavaintoa autosta. Uskon, että Pömppis oppii hyvin äkkiä kompensoimaan toisen silmän puuttumisen, jolloin tälläiset pienetkin jutut jäävät kokonaan pois. Nyt jälkikäteen katsoen kaikki omat epäluulot koiran toisen silmän poiston suhteen tuntuvat kovin ylimitoitetuilta, kyseessä kun ei ole elämä täysin sokean koiran kanssa. Niinkuin eläinlääkäri sanoi, puuttuva silmä taitaa lopulta haitata enemmän meitä ihmisiä kuin koiraa itseään. Onneksi Pömppiksen toinen silmä on todettu täysin terveeksi ja voimme odottaa monia yhteisiä vuosia elämäniloa pursuavan "Piraattibeaglemme" kanssa. 

Poikkeuksellisesti liitän toipumisajan silmäkuvat postauksen loppuun, koska nämä ovat aika hurjia ja herkempi haluaa ehkä jättää nämä katsomatta.

Heti leikkauksen jälkeen silmä näytti kotona tältä. Verenvuoto ei ole vielä alkanut.

wp_003096.jpg

Sitten hurjempi kuva! Seuraava aamu silmän poiston jälkeen ennen uudelleen eläinlääkärin pääsyä.  Pömppiksen olokaan ei ollut paras mahdollinen, siksi terveen silmän vilkkuluomikin on noussut silmän päälle.

wp_003098.jpg

Sitten vihdoinkin, tikit poistettu ja haava parantunut :) Silmätipat Pömppikselle laitettiin aina pöydällä ja trimmipöytä onkin Pömppiksen mielestä huippukiva, koska tippojen laittamisen jälkeen sai aina namin. Edelleen Pömppis odottaa pöydälle pääsyä, vaikka silmän hoitamisen takia sinne ei tarvitse enää mennä.

img_6607.jpg

Arpi on muuttunut väriltään tummemmaksi. Yksisilmäisyys ei arkielämässä haittaa, käpyjä löytyy pureskeltavaksi yhdelläkin silmällä.

img_6923.jpg

Kuopalle painumisen huomaa tästä hyvin.

img_6980.jpg

Pömppis on sama iloinen koira kuin ennen leikkausta, mutta ilman kipuja! :)

img_7129.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pömppis, koiran silmän poisto, kuivasilmä, kuivasilmä koiralla

Onnea ja epäonnea

Tiistai 13.5.2014 klo 17:23 - Sanna

Lauantaina sää ei meitä juuri suosinut Nurmon ryhmänäyttelyn aikaan. Kehä oli aikataulusta jonkin verran jäljessä ja ilma oli tuulinen ja tihkutti vettä. Onneksi oltiin liikkeellä asuntoautolla, joten pakkauduttiin välissä koirinemme takaisin sinne odottelemaan kehän etenemistä. Pömppis esiintyi nyt pentuluokassa kolmatta kertaa. Sen kanssa kehään meneminen on mukavaa, nyt kun olen saanut huomata, että se esiintyy reippaasti. Kivalla arvostelulla Pömppikselle kunniapalkinto ja ainoana pentuna se oli sitä myöten automaattisesti myös rotunsa paras pentu. Wilson pääsi edustamaan meidän miesjoukkoa. Sillä oli kehässä pikkuisen väärä vaihde päällä, se millä kaikki tapahtuu vähän liian vauhdikkaasti ja kaikki neljä jalkaa eivät tahdo pysyä maassa edes silloin kun ei liikuta minnekään. Koiran näköinen arvostelu saatiin ja erinomainen ja SA. 

img_5808.jpg

Pyysin Hannua tässä välissä ottamaan Murun häkistä ja liikuttelemaan koiraa lämpimäksi sillä aikaa, kun odotin Wilsonin kanssa PU-kehää. Hannu kiersi näyttelyalueella Murun kanssa ja yht'äkkiä kauhukseni huomasin, kuinka kahden kehän päässä kaksi kultaistanoutajaa tempaisivat itsensä omistajansa otteesta ja säntäsivät Murun päälle! Omistaja kaatui maahan pitkin pituuttaan ja Hannu yritti yksinään pitää koiria pois Murusta. Minä lähdin Wilsonin kanssa juoksemaan paikalle avuksi ja siellä lähettyvillä seisoi samaan aikaan monta ihmistä tumput suorina, eikä kukaan tehnyt elettäkään auttaakseen tätä maahan kaatunutta naista tai Hannua koirien kanssa. Suututtaa moinen välinpitämättömyys! Muru säikähti tietysti paljon, kun aivan yllättäen kaksi isoa koiraa pölähtää niskaan. Koirat eivät purreet, mutta tapahtuma oli todella ikävä ja aikaisemmin äärettömän reipas Muru kulki tämän jälkeen näyttelypaikalla häntä alhaalla ja pälyili aina välillä taaksepäin, varmistellakseen onko joku jostain hyökkäämässä kimppuun. Sen kehäesiintyminen oli ehkä kymmenen minuuttia tapauksen jälkeen ja kehässä se oli onneksi oma itsensä, paitsi häntä tipahti alas heti kun se vilkaisi kultsukehään. 

Olemme näyttelypaikoilla liikkuessamme tästä syystä aina erittäin varovaisia, sillä näyttelyissä näitä vastaavia (ja huomattavasti vakavampia hyökkäyksiä ja purematapauksia) näkee valitettavan usein. Nytkin Hannu oli kiertänyt nämä kehän laidalla olleet koirat monen metrin päästä, eikä Muru ollut kiinnittänyt niihin mitään huomiota. Silti koirat päättivät syösyä Murun päälle. Vahinko voi tietysti sattua kenelle tahansa, mutta jokaisen näyttelyitä harrastavan tulee muistaa, että näyttelypaikalla muita koiria on joka puolella. Omien koirien käytöstä täytyy tarkkailla herkeämättä, jotta siihen pystyy puuttumaan ajoissa ja niillä täytyy olla sellaiset pannat ja hihnat, että ne eivät pääse riistäytymään käsistä. Mikäli koirilla on kokoa niin paljon, että ne voivat tempaista omistajan nurin niin halutessaan, on vastuu vieläkin suurempi. Näyttelyhäkki on erinomainen apuväline, paitsi että se tarjoaa koiralle turvallisen paikan levätä, voi omistaja itsekin rennommin seurailla kehän kulkua, kun koira samaan aikaan nukkuu tyytyväisenä häkissä. Tällä kertaa mitään fyysisiä vammoja ei onneksi tullut, mutta saa nähdä jäikö Murulle tästä jotain traumoja. Harmittaa ja suututtaa koiran puolesta aivan älyttömästi, näitä vahinkoja ei vaan saisi sattua!

Wilson sijoittui PU2 ja sai vara-sertin. Murun kehäesiintyminen sujui siis tapahtuneeseen nähden kuitenkin ihan hyvin. Se sai hyvän arvostelun ja ainoana kahdesta nartusta erinomaisen sekä SA:n. Murulle siis serti lisää. Rotunsa parhaaksi tuomari valitsi voittaneen uroksen ja me pääsimme kylmissämme ja väsyneinä kotimatkalle VSP:n kanssa. Pikku kamerakin oli ollut matkassa, mutta kuvaamatta jäi kurjan kelin takia. Otettiin palkintopotretit sitten vasta kotona.

img_5767.jpg

Muru Murmeli ja viides serti :)

img_5784.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: näyttelyt, Muru, Pömppis, Wilson

Näyttelykausi avattu!

Torstai 1.5.2014 klo 19:42 - Sanna

Nyt on meidänkin lauman näyttelykausi vihdoin startattu, eikä lainkaan hassummin tuloksin. Lauantaina olin Pyhäjärven ryhmänäyttelyssä Putkosen ja Murun kanssa. Hannunkin oli tarkoitus lähteä mukaan, mutta yksi uuhi näytti yöllä sellaisia merkkejä, että poikii päivän aikana (kuten sitten tekikin), joten Hannu joutui jäämään näistä kinkereistä kotimieheksi. Beagleja oli näyttelyyn ilmoitettu vain kuusi kappaletta, joista ystävien koiria Katin Poppis ja Erjan Siita. Kehä oli heti aamusta. Beaglekehä oli sisällä jäähallissa ja tietysti ilmojenvaltias antoi auringon paistaa ulkona täydeltä terältä ja kevätpäivä oli mitä parhain, joten ulkona olisi ollut huomattavasti lämpimämpi kehän paikka tällä kertaa. Putkonen esiintyi iloisesti ja vauhdikkaasti. Se oli ainut uros erinomaisella ja sa:lla. Tuomari toivoi koiraan enemmän kulmauksia, kuten minäkin, mutta piti erityisesti Putkosen liikkeistä (kuten minäkin ;)). Putkonen siis PU1 ja serti. Murun kehäesiintymiseen olen myös hyvin tyytyväinen. Se oli iloinen ja reipas itsensä. Murulle tuomari toivoi kauniimpaa päätä, eikä minulla siihenkään ole mitään vastaansanomista. Murullekin siis erinomainen ja sa. Paras narttu luokassa kilpakumppanina oli Erjan kunnioitettavassa iässä  oleva, 10-vuotias veteraani Siita. Muru oli tällä kertaa PN2 ja serti. Putkonen vei rotunsaparhaan tittelin, joten meillä oli pitkä päivä odotella ryhmäkehien alkua iltapäivällä. 

img_4953.jpg

Muru ja Pyhäjärven serti kotipihassa ikuistettuna.

img_4957.jpg

Ryhmäkilpailuiden aloitus sitten venyi ja venyi... Edellisen yön unet oli lampaiden takia jäänyt vähäisiksi ja minua väsytti ja palelsi. Koirien kanssa kävin moneen otteeseen ulkona lämmittelemässä ja autossakin istumassa. Siinä tuli taas hetkittäin mietittyä, mikä tässä harrastuksessa onkaan niin hauskaa. Ryhmäkilpailut alkoivat vihdoin ja viimein klo: 17 jälkeen eli järjestäjillä aikataulut menivät pieleen pahan kerran. Jossain kohtaa mutisin, että en olisi jäänyt kehiä odottamaan, jos olisin tiennyt siinä menevän seitsemän tuntia. Mutta ilo on koirat, jotka eivät pitkästäkään odotuksesta pahasti väsähdä. Varsinkin Muru on sellainen ilopilleri, että sen mielestä aina on hauskaa! Odottelu kannatti, ryhmäkilpailussa oli tällä kertaa seitsemän 6-ryhmäläistä. Kun suomenajokoira sijoitettiin toiseksi, olin ihan varma että kauniisti esiintynyt amerikankettukoira vie voiton, vaan senpä veikin meidän Putkonen! :) Näyttelyn kauneinta valitessa Putkonen sijoitettiin kolmanneksi, ei hullummin; tähän ryhmänäyttelyyn oli ilmoitettu yhteensä 530 koiraa. Kotimatka meni aivan hujauksessa, niin pöllämystyneen onnellinen olo minulla oli. Kotona heti töiden pariin ja illalla kymmenen aikaan vielä pesin Pömppiksen ja Wilsonin, jotka lähtivät sunnuntaina mukaan Vaasaan.

img_4938.jpg

Putkonen BIS-3 ja palkintosaalis. Järjestäjille ruusuja tosi hienosta BIS-ruusukkeesta!

Sunnuntaina Vaasassa beaglet olivat kehässä aamulla eli se tarkoitti taas kukon laulun aikaan heräämistä lampolan töiden takia, että saatiin aamuhommat tehtyä ennen näyttelyyn lähtöä. Nyt Hannukin pääsi reissuun mukaan, sillä koko joukosta enää yksi uuhi oli karitsoimatta, eikä se näyttänyt tippaakaan siltä, että meinaisi synnytellä samana päivänä. 

Minua jännitti, koska Pömppis oli reissussa mukana ihan ekakertalaisena tarkoituksenaan osallistua pentuluokkaan. Jännitin aivan suotta, sillä Pömppis ei ollut näyttelypaikasta moksiskaan, vaan käyttäytyi iloisesti ja reippaasti koko ajan, vaikka ei koskaan aikaisemmin vastaavassa väen ja koirien paljoudessa olekaan ollut. Sen kehäesiintymiseen olen todella tyytyväinen, sillä Pömppärella esiintyi kuin kokenut kehäkonkari. (Perjantai-illat kennelpiirin näyttelytreeneissä eivät siis ole menneet hukkaan ;)) Vaan kunniapalkinto jäi saamatta. Pömppis on pitkärunkoinen, tiedän oikein hyvin, että sillä on pitkä lanneosa. Kuitenkin se on mielestäni aivan tunnistettavissa rotuisekseen ja kehäkäytös oli sen mukaista, että olisin sen KP:n sille mielelläni ottanut. No jokainen tietysti tyylillään. Wilsonille erinomainen, mutta suoran etuosan takia ei sa:ta. Sillä tosiaan on suora olkavarsi, mutta oletettavasti se ei viime kesästä ole suoristunut, jolloin sama tuomari palkitsi sen vara-sertillä. Murulle odotin kehästä tältä tuomarilta näiden jälkeen hyvää tai erittäin hyvää, sillä pitkärunkoinen sekin on. Ei se kuitenkaan pitkältä nyt näyttänyt ja erinomaisen sai, mutta ei sa:ta, sillä on vielä kesken kehityksen. Ei liene ihme, kun koira on vasta 17 kuukautta vanha. Eli ei meidän päivä tällä kertaa. Katin ihanainen Klaara oli Vsp.

Vaasan kehäkuvat (c) Kati Heikkinen. Kiitos Kati!

img_5008.jpg

Pömppis ihan ekaa kertaa kehässä <3

img_5017.jpg

Pömppis

img_5037.jpg

Edellisen iskä, Wilson.

img_5048.jpg

Muruliini Vaasan kehässä.

img_5053.jpg

Näin sitä mennään...

img_5061.jpg

Ulkomaalaiselta myyjältä löysin ihanan namipalapussin kaksivärisellä beaglella varustettuna, joten sehän oli pakko ostaa. Toivottavasti en onnistu hukkaamaan sitä ihan heti, sillä olen varsinainen mestari niiden kadottamisessa. Vaikka menestystä ei tullut, päivä oli tosi onnistunut. Olipas taas kerran mukavaa viettää päivä ystävien ja tuttujen seurassa ja vaihtaa ajatuksia koirista. Se on tämän harrastuksen suola, menestys silloin tällöin on vaan plussaa siihen päälle :) Vaasa on edelleen sisänäyttelyistä ehdoton suosikkini, Botnia-hallissa on aina hyvin tilaa ja isot kehät.

img_5108.jpg

Mun uusi namipalapussi ja pikkuinen savibeagle.

Kotona meitä odotti lampolassa tuore äiti karitsansa kanssa eli juuri se uuhi oli poikinut, joka ei aamulla näyttänyt merkkiäkään aikeistaan. Nyt kevään uuhiryhmä on karitsointinsa suorittanut ja meno on kuin Piippolassa konsanaan, mää mää siellä ja mää mää täällä, yhteensä uuhia ja karitsoita on nyt himppasen vajaa 400 kappaletta. Lehmien poikimiset ovat parhaillaan menossa ja niitä on poikimatta reilu parikymmentä lehmärouvaa. Kesää kohti ollaan siis kovaa vauhtia menossa.

img_5096.jpg

Näyttelyissä voi ottaa rennosti ;)

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: näyttelyt, Muru, Putkonen, Pömppis